PELLAVIEN TOIMINTAKUVAUKSET
LASTEN TULEMINEN PUIMURIIN JA LÄHTEMINEN PUIMURISTA Lapsen yksilöllinen huomioiminen katse- tai kosketuskontaktilla Lapsen turvallisuuden tunne ( syli tarvittaessa, vilkutus vanhemmille ) Turvallisuuden tunne vanhemmille Hyvien tapojen huomioiminen Lapsen huomioiminen lähtiessä Vanhemmat tuovat lapsen pk:tiin, ja auttavat lasta riisuutumaan ja laittamaan vaatteet naulakkoon Lapset pesevät kätensä Vanhempi saattaa lapsen aikuisen luokse Henkilökunta toivottaa lapsen tervetulleeksi, kättelee, kyselee kuulumiset ja kirjaa tarvittaessa vanhempien viestin muun henkilökunnan luettavaksi Lapsen lähtiessä pk:sta henkilökunta kertoo lapsen päivän kulusta ja tapahtumista, huomioi lapsen lähtiessä kosketuksella tai tervehdyksellä 1
VAPAA LEIKKI JA OHJATTU LEIKKI Lapsi toteuttaa luontaista tapaa käsitellä asioita ja kokemaansa leikkimällä Aikaa keskeytymättömälle leikille Elämykset, vuorovaikutus ja sosioemotionaaliset taidot Lapsi ilmoittaa aikuiselle valitsemansa leikin ja mukaan tulevat ystävät Lapsi sitoutuu valitsemaansa leikkiin Tarvittaessa aikuinen ohjaa lapsen leikin alkuun osallistumalla itse leikkiin, ja kyselee sekä kannustaa lapsia Aikuinen on läsnä koko ajan taustalla, havainnoi leikkiä ja mahdollisesti kirjaa leikin kulun Lapsi korjaa leikkivälineet itse paikalleen, leikin voi myös mahdollisuuksien mukaan jättää paikoilleen, mistä sitä voidaan jatkaa Pellavien leikkipisteitä ovat: erilaiset rakentelu- ja kokoamisleikit naulakoiden luona, puupalikka- rullarakentelut ateljeessa, hiekkaleikki eteisessä, kotileikki parvella, roolivaateleikit joko Pellavien nukkumahuoneessa tai leikkiksessä, auto, -dinoleikki siirreltävissä eri paikkoihin Ei erillistä lelupäivää, lapset voivat tuoda pk:tiin omia lelujaan, joista he itse pitävät huolta. Leluja säilytetään lapsen omassa, nimellä ja kuvalla varustetussa lelulaatikossa. 2
AAMIAINEN, LOUNAS JA VÄLIPALA AAMIAINEN Rauhallinen päivän aloitus ja ruokailuhetki Ravitsevan aamiaisen nauttiminen Omatoimisuus Työkasvatus Valitaan apulaiset ja he kertovat aamiaisen sekä jakavat sen muille lapsille Lapsi saa itse kertoa haluaako Kiitos paljon vai Kiitos vähän Lapset pyyhkivät itse pöydän aamupalan jälkeen VÄLIPALA toimii samoilla periaatteilla kuin aamupala LOUNAS Kaunis kattaus Työkasvatus Omatoimisuus Seurustelukulttuuri ja hyvät tavat Ennakkoluulottomuus ( erilaisten makujen maisteleminen ) Hyvästä ja terveellisestä ruoasta nauttiminen Apulaiset kattavat pöydät aikuisen avustuksella ( kattamismalli ) Lapset ottavat pareittain valitsemansa pelin odottaessaan lounasta - odotusleikit, almanakka Apulaiset hakevat ruoan keittiöstä aikuisen kanssa, katsovat mitä on ruokana, ja kertovat sen sitten muille lapsille. Ruokaloru ja hyvän ruoan toivotus. Apulaiset tarjoavat juomat, ja muut lapset voitelevat itse leivät odotellessaan omaa ruoanhakuvuoroaan Aikuinen pyytää lapsia hakemaan ruokaa esim. pöydittäin, vaatteiden värin, iän mukaan 3
Lapset ottavat itse ruoka-annoksensa ja kaikkea tarjolla olevaa laitetaan lautaselle maistettavaksi Aikuiset kannustavat kaikkea ruokaa maistamaan ( loput viedään kompostilautaselle ) Ruokakeskustelua pöytäkunnittain rauhallisesti Ksylitolipastilli ruoan jälkeen Lapset vievät itse omat ruokailuvälineensä tarjoiluvaunuun TOIMINTATUOKIO Tuetaan lapsen kehittymistä ja kasvamista monipuolisesti esim. kuvallinen ilmaisu, musiikki, liikunta jne. Järjestetään erilaisia elämyksiä arjessa Yhdessä toimiminen ja vuorovaikutus Onnistumisen tunteen kokeminen Toiminnan arvostaminen Toiminta pienryhmissä Toiminta voi olla hyvin erilaista esim. kuvallisessa ilmaisussa savityöt, muovailut, vesivärimaalaukset, piirtäminen liiduilla, hiilellä, lyijykynällä Tutustutaan erilaisiin välineisiin, menetelmiin ja työskentelytapoihin Aikuisen rooli ohjaava Lapset huolehtivat oman työn jäljet ja välineet aikuisen valvonnassa Yhdessä käydään läpi tehtyjen töiden toimintaa ja tapoja prosessia Töiden esille laittaminen ja dokumentointi, lasten haastattelu Lapset ja vanhemmat voivat yhdessä tutustua esillä oleviin töihin 4
Musiikkituokio Torstaisin koko talon /oman ryhmän yhteinen lauluhetki Aamuvuorolaiset ovat vastuussa lauluhetkestä, joka sisältää monipuolisesti vaihdellen musiikin kuuntelua, soitinten käyttöä, lauluja ja laululeikkejä Liikuntatuokio Kerran viikossa, syksyisin sählyä Malmin nuorisotalolla - kaksi eri pienryhmää; esikoululaiset, 3-5-vuotiaat - vaihdetaan jumppavaatteet - voimistelu paljain varpain, sählyssä tossut jalkaan. Juomamukit! - Kun mennään Nuorisotalolle riisutaan ulkovaatteet naulakolle, muut vaatteet saliin ikkunasyvennyksiin Tuokion kulku - Aloituspiiri, ja kerrataan säännöt ( juostaan samaan suuntaan ettei törmätä, tuokioon virittäytyminen ) - Alkuverryttely - Itse jumppatuokio : esim. musiikkiliikunta, välinevoimistelu, ulkoliikunta ( retket, luistelu, hiihto ) - Loppurentoutus Retket Tutustuminen omaan lähiympäristöön; tutkimista ja havaintojen tekoa, elämyksiä ja kokemuksia Retkille osallistuu tarpeellinen määrä aikuisia. Retkille voidaan lähteä koko lapsiryhmän kanssa tai pienryhmissä. Retket suuntautuvat lähiympäristöön. Ne voivat liittyä ajankohtaiseen teemaan, projektiin, vuodenaikaan, kulttuuriin tms. ULKOILU Tavoitteet: Raittiista ulkoilmasta nauttiminen Monipuolinen liikkuminen ( juoksu, kiipeily, ryömiminen, roikkuminen, keinuminen, liukuminen, kävely) Sosiaalisuus, yhteinen leikki Menetelmät: Vapaa leikki erilaisilla välineillä Kävelyretket 5
Liikuntaleikit ( ohjatut leikit ) Sisääntulo pikkuhiljaa pareittain Ulkona oleva aikuinen harjaa lasten vaatteet ja kengät Vastaanottava aikuinen ohjaa ja neuvoo kenkien ja vaatteiden paikoilleen asettamista ( märät vaatteet kuivauskaappiin, naulakkoihin siististi ) PUKEUTUMINEN JA RIISUUTUMINEN Omatoimisuuteen kannustaminen Siisteyskasvatus (vaatteiden viikkaus ja paikoilleen laittaminen siististi) Aikuisen tehtävänä on huolehtia, että vatsa, nilkat ja ranteet ovat piilossa ja, että lapsi on siististi pukeutunut Säänmukainen pukeutuminen LEPO Unentarpeen tyydyttäminen Rauhoittuminen ja rentoutuminen Päivän hengähdyshetki Lapset riisuvat vaatteensa ja viikkaavat ne sänkynsä viereen Lapset voivat ottaa kirjan ja lukea sitä sängyssä odotellessa muita Aikuinen peittelee ja laulaa rauhoittamislaulun tai unimusiikki soi taustalla Aikuinen lukee sadun ( yleensä jatkosatu ) n. 12.30-12.50 Sadun jälkeen lasten paijaus ja rentouttaminen Ne lapset, jotka eivät nuku voivat nousta rauhallisiin leikkeihin n. 13.15-13.30 ( rakentelut, ateljee, piirtely, leikkiksessä leikkiminen ) Noin klo 14 avataan verhot ja nukkuvat lapset herätellään rauhallisesti Lapset saavat auttaa sänkyjen petaamisessa 6
ESIOPETUS Valtakunnallinen esiopetussuunnitelma Puimurin oma esiopetussuunnitelma LEOPS ( lapsen esiopetussuunnitelma ) Eriytettyä ja ikätasoa vastaavaa toimintaa Viikottainen liikuntatuokio tiistaisin ja keskiviikkoisin meneillään olevan projektinmukaista työskentelyä pienryhmässä torstaisin musiikkituokio koko talon tai oman ryhmän kesken perjantaisin pienryhmätoimintaa sekä vapaata / ohjattua leikkiä, retkipäivä 7