Kiinteistö Oy Kirkkonummen liiketalo (kaavoitusaloite kirjattu saapuneeksi kuntaan 27.3.2018) Kaavoitusaloitteen sisältö Kaavoitusaloite koskee Kirkkonummen liikekeskustassa sijaitsevaa korttelia 107. Aloite on tahdonilmaus korttelin maankäytön uudistamiseksi eikä siinä ole eritelty maankäytön tavoitetilaa. Kaavoitusaloitteiden arviointi - hanke on yleiskaavan ja maakuntakaavojen sekä muiden ylemmän tason maankäyttösuunnitelmien ja strategioiden mukainen, tai vaihtoehtoisesti hanke on muutoin toteuttamiskelpoinen vähäiseksi luokiteltavan poikkeamisen takia Hanke toteuttaa yleiskaavan ja maakuntakaavojen lisäksi muita ylemmän tason maankäyttösuunnitelmia ja strategioita. Mikäli hankkeen kautta syntyy tuntuva määrä uusia asuntoja, edistää se kunnan MAL-sopimuksen asuntotuotantotavoitteen toteutumista. - hanke on teknisesti toteuttamiskelpoinen (etäisyys palveluihin, kunnallistekniikkaan, joukkoliikennepalveluihin yms.) Hanke tukeutuu kuntakeskuksen palveluihin. Olemassa olevat kunnallistekniset verkostot ovat alueella sijaiten lähellä matkakeskusta sekä olemassa olevia bussipysäkkejä. Joukkoliikenteen palvelutaso on hyvä. - hanke on ympäristöllisesti toteuttamiskelpoinen (tiedossa olevat ympäristön suojeluarvot, luontoolosuhteet, tulvavaara yms.) Vaikka hankkeen maankäyttötavoitteet ovat määrittelemättä, kunta olettaa, että maanomistajan tavoiteasettelu pohjautuu Kirkkonummen liikekeskuksen kehittämishankkeen voittaneeseen ehdotukseen, mikä edellyttää, että korttelin riittävän tehokas uusi maankäyttö suunnitellaan hyvän kaupunkikuvan ehdoilla. - hanke tai sen osa muodostaa maankäytöltään tarkoituksenmukaista yhdyskuntarakennetta (täydennysrakentaminen, rakenteen eheytyminen, liikenneolosuhteet, luontoyhteydet yms.) Hanke toteutetaan osayleiskaavan periaatteiden mukaisesti ja eheyttää siten liikekeskustan kaupunkikuvaa. - hanke monipuolistaa kunnan elinkeinorakennetta ja vahvistaa yrittäjyyttä (uudet työpaikat, uudet innovaatiot, uudet elinkeinot sekä kunnan työpaikkaomavaraisuus yms.) Hankkeella on elinkeinopoliittisia vaikutuksia, sillä vähintäänkin alin kerros varataan liiketiloille. Lisäksi alueen asukasmäärän kasvu tukee liikekeskustan elävöittämistä ja kaupallista vetovoimaa. - muuta Ennen asemakaavoituksen käynnistämistä on kunnan ja maanomistajan välillä oltava kaavoituksen käynnistämissopimus. Johtopäätös Aloite on toteuttamiskelpoinen. Kaavahanke on kuvattu kaavakortilla Ervastinpuistikko siten, että kaavahanke käsittää myös korttelin 106.
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristö (kaavoitusaloite kirjattu saapuneeksi kuntaan 21.12.2017) Kaavoitusaloitteen sisältö Kaavoitusaloite koskee Killinmäen laitoksen aluetta ja sen lähiympäristöä. Kuntakeskuksen 1. vaiheen osayleiskaavassa alue on varattu julkiselle rakentamiselle ja pientaloalueeksi. Aloitteessa viitataan kunnan ja Helsingin kaupungin edustajien kanssa käytyihin neuvotteluihin, joissa on tuotu ilmi kaupungin tavoite muuttaa laitoksen alueen maankäyttö kerrostalo- ja pientaloalueeksi. Kaavoitusaloitteiden arviointi - hanke on yleiskaavan ja maakuntakaavojen sekä muiden ylemmän tason maankäyttösuunnitelmien ja strategioiden mukainen, tai vaihtoehtoisesti hanke on muutoin toteuttamiskelpoinen vähäiseksi luokiteltavan poikkeamisen takia Hanke toteuttaa yleiskaavan ja maakuntakaavojen lisäksi muita ylemmän tason maankäyttösuunnitelmia ja strategioita. Tosin julkiseen rakentamiseen varattu alue haluteen muuttaa asumiseen. Hankkeen kautta syntyy tuntuva määrä uusia asuntoja edistäen kunnan MAL-sopimuksen asuntotuotantotavoitteen toteutumista. - hanke on teknisesti toteuttamiskelpoinen (etäisyys palveluihin, kunnallistekniikkaan, joukkoliikennepalveluihin yms.) Hanke tukeutuu kuntakeskuksen ja Masalan palveluihin. Olemassa olevat kunnallistekniset verkostot ovat alueen tuntumassa. Alue sijaitsee lähellä olemassa olevia bussipysäkkejä ja sen joukkoliikenteen palvelutaso on hyvä. Masalantien risteysalue on suunniteltava palvelemaan vaiheittain toteutettavaa Louhosrinteen asuntoaluetta. - hanke on ympäristöllisesti toteuttamiskelpoinen (tiedossa olevat ympäristön suojeluarvot, luontoolosuhteet, tulvavaara yms.) Hankkeen maankäyttötavoitteet on yhteen sovitettava hyvän kaupunkikuvan varmistamiseksi. - hanke tai sen osa muodostaa maankäytöltään tarkoituksenmukaista yhdyskuntarakennetta (täydennysrakentaminen, rakenteen eheytyminen, liikenneolosuhteet, luontoyhteydet yms.) Hanke muuttaa tällä hetkellä laitoksena toimivan alueen maankäyttöä merkittävästi. Hanke toteutetaan osayleiskaavan periaatteiden mukaisesti eikä se siten vaaranna olemassa olevia yhteyksiä alueella. Tosin laitoksen alueen maankäyttö halutaan muuttaa asumiseen. - hanke monipuolistaa kunnan elinkeinorakennetta ja vahvistaa yrittäjyyttä (uudet työpaikat, uudet innovaatiot, uudet elinkeinot sekä kunnan työpaikkaomavaraisuus yms.) Hankkeella ei ole elinkeinopoliittisia vaikutuksia muutoin kuin, että alueen asukasmäärän kasvu saattaa luoda mahdollisuudet pienen elintarvikekaupan sijoittumiseen alueelle. - muuta Ennen asemakaavoituksen käynnistämistä on kunnan ja maanomistajan välillä oltava kaavoituksen käynnistämissopimus. Johtopäätös Aloite on toteuttamiskelpoinen. Kaavahanke voidaan käynnistää aikaisintaan vuonna 2021.
Oy Peuramaa Golf Hjortlandet Golf Ab (kaavoitusaloite 14.3.2018) Kaavoitusaloitteen sisältö Kaavoitusaloite koskee Peuramaan liikuntakeskusta Drusibackenin alueella koskien aluetta, johon sisältyy vuoden 2018 alusta Kirkkonummen Vedelle siirtyneen Tolsan vesiosuuskunnan vesihuollon toiminta-alue. Alueen hallitun kehittämisen ja kehittymisen kannalta on tärkeää saada alueen asemakaavoitus käyntiin mahdollisimman nopeasti, sillä ympärivuotinen liikuntakeskus on toiminnoiltaan monipuolinen. Lisäksi vesihuollon piirissä olevan haja-asutusluonteisen asuntoalueen täydennysrakentaminen on perusteltua ja mm. kevytliikenneyhteydet Tolsan suuntaan on kehitettävissä toimiviksi. Kaavoitusaloitteiden arviointi - hanke on yleiskaavan ja maakuntakaavojen sekä muiden ylemmän tason maankäyttösuunnitelmien ja strategioiden mukainen, tai vaihtoehtoisesti hanke on muutoin toteuttamiskelpoinen vähäiseksi luokiteltavan poikkeamisen takia Uudenmaan maakuntakaavoissa kaavoitettavaksi esitetty alue on taajamatoimintojen aluetta. Kirkkonummen yleiskaavassa 2020 alue on kyläkeskusten aluetta (AT), jonka kehittäminen asumiseen tukee uuden Tolsan seisakkeen käyttöä. - hanke on teknisesti toteuttamiskelpoinen (etäisyys palveluihin, kunnallistekniikkaan, joukkoliikennepalveluihin yms.) Alue tukeutuu kuntakeskuksen ja Tolsan palveluihin. Vesihuolto on järjestetty noin sadalle kiinteistölle ja niinpä alueen täydennysrakentaminen on perusteltua. Alue sijaitsee verraten lähellä Tolsan seisaketta ja olemassa olevia bussipysäkkejä (etäisyys junaseisakkeelle ja lähimmille bussipysäkeille on lyhyimmillään vain muutama sata metriä ja pisimmillään noin 1,5 km). Tosin sijainnista riippuen joukkoliikenteen palvelutaso alueella vaihtelee hyvän ja kohtalaisen välissä. - hanke on ympäristöllisesti toteuttamiskelpoinen (tiedossa olevat ympäristön suojeluarvot, luontoolosuhteet, tulvavaara yms.) Aluetta koskevan luontoselvityksen mukaan kaavoitettavaksi esitettävällä alueella ei ole erityisiä luontokohteita, mutta tarkempi luontoselvitys on tehtävä ennen asemakaavatyön aloittamista. - hanke tai sen osa muodostaa maankäytöltään tarkoituksenmukaista yhdyskuntarakennetta (täydennysrakentaminen, rakenteen eheytyminen, liikenneolosuhteet, luontoyhteydet yms.) Aloitteen mukaisen maankäytön syntyy uusi asuntoalue verraten lähelle Meikon luonnonsuojelualuetta. - hanke monipuolistaa kunnan elinkeinorakennetta ja vahvistaa yrittäjyyttä (uudet työpaikat, uudet innovaatiot, uudet elinkeinot sekä kunnan työpaikkaomavaraisuus yms.) Aloitteella on elinkeinopoliittisia vaikutuksia etenkin jos liikuntakeskuksen toimintaa on tarkoitus monipuolistaa, lisäksi toteutuessaan alueen uudet asukkaat vaikuttavat myönteisesti sekä Tolsan asemaseudun että kuntakeskuksen palvelujen monipuolistumiseen. - muuta Johtopäätös Aloite on toteuttamiskelpoinen. Alueen maankäyttö tulee ratkaista alueelle laadittavan asemakaavan kautta. Kaavahanke on kuvattu kaavakortilla Tolsanjärvi siten, että kaavahanke käsittää myös läheisen kylämäisen asuntoalueen.
Reijo Riila, tilan nykyisten omistajien puolesta (kaavoitusaloite kirjattu saapuneeksi kuntaan 27.3.2018) Kaavoitusaloitteen sisältö Kaavoitusaloite koskee Sepänkylän alueen kiinteistöä. Esitys alueen asemakaavoittamiseksi Gesterbyn ja Sepänkäylän osayleiskaavan mukaisesti. Kaavoitusaloitteiden arviointi - hanke on yleiskaavan ja maakuntakaavojen sekä muiden ylemmän tason maankäyttösuunnitelmien ja strategioiden mukainen, tai vaihtoehtoisesti hanke on muutoin toteuttamiskelpoinen vähäiseksi luokiteltavan poikkeamisen takia Gesterbyn ja Sepänkylän osayleiskaavassa alueella on maankäyttövaraukset pientalovaltaiselle asuntoalueelle (AP), erillispientalojen asuntoalueelle (AO-1/lkm) sekä urheilu- ja virkistyspalvelujen alueeksi (VU-1) ja maa- ja metsätalousalueeksi, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY). Aloitteen tavoiteasettelu on osayleiskaavan mukainen. - hanke on teknisesti toteuttamiskelpoinen (etäisyys palveluihin, kunnallistekniikkaan, joukkoliikennepalveluihin yms.) Alue tukeutuu kuntakeskuksen palveluihin. - hanke on ympäristöllisesti toteuttamiskelpoinen (tiedossa olevat ympäristön suojeluarvot, luontoolosuhteet, tulvavaara yms.) Alueen luontoselvitykset on laadittu. Erityisiä luontoarvoja on osoitettu osayleiskaavassa alueen pohjoisosaan, jota koskee MY-kaavamääräys. Lisäksi APalueella on muinaismuiston kohdemerkintä, joka on maankäytössä otettava huomioon. - hanke tai sen osa muodostaa maankäytöltään tarkoituksenmukaista yhdyskuntarakennetta (täydennysrakentaminen, rakenteen eheytyminen, liikenneolosuhteet, luontoyhteydet yms.) Aloitteen mukainen uusi asuntoalue voidaan toteuttaa kuitenkin vasta kun aluetta koskevat liikennejärjestelyt ja kunnallistekniset valmiudet mahdollistavat alueen asemakaavoittamisen. Tällaisia ovat esim. Gesterbyntie on toteutettu olemassa olevan Gesterbyn kerrostaloalueen pohjoispuolella Kuntakeskuksen 1. vaiheen osayleiskaavan mukaisesti ja vesihuoltoverkko on rakennettu lähelle aloitteen mukaisen alueen tuntumaan. - hanke monipuolistaa kunnan elinkeinorakennetta ja vahvistaa yrittäjyyttä (uudet työpaikat, uudet innovaatiot, uudet elinkeinot sekä kunnan työpaikkaomavaraisuus yms.) Aloitteella ei ole elinkeinopoliittisia vaikutuksia - muuta Johtopäätös Aloite ei ole tällä hetkellä toteuttamiskelpoinen. Gesterbyn ja Sepänkylän osayleiskaavan mukaiset asemakaavoitettavat alueet on mahdollista toteuttaa vasta kun Gesterbyn ja Pulkuksenlaakson asemakaavahankkeet on saatu valmiiksi.
Insinööritoimisto Jyrki Kekäläinen Oy (kaavoitusaloite 28.3.2018) Kaavoitusaloitteen sisältö Kaavoitusaloitteen hanke (korttelin 2042 eteläosa) sijaitsee Masalan keskustan teollisuusalueen asemakaavan alueella sijaiten liikekeskustan pohjoispuolella. Asemakaavan muutos koskee Masalantien varrella kahden kiinteistön maankäytön muuttamista kerrostalorakentamiseen. Kiinteistöjen nykyinen käyttötarkoitus on liike- ja toimistorakennusten sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusja varastorakennusten korttelialue (KTY-1). Kaavoitusaloitteiden arviointi - hanke on yleiskaavan ja maakuntakaavojen sekä muiden ylemmän tason maankäyttösuunnitelmien ja strategioiden mukainen, tai vaihtoehtoisesti hanke on muutoin toteuttamiskelpoinen vähäiseksi luokiteltavan poikkeamisen takia Hanke toteuttaa Masalan osayleiskaavan tavoiteasettelua ja maakuntakaavojen lisäksi muita ylemmän tason maankäyttösuunnitelmia ja strategioita. Hanke edistää MAL-sopimuksen asuntotuotantotavoitteen toteutumista. - hanke on teknisesti toteuttamiskelpoinen (etäisyys palveluihin, kunnallistekniikkaan, joukkoliikennepalveluihin yms.) Hanke tukeutuu Masalan palveluihin. Olemassa olevat kunnallistekniset verkostot ovat alueella. Masalantien uudistamishanke toteutetaan vaiheittain alkaen Masalantien ja Sundsbergintien risteysalueelta ja jatkuen pohjoisen suuntaan. Alue sijaitsee lähellä olemassa olevia bussipysäkkejä ja sen joukkoliikenteen palvelutaso on hyvä / kohtalainen. Junaseisakkeelle on alueelta etäisyyttä vain muutama sata metriä. - hanke on ympäristöllisesti toteuttamiskelpoinen (tiedossa olevat ympäristön suojeluarvot, luontoolosuhteet, tulvavaara yms.) Hankkeen maankäyttötavoitteet on yhteen sovitettava Masalan taajaman kehittämistarpeisiin. Alueen luontoarvot on selvitetty. - hanke tai sen osa muodostaa maankäytöltään tarkoituksenmukaista yhdyskuntarakennetta (täydennysrakentaminen, rakenteen eheytyminen, liikenneolosuhteet, luontoyhteydet yms.) Hankkeen alueella on yritystoiminnan käytössä oleva rakennus, joka on aloitteen tekijän mukaan elinkaarensa päässä. Korttelin 2042 (A, LPA-1 ja KTY-1) maankäyttö on kuitenkin ratkaistava kokonaisuutena mm. hyvän kaupunkikuvan, toimivan maankäytön ja liikenteen järjestämisen näkökulmasta. - hanke monipuolistaa kunnan elinkeinorakennetta ja vahvistaa yrittäjyyttä (uudet työpaikat, uudet innovaatiot, uudet elinkeinot sekä kunnan työpaikkaomavaraisuus yms.) Hankkeella ei ole elinkeinopoliittisia vaikutuksia muutoin kuin, että Masalan asukasmäärän kasvu edistää alueen palvelujen monipuolistumista. - muuta Masalan asukasmäärän kasvaessa on varmennettava, että alueen palvelut toteutetaan järkevästi, etenkin päiväkotien ja koulujen riittävyys on selvitettävä. Johtopäätös Aloite on toteuttamiskelpoinen siten, että korttelin 2042 maankäyttö uudistetaan samassa kaavahankkeessa. Tällä hetkellä ei ole perusteita panna vireille aloitteen mukaista hanketta, koska em. korttelin maankäyttö ratkaistaan Masalan osayleiskaavahankkeessa.
Kiinteistö Oy Masalan Niittylampi (kaavoitusaloite kirjattu saapuneeksi kuntaan 9.9.2016) Kaavoitusaloitteen sisältö Kaavoitusaloite Masalassa sijaitsevan Pentfallin alueella olevan tilan (n. 41 ha) asemakaavoittamiseksi. Maanomistaja uudistaa aiempina vuosina tekemänsä aloitteen. Lisäksi siinä todettaan, että Kirkkonummen kaavoitusohjelmaluonnoksessa 2017-2021 hanketta ei ole ja edellyttää, että se nostetaan kaavoitusohjelmaan käynnistyväksi vuonna 2018 (nykyisessä kaavoitusohjelmassa hanke osoitettiin käynnistyväksi vuonna 2018). Kaavoitusaloitteiden arviointi - hanke on yleiskaavan ja maakuntakaavojen sekä muiden ylemmän tason maankäyttösuunnitelmien ja strategioiden mukainen, tai vaihtoehtoisesti hanke on muutoin toteuttamiskelpoinen vähäiseksi luokiteltavan poikkeamisen takia Hanke sijaitsee maakuntakaavan reservialueella, jolla osoitetaan pitkällä aikavälillä toteutettavat taajamatoimintojen alueet tai työpaikka-alueet. Masalan osayleiskaavahankkeessa alueen maankäyttö on tarkoitus muuttaa asumiseen. Muita osin hanke noudattaa ylemmän tason maankäyttösuunnitelmia ja strategioita. Hanke edistää MAL-sopimuksen asuntotuotantotavoitteen toteutumista. - hanke on teknisesti toteuttamiskelpoinen (etäisyys palveluihin, kunnallistekniikkaan, joukkoliikennepalveluihin yms.) Alue tukeutuu Masalan palveluihin ja sijaitsee olemassa olevien kunnallisteknisten verkostojen läheisyydessä. Sepänkyläntien varteen on rakennettava pyörätietä noin kilometri. Etäisyys Masalan liikekeskustaan ja junaseisakkeelle on pari kilometriä. Alueen joukkoliikenteen palvelutaso on heikko. - hanke on ympäristöllisesti toteuttamiskelpoinen (tiedossa olevat ympäristön suojeluarvot, luonto-olosuhteet, tulvavaara yms.) Masalan osayleiskaavoitusta varten laaditussa luontoselvityksessä ei ole ilmennyt tekijöitä, jotka rajoittaisivat merkittävästi aloitteen mukaisen tavoitteen toteuttamista. Alueen yksityiskohtainen luontoselvitys valmistuu vuonna 2018. - hanke tai sen osa muodostaa maankäytöltään tarkoituksenmukaista yhdyskuntarakennetta (täydennysrakentaminen, rakenteen eheytyminen, liikenneolosuhteet, luontoyhteydet yms.) Masalan osayleiskaavoitus tähtää olemassa olevan taajaman yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen etenkin hyvän joukkoliikenteen palvelutason alueella. Lisäksi siinä otetaan huomioon joukkoliikenteen piiriin sijoittuvien uusien alueiden maankäyttöpotentiaalin. Toimivan joukkoliikenteen järjestäminen aloitteen mukaiselle alueelle on haaste. - hanke monipuolistaa kunnan elinkeinorakennetta ja vahvistaa yrittäjyyttä (uudet työpaikat, uudet innovaatiot, uudet elinkeinot sekä kunnan työpaikkaomavaraisuus yms.) Hankkeella ei ole merkittäviä elinkeinopoliittisia vaikutuksia muutoin kuin uusien asukkaiden myötä, mikä tarkoittaa mm. Masalan liikekeskustan palvelujen monipuolistumista. Alueelle on mahdollista sijoittaa palveluja ja työpaikkoja. - muuta Ennen asemakaavoituksen käynnistämistä on kunnan ja maanomistajan välillä oltava kaavoituksen käynnistämissopimus. Johtopäätös Aloitteen mukainen hanke laajennettuna sen länsipuoleisella, kunnan omistuksessa olevalla alueella on kuvattu kaavakortilla Masalan läntiset asuntoalueet.
Hartela Etelä-Suomi Oy (kaavoitusaloite 29.3.2018) Kaavoitusaloitteen sisältö Kaavoitusaloitteen hanke (korttelit 2205, 2208 ja 2210) sijaitsee Sarvvikin asemakaavan alueella. Asemakaavan muutos koskee Sarvvikintien varrella sijaitsevien asuinpientalojen maankäytön muuttamista kerrostalorakentamiseen. Kaavoitusaloitteiden arviointi - hanke on yleiskaavan ja maakuntakaavojen sekä muiden ylemmän tason maankäyttösuunnitelmien ja strategioiden mukainen, tai vaihtoehtoisesti hanke on muutoin toteuttamiskelpoinen vähäiseksi luokiteltavan poikkeamisen takia Hanke toteuttaa maakuntakaavojen lisäksi muita ylemmän tason maankäyttösuunnitelmia ja strategioita, tosin se ei ole Kirkkonummen yleiskaavan 2020 mukainen, mutta alueen maankäyttöä on uudistettu ja tehostettu useissa kaavahankkeissa. Hanke edistää MAL-sopimuksen asuntotuotantotavoitteen toteutumista. - hanke on teknisesti toteuttamiskelpoinen (etäisyys palveluihin, kunnallistekniikkaan, joukkoliikennepalveluihin yms.) Hanke tukeutuu osin Masalan palveluihin, mutta osin myös Espoon palveluihin. Olemassa olevat kunnallistekniset verkostot ovat alueella. Alue sijaitsee lähellä olemassa olevia bussipysäkkejä ja sen joukkoliikenteen palvelutaso on hyvä. - hanke on ympäristöllisesti toteuttamiskelpoinen (tiedossa olevat ympäristön suojeluarvot, luonto-olosuhteet, tulvavaara yms.) Hankkeen maankäyttötavoitteet on yhteen sovitettava merelliseen ympäristöön. Alueen luontoarvot on selvitetty. - hanke tai sen osa muodostaa maankäytöltään tarkoituksenmukaista yhdyskuntarakennetta (täydennysrakentaminen, rakenteen eheytyminen, liikenneolosuhteet, luontoyhteydet yms.) Hanke täydentää tällä hetkellä rakentamatonta aluetta, muttei esim. edellytä uusien katujen rakentamista. Hanke toteutetaan ensisijaisesti olemassa olevien korttelien alueelle eikä se siten vaaranna olemassa olevia yhteyksiä alueella. - hanke monipuolistaa kunnan elinkeinorakennetta ja vahvistaa yrittäjyyttä (uudet työpaikat, uudet innovaatiot, uudet elinkeinot sekä kunnan työpaikkaomavaraisuus yms.) Hankkeella ei ole elinkeinopoliittisia vaikutuksia muutoin kuin, että Sarvvikin asukasmäärän kasvu edistää alueen palvelujen toteutumista kuten esim. päivittäistavarakaupan toteuttamisedellytysten parantuessa (Sarvvikinportin asemakaavahankkeessa on varaus päivittäistavarakaupalle). - muuta Sarvvikin alueen asukasmäärän kasvaessa on varmennettava, että alueen palvelut toteutetaan järkevästi. Alueelle on päiväkoti, mutta Sarvvikin oppimiskeskuksen toteuttamisesta ei ole tehty päätöksiä. Johtopäätös Aloite on toteuttamiskelpoinen ja se on yhdistettävä Sato Oyj:n kaavoitusaloitteeseen (14.11.2016). Lisäksi todettakoon, että kaavamuutos on laadittava niin, että se käsittää ainakin osittain niihin liittyvät katu- ja virkistysalueet. Aloite on sisällytetty kaavoitusohjelman odotuskorin hankkeeksi Sarvvikinniitty.
Evitskog (kaavoitusaloite kirjattu saapuneeksi 15.12.2017) Kaavoitusaloitteen sisältö Kaavoitusaloitteen hanke sijaitsee Evitskogissa. Esitys koskee Evitskogin kyläalueen kehittämistä hallitusti, onnistuneesti ja yhteistyössä kunnan kanssa tavoitteena hallittu alueellinen kasvu. Tavoite edellyttää johdonmukaista ja maankäytön päivittämistä laatimalla alueelle Evitskogin osayleiskaava (kaavan laatu tuli esille kunnan ja kaavoitusaloitteen tehneen tahon neuvottelussa 22.2.2018). Aloitteen tehneen tahon hallinnassa on liki 100 ha maata. Kaavoitusaloitteiden arviointi - hanke on yleiskaavan ja maakuntakaavojen sekä muiden ylemmän tason maankäyttösuunnitelmien ja strategioiden mukainen, tai vaihtoehtoisesti hanke on muutoin toteuttamiskelpoinen vähäiseksi luokiteltavan poikkeamisen takia Hanke on luonteeltaan vähäinen ja paikallinen eikä sen vaikuttavuus koske tässä asiakohdassa käsiteltäviin kaavoihin eikä ylemmän tason maankäyttösuunnitelmiin tai strategioihin. - hanke on teknisesti toteuttamiskelpoinen (etäisyys palveluihin, kunnallistekniikkaan, joukkoliikennepalveluihin yms.) Kunnan periaatteena on välttää muusta kunnallistekniikasta etäällä olevien alueiden voimakkaasta kehittämisestä asumiseen. Evitskogin osayleiskaavan laatiminen tarkoittaisi Kirkkonummen yleiskaavan 2020 rakennuspaikkojen osoittamista kaavakartalla, muttei uusia rakennuspaikkoja maanomistajille. - hanke on ympäristöllisesti toteuttamiskelpoinen (tiedossa olevat ympäristön suojeluarvot, luonto-olosuhteet, tulvavaara yms.) Mikäli alueelle päätettäisiin laatia osayleiskaava, olisi sen lähtötiedoiksi laadittava merkittävä määrä selvitysaineistoja kuten esim. luontoselvitys, rakennusinventointi ja hulevesien hallintasuunnitelma. - hanke tai sen osa muodostaa maankäytöltään tarkoituksenmukaista yhdyskuntarakennetta (täydennysrakentaminen, rakenteen eheytyminen, liikenneolosuhteet, luontoyhteydet yms.) Mikäli alueelle päätettäisiin laatia osayleiskaava, voisi suunnittelun syntyä tarve laatia mm. päätöksenteon edellyttämiä muita inventointeja ja kunnallisteknisiä yleissuunnitelmia. Alueen joukkoliikenteen palvelutaso on tällä hetkellä huono. - hanke monipuolistaa kunnan elinkeinorakennetta ja vahvistaa yrittäjyyttä (uudet työpaikat, uudet innovaatiot, uudet elinkeinot sekä kunnan työpaikkaomavaraisuus yms.) Hankkeella ei ole elinkeinopoliittisia vaikutuksia. - muuta Johtopäätös Aloite osayleiskaavan laatimiseksi Evitskogin alueelle ei ole perusteltu, koska alueen maankäyttö voidaan toteuttaa voimassa olevan Kirkkonummen yleiskaavan 2020 mukaisesti.
Veikkola, Björknäs I (kaavoitusaloite kirjattu saapuneeksi 29.1.2018) Kaavoitusaloitteen sisältö Kaavoitusaloitteen hanke sijaitsee Veikkolan keskustan eteläpuolella, Eerikinkartanontien varrella. Aloite koskee asemakaavan laatimista kiinteistöyhtymän omistamalle maalle tavoitteena rivi- ja omakotitalojen toteuttaminen. Tällä hetkellä alue on rakentamaton. Kaavoitusaloitteiden arviointi - hanke on yleiskaavan ja maakuntakaavojen sekä muiden ylemmän tason maankäyttösuunnitelmien ja strategioiden mukainen, tai vaihtoehtoisesti hanke on muutoin toteuttamiskelpoinen vähäiseksi luokiteltavan poikkeamisen takia Hanke toteuttaa yleiskaavan ja maakuntakaavojen lisäksi muita ylemmän tason maankäyttösuunnitelmia ja strategioita. Hanke edistää MAL-sopimuksen asuntotuotantotavoitteen toteutumista. - hanke on teknisesti toteuttamiskelpoinen (etäisyys palveluihin, kunnallistekniikkaan, joukkoliikennepalveluihin yms.) Hankkeen myötä Veikkolan taajamarakenne laajenee etelään päin. Alueen läheisyydessä on kunnallistekniikka. Etäisyys Veikkolan kaupallisiin palveluihin ja joukkoliikenteen tärkeimmille pysäkeille on pisimmilläänkin vain noin kilometri. Joukkoliikenteen palvelutaso on alueella hyvä / kohtalainen. - hanke on ympäristöllisesti toteuttamiskelpoinen (tiedossa olevat ympäristön suojeluarvot, luonto-olosuhteet, tulvavaara yms.) Luontoselvitystä ei ole laadittu alueelta. - hanke tai sen osa muodostaa maankäytöltään tarkoituksenmukaista yhdyskuntarakennetta (täydennysrakentaminen, rakenteen eheytyminen, liikenneolosuhteet, luontoyhteydet yms.) Hanke on Veikkolan taajaman luonteva laajentumissuunta. - hanke monipuolistaa kunnan elinkeinorakennetta ja vahvistaa yrittäjyyttä (uudet työpaikat, uudet innovaatiot, uudet elinkeinot sekä kunnan työpaikkaomavaraisuus yms.) Hankkeella ei ole elinkeinopoliittisia vaikutuksia muutoin kuin että uudet asukkaat mahdollistavat palvelujen monipuolistumisen. - muuta Veikkolan väestökasvun ennakoitavuus on heikko, sillä alueen asemakaavojen täydennysrakentamiskohteet ovat pääsääntöisesti yksityisten maanomistajien mailla, lisäksi asuntorakentamiseen vaikuttaa mm. yleinen taloustilanne. Tämän johdosta esim. lapsimäärien ennakointi on haaste sekä päiväkotipaikkojen että koulujen oppilasmäärien suunnittelussa. Johtopäätös Aloite on toteuttamiskelpoinen kytkeytyen kuitenkin kunnan omistamiin Eerikinkartanon maihin. Kuntatekniikan toimiala edellyttää, että Veikkolan taajaman eteläpuoleiselle alueelle on suunniteltava toimivan maankäyttökokonaisuus. Se tarkoittaa, että kunnan tulisi joko laatia em. alueen ideasuunnitelmia tai ratkaista taajaman maankäyttö laatimalla Veikkolan osayleiskaavan. Lisäksi Veikkolan koulujen kapasiteetti ottaa vastaan uusia oppilaita on oltava selvillä. Kirkkonummen maankäytön kehityskuvassa 2040 Veikkolan asukasmäärän kasvu on määritelty melko vähäiseksi. Näin ollen tässä vaiheessa ei ole perusteluja aloitteen mukaisen kaavahankkeen käynnistämiselle.
Hotelli Nuuksion omistaja (kaavoitusaloite kirjattu saapuneeksi 28.8.2017, hakemusta on täydennetty 16.12.2017) Kaavoitusaloitteen sisältö Kaavoitusaloite koskee Veikkolan itäpuolella sijaitsevaa Siikajärven aluetta, Espoon rajan tuntumassa. Hanke käsittää olemassa olevan Hotelli Nuuksion laajentamisen (uusi: 7 500 k-m 2 ) ja merkittävän määrää uutta asuinrakentamista (15 500 k-m 2 ) hotellin lähiympäristössä. Tosin aloitteessa alueen kehittämistavoitteena on myös Levin ja Vierumäen kaltaiset matkailupainotteiset alueet. Kaavoitusaloitteiden arviointi - hanke on yleiskaavan ja maakuntakaavojen sekä muiden ylemmän tason maankäyttösuunnitelmien ja strategioiden mukainen, tai vaihtoehtoisesti hanke on muutoin toteuttamiskelpoinen vähäiseksi luokiteltavan poikkeamisen takia Esitetty asuntorakentaminen on yleis- ja maakuntakaavan sekä seudun maankäyttösuunnitelman (MASU) vastainen. Matkailupalvelujen kehittämisen näkökulmasta hanke on myönteinen ja sillä voi olla jopa seudullista merkitystä. Hankkeella on vaikutuksia myös Espoon puolella (mm. liikenne). - hanke on teknisesti toteuttamiskelpoinen (etäisyys palveluihin, kunnallistekniikkaan, joukkoliikennepalveluihin yms.) Hankkeen asuntorakentaminen on vastoin kunnan periaatteita. Kunnan palveluverkkosuunnitelmassa alueelle ei ole suunnitteilla julkisia palveluja eikä kunta ole valmis toteuttamaan sille kunnallistekniikkaa. Joukkoliikenteen palvelutaso on vain kohtalainen. - hanke on ympäristöllisesti toteuttamiskelpoinen (tiedossa olevat ympäristön suojeluarvot, luontoolosuhteet, tulvavaara yms.) Nuuksion kansallispuiston läheisyys ja Siikajärven vesistö on otettava huomioon alueen kehittämisessä. Virkistyspalvelut on turvattava kaikille alueella liikkuville. - hanke tai sen osa muodostaa maankäytöltään tarkoituksenmukaista yhdyskuntarakennetta (täydennysrakentaminen, rakenteen eheytyminen, liikenneolosuhteet, luontoyhteydet yms.) Hankkeen matkailupalvelut hyvin toteutettuna ovat yhtenevät kunnan tavoitteiden kanssa, sen sijaan asuntorakentaminen ja siihen mahdollisesti liittyvät palvelut eivät. Asumisen sijoittaminen alueelle hajauttaa yhdyskuntarakennetta. - hanke monipuolistaa kunnan elinkeinorakennetta ja vahvistaa yrittäjyyttä (uudet työpaikat, uudet innovaatiot, uudet elinkeinot sekä kunnan työpaikkaomavaraisuus yms.) Aloite mahdollistaisi olevan hotellin toimintojen monipuolistamisen sekä matkailupalvelujen kehittämisen alueella synnyttäen jonkin verran uusia työpaikkoja. - muuta Hankkeella on merkittäviä elinkeinopoliittisia vaikutuksia. Johtopäätös Aloite ei ole hyvien kaavoitusperiaatteiden vastaisena toteuttamiskelpoinen, sen sijaan aloitteessa esille nostetut matkailupalvelut on mahdollista toteuttaa rantaasemakaavalla.
Veikkola, Katajatie (kaavoitusaloite kirjattu saapuneeksi 26.5.2016) Kaavoitusaloitteen sisältö Kaavoitusaloitteen hanke, Katajatie sijaitsee Veikkolassa Turuntien varrella. Hankkeen tavoitteena on asumisen sijoittaminen alueelle. Aloitteessa ei ole esitetty yhteystietoja, asemakaavoitettavan alueen laajuutta eikä tavoitteita rakentamisen määrälle. Siinä todetaan vain, että Katajatien ja Pihlajatien alueen kaavoittaminen tulisi saada vireille. Kaavoitusaloitteiden arviointi - hanke on yleiskaavan ja maakuntakaavojen sekä muiden ylemmän tason maankäyttösuunnitelmien ja strategioiden mukainen, tai vaihtoehtoisesti hanke on muutoin toteuttamiskelpoinen vähäiseksi luokiteltavan poikkeamisen takia Hanke toteuttaa osayleiskaavan ja maakuntakaavojen lisäksi muita ylemmän tason maankäyttösuunnitelmia ja strategioita. Tosin aloitteessa ei ole määritelty hankkeen laajuutta, joten pienimmillään se saattaisi olla luonteeltaan vähäinen ja paikallinen eikä sen vaikuttavuus koske tässä asiakohdassa käsiteltäviin kaavoihin eikä ylemmän tason maankäyttösuunnitelmiin tai strategioihin. Mikäli hankkeella tarkoitetaan yleiskaavan vielä asemakaavoittamatonta aluetta, voitaneen olettaa, että alueelle voitaisiin kaavoittaa 20-30 omakotitonttia. Tällöin hankkeella olisi myönteinen vaikutus kunnan MAL-tavoitteiden toteutumiseen. - hanke on teknisesti toteuttamiskelpoinen (etäisyys palveluihin, kunnallistekniikkaan, joukkoliikennepalveluihin yms.) Vaikka Katajatien ja Pihlajatien alue sijaitsee hieman syrjässä Veikkolan keskustasta, on hanke teknisesti toteuttamiskelpoinen, tosin alueelle on rakennettava Turuntielle kevytliikeyhteys, vesihuolto, kadut ja virkistyspalveluja. Muutoin alue tukeutuu Veikkolan palveluihin. Joukkoliikenteen palvelutaso alueella on kohtalainen. - hanke on ympäristöllisesti toteuttamiskelpoinen (tiedossa olevat ympäristön suojeluarvot, luonto-olosuhteet, tulvavaara yms.) Hankkeen luonnonympäristön laadusta tai suojeluarvoista ole tehty selvityksiä. - hanke tai sen osa muodostaa maankäytöltään tarkoituksenmukaista yhdyskuntarakennetta (täydennysrakentaminen, rakenteen eheytyminen, liikenneolosuhteet, luontoyhteydet yms.) Hanke on yksi luontaisista Veikkolan laajenemissuunnitta ja se on mahdollista kytkeä läheiseen Mäntytien asemakaavaan. - hanke monipuolistaa kunnan elinkeinorakennetta ja vahvistaa yrittäjyyttä (uudet työpaikat, uudet innovaatiot, uudet elinkeinot sekä kunnan työpaikkaomavaraisuus yms.) Hankkeella ei ole elinkeinopoliittisia vaikutuksia. - muuta Toinen aloitteen tehneestä tahosta ei enää asu alueella. Aloitteen tehneillä tahoilla on vain vähäinen maanomistus alueella. Johtopäätös Vaikka aloite on toteuttamiskelpoinen, ei asemakaavan laatiminen olen perusteltua, koska kaavoitusaloitteen tehneen tahon maanomistus alueella on vähäistä. Turunväylän liikenteen kapasiteettiongelmat rajoittavat Veikkolan kehittämistä. Näin ollen aloite ei ole ajankohtainen.
Veikkola, Takkumäenpuisto (kaavoitusaloite kirjattu saapuneeksi 29.12.2017) Kaavoitusaloitteen sisältö Hanke käsittää Veikkolassa sijaitsevan Takkumäenpuiston maankäytön muuttamista asumiseen. Esitys koskee olemassa olevan asemakaavan virkistysaluetta, jonka halutaan sijoittaa kymmen uutta erillispientalotonttia. Maanomistaja toistaa aloitteensa vuodelta 2016. Kaavoitusaloitteiden arviointi - hanke on yleiskaavan ja maakuntakaavojen sekä muiden ylemmän tason maankäyttösuunnitelmien ja strategioiden mukainen, tai vaihtoehtoisesti hanke on muutoin toteuttamiskelpoinen vähäiseksi luokiteltavan poikkeamisen takia Hanke on luonteeltaan vähäinen ja paikallinen eikä sen vaikuttavuus koske tässä asiakohdassa käsiteltäviin kaavoihin eikä ylemmän tason maankäyttösuunnitelmiin tai strategioihin. Toisaalta vaikka hanke on luonteeltaan vähäinen, olisi sillä toteutuessaan sen lähivaikutusalueelle merkittävä vaikuttavuus ja siitä aiheutuva muutos olisi myös suuri. - hanke on teknisesti toteuttamiskelpoinen (etäisyys palveluihin, kunnallistekniikkaan, joukkoliikennepalveluihin yms.) Kunnan periaatteena on vain perustelluista syistä muuttaa asemakaavoitettuja virkistysalueita rakentamiseen, vaikka itse hanke olisi sinänsä teknisesti toteuttamiskelpoinen sijaiten lähellä olemassa olevia bussipysäkkejä alueella, jonka joukkoliikenteen palvelutaso on hyvä / kohtalainen. Maanomistajan esitys kunnallistekniikan rakentamisvastuun antamisesta uusien tonttien omistajille ei ole kunnassa hyväksyttyjen toimintaperiaatteiden mukainen. - hanke on ympäristöllisesti toteuttamiskelpoinen (tiedossa olevat ympäristön suojeluarvot, luonto-olosuhteet, tulvavaara yms.) Veikkolan alueen asemakaavoja on uudistettu viimeiset vuosikymmenet ja kaavoituksen lähtökohtana on hyvä elinympäristö. Aloitteen sisältö on ristiriidassa kunnan ja alueen kaavoitusperiaatteita vastaan. Alueen maankäyttö on tutkittu ja ratkaistu asemakaavan muutoksessa, jossa laajan kaava-alueen maankäyttö on ratkaistu riittävine virkistysalueineen. Maaperän soveltuvuus rakentamiseen vaikuttaa myös heikolta. Asemakaava on valmistunut vuonna 2000. - hanke tai sen osa muodostaa maankäytöltään tarkoituksenmukaista yhdyskuntarakennetta (täydennysrakentaminen, rakenteen eheytyminen, liikenneolosuhteet, luontoyhteydet yms.) Hanke vähentäisi olemassa olevan asuntoalueen muutoinkin vähäisiä virkistysmahdollisuuksia. - hanke monipuolistaa kunnan elinkeinorakennetta ja vahvistaa yrittäjyyttä (uudet työpaikat, uudet innovaatiot, uudet elinkeinot sekä kunnan työpaikkaomavaraisuus yms.) Aloite mahdollistaisi vain vähäisesti uudisrakentamista paikkaan, joka on kaavoitusprosessin tuloksena haluttu säilyttää lähialueen asukkaita palvelevana virkistysalueena. - muuta Hankkeella ei ole elinkeinopoliittisia vaikutuksia. Johtopäätös Aloite ei ole hyvien kaavoitusperiaatteiden vastaisena toteuttamiskelpoinen.