PERIAATTEITA VIKA- JA HÄIRIÖTILAN- TEIDEN SELVITTÄMISEKSI



Samankaltaiset tiedostot
Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

B2C KOHDERYHMÄPALVELUT PALVELUKUVAUS

Aloite toimitusvelvollisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta

VASTAUS 85 Toimittajien huoltomiehillä tulee olla sähköasennuksiin tarvittavat koulutukset sekä toimintaan kuuluvat oikeudet sekä kortit.

Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa

Energiaviraston ohje tietoturvallisuuteen liittyvän häiriön ilmoittamisesta

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013

Kelan järjestelmä muodostaa erän apteekin yhden vuorokauden aikana lähettämistä ostoista.

1. HAKIJAN TIEDOT Sukunimi Etunimet (alleviivaa puhuttelunimi) Syntymäaika

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina

Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskus pyytää kirjallista tarjoustanne ultraäänilaiteesta

Vaaratilanteet - ilmoittaminen ja hyödyntäminen

HENKKARIKLUBI. Mepco HRM uudet ominaisuudet vinkkejä eri osa-alueisiin 1 (16) Lomakkeen kansiorakenne

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 201/ /2016

Palvelun kuvaus. Palvelun yhteenveto. Copilot Optimize -palvelun puitteet. Copilot Optimize CAA Puitteet

Dnro OUKA/7126/ /2014. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007).

Domperidonin hyväksytyt käyttöaiheet, jotka on lueteltu alkuperäisvalmisteen CDS-asiakirjassa, ovat seuraavat:

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

Eurovac 200T Purunpoistolaite

LIITE VERKKOPALVELUEHTOIHIN KOSKIEN SÄHKÖNTUOTANNON VERKKOPALVELUA

Hävitä kaikki käyttämättömät säiliöt, joita tämä markkinoilta poistaminen koskee.

NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLLON YHTIÖITTÄMISPALVELUT TARJOUS BDO OY

Kattoturvatuotteet - Kattopollarit, talotikkaat, lumiesteet ja katon vaakaturvakiskot

Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osayleiskaava-alue

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua.

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Plus500CY Ltd. Tietosuoja- ja evästekäytäntö

Tietosuojaseloste 1 (5)

ILMAN SISÄÄNOTTO- JA ULOSPUHALLUSLAITTEET

JFunnel: Käytettävyysohjatun vuorovaikutussuunnittelun prosessiopas

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö

Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osayleiskaava-alue

Tämä liite täydentää sopimuksessa määriteltyjä ehtoja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululuokissa. Nämä tarkennukset löytyvät II osasta.

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

Juokslahden metsästysseura ry:n maanvuokraajien henkilötietojen käsittely

Ohje viranomaisille 8/ (6)

Windows Nordicin maksunpalautus loppukäyttäjille ("Kampanja") Microsoftin kampanjaehdot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

Melonta- ja soutuliiton yleisiä periaatteita koskien valintoja

Piilovirhevakuutus. 1. Vakuutuksenantaja. 2. Ketä vakuutus koskee. 3. Kuntotarkastusta koskevat vaatimukset. 4. Mitä vakuutus kattaa

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

Ylälinjasi johtaja on:

Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua TVPE 11. Voimassa alkaen

TURVALLISEN OPISKELUYMPÄRISTÖN EDISTÄMINEN JA SORA- LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMINEN KEMI-TORNION AMMATTIKOR- KEAKOULUSSA

Aineistoa hankitaan laajasti ja monipuolisesti asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Suosituksena on hankkia kirjaa/1000 asukasta.

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT

Vakuutusalan ja AKE:n ATJ-työryhmän kokous 1/2007 ( )

Saksanseisojakerho ry:n vastaukset Kennelliiton kyselyyn uusittavista vakiosopimuslomakkeista

Opetushallitus pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista.

KELAN MÄÄRÄÄMÄT TYÖKYVYN ARVIOINTITUTKIMUKSET (SVL 15 L 13 JA KEL 61 ) VUOSINA

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELI

Kansalaisen asiointitilin palvelukuvaus

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

Ominaisuus- ja toimintokuvaus Idea/Kehityspankki - sovelluksesta

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

Porrastuotejärjestelmät

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

TiEDoTE. VUoSikErTomUS. EU:n TaloUSarVio VarainhoiToVUoDEllE EUrooPan TilinTarkaSTUSTUomioiSTUin

Katsastustoimipaikan laitevaatimukset

kriisiviestintäohjeistus esimiehille

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

IV-kuntotutkimus. Ääniteknisten tarkasteluiden ohjeet IV-kuntotutkimuksessa (5) Ohjeen aihe: Äänitekniset tarkastelut

Korjaus- ja energia-avustusohje 2016

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen ( ) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

(Pandan mainos) (Novalabs mainos)

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja kalastuslain ajankohtaiset asiat

Ystävän apuri. Palveluihin ohjaamisen opasvihko ikäihmisen ystävälle. Ystävätoiminnan alueellisen tuen kehittämisprojekti 2012-

AvoHILMO-aineistojen mukainen hoitoonpääsyn odotusaika raportti

Finnish Value Pack Julkaisutiedot Vianova Systems Finland Oy Versio

CARUNAN YLEISOHJEET SÄHKÖURAKOITSIJOILLE JA -SUUNNITTELIJOILLE

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET SUONENJOEN KAUPUNGISSA ALKAEN 1. YLEISTÄ

7920/16 mn/sj/vb 1 DG F 2C

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa


35 NORMAALIN HAUN HAKUEHTOJEN TARKISTAMINEN TAI MUOKKAAMINEN

Taulukkolaskenta ja analytiikka (A30A01000) Excel-harjoitus 9 1/8 Avoin yliopisto Huhtikuu 2016

Tilaustenhallinnan kokonaispalvelu 9.2 Tilha-ohje toimittajille

TARJOUSPYYNTÖ Puitesopimus

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Liikunta- ja ympäristölautakunnan päätös on kumottava

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )

Transkriptio:

SÄHKÖVERKKO EL 12.11.2008 Muisti Periaatteita vika ja häiriötilanteiden selvittämiseksi PERIAATTEITA VIKA- JA HÄIRIÖTILAN- TEIDEN SELVITTÄMISEKSI 2008

SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 VIKA- JA HÄIRIÖTILANTEET...4 3 VASTINEET JA RAPORTIT ASIAKKAALLE...4 4 ASIAKKAAN VASTUU LIITETTÄVISTÄ LAITTEISTA...5 5 ASIAKKAAN TEHTÄVÄT HÄIRIÖTILANTEISSA...6 6 VERKONHALTIJAN TEHTÄVÄT ASIAKKAAN LAITEVIAN TAI KÄYTTÖHÄIRIÖN SELVITYKSESSÄ...7 7 HÄIRIÖNSELVITYSPROSESSI, JATKUVA TAI TOISTUVA HÄIRIÖ...8 8 HÄIRIÖNSELVITYSPROSESSI, VAHINGONKORVAUSVAATIMUS... 10 9 YHTEENVETO OSAPUOLIEN VASTUISTA SEKÄ VIKA- JA HÄIRIÖTILANTEIDEN SELVITYKSESTÄ... 11 LIITE 1... 12 2

1 JOHDANTO Tämän muistin tarkituksena n timia verknhaltijan tukena asiakkaan ilmittamien häiriötai vikatilanteiden selvittämisessä. Verknhaltijiden timintatavat häiriötilanteiden selvityksessä eravat tisistaan ja tämän vuksi alalle n kaivattu yhtenäisiä timintahjeita. Myös viranmaiset vat saltaan nähneet, että timialalla yhteisesti laaditut häiriönselvitysprsessit helpttaisivat viranmaisen käsiteltäväksi tulevien tapausten selvittelyä. Dkumenttiin n kttu verkkpalveluehtjen khtia, jissa n käsitelty asiakkaan ja verknhaltijan vastuita ja velvitteita sähkölaitteiden liittämisen ja häiriötilanteiden selvityksen salta. Luvuissa 7 ja 8 n esitetty häiriönselvityksen kulku kaaviina (häiriönselvitysprsessit). Liitteeseen 1 n kerätty lista laitteista, jtka saattavat aiheuttaa häiriöitä asiakkaalle itselleen tai verknhaltijan verkkn ja tätä kautta muille verkn asiakkaille. Listaan n pyritty laatimaan myös hjeita kyseisistä laitteista aiheutuvien ngelmien krjaamiseksi. Dkumentissa ei varsinaisesti käsitellä sähköntimituksen virhettä ja siitä seuraavaa krvausvelvitetta, vaikkakin saan vika- tai häiriötilanteita vi liittyä verkkpalvelun virhe. Virheestä jhtuvia krvaustilanteita käsitellään Energiatellisuus ry:n susituksessa Sähköntimituksen laatu- ja timitustapavirheen svellushje. Muistin n laatinut Sähkön laadun asiantuntijaryhmä, jhn kuuluvat Sauli Antila Vattenfall Verkk Oy Keij Kskimies Frtum Custmer Service Ari Kskinen Verkk Krpela Oy Pertti Paknen Tampereen teknillinen ylipist Harri Salminen Turku Energia Sähköverkt Oy Rein Seesvuri Tampereen Sähköverkk Oy Sepp Suurinkerinen Kymenlaaksn Sähköverkk Oy Elina Lehtmäki, siht. Energiatellisuus Tämä dkumentti krvaa vunna 2006 laaditun julkaisun Tieta asiakaslaitteiden liittämisestä sekä taustatieta laitteiden vika- ja häiriötilanteiden selvittämiseksi. 3

2 VIKA- JA HÄIRIÖTILANTEET Tässä julkaisussa käydään läpi spimusehtjen phjalta verknhaltijan ja asiakkaan vastuita ja tehtäviä sellaisissa vika- ja häiriötilanteissa, jissa: asiakkaan sähkölaite tai -laitteist n rikkutunut tai sen timinnassa n llut häiriöitä tai asiakkaan tai verknhaltijan verkssa esiintyy jännitteen laadun vaihteluita, jtka ilmenevät esim. välkyntänä. Ongelmiin liittyy usein jkin seuraava tekijä: Verknhaltijan verkssa n llut vika tai häiriöitä tai verkn mititus ei vastaa tarvetta Asiakkaan sähkölaitteet tai -asennukset häiritsevät tista asiakasta tai verknhaltijaa Asiakkaan mat sähkölaitteet tai -asennukset aiheuttavat asiakkaalle itselleen häiriöitä Asiakkaan sähkölaite n rikkutunut esim. ikääntymisen myötä tai sähkölaite n sveltumatn kyseiseen verkkn tai n laitestandardien vastainen Asiakkaan sähkölaitteen häiriönsietkyky ei le riittävä standardin mukaisessa jännitteessä. Luvuissa 7 ja 8 n esitetty häiriönselvitysprsessit, jiden avulla selvitetään häiriön aiheuttajaa. Kun asiakas reklami verknhaltijalle esim. valjen välkynnästä tai laitteiden vikaantumisesta, verknhaltijan vastuulle jää selvittää jhtuuk vika verknhaltijan verksta. Tisaalta n tärkeää humata, että asiakkaalla n vastuu mista laitteistaan ja niiden timinnasta. 3 VASTINEET JA RAPORTIT ASIAKKAALLE Kun verknhaltija n selvittänyt häiriön syyt, verknhaltijan n hyvä laatia asiakkaalle selkeä raprtti tai vastine tilanteesta. Raprtin tai vastineen tulisi sisältää seuraavat asiat: alkutilanteen kuvaus tehdyt timenpiteet ja tulkset, esim. mittaukset ja mahdlliset krjaukset verkkn häiriön aiheuttaja tai arvi häiriön aiheuttajasta verknhaltijan ja/tai asiakkaan velvitteet häiriön pistamiseksi Vastineita laadittaessa n tärkeä muistaa, että siinä tudaan esille myös asiakkaan velvitteet mien sähkölaitteittensa ja niiden käytön suhteen etenkin siinä tilanteessa, kun verknhaltijan verkn n sitettu levan kunnssa. Mm. sähkömarkkinalain virhepykälä 27 c lähtee siitä, että verkkpalvelussa n virhe, js laatu ei vastaa standardeja tai keskeytystä ei vida pitää syy ja lsuhteet vähäisenä. Olsuhdetarkasteluun vaikuttaa leellisesti se, että nk asiakkaalla llut velvllisuus tai mahdllisuus vaikuttaa vahinkjen syntyyn. Tarkasteluun ei riitä pelkästään syiden ja verkk-lsuhteiden kuvaus. Kun viranmainen arvii sapulten vastuita ja velvitteita sille ratkaistavaksi tulleiden tapausten salta, viranmainen tekee ratkaisun lain pykälien, lain perusteluiden ja spimusehtjen phjalta. Tämän vuksi n tärkeää, että myös verknhaltija humii nämä kknaisvaltaisesti missa vastineissaan. Verknhaltijan vastuita vika- ja häiriötilanteissa tarkastellaan sähkömarkkinalain seuraavien pykälien njalla: Kehittämisvelvllisuus 9 Sähköntimituksen virhe ja krvaukset 27c, 27d ja 27e Vakikrvaus keskeytymisen vuksi 27e 4

Sähkömarkkinalain hallituksen esityksessä HE 162/1998 n 27 c pykälän yksityiskhtaisissa perusteluissa käsitelty varsin kattavasti verknhaltijan ja myös asiakkaan vastuita keskeytysten ja niistä aiheutuvien seuraamusten suhteen. Seuraavissa khdissa n käsitelty verknhaltijan ja asiakkaan vastuita ja tehtäviä laitteiden liitettävyyteen ja häiriötilanteisiin liittyen pääasiassa spimusehtjen näkökulmasta. Näitä khtia n hyvä tarkastella, kun phditaan vastuukysymyksiä erilaisissa häiriötilanteissa, ja näihin khtiin n hyvä viitata myös asiakaskyselyihin vastattaessa tai asiakasvastineita laadittaessa. 4 ASIAKKAAN VASTUU LIITETTÄVISTÄ LAITTEISTA Verkkpalveluehtjen luvussa 4 Sähkölaitteet n käsitelty sähkölaitteille ja asennuksille asetettuja vaatimuksia sekä laitteiden liittämistä ja häiriötilanteiden selvitystä. Ehdissa n santtu sähkölaitteiden ja -asennusten verkkn liittämisestä mm. seuraavaa. Khdat löytyvät kknaisuudessaan Verkkpalveluehdista VPE05. Sähköasennusten ja laitteiden tulee lla säännösten, määräysten ja standardien edellyttämässä kunnssa. Sähköasennuksia ja laitteita ei saa käyttää niin, että siitä aiheutuu vahinka tai häiriötä jakeluverklle tai tisille käyttäjille. (VPE 4.2-4.4) Standardien puuttuessa jakeluverkn haltija vi antaa kansainväliseen käytäntöön ja hyvään sähkölaitteistjen rakennus- ja käyttötapaan perustuvia susituksia tai hjeita käyttäjän laitteiden ja laitteistjen verkkn liittämiseksi. (VPE 4.3) Js verkkhäiriöille ei le kyseiseen tapaukseen sveltuvia standardeja, jakeluverkn haltija selvittää käyttäjän pyynnöstä, vidaank laite tai laitteist liittää kyseiseen verkkn. (VPE 4.4) Selvityspyynnön tekemistä susitellaan etenkin seuraavissa tapauksissa: laitteen kytkentävirta n suuri verrattuna pääsulakkeen kkn laitteen verkkn kytkeytyminen tapahtuu usein laitteen/laitteistn käyttö edellyttää jakeluverkn haltijan erityistimenpiteitä laite aiheuttaa merkittävää yliaaltvirtaa Tyypillisesti ennakkselvitystä vaativia vat: mttrit, jiden käynnistysvirta n suuri verrattuna pääsulakkeiden kkn generaattrit ja muut jännitettä, energiaa tai iksulkuteha syöttävät laitteet lissähkön kmpensintilaitteet hitsauslaitteet kmpressrit suurehkt elektrniikkahjatut laitteet suurehkt suuntaajien tai taajuusmuuttajien laitteet Ehtjen mukaan selvityspyyntö täytyy yleensä tehdä vähintäänkin kaikista niistä laitteista, jiden ylivirtasujauksen suuruus n yli 16A. Verknhaltija vi erikseen vaatia selvityspyynnön tekemistä myös tätä pienemmistä laitteista. (VPE 4.4.2) Osa jpa 10A sulakkeen takaisista laitteista saattaa aiheuttaa ngelmia verkkn, minkä vuksi verknhaltijan n hyvä miettiä yksityiskhtaisempia hjeita laitteiden ilmittamisesta. Erityisesti tulisi humiida laitteet, jtka kytkeytyvät tistuvasti ja/tai ttavat suurehkn käynnistysvirran. Näitä laitteita vat mm: Maalämpöpumput Jätevesipumput 5

Yksivaiheiset hitsauslaitteet, kmpressrit, klapikneet, vesipumput, lämmitysten rjatermstattikytkennät Käyttäjän tulee ilmittaa sähköä tuttavista laitteista ja varmistaa, että sähkön syöttö sähköntutantlaitteistn käyttöpaikasta jakeluverkkn n tehkkaasti estetty, mikäli se ei le tarkituksena. (VPE 4.2) Jakeluverkka syöttävien varavimalaitteiden ja tutantlaitteiden tapauksessa käyttäjä tekee verknhaltijan kanssa tutannn liittymis- ja verkkpalveluspimuksen ja spii liittymisen teknisistä edellytyksistä verknhaltijan kanssa. Lisätietja n Senerin (2001) susituksessa Pienvimaliden liittäminen jakeluverkkn. Js käyttäjä ei tee ehtjen vaatimaa selvityspyyntöä liitettävälle laitteelle, jakeluverkn haltija vi puuttua asiaan jälkikäteen. (VPE 4.4.1) Jakeluverkn haltija ei vastaa käyttäjälle hänen laitteidensa minaisuuksista, vanhentumisesta, kulumisesta, rikkutumisesta tai niiden yhteenspivuudesta jakeluverkn, asiakkaan man verkn tai asiakkaan verkssa levien muiden sähkölaitteiden tai - laitteistjen kanssa tai edellä mainittujen seikkjen aiheuttamista vahingista, ellei kyseessä le 10. luvussa tarkitettu verkkpalvelun virhe. (VPE4.9) 5 ASIAKKAAN TEHTÄVÄT HÄIRIÖTILANTEISSA Asiakkaan laitevian tai laitteen käyttöhäiriön yhteydessä asiakkaan tulee ensin selvittää tilannetta laitteen timittajan tai hulln kanssa, mikäli sähköntimituksessa ei le esiintynyt jännitteen ngelmiin viittaavia tekijöitä. Js häiriön tai vian epäillään syntyneen sähköntimituksesta, tulee asiakkaan ttaa yhteyttä verknhaltijaan tilanteen selvittämiseksi. Verkkpalveluehtjen luvun 4 perusteella sähkönkäyttäjä n saltaan velvllinen hulehtimaan, ettei hänen sähkölaitteensa ja -laitteistnsa häiritse muita sähkönkäyttäjiä eikä jakeluverknhaltijaa. Jakeluverknhaltijan n pulestaan tarjttava ma asiantuntemuksensa asiakkaan käyttöön häiriötä selvitettäessä. Sähkönkäyttäjän laitteiden aiheuttaman häiriön pistamiseen tai vähentämiseen liittyvistä timenpiteistä ja kustannuksista vastaa sähkönkäyttäjä. Verkkpalveluehdissa n santtu häiriötilanteisiin liittyen mm. seuraavaa: Spijapulet vat velvllisia krvaamaan tisilleen säännösten, määräysten ja kirjallisten hjeiden vastaisten asennustensa tai viallisten laitteidensa tai niiden käytön aiheuttaman vahingn. Käyttäjän vastuu kskee myös muille käyttäjille aiheutuvia vahinkja, jtka jakeluverkn haltija jutuu krvaamaan. (VPE 4.5) Käyttäjä n krvausvelvllinen vain js hän n tiennyt tai hänen lisi pitänyt tietää asennustensa tai laitteidensa tai niiden käytön mahdllisesti aiheuttamista riskeistä ttaen humin hänen asiantuntemuksensa, käyttämänsä laitteen tai asennuksen minaisuudet sekä jakeluverkn haltijan hänelle mahdllisesti antama infrmaati, sekä js hän jatkaa haittaa tuttavan laitteen tai laitteistn käyttämistä jakeluverkn haltijan humautuksesta hulimatta. Spijapulten tulee ilmittaa tisilleen tisen asennuksissa ja sähkölaitteissa havaitsemistaan viista ja häiriöistä. (VPE 4.6) Js käyttäjän sähkölaitteet haittaavat merkittävästi tisten käyttäjien sähkönkäyttöä, jakeluverkn haltijan tulee yhdessä käyttäjän kanssa määritellä keint haitan pistamiseksi tai pienentämiseksi. (VPE 4.8) Verknhaltija vi esim. rajittaa laitteen käytön tapahtuvaksi määräaikina. 6

Verknhaltija vi kieltää laitteen käytön vain, js laitteen käyttö ei le lainkaan mahdllista ilman, että siitä aiheutuu merkittävää haittaa muille käyttäjille. Laitteet, jilla n suuri kytkentävirta Mnessa tapauksessa häiriötilanne jhtuu siitä, että asiakkaan yksittäisen laitteen ttama käynnistysvirta ylittää käyttöpaikan pääsulakkeiden kn. Sulakkeiden minaisuuksista jhtuen ne eivät laukea hetkellisestä ylikurmituksesta, minkä takia tällaiset hetkellisesti suurta virtaa ttavat laitteet vivat timia verkssa, vaikka liittymän pääsulakkeiden kk lisikin pienempi kuin laitteen ttama virta. Tsiasia n kuitenkin, että kun liittymää ylikurmitetaan, siitä saattaa aiheutua verkkn häiriöitä, kska verkka ei le mititettu tämän mukaan. Verknhaltijalla n ikeus kieltää tämänkaltaisen laitteen käyttö, js siitä aiheutuu verkkn standardit tai verknhaltijan hjeet ylittäviä häiriöitä. Asiakas vi myös varustaa kyseisen laitteen käynnistysvirtaa rajittavalla laitteella. 6 VERKONHALTIJAN TEHTÄVÄT ASIAKKAAN LAITEVIAN TAI KÄYTTÖHÄIRIÖN SEL- VITYKSESSÄ Verknhaltijan vastuulla n neuva asiakkaita mm. laitteiden verkkn liitettävyyttä arviitaessa ja häiriö- tai vikatilanteiden selvittämisessä. Kun epäillään, että laitevika tai käyttöhäiriö n jhtunut yleisestä jakeluverksta, verknhaltija selvittää esim. käyttöjärjestelmän, mittauksien tai verkstlaskennan avulla, nk vika tai häiriö jhtunut verknhaltijan verksta. Käytännössä siis verknhaltijan selvitettäväksi tulee häiriön lähde. Varsinaisesti häiritsevää laitetta tai asennusta ei tarvitse selvittää, vaan selvitettäväksi tulee häiriön khde, eli esim. käyttöpaikka, jka häiriön aiheuttaa. Häiriöselvitysprsessia n käyty tarkemmin läpi luvuissa 7 ja 8. Verknhaltijan vastuita n käsitelty mm. seuraavissa Verkkpalveluehtjen VPE05 khdissa: Jakeluverknhaltija antaa pyynnöstä käyttäjälle tämän tarvitsemia verkn minaisuuksiin liittyviä tietja. (VPE 4.4) Mikäli käyttäjän ilmittama vika tai häiriö kuuluu jnkun muun kuin jakeluverkn haltijan krjausvelvllisuuden piiriin, jakeluverkn haltijan n ilmitettava tälle viasta tai häiriöstä. (VPE 4.7) Js käyttäjän sähkölaitteet haittaavat merkittävästi tisten käyttäjien sähkönkäyttöä, jakeluverkn haltijan tulee yhdessä käyttäjän kanssa määritellä keint haitan pistamiseksi tai pienentämiseksi. (VPE 4.8) Jakeluverkn haltija n pyydettäessä velvllinen antamaan käyttäjälle tarpeelliset tiedt käyttäjän epäilemästä virheestä ja sen syistä. (VPE 10.1.1) Jakeluverkn haltijan tulee viipymättä siitä, kun sille n ilmitettu virheestä tai kun se n muutin tullut virheestä tietiseksi, selvittää virheen syy ja krjata virhe. (VPE 10.7) Verknhaltija vastaa virheestä ja sen seurauksena maksettavista krvauksista asiakkaalle (VPE luku 10 ja 11). Tästä n tarkemmin virheen svellushjeessa. 7

7 HÄIRIÖNSELVITYSPROSESSI, JATKUVA TAI TOISTUVA HÄIRIÖ Kaavissa 1 n kuvattu häiriönselvityksen vaiheet eli häiriönselvitysprsessi, kun asiakkaalla n tdettu jatkuva tai tistuva häiriö, jka ilmenee tyypillisimmin välkyntänä. Ensimmäisenä verknhaltija tarkistaa verkn tilan verkstlaskennasta. Js käyttöpaikalla n etäluettava mittalaite, tarkistetaan verkn tilatiedt (keskeytykset, jännitteen vaihtelut) mittarilta. Js n verksttietjen perusteella yksiselitteisen selvää, että verkk n kunnssa, ei mittauksia tarvitse erikseen surittaa. Js asiakas edelleen vaatii mittausta, verknhaltija surittaa mittaukset, jista hän vi velittaa asiakasta, js verkk n kunnssa (1). Js pulestaan verkstlaskenta sittaa, että verkka n vahvistettava, ei erillismittauksia lunnllisestikaan tarvita (2). Kaavissa esitetyt tarkistusmittaus ja jännitteen laadun mittaus vidaan tehdä samanaikaisesti, jllin säästytään usealta käynniltä asiakkaan luna (3). Mittauksista ja tehdyistä timenpiteistä perusteluineen (ks. luku 3) timitetaan asiakkaalle erillinen raprtti paitsi, js asiakas ei sitä itse halua. Tästäkin hulimatta verknhaltijan n hyvä tallettaa vähintään mittausraprtti maan arkistn (4). 8

Tarkistetaan verkn tila mm. verkstlaskennan avulla iksulkuvirrat muuntajan ja verkn kurmitusaste nk verkkalueella muita ngelmia, jtka vivat aiheuttaa häiriön pikkeuskytkennät Tiedt etäluettavilta mittareilta (kun timinnt lemassa) OK: selvä tapaus 1) Ei kunnssa 2) Ei kunnssa/ rajatapaus Silmämääräinen tarkastus sekä liitksien tarkistus Tarkistusmittaus liittymiskhdassa 3) hetkellisarvt iksulkuvirta nllajhdt maaditusimpedanssi OK Ei kunnssa/ rajatapaus Laatumittaukset liittymispisteessä (1viikk) jännitteet EN 50160 kurmitusvirrat OK Ei kunnssa Määritellään häiriön aiheuttaja Tarvittaessa lisämittaukset verknhaltijan ja asiakkaan verkissa. Syy asiakkaan verkssa Edelleen ngelmia Syy jvh:n verkssa tai tisen asiakkaan aiheuttama häiriö Suritetaan tarvittavat timenpiteet Tarvittaessa uusintamittaukset Timitetaan asiakkaalle raprtti tilanteesta: laskentaraprtti / mittausraprtti 4) Verknhaltija kert man näkemyksensä, mistä vika saattaisi jhtua. Verknhaltija ei kuitenkaan tee varsinaista selvitystyötä. OK Timitetaan asiakkaalle selvitys tilanteesta Krvataan mahdlliset vahingt, js laatu ei vastannut standardia ennen krjauksia (svellushje) Asiakas tarkastaa ja krjaa mat asennuksensa / laitteensa Kaavi 1: Häiriönselvitysprsessi, kun kyseessä n jatkuva tai tistuva häiriö. 9

8 HÄIRIÖNSELVITYSPROSESSI, VAHINGONKORVAUSVAATIMUS Seuraavassa kaavissa n esitetty häiriönselvityksen kulku siinä tapauksessa, että asiakas n esittänyt verknhaltijalle vahingnkrvausvaatimuksen rikkutuneesta laitteesta. Siinä tapauksessa, että heti ensimmäisessä vaiheessa käy ilmi, että verknhaltijan verkk ei le kunnssa, timitaan kaavin 1 mukaan (1) Tarkistetaan verkn käyttötietjen (scada, dms, päiväkirjat) perusteella nk llut häiriöitä, jtka selittävät tapahtuman sekä tarkistetaan verkn tila: iksulkuvirrat jne. 1) Ei häiriöitä ja verkk kunnssa Verkk n kunnssa, mutta n llut häiriöitä (myrsky tms.) Arviidaan häiriöiden vaikutukset jännitteeseen (nk kyseessä esim. nllavika tai vauriitunut jmppi) Onk jännite vaihdellut standardin SFS-EN 50160 rajjen ulkpulella ei kyllä Suritetaan krvaukset virheen svellushjeen mukaisesti ja timitetaan selvitys tilanteesta. Timitetaan asiakkaalle selvitys tilanteesta (mahdllisesti mittausraprtti, js mittauksia n llut aiheellista surittaa) Verknhaltija ei le vastuussa laitevaurista. Verknhaltija infrmi asiakasta, että vauri jhtuu jk asiakkaan verkn häiriöistä tai laiteviasta. Asiakasta kehtetaan kääntymään näin halutessaan laitehulln, laiteen timittajan tai vakuutusyhtiön puleen. Kaavi 2: Häiriönselvitysprsessi, kun kyseessä laitevauri. 10

9 YHTEENVETO OSAPUOLIEN VASTUISTA SEKÄ VIKA- JA HÄIRIÖTILANTEIDEN SEL- VITYKSESTÄ Asiakas n saltaan velvllinen hulehtimaan, että hänen sähkölaitteensa ja - asennuksensa vat asianmukaisia ja etteivät ne häiritse muita sähkönkäyttäjiä eivätkä jakeluverknhaltijaa. Asiakkaan tulee pyytää verknhaltijalta ennakkselvitystä liittäessään verkkn ehdissa mainittuja ennakkselvitystä vaativia laitteita (listattu luvussa 4). Js näin ei le timittu, verknhaltija vi häiriötilanteissa määritellä asiakkaan kanssa tavat häiriön pistamiseksi. Kun n varmistettu, että verknhaltijan verkk n määräysten mukainen, jää itse häiriön pistaminen asiakkaan vastuulle. Tämä vi tapahtua esim. varustamalla häiritsevä sähkölaite käynnistysvirtaa rajittavalla laitteella tai sähkölaitteen käyttöä rajittamalla. Verknhaltijiden lisi hyvä tiedttaa asiakkailleen ennakkselvitystä vaativista laitteista ja pyrkiä etsimään neuvttelevia ratkaisuja asiakkaiden kanssa. Asiakkaan epäillessä laitevian syyksi häiriötä sähkön laadussa tulee verknhaltijan selvittää verkn tila ja esittää näkemyksensä häiriön aiheuttajasta. Vika- ja häiriötilanteiden selvityksen kulku n esitetty luvuissa 7 ja 8. Selvitetään nk verkssa esiintynyt sähkömarkkinalain mukainen sähköntimituksen virhe, jllin tilanne selvitetään Sähköntimituksen laatu- ja timitustapavirheen svellushjeen mukaisesti. Laitevauriita krvattaessa tetaan kuitenkin humin, että asiakkaan sähkölaitteiden tulee kestää npeat jännitevaihtelut samalla tavin kuin nrmaalitkin laitteiden päälle- ja piskytkennät. Asiakkaan mien laitteiden häiritessä häntä itseään verknhaltija esittää arvinsa tilanteesta ja asiakkaan vastuulle jää tilanteen krjaus. Js käyttöpaikassa n viallisia, sääntöjen vastaisia tai kyseiseen verkkn spimattmia laitteita, tulee ne kytkeä pis verksta. Asiakkaan laitteiden häiritessä muita asiakkaita verknhaltijan verkn llessa kunnssa asiakas n velvllinen pistamaan häiriön tai rajittamaan häiriötä. Verknhaltija antaa tarvittaessa pastusta. Js käyttöpaikassa n viallisia, sääntöjen vastaisia tai kyseiseen verkkn spimattmia laitteita, tulee ne kytkeä pis verksta. Verknhaltija vi esim. rajittaa laitteen käytön tapahtuvaksi määräaikina. Verknhaltija vi kieltää laitteen käytön vain, js laitteen käyttö ei le lainkaan mahdllista ilman, että siitä aiheutuu merkittävää haittaa muille käyttäjille. Siitä hulimatta, että sähköntimituksen virheen n aiheuttanut asiakkaan verkk, verknhaltija n virhetilanteissa krvausvelvllinen verknhaltijan muita asiakkaita (spimuskumppaneita) khtaan. Verknhaltijalla ei lunnllisestikaan le krvausvelvllisuutta häiriön aiheuttanutta asiakasta khtaan. Virheen aiheuttanut asiakas saattaa jutua krvausvelvllisuuteen verknhaltijaa khtaan VPE 4.5 khdassa mainituin edellytyksin. Asiakas krvaa tällöin verknhaltijalle myös ne kulut, jtka verknhaltija pulestaan jutuu krvaamaan muille asiakkaille edelliseen khtaan liittyen. 11

LIITE 1 MAHDOLLISESTI ONGELMIA AIHEUTTAVIA LAITTEITA Tähän n kerätty listaa asiakkaiden sähkölaitteita ja laitteistista, jtka vat aiheuttaneet häiriötilanteita. Listaus perustuu verknhaltijiden käytännön kkemuksiin. Listaan n kirjattu myös mahdlliset häiriönselvitystavat. Laite / Laitteist Ongelmat Timenpiteet Pienasiakkaiden ja maataluksien laitteita ja laitteistja Klapikneet (1-vaiheiset) aiheuttaa välkyntää lähiverkkn verkkyhtiö kehttaa asiakasta spimaan laitteen käyttöajat naapurustn kanssa Hitsauslaitteet (erityisesti 1-vaiheiset) Kmpressrit (erityisesti 1-vaiheiset) Ilmastintilaitteet, 1- vaiheiset yleinen ngelma erityisesti maaseutuverkissa aiheuttaa naapurustn välkyntää tyypillisiä rakennustyömailla aiheuttaa jännitevaihteluita ja välkyntää aiheuttaa jännitevaihteluita ja välkyntää lähiverkkn laitteen vaiht 3-vaiheiseksi (asiakkaan vastuulla) laitteen käytön rajitus verkn kytkentämuutkset, kurmien siirt vaiheelta tiselle verkn vahvistus (ainastaan, js verkssa tdetaan muita ngelmia) ääritapauksessa verkkyhtiö kehttaa asiakasta spimaan laitteen käyttöajat naapurustn kanssa asiakkaalle susitellaan hehkulamppujen vaihtamista listeputkilampuiksi Vesipumput, erityisesti pienet asiakaskhtaiset 1- vaiheiset laitteet Maalämpöpumput Lämmitysvastukset, mm. hunekhtaiset termstaatit 3-vaiheiset lämmitysvaraajat pienet taajuusmuuttajat (1-vaiheiset, 3-vaiheiset) Suuret mttrikäytöt aiheuttaa jännitevaihteluita ja välkyntää lähiverkkn aiheuttaa jännitevaihteluita ja välkyntää lähiverkkn hunekhtaiset termstaatit hjaavat ishka kurmaa samanaikaisesti aiheuttaa jännitevaihtelua ja välkyntää esiintynyt lämmitysvaraajia, jiden vastukset kytketty klmin tai vaihtehtisesti tähteen, mutta tähtipistettä ei le yhdistetty nllaan. aiheuttaa epäsymmetriaa yhden vaiheen llessa jännitteettömänä. estää tiednsiirrn sähköverkssa sekä autmaattisen mittarinluennan aiheuttaa välkyntää lähiverkkn ks. edelliset painesäiliön ilmaus saattaa auttaa taajuusmuuttaja, pehmkäynnistin lämmitinkhtaisten termstaattien asennus varmistetaan, että termstaattien kytkentäväli n riittävän suuri (esim. max kerran minuutissa) lämmityskurman uudelleenryhmittely kytkennän muuts taajuusmuuttajissa ltava verkksudattimet kytkentämuutkset pehmkäynnistin, taajuusmuuttaja man muuntamn käyttö 12

Verkkn liitettävät generaattrit (esim. bikaasugeneraattrit) Rehutrnit vi syöttää vikatilanteessa jakeluverkkn aiheuttaa välkyntää ja vääristää harmnisia yliaaltja lähiverkssa suuri mttrikurma aiheuttaa välkyntää ja jännitekuppia sujaussuunnittelu taajuusmuuttaja ikea mititus humiidaan spimusvaiheessa taajuusmuuttaja tai pehmkäynnistin Työmaaliittymät Kmpensintilaitteet yleinen väliaikainen ngelma työmaalaitteista jhtuen aiheuttaa häiriöitä (lähinnä välkyntää) naapurustn. resnanssivaara kytkentäjännitteet taajuusmuuttaja liittymän/verkn vahvistus sudatus laitteistn mititus ja säätö estkelat Tellisuusasiakkaiden laitteita ja laitteistja Laitteiden liittämisestä svitaan j spimusvaiheessa, ja asiakas n velvllinen ilmittamaan muutksista. Listehn kmpensintilaitteet saattaa heikentää VKOsignaalia saattaa vahvistaa yliaaltja estkelaparistjen tai yliaaltsudatinparistjen käyttö taajuuden viritys VKO-signaali humiiden Sulatusuunit aiheuttaa jännitevaihteluita, yliaaltja, välkyntää verkn vahvistus man syöttömuuntajan käyttö yliaaltjen sudatus 13