004 Peruste #3 2014 aluepolitiikka METROPOLIN HEGEMONIAA HAASTAMASSA ALUEPOLITIIKKA JA POLIITTINEN MIELIKUVITUS Tämän päivän aluepolitiikka perustuu ideologiaan, jossa valtio tavoittelee kansainvälistä kilpailukykyä keskittämällä toimintaa suuriin kaupunkeihin ja trimmaamalla itseään mahdollisimman houkuttelevaksi investointiympäristöksi. Mikäli kuitenkin haluamme, että ihmisillä olisi aito mahdollisuus asuinpaikkansa valintaan, tulisi julkisen vallan taloudellinen rooli miettiä uusiksi. timo harjuniemi
Metropolin hegemoniaa haastamassa aluepolitiikka ja poliittinen mielikuvitus 005 ulun yliopiston maantieteen laitoksen professori Sami Moisio jakaa erinomaisessa teoksessaan Valtio, alue, politiikka (Moisio 2012) Suomen 1950-luvun jälkeisen aluepolitiikan kolmeen suureen kauteen. Toisen maailmansodan jälkeen suomalaista aluepolitiikkaa leimasi pyrkimys alueellisten erojen aktiiviseen tasoittamiseen: sosiaalidemokraattis-maalaisliittolaisen aluepolitiikan tavoitteena oli koko maan teollistaminen ja kansallisten resurssien tehokas käyttöönotto valtion voimin. Esimerkiksi alueellinen yliopistoverkosto, valtionyhtiöissä toteutunut aktiivinen investointipolitiikka ja suorat alueelliset tuet olivat kekkoslaisen aluepolitiikan keskeisiä instrumentteja. Kunnallishallinto toimi valtionhallinnon työrukkasena koko kansallisvaltion alueella kunnat saivat niin velvoitteensa kuin resurssinsa paljolti valtiolta. Tässä aluepoliittisessa mallissa kunnat toimivat ikään kuin valtion tilallisina merkitsijöinä kansallisvaltion alueella. Pyrkimyksenä oli saattaa koko Suomi tehokkaan taloudellis-poliittisen kontrollin piiriin, palvelemaan keynesiläistä täystyöllisyyden ja aktiivisen kysynnänsääntelyn politiikkatavoitetta. Taustalla vaikuttivat myös turvallisuuspoliittiset intressit: laaja hyvinvointivaltio ja täystyöllisyys olivat oiva ase kamppailussa Suomi-neidon perifeerisimpien osien radikalisoitumista ja kommunismin kavalaa käärmettä vastaan. Alueellisesti hajautetun hyvinvointivaltion mallia on haastettu voimakkaasti viimeistään 1990-luvun lamasta lähtien. Suomalaiset eliitit OECD:n ja kansainvälisten ajatuspajojen käännyttäminä tulkitsivat lamavuodet seuraukseksi suomalaisen yhteiskunnan auttamattomasta vanhakantaisuudesta. Tässä tulkinnassa suomalainen yhteiskunta devalvaatioineen, kasvavine julkisine sektoreineen ja säänneltyine rahoitusmarkkinoineen oli yksinkertaisesti käynyt vanhaksi globaalitalouden oloihin (esim. Kantola 2002). Suomi oli sairas, kovat lamaleikkaukset ja pääomamarkkinoiden vapauttaminen olivat lääke. Osansa kritiikistä sai myös maamme aluerakenne: alueellista eriarvoistumista tasaavan politiikan sijasta alettiin korostaa kaupunkialueiden innovatiivisuutta ja kykyä liittyä osaksi kansainvälisiä arvonlisäysverkostoja. Keskittymisestä tuli kirosanan sijasta toivottava kehityskulku, merkki kaikkein kilpailukykyisimpien seutujen vitaalisuudesta. Moisio kuvailee tätä vaihetta hajautetuksi kilpailuvaltioksi: siinä uusliberaali kilpailuvaltiodoktriini elää rinnan hyvinvointivaltiollisten tasa-arvoperiaatteiden kanssa muodostaen eräänlaisen ideologisen sekasikiön. metropolikonsensus Aluepolitiikkamme nykyistä vaihetta Moisio kuvailee siirtymäksi kohti metropolivaltiota. Tässä ajattelutavassa huoli kansallisesta selviytymisestä ja kilpailukyvystä on irronnut periaattees-
006 Peruste #3 2014 Anssi Ylirönni Kauneus pelastaa maailman ta, jonka mukaan taloudellisesti tehokas kansallisvaltio on kokonaan asuttu ja teollistettu. Kansallisen selviytymisen kannalta olennaisinta on kaikkein kilpailukykyisimpien alueiden kyky muovautua vetovoimaisiksi metropoleiksi ja kiinnittyä pääomien ja globaalien huippuosaajien verkostoihin. Innovatiiviset kaupunkialueet ovat metropolivaltion aluepolitiikan ideologista ydintä, luovat luokat ja start-up-gurut sen sankareita. Ajatushautomo Demos Helsingin tutkija Roope Mokka tiivistää uuden metropolikonsensuksen ideologisen sanoman osuvasti Suomen Kuvalehden helmikuisessa haastattelussa (Numminen 2014). Jutussa Mokka esittää, että Suomessa on kolme kehityskelpoista kaupunkia: Suur-Helsinki, Turku ja Tampere. Kehityskelpoisimpia kaupunkiseutuja ja muuta Suomea on Mokan mukaan käsiteltävä erillisinä tapauksina. Vastakkainasettelu syntyy, kun on yritetty pitää samoja normeja, samoja
Metropolin hegemoniaa haastamassa aluepolitiikka ja poliittinen mielikuvitus 007 Anssi Ylirönni Kosminen paralleeliaktio (55 X 46 cm, akryylit, kangas) 2014 lakeja, samoja veroja, samoja hallintomalleja, samoja budjetteja, muka. Mutta silti pääkaupunkiseutu on rahoittanut aika paljon muuta Suomea, Mokka kertoo Suomen Kuvalehdelle. Mokan tulevaisuuskuvassa maaseudulle jäisi rajamaan rooli. Se olisi mahdollisuuksineen ja mahdottomuuksineen jonkinlainen Villi länsi, jutun kirjoittanut toimittaja Mikko Numminen tiivistää. Mokan analyysissä tiivistyy näkemys, jossa Suomen tulevaisuus riippuu olennaisesti maamme kaikkein vetovoimaisimpien alueiden kyvystä kilvoitella kaupunkialueiden globaalissa sarjassa. Alueellisesti hajautettu hyvinvointivaltio on mokkalaisessa ajattelussa riippakivi, jota pääkaupunkiseutu rahoittaa. Perifeerisellä Suomella voi toki olla tässä ajattelumallissa rooli kenties raaka-ainereservinä tai myyttis-eksoottista joulupukin Suomea britti- ja japanilaisturisteille näyttelevänä kuriositeettina.
008 Peruste #3 2014 JULKISESSA KESKUSTELUSSA ALUEPOLITIIKKA SAMASTUU HELPOSTI SILTARUMPUPOLITIKOINTIIN TAI KANSANEDUSTAJAN KOTIINPÄINVETOON; ALUEPOLITIIKKA ON TÄLLÖIN MELKEINPÄ VASTAKOHTA YHTEISKUNNAN TEHOKKAALLE JA JÄRKEVÄLLE HOITAMISELLE. POLITIIKKA ON KUITENKIN POHJIMMILTAAN KÄSITTEELLISTÄ KAMPPAILUA YHTEISKUNNAN KEHITTÄMISEN SUUNNASTA, EIKÄ ALUEPOLITIIKKA OLE TÄSSÄ MIKÄÄN POIKKEUS. Ajatus alueellisesti hajautetusta Suomesta on kuitenkin korvautunut tyystin toisenlaisella aluepoliittisella ideologialla: kilpailukyvyttömien valtio-osien tyhjeneminen on vain luonnollinen osa innovatiivisen metropolivaltion synnyn edellyttämää luovaa tuhoa. vasemmiston vaihtoehto Minkä vuoksi aluepolitiikan suurten ideologisten linjojen ymmärtäminen on vasemmistolaisittain tärkeää? Ennen kaikkea siksi, että aluepolitiikka tulisi ymmärtää nimenomaan ideologisiksi valinnoiksi ja kamppailuiksi siitä, miten aluerakennetta ja yhteiskuntaa on syytä kehittää. Julkisessa keskustelussa aluepolitiikka samastuu helposti siltarumpupolitikointiin tai kansanedustajan kotiinpäinvetoon; aluepolitiikka on tällöin melkeinpä vastakohta yhteiskunnan tehokkaalle ja järkevälle hoitamiselle. Politiikka on kuitenkin pohjimmiltaan käsitteellistä kamppailua yhteiskunnan kehittämisen suunnasta, eikä aluepolitiikka ole tässä mikään poikkeus. Yhteiskunnalliset kehityskulut eivät ole sattumanvaraisia tai seurauksia globaalitalouden vääjäämättömyyksistä, vaan poliittisten valintojen seurausta. Tässä on nähdäkseni vasemmistolaisen aluepolitiikan tehtävä. Vasemmiston on tuotettava myönteisiä ja kestäviä visioita yhteiskuntamme kehityksen suunnasta. Aluepolitiikan käsite tarjoaa tähän ajatustyöhön oivallisen lähtökohdan, sillä aluepolitiikkaa ei tule tarkastella muusta yhteiskuntapolitiikasta irrallisena lohkona, jonkinlaisena kekkoslaisena anakronismina, jolle ei enää ole tilaa 2010-luvun poliittisissa väittelyissä. Aluepolitiikka pitäisi päin vastoin asettaa vasemmiston poliittisen mielikuvituksen ytimeen. Ensinnäkin aluepolitiikka limittyy oleellisesti työllisyys- ja teollisuuspolitiikkaan. Tulisiko 2000-luvun aluepolitiikassa valtiolla olla nykyistä aktiivisempi rooli teollisuuspolitiikassa, vai tuleeko valtion vain nykydoktriinien mukaisesti keskittyä trimmaamaan itseään mahdollisimman houkuttelevaksi investointiympäristöksi ja haalimaan maahan hakukoneinvestointeja kilpailukykyisellä yritysverotuksella ja edullisella ydinsähköllä?
Metropolin hegemoniaa haastamassa aluepolitiikka ja poliittinen mielikuvitus 009 Jos vasemmisto haluaa kuten kesäkuussa 2013 hyväksytyssä Punavihreä tulevaisuus asiakirjassa (Vasemmisto 2013) linjataan säilyttää maaseudun houkuttelevana asuinpaikkana, lienee rehellistä myöntää, että alueilla, jotka eivät onnistu kiinnittymään globaalien arvontuotantoketjujen kaikkein tuottoisimpiin solmukohtiin, tarvitaan edelleen julkista teollisuus- ja investointipolitiikkaa taloudellisen toimeliaisuuden ylläpitämiseksi. Suhtautuminen pääomien maantieteelliseen jakautumiseen ja kasautumiseen on edelleen aluepolitiikan ydinkysymys. Kysymys julkisen vallan roolista alueiden kehittämisessä liittyy elimellisesti myös yhteiskuntamme ekologisen kestävyyden parantamiseen. Myönteisen ja kestävän aluepolitiikan tulisi ajaa voimakkaita julkisia investointeja uusiutuvan energian tuotantoon. Voimakkaalla panostuksella ekologiseen energiantuotantoon olisi myönteisiä seurauksia niin ilmastonmuutoksen torjunnan, työllisyyden kuin alueellisen tasa-arvon näkökulmasta. Jos vasemmistolaiseen ajatusmaailmaan yhä kuuluu ajatus eloisasta Suomesta myös kilpailukykyisten metropolialueiden ulkopuolella, tulisi vahvojen julkisten panostusten kestävään energiantuotantoon olla vasemmistolaisen aluepolitiikan keskiössä. Vasemmiston on haastettava mokkalaisten urbanistien hegemoninen ideologia metropolista ainoana oikeana yhdyskuntarakenteena. Myös hajautettu kansallinen aluerakenne voi toimia ekologisesti tämä voidaan taata fiksulla kaavoituksella, toimivalla julkisella liikenteellä ja kestävällä energiantuotannolla. On syytä muistaa, että esimerkiksi Helsingin Energia tuottaa tällä hetkellä noin kolmanneksen energiastaan kivihiilellä (Helsingin Energia). Kansainvälisen metropolialueemme hiilijalanjälki on siis melkoisen iso. Samalla aluepolitiikassa on kyse myös vapaudesta. Haluammeko taata ihmisille aidon mahdollisuuden asuinpaikkansa valintaan, vai hyväksymmekö pääomien ja työpaikkojen kasautumisen Etelä-Suomen suurimpiin kaupunkeihin ja ehkä Oulun seudulle? Kelpuutammeko ajattelutavan, jonka mukaan kyse on kapitalismin ja luovan tuhon lainalaisuudesta, jota ei tulisi sorkkia? lopuksi VASEMMISTON ON HAASTETTAVA MOKKALAISTEN URBANISTIEN HEGEMONINEN IDEOLOGIA METROPOLISTA AINOANA OIKEANA YHDYSKUNTARAKENTEENA. MYÖS HAJAUTETTU KANSALLINEN ALUERAKENNE VOI TOIMIA EKOLOGISESTI. Olen tässä kirjoituksessa yrittänyt argumentoida ensinnäkin aluepolitiikan politisoinnin puolesta. Vasemmiston on pystyttävä tarkastelemaan kriittisesti aluepoliittisia kehityskulkuja ja purkamaan sellaisia aluekehittämisen muotikäsitteitä kuin metropoli, innovatiivinen kaupunkialue tai älykäs kaupunki. Aluepolitiikka on kamppailua ideoista ja visioista, ja 2000-luvun vasemmiston on
010 Peruste #3 2014 Anssi Ylirönni Ihmisen jälkeen (40 X 50 cm, akryylit, kangas) 2014
Metropolin hegemoniaa haastamassa aluepolitiikka ja poliittinen mielikuvitus 011 osallistuttava tähän kamppailuun. Toiseksi olen yrittänyt väittää, että aluepolitiikan pitäisi olla osa laajempaa vasemmistolaista poliittista mielikuvitusta. Viime kädessä kyse on nähdäkseni siitä, minkälaiseksi julkisen vallan rooli koetaan kapitalistisen talouden sääntelyssä. Tällä hetkellä suomalainen vasemmisto ei kykene jäsentelemään uskottavia vaihtoehtoja kansalliselle ja eurooppalaiselle talouspolitiikalle, jossa yhteisvaluutta euron krooniseen ja rakenteelliseen kriisiin (esim. Holappa 2014) reagoidaan julkisen sektorin supistamisella ja jatkuvilla vyönkiristyksillä. Tämä tekee myös aluepoliittisten ideoiden toteuttamisesta entistä vaikeampaa. Aluepolitiikassa Suomi ei tietenkään toimi eurooppalaisesta kehyksestä irrallaan. Muiden muassa Neil Brenner (2009) on dokumentoinut, miten erilaisten tilojen kansainvälistä kilpailukykyisyyttä korostavat opit ovat korvanneet keynesiläiset kehittämisajatukset länsieurooppalaisessa aluepolitiikassa. Perifeeriseen ja perinteisesti vahvan aluepolitiikan Suomeen ylikansalliset doktriinit ovat vain rantautuneet viiveellä. Vasemmiston olisi viipymättä kyettävä haastamaan ideologinen ortodoksia myös eurooppalaisella tasolla. Kysynnänsääntely, aktiivinen investointipolitiikka ja korkean työllisyyden tavoittelu ovat tässä kirjoituksessa luonnehdittujen aluepoliittisten vaihtoehtojen edellytys. Myönteinen vasemmistolainen aluepoliittinen visio on samaan aikaan visio sosiaalisesti oikeudenmukaisemmasta ja ekologisesti kestävämmästä maailmasta. Kirjoittaja on apurahatutkija Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan sosiaalitieteiden laitoksella. lähteet: Brenner, Neil (2009) New State Spaces. Urban Governance and the Rescaling of Statehood. Oxford University Press, Oxford. Helsingin Energia. Energianlähteet. https://www.helen.fi/kotitalouksille/neuvoa-ja-tietoa/energiaja-ymparisto/energiantuotanto/energianlahteet/ (viitattu 21.8.2014) Holappa, Lauri (2014) EU, kamppailu talouspolitiikan välineistä ja EMU:n tulevaisuus. Teoksessa Mykkänen, Juri & Paakkunainen, Kari (toim.) Johdatus Euroopan Unionin politiikkaan. Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos & Avoin yliopisto, Helsingin yliopisto. Saatavilla: https://helda.helsinki. fi/bitstream/handle/10138/135785/koko_kirja_final_helda.pdf?sequence=1 Kantola, Anu (2002) Markkinakuri ja managerivalta. Poliittinen hallinta Suomen 1990-luvun talouskriisissä. Loki-kirjat, Helsinki. Moisio, Sami (2012) Valtio, alue, politiikka. Suomen tilasuhteiden sääntely toisesta maailmansodasta nykypäivään. Vastapaino, Tampere. Numminen, Mikko (2014) Unelmien kaupunki. Suomen Kuvalehti 8/2014. Vasemmisto (2013). Punavihreä tulevaisuus -asiakirja. http://www.vasemmisto.fi/politiikka/ ohjelmat/punavihrea-tulevaisuus/ (viitattu 21.8.2014)