HANKEKATSAUS Kehittämisen ajanjakso 17.12.2015-1.3.2016 Tavoite 1 Aikuissosiaalityön vaikuttavuuden lisääminen Virtaa vielä Virta II hanke 1.2.2014-30.10.2016 Liite 5 Kainuun toiminnallinen osakokonaisuus Projektipäällikkö Timo Hankosalo Projektisuunnittelijat Veera Juntunen ja Maija Leinonen ESY (elämäntilanteen selvittämisen ympyrä) menetelmä: Kainuu Sotella Salmilan lastenkodin työntekijöitten ja jälkihuollon piirissä olevien nuorten kanssa (noin 5-8 nuorta) + Esyn teemojen integroiminen pro consonan suunnitelman lomakkeisiin aloitettu Oulunkaaren kuntayhtymässä jälkihuollon sosiaaliohjaaja testaa Esyä Jamkissa testaan Esyn soveltamista uusilla teeemoilla nuorten lapsiperheiden sosiaalisen kuntoutuksen kontekstissa Esyn digitalisoinnin neuvottelut aloitettu omasotesta vastaavan ja ohjelmistoyrityksen kanssa ESY- menetelmää esiteltiin Kajaanissa Toimija verkostossa sekä Kuhmossa Päihde- ja mielenterveystyöryhmässä. Esyn esittely THL:n Toimia- verkostossa, jossa todettu että menetelmän teoriataustaa on hyvä avata paremmin, jotta sitä voidaan arvioida paremmin mittarina. Esy työskentelyn esitys Sosiaalityön tutkimuksen päivillä Esyn teoriaa auki kirjattu Kainuussa ESY- menetelmän vaiheiden mukaista kehittäjäasiakastyöskentelyä on jatkettu aikuissosiaalityössä edeten sosiaalisen kuntoutuksen tavoitteiden määrittelyyn ja suunnitelman tekemiseen. Tässä työskentelyssä yhdeksi haasteeksi on osoittautunut aikuissosiaalityön työntekijöitten vaihtuvuus: kahdeksasta kehittäjäasiakkaasta neljän kohdalla työntekijä on vaihtunut prosessin aikana. Työntekijävaihdoksista ja myös asiakkaitten omista tilanteista johtuen kehittäjäasiakastoiminta on päättynyt viiden asiakkaan kohdalla. Yhteistyö jatkuu vielä kolmen kehittäjäasiakkaan kanssa. Sosiaalisen kuntoutuksen sisällöllisissä teemoissa kehittämistyötä on käynnistetty etenkin nuorten rahankäytön ja asumisen tukitarpeisiin soveltuvien työkalujen ja menetelmien parissa. Koottuja työkaluja ja ideoita on välitetty aikuissosiaalityön käyttöön ja suunnitteilla on myös aikuissosiaalityön Työmenetelmien idea- ja vaihtopäivä teemoihin liittyen tulevana keväänä. Ryhmätoiminnot: Ryhmätoiminnan kehittämisessä hankkeen työn painopiste on siirtynyt pilotoinnista juurruttamiseen: nuorten ryhmiä suunnitellaan ja arvioidaan yhdessä ryhmiä ohjaavien aikuissosiaalityön työntekijöitten kanssa. Ryhmien käytännön toteutuksesta ja ohjauksesta on vastannut aikuissosiaalityö. Ryhmätoiminnoista on kerätty arviointipalautetta niin ohjaajilta kuin asiakkailtakin Kajaanissa ja Hyrynsalmella toimivissa ryhmissä. Samalla on työstetty aikuissosiaalityön käyttöön tarkoitettua ryhmänohjaajan käsikirjan kysymyspatteristoa ja sisältöä. Ryhmätoiminnan kehittämistyöpajat alkoivat 15.2. Niiden tarkoituksena on ryhmänohjauksen syventäminen ja yhteisen näkemyksen luominen siitä, mikä sosiaalisen kuntoutuksen ryhmänohjaamisessa on keskeisintä. Ryhmä on myös apuna käsikirjan rakentamisessa, jotta siitä tulisi käytännön aikuissosiaalityön näköinen. Lähes kaikki koulutukseen osallistuvat ovat ohjanneet ryhmiä aikaisemmin. Jäljellä on vielä kaksi kokonaista ja kaksi puolen päivän koulutuspäivää kevään aikana.
Arviointikysymykset Miten vaikuttavuutta on tuotu esille? Miten ymmärrys vaikuttavuudesta on lisääntynyt? Tietoa vaikuttavuudesta on saatu hyvin esille asiakkaiden kehittämispalautteista. Työn vaikuttavuuden on havaittu lisääntyvän mm. riittävällä ja säännöllisellä ajanantamisella asiakkaalle, avoimella ja luontevalla kohtaamisella, tapaamisten strukturoiduilla sisällöillä ja tavoitteellisella ryhmätoiminnalla. Muutostyön on havaittu olevan vaikuttavinta silloin, kun asiakasta tuetaan etsimään juuri niitä asioita, joihin hän itse toivoo muutosta ja joiden eteen hän on valmis näkemään vaivaa. Sosiaalityön vaikuttavuuden mittaamisen vaikeus on näkynyt myös: muutokset asiakkaan elämässä tapahtuvat usein hyvin hitaasti ja on vaikeaa sanoa, mikä osa muutoksesta on seurausta juuri sosiaalityön asiakkuudesta ja toimista. Minkälaista tietoa yksilötyön menetelmistä on syntynyt aikuissosiaalityöhön? ESY- menetelmän avulla tietoa ja ymmärrystä on tullut lisää asiakkaan elämäntilanteen selvittämisen merkityksestä niin, että asiakas itsekin alkaa hahmottaa tilannettaan paremmin. Samalla on havaittu, että asiakkaan oma käsitys omasta tilanteestaan voi olla hyvin erilainen kuin hänen kanssaan työtä tekevien työntekijöitten. Prosessimaisen ja pitkäjänteisen työskentelyn merkitys on tullut näkyväksi erityisesti asiakasprosessissa, jossa työ asiakkaan kanssa on voinut jatkua yli vuoden ja tapaamisia on ollut 1-2 kertaa kuukaudessa. ESY työskentelyssä on syytä tiedostaa, että pelkästään keskusteluun ja tapaamisiin perustuva selvitysmenetelmä ei anna aina täysin realistista kuvaa asiakkaan toimintakyvystä tai arkivalmiuksista. Nuorten oma itseymmärrys ei useinkaan vasta työntekijöiden tapaa hahmottaa nuoren sosiaalista toimintakykyä. Toiminnallisilla palveluilla (ryhmätoiminnat, työtoiminnat) onkin sosiaalityössä tärkeä merkitys paitsi kuntoutuksellisesti myös nuoren todellisten tuen tarpeiden löytämiseksi. Minkälaista tietoa ryhmänohjauskäytänteistä on syntynyt? Sosiaalisen kuntoutuksen ryhmänohjauskäytänteistä on syntynyt arviointitietoa niin ryhmien ohjaajilta kuin asiakkailtakin. Tällä hetkellä moniammatillisesti ohjattuja ryhmiä on käynnissä mm. työvoimanpalvelukeskuksessa Kajaanissa (aikuissosiaalityö, kuntouttava työtoiminta, TE-palvelut) sekä Hyrynsalmella (aikuissosiaalityö, kuntouttava työtoiminta, etsivä nuorisotyö). Hyrynsalmen ryhmän suunnittelussa ja arvioinnissa on käytetty hyödyksi sosiaalisen kuntoutuksen ryhmätoiminnan käsikirjan kysymyspatteristoa. TYP:n ryhmässä palaute- ja arviointityö on perustunut kyseisen ryhmän tavoitteista koostettuihin arviointikysymyksiin. Minkälaista tietoa verkostotyön menetelmistä on syntynyt? Hyvän ja toimivan verkostotyön merkitys on havaittu erittäin keskeiseksi haastavissa elämäntilanteissa olevien nuorten tukemisessa. Nuorella on yleensä tuen tarpeita monilla eri alueilla (asuminen, talous, terveys, ihmissuhteet, päihteet, asioitten hoitaminen) ja hän tarvitsee monen eri tahon apua. Verkostotyön käytänteiden kehittämiseen tarvitaan jatkossa yhä enemmän yhdessä sovittuja menettelytapoja ja käytänteitä sekä toimivia verkostotyön menetelmiä. Yhdessä asiakasprosessissa on sovellettu TLP- menetelmän periaatteita. Palaverissa sovittiin, mitä kukakin tekee ennen seuraavaa palaveria. Läheisverkosto on myös huomioitu ja verkostotyöhön on osallistunut myös asiakkaan äiti. Menetelmä toimi hyvin, ja parin palaverin jälkeen asiakkaan tilanteessa olikin mennyt monta asiaa eteenpäin. Jatkossa pyritään arvioimaan yhdessä aikuissosiaalityön esimiesten kanssa, miten menetelmää voisi ottaa laajemmin käyttöön aikuissosiaalityössä. Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä ESY- työmenetelmä, sosiaalisen kuntoutuksen ryhmätoiminnan budjetti, sosiaalisen kuntoutuksen ryhmätoiminnan suunnitteluun kysymyspatteristo sekä arvi-
ointikysymyksiä niin ohjaajille kuin ryhmäläisille Aikuissosiaalityön tueksi on saatu uusia työvälineitä. Ryhmiä on alettu ohjata aiempaa enemmän osana aikuissosiaalityötä jonkin verran ryhmiä on kuitenkin jo aiemmin ollut kuntouttavassa työtoiminnassa. Sosiaaliohjauksen rooli on kuitenkin nyt vahvistunut. Miten toiminta jatkuu hankkeen päätyttyä? Esyn ja ryhmätoimintojen juurtumista ei ole vielä päästy selvään yhteisymmärrykseen perusorganisaation kanssa. Esyllä mahdollisuus juurtua osaksi jälkihuoltonuorten sosiaalityötä. Aikuissosiaalityön käytännöt vielä kaukana Esyn vaatimasta työotteesta. Kuka jatkuvuudesta vastaa? Ei vielä selvillä. Suunniteltu toiminta seuraavalle jaksolle 1.3.2016 10.5.2016 Suunnitteilla: Verkostotyön menetelmien (TLPn neuvonpidon ja dialogisen verkostotyön kytkeminen Esytyöskentelyyn) Väittämien kvantitatiivinen analyysi Asiakkaitten ja työntekijöiden palautteiden analyysi Prosessimaisen koulutusrakenteen suunnittelu ja toteutus Kainuussa Taustateorian auki kirjoittaminen ja käytännön käsikirjan/oppaan kirjoittaminen: intensiivinen ja kevyt ohjauksellinen työskentely. Toimiaverkoston mukaan Esy tarvitsee teoriaa, jotta mittarin validiteettia voidaan arvioida. ESY:n digitalisointi ja integroiminen Oma-Soteen Järjestetään koulutus liittyen vaikuttavaan kohtaamiseen 27.4.2016. Tuetaan jo käynnistyneiden nuorten ryhmien arviointia ja kehittämistä. Tuetaan uusien moniammatillisesti ohjattujen nuorten ryhmien käynnistämistä yhdessä perustyön kanssa. Suunnitteilla myös nettiryhmä Omasoteen taloudenhallinnasta, ryhmän olisi tarkoitus alkaa 7.3. Tavoite 2 Palvelujärjestelmän koordinoinnin ja asiakastason vastuutyöntekijämallien kehittäminen ja pilotointi Kajaanin toimijatapaamisessa hanke esitteli sosiaalisen kuntoutuksen palveluvalikkoa, jota on kehitetty Virta II-hankkeen Raahen osakokonaisuudessa. Toimijatapaamisessa pyrittiin yhdessä vastaamaan siihen, mikä taho tekee mitäkin sosiaalisen kuntoutuksen eteen. Tämä pohjusti osaltaan tulevaa sosiaalisen kuntoutuksen työryhmän työtä. Omatyöntekijämallia on kehitetty osana ESY- kehittäjäasiakastyötä. Asiakasprosesseissa aikuissosiaalityö on ottanut vahvempaa roolia asiakkaan palveluverkostossa. Omatyöntekijyyden sisällön ja merkityksen jäsentäminen laajemmin Kainuun Soten aikuissosiaalityössä on vielä kesken. Arviointikysymykset Miten palvelujärjestelmän koordinoinnin kehittämistyöstä on kerätty arviointitietoa? Arviointitietoa on koostettu muistioitten muodossa ja työstämällä asioita työpajatyyppisesti yhteisissä kokoontumisissa (esim. Kajaanin toimijatapaaminen). Mitä hyvin toimivia toimintamalleja tai työkäytänteitä palvelujärjestelmän koordinoinnin
kehittämistyössä on löydetty arviointitiedon perusteella? Verkostodialoginen TLP- malli hyödyntäen myös Raahen seudulla saatuja kokemuksia vaikuttaa lupaavalta. Omatyöntekijyyden yhdessä sovitut työkäytänteet niin, että ne tunnetaan koko palvelujärjestelmässä. Onko omatyöntekijämallia kehitetty, pilotoitu ja arvioitu yhdessä aikuissosiaalityön ja kehittäjäasiakkaiden kanssa? Omatyöntekijämallia on pilotoitu osana ESY- menetelmään liittyvää kehittäjäasiakastyötä yhdessä aikuissosiaalityön kanssa. Miten omatyöntekijyyden sisältö ja merkitys on selkeytynyt aikuissosiaalityössä ja sen verkostossa? Omatyöntekijän rooli on havaittu merkittäväksi asiakasprosesseissa verkostojen kokoajana ja yhteydenpitäjänä asiakkaan palveluverkoston muihin toimijoihin. Omatyöntekijyyteen liittyy myös palveluohjauksellinen työ, jolloin omatyöntekijä varmistaa, että asiakas saa palvelutarpeen mukaiset palvelut paitsi aikuissosiaalityöstä myös muilta tahoilta. Omatyöntekijyyden sisällön ja merkityksen jäsentäminen laajemmin Kainuun Soten aikuissosiaalityössä on kuitenkin vielä kesken ja vaatii aikuissosiaalityössä yhteistä laajempaa työstämistä. Ei tuotoksia aiheesta. Tulosten auki kirjaaminen vielä hahmottumatta. Ei tietoa. Suunniteltu toiminta seuraavalle jaksolle 1.3.2016 10.5.2016 Vaikuttavuutta kohtaamiseen koulutuksen järjestäminen, ja sitä kautta nuorten palveluiden asiakasosaamisen vahvistaminen. Sosiaalisen kuntoutuksen työryhmän koordinoiminen. Tavoite 3 Rakenteellisen sosiaalityön osaamisen syventäminen Asiakastietoa on kerääntynyt hankkeeseen kohderyhmän asiakkaiden tuen tarpeista. Tätä tietoa on vedetty yhteen. Virta II-hanke ja aikuissosiaalityö kokoavat Kainuuseen sosiaalisen kuntoutuksen työryhmän laatimaan ehdotuksen ja suunnitelman sosiaalisen kuntoutuksen järjestämisestä Kainuussa. Virta IIhanke on ollut mukana suunnittelemassa työryhmän toimintaa, sisältöä ja kokoonpanoa yhdessä kuntouttavan työtoiminnan esimiehen kanssa ja osallistuu jatkossa myös työryhmän työskentelyyn. Työryhmään tulee mukaan edustusta laajasti eri tahoilta ja työryhmän yhtenä tavoitteena on jäsentää myös eri toimijoitten rooleja ja tehtäviä sosiaalisen kuntoutuksen järjestämisessä.
Rakenteellisen sosiaalityön nivominen osaksi kehittämistyötä on osoittautunut haasteelliseksi. Se on nyt toteutunut pienimuotoisesti esimerkiksi lisäämällä toimijoitten välistä yhteistyötä asioissa, joissa on havaittu olevan yhteisen kehittämistyön paikkaa (moniammatillinen ryhmänohjaustyö, nuorten asumista tukeva verkostotyö ja työkäytänteet, sosiaalisen kuntoutuksen teemojen vieminen toimijatapaamisiin ja nuorten ohjaus- ja palveluverkostoihin). Arviointikysymykset Miten rakenteellisen sosiaalityön osaaminen on parantunut? Aikuissosiaalityössä on havaittu olevan paljon rakenteellisen sosiaalityön osaamista, jonka käyttöön ottamista ja vahvistamista varten tarvitaan lisää toimintakanavia. Esyn rakenteellisen sosiaalityön hahmotelma, ja mahdollinen toteutus digitalisoinnin avulla. Ei vielä tuotoksia. vielä hahmottumatta. Miten toiminta jatkuu hankkeen päätyttyä? Ei vielä hahmotelmaa. Kuka jatkuvuudesta vastaa? Ei vielä hahmotelmaa. Suunniteltu toiminta seuraavalle jaksolle 1.3.2016 10.5.2016 Tavoite 4 Sosiaalisen kuntoutuksen työryhmä aloittaa toimintansa, jonka kautta toivomme löytävän pysyviä ja toimivia rakenteita osaksi sosiaalisen kuntoutuksen käytänteitä. Esyn digitalisoiminen OmaSoteen. Kehittämistyö kts. tavoite 1 Sosiaalisen kuntoutuksen prosessin sisältöjen ja menetelmien mallintaminen aikuissosiaalityön työmenetelmänä Arviointikysymykset Miten sosiaalisen kuntoutuksen prosessi toimii aikuissosiaalityössä? Sosiaalisen kuntoutuksen prosessia ja prosessiajattelua on kehitetty osana ESY- menetelmätyösken-
telyä kehittäjäasiakkaitten kanssa aikuissosiaalityössä. Tämän mallintamistyön perusteella voi sanoa, että vaikka prosessimuotoiselle työlle on olemassa jo jonkin verran pohjaa aikuissosiaalityössä, työn painottuu edelleen paljon ns. kriisiluonteiseen asiakastyöhön sekä toimeentulotukeen liittyviin kysymyksiin. Sosiaalisen kuntoutuksen sisällöissä ja prosessissa on vielä paljon jäsentämistä Kainuussa, jotta ilmenneisiin tuen tarpeisiin voidaan vastata ja tukea nuorta eteenpäin kohti tavoitteitaan. Minkälaiset yksilötyömenetelmät toimivat osana ko. kohderyhmän sosiaalista kuntoutusta? Kohderyhmä tarvitsee riittävän intensiivistä tukea niin, että yksilölliset tarpeet ja tilanteet huomioidaan. Tuki tavoittaa nuoren sitä paremmin, mitä lähempänä se on hänen kokemusmaailmaansa. Erittäin tärkeää on nuoren kohtaaminen ja kuuleminen silloinkin, kun hänen toimintansa ei täytä a yhteiskunnallisia normeja ja hän vaikuttaa välinpitämättömältä ottamaan vastuuta omista toimistaan ja vallinnoistaan. Nuoren on saatava tarvittaessa myös riittävän konkreettista tukea: esim. talousvaikeuksissa apua oman rahankäytön seurantaan ja suunnitteluun sekä laskujen maksamiseen; kotitöiden ohjausta (mitä töitä teen minäkin päivänä, miten kotitöitä tehdään); asiointitukea hoitamalla asioita yhdessä nuoren kanssa ja muistilistojen tekemistä hoidettavista asioista; asioitten tarkistamista ja sopimuksia siitä, miten tukea lisätään, jos asiat jää hoitamatta; rohkaisua ja kannustamista pienissäkin asioissa; tarttumista yhdessä juuri niihin asioihin, jotka nuori kokee tärkeinä tai joihin eniten kokee apua tarvitsevansa jne. Minkälaiset ryhmätyömenetelmät sopivat ko. kohderyhmän sosiaaliseen kuntoutukseen? Toiminnallinen ryhmätoiminta on osoittautunut hyväksi toimintamalliksi. Luonnossa toimiminen ja asioista keskusteleminen toiminnan ohessa on ollut onnistunutta. Ryhmänohjaajien on hyvä osallistua myös ryhmän toimintaan ja asettua ryhmäläisten kanssa samalle viivalle. Ryhmäläisten omia vahvuuksia ja voimavaroja on tärkeää tukea osana toimintaa ja pyytää nuorilta apua ryhmän toiminnan tueksi hyödyntäen heidän vahvuuksia ja osaamistaan. Osallisuus on keskeinen sosiaalisen kuntoutuksen ryhmän toiminnan periaate. ks. edelliset ks. edelliset ks. edelliset Suunniteltu toiminta seuraavalle jaksolle 17.12. 2015-11.2.2016 ESY- kehittäjäasiakasprosessit viedään sovitusti loppuun ja niistä saatu kokemustieto kootaan sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyöryhmän käyttöön. Ryhmänohjauksen tukea ja vaikuttavuuden arviointia jatketaan. Ryhmänohjausta pyritään kehittämään tukemalla aikuissosiaalityön työntekijöitä osallistumaan ryhmänohjauksen käytäntöjen kehittämiseen, pilotoimaan ryhmiä ja tekemällä näiden ryhmien arviointiin kysymyksiä.
Tavoite 5 Osatyökykyisten nuorten mielekkään toiminnan ja työllisyyden parantaminen Arviointikysymykset Vammaispalveluissa on käynnistynyt marraskuussa kehittäjäasiakasryhmä yhdessä Virta II hankkeen kanssa. Ryhmä kokoontuu Sotkamossa ja mukana on nyt neljä ryhmäläistä. Ryhmän ohjaajina toimivat sosiaaliohjaaja vammaispalveluista ja projektisuunnittelija Virta II-hakkeesta. Onko vammaispalveluissa kehitetty mielekkäitä, uudenlaisia toimintamuotoja nuorille vammaisille ja osatyökykyisille yhteistyössä vammaispalvelujen ja heidän nuorten asiakkaittensa kanssa? Vammaispalvelujen kanssa käynnistetyssä kehittäjäasiakasryhmässä tavoitteena on selvittää, millaisen uudenlaisen toiminnan järjestämistä nuoret asiakkaat pitävät mielekkäänä ja millaisia tarpeita ja toiveita on uudenlaisille toimintamuodoille. Kehittäjäasiakasryhmään kutsuttiin mukaan nuoria aikuisia, joilla jo tehtyjen palvelutarvearvioiden ja palvelusuunnitelmien perusteella arvioitiin olevan tarvetta ja kiinnostusta tämän tyyppisen toimintaan. Miten uudenlaisten toimintojen kehittämistyötä ja sen vaikutuksia on arvioitu? Arviointipalautetta käynnistetystä toiminnasta on saatu keskustelemalla ryhmässä kehittäjäasiakkaitten kanssa. Ryhmäläiset ovat olleet aktiivisia palautteen antamisessa ja toiminnan ideoinnissa. Ryhmän ohjaajat ovat arvioineet toimintaa jokaisen ryhmäkerran jälkeen ja pyrkivät suuntaamaan toimintaa osallistujilta saatujen ideoitten pohjalta. Ryhmäläiset ovat erittäin sitoutuneita ryhmätoimintaan: kaikki osallistujat ovat tulleet joka kerta paikalle. Millaiset toiminnot arvioinnin ja saatujen kokemusten perusteella lisäävät osatyökykyisten ja vammaisten nuorten kokemusta toiminnan mielekkyydestä ja parantavat heidän työllistymisen edellytyksiään? Kehittäjäasiakasryhmän toiminta on vielä melko alussa, mutta jo nyt saadun tiedon pohjalta voi arvioida, että osallistujat kokevat mielekkäänä kehittää tämän tyyppistä toimintaa. Toiminnassa yhtenä keskeisenä teemana ovat kokemukset ja kehittämisajatukset osatyökykyisten ja vammaisten nuorten työllisyyden edellytysten parantamiseen. Miten toiminta jatkuu hankkeen päätyttyä? Kuka jatkuvuudesta vastaa? Avoin kysymys on se, miten tämäntyyppistä ryhmätoimintaa voidaan jatkossa toteuttaa ja kehittää edelleen Kainuun Soten vammaispalvelujen sosiaalityössä, jonka sisältö on suuntautunut lähes yksinomaan vammaispalvelulain mukaisten palvelujen myöntämiseen ja järjestämiseen asiakkaan tarpeen mukaisesti. Ryhmätoimintojen järjestäminen vammaisille nuorille voisi olla jatkossa osa sosiaalisen kuntoutuksen palvelua, mutta sen toteuttaminen vaatii organisaatiossa kuitenkin selkeän vastuutahon..
Suunniteltu toiminta seuraavalle jaksolle 1.3.2016 10.5.2016 Ryhmätoiminta jatkuu kevään aikana ryhmäläisten ja ohjaajien yhdessä suunnittelemien sisältöjen puitteissa. Tavoitteena on, että ryhmä on mukana kehittämässä paitsi ryhmätoiminnan sisältöjä myös laajemminkin vammaispalvelujen nuorille ja työikäisille aikuisille suunniteltuja toimintoja (mm. Omasoten sisällöt). Ryhmätoiminnan jatkomahdollisuuksia arvioidaan yhdessä vammaispalvelujen kanssa huhti- toukokuussa ja tämän toiminnan tarpeellisuuden arviointi on hyvä nostaa esiin myös sosiaalisen kuntoutuksen työryhmässä.