Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/01.01.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus 119 22.04.2013 Kunnanhallitus 324 16.12.2013. Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/01.01."

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/ /2013 Kunnanhallitus Merja Lonka ja Esa Lehtinen esittävät valtuustoaloitteeseen seuraavaa: " Esitämme seuraavaa: 1) Hoitopaikkakohtaisesta palkkahinnoittelusta siirrytään kiinteään kuukausipalkkaan, sopimalla siitä paikallisesti. 2) Perhepäivähoitajalle annetaan oikeus sijoittaa omat lapsensa hoitolapseksi hoitajan omaan ryhmään. 3) Perhepäivähoitajalle annetaan oikeus tilapäiseen palkalliseen hoitovapaaseen lapsen sairastuessa. 4) Kartoitetaan varahoitojärjestelmää, joka mahdollistaisi myös pienten yli 8 h/vrk. hoitoa tarvitsevien lasten hoidon perhepäivähoidossa. Perustelut: Iitin kunnassa on tällä hetkellä 15 perhepäivähoitajaa. Perhepäivähoito on kunnalle kustannustehokas varhaiskasvatuksen hoitomuoto, jonka jatkuvuutta tulisi tukea. Hyvin toimiva ja hoitajia houkutteleva perhepäivähoito pystyisi edullisesti lievittämään paineita päiväkotien kasvavissa lapsiryhmissä ja vähentämään tarvetta rakentaa tai vuokrata uusia tiloja. Paikallinen sopimus turvaisi jo olemassa oleville hoitajille varman ja kiinteän tulonlähteen sekä lisäisi kiinnostusta perhepäivähoitajan työtä kohtaan. Kiinteä kuukausipalkka vaikuttaa työntekijän jaksamiseen ja työmotivaatioon. Kiinteä kuukausipaikka tekee perhepäivähoitajien työn tasaveroiseksi mm. päiväkotityöntekijöiden kanssa. Kustannukset eivät merkittävästi nouse, koska vajaita hoitopaikkoja on vähän. Perhepäivähoito on kodinomaisuutensa vuoksi hyvä hoitomuoto pienelle lapselle. On myös lapsia joiden kehitystä tukee pieni lapsiryhmä. Iitissä perhepäivähoitajalla ei ole nykyisellään oikeutta saada omaa lasta hoitolapseksi hoitajan omaan ryhmään. Käytännössä perhe voisi hakea kunnalta hoitopaikkaa ja kunta sijoittaisi lapsen hoitajan omaan ryhmään. Perhe maksaa paikoista laissa säädetyn päivähoitomaksun. Hoitaja saa korkeampaa palkkaa ja näin ollen myös eläkettä kertyy enemmän. Lisäksi kunta saa verotuloja. Vaikka palkkakustannuksien ja kustannuskorvauksien määrä lisääntyy, myös päivähoitomaksujen määrä lisääntyy.

2 Tällä hetkellä Iitin kunnassa perhepäivähoitaja voi jäädä tilapäiselle palkattomalle hoitovapaalle lapsen sairastuessa. Ehdotamme, että muiden kunnan työntekijöiden tapaan hoitajille myönnetään tilapäinen palkallinen hoitovapaa tasa-arvoisuuden nimissä. Perhepäivähoidon aseman vahvistamisessa ja ammatin arvostuksessa on keskeistä, että perhepäivähoitajan työ takaa turvallisen toimeentulon ja työsuhteen ehdot tukevat siihen hakeutumista. Lapsiryhmän vaihtelevan koon mukaan määräytyvä palkkaus ei ole omiaan lisäämään ammatin kiinnostavuutta." Perhepäivähoitajat siirtyivät työaikalain piiriin Tällöin heidän viikkottain työaika lyheni 40 tuntiin viikossa ( aikaisemmin 43 t 15 min) ja ylityökorvaus muuttui tuntitunnista 35 % prosenttiin. Perhepäivähoitajan kuukausipalkka muodostuu varattujen paikkojen määrän mukaisesti. Kunta varaa päivähoitotarpeen mukaisen määrän paikkoja perhepäivähoitajilta. Toimintakauden 2011/2012 alussa varattiin 10 vakinaiselta perhepäivähoitajalta 34,5 paikkaa ja toimintakauden aikana 4 perhepäivähoitajan paikkavarauksia lisättiin muiden pysyessä ennallaan. Toimintakauden 2012/2013 alussa varattiin 35,5 paikka ja muutoksia on tähän mennessä tehty vain yksi, sekin on lisäys. Lisäksi on 4 määräaikaista perhepäivähoitajaa, joilta on tällä hetkellä varattu 12,5 paikkaa. Perhepäivähoitajien hoitopaikkakohtaisesta palkkahinnoittelusta ei ole mitään syytä luopua. Nykyinen järjestelmä on myös työntekijän näkökulmasta riittävän ennustettava ja vakaa. Aloitteessa tarkoitettu kiinteä kuukausipalkka tarkoittanee, että jokaiselta perhepäivähoitajalta varataan yhteensä 4 paikkaa siitä riippumatta onko päivähoidon tarvetta. Toisen perhepäivähoitajan "ryhmä" on täysi ja toisella on vajaa mutta palkka on ihan sama. Järjestely ei tunnu oikeudenmukaiselta. Jos taas on syntymässä vajaa "ryhmä", niin siirretään ne lapset johonkin toiseen paikkaan ja myös perhepäivähoitaja siirretään mutta minne. Asiaa pitäisi tarkastella myös asiakkaan eli lapsen näkökulmasta. Kunnan velvollisuus on järjestää päivähoitoa sitä tarvitseville. Kunnalla on käytettävissään omana toiminta päiväkotihoitoa, ryhmäperhepäivähoitoa ja perhepäivähoitoa. Lisäksi kunta maksaa yksityistenhoidon tukea. Palvelutarpeen tulee ohjata palvelun järjestämistä ei palvelun tuottamiseen osallistuvan henkilöstön etujen turvaaminen. Perhepäivähoitoa koskevat muutokset; paikkojen varaaminen, työaikalain piiriin tuleminen ovat vaikuttaneet perhepäivähoidon kysyntään. Lisää muutoksia on tulossa mm. maksuissa tuntiperusteinen hinnoittelu muovaa osaltaan koko päivähoidon kysyntää. Lasten vanhemmat pyrkivät minimoidaan päivähoitomaksuja

3 tekemällä omia järjestelyjä. Osahoitoisuus, päivittäin, viikottain tai kuukausittain lisääntyy ja tuo haasteita palvelujen järjestäjille. Työaika lyheni mutta se ei vaikuttanut palkkaa alentavasti. Ylityökorvaus nousi 35 prosenttiin. Maksettujen ylityökorvausten määrä kasvoi toimintakaudella 2011/2012 verrattuna edellisiin toimintakauteen. Kasvu oli 39 tuntia/työtekijä/vuosi. Perhepäivähoitajat tekevät arvokasta työtä. Tätä työtä on pyritty tukemaan suuntaamalla joko järjestelyvaraeristä tai muutoin varoja paikanhintaan. Paikallisesta sopimuksesta on käyty neuvottelu JHL:n kanssa ja se on päättynyt erimielisenä. Paikallisen sopimuksen tekeminen kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan. Aloitteen tarkoittamaa paikallista sopimusta ei ole tarkoituksenmukaista tehdä. Sen sijaan voitaisiin aloittaa ammattijärjestön ja perhepäivähoitajien kanssa neuvottelut, miten voitaisiin parantaa perhepäivähoitajien työtä ja muita palkkauskohtia kuin ns. kiinteään kuukausipalkkaa. Samalla pitäisi varautua myös osahoitoisuuden lisääntymiseen ja päivähoidon tuntiperusteisen hinnoittelun mukaan tuomiin haasteisiin. Lisätietoja: hallinto- ja talousjohtaja Heikki Kantola, puh Ehdotus Kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää, ettei aloitteessa tarkoitettua paikallissopimusta aloiteta valmistella vaan käynnistetään yhteinen valmistelu ammattijärjestön ja perhepäivähoitajien kanssa perhepäivähoito työstä, sen edellytyksistä ja muista palkkausasioista kuin ns. kiinteästä kuukausipalkasta. Aloite on loppuun käsitelty. Päätös Kunnanhallitus: Kesksutelun kuluessa Merja Lonka esitti Riita Alestalon, Leif Drockilan ja Merja Seppälän kannattamana, että aloitteen mukaisesti jatketaan valmistelua, että hoitopaikkakohtaisesta hinnoittelusta siirrytään kiinteään kuukausipalkkaan ja että aloite on edelleen vireillä. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja määräsi toimitettavaksi äänestyksen ja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten, että kunnanjohtajan ehdotus on JAA ja Merja Lonkan ehdotus on EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin yksimielisesti.

4 Suoritetussa äänestyksessä annettiin 1 JAA -ääni (Kahanpää) ja 8 Ei -ääntä (Alestalo, Drockila, Lehtinen S, Lonka, Pitkänen, Seppälä, Tiira ja Salonen) joten Merja Lonkan ehdotus on tullut kunnanhallituksen päätökseksi. Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen päättäneen äänin 8-1, että aloitteen mukaisesti jatketaan valmistelua, että hoitopaikkakohtaisesta hinnoittelusta siirrytään kiinteään kuukausipalkkaan ja että aloite on edelleen vireillä. Kunnanhallitus 324 Hallinto- ja talousjohtaja: Valmistelussa aloitteen tekijöiden kanssa ei ole päästy yksimielisyyteen, miten tai millainen paikallinen sopimus tulisi tehdä. Tälläkin hetkellä perhepäivähoitajat saavat kuukausipalkkaa varattujen hoitopaikkojen mukaisesti kuten työehtosopimus määrää. Marraskuun alussa vakinaisilla perhepäivähoitajilla oli yhtä lukuunottamatta varattu 4 hoitopaikkaa, kuten perhepäivähoitajien kanssa on yhteisesti sovittu. Yhdellä on 3,5 hoitopaikkaa ja yhdellä määräaikaisellä on samoin 3,5 hoitopaikkaa. Hoitopaikat on varattu sen mukaan kuinka paljon on ollut kysyntää perhepäivähoitoon. Kolmella vakinaisella perhepäivähoitajalla on asetuksen mukainen maksimäärä eli 4,5 hoitopaikkaa varattuna ja samoin on yhdellä määräaikaisella. Näissä luvuissa on otettu huomioon hoitajan omat lapset. Kouvolassa ei ole paikallista sopimusta vaan henkilöstölautakunta on ns. takuupalkkavalmistelun yhteydessä päättänyt «Työryhmätyöskentelyn alkuvaiheessa todettiin, että Kouvolan kaupunki haluaa taata perhepäivähoitajalle ns. takuupalkan. Tästä johtuen hoitopaikkojen varaus Kouvolassa on toteutettu alkaen siten, että hoitajalta varataan neljä kokopäiväpaikkaa toistaiseksi. Hoitajan omat alle kouluikäiset lapset, lukuun ottamatta kunnallisessa esiopetuksessa olevaa lasta, vähentää varattavien paikkojen määrää. Samaa hoitopaikkaa voi käyttää useampi lapsi, jos hoitoajat eivät ole päällekkäin. Käytössä oleva toimintamalli noudattaa KVTES:n määräyksiä.» Lisäksi Kouvolassa on päätetty, että tehtävän vaativuustekijöissä otetaan huomioon omien lasten hoitaminen «Oman alle kouluikäisen lapsen huomiointi ryhmän hoitoisuudessa ja työn vaativuudessa on tarkoitus toteuttaa siten, että omasta alle kouluikäisestä lapsesta maksettava korvaus olisi 50 /lapsi. On arvioitu, että ammatillisesti katsottuna perhepäivähoitajan työn vaativuutta lisää oman lapsen ja hoitolasten huomioiminen ammatillisesti.» Myös meillä voidaan tehdä samoin. Varataan toistaiseksi neljä hoitopaikkaa vakinaisilta perhepäivähoitajilta ja täytetään hoitopaikat täysin ryhmin. Jos ryhmä jää vajaaksi, perhepäivähoitaja lomautetaan kunnes ryhmä saadaan

5 täyteen ja hoitolapset sijoitetaan pääsääntöisesti päiväkotiin. Lomautuksen sijasta perhepäivähoitajalle tarjotaan lastenhoitotyötä ryhmäperhepäiväkodissa tai päiväkodissa. Omien lasten hoitamisen vaikutus tehtävän vaativuustekijänä tulee päivähoidon sisäisenä asiana neuvotella erikseen eli työnantajan edustajina sivistystoimenjohtaja ja päivähoidonohjaaja ja työntekijöinä perhepäivähoitajat. Lisätiedot: hallinto- ja talousjohtaja Heikki Kantola, puh Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää, ettei paikallista sopimusta ole tarvetta tehdä. Sen sijaan kunnanhallitus päättää, että vakinaisilta perhepäivähoitajilta varataan neljä hoitopaikkaa toistaiseksi (omat lapset luetaan hoitopaikkamäärään). Mikäli varatut paikat jäävät vajaaksi, sijoitetaan lapset pääsääntöisesti päiväkotiin ja perhepäivähoitajalle tarjotaan työtä päiväkodissa tai ryhmäperhepäiväkodissa tai viimekädessä lomautetaan. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus päätti yksimielisesti Jarkko Salosen ehdotukseta, jota Jyrki Pitkänen kannatti jättää asian pöydälle. Merkittiin, että tämän asian käsittelyn jälkeen Jyrki Pitkänen poistui kokouksesta klo 20:26.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen Kunnanhallitus 119 22.04.2013 Kunnanhallitus 324 16.12.2013 Kunnanhallitus 2 07.01.2014 Valtuustoaloite, Perhepäivähoitajien työehtojen parantaminen 127/01.01.03/2013 Kunnanhallitus 22.04.2013 119 Merja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 13.10.2014 244 Kunnanvaltuusto päätti 15.11.2011 valtuustoaloitteen pohjalta

Lisätiedot

Kahanpää Hjalmar Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Kahanpää Hjalmar Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 1/2014 1 Kunnanhallitus 07.01.2014 Aika Maanantai 07.01.2014 klo 17:30-19:23 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Pitkänen Jyrki Drockila Leif

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Kunnanhallitus 262 03.11.2014 Kunnanvaltuusto 44 11.11.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kunnanhallitus 139 01.06.2015 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä 270/00.01.00/2013

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Kunnanhallitus 58 20.03.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot

Lisätiedot

Lehtinen Seppo poissa 82 Lonka Merja Seppälä Merja Tiira Satu. Kahanpää Hjalmar Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2.

Lehtinen Seppo poissa 82 Lonka Merja Seppälä Merja Tiira Satu. Kahanpää Hjalmar Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2. Iitin kunta Pöytäkirja 7/2014 187 Kunnanhallitus 17.03.2014 Aika Maanantai 17.03.2014 klo 17:30-19:12 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Salonen Jarkko puheenjohtaja Pitkänen

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 2 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 3 139 14 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Kuukso - Sääskjärvi laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke

Iitin kunta Pöytäkirja Listan asianro 3 Sivu 1. Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Sivu 1 Kunnanvaltuusto 30.05.2012 Kunnanhallitus 21.05.2012 4 140 15 313 / 6900 / 2009 Kymenlaakson laajakaistarakentamisen hankeohjelma, Vuolenkosken laajakaistahanke Kymenlaakson Liiton hallitus 20.2.2012:

Lisätiedot

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Kunnanhallitus 229 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 49 24.09.2013 Kunnanhallitus 260 21.10.2013 Kunnanvaltuusto 56 12.11.2013 Kunnanhallitus 238 13.10.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuustoaloitteet vuodelta / /2014. Kunnanhallitus 63

Kunnanhallitus Valtuustoaloitteet vuodelta / /2014. Kunnanhallitus 63 Kunnanhallitus 63 03.03.2014 Valtuustoaloitteet vuodelta 2013 354/00.02.00/2014 Kunnanhallitus 63 Loppuun käsitellyt: Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 5 :n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain helmikuun

Lisätiedot

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 24/2014 605 Kunnanhallitus 27.10.2014 Aika Maanantai 27.10.2014 klo 17:30-18:56 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Drockila Leif Alestalo

Lisätiedot

Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano

Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano Kaavoitustoimikunta 9 11.03.2013 Kaavoitustoimikunta 30 09.09.2013 Kunnanhallitus 241 07.10.2013 Kunnanhallitus 321 16.12.2013 Kunnanvaltuusto 1 28.01.2014 Kaavoitustoimikunta 8 25.03.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2 / 2012, perhepäivähoitajien työehtojen parantamiseksi

Vastaus valtuustoaloitteeseen 2 / 2012, perhepäivähoitajien työehtojen parantamiseksi Kunnanvaltuusto 5 06.0.0 Kunnanhallitus 34.09.0 Kunnanvaltuusto 08 08.0.0 Henkilöstöjaosto 57 09.0.03 Vastaus valtuustoaloitteeseen / 0, perhepäivähoitajien työehtojen parantamiseksi 3/05.0.0/0 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2.

Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2. Iitin kunta Pöytäkirja 10/2013 208 Kunnanhallitus 22.04.2013 Aika Maanantai 22.04.2013 klo 17:30-19:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Pitkänen Jyrki Drockila

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanhallitus 53 18.02.2013 Kunnanhallitus 99 08.04.2013 Kunnanhallitus 120 06.05.2013 Kunnanhallitus 150 10.06.2013 Kunnanhallitus 174 01.07.2013 Sivistystoimenjohtajan viran vaali, lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 74 23.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015

Lisätiedot

"Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 276 29.08.2016 Selvitys perhepäivähoitopaikkojen irtisanomisesta 1391/12.06/2016 Kaupunginhallitus 29.08.2016 276 Valmistelija: lasten ja nuorten palvelujen päällikkö Pia Setälä, pia.setala@salo.fi,

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos

KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos KVTES LIITE 12:n neuvottelutulos 08.02.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.02.2018 Marja Lehtonen/Riitta Rautiainen KVTES Liite 12 Palkan korotukset Sopimusta sovelletaan omassa kodissa työskenteleviin

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma , koulutuslautakunta

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma , koulutuslautakunta Koulutuslautakunta 83 09.10.2013 Koulutuslautakunta 101 26.11.2013 Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015-2016, koulutuslautakunta 151/02.01.00/2013 Koulutuslautakunta 09.10.2013 83 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Reklamaatio rakennuslupamaksusta, Lammastila HarjuJärvi Oy, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta

Reklamaatio rakennuslupamaksusta, Lammastila HarjuJärvi Oy, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta Rakennuslautakunta 94 02.12.2015 Kunnanhallitus 12 18.01.2016 Kunnanhallitus 28 15.02.2016 Kunnanhallitus 79 18.04.2016 Reklamaatio rakennuslupamaksusta, Lammastila HarjuJärvi Oy, lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 188 17.08.2015 Kunnanhallitus 243 26.10.2015 Kunnanhallitus 245 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 97 09.12.2015 Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-2018 599/02.01.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Poissa Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 26/2013 687 Kunnanhallitus 16.12.2013 Aika Maanantai 16.12.2013 klo 18:00-20:47 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Pitkänen Jyrki Drockila

Lisätiedot

Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. Kymijoen Kyläkuitu Osk:n kirje 10.6.2015:

Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. Kymijoen Kyläkuitu Osk:n kirje 10.6.2015: Kunnanhallitus 191 17.08.2015 Kunnanvaltuusto 77 01.09.2015 Valokuituverkon II vaiheen investoinnin rahoitus, Kymijoen Kyläkuitu Osk. 223/07.01.02/2013 Kunnanhallitus 17.08.2015 191 Kymijoen Kyläkuitu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 307. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 307. Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.11.2014 Sivu 1 / 1 2393/05.10.01/2014 307 Valtuustoaloite perhepäivähoidon kehittämisestä (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Leena Heikkinen, puh. 050 331 6638 Jaana Suihkonen,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 19 20.01.2014 Kunnanhallitus 29 28.01.2014 Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/02.05.00/2013 Kunnanhallitus 20.01.2014 19 Suunnitelman mukaisella poistamisella tarkoitetaan pysyvien vastaavien

Lisätiedot

Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja. Poissa Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja. Poissa Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 5/2013 118 Kunnanhallitus 25.02.2013 Aika 25.02.2013 klo 17:30-19:35 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko puheenjohtaja Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja

Lisätiedot

OMASSA KODISSA TYÖSKENTELEVIEN PERHEPÄIVÄHOITAJIEN PALVELUS- SUHTEEN EHDOT/KVTES LIITE 12

OMASSA KODISSA TYÖSKENTELEVIEN PERHEPÄIVÄHOITAJIEN PALVELUS- SUHTEEN EHDOT/KVTES LIITE 12 Rovaniemen kaupunki Paikallisneuvottelupöytäkirja OMASSA KODISSA TYÖSKENTELEVIEN PERHEPÄIVÄHOITAJIEN PALVELUS- SUHTEEN EHDOT/KVTES LIITE 12 Aika 1.4..2008 klo 9.00-11.35 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 24 22.4.2015 Kaupunginhallitus 160 18.5.2015 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Lausunto perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan valtuustoaloitteeseen

Lisätiedot

Kunnalliset perhepäivähoitajat

Kunnalliset perhepäivähoitajat Kunnalliset perhepäivähoitajat Selvitys lukumääristä, työajoista ja palkkauksesta lokakuussa 2017 KT Kuntatyönantajat selvitti lukumäärätiedot kunnallisista perhepäivähoitajista ja heillä hoidossa olevista

Lisätiedot

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto Kunnanhallitus 181 24.10.2016 Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto 710/10.03.00.09/2016 Kunnanhallitus 24.10.2016 181 Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut pyytää

Lisätiedot

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila.

Lisätietoja tekninen johtaja Veikko Haimila. Tekninen lautakunta 22 25.02.2014 Tekninen lautakunta 45 05.05.2015 Kunnanhallitus 117 18.05.2015 Kunnanvaltuusto 62 26.05.2015 Vuolenkosken liikuntahallin rakennussuunitelman hyväksyminen 158/10.03.02/2013

Lisätiedot

Poissa Salonen Jarkko puheenjohtaja. Kahanpää Hjalmar Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2.

Poissa Salonen Jarkko puheenjohtaja. Kahanpää Hjalmar Temonen Tuukka kunnanvaltuuston 2. Iitin kunta Pöytäkirja 6/2014 120 Kunnanhallitus 03.03.2014 Aika Maanantai 03.03.2014 klo 17:30-20:17 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Drockila Leif 2. varapuheenjohtaja, puheenjohtaja

Lisätiedot

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalvelumme tarjotaan Kirkonkylällä päiväkoti Peukaloisessa sekä Rukkitien ryhmäperhepäiväkodissa. Sotkumassa toimivat

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN

TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN Koulutuslautakunta 48 02.12.2014 TILAPÄISEN PÄIVÄKODIN OSASTON MUUTTAMINEN PYSYVÄSTI PÄIVÄKOTIOSASTOKSI JA LASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN Koulutuslautakunta 48 Kunnanhallitus on käsitellyt Pikkupihlajan

Lisätiedot

Muut Rönnholm Riku va. kunnanjohtaja

Muut Rönnholm Riku va. kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 8/2014 197 Kunnanvaltuusto 11.11.2014 Aika Tiistai 11.11.2014 klo 18:00-18:45 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 08.12.2014 Sivu 1 / 1 2393/05.10.01/2014 Kaupunginhallitus 307 3.11.2014 Valtuusto 152 17.11.2014 171 Valtuustoaloite perhepäivähoidon kehittämisestä (Pöydälle 17.11.2014) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31

Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Pyhännän kunta Päivähoidon linjaukset Liite 2 Sivistysosasto Siv.ltk 12.6.-14 21 Muutos Siv.ltk 25.9.-14 31 Kenelle päivähoitopalvelut on tarkoitettu Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on lakiin perustuva

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle:

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle: Sivistyslautakunta 78 04.11.2015 Sivistyslautakunta 87 08.12.2015 Sivistyslautakunta 5 07.03.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 14 18.04.2016 TUNTIPERUSTEINEN PÄIVÄHOITOMAKSU Sivltk 04.11.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,

Lisätiedot

Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha

Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha Tekninen lautakunta 3 02.02.2016 Tekninen lautakunta 15 01.03.2016 Kunnanhallitus 56 21.03.2016 Tekninen lautakunta 35 10.05.2016 Haapakimolan koulun sisäilmatutkimukset ja toimenpiteet, lisämääräraha

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 6/2013 140 Kunnanvaltuusto 26.08.2013 Aika Maanantai 26.08.2013 klo 18:00-19:47 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Hiltunen Heikki Kahanpää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle:

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle: Sivistyslautakunta 78 04.11.2015 Sivistyslautakunta 87 08.12.2015 Sivistyslautakunta 5 07.03.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 TUNTIPERUSTEINEN PÄIVÄHOITOMAKSU Sivltk 04.11.2015 78 Päiväkodin johtaja Pasi

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja

Muut saapuvilla olleet Rönnholm Riku kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 6/2017 178 Kunnanvaltuusto 05.09.2017 Aika 05.09.2017 klo 18:00-19:12 Paikka Saapuvilla olleet valtuutetut Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014:

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014: Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus 372/02.03.06/2014 Kunnanhallitus 03.03.2014 57

Lisätiedot

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi

Hakija: Piira Ismo ja Grenfors Heidi Rakennuslautakunta 15 01.03.2017 Kaavoitustoimikunta 16 13.03.2017 Kunnanhallitus 69 03.04.2017 Poikkeamislupa, Piira Ismo ja Grenfors Heidi 831/10.03.00.02/2017 Rakennuslautakunta 01.03.2017 15 Hakija:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla 06.06.2013 Sivu 1 / 1 2608/01.03.00/2013 13 Osaamisen kehittäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön koulutustasoa nostamalla Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. (09) 816

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 10/2013 258 Kunnanvaltuusto 30.12.2013 Aika Maanantai 30.12.2013 klo 18:00-19:30 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua

Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua Selvitys varhaiskasvatuspalveluiden toimintojen järjestämiseksi Koivulehto II:n valmistuttua 2 1 Muhoksen varhaiskasvatuksen hoitopaikat Toukokuussa 2014 on kunnallisessa varhaiskasvatuksessa ollut yhteensä

Lisätiedot

Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.

Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8. Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.2012 alkaen SIVLTK 21 vs. varhaiskasvatuksen päällikkö Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Käyttösopimus jaetaan esityslistan oheismateriaalina. vt. sivistystoimenjohtaja

Käyttösopimus jaetaan esityslistan oheismateriaalina. vt. sivistystoimenjohtaja Kulttuuri- ja 35 16.06.2015 vapaa-aikalautakunta Koulutuslautakunta 48 19.08.2015 Koulutuslautakunta 70 14.10.2015 Koulutuslautakunta 80 11.11.2015 Kiinteistö Oy Iitin Jäähallin tuntihinnan korotus 580/02.06.00/2015

Lisätiedot

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus Iitin kunta Työsuunnitelma Sivistyspalvelut 1.8.2015 31.7.2016 Varhaiskasvatus 1 1 Työsuunnitelmaa ohjaava lait ja asetukset Laki ja asetus lasten päivähoidosta Perusopetuslaki, esiopetus Päivähoidon ohjaaja

Lisätiedot

Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT

Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT 1 Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT Tuntiperusteisen asiakasmaksun valmistelu Selvitys tuntiperusteiseen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuun siirtymisestä

Lisätiedot

Maanantai klo Kustavin kunnanvirasto

Maanantai klo Kustavin kunnanvirasto KUSTAVIN SOSIAALILAUTAKUNTA Maanantai 4.12.2017 klo 17.00 Kustavin kunnanvirasto 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2. Pöytäkirjan tarkastajien valinta. 3. Selvityksen tekeminen kunnan ruokapalvelun

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2. Perusturvalautakunta 40 07.04.2010 Kunnanhallitus 79 12.04.2010 Perusturvalautakunta 48 21.04.2010 Kunnanhallitus 93 26.04.2010 Perusturvalautakunta 56 19.05.2010 Kunnanhallitus 127 07.06.2010 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Palkkausluvun 10 :ssä tarkoitettua henkilökohtaista lisää korotetaan 2,0 prosentilla.

Palkkausluvun 10 :ssä tarkoitettua henkilökohtaista lisää korotetaan 2,0 prosentilla. 1 YLEISKIRJEEN 20/2002 LIITE 2 KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2003 2004 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunta 26 11.04.2017 Kaupunginhallitus 95 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 37 09.05.2017 Varhaiskasvatuksen uudet asiakasmaksuperiaatteet 1.8.2017 alkaen 90/02.05.00.00/2017 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteet

Henkilökohtaisen lisän myöntämisperusteet Yhteistyöryhmä 24 17.09.2018 Henkilökohtaisen lisän myöntämisen perusteiden tarkastaminen YTRYHMA 24 Esittely Palkkausjärjestelmä koostuu työn vaativuuden arviointiin perustuvasta tehtäväkohtaista palkkauksesta

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Henkilöstöjaosto 22.12.2014 POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Periaatteet työtehtävien pitkäaikaiseen uudelleenjärjestelyyn

Lisätiedot

LIITE 21, Sivistyslautakunta Palkkaus ja työaika PERHEPÄIVÄHOITO

LIITE 21, Sivistyslautakunta Palkkaus ja työaika PERHEPÄIVÄHOITO LIITE 21, Sivistyslautakunta 29.5.2013 95 Palkkaus ja työaika PERHEPÄIVÄHOITO PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäiväkodissa voidaan samanaikaisesti hoitaa enintään neljää lasta mukaan luettuina perhepäivähoitajan

Lisätiedot

Rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennuslautakunta 16 02.03.2016 Kunnanhallitus 73 18.04.2016 Kunnanhallitus 112 16.05.2016 Kunnanvaltuusto 22 24.05.2016 Maa-ainesluvat ja valvonta 1.7.2016 alkaen 693/10.03.00.09/2016 Rakennuslautakunta

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille, oikaisuvaatimus Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kunnanhallitus 285 01.12.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 9/2014 213. Kunnanvaltuusto 09.12.2014. Aika Tiistai 09.12.2014 klo 09:00-13:37. Kunnantalo, valtuustosali.

Iitin kunta Pöytäkirja 9/2014 213. Kunnanvaltuusto 09.12.2014. Aika Tiistai 09.12.2014 klo 09:00-13:37. Kunnantalo, valtuustosali. Iitin kunta Pöytäkirja 9/2014 213 Kunnanvaltuusto 09.12.2014 Aika Tiistai 09.12.2014 klo 09:00-13:37 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Asiakasraati

Asiakasraati Asiakasraati 24.3.2011 Vuorohoito Jyväskylässä Lapsia päivähoidossa n. 4800 Lapsia vuorohoidossa n. 470 Paikkoja vuorohoitoyksiköissä 712 Myllytuvan päiväkoti ma-pe klo 5.30-22.00 Kuokkalan päiväkoti ma-pe

Lisätiedot

Heinonen Sinikka. Kankkunen Antti. Laaksonen Kyllikki Lehtinen Eemeli. Mertakorpi Siiri Mettälä Petri. Saarelma Markku Savelainen Atte

Heinonen Sinikka. Kankkunen Antti. Laaksonen Kyllikki Lehtinen Eemeli. Mertakorpi Siiri Mettälä Petri. Saarelma Markku Savelainen Atte Iitin kunta Pöytäkirja 2/2018 15 Kunnanvaltuusto 27.03.2018 Aika 27.03.2018 klo 18:00 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla olleet valtuutetut Aalto Janne Alestalo Riitta Dahl Mika Drockila Leif

Lisätiedot

"Työaikalain vaikutus perhepäivähoitoon eri näkökulmista / Kaarinan malli"

Työaikalain vaikutus perhepäivähoitoon eri näkökulmista / Kaarinan malli "Työaikalain vaikutus perhepäivähoitoon eri näkökulmista / Kaarinan malli" lapsi ja perhe, perhepäivähoitaja, työnantaja Perhepäivähoidon kehittämispäivät 21.11.2013 Päivähoidon ohjaaja Liisa Hynninen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017

Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 Sivistyslautakunta 84 28.10.2015 Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2016-2017 728/12.00.01/2015 Sivistyslautakunta 84 Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 128 20.06.2016 Kunnanhallitus 211 14.11.2016 Kunnanhallitus 225 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 43 13.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 747/02.01.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 5/2013 124 Kunnanvaltuusto 25.06.2013 Aika Tiistai 25.06.2013 klo 18:00-19:22 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI Henkilöstölautakunta. Kokouskutsu 3/ Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Kaarina-talo,Kuusistonsalmi

KAARINAN KAUPUNKI Henkilöstölautakunta. Kokouskutsu 3/ Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Kaarina-talo,Kuusistonsalmi Kokouskutsu 3/2019 Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Kaarina-talo,Kuusistonsalmi Käsiteltävät asiat Kokouskutsu... 1 19 Paikallisen sopimuksen omassa kodissaan työskentelevän perhepäivähoitajan palvelussuhteen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen linjaukset

Varhaiskasvatuksen linjaukset Pyhännän kunta Sivistysosasto Varhaiskasvatuksen linjaukset Kenelle varhaiskasvatuksen palvelut on tarkoitettu Varhaiskasvatusta voivat saada lapset, jotka eivät vielä ole oppivelvollisuusikäisiä sekä

Lisätiedot

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 157 9.12.2013 Asianro 1167/12.06.01/2013 146 Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Lisätiedot

LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA

LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY AMMATTILIITTO PRO RY JRu, RJ, HH 17.9.2014 LIITTOJEN YHTEINEN OHJE KOSKIEN ÄITIYSVAPAAN PALKKAA Työtuomioistuimen tuomio TT2014:116 koskien Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Iitin kyläkoordinaattori -hanke , oikaisuvaatimus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Iitin kyläkoordinaattori -hanke , oikaisuvaatimus Kunnanhallitus 141 15.08.2016 Kunnanhallitus 148 29.08.2016 Kunnanhallitus 165 19.09.2016 Iitin kyläkoordinaattori -hanke 2017-2019, oikaisuvaatimus 755/00.01.05/2016 Kunnanhallitus 15.08.2016 141 Kyläasiain

Lisätiedot

Perhepäivähoidosta vastaavien esimiesten kesken ja

Perhepäivähoidosta vastaavien esimiesten kesken ja Kaupunginhallitus 276 29.08.2016 Kaupunginhallitus 343 17.10.2016 Selvitys perhepäivähoitopaikkojen irtisanomisesta 1391/12.06/2016 Kaupunginhallitus 29.08.2016 276 Valmistelija: lasten ja nuorten palvelujen

Lisätiedot

Opetus- ja kasvatuslautakunta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut alkaen 2586/ /2017

Opetus- ja kasvatuslautakunta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut alkaen 2586/ /2017 Opetus- ja kasvatuslautakunta 15 15.02.2017 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen 2586/02.05.00/2017 OPEKAS 15.02.2017 15 Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista ja varhaiskasvatuslain 13 :n

Lisätiedot