KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Meglena Shtilianova KUNEVA (Kuluttajansuoja)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Meglena Shtilianova KUNEVA (Kuluttajansuoja)"

Transkriptio

1 FI KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Osa A Yleiset kysymykset Meglena Shtilianova KUNEVA (Kuluttajansuoja) I Henkilökohtaiset ja työkokemukseen liittyvät asiat 1. Minkä pätevyytenne ja työkokemuksenne osa-alueiden katsotte vaikuttaneen erityisesti nimitykseenne, ja mitä niistä pidätte erityisen merkittävinä tulevaa komission jäsenen roolia ajatellen? Olen työskennellyt Eurooppa-asioiden parissa jo vuosia. Bulgarian hallituksen johtavana oikeudellisena neuvonantajana minulla oli tilaisuus osallistua aivan alusta lähtien koko siihen prosessiin, jolla Bulgarian oikeusjärjestelmä harmonisoitiin Euroopan unionin lainsäädännön kanssa. Poliittinen urani alkoi vuonna 2001, kun liityin Eurooppa- ja uudistusmyönteiseen NMSII-puolueeseen (entisen kuninkaan Simeon II:n puolueeseen). Erikoisalanani ovat olleet Eurooppa-asiat. Vuodesta 2001 minulla on ollut kunnia edustaa Bulgariaa pääneuvottelijana EU:n kanssa käydyissä liittymisneuvotteluissa ja vuodesta 2002 Eurooppa-ministerinä. Näissä tehtävissä sain mahdollisuuden antaa oma panokseni perustavanlaatuiseen ja poliittisesti kiintoisaan Euroopan unionin laajentumisprosessiin, olla yhteydessä eurooppalaisiin merkkihenkilöihin kaikista toimielimistä ja etenkin osallistua Eurooppavalmistelukunnan toimintaan. Olin lisäksi mukana Bulgarian kahdessa viimeisimmässä hallituksessa, joilla oli haastavana tehtävänä saada maa täysin valmiiksi Euroopan unionin jäsenyyteen. Liittymisneuvottelujen päätyttyä olin mukana käynnistämässä kattavaa kuluttajansuojakampanjaa, jonka osana järjestettiin seminaareja viranomaisille ja suurelle yleisölle. Kampanjalla haluttiin kertoa ihmisille EU:n toimielinten toiminnasta ja antaa selkeä kuva niistä oikeuksista ja velvollisuuksista, joita Bulgarian EU-jäsenyys toisi tullessaan. Kuluttajansuoja-asioista järjestettiin toinenkin kampanja yhteistyössä eräistä Bulgarian kaupungeista tulevien tuottajien kanssa. Se liittyi suoraan harmonisoidun kuluttajansuojalain antamiseen. Päivittäiset yhteydet kansalaisiin olivat korvaamaton osa näitä toimia. Toiminta opetti minulle, kuinka 1

2 tärkeää ja rakentavaa julkinen mielipide voi olla politiikan linjaamiselle sekä kansallisella että EU:n tasolla. Koko prosessi auttoi minua oivaltamaan, että tehokas toiminta vaatii paitsi kärsivällisyyttä, sinnikkyyttä ja kovaa työtä myös visioita ja kykyä ymmärtää se todellinen arvo, jota monilla EU:n toimintalinjoilla on sen kansalaisille. Haluan sekä yksityishenkilönä että komission jäsenenä jos nimitykseni vahvistetaan aidosti vaikuttaa ja osallistua varmistamaan, että Euroopan komission toiminnasta on suoraa hyötyä EU-kansalaisten elämässä. Siksi pitäisinkin haasteena ja etuoikeutena saada johtaa EU:n politiikkaa kuluttajansuojan alalla, enkä pelkästään siksi, että kuluttajansuojapolitiikka on yksi Euroopan unionin keskeisistä toiminta-aloista vahvoine perinteineen ja tehokkaine toimintavälineineen, vaan myös siksi, että sen keskeisenä tehtävänä on suojella kansalaisten etuja. Olen taustaltani juristi, ja vuodesta 1989 olen toiminut erilaisissa tehtävissä, jotka liittyvät kansalaisten oikeuksien ja vapauksien puolustamiseen ja suojelemiseen pääasiassa ympäristöasioissa. Sitä paitsi tulen maasta, joka on joutunut oppimaan kantapään kautta, kuinka tärkeää on kunnioittaa kansan oikeuksia ja vapauksia. II Riippumattomuus 2. Miten kuvailisitte velvollisuuttanne hoitaa tehtäviänne riippumattomasti ja miten aiotte konkreettisesti noudattaa tätä periaatetta? Komission jäsenen riippumattomuus perustuu Euroopan yhteisön perustamissopimukseen. Tehtävissäni kunnioitan kaikilta osin perussopimuksia ja niiden perusperiaatteita. Ottaen huomioon perussopimuksissa komissiolle annetut tehtävät ja sen roolin puolueettomana välittäjänä pidän komission perinteistä riippumattomuutta erityisen tärkeänä. Jos nimitykseni vahvistetaan, kuluttajansuojasta vastaavana komissaarina tehtävänäni on ajaa sisämarkkinoiden puolen miljardin kuluttajan oikeutettuja etuja. Velvollisuutenani on toimia rehellisesti ja yhteisön yleisten etujen mukaisesti niin, että otan huomioon yhteisön politiikan kaikessa laajuudessaan. Jo asemani ja vastuualani luonteen vuoksi huolehdin tarkasti siitä, etteivät mitkään ulkoiset tekijät pääse asiattomasti vaikuttamaan päätöksentekoon. Työssäni minua ohjaa ensi sijassa tinkimätön ammattimaisuus. Toimin tehtävissäni täysin riippumattomasti välttäen kaikki mahdolliset eturistiriidat. En ota vastaan ohjeita maiden hallituksilta, poliittisilta ryhmiltä, yrityksiltä tai ammattialajärjestöiltä. Bulgarian pääneuvottelijana ja Eurooppa-ministerinä saamani kokemuksen perusteella tiedän, että paras keino todella edistää Euroopan yhdentymistä on toimia vastuuntuntoisena ja aktiivisena jäsenenä vahvassa, tehokkaassa ja riippumattomassa komissiossa. 3. Voitteko antaa Euroopan parlamentille yksityiskohtaisia tietoja viimeaikaisista ja nykyisistä taloudellisista ja poliittisista kytköksistänne ja toimistanne sekä muista sitoumuksista, jotka saattavat olla ristiriidassa tulevien tehtävienne kanssa? 2

3 Ennen kuin minut valittiin Bulgarian parlamentin jäseneksi ja sittemmin nimitettiin varaulkoministeriksi ja pääneuvottelijaksi vuonna 2001 ja Eurooppa-ministeriksi vuonna 2002, toimin Bulgarian tasavallan ministerineuvoston johtavana oikeudellisena neuvonantajana. Vastuualanani olivat lähinnä ympäristölainsäädäntö ja tiedonsaanti. Samaan aikaan annoin oikeudellista neuvontaa myös ympäristöasioihin liittyville EU-hankkeille. Kymmenen viime vuoden aikana olen toiminut monissa erilaisissa yhteiskunnallisissa ja ammatillisissa tehtävissä, kuten jäsenenä Bulgarian tiedonsaantiohjelman säätiössä sekä TIME Eco-projects -säätiön neuvoa-antavassa lautakunnassa ja johtokunnassa. Tätä nykyä olen Berliinin kulttuuripoliittisen konferenssin johtokunnan sekä Bulgarian Atlantic Clubin jäsen. Mitä tulee poliittiseen toimintaani, olen tällä hetkellä bulgarialaisen NMSII-puolueen poliittisen toimikunnan jäsen. Jäsenyyteni toimikunnassa päättyy kuitenkin automaattisesti, kun siirryn pois ministerintehtävistä. Minulla ei ole taloudellisia kytköksiä tai omaisuutta, jotka saattaisivat olla ristiriidassa tulevien tehtävieni kanssa. III Euroopan unionin tulevaisuus 4. Mitä seurauksia on mielestänne sillä, että perustuslakisopimus ei voinut tulla voimaan 1. marraskuuta 2006, kuten alun perin toivottiin? Miten komissio voisi myötävaikuttaa siihen, että Euroopan unionille saadaan välttämätön perustuslakiin pohjautuva ratkaisu ennen vuotta 2009? Euroopan on nähdäkseni uudistuttava, jotta se voi toimia tehokkaasti kansalaistensa hyväksi, pystyä kilpailemaan maailmassa ja olla keskeinen vaikuttaja kansainvälisellä näyttämöllä. Perustuslakiin pohjautuva ratkaisu tarjoaa keinon päästä noihin tavoitteisiin. Ellei Euroopan unioni toteuta tätä uudistusta ja muutu tehokkaammaksi, avoimemmaksi ja demokraattisemmaksi, se ei pysty vastaamaan kunnolla nyt kohtaamiinsa tärkeisiin kysymyksiin. Eurooppa-valmistelukunnan toimintaan osallistuneena tiedän, miten vaikeaa oli päästä nykyiseen kompromissiin, jota pidän edelleen tasapainoisena ratkaisuna. Asian viemiseksi eteenpäin tarvitaan välttämättä laajaa keskustelua kansalaisten kanssa. Euroopan komission jäsenenä tekisin kaikkeni saadakseni jäsenvaltioiden hallitukset ja EU-kansalaiset näkemään uudistuksen ja perustuslakiratkaisun merkityksen Euroopalle. Olen vakuuttunut, että kun jatkamme pitkälle tähtäävän ja pysyvän ratkaisun hakemista, Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission sekä jäsenvaltioiden hallitusten ja parlamenttien on tiiviissä yhteistyössä yritettävä löytää kansalaisten kannalta paras järjestely. Jos nimitykseni vahvistetaan, tulen mielelläni toimimaan muiden komissaarien kanssa aktiivisesti ja päättäväisesti sen hyväksi, että asiaan löydetään kestävä institutionaalinen ratkaisu. 5. Lissabonin strategia on kymmenvuotisstrategia, jolla pyritään tekemään Euroopan unionista maailman dynaamisin, kilpailukykyisin ja kestävin 3

4 talous vuoteen 2010 mennessä. Strategiaan sisältyvät kestävän kehityksen kolme pilaria: talous, sosiaaliasiat ja ympäristö. Toimikautenne päättyy juuri vuoteen Miten Te komission jäsenenä toimisitte vauhdittaaksenne Lissabonin tavoitteiden toteutumista, ja mitkä olisivat mielestänne tärkeimmät painopistealueet? Pidän Lissabonin strategiaa olennaisena välineenä, jonka avulla Eurooppa pystyy kilpailemaan ja vastaamaan haasteisiin globaalistuneessa maailmassa. Euroopan komission tehtävänä on nähdäkseni ohjata käytössä olevia välineitä, jotta EU:n tasolla ja jäsenvaltioissa jo asetetut kunnianhimoiset tavoitteet voidaan saavuttaa, samoin kuin etsiä tehokkaimpia keinoja auttaa jäsenvaltioita niiden käytössä. Kansalliset uudistusohjelmat osoittavat, että komission ja jäsenvaltioiden on toimittava yhteistyössä sen hyväksi, että kansalliset instituutiot pystyisivät tehokkaammin saavuttamaan Lissabonin strategian tavoitteet. Talousuudistuksissa olisi mielestäni painotettava paitsi työllisyystilanteen parantamista ennen kaikkea myös kilpailua ja sisämarkkinoita sekä energia- ja ympäristökysymyksiä. Koska nämä kaikki osa-alueet liittyvät suoraan ja läheisesti kuluttajansuojaan ja koska kaikkien jäsenvaltioiden kilpailukyky edellyttää keskeisesti kuluttajien valistuneisuutta, tekisin asiasta vastaavana komissaarina parhaani, jotta näihin kysymyksiin voitaisiin vastata ja jotta niiden parissa toimivat kansalliset instituutiot ja elimet voisivat käsitellä niitä tehokkaasti. Tehtävänäni olisi myös varmistaa, että talousuudistuksen päämäärien tavoittelussa otetaan täysimääräisesti huomioon eurooppalaisten kuluttajien oikeudet ja oikeutetut edut ja että sisämarkkinoista on heille todellista hyötyä. Lisäksi pitäisin tärkeänä, että luodaan sellaiset oikeudelliset puitteet, joilla vahvistetaan kuluttajien luottamusta sisämarkkinoihin; kuluttajansuojalainsäädäntöä on yksinkertaistettava ja tehostettava etenkin, kun kyse on valtionrajat ylittävistä toimista. Tavoitteiden toteuttamiseksi tekisin tiivistä yhteistyötä sekä EU:n että jäsenvaltioiden instituutioiden samoin kuin täytäntöönpanoviranomaisten ja kaikkien asiaan liittyvien talouden toimijoiden kanssa. 6. Miten aiotte parantaa komission julkista kuvaa? Tiedän, että monet EU-kansalaiset muodostavat kuvan unionista EU:n toimielinten Euroopan komissio mukaan luettuna toimien ja strategisten linjausten kautta. Siksi pyrkisin kaikin keinoin varmistamaan, että yleisö näkee komission aktiivisena, vastuullisena, tehokkaana ja avoimena elimenä, joka ajaa EU-kansalaisten etuja. Kuluttajapolitiikka on komission jaettuun toimivaltaan kuuluva ala, joka koskettaa suoraan EU:n kaikkia kansalaisia. Kuluttajansuojakomissaarina olisi minun tehtäväni vastata kansalaisten odotuksiin siitä, että EU:n toiminta parantaa heidän elämänlaatuaan. Uskon, että paras keino vastata noihin odotuksiin ja huoliin on etsiä tehokkain tapa saavuttaa asetetut tavoitteet ja noudattaa siinä tinkimättä moitteettoman hallintomenettelyn vaatimuksia. Samalla sitoudun täysin kunnioittamaan avoimuuden periaatetta Euroopan avoimuusaloitteen ja säädöskäytännön parantamiseen liittyvien sitoumusten mukaisesti. Koska Euroopan parlamentilla on kansalaisten suora 4

5 valtuutus, sillä on aivan erityinen rooli kuluttajansuojapolitiikan kaltaisessa kansalaisiin keskittyvässä politiikassa. Pyrin aktiivisesti ottamaan Euroopan parlamentin jäseniä ja kuluttajien edustajia mukaan päätöksentekoon ja politiikan linjaamiseen. IV Demokraattinen vastuu Euroopan parlamentille 7. Miten katsotte olevanne vastuussa Euroopan parlamentille? Bulgarian Eurooppa-ministerinä, pääneuvottelijana ja Eurooppa-valmistelukunnan jäsenenä minulla oli etuoikeus ja tilaisuus pitää tiiviitä yhteyksiä Bulgarian parlamenttiin ja raportoida sille. Siksi ei ole mitään syytä epäillä, ettenkö olisi valmis tarkasti kuuntelemaan Euroopan parlamenttia ja ottamaan sen näkemykset täysimittaisesti huomioon tulevia tehtäviäni suorittaessani. Toimintani juristina ja poliitikkona on vahvistanut uskoani siihen, että vastuullisuus kansan suoraan valitsemille edustajille on demokratian perusperiaate. Olen kahdesti tullut valituksi vaaleilla Bulgarian parlamenttiin, joten tiedän sen kunnioituksen, jota Euroopan parlamentin jäsenten auktoriteettia kohtaan tunnetaan. Pidän poliittisesti erittäin merkittävänä myös periaatetta, jonka mukaan komissio on vastuussa toiminnastaan Euroopan parlamentille. Euroopan parlamentilla on suora demokraattinen valtuutus, ja se edustaa unionin jäsenvaltioiden kansalaisia. Se tuo Euroopan parlamentin lähemmäs kansaa, ja sillä on olennainen rooli yhdentymisprosessin viemisessä eteenpäin. Parlamentin täytyy pystyä huolehtimaan tehokkaasti toiminnan demokraattisesta valvonnasta kansalaisten etujen nimissä. Tämä periaate kuuluu olennaisena osana tehtäviini komissaarina, sillä kuluttajansuojapolitiikka vaikuttaa suoraan jokaisen EU-kansalaisen jokapäiväiseen elämään. Euroopan parlamentin ja komission päivittäisen yhteistyön perustana ovat perussopimukset ja erityisesti näiden toimielinten suhteita ohjaava puitesopimus. Komissaarina huolehdin siitä, että lainsäädäntömenettelyjen ja lainsäädäntöön liittyvän suunnittelun yhteydessä käydään rakentavaa poliittista keskustelua, tiedotus on säännöllistä, avointa ja oikea-aikaista ja yhteistyö on tiivistä. Pyrin lisäksi varmistamaan, että Euroopan parlamentin jäsenet pääsevät suoraan minun ja henkilöstöni puheille aina kun tarve vaatii. Aion ottaa poliittisen vastuun tehtäviini kuuluvalla alalla noudattaen kuitenkin komission kollegiaalisuuden periaatetta. a. Oletteko pelkästään poliittiselta kannalta katsoen sitä mieltä, että asianomaisen komission jäsenehdokkaan olisi vedettävä ehdokkuutensa takaisin siinä tapauksessa, että parlamentin järjestämä kuuleminen johtaa kielteiseen lausuntoon? 5

6 Kuulemiset ovat nyt vakiintuneet merkittäväksi osaksi nimitysprosessia. Pidän niitä olennaisena osana komissaarien vastuuvelvollisuutta parlamenttia kohtaan. Lisäksi ne tarjoavat mahdollisuuden rakentaa parlamentin ja komissaarien välillä tarvittavaa keskinäistä luottamusta ja tukea. Ilman niitä minun olisi vaikea hoitaa tehtäväni tehokkaasti. Jos kuuleminen johtaa kielteiseen lausuntoon, on komission puheenjohtajan asia arvioida tilanne ja tehdä siitä asianmukaiset johtopäätökset. Hyväksyn täysin sen, että komission puheenjohtaja voi pyytää komission jäsentä astumaan syrjään, jos tämä saa Euroopan parlamentilta epäluottamuslauseen. b. Missä määrin katsotte olevanne vastuussa vastauksista, jotka yksikkönne laativat parlamentille sen vetoomusvaliokunnan tai muiden asiasta vastaavien valiokuntien esittämien pyyntöjen johdosta? Jos Teitä kehotetaan perustelemaan tai selittämään komission aiempia toimia tai laiminlyöntejä, missä määrin katsotte olevanne vastuuvelvollinen parlamentille? Pyrin varmistamaan institutionaalisen jatkuvuuden ja johdonmukaisuuden salkkuuni kuuluvissa asioissa. Ottaessani vastaan komission jäsenen tehtävät aion varmistaa, että komission vastuu parlamentille kuluttajansuoja-asioissa jatkuu ilman katkoksia. Komissio on kollegiaalinen elin, ja komissaarit vastaavat kollegiolle omista ja yksikköjensä toiminnasta. Aion herkeämättä huolehtia avoimuudesta ja asianmukaisesta tiedonkulusta itseni ja yksikköjeni välillä kollegion ohjeiden mukaisesti. Siinä tapauksessa, että aiempia toimia tai kuluttajansuojapolitiikkaa olisi näkemykseni mukaan muutettava ja jos kollegio niin päättää ilmoitan siitä parlamentille ajoissa ja kattavasti. c. Millaisessa poliittisessa vastuussa katsotte olevanne parlamentille pääosastonne tai -osastojenne toiminnasta? Mihin toimiin aiotte ryhtyä varmistaaksenne, että pääosastoanne tai -osastojanne hallinnoidaan hyvin? Noudatan Euroopan parlamentin ja komission välisistä suhteista tehdyn puitesopimuksen määräystä, jonka mukaan kukin komissaari kantaa poliittisen vastuun toimista omiin tehtäviinsä kuuluvalla alalla, tämän kuitenkaan vaikuttamatta komission kollegiaalisuuden periaatteeseen. Pyrin varmistamaan, että kuluttajansuojasta vastaavia yksikköjä johdetaan tehokkaasti ja avoimesti ja ennen kaikkia EU:n kansalaisten etujen mukaisesti. Tarkoituksenani on päästä siihen, että kabinettini ja pääosastoni suhteet perustuvat avoimuuteen, luottamukseen ja lojaalisuuteen. Kiinnitän tarkkaa huomiota sisäisten menettelyjen kautta tulevaan yksityiskohtaiseen raportointiin ja käytän sitä perustana, kun käyn keskusteluja alaisuudessani toimivien ylempien johtajien kanssa. 8. Miten tärkeänä pidätte yhteistyötä toimielinten (komission ja parlamentin) välillä ja etenkin vastuualueeseenne liittyvien valiokuntien kanssa? Mikä on mielestänne tässä uudessa tilanteessa avoimuuden merkitys Euroopan parlamentin, komission ja neuvoston välisessä lainsäädäntöprosessissa sekä yleisesti toimielinten välisissä suhteissa? 6

7 Toimielinten tehokas yhteistyö on minusta keskeinen edellytys sille, että EU:n toimielimet voivat toimia sujuvasti ja että EU:n päätöksenteko on tehokasta, legitiimiä ja hyvän hallintotavan mukaista. Yhteistyön perustana olisi oltava avoimuus, keskinäinen luottamus, tehokkuus, jatkuva vuoropuhelu sekä säännöllinen raportointi ja tiedonvaihto. Lupaan noudattaa täysin puitesopimuksen määräyksiä sekä toimielintenvälistä sopimusta paremmasta lainsäädännöstä. Aion myös noudattaa uusia komiteamenettelysääntöjä ja varmistaa niin, että parlamentti voi täysin käyttää valvontaoikeuttaan. Jotta kuluttajansuojapolitiikkaa voidaan kehittää, asiasta vastaavan komissaarin, asianomaisten valiokuntien ja parlamentin yksittäisten jäsenten on tehtävä yhteistyötä ja heidän työsuhteensa on oltava kunnossa. Jos nimitykseni vahvistetaan, teen parhaani ylläpitääkseni ja parantaakseni tuota suhdetta keskustelun, läsnäolon ja tiedonvaihdon keinoin sekä ryhtymällä toimiin valiokuntien esittämien näkemysten pohjalta. Edellä mainitut sopimukset sisältävät merkittäviä periaatteita, joita komissaarien on noudatettava. Kuulemiset voivat olla tärkeä avaus hyvälle vuoropuhelulle tulevaan vastuualueeseeni liittyvien valiokuntien kanssa, jotta voimme rakentaa keskinäiseen luottamukseen ja kunnioitukseen perustuvat suhteet. Pidän avoimuutta erittäin tärkeänä asiana. Avoimuuden ansiosta EU:n kansalaiset voivat paremmin osallistua politiikan kehittämiseen, se vahvistaa toiminnan legitiimiyttä ja valvottavuutta ja yleensäkin edistää hyvää hallintoa. Avoimuudesta on apua myös EU-lainsäädännön laadun varmistamisessa sekä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisessa. Lisäksi se on tehokkaan toimielintenvälisen yhteistyön edellytys. Lainsäädäntöprosessista on helpompi saada tehokas ja EU:n kansalaisten tarpeita vastaava, kun kansalaiset, sidosryhmät ja EU:n muut toimielimet ovat selvillä komission toiminnasta. Olen iloinen siitä, että EU:n toimielinten työstä on onnistuttu tekemään avoimempaa ja helpommin seurattavaa tämä koskee niin niiden suhteita yleisöön kuin toisiinsakin. On tärkeää, että toteutetaan täysimääräisesti ne periaatteet ja säännöt, jotka koskevat yleisön tutustumista asiakirjoihin, tietojen saamista asiantuntijaryhmistä ja luottamuksellisten tietojen käsittelystä, parempaa säädöskäytäntöä ja komission käynnistämää Euroopan avoimuusaloitetta. Jos nimitykseni vahvistetaan, sitoudun täysin noudattamaan näitä periaatteita ja tekemään kaikkeni parantaakseni tiedonkulkua ja avoimuutta kaikilla vastuulleni kuuluvilla aloilla aina kun se on mahdollista. V. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen 9. Minkä konkreettisten toimenpiteiden katsotte olevan tarpeen, jotta varmistetaan, että sukupuolinäkökulma sisällytetään oman alanne toimintalinjoihin? Onko Teillä toimintastrategiaa sukupuolinäkökulman huomioon ottamista varten, ja mitä taloudellisia ja henkilöresursseja valtavirtaistamiseen mielestänne tarvitaan omalla toimialallanne? Olen poliittisessa ja ammatillisessa toiminnassani aina korostanut syrjimättömyyttä ja sukupuolten tasa-arvoa. Pidän niitä niiden demokraattisten periaatteiden tukijalkana, 7

8 jolle Euroopan unioni rakentuu. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on mielestäni välttämätöntä, jotta sukupuolten tasa-arvosta tulee täysipainoinen osa yhteistä politiikkaa. Siksi kyse ei ole pelkästään siitä, että palkataan lisää naisia, vaan myös siitä, että politiikkaa ja toimintaa muotoillaan sellaisella tavalla, että sukupuolten tasa-arvo varmasti toteutuu täysin ja asianmukaisesti kaikilla tasoilla. Jos minut nimitetään kuluttajansuoja-asioista vastaavaksi komissaariksi, tehtävänäni ja velvollisuutenani on suojella kaikkien kansalaisten oikeuksia ja etuja tehokkaasti ja ketään syrjimättä. Olen vakuuttunut, että vain sellainen yhteiskunta, jossa kunnioitetaan kaikkien kansalaisten oikeuksia tasapuolisesti ja syrjimättömästi, voi olla taloudellisesti tehokas ja kilpailukykyinen ja sosiaalisesti oikeudenmukainen. Haluan vakuuttaa parlamentille, että kun suosittelen tuleviin vastuualueisiini liittyviä toimia, niissä kaikissa huolehditaan siitä, että sukupuolten tasa-arvoon liittyvät vaikutukset otetaan täysimääräisesti huomioon. Huomauttaisin lisäksi, että kuluttajapolitiikassa EU:n toimet tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet naisille, sillä suurin osa kuluttajien ostoksista ja hankinnoista on naisten tekemiä. Yksiköissäni tasaarvonäkökohtien huomioiminen näkyy siinä, että kolmannes johtotehtävissä työskentelevistä on naisia. Itse pyrin siihen, että kabinetissani on yhtä paljon naisia ja miehiä. Pyrin sisällyttämään sukupuolinäkökohdat kaikkiin poliittisen työn vaiheisiin: kuluttajapolitiikan analysointiin, kehittämiseen, täytäntöönpanoon, seurantaan ja arviointiin. 8

EUROOPAN PARLAMENTTI EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Algirdas Gediminas ŠEMETA (Rahoituksen suunnittelu ja talousarvio)

EUROOPAN PARLAMENTTI EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Algirdas Gediminas ŠEMETA (Rahoituksen suunnittelu ja talousarvio) FI EUROOPAN PARLAMENTTI EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Algirdas Gediminas ŠEMETA (Rahoituksen suunnittelu ja talousarvio) Yleiset kysymykset I. Henkilökohtaiset ja työkokemukseen liittyvät

Lisätiedot

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Joe BORG (kalastus ja meriasiat)

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Joe BORG (kalastus ja meriasiat) FI KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Osa A Yleiset kysymykset Joe BORG (kalastus ja meriasiat) I. Henkilökohtaiset ja työkokemukseen liittyvät

Lisätiedot

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Markos Kyprianou (Terveys- ja kuluttaja-asiat)

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Markos Kyprianou (Terveys- ja kuluttaja-asiat) FI KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Osa A Yleiset kysymykset Markos Kyprianou (Terveys- ja kuluttaja-asiat) I Henkilökohtaiset ja työkokemukseen

Lisätiedot

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN FI KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Osa A Yleiset kysymykset Rocco BUTTIGLIONE (Oikeus, vapaus ja turvallisuus) I. Henkilökohtaiset ja

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Olli REHN (laajentuminen)

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Olli REHN (laajentuminen) FI KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Osa A Yleiset kysymykset Olli REHN (laajentuminen) I. Henkilökohtaiset ja työkokemukseen liittyvät

Lisätiedot

I. Henkilökohtaiset ja työkokemukseen liittyvät asiat

I. Henkilökohtaiset ja työkokemukseen liittyvät asiat FI KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Mariann FISCHER BOEL (maatalous ja maaseudun kehittäminen) Osa A Yleiset kysymykset I. Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 7.1.2010 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Kuuleminen: Maroš Šefčovič, komission varapuheenjohtajaehdokas, vastuualueena

Lisätiedot

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA. EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Ján Figeľ (Koulutus/Kulttuuri ja monikielisyys)

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA. EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Ján Figeľ (Koulutus/Kulttuuri ja monikielisyys) FI KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Ján Figeľ (Koulutus/Kulttuuri ja monikielisyys) Osa A Yleiset kysymykset I Henkilökohtaiset ja työkokemukseen

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKKI

EUROOPAN KESKUSPANKKI FI Tämä asiakirja on EKP:n neuvoston jäsenille osoitettujen menettelytapaohjeiden epävirallinen konsolidoitu toisinto ja laadittu ainoastaan tiedotustarkoituksiin. B EUROOPAN KESKUSPANKKI MENETTELYTAPAOHJEET

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Neelie KROES (kilpailu)

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Neelie KROES (kilpailu) FI KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Osa A - Yleiset kysymykset Neelie KROES (kilpailu) I Henkilökohtaiset ja työkokemukseen liittyvät

Lisätiedot

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Joaquín ALMUNIA (talous- ja raha-asiat)

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Joaquín ALMUNIA (talous- ja raha-asiat) FI KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Osa A Yleiset kysymykset Joaquín ALMUNIA (talous- ja raha-asiat) I. Henkilökohtaiset ja työkokemukseen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta 8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI KOMISSAARI ASHTONIN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN

EUROOPAN PARLAMENTTI KOMISSAARI ASHTONIN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN EUROOPAN PARLAMENTTI KOMISSAARI ASHTONIN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Osa A Yleiset kysymykset I. Henkilökohtaiset ja työkokemukseen liittyvät asiat 1. Minkä pätevyytenne ja työkokemuksenne osa-alueiden

Lisätiedot

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Günter VERHEUGEN (Yritystoiminta ja teollisuus)

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Günter VERHEUGEN (Yritystoiminta ja teollisuus) FI KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Osa A Yleiset kysymykset Günter VERHEUGEN (Yritystoiminta ja teollisuus) I. Henkilökohtaiset ja työkokemukseen

Lisätiedot

Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet

Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet Tehtävä Euroopan tilintarkastustuomioistuin on Euroopan unionin toimielin, joka perussopimuksen mukaan perustettiin huolehtimaan unionin varojen tarkastamisesta.

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta 1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

ottaa huomioon 29. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin omien varojen järjestelmän tulevaisuudesta 1,

ottaa huomioon 29. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin omien varojen järjestelmän tulevaisuudesta 1, P7_TA(2014)0432 Omien varojen järjestelmä * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 16. huhtikuuta 2014 esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä (05602/2014

Lisätiedot

SN 4357/1/15 REV 1 team/kr/jk 1 FI

SN 4357/1/15 REV 1 team/kr/jk 1 FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. heinäkuuta 2015 (OR. en) SN 4357/1/15 REV 1 ILMOITUS Asia: Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan menettelysäännöt SN 4357/1/15 REV 1 team/kr/jk 1 EUROOPPA-NEUVOSTON PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten, Euroopan komission ja Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajavaltion lausuma Työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun edistäminen

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00

TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00 EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014,

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 25.11.2014 C(2014) 9051 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, komission jäsenten sekä organisaatioiden tai itsenäisten ammatinharjoittajien välisiä kokouksia koskevan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 6.8.2014 TARKISTUKSET 1-10 Danuta Maria Hübner (PE537.156v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0048/7. Tarkistus. Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen ENF-ryhmän puolesta 8.3.2018 A8-0048/7 7 Marco Zanni, Stanisław Żółtek, André Elissen Johdanto-osan B kappale B. ottaa huomioon, että vuosien 2014 2020 monivuotinen rahoituskehys osoittautui nopeasti riittämättömäksi pyrittäessä

Lisätiedot

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN FI KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Benita FERRERO-WALDNER (Ulkosuhteet ja Euroopan naapuruuspolitiikka) Osa A Yleiset kysymykset I.

Lisätiedot

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Meglena Shtilianova KUNEVA (Kuluttajansuoja)

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Meglena Shtilianova KUNEVA (Kuluttajansuoja) KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Osa B Erityiset kysymykset Meglena Shtilianova KUNEVA (Kuluttajansuoja) 1. Aiotteko Te ajaa komissiossa

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta PE513.132v01-00 5.6.2013 TARKISTUKSET 1-5 Juan Fernando López Aguilar (PE508.056v01-00) rajatylittävän lainvalvontayhteistyön

Lisätiedot

COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION. Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483

COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION. Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483 COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483 ILMOITUS Lähettäjä: Sosiaalityöryhmä Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 18.10.2006 KOM(2006) 599 lopullinen 2006/0199 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS eurooppalaisen tilastohallinnoinnin neuvoa-antavan lautakunnan

Lisätiedot

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 21.12.2009 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Kuuleminen: Androulla Vassiliou, komission jäsenehdokas, vastuualueena koulutus, kulttuuri, monikielisyys

Lisätiedot

12671/17 msu/ma/pt 1 DGD 2C

12671/17 msu/ma/pt 1 DGD 2C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2017 (OR. en) 12671/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 12112/17 Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto FREMP

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2275(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2275(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.9.2012 2011/2275(INI) MIETINTÖLUONNOS 28. vuosikertomuksesta EU:n lainsäädännön soveltamisen valvonnasta (2010) (2011/2275(INI)) Oikeudellisten

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus 8.11.2017 A8-0328/11 11 14 kohta 14. pyytää komissiota lisäämään avoimuutta ja helpottamaan asiakirjoihin tutustumista ja tietojen saantia, erityisesti EU Pilot -menettelyistä vastaanotettujen vetoomusten

Lisätiedot

"4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta

4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 22. lokakuuta 2007 (23.10) (OR. fr) CIG 3/1/07 REV 1 COR 2 OIKAISU ILMOITUKSEEN Lähettäjä: HVK:n puheenjohtajisto Päivämäärä: 22. lokakuuta 2007

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2291(ACI) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja komission välisen toimielinten sopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

KOMISSAARIEHDOKKAAN VASTAUKSET EUROOPAN PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN NEVEN MIMICA (KULUTTAJAPOLITIIKKA)

KOMISSAARIEHDOKKAAN VASTAUKSET EUROOPAN PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN NEVEN MIMICA (KULUTTAJAPOLITIIKKA) FI KOMISSAARIEHDOKKAAN VASTAUKSET EUROOPAN PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN NEVEN MIMICA (KULUTTAJAPOLITIIKKA) 1. Mitä pätevyytenne ja työkokemuksenne osa-alueita pidätte erityisen merkittävinä tulevaa komission

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2017 C(2017) 6214 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.9.2017, asetuksen (EY) N:o 589/2008 muuttamisesta ulkokanojen munien kaupan pitämisen vaatimusten osalta

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 27.4.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0110 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 27. huhtikuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

106. täysistunto, huhtikuuta Alueiden komitean PÄÄTÖSLAUSELMA EUROOPPALAISEN MONITASOISEN HALLINNON PERUSKIRJA

106. täysistunto, huhtikuuta Alueiden komitean PÄÄTÖSLAUSELMA EUROOPPALAISEN MONITASOISEN HALLINNON PERUSKIRJA 106. täysistunto, 2. 3. huhtikuuta 2014 RESOL-V-012 Alueiden komitean PÄÄTÖSLAUSELMA EUROOPPALAISEN MONITASOISEN HALLINNON PERUSKIRJA Rue Belliard/Belliardstraat 101 1040 Bruxelles/Brussel BELGIQUE/BELGIË

Lisätiedot

Talousarvion valvontavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle

Talousarvion valvontavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2041(INI) 24.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS talousarvion valvontavaliokunnalta perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalle

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET Tapio Manni Saarnilaakson koulu Espoo tapio.manni@gmail.com Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. Politiikka on yhteisten

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014,

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 25.11.2014 C(2014) 9048 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 25.11.2014, komission pääjohtajien sekä organisaatioiden tai itsenäisten ammatinharjoittajien välisiä kokouksia koskevan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) PUBLIC 11747/14 LIMITE JUR 413 POLGEN 113 OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Asia: Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI

Lisätiedot

NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA

NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA NEUVOSTON JA KOMISSION YHTEINEN LAUSUMA KILPAILUVIRANOMAISTEN VERKOSTON TOIMINNASTA "1. Tänään annetulla asetuksella perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta

Lisätiedot

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Danuta HÜBNER (aluepolitiikka)

KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN. Danuta HÜBNER (aluepolitiikka) FI KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Osa A Yleiset kysymykset Danuta HÜBNER (aluepolitiikka) I. Henkilökohtaiset ja työkokemukseen liittyvät

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON YHTEINEN TOIMINTA Euroopan

Lisätiedot

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 9.10.2013 2013/2227(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 8/2013 varainhoitovuodeksi 2013, pääluokka

Lisätiedot

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN PUHE Luxemburg, 21. marraskuuta 2013 ECA/39/13 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Varainhoitovuoden 2012 vuosikertomusten esittely

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2016/0148(COD) 16.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

I. Henkilökohtaiset ja työkokemukseen liittyvät asiat

I. Henkilökohtaiset ja työkokemukseen liittyvät asiat FI KOMISSAARIEHDOKKAIDEN KUULEMINEN EUROOPAN PARLAMENTISSA EHDOKKAAN VASTAUKSET PARLAMENTIN KYSYMYKSIIN Siim KALLAS (hallinto, tilintarkastus, petostentorjunta) Osa A Yleiset kysymykset I. Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 23.11.2016 JOIN(2016) 56 final 2016/0373 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 25/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: KIRJEENVAIHTO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507.

TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 17.4.2013 PE510.492v01-00 TARKISTUKSET 1-22 Sharon Bowles (PE507.945v01-00) sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta rahoituspalvelualalla

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.6.2016 COM(2016) 400 final 2016/0186 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtuman perustamista koskevasta unionin toiminnasta

Lisätiedot

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Frank Engel (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Frank Engel (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2017/2036(INI) 26.4.2017 TARKISTUKSET 1-22 Frank Engel (PE602.777v01-00) Neuvoston päätös poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä koskevan Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta

Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta Vesa-Pekka Poutanen Talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto ------------- Kuntamarkkinat 13.9.2017 1 2 EUROOPAN TULEVAISUUTEEN

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) 12394/2/01 REV 2 ADD 1 DENLEG 46 CODEC 960 Asia: Neuvoston 3. joulukuuta 2001 vahvistama yhteinen

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 7.1.2010 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Kuuleminen: John DALLI, komission jäsenehdokas, vastuualueena

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9892/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 525 CLIMA 152 AGRI 283 PECHE

Lisätiedot

Coreperia pyydetään suosittelemaan neuvostolle, että se hyväksyisi tämän ilmoituksen liitteessä olevat neuvoston päätelmät.

Coreperia pyydetään suosittelemaan neuvostolle, että se hyväksyisi tämän ilmoituksen liitteessä olevat neuvoston päätelmät. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. helmikuuta 2011 (16.02) (OR. en) 6387/11 FREMP 13 JAI 101 COHOM 44 JUSTCIV 19 JURINFO 5 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Coreper/Neuvosto

Lisätiedot

Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla)

Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) Lausunto nro 1/2016 (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten

Lisätiedot

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.1.2011 KOM(2010) 791 lopullinen 2011/0001 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11128/19 PV CONS 40 SOC 546 EMPL 417 SAN 343 CONSOM 203 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

10667/16 team/mmy/vb 1 DGG 2B

10667/16 team/mmy/vb 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10667/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat FSTR 35 FC 29 REGIO 42 SOC 434 AGRISTR

Lisätiedot

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI

8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT

Lisätiedot

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

KOMISSION JÄSENEHDOKKAALLE PHILIPPE BUSQUINILLE ESITETTÄVÄT KYSYMYKSET YLEISET KYSYMYKSET

KOMISSION JÄSENEHDOKKAALLE PHILIPPE BUSQUINILLE ESITETTÄVÄT KYSYMYKSET YLEISET KYSYMYKSET KOMISSION JÄSENEHDOKKAALLE PHILIPPE BUSQUINILLE ESITETTÄVÄT KYSYMYKSET YLEISET KYSYMYKSET I Henkilökohtaiset ja työkokemukseen liittyvät asiat - Mitä työkokemuksenne osa-alueita pidätte erityisen merkittävinä

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013 EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta Pekka Nurminen Kevät 2013 Mikä EU on? 27 kohta 28 - jäsenvaltion ja noin 500 miljoonan kansalaisen yhteisö Ei liittovaltio, vaan valtioiden liitto mutta EU:ssa

Lisätiedot

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0052(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0052(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0052(NLE) 7.6.2016 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan

Lisätiedot

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en)

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 31. toukokuuta 2013 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0900 (NLE) EUCO 110/13 INST 234 POLGEN 69 OC 295 SÄÄDÖKSET Asia: LUONNOS EUROOPPA-NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2119(INI)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2119(INI) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 5.12.2013 2013/2119(INI) MIETINTÖLUONNOS 29. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2011) (2013/2119(INI))

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen

Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen 1.10.2010 Sisältö Ympäristösäätelyä useilta tahoilta EU:n lainsäädännön perusteet EU:n toimielimet (3) EU:n päätöksenteko Säädösten

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta 24.4.2017 A8-0160/21 21 33 kohta 33. toteaa, että erityiskertomusta koskevaa työasiakirjaa laadittaessa komissio oli jo antanut ehdotuksensa rakenneuudistusten tukiohjelman perustamiseksi; panee tyytyväisenä

Lisätiedot