ASUNTO-OSAKEHTIÖN TOIMINNANTARKASTUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASUNTO-OSAKEHTIÖN TOIMINNANTARKASTUS"

Transkriptio

1 ASUNTO-OSAKEHTIÖN TOIMINNANTARKASTUS Pekka Luoto, toiminnanjohtaja, KTM - Mitä laki ja sen perustelut sanoo toiminnantarkastajasta ja toiminnantarkastuksesta? Asunto-osakeyhtiölain mukaan on tarkistettava yhtiön talous ja hallinto yhtiön toiminnan laadun ja laajuuden kannalta riittävällä tavalla. Lain mukaan toiminnantarkastaja antaa toiminnantarkastuskertomuksen, jossa on oltava lausunto siitä, sisältääkö: tilinpäätös olennaisilta osin yhtiön tuotot, kulut, varat, oman pääoman, velat ja yhtiön antamat vakuudet; sekä toimintakertomus olennaisilta osin tiedot 10 luvun 5 7 :ssä tarkoitetuista seikoista. Toiminnantarkastajan on huomautettava toiminnantarkastuskertomuksessa, jos tarkastuksessa on ilmennyt, että yhtiön hallituksen jäsen, puheenjohtaja, varapuheenjohtaja taikka isännöitsijä on: syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan; tai rikkonut tätä lakia tai yhtiöjärjestystä. Toiminnantarkastuskertomus on luovutettava yhtiön hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen sitä yhtiökokousta, jossa tilinpäätös on esitettävä vahvistettavaksi Toiminnantarkastajan valinta ja toimikausi Toiminnantarkastajan valitsee yhtiökokous. Yhtiössä on oltava toiminnantarkastaja, jos yhtiössä ei ole tilintarkastajaa ja yhtiöjärjestyksessä ei määrätä toisin Milloin toiminnantarkastaja on pakko valita? yhtiössä ei ole tilintarkastajaa ja osakkeenomistajat, joilla vähintään yksi kymmenesosa (1/10) kaikista osakkeista tai yksi kolmasosa (1/3) kokouksessa edustetuista osakkeista sitä vaativat vaatimus tehdään varsinaisessa yhtiökokouksessa tai yhtiökokouksessa, jossa asiaa on kokouskutsun mukaan käsiteltävä Milloin yhtiössä ei tarvitse olla tilintarkastajaa eikä toiminnantarkastajaa Pienissä (alle 30 huoneistoa) asunto-osakeyhtiöissä toiminnantarkastuksesta voidaan luopua, jos siitä on otettu yhtiöjärjestykseen määräys. Eduskunnan talousvaliokunnan esityksen mukaan ennen uuden lain voimaantuloa yhtiöjärjestykseen otettu voimaan tulleeseen tilintarkastuslainsäädäntöön perustuva

2 määräys tilintarkastuksesta luopumisesta koskee myös toiminnantarkastusta. Tällaisessa tilanteessa yhtiökokouksella ei ole velvollisuutta valita tilintarkastajaa tai toiminnantarkastajaa. Toiminnantarkastajan valinta, jos yhtiössä on jo tilintarkastaja Yhtiökokous voi päättää normaalilla enemmistöllä (yli 50 %), että yhtiöön valitaan tilintarkastajan lisäksi myös toiminnantarkastaja. Se voi olla perusteltua, koska toiminnantarkastajaksi yleensä valitaan talossa asuva osakkeenomistaja, joka on tilintarkastajaa paremmin selvillä yhtiön käytännön asioista. Milloin aluehallintovirasto (ent. lääninhallitus) voi määrätä yhtiölle toiminnantarkastajan Jos toiminnantarkastajaa ei ole valittu tämän lain tai yhtiöjärjestyksen mukaisesti, aluehallintovirasto määrää toiminnantarkastajan vastaavalla tavalla kuin tilintarkastajankin kohdalla. Toimikausi on myös vastaava kuin tilintarkastajalla. Toiminnantarkastajan sijainen Jos valitaan vain yksi toiminnantarkastaja, lisäksi on valittava ainakin yksi toiminnantarkastajan sijainen. Häneen sovelletaan, mitä toiminnantarkastajasta säädetään. Toiminnantarkastajan kelpoisuusvaatimukset Kuka voi toimia toiminnantarkastajana? Toiminnantarkastajana toimii yleensä osakkeenomistaja, joka ei ole ollut mukana yhtiön hallinnossa, ja joka nauttii osakkeenomistajien luottamusta. Pääpiirteittäin toiminnantarkastajan kelpoisuusvaatimukset ovat samoja kuin vanhan tilintarkastuslain tilintarkastajaa koskevat kelpoisuusvaatimukset. Toiminnantarkastajalla on oltava sellainen taloudellisten ja oikeudellisten asioiden tuntemus ja kokemus kuin yhtiön toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden on tarpeen tehtävän hoitamiseksi. Toiminnantarkastajalta ei kuitenkaan edellytetä vastaavaa taloudellisten tai oikeudellisten asioiden, laskentatoimen ja tilintarkastuksen tuntemusta kuin lakisääteisen tilintarkastuksen suorittavalta KHTtai HTM-tilintarkastajalta. Kuitenkin häneltä edellytetään sellaista taloudellisten ja oikeudellisten asioiden tuntemusta ja kokemusta kuin yhtiön toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden on tarpeen tehtävän hoitamiseksi. Käytännössä toiminnantarkastajan tulisi osata tehdä asunto-osakeyhtiön kirjanpito ja tilinpäätös sekä olla tarvittavissa määrin selvillä asunto-osakeyhtiöihin liittyvästä juridiikasta. Toiminnantarkastuksessa tarkoituksena on tarkastaa yhtiön toimintaa siinä laajuudessa kuin on tarpeen. Tähän vaikuttaa esimerkiksi yhtiön koko ja toiminnan luonne. Lain esitöiden mukaan yhtiö itse asettaa kriteerejä tarkastajan osaamistasovaatimuksille, joka vaikuttaa myös toiminnantarkastuksen suorittamiseen, sisältöön ja tarkastuksen yksityiskohtaisuuteen. Jos yhtiökokous asettaa edellä mainittuja kriteerejä, tulisi ne kirjata yhtiökokouspöytökirjaan, Toiminnantarkastajan kyettävä arvioimaan yhtiön hallinnon järjestämistä, kirjanpidon ja tilinpäätöksen yleistä asianmukaisuutta, johdon saamien etuuksien ja lähipiiritoimien asianmukaisuutta sekä osakkeenomistajien yhdenvertaisen kohtelun toteutumista.

3 Kuka ei voi toimia toiminnantarkastajana? oikeushenkilö (esim. yritys) alaikäinen konkurssissa oleva muu toimintakelpoisuudeltaan rajoitettu henkilö. ne, jotka ovat osallistuneet tarkastuksen kohteena olevan asian käsittelyyn esimerkiksi hallituksen jäsenenä tai isännöitsijänä taikka jotka ovat läheisessä suhteessa tällaiseen henkilöön Toiminnantarkastajan riippumattomuus Lain perustelujen mukaan riippumattomuus saattaa vaarantua esimerkiksi seuraavilla perusteilla: toiminnantarkastaja omistaa yksin tai yhdessä lähipiirinsä kanssa enemmistön tarkastettavan yhtiön osakkeista; toiminnantarkastajalla on muu kuin yhtiön päivittäiseen toimintaan liittyvä liikesuhde yhtiöön. Tavanomainen liikesuhde voi olla esimerkiksi yhtiön tilojen vuokraus markkinaehdoin, riippumattomuuden vaarantava muu liikesuhde voi olla esimerkiksi yhtiön tai toiminnantarkastajan kannalta merkittävä rakennusurakkasopimus yhtiön kanssa; tarkastettavana on toiminnantarkastajan oma toiminta; toiminnantarkastaja toimii oikeudenkäynnissä yhtiön puolesta tai sitä vastaan; toiminnantarkastajalla on läheinen suhde henkilöön, joka kuuluu yhtiön johtoon tai joka on osallistunut toimeksiannon kohteena olevaan asiaan yhtiön palveluksessa; samassa kirjanpitotoimistossa työskentelevä on tehnyt kirjanpidon ja/tai tilinpäätöksen Toiminnantarkastuksen sisältö Toiminnantarkastus sisältää yhtiön talouden ja hallinnon tarkastuksen yhtiön toiminnan laadun ja laajuuden kannalta riittävällä tavalla. Toiminnantarkastuksen tavoitteena on entistä maallikkotilintarkastuskäytäntöä vastaava tarkastus, jossa tarkastetaan osakkeenomistajien kannalta riittävällä tavalla yhtiön taloudenpitoa ja hallintoa toiminnan asianmukaisuuden toteamiseksi. Toiminnantarkastus eroaa varsinkin kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastuksen osalta tilintarkastuksesta muun muassa sen vuoksi, että toiminnantarkastajalta ei edellytetä laskentatoimen ja tilintarkastuksen opintoja, kokemusta ja tilintarkastustutkintoa eikä toiminnantarkastukseen sovelleta tilintarkastusta koskevia yksityiskohtaisia kansainvälisiä standardeja. Toiminnantarkastajalta edellytetään kuitenkin riittävää taloudellisten ja oikeudellisten asioiden tuntemusta. Käytännössä toiminnantarkastaja tarkastaa osapuilleen samat asiat kuin tilintarkastaja. Kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkastus kirjanpidosta ilmenevät tulot, menot ja rahoituserät kuuluvat yhtiölle ja voidaan olettaa, että ne on merkitty kattavasti kirjanpitoon tuotot, kulut, varat, oma pääoma, velat ja yhtiön antamat vakuudet ilmenevät olennaisilta osin tilinpäätöksestä jaksotuksen ja kohdentamisen osalta olennaisimmat tuotto- ja kuluerät, kuten vastikkeet, lämmitys, kiinteistövero, huoltotoimen ja isännöinnin kustannukset sekä suurempien rakennustöiden kulut, on jaksotettu ja kohdennettu olennaisilta osin oikein tilinpäätöksessä

4 Hallinnon tarkastus Hallinnon tarkastus suoritetaan yhtiön toimintaan nähden riittävässä laajuudessa. Tarkoituksena on selvittää, onko hallinto yleisesti ottaen asianmukaisesti järjestetty. Tarkastus koskee lähtökohtaisesti seuraavia seikkoja: onko yhtiön hallinto, kuten kiinteistöhuollon ohjaus ja seuranta, kunnossapitotarpeen seuranta, maksuvalmiuden seuranta, vastikkeiden ja maksujen perintä, laskujen hyväksyminen ja maksatus, kirjanpito, varainhoito ja varojen panttaus, vakuutusten ja veroasioiden ja muiden lakisääteisten tai sopimusperusteisten velvoitteiden hoito, yhtiön informaatiojärjestelmät sekä osakeluettelon pitäminen järjestetty hyväksyttävällä tavalla ovatko yhtiön johdon palkkiot ja muut etuudet yhtiökokouksen hyväksymien periaatteiden mukaisia sekä sopimukset ja yhtiön muut toimet lähipiirin kanssa tavanomaisin ehdoin tehtyjä, sekä noudatetaanko yhtiön toiminnassa yhdenvertaisuusperiaatetta esimerkiksi autopaikkoja ja yhtiön muiden tilojen käyttöoikeuksia jaettaessa sekä yhtiön kunnossapitotöissä. Toiminnantarkastuskertomus Toiminnantarkastajan on annettava kultakin tilikaudelta päivätty ja allekirjoitettu toiminnantarkastuskertomus. Toiminnantarkastuskertomuksessa on yksilöitävä sen kohteena oleva tilinpäätös. Mistä asioista toiminnantarkastajan on lausuttava? Toiminnantarkastuskertomuksessa on oltava lausunto siitä: Sisältääkö tilinpäätös olennaisilta osin yhtiön tuotot, kulut, varat, oman pääoman, velat ja yhtiön antamat vakuudet; sekä Sisältääkö toimintakertomus olennaisilta osin tiedot 10 luvun 5 7 :ssä tarkoitetuista seikoista. Jos toiminnantarkastaja ei voi antaa lausuntoa, toiminnantarkastajan on ilmoitettava tästä toiminnantarkastuskertomuksessa. Toiminnantarkastuskertomuksessa voidaan antaa tarpeellisia lisätietoja. Mistä asioista toiminnantarkastajan on huomautettava? Toiminnantarkastajan on huomautettava toiminnantarkastuskertomuksessa, jos tarkastuksessa on ilmennyt, että yhtiön hallituksen jäsen, puheenjohtaja, varapuheenjohtaja taikka isännöitsijä on: syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan; tai rikkonut asunto-osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä. Toiminnantarkastuskertomus on luovutettava yhtiön hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen sitä yhtiökokousta, jossa tilinpäätös on esitettävä vahvistettavaksi. Toiminnantarkastajan tietojensaantioikeus Yhtiön hallituksen ja isännöitsijän on varattava toiminnantarkastajalle tilaisuus toimittaa tarkastus siinä laajuudessa kuin tämä katsoo sen tarpeelliseksi sekä annettava sellaista selvitystä ja apua, jota toiminnantarkastaja pyytää.

5 Salassapito- ja tietojenantovelvollisuus Toiminnantarkastajan tietojenanto- ja salassapitovelvollisuus vastaavat hallituksen jäsenten ja isännöitsijän vastaavia velvollisuuksia. Toiminnantarkastajan on annettava osakkeenomistajan pyynnöstä yhtiökokoukselle kaikki yhtiötä koskevat tiedot, jos siitä ei aiheudu yhtiölle olennaista haittaa. Yhtiökokouksen ulkopuolella toiminnantarkastajalla ei tätä oikeutta lähtökohtaisesti ole, kts. Ympäristövaliokunnan mietintö 10/2009, sivu 14. Toiminnantarkastaja saa muutoin ilmaista tehtäväänsä suorittaessaan tietoonsa saamansa seikan, 1. josta toiminnantarkastajan on ilmoitettava tai lausuttava lain nojalla; 2. jonka viranomainen, tuomioistuin tai muu henkilö on lain perusteella oikeutettu saamaan tietoonsa; 3. jonka ilmaisemiseen yhtiö on antanut suostumuksensa; 4. joka on tullut yleiseen tietoon; tai 5. jos siitä ei aiheudu yhtiölle haittaa. Yhtiön ja sen kumppanien välisiä liikesalaisuuksia, kuten urakkasopimuksiin tai tarjouksiin liittyvää tietoa ei saa kertoa eteenpäin. Kiellon piiriin kuuluvat myös yhtiön osakkaiden ja asukkaiden henkilötiedot siten kuin tietosuojalainsäädännössä säädetään. Toiminnantarkastajan läsnäolo-oikeus kokouksissa Yleistä läsnäolo-oikeutta hallituksen tai yhtiökokouksessa toiminnantarkastajalla ei ole. Hänellä on oikeus olla läsnä ja käyttää puhevaltaa sellaisessa hallituksen kokouksessa ja yhtiökokouksessa, jossa käsitellään hänen tehtäviinsä liittyviä asioita. Toisaalta laki velvoittaa toiminnantarkastajan olemaan kokouksessa läsnä, jos käsiteltävät asiat ovat sellaisia, että hänen läsnäolonsa on tarpeen. Toiminnantarkastuksen dokumentointi Vaikka laki ei edellytä toiminnantarkastuksen dokumentointia, kannattaa se tehdä samaan tapaan kuin tilintarkastuksessa. Dokumentointi parantaa tarkastuksen laatua ja se helpottaa seuraavan toiminnantarkastuksen tekoa. Toiminnantarkastusmerkintä Laki ei edellytä, että toiminnan tarkastaja tekee vastaavanlaisen tilinpäätösmerkinnän kuin tilintarkastaja. Suositeltavaa kuitenkin on, että myös toiminnantarkastaja tekee tämän merkinnän. Silloin tilinpäätöksestä käy ilmi, että toiminnantarkastus on tehty ja kuka sen on tehnyt. Lain siirtymäsäännös Voimaanpanolaki 11 Tilitarkastus ja toiminnantarkastus Uuden lain toiminnantarkastusta koskevia säännöksiä sovelletaan sellaisen tilikauden tarkastukseen, joka alkaa uuden lain tultua voimaan. Jos asunto-osakeyhtiöllä ei ole lain perusteella velvollisuutta valita tilintarkastuslaissa tarkoitettua tilintarkastajaa, yhtiöjärjestykseen ennen tämän lain voimaantuloa otettujen tilintarkastajaa ja tilintarkastusta koskevien määräysten perusteella yhtiön on valittava toiminnantarkastaja tai tilintarkastuslaissa tarkoitettu tilintarkastaja ja tilintarkastusta koskevien yhtiöjärjestyksen määräysten katsotaan koskevan tilintarkastusta ja toiminnantarkastusta. Vastaavasti toiminnantarkastajan voi valita toiseksi tarkastajaksi yhtiö, joka on velvollinen valitsemaan tilintarkastajan ja jonka yhtiöjärjestykseen on otettu ennen tämän lain voimaantuloa määräys useammasta tilintarkastajasta. Jos yhtiöjärjestykseen ennen tämän lain voimaantuloa otetun määräyksen perusteella yhtiöllä ei ole velvollisuutta valita tilintarkastajaa, yhtiö ei ole velvollinen valitsemaan toiminnantarkastajaa. Yhtiöjärjestykseen ennen tämän lain voimaantuloa

6 otetun tilinpäätöksen laatimisen ajankohtaa koskevan määräyksen sijasta sovelletaan kirjanpitolain säännöstä tilinpäätöksen Esimerkki 1 Pieni yhtiö, jonka rakennuksissa on alle 30 huoneistoa, ja jossa yhtiöjärjestyksen mukaan tulee valita kaksi tilintarkastajaa. uuden lain mukaan riittää, että yhtiöön valitaan kaksi toiminnantarkastajaa tai tilintarkastaja + toiminnantarkastaja Esimerkki 2 Yhtiö, jonka rakennuksissa on yli 30 huoneistoa, ja yhtiöjärjestyksessä on määräys valita kaksi tilintarkastajaa. uuden lain mukaan voidaan valita yksi tilintarkastaja sekä toiminnantarkastaja tai kaksi tilintarkastajaa Esimerkki 3 Alle 30 huoneiston yhtiö, joka on perustettu jälkeen. Yhtiöjärjestykseen ei ole otettu tilintarkastajasta mitään mainintaa. uuden lain säännösten mukaan on valittava joko toiminnantarkastaja + sijainen tai tilintarkastaja + varatilintarkastaja

7 TOIMINNANTARKASTUS PROSESSINA TSEKKAUSLISTA TASEKIRJA Onko tasekirjan kokonaisuus vaatimuksen mukainen? Tasekirja käsittää tilinpäätöksen toimintakertomuksen sekä luettelon kirjanpitokirjoista ja tositteiden lajeista samoin kuin tiedon niiden säilytystavoista Tasekirja on kirjoitettava sidottuun tai välittömästi tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen sidottavaan tasekirjaan, jonka sivut tai aukeamat on numeroitava. Päätösvaltainen hallitus ja isännöitsijä allekirjoittavat toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. On myös mahdollista, että tilinpäätös ja toimintakertomus allekirjoitetaan liitetietojen jälkeen yhdessä. 1. HALLINNON TARKASTUS käydään läpi yhtiöjärjestys mitä vastikkeita on (esimerkiksi hoito- ja rahoitusvastike, onko määräyksiä vesimaksusta, miten vastikkeet määräytyvät) onko lunastuslauseketta yhtiökokoukset, pitoajat, käsiteltävät ja päätettävät asiat ym. ym. Käydään läpi hallintomappi, tutustutaan yhtiöön ja sen toimintaan ja tilikauden aikaisiin tapahtumiin. Miten kirjanpito ja varainhoito on järjestetty ja hoidettu? kuka on vastuullinen isännöitsijä? kuka hoitaa kirjanpidon? kuka hoitaa vastikelaskutuksen, seurannan ja karhut? kuka vastaa veroilmoitusten, ym. virallisten ilmoitusten teosta? onko ostolaskut hyväksytty, kuka maksaa laskut? Kiinteistön ja rakennuksen pito miten kiinteistön ja rakennusten pito on järjestetty ja hoidettu? tarkistetaan sopimukset, vakuutukset yms. onko suuremmat remontit suunniteltu, kilpailutettu ja valvottu?

8 onko remonttirekisteri olemassa, onko sitä hoidettu? onko osakasremontit hoidettu lain määräämällä tavalla (ilmoitukset, valvonta ym.) osallistuuko yhtiö osakasremonttien kustannuksiin? Käydään läpi yhtiökokouspöytäkirjat onko kokoukset pidetty ajallaan? onko niissä käsitelty yhtiöjärjestyksen määräämät asiat, ovatko päätökset tehty asianmukaisesti? (esimerkiksi onko tehty selvät päätökset vastikkeiden suuruudesta, onko pääomavastike, vesimaksu laskettu oikein jne.?) onko käsiteltävät asiat esitetty kokouskutsussa, onko kokouksissa päätetty sellaisista asioista, joita ei ole esitetty kokouskutsuissa? ovatko päätökset lainmukaisia? ovatko päätökset tehty lain ja yhtiöjärjestyksen määräämin äänimäärin, äänileikkurin soveltaminen onko mahdolliset rahastuspäätökset tehty? ovatko päätökset kirjoitettu pöytäkirjaan selvästi ja ymmärrettävästi? ovatko pöytäkirjat allekirjoitettu ja hyväksytty? Käydään läpi hallituksen pöytäkirjat onko hallitus järjestäytynyt? ovatko kokoukset olleet päätösvaltaisia? ovatko esteelliset jäävänneet itsensä? ovatko pöytäkirjat allekirjoitettu ja numeroitu yhtiöjärjestyksen ja lain määräämällä tavalla? Onko noudatettu osakkeenomistajan yhdenvertaisuutta? autopaikkojen, saunavuorojen yms. jako onko osakasremonteissa yhtiö osallistunut tasapuolisesti kustannusten jakoon? varasto ym. tilojen vuokraus osakkaille Muita hallinnon tarkastuksia onko kirjanpidon ja varainhoidon valvonta järjestetty ja hoidettu? ovatko yhtiökokouksen hallituksen kokouksen päätökset olleet laillisia? onko hallitus ja isännöitsijä vieneet yhtiökokouksen päätökset täytäntöön? onko osakeluettelo olemassa, pidetäänkö se ajan tasalla? onko lunastusasiat hoidettu lain ja yhtiöjärjestyksen mukaisesti? miten suuremmat remontit hoidetaan, onko suunniteltu, kilpailutettu ja valvottu? onko haettu vakuutuskorvaukset ja mahdolliset avustukset ja onko ne saatu? noudatetaanko yhtiössä yhdenvertaisuutta, autopaikat, saunavuorot, suositaanko esimerkiksi hallituksen jäseniä tai sen lähipiiriä jne.? onko kaupparekisteri-ilmoitukset tehty? onko osakkeenomistajan pyytämät asiat viety yhtiökokoukseen?

9 onko hallitus kutsunut koolle vähemmistön pyytämän yhtiökokouksen? onko johto ajanut omia asioita muiden osakkaiden kustannuksella? onko päätetty isännöitsijätodistuksen palkkion suuruudesta onko hallitus ja isännöitsijä toimineet yhtiöjärjestyksen ja asunto-osakeyhtiölain määräämällä tavalla, ovatko he syyllistyneet yhtiötä kohtaan sellaiseen tekoon tai laiminlyöntiin, josta voi seurata vahingonkorvaus? Verotus onko verottajalle tehtävät ilmoitukset annettu (esimerkiksi lomake 102)? onko veroilmoitus tehty, jos sen antamisedellytykset ovat täyttyneet? onko maksettu aiheettomasti veroja, jotka olisi voitu välttää esimeriksi poistoilla, asuintalovaraukselle, rahastoinnilla tai tappiontasauslain tarkoittamilla toimenpiteillä? 2. KIRJANPIDON TARKASTAMINEN Tilinavaus ovatko avaussaldot oikeita? siirtosaamiset ja velat, mistä koostuvat? Käydään tositteet läpi onko olemassa tililuettelo, onko tositteet kirjattu oikeille tileille? kuuluvatko tositteet ko. yhtiölle, onko ne päivätty ja numeroitu? onko menotositteet hyväksytty, myös isännöinnin lisäveloitukset ovatko kiinteistönhoito-, isännöintipalvelumaksut sopimuksen ja hallituksen päätösten mukaisia? onko urakkasuoritukset olleet sopimuksen mukaisia? onko lainaosuuksia maksettu? löytyykö laskelmat ja onko ne laskettu oikein? onko lainaa vastaavasti lyhennetty? onko hankesuoritukset laskettu oikein? 3. TILINPÄÄTÖKSEN TARKISTAMINEN Onko tuloslaskelma ja tase oikein johdettu kirjanpidosta? onko tuloslaskelmassa ne vastiketuotot, jotka on yhtiökokouksessa päätetty? (kun tiedetään vastikkeiden suuruudet, lasketaan vastiketuotot, joiden on täsmättävä tuloslaskelmaan) onko vuokra- ja muut tuotot peritty sopimuksen tai päätösten mukaisina (vesi-, autopaikka-, sauna, pesutupamaksut jne.) täsmäävätkö tilinpäätöksen vastike- ja muut saamiset asianomaiseen reskontraan? täsmäävätkö ostovelat ostoreskontraan? siirtyvien erien tarkistus (siirtosaamiset ja siirtovelat). ks. myös tase-erittely

10 täsmääkö tilinpäätöksen saldot saldotodistusten tai päivättyyn tiliotteeseen? täsmäävätkö lainat pankin lainasaldovahvistukseen? onko lainojen korot jaksotettu? Mahdollinen rahastointi onko yhtiökokouksessa päätetty rahastoinnista? onko mahdolliset rahastointikirjaukset oikein tehty? (tuloslaskelma taseen oma pääoma) Mahdollinen asuintalovaraus onko tehty lain edellyttämällä tavalla (käyttökohde, määrä, päätökset, kirjaukset)? onko varaukset purettu ajallaan? Liitetiedot onko tase-erittely tehty? verrataan taseen loppusaldoihin täsmäävätkö liitetiedon tiedot tilinpäätöksen tietoihin eli onko sen luvut johdettu tilinpäätöksestä? onko vastuut ja rasitteet esitetty tilinpäätöksessä? (autopaikkojen rakentamisvastuu, alvvastuu jne.) panttikirjat, missä ne ovat? 4. TOIMINTAKERTOMUS Asunto-osakeyhtiöissä tulee yhtiön koosta riippumatta aina antaa toimintakertomus. Toimintakertomuksessa tulee olla vähintään lain määräävät asiat. Toimintakertomuksessa voi olla vapaaehtoisia tietoja: tontti, rakennukset, tilavuus, valmistusvuosi, huoneistot, jne. Hallinto hallitus, isännöitsijä tilintarkastajat kokoukset kiinteistönhoito perityt vastikkeet jne.

11 Pakolliset tiedot: Yhtiövastikkeen käyttö ja vastikerahoituslaskelma Laskelmat yhtiövastikkeen käytöstä (jos useampia vastikkeita) on tehty ja ne ovat oikeita, jos useampia vastikkeita (jälkilaskelmat) Hankerahoituslaskelma Hankerahoituslaskelmalla on selvitetty yhtiön teettämään rakentamis-, uudistus- tai kunnossapitohankkeeseen liittyvät menot ja niiden rahoitus. Hankerahoituslaskelma tulee täsmäyttää tilinpäätöksessä esitettäviin tietoihin. Rasitteet ja kiinnitykset Voidaan esittää liitetiedoissa. Ks. liitetiedot Talousarvion toteutuminen Toimintakertomuksessa on ilmoitettu tiedot talousarvion toteutumisesta sekä on annettu riittävä selvitys (annettava kirjallisesti) olennaisista poikkeamista talousarvioon nähden. Olennaisuutta arvioidaan sekä absoluuttisesti että suhteutettuna asunto-osakeyhtiön kokoon. Vaikka poikkeama olisi prosentuaalisesti suuri mutta euromääräisesti pieni, pienellekään yhtiölle ei yleensä synny erityistä selvitysvelvollisuutta. Suuriin korjaushankkeisiin liittyvät talousarviopoikkeamat ovat tyypillisesti sellaisia, joissa merkittävästi poikkeava kustannuskehitys laukaisee selvitysvelvollisuuden. Olennaiset poikkeamien syyt on mainittu toimintakertomuksessa erikseen. Tuleva kehitys Todennäköisestä tulevasta kehityksestä on annettu arvio. Tuleva korjaustarve (käytännössä nämä tiedot löytyvät kunnossapitotarvelvityksestä) Voiton käsittely Toimintakertomuksessa on ilmoitettu hallituksen esitys yhtiön taseen osoittamaa voittoa koskeviksi toimenpiteiksi

12 TOIMINNANTARKASTUSKERTOMUSMALLI Asunto Oy Mallitalon osakkeenomistajille Olen tarkastanut Asunto Oy Mallitalon (Y-tunnus ) hallinnon, tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tilikaudelta Suorittamassani toiminnantarkastuksessa yhtiön taloutta ja hallintoa on tarkastettu yhtiön toiminnan laadun ja laajuuden kannalta riittävällä tavalla. Lausun toiminnantarkastuksen johdosta seuraavaa: Tilinpäätös sisältää olennaisilta osilta yhtiön tuotot, kulut, varat, oman pääoman, velat ja yhtiön antamat vakuudet. Toimintakertomus sisältää olennaisilta osilta: 1. tiedot yhtiövastikkeen käytöstä 1 2. tiedot yhtiön omaisuuteen kohdistuvista pysyvistä rasitteista ja kiinnityksistä sekä siitä, missä panttikirjat ovat 2 3. tiedot olennaisista tapahtumista tilikaudella ja sen päättymisen jälkeen 4. tiedot talousarvion toteutumisesta sekä riittävän selvityksen olennaisista poikkeamista talousarvioon nähden 5. arvion yhtiön talouden todennäköisesti tulevasta kehityksestä 6. hallituksen esityksen yhtiön voittoa koskeviksi toimenpiteiksi 3 Tilinpäätös voidaan vahvistaa ja vastuuvelvollisille myöntää vastuuvapaus 4. Oulussa, Hannes Leppä 1 Pakollinen lausunto vain, jos vastike voidaan periä eri tarkoituksiin eri perustein 2 Pakollinen lausunto vain, jos yhtiön omaisuuteen kohdistuu rasitteita tai kiinnityksiä 3 Lisäksi on lausuttava siitä, jos toiminnankertomus sisältää hallituksen esityksen muun vapaan oman pääoman jakamisesta. 4 Tämä on vapaaehtoinen tieto

TOIMINNANTARKASTUS ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ. Mitä laki sanoo toiminnantarkastuksesta ja toiminnantarkastuksesta?

TOIMINNANTARKASTUS ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ. Mitä laki sanoo toiminnantarkastuksesta ja toiminnantarkastuksesta? TOIMINNANTARKASTUS ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ Mitä laki sanoo toiminnantarkastuksesta ja toiminnantarkastuksesta? Toiminnantarkastus prosessina Toiminnantarkastuksen dokumentointi Ohje toiminnantarkastuskertomuksesta

Lisätiedot

TOIMINNANTARKASTUS ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ

TOIMINNANTARKASTUS ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ TOIMINNANTARKASTUS ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ Pekka Luoto toiminnanjohtaja, KTM Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys TOIMINNANTARKASTUS ASUNTO-OSAKEYHTIÖSSÄ Yleistä toiminnantarkastuksesta Asunto-osakeyhtiölaki

Lisätiedot

TOIMINNANTARKASTUS. Toiminnantarkastus vs. tilintarkastus

TOIMINNANTARKASTUS. Toiminnantarkastus vs. tilintarkastus TOIMINNANTARKASTUS Toiminnantarkastus vs. tilintarkastus Toiminnantarkastus Asunto-osakeyhtiöissä ja yhdistyksissä on oltava yhtiökokouksen valitsema toiminnantarkastaja, jos sillä ei ole tilintarkastajaa.

Lisätiedot

Toiminnantarkastus ja tilintarkastus kaavailuja tulevasta asuntoosakeyhtiölaista

Toiminnantarkastus ja tilintarkastus kaavailuja tulevasta asuntoosakeyhtiölaista Toiminnantarkastus ja tilintarkastus kaavailuja tulevasta asuntoosakeyhtiölaista Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto UUDISTUKSEN AIKATAULU Työryhmän mietintö 5/2006 6/2008 - luonnos hallituksen

Lisätiedot

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Yhdistyslain muutos 1.9.2010 Yhdistyslain (678/2010) muutos tullut voimaan 1.9.2010 Keskeisimmät muutokset Toiminnantarkastus Tämän lain

Lisätiedot

Toiminnantarkastus, miten se tehdään?

Toiminnantarkastus, miten se tehdään? Toiminnantarkastus, miten se tehdään? Taloyhtiötapahtuma 6.4.2016, Messukeskus Juho Järvinen Talous- ja veroasiantuntija Suomen Kiinteistöliitto Tutkimus- ja kehityspalvelut Kiinteistöliitossa 2 T&K-palvelut

Lisätiedot

Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet

Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet HYYN PUHEENJOHTAJASEMINAARI JARI RINTA-AHO, SUOMEN FYSIIKANOPISKELIJAT RY MATIAS NURMI, HYYN JÄRJESTÖVALIOKUNTA Sisältö 1. Toiminnantarkastaja: tehtävät ja vaatimukset

Lisätiedot

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Yhdistyslain muutos 1.9.2010 Yhdistyslain (678/2010) muutos tullut voimaan 1.9.2010 Keskeisimmät muutokset Tämän lain toiminnantarkastusta

Lisätiedot

Opas. Taloyhtiön talous

Opas. Taloyhtiön talous Opas Taloyhtiön talous Sisältö 2 1. Taloyhtiön taloudelliset vastuut 3 2. Taloussuunnittelu 4 3. Maksujen kerääminen osakkailta 5 Tässä oppaassa kerromme taloyhtiön talouden suunnittelusta sekä taloudenhoitamisen

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

Tilinpäätös ja toimintakertomus 2007. KTM Tapio Tikkanen Kirjurituote Oy

Tilinpäätös ja toimintakertomus 2007. KTM Tapio Tikkanen Kirjurituote Oy Tilinpäätös ja toimintakertomus 2007 KTM Tapio Tikkanen Kirjurituote Oy Toimintakertomuksen rooli Toimintakertomus eriytetty tilinpäätöksestä kirjanpitolaissa Kirjanpitolaki ei edellytä pieniltä kirjanpitovelvollisilta

Lisätiedot

As Oy Helsingin Laajasalontie 65

As Oy Helsingin Laajasalontie 65 Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä 31.12.2025 asti. Osoite c/o Jussi Vuorilahdentie 2 A Y-tunnus 0582432-4 00870 Helsinki Kotipaikka Helsinki Sisällys Sivu Kansilehti 1 Sisällysluettelo 2 Hallituksen

Lisätiedot

Näytesivut. ToIMINNAN-

Näytesivut. ToIMINNAN- 4 ToIMINNAN- TARKAstuksEN suorittaminen, vaihe 2: HALLINNon TARKAstus Hallinnon tarkastuksessa tarkastetaan hallinnon järjestäminen ja se, että yhtiön johdon toiminta on ollut asunto-osakeyhtiölain, yhtiöjärjestyksen

Lisätiedot

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki.

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. Asunto Oy Kahisevanrinteen Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. 2 Yhtiön tarkoituksena on omistaa ja hallita tonttia n:o 10 Espoon kaupungin

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Partiomiehentie 1 - Bostads Ab Patrullvägen 1 24.09.2015 12:22:10 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.09.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua.

Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua. HÄMEENLINNAN ELÄKKEENSAAJAT RY Taloussääntö Yleisiä määräyksiä 1 Yhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöstä tehtäessä on noudatettava yhdistyslain, kirjanpitolain ja -asetuksen

Lisätiedot

Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa

Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Asunto-osakeyhtiön toimielimet Hallituksen toiminta Kokoontuminen ja päätöksenteko

Lisätiedot

Sisällys 7. Esipuhe 5. 1 Yleistä kiinteistöyhtiöistä 17. 2 Kirjanpitolain yleiset kirjanpitoa. kirjanpitoaineisto 29

Sisällys 7. Esipuhe 5. 1 Yleistä kiinteistöyhtiöistä 17. 2 Kirjanpitolain yleiset kirjanpitoa. kirjanpitoaineisto 29 Sisällys Esipuhe 5 Lyhenteet 15 1 Yleistä kiinteistöyhtiöistä 17 1.1 Asunto-osakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö ja tavallinen kiinteistöosakeyhtiö 17 1.2 Kiinteistöyhtiöihin sovellettava lainsäädäntö

Lisätiedot

Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta

Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2009 1 Asunto-osakeyhtiölain voimaantulo Asunto-osakeyhtiölaki ( / ), jäljempänä

Lisätiedot

sisällys ALKusANAT JoHDANTo ToIMINNANTARKAsTus KoKoNAIsuuTENA

sisällys ALKusANAT JoHDANTo ToIMINNANTARKAsTus KoKoNAIsuuTENA Sisällys Alkusanat 5 1 Johdanto 15 1.1 Toiminnantarkastajan valitseminen asunto-osakeyhtiöön 15 1.2 Toiminnantarkastuksen tavoitteet 16 1.2.1 Taloyhtiön sidosryhmien luottamuksen lisääminen 16 1.2.2 Taloyhtiön

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

Toimintakertomuksen rooli

Toimintakertomuksen rooli Tilinpäätös 2008 KTM Tapio Tikkanen Kirjurituote Oy Toimintakertomuksen rooli Toimintakertomus eriytetty tilinpäätöksestä kirjanpitolaissa Kirjanpitolaki ei edellytä pieniltä kirjanpitovelvollisilta toimintakertomusta

Lisätiedot

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA STOCK TRADERS TEAM FINLAND OY elo Esa Uusikartano Eurantie 198 23800 LAITILA Y-tunnus: 1860758-0 Kotipaikka: Laitila TASEKIRJA Tilikausi 01.01.2015-31.12.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 TASEKIRJA

Lisätiedot

VYY:n järjestökoulukset. Kirjanpito ja taloushallinto

VYY:n järjestökoulukset. Kirjanpito ja taloushallinto VYY:n järjestökoulukset Kirjanpito ja taloushallinto SISÄLTÖ Lainsäädännön asettamat velvoitteet Kirjanpito Tilinpäätös ja toimintakertomus Toiminnantarkastus Materiaalin säilytys Vahingonkorvausvelvollisuus

Lisätiedot

AMMATTIOSASTON TILINTARKASTAJISTA TOIMINNANTARKASTAJIA. Milloin yhdistykseen on valittava auktorisoitu HTM- tai KHT-tilintarkastaja.

AMMATTIOSASTON TILINTARKASTAJISTA TOIMINNANTARKASTAJIA. Milloin yhdistykseen on valittava auktorisoitu HTM- tai KHT-tilintarkastaja. 25.8.2011 1 Arto Kuusiola Ossi Viljakainen AMMATTIOSASTON TILINTARKASTAJISTA TOIMINNANTARKASTAJIA Yleistä Yhdistysten talouden ja hallinnon tarkastusta koskevat säännökset uudistettiin Eduskunnassa keväällä

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-oy Vesalan pientalot 16.10.2015 12:01:06 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 16.10.2015 Toiminimi: Asunto-oy Vesalan pientalot Yritys- ja

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä.

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. Sivu: 1(5) Kysytty 01-09-2014. Voimassa 28-08-2014 lähtien Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. 2 Yhtiön kotipaikka on Tyrnävä. 3 Yhtiön

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :37:34 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :37:34 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 09.11.2016 15:37:34 Y-tunnus: 0160494-9 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 0160494-9 Nimi: Asunto Oy Kotkan Lemminkäisenkatu 11 Sisältö:

Lisätiedot

Pienen yhdistyksen toiminnantarkastus. Eeva-Kaisa Rouhiainen Wanhain Toimijain Yhdistys

Pienen yhdistyksen toiminnantarkastus. Eeva-Kaisa Rouhiainen Wanhain Toimijain Yhdistys Pienen yhdistyksen toiminnantarkastus Eeva-Kaisa Rouhiainen Wanhain Toimijain Yhdistys Sisältö Ainejärjestö Toiminnantarkastus Toimitettava materiaali Toiminnantarkastuskertomus Muistilista Lopuksi Ainejärjestö

Lisätiedot

Näytesivut HALLITUS. 4.1 Hallituksen tehtävät

Näytesivut HALLITUS. 4.1 Hallituksen tehtävät ut iv es yt Nä 4 HALLITUS 4.1 Hallituksen tehtävät Hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallinnon lisäksi yhtiön hallituksen tulee huolehtia yhtiön rakennusten

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Mannerheiminkatu 34 13.08.2015 12:52:14 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 13.08.2015 Toiminimi: Asunto Oy Porvoon Mannerheiminkatu

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenpeikko ja kotipaikka Vantaa.

Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenpeikko ja kotipaikka Vantaa. ASUNTO OY KAARENPEIKKO YHTIÖJÄRJESTYS 1 TOIMINIMI Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenpeikko ja kotipaikka Vantaa. 2 TOIMIALA Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Vantaan kaupungin Pohjois-Kaarelan

Lisätiedot

Usein kysyttyä PRH. Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus https://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/ usein_kysyttya.html#prh.ukk.item_2 11.9.

Usein kysyttyä PRH. Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus https://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/ usein_kysyttya.html#prh.ukk.item_2 11.9. Usein kysyttyä PRH Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus https://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/ usein_kysyttya.html#prh.ukk.item_2 11.9.2015 K: Voiko yhdistyksen kokouksessa äänestää valtakirjalla? V:

Lisätiedot

Hallituksen tehtävät ja vastuut

Hallituksen tehtävät ja vastuut Hallituksen tehtävät ja vastuut Taloyhtiötapahtuma 2016 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Hallituksen rooli ja tehtävät taloyhtiössä Hallituksen päätöksenteko Hallituksen

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS. ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) Kaupparekisterin rekisteröimä Toiminimi

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS. ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) Kaupparekisterin rekisteröimä Toiminimi ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Ahtola ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita tonttia

Lisätiedot

MITÄ MUISTETTAVA TARKASTETTAESSA

MITÄ MUISTETTAVA TARKASTETTAESSA MITÄ MUISTETTAVA TARKASTETTAESSA Asunto-osakeyhtiölakia laadittaessa tunnutaan lähdetyn pitkälti siitä ajatuksesta, että osakkaat saavat, mitä tilaavat siis kovin monen tasoinen toiminnantarkastus lienee

Lisätiedot

SISÄLLYS EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6

SISÄLLYS EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6 SISÄLLYS ALKUSANAT 6. PAINOKSEEN 5 EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6 1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖ JA SEN HALLINTO 17 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asunto-osakeyhtiölain soveltamisala 17 1.1.1 Mikä on asunto-osakeyhtiö?

Lisätiedot

2.1 Yleistä toimintakertomuksesta

2.1 Yleistä toimintakertomuksesta 2 Toimintakertomus 2.1 Yleistä toimintakertomuksesta Toimintakertomuksen tehtävä on täydentää tilinpäätöstä. Se antaa tilikaudesta sellaisia tietoja, jotka eivät tule tarpeeksi hyvin selville tilinpäätöksestä,

Lisätiedot

Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta

Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Raportin sivumäärä 6 2015 KPMG Oy Ab, 8 Finnish Iimited Iiability company and 8 member firm of the KPMG network of independent member firma affiliated

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski 05.10.2015 09:39:26 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 05.10.2015 Toiminimi: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖRJESTYS: Fastighets Ab Commerce Kristinestad - Kiinteistö Oy Commerce 05.03.2014 11:58:45 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 05.03.2014 Toiminimi: Fastighets

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Rovaniemen Salmenperä 5 07.01.2015 18:43:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 07.01.2015 Toiminimi: Asunto Oy Rovaniemen Salmenperä 5

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Vesitorninmäki 06.08.2016 14:35:02 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 06.08.2016 Toiminimi: Asunto Oy Porvoon Vesitorninmäki Yritys-

Lisätiedot

Toiminnantarkastus asunto-osakeyhtiössä

Toiminnantarkastus asunto-osakeyhtiössä Toiminnantarkastus asunto-osakeyhtiössä Lahti, 31.1.2013 Elina Skarra lakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry YLEISTÄ ASUNTO-OSAKEYHTIÖN TARKASTUKSESTA Yleistä asunto-osakeyhtiön

Lisätiedot

ASUNTO-OY KRAAKUNVARPU. Yhtiöjärjestys. 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Kraakunvarpu ja kotipaikka Turun kaupunki.

ASUNTO-OY KRAAKUNVARPU. Yhtiöjärjestys. 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Kraakunvarpu ja kotipaikka Turun kaupunki. 1 ASUNTO-OY KRAAKUNVARPU Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Kraakunvarpu ja kotipaikka Turun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on Turun kaupungin Varissuon kaupunginosan 37. korttelin tontin n:o

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi ja kotipaikka

YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi ja kotipaikka YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Helsingin Kalasataman Kymppi, ruotsiksi Fastighets Ab Fiskehamnen Tio i Helsingfors ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön

Lisätiedot

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset 19.4.2011

Omaishoitajat ja Läheiset 19.4.2011 Omaishoitajat ja Läheiset 19.4.2011 Yhdistyslain muutokset 1.9.2010 1. Etäosallistuminen 2. Yksimielinen päätös 3. Hallituksen tehtävien selventäminen 4. Hallituksen jäsenen asuinpaikka 5. Velvollisuus

Lisätiedot

eportti - Yhtiöjärjestys

eportti - Yhtiöjärjestys Sivu 1/5 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 27.06.1997 Toiminimi: Asunto Oy Töölö-Hesperia Yritys- ja yhteisötunnus: 0200373-1 Kaupparekisterinumero: 75.920 Voimassaoloaika:

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Pohjana OAJn mallisääntö/käsitelty hallituksessa ja

Pohjana OAJn mallisääntö/käsitelty hallituksessa ja Pohjana OAJn mallisääntö/käsitelty hallituksessa 17.2.2016 ja 21.3.2018 OAJn Kanta-Hämeen alueyhdistys ry OAJ Kanta-Häme TALOUSSÄÄNTÖ Yleisiä määräyksiä 1 Alueyhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa,

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

l* f^å*' olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon,

l* f^å*' olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon, TARKASTUSKERTOMUS olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon, tifinpäätöksen ja hallinnon tilikaudelta 01.0r.2012 so.oo.zot g. Halliituksen allekirjoittama tilinpäätös sisältää tuloslaskelman,

Lisätiedot

ASUNTO OY KIIHTEL YKSEN KOTIKULMA TILINPMTÖS TIUKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

ASUNTO OY KIIHTEL YKSEN KOTIKULMA TILINPMTÖS TIUKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 ASUNTO OY KIIHTEL YKSEN KOTIKULMA TILINPMTÖS TIUKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 SISÄLL YSLUETTELO,,,,, TOIMINTAKERTOMUS, 3 VASTIKERAHOITUSLASKELMA 5 TULOSLASKELMA 6 TASE - 7 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT.... -

Lisätiedot

ASUNTO OY LINNANKATU 8 YHTIÖJÄRJESTYS

ASUNTO OY LINNANKATU 8 YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO OY LINNANKATU 8 YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO OY LINNANKATU 8 nimisen asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Linnankatu 8 ja sen toimialana on omistaa ja hallita tonttia nro 5

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA. Simo Vihemäki, lakimies

OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA. Simo Vihemäki, lakimies UUSI ASUNTO- OSAKEYHTIÖLAKI PÄHKINÄNKUORESSA Simo Vihemäki, lakimies Kiinteistöliitto Uusimaa YLEISTÄ Aikataulu Hallituksen esitys (HE 24/2009) annettu eduskunnalle 27.3.2009 Lain voimaantulo 1.7. 2010

Lisätiedot

HYY Tilinpäätöskoulutus

HYY Tilinpäätöskoulutus HYY Tilinpäätöskoulutus KHT Johanna Hilden Tilinpäätös Tilinpäätöksen vaiheet - Tilinpäätöksen vaiheet - Tilinpäätös tasekirjan perusvaatimukset - Tuloslaskelma - minne kirjaan mitäkin?! - Tase mikä se

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

Yhtiojarjestyksen 20 :n talle kokoukselle maaraamat asiat

Yhtiojarjestyksen 20 :n talle kokoukselle maaraamat asiat Y-tunnus 0480996-6 KOKOUSKUTSU 2.4.2014 VARSINAINEN YHTIOKOKOUS Aika: Keskiviikko 16.4.2014 alkaen klo 18.00- Paikka: Suutarilan ylaaste, Ruokasali, Vaskiniitynkuja 2, 00740 Helsinki Yhtiokokouksessa kasitellaan

Lisätiedot

osakeyhtiölain kielenhuolto

osakeyhtiölain kielenhuolto Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 20.3.2008 Kielenhuoltajien kommenttien aiheita Saako lukija tarpeeksi

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-Oy Säästöpurje 19.03.2015 16:26:25 1(14) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.03.2015 Toiminimi: Asunto-Oy Säästöpurje Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Puolukkapolku 2 - Bostads Ab Lingonstigen 2 i 15.10.2015 11:28:32 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 15.10.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

Y-tunnus 0217266-6 Sivu 1 (7)

Y-tunnus 0217266-6 Sivu 1 (7) Sivu 1 (7) ASUNTO OY KAARENMÄKI YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenmäki ja kotipaikka Vantaa. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Vantaan kaupungin Pohjois-Kaarelan

Lisätiedot

UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI MENETTELYT YHTIÖKOKOUKSESSA. SKH-Isännöinti Oy 13.10.2010

UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI MENETTELYT YHTIÖKOKOUKSESSA. SKH-Isännöinti Oy 13.10.2010 UUSI ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI MENETTELYT YHTIÖKOKOUKSESSA SKH-Isännöinti Oy 13.10.2010 Asunto-osakeyhtiölaki 22.12.2009 Asunto-osakeyhtiölain kokonaisuudistus Pääosin nykykäytäntö kirjattu lakiin Eriytetään

Lisätiedot

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT 8 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen säännöissä on mainittava: 1) yhdistyksen nimi; 2) yhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta; 3) yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot;

Lisätiedot

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys 27.3.2014 1. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 27.3.2014 määrännyt osuuskuntalain (1488/2001) 7 luvun

Lisätiedot

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 Sisällys Alkusanat 5 1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asuntoosakeyhtiölain soveltamisala 16 1.1.1 Asunto-osakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö ja kiinteistöosakeyhtiö

Lisätiedot

Sisällys. 3.2.1 Tilijärjestelmä 27 3.2.2 Tililuettelo 29

Sisällys. 3.2.1 Tilijärjestelmä 27 3.2.2 Tililuettelo 29 Sisällys Esipuhe 5 1 YLEISTÄ KIINTEISTÖYHTIÖISTÄ 15 1.1 Asunto-osakeyhtiö, keskinäinen kiinteistö-osakeyhtiö ja tavallinen kiinteistöosakeyhtiö 15 1.2 Kiinteistöyhtiöihin sovellettava lainsäädäntö 16 2

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa

YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUKSEN PITOAIKA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Varsinainen kokous pidettävä 6 kk:n kuluessa tilikauden päättymisestä

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Pori j as lahden Säästöpuisto. Yhtiön kotipaikka on Vilppulan kunta Pohjaslahden kylä.

Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Pori j as lahden Säästöpuisto. Yhtiön kotipaikka on Vilppulan kunta Pohjaslahden kylä. YHT10JARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Pori j as lahden Säästöpuisto. Yhtiön kotipaikka on Vilppulan kunta Pohjaslahden kylä. 2 Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Vilppulan kunnan Pohjaslahden

Lisätiedot

Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013

Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013 Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013 Asunto Oy Kemin Ruorianpuisto Y-tunnus 2036665-9 Tasekirja 31.12.2013 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2013-31.12.2013 Sisällys Sivu Tase 3-4 Tuloslaskelma

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 1464743-8 Kaupparekisterinumero: 723.420 Voimassaoloaika: 01.12.1997

Lisätiedot

Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta?

Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyslaki pähkinän kuoressa Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyksen toimintaa säätelee Yhdistyslaki (26.5.1989/503) Tärkein yhdistyksiä ohjaava laki. Yhdistyksen kokous Ylin päätäntävalta

Lisätiedot

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin 1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy

Lisätiedot

Miksi säännöt tulisi uudistaa?

Miksi säännöt tulisi uudistaa? Miksi säännöt tulisi uudistaa? Sisältö 1. Mitä laki sanoo osakaskunnista... 1 2. Lain kanssa ristiriidassa olevat kohdat säännöissä... 2 1) osakaskunnan nimi ja kotipaikka sekä osakaskunnalle kuuluva yhteinen

Lisätiedot

Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101

Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101 Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101 Tässä esityksessä Yhdistyksen talous Miten kirjaa pidetään Yleistä kirjanpidosta Tosite, tase, tuloslaskelma ja sellaiset Vuoden

Lisätiedot

ASUNTO OY ETELÄ HESPERIANKATU 6

ASUNTO OY ETELÄ HESPERIANKATU 6 9.6.2005 YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO OY ETELÄ HESPERIANKATU 6 ASUNTO OY ETELÄ HESPERIANKATU 6 1(5) Yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Etelä Hesperiankatu 6 ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

VALTION TILINTARKASTUSLAUTAKUNTA KANNANOTTO Annettu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2009 N:o 1/2009. Tilintarkastuskertomuksen sisältö.

VALTION TILINTARKASTUSLAUTAKUNTA KANNANOTTO Annettu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2009 N:o 1/2009. Tilintarkastuskertomuksen sisältö. VALTION TILINTARKASTUSLAUTAKUNTA KANNANOTTO Annettu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2009 N:o 1/2009 Asia Aloite Kannanotto Tilintarkastuskertomuksen sisältö Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Taloudenhoito, kirjanpito ja kuitit sekä toiminnan- / tilintarkastus. Kyläpäällikkökoulutus

Taloudenhoito, kirjanpito ja kuitit sekä toiminnan- / tilintarkastus. Kyläpäällikkökoulutus Taloudenhoito, kirjanpito ja kuitit sekä toiminnan- / tilintarkastus Kyläpäällikkökoulutus Talouden hoitaminen yhdistyksessä Yhdistys hankkii tuloja, jotka se uhraa menoina tuottaakseen suoritteita, joiden

Lisätiedot

1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Pestikuja 1 ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Pestikuja 1 ja sen kotipaikka on Helsinki. Sivu: 1(5) Kysytty 10-04-2015. Voimassa 10-04-2015 lähtien YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO OY HELSINGIN PESTIKUJA 1 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Pestikuja 1 ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Luumäen kunta Loppuraportti 2013

Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Yhtiön osakekirjat painetaan asunto-osakeyhtiön osakekirjojen painamiseen hyväksytyssä painolaitoksessa.

Yhtiön osakekirjat painetaan asunto-osakeyhtiön osakekirjojen painamiseen hyväksytyssä painolaitoksessa. ASUNTO OY KAARENKEIJU YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Kaarenkeiju ja kotipaikka Vantaa. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita Vantaan kaupungin Pohjois-Kaarelan kylässä

Lisätiedot

Taloyhtiön tilinpäätös ja talousarvio

Taloyhtiön tilinpäätös ja talousarvio Taloyhtiön tilinpäätös ja talousarvio Riihimäki 28.2.2017 Asianajaja, varatuomari Erkki Pusa Asianajotoimisto Erkki Pusa Ky Taloyhtiön taloudenpito kokonaisuus, jonka tarkoituksena on huolehtia taloyhtiön

Lisätiedot

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto Yhtiön johto Yhtiön johto käsittää hallituksen sekä isännöitsijän Johdon tehtävä Yhtiön hallituksen ja isännöitsijän on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua (1 luku 1 ) Johdon toimittava: huolellisesti

Lisätiedot

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio

toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle talousarvio Kokouskutsu Kiinteistö Oy Sallas Huoneistot c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200 fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Yhdistysoikeus. 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry. Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon

Yhdistysoikeus. 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry. Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon Yhdistysoikeus 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry Yhdistysoikeus Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon Tuomioistuinratkaisut Yhdistyskäytäntö Perustuslaki yhdistymisvapaus

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010.

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010. Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 1 Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010 Sisallys Sivu Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kaytetyista tilikirjoista 5 Tositelajit

Lisätiedot

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto. YHTIÖJÄRJESTYS 2015 YHTIÖJÄRJESTYS 2 (7) 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö, ja sen kotipaikka Helsinki. Yhtiön toiminta käsittää Euroopan

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 2 LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen. Säätiön kotipaikkakunta on Helsinki. 2 Tarkoitus Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Näytesivut. 8.1 Taloyhtiön tuloslaskelma

Näytesivut. 8.1 Taloyhtiön tuloslaskelma 8 Taloyhtiön tuloslaskelma, tase ja liitetiedot 8.1 Taloyhtiön tuloslaskelma Taloyhtiön tuloslaskelman rakenne poikkeaa huomattavasti liiketoimintaa harjoittavien yritysten tuloslaskelmasta. Kiinteistön

Lisätiedot

1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Kapteenska ja kotipaikka Helsinki.

1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Kapteenska ja kotipaikka Helsinki. 1 Liite 1 Asunto Oy Helsingin Kapteenska Yhtiöjärjestys 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Helsingin Kapteenska ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on vuokrasopimuksen

Lisätiedot