J A L A S J Ä R V E N K U N T A KIVISTÖNKYLÄN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Kuva 1. Asemakaava-alueen rajaus.
|
|
- Eero Koskinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 J A L A S J Ä R V E N K U N T A KIVISTÖNKYLÄN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Kuva 1. Asemakaava-alueen rajaus.
2 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)? Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen tullessa vireille OAS asetetaan nähtäville, jolloin osallisilla ja kuntalaisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä siinä esitetyistä osallistumis- ja vuorovaikutusmenetelmistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. OAS:n nähtävilläolosta ilmoitetaan sanomalehdissä ja Jalasjärven kunnan virallisilla ilmoitustauluilla maankäyttö- ja rakennusasetuksen (MRA) mukaisesti. OAS on nähtävillä myös Jalasjärven kunnan internet-sivuilla kunnes asemakaavan muutosehdotus on valmistunut. OAS:ia voidaan päivittää kaavoitustyön edetessä. MITÄ ON TEKEILLÄ? Kivistönkylään on suunniteltu asemakaavaa vuosina Tuolloin tehty asemakaavatyö keskeytettiin ja asemakaavaa on lähdetty suunnittelemaan uudestaan alusta. Syy tähän on valtateiden liittymäjärjestelyjen muuttuminen. Aiemmin suunniteltua eritasoliittymää ei toteuteta vielä tässä vaiheessa, vaan valtateiden liittymä rakennetaan kolmihaaraisena kiertoliittymänä nykyiselle liittymäpaikalle. Asemakaava kuitenkin mahdollistaa eritasoliittymän toteuttamisen myöhemmin. Noin 82 hehtaarin kokoinen asemakaava-alue sijaitsee välittömästi Jalasjärven keskustan luoteispuolella, Kivistönkylän alueella. Kaavoitustyön tarkoituksena on laatia asemakaava, joka ohjaa alueen rakentamista. Samalla pyritään saavuttamaan yhteisymmärrys alueen maankäytön yksityiskohdista ja luomaan asemakaavalliset edellytykset viihtyisän ja elinkeinoelämältään vilkkaan alueen rakentumiselle. Lisäksi kaavoitustyössä ajantasaistetaan Kirkonkylän asemakaava-alueen asemakaavaa. Kirkonkylän osayleiskaava ohjaa alueen asemakaavoitusta. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että asemakaavassa jätetään mahdollisuus eritasoliittymän ja valtatie 3:n Kivistönkylää kiertävän linjauksen toteuttamiselle tulevaisuudessa. Jalasjärven kunnalla on tarkoitus tehdä maanvaihtoja ja sitovia maankäyttösopimuksia kaava-alueen yksityisten maanomistajien kanssa sen jälkeen, kun kaavaluonnos tai -ehdotus on ollut julkisesti nähtävillä. MINNE SUUNNITELLAAN JA MITÄ ON AIEMMIN SUUNNITELTU? Asemakaava-alueen rajaus on esitetty etusivulla. Valtateiden risteysalueen ympäristö on osoitettu Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavassa (ks. kuva 2) teollisuustoimintojen alueeksi (t) ja tekstiili- ja metalliteollisuuteen erikoistuvan kehittämisen kohdealueeksi (tk). Lisäksi maakuntakaavassa on esitetty uusia ohjeellisia tielinjauksia valtateille. Valtateiden risteyskohtaan on esitetty ohjeellinen eritasoliittymä.
3 Kuva 2. Ote Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavasta (2005). Kuva 3. Ote Kirkonseudun osayleiskaavasta (2008).
4 Kirkonseudun oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa (ks. kuva 3) nyt asemakaavoitettavana olevalle alueelle on osoitettu lukuisia eri toimintoja, kuten pientalovaltaisia asuntoalueita (AP/s2, vaalean keltainen alue), palvelun ja hallinnon alueita (P, P- 1, oranssit alueet), julkisten palvelujen ja hallinnon alueita (PY, vaalean violetit alueet), teollisuus- ja varastoalueita (T ja T-1, vaalean harmaat alueet), lähivirkistysalueita (VL, tumman vihreät alueet), hautausmaa-alue (EH/s2, turkoosi alue), maa- ja metsätalousvaltaisia alueita (M-1/s2, kellertävän vihreä alue, MY-2, vaalean vihreä alue). Lisäksi osayleiskaavassa on alueen läheisyyteen osoitettu muun muassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita. Valtateiden uusien linjausten yhteyteen on osoitettu melualue ja Jalasjärvelle suojavyöhyke tulvien varalta. Vanhankirkonmäen kaavoituksessa on merkinnällä /s2 turvattava asemakaavoituksessa ja rakentamisessa maakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristön säilyminen. Asemakaavan laadinnassa noudatetaan lähtökohtaisesti osayleiskaavan määräyksiä. MITÄ TUTKITAAN JA ARVIOIDAAN? Asemakaavan laatiminen perustuu maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntöön. Maankäyttö- ja rakennuslain 54 määrittelee asemakaavan sisältövaatimukset. Alueelle on tehty seuraavat selvitykset: maisemaselvitys, luontoselvitys, kulttuuriympäristöselvitys, muinaisjäännösinventointi, linnustoselvitys ja lepakkoselvitys. Nämä selvitykset toimivat osaltaan pohjana asemakaavoitukselle. Kaavan aiheuttamista vaikutuksista arvioidaan seuraavia seikkoja: Maisemarakenne luonnonympäristö ja - vaikutukset näkymiin ja viheralueisiin - vaikutukset pohjaveteen, maa- ja kallioperään ja ilmaan - vaikutukset kasvi- ja eläinlajien elinolosuhteisiin Rakennettu ympäristö - vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja kaupunkikuvaan - vaikutukset rakennusperintöön - yhdyskuntatekniset seikat - vaikutukset liikenneturvallisuuteen, -verkostoon ja reitistöihin - häiriötekijät ja erityispiirteet Sosiaaliset ja kulttuuriset vaikutukset Taloudelliset vaikutukset - vaikutukset elinoloihin ja viihtyvyyteen - vaikutus elinkeinojen harjoittamiseen ja palveluihin - vaikutus Jalasjärven kunnan imagoon - kaavatalous, yhdyskunta- ja energiatalous - arvio vaikutuksista kuntatalouteen - arvio kokonaistaloudellisista vaikutuksista Taulukko 1. Selvitettävät asemakaavan muutoksen vaikutukset. KETKÄ OVAT OSALLISIA SUUNNITTELUSSA? MRL 62 :n mukaisesti osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisille annetaan mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä.
5 Asukkaat, yritykset, yhteisöt sekä maanomistajat Viranomaiset Suunnittelualueen maanomistajat, asukkaat, naapurit sekä alueella toimivat yritykset ja yhteisöt, alueen asukasyhdistykset, Jalasjärven yrittäjät ry, Jalasjärvi-seura ry, Jalasjärven luontoyhdistys Luhurikka ry, Maataloustuottajain Jalasjärven yhdistys, Jalasjärven seurakunta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Etelä-Pohjanmaan liitto, Museovirasto, Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos Asumispalvelut, Elinkeinopalvelut, Opetuspalvelut, Perusturva- Jalasjärven kunnan hallintokunnat palvelut, Talouspalvelut, Tekniset palvelut, Maatalouspalvelut Muut Anvia, Fortum Sähkönjakelu Oy, Jalasjärven kunnan vesihuoltolaitos, Jalasjärven Lämpö Oy Taulukko 2. Asemakaavan muutostyön osalliset. MITEN JA MILLOIN VOI OSALLISTUA? Yleisötilaisuus Asemakaavaluonnoksen nähtävilläoloaikana järjestetään yleisötilaisuus Jalasjärven kirjaston luentosalissa klo , jossa osallisilla ja esimerkiksi Jalasjärvellä toimivilla yrittäjillä on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun ja arviointiin sekä esittää mielipiteitään. Samassa yleisötilaisuudessa esitellään myös tiesuunnitelmaluonnos. Mielipiteet, lausunnot, muistutukset ja valitukset Asemakaavaluonnoksen valmistuttua se asetetaan nähtäville laadintavaiheen kuulemista varten, jolloin siitä voi jättää kirjallisia tai suullisia mielipiteitä ilmoitettuun määräaikaan mennessä. Nähtävilläolosta ilmoitetaan sanomalehdissä, virallisella ilmoitustaululla ja kunnan internet-sivuilla. Kunnanhallitus asettaa asemakaavaehdotuksen sen valmistuttua MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti julkisesti nähtäville, jolloin osallisella ja kunnan jäsenellä on mahdollisuus jättää ehdotuksesta kirjallinen muistutus ilmoitettuun määräaikaan mennessä. Samalla pyydetään asiaankuuluvat viranomaislausunnot. Nähtävilläolosta ilmoitetaan sanomalehdessä, virallisella ilmoitustaululla ja kunnan internet-sivulla. Asemakaava viedään kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi kunnanhallituksen esityksestä. Hyväksymisestä ilmoitetaan MRA:n mukaisesti sanomalehdissä ja virallisella ilmoitustaululla. Hyväksymispäätökseen voi hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen siten kuin kuntalaissa säädetään. Lisäksi osallisella on MRL 64 :n mukaan mahdollisuus ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville esittää Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle neuvottelun käymistä tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä. Yhteistyö viranomaisten ja kaavan laatijoiden kesken Kaavoitustyön aikana on pidetty lakisääteinen viranomaisneuvottelu joulukuussa Toinen viranomaisneuvottelu järjestetään, kun asemakaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä. Samanaikaisesti asemakaavan kanssa alueelle laaditaan tie-
6 suunnitelma, jonka ohjausryhmässä on mukana kunnan edustajia, asemakaavan laatija ja alan viranomaisia. MILLÄ AIKATAULULLA HANKE ETENEE? Tavoitteena on, että kunnanvaltuusto hyväksyy asemakaavan muutoksen huhtikuussa Taulukko 3. Alustava kaavoitusaikataulu. MITÄ OIKEUSVAIKUTUKSIA ASEMAKAAVALLA ON? Asemakaava ohjaa rakentamista. Rakennusta ei saa rakentaa vastoin asemakaavaa. Myös muiden ympäristön muutostoimenpiteiden kohdalla on asemakaava otettava huomioon. Asemakaava-alueelle ei saa sijoittaa asemakaavamääräysten vastaisia toimintoja tai toimintoja, jotka aiheuttavat haittaa kaavassa osoitetulle alueiden käytölle. KUKA VALMISTELEE JA MISTÄ SAA TIETOA? Kaavan laatimistyöstä vastaa Arkkitehti Oy Rajaniemi, jossa hankkeen vastuuhenkilönä toimii: TkT, arkkitehti Juho Rajaniemi p. (044) Jalasjärven kunnassa yhteyshenkilönä toimii: Mittausteknikko Antti Tala p. (06) / gsm (044) antti.tala@jalasjarvi.fi
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa
LisätiedotSEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
LisätiedotKAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
LisätiedotKemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain
LisätiedotKIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
LisätiedotLEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta.
1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 2090 Moisio-Hakkarin asemakaava, Kiviahon pohjoisosan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotKonho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013
OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS
LisätiedotKYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
LisätiedotKorttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
LisätiedotTietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
LisätiedotEURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.10.2015 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Eurakoski 428 KIINTEISTÖT 6:40, 6:84 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija
LisätiedotKREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
LisätiedotKIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE
KOSKI TL KUNTA LIITE 1 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.6.2018 TÄYDENNETTY 16.10.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Museokaaren alue
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotHämeenkyrön kunta. Kyröskosken sahan alueen asemakaava
7.3.2011 Hämeenkyrön kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Sisältö 1 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Suunnittelualue ja sen vaikutusalue 3 1.2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet 3 1.3
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
LisätiedotAsemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
LisätiedotPELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
LisätiedotLENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
LisätiedotMetsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi
LisätiedotLevin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
LisätiedotMEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
LisätiedotSallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
LisätiedotLEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta.
1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Moision asemakaavan muutos, Hattulanmäki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.8.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
LisätiedotTAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala
LisätiedotKONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
LisätiedotLevin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
LisätiedotAsemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
LisätiedotKITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotSAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE
KOSKI TL KUNTA SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Kosken Tl Sahatien alueen asemakaava / Sahatien alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotMerikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
LisätiedotLANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotImmeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotKONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
LisätiedotAsemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
LisätiedotImmeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotNASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098
1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka
, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
LisätiedotOSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään
LisätiedotMÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI
LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
LisätiedotKOLARI, 2. KUNNANOSA KOLARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS YLLÄSJOKISUUN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) (10.12.
0 KOLARI, 2. KUNNANOSA KOLARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS YLLÄSJOKISUUN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) (10.12.2011) KOLARIN KUNTA SEITAPA OY 2011-2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
LisätiedotYLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotMURSKETIEN ASEMAKAAVA
UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).
LisätiedotKIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotRUSKO, KETUNLUOLANMÄKI
3.3.2016 OAS 1 (6) Ketunluolan asemakaava RUSKO, KETUNLUOLANMÄKI Ketunluolan asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee asemakaavan laadinnan osallistumis-
LisätiedotNOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) kunnanosat, tiloja 3:27, 7:825 ja 15:74 koskeva asemakaava. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on
LisätiedotPUDASJÄRVEN KAUPUNKI
Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
162-AK1603 MYNÄMÄEN KUNTA RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan
LisätiedotKURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )
INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
LisätiedotKAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotINARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-
LisätiedotA D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
LisätiedotPAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotKOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI 2. KUNNANOSA ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS Kortteli 5 rakennuspaikka 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 23.06.2014 Kolarin kunta -
LisätiedotSELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012
J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
LisätiedotASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3
Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
LisätiedotLintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
LisätiedotUtsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos
KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.
LisätiedotTAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA
TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)
LisätiedotPOIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotPUDASJÄRVEN KAUPUNKI
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI HULHAVANAHON, ISO-SYÖTTEEN JA LUOKKAVAARAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.10.2010 Ote ajantasa-asemakaavasta. Asemakaavan muutosalue sijaitsee
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotRITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE
KOSKI TL KUNTA RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE Näkymä 10-tieltä itään ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2017 Kosken Tl Ritarin alueen asemakaava / Ritarin alue Osallistumis- ja
LisätiedotPUDASJÄRVEN KAUPUNKI
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Iso-Syöte, Asemakaavan muutos korttelissa 55 a-b OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2017 Ote ajantasa-asemakaavasta. Asemakaavan muutosalue sijaitsee Syötteen hiihto- ja laskettelukeskuksessa.
LisätiedotPAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012
J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)
LisätiedotTAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnr:o 243/2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten osallistumis-
LisätiedotPOHJOINEN HEIKELINTIE 23 25
Ak 228 POHJOINEN HEIKELINTIE 23 25 Asemakaavan muutos 6. kaupunginosan korttelin 87 tontti 16, korttelin 90 tontti 12 sekä virkistys- ja katualueet (Pohjoinen Heikelintie 23 25/Lindstedtintie 10) OSALLISTUMIS-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
LisätiedotHAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotAk 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2)
Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.4.2019, päivitetty 29.4.2019 Valmistelija / lisätiedot:
LisätiedotKAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
LisätiedotSALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS
SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä
LisätiedotKellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä
LisätiedotKITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten
LisätiedotKesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen
Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen
LisätiedotSEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3
O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015 SEPÄNKYLÄ,
Lisätiedot