AIESOPIMUS. Vakka-Suomen liikennejärjestelmän kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina Sivu 1/10
|
|
- Pentti Palo
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 AIESOPIMUS Vakka-Suomen liikennejärjestelmän kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina Sivu 1/10
2 1. SOPIJAOSAPUOLET Tämä aiesopimus on tehty seuraavien osapuolien välille: Uudenkaupungin kaupunki Laitilan kaupunki Pyhärannan kunta Kustavin kunta Taivassalon kunta Vehmaan kunta Mietoisten kunta Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä Varsinais-Suomen liitto Tiehallinto, Turun tiepiiri Länsi-Suomen lääninhallitus Ratahallintokeskus Merenkulkulaitos, Saaristomeren merenkulkupiiri Linja-autoliitto 2. SISÄLTÖ Tällä aiesopimuksella sopijaosapuolet sopivat Vakka-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelman mukaisen liikennepolitiikan edistämisestä jäljempänä yksilöityjen kehittämistoimenpiteiden avulla. Samalla sopimuksen tavoitteena on edistää seudullista koordinaatiota liikennejärjestelmäsuunnitelmassa yhteisesti sovittujen kehittämistavoitteiden saavuttamiseksi ja suunnitelmassa esitettyjen kärkihankkeiden ja -toimenpiteiden toteuttamiseksi. Liikennejärjestelmäsuunnitelma otetaan huomioon myös maakunnan suunnittelussa. Maankäytön kehittämisen tavoitteena pidetään kestävän kehityksen mukaisen yhdyskuntarakenteen aikaansaamista. Osapuolet toteuttavat maankäytön kehittämisessä olemassa olevaan rakenteeseen tukeutuvia yhdyskuntarakennetta eheyttäviä, liikkumistarvetta vähentäviä, ympäristöä säästäviä ja elinympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta lisääviä toimenpiteitä. Aiesopimus sisältää vuosina tehtävät keskeiset liikennejärjestelmän kehittämistoimenpiteet. Sopijaosapuolet varautuvat toimivaltansa ja käytettävissään olevien resurssien puitteissa toteuttamaan ja edistämään aiesopimuksessa mainittujen hankkeiden ja toimenpiteiden toteutumista. Toimenpiteet on esitetty luvun 6 taulukossa. Taulukossa on nimetty kunkin toimenpiteen edistämisestä ensisijaisesti vastaava taho tai tahot. Kunkin toimenpiteen rahoitusjaosta sovitaan tarvittaessa erikseen sen toteutuksen yhteydessä. Toimenpiteiden toteuttamiseen voi osallistua myös sopimuksessa mainitsemattomia osapuolia. Aiesopimukseen sisältyvien liikennehankkeiden valtion rahoitusosuus tulee Tiehallinnon, Ratahallintokeskuksen ja lääninhallituksen käyttöön osoitettavasta rahoituksesta, josta lopullisesti päättää eduskunta valtion talousarviota käsitellessään. Kunnan rahoitusosuudesta päättää kunta itse. Sivu 2/10
3 3. TAVOITTEET Liikennejärjestelmän kehittämistavoitteet on muodostettu liikennejärjestelmän nykytila-analyysin, valtakunnallisten liikennejärjestelmän ja alueiden käytön kehittämistavoitteiden sekä seudun toimijoiden omien tavoitteiden pohjalta. Tavoitteet on ryhmitelty neljään tavoitealueeseen: Tavoitealue A Liikennejärjestelmän kehittämistavoitteet Vakka-Suomen aluekehityksen tukemiseksi Tavoitealue B Liikennejärjestelmän kehittämistavoitteet elinkeinoelämän toimintaedellytysten parantamiseksi Tavoitealue C Liikennejärjestelmän kehittämistavoitteet ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi ja parantamiseksi Tavoitealue D Liikennejärjestelmän kehittämistavoitteet ympäristön turvaamiseksi ja haittojen vähentämiseksi Yksityiskohtaiset liikennejärjestelmän kehittämistavoitteet on esitetty Vakka- Suomen liikennestrategia raportissa. Tavoitteiden saavuttamista edistetään sekä seudullisten että kuntakohtaisten kehittämistoimenpiteiden avulla. 4. TOIMENPITEIDEN VALINTAPERUSTEET Osallistujien toteutusresurssit sopimuskaudella ovat aiesopimuksen keskeinen lähtökohta. Näiden resurssien puitteissa sopimukseen on valittu toimenpiteitä, jotka edistävät tavoitteiden saavuttamista, ovat saaneet seudun toimijoiden yhteisen tuen ja joiden toteuttamisedellytykset, kuten suunnitteluvalmius, ovat kunnossa. Aiesopimus koskee kunkin toimenpiteen kohdalle kirjatulla tavalla joko toimenpiteen toteuttamista tai sen toteuttamisvalmiuden edistämistä esimerkiksi jatkosuunnittelun avulla. Toimenpiteiden valinnassa on noudatettu mahdollisuuksien mukaan ns. neliporrasperiaatetta, jonka mukaan ongelmien ratkaisussa tulee edetä seuraavassa järjestyksessä: 1. Ensimmäisessä vaiheessa punnitaan toimenpiteet, joilla voidaan vaikuttaa liikkumis- ja kuljetustarpeisiin sekä kulku- ja kuljetustapoihin. 2. Toisessa vaiheessa harkitaan toimenpiteitä, joilla olemassa olevan väylästön ja palveluiden käyttöä voitaisiin tehostaa mm. liikenteen hallinnan ja ohjauksen keinoin. 3. Kolmannessa vaiheessa harkitaan toimenpiteitä, joilla parannetaan olemassa olevan liikenneinfrastruktuurin kuntoa tai laatua. 4. Neljäntenä vaiheena laajennetaan liikenneverkkoa uus- tai laajennusinvestoinneilla. Sivu 3/10
4 5. LIIKENNEJÄRJESTELMÄN RAHOITUS Seuraavassa taulukossa on esitetty Vakka-Suomen liikennejärjestelmän ylläpitoon ja kehittämiseen käytetty kuntien ja valtion vuotuinen rahoitus keskimäärin vuosina Rahoitustaulukko on tarkoitettu aiesopimuksen seurannan apuvälineeksi. Rahoituksen kokonaismäärässä ja jakautumisessa tapahtuvaa kehitystä seuraamalla saadaan käsitys liikennejärjestelmän ylläpidon ja kehittämisen painotuksissa tapahtuvista muutoksista. Vakka-Suomen vuosittaiset liikennemenot 10,15 M / v keskimääräinen toteutuma Kunnat yhteensä 4,58 Kadunpito ja yksityistiet yhteensä 2,92 hoito ja kunnossapito 0,86 investoinnit 1,40 yksityistieavustukset 0,32 osallistuminen Tiehallinnon hankkeisiin 0,34 Kuljetuskustannukset yhteensä 1,66 avoin joukkoliikenne 0,12 opetustoimi 1,01 sosiaalitoimi 0,53 Tiehallinto yhteensä 3,73 hoito 1,70 ylläpito 1,23 peruskorjaukset 0,21 uus- ja laajennusinvestoinnit 0,59 kehittämishankkeet 0,00 Valtion yksityistieavustus 0,06 pieniä yksittäisiä parantamishankkeita v ,06 Ratahallintokeskus yhteensä Turku Uusikaupunki-radan kunnossapitomenoja ei ole eritelty Pakkahuoneen tasoristeyksen siirto 0,08 Merenkulkulaitos yhteensä Suunnittelualueen väylänpidon ja yhteysalusliikenteen kuluja ei ole eritelty Lääninhallitus yhteensä 0,14 joukkoliikenneostot 0,12 seutulipputuki, palveluliikenteen avustus 0,02 KELA yhteensä 1,56 Koulumatkatuet 0,27 Svl:n mukaiset matkakorvaukset 1,29 taksi, invataksi 0,74 ambulanssi, muut 0,55 Sivu 4/10
5 Taulukko antaa myös karkean käsityksen liikennejärjestelmän rahoitukseen käytettävissä olevista resursseista. Lisäksi seudun toimijat pyrkivät hyödyntämään liikennejärjestelmän kehittämisessä myös työllisyys- ja aluekehittämisrahoitusta. Tunnistettuihin tarpeisiin nähden resurssit ovat kuitenkin riittämättömät. Aiesopimukseen sisältyvien isojen investointihankkeiden valtatien 8 yhteysvälihanke Turku Pori, valtatien 8 välin Raisio Nousiainen nelikaistaistus ja Kemiran väylän syventäminen toteutus rahoitetaan kehittämisrahoilla, joista päättää eduskunta hankekohtaisesti. Seudun toimijat ovat osoittaneet laajan kannatuksen näille hankkeille, ja painottavat hankkeiden mahdollisimman nopeaa toteuttamista. 6. AIESOPIMUKSEEN SISÄLTYVÄT TEHTÄVÄT Aiesopimus sisältää vuosina toteutettavaksi sovitut liikenteelliset kehittämistoimenpiteet. Toimenpiteet on ryhmitelty kehittämislinjojen mukaisesti. Toteutettaviksi sovituista tehtävistä on määritelty toteutuksen koordinoijataho sekä mahdollisuuksien mukaan alustavat toteuttamiskustannukset. Suunnittelun kustannuksia ei pääsääntöisesti ole eritelty, koska ne tarkentuvat vasta tarkemman tehtävänmäärittelyn pohjalta. Sopijaosapuolet sitoutuvat toimenpiteiden edistämiseen omien toimivaltojensa puitteissa. Toimenpiteen edistämistehtävä on kuvattu seuraavaa ryhmittelyä käyttäen: SH ESIS TRS TOT määrittelemätön suunnittelu toimenpideselvitys, esiselvitys tai yleissuunnitelma tie- tai rakennussuunnitelma tai muu tarkempi suunnitelma toteuttaminen. Sivu 5/10
6 Toimenpide Kunta Kust. arvio Edistämistehtävä milj. ELINKEINOELÄMÄ: TOIMIVAT PÄÄLIIKENNEYHTEYDET JA KUNNOSSA OLEVA TIEVERKKO Edistämisvastuu Perusteluja: tps=toimenpideselvitys, tpp=toimenpidepäätös, tas=tarveselvitys, trs=tie- ja rakennussuunnitelma, jkp=jalankulku- ja pyörätie, akk=kevyenliikenteen alikulkukäytävä, etl=eritasoliittymä, TTS=toiminta- ja taloussuunnitelma Valtatien 8 kehittäminen Ihoden ja Vermuntilan (3 milj. ) sekä Nousiainen- Kurjenmäki (3,8 milj. ) ohituskaistat Pyhäranta, Rauma, Nousiainen 6,8 tot Tiehallinto Yhteysvälihanke Turku-Pori tienvarren kunnat 44,00 esis/trs Tiehallinto Masku, Välin Raisio-Nousiainen nelikaistaistus ja eritasoliittymät Nousiainen 52,00 esis Tiehallinto Vt 8 ja kt 43 liittymän palvelualue ei tiedossa esis Laitila mukana teemahankkeessa pääteiden turvallisuuden parantaminen, joka on ministerityöryhmän investointiohjelman 1. korissa kehittämishanke, sis. mm. Laitilan etl:t, Nästin ohituskaistat ja valaistuksen Mynämäki-Kovero, ministerityöryhmän investointiohjelman 2. kori kehittämishanke, alustava yleissuunnitelma ja YVA laadittu, yleissuunnitelma laaditaan 2006 Kt 43 kehittäminen Sirppuojan sillan T-395 peruskorjaus Uusikaupunki 0,25 tot Tiehallinto tiepiirin TTS:ssä Kt 43, Malko-Mestilä päällystetyn tien rakenteen parantaminen Laitila, Eura 7,00 tot Tiehallinto tiepiirin TTS:ssä Laivanrakentajantien muutos yleiseksi tieksi (kt 43) Uusikaupunki 0,55 tot Tiehallinto / Uusikaupunki sisältää Janhuan akk:n ja meluntorjuntaa, tps ja meluselvitys tehty Kt 43:n ja Vihtorinkadun liittymän parantaminen Laitila ei tiedossa esis Laitila Satamat ja meriväylät Hepokarin väylän leventäminen Uusikaupunki 0,5 tot MKL liittyy Hepokarin sataman kehittämiseen Hepokarin satamalaiturin saneeraus ja laajennus Uusikaupunki n. 3 tot Uusikaupunki liittyy Hepokarin väylän leventämishankkeeseen Kemiran väylän syventäminen (10,0 -> 12,0 m) Uusikaupunki n. 10 trs MKL liittyy Kemiran sataman kehittämiseen, tavoitteena aloitusvalmius 2008 Kemiran sataman kehittäminen Uusikaupunki n trs Kemira / Uusikaupunki kehittämishanke, liittyy Kemiran väylän syventämiseen, sis. sataman ja satama-altaan kehittämistoimenpiteet, kustannusarvio tarkentuu Uudenkaupungin rata Kulunvalvonnan rakentaminen radanvarsikunnat 2,00 tot RHK suunniteltu toteutus 2006 Tasoristeysten turvallisuuden parantaminen radanvarsikunnat ei tiedossa jatkuva RHK Alemman tieverkon kunto Mt 194, Rekolan sillan T-1645 peruskorjaus Vehmaa 0,26 tot Tiehallinto tiepiirin TTS:ssä Mt 1950 Mynämäki-Vehmaa rakenteen kevyt parantaminen Vehmaa ei tiedossa tot Tiehallinto Vehmaan puoleinen osa Mt 1924 Kustavi-Pleikilä rakenteen kevyt parantaminen Kustavi ei tiedossa tot Tiehallinto Mt 2052 Rauma-Suontaka rakenteen parantaminen Laitila ei tiedossa tot Tiehallinto Pt 12501, Kodjalan pt:n rakenteen parantaminen Laitila ei tiedossa tot Tiehallinto Yksityisteiden ylläpito ja kunnostushankkeet koko seutu jatkuva tiekunnat avustuskriteerit täyttävien teiden kunnostushankkeisiin saatavissa valtionapua Pinoperän lossin korvaaminen sillalla (Kahiluodon pt 12241) Taivassalo 3,10 tot Tiehallinto valmistuu 2006 OSA LOUNAIS-SUOMEN KAUPUNKIVERKKOA: SUJUVAT JA TURVALLISET TYÖMATKAYHTEYDET Valtatien 8 kehittäminen: toimenpiteet kuten kohdassa Elinkeinoelämä Seudullisten yhteyksien kehittäminen Mt 192, Kustavintien automaattinen nopeusvalvonta tienvarren kunnat 0,14 tot Tiehallinto toteutus 2006 Mt 192, Kustavintien valaistus Somersoja-Mietoinen tienvarren kunnat ei tiedossa esis Tiehallinto hankkeen laajuus tarkentuu Mt 192 / mt 1954, Rautilan liittymän valaistus Vehmaa ei tiedossa esis esiselvitys koko Kustavintiestä KILPAILUKYKYISET JOUKKOLIIKENNEPALVELUT Selvitys henkilöliikennelogistikon palkkaamisesta U:ki, Laitila, Pyhäranta 0,05 0,06 M / vuosi trs kunnat Varsinais-Suomen matkapalvelukeskus kaikki kunnat ei tiedossa trs lääninhallitus Edistetään joukkoliikennejärjestelmän kehittämistä kokonaisuutena huomioiden myös Turku Uusikaupunki -radan henkilöjunaliikenne mm. laatimalla maakunnallinen selvitys Vehmaa, Mietoi- Varsinais-Suomen paikallisjunaliikenteen toteuttamisedellytyksistä. nen esis liitto valtionavustusmahdollisuus, selvitys yhdessä Rauman seudun kanssa palvelun kustannukset jaetaan käytön mukaan, säästöjä tulee kuljetuskustannuksista Linja-autoliitto ei sitoudu henkilöjunaliikenteen edistämiseen Turku-Uusikaupunki -radalla. Sivu 6/10
7 Toimenpide Kunta Kust. arvio milj. Edistämistehtävä Edistämisvastuu Perusteluja: tps=toimenpideselvitys, tpp=toimenpidepäätös, tas=tarveselvitys, trs=tie- ja rakennussuunnitelma, jkp=jalankulku- ja pyörätie, akk=kevyenliikenteen alikulkukäytävä, etl=eritasoliittymä, TTS=toiminta- ja taloussuunnitelma Liikennöinnin kehittäminen U:ki-Turku: edistetään nopeita lisävuoroja tärkeimpiin työmatka-aikoihin molempiin suuntiin U:ki, Vehmaa, Mietoinen - tot lääninhallitus Turku-Laitila-Rauma: edistetään liikennetarjontaa palvelemaan entistä paremmin työmatkaliikennettä Laitila, Pyhäranta - tot lääninhallitus Yhteydet Turun rautatieasemalle: edistetään yhteyksien parantamista kaikki kunnat - tot lääninhallitus Uusikaupunki-Laitila, Uusikaupunki-Pyhäranta-Rauma ja U:ki, Laitila, lääninhallitus, Laitila-Pyhäranta: peruspalvelutason turvaaminen Pyhäranta ei tiedossa tot kunnat suurimmat lisätarpeet: nopeat vuorot Turkuun ja U:kiin aamuyhdeksäksi, paluuvuoro Turusta viiden jälkeen tärkeimmät kehittämistarpeet: klo 17 jälkeen Turusta lähtevä vuoro ja tasavälitarjonta yhteystarpeet sekä vt 8:n, Uudenkaupungin että Kustavintien suunnista, erityisesti Tampereen juniin työ-, koulu- ja asiointiyhteyksien peruspalvelutason turvaaminen viime kädessä ostoliikenteenä Seutulipun kehittäminen Seutu- ja työmatkalipun edullinen hinnoittelu kaikki kunnat - tot Uusien seutulipputyyppien käyttöönotto (esim. sarjalippu) kaikki kunnat ei tiedossa tot Työmatkalippuun matkustusoikeus Turun kaupunkiliikenteeseen kaikki kunnat ei tiedossa tot Uusikaupunki mukaan Satakunnan seutulippuun Uusikaupunki ei tiedossa trs kunnat, lääninhallitus hinta on keskeinen välinen vaikuttaa joukkoliikenteen suosioon lipputyyppien kehittäminen on valtakunnallinen lääninhallitus, hanke, käyttöönotto edellyttää paikallista päätöstä kunnat kustannusvaikutus pieni, ensimmäinen vaihe kunnat, lääninhallitus tukee liikennetarjontaa ja seutujen verkottumista, kuntien esitys Turulle pendelöinti 2003 Rauma->U:ki 160, U:ki->Rauma lääninhallitus 124 Pysäkkien kehittäminen Linja-autopysäkkien rakentaminen ja parantaminen koko seutu 0,05 tot Tiehallinto kohteet valitaan myöhemmin Pyhäranta, Rohdaisten keskustapysäkit Pyhäranta ei tiedossa tot Pyhäranta pyöräpysäköinnin järjestäminen Pt 12354, Lokalahden taajamapysäkki Uusikaupunki 0,02 tot Uusikaupunki toteutus taajamahankkeen yhteydessä Mt 196, Lokalahden tienhaaran liityntäpysäkki Uusikaupunki ei tiedossa esis Uusikaupunki/ Tiehallinto pysäkkien siirto tienhaaraan, katokset, pyörä- ja autopysäköinti, matkailuinfopiste Mt 196, Torlahden tienhaaran liityntäpysäkki Uusikaupunki ei tiedossa tot Uusikaupunki pyöräpysäköinnin järjestäminen Mt 1950, Vinkkilän keskustapysäkit Vehmaa ei tiedossa trs Vehmaa pyöräpysäköinnin järjestäminen taajaman katokset, pyöräpysäköinti ja aikatauluinformaatio Mt 194, Vinkkilän tienhaaran liityntäpysäkki Vehmaa ei tiedossa tot Vehmaa Mt 192, Kustavin keskustapysäkki Kustavi ei tiedossa trs Kustavi katos, pyöräpysäköinti ja aikatauluinformaatio Pt 12380, Mietoisten keskustapysäkit Mietoinen ei tiedossa tot Mietoinen pyöräpysäköinti ja aikatauluinformaatio Pt 12233, Taivassalon keskustapysäkki Taivassalo ei tiedossa tot Taivassalo katos, pyöräpysäköinti ja aikatauluinformaatio Mt 192, Taivassalon Kustavintien varren pysäkit Taivassalo ei tiedossa tot Taivassalo kunnan oman katostyypin suunnittelu ja toteutus Mt 192, Mietoisten kk:n tienhaaran liityntäpysäkki Mietoinen ei tiedossa tot Mietoinen pyöräpysäköinnin järjestäminen VIIHTYISÄT TAAJAMAT, LAADUKAS YMPÄRISTÖ JA HYVÄT KEVYEN LIIKENTEEN OLOSUHTEET Keskustat ja taajamien liikenneturvallisuus Pienet liikenneturvallisuustoimenpiteet kaikki kunnat Tieh 0,10 +kunnat tot Tieh, kunnat tiepiiri varannut 0,1 M seudun pieniin liikenneturvallisuustoimenpiteisiin 2006 Uudenkaupungin jalankulkukeskustan kehittäminen ja keskustan pyörätieverkon täydentäminen Uusikaupunki ei tiedossa esis/tot Uusikaupunki mm. Pohjoistullikadun jkp, Alinenkatu kävelykaduksi/kävelypainotteiseksi liikekaduksi Teollisuustien parantaminen Laitila 0,30 trs Laitila Laitilan sahan uusi yhteys Kaukolantielle, tps tehty, trs tekeillä Ilomäentien ja Tuunan asuntoalueen liikenteen rauhoittaminen Laitila ei tiedossa tot Laitila liittyy Ilomäentien läpiajon vähentämiseen Samppanummen uudella katuyhteydellä Mt 2051, Kaukolantien liikenneturvallisuuden parantaminen Laitila ei tiedossa esis Tiehallinto taajamatie, liikenteen rauhoittamistarve Uudet katuyhteydet Kehäkatuyhteys Lepäistentieltä Raumantielle Uusikaupunki - esis Uusikaupunki uutta maankäyttöä palveleva kokoojakatu, toteutus maankäytön myötä Kehäkatuyhteys Raumantieltä Laitilantielle Uusikaupunki - esis Uusikaupunki uutta maankäyttöä palveleva kokoojakatu, toteutus maankäytön myötä Katuyhteys Samppanummelta keskustan itäosaan Laitila ei tiedossa esis Laitila vähentää Ilomäentien läpiajoliikennettä Erillisen kevyen liikenteen kärkihankkeet Mt 1960, Rohdaisten kevyen liikenteen väylä Pyhäranta 0,20 tot Tieh, Pyhäranta tiepiirin TTS:ssä, trs tekeillä Pt 12633, Ihoden kevyen liikenteen väylä Pyhäranta 0,22 tot Tieh, Pyhäranta tiepiirin TTS:ssä, trs tekeillä Pt 12483, Kalannin kko:n kevyen liikenteen väylä Uusikaupunki 0,13 trs Tieh, Uusikaupunki tiepiirin TTS:ssä, trs tekeillä Pt 12353, Lokalahden kevyen liikenteen järjestelyt Uusikaupunki 0,34 trs Tieh, Uusikaupunki tiepiirin TTS:ssä, trs tekeillä Laitilan katuverkon kevyen liikenteen väylästön täydentäminen Laitila ei tiedossa tot Laitila toteutus vaiheittain v alkaen Mietoisen ja Mynämäen yhdistävä kevyen liikenteen reitti Mietoinen, Mynämäki esis Mietoinen, Mynämäki tutkitaan vaiheittainen toteutus ja yksityisteiden hyödyntäminen Mietoisten kk:n ja Pyheen yhdistävä kevyen liikenteen reitti Mietoinen esis Mietoinen yksityisteiden hyödyntämiseen kevyen liikenteen reittinä Uudenkaupungin ja Laitilan yhdistävä kevyen liikenteen reitti Laitila esis Laitila tutkitaan vaiheittainen toteutus Sivu 7/10
8 Toimenpide Kunta Kust. arvio milj. Edistämistehtävä Edistämisvastuu Perusteluja: tps=toimenpideselvitys, tpp=toimenpidepäätös, tas=tarveselvitys, trs=tie- ja rakennussuunnitelma, jkp=jalankulku- ja pyörätie, akk=kevyenliikenteen alikulkukäytävä, etl=eritasoliittymä, TTS=toiminta- ja taloussuunnitelma Valtatien 8 kevyen liikenteen järjestelyt - vt 8, keskusta Untamala jkp Laitila 0,40 tot Tiehallinto tiepiirin TTS:ssä Virtausaukot Kuustenrauman ruoppaus (Kahiluodon pt 12241) Taivassalo 0,02 tot Taivassalo Pohjavedet Vt 8:n puuttuvat pohjavesisuojaukset (Kovero, Pyhäranta) Laitila, Pyhäranta ei tiedossa esis Tiehallinto tutkitaan yhteysvälihankkeessa Pyheen pohjavesialueen suojaustarve Uudenkaupungin radalla Mietoinen ei tiedossa esis RHK suojaustarpeen selvittäminen MATKAILUN JA VAPAA-AJAN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Opastus Uuteenkaupunkiin Kustavintien kautta Raisiossa Uusikaupunki - sh Uusikaupunki mahdollisesti hannunvaakuna Vesibussiyhteys Kustavi-Uusikaupunki Kustavi 0,18 M / vuosi tot Kustavi hankesuunnitelma laadittu 2004 Saariston Rengastie ja Suuri Postitie Hakkenpään yhteysaluslaiturin kunnostus Taivassalo 0,03 tot Tiehallinto toteutus 2006 Vanha Rantatie Unaja-Hakkenpää Infopiste Lokalahden tienhaaraan (liityntäpysäkin yhteyteen) Uusikaupunki ei tiedossa esis Lokalahden ja Uudenkaupungin välinen kevyen liikenteen Tiehallinto reitti Uusikaupunki esis Uusikaupunki Uudenkaupungin ja Pyhärannan välinen kevyen liikenteen reitti Pyhäranta esis Pyhäranta matkailuinfo, la-pysäkit, liityntäpysäköinti pyörille ja autoille tutkitaan vaiheittainen toteutus ja yksityisteiden hyödyntäminen tutkitaan vaiheittainen toteutus ja yksityisteiden hyödyntäminen Veneily Pyhärannan pienveneväylän jatke Rohdainen-Kaukka Pyhäranta ei tiedossa trs Pyhäranta Sivu 8/10
9 7. AIESOPIMUKSEN KYTKENNÄT MUUHUN SUUNNITTELUUN JA OHJELMOINTIIN Liikennestrategia ja aiesopimus ovat seudun näkemyksiä liikennejärjestelmän kehittämisestä ja ne otetaan huomioon myös muussa alueellisessa ja valtakunnallisessa suunnittelussa, kuten väyläviranomaisten toiminta- ja taloussuunnitelmissa, maakunnan suunnittelussa ja seudullisissa kehittämissuunnitelmissa. Kustavi ja Taivassalo ovat olleet mukana myös Lounais-Suomen saariston liikennejärjestelmäsuunnitelman laadinnassa ja allekirjoittaneet em. suunnitelman aiesopimuksen. 8. SEURANTA JA SOPIMUKSEN PÄIVITTÄMINEN TAI RAUKEAMINEN Aiesopimuksen toteutumista ja hankkeiden edistymistä seurataan kerran vuodessa kokoontuvassa liikennejärjestelmän seurantaryhmässä. Jokainen sopijaosapuoli laatii tilaisuuteen yhteenvetoraportin oman osuutensa toteutumisesta. Tilaisuudessa käsitellään edellisen vuoden aikana toteutetut toimenpiteet, käynnissä olevat hankkeet ja niiden tilanne, arvioidaan tehtyjen hankkeiden vaikutuksia ja sovitaan tulevan vuoden toimenpiteistä. Seurantaryhmä vastaa aiesopimuksen toteuttamisen seurannasta ja aiesopimukseen tarvittaessa tehtävistä muutoksista. Vuosittaisen tilannekatsauksen yhteydessä tarkistetaan, vastaako aiesopimus edelleen seudun yhteistä tahtoa ja tarvittaessa sovitaan siihen tehtävistä muutoksista. Sovitut muutokset ja niiden perustelut kirjataan. Aiesopimus raukeaa, jos tilannekatsauksen yhteydessä ei saavuteta yhteistä näkemystä toteutuksen painopisteistä. Hyvissä ajoin ennen aiesopimuskauden päättymistä sovitaan uuden aiesopimuksen valmistelusta. Seurantaryhmän toiminnan käynnistämisestä ja koordinoinnista vastaavat yhdessä Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä ja Varsinais-Suomen liitto. Liikennejärjestelmätyön ohjausryhmätahot jatkavat työn seurantaryhmässä. Sivu 9/10
10 9. ALLEKIRJOITUKSET Turussa 12. päivänä kesäkuuta 2006 Pyhärannan kunta Leena Hoikkala Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä Timo Kaunisto Laitilan kaupunki Jukka Alkio Varsinais-Suomen liitto Juho Savo Uudenkaupungin kaupunki Kari Koski Tiehallinto, Turun tiepiiri Pekka Jokela Kustavin kunta Veijo Katara Länsi-Suomen lääninhallitus Kari Savolainen Taivassalon kunta Vesa Rantala Ratahallintokeskus Ossi Niemimuukko Vehmaan kunta Pekka Seppälä Merenkulkulaitos Saaristomeren merenkulkupiiri Timo Vähämaa Mietoisten kunta Marja Kärkkäinen Linja-autoliitto Heikki Kääriäinen Sivu 10/10
Tältä pohjalta Vakka-Suomen joukkoliikennejärjestelmän kehittämiselle voidaan asettaa seuraavat tavoitteet:
JOUKKOLIIKENTEEN KEHITTÄMISTAVOITTEET Joukkoliikennettä koskevien tavoitteiden lähtö-kohtia. Joukkoliikenteen positiiviset vaikutukset yhteiskuntaan. Yksilöiden ja kotitalouksien liikkumismahdollisuudet.
LisätiedotVakka-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma
Vakka-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma Uusikaupunki Laitila Pyhäranta Kustavi Taivassalo Vehmaa Mietoinen Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä Turun tiepiiri L-S lääninhallitus Saaristomeren merenkulkupiiri
LisätiedotSeminaari , Laitila. Janne Virtanen
Seminaari 8.2.2006, Laitila Ohjelma 14.00 seminaarin avaus liikennestrategian ja aiesopimuksen esittely 15.10 Turku-Uusikaupunki -radan henkilöliikenne 15.30 kahvitauko 15.50 Lääninhallituksen kommentit
LisätiedotAiesopimuksessa Tiehallinnon vastuulla olevien toimenpiteiden edistäminen
1 Aiesopimuksess Tiehllinnon vstuull olevien YLEISTÄ TIEHALLINNOSTA JA PIIRIN TOIMINNASTA Tiehllinnon tehtävät / lkiperust Aiesopimus/piirin TTS Aiesopimusten yleisesti Käytettävissä olevt tloudelliset
LisätiedotVarsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla VARELY / Hanna Lindholm
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla 5.4.2016 VARELY / Hanna Lindholm Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmän kehittäminen Linea Konsultit Oy 5.4.2016
LisätiedotKymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö
Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät
LisätiedotLOIMAAN SEUDUN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMAN TOTEUTUKSEN AIESOPIMUS VUOSILLE 2005 2008
12.5.2005 LOIMAAN SEUDUN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMAN TOTEUTUKSEN AIESOPIMUS VUOSILLE 2005 2008 1. Sopijaosapuolet Tämä aiesopimus on tehty seuraavien osapuolien välille: Loimaan kaupunki Alastaron
LisätiedotVarsinais-Suomen liikennestrategia 2035+
Varsinais-Suomen liikennestrategia 2035+ Seurantaraportti 2016, Keskeiset tulokset Turun seudun kannalta Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Liikennestrategian seuranta Liikennestrategia valmistui vuonna
LisätiedotValtatien 8 lähitulevaisuuden parantamistoimenpiteet
Toteutuvatko "kasitien" kehittämistoimet lähitulevaisuudessa? Tällä hetkellä Monilla vilkkailla pääteillä 100 km/h on jo vaarallisen korkea - tilanne on tyydyttävä vain paperilla! 60 % liikennekuolemista
LisätiedotLiikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa
Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset
LisätiedotAIESOPIMUS. Aiesopimus Varsinais-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelman kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina 2009 2012
AIESOPIMUS Aiesopimus Varsinais-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelman kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina 2009 2012 24.4.2009 1 1. SOPIJAOSAPUOLET Tämä aiesopimus on tehty seuraavien osapuolien
LisätiedotTurun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö. ohjausryhmä
Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö ohjausryhmä 12.10.2012 Liikennejärjestelmätyön tilannekatsaus ja muut ajankohtaiset asiat Liikennejärjestelmätyön tilannekatsaus Turun seudun liikenneturvallisuussuunnitelma
LisätiedotAiesopimus Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (PLJ 2007) toteutuksesta
Aiesopimus Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (PLJ 2007) toteutuksesta Lisätietoja: Pääkaupunkiseudun liikenneneuvottelukunta Sihteeristö Petri Jalasto, puhelin (09) 160 28509, petri.jalasto@mintc.fi
LisätiedotKÄYTÄNNÖN MAL-TYÖSKENTELY JATKOSSA DET PRAKTISKA MBT-ARBETET I FORTSÄTTNINGEN. Henrik Sandström
KÄYTÄNNÖN MAL-TYÖSKENTELY JATKOSSA DET PRAKTISKA MBT-ARBETET I FORTSÄTTNINGEN Henrik Sandström TÄHÄNASTINEN PROSESSI Kaikki kunnat ovat hyväksyneet suunnitelman Suhteellisen hyvä julkisuus Hyvä vastaanotto
LisätiedotYsiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta
1 Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta Tiejohtaja Mauri Pukkila Tiehallinto
LisätiedotONNETTOMUUSKASAUMA- JA HIRVIELÄINONNETTOMUUSKARTAT
Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma ONNETTOMUUSKASAUMA- JA HIRVIELÄINONNETTOMUUSKARTAT KUSTAVI - Mt 192 (Kustavintie), noin 150m länteen mt 12237 (Rahintie) liittymästä (5 onn.) KUSTAVI
LisätiedotTurun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 105/10.00.00.00/2012 41 Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimus 2016-2019 Päätöshistoria Kaupunginhallitus
LisätiedotMitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013
Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Tähänastisia seurantakohteita: Tampereella seurattiin indikaattoreita ja pari hanketta Kaupunkiseudun aiesopimus 2011-2012 Kulkutapajakauman kehitys
Lisätiedot28.11.2012 Matti Vehviläinen
Satakunnan ajankohtaiset liikennehankkeet Perustienpidon tilannekatsaus (Satakunta) Yhteysvälihankkeen Turku Pori eteneminen Muita Satakunnan tieverkon kehittämiskohteita 28.11.2012 Matti Vehviläinen Perustienpito
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS 191 1
HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS 191 1 LAUSUNTO UUDENMAAN TIEPIIRIN TOIMINTA- JA TALOUSSUUN- NITELMASTA 2006-2009 Khs 2005-947 Uudenmaan tiepiirin TTS:ssa esitetyt tienpidon keskeiset näkökohdat ja linjaukset
LisätiedotVNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto
VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021, Liikennevirasto 23.5.2017 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneverkon rahoitus 2017-2021 1 400 000 000 1
LisätiedotLiikennejärjestelmäsuunnittelu
Liikennejärjestelmäsuunnittelu 2013 5.12.2012 Varsinais-Suomen suunnittelu 2013 1. Maakuntasuunnitelman tarkistus 2. Maakuntaohjelman tarkistus 3. Varsinais-Suomen liikennestrategian päivitys 4. Turun
LisätiedotPäijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen 2014-2018 15.5.201 8 2 Painopisteet ja kärkihankkeet liikennejärjestelmäsuunnitelmasta Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma
LisätiedotAjankohtaista POS-ELYstä
Ajankohtaista POS-ELYstä Tiemerkintäpäivät Kuopiossa 16.2.2017 Pohjois-Savon ELY-keskus / Airi Muhonen Sisältö Toimintaympäristö Itä-Suomen liikennestrategia Tienpidon rahoitus Tiehankkeet Pohjois-Savon
LisätiedotPohjois-Savon liikennestrategian toteuttamisen aiesopimus
2 Pohjois-Savon liikennestrategian toteuttamisen aiesopimus 2009 1. Sopijaosapuolet 3 Tämä sopimus on tehty seuraavien osapuolten välille Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen lääninhallitus Tiehallinto, Savo-Karjalan
LisätiedotReunaehdot. Tavoitteet tähän kokoukseen:
Reunaehdot Sopimukseen strategiset tavoitteet Tavoitteena jäsentynyt, jäntevä sopimus ja vähemmän toimenpiteitä Strategiset, valtion ja kuntien välistä sopimista edellyttävät asiat vs. toimenpiteet joita
LisätiedotTienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo
Tienpito Nykytilan kartoitus Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tehtävien nykytilan kartoitus ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue vastaa toimialueensa valtion hallinnoiman
LisätiedotKanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016
Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016 o Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma, 4/2014 o Aiesopimus vuosille 2014-2019, 9/2014 o Liikennejärjestelmätyöryhmän
LisätiedotPäijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä
LisätiedotTurun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma
Turun seudun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma 2012 Yhdyskuntasuunnittelun suunnittelu- ja konsulttitoimisto Maankäyttö, kaavoitus, maisemasuunnittelu, YVA Tie-, liikenne- ja aluetekniikka,
LisätiedotKAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla
KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue
LisätiedotTURUN KAUPUNKISEUDUN JATKUVA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ
TURUN KAUPUNKISEUDUN JATKUVA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ työryhmä 14.10.2015 1. Kokouksen avaus, läsnäolijat ja järjestäytyminen 2. Edellisen kokouksen muistio 31.8.2015 ja ajankohtaiset asiat 3. MAL (aie)sopimusvalmistelu
LisätiedotKirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta
Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon
LisätiedotKAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla
KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue
LisätiedotLiikennejärjestelmäsuunnitelma
Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Vieremän, Sonkajärven, Varpaisjärven, Lapinlahden, Keiteleen, Pielaveden ja Rautavaaran
LisätiedotValtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta
Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta 2019-2022 Liikennejaosto 17.5.2018 Liikenneviraston talousjohtaja Kristiina Tikkala Väylänpidon painotukset Liikenneverkon päivittäisen liikennöitävyyden
LisätiedotAsemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10
Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10 Maija Rekola, asiantuntija, liikennejärjestelmä, Väylä Maija Rekola Liityntäpysäköinnin merkitys nousussa
LisätiedotVNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto
VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 26.4.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito
LisätiedotVNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto
VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 3.5.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito
LisätiedotAIESOPIMUS. Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina
AIESOPIMUS Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina 2007 2011 10.1.2007 Sivu 1/7 1. SOPIJAOSAPUOLET Tämä aiesopimus on tehty seuraavien osapuolien välille:
LisätiedotVuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta
Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta Liikennejaosto 4.10.2016 Toiminnanohjauspäällikkö Pekka Puurunen 3.10.2016 Pääosa ELY-keskuksen perustienpidon perusrahoituksesta
LisätiedotVt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit
Vt 8 ja Pyhäjoen ydinvoimalan edellyttämät tieinvestoinnit Risto Leppänen 30.10.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtakunnalliset kärkihankkeet Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa
LisätiedotHelsinki-Turku nopea junayhteys
Helsinki-Turku nopea junayhteys 28.9.2017 Hankkeen tavoitteet 28.9.2017 Heidi Mäenpää 2 Kasvua kansainväliseen kilpailukykyyn Junayhteys vahvistaa Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta sijoittajille ja
LisätiedotPäivittämistarpeen taustalla
Päivittämistarpeen taustalla Strategisten painopisteiden hahmottaminen Laajan toimenpidejoukon jäsentäminen ja selkeämpien kehittämiskokonaisuuksien muodostaminen niiden sisällä erilaisia ja eri toteuttamis-
LisätiedotEtelä-Päijät-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma TYÖN LÄHTÖKOHDAT
12 2 2.1 Maankäyttö ja väestö Etelä-Päijät-Hämeessä oli vuoden 26 lopussa 166 833 asukasta. Viiden vuoden aikajaksolla (21-26) seudun väkimäärä on ollut lievässä kasvussa. Kasvua on edesauttanut erityisesti
LisätiedotRassi P., Alanen A., Kanerva T. & Mannerkoski I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus,
64 Valtatie 8 välillä Raisio-Nousiainen LÄHTEET LÄHTEET Biota BD Oy 2003: Raision liito-oravaselvitys Brusila Heljä. Vt 8 Raisio-Nousiainen. Muinaisjäännösinventointi 2004. Turun maakuntamuseo. Matinkainen
LisätiedotKaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä. Pro Rautatie seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen
Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä Pro Rautatie seminaari 29.11.2017 Seutujohtaja Päivi Nurminen NYT 380 000 as TULEVAISUUDESSA 480 000 Tampere, 228 173 Nokia, 33 206 Ylöjärvi,
LisätiedotAjankohtaista VARELY:n. 5.9.2013 / Antti Kärki
Ajankohtaista VARELY:n liikennevastuualueelta 5.9.2013 / Antti Kärki Toimialueenamme ovat Satakunta ja Varsinais-Suomi yhtenä toimialueena. Vastuullamme on noin 8 000 km yleisiä teitä ja 1800 siltaa. Tehtävänämme
LisätiedotMaakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu
Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu (Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma) Maakuntainsinööri Patrick Hublin, Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Joensuu Laki
LisätiedotI ATA L A K U UT SATAKUNNAN LIIKENNE SATAKUNNAN LIIKENNE
SATAKUNNAN LIIKENNE R SATAKUNNAN LIIKENNE R I ATA L A K U UT 6.8. 31.12.2018 AIKATAULUT 6.8. 31.12.2018 Puhelin 010 820 6200 Puinnintie 8 28360 Pori Posthaantie 11 26510 Rauma Risto Rytin katu 39 32700
LisätiedotVuoden 2012 toiminnan arviointi
Vuoden 2012 toiminnan arviointi Alatyöryhmien toiminnalliset tavoitteet Liikenneturvallisuus-alatyöryhmän erityistavoitteet Seudullisen liikenneturvallisuussuunnitelman laadinnan saattaminen loppuun ja
LisätiedotHelsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2015 Jatkotyöt
Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2015 Jatkotyöt KUUMA-johtokunta 23.9.2015 Osaston johtaja Sini Puntanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HLJ 2015 -linjaukset viitoittavat tietä
LisätiedotAIESOPIMUS. Joensuun seudun liikennejärjestelmän kehittämisestä vuosina
AIESOPIMUS Joensuun seudun liikennejärjestelmän kehittämisestä vuosina 2018-2021 4.10.2018 1. SOPIJAOSAPUOLET Tämä aiesopimus on tehty seuraavien osapuolien välille: Joensuun kaupunki Kontiolahden kunta
LisätiedotKatariina Myllärniemi liikenne- ja viestintäministeriö. V-S ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri. Laura Leppänen, siht. Varsinais-Suomen liitto
PÖYTÄKIRJA TURUN KAUPUNKISEUDUN LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ OHJAUSRYHMÄ aika: torstai 7.11.2013 klo 9.15 11.00 paikka: Varsinais-Suomen liitto, Ratapihankatu 36, kokoushuone Tammi kutsutut: Jarkko Virtanen,
LisätiedotMaankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla
Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Haukipudas Kiiminki Hailuoto Oulunsalo Oulu seutusuunnittelija Anne Leskinen, 8.12.2010 Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä Uusi Oulu
LisätiedotKeski-Karjalan rakennemuutoksen kasvupaketti TIIVISTELMÄ
Keski-Karjalan rakennemuutoksen kasvupaketti TIIVISTELMÄ Stora Enson päätettyä sulkea Kiteen sahan valtioneuvostolle esitetään Keski-Karjalan nimeämistä äkillisen rakennemuutoksen alueeksi vuosille 2020-2022.
LisätiedotLiikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys
Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys Case Turun kehätien kehittämisselvitys Kaisa Mäkinen Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Tausta Liikkumisen ohjaus tarkoittaa viisaan liikkumisen edistämistä
LisätiedotKäyttäjää varten. Vähemmän päästöjä. Turvallisuus. Viihtyisämpi Kaupunkitila. Kestävä liikennejärjestelmä. Lisää liikkumisen sekakäyttöä
Käyttäjää varten parempia olosuhteita Vähemmän päästöjä Lisää liikkumisen sekakäyttöä Turvallisuus Viihtyisämpi Kaupunkitila Kestävä liikennejärjestelmä 25.4.2018 Maija Rekola 1 +30 % Kävelymatkoja Tavoitteet
LisätiedotTampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma
Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma 1 R 100 R101 R303 R301 R 303 R1 00 R305 R304 R304 R302 R302 R 101 R301 R 305 Rakennesuunnitelma ja liikenne Liikennejärjestelmän kuvaus (palvelutaso) Maankäytön
LisätiedotVALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030
VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Arto Hovi 17.10.2017 Arvio Liikenneviraston keskipitkän
LisätiedotKävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma
Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Itä-Suomen Liikenneturvallisuusfoorumi, Kuopio 31.5.2018 14.5.2018 Maija Rekola 1 Tavoitteet 40 35 30 25 20 15 10 5 0 +30 % Kävelymatkoja Kulkutapaosuus Nykytila +30
LisätiedotLAUSUNTO UUDENMAAN ELY-KESKUKSELLE TIENPIDON JA LIIKENTEEN SUUNNITELMASTA
Hallitus 131 11.09.2012 LAUSUNTO UUDENMAAN ELY-KESKUKSELLE TIENPIDON JA LIIKENTEEN SUUNNITELMASTA 2013-2016 258/07/70/700/2012 hall 131 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja
LisätiedotHämeen liitto. Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa. Kanta-Häme kartalle 12.3.
Hämeen liitto Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit 2019 Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa Kanta-Häme kartalle 12.3.2019 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Hämeen liiton tehtävät
LisätiedotPääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen
1 15.12.2003 Aulis Nironen 2 PÄÄTEIDEN KÄSITTEITÄ Pääteillä tarkoitetaan valta- ja kantateitä Valtatiet palvelevat tärkeiden asutus- ja liikennekeskusten välistä kaukoliikennettä ja muodostavat maantieverkon
LisätiedotValtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta
Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta 2019 2022 Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.5.2018 Liikenneviraston talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneverkon rahoitus 2018-2022 1 600 000
LisätiedotMaakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9.
Maakuntakaava 2040 Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Seuraavat askeleet: Ehdotus MH: 11+12/2017 Viranomaislausunnot 2-3/2018 Viranomaisneuvottelu Kaavaehdotus nähtäville Hämeen parasta kehittämistä! Heikki
LisätiedotTurun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä
Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä 6.11.2012 Liikennejärjestelmäsuunnitelman käynnistäminen 1. Aiempi LJ-suunnitteluhistoria 2. Perusteet/tarve suunnittelun käynnistämiselle MAL-aiesopimus
LisätiedotTURUN KAUPUNKISEUDUN JATKUVA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ
TURUN KAUPUNKISEUDUN JATKUVA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ ohjausryhmä 9.4.2015 1. Avaus 2. Edellisen kokouksen pöytäkirja 3. Tilannekatsaus liikennejärjestelmäsuunnitteluun ja toimintatapaan 4. Turun seudun
LisätiedotKalvola Humppila. Turku. Salo. Hanko
Pori Rauma Kaskinen Uusikaupunki 8 Turku 12 23 11 Salo Tampere 3 Hattula Tuulos Kalvola Humppila Hämeenlinna Forssa Janakkala Jokioinen 9 Renko Ypäjä Tammela Hausjärvi 54 10 Riihimäki Loppi 52 Hyvinkää
Lisätiedothttp://billingsgazette.com/entertainment/enjoy/501blog/article_134369c7-5022-5b5e-b019-018d0f39a613.html Liikennejärjestelmänäkökulma liikkumisen ohjauksen seudulliseen yhteistyöhön LIVE-tilaisuus 18.4.2012
LisätiedotTurun kaupunkiseudun liikennejärjestelmän. MAL-hankeohjelma
25.4.2016 Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmän kehittäminen ja MAL-hankeohjelma Yhteinen päämäärä ja sitoutuminen, pitkäjänteinen toteutus Yhteisesti hyväksytyt linjaukset ja tavoitteet Turun kaupunkiseudun
LisätiedotELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia
ELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia Sisältö: Erilaisia ELY-keskuksia Alue- ja liikennehallinto uudistuvat Liikenne Satakunnassa tärkeä kokonaisuus Miten tavoitat liikenteestä vastaavat Pekka Jokela
LisätiedotLiikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus
Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 14.6.2017 VALTAKUNNALLISEN VALMISTELUN TILANNE Liikenteen ja tienpidon tehtävät Maakuntahallinnon liikennetehtävien
LisätiedotAIESOPIMUS. Joensuun seudun liikennejärjestelmän kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina 2014-2017
1 AIESOPIMUS Joensuun seudun liikennejärjestelmän kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina 2014-2017 2 1. SOPIJAOSAPUOLET Tämä aiesopimus on tehty seuraavien osapuolien välille: Joensuun kaupunki
LisätiedotVALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS
VALTATIEN 2 FRIITALAN ERITASOLIITTYMÄN PARANTAMINEN, ULVILA ESISELVITYS 2016 4 1. LÄHTÖKOHDAT JA NYKYTILA 1.1 Suunnittelukohde Suunnittelukohteena on valtatien 2 ja maantien 2444 (Siltatie) eritasoliittymä
LisätiedotSopimuskauden tehtävä. Edistämisvastuu. yhteistyön vakiinnuttaminen ja vaikutusten arvioinnin kehittäminen. mallin hyödyntäminen
1. YHDYSKUNTARAKENTEEN KEHITTÄMINEN MAL yhteistyö Liikennejärjestelmätason liikenteellisten vaikutusten arvioinnin kehittäminen. Uusien maaankäyttökohteiden (esim. Kymppi_R ja TYKKI - ohjelmat) ja mm.
LisätiedotTiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa
Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue
LisätiedotAiesopimus Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina 2009 2013 - luonnos, 5.1.
Aiesopimus Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina 2009 2013 - luonnos, 5.1.2009 1. SOPIJAOSAPUOLET Tämä aiesopimus on tehty seuraavien osapuolien välille:
LisätiedotVihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III Lahnus
Vihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III-Lahnus 1 Vihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III Lahnus Tiehallinto, Uudenmaan tiepiiri Espoon kaupunki Vantaan kaupunki Destia Selvitysalue Vihdintien
LisätiedotKOSKEN Tl KUNTA. Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS. Työ: 26478. Tampere 7.11.2013
KOSKEN Tl KUNTA Keskustaajaman ja Koivukylän osayleiskaavojen liikenneselvitys LUONNOS Työ: 26478 Tampere 7.11.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 Y-tunnus
LisätiedotJyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta
13.10.2011 (Timo Vuoriainen, Tapio Koikkalainen) 27.11.2013 päivitetty Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta Jyväskylän seudulla on useita tärkeitä
LisätiedotLIIKENNEJÄRJESTELMÄN TOTEUTUKSEN AIESOPIMUS 2006 2010
KUOPION SEUDUN LIIKENNESTRATEGIA 2030 LIIKENNEJÄRJESTELMÄN TOTEUTUKSEN AIESOPIMUS 2006 2010 Päivitetty 15.5.2007 vuosille 2007-2011 Päivitetty 24.8.2008 vuosille 2008-2012 Päivitetty 19.8.2009 vuosille
LisätiedotPerusopetuksen oppilaat rahoituksessa
LIITE 1 Perusopetuksen oppilaat rahoituksessa 1998-2005 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 Kustavi 61 59 58 54 49 49 56 63 oppilasmäärä, kaikki 1 1 1 2 4 4 3 4 9-v. erityisoppilaat 0 0 0 0 0 0 0 0
LisätiedotLIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma
50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma LIITTEET LIITTEET LIITE 1: Yhteysviranomaisen lausunto YVA-selostuksesta (23.6.2008) LIITE 2: Hankekortti LIITE 3 MELUTARKASTELU:
LisätiedotOulun seudun kuntien maankäytön toteuttamisohjelma luonnos
Oulun seudun kuntien maankäytön toteuttamisohjelma luonnos 1.11.2012 Haukipudas Kiiminki seutusuunnittelija Anne Leskinen 14.11.2012 Hailuoto Oulunsalo Oulu Kempele Lumijoki Liminka Tyrnävä Muhos 2 Oulun
LisätiedotPerusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen 2017-2019. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 9.6.2016
Perusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen 2017-2019 Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 9.6.2016 1 Vastataan elinkeinoelämän ja asiakkaiden tarpeisiin Elinkeinoelämän toimintaedellytysten
LisätiedotVakka-Suomen seutukunta
Vakka-Suomen seutukunta Yhtymähallitus 1 (5) 17.02.2010 Työvaliokunnan ja ohjausryhmän keskustelutilaisuus Varsinais-Suomen liiton edustajien kanssa maakuntasuunnitelmasta, maakuntaohjelmasta ja maakuntakaavasta
LisätiedotLUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ
LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi
LisätiedotKestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017
Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Anna Pätynen ja Jari Rantsi (8.12.2017) Kestävän kaupunkiliikkumisen edistäminen on osa ratkaisua, jolla vähennetään liikenteestä aiheutuvia
LisätiedotJoukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla
Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Kehittämissuunnitelma Kuva: Jouko Aaltonen Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Tavoitteena: parantaa matkaketjujen
LisätiedotYhteistyöllä kohti viisasta liikkumista
Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista Yleisötilaisuus 7.11.2013 Hausjärvi, Hyvinkää, Riihimäki, Loppi Liikennejärjestelmäasiantuntija Sonja Heikkinen, Uudenmaan ELY-keskus 7.11.2013 Liikenneturvallisuustyö
LisätiedotPäijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Liikennejärjestelmän visio ja kehittämistavoitteet
Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmän visio ja kehittämistavoitteet 2.6.2005 1 Päijät-Hämeen liikennejärjestelmän kehittämisen visio ja tavoitteet VISIO 2025 Päijät-Hämeen valtakunnallinen
LisätiedotPirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017
2.4.2014 Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 Toimintaympäristö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (tekstissä jatkossa ELYkeskus) Tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa
LisätiedotHelsinki-Turku nopea junayhteys
Helsinki-Turku nopea junayhteys 12.9.2017 Hankkeen tavoitteet 12.9.2017 2 Kasvua kansainväliseen kilpailukykyyn Junayhteys vahvistaa Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta sijoittajille ja elinkeinoelämälle.
LisätiedotPohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi
Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste
LisätiedotV A K K A - S U O M E N
V A K K A - S U O M E N l i i kennejär j e s t e l m ä - s u u n n i t e l m a U u s i k a u p u n k i L a i t i l a P y h ä r a n t a K u s t a v i Ta i v a s s a l o V e h m a a M i e t o i n e n V a
LisätiedotJoukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella
Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 8.10.2015 Ruut-Maaria Rissanen Pirkanmaan liitto Käynnissä Pirkanmaan maakuntakaava kokonaismaakuntakaavan
LisätiedotLaadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten?
Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten? Liikenne ja maankäyttö 8.10.2019 Kati Hyvärinen Kestävän liikkumisen asiantuntija TAUSTAA
LisätiedotJoukkoliikenteen järjestäminen: Turku-Masku-Nousiainen- Mynämäki. 7.4.2015, Nousiainen
Joukkoliikenteen järjestäminen: Turku-Masku-Nousiainen- Mynämäki 7.4.2015, Nousiainen Miksi täällä tänään? Mynämäki-Masku-Nousiainen-Raisio-Turku liikennettä koskevat liikennöintisopimukset (3kpl) ovat
LisätiedotTampereen kestävä kaupunkiliikenne
Tampereen kestävän liikkumisen ideointikeskustelu 20.11.2014 Tampereen kestävä kaupunkiliikenne 20.11.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen on välttämätöntä
Lisätiedot