Kehitysvammaisten asumisyksikön rakentaminen / nimikilpailu 97/ /2013 TEK

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehitysvammaisten asumisyksikön rakentaminen / nimikilpailu 97/05.02.12/2013 TEK 07.05.2014 29"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Kehitysvammaisten asumisyksikön rakentaminen / nimikilpailu 97/ /2013 TEK Keuruun kaupungin investointisuunnitelmassa on varauduttu vuosina kehitysvammaisten asumisyksikön rakentamiseen. Hankkeen suunnittelu on käynnistynyt elokuussa Tekninen lautakunta on käsitellyt suunnitelmia kokouksessaan teknisen johtajan ajankohtaiskatsauksessa. Perusturvalautakunta hyväksyi suunnitelmat kokouksessaan Perusturvalautakunta järjesti avoimen tiedotustilaisuuden hankkeesta valtuustosalissa. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on antanut hankkeelle myönteisen avustuspäätöksen Asumisyksikön pääoma- ja hoitokulut tullaan kattamaan asukkaiden vuokrilla, vrt. vuokra-asuntoyhtiö. Hankkeessa rakennetaan päärakennus, varastorakennus ja varavoima- jätekatosrakennus. Rakennusten laajuus on yhteensa 1098 brm2. Asuntoja rakennukseen tulee yhteensä 15 kpl, joista 5 kpl sijaitsee ryhmäkodissa. Hanke toteutetaan jaettuina urakoina siten, että rakennusurakoitsija on päätoteuttaja ja LVIA-, sähkö- ja sprinkleriurakat ovat alistettuja sivu-urakoita. Hankinta sisältää myös varavoimakoneen hankinnan. Hilma-ilmoitus julkaistiin , jonka perusteella tarjouspyynnöt lähetettiin seuraavasti: rakennusurakka 11 kpl, putkiurakka 7 kpl, Iva-urakka 7 kpl, sähköurakka 6 kpl ja sprinkleriurakka 10 kpl. Urakkatarjousten palautus oli klo ja urakkatarjousten avaustilaisuus pidettiin samana päivänä klo ( liite 3 ). Urakoiden selonottoneuvottelut pidettiin kaupungintalolla rakennus-, putki- Iva- urakoiden osalta. Srinkleriurakan selonottoneuvottelu pidettiin puhelimitse Selonottoneuvottelussa tarkastetut hinnaltaan edullisimmat urakkatarjoukset ovat antaneet seuraavat yritykset: Rakennusurakka: Rakennusliike K ja M Lammi Oy. Orivesi,

2 tarjoushinta (sis alv 0 %) Putkiurakka: Virtain Putkityö Oy, Virrat tarjoushinta (sis alv 0%) Ilmastointiurakka-automaatiourakka: Peltisepänliike Nykänen Ky, Veteli, tarjoushinta: (sis alv 0%) Sähköurakka: Sähkö-Kaunisto, Töysä tarjoushinta: (sis alv 0%) Sprinkleriurakka: Aftex Oy/KS-Taltek Oy, Jyväskylä tarjoushinta (sis alv 0%) Hankkeen kokonaiskustannukset ovat urakkakilpailun jälkeen noin (sis alv 0%), joka sisältää rakennuttajan hankinnat ja lisä- ja muutostyövarauksen yhteensä Hankkeen yksikkökustannus on 2272 / brm2 ja paikkaa kohden /paikka. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on hyväksynyt hankkeen em. kustannuksin. Hankkeeseen on saatu erityisryhmien investointiavustuksen päätös 40%. Käydyn tarjouskilpailun ja selonottoneuvottelujen perusteella ehdotetaan, että seuraavat yritykset valitaan urakoitsijoiksi: Rakennusurakka: Rakennusliike K ja M Lammi Oy Putkiurakka: Virtain Putkityö Oy Ilmastointi-automaatiourakka Peltisepänliike Nykänen Ky Sähköurakka: Sähkö-Kaunisto Oy Sprinkleriurakka: Aftex Oy/ KS-Taltek Oy Urakoista laaditaan urakkasopimukset, jotka tekninen johtaja valtuutetaan allekirjoittamaan. Kustannukset vaativat ennen rakennustöiden aloittamista kaupungin taloussuunnitelman investointiosan muuttamista vastaamaan todellisia kustannuksia. Valmistelija Matti Kanko ehdotus: Vs. tekninen johtaja Tekninen lautakunta päättää, 1) valita urakoitsijat esityksen mukaisesti: Rakennusurakka: Putkiurakka: Rakennusliike K ja M Lammi Oy Virtain Putkityö Oy

3 Ilmastointi-automaatiourakka Sähköurakka: Spinkleriurakka: Peltisepänliike Nykänen Ky Sähkö Kaunisto Töysä Oy Aftex OY/ KS-Taltek Oy 2) valtuuttaa tekninen johtaja allekirjoittamaan urakkasopimukset, kun kaupunginvaltuusto on hyväksynyt tarvittavat muutokset talousarvioon ja- suunnitelmaan vuosille 2014 ja : Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. SOS Ara on päätöksellään hyväksynyt kohteen ra ken nus suunni tel mat ja korkotuettavat / avustettavat kustannukset e (alv 0 %). Edelleen Ara hyväksynyt hankkeen han ke suunni tel man ja myöntänyt sille avustusta erityisryhmien asunto-olojen pa ran ta mi sek si euroa. Pelkästään kaupungin kus tan net tavak si jää noin euroa sisältäen mm. varavoiman asen ta mi sen sekä mahdolliset rakennusaikaiset lisätyöt. Oheismateriaali: Aran päätökset ja ehdotus Perusturvalautakunta merkitsee kehitysvammaisten asumisyksikön ra ken ta mis hank keen tilanteen tiedoksi. Uuden asumisyksikön toi minnan suunnittelua varten perusturvalautakunta nimeää työ ryh män, mihin tulee edustaja perusturvalautakunnasta, pe rus tur va joh ta ja, kuntoutus- ja toiminnanohjaaja sekä Vanamokodin vastaava oh jaa ja. Työryhmän tulee vuoden loppuun mennessä laatia suun ni tel ma asumisyksikön toiminnasta. Merkittiin tiedoksi. Uuden asumisyksikön toiminnan suunnittelua varten nimettiin työ ryhmään edustajaksi perusturvalautakunnasta Maija Kajosmäki ja Mar ja Länkinen ja heidän varalleen Kastehelmi Vuolle-Apiala, pe rus tur vajoh ta ja, kuntoutus- ja toiminnanohjaaja sekä Vanamokodin vastaava ohjaaja. SOS Kehitysvammaisten asumisyksikön toiminnan suunnittelua varten nimet ty työryhmä esittää perusturvalautakunnalle, että asumisyksikön ni mes tä järjestetään lokakuussa ni mi kil pai lu, joka julkaistaan kaupun gin nettisivuilla ja Suur-Keuruussa. Voittanut nimiehdotus pal kitaan Navikkapuodin 100 euron lahjakortilla.

4 ehdotus Perusturvalautakunta päättää kehitysvammaisten asumisyksikön nimi kil pai lus ta. Perusturvalautakunta päätti, että nimikilpailu järjestetään. SOS Asumisyksikön nimikilpailu julkaistiin Suur-Keuruussa ja kaupungin net ti si vuil la. Määräaikaan mennessä saapui 78 eh do tus ta. Liite: Saapuneet nimiehdotukset. Valmistelija toimistonhoitaja Seija Savela puh ehdotus Ehdotus annetaan kokouksessa. Asia päätettiin yksimielisesti siirtää seuraavaan kokoukseen. Merkittiin, että Anneli Vesilahti poistui esteellisenä (intressijääviys) kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Merkittiin, että tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa. SOS ehdotus Ehdotus annetaan kokouksessa. Asia päätettiin yksimielisesti siirtää seuraavaan kokoukseen. SOS Perusturvalautakunnan nimeämä työryhmä on laatinut uudel le asumisyksikölle toimintasuunnitelman käytettävissä olevien tieto jen pohjalta. Liite 3: Kehitysvammaisten asumisyksikön toimintasuunnitelma

5 ehdotus Perusturvalautakunta päättää asumisyksikön nimen kokouksessa an net ta van ehdotuksen pohjalta ja hyväksyy asumisyksikön toi min tasuun ni tel man ohjeellisesti noudatettavaksi. Asumisyksikön suunnitteluryhmän nimiesitysten pohjalta perusturvajohtajan ehdotuksesta perusturvalautakunta päätti yk simie li ses ti asumisyksikön nimeksi Runokulma. Li säk si päätettiin, että 100 :n lahjakortti arvotaan kaikkien viralliseen ni mi kil pai luun osal listu nei den kesken. Toimintasuunnitelma hyväksyttiin perusturvajohtajan kokouksessa eh dot ta mal la lisäyksellä s. 3, kohta Asukasvalinnat: "Asu mis yk sikköön ei ole mahdollista ottaa hyvin haastavasti käyttäytyviä hen ki löitä."

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka).

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka). Ympäristö- ja tekninen lautakunta 48 28.04.2014 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 73 21.05.2014 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 84 02.06.2014 LVIA-urakoitsijan valinta Päiväkoti Satuvakan muutostöihin

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1 Aluejohtokunta Aika 15.12.2016 klo 17:35-17:55 Paikka Kesälahti-talo, Puruvesi-sali Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Lipsanen Pentti 17:35-17:55 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 1(28)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 1(28) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 1(28) Perusturvalautakunta 16.09.2014 AIKA 16.09.2014 klo 17:00-20:15 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 105 Kokouksen

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali.

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali. Punkalaitumen kunta Esityslista 8/2017 1 (6) Tekninen lautakunta Aika 21.11.2017 klo 18:00 Paikka Kunnantalon valtuustosali Käsiteltävät asia Asia Otsikko Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2014 1(34)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2014 1(34) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2014 1(34) Perusturvalautakunta 18.11.2014 AIKA 18.11.2014 klo 17:00-19:35 PAIKKA Kaupungintalo, Haapamäen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 136 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa.

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa. Palvelutuotannon lautakunta 63 16.06.2016 Kunnanhallitus 247 208.2016 Kantvikin päiväkoti laajennus ja korjaus, lisämääräraha vuodelle 2016 (kv) 148/10.03.002/2011 Palvelutuotannon lautakunta 16.06.2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5 / 2012 KOKOUSAIKA Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 6/2012 Aika: Torstai 16.8.2012 klo. 19.00-20.50 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Veijo

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Esityslista 7/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Esityslista 7/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Esityslista 7/2016 1 Aika 15.12.2016 klo 17:00 Paikka Kesälahti-talo, Puruvesi-sali Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnä Mikonsaari Petri puheenjohtaja Lipsanen Pentti varapuheenjohtaja Kosonen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015 Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 TEKLA 214 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja vs. Pekka Oksman, puh. 040

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 7.0.06 Kunnanhallitus 339 3.0.06 Kunnanhallitus 365 07..06 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta

Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 50 15.07.2019 Tekninen lautakunta 73 11.09.2019 Henrikin yhtenäiskoulun laajennuksen pää- ja rakennusurakan hankinta; urakoitsijan valinta 1063/10.03.02/2016 TEKN 15.07.2019 50 Asian

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen Kaupunginhallitus 412 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 106 28.11.2016 Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen 8835/10.03.02/2016 KH 21.11.2016 412 Hukanhaudan uusi päiväkoti

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(32)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(32) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(32) Perusturvalautakunta 20.01.2015 AIKA 20.01.2015 klo 17:00-20:20 PAIKKA Kaupungintalo, Haapamäen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Perusturvalautakunta Aika 17.05.2017 klo 18:00-19:05 Paikka Ravintola Tehdas, kabinetti : Pakaantie 1, Orimattila Osallistujat Nimi Tehtävä Holopainen Veini pj.

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 19.09.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 38 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

SUUNNITELMA TIRROLANTIEN ASUINTALON MUUTTAMISEKSI VANHUSTEN TUETUN PALVELUASUMISEN YKSIKÖKSI 117/10.06/2015

SUUNNITELMA TIRROLANTIEN ASUINTALON MUUTTAMISEKSI VANHUSTEN TUETUN PALVELUASUMISEN YKSIKÖKSI 117/10.06/2015 Perusturvalautakunta 32 16.04.2015 Perusturvalautakunta 58 27.08.2015 Tekninen lautakunta 28 02.09.2015 Kunnanhallitus 182 14.09.2015 Kunnanvaltuusto 40 28.09.2015 SUUNNITELMA TIRROLANTIEN ASUINTALON MUUTTAMISEKSI

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Aika 01.02.2018 klo 09:00-11:10 Paikka Orimattilan kaupungintalo, 2. krs. kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Saarikko Eino pj. Laatunen Kirsti j.

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla. Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 12/2017 130 Tarkastuslautakunta 13.12.2017 Aika 13.12.2017 klo 16:03-19:05 Paikka Läsnä Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316 3. krs. Luettelon mukaan

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa. Tekninen lautakunta 29 03.05.2016 Yksityistieavustukset 2016 103/02.05.01/2016 Teknltk 03.05.2016 29Outokummun hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta toimii tielau ta kun ta na, jonka tehtävänä on

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10.6.14 72:

Sivistyslautakunta 10.6.14 72: Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 Kaupunginhallitus 167 12.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille

Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille Sosiaali- ja terveyslautakunta 36 11.06.2015 Kaupunginhallitus 278 10.08.2015 Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille 2016-2018

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2016 1 Tekninen lautakunta Aika 17.03.2016 klo 17:00-17:45 Paikka Kiteentie 25, valtuuston kokoushuone Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Kosonen Matti 17:00-17:45

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus: Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 3 26.01.2017 Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Perusturvalautakunta 26.01.2017 3 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 120 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/ Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/ Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 29.06.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 28 Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma

Lisätiedot

6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 KAUPUNGINHALLITUS 6 23.01.2017 6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen

Lisätiedot

Lautakunnan vuodelle 2010 tekemä talousarvioehdotus piti sisällään myös Pyhäjoen viemäröinnin rakennustöiden aloituksen.

Lautakunnan vuodelle 2010 tekemä talousarvioehdotus piti sisällään myös Pyhäjoen viemäröinnin rakennustöiden aloituksen. Tekninen lautakunta 111 11.11.2009 Tekninen lautakunta 4 26.01.2010 Tekninen lautakunta 14 03.03.2010 Tekninen lautakunta 56 10.06.2010 Tekninen lautakunta 88 10.11.2010 Tekninen lautakunta 16 07.03.2013

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 10 Tekninen lautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 10 Tekninen lautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 10 Tekninen lautakunta sivu 1 Kokousaika 30.5.2011, kello 16.30 17.10 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Ilkanrati, kokoushuone Saunamäki Anssi, puheenjohtaja

Lisätiedot

Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun peruskorjaus/rakennusurakka

Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun peruskorjaus/rakennusurakka KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 29.12.2011 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Pöytäkirja 15/ (10)

Pöytäkirja 15/ (10) Pöytäkirja 15/2016 1 (10) Am mat ti korkea kou lu Oy, hallitus 15.11.2016 Aika 15.11.2016 klo 10:30-12:00 Paikka Videokokous: Kotkassa rehtorin työhuone B1014 Kouvolassa neuvotteluhuone 150 Mikkelissä

Lisätiedot

(Valmistelija: yhdyskuntatekniikan insinööri Annukka Takalo) - avustus on kilometriperusteinen

(Valmistelija: yhdyskuntatekniikan insinööri Annukka Takalo) - avustus on kilometriperusteinen Tiejaosto 2 19.01.2016 Tekninen lautakunta 6 03.02.2016 Tiejaosto 5 08.02.2016 Tekninen lautakunta 11 16.03.2016 Yksityistieavustusten perusteet 2016 18/10.03.01/2016 Tiejsto 19.01.2016 2 (Valmistelija:

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 45

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 45 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 45 Vanhus- ja vammaisneuvosto AIKA 10.11.2015 klo 17:00-19:30 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot