Keskusjärjestelmä 2.0

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskusjärjestelmä 2.0"

Transkriptio

1 Keskusjärjestelmä 2.0 DI, VTM, YY-Optima Oy Fil. lis. Anna Saarlo, YY-Optima Oy HTT Ilari Karppi, Tampereen yliopisto HTL Ville Viljanen, Tampereen yliopisto DI, HTM Sakari Somerpalo, Linea Oy FM Jaana Martikainen, Linea Oy Seminaari Sektoritutkimuksen neuvottelukunta 1 Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tavoitteena on arvioida, minkälaisia edellytyksiä on muodostaa uusi monikeskuksiseen, verkottuneeseen ja vyöhykkeistyvään alue- ja yhdyskuntarakenteeseen soveltuva keskusverkkoluokitus, ja minkälaisia suunnittelutarpeita uusi keskusverkkoluokitus voisi palvella. Painopiste on valtakunnallisella tasolla, mutta tutkimuksessa käsitellään monikeskuksisuuden eri aluetasojen pohjalta myös alueellista (maakunnallista) ja kansainvälistä tasoa 2 1

2 Tutkimuskysymykset (tutkimushaku) Millaisia menetelmiä on käytettävissä aluerakenteen seurantaan ja hallintaan? Voidaanko monikeskuksisuuteen vaikuttaa hallinnon toimilla sekä millaisia näkökulmia ja erityistarpeita on eri hallinnonaloilla? Tutkimuksen painopiste on metodologisessa tarkastelussa, jonka tuloksena voidaan arvioida muodostettavan luokituksen soveltamiskelpoisuutta eri hallinnonaloilla. 3 VAT 4.2 Toimiva aluerakenne yleistavoitteet: Aluerakennetta kehitetään monikeskuksisena ja verkottuvana sekä hyviin liikenneyhteyksiin perustuvana kokonaisuutena. Toimivan aluerakenteen runkona kehitetään Helsingin seutua, maakuntakeskuksia sekä kaupunkiseutujen ja maaseudun keskusten muodostamaa verkostoa. 4 2

3 Monikeskuksisuus Kilpailukykyä, hyvinvointia ja ekotehokkuutta (SY 31/2006) Aluerakennetta tulee pitkällä tähtäimellä ohjata monikeskuksiseen suuntaan ja näin luoda Suomeen vahva, yhtenäinen ja keskinäisessä työnjaossa toimiva kaupunkiverkosto, jossa eri keskukset ja alueet tukevat toinen toisiaan. Monikeskuksisuuden avulla tulee turvata kaupunkimaisten palvelujen ja toimintojen saatavuus maan eri osissa sekä mahdollistaa eri alueiden vahvuuksien ja olemassa olevien rakenteiden tehokas hyödyntäminen. Monikeskuksinen aluerakenne vahvistaa taloudellisia mittakaavaetuja kaikkialla maassa. Samalla se voi parantaa myös Helsingin seudun mahdollisuuksia kehittyä vahvana eurooppalaisena metropolina. 5 Monikeskuksisuus Kilpailukykyä, hyvinvointia ja ekotehokkuutta (SY 31/2006) Monikeskuksisen aluerakenteen vahvistaminen edellyttää kaupunkiseutujen verkottumista keskenään sekä työnjaon ja erikoistumisen edistämistä kunkin alueen sijaintitekijöihin, vahvuuksiin ja olosuhteisiin pohjautuen. Monikeskuksisuuden toteutumiselle on Suomessa hyvät mahdollisuudet sen vuoksi, että maassa on suhteellisen kattava kaupunkiverkosto, johon osaamisen rakenteet ovat sijoittuneet tasapainoisesti. Lisäksi mahdollisuudet kansainväliseen yhteistoimintaan vaihtelevat eri puolilla maata luoden erilaisia rooleja keskuksille ja alueille. 6 3

4 Kaupunkiverkkotutkimus (2006) Verkostoituminen on vastapaino suunnittelun hierarkialle, joka on perustunut keskusverkkoluokitukseen ja automaattisesti kaupunkien koon mukaan määräytyville positioille erilaisissa kaupunkijärjestelmissä Morfologinen ja dynaaminen ulottuvuus: rakenne ja vuorovaikutus Verkostoituminen riippuu eri toimijoiden strategisesta tarpeesta, riippuvuudesta ja keskinäisen työnjaon toimivuudesta 7 Erikoistuneita palveluverkkoja Korkeakoulut Sairaalat Oikeuslaitos Valtion aluehallinnon palvelut L Rovaniemi LP Kemi Kokkola Kajaani KP VaasaV EP PS PK Seinäjoki KS Kuopio Joensuu S P Jyväskylä ES IS Savonlinna Pori Tampere Mikkeli KH PH EK VS Lahti Lappeenranta KYM Turku HUS Kotka Maarianhamina Helsinki Hämee nlinna PP Oulu KAI 8 4

5 Liikenteen runkoverkot Helsingin Sanomat Täsmennetyt tutkimuskysymykset 1) Mitkä ovat ne (ytimiltään useimmiten markkinalähtöiset) prosessit, jotka ovat käynnistäneet edellä kuvatun muunnoksen? Miten näissä prosesseissa ilmenee toisaalta tavoite kilpailukyvyn vahvistamiseen ja toisaalta alueelliseen koheesioon? 2) Mitä tapoja ja keinoja on muunnoksen eri piirteiden tunnistamiseksi ja kuvaamiseksi? 3) Miten tämä muunnos heijastuu eri hallinnonalojen tavoitteisiin? 4) Mitkä ovat poliittis-hallinnollisen järjestelmän (eri hallinnonalojen) käytettävissä olevat edellytykset muutoksen hallitsemiseksi? 10 5

6 Täsmennetyt tutkimuskysymykset 5) Millaisin perustein ja millaiseksi hahmottuu keskusjärjestelmä 2.0:n keskusverkko? Onko olemassa perusteita ja edellytyksiä määritellä eri hallinnonalojen yhteinen keskusverkkoluokitus suunnittelun perustaksi? Onko eri hallinnonaloilla perusteita omille keskusverkkoluokituksille? 6) Jos keskusjärjestelmä 2.0:n keskusverkkoluokitus ei ole perusteltu, miten muuten monikeskuksista verkkoa voidaan kuvata suunnittelun tarpeita varten? Mitkä hallinnonalat erityisesti tarvitsevat tällaista luokitusta/kuvausta? 11 Vaiheistus 1) Tutkimussuunnitelman täsmentäminen 2) Monikeskuksisuuden ja keskusverkkoluokituksen lähtökohdat ja taustat 3) Keskusverkkoluokituksen määrittelyn metodologiset perusteet 4) Monikeskuksisuus ja palveluverkot eri hallinnonaloilla 5) Keskusverkkoluokitus eräissä muissa maissa 6) Liikennejärjestelmä ja monikeskuksisuus 7) Ehdotus keskusverkkoluokituksen muodostamiseksi 8) Kriittinen arviointi ja suositukset 9) Raportointi 12 6

7 Aikataulu Tutkimussuunnitelman täsmentäminen K-verkkoluokituksen määrittelyn lähtökohdat ja taustat K-verkkoluokituksen määrittelyn metodologiset perusteet Monikeskuksisuus ja palveluverkot eri hallinnonaloilla K-verkkoluokitus muissa maissa Workshop 1 x Liikennejärjestelmä ja monikeskuksisuus Ehdotus keskusverkkoluokituksen uusimiseksi Johtopäätökset ja suositukset Workshop 2 Tutkimusraportin luonnos Tutkimusohjelman tulosseminaari Tutkimusraportin viimeistely x x 13 7

Loppuseminaari

Loppuseminaari DI, VTM Seppo Lampinen, YY-Optima Oy Fil. lis. Anna Saarlo, YY-Optima Oy HTT Ilari Karppi, Tampereen yliopisto HTL Ville Viljanen, Tampereen yliopisto DI, HTM Sakari Somerpalo, Linea Oy YTM Jaana Martikainen,

Lisätiedot

Keskusjärjestelmä. Työpaja 16.11.2010

Keskusjärjestelmä. Työpaja 16.11.2010 Keskusjärjestelmä 2.0 DI, VTM Seppo Lampinen, YY-Optima Oy Fil. lis. Anna Saarlo, YY-Optima Oy HTT Ilari Karppi, Tampereen yliopisto HTL Ville Viljanen, Tampereen yliopisto DI, HTM Sakari Somerpalo, Linea

Lisätiedot

Aluerakenteen kehitysnäköaloja

Aluerakenteen kehitysnäköaloja Aluerakenteen kehitysnäköaloja Jussi S. Jauhiainen 1 Taustaa Aluerakenne on käytännössä aina (materiaalisesti) monikeskuksinen verkosto, ja tällä materiaalisella verkostolla on sosiaalinen ulottuvuus ja

Lisätiedot

Monikeskuksisuuden monet todellisuudet (MOT)

Monikeskuksisuuden monet todellisuudet (MOT) Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan alue ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuurit (AYI) jaoston tutkimuskokonaisuus "Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus Monikeskuksisuuden monet Raine Mäntysalo

Lisätiedot

Monikeskuksisuuden monet todellisuudet (MOT)

Monikeskuksisuuden monet todellisuudet (MOT) Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan alue ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuurit (AYI) jaoston tutkimuskokonaisuus "Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus Monikeskuksisuuden monet todellisuudet

Lisätiedot

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi

Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Uusiutumiskykyinen ja mahdollistava Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Luonnos 9.1.2015 Suuntaviivat (tavoitteet) aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiselle Uudistuvan

Lisätiedot

KIILA JA VISIO 2020 SENAATTORITAPAHTUMA. Johanna Hasu/8.5.2014/Kuntatalo Helsinki

KIILA JA VISIO 2020 SENAATTORITAPAHTUMA. Johanna Hasu/8.5.2014/Kuntatalo Helsinki KIILA JA VISIO 2020 SENAATTORITAPAHTUMA Johanna Hasu/8.5.2014/Kuntatalo Helsinki 1 Ei yhteiskunta vaan pyöri sillä tavalla, että mä sulle tässä uudeksi Kiilaksi tai hyvinvointipalveluvisioksi muuttuisin

Lisätiedot

HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset

HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset Alueellisesta palvelusta kansalliseksi palveluksi! Jani Kariniemi 10.9.2013 MEDI-IT LYHYESTI Toiminta on alkanut Kotkassa 1.1.2002 Medi-IT Oy:llä on 8 omistajapiiriä

Lisätiedot

Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän. Timo Turunen, YM Aluefoorumit 11/2013

Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän. Timo Turunen, YM Aluefoorumit 11/2013 Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva ALLI Timo Turunen, YM Aluefoorumit 11/2013 Keskiössä Suomen aluerakenne siis mikä? Palvelut Aluerakenteella e a tarkoitetaan väestön ja asumisen, tö työpaikkojen

Lisätiedot

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa 1.6.2015 Antti Rehunen Suomen ympäristökeskus SYKE Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla

Lisätiedot

Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tähänastinen valmistelu. Foorumit Oulu 5.5, Jyväskylä 6.5 ja Helsinki 9.5.

Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tähänastinen valmistelu. Foorumit Oulu 5.5, Jyväskylä 6.5 ja Helsinki 9.5. Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tähänastinen valmistelu Foorumit Oulu 5.5, Jyväskylä 6.5 ja Helsinki 9.5.2014 Kehityskuvan tavoitteena valtakunnallinen näkemys pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus Tutkimushankkeiden loppuseminaari 17.3.2011 Alue- ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuurit -jaosto

Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus Tutkimushankkeiden loppuseminaari 17.3.2011 Alue- ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuurit -jaosto Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus Tutkimushankkeiden loppuseminaari 17.3.2011 Alue- ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuurit -jaosto Risto Murto Mitä on sektoritutkimus? Sektoritutkimuksella

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen

Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi. Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen toimialojen kasautuminen, YKR analyysi Paavo Moilanen Kaupunkiseutujen kasautumisanalyysi Ydinalue = pienin alue/tila (250 m ruudut) jolle sijoittuu 90 % työntekijöistä Kasautumisluku

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Monikeskuksisuuden monet todellisuudet (MOT)

Monikeskuksisuuden monet todellisuudet (MOT) Sektoritutkimuksen neuvottelukunnan alue- ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuurit (AYI) - jaoston "Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus aloitusseminaari 2.9.2010 Vesa Kanninen Aalto-yliopisto/

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. 1 (5) Vuosina 2010 ja 2011 lisätään julkisen palvelun velvoitteen

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS Esittely 2015 SUOMEN YLIOPISTOKESKUKSET Suomessa on 14 yliopistoa Yliopistokeskuksia 6 alueilla joilla ei ole omaa yliopistoa mutta usean yliopiston toimintaa: Kajaani Kokkola

Lisätiedot

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto Ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus seminaari 15.9.2010 Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto Väestönmuutosprosentti 2008 2009 kunnittain Tilastokeskuksen ennakkoväkiluvun mukaan Kuntajako

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7 9.12.2009 1 (6) Tehy ry 3.11.2009 KUNTASEKTORIN AY-KOULUTUS V 2010 Luottamusmieskoulutus Tehy Helsinki 18.-20.1. Tehy Vantaa 29.-31.3. Tehy Helsinki 27.-29.1. Tehy Helsinki 7.-9.4. Tehy Vantaa 31.5.-2.6.

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Tampereen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä. Otto Lehtipuu 19.2.2014

Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä. Otto Lehtipuu 19.2.2014 Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä Otto Lehtipuu 19.2.2014 Matkustajamäärät Lähteneet ja saapuneet asemittain Matkat 2013 Matkat 2012 Muutos % Kemi 169 251 168 820 0,3 % Kemijärvi 25 103 26

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Seutukaupungit aluerakenteessa ja sektoripolitiikassa

Seutukaupungit aluerakenteessa ja sektoripolitiikassa Tutkimushanke: Kaupunkiverkon ja maaseudun välimaasto mikäon seutukaupunkien paikka aluerakenteessa? (9/2010 3/2011) Sektoritutkimus; alue ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuuri jaosto Seutukaupungit

Lisätiedot

Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa. Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö

Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa. Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö Näkökulmia kaupan yhdyskuntarakenteelliseen sijaintiin SYKEn hankkeissa

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen

Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen Satu Tolonen ja Janne Antikainen TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) VNK TEAS hanke Työpaja 13.6.2016 Väestö Väestönkehitys 1995-2015

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri

Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Joukkoliikenteen järjestäminen Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013/

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kouvolan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA Tekesin toiminta-ajatus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016 Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema

Lisätiedot

Alustavia pohdintoja tulevan sote-alueen järjestämisvastuun, tuotannon ja rahoituksen haasteista

Alustavia pohdintoja tulevan sote-alueen järjestämisvastuun, tuotannon ja rahoituksen haasteista Alustavia pohdintoja tulevan sote-alueen järjestämisvastuun, tuotannon ja rahoituksen haasteista Risto Miettunen Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtaja Tekesin Sote & Huippuostajat Lappeenranta 6.5.2014

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Turku 26.4.2017 1 26.4.2017 Kirsi Kaikko Satu Karppanen Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa?

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? Timo Aro @timoaro Huhtikuu 2019 Alue- ja väestönkehityksen muutostrendit vaikuttavat kaikkien alueiden kehitykseen

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe - AE 30 Pietari_(Finljandski) Helsinki asema 5:40:00 9:16:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 31 Helsinki asema Moskova_(Leningradski) 17:52:00 7:25:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 32 Moskova_(Leningradski) Helsinki

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI KESKI-SUOMEN LIITON STRATEGIASEMINAARI JA KUNTALIITON MAAKUNTAKIERROS KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI 6.9.2013 Kimmo Vähäjylkkä Aluejohtaja, AIRIX Ympäristö Strategista maankäytön suunnittelua / KEHITTÄMISVYÖHYKKEET

Lisätiedot

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla kyse on kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Tiehallinnon näkökulma

Tiehallinnon näkökulma 1 Ysiväylä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Tiehallinnon näkökulma Pääjohtaja Eero Karjaluoto Tiehallinto /ik 13.03.06 2 "PRO tie" -liikkeitä liikkeellä Monilla tiesuunnilla on eri tavoin järjestäytyneet

Lisätiedot

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Pohjoinen kasvukäytävä TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä kä ällä seminaari Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni 9. toukokuuta urooppaw paiva m Euroopan unioni 9. toukokuuta Euroopan unioni H arvat Euroopan kansalaiset tietävät, että 9.5.1950 lausuttiin Euroopan yhteisön syntysanat, samaan aikaan kun kolmannen maailmansodan

Lisätiedot

Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä

Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä Sosiaalialan osaamiskeskuspäivät Pyhätunturi 27.8.2009 Heikki Eskelinen Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos 1. Johdanto

Lisätiedot

Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys

Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys Raportti 21.06.2006 1.0 Perustietoja kyselystä Vastausprosentti oli: 20.1 %. Oheiset ZEF-taulut on prosessoitu normitettuina niin, että keskiarvot asettuvat keskelle

Lisätiedot

Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli

Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli Kustannukset kohdistetaan aiheuttamisperiaatteella joko suoraan käyttäjille tai ensin palvelulle ja sitten sen käyttäjille

Lisätiedot

Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli

Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli Liite 1: Vastuu yhtiön kustannuksista (1/2) Yhtiön kustannusten kohdistamismalli Kustannukset kohdistetaan aiheuttamisperiaatteella joko suoraan käyttäjille tai ensin palvelulle ja sitten sen käyttäjille

Lisätiedot

Empiirinen analyysi ja tulokset

Empiirinen analyysi ja tulokset Empiirinen analyysi ja tulokset Tiedotustilaisuus Helsinki 18.2.2010 Olli Voutilainen MTT Taloustutkimus Tutkimuskysymykset Mikä on maatalouden ja maaseudun sosio-ekonomisen kehityksen välinen suhde Suomessa

Lisätiedot

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen

Lisätiedot

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINTIFOORUMI Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUNNISSA Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö kunnissa on

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA

KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA 13.01.2016 VALTIOTIETEEN TOHTORI TIMO ARO @timoaro Sisältö 1.Tilannekuva kaupunkien ja kaupunkiseutujen kansallisesta merkityksestä

Lisätiedot

Vakava väkivaltarikollisuus. Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos

Vakava väkivaltarikollisuus. Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Vakava väkivaltarikollisuus Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Henkirikollisuus Henkirikosten määrän kehitys Poliisin tietoon tulleet henkirikokset (murha,

Lisätiedot

2M-IT Oy

2M-IT Oy 2M-IT Oy www.2m-it.fi PHHYKY JA 2M-IT Yhdessä eteenpäin Medbit Oy Julkisomisteinen, voittoa tavoittelematon osakeyhtiö. Omistajina 29 kuntaa ja kuntayhtymää Liikevaihto 2017 57 milj, henkilökuntaa 260

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Haikko 16.5.2017 1 12.5.2017 Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaamisesta

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Uudenmaan maakuntatilaisuus 26.10.2011, Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx 1(5) Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa Keskisuurilla kaupungeilla tarkoitetaan muistiossa kahta asiaa: niiden väkilukua sekä niiden epävirallista asemaa maakunnan keskuksena. Poikkeus

Lisätiedot

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Maakuntasuunnitelma ja -ohjelma Heimo Keränen 26.5.2014 26.5.2014 Kainuun liitto Iso taustakuva 23.5.2014 Kainuun liitto 2000-luvulla paradigman muutos: hajautetun hyvinvointivaltion

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Erityisasiantuntija Virva Juurikkala Lapin sosiaali- ja terveysturvan Syyspäivät 8.9.2017 1 Sosiaalipäivystys Sosiaalipäivystyksestä sekä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Länsi-Uudenmaan kuntakierros, Lohja 24.11.2011 Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Kehitystrendejä Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen

Lisätiedot

JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008

JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008 KT 1 JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008 Luottamusmieskoulutus Jyty ry 16. 17.1. Seinäjoki Luottamusmiesten perusopinnot I Jyty ry 23. 24.1. Vasa FM grundutbildning I Jyty ry 25.1. Rovaniemi Luottamusmiesten

Lisätiedot

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat 14.6.2005 VNK008:00/2003 Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat YHTEISTYÖKUTSU: SUOMI VERKOSSA KAMPANJA KIRJASTOISSA

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset 27.6.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot

Etelä-Savon pienet keskukset murroksessa

Etelä-Savon pienet keskukset murroksessa Etelä-Savon pienet keskukset murroksessa Mäntyharju 18.4.2013 Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen + 400 000 as (2035) + 200 000 tp (2035) - 10 000 as (2020) 17.4.2013 2 Uusiutuvat keskukset uusiutuvan

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Erityisasiantuntija Virva Juurikkala Helsinki 1 Sosiaalipäivystys Sosiaalipäivystyksestä sekä välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

S 2 JA OMAN ÄIDINKIELEN OPETUS

S 2 JA OMAN ÄIDINKIELEN OPETUS KIELITIVOLIN KOORDINAATTORIT S 2 JA OMAN ÄIDINKIELEN OPETUS opetusneuvos Terhi Seinä 5.11.2010 MAAHANMUUTTAJAOPETUKSEN TAVOITE antaa Suomeen muuttaville valmiuksia toimia tasavertaisina jäseninä suomalaisessa

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1957 No 168 N :o 168. Kiertokirje eräiden lääkintäalan viranomaisten virkalähetysoikeuksien myöntämisestä, muuttamisesta ja lakkauttamisesta. Posti- ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/satucon Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/satucon Oy Hallitus 46 16.01.2013 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/satucon Oy H 46 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto on 14.12.2012 an ta nut päätöksen 1002/05.01.11.02.01/2011Satucon

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 FCG Efeko Oy:n tekemä kyselytutkimus 40 kunnassa Selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992. Vuoden 2008

Lisätiedot

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2 Luottamusmieskoulutus Johdantokurssit 18.1. - 22.1. Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv 30.5. - 3.6. Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv 21.3. - 23.3. 22.8. - 24.8. 10.10. - 12.10.

Lisätiedot

Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan

Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan Sote uudistaa sosiaalipäivystystoiminnan 1 Satu Karppanen Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaamisesta (12 ) ja sosiaalipäivystyksestä

Lisätiedot

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013 SEEK/jp SEINÄJOKI PERÄSEINÄJOKI Seinäjoki + Peräseinäjoki + Nurmo ja Ylistaro 31.12.2004 1.1.2005 1.1.2009 Asukkaita 32.000 35.939 57.000 Työpaikkoja 19.206

Lisätiedot

Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013

Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013 Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013 Joukkoliikenteen rooli tulevaisuudessa Joukkoliikenne on osa valtion, seutujen ja kuntien

Lisätiedot

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Sote-uudistus valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Kirsi Varhila, valmisteluryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen

Lisätiedot

Imatra -100-50 0 50 100

Imatra -100-50 0 50 100 Asukasta kohti laskettujen ikävakioitujen kustannusten prosentuaalinen ero keskisuurten kaupunkien keskiarvoon vuonna 00 Imatra -0-0 0 0 0 % -,0 + -0, -, -, -, -, -,0-0, -,0 -, -, PERUS -, -, -,, 0 -,0

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Helsingin seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006

TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 Luottamusmieskoulutus Tehy 18.1.-20.1. Vantaa Luottamusmiesten perusopinnot 2-jakso (1/05) Tehy 26.-28.4. Vantaa Luottamusmiesten perusopinnot 3-jakso (1/05)

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa: Työ ja opiskelu -seminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Hallitusohjelma Tavoite ja sisältö pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi

Lisätiedot

TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 26.11.2014 Neuvottelutulos

TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 26.11.2014 Neuvottelutulos 26.11.2014 Neuvottelutulos TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 24.-25.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät Super 12.-13.11.

Lisätiedot

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Jyväskylän kaupunki Kaupallinen palveluverkkoselvitys Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Tiivistelmä, kesäkuu 2010 Selvityksen sisältö 1. Kaupan sijainnin ohjaus 2. Kaavoitustilanne ja yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019

Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Elinvoima Suomen kaupunkikeskustoissa 2019 Tietoliite julkaisuvapaa 24.5.2019 klo 12.00 FM Martti Wilhelms TietojärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy Keskustojen elinvoimalaskenta Suomessa Elinvoimalaskenta

Lisätiedot

kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla

kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Mukana olevat kunnat v. 2008-09 *Espoo Hamina *Helsinki Hämeenlinna Iisalmi

Lisätiedot

Veroton matkailijamyynti -raportti Raportti ajettu 26.07.2016

Veroton matkailijamyynti -raportti Raportti ajettu 26.07.2016 Veroton matkailijamyynti -raportti Raportti ajettu 26.07.2016 Veroton matkailijamyynti -raportti koostuu yhteenvedosta sekä yhdeksän tullin alueella eri suorituspaikoissa tehtävästä työstä. Tapahtumat

Lisätiedot

Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely

Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely Lounaisrannikkoseminaari 5.2.2015 Neuvotteleva virkamies Olli Alho Lähtökohtia TEM tilasi selvityksen yhteiskuntamaantieteen

Lisätiedot

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat

Lisätiedot

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot Neuvottelu 25.1.2018 25.1.2018 1 Kaupunginvaltuusto (kokouspalkkiot ) Valtuuston pj Valtuuston varapj Valtuuston jäsen HELSINKI 510.. 385 ESPOO 380.. 320 TAMPERE

Lisätiedot

Uusiutuva metsäteollisuus klusteriohjelma 2007-2013

Uusiutuva metsäteollisuus klusteriohjelma 2007-2013 Uusiutuva metsäteollisuus klusteriohjelma 2007-2013 Komposiitit ja älykkäät puurakenteet - Tommi Appelgren Mikä osaamiskeskusohjelma (=OSKE) on? Osaamiskeskusohjelma on alueiden kehittämislain mukainen

Lisätiedot

Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset

Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset Päivi Sillanaukee 19.3.2013 indeksi 80 Muutokset on toteutettava aikailematta indeksi 80 70 70 lasta ja vanhusta

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017 Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Lähestymistapa Asuntosijoittamisen tuotto (%) = Bruttovuokratuotto (%) + Arvonnousu (%) Bruttovuokratuotto lasketaan

Lisätiedot