Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017"

Transkriptio

1 Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Anna Pätynen ja Jari Rantsi ( ) Kestävän kaupunkiliikkumisen edistäminen on osa ratkaisua, jolla vähennetään liikenteestä aiheutuvia haittoja niin paikallisesti kuin maailman laajuisestikin. Kestävä kaupunkiliikkuminen tukee Helsingille asetettuja tavoitteita olla asukkaille viihtyisä ja elinvoimainen kaupunki, missä ympäristö- ja ilmastokysymykset otetaan huomioon

2 Kestävä kaupunkiliikkuminen Sustainable Urban Mobility Plan (SUMP) SUMP on kestävän liikkumisen strateginen ohjelma Ohjaa kohti kestävämpiä liikkumismuotoja. Edistää tasapainoisesti kaikkia liikkumismuotoja. Auttaa jäsenvaltioita saavuttamaan EU:n ilmasto- ja energiatavoitteet liikenteen osalta. Euroopan komissio on vahvasti edistänyt suunnitelman käyttöönottoa EU:n jäsenvaltioissa mm. edellyttämällä ohjelman käyttöä rahoituksen saamiseksi EU:lta liikennehankkeita varten

3 Kestävä kaupunkiliikkuminen Etunimi Sukunimi 3

4 Kestävän liikkumisen suunnittelu Helsingin seudulla Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma eli HLJ 2015 suunnitelma on seudullinen kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelmana (SUMP). HLJ 2015:n tavoitteet korostavat erityisesti Saavutettavuutta liikenteen sujuvuutta sosiaalista, taloudellista ja ekologista kestävyyttä HLJ 2015:ssä on esitetty liikennejärjestelmän kehittämistarpeet, tavoitteet ja seudun kehittämisstrategia. Suunnitelmassa on myös priorisoitu tärkeimmät kehittämistoimenpiteet. Seuraava liikennejärjestelmäsuunnitelma laaditaan osana vuonna 2019 valmistuvaa maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL 2019 suunnitelmaa

5 Liikenteen nykytila Henkilöliikenteen kulkutapaosuuksien kehitys niemen rajalla Pyöräilijä määrät kantakaupungin rajalla Helsinkiläisten pääasiallinen kulkutapa päivän aikana tehdyistä matkoista Autoliikenteen määrä laskentalinjoilla

6 Vuorovaikutus Kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelman laatiminen ja toteuttaminen Älyliikenne Helsingissä - suunnitelma Pyöräilyn edistämisohjelma Liikenneturvallisuuden kehittämisohjelma Autoliikenteen verkkoselvitys Meluntorjuntasuunnitelma Ilmansuojelusuunnitelma Seudullinen kestävän liikkumisen suunnitelma HLJ 2015 / MAL 2019 Kaupunkistrategia + toimenpideohjelma Yleiskaava Kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelma - LIIKE Pysäköintipolitiikka Ympäristöohjelma KSV Kantakaupungin joukkoliikennejärjestelmän kehittämisselvitys (tekeillä) Citylogistiikka, toimenpideohjelma Helsingin liikenneturvallisuuden kehittämisohjelma Helsingin kaupungin sähköisen liikenteen työryhmän raportti Kaupunkiympäristötoimialan toimintaohjelma Hankearvionnin kehittäminen Raitioliikenteen kehittämisohjelma (tekeillä) Liikennehankkeiden 10 - vuotinen investointiohjelma Maankäyttö- ja kaupunkirakenne palvelukokonaisuuden toimintasuunnitelma

7 Näitä juttuja olemme mm. jo toteuttaneet Kaupunkipyörät Pohjoisbaana Pyöräpysäköinti Jätkäsaaren raitiotiet Sähköbussit Joukkoliikenteen runkolinjastoa Päätöksiä/suunnittelukäynnissä Raide-Jokeri Kruunusillat Yleiskaavan toteuttamisohjelma Hämeentie

8 Liikennejärjestelmää kehittävien toimenpiteiden seurantataulukko, LIIKE-ohjelman tavoitteet Tavoitteet Toteutunut Loppuvaiheessa Alkuvaiheessa Saavutettavuus Ei käynnistynyt kestävillä liikennemuodoilla nostetaan kilpailukykyiseksi autoliikenteen Toteutumisaste (0 - Seurataanko toimenpiteen Onko seurannalle mittari, jos on niin mikä? saavutettavuuden 100 %) toteutumista? (kyllä/ei) kanssa arjen matkoilla Matka-ajat ovat ennustettavia kaikilla kulkutavoilla Liikennesunnittelu Liikennejärjestel Ohjataan Varmistetaan valinnoilla män liikenteen työvoiman ja vähennetään suunnittelua kasvu kestäviin työpaikkojen liikennejärjestelm ohjaa resurssien kulkutapoihin än asukkaille aihuttamia sekä kuluttajien ja kaupan kohtaaminen haittoja tehokas käyttö ja kaupungin toiminnalliset tarpeet Viihtyisät katutilat luovat edellytykset vilkkaalle kaupunkielämä lle ja urbaanille liiketoiminnall e Älyliikenne Helsingissä -suunnitelma X X X X X X X Pysäköintipolitiikka X X X X X X X X Pyöräilyn edistämisohjelma X X X X X X X Citylogistiikka X X X X X X Ilmansuojelusuunnitelma X X X X X X Liikenneturvallisuuden kehittämisohjelma X X X X X X 10-vuotinen investointiohjelma Raitiotieliikenteen kehittämisohjelma Kantakaupungin joukkoliikennejärjestelmän kehittämisselvitys Hankearvioinnin kehittäminen X X X X X tavaraliikennettä tehostetaan ja jakelun kustannuksia vähennetään yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa

9 Johtopäätökset Helsingin uudessa kaupunkistrategiassa on selkeä tavoite kestävän kaupunkiliikkumisen edistämisestä kaikki kulkumuodot huomioon ottaen. Kestävän kaupunkiliikkumisen edistäminen on osa kaupunkisuunnittelua Liikkumista kehitetään useissa eri ohjelmissa Vuorovaikutus ja viestintä 10-vuotinen investointiohjelma Seudullinen yhteistyö Jatkuva ja säännöllisesti kehittyvä prosessi: tavoitteiden ja niihin liittyvien toimenpiteiden sekä liikkumiselle asetettujen tavoitteiden toteutumisen seuranta

10 Kiitos! Jari Rantsi KYLK,

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma RIL Liikennesuunnittelun kehittyminen Helsingissä 25.9.2014 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Liikennejärjestelmällä on ensisijassa palvelutehtävä Kyse on ennen kaikkea

Lisätiedot

Helsingin liikennesuunnittelun tavoitteet ja toimintalinjaukset

Helsingin liikennesuunnittelun tavoitteet ja toimintalinjaukset Helsingin liikennesuunnittelun tavoitteet ja toimintalinjaukset 2 Liikenne kasvavassa kaupungissa Helsinki kasvaa, liikenne lisääntyy Helsinki ja Helsingin seutu kasvavat voimakkaasti. Helsingin väkiluvun

Lisätiedot

Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa

Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa Mitä uutta tarvitaan? Liikennejärjestelmä murroksessa Pekka Sauri Apulaiskaupunginjohtaja, Helsinki Tulevaisuuden liikenne- ja innovaatiopolitiikka 27.1.2014 Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lisätiedot

Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä. Tilannekatsaus 2017

Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä. Tilannekatsaus 2017 Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Sisällys 1. Helsingin liikenteen lähtökohdat... 5 1.1 Kestävä kaupunkiliikkuminen... 5 1.2 Liikenteen nykytila Helsingissä... 6 1.3 Liikkumiseen

Lisätiedot

Liikennesuunnittelu osana kaupunkisuunnittelua. Pihla Kuokkanen

Liikennesuunnittelu osana kaupunkisuunnittelua. Pihla Kuokkanen Liikennesuunnittelu osana kaupunkisuunnittelua Pihla Kuokkanen 19.10.2017 Kimmo Brandt Kaupunkiympäristön toimiala Huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta Rakentamisesta ja ylläpidosta Rakennusvalvonnasta

Lisätiedot

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne Tampereen kestävän liikkumisen ideointikeskustelu 20.11.2014 Tampereen kestävä kaupunkiliikenne 20.11.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen on välttämätöntä

Lisätiedot

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa

Lisätiedot

Liikenteen tavoitteet

Liikenteen tavoitteet HLJ 2015 -liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnos Sini Puntanen 1 Liikenteen tavoitteet Saavutettavuus sujuvuus Matka- ja kuljetusketjut ovat sujuvia ja luotettavia lähelle ja kauas. Joukkoliikenteen kilpailukyky

Lisätiedot

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on

Lisätiedot

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua Sara Lukkarinen, Motiva Oy Alustuksen sisältö Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat eli SUMPit, mistä kyse? Mitä

Lisätiedot

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on alle

Lisätiedot

Seuranta Liikkumisen kehittämisohjelma - LIIKE, tavoitteet (1/5)

Seuranta Liikkumisen kehittämisohjelma - LIIKE, tavoitteet (1/5) Älyliikenne Helsingissä -suunnitelma Älyliikenteen tilannekuvapalvelu Autoliikenteen häiriöiden hallinta Vaihtuvat liikenemerkit ja opet Tunnelien liikenteen hallinta 0 Pysäköinnin ohjaus 0 Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään?

Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Joukkoliikenne Helsingissä Missä mennään? Liikenneilta 22.9.2016 Niko Setälä Kaupunkisuunnitteluvirasto 22.9.2016 Tavoitteita joukkoliikenteen suunnittelussa 2 Kaupunki kasvaa Kaupungin kasvaessa myös

Lisätiedot

± ± ± ± ±± ± ± ±± ± ± ± ƒ

± ± ± ± ±± ± ± ±± ± ± ± ƒ ± ± ± ± ±± ± ± ±± ± ± ± ƒ ± ± ±± ± ± ± ƒ ± ± ± ±± ± ƒ ±± ± ƒ ; ± ; ) ± ± ; ) 1.1 Yleiskaavan toteuttamisohjelman tavoite ja tehtävät... 4 1.2 Yleiskaavan toteuttamisohjelman lähtökohdat... 5 1.2.1 Kaupungin

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista.

Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista. Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista. Neuvotteleva virkamies Elina Immonen Suunnittelija Veikko Vauhkonen 1 Liikennepalvelulaki: asiakas keskiössä,

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. osallistuminen. Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. osallistuminen. Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9. Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma ja kuntien osallistuminen Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.2019 1 Uusi strateginen suunnittelutaso pitkäjänteiseen kehittämiseen

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat Luottamushenkilöiden seminaari, Aulanko 5.-6.9.2013 Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja Sini Puntanen, liikennejärjestelmäosaston johtaja seudun

Lisätiedot

TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA

TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA Esityksen rakenne 1. Suunnittelun tilanne ja tavoite 2. Liikennejärjestelmän kehittämistavoitteet 3. RM-alueen liikkumisen ominaisuuksia, kulkutavat

Lisätiedot

Saavutettavuustarkastelut

Saavutettavuustarkastelut HLJ 2011 Saavutettavuustarkastelut SAVU Saavutettavuustarkastelut SAVU Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman HLJ 2011 jatkotyönä tehdyissä saavutettavuustarkasteluissa (SAVU) on kehitetty analyysityökalu,

Lisätiedot

MAL-sopimuksen seurannasta

MAL-sopimuksen seurannasta MAL-sopimuksen seurannasta MAL-aiesopimustyöpaja 11.9.2012 14.9.2012 Tampereen seudun MAL-sopimus Lähtökohtana Tampereen seudun hankekokonaisuuden 2030 toteuttaminen Tavoitteena tukea kaupunkiseudun elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

Joukkoliikenne. Pyöräliikenne. Tarja Jääskeläinen, HSL

Joukkoliikenne. Pyöräliikenne. Tarja Jääskeläinen, HSL Joukkoliikenne Pyöräliikenne Tarja Jääskeläinen, HSL Taustoja PKS-kuntien TAVOITE: Pyöräilyn kulkutapaosuus 15 % 3 HLJ 2015: Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Turvallinen ja laadukas seudullinen

Lisätiedot

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden taustalla Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman (2012), visio ja strategiset tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Anders Jansson, Tytti Viinikainen, Tapani Touru (HSL) LIVE-verkostotilaisuus 19.11.2013 Liikkumisen ohjaus osana liikennepolitiikkaa Liikkumisen

Lisätiedot

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa 29.3.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Saavutettavuus joukkoliikenteellä, kävellen tai pyörällä 2008 Vyöhyke: I II III

Lisätiedot

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset NYKYINEN SUUNTA Joukkoliikenteen uudet mobiilipalvelut helpottavat matkustamista Luonto ja virkistysreitit ovat suosittuja liikkumispaikkoja Auto on kätevin tapa liikkua. Kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteelläkin

Lisätiedot

Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista. Viisaan liikkumisen verkosto

Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista. Viisaan liikkumisen verkosto Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista Viisaan liikkumisen verkosto 11.5.2017 8.5.2017 Esityksessä luvassa Liikennejärjestelmätyö Itä-Suomessa Kestävän työmatkaliikkumisen

Lisätiedot

TIEMAKSUT. Mahdollisuus edesauttaa seudun kestävää kasvua

TIEMAKSUT. Mahdollisuus edesauttaa seudun kestävää kasvua Osaston johtaja Sini Puntanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä TIEMAKSUT Mahdollisuus edesauttaa seudun kestävää kasvua 11.2.2016 Taustaa Helsingin seutu on selvittänyt, olisiko seudulla edellytyksiä

Lisätiedot

Strateginen maankäytön suunnittelu Helsingin uusi Yleiskaava 2016 ja täydennysrakentaminen

Strateginen maankäytön suunnittelu Helsingin uusi Yleiskaava 2016 ja täydennysrakentaminen Strateginen maankäytön suunnittelu Helsingin uusi Yleiskaava 2016 ja täydennysrakentaminen Heikki Salmikivi (@hsalmiki) Yleiskaavoitusyksikön päällikkö 8.5.2019 Luennon teemat Strateginen maankäytön suunnittelu

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2011 22.4.2010 Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Liikennejärjestelmäsuunnitelmat Neljä Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaa (PLJ

Lisätiedot

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Tähänastisia seurantakohteita: Tampereella seurattiin indikaattoreita ja pari hanketta Kaupunkiseudun aiesopimus 2011-2012 Kulkutapajakauman kehitys

Lisätiedot

Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe

Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe Kaupunginjohtaja Minna Arve 11.2.2019 Kuva Sigge Arkkitehdit Oy Raitiotiehanke ei ole vain joukkoliikennehanke, vaan merkittävä kasvua tukeva strateginen

Lisätiedot

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä 11.2.2015 Pasi Heikkilä SISÄLTÖ Seudulliset kärkihankkeet Vt4, Vt8, satama ja ratapihat Oulun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Oulun seudun liikenteen johtoryhmä POHJOIS-POHJANMAAN LIIKENTEEN KÄRKIHANKKEET

Lisätiedot

Kommentit saavutettavuustarkasteluista sekä matkapuhelimien käytöstä tutkimusvälineenä Metropolitutkimusseminaari 22.5.

Kommentit saavutettavuustarkasteluista sekä matkapuhelimien käytöstä tutkimusvälineenä Metropolitutkimusseminaari 22.5. Kommentit saavutettavuustarkasteluista sekä matkapuhelimien käytöstä tutkimusvälineenä / Pekka Räty Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä SAVU saavutettavuustarkastelut SAVU-saavutettavuustarkastelut

Lisätiedot

Promoting Cycling and Walking Liikenneinsinööri Timo Seimelä

Promoting Cycling and Walking Liikenneinsinööri Timo Seimelä Promoting Cycling and Walking 5.5.2014 Liikenneinsinööri Timo Seimelä Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Pormestariohjelma Tampereen uusi kaupunkistrategia Kantakaupungin yleiskaava Keskustan strateginen

Lisätiedot

Viitasaaren kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet. Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa

Viitasaaren kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet. Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa Viitasaaren kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa 1 Viitasaaren kestävän liikkumisen visio: Kestävästi liikkumalla rikkautta ihmisten

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. valmistelu. Sabina Lindström

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. valmistelu. Sabina Lindström Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelu Sabina Lindström 21.8.2019 1 Hallitusohjelman sisältöä liikennejärjestelmän näkökulmasta (1/3) Väyläverkoston kokonaiskehittäminen linjataan

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Luottamushenkilöseminaari 26.8.2014 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikenteen tavoitteet (HLJ-toimikunta

Lisätiedot

HSL:n tavaraliikennetutkimusten tulosseminaari 3.4.2014

HSL:n tavaraliikennetutkimusten tulosseminaari 3.4.2014 HSL:n tavaraliikennetutkimusten tulosseminaari 3.4.2014 Suvi Rihtniemi HSL:n toimitusjohtaja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia HSL tarjoaa kattavat liikkumismahdollisuudet

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennetutkimus LITU 2008 Tutkimusalue ja haastattelumäärät Matkaluku asuinalueittain koko tutkimusalueella Matkaa/ hlö/ vrk 3,60 3,00 2,40 1,80 1,20 0,60

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2016 1 (5) 7 Helsingin kaupungin ilmansuojelusuunnitelma 2017-2024 (b-asia) HEL 2015-005732 T 11 00 01 Lausuntoehdotus antaa ympäristölautakunnalle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012

Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012 Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille Liikenteen kysymyksiä, Joensuu Ari Varonen 23.11.2012 Joensuun seutu Joensuun seudun ljs valmistui v. 2007, jonka perusteella on tehty aiesopimus vuosille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 412 V Kaj / Vt Kati Peltolan aloite kevyen- ja joukkoliikenteen lisäämisestä Pöydälle HEL 2011-007005 T 08 02 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Pyöräliikenteen seuranta ja avoimet aineistot

Pyöräliikenteen seuranta ja avoimet aineistot Reetta Keisanen Pyöräilykoordinaattori @keisasenreetta Puh 09 310 37017 pyöräliikenne.fi Pyöräliikenteen seuranta ja avoimet aineistot 26.5.2016 Kaupungin strategia Edistää kävelyn, pyöräliikenteen ja

Lisätiedot

Citylogistiikka. Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki

Citylogistiikka. Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki Citylogistiikka Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki Turun seudun liikennejärjestelmätyö Suunnittelua ohjaavat linjaukset Suunnittelua ohjaava linjaus: Tie ja katuverkon Priorisoidaan

Lisätiedot

Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi Tampere

Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi Tampere Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi 28.-29.3.2019 Tampere Ari Vandell, Suunnittelupäällikkö Tampereen keskusta muutoksessa liikennemäärien kehittyminen ja kulkumuotokohtaiset tavoitteet, SUMP

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen Hanna Perälä 13.3.2019 1 Taustalla parlamentaarisen työryhmän työ Parlamentaarisen työryhmän loppuraportti 13.12.2018 ja valtioneuvoston selonteko

Lisätiedot

SIIRTYMINEN KESTÄVÄÄN RAKENTAMISEEN Aluerakentamisen näkökulma- Alueellinen ekotehokkuus

SIIRTYMINEN KESTÄVÄÄN RAKENTAMISEEN Aluerakentamisen näkökulma- Alueellinen ekotehokkuus SIIRTYMINEN KESTÄVÄÄN RAKENTAMISEEN Aluerakentamisen näkökulma- Alueellinen ekotehokkuus 50 kestävää ratkaisua Jätkäsaareen Sitra 23.11.2009 Aluerakentamispäällikkö Kyösti Oasmaa 1 Aluerakentamisen näkökulma

Lisätiedot

Vantaan yleiskaavan kehityskohteet. 4.8.2015 / Mari Siivola

Vantaan yleiskaavan kehityskohteet. 4.8.2015 / Mari Siivola Vantaan yleiskaavan kehityskohteet 4.8.2015 / Mari Siivola Vantaata on rakennettu yleiskaavoilla Helsingin maalaiskunnan yleiskaavaehdotus 1968: aluerakentaminen Yleiskaavallinen suunnitelma 1976: kasvun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 5581/2015 08.00.00 8 Espoon liikenneverkon kehittämisohjelma Valmistelijat / lisätiedot: Markku Antinoja, puh. 050 344 8046 Juhani Lehikoinen, puh. 046

Lisätiedot

Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö. Hankesuunnittelupäivä Mervi Karhula

Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö. Hankesuunnittelupäivä Mervi Karhula Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö Hankesuunnittelupäivä 1.2.2018 Mervi Karhula Ajankohtaista viestintä- ja liikennepolitiikassa Digitalisaatio ja viestintäverkot

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa KAUPUNKISUUNNITTELULLA PAREMPAA ILMANLAATUA JA ILMASTOA, HSY 18.1.2018 Osaston johtaja Sini Puntanen, HSL Helsingin

Lisätiedot

Ehdotus kestävän liikkumisen alatyöryhmän perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi. Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto

Ehdotus kestävän liikkumisen alatyöryhmän perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi. Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Ehdotus kestävän liikkumisen n perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Taustat ja tavoitteet Nykyisessä Turvallisen ja kestävän liikkumisen

Lisätiedot

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä 6.11.2012 Liikennejärjestelmäsuunnitelman käynnistäminen 1. Aiempi LJ-suunnitteluhistoria 2. Perusteet/tarve suunnittelun käynnistämiselle MAL-aiesopimus

Lisätiedot

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen MAL 2019 Tieliikenneseminaari 20.3.2019 Sini Puntanen Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnittelu on kehittynyt vaiheittain Joukkoliikenteen merkitys suunnittelussa kasvanut 35% 30% 23% 35% Ratahankkeet

Lisätiedot

Apulaispormestari Timo Hanhilahti Live-tilaisuus 17.4.2012

Apulaispormestari Timo Hanhilahti Live-tilaisuus 17.4.2012 Liikenne osana Tampereen ilmasto- ja energiatehokkuustyötä Apulaispormestari Timo Hanhilahti Live-tilaisuus 17.4.2012 Miten yhdistetään kaupungin kasvu ja ekotehokkuus? Haaste 1: Tampereelle tulee 45 000

Lisätiedot

RAIDELIIKENNE MAHDOLLISTAA! TIIVISTELMÄ

RAIDELIIKENNE MAHDOLLISTAA! TIIVISTELMÄ RAIDELIIKENNE MAHDOLLISTAA! TIIVISTELMÄ 11.9.2018 1 Suomen kasvukolmio on ainutlaatuinen mahdollisuus Pohjoismaiden suurimmat kaupunkikeskittymät ja niiden väliset ratayhteydet Matka-ajat kuvaavat nykytilaa

Lisätiedot

Tavoitekaupunki. Helsingin liikkumisen kehittämisohjelman työpaja Laiturilla 14.5.2013 YHTEENVETO TYÖPAJAN TULOKSISTA

Tavoitekaupunki. Helsingin liikkumisen kehittämisohjelman työpaja Laiturilla 14.5.2013 YHTEENVETO TYÖPAJAN TULOKSISTA Tavoitekaupunki Helsingin liikkumisen kehittämisohjelman työpaja Laiturilla 14.5.2013 YHTEENVETO TYÖPAJAN TULOKSISTA 20.5.2013 Työpajan tavoitteet Helsingin liikkumisen kehittämisohjelmaan kootaan eri

Lisätiedot

Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot

Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot Älykäs ja oikeudenmukainen autoilu -seminaari 15.10.2013 Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Lisätiedot

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta 11.09.2018 Viisas liikkuminen Mitä se on ja miksi sitä edistetään? 2 Viisas liikkuminen tarkoittaa turvallista, tarkoituksenmukaista,

Lisätiedot

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Anni Sinnemäki Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto 24.11.2016 Yleiskaava www.yleiskaava.fi Menestyvät kaupungit ovat kasvavia kaupunkeja Vuoteen

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Parl. työryhmän raportti 13.12.2018 Lainsäädäntö Laatiminen perustuu elokuussa 2018 voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä Laki säätää

Lisätiedot

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyön sidosryhmätyöpaja 13.2.2018 Anna Saarlo GLOBAALI VELVOITE VÄHENNYKSIIN PARIISIN ILMASTOSOPIMUKSELLA 2015 PYRITÄÄN

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja liikenne

Yhdyskuntarakenne ja liikenne Yhdyskuntarakenne ja liikenne - Yhdyskuntarakenne - Liikenne ja liikkumisen kestävyys Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / HSY, HSL ja Uudenmaan liitto Yhdyskuntarakenne Helsingin seudun keskeiset

Lisätiedot

Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun MAL-visio 2050

Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun MAL-visio 2050 Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun MAL-visio 2050 Visiosta strategisiin linjauksiin ja edelleen eteenpäin 1 Miten yhteinen visio syntyi Ideakilpailu 2007 Kansainvälinen

Lisätiedot

http://billingsgazette.com/entertainment/enjoy/501blog/article_134369c7-5022-5b5e-b019-018d0f39a613.html Liikennejärjestelmänäkökulma liikkumisen ohjauksen seudulliseen yhteistyöhön LIVE-tilaisuus 18.4.2012

Lisätiedot

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettava Pirkanmaa 16.1.2018 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettavuus Saavutettavuus = kohteen mahdollisimman helppo lähestyttävyys Saavutettavuus palveluissa

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2015 Jatkotyöt

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2015 Jatkotyöt Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2015 Jatkotyöt KUUMA-johtokunta 23.9.2015 Osaston johtaja Sini Puntanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HLJ 2015 -linjaukset viitoittavat tietä

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen 2014-2018 15.5.201 8 2 Painopisteet ja kärkihankkeet liikennejärjestelmäsuunnitelmasta Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Lisätiedot

Tavoitelähtöisiä keinoja hyvän ilmanlaadun varmistamiseksi kaupunkibulevardeilla. Christina Suomi Yksikön päällikkö, yleiskaavoitus

Tavoitelähtöisiä keinoja hyvän ilmanlaadun varmistamiseksi kaupunkibulevardeilla. Christina Suomi Yksikön päällikkö, yleiskaavoitus Tavoitelähtöisiä keinoja hyvän ilmanlaadun varmistamiseksi kaupunkibulevardeilla Christina Suomi Yksikön päällikkö, yleiskaavoitus Ensimmäisinä bulevardisointia suunnitellaan Vihdintien ja Tuusulanväylän

Lisätiedot

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö MAL 2019 Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö 9.10.2019 Esityksen sisältö Miltä näyttää vuonna 2019? Mitä MAL-suunnitelman toimenpiteillä

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnitelma

Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Vieremän, Sonkajärven, Varpaisjärven, Lapinlahden, Keiteleen, Pielaveden ja Rautavaaran

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnittelu

Liikennejärjestelmäsuunnittelu Liikennejärjestelmäsuunnittelu 2013 5.12.2012 Varsinais-Suomen suunnittelu 2013 1. Maakuntasuunnitelman tarkistus 2. Maakuntaohjelman tarkistus 3. Varsinais-Suomen liikennestrategian päivitys 4. Turun

Lisätiedot

Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen. Sini Puntanen, HSL

Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen. Sini Puntanen, HSL Näkökulmia pysäköinnin tulevaisuuteen Sini Puntanen, HSL 1.11.2018 Nuoret: hyvä joukkoliikenne vähentää auton omistamisen tarvetta 15-29-vuotiaat: Jos asuinalueellani on tulevaisuudessa hyvät joukkoliikennepalvelut,

Lisätiedot

Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017

Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017 Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017 19.1.2017 Liikennejärjestelmätyön organisointi Viisaan liikkumisen alatyöryhmä Työ- ja ohjausryhmät 2016 Ohjausryhmä

Lisätiedot

Toimiva kaupunki. Anni Sinnemäki

Toimiva kaupunki. Anni Sinnemäki Toimiva kaupunki Anni Sinnemäki 23.11.2017 Anni Sinnemäki Apulaispormestari, Kaupunkiympäristön toimiala 24.11.2017 Anni Sinnemäki 2 Maailman toimivin kaupunki Helsingin strategia vuosille 2017-2021 24.11.2017

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto 5.11.2009 HLJ 2011 -suunnitelma Laadintaprosessi ja aikataulu Syyskuu 2009 HLJ 2011:n puiteohjelma, YTV:n hallitus 13.6.2008 Liikennejärjestelmäsuunnitelmat

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmän HLJ 2015 valmistelun tilanne

Helsingin seudun liikennejärjestelmän HLJ 2015 valmistelun tilanne Helsingin seudun liikennejärjestelmän HLJ 2015 valmistelun tilanne Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi, HSYK 26.11.2013 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä MAL-VISIO (luonnos) (HLJ-toimikunta ja MAL-neuvottelukunta

Lisätiedot

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Pekka Normo, kaavoituspäällikkö Maakuntakaava Yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden

Lisätiedot

HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä. Opiskelijametropoli kampusliikenne 10.3.2010

HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä. Opiskelijametropoli kampusliikenne 10.3.2010 HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Opiskelijametropoli kampusliikenne 10.3.2010 HSL:n toimialue Kuusi perustajakuntaa: Helsinki,Espoo, Kauniainen, Vantaa, Kerava ja Kirkkonummi Laajenemisvaraus

Lisätiedot

Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan

Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan Lahden yleiskaavan 2025 liikenne-ennusteetennusteet Yleiskaavan liikenne-ennusteet on laadittu vuoden 2025 tilanteelle ja tilanteelle, jossa myös yleiskaavan reservialueet ovat toteutuneet Orimattilan

Lisätiedot

Tampereen kestävän kaupunkiliikenteen esiselvitys Ari Vandell

Tampereen kestävän kaupunkiliikenteen esiselvitys Ari Vandell Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat Suomessa työpaja 8.10.2014 Tampereen kestävän kaupunkiliikenteen esiselvitys 8.10.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen

Lisätiedot

KRITEERI 1: Ihmisten ja yritysten lukumäärä Turun keskustassa kasvaa.

KRITEERI 1: Ihmisten ja yritysten lukumäärä Turun keskustassa kasvaa. Turun raitiotien ensimmäisen vaiheen yleissuunnitelma TAVOITTEET Muistio 5.4.2013 TAVOITE 1: KAUPUNGIN KILPAILUKYKY, KASVU JA KESKUSTAN VETOVOIMA NOUSE- VAT ARVOVALINTA: Turun keskusta on kaupungille ja

Lisätiedot

Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat

Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat RIL VLL 25.9.2015 Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat Yleisasemakaavan 1954 liikenneverkot 25.9.2014 Matti Kivelä 25.9.2014 Matti Kivelä 3 Helsingin kehittyminen

Lisätiedot

Helsingin seudun Maankäyttösuunnitelma MASU. Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja

Helsingin seudun Maankäyttösuunnitelma MASU. Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun Maankäyttösuunnitelma MASU Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja 20.5.2014 1 Helsingin seudun maankäyttösuunnitelman, asuntostrategian ja liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelun

Lisätiedot

Yleishyödyllisten vuokrataloyhteisöjen rooli kuntien elinvoimaisuuden ja elinkeinoelämän toiminnan tukena. johtaja Tatu Rauhamäki

Yleishyödyllisten vuokrataloyhteisöjen rooli kuntien elinvoimaisuuden ja elinkeinoelämän toiminnan tukena. johtaja Tatu Rauhamäki Yleishyödyllisten vuokrataloyhteisöjen rooli kuntien elinvoimaisuuden ja elinkeinoelämän toiminnan tukena johtaja Tatu Rauhamäki Työllisyys Hyvinvoinnin lisäämiseksi parasta politiikkaa on yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSET JYVÄSKYLÄN SEUDULLA MAL-TYÖPAJAN YHTEENVETO 30.9.2015

MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSET JYVÄSKYLÄN SEUDULLA MAL-TYÖPAJAN YHTEENVETO 30.9.2015 MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSET JYVÄSKYLÄN SEUDULLA MAL-TYÖPAJAN YHTEENVETO 30.9.2015 Keskustelukysymykset / YLEINEN KEHITYS 1. Onko kasvu ja kehitys ollut toivotun kaltaista Jyväskylän

Lisätiedot

KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA

KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN LIIKENNETURVALLISUUSSEMINAARI KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA 5.10.2017 Venanzia Rizzi Limingan kunnanarkkitehti RENESSANSSI 1490 HUMANISMI: mies on universumin keskipiste. Kaikki

Lisätiedot

Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo Yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki Strategiapäällikkö Sirkku Huisko

Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo Yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki Strategiapäällikkö Sirkku Huisko Lahden strategisen suunnittelun prosessit Strategian maankäytön ja liikkumisen kuva Strategia Yleiskaava SUMP Kestävän liikkumisen ohjelma Palveluverkko Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo Yleiskaava-arkkitehti

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen liitolle Turun rakennemallialueen liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnoksesta

Lausunto Varsinais-Suomen liitolle Turun rakennemallialueen liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnoksesta Tekninen lautakunta 48 21.05.2014 Kaupunginhallitus 252 02.06.2014 Lausunto Varsinais-Suomen liitolle Turun rakennemallialueen liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnoksesta 236/10.05.01/2014 TEKLA 48 Tekninen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin uudistunut organisaatio

Helsingin kaupungin uudistunut organisaatio Helsingin kaupungin uudistunut organisaatio Mikko Aho Toimialajohtaja Kaupunkiympäristön toimiala Helsingin kuntakonserni 2016 Toimialauudistus 2017: 27 virastoa 4 toimialaa Kasvatuksen ja koulutuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/2015 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/2 27.10.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 24/2015 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/2 27.10.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 24/2015 1 (5) 2 Länsisataman liikenneyhteyksien vaihtoehtoiset ratkaisut (a-asia) HEL 2014-002250 T 08 00 00 Hankenro 0923_18 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Pohjois-Savon liikennepäivät Osastopäällikkö Kirsi Pulkamo

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Pohjois-Savon liikennepäivät Osastopäällikkö Kirsi Pulkamo Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Pohjois-Savon liikennepäivät 4.4.2019 Osastopäällikkö Kirsi Pulkamo Traficom lukuina Rovaniemi Oulu Menot 190 milj. Tulot 132 milj. Verot ja tuet 1,84 mrd.

Lisätiedot

Metropolialueen saavutettavuuden alueelliset rakenteet muutoksessa

Metropolialueen saavutettavuuden alueelliset rakenteet muutoksessa Metropolialueen saavutettavuuden alueelliset rakenteet muutoksessa Tuuli Toivonen Helsingin yliopisto MetropAccess-hanke Maria Salonen, Jaani Lahtinen, Timo Jaakkola, Sakari Jäppinen, Juha Järvi, Perttu

Lisätiedot

RAIDELIIKENTEEN VERKKOSELVITYS

RAIDELIIKENTEEN VERKKOSELVITYS RAIDELIIKENTEEN VERKKOSELVITYS 1. Työn tavoitteet ja lähtökohdat Tehtävänä on osallistua Helsingin seudun ytimen raideliikenteen verkkoselvityksen (RAVELI 2) laadintaan ja tehdä alustavat vaikutusarvioinnit

Lisätiedot

HKL:n toiminta ja kehitysajatukset uusien palveluiden tehtäväkentällä

HKL:n toiminta ja kehitysajatukset uusien palveluiden tehtäväkentällä HKL:n toiminta ja kehitysajatukset uusien palveluiden tehtäväkentällä Liikennelabra seminaari Ville Lehmuskoski, toimitusjohtaja 24.11.2017 HKL toimii poikkeuksellisen kasvavalla kentällä Kantakaupunki

Lisätiedot