MUISTIO 1 (5) 18.11.2009 Liite 3 Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmälle KÄSITYÖN OPETUS Erityisasiantuntija Heljä Järnefelt Käsityön tehtävä yleissivistyksen kokonaisuudessa Käsityön opetuksen tavoitteena on kehittää oppilaan käsityötaitoa. Käsityötaitoon liittyy tiedonhallinnan avartumista ja kehittymistä, mikä ilmenee henkilökohtaisena tiedon ja taidon käyttämisenä luovasti ja vastuullisesti käsityötuotteiden suunnittelussa, valmistamisessa ja arvioimisessa. Käsityöllisen toiminnan olennaisia elementtejä ovat mahdollisuuksien havaitseminen, innovatiivisuus, uuden toiminnan aikaansaaminen ja riskin kantaminen. Käsityöprosessi sisältää ihmisen, teknologian ja ympäristön vuorovaikutusta sekä teorian ja käytännön yhdistämistä. Käsityön opetus kehittää oppilaan esteettistä tajua ja laadunhallintaa sekä muutoksensietokykyä. Kyseisessä aineessa opetetaan toiminnan ja tekemisen kautta sellaisia tietoja ja taitoja, joita jokainen kansalainen tarvitsee arkielämässään. Käsityö on myös ilmaisullinen oppiaine, joka voi tarjota yksilölle itsetuntoa nostavaa ja henkistä tasapainoa sekä viihtymistä lisäävää tekemistä. Käsityötaito on monipuolinen taitokimppu, johon kuuluu kognitiivisia taitoja, kuten ajattelu- ja ongelmanratkaisutaitoja, kehollisia taitoja, kuten käden ja silmän koordinaatiokykyä, avaruudellista hahmotuskykyä, näppäryyttä, tarkkuutta ja nopeutta ja ns. kulttuurisia taitoja eli yhteistyökykyä ja kulttuurista sensitiivisyyttä. Näin ymmärtäen käsityötaito ei ole vain fyysinen taito, vaan se kehittää ihmistä monipuolisesti. Samalla myös keskittymiskyky kehittyy. (Kojonkoski-Rännäli 1996, 66 67; 2002, 234.) Laajamittaiset karkea- ja hienomotorisen harjoituksen vaikutuksia koskevat tutkimukset ovat yksiselitteisesti osoittaneet motorisen harjoituksen myönteiset vaikutukset lapsen tiedolliseen kehitykseen. Nämä vaikutukset ilmenevät oppilaan lisääntyneinä edellytyksinä hankkia, käsitellä ja varastoida tietoa sekä äidinkielen parantuneena hallintana sekä käyttötaitona. Käsityönopetus soveltaa matemaattis-luonnontieteellisiä tietoja. Käsityön opetus toteuttaa ilmiökeskeistä oppimista. Uudelleen nousussa on työn tekoon ja työn arvostamiseen kasvattaminen. Käsityöoppiaineeseen nähdään sisältyvän myös yrittäjyyskasvatuksen merkittäviä sisältöjä. Käsityön opetus mahdollistaa sekä kulttuuriperinnön siirtämisen että uudistamisen. Oman kulttuurin lisäksi se mahdollistaa muihin kulttuureihin tutustumisen. Käsityö on luonteva konteksti saattaa eri kulttuureista tulevat oppijat vuorovaikutukseen, yhteiseen toimintaan ja yhteisen kielen äärelle (Lappalainen, 2005). Käsityön opetuksen tuntijaossa olevan tuntimäärän ja aseman kehittyminen sekä tietoja opetuksen tuntimäärän toteutumisesta, ongelmista ja haasteista Käsityönopetukseen käytettävät tuntimäärät ovat vähitellen laskeneet. Väliaikaisen opetussuunnitelman mukaan peruskoulukokeiluun lukuvuonna 1967 68 käsityönaskartelua ja käsityötä oli luokilla 1-9 yhteensä 19 tuntia. Lisäksi oli luokilla 7-9 valinnaisena aineena tyttöjen käsityötä yhteensä 9 tuntia sekä poikien puu- ja metallitöitä yhteensä 10 tuntia. Nämä kuuluivat jokaisessa koulussa välttämättä tarjottaviin aineisiin. Tässä vaiheessa tekstiilityötä nimitettiin käsityöksi ja poikien puu- ja metallitöitä teknisiksi aineiksi. Näitä käsityöaineita tuki koneja sähköopin 7 tuntia. Lukukauden tai lukuvuoden mittaisena voitiin tarjota lisäksi käsityön erikoiskurssi.
2 (5) Peruskoulun opetussuunnitelmien tuntijaon mukaan(komiteamietintö 1970:A5)käsityötä opetettiin 2 viikkotuntia vuosiluokilla 1-7 eli yhteensä 14 tuntia. Vuosiluokilla 7-9 oli valinnaisaineiden joukossa joko tyttöjen käsityö tai puutyö, metallityö, kone- ja sähköoppi, siten että 7 luokalla oli käytettävissä 4-6 tuntia ja 8-9 luokilla 4-9 tuntia, joka oli yhteensä 12-24 tuntia. Käsityön opetussuunnitelmat ovat jo vuoden 1974 opetussuunnitelmista lähtien sallineet tyttöjen ja poikien liikkuvuuden tekstiilityön ja teknisen työn välillä. Peruskoulun tuntijaossa 1985 oli ala-asteella (vuosiluokilla 1-6) käsityön opetuksen tuntimääränä 10 18. Oppiaine kuului valinnaisaineiden ryhmään, jossa oli sen lisäksi mukana musiikki, kuvaamataito ja liikunta. Kaikkien näiden yhteinen tuntimäärä oli vähintään 44 tuntia. Koulutuksen järjestäjä päätti tarjonnasta. Yläasteen (vuosiluokilla 7-9) tuntijaossa teknisentyön ja tekstiilityön yhteinen opetusaika oli 3 tuntia 7 luokalle. Tämän lisäksi oli valinnaisiin oppiaineisiin mahdollista käyttää joko tekniseen työhön tai tekstiilityöhön 8 luokalla 2-4 tuntia ja 9 luokalla 2-4 tuntia. Peruskoulun tuntijaossa (834/93) oli käsityölle varattu ala-asteella(vuosiluokilla 1-6) vähintään 8 ja yläasteella (vuosiluokilla 7-9) 3 vuosiviikkotuntia. Peruskoulun ala-asteen kolmella ensimmäisellä vuosiluokalla käsityön opetus annettiin yleensä samansisältöisenä tytöille ja pojille. Lisäksi ala-asteen tuntijaossa oli taide- ja taitoaineille varattu 12 vuosiviikkotunnin yhteinen osuus, josta käytettiin käsityöhön keskimäärin 4 vuosiviikkotuntia. Näiden lisäksi käsityö - joka jakautui tekstiilityöhön ja tekniseen työhön - oli valinnaisaine 8. ja 9. luokalla. Yhteensä käsityötä oli perusopetuksen aikana keskimäärin 15 vuosiviikkotuntia yhteistä opetusta, jonka lisäksi sitä valittiin valinnaisaineina keskimäärin vajaat 2 vuosiviikkotuntia oppilasta kohden. Oppilaalla oli täten keskimäärin koko perusopetuksen aikana käsityötä lähes kaksi tuntia viikossa (Korkeakoski 1998). Perusopetuksen 20.12.2001 annetussa tuntijakoasetuksessa yhteisen käsityön osuus sisältäen sekä teknisen työn että tekstiilityön - pysyi sekä minimituntimäärän että eri aineille yhteisen osuuden osalta suunnilleen edellisen tasolla. Siinä on käsityön minimituntimäärä vuosiluolille 1-9 yhteensä 11 vuosiviikkotuntia, minkä lisäksi taide- ja taitoaineiden yhteinen osuus on 12 vuosiviikkotuntia. Varsinainen ero edelliseen tuntijakoon on valinnaisaineiden tuntimäärässä. Edellisen tuntijaon mukaan valinnaisaineita voi olla enintään 20 vuosiviikkotuntia, kun nykyisessä tuntijaossa se on vähintään 13 vuosiviikkotuntia. Opetushallituksessa toteutetun perusopetuksen taide- ja taitoaineiden toteutumisen lukuvuotta 2007 2008 koskevan seurannan mukaan käsityötä opetettiin perusopetuksessa kaikille yhteisenä oppiaineena yhteensä keskimäärin 14 vuosiviikkotuntia. Tästä voi päätellä, että taide- ja taitoaineiden yhteisen opetusajan osuudesta on käytetty käsityöhön keskimäärin 3 vuosiviikkotuntia. Valtaosa käsityön yhteisenä oppiaineena annettavasta opetuksesta annettiin vuosiluokilla 1 6. Pääsääntöisesti käsityönopetus päättyy vuosiluokalla 7. Sen jälkeen järjestetään vain valinnaisia kursseja. Suurin ongelma nykyisessä käsityönopetuksessa kohdistuu oppisisältöjen laajuuteen. Käsityön opetus jakautui vuoteen 2004 saakka perusopetuksessa kahteen oppiaineeseen: tekniseen työhön ja tekstiilityöhön. Aikaisemmin teknistä työtä opiskelivat pääasiassa pojat ja tekstiilityötä tytöt. Vuoden 2004 opetussuunnitelmauudistuksessa aineet yhdistettiin yhdeksi käsityö -nimiseksi oppiaineeksi. Vuosiluokilla 1 4 luokanopettajan antaman samansisältöisen käsityönopetuksen vuosiviikkotuntien määrä on vähintään 4. Vuosiluokilta 5 6 alkaen oppiaine jakautuu siten, että opetuksen sisällöt ja tavoitteet on määritelty teknisen työn ja tekstiilityön osalta erikseen. Opetuksen tulisi antaa aineenopettaja. Opetus käsittää edelleen kaikille oppilaille yhteisesti sekä teknisen työn että tekstiilityön sisältöjä. Opetusaikaa on näille kummallekin yhteensä vähintään 7 vuosiviikkotuntia. Tämä tasa-arvotavoite on johtanut oppisisältöjen puolittamiseen ja sitä kautta molempien oppiaineiden sisältöjen kutistamiseen. Vaihtoehtona on voitu kuntakohtaisesti päättää tarjotaanko oppilaalle mahdollisuus painottua käsityön opinnoissaan joko tekniseen työhön tai tekstiilityöhön, jolloin poisvalitun sisältö on kavennut. Kummankin sisällön oppimismahdollisuuksia on yritetty ratkaista toteuttamalla yhteisprojekteja tai ns. vaihtokursseja. Käytäntöjen kirjavuus voi kuitenkin johtaa siihen, että eri oppilaat saavat perusopetuksessa käsityöstä huomattavan erilaiset taidot ja tiedot. (Opetushallituksen opetussuunnitelma-analyysi 2009).
3 (5) Käsityön opetuksen kehittyminen Käsityönopetus alkoi voimakkaasti muuttua 1960-1970-luvuilla. Aikaisempi opetus näytti teollisuustuotannon modernisoituessa tarpeettomalta ja vanhanaikaiselta. Se ei enää palvellut riittävän hyvin työelämää eikä se tuntunut tarpeelliselta sosiaalipedagogisista syistä. Yhteiskunnallisten koulutustarpeiden muuttumisesta huolimatta, käsityö koulun oppiaineena kuitenkin säilyi maassamme. Peruskoulun opetussuunnitelmakomitea ehdotti opetussuunnitelman perusteita koskevassa mietinnöissään (Komiteanmietintö I 1970: A 4 ja Komiteanmietintö II 1970: A 5), perustettavaksi kokonaan uusi oppiaine, muotoaminen, joka sisältäisi piirtämistä, luovaa askartelua ja käsityötä. Ehdotettujen muutosten suunta oli esteettiseen kasvatukseen päin, mutta ei käytännön taitojakaan haluttu hylätä. Tähän ratkaisuun myönnettiin liittyvän heikkouksia, muun muassa oppilaiden valinnanmahdollisuuksien väheneminen ja vaatimukset opettajankoulutuksen muuttamiseksi. Kompromissina komitea ehdotti käsityö-oppiaineiksi tekstiilikäsityötä ja teknistä käsityötä, jotka olisivat oppilaiden vapaasti valittavissa 3. vuosiluokalta alkaen. Kahtena ensimmäisenä kouluvuotena käsityö olisi samansisältöistä kaikilla oppilaille. Valintaan liittyisi lukukauden mittainen tutustumisjakso toiseen käsityö-oppiaineeseen. (Komiteanmietintö I 1970: A 5, 338 339.) Suurin piirtein tämän ehdotuksen mukaisena on suomalainen käsityönopetus toteutunut näihin päiviin asti. Peruskoululaki vuodelta 1999 yhdisti teknisen työn ja tekstiilityön käsityöksi ja käynnisti kiivaan keskustelun tämän oppiaineen sisällöistä. Käsityön opetussuunnitelman perusteet 2004 määrittää tekstiilityön ja teknisen työn käsityön oppisisällöiksi, joita kaikki oppilaat opiskelevat yhtä paljon vuosiluokilla 1 4. Sen jälkeen voidaan oppilaalle antaa mahdollisuus valita omia taipumuksiaan ja mieltymyksiään vastaava käsityön oppisisältö. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004, 240 242.) Oppiaineen tehtävänä on oppilaan johdattaminen pitkäjänteiseen ja itsenäiseen työntekoon. Kaikilla vuosiluokilla korostetaan muiden tavoitteiden rinnalla suunnittelutaidon oppimista, luoviin ratkaisuihin pyrkimistä sekä työn ja materiaalin laadun ymmärtämistä. Käsityön opetus on merkittävästi kehittynyt viimeisten vuosikymmenten aikana, sillä opettajankoulutuksessa alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota koulutuksen tiedepohjan vahvistamiseen, kun molempien käsityöaineiden opettajankoulutus siirrettiin yliopistoon vuonna 1975. Nykyään Suomi on ainoa maa, jossa kolme itsenäistä tieteenalaa edustavat käsityöoppiainetta neljässä eri yliopistossa. Luokanopettajan koulutuksessa käsityönopetuksen oppimiseen sen sijaan käytetään entistä vähemmän aikaa. Esim. Helsingin ja Joensuun yliopiston luokanopettajan koulutuksessa on käsityötä pakollisena kaikilla luokanopettajilla 4 op, joka siis jakautuu tekniseen ja tekstiiliin. Kansainvälistä vertailua Ruotsin (slöjd), Norjan (sløyd) ja Tanskan (sløjd) oppiaineiden tavoitteissa ja sisällöissä tuodaan esille kokonaisen käsityöprosessin toteuttaminen ja käsityön kasvatuksellinen merkitys. Tämä on yhteneväinen suomalaisen käsityöoppiaineen tavoitteiden ja sisältöjen kanssa. Englannin Design and Techonology-oppiaineeseen ja Yhdysvaltojen Art Education tai Technological Education - oppiaineisiin ei sisälly erilaisten käsityömateriaalien, käsityötyövälineiden ja menetelmien opiskelua, mikä meillä Suomessa liitetään oleellisesti käsityötaidon oppimiseen. Ehkä näistä johtuen käsityö on jäänyt vain yhdeksi taidekasvatuksen työtavaksi tai teknologian syrjäyttämäksi (esim. Englanti, Yhdysvallat), kun se Suomessa on vielä säilynyt omana oppiaineena ja kasvatuksen välineenä (Lepistö 2004. Käsityö kasvatuksen välineenä) Taito- ja taideaineiden ja kulttuurin opetusta koskeva laaja eurooppalainen selvitys Arts and Cultural Education at School in Europe (Eurydice) julkistettiin syksyllä 2009 Brysselissä. Raportti tarkastelee taito- ja taideaineiden asemaa eri maiden opetussuunnitelmissa (N=30) sekä opetuksen tavoitteita ja toteuttamistapoja, oppilasarviointia ja opettajankoulutusta. Taito- ja taideaineiksi lukeutuivat musiikki, kuvataide, draama, tanssi, mediataide, ja käsityö. Kansainvälisen tutkimusaineiston eri maiden (N= 35) vertailussa suomalaisessa koulusjärjestelmässä (luokat 1-6) oli määrällisesti eniten arts education -opetusta. Käsityöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä taiteellisia ja kulttuurisia elementtejä, kuten tekstiili, kudonta ja korutaide. Selvityksessä käy ilmi, että taito- ja taidekasvatuksen tavoitteet eri
4 (5) maissa ovat hyvin samansuuntaisia: taiteellinen ilmaisu ja siihen liittyvä tietämys ja ymmärrys, kriittinen arvostus, kulttuuriperintö, itseilmaisu, kulttuurin monimuotoisuus ja luovuus mainitaan useimmissa opetussuunnitelmissa. Oppiaineiden nimikkeet kuitenkin vaihtelevat. Käsityönopetusta erillisenä oppiaineena on 2/3 tutkimuksessa mukana olleista maista. Japanissa toteutettu käsityön opetus on rakentunut hyvin eritavalla kuin suomalaisessa koulutusjärjestelmässä ja sen vuoksi oppiaineiden vertaaminen mm. tavoitteiden suhteen on erittäin vaikeaa. Japanissa käsityö (tekstiili- ja tekninen työ) on jakautunut usean oppiaineen kesken: 1) kuvataiteeseen (kuten Englannissa (Art & Craft) visual arts, joka vastaa kuvataiteen ja käsityön yhdistelmää) ja 2) Design ja Technology, joka vastaa hyvin suomalaista teknistä työtä ja teknologiakasvatusta Suomessa. Tekstiilikäsityö puolestaan kuuluu Japanissa 3) kotitalouden (Home Economics) osa-alueeseen. Kotitaloudessa painottuu huomattavasti enemmän kodinhoito, ruoan valmistus ja tekstiilityö ja vaatehuolto ovat varsin pieni osa-alue koko kotitalousopetuksen kokonaisuutena. Teknisen työn ja teknologian sekä kuvallisen ilmaisun tilanne oli huomattavasti parempi kuin kotitalouden tilanne. Koska oppituntien määrä on kotitaloudessa vain 1 tunti viikossa niin tekstiilityöhön suuntautuva opetus vuoden aikana jää varsin pieneksi ja yksipuoliseksi verrattuna Suomeen. (Seitamaa-Hakkarainen, 2009 raportti). Garber (2002) on tarkastellut käsityönopetusta Englannissa, Japanissa ja Suomessa. Hän toteaa, että Suomessa käsityöoppiaine on säilyttänyt asemaansa hyvin (Garber, 2002). Suomalaisella käsityöopetuksella on ollut merkitystä myös miten käsityönopetus on kehittynyt Virossa (Lind, dosenttiluento 5.11 2009). Kehittämisnäkymät Opettajat ovat huolestuneita käsityöosaamisen kehittymisestä. Heidän mielestään käsityöoppiaineen tilanne kouluissa on selkeästi heikentynyt ja oppilaiden oppimistulokset huonontuneet edellisen tuntijaon seurauksena. Tärkeänä pidetään perusopetuksessa saavutettavia käsityön perustaitoja, joilla on merkitystä ammattikoulutukseen hakeuduttaessa, sekä käsi- ja taideteollisuusaloille että useiden muiden ammattien aloille. Käsityötaidolla on merkitystä myös useilla akateemisilla aloilla. Käsityön ajattelukykyä kehittävän luonteen ja jatko-opintokelpoisuuden kannalta olisi turvattava mahdollisuus opiskella käsityötä myös kaikissa lukioissa. Tulevaisuudessakin työntekijöiltä odotetaan laaja-alaista osaamista, psyykkistä kestävyyttä, organisointikykyä, joustavuutta, kykyä oppia nopeasti uusia tehtäviä, ryhmätyötaitoja, eri menetelmien ja välineiden hallintaa ja kehitystyötä. (Pöllänen 6 Kröger, 2000.) Käsityötä on kehitettävä oppiaineena niin että sen potentiaalia voidaan käyttää yhteiskunnassa vallitsevien pysyvien haasteiden ratkaisemiseen. Tällaisina haasteina voidaan mainita kysymykset innovatiivisen yhteiskunnan kehittämisestä, tasa-arvon toteutumisesta, sekä valmiuksien antaminen kansalaisten elämänhallinnan laajaan kenttään. Kehittämisnäkymät ovat jakautuneet kahteen suuntaan. 1. Talouselämä- ja tuotantopainotteisessa mallissa tavoite on työelämälähtöinen. Siinä käsityöstä ajatellaan kehitettävän koko ikäluokalle tarjottava oppiaineryhmä, innovaatioaineet, jonka oppiaineina ovat käsityömuotoilu, teknologia ja kuvataide. Tämä ryhmämalli sisältää kolme erillistä oppiainetta. 2. Toisen näkemyksen mukaan käsityön opetusta tulisi kehittää nykyisen yhden yhteisen käsityöoppiainerakenteen pohjalta käsityötaidon, kognitiivisen ajattelukyvyn ja yksilön terveen identiteetin vahvistamiseksi. Käytännölliseen käsityöhön pohjaavan kasvatuksen ajatellaan kehittävän oppilaiden toimintakykyä kaikilla elämänalueilla (mm. Sigman 2008). Yhteistä kummallekin ajattelulle on se, että käsitettä teknologia käytetään turhan usein käsityön vastakohtana, vaikka käsityö oppiaineessa opetetaan kaikista koulun oppiaineista todennäköisesti
5 (5) eniten sellaista teknologiaa, joka ei ole informaatioteknologiaa. Sekä se, että käsityön opiskeluun liittyy opitun asian siirtovaikutus esim. oppiaineen sisältöjen sekä muiden oppiaineiden välillä ns. toisiaan tukevat oppimiskokemukset. Käsityön opetus muuttuu ja kehittyy nopeasti ja joustavasti yhteiskunnan muutosten mukana. Erityisesti tekninen työ on suuresti muuttunut sisällöltään teknisen kehityksen mukana viimeisten vuosikymmenten aikana. Kummatkin näkemykset lähtevät siitä tarpeesta, että käsityöopetus on samansisältöistä kaikille oppilaille. Käsityön opiskelussa esiintyy oppimiskokemuksia, jotka mahdollistuvat vain teknisen työn tai tekstiilityön sisällön opinnoissa. Molempien oppisisältöjen sekä yhteisiä että spesifejä sisältöjä tarvitaan käsityön opetuksen toteuttamisessa. Erityisenä ongelmana tällöin on oppiaineen toteuttamiseen osoitetun tuntimäärän riittämättömyys. Kaikki tahot ovat myös sitä mieltä, että opetussuunnitelmauudistuksessa käsityön opetukseen tulisi kehittää uudenlaista lähestymistapaa, jossa entistä paremmin korostuisivat käsityömuotoiluun liittyvät taidolliset, ilmaisulliset ja tuotesuunnittelulliset puolet, sekä entistä voimakkaammin saada tietotekniikan mukaantulo suunnittelun tueksi. Oppiaineen nimen tulisi kuvata entistä selkeämmin sisältöjä. Käsityön opetuksen tavoitteisiin ja sisältöihin kohdistuu monenlaisia ja ristiriitaisiakin odotuksia. Luokanopettajat joutuvat opettamaan vähäisillä käsityötiedoilla ja -osaamisella 1-4 luokkia. Aineenopettajat kantavat suurta huolta oppiaineen sisältöihin liittyvien taitojen saavuttamisesta. Työelämän ja ammatillisen koulutuksen edustajilla on pelkoja siitä, että myöhemmin hankittavan ammattitaidon, jatko-opintojen ja uravalintojen kannalta osaaminen jää puutteelliseksi. Yhteinen näkemys on, että taidon oppiminen vaatii toistoa ja siihen käytettävissä olevaa aikaa. Nykyistä yhteisen käsityön käytäntöä pidetään tavoitteiltaan liian laajana suhteessa annettuun tuntimäärään.