HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä"

Transkriptio

1 HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä Rakennuttajapäällikkö Timo Juolevi / Senaatti-kiinteistöt Tarkastaja Seppo Karhu / Kaakkois-Suomen poliisilaitos

2 LAPPEENRANNAN POLIISITALON PERUSKORJAUS 2

3 LAPPEENRANNAN POLIISITALON PERUSKORJAUS LÄHTÖKOHDAT Rakentamisen kannalta haastava lähtökohta Työntekijöillä oli ollut oireilua, joka viittasi rakennuksen sisäilmaongelmiin Aluksi osa henkilöstöä sijoitettiin muihin toimipisteisiin Lopulta kaikki siirtyivät väliaikaistiloihin Poliisitoimintoja useassa eri toimipaikassa Oireilu jatkui osalla henkilöstöä myös väistötiloissa Rakennus oli ollut tyhjillään huhtikuusta 2014 Rakennus hylätty ja käyttökelvoton Sijainti Lappeenrannan keskustassa, keskeisellä paikalla Henkilöstön asenne Talo olisi pitänyt purkaa 3

4 LAPPEENRANNAN POLIISITALON PERUSKORJAUS MITÄ TEHDÄ? HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Rakennukselle uusi elämä Halu panostaa viestintään Hyvä viestintäyhteistyö Tulevan käyttäjän kuuleminen Käyttäjän edustaja tiiviisti mukaan Sisäilma-asiantuntija mukaan Työmaan puhtauden ja kosteuden seuranta Käyttäjälähtöinen vastaanottomenettely Käytönaikainen sisäilmaseuranta 4

5 LAPPEENRANNAN POLIISITALON PERUSKORJAUS YLEISTÄ HANKKEESTA Vuonna 1980 valmistunut Lappeenrannan poliisitalo Käsittää rakennuksen täydellisen peruskorjauksen Mittavat purkutyöt, vain betonirunko jäi Toteutusmuoto Senaatin kärkihankeallianssi Palveluntuottaja SRV Rakennus Oy Rakentaminen 5/ /2017 Rakentaminen sääsuojan alla Poliisitoiminnot väistötiloissa 15 MILJ. 6600BRM² 5

6 MIKSI HANKEVIESTINTÄÄ? Viestintä on olennainen osa hanketta Suunnitelmallinen, oikea-aikainen viestintä edistää hankkeen onnistunutta läpivientiä Lisää hankkeen läpinäkyvyyttä Kerrotaan hankkeesta ja sen etenemisestä säännöllisesti Ennaltaehkäisee ja poistaa turhia pelkoja ja huhuja Palvelee asiakkaita ja käyttäjiä Motivoidaan käyttäjiä muutoksiin ja uusiin ratkaisuihin Onnistunut viestintä helpottaa äärettömästi työtä. Kumpikin osapuoli ymmärtää toisiaan. 6

7 HANKEVIESTINTÄ JA SEN TAVOITTEET Toteutetaan yhteistyössä käyttäjän kanssa Tiedotetaan ennakoidusti ja avoimesti hankkeen etenemisestä Koordinoidaan viestintää Yhtenäinen viestintä, ydinsisältö Palvelee asiakkaita ja käyttäjiä Auttaa rakentamaan haluttuja mielikuvia Rakennuksen maine muuttuu Terveellinen, turvallinen ja toimiva työympäristö Onnistunut viestintä luo hyvät edellytykset hankkeen onnistumiselle. * 7

8 HANKKEEN PÄÄVIESTIT Suunnittelu ja rakentaminen tapahtuu tiiviissä yhteistyössä Asiat tehdään hankkeen parhaaksi -periaatteella Yhteinen tavoite hyvä taloudellinen, ajallinen ja laadullinen lopputulos Purkutöiden laajuus ja jäljelle jäävien rakenteiden puhtaus Seinät ja talon henki uudistuvat Talo tunnetaan terveellisenä, turvallisena ja toimivana työympäristönä Terve Talo -suunnittelusta toteutukseen Purkutöiden laajuus ja jäljelle jäävien rakenteiden puhtaus Dokumentointi koko rakentamisen ajan Viestintää ei ole koskaan liikaa, mutta tiedon pitää tulla oikeassa muodossa. 8

9 VIESTINNÄN SISÄLTÖJÄ HANKKEEN ERI VAIHEISSA Tutkimus Suunnittelu Rakentaminen Seuranta Tiedotus tulevasta hankkeesta ja aikataulusta Käyttäjille infoa sisäilman laatuun vaikuttavista tekijöistä ja oireista Tiedotus kohteessa tehtävistä tutkimuksista Ketkä hoitavat asiaa Tulosten tulkinta Tulosten tiedotus Käyttäjien kuuleminen Mahdolliset jatkotoimenpiteet Tiedotus aloittamisesta ja aikataulusta Ketkä suunnittelevat Selvitysten tulokset ja johtopäätökset Tavoitteiden määrittely Jatkotoimenpiteet ja vaikutukset suunnitteluun Etenemisestä tiedottaminen Mahdolliset viivästymiset ja niiden syyt, uusi aikataulu Vaikutukset käyttäjiin Ajankohtainen tieto etenemisestä Seuranta ja valvonta sisäilman laatuun vaikuttavat tekijät Mahdolliset viivästymiset ja niiden syyt, uusi aikataulu Tilannetiedotukset Valmistuminen Paluumuutto Tiedotus käyttäjille mitä muuton jälkeen tehdään, mitataan, seurataan ja miksi Seurantatutkimusten tulokset Tiedotus tuloksista Arvio jatkotoimista / Prosessin päätös 9

10 VIESTINNÄN KEINOJA HAVAINNEKUVAT 10

11 VIESTINNÄN KEINOJA JULKISIVUN PURKU PURKUVAIHE Mitä puretaan, laajuus Miten puhdistetaan Miten varmistetaan puhtaus RAKENTAMISVAIHE Mitä materiaalia käytetään Miten rakennetaan Mitä seurataan 11

12 VIESTINNÄN KEINOJA VALOKUVAT, JULKISIVUN PURKU 12

13 VIESTINNÄN KEINOJA VALOKUVAT, SISÄPUOLEN PURKU, ENNEN / NYT 13

14 VIESTINNÄN KEINOJA DOKUMENTOINTI 14

15 HANKEVIESTINTÄ HUOMIOITAVIA ASIOITA Tiedottamisen koordinointi Yhteistyö Yhdenmukainen Ennakoiva Säännöllinen Läpinäkyvä Selkeää Havainnekuvat Mallit Infotilaisuudet Mitä enemmän viestitään ja oikeita faktoja, sitä paremmin homma onnistuu. 15

16 HANKEVIESTINNÄN TYÖKALUJA Viestintäsuunnitelma Hankkeen perustiedot Infotilaisuudet käyttäjille Työmaakierrokset Tapahtumat; harjannostajaiset, vihkiäiset, käyttöönotto Palauteseminaari Poliisin sisäinen intranet Oma palsta hankkeelle Suunnitelmat nähtävillä Tiedotteet Valokuvia Kysymyksiä ja vastauksia palsta 16

17 LAPPEENRANNAN POLIISITALON PERUSKORJAUS VIESTINTÄ HENKILÖSTÖLLE Useita henkilöstötilaisuuksia rakennushankkeen aikana Ensimmäiset tilaisuudet jo purkuvaiheessa Sisäilma-asiantuntijan rooli tärkeä koko rakennushankkeen ajan Henkilöstölle kerrottu mm. että, säilytettävät betonirakenteet on testattu ja ne ovat terveitä Henkilöstöllä mahdollisuus kysyä rakentamisesta ja käydä itse katsomassa miten rakentaminen edistyy Säännöllinen sisäinen tiedottaminen koko rakennushankkeen ajan

18 KAAKKOIS-SUOMEN POLIISILAITOKSEN INTRA (SINETTI) Intran etusivun ja Toimitilat -sivuston sisältöä

19 KAAKKOIS-SUOMEN POLIISILAITOKSEN INTRA (SINETTI) Koko henkilöstölle avoin kyselypalsta

20 LAPPEENRANNAN POLIISITALON PERUSKORJAUS HAASTEET HANKKEESSA Henkilöstön ennakkoasenne Huhupuheet Tahallinen väärän tiedon levittäminen

21 HYVÄT KOKEMUKSET Johdon sitoutuminen Henkilöstön osallistaminen Sisäilma-asiantuntija Sisäinen intranet Infotilaisuudet Työmaakierrokset Asennemuutokset Säännöllinen ja ajantasainen tiedotus hankkeesta Terveellinen työympäristö Tästä tulee hyvä talo 21

22 KIITOS! Heräsikö kysymyksiä?

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä Rakennuttajapäällikkö Timo Juolevi / Senaatti-kiinteistöt 4.10.2017 LAPPEENRANNAN POLIISITALON PERUSKORJAUS 2 LAPPEENRANNAN

Lisätiedot

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa 9.12.2014 Terveystarkastaja Juha Metso Puh. 0400 421 451 Sisäilmatyöryhmän taustaa Kittilässä * Vuonna 2011 aloitti epävirallinen sisäilmatyöryhmä

Lisätiedot

TERVEEN TALON TOTEUTUKSEN KRITEERIT

TERVEEN TALON TOTEUTUKSEN KRITEERIT TERVEEN TALON TOTEUTUKSEN KRITEERIT Timo Murtoniemi, FT Rakennusterveysasiantuntija VTT-C-21552-26-15 Turku, 9.2..2018 SIRATE pähkinänkuoressa SIRATE on asiantuntijayritys, joka tuottaa kokonaisvaltaisia

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU UUDEN KOULURAKENNUKSEN TAUSTAT JA LÄHTÖKOHDAT Timo Juolevi rakennuttajapäällikkö 20.11.2018 PERUSKORJAUKSEN SELVITYS 10/2013-> Lähtötilanne Koulun sisäilma on koettu huonoksi

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden huomioiminen tulevaisuuden rakentamisessa. Tony Lökfors Projektipäällikkö, Toimitilajohto

Sisäilma-asioiden huomioiminen tulevaisuuden rakentamisessa. Tony Lökfors Projektipäällikkö, Toimitilajohto Sisäilma-asioiden huomioiminen tulevaisuuden rakentamisessa Tony Lökfors Projektipäällikkö, Toimitilajohto Porvoon kaupunki lukuina Väkiluku noin 50 000 Perustamisvuosi 1346 Toimintamenot vuonna 2017 noin

Lisätiedot

OHJE JULKISEN RAKENNUKSEN SISÄILMAKORJAUKSEN RAKENNUTTAJALLE

OHJE JULKISEN RAKENNUKSEN SISÄILMAKORJAUKSEN RAKENNUTTAJALLE Lopputyöseminaari 7.6.2017 Opinnäytetyön, sen tulosten ja johtopäätösten esittely OHJE JULKISEN RAKENNUKSEN SISÄILMAKORJAUKSEN RAKENNUTTAJALLE Marko Levola, Porin kaupunki RTA-kurssi/Rateko 2016-2017 Lopputyön

Lisätiedot

2.12.2015 KOKO TOTUUS. Sisäilmahankkeen tiedottaminen. 2.12.2015 Toimitusjohtaja Miika Natunen

2.12.2015 KOKO TOTUUS. Sisäilmahankkeen tiedottaminen. 2.12.2015 Toimitusjohtaja Miika Natunen KOKO TOTUUS Sisäilmahankkeen tiedottaminen Toimitusjohtaja 1 Viestintä Mitä? Oikean tiedon välittäminen, oikea-aikaisesti, oikeaan paikkaan. Tärkeät kysymykset: 1. MITÄ? ( oleellinen tieto, aikataulut

Lisätiedot

Case TY AGORA. Fiksun julkisen rakentamisen kuntakiertue Turussa Kimmo Mäkelä

Case TY AGORA. Fiksun julkisen rakentamisen kuntakiertue Turussa Kimmo Mäkelä Case TY AGORA Fiksun julkisen rakentamisen kuntakiertue Turussa 22.1.2018 Kimmo Mäkelä Perustiedot Agora Sisältö Laaja saneeraus käyttäjät ja ympäristösertifiointi huomioiden Tavoitteet Hankkeen toteutus

Lisätiedot

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa 29.10.2014 Hyvä sisäilma ei aiheuta terveyshaittaa ja käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä. Juhani Pirinen, Sisäilmaseminaari 2012 SISÄILMAA

Lisätiedot

OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS

OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS Lopputyöseminaari 7.6.2017 OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS Miia Kurri, Porin kaupunki RTA-kurssi/Rateko 2016-2017

Lisätiedot

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2017 21.11.2017 Porin yliopistokeskus 1 SISÄLTÖ Johdanto Kosteus- ja homevaurioiden eteneminen Muita sisäilmaongelmia

Lisätiedot

RAKENNUSHANKKEEN OHJAUS KOSTEUDENHALLINNAN NÄKÖKULMASTA SISÄILMASTOSEMINAARI , HELSINKI KIIA MIETTUNEN JA TIMO TURUNEN

RAKENNUSHANKKEEN OHJAUS KOSTEUDENHALLINNAN NÄKÖKULMASTA SISÄILMASTOSEMINAARI , HELSINKI KIIA MIETTUNEN JA TIMO TURUNEN RAKENNUSHANKKEEN OHJAUS KOSTEUDENHALLINNAN NÄKÖKULMASTA SISÄILMASTOSEMINAARI 16.3.2016, HELSINKI KIIA MIETTUNEN JA TIMO TURUNEN TAUSTAA JA TAVOITTEET Kosteusteknisen toimivuuden ja kosteudenhallinnan kannalta

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Ulla Ahonen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.12.2014 2.12.2014 1

Lisätiedot

12.4. JY SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE

12.4. JY SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE 12.4. JY SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE Kampusmanageri Riitta Pirilä, SYK Oy Kuva: Jyväskylän yliopisto, Ruusupuisto 12.4.2016 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 1 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Suomen Yliopistokiinteistöt

Lisätiedot

Korjausrakentamisen asukasviestintä. Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy

Korjausrakentamisen asukasviestintä. Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy Korjausrakentamisen asukasviestintä Taloyhtiötapahtuma 24.4.2008 Riikka Laitala, Avara Suomi Oy Agenda Miten korjausrakentamisen viestintä poikkeaa muusta viestinnästä? Korjausrakentamisen viestinnän eteneminen

Lisätiedot

Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama

Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama RAKENTAVASTI ERILAINEN 17.11.2011 / RIL Reijo Harmaajärvi 1 Rakennushankkeen toteutuksen organisointi, vastuunjako ja tiedonkulku 2 Liiketoiminta-alueet Hankekehittäminen

Lisätiedot

Viestintä häiriötilanteissa. 6.2.2014 Anna-Maria Maunu

Viestintä häiriötilanteissa. 6.2.2014 Anna-Maria Maunu Viestintä häiriötilanteissa 6.2.2014 Anna-Maria Maunu Häiriötilanneviestintä kunnissa Viestintä on asenne: Viestinnän näkökulma vieläkin puutteellisesti mukana (kuntien) johtamisessa. Kuntien viestinnän

Lisätiedot

Sisäilmainfo Jyväskylän yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille

Sisäilmainfo Jyväskylän yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille Sisäilmainfo Jyväskylän yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille 20.3.2017 Tilaisuuden avaus ja yliopiston puheenvuoro, Heli Vertamo, tilapalveluinsinööri, Jyväskylän yliopisto Suomen Yliopistokiinteistöt

Lisätiedot

Kärkihankeallianssi. Suurien- ja vaativien hankkeiden toteutusmalli. Sähköurakoitsijapäivät. Tuomme tilalle ratkaisut

Kärkihankeallianssi. Suurien- ja vaativien hankkeiden toteutusmalli. Sähköurakoitsijapäivät. Tuomme tilalle ratkaisut Kärkihankeallianssi Suurien- ja vaativien hankkeiden toteutusmalli Sähköurakoitsijapäivät 20.11.2014 Tuomme tilalle ratkaisut Senaatti-kiinteistöjen historia Intendentin konttori 3.9.1811 1865 Yleisten

Lisätiedot

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

PURKUSUUNNITTELU Anna-Maria Nieminen

PURKUSUUNNITTELU Anna-Maria Nieminen PURKUSUUNNITTELU 1.11.2017 Anna-Maria Nieminen PURKAMINEN LISÄÄNTYY Miksi rakennuksia puretaan? Tulevaisuuden näkymät MIKSI RAKENNUKSIA PURETAAN? Peruskorjausiässä olevat rakennukset eivät tekniikaltaan

Lisätiedot

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa

Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa Julkisen rakennuskannan tervehdyttäminen Itä- Suomessa Terveiden tilojen vuosikymmen seminaari 17.4.2018 Kuopio, Itä-Suomen aluehallintovirasto Yli-insinööri Katja Outinen Lainsäädäntö luo puitteet terveellisille

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa

Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa Sisäilmastoseminaari 11.3.2015 toimitusjohtaja Tarja Andersson Elinkaarihanke (1) Hankintatapa, joissa tilaajan valitseman palveluntuottajan

Lisätiedot

RTA3, LOPPUSEMINAARI Kai Nordberg, DI Ramboll Finland Oy. Ohjaaja: Timo Turunen, TkL, RTA Ramboll Finland Oy

RTA3, LOPPUSEMINAARI Kai Nordberg, DI Ramboll Finland Oy. Ohjaaja: Timo Turunen, TkL, RTA Ramboll Finland Oy SUOJELLUN 1950-LUVUN KOULURAKENNUKSEN KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS SEKÄ PERUSKORJAUSHANKKEEN KORJAUSSUUNNITTELURATKAISUJEN TERVEELLISYYDEN ARVIOINTI RTA3, LOPPUSEMINAARI 6.6.2018 Kai Nordberg,

Lisätiedot

ao Harjun kampuksen peruskorjaus ja laajennus 17.9.2014/RK

ao Harjun kampuksen peruskorjaus ja laajennus 17.9.2014/RK ao Harjun kampuksen peruskorjaus ja laajennus 17.9.2014/RK Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Tarjoaa ammatillista koulutusta ja lukiokoulutusta sekä nuorille että aikuisille Kaksitoista omistajakuntaa: Hankasalmi,

Lisätiedot

SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE

SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE 12.4.2016 Tilaisuuden avaus ja yliopiston puheenvuoro, Heli Vertamo, tilapalveluinsinööri, Jyväskylän yliopisto Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n toimintamalli, Riitta Pirilä,

Lisätiedot

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU EERIKINKATU 36 00180 HELSINKI HANKESUUNNITELMA RÄYSTÄS- JA VESIKATTOKORJAUS TEKNINEN PERUSKORJAUS

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU EERIKINKATU 36 00180 HELSINKI HANKESUUNNITELMA RÄYSTÄS- JA VESIKATTOKORJAUS TEKNINEN PERUSKORJAUS METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU EERIKINKATU 36 00180 HELSINKI HANKESUUNNITELMA RÄYSTÄS- JA VESIKATTOKORJAUS TEKNINEN PERUSKORJAUS 21.6.2012 HANKENUMERO: 8086563 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS HKR-RAKENNUTTAJA

Lisätiedot

KÄYTÖN TURVAAMISEN TOIMENPITEET SISÄILMAKORJATUSSA KOHTEESSA LASSE KURVINEN RTA3 OHJAAJA PASI HAATAJA, RTA SAVONIA AMK

KÄYTÖN TURVAAMISEN TOIMENPITEET SISÄILMAKORJATUSSA KOHTEESSA LASSE KURVINEN RTA3 OHJAAJA PASI HAATAJA, RTA SAVONIA AMK KÄYTÖN TURVAAMISEN TOIMENPITEET SISÄILMAKORJATUSSA KOHTEESSA LASSE KURVINEN RTA3 OHJAAJA PASI HAATAJA, RTA SAVONIA AMK LÄHTÖTILANNE 2008-2016 AIKAVÄLIN SISÄILMAKYSELYT, SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNISET TUTKIMUKSET

Lisätiedot

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen.

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Jukka-Pekka Kärki Rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilmaongelmiin liittyvissä korjaushankkeissa

Lisätiedot

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus 3 eri vaihtoehtoa VE1 koulun laajennus ja säilytettävien osien (2007-siipi ja liikuntasali) peruskorjaus VE2 koulun laajennus ja

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

PURKUSUUNNITTELU Anna-Maria Nieminen

PURKUSUUNNITTELU Anna-Maria Nieminen PURKUSUUNNITTELU 24.1.2018 Anna-Maria Nieminen PURKAMINEN LISÄÄNTYY Miksi rakennuksia puretaan? Tulevaisuuden näkymät MIKSI RAKENNUKSIA PURETAAN? Peruskorjausiässä olevat rakennukset eivät tekniikaltaan

Lisätiedot

FC Raahe Viestintäsuunnitelma

FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma 1 FC Raahen arvot ja tavoitteet 3 Sisäinen viestintä 3 Tavoitteet 3 Kanavat 3 Ulkoinen viestintä 4 Tavoitteet 5 Kanavat 5 Sosiaalisen median

Lisätiedot

Case Linnankosken lukio. Mika Matikka WSP Finland Oy Liiketoimintajohtaja, korjausrakentaminen

Case Linnankosken lukio. Mika Matikka WSP Finland Oy Liiketoimintajohtaja, korjausrakentaminen Case Linnankosken lukio Mika Matikka WSP Finland Oy Liiketoimintajohtaja, korjausrakentaminen Linnankosken lukio, raapaisu historiasta valmistunut keväällä 1953 koulukäyttöön alkuperäisistä rakenteista:

Lisätiedot

Kruunusillat, viestintäpalvelut, kuvaus työn kokonaisuudesta

Kruunusillat, viestintäpalvelut, kuvaus työn kokonaisuudesta Luonnos 1(5) Kruunusillat, viestintäpalvelut, kuvaus työn kokonaisuudesta 1 Kuvaus hankkeen viestinnästä Hankkeen onnistuneen läpiviennin edellytyksenä on oikea-aikainen ja täsmällinen viestintä, joka

Lisätiedot

Tilannekatsaus rakentamisen tietomalleihin Tulevaisuuden sairaala OYS Riikka Hannuksela A-insinöörit Rakennuttaminen Oy

Tilannekatsaus rakentamisen tietomalleihin Tulevaisuuden sairaala OYS Riikka Hannuksela A-insinöörit Rakennuttaminen Oy Tilannekatsaus rakentamisen tietomalleihin Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Riikka Hannuksela A-insinöörit Rakennuttaminen Oy OYS: Puolen Suomen yliopistollinen sairaala Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Puhtauden hallinta, case Porvoon keskuskeittiö. Tarja Ala-Ilomäki Ramboll Finland Oy

Puhtauden hallinta, case Porvoon keskuskeittiö. Tarja Ala-Ilomäki Ramboll Finland Oy Puhtauden hallinta, case Porvoon keskuskeittiö Tarja Ala-Ilomäki Ramboll Finland Oy Työmaan puhtauden hallinnan tavoitteet Estää pölyhaitat käytössä olevissa tiloissa korjausrakentamisessa Rakennuksen

Lisätiedot

Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Uusi maakunta on meidän työpaikkamme Maakuntauudistuksen kautta noin 9000 pohjalaisen uusi työpaikka on Pohjanmaan maakunta

Lisätiedot

Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen

Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen ja korjaaminen Ympäristöopas 28: Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus päivittyy kuntotutkimus Miia Pitkäranta FT [mikrobiologi],

Lisätiedot

Kiinteistökatsaus KYS uudistuu hanke Hallituksen seminaari

Kiinteistökatsaus KYS uudistuu hanke Hallituksen seminaari Kiinteistökatsaus KYS uudistuu hanke Hallituksen seminaari 26.-27.2.2019 P-Savon sairaanhoitopiiri, Kiinteistöhallinto Pekka Turunen, vs. kiinteistöjohtaja 1 KYSin Masterplan hankekartta KYS Uudistuu -hanke

Lisätiedot

AVATER-loppuseminaari : Terveen talon toteutuksen kriteerit -päivitys

AVATER-loppuseminaari : Terveen talon toteutuksen kriteerit -päivitys AVATER-loppuseminaari 16.11.2016: Terveen talon toteutuksen kriteerit -päivitys Tero Marttila, TTY Jommi Suonketo, Paavo Kero, Petri Annila Esityksen sisältö Tausta (ja tulevaisuus/tavoitteet) Määrittelyt

Lisätiedot

SURAVAGE Perehdytys prosesseihin

SURAVAGE Perehdytys prosesseihin SURAVAGE Perehdytys prosesseihin Digiroad-operaattori info@digiroad.fi 13.3.2019 SURAVAGE Suunniteltu rakennusvaiheen geometria Tiestön keskilinjageometria (JHS 188) Ajantasainen tieto rakenteilla olevista

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma /lw. Jämsä ja Kuhmoinen kuntarakenneselvitys Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma /lw. Jämsä ja Kuhmoinen kuntarakenneselvitys Viestintäsuunnitelma Jämsä ja Kuhmoinen kuntarakenneselvitys Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelma JÄMSÄ KUHMOINEN KUNTARAKENNESELVITYS Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Jämsä-Kuhmoinen kuntarakenneselvitykseen liittyvää

Lisätiedot

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rullaava

Lisätiedot

Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma. Maaliskuu 2015

Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma. Maaliskuu 2015 Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma Maaliskuu 2015 Sisältö Viestinnän tavoitteet Kohderyhmät Viestit Sisäinen viestintä Periaatteet Roolit ja vastuut Keinot ja kanavat Ulkoinen viestintä Periaatteet Viestit

Lisätiedot

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA hankenumero 8010159 9.12.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Tekninen hankesuunnitelma, Asko Rintamäki 2 Tekninen hankesuunnitelma,

Lisätiedot

Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne. Tila- ja asuntojaosto Carl Slätis

Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne. Tila- ja asuntojaosto Carl Slätis Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne Tila- ja asuntojaosto 22.4.2013 Carl Slätis Asialista 22.4.2013 Tapiolan koulu / Miestentie Sisäilmaongelman laajuus Sisäilmaongelman hoitaminen Espoon kaupungilla

Lisätiedot

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013. Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013. Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto KaivosAkatemia Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013 Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto Yhteiset hyvät käytännöt ryhmätyön yhteenveto Asennemuutos Hyvä työn

Lisätiedot

SISÄILMATYÖRYHMÄN VIESTINTÄSUUNNITELMA

SISÄILMATYÖRYHMÄN VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄILMATYÖRYHMÄN VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄLLYS 1. VIESTINNÄN ROOLI SISÄILMAONGELMIEN RATKAISEMISESSA... 2 2. VIESTINTÄSUUNNITELMAN TAVOITE... 2 3. VIESTINTÄSUUNNITELMAN TÄYTTÖ JA KÄYTTÖ... 2 4. VIESTINTÄSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Sairaalarakennusten ja toimintojen kehittämien Lean-ajattelun avulla

Sairaalarakennusten ja toimintojen kehittämien Lean-ajattelun avulla Sairaalarakennusten ja toimintojen kehittämien Lean-ajattelun avulla TeLean-hanke 1.8.2014-31.10.2017 Jori Reijula Dosentti,TkT Johtava asiantuntija Granlund Consulting Hankkeen lähtökohdat SOTE-uudistus:

Lisätiedot

Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut

Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut Ennen kuin korjaushanketta voi alkaa suunnitella, on selvitettävä, missä kunnossa kiinteistö nyt on ja mitä korjattavaa siinä on. Selvitys tehdään valmistumisvuoden, vauriohistorian, teknisten selvitysten

Lisätiedot

Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset. DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö

Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset. DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö YM:n, STM:n ja Suomen Kuntaliiton rahoittama projekti Rakennusten ylläpidon ja korjausten terveysja

Lisätiedot

Epävarmuustekijöiden tunnistaminen osana kokonaisuuden hallintaa. Timo Turunen Tekn.lis., RTA Ramboll Finland Oy

Epävarmuustekijöiden tunnistaminen osana kokonaisuuden hallintaa. Timo Turunen Tekn.lis., RTA Ramboll Finland Oy Epävarmuustekijöiden tunnistaminen osana kokonaisuuden hallintaa Timo Turunen Tekn.lis., RTA Ramboll Finland Oy KORJAUSHANKKEEN KULKU Tutkimustulosten ja korjausperiaatteiden esittely Tutkimusten aloituksesta

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

UHKAAKO KORJAUSRAKENTAMINEN TERVEYTTÄSI? - Urakoitsijan näkökulma

UHKAAKO KORJAUSRAKENTAMINEN TERVEYTTÄSI? - Urakoitsijan näkökulma UHKAAKO KORJAUSRAKENTAMINEN TERVEYTTÄSI? - Urakoitsijan näkökulma 9.4.2013, Rakennusfoorumi Tapio Virta Aluejohtaja, Asuntokorjaaminen, Consti Yhtiöt Kumppanisi korjausrakentamisessa www.consti.fi ESITYKSEN

Lisätiedot

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti Yhteenveto ja poimintoja keskustelusta

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti Yhteenveto ja poimintoja keskustelusta KaivosAkatemia Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.1.2013 Yhteenveto ja poimintoja keskustelusta Yhteenveto Kaivostoiminta tärkeä, uudistuva elinkeino Kaivostoiminnan

Lisätiedot

Seudullisen rakentamisen ja asumisen sähköinen palvelu

Seudullisen rakentamisen ja asumisen sähköinen palvelu Seudullisen rakentamisen ja asumisen sähköinen palvelu Yksityiskohtainen esittely Sisältö Pientalonlaadun kokonaisuuden yleisesittely Seudullisen rakentamisen ja asumisen palvelun yleisesittely Seudullisen

Lisätiedot

Käyttäjälähtöinen suunnittelumenetelmä: kokemuksia käyttäjien sitouttamisesta suunnitteluprosessiin

Käyttäjälähtöinen suunnittelumenetelmä: kokemuksia käyttäjien sitouttamisesta suunnitteluprosessiin Käyttäjälähtöinen suunnittelumenetelmä: kokemuksia käyttäjien sitouttamisesta suunnitteluprosessiin IPT2 -hanke, työpajan alustus Vison, Helsinki 13.12.2018 Perustettu 1958 www.ukiark.fi 65 arkkitehtisuunnittelun

Lisätiedot

JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ

JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ JULKISET RAKENNUKSET HIRRESTÄ HIRSIRAKENTAMISTA PUDASJÄRVELLÄ 1700-LUVULLA PUDASJÄRVEN KIRKKO MAAILMAN PISIN KATETTU HIRSIAITA 1370 m 1884 LAKARIN KOULU TOIMII KOULUKÄYTÖSSÄ EDELLEEN 1980-LUVUN HIRSITALOKORTTELI

Lisätiedot

Kunnat selättämässä. sisäilmaongelmia, case Loviisa

Kunnat selättämässä. sisäilmaongelmia, case Loviisa Kunnat selättämässä 1 sisäilmaongelmia, case Loviisa Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2018,, Turku LOVIISAN KAUPUNKI, LYHYESTI: - Uusi Loviisa 1.1.2010-> Loviisan kaupunki, Liljendalin, Pernajan ja Ruotsinpyhtään

Lisätiedot

Marjukka Vainio Viestintä korjaushankkeessa

Marjukka Vainio Viestintä korjaushankkeessa Marjukka Vainio Viestintä korjaushankkeessa Talosaneerausiltapäivä Oulu 8.111.2013 Osmo A. Wiion lakeja Jos viestintä voi epäonnistua, niin se epäonnistuu. Jos viestintä ei voi epäonnistua, niin se kuitenkin

Lisätiedot

Tapiolan uimahalli. TIIVISTELMÄ KORJAUSHANKKEESTA Kimmo Martinsen

Tapiolan uimahalli. TIIVISTELMÄ KORJAUSHANKKEESTA Kimmo Martinsen Tapiolan uimahalli TIIVISTELMÄ KORJAUSHANKKEESTA 8.1.2018 Kimmo Martinsen 1 Tiivistelmä hankkeesta Korjaushankkeen ensimmäisessä vaiheessa v. 2014 2016 on jo toteutettu uimahallin vanhan osan puku- ja

Lisätiedot

Vaikuttavaa viestintää & EU-ulottuvuudesta hyöty irti

Vaikuttavaa viestintää & EU-ulottuvuudesta hyöty irti Vaikuttavaa viestintää & EU-ulottuvuudesta hyöty irti Noora Vahervaara Suunnittelija Sisäministeriön viestintäyksikkö @NooraVahervaara Puhun tänään näistä: Miksi viestintä on tärkeää? Miten vaikuttavaa

Lisätiedot

Tilaliikelaitos TILALIIKELAITOKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA

Tilaliikelaitos TILALIIKELAITOKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA TILALIIKELAITOKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 22.11.2017 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Tilaliikelaitoksen strategia... 2 3. Viestinnän pääpainopisteet... 2 4. Viestinnän tavoitteet... 2 5. Kriisiviestintä...

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakysely

Oppilaiden sisäilmakysely Oppilaiden sisäilmakysely Koulu- ja päiväkotiohjeen koulutuspäivä 28.8.2018 14.9.2018 Professori Juha Pekkanen 1 Tausta Sisäilmaongelmien ratkaisun lähtökohtana on kattava ja asianmukainen rakennustekninen

Lisätiedot

Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet

Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet Liite nro 1 Hallitus 11.3.2019 Viestinnän yleiset periaatteet Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1/4 Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1. Viestintäämme määrittää asukkaiden oikeus saada tietoa

Lisätiedot

KOSTEUS- JA HOMETALKOOT- OHJELMAN ELINKAAREN ANALYYSI

KOSTEUS- JA HOMETALKOOT- OHJELMAN ELINKAAREN ANALYYSI KOSTEUS- JA HOMETALKOOT- OHJELMAN ELINKAAREN ANALYYSI 16.3.2016 SISÄLLYS 1. Arvioinnin kohde eli Kosteus- ja hometalkoot lyhyesti 2. Kosteus- ja hometalkoot-ohjelman elinkaaren analyysin vaiheet 3. Yhteenveto

Lisätiedot

Taloyhtiö 2014 tapahtumassa

Taloyhtiö 2014 tapahtumassa Taloyhtiö 2014 tapahtumassa Ryhmäkorjaushanke Case Porvoo Näsin alue Tom Lindborg Rakennuttamis- ja valvontapalvelut Yksikön päällikkö Case Porvoo 3 taloyhtiötä, 1960-1970 luvulta 15 kerrostaloa, 3-9 kerrosta

Lisätiedot

Big Room suunnittelussa

Big Room suunnittelussa Big Room suunnittelussa TkT Piia Sormunen Toimialajohtaja, Big Room koordinointi ja valmennukset Granlund Consulting Oy Twitter: Piia Sormunen@PiiaSormunen #onnellistarakentamista piia.sormunen@granlund.fi

Lisätiedot

KUUKAUSITIEDOTE HELMIKUU 2015

KUUKAUSITIEDOTE HELMIKUU 2015 13.2.2015 Sivu 1/7 Hämeenlinnan kaupunki Linnan Tilapalvelut liikelaitos PL 84 13101 Hämeenlinna Hanke: Tuomelan koulun peruskorjaus KUUKAUSITIEDOTE HELMIKUU 2015 Tällä tiedotteella pyrimme kuvaamaan rakennuskohteen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Terveen talon toteutuksen kriteerit korjausrakentamiseen

Terveen talon toteutuksen kriteerit korjausrakentamiseen Terveen talon toteutuksen kriteerit korjausrakentamiseen Tero Marttila, Tampereen yliopisto, Rakenteiden korjaamisen ja elinkaaritekniikan tutkimusryhmä COMBI-hankkeen yleisöseminaari 24.1.2019 Esityksen

Lisätiedot

Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma 2014. Helmikuu 2015

Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma 2014. Helmikuu 2015 Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma 2014 Helmikuu 2015 Sisältö Viestinnän tavoitteet Kohderyhmät Viestit Sisäinen viestintä Periaatteet Roolit ja vastuut Keinot ja kanavat Ulkoinen viestintä Periaatteet

Lisätiedot

VALTION KÄYTÄNTÖJÄ SISÄOLOSUHDEASIOISSA

VALTION KÄYTÄNTÖJÄ SISÄOLOSUHDEASIOISSA PÄÄMINISTERI SIPILÄN KESKUSTELUTILAISUUS 9.6.2017 TERVEELLINEN JULKINEN RAKENTAMINEN JA PUHDAS SISÄILMA VALTION KÄYTÄNTÖJÄ SISÄOLOSUHDEASIOISSA JUHA LEMSTRÖM, SENAATTI-KIINTEISTÖT VALTION KIINTEISTÖT NUMEROINA

Lisätiedot

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä.

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä. OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA 2016 2019 Käsitelty ohjausryhmässä 22.11.2016 Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä. Sisältö 1. Viestintä sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun

Lisätiedot

Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia

Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia Hannu Mönkkönen tarkastusinsinööri TAVOITTEENA TURVALLINEN JA TERVEELLINEN RAKENNUS Rakennuksen kosteuslähteet

Lisätiedot

Kokonaisuuden hallinta

Kokonaisuuden hallinta Kokonaisuuden hallinta Tommi Riippa Tiimi- ja laatupäällikkö, RTA FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy 3.10.2017 Page 1 Otsikoita 3.10.2017 Page 2 Otsikoita 3.10.2017 Page 3 Otsikoita 3.10.2017 Page 4 Otsikoita

Lisätiedot

ENNAKOIVA SISÄILMAKLINIKKA

ENNAKOIVA SISÄILMAKLINIKKA SENAATTI-KIINTEISTÖJEN UUSI TOIMINTAMALLI SISÄILMATIEDON JAKAMISEKSI ENNAKOIVA SISÄILMAKLINIKKA Sisäilmastoseminaari 16.3.2016 MITÄ HALUAT ASIAKKAASI AJATTELEVAN SISÄILMASTA ANNE KORPI JA OLLI-PEKKA BERGMAN

Lisätiedot

Case: Asuinkerrostalon sisäantennijärjestelmän toteutus. Seppo Seitsonen Orbion Consulting Oy Puh. 050 566 8200 seppo.seitsonen@orbionconsulting.

Case: Asuinkerrostalon sisäantennijärjestelmän toteutus. Seppo Seitsonen Orbion Consulting Oy Puh. 050 566 8200 seppo.seitsonen@orbionconsulting. Case: Asuinkerrostalon sisäantennijärjestelmän toteutus Seppo Seitsonen Orbion Consulting Oy Puh. 050 566 8200 seppo.seitsonen@orbionconsulting.fi Orbionin esittely Pohjoismainen, riippumaton, tietoliikennealan

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

ASUKASVIESTINTÄ ENERGIAEKSPERTTITOIMINNAN APUANA ANU NORROS

ASUKASVIESTINTÄ ENERGIAEKSPERTTITOIMINNAN APUANA ANU NORROS ASUKASVIESTINTÄ ENERGIAEKSPERTTITOIMINNAN APUANA ANU NORROS 11.4.2018 Mehän sovittiin tästä. 4 6 7 VIESTINTÄ TALOYHTIÖISSÄ VIESTINNÄN TARKOITUS Päivittäisviestintä Tiedotus, tiedonvälitys, tiedonvaihdanta

Lisätiedot

Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009

Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009 Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009 Mikä on brändi? Oppisopimuksen brändi Oppisopimuksen brändi Q Kuinka hyvin oppisopimus tunnetaan

Lisätiedot

KÄRKIHANKEALLIANSSI JA SEN MERKITYS SÄHKÖURAKOITSIJALLE

KÄRKIHANKEALLIANSSI JA SEN MERKITYS SÄHKÖURAKOITSIJALLE STUL TEEMASEMINAARI 17.5.2016: Rakennushankkeen eri osapuolten vastuut KÄRKIHANKEALLIANSSI JA SEN MERKITYS SÄHKÖURAKOITSIJALLE Pasi Hyyppä Talotekniikkaryhmän päällikkö SENAATTI-KIINTEISTÖT LYHYESTI Rakennuksia

Lisätiedot

Kohti Suomen halutuinta elämisen ympäristöä maakunnan tulevaisuuden viestintäpalvelut. Viestintäryhmän 2. vaiheen raportti 5.5.

Kohti Suomen halutuinta elämisen ympäristöä maakunnan tulevaisuuden viestintäpalvelut. Viestintäryhmän 2. vaiheen raportti 5.5. Kohti Suomen halutuinta elämisen ympäristöä maakunnan tulevaisuuden viestintäpalvelut Viestintäryhmän 2. vaiheen raportti 5.5.2017 Avoin, vastuullinen ja laaja-alainen kumppani Raportti sisältää viestintäryhmän

Lisätiedot

29.1.2013. Sisäilma-asiantuntijan tehtävät rakennushankkeessa

29.1.2013. Sisäilma-asiantuntijan tehtävät rakennushankkeessa 29.1.2013 Sisäilma-asiantuntijan tehtävät rakennushankkeessa Tehtäväluettelon laatimiseen osallistuivat seuraavat henkilöt: Asiantuntijat: Ari Pesonen Arto Heino Esko Lindblad Ilkka Jerkku Wise Group Finland

Lisätiedot

SosKanta-hankkeen viestintäsuunnitelma

SosKanta-hankkeen viestintäsuunnitelma 1 (5) SosKanta-hankkeen viestintäsuunnitelma 1 Yleistä SosKanta-hankkeessa viestitään sekä organisaation sisällä että ulkoisesti. THL vastaa Kansa-hankkeen ja Kanta-palveluiden käyttöönoton kansallisesta

Lisätiedot

Tämän kuvan tilalle kuva hankkeesta

Tämän kuvan tilalle kuva hankkeesta Tämän kuvan tilalle kuva hankkeesta Syvälahden monitoimitalo (työnimi SYKA) Tilaaja: KOY Turun Syvälahden koulu SYVÄLAHDEN MONITOIMITALO ALLIANSSIMALLILLA JS 22.1.18 FIKSU JULKINEN RAKENTAMINEN fiksu =

Lisätiedot

Henkilöstöviestinnän ohje Maakuntauudistuksen esivalmistelu

Henkilöstöviestinnän ohje Maakuntauudistuksen esivalmistelu Henkilöstöviestinnän ohje Maakuntauudistuksen esivalmistelu 17.1.2018 15.2.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Periaatteet ja lähtökohdat 15.2.2018 2 www.pirkanmaa2019.fi Henkilöstöviestinnän periaatteet Maakuntauudistuksessa

Lisätiedot

Porolahden peruskoulu, kirjasto, hammash

Porolahden peruskoulu, kirjasto, hammash Helsinki Kaupunkiympäristön tomiala Porolahden peruskoulu, kirjasto, hammash Tutkimuksessa tod.vaurioiden korjaus Hankenro2821P20495 Kaupunkiympäristö Sijainti N- c,v on^ ^ 9 «OS." % IVIaJTcj f* -^ Hamma-

Lisätiedot

KORJAUSURAKOITSIJAN NÄKÖKULMIA SISÄILMA-ASIOIHIN LASSILA & TIKANOJA OYJ VAHINKOSANEERAUS KEHITYSPÄÄLLIKKÖ MARKO NIILIMÄKI

KORJAUSURAKOITSIJAN NÄKÖKULMIA SISÄILMA-ASIOIHIN LASSILA & TIKANOJA OYJ VAHINKOSANEERAUS KEHITYSPÄÄLLIKKÖ MARKO NIILIMÄKI KORJAUSURAKOITSIJAN NÄKÖKULMIA SISÄILMA-ASIOIHIN LASSILA & TIKANOJA OYJ VAHINKOSANEERAUS KEHITYSPÄÄLLIKKÖ MARKO NIILIMÄKI 1Lassila & Tikanoja Oyj JOHDANTO SISÄILMAONGELMAT TYÖLLISTÄÄ ALAN TOIMIJOITA KOSTEUSONGELMAT,

Lisätiedot

Erityismenettely ulkoseinän rakennusfysikaalisessa suunnittelussa

Erityismenettely ulkoseinän rakennusfysikaalisessa suunnittelussa Erityismenettely ulkoseinän rakennusfysikaalisessa suunnittelussa Anssi Knuutila Opinnäytetyö, Rakennusterveysasiantuntija RTA 2015-2016 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL 132/1999) 150 d Erityismenettely

Lisätiedot

www.sisailmalahetti.fi

www.sisailmalahetti.fi 10 VUOTTA PUHDASTA SISÄILMAA www.sisailmalahetti.fi Sandbox Oy on valtakunnallisesti toimiva tamperelainen yritys, joka kehittää innovatiivisia ratkaisuja paremman sisäilman tuottamiseksi kiinteistöissä.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

Specifying user requirements for corporate intranet with user centered design methods. Espoo Tekijä: Henri Ström Valvoja: TkT Kalevi Kilkki

Specifying user requirements for corporate intranet with user centered design methods. Espoo Tekijä: Henri Ström Valvoja: TkT Kalevi Kilkki Specifying user requirements for corporate intranet with user centered design methods Espoo 29.9.2016 Tekijä: Henri Ström Valvoja: TkT Kalevi Kilkki Sisältö Työn tausta Ongelman asettelu Metodiikka Kehitysprojekti

Lisätiedot

Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA

Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA 4.4.2016 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Tekninen peruskorjaus, Nilsiänkatu 3, Taucher-talo,

Lisätiedot

Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunta Sisäilmakorjaukset 1-4 kerroksissa Käyttäjäinfo

Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunta Sisäilmakorjaukset 1-4 kerroksissa Käyttäjäinfo Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunta Sisäilmakorjaukset 1-4 kerroksissa Käyttäjäinfo 10.12.2014 Hanna Tuovinen, Vahanen Oy Miksi korjataan? Käyttäjät ovat ilmoittaneet sisäilmahaittaan viittaavasta oireilusta

Lisätiedot