SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE"

Transkriptio

1 SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE

2 Tilaisuuden avaus ja yliopiston puheenvuoro, Heli Vertamo, tilapalveluinsinööri, Jyväskylän yliopisto Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n toimintamalli, Riitta Pirilä, kampusmanageri, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Sisäilma-asioiden ajankohtainen tilanne, Harri Anttila, sisäilmaasiantuntija, Sirate Oy Sisäympäristö, terveys ja hyvinvointi, Jari Latvala, ylilääkäri, työterveyslaitos Suunnitelmalliset oppilaitostarkastukset, Seija Pulkkinen, ympäristöterveystarkastaja, Jyväskylän kaupunki, ympäristöterveydenhuolto YTHS rooli sisäilmaoireisen opiskelijan tilanteen selvittelyssä, Mirka Rönkkö, vastaava lääkäri, YTHS

3 Tilaisuuden tausta Opiskelijoilta on tullut toive saada lisätietoa yliopiston sisäilma-asioista. Sisäilmainfotilaisuus järjestetään yhteistyössä JYY:n kanssa ja tarkoituksena on luoda infotilaisuuden järjestämisestä pysyvä toimintamalli. Opiskelijoiden edustus otetaan muutenkin jatkossa paremmin mukaan. Opiskelijaedustus yliopiston sisäilmatyöryhmään ja rakennuksien projektiryhmien toimintaan. Tiedotusta opiskelijoiden suuntaan parannetaan. Opiskelijoiden toimintamallia sisäilmaongelmia kohdatessa on kehitetty.

4 Tilanne vuonna 2016 Yliopistolle tärkeää on taata opiskelijoille ja työntekijöille turvalliset, terveelliset ja toimivat tilat. Sisäilmaongelmien suhteen tilanne on parantunut merkittävästi. Sisäilmaongelmiin puututaan ja niihin suhtaudutaan vakavasti yhdessä kiinteistöjen omistajien kanssa. Useita rakennuksia on jäänyt pois käytöstä: Parviaisentalo Villa Rana MaE, MaB ja MaC Pitkäkatu 1 A (ja aiemmin jo 1B ja 1C) Rehtoraatti Philologica Urheiluhalli I (kesä 2016) Väistötiloissa on pahimmillaan työskennellyt 1100 henkilöä, myös opetustiloja siirretty väistötiloihin. Vuoden 2016 aikana Ylistönmäen väistötiloista luovutaan ja yksiköiden toiminta siirtyy Mattilanniemen ja Seminaarinmäen kampusalueille.

5 Tilanne vuonna 2016 Mittavia peruskorjauksia tehty Athenaeum kellarikerros 2012 Liikunta 2012 T-rakennus 2014 Proxima 2014 Urheiluhalli II 2014 Lozzi ja Lyhty 2015 Päärakennus (valmistuu 2017) Uudisrakennus Ruusupuisto 2015 Laboratoriokeskuksen laajennus 2015 Seuraaviin rakennuksiin peruskorjaus suunnitelmissa MaD ja MaA Athenaeum Musica Kirjasto Liikuntalaboratorio Fennicum Rakennusten kuntoa seurataan aktiivisesti. Mikäli tutkimuksissa todetaan ongelmia, jotka vaikuttavat rakennuksen turvalliseen käyttöön, tilanteesta tiedotetaan ja siihen reagoidaan välittömästi.

6 Opiskelijoiden sisäilmatoimintamalli Epäillessäsi sisäilmaongelmia ilmoita epäilyksistäsi/kokemistasi oireista osoitteeseen Ilmoituksesi tulee näin tiedoksi yliopiston tilapalveluihin, josta tieto välitetään kiinteistönomistajalle. Käy YTHS:llä. YTHS välittää tilapalveluihin tietoa opiskelijoiden kokemista sisäilmaongelmista. Jos käytät muita lääkäripalveluita kun YTHS, toimita saamasi dokumentit YTHS:lle. Saamiensa tietojen perusteella tilapalvelut ryhtyy toimenpiteisiin (tutkimukset, korjaukset) yhteistyössä kiinteistönomistajan kanssa. YTHS seuraa oireitasi. Toimi lääkäriltäsi saamien ohjeiden mukaan ja käy tarkastuksissa lääkärin määräämän seurantajakson ajan. Mikäli lääkäri arvioi seurannan perusteella opiskelutilojen sisäilmasta aiheutuvat haittaa terveydellesi, saat lääkäriltä kirjallisen väistötilasuosituksen. Esitä lääkärin väistötilasuositus tilapalveluihin Tietoja käsitellään luottamuksellisesti. Väistötilasuosituksen jälkeen sinulle etsitään mahdollisuuksien mukaan ratkaisuja opintojen suorittamiseen. Ohjeistus löytyy yliopiston verkkosivuilta osoitteesta:

7 Infotilaisuus videoidaan ja se on katsottavissa jälkikäteen yliopiston koneilta osoitteessa: /sisailmainfotilaisuus

Sisäilmainfo Jyväskylän yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille

Sisäilmainfo Jyväskylän yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille Sisäilmainfo Jyväskylän yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille 20.3.2017 Tilaisuuden avaus ja yliopiston puheenvuoro, Heli Vertamo, tilapalveluinsinööri, Jyväskylän yliopisto Suomen Yliopistokiinteistöt

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston viestintäyhdyshenkilöiden, Viksujen, tapaaminen 9.4.2013 L304

Jyväskylän yliopiston viestintäyhdyshenkilöiden, Viksujen, tapaaminen 9.4.2013 L304 Jyväskylän yliopiston viestintäyhdyshenkilöiden, Viksujen, tapaaminen 9.4.2013 L304 Riitta Pirilä, kampusmanageri KAMPUS KOUKUTTAA Suomen Yliopistokiinteistöt Oy haluaa olla Euroopan vetovoimaisin kampusten

Lisätiedot

12.4. JY SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE

12.4. JY SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE 12.4. JY SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE Kampusmanageri Riitta Pirilä, SYK Oy Kuva: Jyväskylän yliopisto, Ruusupuisto 12.4.2016 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 1 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Suomen Yliopistokiinteistöt

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYSLISTA 6/2014. Kokous: Keskiviikko klo Rehtoraatti, Kärki, Mattilanniemi 6

HALLITUKSEN ESITYSLISTA 6/2014. Kokous: Keskiviikko klo Rehtoraatti, Kärki, Mattilanniemi 6 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLITUKSEN ESITYSLISTA 6/2014 Kokous: Keskiviikko 14.5.2014 klo 11.00 Rehtoraatti, Kärki, Mattilanniemi 6 Läsnä: Tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff, puheenjohtaja Professori

Lisätiedot

Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus

Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus Jenni Pitkänen, insinööri (ylempi AMK) Tampereen Tilakeskus Liikelaitos, vastaava isännöitsijä Raimo Laaksonen, erityisluokanopettaja Tampereen kaupunki varhaiskasvatus

Lisätiedot

ENNAKOIVA SISÄILMAKLINIKKA

ENNAKOIVA SISÄILMAKLINIKKA SENAATTI-KIINTEISTÖJEN UUSI TOIMINTAMALLI SISÄILMATIEDON JAKAMISEKSI ENNAKOIVA SISÄILMAKLINIKKA Sisäilmastoseminaari 16.3.2016 MITÄ HALUAT ASIAKKAASI AJATTELEVAN SISÄILMASTA ANNE KORPI JA OLLI-PEKKA BERGMAN

Lisätiedot

Konalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille klo

Konalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille klo Konalan ala-asteen koulu infotilaisuus vanhemmille 28.8.2018 klo 18.30-19.30 OHJELMA Koulurakennuksen kunto ja korjaukset kesällä 2018 Jari Pere, projektinjohtaja, sisäilmatiimi Koulurakennuksen peruskorjaus

Lisätiedot

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä Rakennuttajapäällikkö Timo Juolevi / Senaatti-kiinteistöt 4.10.2017 LAPPEENRANNAN POLIISITALON PERUSKORJAUS 2 LAPPEENRANNAN

Lisätiedot

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa 29.10.2014 Hyvä sisäilma ei aiheuta terveyshaittaa ja käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä. Juhani Pirinen, Sisäilmaseminaari 2012 SISÄILMAA

Lisätiedot

Määräaika velvoitteen toteuttamiselle:

Määräaika velvoitteen toteuttamiselle: 1 (2) PL 15, Kainuuntie 82 88901 KUHMO Viite Tarkastuskertomus nro 2019/6850, 15.4.2019 ennen velvoitteen ja uhkasakon asettamista Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue varaa työnantajalle

Lisätiedot

Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne. Tila- ja asuntojaosto Carl Slätis

Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne. Tila- ja asuntojaosto Carl Slätis Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne Tila- ja asuntojaosto 22.4.2013 Carl Slätis Asialista 22.4.2013 Tapiolan koulu / Miestentie Sisäilmaongelman laajuus Sisäilmaongelman hoitaminen Espoon kaupungilla

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU

HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU HÄMEENLINNAN SEMINAARIN KOULU D OSAN VÄISTÖTILASUUNNITELMAN JA E OSAN SISÄYMPÄRISTÖN INFO-TILAISUUS 3.12.2018 D - OSA VÄISTÖTILASUUNNITELMA SUOMEN YLIOPISTOKIINTEISTÖT 3DESIGN / TEEMU PALOMÄKI / TILASUUNNITTELU

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA. 12/8/2014 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 1

TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA. 12/8/2014 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 1 TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA 12/8/2014 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 1 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy omistaa, rakennuttaa ja vuokraa tiloja yliopistojen ja korkeakoulujen tarpeisiin pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä Rakennuttajapäällikkö Timo Juolevi / Senaatti-kiinteistöt Tarkastaja Seppo Karhu / Kaakkois-Suomen poliisilaitos 12.9.2017

Lisätiedot

Terveet tilat 2028 ohjelma - Asiantuntijana tukemassa tavoitteita. Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveet tilat 2028 ohjelma - Asiantuntijana tukemassa tavoitteita. Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Terveet tilat 2028 ohjelma - Asiantuntijana tukemassa tavoitteita Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Viimeistään vuonna 2028 7.6.2018 Oppilaitokset, päiväkodit, hoitolaitokset

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJA 8/2013. Kokous: Keskiviikko klo Rehtoraatissa, Seminaarinkatu 32.

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJA 8/2013. Kokous: Keskiviikko klo Rehtoraatissa, Seminaarinkatu 32. 1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJA 8/2013 Kokous: Keskiviikko 16.10.2013 klo 13.00 Rehtoraatissa, Seminaarinkatu 32 Läsnä: Professori Jorma Rantanen Viestintäjohtaja Merja Haverinen Professori

Lisätiedot

ISS Proko Oy

ISS Proko Oy ISS Proko Oy 6.9.2012 LAPIN YLIOPISTO SISÄILMARYHMÄ SISÄILMARYHMÄN KOKOUS NRO 8 PÖYTÄKIRJA Aika: 6.9.2012 klo 13.00 Paikka: Lapin yliopisto, ravintola Fellin, iso kokoushuone Läsnä: Liite 1 1 Kokouksen

Lisätiedot

Toimintamalli sisäympäristöongelmissa

Toimintamalli sisäympäristöongelmissa Toimintamalli sisäympäristöongelmissa Anne Korpi sisäilma-asiantuntija Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Terveyden edistämisen koulutuspäivä Miten toteutamme opiskeluympäristöarvioinnin 13.11.2013, Allergiatalo,

Lisätiedot

PÄÄTÖS: Hyväksyttiin esityslista. HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJA 7/2013. Kokous: Tiistai klo Rehtoraatissa, Seminaarinkatu 32

PÄÄTÖS: Hyväksyttiin esityslista. HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJA 7/2013. Kokous: Tiistai klo Rehtoraatissa, Seminaarinkatu 32 HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJA 7/2013 Hallituksen pöytäkirja 7/2013 Sivu 1/6 PÄÄTÖS: Hyväksyttiin esityslista. Sihteeri lakimies Visa Hiltunen p. 0400 248 120, visa.hiltunen@ivu.fi. Hallintojohtaja Kirsi Moisander

Lisätiedot

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen ja Rakentamisen Tietopäivä 2015 2.9.2015 Wallenius Kaisa HS 11.11.13 HS 30.1.15 2 3 Mitä tarkoittaa hyvä

Lisätiedot

Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Infotilaisuus Puotilan peruskoulun vanhemmille 8.5.2018 Kaupunkiympäristön toimiala Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala OHJELMA Tervetuloa ja tilaisuuden tavoite, Maija Mattila, tilaisuuden juontaja Koulurakennuksen

Lisätiedot

ISS Proko Oy 3.10.2013

ISS Proko Oy 3.10.2013 ISS Proko Oy 3.10.2013 LAPIN YLIOPISTO SISÄYMPÄRISTÖTYÖRYHMÄ SISÄYMPÄRISTÖTYÖRYHMÄN KOKOUS NRO 14 PÖYTÄKIRJA Aika: 3.10.2013 klo 9.30 Paikka: Lapin yliopisto, Fellin iso kabinetti Läsnä: Liite 1 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kampuksen pitkä piina

Kampuksen pitkä piina 8 KESKISUOMALAINEN LAUANTAINA 24.5.2014 Kampuksen pitkä piina Ei todettuja sisäilmaongelmia Kohteet, joissa sisäilmaongelmia on ollut aiemmin. Tehty isompi remontti tai pienempiä korjauksia. Kohteet, joissa

Lisätiedot

Terveet tilat Hallitusneuvos, hankejohtaja Marika Paavilainen

Terveet tilat Hallitusneuvos, hankejohtaja Marika Paavilainen Terveet tilat 2028 Hallitusneuvos, hankejohtaja Marika Paavilainen Tavoitetila vuonna 2028 Oppilaitokset, päiväkodit, hoitolaitokset ja muut julkiset tilat ovat terveelliset ja turvalliset käyttää riippumatta

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Osapuolia kosteus- ja homeongelmatapauksissa Asukas Rakennuk sen omistaja Työn tekijä Työn antaja

Lisätiedot

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI

SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI Haapajärven kaupungin sisäilmaryhmä SISÄILMARYHMÄN TOIMINTAMALLI SISÄILMARYHMÄN TOIMINTA ON KESKITTYNYT KUNNAN OMISTAMIEN JULKISTEN TILOJEN TERVEYSHAITTOJEN SELVITTÄMISEEN Julkisella tilalla tarkoitetaan

Lisätiedot

lisäksi lukuisia rakentamiseen, rakennuttamiseen, kiinteistönpitoon ja sisäilma-asioihin sekä julkisiin hankintoihin liittyviä lyhytkursseja

lisäksi lukuisia rakentamiseen, rakennuttamiseen, kiinteistönpitoon ja sisäilma-asioihin sekä julkisiin hankintoihin liittyviä lyhytkursseja Sivu 1/3 Marko Moisio Yhteystiedot: Pirttimäentie 10, 41230 UURAINEN puhelin 044 2311 796 marko.moisio@renove.fi Syntymävuosi 1967 Koulutus Perhesuhteet Ylioppilas 1986, Saarijärven lukio Rakennusmestari

Lisätiedot

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa 9.12.2014 Terveystarkastaja Juha Metso Puh. 0400 421 451 Sisäilmatyöryhmän taustaa Kittilässä * Vuonna 2011 aloitti epävirallinen sisäilmatyöryhmä

Lisätiedot

Esimies Kiinteistönhoito Tilakeskus

Esimies Kiinteistönhoito Tilakeskus Työtekijän vastuulla ilmoitukseen asti OLOSUHDEHAITTA TYÖPAIKALLA Olosuhdehaitta työpaikalla esim. poikkeava haju Tarkista olosuhteet ja tee sisäympäristöohjeen omat toimenpiteet työpaikalla Olosuhdehaitta

Lisätiedot

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Hyvinvointia sisäympäristöstä Hyvinvointia sisäympäristöstä Mikä sisäilmasto-ongelma? Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos 11.4.2016 Jari Latvala Milloin sisäilmasto on kunnossa? HAVAITTU/MITATTU SISÄYMPÄRISTÖ Sisäilman laadussa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen 09.01.2017 Sivu 1 / 1 4885/2016 10.03.02 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäntynen, puh. 043 826 8978 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Ulla Ahonen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.12.2014 2.12.2014 1

Lisätiedot

SISÄILMATIEDOTUSTILAISUUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON RAKENNUKSISTA

SISÄILMATIEDOTUSTILAISUUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON RAKENNUKSISTA SISÄILMATIEDOTUSTILAISUUS JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON RAKENNUKSISTA Harri Anttila, 20.3.2017 SISÄILMATILANNE Proxima, MaA, MaD, Liikuntarakennus, Musica, kirjasto, Normaalikoulu, Agora SISÄLLYS Yleistä sisäilmasta

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue

Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue Info YLIOPISTON OPISKELIJOILLE 12.4.2016 ympäristöterveystarkastaja Seija Pulkkinen 6.4.2016 Suunnitelmalliset oppilaitostarkastukset ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan

Lisätiedot

ISS Proko Oy

ISS Proko Oy ISS Proko Oy 14.2.2013 LAPIN YLIOPISTO SISÄILMARYHMÄ SISÄILMARYHMÄN KOKOUS NRO 9 PÖYTÄKIRJA Aika: 14.2.2013 klo 10.00 Paikka: Lapin yliopisto, Fellin iso kabinetti Läsnä: Liite 1 1 Kokouksen avaus Projektipäällikkö

Lisätiedot

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n. sisäilmatoiminta. Kosteus- ja hometalkoiden työmaakokous Jyväskylässä 19.-20.5.2015

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n. sisäilmatoiminta. Kosteus- ja hometalkoiden työmaakokous Jyväskylässä 19.-20.5.2015 Kosteus- ja hometalkoiden työmaakokous Jyväskylässä 19.-20.5.2015 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n sisäilmatoiminta Riitta Pirilä, kampusmanageri Jyväskylä, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 19.5.2015 Suomen

Lisätiedot

Sisäilma-asiantuntija

Sisäilma-asiantuntija Turun Ammattikorkeakoulu Sisäilma-asiantuntija Ajankohta 12.04.2019-16.10.2020 Hinta 10.250,00 + alv 24 % 2.460,00, kokonaishinta 12.710,00 Laajuus 25 op Yhteystiedot Maarit Järvinen, p. 050 5985 912,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat. Kh

Kaupunginhallitus Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat. Kh Kaupunginhallitus 197 19.06.2017 Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat Kh 26.09.2016 255 Kaupunginjohtaja on nimennyt sisäilmatyöryhmään työsuojelupäällikön, yhden työsuojeluvaltuutetun, sosiaali- ja

Lisätiedot

Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma. Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma. Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Alkusysäyksenä Terveellinen julkinen rakentaminen ja puhdas sisäilma - keskustelutilaisuus 9.6.2017 Keskustelussa

Lisätiedot

Terveet tilat 2028 OHJELMA JA TOIMEENPANON 10 VUOTTA. Terveet tilat 2028 sihteeristö (VNK)

Terveet tilat 2028 OHJELMA JA TOIMEENPANON 10 VUOTTA. Terveet tilat 2028 sihteeristö (VNK) Terveet tilat 2028 OHJELMA JA TOIMEENPANON 10 VUOTTA Terveet tilat 2028 sihteeristö (VNK) Tavoitetila vuonna 2028 Oppilaitokset, päiväkodit, hoitolaitokset ja muut julkiset tilat ovat terveelliset ja turvalliset

Lisätiedot

Hankenumero Ahmon koulu Irtaimiston kustannusarvio. Kustannukset yhteensä suunnitelmavuosina

Hankenumero Ahmon koulu Irtaimiston kustannusarvio. Kustannukset yhteensä suunnitelmavuosina TALOUSARVIOESITYKSET Ahmon koulu 63242 Ahmontie 1 800 000 Hankkeeseen liittyvä henkilöstö eriteltynä 100 000 500 000 200 000 Ahmon koulun A-osan korjaussuunnittelu ja muiden tilojen sisäilmaongelmien selvittelyä

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? 18.11.2014 Kuopio Eini Hyttinen, ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Vastuut

Lisätiedot

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen.

Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Miten oirekyselyt ja erilaiset rakennukseen liittyvät tutkimukset linkitetään yhteen. Jukka-Pekka Kärki Rakennusterveysasiantuntija Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilmaongelmiin liittyvissä korjaushankkeissa

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 1 Tavoitteena ohjeistuksen kehittäminen koulujen

Lisätiedot

Terveet tilat 2028 OHJELMA JA TOIMEENPANON 10 VUOTTA. Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola

Terveet tilat 2028 OHJELMA JA TOIMEENPANON 10 VUOTTA. Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola Terveet tilat 2028 OHJELMA JA TOIMEENPANON 10 VUOTTA Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola Tavoitetila vuonna 2028 Oppilaitokset, päiväkodit, hoitolaitokset ja muut julkiset tilat ovat terveelliset ja turvalliset

Lisätiedot

Rakennuksen kuntoarvioija PKA ajankohtaispäivä

Rakennuksen kuntoarvioija PKA ajankohtaispäivä Rakennuksen kuntoarvioija PKA ajankohtaispäivä, HELSINKI Torstai 14.6.2012 Sisäilmaongelmat ja niiden hallinta 08.45-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.20 Tilaisuuden avaus Koulutuspäivien puheenjohtaja,

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA

PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA Sivu 1/7 PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA Sivu 2/7 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1 TOIMINTAOHJE SISÄILMAONGELMIEN HALLINTAAN... 3 2 SISÄILMATYÖRYHMÄ... 3 2.1 SISÄILMATYÖRYHMÄN

Lisätiedot

OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS

OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS Lopputyöseminaari 7.6.2017 OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS Miia Kurri, Porin kaupunki RTA-kurssi/Rateko 2016-2017

Lisätiedot

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 43 13.3.2017 Tekninen lautakunta 51 18.4.2017 Asianro 392/10.03.02.00/2017 65 Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja

Lisätiedot

Kokonaisuuden hallinta

Kokonaisuuden hallinta Kokonaisuuden hallinta Tommi Riippa Tiimi- ja laatupäällikkö, RTA FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy 3.10.2017 Page 1 Otsikoita 3.10.2017 Page 2 Otsikoita 3.10.2017 Page 3 Otsikoita 3.10.2017 Page 4 Otsikoita

Lisätiedot

TYÖSUOJELU Oppilailta on tullut ilmoituksia oireiluista sekä ala- että yläkoulusta.

TYÖSUOJELU Oppilailta on tullut ilmoituksia oireiluista sekä ala- että yläkoulusta. Pöytäkirja kokous nro 3 1 (2) 23.11.2017 Nissnikun koulun kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä Aika: 5.10.2017 klo 8:00 Paikka: Nissnikun koulu 1. Kokouksen avaaminen 2. Työryhmän roolin läpikäynti Osallistujat:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 369. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28..206 Sivu / 3757/206 0.03.02 369 Jousenkaaren koulu Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen toimen johtaja Olli

Lisätiedot

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue

Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Tarkastaja Eini Hyttinen Itä-Suomen aluehallintovirasto työsuojeluvastuualue Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) Työpaikka: ylitarkastajana Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella

Lisätiedot

Sisäilmaongelman ratkaisumalli

Sisäilmaongelman ratkaisumalli Sisäilmaongelman ratkaisumalli Prosessin tarkoitus Prosessin omistaja (vastuuhenkilö) Prosessin asiakkaat Asiakastarpeet ja - odotukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset

Lisätiedot

Mitä opiskeluympäristöjen tarkastuksilla on saavutettu?

Mitä opiskeluympäristöjen tarkastuksilla on saavutettu? Mitä opiskeluympäristöjen tarkastuksilla on saavutettu? 21.8.2019 Noora Seilo, yhteisöterveyden ylilääkäri OPY-toiminnan tavoite Taata opiskelijoille terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva opiskeluympäristö

Lisätiedot

Jyväskylän Tilapalvelu

Jyväskylän Tilapalvelu Jyväskylän Tilapalvelu Kuvien kertomana Toteuttanut: Keski-Suomen museo Kuvassa: oikealla Jarno Hacklin YIT Kiinteistötekniikka Oy:n toimitusjohtaja, Jyväskylän Tilapalvelusta kiinteistöjohtaja Esko Eriksson

Lisätiedot

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018

Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Arabian korttelitalo, Berliininkatu 4-6 Uudet sisäilmakorjaukset - kesä ja syksy 2018 Maria Lähdemäki Projektipäällikkö Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala 9.5.2018 1 Tilanne loppuvuodesta

Lisätiedot

Toimintamalli kohti terveempiä ja toimivampia tiloja

Toimintamalli kohti terveempiä ja toimivampia tiloja Toimintamalli kohti terveempiä ja toimivampia tiloja Sisäilmastoseminaari Helsinki, 14.3.2019 Marika Paavilainen Hankejohtaja, Terveet tilat 2028 ohjelma Valtioneuvoston kanslia Terveet tilat 2028 -ohjelma

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell Rakennusten sisäilmaongelmat Ulla Lignell Kysymykset Millä perusteella ja kuinka usein sisäilmakartoituksia/sisäilmaselvityksiä Vantaan omistamissa kiinteistössä tehdään?- onko esimerkiksi tehty kartoitussuunnitelma

Lisätiedot

Koordinoiva sisäilmaryhmä

Koordinoiva sisäilmaryhmä Koordinoiva sisäilmaryhmä Vihdin koordinoiva sisäilmaryhmä Koordinoivan sisäilmaryhmän puheenjohtaja, työsuojelupäällikkö Tilapäällikkö Tilapalvelun kiinteistöjen vastuuhenkilö Työterveyshoitaja Työterveyshuollon

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue

Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu. 2018, esitys Nastolan alue Lasten ja nuorten kasvun vastuualueen, Itäisen alueen palveluverkkosuunnittelu 2018, esitys Nastolan alue 25.4.2018 Oppilaaksiottoalueet keskiviikko, 11. huhtikuuta 2018 5 Koulujen oppilasennusteet,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus 3.3.2010

Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus 3.3.2010 Jyväskylän kaupungintalon peruskorjaus Tiedotustilaisuus 3.3.2010 Esko Eriksson Kiinteistöjohtaja Jyväskylän Tilapalvelu Kaupungintalon peruskorjauksen hankesuunnitelman lähtökohdat Rakennuksen tekninen

Lisätiedot

gradia.fi Jyväskylän seudun alueseminaari Tilaamalla laatua

gradia.fi Jyväskylän seudun alueseminaari Tilaamalla laatua Jyväskylän seudun alueseminaari 14.2.2019 Tilaamalla laatua Korjausvelka on suuri, arviolta 30-50 miljardia euroa (ROTI-raportti 2017) Merkittävässä osassa koko Suomen kiinteistökannasta on ilmennyt jossain

Lisätiedot

Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista

Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista 9.5.2019 Infotilaisuus 9.5.2019 Tuula Putus, professori, Indoor AidOy Outi Mäkelä, kunnanjohtaja Tiina Hirvonen, sivistysjohtaja Kati Luostarinen,

Lisätiedot

Viestinä ja avoimuus

Viestinä ja avoimuus Viestinä ja avoimuus - Ajatuksia sisäilma-asioista viestimiseen Sisäilmapaja 2 Jyväskylä, Agora 25.11.2010 Viestintäpäällikkö Antti Laukkarinen Jyväskylän kaupungin sivistyspalvelut antti.laukkarinen@jkl.fi

Lisätiedot

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista

Lisätiedot

Joroisten kunta kiinteistöstrategia. Vuosille

Joroisten kunta kiinteistöstrategia. Vuosille Joroisten kunta kiinteistöstrategia Vuosille 2019-25 Visio ja strategia Joroisten kunnalla on v. 2025 käytössään palvelutuotannossaan tarvitsevansa määrä tilatehokkaita, tarkoituksenmukaisia sekä turvallisia

Lisätiedot

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Työsuojeluviranomaisen rooli sisäilmaongelmien valvonnassa Työsuojeluviranomainen Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Valvoo työsuojelua koskevien säännösten ja määräyksien noudattamista Toimintaa

Lisätiedot

KUNTOUTUSLAITOSTEN PROSESSIEN JA TILASUUNNITTELUN KEHITTÄMISHANKE (KUNTO-HANKE)

KUNTOUTUSLAITOSTEN PROSESSIEN JA TILASUUNNITTELUN KEHITTÄMISHANKE (KUNTO-HANKE) KUNTOUTUSLAITOSTEN PROSESSIEN JA TILASUUNNITTELUN KEHITTÄMISHANKE (KUNTO-HANKE) Tavoitteet Kartoittaa kuntoutuslaitosten muuttuvat prosessit, nykyisen tilakannan toiminnallisuus ja palvelukyky sekä sisäympäristön

Lisätiedot

Terveet Tilat työpaja. Tilaomaisuuden hallinta ja sisäilmaongelmat

Terveet Tilat työpaja. Tilaomaisuuden hallinta ja sisäilmaongelmat Terveet Tilat 2028 -työpaja Tilaomaisuuden hallinta ja sisäilmaongelmat 15.3.2019 FCG Konsultointi Oy/Esko Korhonen (esko.korhonen@fcg.fi, puh. 050 361 1781) 20.3.2019 Page 1 Terveet tilat 2028 -toimintamalli

Lisätiedot

ISS Proko Oy

ISS Proko Oy ISS Proko Oy 1.9.2015 LAPIN YLIOPISTO SISÄYMPÄRISTÖTYÖRYHMÄ SISÄYMPÄRISTÖTYÖRYHMÄN KOKOUS NRO 25 PÖYTÄKIRJA Aika: 1.9.2015 klo 13.00 Paikka: Lapin yliopisto, E-siipi, 3.krs, hallituksen kokoushuone Läsnä:

Lisätiedot

Valtuustoaloite sisäilmaongelmatilanteen päivittämiseksi ja investointiohjelman uudelleen arvioinnista

Valtuustoaloite sisäilmaongelmatilanteen päivittämiseksi ja investointiohjelman uudelleen arvioinnista Valtuustoaloite sisäilmaongelmatilanteen päivittämiseksi ja investointiohjelman uudelleen arvioinnista Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1039/00.02.10/2017 Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo (Kaupunginjohtaja)

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMATEKIJÖITÄ FYSIKAALISET TEKIJÄT MM. VETO, LÄMPÖTILA, KOSTEUS KEMIALLISET AINEET MM. CO2, CO, ERILAISET

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, JOENSUU EDUCA-RAKENNUS

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, JOENSUU EDUCA-RAKENNUS ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, JOENSUU EDUCA-RAKENNUS AIEMPIEN RAKENNE- JA SISÄILMATUTKIMUSTEN JA KORJAUSTEN YHTEENVETO INFOTILAISUUDET 24.1 JA 25.1.2017 TkL, RTA Timo Turunen EDUCA JOENSUU, PAIKANNUSKAAVIO Länsisiipi

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 Taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän hallitus 20.11.2014 95 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU SUOMALAIS-VENÄLÄINEN KOULU UUDEN KOULURAKENNUKSEN TAUSTAT JA LÄHTÖKOHDAT Timo Juolevi rakennuttajapäällikkö 20.11.2018 PERUSKORJAUKSEN SELVITYS 10/2013-> Lähtötilanne Koulun sisäilma on koettu huonoksi

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Sihteeri lakiasiainjohtaja Sanna Anttilainen p ,

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Sihteeri lakiasiainjohtaja Sanna Anttilainen p , JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLITUKSEN ESITYSLISTA 4/2019 Kokous: Maanantai 8.4.2019 klo 9.00 Sali RUU E 213, Ruusupuisto Läsnä: Kansleri emerita Krista Varantola, puheenjohtaja Toimitusjohtaja Aki Kangasharju

Lisätiedot

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2017 21.11.2017 Porin yliopistokeskus 1 SISÄLTÖ Johdanto Kosteus- ja homevaurioiden eteneminen Muita sisäilmaongelmia

Lisätiedot

Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan

Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan Suunnitelma valtuuston varaaman erillisen 10 M käytöstä vuonna 2017 ja muutokset kunnossapidon vuosiohjelmaan TAJA 22.5. / Tilapalvelut -liikelaitos, Maija Lehtinen Valmistelijat: Elina Routto, Hannu Tuominen

Lisätiedot

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä

Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä Työnantajan ja työntekijöiden yhteistoiminta sisäilmaongelmien käsittelyssä 1 Työnantajan velvollisuudet Työturvallisuuslaki (738/2002) Työnantaja velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta

Lisätiedot

Kunnat selättämässä. sisäilmaongelmia, case Loviisa

Kunnat selättämässä. sisäilmaongelmia, case Loviisa Kunnat selättämässä 1 sisäilmaongelmia, case Loviisa Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2018,, Turku LOVIISAN KAUPUNKI, LYHYESTI: - Uusi Loviisa 1.1.2010-> Loviisan kaupunki, Liljendalin, Pernajan ja Ruotsinpyhtään

Lisätiedot

Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset. DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö

Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset. DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö Rakennusten terveys- ja talousvaikutukset DI Olavi Holmijoki Rakennusfoorumi 2.6.2015 Rakennustietosäätiö YM:n, STM:n ja Suomen Kuntaliiton rahoittama projekti Rakennusten ylläpidon ja korjausten terveysja

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Pelkosenniemen koulu Koulutie 9, 98500 Pelkosenniemi Kyselyn ajankohta: Toukokuu 2015 Tilaaja: Pelkosenniemien kunta, sivistysosasto Työterveyslaitos Sisäilmastokyselypalvelu

Lisätiedot

VASTAUS FRIITALAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSELLE

VASTAUS FRIITALAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSELLE Ulvilan kaupunki Loukkurantie 1 PL 77, 28401 ULVILA 2.11.2017 VASTAUS FRIITALAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSELLE Friitalan koulun vanhempainyhdistys on lähettänyt Ulvilan kaupungin tekniselle lautakunnalle

Lisätiedot

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Oulun kaupungin opetuspalveluja hoitavan tiimin palveluesimies. Työterveyslääkärinä vuodesta

Lisätiedot

Kurikan kouluverkkoselvitys

Kurikan kouluverkkoselvitys Kouluverkkoselvitys Kurikan kouluverkkoselvitys 2017-2018 Päätös 28.11.2016 : Kaupunginhallitus päätti, että Kurikan kaupungissa tehdään kokonaisvaltainen kouluverkkoselvitys sisältäen myös lukiot, kevään

Lisätiedot

Porolahden peruskoulu, kirjasto, hammash

Porolahden peruskoulu, kirjasto, hammash Helsinki Kaupunkiympäristön tomiala Porolahden peruskoulu, kirjasto, hammash Tutkimuksessa tod.vaurioiden korjaus Hankenro2821P20495 Kaupunkiympäristö Sijainti N- c,v on^ ^ 9 «OS." % IVIaJTcj f* -^ Hamma-

Lisätiedot

Oppilaan sisäilmailmoitus

Oppilaan sisäilmailmoitus Oppilaan sisäilmailmoitus Työkalu kouluterveydenhuollon ja terveysvalvonnan yhteistyölle Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2016 Terveellisempiä ja turvallisempia toimitiloja 20.10.2016 Piritta Hirvonen Taustaa

Lisätiedot

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA

Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Mervi Abell Lupa-arkkitehti Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto RI, RA Rakennustarkastusyhdistyksen ohje: Kosteusvauriokorjausten lupamenettely Mervi Abell Rakennustarkastusyhdistys RTY ry. projektiryhmä

Lisätiedot

Menettelytapaohjeet ja yleiset periaatteet olosuhdeongelmien ratkaisemiseksi Espoon kaupungin kiinteistöissä

Menettelytapaohjeet ja yleiset periaatteet olosuhdeongelmien ratkaisemiseksi Espoon kaupungin kiinteistöissä Menettelytapaohjeet ja yleiset periaatteet olosuhdeongelmien ratkaisemiseksi Espoon kaupungin kiinteistöissä 9.12.2016 Espoon kaupunki 2016 1 / 8 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 2 2 YLEISET PERIAATTEET

Lisätiedot

Investointiohjelman hankekortit vuosille

Investointiohjelman hankekortit vuosille 1 Investointiohjelman hankekortit vuosille 2020-2024 Terveyspalvelut (kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Terveyskeskuksen peruskorjaus, osa C 4.510.000, aloitus: 2021 käyttötalousvaikutus: +12.000 /v Hankkeen

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA

TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖONGELMISSA Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Valtakunnallinen kampuskehittäjä Tulevaisuuden tilaratkaisuja ja houkuttelevia ympäristöjä kustannustehokkaasti Toimintaamme ohjaavat

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta

Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta Lappeenrannan kaupungin sisäilmatyöryhmän toiminta L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Leena Jormanainen 7.10.2014 1 Sisäilmaryhmän kokoonpano kaupunginjohtaja nimennyt 23.2.2009 TILAKESKUS - Sisäilmatyöryhmän

Lisätiedot

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA Kiinteistöstrategia Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA 19.3. 2013 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry Neuvontapalvelut

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta. Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan Ruotsinkylän koulun tulevaisuudesta Kuuleminen Ruotsinkylän koulun huoltajille 24.9.2018 Tilaisuuden ohjelma Tilaisuuden avaus, Virpi Lehmusvaara, kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja

Lisätiedot

Ihmisen terveys ja hyvinvointi keskiöön

Ihmisen terveys ja hyvinvointi keskiöön Ihmisen terveys ja hyvinvointi keskiöön Kansallinen sisäilma ja terveys ohjelma toteuttaa STM hallinnonalan toimenpiteitä Ylilääkäri Jussi Lampi 28.2.2019 Ylilääkäri Jussi Lampi 1 Laadukas sisäilma on

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely

Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely Kohde: Pulkkilan peruskoulu Kyselyn ajankohta: Tammikuu 2013 Tilaaja: Siikalatvan kunta Lausunto -166134 Työterveyslaitos Oulussa 30.1.2013 Työterveyslaitos Sisäilmastokyselypalvelu

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN TOIMINTAMALLI SISÄILMAONGELMIEN RATKAISEMISESSA

IISALMEN KAUPUNGIN TOIMINTAMALLI SISÄILMAONGELMIEN RATKAISEMISESSA Ohje 1 (7) IISALMEN KAUPUNGIN TOIMINTAMALLI SISÄILMAONGELMIEN RATKAISEMISESSA Taustaa Ihminen viettää lähes 90 prosenttia ajastaan sisätiloissa. Suurimman osan tästä ajasta ihminen viettää yleensä kotonaan,

Lisätiedot