Toimintakulttuurin kehittäminen lukiossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakulttuurin kehittäminen lukiossa"

Transkriptio

1 Toimintakulttuurin kehittäminen lukiossa Sähköä ilmassa IX valtakunnalliset lukiopäivät Helsinki, Finlandia-talo Rehtori Kyösti Värri Kiteen lukio

2 Tietopohjaa alkaa olla:

3 Tietopohjaa alkaa olla:

4 Pohjaa tahtotilan muodostukselle alkaa olla:

5 Pohjaa tahtotilan muodostukselle alkaa olla:

6 Pohjaa tahtotilan muodostukselle alkaa olla:

7 Pohjaa tahtotilan muodostukselle alkaa olla:

8 Pohjaa alkaa olla:

9 Yhteenveto: Lukiokoulutus suoriutuu kohtuullisen hyvin nykyisestä tehtävästään Vaikka tosin

10 Lukion koko oppimäärän suorittaneiden opiskelijoiden jakautuminen opiskelemiensa vieraiden kielten määrän mukaan Opetushallitus 2012

11 Helsingin Sanomat

12 Aivan kaikki ei ole kunnossa, mutta kuitenkin Helsingin Sanomat

13 Yhteenveto: Lukiokoulutus suoriutuu kohtuullisen hyvin nykyisestä tehtävästään Mutta onko nykyinen lukiokoulutus vastaamassa tulevaisuuden haasteisiin?

14 Yhteenveto: Onneksi tiedämme kyllä, mitä tulee tehdä: Yleissivistyksen vahvistamiseksi lukio-opinnoissa on tavoiteltava tietojen ja taitojen lisäksi tulevaisuuden oppimistaitoja Lukio-opetuksen on lisättävä integroivaa ja kokonaisuuksien hallintaa vahvistavaa opetusta ja opiskelua kaikille yhteisinä opintoina Tavoitteena on kehittää lukiokoulutukseen yhteisöllisempi ja osallistavampi toimintakulttuuri

15 Siis: Yleissivistyksen vahvistamiseksi lukio-opinnoissa on tavoiteltava tietojen ja taitojen lisäksi tulevaisuuden oppimistaitoja Kuinka vahvistamme geneerisiä taitoja lukiokoulutuksessa? 21rst century skills

16 Leimahduspisteen kolme sääntöä: Harvojen laki (the Law of the Few) Tarttuvuus (the Stickiness Factor) Asiayhteys (the Power of Context)

17 Siis: Lukioopetuksen on lisättävä integroivaa ja kokonaisuuksien hallintaa vahvistavaa opetusta ja opiskelua

18

19 Siis: Tavoitteena on kehittää lukiokoulutukseen yhteisöllisempi ja osallistavampi toimintakulttuuri

20 Lukiolaisten kokemat vaikutusmahdollisuudet (Lukiolaisten liitto 2012, 25)

21 Kunnari 2008, 279 Perinteiselle koulukulttuurille luonteenomainen piirre on rajoittunut opettaja-ammatillisuus. Rajoittuneessa opettaja-ammatillisuudessa korostuvat perinteisen koulukulttuurin individualismi, konservatismi ja presentismi. Opettajan tietoperusta rajoittuu omaan opetustyöhön eli koskee oppiaineiden hallinnan lisäksi yleistä ja ainekohtaista didaktiikkaa. Pyrkimyksissä kehittää koulua organisaationa ja yhteisönä oppivaksi painottuvat sen sijaan laajentuneen opettaja-ammatillisuuden tunnusmerkit, joita ovat yhteisöllisyys, yhteistyö, joustavuus ja tulevaisuusorientaatio. Lisäksi tietoperusta ulottuu koskemaan myös koulun muuta toimintaa.

22 Mikä avuksi? Tietenkin tarvitaan yhteisöllisyyttä ja osallisuutta vahvistavia tapahtumia

23 Mikä avuksi? Erityisesti tarvitaan kuitenkin yhteisöllisyyttä vahvistavia toimintatapoja opiskelun arjessa: luokkahuoneessa ja muussa toiminnassa

24 Vain lukion henkilöstön välinen yhteisöllisyys vai oppilaitoksen yhteisöllinen toiminta vai oppilaitoksen kiinnittyminen toimintaympäristöönsä? Mikä avuksi? Avainkysymys: kenen yhteisöllisyys?

25 Helpot vinkit: 1) Opiskelijat mukaan Mikä avuksi?

26 Helpot vinkit: Mikä avuksi? 1) Opiskelijat mukaan 2) Toimintaympäristön sidosryhmät mukaan 3) Muut vaikutteet ulkopuolelta, esimerkiksi kansainvälisiltä kentiltä

27 Yhteisöllisyyden tukeminen oppilaitosyhteisössä (mukaellen Kiilakoski 2012, 35) Yhteisöllisyyden tukeminen Yksilötason keinot Ryhmä- ja yhteisötason keinot Itsetunnon ja itseilmaisun Turvallisen ryhmän luominen vahvistaminen, toiminnan ja muut keinot vaikuttaa arviointiin ja suunnitteluun ryhmädynamiikkaan, osallistuminen, oman opiskelijoiden sosiaalisen paikan ja vertaissuhteiden tuki, toiminnan opetteleminen opettajien ja opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen lujittaminen, oppilaitoksen yhteisöllinen toiminta

28 Samanaikaisesti yhteisöllisyyttä ja Siis: yhdessä sopiminen, välittäminen, samassa veneessä oleminen, yhteisölliset ja yhteistoiminnalliset työtavat, henkilökohtaistamista ystävällisyys, huomioonottaminen, kannustavuus, keskustelevuus,

29 Oppilaitoksen toimintakulttuurin kehittäminen? Konkreettinen toiminta ja tulokset Perspektiivit Arvot Perusolettamukset

30 Oppilaitoksen toimintakulttuurin kehittäminen? Se on lukiokoulutuksen tulevaisuuden kannalta ydinkysymys Odotammeko Lukiokoulutuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako työryhmän ratkaisevan nuo haasteet? Odotammeko Opetushallituksen laatimien opetussuunnitelman perusteiden ratkaisevan nuo haasteet? Vai ryhdymmekö itse töihin?

31 Kiitos!

Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä

Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja IX Valtakunnalliset lukiopäivät 12.11. 13.11.2013 Helsinki, Finlandia-talo Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen

Lisätiedot

Johtamisen foorumi Lukion uudistamisen johtaminen

Johtamisen foorumi Lukion uudistamisen johtaminen Johtamisen foorumi 5.6.2013 Lukion uudistamisen johtaminen Veli-Matti Malinen opetusneuvos, yksikön päällikkö Lukiokoulutus ja taiteen perusopetus Opetushallitus Lukiokoulutuksen valtakunnallisten tavoitteiden

Lisätiedot

Rinnakkaisseminaari A7 Kannanotto lukiokoulutuksen uudistamiseen

Rinnakkaisseminaari A7 Kannanotto lukiokoulutuksen uudistamiseen Rinnakkaisseminaari A7 Kannanotto lukiokoulutuksen uudistamiseen Lukiopäivät 12.11.2013 Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen Arviointikulttuuri Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Katriina Sulonen Hyvä arviointikulttuuri keskeisiä piirteitä ovat yhteisesti laaditut selkeät tehtävät ja periaatteet

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan jäseneksi 3 Tiedot

Lisätiedot

LAUSUNTO LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISEN TOIMENPIDE-EHDOTUKSIA VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN EHDOTUKSISTA

LAUSUNTO LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISEN TOIMENPIDE-EHDOTUKSIA VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN EHDOTUKSISTA 1 (5) 11.2.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISEN TOIMENPIDE-EHDOTUKSIA VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN EHDOTUKSISTA Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET Erja Vihervaara IOYn päivillä 9.11.2013 AIKUISLUKIORINTAMALLA TAPAHTUU Perusopetuksen ops-työ Oppivelvollisuusiän ylittäneiden maahanmuuttajien mahdollisuudet suorittaa peruskoulu

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia Kristina Kaihari opetusneuvos YL 17.4.2012 Demokratiakasvatusselvityksen (PK, LU, AM) tavoitteet saada konkreettista tietoa koulujen ja oppilaitosten osallistumista

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE

OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMA LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISSUUNNILLE Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukio Suomessa tulevaisuusseminaari Helsinki 11.4.2012 LUKIOKOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN ON RIITTÄVÄSTI TIETOA Opetushallitus:

Lisätiedot

LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.

LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10. LUKION TOIMINTAKULTTUURIN JA ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.2015 LUKION OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN PÄIVITTÄMISEN SUUNTAVIIVAT

Lisätiedot

Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi

Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi 6.2.2018 Tausta Lukiokoulutuksen lainsäädäntöä ei ole vuoden 1998 koulutuslainsäädännön uudistuksen ja vuonna 1999 voimaan tulleiden lukiolain ja lukioasetuksen

Lisätiedot

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lukion tuntijakokokeilu. Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukion tuntijakokokeilu Heikki Blom Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.11.2016 Uskalla kokeilla lukion uusi kehittämisohjelma Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt yhteistyössä Opetushallituksen

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

TOINEN ASTE - nuoret, vanhemmat ja koulu. Taina Lehtonen www.musiikkilukio.net Lasten terveyskäräjät 2015 1.12.2015 Helsinki

TOINEN ASTE - nuoret, vanhemmat ja koulu. Taina Lehtonen www.musiikkilukio.net Lasten terveyskäräjät 2015 1.12.2015 Helsinki TOINEN ASTE - nuoret, vanhemmat ja koulu Taina Lehtonen www.musiikkilukio.net Lasten terveyskäräjät 2015 1.12.2015 Helsinki Toinen aste oma valinta oma haaste Valintapäätös erilaiset perusteet Valintapäätökseen

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet. Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu

Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet. Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu 2.2.2015 Kysymyksiä ja väittämiä Avaa älypuhelimen tai kannettavan selaimella m.socrative.com room number: 800953 Vastaa kysymykseen

Lisätiedot

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous

Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous Lukiouudistus Kasvatustieteen alan dekaanien ja yliopistojen opettajankoulutusyksiköiden johtajien kokous 25.10.2017 Tausta Hallituksen päätös lukiouudistuksen toteuttamisesta keväällä 2017. Lukiouudistus

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Lukion opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Käyttöön elokuussa 2016 Opetushallitus julkaisi kansalliset lukion opetussuunnitelman perusteet ja oppiaineiden tuntijaon vuonna 2015. Uudet opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA 2012-2016 15.3.2012 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Uusi lukio uskalla kokeilla Tavoitteena on uudistaa lukiokoulutusta niin, että se kykenee vastaamaan myös tulevaisuudessa

Lisätiedot

LUMA SUOMI -kehittämisohjelma LUMA FINLAND -utvecklingsprogram LUMA FINLAND development programme Eheyttävä luonnontieteiden opetus

LUMA SUOMI -kehittämisohjelma LUMA FINLAND -utvecklingsprogram LUMA FINLAND development programme Eheyttävä luonnontieteiden opetus Eheyttävä luonnontieteiden opetus Itä-Suomen yliopisto Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Anu Hartikainen-Ahia, Ilpo Jäppinen, Tuula Keinonen, Sirpa Kärkkäinen ja Kari Sormunen 1.

Lisätiedot

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen Helsinki 28.4.2014 Opetusneuvos Tiina Tähkä Lukiokoulutuksen tarkoitus Lukiokoulutus antaa opiskelijalle valmiudet aloittaa opiskelu yliopistossa, ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus - työpaja Pro lukio -seminaarissa. Anu Halvari Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus - työpaja Pro lukio -seminaarissa. Anu Halvari Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus - työpaja 4.11.2016 Pro lukio -seminaarissa Anu Halvari Opetushallitus Opetussuunnitelman tehtävä LL 629 / 1998 11 Opetussuunnitelma: Koulutuksen järjestäjän tulee hyväksyä opetussuunnitelma.

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

Teemaopinnot. Pro Lukio Valtakunnallinen lukioseminaari Kimmo Koskinen

Teemaopinnot. Pro Lukio Valtakunnallinen lukioseminaari Kimmo Koskinen Teemaopinnot Pro Lukio Valtakunnallinen lukioseminaari 3.11.2016 Kimmo Koskinen VN asetus lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta (942/2014) Lukiokoulutuksessa

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki 10.9.2012 Lukiolaki 1998/629 Lukiokoulutuksen järjestäminen (3 luku) Koulutuksen järjestäjät 3 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

SUK Opetus- ja kulttuuriministeriö. no. / /

SUK Opetus- ja kulttuuriministeriö. no. / / Opetus- ja kulttuuriministeriö SUK L 0 7. 02. 2014 no. / / SUOMEN KIELTENOPETTAJIEN LIITTO SUKOL RY:N LAUSUNTO LUKIO KOULUTUKSEN YLEISIÄ VALTAKUNNALLISIA TAVOITTEITA JA TUNTIJAKOA VALMISTELEVAN TYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta Annettu Helsingissä 3 päivänä marraskuuta 04 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Miksi Vieraskielisiä on lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa ja kielitaitoon liittyvissä

Lisätiedot

Mitä on osallistava mediakasvatus?

Mitä on osallistava mediakasvatus? Mitä on osallistava mediakasvatus? Pirjo Sinko, opetusneuvos, Opetushallitus Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 4.12.2012 Helsinki Media auttaa lapsia ja nuoria osallistumaan Osallistaminen - suomalaisen

Lisätiedot

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (6) 70 Opetuslautakunnan lausunto Opetushallitukselle lukion opetussuunnitelman perusteiden päivittämisestä HEL 2015-004715 T 12 00 01 Lausunto antoi seuraavan lausunnon

Lisätiedot

Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa

Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa Maahanmuuttajataustaisen oppilaan koulupolku Haasteita ja hyviä käytänteitä Kajaani 27.3.2017 Raimo Salo, KT Finland School of Education raimo.salo@fsoe.fi 044 375

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

Lukiolain uudistamisen tavoitteita:

Lukiolain uudistamisen tavoitteita: Lukiouudistus Lukiolain uudistamisen tavoitteita: Tavoitteena on tukea lukioiden toimintakulttuurin kehittymistä vahvemmin yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen perustuvaksi, yksilölliset tarpeet huomioivaksi

Lisätiedot

Oodi lukiokoulutukselle. -prosessi. Petri Lehikoinen Opetusneuvos, Lukiokoulutus ja taiteen perusopetus yksikön päällikkö

Oodi lukiokoulutukselle. -prosessi. Petri Lehikoinen Opetusneuvos, Lukiokoulutus ja taiteen perusopetus yksikön päällikkö Oodi lukiokoulutukselle -prosessi Petri Lehikoinen Opetusneuvos, Lukiokoulutus ja taiteen perusopetus yksikön päällikkö Tavoitteena innostava, osallistava ja lukioopetusta eheyttävä -prosessi Tavoitteena

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium Hallituksen esitys eduskunnalle lukiolaiksi sekä laeiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asiantuntijalausunto eduskunnan

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne

Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne Kasvatustieteiden laitoksen hyvä käytänne Opiskelijoiden osallistaminen laitoksen toimintaan Lehtori Elina Oksanen, opiskelijat Elina Liinamaa ja Amélie Martikainen Kasvatustieteiden laitos (laitosten

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Yhteisestä työstä hyvinvointia -

Yhteisestä työstä hyvinvointia - Yhteisestä työstä hyvinvointia - opiskeluhuoltoryhmä perusopetuksessa Helsinki 31.10.2018 Kristiina Laitinen, Opetusneuvos, Opetushallitus Marke Hietanen-Peltola, Ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit

Lisätiedot

Terveystiedon uudistuva opetussuunnitelma perusopetuksessa

Terveystiedon uudistuva opetussuunnitelma perusopetuksessa Terveystiedon uudistuva opetussuunnitelma perusopetuksessa Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Terveystietopäivät 2014 7.-8.4.2014, Paasitorni, Helsinki 3.4.2014 OPH/YL/LU/HP/2013 1 Terveystieto

Lisätiedot

Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus

Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus 1 Alueellisen työskentelyn nostamat keskeiset kehittämisalueet 1. Oppilaitoskohtaisen opiskeluhuollon suunnitelman laatiminen 2. Yhteys lastensuojelulain mukaiseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan

Lisätiedot

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015 MÄÄRÄYS 18.5.2017 OPH-662-2017 Aikuisten lukiokoulutuksen järjestäjille Voimassaoloaika 18.5.2017 alkaen Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu Lukiolaki 629/1998, 10 2 ja 4 mom.

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Arviointikäytänteet: suosituksia ja tuloksia

Arviointikäytänteet: suosituksia ja tuloksia Arviointikäytänteet: suosituksia ja tuloksia Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Sirpa Orell ja Marja Tamm Kehittämissuositus: Arviointia tulee monipuolistaa Opettajien

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleisesittely. Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Opetussuunnitelman perusteiden yleisesittely. Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteiden yleisesittely Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteiden valmistelu Opetushallitus nimitti opetussuunnitelmatyöryhmän tammikuussa

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA

AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET Pääjohtaja Aulis Pitkälä Pro Lukio ry:n lukioseminaari Helsinki 6.11.2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Lukiopedagogiikan arviointi Koulutuksen arviointineuvoston

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Taitojen ja ominaisuuksien kehittäminen:

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 Toisen asteen koulutus: LUKIO - KOULUTUS AMMATILLINEN KOULUTUS

Lisätiedot

LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna

LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET. Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna LUKION UUDET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Johtaja Jorma Kauppinen Savonlinnan seudullinen koulutuspäivä Savonlinna 3.10.2015 VN asetuksen 942/2014 valtakunnalliset tavoitteet 2 Kasvu sivistyneeksi yhteiskunnan

Lisätiedot

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4)

Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Pitkäjänteistä arviointia lukiokoulutuksessa (B4) Tiina Tähkä, Mikko Hartikainen OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Kysymyksiä Miten arviointi vahvistaa opiskelijan

Lisätiedot

Työpaja 7: Yhteisöllisyydestä tukea yksilöllisiin polkuihin

Työpaja 7: Yhteisöllisyydestä tukea yksilöllisiin polkuihin Työpaja 7: Yhteisöllisyydestä tukea yksilöllisiin polkuihin Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja, syksy 2017 Kati Lounema ja Sanna Laiho Opetushallitus Esityksen keskeinen sisältö

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 } Pedagogiset näkökulmat taito opettaa, koulutuspolitiikan ymmärrys, itsevarmuuden kasvu opettajana } Palkkaan liittyvät näkökulmat Pätevä opettaja saa yleensä

Lisätiedot

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla: Lukioasetus 6.11.1998/810 Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla: 1 luku Opetus 1 Opetuksen määrä Opetusta eri oppiaineissa ja opinto-ohjausta

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Suomalaisen koulun kehittäminen

Suomalaisen koulun kehittäminen Suomalaisen koulun kehittäminen 31.10.2016 Aulis Pitkälä, pääjohtaja Opetushallitus Yhteinen visio Tavoitteena on eheä oppimisen polku jokaiselle lapselle ja nuorelle. Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Mikko Hartikainen 18.11.2009 Kuvataide oppiaineena perusopetuksessa Visuaalista kulttuurikasvatusta Osa

Lisätiedot

Koulutusjohtamisen instituutti

Koulutusjohtamisen instituutti OSAAVA FORUM 2015 OPPIMISEN JA OSAAMISEN KOKONAISARKKITEHTUURI KESKI-SUOMESSA: JOHTAMINEN JA ARVIOINTI 13.11.2015 JYVÄSKYLÄ Mika Risku, Instituutin esimies Koulutusjohtamisen instituutti, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Opiskelukyvyn palapeli, Vanha Ylioppilastalo 24.5.2011 Opetushallitus Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Opiskelijahuolto-

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 4.3.2013 Opetushalllitus Miksi Vieraskielisiä on nuorten lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa

Lisätiedot

Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen. Opetusneuvos Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen. Opetusneuvos Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetusneuvos OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta MUSIIKIN PERUSTEIDEN TEEMAVUOSISEMINAARIIN 12.2.2011 2

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA Helena Rasku-Puttonen Karvin kuulemiskierros KARVIn laatutunnus myönnetty Jyväskylän yliopistolle Mistä kertoo? Jyväskylän yliopistossa on vahva jatkuvan kehittämisen

Lisätiedot

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet

Lisätiedot

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista koulu- nuorisotyö Yhteisöllisyyttä & kohtaamista Tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa nuoret viihtyvät, oppivat ja tulevat toimeen keskenään. Koulunuorisotyö on ennalta ehkäisevää, ryhmien kanssa

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan?

Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan? Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan? Paula Mattila, opetusneuvos (Anu Halvaria mukaillen) Opetushallitus Mitä tässä esityksessä: Miten tähän

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Lukion tulevaisuusseminaari. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014

Lukion tulevaisuusseminaari. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014 Lukion tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014 PÄIVÄN TEEMA LUKIOKOULUTUKSEN PILVET JA UUDET TUULET 3.4.2014 Tuula Haatainen LUKIOKOULUTUKSEN PILVIÄ JA UUSIA TUULIA 1/2 PALJON

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS

Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Kuntamarkkinat 12. Kuntatalo 12.9.2018 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto Lukiokoulutuksessa tapahtumassa Lukion erityisen koulutustehtävän uudistus 1.8.2018 Menossa tuntijakokokeilu

Lisätiedot

Yhteisöllinen oppiminen yksilöa kehittävänä ja kulttuureja yhdistävänä tekijänä

Yhteisöllinen oppiminen yksilöa kehittävänä ja kulttuureja yhdistävänä tekijänä Yhteisöllinen oppiminen yksilöa kehittävänä ja kulttuureja yhdistävänä tekijänä muiden huomioiminen sosiaaliset taidot kansainväisyystaidot vastuun =monikulttuurisessa ja kielisessä ottaminen ryhmässä

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus KUTSU PU 1802B 11.9.2013 OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus Arvoisa vastaanottaja Opetussuunnitelmatyö lähestyy! Tule keskustelemaan, hakemaan uutta tietoa ja hyviä

Lisätiedot