PALVELU- SETELI. Aalto Hoivapalvelut Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALVELU- SETELI. Aalto Hoivapalvelut Oy"

Transkriptio

1 PALVELU- SETELI

2 Mikä on palveluseteli? Kunta tai kuntayhtymä ei välttämättä tuota itse kaikkia sosiaali- ja terveyspalveluja vaan voi toimia yhteistyössä yksityisten palveluyritysten kanssa. Palveluseteli tarkoittaa, että kunta maksaa osuuden käyttämäsi yksityisen palvelun kustannuksista. Kunta tai kuntayhtymä päättää: otetaanko palvelusetelijärjestelmä käyttöön kunnassa palvelusetelillä hankittavat palvelut palvelusetelin arvon palveluntuottajien (eli yksityisten palveluyritysten) hyväksymisehdot

3 Palvelusetelipäätös Kunnan palveluohjaaja päättää palvelusetelin käyttöönotosta harkinnanvaraisesti. Päätökseen vaikuttaa kunnan oman palvelutuotannon tilanne sekä käytettävissä olevat määrärahat. Sinulla asiakkaana on oikeus valita haluatko käyttää palveluseteliä. Mikäli et halua, on kunnan järjestettävä palvelut muulla tavalla.

4 Kuinka saan palvelusetelin? PALVELUN TARVE YHTEYDEN- OTTO palveluohjaaja, kotisairaanhoito tai omaishoito PALVELU- SUUNNITELMA kunnan palveluohjaaja PÄÄTÖS kunnan palveluohjaaja VALINTA lista kunnan hyväksymistä palveluntuottajista asiakas valitsee

5 Palveluseteli käyttöön Saatuasi palvelusetelipäätöksen, voit itse päättää kenen palveluntuottajan palveluita haluat käyttää. Palveluohjaajalla on lista kunnan hyväksymistä yksityisistä yrityksistä, joista voit valinnan tehdä. Lista löytyy myös internetistä. Palvelutuottaja tulee kartoituskäynnille kotiisi, jonka yhteydessä tehdään sopimus tarvitsemistasi palveluista ja muista niihin liittyvistä asioista, esimerkiksi käyntiajat, laskutus jne. Voit hankkia lisäksi omarahoitteisesti palveluja, joita palveluseteli ei kata. Näistä palveluista on sinulla mahdollisuus hakea kotitalousvähennystä.

6 Palveluseteliin liittyviä käsitteitä Palvelun hinta Palvelusetelin arvo Omavastuu Tulosidonnainen palveluseteli Tasasuuruinen palveluseteli palveluntuottajalle maksettava hinta kunnan maksama osuus palvelun hinnasta asiakkaan maksama osuus palvelun hinnasta asiakkaan tulot vaikuttavat palvelusetelin arvoon palvelusetelin arvo on kaikille asiakkaille sama

7 Esimerkki palvelusetelin käytöstä: Palveluntuottajan hinta on 33 /tunti. Sinulle on myönnetty palveluseteli, jonka arvo on 20 /tunti. Omavastuuosuutesi: = 13 /tunti Tarvitset hoivapalveluita 2 tuntia viikossa. Palveluita kuukaudessa: 2 x 4 = 8 tuntia Omavastuuosuutesi kuukaudessa: 8 x 13 = 104 Omavastuuosuus laskutetaan sinulta palveluntuottajan kanssa tekemäsi sopimuksen mukaisesti.

8 Kotihoidon palveluseteli Säännöllisen kotihoidon palveluseteli on tulosidonnainen eli sen arvoon vaikuttavat: säännölliset bruttotulosi kotitalouden henkilömäärä palvelusuunnitelmaan sisältyvien palvelutuntien määrä

9 Omaishoidon palveluseteli Omaishoitajalla on oikeus lakisääteiseen vapaaseen, jonka ajaksi hänen on hankittava tarvittavat palvelut huollettavalleen. Omaishoidon palveluseteli on tarkoitettu tätä varten. Omaishoidon palveluseteli on tasasuuruinen eli sen arvo on kaikille asiakkaille sama. Palveluseteliä voi hakea omainen, jolla on toimeksiantosopimus kunnan kanssa. Yksi seteli kattaa yhden lakisääteisen vapaan vuorokauden. Omaishoitaja voi käyttää kerralla koko palvelusetelin, osan siitä tai halutessaan yhdistää palvelusetelit pidemmäksi vapaaksi.

10 Mistä lisätietoa oman alueesi palveluohjaaja kunnan kotisairaanhoito kunnan omaishoito

11 kotisairaanhoito hoivapalvelut siivouspalvelut Klemetinkatu 21, Vaasa Puh:

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Yhteislautakunnan liite nro 14 / 26.1.2012 PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Perusturvan yhteislautakunta 22.1.2009 7 26.1.2012 14 2 Palvelusetelin käyttö JJR-kunnissa Kunnalla

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4 Palveluseteli ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1505-1 Painosmäärä: 10.000 kpl Taitto: AT-Julkaisutoimisto

Lisätiedot

Palveluseteli vanhuspalveluissa

Palveluseteli vanhuspalveluissa Palveluseteli vanhuspalveluissa PALVELUSETELI VANHUSPALVELUISSA Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on uusi tapa valita ja käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja. Asiakas voi hankkia palvelusetelillä hänelle

Lisätiedot

(6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA. Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti:

(6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA. Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti: 11.11.2016 1 (6) PALVELUSETELI VANHUSTEN PALVELUISSA Palveluseteliä käytetään vanhusten palveluissa seuraavasti: Omaishoidon vapaan aikainen hoito (palvelusetelin arvo kiinteä) Tehostettu palveluasuminen

Lisätiedot

Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS

Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS Pieksämäen kaupunki PALVELUSETELIOPAS SISÄLLYS 1. PERUSTIETOA PALVELUSETELISTÄ 3 2. PIEKSÄMÄELLÄ KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT 4 2.1 Kotihoidon palveluseteli 4 2.2 Omaishoidon vapaapäivien palveluseteli

Lisätiedot

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? 11.10.2016 Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Mikä ihmeen palveluseteli? Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien

Lisätiedot

Asiakkaan palveluseteliopas Tilapäisen ja Säännöllisen kotihoidon palveluista

Asiakkaan palveluseteliopas Tilapäisen ja Säännöllisen kotihoidon palveluista Asiakkaan palveluseteliopas 2016-2017 Tilapäisen ja Säännöllisen kotihoidon palveluista Asiakasopas/Palveluseteli 1 (4) Mikä palveluseteli on? Palveluseteli on vaihtoehtoinen tapa järjestää sosiaali- ja

Lisätiedot

KOTITALOUS- VÄHENNYS. Aalto Hoivapalvelut Oy

KOTITALOUS- VÄHENNYS. Aalto Hoivapalvelut Oy KOTITALOUS- VÄHENNYS Mitä kotitalousvähennys tarkoittaa? Kun hankit palveluita kotiin, esimerkiksi siivouspalvelua yritykseltä, saat vähentää yritykselle maksetusta summasta osan verotuksessa. Kotitalousvähennystä

Lisätiedot

PALVELUSETELIOPAS ASIAKKAALLE JA OMAISELLE

PALVELUSETELIOPAS ASIAKKAALLE JA OMAISELLE Salon kaupunki Vanhuspalvelut PALVELUSETELIOPAS ASIAKKAALLE JA OMAISELLE Salon kaupunki Tehdaskatu 2, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi salo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2 Sisällysluettelo 1. Palvelusetelin

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri

Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Lappeenranta, Luumäki, Lemi, Taipalsaari ja Savitaipale Imatra mukana vain erikoissairaanhoidon osalta Mikä on palveluseteli? Palvelusetelin

Lisätiedot

Liite 7 / johtokunta 23.12.2013 OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN

Liite 7 / johtokunta 23.12.2013 OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN Liite 7 / johtokunta 23.12.2013 OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Palveluseteli... 1 2. Palveluntuottajat... 1 3. Palvelutuote... 3 4. Hoito- ja palvelusuunnitelma...

Lisätiedot

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall 17.5.2011 97 Yhall 21.5.2013 98 Yhall 29.10.2013 185 Yhall 10.12.2013 250 Yhall 17.6.2014 140 PALVELUSETELIN YLEISET LINJAUKSET Palvelusetelin yleiset linjaukset perustuvat 1.8.2009 voimaan tulleeseen

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

Asumispalvelujen palveluseteli opas

Asumispalvelujen palveluseteli opas Asumispalvelujen palveluseteli opas Harjavalta Kokemäki Huittinen Nakkila MIKÄ ON PALVELUSETELI Palvelusetelin käyttöä säätelee laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä sekä laki sosiaali- ja

Lisätiedot

Kotihoidon palvelusetelit

Kotihoidon palvelusetelit Kotihoidon palvelusetelit Tuetun kotona asumisen palveluseteli Tilapäisen kotihoidon palveluseteli TILAPÄISEN KOTIHOIDON PALVELUSETELI Tilapäisen kotihoidon palveluseteliä myönnetään kotihoidon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 0 Sisältö: Tiivistelmä 1. Tausta... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 PohjoisSavon maakunta ja PohjoisSavon liitto... 1 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 2. Palvelusetelien käyttötilanne PohjoisSavossa... 3 2.1

Lisätiedot

Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010

Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010 Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010 Sisältö Sivu Johdanto 3 Palvelusetelin hinnoittelun elementit 5 Palvelun hinta: hintakatto tai markkinahinta

Lisätiedot

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena 1(5) omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena Omaishoidon tuki on kokonaisuus, johon sisältyy omaishoitajan antama hoito ja tarvittavat sosiaali-

Lisätiedot

Opas palvelusetelituottajille. Järvenpään kaupunki

Opas palvelusetelituottajille. Järvenpään kaupunki Opas palvelusetelituottajille Järvenpään kaupunki Sisällys 1 Palvelusetelit kotona asumisen tukena... 1 1.1 Palveluseteli siivoukseen... 1 1.2 Omaishoidon tukipalveluseteli... 1 1.3 Omaishoidon hoivapalveluseteli...

Lisätiedot

Palvelusetelin käyttö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vanhuspalveluiden kotihoidossa. Sosiaaliohjaaja Teija Seppälä 26.11.

Palvelusetelin käyttö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vanhuspalveluiden kotihoidossa. Sosiaaliohjaaja Teija Seppälä 26.11. Palvelusetelin käyttö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vanhuspalveluiden kotihoidossa Sosiaaliohjaaja Teija Seppälä 26.11.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon vanhuspalveluiden

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunta OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIKÄYTÄNNÖN PERIAATTEET

Hyväksytty johtokunta OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIKÄYTÄNNÖN PERIAATTEET Hyväksytty johtokunta 22.3.2010 46 OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIKÄYTÄNNÖN PERIAATTEET Sisällysluettelo 1. Palveluseteli... 1 2. Palveluntuottajat... 1 3. Palvelutuote... 3 4. Hoito- ja palvelusuunnitelma...

Lisätiedot

Salon kaupunki Vanhuspalvelut

Salon kaupunki Vanhuspalvelut 1(5) Salon kaupunki Vanhuspalvelut ASIAKASTIEDOTE Tilapäisen kotihoidon ja omaishoidon palveluseteli 29.1.2016 2(5) 1. Palveluseteli Salon kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymässä tilapäisen

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä. Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen

Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä. Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä Syksy 2009 Neuvotteleva lakimies Sami Uotinen Palvelusetelikokeiluja Omaishoidon vapaan palvelusetelikokeilu Palvelurahakokeilu - > yksityisen hoidon

Lisätiedot

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 308/12.01.06/2012 120 Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Tiivistelmä Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.8.2012 303 päättänyt pyytää sivistyslautakunnalta

Lisätiedot

Palveluseteli kuulumiset Tampereelta Tampere-talo 25.4.2012

Palveluseteli kuulumiset Tampereelta Tampere-talo 25.4.2012 Palveluseteli kuulumiset Tampereelta Tampere-talo 25.4.2012 T A M P E R E E N K A U P U N K I Palveluiden muutossuuntia Organisaatiokeskeinen Massapalvelut Ammattilainen päättää Erilliset episodit Väestövastuu

Lisätiedot

JOKIOISTEN KUNTA PALVELUSETELI OPAS

JOKIOISTEN KUNTA PALVELUSETELI OPAS JOKIOISTEN KUNTA PALVELUSETELI OPAS 2013 MIKÄ ON PALVELUSETELI? Palveluseteli on yksi kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämistapa. Palveluseteli on kunnan oman toiminnan ja ostopalvelujen

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANHALTIJAN PALVELUSETELIOPAS

PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANHALTIJAN PALVELUSETELIOPAS PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANHALTIJAN PALVELUSETELIOPAS Kokkolan kaupunki ja JYTA-alue (Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi ja Veteli) Päivitetty 28.11.2011 MAAKUNNALLINEN PALVELUSETELI

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANOMAISEN PALVELUSETELIOPAS

PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANOMAISEN PALVELUSETELIOPAS PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANOMAISEN PALVELUSETELIOPAS 25.2.2008 PALVELUSETELIKOKEILU AJALLA 1.4-31.12.2008 TEUVAN KUNTA Sisällysluettelo PALVELUNTUOTTAJAN OPAS... 3 1. Palveluseteli... 3 2. Palveluntuottajat...

Lisätiedot

PALVELUSETELISÄÄNTÖKIRJA Omaishoidontuen palveluseteli

PALVELUSETELISÄÄNTÖKIRJA Omaishoidontuen palveluseteli PALVELUSETELISÄÄNTÖKIRJA Omaishoidontuen palveluseteli 19.3.2019 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Sisällysluettelo PALVELUKOHTAINEN SÄÄNTÖKIRJA... 1 1 OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELISÄÄNTÖKIRJA...

Lisätiedot

Liite 2 / johtokunta 15.12.2014 OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN

Liite 2 / johtokunta 15.12.2014 OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Liite 2 / johtokunta 15.12.2014 OMAISHOIDONTUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Palveluseteli... 1 2. Palveluntuottajat... 1 3. Palvelutuote... 3 4. Hoito- ja palvelusuunnitelma...

Lisätiedot

Paikka ja päiväys. Allekirjoitus ja nimenselvennys

Paikka ja päiväys. Allekirjoitus ja nimenselvennys Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakulomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan edellytyksiin sitoutuneet sekä pyydetyt, asianmukaiset ja kriteerit täyttävät liitteet

Lisätiedot

Päätös voimaan Perusturvalautakunta Liite 8. KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.

Päätös voimaan Perusturvalautakunta Liite 8. KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3. Päätös voimaan 1.5.2013. Perusturvalautakunta 27.2.2013 Liite 8 KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2013 alkaen (Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki ja asetus 17.11.2011)

Lisätiedot

Henkilömäärä Tuloraja /kk Maksuprosentit

Henkilömäärä Tuloraja /kk Maksuprosentit Hyväksytty johtokunta 29.2.2009 230 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT..200 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (92/92): Kotona annettava palvelu

Lisätiedot

Opas palvelusetelituottajille 2014. Ptky Karviainen

Opas palvelusetelituottajille 2014. Ptky Karviainen Opas palvelusetelituottajille 2014 Ptky Karviainen Sisällys 1 Palvelusetelit kotona asumisen tukena... 3 1.1 Säännöllisen kotihoidon palveluseteli... 3 1.2 Tilapäisen kotihoidon palveluseteli... 4 1.3

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelut LLKY:ssä. Hoivatyönjohtaja Mervi Latomäki Kotihoidon johtaja Eila Runsala

Ikääntyneiden palvelut LLKY:ssä. Hoivatyönjohtaja Mervi Latomäki Kotihoidon johtaja Eila Runsala Ikääntyneiden palvelut LLKY:ssä Hoivatyönjohtaja Mervi Latomäki Kotihoidon johtaja Eila Runsala Ikääntyneiden palveluiden tavoite Tavoitteena on tukea asiakkaan terveyttä, hyvinvointia, itsenäistä toimintakykyä

Lisätiedot

Palvelusetelin hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja

Palvelusetelin hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja Palvelusetelin hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja Tuomo Melin (Sitra), Minna Tuominen-Thuesen (KPMG), Turo Koila (KPMG) Päiväys 01.06.2010 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo...2 Esipuhe...3

Lisätiedot

Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli

Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli 16.8.2018 Sanna Kanniainen ja Jaana Pekkola 20.8.2018 Lyhytaikaisen palveluasumisen palveluseteli Lyhytaikaisen palveluasumisen (LAH-palveluseteli) tavoitteena

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT ALKAEN

KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT ALKAEN KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT..0 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (9/9): Kotona annettava palvelu (648/9): Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta kotisairaanhoidosta ja sosiaalihuoltoasetuksen

Lisätiedot

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN ELÄKKEENSAAJAN ETUUDET PALVELUJEN HANKINTAAN Eläkkeensaajana sinun kannattaa hyödyntää yhteiskunnan tarjoamat tuet ja vähennykset palvelujen hankinnassa. Tuen

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa Kuntatalo 17.3.2011

Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa Kuntatalo 17.3.2011 Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa Kuntatalo 17.3.2011 T A M P E R E E N K A U P U N K I Toimintamalliehdotukset kahden eri lainsäädännön perusteella ja niiden haasteet T A M P E R E E N K A

Lisätiedot

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa 2/2014 1 ( 5 ) PALVELUSETELI Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa Palvelusetelin käyttöalueet - Henkilökohtainen apu ja kodin ulkopuolinen avustaminen vpl:n mukaan - Säännöllinen kotihoito, -

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013. Palveluseteli valinnan välineenä

Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013. Palveluseteli valinnan välineenä Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013 Palveluseteli valinnan välineenä Stiftelsen Ålderdomshemmet i Vasa Rauhankatu 11, Vaasa Johtaja Viveca Salminen Kotipalveluohjaaja Nina Koskela Kolme kotia

Lisätiedot

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa Varhaiskasvatusjohtokunta 37 10.12.2013 Kunnanhallitus 6 13.01.2014 Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa 204/00.02.00/2013 VARHJKT 37 10.12.2013

Lisätiedot

Palveluseteli ikäihmisten palveluissa

Palveluseteli ikäihmisten palveluissa Palveluseteli ikäihmisten palveluissa 11.9.2019 Anne-Mari Ahonen Mari Patronen Sote- palvelujen muutos Organisaatiokeskeinen Massapalvelut Ammattilainen päättää Erilliset episodit Väestövastuu Asiakaskeskeinen

Lisätiedot

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain

Lisätiedot

Palveluseteli ja julkiset hankinnat sosiaali- ja terveyspalveluissa

Palveluseteli ja julkiset hankinnat sosiaali- ja terveyspalveluissa Palveluseteli ja julkiset hankinnat sosiaali- ja terveyspalveluissa Asiakkaan valinta avain palvelurakennemuutokseen 12.1.2012 Sami Uotinen va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja, johtava lakimies Esityksen

Lisätiedot

Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli

Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli Kotona asumista tukevat palvelut ja kotihoidon palveluseteli Ikäihmisten Palvelutori - Poiju Mahdollistetaan ikäihmisten kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Tuetaan ja autetaan yhdessä asiakasta, itse

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija

Lisätiedot

PALVELUSETELI HAKEMINEN JA MYÖNTÄMINEN

PALVELUSETELI HAKEMINEN JA MYÖNTÄMINEN PALVELUSETELI TÄMÄ ESITE KERTOO PALVELUSETELIS- TÄ SÄÄNNÖLLISEEN JA TILAPÄISEEN KOTIHOITOON JA OMAISHOIDON LOMITTAMISEEN OPAS ASIAKKAILLE L TAMMIKUU 2012 PALVELUSETELI JIK ky johtokunta on päättänyt palvelusetelin

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Kuntatalousfoorumi 3.6.2010 Mari Patronen projektijohtaja Tampereen kaupunki Sitran Palvelusetelihanke T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Palvelusetelin arvo Tehostettu

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 10.12.2013 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2014 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa

Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa Anu Nemlander Mari Sjöholm Sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelusetelikysely

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE PALVELUSETELIYRITTÄJÄLLE KOTIIN ANNETTAVA PALVELU

TOIMINTAOHJE PALVELUSETELIYRITTÄJÄLLE KOTIIN ANNETTAVA PALVELU TOIMINTAOHJE PALVELUSETELIYRITTÄJÄLLE KOTIIN ANNETTAVA PALVELU Tuottajaksi hakeutuminen Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki ehdot sekä

Lisätiedot

Omaishoidon vapaapäivän palveluseteli kotiin annettuna palveluna 1.1.2015 alkaen:

Omaishoidon vapaapäivän palveluseteli kotiin annettuna palveluna 1.1.2015 alkaen: 1 SOSIAALI-JA TERVEYSKESKUS Kotiin annettavat palvelut ja sairaalahoito/26.11.2014 Savontie 55 78300 VARKAUS Omaishoidon vapaapäivän palveluseteli kotiin annettuna palveluna 1.1.2015 alkaen: TIEDOTE ASIAKKAILLE

Lisätiedot

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Maritta Koskinen 1 Tehostettu palveluasuminen ja palveluseteli Vanhusten asumispalvelut Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut Valmistelutyö

Lisätiedot

HE 34/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansanterveyslakia

HE 34/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansanterveyslakia HE 34/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain 29 b :n ja kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansanterveyslakia

Lisätiedot

Palveluseteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa

Palveluseteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa Palveluseteli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa Ohjelma Palveluseteli lainsäädännössä ja käytännössä Sami Uotinen, johtava lakimies Palveluseteli ikääntyneiden palveluissa Tampereella Mari Patronen,

Lisätiedot

PALVELUSETELI HYVINKÄÄLLÄ

PALVELUSETELI HYVINKÄÄLLÄ PALVELUSETELI HYVINKÄÄLLÄ Palveluseteli-info yrittäjille 13.9.2011 Satu Koskela/Seija Karukannas Hyvinkään kaupunki PALVELUSETELI Kunnan sitoumus suorittaa tietty sen ennalta määräämä rahamäärä palvelujen

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset

Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.6.2015 ALKAEN

OMAISHOIDON TUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.6.2015 ALKAEN OMAISHOIDON TUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.6.2015 ALKAEN Sisältö 1. Palveluseteli... 1 2. Palveluntuottajat... 1 3. Palvelutuote... 3 4. Hoito- ja palvelusuunnitelma... 4 5. Palvelujen laatu... 5 6.

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE ALKAEN

OMAISHOIDON TUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE ALKAEN + OMAISHOIDON TUEN PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE 1.1.2018 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Palveluseteli... 1 2. Palveluntuottajat... 1 3. Palvelutuote... 3 4. Hoito- ja kuntoutussuunnitelma... 4 5. Palvelujen

Lisätiedot

TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI

TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Mikä palveluseteli on Tehostetun palveluasumisen palveluseteli on tarkoitettu ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan yksityisen

Lisätiedot

Palvelusetelikysely kunnille tammi-helmikuussa 2012. Erityisasiantuntija Anu Nemlander

Palvelusetelikysely kunnille tammi-helmikuussa 2012. Erityisasiantuntija Anu Nemlander Palvelusetelikysely kunnille tammi-helmikuussa 2012 Erityisasiantuntija Anu Nemlander Palvelusetelikysely kunnille Uusi palvelusetelilainsäädäntö astui voimaan 1.8.2009 ja sitä sovelletaan kuntien järjestämiin

Lisätiedot

PALVELUSETELIOHJE. Lokakuu 2012

PALVELUSETELIOHJE. Lokakuu 2012 PALVELUSETELIOHJE Lokakuu 2012 Päivitetty 16.12.2014 KANGASALAN KUNNAN PALVELUSETELI Palveluseteli on yksi palvelujen järjestämistapa. Palvelusetelijärjestelmä ei synnytä asiakkaalle uusia oikeuksia palveluihin

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014

Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,

Lisätiedot

Sote-valmistelu. Kari Nuuttila Kauhajoki

Sote-valmistelu. Kari Nuuttila Kauhajoki Sote-valmistelu Kari Nuuttila 12.5.2016 Kauhajoki Joitakin poimintoja 18 maakuntaa, joilla sote-järjestämisoikeus Laajan päivystyksen sairaalat Ensihoito Terveyskeskukset, joissa klo 8-16 jälkeen ajanvarauksellinen

Lisätiedot

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012 Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan Infotilaisuus 23.2.2012 Maritta Koskinen 1 Taustaa palvelusetelille Aiemmat säädökset palvelusetelistä vuonna 2004 Laajentui vuonna 2008 Palvelusetelilaki (569/2009)

Lisätiedot

PALVELUSETELI Porvoon seutu ja Loviisan seutu. Heli Peltola Posintra Oy

PALVELUSETELI Porvoon seutu ja Loviisan seutu. Heli Peltola Posintra Oy PALVELUSETELI Porvoon seutu ja Loviisan seutu Heli Peltola Posintra Oy Palvelusetelien käyttöönoton valmistelu Seudullinen palvelusetelityöryhmä valmisteli vuoden ajan (2011) palvelusetelien käyttöönottoa.

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa 24.8.2012

Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa 24.8.2012 Henkilökohtainen budjetti omaishoidon tuessa 24.8.2012 T A M P E R E E N K A U P U N K I Henkilökohtainen budjetti projektin tavoitteet Henkilökohtaisen budjetin käyttömahdollisuudet omaishoidon tuessa

Lisätiedot

P A L V E L U S E T E L I O P A S

P A L V E L U S E T E L I O P A S P A L V E L U S E T E L I O P A S 1.4.2015 1 Sisällysluettelo 1) PALVELUSETELI... 3 2) ASIAKAS JA PALVELUSETELI... 3 3) PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAT PALVELUT... 4 3.1. LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU... 4 3.2.

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 11.12.2014 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

PALVELUSETELIEN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN

PALVELUSETELIEN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN Laukaan kunta Perusturvaosasto PALVELUSETELIEN TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN Hyväksytty perusturvalautakunnassa 13.3.2013 Tehty indeksitarkistukset 1.1.2014 lukien 1 Säädösperusta Laki sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI

PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI 24.9.2018.Janne Utriainen, Kristiina Laitinen Palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia sellaisia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka kunnan tai kuntayhtymän

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä PALVELUSETELITUOTTAJAN OPAS

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä PALVELUSETELITUOTTAJAN OPAS PALVELUSETELITUOTTAJAN OPAS 5.1.2015 2 Sisällysluettelo 1. Palveluseteli... 3 2. Ilmoittautuminen palvelusetelituottajaksi... 4 3. Palvelusetelin myöntäminen ja tuottajarekisteri... 5 4. Palvelusetelillä

Lisätiedot

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä Palveluseteli tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin Tietoa palvelusetelin käytöstä 1 Palveluseteli Palvelusetelin käyttö merkitsee uutta tapaa järjestää ja saada kaupungin palveluja. Helsingissä sosiaalivirastossa

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Miksi palveluseteli? Lisää asiakkaan/hänen läheistensä valinnan mahdollisuuksia ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKINTAAN

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKINTAAN MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKINTAAN ELÄKKEENSAAJAN ETUUDET PALVELUJEN HANKINTAAN Eläkkeensaajana sinun kannattaa hyödyntää yhteiskunnan tarjoamat tuet ja vähennykset palvelujen hankintaan. Avun tarve

Lisätiedot

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä Henkilökohtaisen avun päivät 21.-22.9.2010 Projektin puitteet Osana Sitran valtakunnallista palvelusetelihanketta Kesto 02/10-12/10

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä PALVELUSETELITUOTTAJAN OPAS

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä PALVELUSETELITUOTTAJAN OPAS PALVELUSETELITUOTTAJAN OPAS 15.4.2019 2 Sisällysluettelo 1. Palveluseteli... 3 2. Ilmoittautuminen palvelusetelituottajaksi... 4 3. Palvelusetelin myöntäminen, myönnettävät palvelut ja tuottajarekisteri...

Lisätiedot

LLKY:N KOTIHOIDON JA TUKIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 ALKAEN

LLKY:N KOTIHOIDON JA TUKIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 ALKAEN LLKY:N KOTIHOIDON JA TUKIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (912/92): Kotona annettava palvelu (1648/92): Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 15.12.2015 151, liite 7. PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 kotipalvelu / kotisairaanhoito

Perusturvalautakunta 15.12.2015 151, liite 7. PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 kotipalvelu / kotisairaanhoito Perusturvalautakunta 15.12.2015 151, liite 7 PALVELUSETELIN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 kotipalvelu / kotisairaanhoito 2 Kotipalvelun / kotisairaanhoidon palvelusetelin toimintaohje vuonna 2016 Säädösperusta

Lisätiedot

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä Lohja - forum 29.4.2010 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö, Astu - hanke Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö, Jykes Oy Palvelusetelin kehittämisen ensimmäinen vaihe

Lisätiedot

TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN JA OMAISHOIDON VAPAAN JÄRJESTÄMINEN PALVELUSETELEILLÄ - Toimintaohje

TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN JA OMAISHOIDON VAPAAN JÄRJESTÄMINEN PALVELUSETELEILLÄ - Toimintaohje LIITE STL 8 KANGASALAN KUNTA Sosiaali- ja terveyskeskus TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN JA OMAISHOIDON VAPAAN JÄRJESTÄMINEN PALVELUSETELEILLÄ - Toimintaohje Stl 16.3.2017 23 Palveluseteli on yksi palvelujen

Lisätiedot

13/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän

13/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän 314 vanhuspalveluiden kotona asumista tukevien palvelujen palvelusetelien arvot ja myöntämisperusteet 1.1.2017 alkaen (Valmistelija: sosiaaliohjaaja Teija Seppälä) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/8 15.10.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/8 15.10.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (7) 338 Palvelusetelitoiminnan vakinaistaminen alle 65-vuotiaiden sosiaalihuoltolain mukaisen palveluasumisen järjestämistapana 1.1.2014 alkaen HEL 2013-011715 T

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (10)

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (10) Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (10) HAKEMUS SOSIAALITOIMEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Vastausohje: Kirjoittakaa vastaus sille varattuun tilaan tai rastittakaa valitsemanne vastausvaihtoehto tai

Lisätiedot

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä 30.11.2010 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö, Astu hanke (Asiakas-tuottajamalli) riitta.pylvanen@jykes.fi Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö, Jykes Oy Palvelusetelin

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON HOITOPALKKIOT... 3 1. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 2. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 3. HOITOPALKKIOLUOKKA...

Lisätiedot

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä y Palveluseteli-iltapäivä, Lahti 31.5.2010 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö, Astu - hanke Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö, Jykes Oy Palvelusetelin kehittämisen

Lisätiedot

PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANHALTIJAN PALVELUSETELIOPAS. Kokkolan ja Kaustisen seutukunnat. Päivitetty

PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANHALTIJAN PALVELUSETELIOPAS. Kokkolan ja Kaustisen seutukunnat. Päivitetty PALVELUNTUOTTAJAN JA VIRANHALTIJAN PALVELUSETELIOPAS Kokkolan ja Kaustisen seutukunnat Päivitetty 25.3.2009 MAAKUNNALLINEN PALVELUSETELI KOTIHOITOON -PROJEKTI KEVÄT 2009 Sisällysluettelo PALVELUNTUOTTAJAN

Lisätiedot

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa Varhaiskasvatusjohtokunta 37 10.12.2013 Kunnanhallitus 6 13.01.2014 Valtuusto 13 17.02.2014 Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa 204/00.02.00/2013

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Tetola 12.2.2013 Säännön nimi Hämeenlinnan kaupungin

Lisätiedot