Espoon kaupunki Pöytäkirja 307. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
|
|
- Kalle Korhonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunginhallitus Sivu 1 / / / Valtuustoaloite perhepäivähoidon kehittämisestä (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Leena Heikkinen, puh Jaana Suihkonen, puh Maria Rauman, puh Titta Tossavainen, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Sampo Suihko Kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto merkitsee tiedoksi selostusosan vastauksena valtuutettu Kirsi Louhelaisen ym jättämään valtuustoaloitteeseen perhepäivähoidon kehittämisestä ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. Päätös Oheismateriaali Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. - Valtuustoaloite Selostus Kirsti Louhelainen ja 34 muuta valtuutettua ovat jättäneet valtuustoaloitteen perhepäivähoidon kehittämisestä. Aloitteessa esitetään selvitettäväksi keinoja, joilla Espoossa voitaisiin lisätä perhepäivähoitoa ja näin vähentää päivähoitopaikkojen puutetta. Aloitteen mukaan moni perhe haluaa perhepäivähoitoa, mutta jää ilman paikkaa. Valtuustoaloitteessa esitetään muun muassa, että perhepäivähoitajan työn houkuttelevuutta lisättäisiin maksamalla perhepäivähoitajalle korvaus myös omien lasten hoidosta ryhmässä. Lautakuntien lausunnot Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on antanut kokouksessaan lausunnon vastauksena valtuustoaloitteeseen. Svenska rum -lautakunta antoi kokouksessaan samansisältöisen lausunnon: Taustaa Vuoden 2013 lopussa oli Espoon suomen- ja ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa yhteensä lasta. Perhepäivähoidossa tai vastaavassa lapsista oli Nämä lapset jakautuivat perhepäivähoidon eri muotoihin seuraavasti:
2 Kaupunginhallitus Sivu 2 / 2 - lapsista oli kunnallisessa perhepäivähoidossa, joista hoitajan kotona tapahtuvassa perhepäivähoidossa oli 266 ja ryhmäperhepäivähoidossa 794 lasta, - yksityisen hoidon tuella oli hoitajan kotona tapahtuvassa perhepäivähoidossa 145 lasta ja 232 lapsen kohdalla perhe oli palkannut työsopimussuhteisen hoitajan kotiin, - yksityisen hoidon tuella ryhmäperhepäivähoidossa olevia lapsia ei saa eriteltyä yksityisessä päiväkotihoidossa olevista Kansaneläkelaitoksen tuottamista tilastoista. Espoossa toimii yhteensä neljä yksityistä ryhmäperhepäiväkotia, joissa on yhteensä noin 40 päivähoitopaikkaa. Perhepäivähoidon määrä ja houkuttelevuus päivähoitomuotona on vähentynyt tasaisesti koko Suomessa ja erityisesti suurissa kaupungeissa, kuten Espoossa, viimeisen kymmenen vuoden aikana. Espoossa perhepäivähoidossa ja yksityisessä perhepäivähoidossa olevien lasten määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa lähes 40 %. Espoon suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa on 65 tällä hetkellä työssä olevaa perhepäivähoitajaa, joista Espoon keskuksen palvelualueella 30, Espoonlahdessa 19, Tapiolassa 7, Leppävaarassa 6 ja Matinkylä-Olarin palvelualueella 3. Tämän lisäksi Tapiolassa toimii yksi kolmiperhepäivähoitaja. Ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa perhepäivähoitajia on 8. Suomen ja ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa perhepäivähoitajien keski-ikä on huomattavasti varhaiskasvatuksen muuta henkilöstöä korkeampi. Eläkkeelle jäävien perhepäivähoitajien tilalle ei saada palkattua vastaavaa määrää uusia perhepäivähoitajia. Pätevien ja sopivien perhepäivähoitajien palkkaaminen on haastavaa muun muassa sen vuoksi, että kunnallisilta perhepäivähoitajilta vaaditaan nykyisin varhaiskasvatusalan koulutus ja oman kodin antaminen hoitolasten käyttöön sekä yksin kotona tehtävä työ houkuttelevat entistä harvempia. Ryhmäperhepäiväkoteihin työntekijöitä on helpompi saada. Perhepäivähoitajien palkkaus Perhepäivähoitajan peruspalkka määräytyy hoitajalta varattujen hoitopaikkojen lukumäärän mukaan. Hoitopaikasta maksettava tehtäväkohtainen peruspalkka on Espoossa korkeampi kuin KVTES:n esittämä vähimmäiskorvaus. Esimerkiksi jos hoitajalla on ammattitutkinto, maksetaan KVTES:n mukaan 400,67 euroa / lapsi/ kk. Espoossa maksetaan 444,02 euroa / lapsi / kk. Tämän lisäksi perhepäivähoitajalle maksetaan ns. ikätekijälisää jokaisesta alle 2-vuotiaasta hoitolapsesta 42,77 euroa/lapsi. Espoossa on kiinnitetty erityistä huomiota perhepäivähoitajan palkan pysymiseen kuukausipalkan kaltaisena. Vaikka ryhmän yksi hoitopaikka olisi jonkin aikaa täyttämättä perhepäivähoitajasta riippumattomasta syystä, ei hoitajan palkkaa pienennetä. KVTES:n mukaan hoitajalla on oikeus jäädä tilapäiselle hoitovapaalle oman alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa, mutta se on palkaton.
3 Kaupunginhallitus Sivu 3 / 3 Espoossa perhepäivähoitajilla on kuitenkin samanlainen oikeus kuin kunnan muillakin työntekijöillä tilapäiseen palkalliseen hoitovapaaseen. Perhepäivähoidon kysyntä ja tarjonta Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa hoitajan kotona annettavan perhepäivähoidon hoitopaikkojen kysyntä ja tarjonta ovat tasapainossa Espoonlahden, Leppävaaran ja Matinkylä-Olarin palvelualueilla. Pohjois- Espoossa on tarjontaa enemmän kuin kysyntää. Poikkeuksen muodostaa Tapiolan palvelualue, jossa perhepäivähoidon kysyntä on noin kolme kertaa tarjontaa suurempi. Kysyntään on yritetty vastata palkkaamalla vuonna 2014 kaksi uutta perhepäivähoitajaa. Ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa kysyntä ja tarjonta ovat tasapainossa. Ryhmäperhepäivähoitopaikkojen kysyntä ja tarjonta on tasapainossa Matinkylä-Olarin palvelualueella. Leppävaarassa ja Pohjois-Espoossa tarjonta on kysyntää suurempaa, samoin Espoonlahden ja Espoon keskuksen palvelualueiden sisällä tarjontaa on paikoin enemmän kuin kysyntää. Eniten hakijoita ryhmäperhepäivähoitoon oli Tapiolassa, jossa ryhmäperhepäivähoitoon oli kolme kertaa enemmän hakijoita kuin sinne kyettiin sijoittamaan. Ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa ryhmäperhepäivähoitopaikkojen kysyntä ja tarjonta on tasapainossa. Perhepäivähoitoryhmän muodostaminen ja työaikalain muutoksen vaikutukset Päivähoitolain mukaan perhepäivähoitoryhmässä voi samaan aikaan olla hoitajan omat alle kouluikäiset lapset mukaan lukien enintään neljä kokopäivähoidossa olevaa lasta ja lisäksi osapäivähoidossa yksi esiopetusikäinen lapsi. Ryhmäperhepäivähoidossa kahdella hoitajalla voi samaan aikaan olla enintään 8 kokopäivähoidossa olevaa lasta ja kaksi esiopetusikäistä lasta. Kolmen hoitajan ryhmäperhepäiväkodissa voi olla enintään 12 kokopäivähoidossa olevaa lasta. Samaan perhepäivähoitoryhmään voidaan sijoittaa useampia osaviikkoista kokopäivähoitoa tarvitsevia lapsia, jos heidän hoitopäivänsä limittyvät siten, että lapset eivät käytä hoitopaikkaa samanaikaisesti. Kahden tai useamman perheen hoitotarpeen yhteensovittaminen edellyttää sekä perheiden että työnantajien joustavuutta. Hoitajan kotona tapahtuvaan perhepäivähoitoon osaviikkoisten lasten sijoittaminen limittäin onnistuu harvoin, ryhmäperhepäivähoidossa tällaisia ratkaisuja on suuremmasta lapsimäärästä johtuen hieman helpompi tehdä. Perhepäivähoitajien siirtymisestä työaikalain piiriin on aiheutunut haasteita työn organisoinnissa. Hoitajan lainmukainen säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa eli keskimäärin 8 tuntia päivässä. Perhepäivähoitoryhmään on vaikea löytää lapsia, joiden hoitoaika pysyisi näissä rajoissa. Tästä johtuen hoitajan työpäivä on useimmiten yli 8 tuntia, mikä kompensoidaan hoitajalle tasoitusvapaana, jolloin lapset ovat varahoidossa. Varahoitojärjestelmä lisää perhepäivähoidon kustannuksia ja vähentää hoitomuodon houkuttelevuutta, niin hoitajan kuin perheenkin näkökulmasta.
4 Kaupunginhallitus Sivu 4 / 4 Yksityinen hoitajan kotona tapahtuva perhepäivähoito Kunnallista perhepäivähoitoa täydentää yksityinen perhepäivähoito. Hoitajat ovat yksityisyrittäjiä, joita työaikalaki ei koske. Se on myös hoitajalle taloudellisesti kannattavampaa, mistä johtuen yksityisten perhepäivähoitajien määrä ei ole vähentynyt. Työaikalain tultua voimaan muutama kunnallinen perhepäivähoitaja siirtyi yksityisiksi hoitajiksi. Syyksi he ilmoittivat mahdollisuuden tehdä pitempää työpäivää ja saada siten paremmat ansiot. Yksityiset perhepäivähoitajat toimivat tyypillisesti hoitajina muutaman vuoden hoitaen samalla omia alle kouluikäisiä lapsiaan ja palaavat omien lasten kasvettua takaisin vakituisiin työpaikkoihinsa. Yksityisen perhepäivähoidon valvontavastuu on kunnalla. Joissakin kunnissa, esimerkiksi Jyväskylässä ja Oulussa, perhepäivähoidon kehittämistoimenpiteet on suunnattu erityisesti yksityisen perhepäivähoitoon. Hoitajan kotona tapahtuvan päivähoidon kustannukset Vuonna 2013 kunnallisen hoitajan kotona tapahtuvan perhepäivähoidon kustannukset lasta kohden olivat euroa / vuosi (netto) ja ryhmäperhepäivähoidossa euroa / vuosi (netto). Päiväkotihoidossa kustannukset laskennallista lasta kohden olivat euroa / vuosi (netto). Yksityisen perhepäivähoidon kustannukset lasta kohden olivat keskimäärin euroa / vuosi (yksityisen hoidon tuki, netto). Yksityisen perhepäivähoidon kustannuksiin ei sisälly yksityiseen perhepäivähoitoon liittyvän hallinnoinnin kustannuksia, joista vastaavat Kansaneläkelaitos ja Espoon kaupunki. Yksityisessä perhepäivähoidossa hoitaja perii lapsista yleensä kiinteän kaikille perheille samansuuruisen hoitomaksun, joka vastaa kunnallisen päivähoidon maksimimaksua. Yksityisen hoidon tuella työsuhteisen hoitajan palkanneet perheet huolehtivat hoitajan sosiaaliturvamaksusta ja lakisääteisistä vakuutusmaksuista, joita ovat työttömyysvakuutusmaksu, työeläkemaksu, tapaturmavakuutus ja ryhmähenkivakuutus. Perhepäivähoidon edellytyksien parantaminen Yhdeksi kannustimeksi perhepäivähoitajan työn houkuttelevuuden lisäämiseksi aloitteessa esitetään, että hoitajan oma lapsi/lapset voitaisiin sijoittaa osaksi hoitoryhmää, jolloin hoitaja saisi palkan myös omasta lapsestaan ja maksaisi hänestä päivähoitomaksun. Jos hoitajan oma alle 3-vuotias lapsi sijoitettaisiin osaksi ryhmää, hoitaja ei voisi saada kotihoidon tukea ja Espoo-lisää, jolloin hoitajan kokonaisansiot vähenisivät. Hoitajan oman lapsen sijoittamisella osaksi hoitoryhmää voi olla kannustavaa merkitystä, jos hoitajan oma lapsi on yli 3-vuotias (mutta alle kouluikäinen), jolloin kotihoidon tukea ei enää makseta. Joissakin
5 Kaupunginhallitus Sivu 5 / 5 kunnissa hoitajalle maksetaan ns. hoitorahaa omasta yli 3-vuotiaasta lapsesta. Esimerkiksi Nurmijärvi maksaa perhepäivähoitajan kuntalisää 200 /lapsi sekä kunnallisille että yksityisille perhepäivähoitajille jokaisesta hoitajan omasta lapsesta, jonka oikeus kotihoidontuen kuntalisään on päättynyt. Perhepäivähoitajan kuntalisää vastaavaa ns. palvelurahaa maksetaan muun muassa Jyväskylässä ja Oulussa. Molemmissa kaupungeissa palveluraha on ollut käytössä vasta niin vähän aikaa, että vielä ei ole mahdollista arvioida sen vaikutusta perhepäivähoidon tarjontaan ja kysyntään. Tampereella kunnallisten perhepäivähoitajien omat alle kouluikäiset lapset vaikuttavat perhepäivähoitajan palkkaan samoin perustein kuin muut perhepäivähoitajalle sijoitetut lapset. Tästä huolimatta Tampereen kunnallisessa perhepäivähoidossa olevien lasten määrä on vähentynyt tasaisesti kuten muissakin suurimmissa kaupungeissa. Yksityisen perhepäivähoidon houkuttelevuuden lisäämiseksi opetus- ja varhaiskasvatus- sekä Svenska rum -lautakunnat ovat käsitellessään syyskuussa 2014 talousarvioehdotusta vuodelle 2015 esittäneet, että yksityisen hoidon tuen Espoo-lisään tehdään korotukset muun muassa koskien perhepäivähoitoa. Esityksen mukaan hoitajan kotona tapahtuvassa perhepäivähoidossa kuntalisä olisi alle 3-vuotiaan kokopäivälapsen osalta 320 euroa / kk ja yli 3-vuotiaan osalta 192 euroa / kk. Ryhmäperhepäivähoidossa uusi kuntalisä olisi alle 3-vuotiaiden kokopäivälasten osalta 612 euroa / kk ja yli 3-vuotiaiden osalta 428 euroa/kk. Työsopimussuhteisen hoitajan palkkaamiseksi kotiin kuntalisä olisi alle 3- vuotiaiden kokopäivälasten osalta 560 euroa / kk ja yli 3-vuotiaiden osalta 190 euroa / kk. Päiväkotirakennusinvestoinnit Aloitteessa todetaan, että päivähoitopalvelua voisi tarjota perhepäivähoitona ison päiväkotirakennusinvestoinnin sijaan. Uusien päiväkotien rakentamisessa suositaan tällä hetkellä vähintään kuuden ryhmän päiväkoteja, joihin voidaan sijoittaa lasten iästä ja hoitoajasta riippuen enintään 126 lasta. Vastaavan lapsimäärän hoitaminen perhepäivähoidossa edellyttäisi noin 31 perhepäivähoitajan palkkaamista. Perhepäivähoito ei voi ratkaista väestön- ja palvelujen tarpeen kasvun aiheuttamaa päivähoitopaikkojen lisäämistä, mutta varhaiskasvatuksessa se on ja halutaan myös säilyttää yhtenä hoitomuotovaihtoehtona. Johtopäätökset Perhepäivähoitopaikkojen tarjonta vastaa pääosin Espoossa hyvin paikkojen kysyntää. Ainoastaan suomenkielisen varhaiskasvatuksen osalta Tapiolan alueella kysyntä on tarjontaa suurempaa. Paikoin vapaita perhepäivähoitopaikkoja on jopa enemmän kuin päivähoitohakemuksessa perhepäivähoidon ensisijalle asettaneita hakijoita.
6 Kaupunginhallitus Sivu 6 / 6 Hoitajan kotona tehtävän perhepäivähoidon vähentymistä on kompensoitu Espoossa laajalla ryhmäperhepäiväkotiverkolla. Espoossa on ryhmäperhepäiväkoteja eniten Suomessa, 66 suomenkielistä ja neljä ruotsinkielistä yksikköä (Espoon keskus 25, Leppävaara 23, Tapiola 8, Espoonlahti 6, Matinkylä-Olari 4). Luku on kaksi kertaa suurempi kuin esimerkiksi Helsingissä. Kuntien ratkaisut maksaa perhepäivähoitajan omista lapsista palvelu- tms. rahaa eivät toistaiseksi ole ko. kunnissa lisänneet oleellisesti perhepäivähoitajien määrää. Tätä asiaa kannattaa kuitenkin seurata. Opetus- ja varhaiskasvatus- sekä Svenska rum -lautakuntien esitykset Espoo-lisien korotuksesta on suunnattu erityisesti yksityisen perhepäivähoidon kuntalisiin. Tällä tavalla parannetaan yksityisten perhepäivähoitajien toimintaedellytyksiä ja lisätään yksityisen perhepäivähoidon houkuttelevuutta. Jatkossa yksityistä perhepäivähoitoa pitääkin entistä tiiviimmin kehittää kunnallisen perhepäivähoidon rinnalla ohjattuna, ei vain valvottuna toimintana. Täten turvataan perhepäivähoidon säilyminen varhaiskasvatuksen palveluvalikossa. Tiedoksi
7 Kaupunginhallitus Sivu 7 / 7
Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 08.12.2014 Sivu 1 / 1 2393/05.10.01/2014 Kaupunginhallitus 307 3.11.2014 Valtuusto 152 17.11.2014 171 Valtuustoaloite perhepäivähoidon kehittämisestä (Pöydälle 17.11.2014) Valmistelijat / lisätiedot:
Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea
Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen
Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna
15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne
Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna
08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13
10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 21
17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 14
10.02.2016 Sivu 1 / 1 5324/2015 02.05.00 14 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Greta Hämäläinen, puh. 043 826 8011 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena
18.10.2016 Sivu 1 / 1 4303/2016 02.05.01 43 Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta
Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011
06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen
1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki
27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki
Espoon kaupunki Pöytäkirja 221
16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09
VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista
26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki
Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä
Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012 Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Kuntaliitto selvitti keväällä 2012, kuinka monessa Manner-Suomen kunnassa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012
17.04.2013 Sivu 1 / 1 1774/00.01.01/2013 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 Päätösehdotus Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)
Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen
25.01.2017 Sivu 1 / 1 290/2017 02.05.00 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Arja Puronen, puh. 046
Espoon kaupunki Pöytäkirja 86. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 1 / 1 746/02.05.00/2012 86 Lasten päivähoidosta perittävien asiakasmaksujen indeksitarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Pätäri Karola, puh. (09) 816 52171 Rauman Maria,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 220
16.12.2015 Sivu 1 / 1 5193/2015 02.05.00 220 Varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan maksut Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Jaana Suihkonen,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla
06.06.2013 Sivu 1 / 1 2608/01.03.00/2013 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. (09) 816
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun
Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksesta
17.02.2016 Sivu 1 / 1 5324/2015 02.05.00 20 Esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksesta Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Greta Hämäläinen,
Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011
Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Päivähoidon Kuusikko-vertailu 2011 Päivähoitoikäiset (10kk 6v) ikäryhmittäin 31.12.2011 Kuusikon kunnissa sekä muutos
Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk:
Sosiaalilautakunta 66 22.08.2006 Sosiaalilautakunta 1 17.01.2007 Sosiaalilautakunta 79 14.11.2007 YKSITYISEN HOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSAMINEN 49/03.15/2007 52/03.15/2006 144/00.25/2005 SOSLTK 66 Valmistelija
Kunnanhallitus 119 22.04.2013 Kunnanhallitus 324 16.12.2013. Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/01.01.
Kunnanhallitus 119 22.04.2013 Kunnanhallitus 324 16.12.2013 Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/01.01.03/2013 Kunnanhallitus 22.04.2013 119 Merja Lonka ja Esa Lehtinen esittävät
Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin
Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 252 Valtuustoaloite pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksista suomenkieliselle opetuspuolelle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo
Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet
15.06.2016 Sivu 1 / 1 2641/2016 02.05.00 104 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh.
Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015)
Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2014 (päivitetty 17.6.2015) Päivähoitoikäisten (10kk 6v) lasten määrän muutos vuosina 2010 2014, kun vuosi 2010=1 1,140 1,120
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 24 22.4.2015 Kaupunginhallitus 160 18.5.2015 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Lausunto perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan valtuustoaloitteeseen
"Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 276 29.08.2016 Selvitys perhepäivähoitopaikkojen irtisanomisesta 1391/12.06/2016 Kaupunginhallitus 29.08.2016 276 Valmistelija: lasten ja nuorten palvelujen päällikkö Pia Setälä, pia.setala@salo.fi,
Lasten päivähoito ja varhaiskasvatus Vantaalla. Sivistystoimi
Lasten päivähoito ja varhaiskasvatus Vantaalla Sivistystoimi Avoin päiväkoti Avoimet päiväkodit on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heitä kotona hoitaville vanhemmille tai hoitajille. Avoimeen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 333. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3934/2016 02.05.01 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 182 26.10.2016 333 Valtuustokysymys kotihoidontuen ja Espoo-lisän vaikutuksista (Kv-asia) Valmistelijat /
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen
Kunnanhallitus 119 22.04.2013 Kunnanhallitus 324 16.12.2013 Kunnanhallitus 2 07.01.2014 Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/01.01.03/2013 Kunnanhallitus 22.04.2013 119 Merja
Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen
Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää
Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh
29.10.2015 Sivu 1 / 1 4640/03.00.00/2015 34 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Virpi Leino, puh. 046 877 1846
Varhaiskasvatus Helsingissä
Varhaiskasvatus Helsingissä Lasten varhaiskasvatus on hoitoa, kasvatusta ja opetusta, jotka nivoutuvat toisiinsa. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on hyvinvoiva lapsi, jolla on hyvät kasvun, oppimisen ja
Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 2500/2016 02.08.00 Tekninen lautakunta 99 19.10.2016 336 Valtuustoaloite kaupunkipyörien hankkimiseksi Espooseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Nyberg,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti)
31.10.2012 Sivu 1 / 1 4537/05.01.00/2012 24 Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 (Kuusikko-raportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tossavainen Titta,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 184 6.6.2016 105 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840
Espoon kaupunki Pöytäkirja Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan
18.05.2016 Sivu 1 / 1 2133/2016 10.03.02 74 Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Jaana
Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015
29.10.2015 Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 Sivistysjohtaja Matti Sivonen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen Päiväkodinjohtaja Satu Ojala Päiväkodit Raisiossa on syksyllä 2015 toiminnassa
Marjatta Moilasen ym. valtuustoaloite perhepäivähoidon kehittämiseksi:
Lasten ja nuorten lautakunta 76 21.11.2017 Kaupunginhallitus 610 04.12.2017 Kaupunginvaltuusto 140 11.12.2017 Valtuustoaloite perhepäivähoidon kehittämiseksi K/1040/00.02.10/2017 MFLANUL 76 Esittelijä:
Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet
20.11.2013 Sivu 1 / 1 3656/12.01.00/2013 234 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen lapsivalinnan ja palveluohjauksen järjestämisen toimintaperiaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)
Kunnalliset perhepäivähoitajat
Kunnalliset perhepäivähoitajat Selvitys lukumääristä, työajoista ja palkkauksesta lokakuussa 2017 KT Kuntatyönantajat selvitti lukumäärätiedot kunnallisista perhepäivähoitajista ja heillä hoidossa olevista
Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)
Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle
Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31
Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Kenelle päivähoitopalvelut on tarkoitettu Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on lakiin perustuva
Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut
Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelumme tarjotaan Kirkonkylällä päiväkoti Peukaloisessa sekä Rukkitien ryhmäperhepäiväkodissa. Sotkumassa toimivat
Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat
10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.
OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE
OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin
Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä
Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä Kauniaisten kaupunkistrategiassa vuosille 2018 2022 on asetettu tavoitteeksi Oppiminen kohti tulevaisuutta, ja
Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 308/12.01.06/2012 120 Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Tiivistelmä Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.8.2012 303 päättänyt pyytää sivistyslautakunnalta
Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi
Varavaltuutettu Antti Ahosen ja kahden muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Lapsiperheissä on tulevaisuus lasten kotihoidontuen Hämeenlinna-lisään on löydyttävä kestävä, pysyvä ratkaisu KV
Espoon kaupunki Pöytäkirja Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet
16.02.2017 Sivu 1 / 1 594/2017 02.05.00 18 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Jaana
MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI
Perusturvalautakunta 112 03.10.2007 Perusturvalautakunta 127 21.11.2007 Kunnanhallitus 645 10.12.2007 MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI 649/21/211/2007 PERUST 112 Matti Pohjola
Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros, Espoo
Espoon kaupunki Pöytäkirja 17.04.2013 Sivu 1 / 19 Kokoustiedot Aika 17.04.2013 keskiviikko klo 18:00-20:40 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros, 02770 Espoo Saapuvilla olleet
CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen
CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen 21.4.2016 2 21.4.2016 Palvelutuotannon periaatteet Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen
Kunnan ja Kelan sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta
MALLISOPIMUS KUNTALISÄN MAKSAMISESTA Mallisopimus toimii pohjana, jota kunta voi hyödyntää oman kuntalisäsopimuksen laadinnassa. Mallisopimukseen on kirjattu kaikki ne ehdot, jotka on mahdollista valita
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Sivu 1 / 26. Kokoustiedot. Aika keskiviikko klo 17:35-19:30.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 10.02.2016 Sivu 1 / 26 Kokoustiedot Aika 10.02.2016 keskiviikko klo 17:35-19:30 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiina Thure-Toivanen, puheenjohtaja Erika Granfelt Mania Alkhatib
Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo
Espoon kaupunki Pöytäkirja 01.02.2016 Sivu 1 / 17 Kokoustiedot Aika 01.02.2016 maanantai klo 18:20-19:10 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet
Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo
Espoon kaupunki Pöytäkirja 08.06.2016 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 08.06.2016 keskiviikko klo 17:35-18:30 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13
23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:
27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki
Espoon kaupunki Pöytäkirja 221
19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,
Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi www.thl.fi/iva Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa (Lähde: Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunta, pöytäkirja
Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 4415/02.08.00/2014 102 Valtuustoaloite koululaisten taulutietokoneiden hankintaedellytysten selvittämisestä (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Asko Lippo, puh.
Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros, Espoo
Espoon kaupunki Pöytäkirja 28.08.2013 Sivu 1 / 16 Kokoustiedot Aika 28.08.2013 keskiviikko klo 17:35-20:15 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros, 02770 Espoo Saapuvilla olleet
Yksityisen perhepäivähoidon valvonta (ja ohjaus)
Yksityisen perhepäivähoidon valvonta (ja ohjaus) Oulussa Omassa kodissaan työskenteleviä yksityisiä perhepäivähoitajia 95 (kunnallisia hoitajia 120) Työsopimussuhteisia (yksityisen hoidon tuella palkattuja)
Espoon kaupunki Pöytäkirja 12
10.02.2016 Sivu 1 / 1 521/2016 05.10.00 12 Osa-aikaisen varhaiskasvatuksen järjestämisen periaatteita Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Barbro
PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät
PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät 20.3.2015 Helsinki Jarkko Lahtinen Päivähoitoa lukuina (2013) Vuonna 2013 0-6 vuotiaista lapsia 424 402 Päivähoidossa yhteensä 229 127 lasta Kokopäivähoidossa oli
Espoon kaupunki Pöytäkirja 67
28.04.2016 Sivu 1 / 1 1887/2016 05.10.00 67 Suomenkielisen varhaiskasvatuksen palveluverkkotarkastelu 2016-2026 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne Peltonen, puh. 050
VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE
Varhaiskasvatus VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde vahvistuvat parhaiten, kun perhe viettää aikaa yhdessä. Pienelle lapselle riittävät kotona saadut
Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/
Helsingin kaupunki Esityslista 21/2015 1 (5) 3 Varhaiskasvatuksen yksityisen päivähoitotoiminnan käynnistämistuen vakinaistaminen Pöydälle 02.12.2015 HEL 2014-014404 T 05 01 00 Päätösehdotus Esittelijän
Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo
Espoon kaupunki Pöytäkirja 18.08.2016 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 18.08.2016 torstai klo 17:40-19:05 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (5) 66 Yksityiselle varhaiskasvatuksen tuottajalle maksettava korvaus viisivuotiaiden neljän tunnin maksuttomasta varhaiskasvatuksesta HEL 2018-000840 T 02 05 00
KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY
KYSELYN TULOSGRAFIIKKA PORVOON VARHAISKASVATUKSEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSELVITYS TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ 26.1.2018 VERTIKAL OY 2. Vastaajan (toinen huoltaja) pääasiallinen toiminta tällä hetkellä a.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2013
06.05.2014 Sivu 1 / 1 2050/05.10.00/2014 13 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2013 Päätösehdotus Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. 09
Koulutuslautakunta 24 26.04.2013. Yksityisen hoidon tuen periaatteet 129/05.01.00/2013. Koulutuslautakunta 24
Koulutuslautakunta 24 26.04.2013 Yksityisen hoidon tuen periaatteet 129/05.01.00/2013 Koulutuslautakunta 24 Koulutuslautakunta 8.2.2011 11 Kunnanhallitus 16.11.2009 360: Kunnanjohtajan ehdotuksessa taloussuunnitelmaksi
LIITE 21, Sivistyslautakunta Palkkaus ja työaika PERHEPÄIVÄHOITO
LIITE 21, Sivistyslautakunta 29.5.2013 95 Palkkaus ja työaika PERHEPÄIVÄHOITO PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäiväkodissa voidaan samanaikaisesti hoitaa enintään neljää lasta mukaan luettuina perhepäivähoitajan
TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN
Koulutuslautakunta 48 02.12.2014 TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN Koulutuslautakunta 48 Kunnanhallitus on käsitellyt Pikkupihlajan
PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007
PÄIVÄHOIDON PALVELUSOPIMUS JA BUDJETTINÄKYMÄT 2007 Kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnan sopimusseminaari Eerola, Längelmäki 27.4.2006 Leena Viitasaari, päivähoidon
VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ
VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista
Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo
Espoon kaupunki Pöytäkirja 18.10.2016 Sivu 1 / 17 Kokoustiedot Aika 18.10.2016 tiistai klo 17:30-20:10 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet
Perhepäivähoito Rovaniemellä
Perhepäivähoito Rovaniemellä 2.3.2017 PERHEPÄIVÄHOITO ROVANIEMELLÄ Sisällys 1. JOHDANTO... 2 2. PERHEPÄIVÄHOITO OSANA VARHAISKASVATUSTA... 2 2.1 PERHEPÄIVÄHOITO LAPSEN JA PERHEEN NÄKÖKULMASTA... 3 2.2
Espoon kaupunki Pöytäkirja 184. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 06.06.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 184 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 182
26.10.2016 Sivu 1 / 1 3934/2016 02.05.01 182 Valtuustokysymys kotihoidontuen ja Espoo-lisän vaikutuksista Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753
VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ
Sivistyslautakunta 56 31.05.2017 VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400
NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA
Reisjärvi NÄIN HAEN KUNNALLISTA PÄIVÄHOITOPAIKKAA (päivitetty 24.2.2016) KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita lapsen
LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen
Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET
juha.leppialho@asikkala.fi 1. Sivistyslautakunta kuulee ATK-päällikkö Veijo Heikkistä internet-pohjaisesta hälytysjärjestelmästä
Sivistyslautakunta 91 17.12.2012 Kunnanhallitus 77 18.03.2013 Valtuustoaloite / Kotihoidontuen kuntalisä 485/00.02.00/2012 379/00.02.00/2012 SLTK 91 17.12.2012 SLTK 28.8.2012 Valmistelija/lisätietoja Juha
Aika maanantai klo 18:15 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo Lisätietoja
Espoon kaupunki Kokouskutsu 01.02.2016 Sivu 1 / 13 Kokoustiedot Aika 01.02.2016 maanantai klo 18:15 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Lisätietoja Käsiteltävät
Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua
Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua 2 1 Muhoksen varhaiskasvatuksen hoitopaikat Toukokuussa 2014 on kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ollut yhteensä
Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä
Mallisopimus lastenhoidon tuen kunnallisesta lisästä Kunnan tulee kirjoittaa tämä sopimus kokonaisuudessaan, puuttuvien kohtien täydentäminen ei riitä. Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta
Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea.
Muistio Jarkko Lahtinen 27.6.2013 OSA-AIKAINEN LASTENHOITO JA YKSITYISEN HOIDON TUKI Tämän tiedotteen laatiminen on tullut ajankohtaiseksi, koska on ilmennyt epätietoisuutta, voidaanko yksityisen hoidon
Keskusta-oikeisto valtuustoryhmän valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän käyttöönotosta Äänekoskella
Kaupunginvaltuusto 60 08.09.2008 Kaupunginhallitus, julkinen 287 15.09.2008 Perusturvalautakunta 86 30.09.2009 Kaupunginhallitus, julkinen 55 15.02.2010 Kaupunginvaltuusto 25 08.03.2010 Keskusta-oikeisto
Espoon kaupunki Pöytäkirja 101
27.08.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 89 11.6.2014 101 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (pöydälle 11.6.2014, kh/kv)
Palveluseteliselvitys 18.11.2014
1 Palveluseteliselvitys 18.11.2014 Elokuussa 2009 voimaan tullut palvelusetelilain uudistus mahdollistaa palvelusetelin käytön myös päivähoidossa. Lakiuudistuksen tavoitteena on mm. lisätä asiakkaan valinnan
Perhepäivähoidossa oli alkuvuonna 10 hoitajaa ja loppuvuodesta 8 hoitajaa. Lapsia/hoitaja oli keskiarvon mukaan 4,3.
PÄIVÄHOIDON RAKENNESELVITYS JA ARVIO PALVELUTARPEESTA Taustaa Päivähoidon kehittämissuunnitelmassa on mainittu kaksi keskeistä teemaa, jotka ovat perhepäivähoitajien määrän väheneminen henkilöstön saavuttaessa