Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen
|
|
- Otto Väänänen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen
2 Miksi Tekes oli mukana?
3 Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat kaikkia kaupunkeja. HSY:n Resurssiviisas pääkaupunkiseutu (REPA) -hankkeen tavoitteena on kehittää näistä aiheista sellaista osaamista, jota kelpaa viedä maailmalle. Vaikutus: Yhteistyötä rakennetaan INKAkaupunkien kanssa. Toimintamallit, jotka yhdessä kaupungissa löydetään, ovat myös muiden hyödynnettävissä. Yritysten kannalta INKA-yhteistyö johtaa toivottavasti uusiin referenssikohteisiin, jotka kaikki omalta osaltaan vauhdittavat kansainvälistymistä ja vientipotentiaalia. Kimmo Koivunen HSY-kuntayhtymä Video: Projektipäällikkö Hanna Tukiaisen haastattelu DM kuva Ämmässuolta Espoosta
4
5 Esimerkkejä innovatiivisten hankintojen menettelyistä
6 Miten tästä eteenpäin? - Yritykset - Verkostot - Julkiset hankintayksiköt
7 Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #
8 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset, joilla on intoa ja taitoa kehittää liiketoimintaa ja vientiä SUURI YRITYS Suuret ja Midcap-yritykset, jotka haluavat uudistua ja kehittyä pk-yritysten ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Mitä etsimme? Loistava tiimi Kyky ja halu kasvaa Kansainvälinen kilpailuetu Riittävät resurssit ja oma rahoitus
9 Palveluita eri vaiheisiin KEHITÄ Kilpailuetua innovaatioilla SKAALAA Lupaavimmat nuoret yritykset nopeaan kasvuun TESTAA Hanki tietoa vientimarkkinoista ja varmista kysyntä KASVA, UUDISTA Kehitä strategiaa, osaamista ja organisaatiota
10 Tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä
11 Rahoituspalveluiden kuvaukset
12 KIITO Kansainväliseen kasvuun Pk-yrityksille ja Midcap-yrityksille, jotka tähtäävät vientimarkkinoille
13 KIITO Kansainväliseen kasvuun Testaa konseptin toimivuus Hanki palautetta asiakkailta Tunne markkinat ja varmista kysyntä Kehitä strategiaa ja organisaatiota Tekesin rahoitus 50 % projektin kustannuksista Tekesin osuus enintään Avustusta (de minimis)
14 TUTKIMUS, KEHITYS JA PILOTOINTI Lainaa kehitykseen ja pilotointiin Avustusta tutkimuspainotteisiin projekteihin Tekesin rahoituksen määrä riippuu yrityksen tavoitteista ja resursseista.
15 Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA DM
16 Miksi tutkimusrahoitusta uudistetaan? Haluamme lisätä tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta Suomessa parannettava kykyä luoda ja hyödyntää uusia ideoita sekä luoda niistä kasvavaa bisnestä OECD maaraportti 2017 Holmström, Korkman, Vihriälä muistio hallitukselle
17 Business Finland -tutkimusrahoitus: Rahoitusta tutkimusorganisaatioille yhteistyössä yritysten kanssa uuden liiketoiminnan tarpeista lähtevien ratkaisujen kehittämiseen
18 Mikä muuttuu tutkimusrahoituksessa? Tutkimus ja yritykset haastetaan tiiviimpään yhteistyöhön Kaksi uutta rahoituspalvelua: Co-Creation ja Co-Innovation Ei hakuaikoja, nykyiset teemahaut loppuvat Otettava yhteys Business Finland tutkimusrahoitustiimiin ennen rahoituksen hakemista Tutkimusideoita sparrataan jo ennen hakemuksen jättämistä mm. liiketoimintapotentiaalin ja sopivimpien rahoituslähteiden selvittämiseksi. (Ennallaan säilyvät: Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa eli TUTLI-rahoitus, EAKR-rahoitus ja kv. erityishaut, mm. Eureka)
19 Business Finland -tutkimusrahoitus Co-Creation Kehitä tutkimusideaa, rakenna yhteistyötä Co-Innovation yhteishanke Hae tutkimuksesta ratkaisuja, luo yhteistyössä uusia vientituotteita Tutkimuksesta uutta liiketoimintaa (TUTLI) Synnytä tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa Tutkimusorganisaatiot ja yritykset kehittävät tutkimusideaa. Rahoituksella varmistetaan tutkimustavoitteen (ratkaistava ongelma) ja ratkaisumallin kysyntä ja soveltuvuus yrityksille sekä rakennetaan yhteistyöverkosto. Tutkimusorganisaatiot luovat osaamista, uutta tietoa ja ratkaisumalleja liiketoiminnan tarpeisiin ja yritykset kehittävät innovaatioita globaalille markkinalle. Rahoituksella vauhditetaan tutkimustulosten hyödyntämistä ja uusien suomalaisten vientituotteiden kehittämistä sekä vahvistetaan verkostoja ekosysteemeissä. Tutkimusorganisaatiot valmistelevat ideaa uudeksi liiketoiminnaksi. Rahoituksella vauhditetaan tutkimusideoiden kaupallistumista. Kansainväliset ja muut erityishaut hakukohtaisin kriteerein, esim. ESA, EAKR, Eureka
20 Tutkimusorganisaatio Tee korkeatasoista julkista tutkimusta ja samalla yhteistyötä yritysten kanssa Yritys Uudista liiketoimintaasi tekemällä läheistä yhteistyötä tutkijoiden kanssa
21 Yhteenveto Julkiset hankintayksiköt Innovaatiokumppanuus hankintalakiin 2017 alusta (kts. Tekesin julkaisema raportti) Innovatiivisilla julkisilla hankinnoilla edelleen tärkeä rooli referenssien edistäjänä Suunnitteilla Reboot Finland D.Day aiheen ympärille v Yritykset Rahoitusta olemassa pilottien ja demonstraatioiden suunnitteluun ja toteutukseen kansainvälistä kasvua hakeville yrityksille Huomaa Tekesin kampanjat mm. Cleantech kärkihanke- haku (D.L ) Verkostot ja tutkimus Tutkimus ja yritykset tiiviimpään yhteistyöhön (Business Finlandtutkimusrahoitus)
22 Kiitos! Kysymyksiä
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,
Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland. Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset
Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset Business Finland -rahoituspalvelut DM 1880115 031117 Innovaatiot vaikuttavat laajasti Yritykset ja tutkimusorganisaatiot
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA DM 1880115 031117 Miksi tutkimusrahoitusta uudistetaan? Haluamme lisätä tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta
BUSINESS FINLANDIN TUTKIMUSRAHOITUSPALVELUT
BUSINESS FINLANDIN TUTKIMUSRAHOITUSPALVELUT 2.5.2018 Miksi tutkimusrahoitusta on uudistetettu? Haluamme lisätä tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta Suomessa parannettava kykyä luoda ja hyödyntää uusia ideoita
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS
Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin
Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin 2017 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 IPR-SEMINAARI TAMPERE JARI PELTONIEMI 11.10.2018 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille
Tekesin palvelut teollisuudelle
DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova
Tekesin rahoitus startup-yrityksille
Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 10.5.2016 Yrityksen elinkaari ja Tekesin palvelut - projektikeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen kasvuvisio Tuotteen elinkaari kasvuvisio Alkuvaihe Kasvun
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä
ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE
ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE Pirjo Hakanpää @pirjohakanpaa TEKES 3.11.2017 Tampere #1916549 TEAM FINLAND -PALVELUT Yritysten julkiset viennin edistämispalvelut on koottu Team Finlandin alle:
Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä
Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi
Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen
Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat
Tekesin rahoitus yrityksille
DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja
Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen
Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava
Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015
Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä
Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes
Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1
OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Suvi Sundquist, Senior Director Keynote Business Finlandin ulkomaanverkostosta; Norjan mahdollisuudet ja Business Finlandin palvelut, Jukka Suokas,
TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director
OHJELMA TAMPEREELTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 13.11.2018 Juha Suuronen Yksikönjohtaja, Business Finland 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director 9.20-9.40 Miten
Fiksu kaupunki ohjelma
Fiksu kaupunki ohjelma Tekesin ohjelmat ja Team Finland -ohjelmat Biotalous ja cleantech Digitalisaatio Hyvinvointi ja terveys Uudet liiketoimintaekosysteemit ja markkinoille vienti Arktiset meret 2013-2017
Tekesin yritysrahoituspalvelut
Tekesin yritysrahoituspalvelut Kasvuun tähtäävän startup- ja pk-yrityksen talousasiat Tapio Järvensivu/ 30.8.2017 Innovaatioseteli 2017 Yrityksellä on vakiintunutta liiketoimintaa (eli yrityksellä on liikevaihtoa
Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere,
Business Finland s Funding Instruments Lämpöklinikka Tampere, 7.5.2019 BF:N RAHOITUS YRITYKSILLE Yrityskoko TEMPO T&K avustus Laina Start up Rahoituksen määrä on enintään 50 000 euroa. BF:n rahoitus 75%,
OHITUSKAISTA VAASASTA MAAILMALLE. Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland OHJELMA Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä
OHJELMA 13.00 Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä VAASASTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland 13.10-13.30 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jaana Auramo,
Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Risto Huhta-Koivisto, Senior Director Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.6.2019 Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland Global
OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA
OHJELMA 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 11.12. Juha Pulkkinen Senior Director, Business Finland 9.20-9.40 Keynote
Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015
Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä
BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE
BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE MIKÄ ON KASVUMOOTTORI? Markkinaehtoinen, avoin, globaali liiketoimintaekosysteemi Tavoittelee yli miljardin euron uutta liiketoimintaa ja/tai vientiliiketoiminta
KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Janne Peräjoki, Senior Director KUOPIOSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 29.1.2019 Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland 9.20 9.40 Saksan
Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes
Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä
Tekes on innovaatiorahoittaja
DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen
BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes
BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti 12.10.2016 Inkeri Huttu Tekes Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä yrityksille Yritysten,
Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä
Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.
Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile, selvitä ja valmistele tuote-
Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh ,
Tekesin rahoitus yrityksille Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani 16.5.2017 Puh. 0295 055 284, tuula.vaisanen@tekes.fi Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Yrityksille, joilla on kasvuhalua ja
Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä
DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND PEKKA SOINI 8.5.2018 INNOVAATIOTOIMINTA ON KESTÄVÄN TALOUSKASVUN TÄRKEIN LÄHDE Talous kasvaa ideoista eli tuotteista ja tuotantotavoista, koulutuksesta ja
Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes
Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi 25.1.2017 Sisko Sipilä, Tekes Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Työ- ja elinkeinoministeriö
Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva
Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.
Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen
Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin
UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta
UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja
Tekesin tutkimushaut 2012
Tekesin tutkimushaut 2012 Marko Heikkinen, Tekes 01-2012 Sisältö Julkisen tutkimuksen rahoitus uudistuu Tutkimusrahoituksen projektityypit 2012 lukien Rahoituksen hakeminen 2012 Linkit lisätietoihin Julkisen
Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan
Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 19.4.2016
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 19.4.2016 RAHOITUSPALVELUT JA VERKOSTOPALVELUT Rahoituspalvelut yrityksille Tavoitteena innovaatioihin perustuvan viennin kasvattaminen Selvitä, testaa,
Team Finland. Aki Parviainen
Team Finland Aki Parviainen 15.11.2016 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja, rahoitusta ja verkostoja suomalaisten
Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa
DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,
Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari
Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen Minna Suutari 28.3.2017 Team Finland auttaa yritystäsi, kun olet 1. Kiinnostunut kansainvälisen liiketoiminnan aloittamisesta 2. Laajentamassa
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN 19.10.2018 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Kasvumoottori on markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä
Tavoitteenamme pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä
Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä TeamFinland-palvelut/ Etelä-Karjala, 13.11.2017 Juha Linden, KAS ELY Maakunnalliset ja kansalliset toimijat (Toimijat, joilla on
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat
ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola
ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola 19.4.2018 Yrityksen kehittämispalvelut Yritysten kehittämispalvelut kaikille toimialoille
Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset
Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Sisältö - Kasvu & kansainvälistyminen - Rahoituspalvelut - Verkostopalvelut - Ajankohtaista 10-2015
BUSINESS FINLAND Pirkkalan yrittäjät Pirkkala Pasi Viitanen
BUSINESS FINLAND Pirkkalan yrittäjät 6.3.2019 Pirkkala Pasi Viitanen 050 395 2475 pasi.viitanen@businessfinland.fi Yrityksiä Osuus viennistä % 5 20 10 31 50 57 100 68 500 87 18 828 100 Lähde: Tavaroiden
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Anna Alasmaa / 18.1.2017 palvelut yrityksille v. 2017 paketti pk- ja midcap-yritysten kansainväliseen kasvuun vuonna 2017 Team Finland Explorer, Digiboosti ja Innovaatioseteli
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille. HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen
Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut yrityksille HSY REPA- hankeen aloitustilaisuus 12.5.2015 Tuomas Lehtinen UUDISTU KOKEILE KASVA KANSAINVÄLISTY Tekes jakaa riskiä DM 1272687 01-2015 Innovaatioprosessi
Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE.
Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile,
Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille. Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info
Tekesin rahoitus mediaalan yrityksille Minna Suutari ja Anna Alasmaa 27.1.2015 Median innovaatiotuen info Mikä on median innovaatiotuki? Mahdollisuus => Media-alalle korvamerkittyä lisärahoitusta Rahoitushakemusten
EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes
EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Tekesin innovaatiorahoitus uutta liiketoimintaa ja kasvua kansainvälisille markkinoille KKS, NIY,
Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa. Maija Lönnqvist 23.9./4.10./
Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa Maija Lönnqvist 23.9./4.10./6.10.2016 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Tekesin rahoituspäätökset
Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen. Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu
Biotalouteen liittyvän innovaatiotoiminnan edistäminen Heikki Aro 22.10.2015 Joensuu Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut tutkimusorganisaatioille
Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12.
Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12.2016 Innovaatioseteli Tempo-rahoituspalvelu Vauhtia startup-yrityksen
Tekesin rahoitus yrityksille.
Tekesin rahoitus yrityksille jarkko.piirto@tekes.fi DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa
Vesi-ohjelma Yhteenveto ja eväitä jatkoon
Vesi-ohjelma 2008-2012 Yhteenveto ja eväitä jatkoon Vesi loppuseminaari 2011 Marina Congress Center 27.11.2012 Vesi-ohjelman päällikkö Tuomas Lehtinen Vesi ohjelma Ohjelman laajuus Ohjelman kesto: 2008-2012
BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto
BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä
Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle
Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden
Rahoitusta cleantech- ja digiliiketoiminnan pilotteihin ja demoihin. Juha Suuronen, Tekes
Rahoitusta cleantech- ja digiliiketoiminnan pilotteihin ja demoihin Juha Suuronen, Tekes 5.10.2016 Mitä? Bio-, clean- ja digiliiketoiminnan pilottien ja demojen rahoitus uuden teknologian ja toimintamallien
Tekes on innovaatiorahoittaja
Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin
Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen
Kansainvälisen kasvun suunnittelu
Kansainvälisen kasvun suunnittelu PSu 05-2013 Mitä rahoitetaan ja millä kriteereillä? Rahoitus kohdistuu projekteihin (alku, loppu, suunnitelma, budjetti, tulosten systemaattinen hyödyntäminen), arvioinnin
Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin
Tekesin rahoitusmahdollisuudet demonstraatiohankkeisiin Martti Korkiakoski 24.5.2010 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin liittyviä selvityksiä 10/2009 Copyright Tekes Sähköisiin ajoneuvoihin
Tekesin yritysrahoituspalvelut v Jari Peltoniemi / syksy 2017
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Jari Peltoniemi / syksy 2017 palvelut yrityksille v. 2017 ta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa sopivalta portaalta TAVOITE: T&K-rahoitus;
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT
EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT TIINA TANNINEN-AHONEN 18.6.2018 EKOSYSTEEMIT BUSINESS FINLANDIN ASIAKKAINA Markkinaehtoinen, avoin, merkittävän globaalin, uuden liiketoiminnan synnyttävä kokonaisuus. Houkuttelee
Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu
Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu 14.09.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut
Clean Soil - Tekesin rooli Innovaatioilla vientiä. Tuomas Lehtinen MUTKU-päivät
Clean Soil - Tekesin rooli Innovaatioilla vientiä Tuomas Lehtinen MUTKU-päivät 16.3.2015 Clean Soil- kärkihanke* Tavoite: Vauhdittaa pilaantuneiden maa-alueiden kunnostusmenetelmien, -teknologioiden ja
Team Finland. Carita Vastinesluoma
Team Finland Carita Vastinesluoma Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Satakunnan ELY-keskus carita.vastinesluoma@ely-keskus.fi 050-396 0805 Historiaa - Valtiorahoitteinen kv-toimintoja
Business Finland tukemassa ekuittia Maarit Lahtonen
Business Finland tukemassa ekuittia 14.6.2018 Maarit Lahtonen maarit.lahtonen@businessfinland.fi KANSAINVÄLINEN KASVU TEHTÄVÄNÄ KASVU, UUDISTUMINEN JA MENESTYS Innovaatioiden edistäminen Viennin edistäminen
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle
Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden
Tekesin rahoitus ja palvelut 2015
Tekesin rahoitus ja palvelut 2015 Suomen Kalankasvattajaliiton koulutuspäivät 6.11.2015 Heikki Aro Tekes Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut
Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes
Tekesin rahoitus Iisalmi 18.3.2014 klo 9.00-14.30, Kulttuurikeskus, Karl Collan sali Varkaus 19.3.2014 klo 9.00-14.30, Scandic Oscar Varkaus Kuopio 27.3.2014 klo 9.00-14.30, Hotelli Iso-Valkeinen Helena
Kehitysalustat kasvun tukena
INKA Kehitysalustat kasvun tukena 8.12.2016 Älykkäät kaupungit kehitysalustoina INKA, 6Aika, kasvusopimukset, hallituksen kärkihankkeet Tavoitteena kansainvälisten referenssialueiden synnyttäminen Innovatiiviset
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Kasvua uudistumisesta Viestintätoimialan strategiset tavoitteet Asiakasrajapinta- ja jakeluratkaisut
Haun tausta ja tavoitteet,tekesin rahoitusmahdollisuudet. 4.4.2016 Marko Heikkinen
Haun tausta ja tavoitteet,tekesin rahoitusmahdollisuudet 4.4.2016 Marko Heikkinen INKA ja 6Aika -yhteishaku Tekes avaa suomalaisille yrityksille suunnatun rahoitushaun INKA- ja 6Aika-teemojen kehittämiseen
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu 12.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut ELY-keskus
Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö
Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö Mitä haetaan? 1. Tunnistettuja liiketoiminta-alueita, näkyvissä merkittävä markkinapotentiaali. Source: Bosman & Rotmans, 2014.
Tekesin innovaatiorahoitus
Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-
VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi
VAIKUTTAVAA TUTKIMUSTA kokeiluehdotuksia vaikuttavuuden ja kaupallistamisen edistämiseksi Tutkimusprofessori emeritus, johtaja Antti Hautamäki itutka-hanke Yliopistojen tutkimuksen vaikuttavuus Suomen
Innovaatiopankki. Tässä dokumentissa kuvataan ensimmäisen vaiheen toimenpiteet palvelun kokonaistarpeen arvioimiseksi.
Innovaatiopankki Hallituksen kevään 2016 yrittäjyyspakettiin sisältyy tavoite perustaa Suomeen innovaatiopankki tehostamaan tutkimustulosten, hyödyntämättömien tai hyödynnettäväksi tarjottavien teknologioiden,
Huippuostajia ympäristöpalveluihin
Huippuostajia ympäristöpalveluihin Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Tekes Piia Moilanen 28.8.2013 www.tekes.fi/huippuostajat Agenda o ELY:jen ympäristöpalveluhankinnat Ylijohtaja
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden
WORLD IDEAS. Otsikko. SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA
WORLD IDEAS Otsikko SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT, MASSADATA ja AI HANKINNOISSA 22.5.2018 AGENDA 8:30 Ilmoittautuminen ja kahvi 9:00 Tervetuloa ja esittelykierros Piia Moilanen, Business Finland & Antti
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ Kiertotalousbrändi kansainvälistymisessä ja viennissä Ti 22.5.2018 klo 18 20 Oulu Game LAB, Rantakatu 28, Oulu Yrityksen kansainvälistyminen Pohjois-Savosta maailmalle Pohjoissavolaisten