Kuudesluokkalaisten liikuntatottumukset Lahden Yhteiskoulussa

Transkriptio

1 Kuudesluokkalaisten liikuntatottumukset Lahden Yhteiskoulussa Piia Päivärinta - Katri Saavalainen Opinnäytetyö, syksy 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu / Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalanlaitos Hoitotyön koulutusohjelma Terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto Terveydenhoitaja (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Piia Päivärinta & Katri Saavalainen. Kuudesluokkalaisten liikuntatottumukset Lahden Yhteiskoulussa. Lahti, syksy 2007, 54 s., 5 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu / Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan laitos. Hoitotyön koulutusohjelma. Terveydenhoitotyön koulutusohjelma. Terveydenhoitaja (AMK). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuudesluokkalaisten varhaisnuorten liikuntatottumuksia Lahden Yhteiskoulussa. Tutkimuksen avulla saatiin tietoa, kuinka paljon kuudesluokkalaiset harrastavat omatoimista ja ohjattua liikuntaa sekä miten kuudesluokkalaiset kulkevat koulumatkansa. Lisäksi selvitettiin liikunnan harrastamiseen yhteydessä olevia tekijöitä sukupuolen, perheen yhteisten ja vanhempien liikuntatottumusten avulla. Tutkimus oli kvantitatiivinen ja se toteutettiin Lahden Yhteiskoulussa toukokuussa Aineisto kerättiin strukturoidun kyselylomakkeen avulla, jossa oli 10 monivalintakysymystä. Tutkimukseen osallistui 128 Lahden Yhteiskoulun kuudesluokkalaista. Aineisto analysoitiin SPSS -tilasto-ohjelmalla. Aineisto esitettiin suorilla jakaumilla ja ristiintaulukoinneilla. Tulokset havainnollistetaan pylväsdiagrammein ja piirakkakuvioin. Tutkimuksessa selvisi, että kuudesluokkalaiset harrastivat omatoimista liikuntaa enemmän kuin ohjattua liikuntaa. Pojat harrastivat enemmän ohjattua liikuntaa kuin tytöt. Koulumatkan kuudesluokkalaiset kulkivat yleisimmin syksyisin ja keväisin pyörällä. Talvisin kuudesluokkalaiset kulkivat koulumatkansa autolla. Useita kertoja viikossa liikuntaa harrastavien vanhempien lapset harrastivat omatoimista liikuntaa aktiivisesti. Kouluterveydenhoitajat voivat hyödyntää tutkimuksesta saatuja tietoja toteuttaessaan terveyskasvatustunteja ja keskustellessaan oppilaiden kanssa liikuntatottumuksista. Tutkimuksesta toivotaan olevan hyötyä myös liikunnan- ja luokanopettajille sekä kuudesluokkalaisten vanhemmille. Asiasanat: varhaisnuoret, liikunta, liikkuminen, vanhemmat, perhe, kvantitatiivinen tutkimus, kyselytutkimus

3 ABSTRACT Piia Päivärinta & Katri Saavalainen. Physical activity behaviour of sixth grade students in Lahden Yhteiskoulu. Lahti, autumn pages, 5 appendices. Diaconia University of Applied Sciences / Lahti University of Applied Sciences, Faculty of Social and Health Care, Degree Programme in Health Care, Specialization in Health Care, Public Health Nurse. The purpose of the study was to determine the physical activity levels amongst adolescents at the Lahden Yhteiskoulu comprehensive school. The study aimed to understand whether the students reason for participation was self-motivation or instruction, how the adolescents travel to and from school, and whether factors such as gender, parents and family physical activity could be related to the activity level of the students. The study was quantitative and it was implemented in the Lahden Yhteiskoulu comprehensive school in May To collect the data, 128 sixth grade students were asked to complete a structured questionnaire containing ten multiple-choice questions. The results were analysed using SPSS statistical software and presented in direct distributions and cross-tabulation tables. The results were illustrated in bar and pie charts. Findings indicated that the sixth grade students engaged more in self-motivated physical activity than in instructed physical activity. Boys participated in the latter more than girls. It was also observed that in autumn and spring these students generally travelled to school by bike, while in winter, they travelled by car. The adolescents, whose parents participated in physical activity several times a week, were more likely to participate in self-motivated physical exercise. The information obtained from this study can be utilized by school nurses in health education and in future discussions with students about their physical activity. It is also hoped that the study will provide useful information for physical education and for teachers, as well as, for the parents of sixth grade students. Key words: early adolescents, physical activity, family, parents, quantitative study, survey

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO KUUDESLUOKKALAISEN VARHAISNUOREN KEHITYS Varhaisnuoruus elämänvaiheena Fyysiset muutokset varhaisnuoruudessa Psyykkiset muutokset varhaisnuoruudessa Sosiaalisuus ja ihmissuhteet varhaisnuoruudessa KUUDESLUOKKALAISTEN LIIKUNTATOTTUMUKSET Lasten ja nuorten liikuntasuositukset Liikunnan merkitys varhaisnuorelle Omatoiminen liikunta osana varhaisnuoren liikkumista Ohjattu liikunta osana varhaisnuoren liikkumista Koulumatkojen kulkeminen VARHAISNUOREN LIIKKUMISEEN YHTEYDESSÄ OLEVIA TEKIJÖITÄ Sukupuolen yhteys varhaisnuoren liikunnan harrastamiseen Perheen liikunnan harrastaminen varhaisnuoren liikunnan tukena TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimusmenetelmä Kohdejoukon valinta Aineiston keruu Aineiston analysointi TULOKSET KUUDESLUOKKALAISTEN LIIKUNTATOTTUMUKSISTA Omatoimisen liikunnan harrastaminen Ohjatun liikunnan harrastaminen Koulumatkojen kulkeminen Poikien ja tyttöjen väliset erot liikunnan harrastamisessa Perheen ja vanhempien yhteinen liikunta kuudesluokkalaisen liikunnan tukena POHDINTA Tutkimuksen luotettavuus Tutkimuksen eettisyys Tulosten pohdinta Oman tutkimusprosessin arviointi Jatkotutkimusehdotukset LIITE 1: Liikuntatottumuskysely kuudesluokkalaisille LIITE 2: Sopimus opinnäytetyöstä LIITE 3: Tutkimuslupahakemus LIITE 4: Suorat jakaumat prosentteina, suluissa vastanneiden lukumäärä LIITE 5: Koulumatkan pituus ja koulumatkan kulkeminen talvella... 54

5 1 JOHDANTO Säännöllinen liikunta on yksi terveellisen elämän lähtökohdista, sillä ihmisen keho tarvitsee liikuntaa (WHO 2006). Tärkeimpiä syitä liikkumiselle ovat terveys ja hyvinvointi, mutta liikunnalla on merkitystä myös nuoren fyysiselle, motoriselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle kehitykselle. (Laakso, Nupponen, Rimpelä & Telama 2006, 5.) Liikunta tuottaa myös iloa ja mielihyvää, auttaa selviytymään arjesta ja on osa ihmisen hyvinvointia. (WHO 2006). Lapsille ja nuorille suositellaan liikuntaa vähintään tunti päivässä sisältäen hyötyliikunnan (Nuori Suomi 2002b). Ainoastaan kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu kehityksensä kannalta tarpeeksi (SLU 2005, 29). Liikunnan vähäisyys lisää riskiä sairastua yleiseen tai vakavaan sairauteen (Vuori 2003, 21). Aktiivinen liikunnan harrastaminen vähentää jopa puolet riskistä sairastua kansantauteihin, kuten sydän- ja verisuonisairauksiin, tyypin 2 diabetekseen ja tuki- ja liikuntaelinsairauksiin (Vuori 2002, 16). Lapsille ja nuorille tulisi antaa riittävästi tietoa liikunnan tärkeydestä terveyden kannalta. Liikunnan ilon löytäminen jo lapsena antaa hyvät edellytykset liikunnan ilon säilymiselle läpi elämän. Liikunnalliset elämäntavat tulisi sisäistää mahdollisimman varhain. Vanhemmilla on tärkeä rooli esimerkin näyttäjänä. Vanhempien osallistuminen lastensa harrastuksiin on merkittävä tekijä lasten liikunnan harrastamisessa. Vanhempien aktiivinen liikunnan harrastaminen kannustaa myös lasta kasvamaan aktiiviseksi liikkujaksi. (Suomen ASH ry 2006.) Vanhempien lisäksi koululla ja kouluterveydenhuollon työntekijöillä on tärkeä rooli lasten terveyskäyttäytymiseen vaikuttamisessa (Etzell, Korpivaara, Lukkarinen, Nikula, Pekkarinen, Peni & Värmälä 1998, 219).

6 6 Tutkimuksen aiheena olivat kuudesluokkalaisten varhaisnuorten liikuntatottumukset. Tutkimus tehtiin Lahden Yhteiskoulun kuudesluokkalaisille. Aihe oli ajankohtainen, sillä mediassa on ollut keskustelua kansantautien lisääntymisestä ja niiden esiintymisestä myös lapsilla. Yleisesti puhutaan siitä, että lapset ja nuoret viettävät paljon aikaa tietokoneiden parissa, eivätkä liiku terveytensä kannalta riittävästi. Tutkimuksen avulla selvitettiin, kuinka paljon kuudesluokkalaiset varhaisnuoret harrastavat omatoimista ja ohjattua liikuntaa ja miten kuudesluokkalaiset kulkevat koulumatkansa. Tutkimuksessa selvitettiin myös, mitä yhteyttä varhaisnuoren sukupuolella on liikunnan harrastamisen määrään ja löytyykö perheen ja vanhempien liikuntatottumuksista yhteyttä kuudesluokkalaisen liikunnan harrastamisen määrään. Tutkimuksessa tarkasteltiin liikunnan harrastamisen määrää omatoimisen ja ohjatun liikunnan kautta, koska aiemmissa tutkimuksissa on havaittu eroja omatoimisen ja ohjatun liikunnan harrastamisen määrässä. Liikunnan harrastamisen määrää verrattiin tytöillä ja pojilla erikseen, koska aiemmissa tutkimuksissa on havaittu poikien harrastavan tyttöjä enemmän liikuntaa. Tutkimuksessa haluttiin lisäksi tarkastella perheen yhteisen ja vanhempien liikunnan harrastamisen määrän yhteyttä kuudesluokkalaisen liikunnan harrastamiseen. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet vanhempien liikunta-aktiivisuuden lisäävän lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuutta. Tutkimus oli kvantitatiivinen ja se toteutettiin strukturoidun kyselylomakkeen avulla. Tutkimusta voidaan käytännössä hyödyntää kannustamaan kuudesluokkalaisia ja heidän perheitään harrastamaan liikuntaa. Kouluterveydenhoitaja voi hyödyntää tutkimusta toteuttaessaan terveyskasvatustunteja ja keskustellessaan oppilaiden kanssa liikuntatottumuksista. Tutkimuksesta toivotaan olevan hyötyä myös liikunnan- ja luokanopettajille sekä kuudesluokkalaisten vanhemmille. 2 KUUDESLUOKKALAISEN VARHAISNUOREN KEHITYS Lapsuudesta siirrytään aikuisuuteen nuoruuden kautta. Nuoruudessa tapahtuu monia muutoksia, jotka vievät nuorta kohti aikuisuutta.(nurmi, Ahonen, Lyytinen, Lyytinen,

7 7 Pulkkinen & Ruoppila 2006, 124.) Varhaisnuoruuden katsotaan alkavan, kun puberteetti alkaa, keskimäärin 12-vuotiaana. Tytöillä puberteetti alkaa usein aikaisemmin kuin pojilla, vaikkakin yksilöllisiä eroja esiintyy. Puberteetti saattaa alkaa jo 10-vuotiaana tai vasta 16-vuotiaana. (Anttila, Eronen, Kallio, Kanninen, Kauppinen, Paavilainen & Salo 2005, 127.) Nuori kasvaa fyysisesti, ajattelu kehittyy ja sosiaaliset ihmissuhteet vahvistuvat (Nurmi ym. 2006, 124). 2.1 Varhaisnuoruus elämänvaiheena Nuoruus luo pohjan myöhemmälle elämälle. Joillekin nuoruus saattaa olla kriisien ja haavoittuvuuden aikaa. Valtaosa nuorista ei kuitenkaan käy läpi varsinaista kriisiä, vaan kehitys tapahtuu vähitellen ja asteittain. (Nurmi ym. 2006, 124.) Minäkäsitys muotoutuu näiden asteittaisten muutosten edetessä. Samalla, kun minäkäsitys alkaa muotoutua, nuoren vastuu omasta elämästä kasvaa ja itsenäinen ajattelu kehittyy. Tärkeä nuoruuden tehtävä on oman identiteetin syntyminen, mikä kehittyy vielä nuoruuden jälkeenkin. (Anttila ym. 2005, 126.) Viime vuosina varhaisnuoruuden alku on siirtynyt lähemmäksi toisen elinvuosikymmenen ensimmäisiä vuosia ja puberteetti alkaa nykyään yhä varhaisemmalla iällä. Toisaalta nuoruuden kesto on pidentynyt pitkälle kolmennalle elinvuosikymmenelle. Syinä tähän muutokseen pidetään koulutuksen pidentymistä ja elinkeinorakenteen muutosta. (Nurmi ym. 2006, ) 2.2 Fyysiset muutokset varhaisnuoruudessa Varhaisnuori elää keskellä puberteettia. Nuoressa tapahtuu paljon fyysisiä ja hormonaalisia muutoksia. (Nurmi ym. 2006,126.) Kehon rakenne ja koko muuttuu, motoriset kyvyt kasvavat ja aivojen toiminta kehittyy. Fyysiset muutokset ovat perimän mukaista fyysistä kypsymistä, mikä johtuu hormonitoiminnan käynnistymisestä. (Anttila ym. 2005, 127.) Puberteetin käynnistymisen ensimmäinen merkki on usein kasvupyrähdys. Pojilla tämä tapahtuu yleensä myöhemmin kuin tytöillä johtuen puberteetin alkamisiän erosta

8 8 (Nurmi ym. 2006,126). Puberteetti kestää yleensä kahdesta viiteen vuoteen (Aalberg & Siimes 1999, 15, 56). Puberteetin päätehtävä fyysisestä näkökulmasta on sukukypsyyden saavuttaminen (Nurmi ym. 2006, 126). Puberteetin aikana lapsesta kasvaa fyysisesti aikuinen. Sukupuolinen ja seksuaalinen kypsyminen alkaa puberteetin käynnistyessä. Tytöillä rinnat ja karvoitus alkavat kehittyä ja kuukautiset alkavat. (Aalberg & Siimes 1999, 15, 56.) Nämä ovat suurimmat fyysiset muutokset tytöillä puberteetin aikana (Nurmi ym.2006, 126). Pojilla fyysiseen kasvuun kuuluvat äänenmurros, karvoituksen lisääntyminen, parran kasvu ja sukupuolielinten kehittyminen (Nurmi ym. 2006, 126, Aalberg & Siimes 1999, 15, 56). Fyysiset muutokset saattavat kuitenkin aiheuttaa hämmennystä, levottomuutta ja kiihtymystä. Nuoresta saattaa tuntua, ettei oma keho ole hallinnassa. (Aalberg & Siimes 1999, 15, 56.) Fyysiset muutokset saavat varhaisnuoren miettimään käsitystä itsestään ja minäkuvan muotoutuminen alkaa (Nurmi ym. 2006, 128). Liikunnalla on suuri merkitys varhaisnuoren fyysisessä kehityksessä. Ennen murrosikää liikunnalla kehitetään nopeutta ja ketteryyttä. Murrosiän kasvupyrähdyksen jälkeen nuori voi alkaa kehittää lihasmassaa. Liikunta vahvistaa luustoa ja kehittä jänteitä. Murrosiässä nuorella voi olla motoriikan häiriöitä ja luuston vaurioita kasvupyrähdyksen aikana. Tämän takia on tärkeää, että jo lapsena keho tottuu liikkumaan säännöllisesti. (Nuori Suomi 2002c.) 2.3 Psyykkiset muutokset varhaisnuoruudessa Varhaisnuoruus tuo mukanaan myös psyykkisiä muutoksia. Varhaisnuoruudessa tärkein psyykkinen muutos on ajattelun kehittyminen abstraktimmaksi. (Nurmi ym. 2006, ) Lapsuudessa ajattelu on yleensä vielä yksilökeskeistä. Nuoruudessa ajattelu muuttuu enemmän muut huomioon ottavaksi ajatteluksi. Abstraktin ajattelun kehittyessä varhaisnuoren keskittymiskyky ja tarkkaavaisuus paranevat. Nuori kykenee keskittymään pitkiksi ajoiksi yhteen häntä kiinnostavaan asiaan, kun se vielä lapsuudessa saattaa olla hankalaa. (Anttila ym. 2005, ) Ajattelun muuttuessa laadullisemmaksi ja nuori alkaa hahmottaa ympäröivää maailmaa ja pohtia tulevaisuutta (Nurmi ym. 2006, ).

9 9 Erityisesti oma tulevaisuus alkaa kiinnostaa varhaisnuorta. Samalla nuori oppii havainnoimaan maailmaa yksilöllisesti. (Nurmi ym. 2006, 129). Varhaisnuoruus on siis myös yksilöllisyyden heräämisen aikaa. Nuori alkaa kohdata vastakkaisuuksia ja tämä saattaa johtaa omien rajojen kokeiluun. Osalle nuorista syntyy kapinointia ja kiistoja useinkin, erityisesti vanhempien kanssa. (Aalberg & Siimes 1999, ) Vaikka varhaisnuori kapinoi ja kokeilee rajojaan saattaa nuori toisinaan kaivata turvaa vanhemmistaan. Tunteet saattavat vaihdella usein ja nuori tarvitsee jonkun jonka kanssa jakaa tunteitaan. (Aalberg & Siimes 1999, ) Tunteiden jakaminen on tärkeää sillä ajattelun kehittyessä varhaisnuoren moraali ja arvot alkavat kehittyä. Varhaisnuoruus on tärkeää aikaa psyykkiselle kehitykselle, tällöin luodaan pohja maailmankuvan ja ideologian kehittymiselle. (Nurmi ym. 2006, 129.) Liikunnalla on tärkeä rooli myös varhaisnuoren psyykkisessä kehittymisessä. Liikunta edistää psyykkistä hyvinvointia ja edistää varhaisnuoren persoonallisuuden kehittymistä. (Honkanen 2002.) Liikunta tarjoaa positiivisia kokemuksia ja onnistumisen elämyksiä nuorelle, mikä kehittää nuoren minäkuvaa ja parantaa itsetuntoa. Liikunta tarjoaa mahdollisuuden lisäksi kokeilla omia rajojaan ja oppia toimimaan ryhmän jäsenenä. (Nuori Suomi 2002b.) 2.4 Sosiaalisuus ja ihmissuhteet varhaisnuoruudessa Varhaisnuoruus on ihmissuhteiden ja sosiaalisuuden kehittymisen aikaa. Varhaisnuoren sosiaalinen ympäristö koostuu kahdesta yhteisöstä, perheestä ja kaveripiiristä. Varhaisnuoruudessa suhde vanhempiin muuttuu ja kaverit tulevat entistä tärkeämmiksi. (Nurmi ym. 2006, 130.) Varhaisnuori alkaa nähdä vanhempansa myös aikuisina ja suhde vanhempiin muuttuu tasavertaisemmaksi. Vanhemmat vaikuttavat nuoren minäkäsityksen ja identiteetin syntyyn, siksi on tärkeää, että nuori voi keskustella vanhempiensa kanssa. (Anttila ym. 2005, ) Nuoren elämässä nuoruuden aikana tärkeimpiä ihmisiä ovatkin vanhemmat, sisarukset, ystävät ja seurustelukumppani (Salmela 2006, 11).

10 10 Varhaisnuoruudessa kaveripiiri koostuu yleensä samaa sukupuolta olevista nuorista. Nuoret ajautuvat usein kaltaistensa nuorien joukkoon, joiden kanssa jakaa asioitaan. (Nurmi ym. 2006, 130.) Samankaltaisuus tuo nuorelle tunteen yhteen kuuluvuudesta ja hyväksytyksi tulemisesta (Anttila ym. 2005, 137). Apua tarvitessaan varhaisnuori turvautuukin useimmiten ikäistensä ystävien apuun (Aalberg & Siimes 1999,57). Nuoret ottavat mallia toisistaan, mutta vaikuttavat omaan sosiaaliseen kehitykseensä myös omalla toiminnallaan. (Nurmi ym. 2006, 130.) Tytöillä sosiaalisen tuen verkosto on usein laajempi kuin pojilla ja heille kavereilta saatu vertaistuki on tärkeämpää (Salmela 2006, 11). Nuoruus on itsenäistymisen aikaa. Varhaisnuori joutuu ottamaan enemmän vastuuta omista asioistaan, kuten rahan käytöstä, vaatteista ja vapaa-ajastaan. Vanhempien tulee asettaa rajat nuorelle, mutta samalla tukea nuoren itsenäistymistä. Tämä on tärkeää sillä vanhemmat antavat varhaisnuorelle aikuisuuden mallin. Vuorovaikutusta opitaan lapsuuden aikana vanhemmilta kotoa ja varhaisnuoruudessa vuorovaikutus kehittyy sosiaalisen ympäristön kasvaessa. (Nurmi ym. 2006, 130.) Identiteetin kehittymisen kannalta tärkeää on koko fyysis-psyykkis-sosiaalinen hyvinvointi ja luottaminen sen jatkumiseen myös tulevaisuudessa (Anttila ym.2005, 141). Liikunta tarjoaa mahdollisuuden vuorovaikutukseen ja yhteiseen toimintaan nuorten välillä. Yhteinen toiminta puolestaan edistää nuoren eettistä ja sosiaalista kehitystä. Liikuntaharrastuksen avulla nuori oppii ottamaan toiset ihmiset huomioon ja miettimään omia arvojaan sekä asenteitaan. (Mertaniemi & Miettinen 1998, 14.) 3 KUUDESLUOKKALAISTEN LIIKUNTATOTTUMUKSET Liikunta on fyysistä aktiivisuutta, jonka avulla pyritään parantamaan kuntoa, edistämään terveyttä tai saavuttamaan liikunnan tuottama ilo ja nautinto. Fyysisellä aktiivisuudella tarkoitetaan lihastyötä, joka nostaa energiankulutuksen lepotasosta. Säännöllisesti harrastettu liikunta parantaa kuntoa ja ylläpitää terveyttä. Liikunnalla on tärkeä merkitys etenkin lihavuuden ehkäisemisessä. Liikunta voidaan jakaa

11 11 omatoimiseen ja ohjattuun liikuntaan. (Opetusministeriö 2007.) Liikuntatottumuksia käsitellään tässä tutkimuksessa erikseen omatoimisen ja ohjatun liikunnan kautta, koska aikaisemmat tutkimukset (Halme 2003, Laps Suomen tutkimus , Rautava 2003 & Telama 2004) ovat osoittaneet ohjatun liikunnan olevan vähäisempää kuin omatoimisen liikunnan. Tutkimuksessa tarkasteltiin kuudesluokkalaisten liikkumista lisäksi koulumatkojen kulkemisella. Aiempien tutkimusten (Hakkarainen 2007, Halme 2003, Paronen 2007 & Telama 2004) mukaan kouluun käveleminen ja pyöräileminen ovat vähentyneet. Vanhemmat vievät yhä useammin lapsensa autolla kouluun. 3.1 Lasten ja nuorten liikuntasuositukset Lapsille ja nuorille on tehty omat liikuntasuositukset. Aikuisten liikuntasuositukset eivät sovi lapsille ja nuorille sinällään, vaan aikuisten liikuntasuosituksista on muokattu lapsille ja nuorille omat suositukset. Lapsille ja nuorille suositellaan liikuntaa vähintään tunti päivässä sisältäen hyötyliikunnan. (Nuori Suomi 2002c.) Useissa maissa liikuntasuositus on sama kuin Suomessa eli tunti päivässä viikon jokaisena päivänä. Lisäksi suositellaan, että liikunta olisi muutamana päivänä viikossa raskaampaa. (Orjala 2005.) Riittävä liikunta tukee lasten ja nuorten hyvinvointia (Nuori Suomi 2002c). WHO:n koululaistutkimuksesta kävi ilmi, ettei suurin osa suomalaisista koululaisista täytä päivittäistä liikuntasuositusta. Aktiivisimpia liikunnan harrastajia ovat viidesluokkalaiset pojat, mutta vain puolet heistä liikkuu suositusten mukaisesti tunnin päivässä seitsemänä päivänä viikossa. (Vuori ym. 2007, 11.) Kansainvälisessä liikuntavertailussa ( ) todettiin myös, että suositusten mukaisesti riittävää liikuntaa harrasti puolet 11-vuotiaista varhaisnuorista (Roberts, Tynjälä & Komkov 2004)

12 Liikunnan merkitys varhaisnuorelle Tärkeimpiä syitä liikkumiselle ovat terveys ja hyvinvointi, mutta liikunnalla on merkitystä myös varhaisnuoren fyysiselle, motoriselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle kehitykselle.(laakso, Nupponen, Rimpelä & Telama 2006, 5.) Liikuntaharrastus auttaa lasta ja nuorta kehittämään itsetuntoa ja sosiaalisuutta. Liikunta myös tukee oppimista ja parantaa keskittymiskykyä. Lapsena ja nuorena opittu säännöllinen liikunnan harrastaminen on yleensä yhteydessä siihen, että liikunnan harrastaminen jatkuu läpi elämän. (Nuori Suomi 2002b.) Lasten ja nuorten liikunnassa tulisi ottaa huomioon fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kehittyminen saavutusten ja suoritusten sijasta. Liikunnasta nauttimisen ja liikunnan ilon tulisi olla etusijalla, jotta liikkuminen jatkuisi läpi elämän. (ENGSO 1998.) Murrosiässä liikunta alkaa vakiintua ja liikunnasta tai liikkumattomuudesta tulee pysyvä elämäntapa (Borg 2001). Liikunnan harrastaminen vapaa-ajalla muutaman kerran viikossa ei pysty korvaamaan terveyshyötyä, joka saadaan päivittäisestä liikunnasta. Uusimmissa tutkimuksissa on todettu, ettei edes nykysuositusten mukainen tunnin päivässä liikkuminen ole riittävä ehkäisemään sydän- ja verisuonitauteja. (Vuori, Ojala, Tynjälä, Villberg, Välimaa & Kannas 2007, 11.) Liikunnan muodot muuttuvat iän myötä. Lapsena liikunta on lähinnä leikkimistä, ulkoilua ja perheen yhteistä tekemistä. Kouluiässä mukaan saattaa tulla kilpaurheilu. Myöhemmin mukaan tulevat myös terveysliikunta ja arkiliikunta. Liikunnan tavoitteet vaihtelevat eri ihmisillä, toiset kilpailevat tosissaan toiset vain pitävät kuntoa yllä liikkumalla. Ohjattu liikuntaa järjestetään nykyisin runsaasti. Toisaalta Suomessa harrastetaan paljon omatoimista liikuntaa. (Opetusministeriö 2007.) Suomalaiset nuoret jakautuvat kolmeen ryhmään liikunta-aktiivisuuden mukaan. Ensimmäinen ryhmä on liikunnallisesti hyvin aktiiviset nuoret, jotka harrastavat paljon liikuntaa. Toinen ryhmä on liikunnallisesti melko aktiiviset nuoret, jotka harrastavat liikuntaa omatoimisesti ja harrastavat silloin tällöin ohjattua liikuntaa. Kolmantena ryhmänä ovat liikunnallisesti passiiviset nuoret, jotka liikkuvat harvoin. Heillä liikunnasta ei ole muodostunut liikunnallista elämäntapaa. (Opetusministeriö 2007.)

13 Omatoiminen liikunta osana varhaisnuoren liikkumista Liikuntatottumukset ovat muuttuneet viime vuosikymmenien aikana. Suomalaisten arkiliikunta on vähentynyt koko ajan. Liikunta on kuitenkin suosittu harrastusmuoto suomalaisten nuorten keskuudessa. Liikuntalajeja on tullut koko ajan lisää ja liikuntaaktiivisuuden arvellaan pysyneen ennallaan. Aktiivisimpia liikunnan harrastajia ovat vuotiaat. Nuoret harrastavat sekä omatoimista, että ohjattua liikuntaa. (Opetusministeriö 2007.) Omatoimisella liikkumisella tarkoitetaan esimerkiksi lenkkeilyä tai pesäpallon pelaamista kavereiden kanssa. (Opetushallistus 2003). Nuoret suosivat omatoimista liikuntaa, sillä useat nuorten suosimat lajit ovat omatoimisesti harrastettavia. Omatoimisessa liikunnassa nuoren ei tarvitse tehdä itseään koskevia päätöksiä muiden nuorten ehdoilla. Tämän katsotaan olevan tärkeä tekijä omatoimisen liikunnan harrastamiselle. Omatoimisen liikunnan harrastaminen vähenee yleensä 12 ikävuoden jälkeen. Toisaalta tuolloin liikunnan määrä kokonaisuudessaankin vähenee (Opetusministeriö 2007). Omatoimisen liikunnan harrastamisen määrät vaihtelevat aikaisemmin tehdyissä tutkimuksissa. Vuosien aikana ei kuitenkaan ole huomattavissa kehitystä omatoimisen liikunnan lisääntymiseen tai vähenemiseen vaan omatoimisen liikunnan määrä on pysynyt ennallaan. Uusimpien tutkimusten mukaan yli puolet 12 -vuotiaista harrastaa omatoimista liikuntaa vähintään kerran viikossa (Opetusministeriö 2007). Telaman tutkimuksessa (2004) omatoimista liikuntaa kerran viikossa harrasti alle puolet tutkimukseen osallistuneista viides -ja kuudesluokkalaisista. Rautavan tutkimuksessa (2003) omatoimista liikuntaa vähintään kerran viikossa harrastavia oli jopa 84 % (Rautava 2003, 87). Laps Suomen - tutkimuksessa ( ) vuotiaista lapsista lähes kolme neljäsosaa harrasti liikuntaa omatoimisesti vähintään kerran viikossa (Nupponen, Halme & Parkkisenniemi 2005, 9). Yhdestä kolmeen kertaan viikossa omatoimista liikuntaa Telaman tutkimuksessa harrasti 40 % viides- ja kuudesluokkalaisista (Telama 2004). Jyväslapset -tutkimuksessa (2003) omatoimista liikuntaa vähintään kaksi kertaa viikossa harrasti 60 % tutkimukseen osallistuneista varhaisnuorista (Halme 2003).

14 14 Useimpina päivinä omatoimista liikuntaa vähintään puoli tuntia harrasti suurin osa (78 %) Laps Suomen -tutkimukseen ( ) osallistuneista vuotiaista (Nuori Suomi 2002a, 9). Nuori Suomi -tutkimuksessa ( ) vähintään neljä kertaa viikossa omatoimista liikuntaa harrasti puolet tutkimukseen osallistuneista lapsista ja nuorista (Nuori Suomi 2002a, 9). Telaman tutkimuksessa (2004) omatoimista liikuntaa neljä kertaa tai enemmän viikossa harrasti 30 % tutkimukseen osallistuneista (Telama 2004). Laps Suomen -tutkimuksesta kävi ilmi, ettei kymmenesosa tutkimukseen osallistuneista lapsista liikkunut lainkaan. (Nupponen ym. 2005, 9.) Jyväslapset -tutkimuksessa oli myös liikuntaa harrastamattomia, sillä joka kymmenes tutkimukseen osallistuneista ei liikkunut lainkaan omatoimisesti (Halme 2003). Vuoren ym.(2007) mukaan vähän tai ei lainkaan liikkuvat nuoret ovatkin haasteellinen ryhmä, joille tulisi tarjota myönteisiä liikuntakokemuksia, jotta liikkumisesta tulisi elämäntapa eikä se olisi aikuisenakaan pakollinen velvoite. Aiemmat tutkimukset osoittivat suurimman osan varhaisnuorista liikkuvan omatoimisesti ainakin kerran viikossa. Tutkimusten mukaan suomalaiset varhaisnuoret eivät kuitenkaan harrasta terveytensä kannalta tarpeeksi omatoimista liikuntaa. Vuoren ym.(2007) mukaan urheilu- ja liikuntaseuroilla on merkittävä osa lasten ja nuorten liikuttajina, silti nuoret harrastavat aktiivisemmin omatoimista liikuntaa. Muidenkin aikaisemmin tehtyjen tutkimusten mukaan omatoimisen liikunnan harrastaminen on suositumpaa, kuin ohjatun liikunnan harrastaminen. 3.4 Ohjattu liikunta osana varhaisnuoren liikkumista Nuoren Suomen liikuntatutkimuksen tulosten mukaan vuosikymmen sitten lapset ja nuoret olivat parempikuntoisia kuin nykyään. Tulokset ovat ristiriitaisia, koska liikunnan ja urheilun määrä on lisääntynyt. Ristiriitaa selittää se, että ulkona leikkiminen ja liikkuminen ovat vaihtuneet tiettyinä kellon aikoina sisällä tapahtuvaan ohjattuun liikuntaan. (Nuori Suomi 2006, 7.) Ohjatulla liikunnalla tarkoitetaan liikkumista liikunta- tai urheiluseurassa (Opetushallitus 2003).

15 15 Ohjattua liikuntaa järjestetään nykyään yhä enemmän, sillä sen kysyntä on kasvamaan päin. Kilpaurheilun lisäksi halutaan tarjota ohjattua liikuntaa myös terveyden edistämisen ja kasvatuksen tukemiseksi. Omatoiminen liikunta on vielä toistaiseksi suositumpaa kuin ohjattu liikunta, mutta ohjattu liikunta yleistyy koko ajan. (Opetusministeriö 2007.) Rautavan (2003) tutkimuksen mukaan viidesluokkalaisista ohjattuun liikuntaan vähintään kerran viikossa osallistui pojista kaksi kolmasosaa ja tytöistä reilu kaksi viidesosaa (Rautava 2003, 87). Laakson ym. (2006) mukaan 9-12-vuotiaista pojista yli puolet (52 %) ja hieman alle puolet (46 %) tytöistä harrasti liikuntaa ohjatusti ainakin kerran viikossa (Laakso ym. 2006, 9). Telaman tutkimuksessa (2004) ohjattua liikuntaa 5-6 luokkalasista harvemmin kuin kerran viikossa harrasti yli 40 % tutkimukseen osallistuneista (Telama 2004). Halmeen tutkimuksessa (2003) ohjattua liikuntaa ei harrastanut lainkaan 30 % tutkimukseen osallistuneista.(halme 2003.) Uusimpien tutkimusten mukaan 12-vuotiaista lähes puolet (45 %) harrastaa ohjattua liikuntaa vähintään kaksi kertaa viikossa (Opetusministeriö 2007). Jyväslapset - tutkimuksessa (2003) ohjattua liikuntaa kaksi tai useampia kertoja viikossa 5-6 luokkalaisista harrasti yli puolet tutkimukseen osallistuneista (Halme 2003). Telaman tutkimuksessa kerrasta kolmeen kertaan viikossa ohjattua liikuntaa harrasti viidennes tutkimukseen osallistuneista (Telama 2004). Neljästi viikossa tai useammin ohjattua liikuntaa Telaman tutkimuksessa harrasti hieman alle viidennes pojista ja vajaa kymmenesosa tytöistä (Telama 2004). Laakson ym. (2006) tutkimuksessa ohjattua liikuntaa vähintään neljä kertaa viikossa harrasti hieman alle 40 % pojista ja hieman yli 20 % tytöistä (Laakso ym. 2006,9). Tutkimuksista voidaan todeta varhaisnuorten harrastavan ohjattua liikuntaa vähemmän kuin omatoimista liikuntaa. Kerran viikossa ohjattua liikuntaa harrastaa noin puolet varhaisnuorista ja yli neljä kertaa viikossa ohjattua liikuntaa harrastaa pojista reilu kolmannes ja tytöistä noin neljäsosa. Vuoren ym.(2007) mukaan urheiluseuraan kuuluva varhaisnuori on aktiivisempi liikkuja kuin seuraan kuulumaton varhaisnuori. Vuosien varrella tyttöjen osuus seuraurheilussa on kasvanut ja poikien osuus pysynyt lähes samansuuruisena. (Vuori ym. 2007, )

16 Koulumatkojen kulkeminen Suomalaiset liikkuvat entistä vähemmän kävellen ja pyöräillen. Liikenne- ja viestintäministeriö totesi 2004 kevyen liikenteen edistämisohjelman arviointiraportissaan kävelemisen ja pyöräilyn lisäämiselle olevan tarvetta. Raportissa painotettiin erityisesti koulumatkojen kulkemista kävellen tai pyöräillen. (Paronen 2007.) Koulumatkojen käveleminen ja paikasta toiseen käveleminen tai pyöräileminen ovat tärkeitä liikunnan lähteitä niin lapsille kuin nuorillekin (Laakso ym.2006, 7). Koulumatkojen pituudet ovat viimeisimpien tutkimusten mukaan lyhentyneet, mutta koulumatkat aktiivisesti kulkevien määrät ovat pysyneet ennallaan (Telama 2004). Hakkaraisen mukaan vanhemmat kuljettavat lapsensa kouluun yhä useammin autolla (Hakkarainen 2007). Parosen (2007) mukaan koulu- ja opiskelumatkoista 40 % tehdään henkilöautolla. Autolla kouluun vieminen on yleistynyt viime vuosina etenkin kaupungeissa. Suuntaus on ollut samansuuntainen myös muualla Euroopassa. (Paronen 2007.) Koululaisten liikunnallisuuden eli KOULI -tutkimuksen avulla tutkittiin vuotiaiden kuntoa ja liikunta-aktiivisuutta. KOULI -tutkimuksen tulokset vuodelta 1998 osoittavat, että tutkimukseen osallistuneiden koulumatkan keskiarvo oli 5,5 kilometriä. Alle 5 kilometriä koulumatka oli suurimmalla osalla (72 %) koululaisista (Laakso ym.2006, 7). Laps Suomen -tutkimuksessa ( ) oppilaiden koulumatka oli yleisimmin 0,5-2 kilometriä (Laakso ym.2006, 7). Jyväslapset -tutkimuksessa (2003) koulumatkan pituus 5-6 luokkalaisilla jakautui niin, että hieman yli puolella tutkimukseen osallistuneista koulumatka oli alle 2 km. Kahden viiden kilometrin koulumatka oli noin viidesosalla ja yli 5 km matka neljäsosalla tutkimukseen osallistuneista. (Halme 2003.) Laps Suomen -tutkimuksessa koulumatkansa käveli tai pyöräili keväisin ja syksyisin 75 % (Laakso ym.2006, 7). KOULI -tutkimuksessa syksyisin ja keväisin oppilaista kouluun käveli noin viidesosa ja pyöräili hieman yli puolet tutkimukseen osallistuneista. (Laakso ym.2006, 7.) Jyväslapset -tutkimuksessa koulumatkansa kävellen kulki syksyisin ja keväisin noin 30 %, pyöräili reilu 35 % ja auton kyydissä koulumatkansa

17 17 kulki reilu 30 % (Halme 2003). Kangasalan koulumatkatutkimuksessa ala-asteikäisistä koulumatkansa syksyisin ja keväisin kulki autolla hieman yli 5 %. Liikenneministeriön (1999) mukaan Suomessa 6-13-vuotiaista lapsista koulumatkansa kulki autolla noin 35 %, kävellen noin 30 % ja pyörällä noin 20 %. (Kalenoja 2004.) Laps Suomen -tutkimuksessa 9-12-vuotiaista talvisin koulumatkan käveli tai pyöräili hieman yli puolet (Laakso ym.2006,7). KOULI -tutkimuksessa talvisin koulumatkansa käveli 40 % ja pyöräili 20 % oppilaista (Laakso ym. 2006, 7). Jyväslapset - tutkimuksessa talvisin koulumatkansa kävellen kulki yli puolet (57 %), pyöräili 0,9 % ja auton kyydissä koulumatkansa kulki hieman yli 40 % 5-6 luokkalaisista (Halme 2003). Kangasalan koulumatkatutkimuksessa talvisin koulumatkansa autolla kulki reilu 10 % tutkittavista (Kalenoja 2004). Aiemmissa tutkimuksissa koulumatka on yleisimmin ollut alle 5 km. Koulumatkat ovat nykyisin lyhyempiä kuin aiemmin. Tutkimukset osoittavat, että talvisin suurin osa lapsista ja nuorista kulkee koulumatkansa kävellen. Syksyllä ja keväällä koulumatkat kuljetaan pyörällä tai kävellen. 4 VARHAISNUOREN LIIKKUMISEEN YHTEYDESSÄ OLEVIA TEKIJÖITÄ Varhaisnuoren liikunta-aktiivisuuteen vaikuttaa moni tekijä. Liikunta aktiivisuuteen yhteydessä ovat yksilölliset tekijät ja ympäristö. Yksilöllisistä tekijöistä sukupuolen ja iän on todettu olevan eniten yhteydessä liikunnan harrastamiseen. Ympäristötekijöistä perheen yhteinen liikunta on erittäin tärkeä tekijä lapsen ja nuoren liikuntaaktiivisuuden kannalta. Vanhempien liikunnan harrastamisen on todettu olevan yhteydessä lastensa liikunnan harrastamiseen. (Opetusministeriö 2007.) Tässä tutkimuksessa kuudesluokkalaisen varhaisnuoren liikkumiseen yhteydessä olevia tekijöitä tarkasteltiin sukupuolen ja vanhempien sekä perheen yhteisten liikuntatottumusten kautta, koska ne katsottiin tärkeimmiksi tekijöiksi.

18 Sukupuolen yhteys varhaisnuoren liikunnan harrastamiseen Varhaisnuoret ovat liikunnallisesti aktiivisimpia alakouluiässä. Siirryttäessä yläkouluun päivittäinen liikunta-aktiivisuus vähenee. Viidesluokkalaisten liikunta-aktiivisuuden on todettu olevan kaksi kertaa suurempi kuin seitsemäsluokkalaisten. Liikuntaaktiivisuuden vähenemistä voidaan selittää koulupäivien pitenemisellä yläkoulussa, jolloin harrastuksille ja liikkumiselle ei jää yhtä paljon aikaa. Iän myötä järjestettyyn liikuntaan osallistuminen vähenee. Tyttöjen liikunta-aktiivisuutta vähentää muun muassa kavereiden kanssa oleminen. (Vuori ym. 2007, 11.) Orjalan (2005) mukaan tyttöjen ja poikien liikunnan harrastamisessa on eroja. Pojat harrastavat päivittäistä liikuntaa aktiivisemmin kuin tytöt. Poikien on todettu myös harrastavan raskaampaa liikuntaa kuin tyttöjen. (Orjala 2005.) Laps Suomen -tutkimus ( ) osoitti myös, poikien harrastavan enemmän päivittäistä liikuntaa kuin tyttöjen. (Laakso ym.2006, 9.) Tyttöjen ja poikien liikunnan harrastamisen tavassa on myös eroja. Poikien on todettu harrastavan enemmän ohjattua liikuntaa kuin tyttöjen. Tytöt puolestaan harrastavat mieluiten omatoimista liikuntaa esimerkiksi lenkkeillen ja pyöräillen. (Orjala 2005.) Laps Suomen -tutkimuksessa ( ) 9-12-vuotiaat pojat harrastivat enemmän ohjattua liikuntaa kuin tytöt (Laakso ym.2006, 9). Nuoren Suomen -tutkimuksessa ( ) todettiin, että vuotiaista sekä pojista että tytöistä hieman yli 90 % harrasti liikuntaa (Nuori Suomi 2006, 40). Kansainvälisessä liikuntavertailussa ( ) suositusten mukaisesti riittävästi liikuntaa harrasti 11-vuotiaista pojista puolet ja tytöistä hieman alle puolet (Robert, Tynjälä & Komkov 2004). Voutilaisen tutkimuksessa alakoulun kuudesluokkalaisten liikuntatottumuksista omatoimista liikuntaa harrasti suositusten mukaisesti joka päivä 50 % tytöistä ja 52 % pojista. (Voutilainen 2005, 25.) WHO:n koululaistutkimuksessa (2002) 11-vuotiaista liikuntaa harrasti vähintään neljä kertaa viikossa pojista yli puolet (62) % ja tytöistä noin puolet. Samassa tutkimuksessa tutkittiin myös 13-vuotiaita. Heistä vähintään neljä kertaa viikossa liikuntaa harrasti lähes 60 % pojista ja 40 % tytöistä. Kaksi tai kolme kertaa viikossa liikuntaa harrasti

19 19 11-vuotiaista pojista hieman alle 30 % ja tytöistä hieman yli 30 %. (Vuori, Kannas & Tynjälä 2004.) Aiemmat tutkimukset osoittavat poikien olevan aktiivisempia liikkujia kuin tyttöjen. Pojat harrastavat etenkin ohjattua liikuntaa tyttöjä enemmän. Pojista isompi osa kuin tytöistä harrastaa liikuntaa useamman kerran viikossa. 4.2 Perheen liikunnan harrastaminen varhaisnuoren liikunnan tukena Vanhemmilla on tärkeä rooli liikkumisen esimerkin näyttäjänä lapselle. Vanhempien osallistuminen lastensa harrastuksiin on merkittävä tekijä lasten ja nuorten liikunnan harrastamisessa. Vanhempien aktiivinen liikunnan harrastaminen kannustaa myös lasta kasvamaan aktiiviseksi liikkujaksi. (Suomen ASH ry 2006.) Vanhemmat eivät välttämättä tiedosta, kuinka suuri vaikutus heidän omalla liikuntakäyttäytymisellään on lapsen liikuntatottumuksiin. Vanhempien liikuntamyönteisyys ei yksinään riitä kannustamaan lasta liikkumaan, vaan vanhempien päivittäisillä valinnoilla on suurempi merkitys lapsen liikuntatottumuksiin. (Salmela 2005.) Laps Suomen ( ) -tutkimuksen mukaan vanhempien liikunnan harrastamisella on huomattu olevan yhteyttä lasten liikunnan harrastamiseen. Molemmilla vanhemmilla on vaikutus sekä tyttöjen että poikien liikkumiseen. Isän vaikutus on yleensä suurempi, etenkin poikiin. (Laakso, Nupponen, Koivusilta, Rimpelä & Telama 2006, 8.) Rautavan (2003) tutkimuksessa viidesluokkalaisten liikuntatottumuksista kävi ilmi, että mikäli vanhempien liikunta on vähäistä, myös lapsi liikkui vähemmän kuin aktiivisesti liikuntaa harrastavan perheen lapsi. Tutkimukseen osallistuneista perheistä, joissa liikuntaa harrastettiin vähän tai ei lainkaan, myös kolme neljäsosaa lapsista liikkui harvemmin kuin kerran viikossa tai ei lainkaan. Perheissä, joissa liikunnalla on melko suuri tai erittäin suuri osuus yli kolmasosa näiden perheiden lapsista harrasti runsaasti liikuntaa. (Rautava, 2003, 71, 92.)

20 20 5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuudesluokkalaisten varhaisnuorten liikuntatottumuksia Lahden Yhteiskoulussa. Tutkimuksen avulla pyrittiin saamaan tietoa siitä kuinka paljon kuudesluokkalaiset harrastavat omatoimista ja ohjattua liikuntaa ja miten kuudesluokkalaiset kulkevat koulumatkansa. Lisäksi pyrittiin selvittämään liikunnan harrastamiseen yhteydessä olevia tekijöitä sukupuolen, perheen yhteisten ja vanhempien liikuntatottumusten kautta. Tutkimusongelmina olivat kuudesluokkalaisten liikunnan harrastaminen, koulumatkojen kulkeminen ja liikunnan harrastamiseen yhteydessä olevat tekijät. Tutkimusongelmiin haettiin vastauksia seuraavien kysymysten avulla: 1. Kuinka monta kertaa viikossa kuudesluokkalainen harrastaa omatoimista liikuntaa? 2. Kuinka monta kertaa viikossa kuudesluokkalainen harrastaa ohjattua liikuntaa? 3. Miten kuudesluokkalainen kulkee koulumatkansa? 4. Mitä yhteyttä varhaisnuoren sukupuolella on liikunnan harrastamisen määrään? 5. Mitä yhteyttä perheen yhteisillä liikuntatottumuksilla on kuudesluokkalaisen liikunnan harrastamisen määrään? 6. Mitä yhteyttä vanhempien liikuntatottumuksilla on kuudesluokkalaisen liikunnan harrastamisen määrään? 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 6.1 Tutkimusmenetelmä Tutkimus menetelmäksi tulisi valita menetelmä, jolla saadaan parhaiten vastaus tutkimusongelmiin. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007, 179.) Hoitotieteelliseen tutkimukseen sopii tutkimusotteeksi niin kvalitatiivinen kuin kvantitatiivinenkin tutkimusote (Vehviläinen-Julkunen & Paunonen 1997, 19). Kvantitatiivisella tutkimuksella tutkitaan asioiden välisiä riippuvuuksia, asioiden muutoksia, lukumääriä

21 21 tai prosentteihin liittyviä kysymyksiä (Heikkilä 1999, 15). Kvantitatiivisella tutkimusotteella voidaan saada tietoa suurelta joukolta (Hirsjärvi ym. 2007, 175). Tutkimusotteeksi valittiin kvantitatiivinen lähestymistapa. Tutkimusmenetelmän valintaa tukee se, että haluttiin vastauksia kysymyksiin kuinka usein ja kuinka monta kertaa kuudesluokkalainen harrastaa liikuntaa. Tutkimuksessa haluttiin myös tietoa vanhempien ja lasten liikuntatottumusten yhteyksistä toisiinsa. Tutkimukseen haluttiin mukaan kaikki Lahden Yhteiskoulun kuudesluokkalaiset, jonka vuoksi oli järkevää valita kvantitatiivinen lähestymistapa. Kyselylomakkeen avulla saadaan kerättyä tietoa suurelta joukolta ja voidaan kysyä useita kysymyksiä. Hyvin tehty kyselylomake helpottaa tutkimustulosten analysointia ja tutkimuksen aikataulu voidaan suunnitella etukäteen. Kyselylomakkeen tulosten analysointiin on olemassa valmiit menetelmät, joten tutkijan ei tarvitse keksiä uusia analyysitapoja. (Hirsjärvi ym. 2007, 190.) Mittarin eli kyselylomakkeen laadinta vaatii huolellista perehtymistä kirjallisuuteen, mittaamisen mahdollisuuksien miettimistä ja lupien hankkimista (Vehviläinen-Julkunen & Paunonen 1997, 24). Tutkimuksen aineisto kerättiin strukturoidun kyselylomakkeen avulla (LIITE 1). Kyselylomake laadittiin teoreettisen viitekehyksen ja tutkimusongelmien pohjalta. Teoreettinen viitekehys koottiin perehtymällä aikaisempiin tutkimuksiin ja alan kirjallisuuteen ennen teorian kirjoittamista ja mittarin luomista. Mittari rakennettiin niin, että se vastaisi kaikkiin tutkimusongelmiin. Mittaria suunnitellessa käytiin läpi aiempia mittareita, mutta niistä ei löytynyt sopivaa valmista mittaria vastaamaan tämän tutkimuksen tutkimusongelmia ja tarkoitusta. Kyselylomakkeessa voidaan käyttää erilaisia kysymystapoja, joilla selvitellään tutkimusongelmiin vastauksia. Kyselylomakkeessa voidaan käyttää avoimia kysymyksiä, monivalintakysymyksiä tai asteikollisia kysymyksiä. Monivalintakysymyksillä saadaan helposti tietokoneella analysoitavia vastauksia. Vastaajan on myös helppo tunnistaa kysytty asia monivalintakysymyksestä. Lisäksi monivalintakysymysten etuna on saman kysymyksen vastausten vertailtavuus. (Hirsjärvi ym. 2007, 194, 196.) Kyselylomakkeeseen valittiin kysymystyypiksi monivalintakysymykset eli kysymyksiin laadittiin valmiit vastausvaihtoehdot.

22 22 Monivalintakysymyksiin päädyttiin, koska haluttiin tietokoneella analysoitavaa tietoa, jota on helppo vertailla. Lisäksi monivalintakysymykset olivat yksinkertaisin tapa saada vastaukset tutkimusongelmiin. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa mittarin esitestaus on tärkeää, koska se parantaa tutkimuksen luotettavuutta ja vastaavuutta (Paunonen & Vehviläinen - Julkunen 1997, 24). Mittari esitestattiin ennen varsinaisen kyselyn toteuttamista kahdella kuudesluokkalaisella. Näin varmistettiin, että kysymykset ovat ymmärrettäviä ja selkeitä. Esitestauksen jälkeen kyselylomakkeeseen tehtiin muutamia muutoksia. Kyselylomakkeesta poistettiin kysymys kenen luona kuudesluokkalainen asuu. Ulkoasusta tehtiin selkeämpi ja kyselyyn lisättiin väliotsikot lukemisen ja ymmärrettävyyden helpottamiseksi. 6.2 Kohdejoukon valinta Kvantitatiivisessa tutkimuksessa on tavoitteena saada tuloksia, jotka voidaan yleistää perusjoukkoon (Hirsjärvi ym. 2007, 175). Perusjoukolla tarkoitetaan ryhmää, josta tutkittavaa tietoa halutaan saada (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1997, 23). Koko perusjoukon tutkiminen on hankalaa ja aikaa vievää. Yleensä otetaankin edustava otos tästä perusjoukosta. Mitä suurempi otos on, sitä tarkemmin ne voidaan yleistää perusjoukkoon. (Hirsjärvi ym. 2007, 175). Tutkittaessa tiettyä ryhmää ihmisiä voidaan puhua kokonaistutkimuksesta. Tämän mahdollistaa se, että kaikki kyseiseen ryhmään kuuluvat osallistuvat tutkimukseen. (Hirsjärvi ym. 2007, 174.) Tämän tutkimuksen perusjoukko olivat kaikki Lahden Yhteiskoulun kuudesluokkalaiset. Aineiston otantaa suunnitellessa on tärkeää miettiä otoskokoa. Aineiston koko on hyvä kun olennainen saadaan selville ilman, että on kerätty turhaa tietoa. (Nummenmaa, Konttinen, Kuusinen & Leskinen 1997, 21, 35.) Yleisohjeena on pidetty, että frekvenssianalyysiin riittää pienikin aineisto N> 20. Analyyseissa, joissa tehdään monimuuttujaisia tai korrelatiivisia-analyyseja otoskoon alarajana on pidetty N> 100. (Nummenmaa ym.1997, 35.)

23 23 Tämän tutkimuksen kohderyhmänä olivat Lahden Yhteiskoulun kuudesluokkalaiset. Yhteistyökumppaniksi valittiin Lahden Yhteiskoulu, koska koulussa oltiin halukkaita yhteistyöhön ja tiedettiin koulun olevan halukas osallistumaan liikunta-aiheiseen tutkimukseen. Tutkimukseen osallistuivat kaikki Lahden Yhteiskoulun 128 kuudesluokkalaista. Tässä tutkimuksessa otoskoko oli siis N= 128 eli otoskoko oli riittävä analyysin tekemiseen. Tutkimus oli kokonaistutkimus eli tutkittiin koko perusjoukkoa, joka oli Lahden Yhteiskoulun kuudesluokkalaiset. Tuloksia ei voida yleistää muiden koulujen kuudesluokkalaisiin, koska tutkittiin vain yhden koulun kuudesluokkalaisia. 6.3 Aineiston keruu Ennen aineiston keruuta tulee määritellä tutkimuksen kohderyhmä. Aineiston keräämisessä tulee olla huolellinen ja kaikki mittaustulokset tulee olla käytettävissä aineiston analyysin alkaessa. Kyselytutkimuksessa aineisto voidaan kerätä postitse, puhelimitse tai jakamalla kyselylomakkeita. (Nummenmaa 2004, 30.) Tutkimushenkilöitä olisi motivoitava ja heiltä on saatava suostumus ennen tutkimuksen suorittamista. Suostumuksen voi ottaa suullisesti tai kirjallisesti. Tarvittavat luvat on myös haettava ennen tutkimusta. (Nummenmaa ym.1997, 21.) Aineiston keruun vaiheessa on huolehdittava kerääjien kouluttamisesta ja kyselyihin vastaajille annettavista ohjeista (Vehviläinen-Julkunen & Paunonen 1997, 24). Sopimus tutkimuksen tekemisestä (LIITE 2) tehtiin Lahden Yhteiskoulun terveydenhoitajan kanssa. Tutkimuslupa haettiin Lahden Yhteiskoulun rehtorilta. Rehtori myönsi luvan ennen tutkimuksen suorittamista. Tutkimuslupa liitteenä (LIITE 3). Vapaaehtoisuudesta osallistua tutkimukseen tiedotettiin ennen kyselyn suorittamista. Aineisto kerättiin toukokuussa Kyselylomake sisälsi 10 monivalintakysymystä. Kyselylomakkeen kysymykset oli jaettu teemoittain. Teemoina kyselylomakkeessa olivat sukupuoli, liikunnan harrastaminen, perheen yhteinen liikunta ja koulumatkat. Kyselylomakkeet vietiin koululle ja opettajat ja tutkijat jakoivat kyselylomakkeet kuudesluokkalaisille luokanvalvojan tunnin alussa. Kuudesluokkalaisia ohjeistettiin

24 24 kyselylomakkeen täyttämisestä. Käymällä itse paikanpäällä jakamassa kyselylomakkeet varmistettiin, että kato olisi mahdollisimman pieni. Vastausprosentti oli 100 %. Kyselylomakkeet saatiin takaisin samana päivänä. Yksi luokka täytti kyselyt vasta seuraavana päivänä, sillä he eivät olleet paikalla kun muut luokat täyttivät kyselyt. Nämä kyselylomakkeet haettiin koululta seuraavana päivänä. 6.4 Aineiston analysointi Aineiston analysointi on tutkimuksen tärkeä vaihe. Analysoitaessa selviää, millaisia vastauksia tutkimusongelmiin saadaan tai saadaanko tutkimusongelmiin lainkaan vastauksia. Aineisto voidaan analysoida monella eri tavalla. Tutkimuksen aineiston analyysimenetelmäksi tulisi kuitenkin valita se menetelmä, jolla saadaan parhaiten vastaus tutkimusongelmiin. (Hirsjärvi ym. 2007, 219.) Aineiston analyysi tulisi tehdä ennalta suunnitellulla tavalla ja tarkistaa vastaako saatu aineisto asetettuja oletuksia. Aineistosta saattaa kuitenkin nousta esiin jokin ilmiö, jota tutkija ei ole osannut lainkaan odottaa suunnitellessaan tutkimusta. Analyysivaiheessa pitäisi kuitenkin pyrkiä analysoimaan tutkimusongelmiin saatuja tuloksia. (Nummenmaa 2004, 31.) Aineisto tulisi analysoida mahdollisimman pian aineiston keruun jälkeen. Aineiston analysoinnin aloittamisen vaihe riippuu kuitenkin tutkimustavasta. Aineistoa aletaan analysoida heti aineiston keruun ja järjestämisen jälkeen, kun aineisto on kerätty strukturoidulla lomakkeella tai asteikkomittarilla. (Hirsjärvi ym, 2007, 218.) Tämän tutkimuksen aineiston analysointi aloitettiin heti aineiston keruun jälkeen. Ensimmäiseksi kyselylomakkeet numeroitiin, jotta voitaisiin tarvittaessa palata aineistoon. Tutkimuksessa käytettiin aineiston analysointiin tilastollista SPSS - ohjelmaa. Aineistoa voidaan analysoida eri tavoin. Selittämiseen pyrkivässä lähestymistavassa käytetään usein tilastollista analyysia ja päätelmien tekoa (Hirsjärvi ym 2007, 219). Tilastollisen tutkimuksen analyysissa tarkastellaan muuttujien välistä yhteyttä ja tarkastellaan muuttujien välistä vuorovaikutusta (Heikkilä 1999, 139). Kvantitatiivisessa

25 25 analyysissa tyypillisintä on aloittaa analyysi ristiintaulukoinnilla. Myöhemmin siirrytään muihinkin menetelmiin, jos niihin on tarvetta. (Alkula, Pöntinen & Ylöstalo 1994, 144.) Halutessa tarkastella asioiden yhteyttä toisiinsa käytetään analysoinnissa ristiintaulukointia tai jotakin muuta kaksiulotteista frekvenssijakaumaa (Lehtinen & Niskanen 1997, 96). Ristiintaulukointi on yksinkertaisin keino selvittää kahden asian välistä yhteyttä (Metsämuuronen 2000, 31). Tilastollista merkittävyyttä tutkittiin khiineliö-testillä, selvittämällä muuttujien välistä yhteyttä. Khiin-neliö-testin edellytyksenä on, että tyhjiä tai alle viiden frekvenssin soluja ei saa olla enemmän kuin 20 %. P-arvon tulee olla pienempi tai yhtä suuri kuin 0,05, jotta tulos on tilastollisesti melkein merkitsevä. Tämä tarkoittaa, että tulos on yleistettävissä 95 %:n todennäköisyydellä perusjoukkoon. (Heikkilä 1999, ) Jos p-arvo on pienempi tai yhtä suuri kuin 0,01 tulos on tilastollisesti merkitsevä. Kun p-arvo on pienempi tai yhtä suuri kuin 0,001 tulos on tilastollisesti erittäin merkitsevä. Tilastollisesti merkitsevä tulos on vain silloin, kun prosentti on 5 tai sen alle eli p<0,05 tai yhtä suuri kuin 0,05. (Nummenmaa ym. 1997, 43.) Aineiston analyysin alkuvaiheessa päädyttiin yhdistämään kyselylomakkeen vastauksia, jotta saataisiin merkitsevämpiä tuloksia. Kyselylomakkeen kysymyksissä kaksi, kolme, viisi ja seitsemän kaksi viimeistä vastausvaihtoehtoa yhdistettiin toisiinsa. Koulumatkan pituudessa tehtiin yhdistelyjä niin, että vaihtoehdoiksi jäi 0-2 km, 2-5 km ja yli 5 km. Tämä helpotti analyysia ja saatiin merkitsevämpiä tuloksia. Ristiintaulukoinnin lisäksi tuloksia analysoitiin myös frekvenssien eli prosenttijakautumien avulla. Suorat jakaumat prosentein ovat tutkimuksen liitteenä (LIITE 4). Havaintojen eli frekvenssien laskeminen on yksinkertaisin tapa kuvailla aineistoa. Frekvenssien avulla lasketaan, kuinka monta mitäkin erityyppistä tai suuruista havaintoa aineistoon kuuluu. Havainnot voidaan lisäksi luokitella eri luokkiin ja laskea eri luokkiin kuuluvien havaintojen frekvenssit. Frekvenssit ovat tärkeitä silloin, kun aineistoa kuvaillaan graafisesti. (Nummenmaa 2004, 54.) Kvantitatiivisen tutkimuksen tulokset esitetään usein graafisesti, sillä kuvioiden avulla tietoa saadaan välitettyä nopeasti (Heikkilä 1999, 149.) Graafiset taulukot parantavat myös tutkimuksen luettavuutta ja ymmärrettävyyttä (Hirsjärvi ym. 2007, 305).