Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Matti Pahkala Pirkko Lintunen Matti Soronen 206

Samankaltaiset tiedostot
Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Nousiainen Matti valtuuston varapuheenjohtaja

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Hietala Jukka-Pekka varajäsen. varapuheenjohtaja Jukkola Jaakko valtuuston varapuheenjohtaja. Peltoniemi Raino jäsen

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille.

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/ /2014

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/ /2014

PYHÄJOEN KUNTA 1 7/ /2017

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Nousiainen Matti jäsen. kunnanhall.edustaja, poissa

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Yleiskaavoittaja Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2011 Rakennuslautakunta sivu 91. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus


KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/ Paikka Tampereen palvelualan ammattiopisto, neuvotteluhuone A132, Koulukatu 18, Tampere

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti:

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Hietala Jukka-Pekka jäsen. Lintunen Pirkko jäsen. Mustakallio Saara jäsen Niemelä Päivi Nousiainen Matti jäsen. Peltoniemi Raino jäsen.

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2018 Ympäristölautakunta Sivut 47. Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ Karstulan kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Transkriptio:

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 447 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika 22.05.2017 klo 18:40-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Pahkala Matti puheenjohtaja poissa 206 ajan Lintunen Pirkko varapuheenjohtaja puheenjohtajana 206 ajan Flink Eija jäsen Grekula Toni jäsen poissa 199 ajan Kallio Tenho jäsen Keskitalo Tarja jäsen Peltoniemi Raino jäsen poissa 207 ajan Muut osallistujat Soronen Matti kunnanjohtaja Kittilä Risto valtuuston puheenjohtaja poissa 206 ajan Nousiainen Matti valtuuston varapuheenjohtaja Tuuttila Anna-Liisa valtuuston varapuheenjohtaja ALLEKIRJOITUKSET Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT Matti Pahkala Pirkko Lintunen Matti Soronen 206 :t 194-211 PÖYTÄKIRJAN Pyhäjoki 29.5.2017 TARKASTUS Allekirjoitukset Toni Grekula Raino Peltoniemi PÖYTÄKIRJA Pyhäjoen kunnantalo YLEISESTI Hallinto-, elinkeino- ja perusturvaosastolla 29.5.2017 klo 9.00-16.00. NÄHTÄVÄNÄ Todistaa Matti Soronen, kunnanjohtaja

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 448 Kunnanhallitus 22.05.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 22.05.2017 klo 18:40-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 194 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 449 195 valinta 450 196 Muut mahdolliset asiat 451 197 Tiedoksi annettavat asiat 452 198 Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutos / OAS, luonnos / Ehdotus 453 / Asemakaavan hyväksyminen 199 Pirttikosken rantaosayleiskaava / Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 457 200 Kuntapoikkeama kiinteistöillä 625-401-4-41 Rautiperän ulkoilu ja liikunta-alue 459 201 Kiinteistönluovutusilmoitukset 462 202 Viranomaisen asiakirjoista ja tiedon antamisesta sekä asiakirjakopioista ja 463 karttatuotteista perittävät maksut 203 Valtuutettujen aloitteet / Moottorikelkkareitit 465 204 Rakentamiskehotuksen rakentamistilanteen viranomaiskatselmus 10.6.2015 / 466 Viranomaiskatselmuksen perusteella vireille tulevat MRL:n 97.3 mukaiset lunastukset / Lunastuksen käynnistyminen ja tarkennus ohjeellisen tonttijaon tontin osan lunastuksesta / Vastine Oulun Käräjäoikeuden maaoikeudelle 205 Lausunto Haapaveden Haapajärven säännöstelyn kehittämisen 478 tarpeellisuudesta 206 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän vuoden 2016 tilinpäätöksen 479 hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 207 Raahen koulutuskuntayhtymän vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja 481 vastuuvapauden myöntäminen 208 Lausunto yksityisen haudan perustamislupahakemukseen / Itä-Suomen 483 aluehallintoviraston päätös 209 Pohjois-Pohjanmaan maakunnan väliaikaisen valmistelutoimielimen 484 kokoonpano 210 Pyhäjoen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö / Soveltaminen 485 211 Joki ICT Oy:n osakassopimuksen lakkauttaminen 487

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 449 Kunnanhallitus 194 22.05.2017 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Khall 22.05.2017 194 Kunnanhallitus toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 450 Kunnanhallitus 195 22.05.2017 valinta Khall 22.05.2017 195 Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantalon hallinto-, elinkeino- ja perusturvaosastolla 29.5.2017. Pöytäkirja tulee tarkastaa ennen nähtäville asettamista. Kunnanhallitus valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Toni Grekulan ja Raino Peltoniemen.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 451 Kunnanhallitus 196 22.05.2017 Muut mahdolliset asiat Khall 22.05.2017 196 Kunnanhallitus toteaa kokouksessa käsiteltävät kutsussa mainitsemattomat asiat. Lisälista: - Joki ICT Oy:n osakassopimuksen lakkauttaminen

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 452 Kunnanhallitus 197 22.05.2017 Tiedoksi annettavat asiat Khall 22.05.2017 197 Sisäministeriö Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; 1.5.2017 voimaan tullut asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2018 Säteilyturvakeskus Ydinenergian käytön turvallisuusvalvonta, vuosiraportti 2016 Oulun poliisilaitos Oulun poliisin neuvottelukunnan jäsenten valinta toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Pyhäjokimelonta XXVI Haaste ja anomus Pyhäjokimelonta XXVI 14.-18.6.2017 - Pyhäjoen kunta osallistuu tapahtumaan 120 eurolla Sivistyslautakunta Pöytäkirja nro 4/2017 Tekninen lautakunta Pöytäkirja nro 5/2017 As Oy Pyhäjoen Koulutien Rivitalot 1 Tasekirja 31.12.2016 Raahen seutukunnan kehittämiskeskus Ote seutulautakunnan pöytäkirjasta 23.3.2017 29 / Vuoden 2016 tilinpäätös ja toi min ta ker to mus Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymähallituksen pöytäkirja nro 2/2017 Kunnanhallitus merkitsee asiat tiedoksi.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 453 Kunnanhallitus 450 28.11.2016 Kunnanhallitus 98 13.03.2017 Kunnanhallitus 198 22.05.2017 Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutos / OAS, luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen 2/10.02.03/2017 Khall 28.11.2016 450 Asemakaavan muutosta koskeva alue sijaitsee Pyhäjoen kirkonkylän pohjoispuolella korttelien 255 ja 258 alueella. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa jalankululle varattu tiealue osaksi tontteja 1 ja 2 korttelissa 258. Muutoksella mahdollistetaan korttelin eteläpuolisen tontin rakentuminen. Kaavamuutosta koskeva kortteli rajautuu pohjoispuolelta Hanhitiehen ja eteläpuolelta Puistotiehen. Runkokaavoituksen ohjausryhmä hyväksyi maanomistajilta tulleen aloitteen kevyen liikenteen väylän poistamisesta kokouksessaan 4.10.2016. Kirkonseudun kortteli 258 asemakaavan muutoksen vireille tulo ja OAS päivämäärällä 28.11.2016 lähetetään Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle tiedoksi. Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosluonnos asetetaan yhtä aikaa kaavamuutoksen vireille tulon kanssa yleisesti nähtäville ja luonnosvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään alkuvuodesta 2017. Liitteenä seuraavat asiakirjat: - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivämäärällä 28.11.2016 - Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosluonnoksen kaavaselostus päivämäärällä 28.11.2016 - Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosluonnoksen kaavakartta A3-pienennöksenä päivämäärällä 28.11.2016 - Kuulutus vireille tulosta ja kaavaluonnoksesta päivämäärällä 28.11.2016 - Lausuntopyyntö päivämäärällä 28.11.2016 Asian valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus 1) hyväksyy Kirkonseudun korttelin258 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS päivämäärällä 28.11.2016). OAS:ia voidaan tarvittaessa päivittää. 2) lähettää OAS:in tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle 3) hyväksyy Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosluonnoksen kaavaselostuksen ja kaavakartan päivämäärällä 28.11.2016 4) asettaa Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavanmuutosluonnoksen

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 454 Kunnanhallitus 450 28.11.2016 Kunnanhallitus 98 13.03.2017 Kunnanhallitus 198 22.05.2017 Khall 13.03.2017 98 aineistoineen yleisesti nähtäville 07.12.2016-07.01.2017 väliseksi ajaksi 5) pyytää viranomaisilta ja muilta osallisilta lausunnot Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosluonnoksesta 07.01.2017 mennessä. Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosehdotus Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutoksen ti lan net ta päivitettiin kaavoi tuk sen ohjausryhmän kokouksessa 15.2.2017. Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muu tok ses ta saatiin 4 lausuntoa ja 2 mie li pi det tä, joihin kaavoittaja on laatinut vastineen päivämäärällä 13.3.2017. Liitteenä seuraavat Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosehdo- tuksen asiakirjat: - Kaavoittajan vastine Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutos- luonnok ses ta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin päivämäärällä 13.3.2017 - Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muu tos eh do tuk sen A3 -kartta- pienen nös päivämäärällä 13.3.2017 - Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muu tos eh do tuk sen kaavaselostus päi vä mää räl lä 13.3.2017 - Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muu tos eh do tuk sen lausuntopyyntö päi vä mää räl lä 13.3.2017 - Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muu tos eh do tuk sen kuulutus päi vämää räl lä 13.3.2017 Muu Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosehdotuksen oheis ai neisto: - Osallistumis- ja arviontisuunnitelma päivämäärällä 28.11.2016 on nähtävillä Py hä joen kunnan internet sivuilta ilmoitustaululta kaavaehdotuksen näh tä villäolo ajan. Asian valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus 1) hyväksyy kaavoittajan laatiman vastineen Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin päivämäärällä 13.3.2017 2) hyväksyy Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosehdotuksen kaavakartan ja selostustuksen päivämäärällä 13.3.2017

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 455 Kunnanhallitus 450 28.11.2016 Kunnanhallitus 98 13.03.2017 Kunnanhallitus 198 22.05.2017 3) asettaa Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosehdotuksen oheisaineistoineen yleisesti nähtäville 21.3.2017-19.4.2017 väliseksi ajaksi 4) pyytää viranomaisilta ja muilta osallisilta lausunnot Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosehdotuksesta 19.4.2017 mennessä Khall 22.05.2017 198 Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutoksen hyväksyminen Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosehdotuksesta saatiin yhteensä 3 lau sun toa, joihin kaavoittaja on laatinut vastineen päivämäärällä 22.05.2017. Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan kustannuksia taustaselvityksineen on 17.05.2017 mennessä kertynyt yhteensä 4 539,17 euroa (alv 0 %). Liitteenä seuraavat Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosta kos kevat lii te asia kir jat: - Kaavoittajan laatima vastine Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutok ses ta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin päivämäärällä 22.05.2017, liite 1 - Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutoksen kaavaselostus päi vämää räl lä 22.05.2017, liite 2 - Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutoksen kaavakartta A3-pie nennök se nä päivämäärällä 22.05.2017, liite 3 Muu Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutosehdotuksen oheis ai neisto: - Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivämäärällä 13.03.2017, liite 4 on nähtävillä Pyhäjoen kunnan internet ilmoitustaululla www.pyhajoki.fi valtuus ton hyväksymiskäsittelyyn saakka. Asian valmistelijana on toiminut kaavoitusvastaava Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy MRL 52 :n mukaisesti Kirkon seu dun korttelin 258 asemakaavan muutoksen liiteasiakirjojen 1-3 mu kai sesti.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 456 Kunnanhallitus 450 28.11.2016 Kunnanhallitus 98 13.03.2017 Kunnanhallitus 198 22.05.2017 Liitteet 1 Kaavoittajan laatima vastine Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin päivämäärällä 22.05.2017, liite 1 2 Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutoksen kaavaselostus päivämäärällä 22.05.2017, liite 2 3 Kirkonseudun korttelin 258 asemakaavan muutoksen kaavakartta A3-pienennöksenä päivämäärällä 22.05.2017, liite 3

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 457 Kunnanhallitus 199 22.05.2017 Pirttikosken rantaosayleiskaava / Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Khall 22.05.2017 199 Suunnittelualue: Suunnittelualueena on Pyhäjokivarren ranta-alue Merijärven ja Pyhäjoen kunnan rajalta Tiironsuvantoon asti. Alue rajautuu joen eteläpuolella Ou lais ten tiehen ja pohjoispuolella Pirttikoskentiehen sekä Pirttikosken kylän yläpuolisilla osil la kiinteistörajoihin. Kaava-alueen kokonaispituus joen yhteensuuntaan on 14 kilometriä, leveys vaih te lee muutamasta sadasta metristä 1,5 kilometriin. Kaava-alueen pinta-ala on n. 1350 hehtaaria. Taustaa: Pirttikosken jokiranta-alueen kehittäminen aloitettiin kutsumalla rantayleiskaava- alueen maanomistajat kuulemistilaisuuteen Pirttikosken koululle 29.4.2014. Maanomistajakyselyt rantayleiskaava-alueen maanomistajille lähetettiin 8.5.2014. Runkokaavoituksen ohjausryhmässä on käsitelty Pirttikosken ran ta osa yleis kaavan rajauksia, luonto- ja maisemaselvityksiä ja maanomistajakyselyn yh teen ve toja, kantatilaselvityksiä ja tulvasuojeluun liittyviä asioita kokouksissa: 6.2.2014, 27.3.2014, 20.5.2014, 1.10.2014, 23.9.2015, 8.12.2015, 27.4.2016, 7.6.2016, 16.8.2016, 22.11.2016 ja 11.1.2017. Ohjaavan viranomaisen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen, kanssa on käyty työ neu vot te lu ja 28.3.2014, 5.10.2015 ja 5.4.2017 Pirttikosken ran ta osa yleis kaavan kaavoi tushankkeesta. Valmisteluaineistoon kuuluvat laaditut selvitykset: Osayleiskaavatyö käynnistyi maanomistajakyselyillä, joilla selvitettiiin maanomis ta jien tarpeita ja näkemyksiä jokivarren kehittämiseksi. Muita laadittuja selvi tyk siä ovat: - Kantatilaselvitys (kevät 2017 Ramboll Finland Oy) - Pirttikosken rantaosayleiskaavan luontoselvitys (12.1.2017, Ramboll Finland Oy) - Pirttikosken rantaosayleiskaava, Maisemaselvitys (05/2017, Ramboll Finland Oy) Tavoitteet: Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. Tarvittaessa kaavalla voi olla erilais ta ohjausvaikutusta ( MRL 42 ja 72 ). Mahdolliset oikeusvaikutukset otetaan huomioon kaavan suunnittelussa ja sisältövaatimuksissa. Suunnittelussa ote taan huomioon asumisen, virkistyksen ja vapaa-ajan sovittaminen yhteen alueen luonto-, kulttuuriympäristö- ja maisema-arvojen sekä kunnan alueen ra kenta mi sel le asettamien laatutavoitteiden kanssa. Keskeisenä tavoitteena on rakennuslupakäsittelyn helpottaminen ja poik keus lupien tarpeen vähentäminen. Alustava aikataulu: Alustavan suunnitteluaikataulun mukaan: - Pirttikosken rantaosayleiskaavan OAS nähtäville 30.5.2017

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 458 Kunnanhallitus 199 22.05.2017 - puuttuvat selvitykset (muinaisjäännösinventointi, rakennuskorkeuksien ja tulvasuojelutoimenpiteiden määrittely) käynnistetään 05-06/2017 - aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu 06/2017 - kaavaluonnos ja yleisötilaisuus 10/2017 - kaa vaehdotus / ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu 02-03/2018 - kunnanvaltuuston hyväksymiskäsittely 04-05/2018. Pirttikosken rantaosayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, päivämäärällä 22.05.2017 on ylei sesti näh tävillä sekä Pyhäjoen kunnantalon ilmoitustaululla että internet-sivuilla koko kaavoitusprosessin ajan. Vireille tulos ta kuulutetaan Pyhäjoen kuulumisis sa, kunnan internet-sivuilla ja kunnan ilmoitus taululla. Valmistelijana on toiminut kaavoitusvastaava Pirkko Tuuttila. Liitteet: - Pirttikosken rantaosayleiskaavan OAS, päivämäärällä 22.05.2017 - Kuulutus vireille tulosta päivämäärällä 22.05.2017 Kunnan hallitus 1) hyväksyy Pirttikosken rantaosayleiskaavan osallistu mis- ja arviointi - suunnitel man, päivämäärällä 22.05.2017, osal listumis- ja ar viointisuun - nitelmaa voidaan tarvittaessa päivittää 2) kuuluttaa OAS:in vireille tulosta liitteenä olevalla kuulutuksella ja toi mittaa ilmoituksen kaa van vireille tulosta asiakirjaliitteineen ohjaavalle vi ranomaiselle eli Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle. Kunnanhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan kokouksessa tämän pykälän osalta. - - - - - - - - Merkittiin, että kunnanhallituksen jäsen Toni Grekula poistui esteellisenä kokous huo nees ta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Liitteet 4 Pirttikosken rantaosayleiskaavan OAS, päivämäärällä 22.05.2017 5 Kuulutus vireille tulosta päivämäärällä 22.05.2017

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 459 Kunnanhallitus 200 22.05.2017 Kuntapoikkeama kiinteistöillä 625-401-4-41 Rautiperän ulkoilu ja liikunta-alue Khall 22.05.2017 200 Poikkeamislupahakemus: Poikkeuslupahakemuksen huoltorakennus sijoittuu Pyhäjoen kunnanvaltuuston hy väk sy mäl le Etelänkylän ja Viirteen oikeusvaikutteiselle yleiskaava-alueelle (Rau ti pe rän ulkoilu- ja liikunta-alueen hiihtomajan alueelle). Pyhäjoen kunta jätti Pyhäjoen kunnan rakennusvalvontaan Rautiperän ulkoiluja liikunta-alueen poikkeamislupahakemuksen 3.5.2017 liitteineen. Kyseessä on huol to ra ken nuk sen rakentaminen MT-alueelle (maatalousalue) ja arvokkaan mai se ma-alu een (my-alue) reunalle, kiinteistölle Kunnantoukola 625-401-4-41. Yleiskaavamääräysten mukaan alueen säilyminen avoimena on mai se ma ku val lises ti tärkeää. Alueella sallitaan maataloutta palvelevaa rakentamista. Muu ra kenta mi nen ei ole sallittua. Poikkeamislupahakemuksessa todetaan, että nykyinen maisemallinen ko ko naisuus ei häiriinny, vaan täydentyy huoltorakennuksen rakentamisella. Ra ken nuksen väritys voidaan tehdä perinteisillä maisemaan soveltuvilla väreillä. Peltoalueen käyttöönotto Rautiperän liikunta-alueen huolto- ja py sä köin ti alueek si ei vähennä merkittävästi Etelänkylän ja Viirteen osayleiskaavassa esitetyn mai se ma ku val li ses ti tärkeän peltoalueen arvoja. Rakentaminen kohdistuu suppeal le metsän reunaan rajautuvalle alueelle laajempien maisemallisesti mer kit tävien näkymälinjojen ulkopuolelle. Rakentamisella ei myöskään ole alueen luonto ar vo ja vaarantavia vaikutuksia. Uuden huoltorakennuksen ympäristöä sekä py sä köin ti alu een toimintoja ja rakenteita voidaan jäsennellä istutuksin. Suun nitel lut toiminnot tukevat osaltaan Rautiperän liikunta-alueen toimintaa ja pa ranta vat ulkoilualueen palveluja. Poikkeamistoimivalta ja poikkeamisen edellytykset: MRL:n mukaan poikkeamispäätöksen tekemisessä on ensisijaisesti kyse oi keushar kin nas ta, joka vaatii, että tehdään tarvittavat selvitykset, joiden perusteella kat so taan täyttyvätkö MRL:n edellytykset. Kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen tässä laissa sää de tys tä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä kos kevas ta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta. Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se: 1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muul le järjestämiselle; 2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; 3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavut ta mis ta; tai 4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkit tä viä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Edellä 2 momentin 4 kohdassa tarkoitettua vaikutuksiltaan merkittävänä ra ken-

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 460 Kunnanhallitus 200 22.05.2017 ta mi se na ei pidetä tuulivoimalan rakentamista asemakaavassa teollisuus- tai sa tamaa lu eek si osoitetulle jo rakennetulle alueelle. Poikkeamista ei voida myöntää maisematyölupaa koskevista säännöksistä eikä 137 :ssä säädetyistä rakennusluvan erityisistä edellytyksistä suun nit te lu tar ve alueel la. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä poikkeamista kos ke vas ta hakemuksesta. Poikkeamispäätösten muutoksenhaku: Päätökseen haetaan muutosta suoraan Pohjois-Suomen hallinto-oikeudesta hallin to va li tuk se na liitteenä olevan julkipanon mukaisesti. Asian valmistelijana on toiminut kaavoitusvastaava Pirkko Tuuttila. Liitteet:: - Pyhäjoen kunnan poikkeuslupahakemus 3.5.2017 - Lainhuutotodistus 16.5.2017 - Kaavakartta Etelänkylän ja Viirteen yleiskaava - Kaavakartan Etelänkylän javiirteen yleiskaava kaavamerkinnät - Asemapiirros 2R-3 - Pohjapiirros T381-02 - Julkisivut T38-03 - Leikkaus T381-04 - Ramboll Finland Oy:n yhteenveto ympäristövaikutuksista 17.05.2017 - Täydennetyt valitusohjeet - Julkipano päivämäärällä 22.5.2017 Kunnanhallitus myöntää MRL:n 171 :n mukaisen kuntapoikkeaman tilalle 625-401-4-41. Poikkeamispäätös liitteineen lähetetään tiedoksi hakijalle ja ilmoitetaan MRL:n 174, MRA 88 mukaan tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle Liitteet 6 Pyhäjoen kunnan poikkeuslupahakemus 3.5.2017 7 Lainhuutotodistus 16.5.2017 8 Kaavakartta Etelänkylän ja Viirteen yleiskaava 9 Kaavakartan Etelänkylän javiirteen yleiskaava kaavamerkinnät 10 Asemapiirros 2R-3 11 Pohjapiirros T381-02 12 Julkisivut T38-03 13 Leikkaus T381-04 14 Ramboll Finland Oy:n yhteenveto ympäristövaikutuksista 17.05.2017 15 Täydennetyt valitusohjeet

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 461 Kunnanhallitus 200 22.05.2017 16 Julkipano päivämäärällä 22.5.2017

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 462 Kunnanhallitus 201 22.05.2017 Kiinteistönluovutusilmoitukset Khall 22.05.2017 201 Kauppakirja 9.5.2017 Luovuttaja: Juha Kalervo Tuuttila Luovutuksen saaja: Pauli Kalervo Tuuttila Luovutuksen kohde: määräosa (110/1155) Ala-Tuuttila RN:o 2:21 -tilasta Py häjoen kunnan Etelänkylässä Kauppakirja 16.5.2017 Luovuttaja: Ulla Maija Sarpola Luovutuksen saaja: Roope Veli Jeremias Petäjäniemi ja Eveliina Laura Maria Tyy bä kinoja Luovutuksen kohde: Kirkkokallio 8 RN:o 53:16 Pyhäjoen kunnan Poh jan ky lässä Kunnanhallitus päättää, ettei kunta käytä etuosto-oikeutta edellä mainituissa kiin teis tö kau pois sa.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 463 Kunnanhallitus 202 22.05.2017 Viranomaisen asiakirjoista ja tiedon antamisesta sekä asiakirjakopioista ja karttatuotteista perittävät maksut Khall 22.05.2017 202 Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun 34 :ssä säädetään vi ran omaisten asiakirjoista perittävistä maksuista seuraavaa: Maksut Asiakirjan antamisesta 9 ja 11 :n nojalla ei peritä maksua, kun: 1) asiakirjasta annetaan tietoja suullisesti; 2) asiakirja annetaan viranomaisen luona luettavaksi tai jäljennettäväksi; 3) julkinen sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään tiedon pyytäjälle säh kö postit se; 4) sähköisesti talletettu asiakirja lähetetään asianosaiselle sähköpostitse; 5) pyydetyn asiakirjan antaminen kuuluu viranomaisen neuvonta-, kuulemis- tai tie do tus vel voit teen piiriin. Edellä 1 momentin 1 4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa tiedon esille ha kemi ses ta aiheutuneita kustannuksia vastaava maksu peritään kuitenkin silloin, kun on pyydetty asiakirjaa, joka ei 13 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ole yk si löi tä vis sä ja löydettävissä viranomaisen tämän lain mukaisesti pitämästä asiakir ja re kis te ris tä siinä käytettävän asiakirjaluokittelun eikä asiakirjan tunnisteen avul la taikka sähköisesti ylläpidetystä rekisteristä sen hakutoimintojen avulla. Tiedon antamisesta 9 ja 11 :n nojalla kopiona tai tulosteena peritään maksu, joka vastaa tiedon antamisesta viranomaiselle aiheutuvien kustannusten määrää, joll ei tätä alhaisemmasta maksusta erikseen toisin säädetä tai kuntalain nojalla pää te tä. Maksu määrätään ja peritään siten kuin kuntalain nojalla päätetään tai val tion maksuperustelain 7 :n 2 momentissa tarkoitetusta suoritteesta sää detään. Kopion tai tulosteen hinnoittelussa 3 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa voidaan soveltaa sivukohtaista tai muuta yksikkökohtaista keskihintaa, joka voidaan mää ri tel lä erikseen tavanomaisia asiakirjapyyntöjä ja erikseen erityisiä toi men pitei tä vaativia asiakirjapyyntöjä varten. Tavanomaisena asiakirjapyyntönä pi detään sellaisen muun kuin 2 momentissa tarkoitetun asiakirjan antamista, joka on ko ko naan julkinen tai josta salassa pidettävät osat ovat vaivatta poistettavissa. Pe rit tä vän maksun perusteeksi laskettaviin kustannuksiin ei valtion mak su pe ruste lain 1 ja 10 :ssä tarkoitettujen viranomaisten maksuja määriteltäessä lueta asia kir jan esille hakemisesta ja salassa pidettävien osien poistamisesta aiheutuvia kus tan nuk sia kysymyksen ollessa tavanomaisesta asiakirjapyynnöstä. Edellä 4 :ssä tarkoitettujen viranomaisten on määriteltävä ennakolta kopion ja tu los teen antamisesta 3 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa perittävät maksut ja julkaistava ne yleisessä tietoverkossa, jollei julkaisemista ole pidettävä ilmeisen tar peet to ma na. Tietojen antamisesta asiakirjasta tämän lain nojalla muissa kuin 9 ja 11 :ssä tarkoi te tuis sa tapauksissa peritään maksu noudattaen, mitä valtion mak su pe rus telais sa tai muussa laissa säädetään tai kuntalain nojalla päätetään. Sellaiset 4 :ssä

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 464 Kunnanhallitus 202 22.05.2017 tar koi te tut viranomaiset, joita kuntalaki tai valtion maksuperustelaki eivät koske, voi vat maksuja määritellessään soveltaa valtion maksuperustelaissa säädettyjä mak su pe rus tei ta, jollei laissa toisin säädetä. Kunnanhallitus hyväksyy asiakirjoista ja tiedon antamisesta sekä asia kir ja kopiois ta ja karttatuotteista perittävät maksut oheisen liitteen mukaisina. Liitteet 17 Asiakirjoista perittävät lunastus- ja lähetysmaksut

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 465 Valtuusto 29 19.04.2017 Kunnanhallitus 203 22.05.2017 Valtuutettujen aloitteet / Moottorikelkkareitit Valt 19.04.2017 29 Valtuuston työjärjestyksen 5 :n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmillä ja valtuutetuilla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kunnan hallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käy dään lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava. Kunnanhallituksen on vuosittain maa liskuun lop puun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuu tettu jen te ke mistä ja kun nanhallitukselle lä hetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden lop puun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryh dytty. Valtuusto voi todeta, mitä aloit teista on käsitelty loppuun. - - - - - - - - - Valtuutettu Ari Pirkola jätti valtuustoaloitteen koskien moottorikelkkareittejä. Valtuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kunnanhallitukselle jatkovalmisteluja varten. Khall 22.05.2017 203 Kunnanhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen teknisen lautakunnan val mistel ta vak si. Liitteet 18 Valtuustoaloite 19.4.2017 moottorikelkkareiteistä / Ari Pirkola

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 466 Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015 Kunnanhallitus 273 22.06.2015 Kunnanhallitus 351 19.09.2016 Kunnanhallitus 204 22.05.2017 Rakentamiskehotuksen rakentamistilanteen viranomaiskatselmus 10.6.2015 / Viranomaiskatselmuksen perusteella vireille tulevat MRL:n 97.3 mukaiset lunastukset / Lunastuksen käynnistyminen ja tarkennus ohjeellisen tonttijaon tontin osan lunastuksesta / Vastine Oulun Käräjäoikeuden maaoikeudelle 35/10.00.01/2015 Teknltk 18.05.2015 52 Pyhäjoen kunnanhallitus antoi 17.10.2011 2011 MRL:n 97 :n mukaisen raken ta mis ke ho tuk sen. Rakennuskehotuksen antaminen on hoidettu kyseisessä pöy tä kir ja ot teen pykälässä annetun rakentamiskehotusprosessi kuvauksen mukai sel la tavalla kuulemismenettelyineen. Prosessikuvausten kohdat 1-7 on toteutettu. Pyhäjoen kunnanhallitus kuulutti MRL:n 97 mukaisen rakentamiskehotuksen an ta mi ses ta kunnanhallituksen päätöksellä 23.1.2012 26 siten, että ra ken ta misel le varattu aika päättyy 1.2.2015. Samalla kunnanhallitus antoi rakentamiskehotuksen saaville rakentamattomien tont tien omistajille asian tiedoksi hallintolain 60 :n mukaisella tiedoksiannolla. Prosessikuvauksen kohdissa 8 ja 9 todetaan: 8. Lunastuksen valmistelu aloitetaan ennen 1.2.2015 ja lunastus laitetaan tarvittaessa vireille ennen 1.2.2016 (MRL 97.3 ). 9. Kunnanhallitus hakee tarvittaessa lunastusta maanmittaustoimistolta vuoden kuluessa rakentamiseen varatun ajan päättymisestä, toimitus kestää noin vuoden. Kunta saa halutessaan lunastustoimituksen rekisteröidyksi, omistusoikeuden tontteihin ja tontit luovutetuksi uusille rakentajille korvauksia koskevista valituksista huolimatta. Osa rakennuskehotuksen saaneista tonteista on rakennettu, 12 tonttia on myyty Py hä joen kunnalle. Pyhäjoen kunta on purkanut rakennuskehotuksen seuraavilta tonteilta, joiden osal le on tehty tai käynnistynyt asemakaavamuutos: 1) Korttelissa 132 tontti 3 Erkintie 6 2) Korttelissa 133 tontti 1, Erkintie 1 3) Korttelissa 133 tontti 2, Erkintie 3 4) Korttelissa 512 tontti 2, Niskantie 2 5) Korttelissa 510 tontti 1, Ahjotie 2 6) Korttelissa 510 tontti 2, Ahjotie 4 7) Korttelissa 511 tontti 3, Ahjotie 1 Tekninen lautakunta tekee maastossa kevätkatselmuksen kaikille ra ken nus ke hotuk sen saaneille tonteille, jotka eivät ole rakentuneet ja joiden osalle käynnistyy

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 467 Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015 Kunnanhallitus 273 22.06.2015 Kunnanhallitus 351 19.09.2016 Kunnanhallitus 204 22.05.2017 lu nas tus toi mi tuk sen hakeminen. Kevätkatselmus pidetään keskiviikkona 10.6.2015 klo 9.45-16.00. Tekninen lautakunta tekee kunnanhallitukselle esityksen rakennuskehotuksen saa nei den tonttien osalta, joita ei ole rakennettu lunastusmenettelyn käyn nis tymi ses tä maastokatselmuksen jälkeen. Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Teknltk 15.06.2015 63 Viranomaiskatselmuksen perusteella vireille tulevat MRL:n 97.3 mukaiset lunastukset I Rakentamiskehotusprosessin kuvaus "Ote kunnanhallituksen 17.10.2011 254 Rakentamiskehotusprosessin kuvaus: 1. Kunnanhallitus päättää rakentamiskehotuksen antamisesta ja asian vireille tulosta 2. Tontin omistajien kuuleminen (hallintomenettelylaki 34 ). Rakentamiskehotuksen vireille tulosta ilmoitetaan Pyhäjoen Kuulumiset-lehdessä, kunnan internet-sivuilla ja kunnan ilmoitustaululla. Lisäksi tontin omistajille lähetetään kirje, jolla tiedotetaan asiasta ja varataan tontin omistajille tilaisuus esittää vastaselityksensä. 3. Kuulutetaan rakentamiskehotuksen vireille tulosta 4. Järjestetään kunnan puolesta tiedotus/keskustelutilaisuus tontin omistajille 5. Kunnanhallitus käsittelee saadut vastaukset ja päättää rakentamiskehotuksen antamisesta 1.2.2012 lähtien, siten että rakentamiselle varattu aika päättyy 1.2.2015. Rakentamiskehotus annetaan tiedoksi tontin omistajille joko postitse saantitodistuksella tai haastetiedoksiannolla (Hallintolaki 60 ). 6. Kunta pitää julkista luetteloa rakentamiskehotuksista (MRL 97.5, MRA 101 ). Jos tontti (kiinteistö) siirtyy uudelle omistajalle tai haltijalle, kehotus koskee myös tätä. Rakennusluvan myöntäminen ja rakennustöiden aloittaminen ei vielä merkitse rakentamisvelvoitteen täyttämistä. 7. Rakentamiskehotus aiheuttaa merkinnän lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin, joka näkyy kiinteistön rasitustodistuksessa. 8. Lunastuksen valmistelu aloitetaan ennen 1.2.2015 ja lunastus laitetaan tarvittaessa vireille ennen 1.2.2016 (MRL 97.3 ). 9. Kunnanhallitus hakee tarvittaessa lunastusta maanmittaustoimistolta vuoden kuluessa rakentamiseen varatun ajan päättymisestä, toimitus kestää noin vuoden. Kunta saa halutessaan lunastustoimituksen rekisteröidyksi, omistusoikeuden tont-

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 468 Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015 Kunnanhallitus 273 22.06.2015 Kunnanhallitus 351 19.09.2016 Kunnanhallitus 204 22.05.2017 teihin ja tontit luovutetuksi uusille rakentajille korvauksia koskevista valituksista huolimatta. Pyhäjoen kunnan asemakaava-alueelle annettavat rakentamiskehotukset: - Sekä asuinrakentamiseen että liike- ja teollisuusrakentamiseen tarkoitetut tontit ovat kaikki ns. tyhjiä tontteja, eli rakentamiskehotus annetaan määrällisen vajaakäytön perusteella. - Asemakaavat ovat olleet voimassa 9-20 vuotta - Asuinrakennusten kaavatiet ja kaavakadut on rakennettu, Erkintien ja Ahjotien jatko-osat rakennetaan vuoden 2012 aikana - Tonteille on rakennettu kunnallistekniikka 8-19 vuotta sitten, lukuun ottamatta Ollinmäen teollisuusaluetta, jonka osalta infran rakentaminen on käynnistynyt 2011 kesällä ja jatketaan vuonna 2012 " Tällä hetkellä on rakentamiskehotuksen prosessin vaiheet 1-7 totetettu ja ollaan siirtymässä maanmittaustoimituksella tehtävään lunastusvaiheeseen ts prosessin vaiiheisiin 8 ja 9. II Lunastuksen käynnistämiseksi tehtävän kevätkatselmuksen kohteet Pyhäjoen kunnan ylimpänä lupaviranomaisena toimiva tekninen lautakunta teki kevätkatselmuksen 10.6.2015 yhdessä johtavan rakennustarkastajan kanssa. Katselmuksessa käytiin jokaisella rakentamiskehotuksen saaneella tontilla ( alla olevan luettelon kohta E). A) Katselmusta ei tehty edellä luetelluilla 7 tontilla, joilta kunta on purkanut asemakaavamuutoksen takia rakentamiskehotuksen. B) Katselmusta ei tehty korttelissa 132 tontilla 2, jonka rakentamiskehotus on purettu korttelin 132 alueen (Shell-Arina ) asemakaavan muutoksen tultua vireilleeikä. Katselmusta ei myöskään tehty korttelin 508 tontti 2 osalle, jonka rakentamiskehoitus purettiin, kun Saarenalueen (Kielosaaren) asemakaavaa muutettiin. C) Katselmusta ei tehty niillä keskustan alueen 12 tontilla, jotka on vapaaehtoisin kaupoin jo myyty Pyhäjoen kunnalle. D) Katselmusta ei tehty seuraavilla rakentamiskehotuksen saaneilla tonteilla, joista Pyhäjoen kunta on tehnyt vapaaehtoiset kaupat Ollinmäen teollisuusalueen tonttien osalta 6 asemakaavatontin omistajien kanssa. E) Katsemuksia jäi tehtäväksi: Rakentamiskehotuksen saivat (KH 17.10.2011 254) yhteensä 39 +9 = 48 rakentamatonta tonttia. Rakentamiskehotuksen saivat myöhemmin yhteensä 3 rakentamatonta

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 469 Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015 Kunnanhallitus 273 22.06.2015 Kunnanhallitus 351 19.09.2016 Kunnanhallitus 204 22.05.2017 tonttia korttelissa 132, joiden osalta rakentamiskehotus purettiin, kun korttelin 132 asemakaavamuutos käynnistyi Katselmus tehdään ( 48 + 3 ) - 7-2 - 12-6 = 24 rakentamiskehotuksen saanutta tonttia, jota on lueteltu alla kohdassa III. III Katselmuksessa käydyt rakentamiskehotuksen saaneet tontit: Yhteensä 24 kappaletta, kohteiden numerointi sama kuin rakentamiskehoituksessa annettu Nro Kortteli Tontti Tilan nimi Rno Tontin osoite 6. 131 7 Pikkumäki 625-405-4-277 Runnintie 4 / Liite 6 8. 467 1 Kuokkamaa 625-405-2-153 Kuokkamaantie 1 / Liite 8 9. 467 2 Kieloahe 625-405-75-5 Kuokkamaantie 3 / Liite 9 12. 466 1 Kuokkamaa 625-405-2-153 Kuokkamaantie 13/ Liite 12 14. 464 3 Rantaluoto II 625-405-7-16 Oikotie 13 / Liite 14 16. 463 1 Omakoti 625-405-4-120 Luodontie 12 / Liite 16 17. 461 6 Haapala 625-405-4-2 Luodontie 6 18. 461 7 Haapala 625-405-4-2 Luodontie 4 / Liite 17-18 19. 459 6 Lauha 625-405-47-7 Oikotie 13 / Liite 19 23. 169 1 Vehkala 625-405-6-28 Kaukontie 12 24. 169 2 Vehkala 625-405-6-28 Lipintie 2 25. 169 3 Vehkala 625-405-6-28 Kaukontie 10 / Liite 23-25 26. 168 4 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 7 / Liite 26 28. 165 1 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 16 29. 165 2 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 18 30. 165 3 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 20 / Liite 28-30

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 470 Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015 Kunnanhallitus 273 22.06.2015 Kunnanhallitus 351 19.09.2016 Kunnanhallitus 204 22.05.2017 31. 161 3 Kirkonmäki 625-405-6-29 Siltatie 2 / Liite 31 32. 156 4 Ylikittilä 625-405-124-0 Kittiläntie 18 33. 156 5 Ylikittilä 625-405-124-0 Kittiläntie 16 / Liite 32-33 34. 257 2 Piukkala 625-405-92-2 Puistotie 4 / Liite 34 35. 258 2 Välikaukko 625-405-24-4 Puistotie 3 / Liite 35 38. 263 2 Lisä-Iirola 625-405-23-8 Isorannantie 32 / Liite 38 39. 305 2 Lämpötie 4 625-405-92-85 Lämpötie 4 / Liite 39 40. Teollisuustontti 2. 114 4 Marjala 625-405-82-27 Annalanatie 9 3. 114 4 Kunnanmetsä 625-405-82-60 Annalanatie 9 3. 114 4 Kaukovainio 625-405-88-20 Annalanatie 9 / Liite 1 Omistajat: Korttelin 114 tontti 4 muodostuu kolmesta tilasta, joista Marjala on kooltaan 3181 m 2 (omistaja Raimon Kala Oy), Kunnanmetsä on kooltaan 948 m 2 (omistaja Pyhäjoen kunta) ja Kaukovaino on kooltaan 19 m 2 (omistaja on Pyhäjoen kunta) IV Muutoksia rakentamiskehotuksen antamisen jälkeen omistustuksissa: 6. 131 7 Pikkumäki 625-405-4-277 Runnintie 4 - omistajat vaihtuneet, uudet omistajat Eeva-Riitta Kröger ja Urpo Viinikangas 8. 467 1 Kuokkamaa 625-405-2-153 Kuokkamaantie 1 - omistajat vaihtuneet, uudet Marjut Hänninen, Reijo Hänninen ja Sirpa Hänninen 12. 466 1 Kuokkamaa 625-405-2-153 Kuokkamaantie 13 - omistajat vaihtuneet ja kiinteistön nimi vaihtunut Valtterin Piha ja rekisterinumero uusi 625-405-2-177, omistajat Mika Taskila ja Saijaleena Hänninen

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 471 Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015 Kunnanhallitus 273 22.06.2015 Kunnanhallitus 351 19.09.2016 Kunnanhallitus 204 22.05.2017 14. 464 3 Rantaluoto II 625-405-7-16 Oikotie 13 - omistaja vaihtunut, uusi omistaja Asko Korpela 31. 161 3 Kirkonmäki 625-405-6-28 Siltatie 2 - omistajat Antero ja Hilkka Tiirinki ovat yhdistäneet kiinteistön 625-405-6-28 osaksi kiinteistöä 625-405-6-29 Kirkonmäki 34. 257 2 Piukkala 625-405-92-2 Puistotie 4 - Rose Keittiöt omakotitalo rakentaminen menossa 39. 305 2 Lämpötie 4 625-405-92-52 Lämpötie 4 - omistajat Matti ja Tiina Tiirola ovat yhdistäneet kiinteistön 625-405-92-52 osaksi kiinteistöä 625-405-92-85 Lämpötie 2, tällä rakennuskehoituksen saaneella asemakaava tontilla sijaitsee osittain Lämpötie 2:n talousrakennus V Rakennusvalvonnan Facta-järjestelmän mukaan käyttöönottotarkastus on tehty: 8. 467 1 Kuokkamaa 625-405-2-153 Kuokkamaantie 1 - Reijo Hänninen paritalo käyttöönottotarkastus on suoritettu 33. 156 5 Ylikittilä 625-405-124-0 Kittiläntie 16 - Kittilän Arvo omakotitalo käyttöönottotarkastus on suoritettu VI Viranomaistarkastuksessa 10.6.2015 todettiin, että rakennustyöt ovat meneillään: 34. 257 2 Piukkala 625-405-92-2 Puistotie 4 - uusi omistaja Rose-Keittiöt Oy, pohjatyöt tehty, perustukset valettu VII Muita esille tulleita asioita: 12. 466 1 Kuokkamaa 625-405-2-153 Kuokkamaantie 13 - omistajat vaihtuneet ja kiinteistön nimi vaihtunut Valtterin Piha, rekisterinumero uusi 625-405-2-177, omistajat Mika Taskila ja Saijaleena Hänninen Mika Taskila ja Saijaleena Hänninen ovat ilmoittaneet aloittavansa rakentamisen Kuokkamaantiellä heti, kun saavat nykyisen omakotitalonsa myytyä Petäjistöntanhun alueelta, kiinteistö on ollut myynnissä jo muutaman kuukauden. 31. 161 3 Kirkonmäki 625-405-6-28 Siltatie 2 - omistajat Antero ja Hilkka Tiirinki ovat yhdistäneet kiinteistön 625-405-6-28 osaksi kiinteistöä 625-405-6-29 Kirkonmäki 39. 305 2 Lämpötie 4 625-405-92-52 Lämpötie 4 - omistajat Matti ja Tiina Tiirola ovat yhdistäneet kiinteistön 625-405-92-52 osaksi kiinteistöä 625-405-92-85 Lämpötie 2, tällä rakennuskehoituksen

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 472 Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015 Kunnanhallitus 273 22.06.2015 Kunnanhallitus 351 19.09.2016 Kunnanhallitus 204 22.05.2017 saaneella asemakaava tontilla sijaitsee osittain Lämpötie 2:n talousrakennus VIII Viranomaiskatselmuksen 10.6.2015 perusteella vireille tulevat MRL:n 97.3 mukaiset seuraavat lunastukset: Tekninen lautakunta toimii viranomaislautakuntana, tarveharkintaa ei lain mukaan voi käyttää, päätökset tehdään yksinomaan laillisuusperustella MRL:n mukaisesti maanomistajia tasapuolisesti kohdellen. Kiinteistöjen ydistäminen ei muuta voimassa olevan asemakaavan rakentamiskehoituksen saaneen kohteen tilannetta, ellei asemakaavan muutos ole vireillä. MRL:n mukaan viranomaiskatselmuksessa voidaan huomioida vain onko asemakaavatonttia rakennettu ja minkä verran. 6. 131 7 Pikkumäki 625-405-4-277 Runnintie 4 / Liite 6 9. 467 2 Kieloahe 625-405-75-5 Kuokkamaantie 3 / Liite 9 12. 466 1 Kuokkamaa 625-405-2-153 Kuokkamaantie 13/ Liite 12 14. 464 3 Rantaluoto II 625-405-7-16 Oikotie 13 / Liite 14 16. 463 1 Omakoti 625-405-4-120 Luodontie 12 / Liite 16 17. 461 6 Haapala 625-405-4-2 Luodontie 6 18. 461 7 Haapala 625-405-4-2 Luodontie 4 / Liite 17-18 19. 459 6 Lauha 625-405-47-7 Oikotie 13 / Liite 19 23. 169 1 Vehkala 625-405-6-28 Kaukontie 12 24. 169 2 Vehkala 625-405-6-28 Lipintie 2 25. 169 3 Vehkala 625-405-6-28 Kaukontie 10 / Liite 23-25 26. 168 4 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 7 / Liite 26 28. 165 1 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 16 29. 165 2 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 18 30. 165 3 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 20 / Liite 28-30 31. 161 3 Kirkonmäki 625-405-6-29 Siltatie 2 / Liite 31

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 473 Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015 Kunnanhallitus 273 22.06.2015 Kunnanhallitus 351 19.09.2016 Kunnanhallitus 204 22.05.2017 32. 156 4 Ylikittilä 625-405-124-0 Kittiläntie 18 / Liite 32 35. 258 2 Välikaukko 625-405-24-4 Puistotie 3 / Liite 35 38. 263 2 Lisä-Iirola 625-405-23-8 Isorannantie 32 / Liite 38 39. 305 2 Lämpötie 4 625-405-92-85 Lämpötie 4 / Liite 39 40. Teollisuustontti 2. 114 4 Marjala 625-405-82-27 Annalantie 9 / Liite 1 Yhteensä 21 rakentamiskehotuksen saanutta rakentamatonta asemakaava tonttia. Tekninen lautakunta esittää, että kunnanhallitus 1) käynnistää lunastumenettelyn heti, mutta viimeistään ennen rakennuskehotuksessa annettua aikarajaa, joka on 1.2.2016 2) hakee lunastusta Ylivieskan maanmittaustoimistolta 3) pyytää lunastustoimituksen rekisteröintiä, omistusoikeuden saamiseksi tontteihin, jotta tontit voidaan luovuttaa uusille rakentajille korvauksia koskevista valituksista huolimatta 4) lunastusmenettelyyn joutuvat seuraavat rakentamiskehotuksen saaneet tontit, joita ei ole MRL 97.3 mukaan rakennettu ja joiden rakentamiselle varattu aika päättyi 1.2.2015 : Pikkumäki 625-405-4-277 Runnintie Kieloahe 625-405-75-5 Kuokkamaantie 3 Kuokkamaa 625-405-2-153 Kuokkamaantie 13 Rantaluoto II 625-405-7-16 Oikotie 13 Omakoti 625-405-4-120 Luodontie 12 Haapala 625-405-4-2 Luodontie 6 Haapala 625-405-4-2 Luodontie 4 Lauha 625-405-47-7 Oikotie 13 Vehkala 625-405-6-28 Kaukontie 12 Vehkala 625-405-6-28 Lipintie 2 Vehkala 625-405-6-28 Kaukontie 10 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 7 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 16

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 474 Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015 Kunnanhallitus 273 22.06.2015 Kunnanhallitus 351 19.09.2016 Kunnanhallitus 204 22.05.2017 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 18 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 20 Kirkonmäki 625-405-6-29 Siltatie 2 Ylikittilä 625-405-124-0 Kittiläntie 18 Välikaukko 625-405-24-4 Puistotie 3 Lisä-Iirola 625-405-23-8 Isorannantie 32 Lämpötie 4 625-405-92-85 Lämpötie 4 Marjala 625-405-82-27 Annalantie 9 Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Khall 22.06.2015 273 Kunnanhallitus päättää 1) käynnistää lunastusmenettelyn heti, mutta viimeistään ennen rakennuskehotuksessa annettua aikarajaa, joka on 1.2.2016 2) hakea lunastusta Ylivieskan maanmittaustoimistolta 3) pyytää lunastustoimituksen rekisteröintiä, omistusoikeuden saamiseksi tontteihin, jotta tontit voidaan luovuttaa uusille rakentajille korvauksia koskevista valituksista huolimatta 4) että, lunastusmenettelyä haetaan seuraaville rakentamiskehotuksen saaneille tonteille, joita ei ole MRL 97.3 mukaan rakennettu ja joiden rakentamiselle varattu aika päättyi 1.2.2015: Pikkumäki 625-405-4-277 Runnintie Kieloahe 625-405-75-5 Kuokkamaantie 3 Kuokkamaa 625-405-2-153 Kuokkamaantie 13 Rantaluoto II 625-405-7-16 Oikotie 13 Omakoti 625-405-4-120 Luodontie 12 Haapala 625-405-4-2 Luodontie 6 Haapala 625-405-4-2 Luodontie 4 Lauha 625-405-47-7 Oikotie 13 Vehkala 625-405-6-28 Kaukontie 12 Vehkala 625-405-6-28 Lipintie 2 Vehkala 625-405-6-28 Kaukontie 10 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 7 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 16 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 18 Vehkala 625-405-6-28 Kirkkokallio 20 Kirkonmäki 625-405-6-29 Siltatie 2

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 475 Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015 Kunnanhallitus 273 22.06.2015 Kunnanhallitus 351 19.09.2016 Kunnanhallitus 204 22.05.2017 Khall 19.09.2016 351 Ylikittilä 625-405-124-0 Kittiläntie 18 Välikaukko 625-405-24-4 Puistotie 3 Lisä-Iirola 625-405-23-8 Isorannantie 32 Lämpötie 4 625-405-92-85 Lämpötie 4 Marjala 625-405-82-27 Annalantie 9 Maanmittauslaitos on antanut toimitusmääräyksen, jonka perusteella MRL:n mu kai nen lunastus käynnistyy toimitusnumerolla 2016-537818 toimitusinsinööri Es ko Kallion johdolla. Rakentamiskehotukseen liittyvän lunastustoimituksen käynnistymisestä on tekni nen johtaja Pirkko Tuuttila lähettänyt tiedoksi maanomistajille kirjeen 2.9.2016, jossa todetaan lunastustoimitukseen liittyvän tontin paalutus- ja maastoon mer kit se mi sen käynnistyvän lähipäivinä Pyhäjoen kunnan toimesta. Paa lutus- ja maastoonmerkinnän suorittaa Kalajoen kaupungin kartta- ja mit taus palve lu. Kirjeen liitteenä oli karttaote lunastettavasta tontista. Pyhäjoen kunnanhallitus on kunnanvaltuuston 15.12.2010 70 hyväksymän hal lin to sään nön :n 49 mukaisesti toimivaltainen MRL:n ja KML:n mukaisissa ra ken nus pai kan lohkomiseen ja tonttijakoon liittyvissä päätösasioissa. Pyhäjoen kunnanhallitus toteaa selvennöksenä, että lunastus koskee liitteenä ole vien asemakaavan mukaisten ohjeellisten tonttien, tai tontin osien omistajia. Al la mainitut maanomistajat (1-9 kohdat) ovat olleet mukana kunnanhallituksen an ta mas sa rakennuskehotuspäätöksessä. Lunastamista ei tarvita seuraavien kolmen tontin osalta muuttuneen tilanteen joh dos ta: - 625-405-4-277 Pikkumäki, Runnintie, Pyhäjoen kunta sai lainhuudon tähän ase ma kaa va tont tiin 9.6.2016-625-405-75-5 Kieloahe, Kuokkamaantie 3, asemakaavan mukainen tontti myy ty Rakennusliike J. Niemelä Ky:lle 4.4.2016 ja rakentaminen on meneillään - 625-405-2-153 Kuokkamaa, Kuokkamaantie 13, omistajavaihdos tapahtunut, tont ti on rakentumassa Liitteenä: - Maanmittauslaitoksen ilmoitus MMLm/15906/33/2016 - Teknisen johtajan maanomistajille lähettämä kirje 2.9.2016 - Karttaotteet lunastettavista tonteista karttaotteissa numerot: 1) Karttaote no 2, 625-405-82-27 Marjala

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 476 Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015 Kunnanhallitus 273 22.06.2015 Kunnanhallitus 351 19.09.2016 Kunnanhallitus 204 22.05.2017 2) Karttaote no 14, 625-405-7-16 Rantaluoto II 3) Karttaote no 16, 625-405-4-120 Omakoti 4) Karttaote no 17, 625-405-4-13 Niemenluoto 5) Karttaote no 23-25, 625-405-6-28 Vehkala 6) Karttaote no 26, 625-405-6-28 Vehkala 7) Karttaote no 28-30, 625-405-6-28 Vehkala 8) Karttaote no 35, 625-405-24-4 Välikaukko 9) Karttaote no 38, 625-405-23-8 Lisä-Iirola Asian valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus 1) selventää, että lunastus koskee liitteenä olevien asemakaavan mukaisten ohjeellisten tonttien, tai tontin osien omistajia. Edellä mainitut maanomistajat ovat olleet mukana kunnanhallituksen antamassa rakennuskehotuspäätöksessä, 2) toteaa, että lunastamista ei tarvita seuraavien kolmen tontin osalta muuttuneen tilanteen johdosta: 625-405-4-277 Pikkumäki, 625-405-75-5 Kieloahe, 625-405-2-153 Kuokkamaa, 3) lähettää pöytäkirjaotteen liitteineen tiedoksi toimitusinsinööri Esko Kalliolle Maanmittauslaitokselle, 4) merkitsee lunastustoimituksen alkamisen tiedoksi pöytäkirjaan. Khall 22.05.2017 204 Pyhäjoen kunnan vastine Oulun käräjäoikeudelle maaoikeudelle valitukseen, diaarinumero M 17/7001, joka koskee maanmittauslaitoksen MRL:n mukaista lunastusta (toimitusnumero 2016-537818) Kunnanhallitus päättää antaa Oulun käräjäoikeudelle / maaoikeudelle liitteenä olevan vastineen liitteineen.

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 477 Tekninen lautakunta 52 18.05.2015 Tekninen lautakunta 63 15.06.2015 Kunnanhallitus 273 22.06.2015 Kunnanhallitus 351 19.09.2016 Kunnanhallitus 204 22.05.2017 Liitteet 19 Oulun käräjäoikeuden lausumapyyntö M17/7001 20 Pyhäjoen kunnan lausuma Oulun käräjäoikeudelle / lunastusasia 21 Liitteet lausumaan Raahen käräjäoikeudelle 22.5.2017 rakentamiskehotusasiassa 22 Pyhäjoen kunnan asian korjauspyyntö Ylivieskan Maanmittauslaitokselle

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 478 Kunnanhallitus 205 22.05.2017 Lausunto Haapaveden Haapajärven säännöstelyn kehittämisen tarpeellisuudesta Khall 22.05.2017 205 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on lähettänyt 18.4.2017 mm. Pyhäjoen kunnalle lausuntopyynnön (POPELY/129/07.02/2013) Haapaveden Haapajärven säännöstelyn kehittämisen tarpeellisuudesta. Lausuntopyyntö liitteenä. Kunnanhallitus päättää antaa liitteenä olevan lausunnon Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle. Liitteet 23 Lausuntopyyntö Haapaveden Haapajärven säännöstelyn kehittämisen tarpeellisuudesta 24 Lausunto Haapaveden Haapajärven säännöstelyn kehittämisen tarpeellisuudesta 25 Haapajärven säännöstelyn alustava tarkastelu

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 479 Kunnanhallitus 206 22.05.2017 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 25/00.01.00/2012 Khall 22.05.2017 206 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen 6 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät tilinpäätöksen, vastuuvapauden myöntämisen se kä toimenpiteet, joihin tilintarkastajien kertomus antaa aihetta. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä on lähettänyt jäsenkuntien valtuustoille kä si tel tä väk si Raahen seu dun hyvinvointikuntayhtymän tilinpäätösasiakirjat vuo del ta 2016. Kuntayhtymän yhtymähallitus on allekirjoittanut tilinpäätöksen 22.3.2017 ja teh nyt esityksen jäsenkuntien valtuustoille tilikauden tuloksen käsit telystä. Kunta yhtymän tarkastuslautakunta on 8.5.2017 tehnyt jäsenkuntien valtuustoille esityk sen vuoden 2016 tilinpää töksen hyväksymisestä ja vastuuva pauden myön tämisestä sekä laatinut arviointikertomuksen. Liitteenä lähetetään: - Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä yhtymähal lituksen pöytäkirjanote 22.3.2017 15 ja tarkastuslautakunnan pöytäkirjanote 8.5.2017 18 - tilinpäätös 2016 - henkilöstöraportti 2016 - tilintarkastuskertomus 2016 - Raahen seudun hyvinvointikuntayh tymän tarkastuslautakunnan pöytäkirjanote 8.5.2017 17, jonka liitteenä arviointikertomus 2016 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto 1) hyväksyy Raahen seu dun hyvinvointikuntayhtymän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja henkilöstöraportin vuodelta 2016, 2) hyväksyy Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen esityksen tilikauden tuloksen, 37.998,90 euroa ylijäämäinen, käsittelystä seuraavaa: - tuloutetaan tehtyjä poistoeroja 16.818,72 euroa, - tilikauden ylijäämä 54.817,62 euroa siirretään tilikauden yli-/alijää mätilille. 3) hyväksyy tilinpäätökseen sisältyvän oman erikoissairaanhoidon kuntalaskutuksen oikaisun siten, että jäsenkunnille palautetaan oman erikoissairaanhoidon kuntalaskutusta yhteensä 1.300.000 euroa oikaisemalla tuotehinnoitteluun pohjautuvaa laskutusta samassa suhteessa kuin kuntia oli oman erikoissairaanhoidon osalta laskutettu. 4) päättää Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän tarkastuslautakunnan esityksestä myöntää kuntayhtymän tilivelvollisille vastuuvapauden tili-

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2017 480 Kunnanhallitus 206 22.05.2017 kaudelta 1.1.-31.12.2016, 5) merkitsee Raahen seudun hyvinvoin tikuntayhtymän arviointikertomuksen 2016 tiedoksi. - - - - - - - - - Merkittiin, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Pahkala ja valtuuston puheenjohtaja Risto Kittilä poistuivat esteellisinä kokoushuoneesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana toimi tämän pykälän ajan kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Pirkko Lintunen. Liitteet 26 Ote Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen 22.3.2017 15 ja tarkastuslautakunnan 8.5.2017 18 päätöksestä / Tilinpäätös 2016 27 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän tilinpäätös 2016 28 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän henkilöstöraportti 2016 29 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän tilintarkastuskertomus 2016 30 Ote Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän tarkastuslautakunnan 8.5.2017 17 päätöksestä / Arviointikertomus 2016 31 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän arviointikertomus 2016