Metsätieteen aikakauskirja 1/1997 Tieteen tori Juha Lappi Metsien kasvu ja kestävät hakkuut Aluksi Kun puu kaadetaan, puun rungosta löytyy puuainesta vain sen verran kuin siihen on vuosien saatossa kasvanut. Tämä kasvun ja hakkuiden perusriippuvuus voi houkutella väärille jäljille pyrittäessä kestävään metsätalouteen. Hakkuissa korjataan mennyttä kasvua, mutta rationaalinen päätöksenteko ei pohjaudu menneiden muisteluun vaan pelkästään metsien nykyiseen tilaan ja nykyhetken toimien säätämään tulevaisuuteen. Muistin virkistämiseksi saattaa olla tarpeen kerrata metsien kasvun ja hakkuiden perusriippuvuudet, kun ne näyttävät joskus unohtuvan jopa metsällisen koulutuksen saaneiltakin. Havainnollistan riippuvuuksia esimerkkilaskelmien avulla. 138
Tieteen tori Metsätieteen aikakauskirja 1/1997 Olettakaamme ensin, että: i) Metsät kasvavat determinististen kehityskäyrien mukaisesti. ii) Metsätalouden suunnittelijat saavat järjestellä metsien hakkuut laskelmiensa mukaisesti. iii) Tavoitteena on suurin tasainen hakkuiden taso (merkitään ), eli taso, jota voidaan kestävästi seurata nykyhetkestä lähtien. Suurin saavutettavissa oleva taso (merkitään H max ) tarkoittaa korkeinta mahdollista hakkuiden tasoa, jolle voidaan päästä myöhemmin, jos aluksi hakataan vähemmän. Tarkastellaan pelkästään tilavuutta, eli sivuutetaan puutavaralajien erilaiset hinnat. Tarkastelen metsien käytön järjestelyä ainoastaan puuntuotannon näkökulmasta. Tällöin kasvu on syytä määritellä nettokasvuna, eli bruttokasvusta vähennetään suoraan pois luonnonpoistuma. Nettokasvua verrataan hakkupoistumaan eli hakkuukertymän ja hakkuutähteen summaan. Bruttokasvu ja hakkuukertymä eivät ole vertailukelpoisia. Metsien käytön järjestelyn perusriippuvuudet seuraavat suoraan tilavuuden kehityskäyrän sigmoidisesta muodosta. Siinä on kolme vaihetta: kasvun kiihtyminen, kulminoituminen ja taantuminen. Ne lukijat, joita metsätalouden pitkät kiertoajat huimaavat, voivat muuntaa esitettävät tulokset suoraan sikalan toimintaan, sillä porsaiden kasvukäyrät ovat myös sigmoidisia. Esimerkkilaskelmissa oletetaan, että metsälön kaikki metsiköt kasvavat Vuokilan ja Väliahon (1980, s. 225) esittämän männikön kehityssarjan mukaisesti (kuva 1). Käytetyllä kehityssarjalla suurimman metsänkoron (suurimman keskimääräisen vuosikasvun tuottava) kiertoaika on 90 vuotta. Tällöin keskimääräinen vuosikasvu on 8 m 3. Suurimman metsänkoron kiertoaika vastaa nollan prosentin korko-oletusta. Mitä suuremmaksi käypä korkokanta oletetaan, sitä lyhyempään kiertoaikaan päädytään. Pelkkää tilavuutta diskonttaamalla saadaan 1 %:n korkokannalla optimikiertoajaksi 75 v. ja 2 %:n optimiksi 64 v. Metsälön kehitysvaihtoehtoja tarkastellaan, kun metsiköiden ikäjakauma on aluksi tasainen tai kuvan 2 mukaisesti epätasainen. Tasaista ikäjakaumaa kutsun myös normaalimetsäksi; en oleta, että metsälön rakenne pidetään samana. Ikäjakauman muodon lisäksi meidän on kiinnitettävä metsälön ikä. Metsälön iällä tarkoitan metsälön vanhimman metsikön ikää. m 3 /ha 400 300 200 a) nuoret metsiköt vallitsevat b) vanhimmat metsiköt vallitsevat 100 20 40 60 80 100 120 140 ikä, v c) keski-ikäiset metsiköt vallitsevat d) nuoret ja vanhimmat metsiköt vallitsevat Kuva 1. Viljellyn männikön tilavuuden kehitys (alin käyrä) Vuokilan ja Väliahon (1980, s. 225) mukaan, kun pituusboniteetti H 100 = 21 m, ja tehdään 35 %:n harvennukset, kun ikä on 45, 70, ja 90 vuotta. Kehitys välillä 130 ja 150 on ektrapoloitu subjektiivisesti. Keskimmäinen käyrä kuvaa kokonaistuotosta. Origosta kokonaistuotoskäyrälle piirretty tangentti määrittää suurimman metsänkoron (keskikasvun) kiertoajaksi 90 vuotta. Optimi on laakea: 80 ja 97 vuoden välillä olevilla kiertoajoilla keskikasvu on yli 99 % maksimikeskikasvusta. Kuva 2. Tarkasteltavat ei-tasaiset ikäjakaumat, joissa suurin ikäluokka on kaksi kertaa suurempi kuin pienin ikäluokka. 139
Metsätieteen aikakauskirja 1/1997 Tieteen tori Suurin kestävä hakkuutaso haarukoidaan simuloimalla metsälön kehitystä erilaisilla hakkuutasoilla. Harvennusikäiset metsiköt harvennetaan aina ensin. Sitten tehdään päätehakkuita vanhimmasta ikäluokasta lähtien kunnes hakkuutavoite on saavutettu. Metsälön ikä ja kiertoajat siten muuttuvat ajan kuluessa, ja tietyn ikäisessä metsälössä yhtenä vuotena voidaan hakata useampaa ikäluokkaa eli noudattaa eri kiertoaikaa eri metsiköissä. Satojen vuosien simulointi paljastaa puuston kasautumisena tai häviämisenä, onko kokeiltu hakkuutaso pienempi vai suurempi kuin suurin kestävä hakkuutaso. Tasainen ikäjakauma Jos lähtömetsälö on normaalimetsä eli ikäluokkajakauma on tasainen, metsälön rakenne pysyy samana hakattaessa joka vuosi kasvun verran. Jos metsälö (siis vanhin ikäluokka) on korkeintaan suurimman metsänkoron kiertoajan ikäinen, niin suurin kestävä hakkuutaso on yhtä suuri kuin kasvun taso. Suurimman metsänkoron kiertoajan ikäisessä normaalimetsässä on yhtä suuri kuin suurin saavutettavissa oleva kestävä hakkuutaso H max (=8 m 3 /ha/vuosi). Jos vanhin ikäluokka on suurimman metsänkoron kiertoaikaa vanhempi, niin on käytännössä yhtä suuri H max saavutetaan lähtötilanteen kasvua suuremmilla hakkuilla (kuva 3, käyrä a) ja tasaisen ikäjakauman väliaikaisella tuhoamisella. Suurimman metsänkoron kiertoaikaa pidemmät kiertoajat ovat yhtä epärationaalisia niin metsikkö- kuin metsälötasollakin. Laskelmissa käytännössä sama kuin H max tarkoittaa 99,7 % H max :n arvosta. Matematiikan pikkumaisuudesta seuraa, että hakkuutason ollessa tarkalleen H max ikäjakauman tasoittumisvaiheessa marginaalisen pieni poikkeama suurimman metsänkoron normaalimetsästä johtaa epätasapainoon tuhansien vuosien kuluttua. Suurimman metsänkoron kiertoaikaa vanhemman normaalimetsän avulla voidaan myös havainnollistaa, kuinka tuhlaavaista voi olla takertua suurimpaan tasaiseen hakkuutasoon. Kahdenkymmenen ensimmäisen vuoden aikana voidaan 130 vuoden ikäisessä normaalimetsässä hakata 24 % yli suurimman saavutettavissa olevan kestävän hakkuutason 3,5 3,3 3,2 H max b) a) 3,1 Kuva 3. Jos metsälö on 130 vuoden ikäinen normaalimetsä, niin ( H max ) on kasvua suurempi, ja suurimman kestävän hakkuutason mukaiset hakkuut vähentävät kasvua seuraavan 50 vuoden ajaksi (käyrä a). Keskitilavuus on aluksi 128 m 3 /ha ja vähenee vähitellen 92 m 3 :iin/ha ja kiertoaika putoaa suurimman metsänkoron kiertoajan mukaisesti 90 vuoteen. Jos 20 vuoden ajan hakataan 24 % yli H max -tason, ja sen jälkeen H max -tasolla, kasvu kehittyy käyrän b) mukaisesti. Y-akselin yksikkönä m 3 /ha/vuosi. H max ja sen jälkeen voidaan silti pitää yllä H max :n suuruista hakkuutasoa. Tällöin kasvu vähenee aluksi jyrkästi mutta elpyy myös nopeasti (kuva 3, käyrä b). Jos kahdenkymmenen vuoden perästä tyydytään 99 %:iin H max -tasosta, voidaan kahdenkymmen vuoden ajan hakata 36 % yli H max -tason. Tai kymmenen vuoden ajan voidaan hakata 53 % yli H max :n, ja sen jälkeen voidaan vähentää hakkuut H max -tasoon. Yliikäiseen metsälöön sidottu suuri puumäärä voidaan hyödyntää, mutta sitä ei voi hyödyntää kestävästi. Mitä pitemmälle ajalle yli-ikäisten metsien hakkuut jaetaan, sitä suurempi osa säästetystä puuvarannosta kuluu maan kasvupotentiaalin vajaakäytön korvaamiseen. Säästyneen puuvarannon hukkaantuminen seuraa suoraan kehityskäyrän sigmoidisesta luonteesta ilman, että oletetaan lahoamisen vähentävän vanhojen metsien puustoa. Jos puuta (tai rahaa, jos siirrytään kuutiometreistä markkoihin) voidaan antaa naapurille lainaksi normaalimetsän kiertoajan kanssa yhteensopivaa korkokantaa suuremmalla korkokannalla, puun käyttötasoa voidaan kasvattaa lyhentämällä kiertoaikaa ja antamalla osa alun lisähakkuista lainaksi. Vastaavasti jos voidaan lainata tätä pienemmällä 140
Tieteen tori Metsätieteen aikakauskirja 1/1997 3,5 4,0 3,9 3,8 H max 3,3 Kuva 4. ja kasvun kehitys, jos nuoret metsiköt dominoivat (kuva 2a) ja metsälön ikä on 80 vuotta. = 0,97H max. Kuva 5. ja kasvun kehitys, jos vanhimmat metsiköt dominoivat (kuva 2b) ja metsälön ikä on 80 vuotta. korolla, kiertoaikaa kannattaa pidentää. Tai jos 130 vuotisen normaalimetsän suurta puuvarastoa puretaan tasaisesti 20 vuoden ajan, niin 20 vuoden kuluttua kannattaa tyytyä 99 %:iin H max -tasosta, jos lisähakkuut (lisäys 1,24 H max 1,36 H max ) voidaan investoida 0,4 %:n korolla. Olipa ikäjakauman muoto mikä tahansa, jos metsälön ikä on riittävän korkea, suurin kestävä hakkuutaso on kasvua suurempi. Jollakin metsälön iällä saavuttaa H max -tason, ja vieläkin vanhempiin metsälöihin mentäessä aluksi voidaan hakata yli H max -tason, ja sen jälkeen pystytään pitämään H max -taso kestävästi. Tämä argumentti voidaan lisätä kaikkiin alla oleviin ikäjaukaumaesimerkkeihin. Samoin käyrien a) ja b) suhde pätee yleispätevästi. Jos hakkuita lisätään mihin tahansa vertailutasoon nähden, aluksi päädytään aina vertailutason kasvua pienempään kasvuun. Tai päinvastoin, vähennettäessä hakkuita vertailutasoon nähden, kasvu aina lisääntyy väliaikaisesti. Tämä seuraa siitä, että hyvinkin vanhoissa metsiköissä tilavuuskasvu on suurempi kuin taimikoissa. Nuoret metsiköt vallitsevat Jos metsälö painottuu nuoriin metsiköihin (kuva 2a), niin suurin kestävä hakkuutaso on kasvua suurempi (kuva 3). Nuoret metsät kasvavat hitaasti, mutta odotettavissa oleva kiihtyvä kasvu voidaan ulosmitata kasvua suuremmin hakkuin. Jos metsälön ikä ei ylitä reilusti suurimman metsänkoron kiertoaikaa, metsälön puustoon sidotun pääoman vähäisyys ilmenee siten, että on pienempi kuin H max. Vähentämällä aluksi hakkuita päästään myöhemmin korkeammalle hakkuutasolle. Vanhimmat metsiköt vallitsevat Jos metsälön ikä on kohtuullisen alhainen ja vanhimmat ikäluokat dominoivat (kuvan 2b mukaisesti), erittäin vähän kasvavia nuoria metsiä on vähän, ja metsälön nykykasvu on suurempi kuin (kuva 5). Vanhimpiin ikäluokkiin kertyneen puuston arvo ilmenee siten, että esimerkissä metsälön ikä on suurimman metsänkoron kiertoaikaa pienempi, mutta silti on yhtä suuri kuin H max (tarkalleen: = 0,9985 H max ). Keski-ikäiset metsiköt vallitsevat Keski-ikäisiin metsiköihin painottuvassa metsälössä (kuva 2 c) kestävä hakkuutaso on nykykasvua pienempi (kuva 6). Keski-ikäisten dominoiman ikärakenteen tarjoamat mahdollisuudet näkyvät siinä, että 80 vuoden ikäisessä metsälössä on lähes yhtä suuri kuin H max ( = 0,993 H max ), vaikka puuston tilavuus onkin vain 86,7 % vanhimpiin metsiköihin painottuvan samanikäisen metsälön puustosta. 141
Metsätieteen aikakauskirja 1/1997 Tieteen tori 3,9 3,8 3,5 Kuva 6. ja kasvun kehitys, jos keski-ikäiset metsiköt dominoivat (kuva 2c) ja metsälön ikä on 80 vuotta. 3,3 Kuva 7. ja kasvun kehitys, jos nuoria ja vanhimpia metsiköitä on paljon (kuva 2d) ja metsälön ikä on 80 vuotta. Nuoret ja vanhimmat metsiköt vallitsevat Jos metsälössä on paljon sekä nuoria että vanhoja metsiköitä (kuva 2 d) metsien kasvu on kestävää hakkuutasoa pienempi (kuva 7). Vanhoja metsiä voidaan hakata nykykasvua enemmän, sillä nykyiset nuoret metsät ehtivät apuun. on hieman pienempi kuin keski-ikäisten vallitsemassa metsälörakenteessa ( = 0,986 H max ), vaikka alkutilavuus onkin 0,2 % suurempi. Kasvun tason ilmastollinen vaihtelu Lyhyen aikavälin kasvun vaihtelu ei luonnollisestikaan vaikuta pitkän aikavälin hakkuumahdollisuuksiin. Pitempienkin kasvusyklien vaikutus on niin pieni, ettei aivan vähästä kannata hermostua. Jos keskiikäisten vallitsemassa hyvin kasvavassa metsälössä kasvu taantuu 10 % kymmenen vuoden ajaksi, kestävä hakkuutaso alenee vain 1,3 % (kuva 8, vertaa kuvaan 6). Jos tähän hakkuutason pysyvään vähenemiseen ei olla valmiita, hakkuita on aluksi vähennettävä enemmän. Silloinkin katovuosien kasvutappiot voidaan siirtää hallitusti hakkuisiin vuosikymmenien kuluessa. Maltin säilyttäen saatamme jopa kohdata keskimääräistä paremman kasvun kausia ja havaitsemme, ettei hakkuiden vähentämisen tarvetta olekaan. Vaikka ilmastomuutokset muuttaisivat kasvua pysyvästi tai kasvumalliemme kalibrointi osoittautuisi pitkän ajan kasvun keskitasoon nähden harhaiseksi, mihinkään nopeisiin reaktioihin ei ole syytä. Kasvua pienemmät hakkuut Kasvu on ollut Suomen metsissä parin vuosikymmenen ajan hakkuita suurempi. Tähän on totuttu niin vankasti, että julkisuudessa on esitetty jopa niinkin huimia ajatuksia, että kasvua pienemmät hakkuut ovat kestävän metsätalouden tunnusmerkki. Tämä on pitemmällä tähtäyksellä vaarallinen ajatusvirhe. Jatkuvasti kasvua pienemmät hakkuut johtavat metsien ikääntymiseen ja sitä kautta kasvun ja hakkuiden syöksykierteeseen. Esimerkkinä kuvassa 9 esitetään hakkuiden kehitys, jossa lähtötilanteena on 90 vuoden ikäinen (eli suurimman metsänkoron) normaalimetsä. Vaikka kestävää hakkuutasoa vähemmän hakattaessa kasvu aluksi lisääntyykin, lisäkasvu menetetään myöhemmin korkojen kanssa. Perusteluna kasvua pienemmille hakkuille on esitetty, etteivät kaikki metsät kuitenkaan ole normaalin hakkuutoiminnan piirissä. Mutta hakkaamattomien metsien kasvu auttamatta pienenee, joten oletus jatkuvasti kasvua pienemmistä hakkuista on yhtäpitävä sen oletuksen kanssa, että yhä suurempi osuus metsistä siirtyy hakkuutoiminnan ulkopuolelle. Tällä tiellä toki pysytään aina kestävissä hakkuumäärissä, lopulta päätyen pienimpään kestävään nollahakkuiden tasoon. Metsätaloudessakaan ei kuolemanpelon vuoksi kannata tehdä itsemurhaa. 142
Tieteen tori Metsätieteen aikakauskirja 1/1997 3,5 Vanhojen metsien suojelu Vanhojen metsien suojelun ja kestävien hakkuiden välinen riippuvuus on helpointa nähdä, kun alkutilanteessa on tasainen ikärakenne, ja vanhimmat ikäluokat suojellaan. Tällöin puuntuotantoon jäävässä metsälössä on edelleen tasainen ikäjakauma, ja suurin kestävä hakkuutaso saadaan suoraan kumulatiivisesta kokonaistuotoskäyrästä. Täsmällisemmin, jos suojellun alueen osuus on p, ja tuotantometsälön ikä suojelun jälkeen on t p, suojelun jälkeinen suurin kestävä hakkuutaso on: ( p) = ( 1 p)av t p ( 1 p)av T m Kuva 8. ja kasvun kehitys, jos keski-ikäiset metsiköt vallitsevat (kuva 2c) ja metsälön ikä on 80 vuotta, ja kasvu on kymmenen vuotta 10 % normaalia pienempi. ( ) t p, jos t p T m ( ) T m, jos t p > T m 3,8 3,2 3,0 2,8 2,6 2,4 H suojelu 10 %:n ero 20 %:n ero 0 25 50 75 100 125 150 175 Kuva 9. Hakkuiden kehitys, jos 90 vuotisessa normaalimetsässä suurimman kestävän hakkuutason (=H max ) sijasta hakataan aina 10 % tai 20 % kasvua vähemmän. Kaikissa kolmessa hakkuupolitiikassa kasvu lähtee tasolta, eli jos hakataan kasvua vähemmän, kasvu aluksi lisääntyy. Jos vanhimpia metsiä suojellaan 5,7 % pintaalasta, suurin kestävä hakkuutaso on H suojelu (tarkastellaan suojelu-kappaleessa). missä T m on suurimman metsänkoron kiertoaika, A on metsälön pinta-ala ja V(t) on metsikön kokonaistuotos pinta-alayksikköä kohti iän funktiona (ks. kuva 1). Tällöin on otettu huomioon, että metsälön iän ollessa suurempi kuin T m kestävä hakkuutaso on suurimman metsänkoron normaalimetsän mukainen ja kasvua suurempi. Suojeluosuudella p = 0 saadaan hakkuutaso ennen suojelua. Jos normaalimetsän ikä ennen suojelua on korkeintaan T m, puuntuotantoon jäävässä metsälössä suurin kestävä hakkuutaso on yhtä suuri kuin kasvu, ja suojelu aiheuttaa suojellun alueen nykykasvun suuruisen vähenemisen kestävään hakkuutasoon. Suojelun jälkeen suojelualueen kasvun osuus metsälön kokonaiskasvusta pienenee ja tilavuuden osuus kokonaistilavuudesta lisääntyy. Kuvassa 9 katkoviivalla on merkitty suurin kestävä hakkuutaso, kun 90 vuotisessa normaalimetsässä vanhimpia metsiköitä suojellaan 5,7 % metsälön pinta-alasta. Suojeluhetkellä suojelualueella on 11,6 % puustosta, ja suojeltujen metsiköiden puuston kasvu on 6,1 % koko metsälön kasvusta. Koska lähtökohtana on normaalimetsä, jonka ikä ei ylitä suurimman metsänkoron kiertoaikaa, suojelu vähentää suurinta kestävää hakkuutasoa myös 6,1 %. Yleisessä tapauksessa nämä prosenttiosuudet eivät ole samat. Kuvassa 10 on esitetty hakkuutason vähenemisen ja suojeluprosentin suhde eri lähtöiän normaalimetsissä. Maa ja puusto ovat puuntuotannon keskeisimmät tuotannontekijät. Korkeiden kiertoaikojen metsätaloudessa käytetään maata tehokkaasti ja puustoa tehottomasti, ja lyhyillä kiertoajoilla käytetään puustoa tehokkaasti ja maata tehottomasti. Metsien suojelussa häviää puuntuotannosta sekä maata että puustoa. Vanhassa lähtömetsälössä menetetään vanhimpien ikäluokkien suojelussa paljon puustoa. Koska puusto on ollut tehottomassa käytössä, pitkänajan hakkuumahdollisuuksissa ei me- 143
Metsätieteen aikakauskirja 1/1997 Tieteen tori netetä paljoakaan suojeluprosenttia enemmän. Nuoressa lähtömetsälössä puusto on tehokkaassa käytössä ja siten suojelu vähentää kestäviä hakkuumahdollisuuksia suhteellisesti enemmän, vaikka absoluuttisesti puustoa menetetäänkin vähemmän. Suojelun merkitystä puuntuotannon eri osatekijöiden (pinta-ala, tilavuus, kasvu, kestävät hakkuut) suhteen ei voida kuvata yhdellä suojeluprosenttivähennyksellä. Hakkuutoiminnan ulkopuolella olevat metsät tulee siirtää hakkuulaskelmien ulkopuolelle, mutta ne on siirrettävä kokonaan, kasvuinensa, tilavuuksinensa ja pinta-aloinensa. Käytännössä suojeltavien alueiden erityisluonne vielä korostaa tätä tarvetta. 20 15 10 5 Hakkuutason väheneminen, % 70 80 90 100 y = x Tasainen ikäjakauma tavoitteena Kasvun ja hakkuiden perusteettoman kytkennän lisäksi toinen virheellinen ajatusluutuma on oletus, että kestävässä metsätaloudessa tavoitteeksi kannattaa ottaa tasainen ikäjakauma. Ikäjakaumalle voidaan asettaa tavoitteita maisemallisista tai muista puuntuotannon ulkopuolisista syistä. Mutta puuntuotannon tavoitteet on syytä määritellä pelkästään puuntuotannon avulla. Jos tavoitteena on suurimmat kestävät hakkuut, niin mikä tahansa lisärajoitus ikäjakaumalle johtaa puuntuotannon kannalta epäoptimaaliseen ratkaisuun. Jos puuntuotanto optimoidaan puuntuotantotavoitteiden mukaisesti, niin ikäjakauma muotoutuu automaattisesti niin kuin sen pitääkin. Esimerkiksi edellä kuvatuissa laskelmissa epätasaiset ikäjakaumat automaattisesti tasoittuvat normaaalimetsäksi. Erilaisten kasvupaikkojen ikäjakaumat kuvaavat hyvin metsälön rakennetta, ja esimerkiksi suurimman metsänkoron kiertoaikaa vanhempien metsien osuus on hyvä indikaattori puuntuotannon kannalta huonosti hoidetuista metsistä. Jos puuntuotantoa ei osata optimoida suoraan, niin ikärakenteen avulla saadaan metsän kasvun perusriippuvuudet huomioonottavia suunnitteita, toisin kuin määriteltäessä suunnite kasvun avulla. Tällöin on syytä pitää mielessä, että ikärakenne on keino eikä tavoite. 0 5 10 15 20 suojeluala, % Kuva 10. Kestävän hakkuutason vähenemisprosentti suojelupinta-alan prosenttiosuuden suhteen, kun lähtömetsälö on normaalimetsä, jonka ikä on 70, 80, 90 tai 100 vuotta. Alimpana suora y = x. Lopuksi Metsien käyttöä ei voida suunnitella minkään alkeellisten esimerkkilaskelmien avulla. Käytännön suunnitelmien on perustuttava empiiriseen tietoon metsiköiden iän, kasvupaikan, puulajin ja tiheyden yhteisjakaumasta. Suurimman kestävän hakkuutason sijasta tavoitteiden määrittelyn tulee perustua taloudellisiin kriteereihin, joissa eri puutavaralajien hintasuhteeet ja eri ajankohtiin sijoittuvien panosten ja tuotosten vaihtosuhteet (mm. korko) ovat keskeisiä. Tukkien korkeampi hinta kasvattaa optimaalista päätehakkuuikää, ja korko pienentää. Edellisissä esimerkkilaskelmissa hakkuiden tasoa säädeltiin vain päätehakkuuiän avulla. Käytännössä hakkuiden ajoittumista ja saatavaa puutavarajakaumaa, ja jossain määrin kokonaistuotosta, voidaan säädellä päätehakkuiden lisäksi harvennusten ajoituksen ja voimakkuuden avulla. Metsätalouden suunnittelussa on monia todellisiakin ongelmia, kuten esimerkiksi: 144
Tieteen tori Metsätieteen aikakauskirja 1/1997 Miten valtakunnallisissa metsäpolitiikkaa tukevissa laskelmissa pitäisi ottaa huomioon se, ettei yksityisten metsänomistajien metsiä voida aidossa mielessä suunnitella ellemme siirry suunnitelmatalouteen? Eli miten sovittaa yhteen suunnittelu, ennustaminen ja metsälön rakennetta kuvaavat hakkuumahdollisuuslaskelmat? Miten pitäisi ottaa huomioon sekä metsien kasvuun että talouteen liittyvä epävarmuus? Miten suunnittelussa pitäisi muotoilla kestävyyden takaavat lopputilarajoitteet, kun todellisissa suunnittelutehtävissä emme pysty hallitsemaan satojen vuosien aikahorisonttia? Miten kuvata suunnitteluongelmat siten, että päätöksentekijät ymmärtävät mitä vaihtoehdot todella merkitsevät? Miten kuvata koron ja kestävyyden yhteys pitkän ajan laskelmissa? Miten kuvata inventointituloksissa menneen kauden hakkuut ja kasvu niin, ettei houkutella kasvun ja hakkuiden harhaanjohtavaan vertailuun? Miten vanhat, harventamattomat tai ojitetuilla soilla kasvavat metsät todella kasvavat (missä vaiheessa pudotaan edellä oletetulta sigmoidikäyrältä)? Tämän keskustelupuheenvuoron tarkoituksena ei ole todistella, että meidän tulisi hakata nykyistä hakkuutasoa enemmän tai vähemmän, tai suojella lisää tai olla suojelematta. Tällaisten johtopäätösten teko vaatisi tarkemman empiirisen tiedon lisäksi arvopäämäärien kiinnittämistä. Yritän vain palauttaa mieliin, että rationaalisessa metsänkäsittelyssä hakkuut ja muu metsänhoito ohjaavat metsien kasvua, eikä päinvastoin. Kokonaistuotoksen lisääminen voi edellyttää, että lyhyen ajan kasvua pudotetaan rohkeasti hakkuilla. Jos hakkuita yritetään juoksuttaa kasvun perässä, aiheutetaan hakkuisiin täysin tarpeetonta ja useimmiten vääränsuuntaista tempoilua tai metsän kasvupotentiaalin kestävää vajaakäyttöä. Hakataan hyvinkasvavaa metsää, ja kasvuansa lopetteleva metsä jätetään hakkaamatta. Jälkimmäiseen älyttömyyteen pakotettiin aikoinaan asutustilalliset, joiden ei sallittu hakata metsiään kasvua enemmän. Jos asutustilallinen oli onnettomuudekseen saanut hakkuukypsää metsää itselleen, hän ei voinut muuta kuin katsella metsän ränsistymistä ja siunata metsäherrojen kestävää tyhmyyttä. Eniten viimeaikaisessa metsäkeskustelussa on ihmetyttänyt se, että metsäteollisuuden edustajat johdonmukaisesti markkinoivat virheellisiä, metsätalouden pitkällä tähtäimellä tuhoavia käsityksiä hakkuiden ja kasvun suhteista. Metsäteollisuus toki tuntee metsien kasvun ja hakkuiden perusriippuvuudet. Jos metsäteollisuuden toiminta perustuu taktisiin laskelmiin, kapitalistit ovat edelleen yhtä innokkaita myymään köyttä hirttäjilleen kuin Leninin aikoina. Tai metsäteollisuus on strategisissa laskelmissaan päätynyt Suomen metsätalouden alasajoon. Hakkuiden sitominen kestävyysfraasien avulla nykykasvua pienemmäksi tukisi sopivasti sekä tätä kehitystä että teollisuuden uutta vihreää mainetta. Pohjana on kyyninen, kenties oikeutettu, käsitys, että ympäristön tilasta kiinnostuneet ihmiset vähät välittävät tai ymmärtävät uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön periaatteista. Olisiko mitenkään mahdollista, että metsäammattilaiset ja ympäristöihmiset herkiäisivät sohimasta pitkillä tähtäimillään ja yrittäisivät joskus tarkata vähän kauemmas? Kirjallisuus Vuokila, Y. & Väliaho, H. 1980. Viljeltyjen havumetsiköiden kasvatusmallit. Communicationes Instituti Forestalis Fenniae 99(2). 271 s. Juha Lappi on tutkijana Metsäntutkimuslaitoksen Suonenjoen tutkimusasemalla. 145