NELOSKIERRE. Käsikirja
|
|
- Anni Heikkinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NELOSKIERRE Käsikirja
2 Sakariina Heikkanen Aloitin HAAGA-HELIAlla Yksi ensimmäisistä työtehtävistäni: käsikirjaan tutustuminen ja sen editoiminen. Hyvä tapa päästä sisään Living Lab terminologiaan. Vastavuoroisesti käsikirja luettu ummikon silmin. Kirjoitettu Neloskierre hankkeen projektiryhmän kanssa 13 ammattikorkeakoulun Neloskierre hankkeessa mukana olevia henkilöitä. 2
3 Kenelle, mitä, miksi? Tavoitteena määritellä Living Lab -toimintaa erityisesti AMK:n henkilöstölle ja opiskelijoille. Kirkastaa AMK:n mahdollisuuksia osallistua Living Lab toimintaan (käyttäjälähtöiseen kehittämiseen) Käsitellään käyttäjälähtöisen kehittämisen roolia ammattikorkeakoulun strategiassa, opetuksessa ja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Antaa myös vastauksia Living Lab -toiminnan käynnistämiseen ja pyörittämiseen sekä hallinnollisella että operatiivisella tasolla. Living Lab -toimintaa kuvataan konkreettisten esimerkkien ja kokemusten kautta. 3
4 Käsikirjan sisältö pääpiirteittäin 1. Johdanto sisältö tiivistettynä ja lukuohjeet eri lukijoille eri tarpeineen 2. Living Lab ja Living Lab toiminnan määritelmä sisältää mm. toiminnan kehityksen, historiaa ja terminologian määritelmät ja koko toimintatavan periaatteet pääpiirteittäin 3. Living Lab ammattikorkeakoulussa - erityisesti suunnattu lukijalle, joka on kiinnostunut Living Lab - toimintatavasta strategisesta näkökulmasta katsottuna. Luvussa selvitetään, miten Living Lab voidaan nähdä mahdollisuutena vastata strategisiin haasteisiin samalla 4 kun Living Lab -toiminnalla voidaan uudistaa strategiaa.
5 4. Living Lab: opetusta ja TKI-toimintaa luku kuvailee toiminnan vakiinnuttamista AMK:n arkeen; sen jalkauttamista opintojaksoille, lukujärjestykseen ja sen istuvuudesta joihinkin pedagogisiin malleihin, pohditaan resursointia sekä opetuksen ja TKI:n integrointia. 5. Living Lab -toimintatavan käynnistäminen luvussa keskustellaan toimintaympäristön luomisesta sekä palvelutoiminnan käynnistämisestä esimerkein ja käytännön vinkein 6. Living Lab Case -prosessi tarkastelee prosessia yksityiskohtaisesti sen vaiheiden kautta: tilaus, käynnistys, toteutus ja arviointi 5
6 7. Metodien käyttö Living Lab hankkeissa metodien käytön tasot (Sanders) ja vaiheet. Valittujen menetelmien kuvaus, käyttö Living Labissa, edut ja haitat. Tämä osio synkronoidaan menetelmäpankin kanssa, jossa laajempi yhtenäistetty menetelmien esittely. 8. Kokemuksia operaattoritoiminnasta luku sisältää operaattoreiden kokemuksia eri caseissa. Eri toimialojen caset on kuvattu ja onnistuminen analysoitu. 9. Living Lab -toiminnan juridiikka ja eettiset seikat viimeinen varsinainen luku käsittelee toimintaa koskevia sääntöjä, vastuuta, hyviä käytänteitä ja eettisiä kysymyksiä. Tässäkin luvussa on case esimerkkejä. (LIITTEET: Living Lab maailmalla, Työkalupakki, Lisää 6 informaatiota esim. pedagogisista malleista.)
7 Tarkemmin luvuista 3 ja 4 3. Living Lab ammattikorkeakoulussa AMK:n strategisia tavoitteita: Yrittäjyyden edistäminen Työelämälähtöisyys, verkostoituminen elinkeinoelämän kanssa Opetuksen sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan integrointi. Monialaisuus Kansainvälisyys (osaltaan tulee painostusta AMK -laista, opetusministeriöstä ja kansallisista linjauksista).
8 AMK:n perusajatus: AMK on lähellä työelämää ja yhdistää opetuksessaan teoriaa ja käytäntöä. AMK:n vahvuudet: Työelämälähtöisyys, käytännöllisyys ja monialaisuus. Käyttäjälähtöisyys liittyy erityisesti TKI -strategiaan, osaamisstrategiaan ja koulutuksen strategisiin linjauksiin. Monissa AMK:ssa Living Lab -toiminta on kirjattu strategiaan mahdollisuudeksi vastata laissa määriteltyihin ammattikorkeakoulujen tehtäviin sekä innovaatiotoiminnan edistämistä ja käyttäjälähtöisyyttä koskeviin vaatimuksiin. 8
9 Living Lab -toimintatapa tarjoaa alustan yhteistyön kehittämiselle. Living Lab tarjoaa mahdollisuuden opiskelijoille: tutustua autenttiseen työympäristöön, asiakkaisiin sekä heidän toimintaympäristöihinsä mahdollisuuden työskennellä monialaisissa tiimeissä luoda kontakteja oman alan yritysmaailmaan. 9
10 Living Lab -toiminta on kansainvälisesti laajaa ja sen ympärille on kehittynyt myös kansainvälisiä verkostoja. Living Lab voidaan siis nähdä mahdollisuutena vastata strategisiin haasteisiin, mutta Living Lab -toiminnalla voidaan osaltaan myös uudistaa strategiaa. Opetussuunnitelman tulee tukea Living Lab - toimintatapaa. Living Lab voi samanaikaisesti toimia myös työkaluna opetussuunnitelmien ja toteutuksien kehittämiseen. 10
11 4 Living Lab: opetusta ja TKI toimintaa Living Lab -toiminnan vakiinnuttaminen ammattikorkeakoulun arkeen Käyttäjälähtöinen kehittäminen jalkautuu ammattikorkeakoulun päivittäiseen toimintaan opetuksen kautta. Käyttäjälähtöinen kehittäminen voi tuoda koulutukseen uusia sisältöjä, menetelmiä ja ympäristöjä. Se edellyttää myös pedagogista uudistumista ja opiskelijan roolien miettimistä. 11
12 Living Lab -toimintamalliin hyvin soveltuvia pedagogisia malleja ovat sellaiset, jotka painottavat yhteisöllistä vuorovaikutusta, opiskelijan itseohjautuvuutta ja työelämälähtöisyyttä. (Laurea LbD kehittämispohjainen oppiminen) Living Lab oppimisympäristöjen kehittämisessä ominaista on se, että projektit, jotka räätälöidään opiskelijoita varten "oppimiskentiksi", hyödyttävät myös elinkeinoelämän osaamistarpeita. Parhaiten Living Lab -opintojen sijoittaminen tapahtuu opintojaksoihin, joista voidaan koostaa projektimuotoisia kokonaisuuksia. voidaan jakaa sopiviin osa-alueisiin ja oppimistavoitteisiin. 12
13 Living Lab projektissa tulee olla projektipäällikkö, joka koordinoi projektin aikataulut sekä hallinnolliset ja käytännön järjestelyt Projektin tai Living Lab -casen alkuvalmisteluissa on tarpeen, että projektihenkilöiden lisäksi mukana on kaikkien niiden osa-alueiden opettajat, joiden opintojaksoilla case on tarkoitus toteuttaa. Living Lab -caseja ei siis voi viedä läpi pelkästään projektihenkilöiden varassa vaan kaikkien koulutusohjelman opettajien osaaminen ja opintojaksojen kehittäminen on tarpeellista alusta lähtien. Vastauksia myös mm. resursointikysymyksiin 13
14 Käsikirjasta voi lukea tarkemmin eri osa-alueista ja käytännön esimerkkejä. Yli 100 sivua asiaa. Valmis keväällä KÄSIKIRJATOIMIKUNTA Sanna Lehtokannas TAMK Merja Salminen HAMK Vuokko Takala-Schreib SEAMK Jorma Fagerström KYAMK Juha Ruuska JAMK Sakariina Heikkanen HAAGA-HELIA 14
15 Kysymyksiä? Kiitos! 15
16 16
17 Aloitin HAAGA-HELIAlla 21.11, jolloin tutustuin käsikirjaan kirjallinen tuotos lukittiin vastuukirjoittajilta, jolloin aloitin editoinnin editoitu versio takaisin kirjoittajille kommentoitavaksi Käsikirjatoimikunnan ensimmäinen (ACP) kokous 17
18 Aikataulua: Joulukuu 2011: Käsikirjan ensimmäinen editointi tehty ja siirretty takaisin muokattavaan muotoon Kevät 2012: Tammikuun loppuun mennessä kaikki koordinaattorit lukevat ja kommentoivat käsikirjan lukuja. Evaluointivastuutiimi (Jomi, Ella, Sanna) suunnittelee evaluoinnin hankkeen ulkopuolisten toimijoiden kanssa ja toteuttaa sen maaliskuun loppuun mennessä. 18
19 Helmikuun loppuun mennessä vastuukirjoittajat implementoivat kommentit ja viilaavat oman osuutensa viimeiseen muotoon (myös kommentteihin on reagoitu ja poistettu). Maaliskuu: Editointi 2 maaliskuun alun aikana. Evaluointi oltava valmis. Huhtikuu- toukokuu: Viimeistelyä ja käsikirjan sähköinen versio 1.0 valmis Syksy 2012: Painettu versio? 19
20 Opintojaksokuvauksessa voisi olla oppimistuloksina esimerkiksi: opiskelija osaa tunnistaa, ymmärtää, hyödyntää ja soveltaa käyttäjälähtöisyyttä avoimissa innovaatioissa ja monialaisissa tiimeissä. Sisältöinä: käyttäjälähtöistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa käyttäjien tosielämän ympäristöissä, avoimen innovaation periaatteet, monialaiset ekosysteemit, käyttäjälähtöisten menetelmien hyödyntämistä idea- tai lanseerausvaiheessa tai markkinoilla olevien tuotteiden tai palveluiden kehittämisessä. Opetusmenetelminä voidaan käyttää: opintoprojekteja, harjoitustöitä, luentoja ja esitelmiä sekä 20 virtuaaliopintoja.
LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN
LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN Vertaisarvioinnissa olivat mukana seuraavat koulutusorganisaatiot: - Centria
AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA ARVIOINNISSA 38 op. Pedagoginen osaaminen I (5 op)
Ammatillinen opettajankoulutus (60 op): Ammattipedagogisen osaamisen (38 op) osaamistavoitteet ja arviointikriteerit AMMATTIPEDAGOGINEN OSAAMINEN OPETUKSEN JA OHJAUKSEN SUUNNITTELUSSA, TOTEUTUKSESSA JA
YAMK-KOULUTUS VAHVAKSI TKI-VAIKUTTAJAKSI. Projektipäällikkö Minttu Lampinen, KTT minttu.lampinen@hamk.fi
YAMK-KOULUTUS VAHVAKSI TKI-VAIKUTTAJAKSI Projektipäällikkö Minttu Lampinen, KTT minttu.lampinen@hamk.fi Mukana Suomen kaikki ammattikorkeakoulut Hankkeen tavoitteena on: Uudistaa YAMK-toimintoja Profiloida
ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET
ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET Yrittäjyyssuositukset Arenen verkkosivuilla Arene ry Suomen Yrittäjät Riikka Ahmaniemi (JAMK), Kari Ristimäki (SeAMK), Lauri Tuomi (HAAGA-HELIA), Mika Tuuliainen (Suomen Yrittäjät),
Joko tiedät, mikä on SeAMK FramiPro Opiskelijainfot syksy 2013
Joko tiedät, mikä on SeAMK FramiPro Opiskelijainfot syksy 2013 Mikä on FramiPro? SeAMKin moniammatillinen, työelämälähtöinen, projektioppimiseen perustuva yhteinen oppimisympäristö eri alojen opiskelijoille
Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä
Avauspuheenvuoro Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2016 Pääjohtaja Aulis Pitkälä 7.12.2016 Ajankohtaista koulutuksen kehittämisessä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 - keskeiset kehittämisen
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit
Yritysten ja korkeakoulujen uj kehittämiskumppanuus Maakuntakorkeakoulufoorumit Sastamala Ikaalinen 8.3.2011 29.3.2011 Asiakkuusjohtaja Esa Ala-Uotila s akkuusjohtaja Esa la Uot la etunimi.sukunimi@tamk.fi
JOUSTAVASTI TYÖSSÄ JA KORKEAKOULUSSA Moduulioppimisen mahdollisuudet ja haasteet
JOUSTAVASTI TYÖSSÄ JA KORKEAKOULUSSA Moduulioppimisen mahdollisuudet ja haasteet Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu/xamk Hannele Lappalainen 7.11.2018 Taustaa Opetussuunnitelmat ovat osaamisperustaiset
Kuinkas sitten kävikään Oppimisen palautekokonaisuuden kehittämishanke Metropolia Ammattikorkeakoulussa
Teemaryhmä 13: Kuinkas sitten kävikään Oppimisen palautekokonaisuuden kehittämishanke Metropolia Ammattikorkeakoulussa Peda Forum päivät 17.8.2016 yliopettaja Jenni Koponen ja asiantuntija Tiina Kokko
Innovaatiopedagogiikka oppimisen uusi kulttuuri. Taru Konst, FT, KTL Innovaatiopedagogiikka-tutkimusryhmän vetäjä Turun Ammattikorkeakoulu
Innovaatiopedagogiikka oppimisen uusi kulttuuri Taru Konst, FT, KTL Innovaatiopedagogiikka-tutkimusryhmän vetäjä Turun Ammattikorkeakoulu Nuorten ihmisten työnkuva voi muuttua keskimäärin 25 kertaa heidän
Löydämme tiet huomiseen
Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan
HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)
HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa
Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot
Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot Jarmo Alarinta, SEAMK Matti Väänänen, Turun AMK Jussi Horelli, HAMK, Miksi työelämä on projekteja, joiden kautta prosesseja ja osaamista kehitetään
Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa
Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa Peda Forum-päivät Turussa 15.-16.8.2018 Jenni Koponen Metropolia AMK & Eetu Heikkinen Oulun yliopisto Esityksen runko Ketä me ollaan? Mitä
KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA
KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien ja opetuksen tarkastelua kestävän kehityksen näkökulmasta Muotoiluinstituutin sekä sosiaali- ja terveysalan
Living Lab toiminta JAMKissa. 24.1. Juha Ruuska
Living Lab toiminta JAMKissa 24.1. Juha Ruuska Living Lab on käyttäjälähtöinen avoimen innovaation ekosysteemi tosi-elämän ympäristössä käyttäjäkeskeinen avoimen innovaation kehitys- ja oppimisyhteisö
KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ
Hämeen Ammattikorkeakoulu KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Sijoittuminen työelämään Koulutus on tarkoitettu henkilöille jotka toimivat kulttuuri- ja taidetoiminnan asiantuntija - ja
KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA- JA KEHITTÄMISSEMINAARI
KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA- JA KEHITTÄMISSEMINAARI 31.10.2018 Tampereen ammattikorkeakoulu Päivi Karttunen, vararehtori Susanna Saarinen, kehittämispäällikkö TAMK numeroina yhteensä noin
KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011
KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011 1. Tavoitteet Luoda käyttäjä- ja kysyntälähtöinen Living Lab toimintaympäristö, joka tukee Kymenlaakson ammattikorkeakoulun LCCE- oppimisen
Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012
Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa
YIT HAMK yhteistyö Case-esittely. Verkkovirta-hankkeen työpaja Haaga-Heliassa Tuomas Eerola
YIT HAMK yhteistyö Case-esittely Verkkovirta-hankkeen työpaja Haaga-Heliassa 29.3.2017 Tuomas Eerola 1 YIT esittely YIT on tunnettu rakennusalan yritys, joka luo kestävää kaupunkiympäristöä rakentamalla
Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi
Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan
Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4
Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja
YAMK-KOULUTUS VAHVAKSI TKI-VAIKUTTAJAKSI
YAMK-KOULUTUS VAHVAKSI TKI-VAIKUTTAJAKSI KTT Minttu Lampinen 12.2.2015 OKM www.hamk.fi/yamk-tki YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi TP1: Oppimisympäristöt - Yhteisöllinen toimintakulttuuri työelämän
Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke
Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho
Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014
Tietoa Laureasta Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014 Reijo Lähde 3/11/2014 3/11/2014 Laurea-ammattikorkeakoulu 2 Laurean koulutusalat Fysioterapia Hoitotyö Hotelli-
PROJEKTIN LOPPURAPORTTI
Turun ammattikorkeakoulu, TYT:n Innovointiraha 2012 LOPPURAPORTTI Projektin nimi Monialaiset tutkimuspajat pvm 20.12.2012 1 (7) PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Monialaiset tutkimuspajat Tekniikka, ympäristö ja
Vertaisarviointi pedagogisten innovaatioiden tunnistamisen, kehittämisen ja levittämisen välineenä
Vertaisarviointi pedagogisten innovaatioiden tunnistamisen, kehittämisen ja levittämisen välineenä Aalloilla ammatillista vetovoimaa, vaikuttavuutta ja verkostoja Nina Eskola, projektipäällikkö, Pirkanmaan
Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM
Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta
Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit
Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Opettajankoulutusfoorumin seminaari 16.4.2019 Anu Lyytinen, Johanna Liljeroos, Elias Pekkola, Jonna Kosonen, Mikko Mykkänen ja
Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN
Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN Opettajan näkökulma sulautuvaan opetukseen verkkooppimisympäristössä Hyödyllisintä opettajan näkökulmasta on verkkoympäristön
Demola: toimintamalli ja mahdollisuudet. Ville Kairamo
Demola: toimintamalli ja mahdollisuudet Ville Kairamo Tampere Maailmanluokan tietotaito erityisesti media ja ICT -sektoreilla Kansainvälisiä yrityksiä Paljon opiskelijoita eri korkeakouluissa Tekniikka,
Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi
Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi Ammatillisen koulutuksen yhteistyöfoorumi 2015 M/S Viking Gabriella ke 25.3.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi
Kohderyhmät. Luovien alojen - Yrittäjät - Yritysneuvojat - Yrittäjyyden opettajat
05/2018 12/2020 Lähtökohdat Luovien alojen kehittymisen esteet: - Yrityspalveluiden hajanaisuus, ei vahvaa alustaa monipuoliselle verkostoimiselle - Luovan osaamisen määrätietoisen hyödyntämisen puute
Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM
Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti
Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä
Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025
INFORMAATIOLUKUTAITO OPETUSSUUNNITELMISSA SeAMK:ssa
INFORMAATIOLUKUTAITO OPETUSSUUNNITELMISSA SeAMK:ssa - sitkeyttä, suunnittelua ja sopivasti sattumaa Kohti Jupiteria? IL-OPSiin / Tieteiden talo Informaatikko Leena Elenius Seinäjoen ammattikorkeakoulu
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta
Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012
Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000
KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op)
KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op) 15.1.2014 31.5.2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi 2 KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN
Ammatillisen opettajan OSAAMISMERKIT
Ammatillisen opettajan OSAAMISMERKIT OSAAMISMERKIT Digitaalinen osaamismerkki (open badge) on saavutetun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen väline. Digitaalinen merkki ei itsessään luo lisäarvoa,
Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa
Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa Tiina Anttila 16.2.2016 Esityksen sisältö 1. Asiantuntijuuden osoittaminen erikoistumiskoulutuksissa hankeen lyhyt esittely 2. Asiantuntijuus-käsitteestä
Työelämän uudistaminen monialaisella kehittämisosaamisella. Hämeenlinna 2.12.2015 Tuija Toivola Haaga-Helia
Työelämän uudistaminen monialaisella kehittämisosaamisella Hämeenlinna 2.12.2015 Tuija Toivola Haaga-Helia Mukana kehittämistyössä 9 ammattikorkeakoulua Tavoitteena: kehittää toimintamalleja, jotka lisäävät
KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis
KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis MIKÄ ON OPINTOJAKSOMALLI? Kyse on järjestön koulutuksesta, jonka osaamistavoitteet, sisältö ja laajuus ovat samat toteuttajasta
Kestävä kehitys Tampereen yliopiston opetuksessa työpajojen yhteenveto ja tuloksia
ESDAN-hanke,yhteenvetoKestäväkehitysTampereenyliopistonopetuksessatyöpajoista. AiraksinenHannajaRaatikainenSaana1.8.2012 Kestävä kehitys Tampereen yliopiston opetuksessa työpajojen yhteenveto ja tuloksia
ammattikorkeakoulussa
LIVING LAB ammattikorkeakoulussa Sakariina Heikkanen ja Mari Österberg (toim.) Living Lab ammattikorkeakoulussa Sakariina Heikkanen ja Mari Österberg (toim.) tekijät Teos on suojattu tekijänoikeuslailla
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena
Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa
Liiketoiminta kehittyy kehity sinäkin. Yhteisöllisyyden toteuttaminen verkko-opetuksessa Tieturi Oy / Arja Sipola HTC Santa Maria, Tammasaarenkatu 5, 00180 Helsinki, Finland www.tieturi.fi (09) 431 551
Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit
n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa
Työn opinnollistamisen kehittäminen eri koulutusaloilla T Y Ö S T Ä O P P I M A S S A, T Y Ö H Ö N A R B E T E K O M P E T E N S K A R R I Ä R
Työn opinnollistamisen kehittäminen eri koulutusaloilla T Y Ö S T Ä O P P I M A S S A, T Y Ö H Ö N A R B E T E K O M P E T E N S K A R R I Ä R JAMK Toteemi 1. Tavoite: Uudistetaan korkeakoulupedagogiikkaa
Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia
Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:
Big Room -toiminta tutkimuksen näkökulmasta. Sari Koskelo, Vison Oy
? Big Room -toiminta tutkimuksen näkökulmasta Sari Koskelo, Vison Oy 16.3.2018 Sisältö Big Room konseptin moniulotteisuus Tavoitteet Johtaminen Big Room toiminta kehitys- ja toteutusvaiheissa Big Room
IP-kurssista potkua kansainväliseen yhteistyöhön (ja muitakin hyötyjä) Arja Maunumäki Luonnonvara-alan yksikkö Oamk
Olli Oamkilainen 1 IP-kurssista potkua kansainväliseen yhteistyöhön (ja muitakin hyötyjä) Arja Maunumäki Luonnonvara-alan yksikkö Oamk Innovation in Rural Development facts and figures Toteutettiin vuosina
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Sanna Lappalainen,
Tiina Laiho ja Teppo Rantala. 11.11.2014 Lahden tiedepäivä
Opitaan yhdessä; kokemuksia osaamisperustaisen opetussuunnitelman kehittämisestä HAAGA-HELIAN ammattikorkeakoulun liikunnan ja vapaaajan koulutusohjelmaan Tiina Laiho ja Teppo Rantala 11.11.2014 Lahden
Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä.
Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Suomenkielen oppiminen ja oppimisvaikeudet Tämä on otsikkodia, kirjoita
Projektipäällikkö Olli Vesterinen
Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman
Työelämän asiantuntijoiden suorittama arviointi. w w w. h a m k. f i. Marjatta Kariniemi 25.2.2013
Koulutuksen työelämävastaavuus ja TKI-toiminnan hyödyntäminen opetuksessa Hämeen ammattikorkeakoulussa Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen laatuvastaavien tapaaminen 25.2.2014 Työelämän asiantuntijoiden
Innovaatiopedagogiikka miksi, mitä, miten?
Innovaatiopedagogiikka miksi, mitä, miten? Åpopäivät 8.2.2019 Taru Konst & Minna Scheinin Miksi muutosta tarvitaan? Nuorten ihmisten työnkuva voi muuttua keskimäärin 25 kertaa heidän elinaikanaan N. 65
Draivilla kohti kestävää autoalaa. Kati Lundgren Projektipäällikkö Suomen ympäristöopisto SYKLI
Draivilla kohti kestävää autoalaa Kati Lundgren Projektipäällikkö Suomen ympäristöopisto SYKLI Draivin tekijät Suomen ympäristöopisto SYKLI HELTECH Helsingin tekniikan alan oppilaitos HYRIA koulutus Oy
LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski. LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea
LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea LAADUKAS 2015 Hankkeen yhteiset toimenpiteet 1. Vakiinnuttaa oppilaitoksiin jatkuva laadunhallintajärjestelmä
Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa
Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.
TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen , Liisa Vanhanen-Nuutinen
TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen 02.11.2018, Liisa Vanhanen-Nuutinen Perinteinen 55,8 % Monet väylät opintoja vastaaviin tehtäviin Työelämän kautta 10,6 % Toista
Strategiakysely 2013 Tulosten yhteenveto. VirtuaaliAMK verkoston kehittämisyksikkö, 17.6.2013
Strategiakysely 2013 Tulosten yhteenveto VirtuaaliAMK verkoston kehittämisyksikkö, 17.6.2013 Taustaa Toukokuussa 2013 VirtuaaliAMK:n strategiatyöryhmä toteutti kyselyn, jossa kartoitettiin, miten ammattikorkeakoulujen
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät
Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA opetusneuvos Aija Töytäri
Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA 30.9.2019 opetusneuvos Aija Töytäri 1.10.2019 1 Edellisen hallituksen panostukset korkeakoulutuksen kehittämiseksi Nopeutetaan siirtymistä
LCCE. Projektivastaava. Opinnäytetyö. Katosrakenne. merkeissä. yhteyttä yhteistyön merkeissä. LCCE-projekti. Mu06M yritysvierailulle Loviisaan
P 2011 Lokakuu LCCE Marraskuu Joulukuu Tammikuu Syyskuu Helmikuu Lokakuu Maaliskuu Marras Huh Lcce lyhyesti MediaModo Oikeita projekteja, Tilan suunnittelu oikeiden ja yritysten toteutus. kanssa. Projektit
Työn opinnollistamisen vertaisarviointi
Työn opinnollistamisen vertaisarviointi Alustavia tuloksia, Oamk 1 Etunimi Sukunimi Opinnollistamisen tavoitteiden toteutuminen Opinnollistamisen tarkoitus ja tavoitteet on joissakin ammattikorkeakouluissa
TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ
TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,
Kansainvälisten asioiden kevätpäivät 2019 Visioiden ja strategioiden vuodet kansainvälisyys kaikkialla Jouni Ahonen, Haaga-Helia amk
Kansainvälisten asioiden kevätpäivät 2019 Visioiden ja strategioiden vuodet kansainvälisyys kaikkialla 17.5.2019 Jouni Ahonen, Haaga-Helia amk Kansainvälisyys Haaga-Heliassa Noin 1100 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa,
Opetusharjoittelun tuntisuunnitelma
Opetusharjoittelun tuntisuunnitelma Minna Kuivalainen Haaga-Helia, ammatillinen opettajakorkeakoulu Opetusharjoittelu: Suomen Diakoniaopisto, SDO Sote-koulutus 16.1-20.1.2017 Opetusharjoittelupaikka ja
Uraa ja osaamista rakentamassa!
Uraa ja osaamista rakentamassa! 18.4.2016 Projektipäällikkö, KT, Liisa Marttila http://uraseurannat.fi Mikä? AMKista uralle! -hankkeen tavoitteena on vahvistaa korkeakoulujen valmiuksia edistää opiskelijoidensa
06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta
06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta on opettajan työssä? Peda-Forum 20.8.2013 Vararehtori Riitta Pyykkö, TY, Korkeakoulujen arviointineuvoston pj. Yliopettaja Sanna Nieminen, Jyväskylän AMK Pääsuunnittelija
JEP Juonneopetuksen edistämisen projekti
JEP Juonneopetuksen edistämisen projekti Pedagoginen muutos - juonneopetuksen implementointi JEP esittely vk 10/2009 Mira Pihlaja, projektipäällikkö JEPin kesto ja toimijat Projekti kestää 36 kk eli 1.10.2008-30.9.2011.
Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.
Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri
Uusia avauksia opetukseen ja työelämään -Työ- ja elinkeinoelämä opetuksen avainkumppanina
Uusia avauksia opetukseen ja työelämään -Työ- ja elinkeinoelämä opetuksen avainkumppanina Marja Gröhn-Rissanen Anne-Leena Juntunen Lastensuojelun kesäpäivät Iisalmi 13.6.2012 http://ois10.blogit.fi OIS-ajattelu
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja
Koulu 3.0. Sosiaalisen median hyödyntäminen perusopetuksessa
Koulu 3.0 Sosiaalisen median hyödyntäminen perusopetuksessa Tavoitteet Keskeisenä tavoitteena on etsiä ja löytää pedagogisesti perusteltuja ratkaisuja sosiaalisen median välineiden ja ohjelmistojen hyödyntämiseen
IP kurssi kansainvälistymisen keinona. Arja Maunumäki Oamk 18.11.2011
1 IP kurssi kansainvälistymisen keinona Arja Maunumäki Oamk 2 Intensiivikurssi (IP) Life Long Learning > Erasmus > Intensive Programmes (IP) Lyhyitä (2-6 viikkoa) opintojaksoja, joille opiskelijat ja opettajat
TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA. ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo Mervi Friman HAMK
TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo 15.3.2017 Mervi Friman HAMK AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEHTÄVÄ Ammattikorkeakoululain (932/2014) mukaan ammattikorkeakoulujen
Yhteiskunnallisen yrityksen merkki ja muut menestymisen edellytykset
Yhteiskunnallisen yrityksen merkki ja muut menestymisen edellytykset Jaana Merenmies, Syfo Oy - yhteiskunnallinen yritys Yhteiskunnallinen yrittäjyys Nyt! 13.5.2011 Oulu, Pohto Yhteiskunnallisten yritysten
Kuinka hankkeiden hyvät kokemukset, toimintatavat ja tulokset hyötykäyttöön? Tiivistelmä ryhmien ajatuksista
Kuinka hankkeiden hyvät kokemukset, toimintatavat ja tulokset hyötykäyttöön? Tiivistelmä ryhmien ajatuksista Liike-seminaarin workshop 11.11.2015 Ryhmät: Mamk, Kyamk, TAMK Saimia, Mamk, Karelia, Oamk,
#innovaativat julkiset hankinnat. Ilona Lundström
#innovaativat julkiset hankinnat Ilona Lundström Innovaatio on kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnetty tieto ja osaaminen Tuoteinnovaatiot, prosessi-innovaatiot, palveluinnovaatiot,
Kimmo Mäki ja Hannu Kotila
16.5. 2018 Kimmo Mäki ja Hannu Kotila OSAAMINEN NYT! - Työn opinnollistaminen osana työn ja opintojen luontevaa integraatiota korkeakoulussa Agenda AMK-opiskelijamaisema Työn opinnollistaminen Katsaus
Lapin korkeakoulukonsernin KV seminaari
Lapin korkeakoulukonsernin KV seminaari Kansainvälinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta Kaj Kostiander KTAMK TKI Sisältö 1. Miksi KV TKI? Eli miksi kansainväliseen tutkimus-, kehitys, ja innovaatiotoimintaan
eamk-verkkototeutusten laatukriteerit: suunnittelu
1/5 eamk-verkkototeutusten laatukriteerit: suunnittelu Kohderyhmä ja käyttäjät Käyttäjät ja heidän tarpeensa huomioidaan suunnittelussa ja tuotantovaiheessa sekä toteutuksen aikana. Opiskelijoilta vaadittava
Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt
Pedagoginen johtaminen ja opetuksen kehittäminen Salpauksessa - kaikki yhdessä tehtäviensä mukaisesti Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Koulutusjohtajat Hankkeiden rahoitus Hannu
Peruskoulu-työpaja
Peruskoulu-työpaja 16.5.2016 Strategisen hallitusohjelman Osaaminen ja koulutus -painopistealue kärkihanke 1: Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin toimenpide 1: Uudistetaan
MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)
MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 - Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT Tervetuloa
eamk-verkkototeutusten laatukriteerit: toteutus
1 (5) eamk-verkkototeutusten laatukriteerit: toteutus Kohderyhmä ja käyttäjät Arviointi Muistiinpanot Käyttäjät ja heidän tarpeensa huomioidaan suunnittelussa ja tuotantovaiheessa sekä toteutuksen aikana.
Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt. Pepe Vilpas
Kansainvälinen liiketoiminta Digitalisaatio ja digitaaliset oppimisympäristöt Pepe Vilpas Digitalisaatiolla tarkoitetaan laajasti toimintatapojen uudistamista ja prosessien ja palveluiden sähköistämistä
Tehtävät ja tulokset. Tulevaisuustietoisen yhteissuunnittelun työpaja XAMK OSA 1.
Tehtävät ja tulokset Tulevaisuustietoisen yhteissuunnittelun työpaja XAMK 22.1.2019 OSA 1. Yksilötehtävä Kerro vähintään kolme havaitsemaasi heikkoa signaalia viitoittamana. Kirjoita heikkojen signaalien
Lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö I Aija Töytäri, opetus- ja kulttuuriministeriö
Lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö 11.10.2018 I Aija Töytäri, opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistus 2017 2018 Koulutusta kehitetään kokonaisuutena Tavoitteena on osaamis- ja koulutustason
Suomalaisen koulun kehittäminen
Suomalaisen koulun kehittäminen 31.10.2016 Aulis Pitkälä, pääjohtaja Opetushallitus Yhteinen visio Tavoitteena on eheä oppimisen polku jokaiselle lapselle ja nuorelle. Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia
Kielten organisointi ammattikorkeakouluissa
Kielten organisointi ammattikorkeakouluissa Vastaajat Vastaukset 21 AMKista Kielikeskusmalli 3 AMKissa Koordinointimalli / Yliopettajamalli 8 AMKissa Tiimi- ja koulutusalakohtaisesti organisoidut 3 AMKissa
Eeva Harjulahti - Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Opetuksen ja oppimisen laatu. Opiskelutyön mitoitus OPMITKU-hanke
Eeva Harjulahti - Insinöörikoulutuksen foorumi 2012 Opetuksen ja oppimisen laatu Opiskelutyön mitoitus OPMITKU-hanke www.tuas.fi Motto: Tavoitteena oppiminen Oppimisen voi saavuttaa keinolla millä hyvänsä.
SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat. Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT
SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT AMKPEDA verstas Turku 4.11.2015 Lähtökohdat: Työelämän osaamisvaatimukset SeAMKin omat
Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke
Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke 1.3.2018-31.12.2020. Yhteistyökumppaneita Suomen sairaanhoitajaliitto ry ja sen kautta European
PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA
PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ Ä TEKIN NAPS. KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA OHJELMA VALMISTELTU LAAJASSA YHTEISTYÖSSÄ Valmisteluvastuussa TEKin koulutusvaliokunta ja projektiryhmä Projektipäällikkö