FREDMAN PRO DIGITAALINEN PALVELU KEITTIÖN JOHTAMISEEN JA OMAVALVONNAN AUTOMATISOIMISEEN
MIKÄ ON FREDMAN PRO? Me Fredmanilla tavoittelemme täydellistä keittiötä. Tämä tarkoittaa, että mutun sijaan johdamme keittiötä tiedolla ja suhtaudumme ruoan valmistukseen intohimolla. Fredman Pro toimii tässä apunasi. Fredman Pro on digitaalinen keittiön johtamiseen ja omavalvonnan automatisoimiseen Suomessa kehitetty palvelu. Palvelu automatisoi omavalvonnan rutiinit, joten ammattikeittiöissä säästyy enemmän aikaa parhaiden makujen valmistamiselle. Työajan säästön lisäksi parannat ruokaturvallisuutta, säästät energiaa, parannat toiminnan kannattavuutta ja ennakoit riskejä. Fredman Pro -palvelun myötä keittiössäsi työskentelee jatkossa kaksi uutta työntekijää Kitchen Robo ja Chefstein. He auttavat sinua omavalvonnassa, keittiön johtamisessa ja keittiötiedon keräämisessä. Fredman Pro avulla keittiön johtamiseen ja omavalvontaan tarvittavat mittaustiedot tallentuvat automaattisesti pilvipalveluun ja työntekijöilläsi on käytössä digitaaliset työvälineet. Fredman Pro on laiteriippumaton ja skaalautuva, joten se sopii niin pienten kuin suurten ammattikeittiöiden tarpeisiin.
TÄYDELLISEN KEITTIÖN TAVOITTELUN TULOKSENA SYNTYY ONNELLISEMPIA KEITTIÖAMMATTILAISIA, TERVEEMPÄÄ YMPÄRISTÖÄ JA KOVEMPIA TALOUSLUKUJA.
FREDMAN PRON PALVELUTASOT
Käytössäsi on digitaaliset työvälineet lämpötilan ja pintapuhtauden mittaamiseen sekä mobiilisovellus, jonka avulla keräät keittiötiedon talteen ja johdat toimintaa. Smart Kitchen -tasolla olet digitalisoinut keittiösi päätoiminnot ja säästät työaikaa, jonka voit hyödyntää parhaiden makujen valmistamiseen. Syötät itse omavalvontasuunnitelman digitaaliseen työkaluun ja huolehdit sen päivittämisestä sekä tietojen kirjaamisesta. Käytössäsi on digitaalinen tehtävälista, johon voit aikatauluttaa viikon tärkeimmät toiminnat. Fredman Pro muistuttaa sinua kun on aika suorittaa toimenpiteet.
Keittiösi varustetaan antureilla, jotka keräävät tietoa ruokaturvallisuuden takaamiseksi. Kitchen Robo on uusi työntekijäsi joka helpottaa henkilöstösi omavalvonnan työtehtävissä huolehtimalla laitteiden lämpötilojen mittaamisesta ja hälytyksistä. Kitchen Robo tallentaa tiedot automaattisesti omavalvontasuunnitelmaan ja hälyttää sinulle, jos kriittisissä pisteissä on poikkeuksia. Premium Kitchen -tasolla keittiösi prosessit on kartoitettu huolella ja sinulle valittu parhaat palvelut omavalvonnan kehittämiseen. Automatisoinnin ansiosta säästät useita työpäiviä kuukaudessa, jotka voit hyödyntää parhaiden makujen valmistamiseen. Käytössäsi on valmiiksi laadittu omavalvonnan suunnitelmapohja, johon täydennät oman toimintasi yksityiskohdat ja kriittiset raja-arvot sekä mittauspisteet. Kitchen Robon keräämien automaattisten mittausten tulokset siirtyvät suoraan omavalvontasuunnitelman pohjalta syntyvään raporttiin.
Keittiösi toiminta, prosessit ja omavalvonta on suunniteltu parhaan ruokaturvallisuuden takaamiseksi, kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Kitchen Robo valvoo keittiötäsi 24/7 ja luo yhdessä Chefsteinin kanssa sinulle ajankohtaisia raportteja toiminnan kehittämiseksi. Työntekijäsi ovat erittäin motivoituneita, koska heille on vapautunut huomattavasti enemmän aikaa asiakkaiden palvelemiseen ja parhaiden makujen valmistamiseen. Sinun on mahdollista johtaa henkilöstöäsi mutun sijaan datalla. Kehitytte ja kasvatte yhdessä. Käytössäsi ovat kaikki Fredman Prohon kuuluvat palvelut, joka tarkoittaa, että omavalvontasi on digitalisoitu parhaalla mahdollisella tavalla. Omavalvontasi on digitalisoitu ja automatisoitu. Käytössäsi on yhdessä täydellisen keittiön asiantuntijoiden kanssa räätälöity suunnitelma. Pidämme huolta omavalvontasuunnitelmasi päivityksistä ja yleisistä standardeista sekä suosittelemme toimenpiteitä parhaan omavalvonnan takaamiseksi. Chefsteinin ennakoivan toiminnan avulla riskisi pienentyvät ja toimenpiteitä voi korjata ennen kuin ne saavuttavat kriittiset rajaarvot.
FREDMAN PRO -PALVELUT
KEITTIÖN JOHTAMINEN Seuraa ketjutasolla toimintaasi hallitusti yhden palvelun avulla. Digitalisoi ja automatisoi prosessit tavoitteiden mukaan ja johda toimintaa oman keittiötietosi perusteella. Minimoi maineriskit sekä kiinnitä huomiota vastuullisuuteen ja energian hallintaan. Seuraa reaaliaikaisesti oman keittiösi toimintaa ja hyödynnä keittiötietoa sisältäviä raportteja toimintasi kehittämisessä. Reaaliaikaista tilannenäkymää voi seurata mobiilista tai tietokoneella. Saatavillasi on myös yhteenveto keittiön poikkeamista ja kriittisistä toimenpiteistä. Omavalvonnan toimintaan ja poikkeuksiin tulee pystyä reagoimaan välittömästi. Tämä palvelu sisältää viestintätyökaluja, joiden avulla tiedonkulku ja reagointi voidaan hoitaa ripeästi. Reaaliaikainen, digitaalinen tilannenäkymä auttaa ammattikeittiön henkilökuntaa seuraamaan hygieniatasoja, lämpötilarajoja sekä muita mitattavia kohteita suoraan keittiön seinällä olevasta infonäytöstä. Kriittisissä tilanteissa Fredman Pro -palvelu lähettää hälytyksiä ja pyytää kuittauksia poikkeuksiin verkko- ja mobiilisovelluksessa. Tehtävälistat auttavat ohjaamaan päivittäistä ja viikoittaista toimintaa.
OMAVALVONNAN SUUNNITTELUTYÖKALUT Fredman Pro digitalisoi omavalvontasi. Voit luopua paperilomakkeista ja omavalvontakansioista. Digitaalisen omavalvontapohjaan suunnittelet, kirjaat ja tallennat helposti oman suunnitelmasi. Omavalvontasuunnitelmasi säilyy sähköisesti tallessa Fredman Pro -pilvipalvellussa, jossa sitä on vaivatonta muokata ja päivittää. Jos käytössäsi on Omavalvontadokumenttien ylläpito ja sähköinen raportointi -ominaisuus, voit tulostaa valmiin suunnitelman omavalvontadokumentiksi PDF-muodossa. Raporttiin voi liittää automaattisesti kaikki Fredman Prolla tehdyt lämpötila- ja hygieniamittaustulokset poikkeuksineen sekä määritykset hälytysten raja-arvoista. Tuote ei sisällä asiakkaan omavalvontasuunnitelman ylläpitämistä verkkopalvelussa, tietojen siirtoa tai hälytysten raja-arvojen tallentamista, vaan asiakas vastaa itse suunnitelman muutoksista ja ylläpidosta. Omavalvonnan suunnittelu -palvelun hankkineiden asiakkaiden kanssa räätälöimme ja luomme yhdessä keittiökohtaisen omavalvontasuunnitelman lain vaatiman ohjeistuksen mukaisesti. Suunnittelun aikana käymme läpi kriittiset pisteet sekä raja-arvot, ja varmistamme, että kaikki omavalvonnan hoitamiseen liittyvät osa-alueet on huomioitu ja niihin liittyvät toimenpiteet kartoitettu. Kartoituksen jälkeen siirrämme asiakkaan puolesta omavalvontasuunnitelman sähköiseen muotoon Fredman Pro -verkkopalveluun. Tuote on suunnattu käytettäväksi yhdessä Digitaalinen omavalvontasuunnitelmapohja -lisäominaisuuden kanssa. Tuote ei sisällä asiakkaan omavalvontasuunnitelman ylläpitämistä verkkopalvelussa, vaan suunnitelman siirtämisen jälkeen asiakas vastaa itse sen muutoksista ja ylläpidosta. Tämän palvelun avulla saat käyttöösi omavalvonnan sähköisen raportoinnin. Voit tulostaa digitaalisen omavalvontasuunnitelmasi pohjalta Fredman Pro -palvelusta muokattavia Excel-tiedostaja tai valmiita PDF-dokumentteja omavalvonnan raportointia varten. Sähköinen raportointi mahdollistaa usean toimipisteen samanaikaisen tarkastelun ja kokonaiskuvan muodostamisen. Voit halutessasi jakaa sähköisen linkin tuloksiisi ja tilannenäkymään, jolloin sinun ei tarvitse enää lähettää johdolle tai viranomaisille raportteja lainkaan. Tuloksia ylläpidetään Fredman Pro -pilvipalvelussa asiakkaan kanssa sovitun määräajan, jonka aikana tuloksia voi tarkastella takautuvasti ja reaaliaikaisesti.
LÄMPÖTILOJEN JA KOSTEUDEN SEURANTA Fredman Pro:n digitaalisten mittausten avulla varmistat ruoan valmistus-, kypsennys- ja tarjoilulämpötilat sekä huolehdit elintarvikkeiden vastaanottotarkastuksista luotettavasti. Mittaustulokset näkyvät välittömästi mobiilisovelluksessa, josta ne siirtyvät suoraan pdf-raportille, josta tuloksia voi tarkastella myöhemmin. Mittaustulosten yhteyteen voidaan helposti kirjata lisätietoja erätiedoista ja poikkeuksista. Vastaanotettavan ja valmistettavan erän viivakoodi voidaan lukea suoraan Fredman Pro:lla, jolloin muistiinpanot ja lämpötilat kohdistuvat automaattisesti oikeaan tuotteeseen tai valmistettavaan ruokaan. Ruoan laadun ja säilyvyyden kannalta oikea säilytyslämpötila on tärkeä. Lisäksi lämpötilojen oikeilla säädöillä pienennät energiakuluja ja tehostat toimintaa. Fredman Pro:n avulla lämpötilan mittaaminen kylmiöistä, pakastimesta ja uuneista tapahtuu automaattisesti ja huomaamattomasti laitteiden sisään asennettavien pienten antureiden avulla. Lämpötilatulokset tallentuvat Fredman Pro -pilvipalveluun, jossa lämpötilan muutoksia voi seurata helposti laitteittain tai kohteittain. Jos käytössäsi on Omavalvontadokumenttien ylläpito ja sähköinen raportointi -ominaisuus, voit liittää lämpötilatulokset suoraan osaksi omavalvontadokumentteja. Astianpesukoneen pesu- ja huuhteluveden lämpötiloja seuraamalla voit säästää energiaa ja varmistaa puhdistustuloksen. Fredman Pro -palvelun avulla lämpötilojen mittaaminen voidaan automatisoida. Vihannes- ja kuivatuotevarastoissa ilman kosteuden mittaaminen on tärkeää ruoan säilyvyyden takaamiseksi. Fredman Pro:n avulla voit seurata ja mitata ilman suhteellista kosteutta. Tulokset tallentuvat suoraan Fredman Pro -pilvipalveluun ja voit seurata tuloksia jatkuvasti tilannenäkymästäsi. Tämä palvelu on suunniteltu käytettäväksi Automattinen lämpötilan seuranta -ominaisuuden kanssa parantamaan ruokaturvallisuutta. Lämpötilarajojen ylittyessä Fredman Pro antaa hälytysilmoituksen ja saat tiedon poikkeustilanteesta heti. Hälytysten ollessa kytkettynä sinun ei tarvitse enää huolehtia siitä, että pakkanen olisi sulanut yön aikana. Toistuvista hälytyksistä voit myös ennakoida laitteen huoltotarvetta.
HYGIENIA JA PUHTAUS Fredman Pro -palvelun avulla havaitset tehokkaasti kriittisten kohteiden likaantumisen ja vähennät näin elintarvikkeiden saastumisvaaraa. Fredman Pro -pintahygieniamittausten avulla varmistat helposti, että kaikki keittiötilojen kohteet sekä ruoan ja elintarvikkeiden kanssa kosketuksiin joutuvat pinnat ja laitteet ovat puhtaita. Pintahygienianäytteiden otto käy helposti ja digitaalisesti Ultra Snap -hygipuikon ja Fredman Pro Hygin avulla ennen ruoan valmistuksen aloitusta tai heti puhdistuksen jälkeen. Näytteen analysointi tapahtuu digitaalisesti vain muutamassa sekunnissa, jonka jälkeen mittaustulos tallentuu automaattisesti omavalvontaraporttiisi Fredman Pro -palveluun. Fredman Pro -palvelussa voit helposti seurata keittiökohteiden hygienia- ja pintapuhtaustasoa pitkällä aikavälillä. Kaikki Fredman Pro - laitteiden avulla tehdyt mittaustulokset tallentuvat automaattisesti yhteen paikkaan, omavalvontaraportillesi. Hygieniatasoja seuraamalla varmistat ja todennat, että kriittisten kohteiden puhtaudesta huolehditaan säännöllisesti ja jatkuvasti. Tuote on suunnattu käytettäväksi yhdessä digitaaliset pintahygieniamittaus -palvelun kanssa. Fredman Pro -mobiilisovelluksesta löytyvät tehtävät ja viikkosiivouspohjat ohjaavat työntekijöiden päivittäistä toimintaa. Fredman Pro:n avulla varmistat, että omavalvontaan liittyvien tehtävien, kuten kriittisten pisteiden pintapuhtausnäytteiden otto tapahtuu säännöllisesti. Tehtävät voi ajastaa suoritettavaksi päiväkohtaisesti. Tehtävän suorittamisen ajankohta ja tilanne tallentuu omalle omavalvontaraportillesi. Jos tehtävä vaatii muistiinpanoja tai poikkeusten kuittauksia, voit kirjoittaa tai tehdä ne suorittaessasi tehtävää Fredman Pro -mobiilisovelluksessa.
RUOKÄVIKKI JA ATERIAPALVELUN OMAVALVONTA Fredman Pro auttaa vähentämään hävikkiä. Se ohjaa työntekijöitä kirjaamaan valmistus- ja linjastohävikin määriä päivittäin. Tulokset kirjautuvat digitaalisesti Fredman Pro -pilvipalveluun. Fredman Pro:n avulla kotipalvelun ruoanvalmistuksen ja ateriakuljetusten lämpötilojen seuranta on helppo hoitaa digitaalisesti. Fredman Pro mittaa aterian lämpötiloja ja kuljetukseen kulunutta aikaa aina ammattikeittiöstä vastaanottajan kotiovelle saakka.
FREDMAN PRO HUOLENPITO JA TUKI
FREDMAN PRO HUOLENPITO JA TUKI Tarjoamme Fredman Pro -palveluun käyttökoulutusta. Koulutuksissa käydään läpi palvelun osa-alueet, digitaaliset omavalvontatyökalut sekä Kitchen Robon ja Chefsteinin toiminta keittiön johatmisen näkökulmasta. Koulutuksen sisältö muodostuu valitun palvelukokonaisuuden mukaisesti. Valmistelemme Kitchen Robon ja Chefsteinin toimimaan sinun keittiössäsi ja luomme digitaalisen Fredman Pro - keittiöympäristön käyttöösi. Palveluun kuuluu päivitysten, tehtävälistojen ja hälytysten laadinta. Omavalvonnan digitalisoinnin taso määräytyy valitun palvelun mukaisesti. Asiakastukemme auttaa Fredman Pro -pääkäyttäjää valitun Smart Kitchen, Premium Kitchen ja Perfect Kitchen -tason mukaisesti. Huolenpitopalvelun valinneiden asiakkaiden toimipisteiden tilanne tarkastetaan Fredman Pron asiakastuen toimesta viikoittain ja nämä asiakkaat saavat heidän omaan keittiötietoon perustuvia toimintasuosituksia. Ruokaturvallisuuden ja laadun takaamiseksi palveluun sisältyy Fredman Pro palveluun kuuluvien mittalaitteiden säännöllinen kalibrointi.