Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista"

Transkriptio

1 Sivu 1 / / nuorisolautakunnan esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh Jarmo Ikävalko, puh Paul Ekblad, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus nuorisopalvelujen johtaja Martti Merra esittää kaupunkisuunnittelulautakunnalle seuraavien liikunta-alueiden tilatarpeiden vahvistamista kaavoituksella tulevaisuuden liikuntapaikkojen turvaamiseksi: Espoon kaikilta suuralueilta tulee tehdä virkistysvisiot, joissa varataan tarvittavat liikunta- ja ulkoilualueet. Ensimmäinen virkistysvisio on tekeillä Espoonlahden suuralueen osalta. Matinkylän urheilupuiston pohjoisosan Y-tontti tulee osoittaa osaksi urheilupuistoa. Leppävaaran urheilupuiston yleissuunnitelman mukaiset alueet nykyisen urheilupuiston länsipuolella tulee kaavoittaa osaksi urheilupuistoa. Yleissuunnitelman mukainen urheilupuiston alue on noin puoliksi asemakaavoittamattomalla alueella. Urheilupuistoon suunnitteilla olevien hankkeiden tarvittavat asemakaavamuutokset tulee aloittaa. Uudet isot urheilupuistot (useita kenttiä, sisäliikuntatilaa): Latokaskenniitty, Kera, Viiskorpi, Hista, Uusmäki. Uudet liikuntapuistot (iso pallokenttä, huoltorakennus ja lähiliikuntaalue): Telaniitty, Tontunmäki (Tonttuleikki), Finnoon alue / II vaiheen koulu, Perkkaa, Espoonkartano, Saunalahti, Kaitaa, Saarnilaakso. Espoon frisbeegolfkentät. Espoonlahden uimahallin laajennus ja muut Espoonlahden urheilupuiston sisäliikuntatilojen tilavaraukset. Vanha- Espoon jäähalli. Kaavoituksessa on esitettävä veneiden talvisäilytysalueet Espoossa ja vahvistettava nykyiset ja uudet tarpeelliset satamaalueet ja uimarannat. Ulkoilureittien yleissuunnitelman mukaiset ulkoilureitit. Metron rakentuessa tulee turvata nykyiset liikunta-alueet ja väestömäärän kasvaessa huomioida uudet liikunta-aluetarpeet. Myös ulkoilureitit metroasemilta uimarannoille ja liikuntapuistoihin tulee suunnitella.

2 Sivu 2 / 2 Päätös : Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Selostus Urheilupuistot, liikuntapuistot, isot pallokentät ja liikuntahallit vaativat pintaalaltaan isoja varauksia yhdyskuntarakenteessa. Näiden alueiden huomioiminen kaavoissa on äärimmäisen tärkeää, jotta niiden toteutus myöhemmin on mahdollista. Iso pallokenttä turva-alueineen vaatii n m 2 tilan ja pieni liikuntapuisto (iso kenttä, pienpelikenttiä, kuntoväline- /skeitti-/leikkileikkialue, puku- ja pesutilarakennus) pysäköintialueineen n m 2 tilan. Olemassa olevien viiden ison urheilupuiston koot vaihtelevat: Leppävaara: kaavoitettu alue n m 2, yleissuunnitelman mukainen alue lähes m 2 Tapiola n m 2 Espoonlahti n m 2 Matinkylä n m 2 Keski-Espoo n m 2 Isot urheilupuistot sisältävät useita pelikenttiä, sisäliikuntatilaa ja pysäköinnin alueet. Urheilu- ja liikuntapuistojen lisäksi halutaan varata myös vapaassa käytössä oleville lähiliikunta-alueille esim. palloilu-/oleskelunurmille, kuntovälinealueille ja pienkentille. Espoossa on tekeillä parhaillaan lähiliikuntapaikkaohjelma. ESITYS KAAVOITUKSESSA HUOMIOITAVISTA LIIKUNTA-ALUEISTA Espoon suuralueilta tulee tehdä virkistysvisiot. Virkistysvisioissa voidaan tarkastella suualueittain liikunta- ja virkistyspalveluiden sijoittumista ko. alueelle. Parhaillaan tehdään Espoonlahden suuralueen virkistysvisiota. Matinkylän urheilupuiston pohjoisosan Y-tontti sijaitsee toiminnallisesti osana urheilupuistoa. Aluetta on käytetty pysäköintialueena. Alueen tärkeys korostuu, kun urheilupuistoon tulee uusi, entistä isompi, jäähalli. Uuden jäähallin myötä toiminnoille (esim. lähiliikunta-alue, pallokenttä, skeittialue) voi tulla siirtotarvetta ja urheilupuiston on tarvetta laajentua pohjoiseen. Myös pysäköintialuetta tarvitaan. Leppävaaran urheilupuiston yleissuunnitelman mukaiset alueet. Yleissuunnitelma on valmistunut Yleissuunnitelman mukainen urheilupuiston alue on noin puoliksi asemakaavoittamattomalla alueella. Yleissuunnitelma on jo osittain vanhentunut ja uusia hankkeita on tulossa alueelle. Urheilupuistoon

3 Sivu 3 / 3 suunnitteilla olevien uusien toimintojen tarvittavat kaavamuutokset tulee aloittaa. Uudet isot urheilupuistot. Sivistystoimi ja liikuntapalvelut on palvelu- ja viherkudelmatyön yhteydessä tarkastellut uusien urheilupuistojen tarvetta suhteessa asukaslukuennusteisiin vuonna Uusia isoja urheilupuistovarauksia esitetään Latokaskenniitylle, Keraan, Viiskorpeen, Histaan ja Uusmäkeen. Uusien urheilupuistojen tarvittava aluevaraus on vähintään m 2, joka sisältää sisä- ja ulkoliikuntatilat sekä pysäköinnin. Urheilupuistot voivat palvella useampaa koulua niiden liikuntaalueena. Uudet liikuntapuistot. Urheilupuistoja pienemmät liikuntapuistot palvelevat asuinalueiden lähiliikuntakeskuksina. Ne pyritään sijoittamaan koulujen läheisyyteen. Uusia liikuntapuistovarauksia esitetään Telaniitylle, Tontunmäkeen (Tonttuleikki), Finnoon II vaiheen koulun yhteyteen, Perkkaalle, Espoonkartanoon, Saunalahteen, Saarnilaaksoon ja Kaitaalle. Uusien urheilupuistojen tarvittava aluevaraus on vähintään m 2, joka sisältää ison pallokentän, pienpelikenttiä, kuntoväline-/skeitti-/leikkialueen, pukuja pesutilarakennuksen sekä pysäköintialueen. Espoon frisbeegolfkentät. Frisbeegolf on kasvava laji ja frisbeegolfradat tarvitsevat huomattavan tilavarauksen. Olisi syytä tutkia mihin Espoossa frisbeegolfratoja voidaan toteuttaa. Espoonlahden uimahallin peruskorjaus ja laajennus vaatii kaavamuutoksen. Myös muiden Espoonlahden urheilupuiston sisäliikuntatilojen peruskorjaukset ja laajennukset vaativat kaavallista tarkastelua. Vanha- Espoon jäähalli. Vanha - Espoosta puuttuu varaus jäähallille. Kaavoituksessa on esitettävä veneiden talvisäilytysalueet Espoossa ja vahvistettava nykyiset ja uudet tarpeelliset satama-alueet ja uimarannat. Espoossa on tällä hetkellä yhteensä noin 6000 venepaikkaa erilaisissa satamissa. Kaupungin hallinnoimissa satamissa on yhteensä 4600 venepaikkaa, joista kaupungin paikkoja on noin 2300 ja kerhojen Kaupungin satamien talvisäilytysalueilla säilytetään talvisin noin 2400 venettä. Talvisäilytyskapasiteetti tullee huomattavasti vähenemään tulevan Finnoon sataman aluerakentamisen kautta. Veneiden määrä tulee Espoossa kasvamaan tulevaisuudessa ja siksi kaavoituksessa tulee varata jatkossa talvisäilytykseen alueita, joissa on tarjolla peruspalvelut; valot, vedet ja sähköt ja ne ovat aidattuja. Tuleva alue tarve on noin hehtaaria. Nykyiset ja suunnitellut satama-alueet ja uimarannat on vahvistettava myös asemakaavoin. Parhaillaan päivitettävän ulkoilureittien yleissuunnitelman mukaiset ulkoilureittiyhteydet on huomioitava kaavoituksessa. Metron rakentuessa tulee turvata nykyiset liikunta-alueet ja väestömäärän kasvaessa huomioida uudet liikunta-aluetarpeet. Myös ulkoilureitit metroasemilta uimarannoille ja liikuntapuistoihin tulee suunnitella.

4 Sivu 4 / 4 Liikunta-alueet halutaan toteuttaa mahdollisimman lähelle asukkaita ja kouluja. Tällöin ne ovat asukkaiden kävellen saavutettavissa olevia lähiliikunta-alueita ja palvelevat myös alueen kouluja Tiedoksi - Torsti Hokkanen, Kaupunkisuunnittelukeskus - Ossi Keränen, Asemakaavayksikkö - Essi Leino, Yleiskaavayksikkö

5 Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 21.04.2016 Sivu 1 / 1 1411/2016 02.02.00 13 nuorisolautakunnan lausunto kiinteiden rakenteiden ja laitteiden investointitarpeista vuosille 2017-2026 sekä esitys kaavoituksessa huomioitavista liikuntaalueista

Lisätiedot

KH:n kokoushuone, Asemakuja 2, 4. kerros, Espoo

KH:n kokoushuone, Asemakuja 2, 4. kerros, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 20.04.2017 Sivu 1 / 38 Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:30-20:30 Tauko 19:03-19:11 Paikka KH:n kokoushuone, Asemakuja 2, 4. kerros, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18 18.04.2013 Sivu 1 / 1 1741/02.02.00/2013 18 nuorisolautakunnan lausunto kiinteiden rakenteiden ja laitteiden investointitarpeista 2014-2018 ja esitys kaavoituksessa huomioitavista liikunta-alueista Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3 18.02. Sivu 1 / 1 465/ 10.03.02 3 Leppävaaran urheilupuiston puku- ja pesutilojen (ent. Leppävaaran urheilupuiston huoltorakennus ja tekojää) tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1263/02.08.00/2015 15 nuorisolautakunnan lausunto kiinteiden rakenteiden ja laitteiden investointitarpeista vuosille 2016-2020 ja esitys kaavoituksessa huomioitavista liikuntaalueista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille 26.09.2013 Sivu 1 / 1 4061/02.02.02/2013 47 nuorisolautakunnan lausunto toimitilojen investointiohjelmasta vuosille 2014-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. (09) 816 85031 Jarmo Ikävalko,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14 24.04.2014 Sivu 1 / 1 1366/02.02.00/2014 14 nuorisolautakunnan lausunto kiinteiden rakenteiden ja laitteiden investointitarpeista vuosille 2015-2019 ja esitys kaavoituksessa huomioitavista liikuntaalueista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Alueen vuokraaminen Kaitaalta Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Alueen vuokraaminen Kaitaalta Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten 11.01.2016 Sivu 1 / 1 5572/2015 02.07.00 4 Alueen vuokraaminen Kaitaalta Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo

Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 21.04.2016 Sivu 1 / 36 Kokoustiedot Aika 21.04.2016 torstai klo 17:30-20:05 Tauot: klo 17.33-17.52 ja klo 19.06-19.09 Paikka Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. krs,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten 04.05.2015 Sivu 1 / 1 2008/02.07.00/2015 45 Alueen vuokraaminen Espoonlahdesta Espoon Palloseuran Jalkapallo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55 31.10.2013 Sivu 1 / 1 4496/10.03.02/2013 55 Matinkylän uimahallin tarveselvityksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Ari Jaakkola, puh. (09) 816 57563 Jarmo Ikävalko,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 90 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.06 Sivu / 87/06 00.0.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 89 5.5.06 06 Kaupunkisuunnittelun työohjelman 06 seuranta, pöydälle 5.5.06 Valmistelijat / lisätiedot: Jenni Puustinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 11.08.2014 Sivu 1 / 1 1997/02.07.00/2014 74 Nokkalan venesataman kahvila- ja ravintolapaikan vuokraaminen KF-Restaurants Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 3816/10.02.03/2013 81 Tuomarila I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 611115, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 04.06.2012 Sivu 1 / 1 3143/10.00.02/2011 61 Tapiolan jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten 13.03.2017 Sivu 1 / 1 859/2016 02.07.00 24 7.3.2016 34 Alueen varaaminen Matinkylän urheilupuistosta Espoon Kiekkoilun Tuki Ry:lle jäähallin suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12 20.04.2017 Sivu 1 / 1 1411/2016 02.02.00 12 nuorisolautakunnan lausunto kiinteiden rakenteiden ja laitteiden investointitarpeista vuosille 2018-2027 Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. 050

Lisätiedot

Alue Matinkylän jäähallit Asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Matinkylän jäähallit Asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 311005 Matinkylän jäähallit Asemakaavan muutos. Asianumero 2039/10.02.03/2017 15.05.2017 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan uuden Matinkylän jäähallin rakentaminen Matinkylän urheilupuistoon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 13.06.2013 Sivu 1 / 1 2359/10.03.01/2013 34 Olarinniityn ulkoilukeskuksen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Tapio Taskinen, puh. (09) 816 52118 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 3496/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 231 14.12.2016 62 Ruusutorppa I muutos, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 111603, 51. kaupunginosa

Lisätiedot

36 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA

36 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA Liikuntapalvelujen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman kehykseen vaikuttavia kasvupaineita: Välttämättömät tarkistukset 2014 Uusien ja peruskorjattujen tilojen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Liikuntalautakunta 19.04.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Liikuntalautakunta 19.04.2012 Sivu 1 / 1 Liikuntalautakunta 19.04.2012 Sivu 1 / 1 1794/02.08.00/2012 20 Liikuntalautakunnan esitys Laaksolahden urheilupuiston huoltorakennuksen ja jäähallin selvitystyön tekemiseksi Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 90 31.3.2014 41 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh Valtuusto 17.10.2016 Sivu 1 / 1 3534/2016 10.03.02 Kaupunginhallitus 267 5.9.2016 141 Matinkylän metroaseman läntisen sisäänkäynnin toteuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. 043 824 6506

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten 24.10.2016 Sivu 1 / 1 4019/2016 10.00.02 101 Alueen varaaminen Matinkylästä Westpro CC Oy:lle venesataman suunnittelua varten Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 207. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 207. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 4688/2016 10.00.00 207 Kaupunkisuunnittelun työohjelma 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Jenni Puustinen, puh. 043 825 2988 Essi Leino, puh. 046 877 1911

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 08.05.2017 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 7.3.2016 48 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelija-asuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 3477/2016 02.08.00 217 Liikennebarometri 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.05.2016 Sivu 1 / 1 2183/2016 10.03.00 103 Rakennuskieltojen kumoaminen rakennuskieltokartan tunnuksilla 108 (Gobbacka ja Viiskorpi) ja 109 (Kalajärvi II) merkityillä alueilla

Lisätiedot

Matinlaakso 23. kaupunginosa, Matinkylä Osa korttelia 23033, katu-, urheilu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos

Matinlaakso 23. kaupunginosa, Matinkylä Osa korttelia 23033, katu-, urheilu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 1469/10.02.03/2014 Aluenumero 311003 Matinlaakso 23. kaupunginosa, Matinkylä Osa korttelia 23033, katu-, urheilu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Matinkylän uimahallin hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Matinkylän uimahallin hankesuunnitelmasta 16.06.2016 Sivu 1 / 1 3412/2015 02.08.00 34 nuorisolautakunnan lausunto Matinkylän uimahallin hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Jarmo Ikävalko, puh. 050 553 5649 Ari Jaakkola, puh. 050 522

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 01.02.2016 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tavoitteet jalkapalloilun osalta Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 24.09.2015 Sivu 1 / 1 2813/02.02.00/2015 39 nuorisolautakunnan lausunto Tilakeskus-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2016- Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Jarmo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108 0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 235 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 442101, 31. kaupunginosa Kaitaa Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta 04.04.2016 Sivu 1 / 1 1048/10.00.02/2015 24 9.3.2015 38 Alueen varauksen jatkaminen NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 806/2017 08.00.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 50 2.3.2017 54 Huoltoasemaselvitys, pöydälle 2.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Marno Hanttu, puh.

Lisätiedot

Espoo Leppävaaran uimahallin peruskorjaus 28 290 000 700 000. Helsinki / Urheiluhallit Oy Malmin uimahallin peruskorjaus 1 908 000 480 000

Espoo Leppävaaran uimahallin peruskorjaus 28 290 000 700 000. Helsinki / Urheiluhallit Oy Malmin uimahallin peruskorjaus 1 908 000 480 000 LIIKUNTAPAIKKOJEN PERUSTAMISHANKKEIDEN RAHOITUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2011-2014 Hakija Hanke kustannusarvio Uusimaa, Itä-Uusimaa, Kanta- Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso, Etelä-Karjala Askola / perustettava

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 07.03.2016 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 Alueen varaaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelijaasuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Matinkylän jäähallit

Matinkylän jäähallit 1 (5) Asianumero 2039/10.02.03/2017 Aluenumero 311005 Matinkylän jäähallit Asemakaavan muutos 23. kaupunginosa, Matinkylä Urheilu- ja katualueet (Muodostuu uudet korttelit 23053 ja 23054) Mielipiteiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 4462/10.02.03/2014 101 Karakallion keskusta, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 131609, 57. kaupunginosa Karakallio Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2463/2016 10.03.00 121 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen määrääminen osalle Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan aluetta Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 29.10.2014 Sivu 1 / 1 514/10.02.03/2014 126 Laajalahti pohjoinen, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 120322, 17. kaupunginosa Laajalahti Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (5) 153 Valtuutettu Seija Muurisen aloite frisbeegolfrata Laajasaloon Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle. Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto,

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA EHDOTUS LIIKUNTAPALVELUN INVESTOINNEISTA I Investointisuunnitelmaan kuuluvat hankkeet ja hankinnat vuosille

TALOUSARVIO 2016 JA EHDOTUS LIIKUNTAPALVELUN INVESTOINNEISTA I Investointisuunnitelmaan kuuluvat hankkeet ja hankinnat vuosille 1(4) TALOUSARVIO 2016 JA EHDOTUS LIIKUNTAPALVELUN INVESTOINNEISTA 2016 2020 I Investointisuunnitelmaan kuuluvat hankkeet ja hankinnat vuosille 2016-20120 Sivistyslautakunnan päätös hyväksyttävistä investoinneista

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Suomenkielisen opetuksen Tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Perustuu kaupungin omiin väestöennusteisiin perusopetus- ja lukioikäisten määrän kehityksestä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 60 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa Valmistelijat / lisätiedot: Markku Antinoja,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten 10.03.2014 Sivu 1 / 1 984/02.07.00/2014 27 Alueen vuokraaminen Karakalliosta FC Kasiysi Espoo Ry:lle jalkapallotekonurmen rakentamista varten Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881

Lisätiedot

MUN PAIKKA! Nuoria kuultu. Mun paikka! -Espoonlahti lasten ja nuorten osallistamiskyselyn tuloksia Kaitaa-Iivisniemi osayleiskaavan alueelta

MUN PAIKKA! Nuoria kuultu. Mun paikka! -Espoonlahti lasten ja nuorten osallistamiskyselyn tuloksia Kaitaa-Iivisniemi osayleiskaavan alueelta Mun paikka! -Espoonlahti lasten ja nuorten osallistamiskyselyn tuloksia Kaitaa-Iivisniemi osayleiskaavan alueelta MUN PAIKKA! Nuoria kuultu Lukijalle Mun paikka! -Espoonlahti kyselyn avulla on kerätty

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100 19.10.2015 Sivu 1 / 1 2408/10.00.02/2015 100 Alueen varaaminen Leppävaarasta Kiinteistöosakeyhtiö Kauppakeskus Sellolle pysäköinnin laajennuksen suunnittelua ja liikenneterminaalin kehittämistä varten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 28.11.2016 Sivu 1 / 1 3081/2015 10.00.02 112 16.11.2015 115 Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh.

Lisätiedot

6004 Leppävaaran urheilupuiston puku- ja pesutilat, uudisrakennus

6004 Leppävaaran urheilupuiston puku- ja pesutilat, uudisrakennus 6004 Leppävaaran urheilupuiston puku- ja pesutilat, uudisrakennus 1 (7) Hankesuunnitelma 21.6.2016 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yhteenveto hankkeesta...3 2. Hankesuunnitelman laadinta...4 2.1. Hankkeen osapuolet,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 19.04.2017 Sivu 1 / 1 1702/2017 02.02.00 45 terveystoimen investointiesitys vuosille 2018-2022 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisopalvelujen tulosyksikön vuoden 2016 talousarvion ja strategian seuranta I tilanteessa 31.7.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liikunta- ja nuorisopalvelujen tulosyksikön vuoden 2016 talousarvion ja strategian seuranta I tilanteessa 31.7. 29.09.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 49 nuorisopalvelujen tulosyksikön vuoden 2016 talousarvion ja strategian seuranta I tilanteessa 31.7.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 12.4.2016 66 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 3045/10.02.03/2013 47 Nihtisilta, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 130137, 54. kaupunginosa Kilo Valmistelijat /

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 8

Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 8 Espoon kaupunki Pöytäkirja Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.08.2016 Sivu 1 / 8 Kokoustiedot Aika 24.08.2016 keskiviikko klo 17:50-21:00 Kaupunkisuunnittelulautakunnan tavanomainen kokoustyöskentely keskeytettiin

Lisätiedot

Rahoitussuunnitelma on pohjana opetus- ja kulttuuriministeriön myöntäessä valtionavustuksia liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin vuonna 2018.

Rahoitussuunnitelma on pohjana opetus- ja kulttuuriministeriön myöntäessä valtionavustuksia liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin vuonna 2018. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille - Opetus-ja kulttuuriministeriä on opetus-ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

Latokaskenniitty asemakaava

Latokaskenniitty asemakaava Latokaskenniitty asemakaava 432100 Miika Ruokonen, asemakaavainsinööri Asukastilaisuus 17.9.2015 18.9.2015 2 Asemakaavan tavoitteet Tavoitteena on sijoittaa urheilupuisto tyhjillään olevalle Latokaskenniitylle.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan urheilupuiston kokonaissuunnitelman laatimisen lähtökohdat ja tavoitteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan urheilupuiston kokonaissuunnitelman laatimisen lähtökohdat ja tavoitteet 14.12.2015 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 Tapiolan urheilupuiston kokonaissuunnitelman laatimisen lähtökohdat ja tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 05.03.2014 Sivu 1 / 1 3746/10.02.03/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 12.6.2013 17 Lintumetsä II, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 113402, 50. kaupunginosa, Lintuvaara

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa 07.04.2014 Sivu 1 / 1 1147/10.03.02/2014 32 Espoon kaupunginteatterin toimitilojen turvaaminen ja MTK:n kiinteistön kehittäminen Etelä- Tapiolassa Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. 050 593

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1. 18 Mulby, asemakaavan hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1. 18 Mulby, asemakaavan hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 1295/10.02.03/2012 Kaupunginhallitus 19 12.1.2015 18 Mulby, asemakaavan hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila Valmistelijat / lisätiedot: Miika Ruokonen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suunnitteluvarauksen jatkaminen Kulmakorvesta Espoon Moottoriradat ry:lle

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suunnitteluvarauksen jatkaminen Kulmakorvesta Espoon Moottoriradat ry:lle 112015 Sivu 1 / 1 5507/10.00.02/2014 10 12015 139 Suunnitteluvarauksen jatkaminen Kulmakorvesta Espoon Moottoriradat ry:lle Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Rahoitussuunnitelma on pohjana opetus- ja kulttuuriministeriön myöntäessä valtionavustuksia liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin vuonna 2019.

Rahoitussuunnitelma on pohjana opetus- ja kulttuuriministeriön myöntäessä valtionavustuksia liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin vuonna 2019. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Liikuntapaikkojen ja niihin liittyvien vapaa-aikatilojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelma vuosille 2019 2022 Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue 1 (6) Asianumero 3941/10.02.03/2014 Aluenumero 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3 28.11.2016 Sivu 1 / 1 4675/2016 10.00.02 113 Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin 12221 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos

Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 5070/10.02.03/2013 Aluenumero 411450 Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93 23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.04.2016 Sivu 1 / 1 761/2016 10.03.01 114 Valtuustokysymys Tapiolan urheilupuistoon ja espoolaiseen jääkiekkoiluun sekä muihin urheilulajeihin liittyvien asioiden johdosta (Kv-asia)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 04.02.205 Sivu / 4940/0.03.0/204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 74 0.2.204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 3 2..205 Espoon liikenneverkkovisio, pöydälle 0.2.204, pöydälle 2..205

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 15.11.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 143 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2015 1 (5) 5 Liikuntalautakunnan lausunto kaupunkisuunnitteluvirastolle Östersundomin yhteisestä yleiskaavaehdotuksesta HEL 2012-014214 T 10 03 02 00 Lausuntoehdotus antaa

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan

Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan TAJA 22.5. / Tilapalvelut -liikelaitos, Maija Lehtinen Valmistelijat: Elina Routto, Hannu Tuominen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 104. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 104. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.06.2013 Sivu 1 / 1 3746/10.02.03/2011 104 Lintuvaara, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), Lintumetsä II, alue113402 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Matinkylä-Saunalahti metrotunneli

Matinkylä-Saunalahti metrotunneli 1 (6) Matinkylä-Saunalahti metrotunneli Asemakaavaselostuksen Maanalainen asemakaava Asianumero LIITE 2 241/10.02.03/2012 Aluenumerot 940100 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen

Lisätiedot

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 3710/10.02.03/2012 Aluenumero 321216 Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä

Lisätiedot

Toimitilainvestoinnit

Toimitilainvestoinnit Toimitilainvestoinnit 1000 2 Vuoden talousn ja taloussuunnitelman investointiosa 7192 UUDISRAKENTAMINEN Me 484 336 68 696 49 762 71 547 44 948 55 946 55 308 138 129 0 0 0 Nettoinvestoinnit 484 336 68 696

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta.05.06 Sivu / 58/06 0.0.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60.4.06 Kaupunkisuunnittelulautakunta 66 6.4.06 76 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 22.04.2015 Sivu 1 / 1 1804/10.02.03/2015 65 Espoonlahden keskustan kaupunkirakenteellinen kokonaistarkastelu Valmistelijat / lisätiedot: Patrik Otranen, puh. 043 825 0799

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2012 Sivu 1 / 1 1199/12.01.02/2012 35 Lukuvuoden 2012-2013 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 Astrid Kauber, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 28.09.2016 Sivu 1 / 1 4002/2016 12.01.00 150 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2017-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh 14.04.2015 Sivu 1 / 1 1693/02.02.00/2015 44 terveystoimen investointiesitys vuosille 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. 050 325 8643 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 4561/10.02.03/2014 102 Kaitaan metroasema, asemakaavan muutos, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 441415, 44. kaupunginosa, Kaitaa Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 19.03.2014 Sivu 1 / 1 1238/12.01.02/2014 34 Lukuvuoden 2014-2015 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 22.03.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 41 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot