Klaukkalan asemakaavan muuttaminen Haikalan alueen pohjoispuolella Klaukkalan ohikulkutien mukaiseksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Klaukkalan asemakaavan muuttaminen Haikalan alueen pohjoispuolella Klaukkalan ohikulkutien mukaiseksi"

Transkriptio

1 Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Klaukkalan asemakaavan muuttaminen Haikalan alueen pohjoispuolella Klaukkalan ohikulkutien mukaiseksi 1047/ /2012 ASRA 122 Nurmijärven kunnan valtuusto on lausunnossaan Uudenmaan ELY-keskukselle päättänyt esittää Klaukkalan ohikulku tien yleissuunnitelmaa hyväksyttäväksi vaihtoehdon VE 1 (eteläinen linjaus) mukaisesti. Alueella voimassa olevassa Uudenmaan maa kun ta kaa vas sa Klaukka lan ohikulkutie on osoi tettu ohjeellisena tie yhtey te nä. Uu denmaan 2. vaihemaakuntakaava eh dotuksessa yleis suun ni tel man mukainen lin jaus Klaukkalan ohi kul kutielle. Suunnittelualueella on voimassa MRL 38 :n mukainen rakennuskielto yleiskaavan laatimista varten saakka. VE 1:n alueella on voimassa asemakaava noin paaluvälillä Kirkkotien liittymä on kokonaan asemakaavoitetulla alueella. Kirkko tie (K1) on noin paaluvälillä asemakaavoitetulla alueella. Tielinjaus liittymineen sijoittuu pääosin asemakaavan maa- ja metsätalousalueelle. Valtuusto on lausunnossaan ilmoittanut kunnan sitoutuvan muuttamaan asemakaavaa tarvittavilta osin yleissuunnitelman mukaisesti. Nyt käynnissä oleva yleissuunnitelman tarkistus perustuu vuon na 2005 val mistuneeseen yleissuunni telmaan. Yleissuunnitelman tarkistuk sessa esitetään ohi kulkutien lin jausratkaisuksi kahta vaihto ehtoa, VE 1 ja VE 2B, jotka poikkeavat toisistaan Ripatin alueella noin 3,5 kilomet rin pituisella osuudella; lin jausvaihtoehto VE 1 kier tää Ripatin alueen eteläpuolel ta, linjausvaih toehto VE 2B alueen pohjoispuolel ta. Mo lempien vaih toehtojen pää periaatteet ovat seu raavat: ohikulkutie esitetään toteutettavaksi yksiajorataisena 1+1 -kaistaisena tienä Numlahdesta Luhtajoentien eritasoliittymään asti;

2 osuuden pi tuus on noin 6 kilometriä Luhtajoentien eritasoliittymän ja Hämeenlinnanväylän (valtatie 3) välinen osuus esitetään toteutettavaksi kaksiajorataisena 2+2 -kaistaisena tienä; osuuden pituus on noin 2,5 kilometriä ohikulkutien mitoitusnopeus on pääosin 80 km/h; Klaukkalantien liittymässä nopeustaso on 60 km/h, samoin Metsäkylän ja Lamminsuon eritasoliittymien (mt 130 ja vt3) välisellä osuudella mitoitusnopeus on 60 km/h ohikulkutien ja Klaukkalantien liittymä toteutetaan tasoliittymänä, samoin yksityistieliittymät Tyynelän alueen kohdalla. Eritasoliittymät toteutetaan kirkkotien, Luhtajoentien, mt 130:n ja vt 3:n liittymiin. Lisäksi suunnittelualueelle esitetään meluntorjuntaa, tievalaistusta, uusia siltoja ja ympäristönhoidon toimenpiteitä. Suunnitelma-asiakirjat ovat nähtävissä ELY-keskuksen www-sivuilla osoitteessa: ohikulkutie/sivut/ajankohtaistakartat.aspx Asemakaavoituksen tulosyksikössä on laadittu kaavamuutosluonnos yleissuunnitelma-aineiston pohjalta. Myös osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu. Kaavamuutos koskee pääosin asemakaavan maatalousaluetta (M) ja lisäksi omakotitalojen (AO) korttelia 3184 ja katualuetta. Ohikulkutien yleis suun nitelman mukainen liikennealue on merkitty kaavaan maantien alu eeksi (LT). Yleissuunnitelmassa esitetty melusuojaus on sisälly tetty maantien alueeseen. Kaavan muuttamisella ei tässä tapauksessa voi katsoa olevan taloudellisia eikä ympäristöön tai ilmastonmuutokseen kohdistuvia vaikutuksia. Tien rakentamisen vaikutukset on selvitetty tiesuunnittelun yhteydessä. Teknisen johtajan esitys: Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää ilmoittaa Klaukkalan ase ma kaavan korttelia 3184 sekä maatalous- ja katualuetta koske van kaavamuutoksen vi reille tulleeksi ja päät tää esit tää kaa vamuu tos luon nok sen kunnan halli tuksen hy väk syttä väksi ja suunnit teluai neis ton MRA 30 :n mu kai sessa tarkoi tuk sessa näh tä ville lai tetta vaksi 21 päivän ajaksi. Lisätietoja: asemakaavapäällikkö Timo Lehtinen, puh

3 Päätökseen kuuluu liite nro 6. KH 287 Esitys: Kunnanhallitus päättää hyväksyä asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan esityksen, joka koskee Klaukkalan asemakaavan korttelin 3184 sekä maatalous- ja katualueen muutosluonnosta. Muutosluonnos ja suunnitteluaineisto asetetaan MRA 30 :n mukaisessa tarkoituksessa nähtäville 21 päivän ajaksi. Päätökseen kuuluu liite nro 3. ASRA 81 Asemakaavan muutos mahdollistaa Kirkkotien pohjoisosan toi mi misen jatkossa katuna/yhdystienä Klaukkalan ohikulkutielle. Ase makaa van muutoksella mahdollistetaan Kirkkotien uusi linjaus ja ti la varaus Klaukkalan ohikulkutien tiesuunnitelman ja sen yhteydessä laadi tun Kirkkotien katusuunnitelman mukaisesti. Lisäksi tarkistetaan lähi vir kis tys alu een (VL) ja suojaviheralueen (EV) sekä kort te li aluei den (AO, 3178 ja 3184) rajauksia. Asemakaavan muutoksella päi vi te tään myös korttelien kaavamääräyksiä vastaamaan nykyistä lain sää däntöä. Aiempi asemakaavan muutosluonnos oli nähtävillä vä li se nä aikana. Tänä aikana saatiin yksi lausunto ja seitsemän mieli pi det tä. Yhteistyössä Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa kaavaratkaisua muu tet tiin keväällä 2016 siten, että voimassa oleva asemakaava (raken nus kaa va vuodelta 1962) on kaavaehdotuksessa esitetyltä osin pe rus tel tua kumota laajan maatalousalueen osalta ja sijoittaa Klaukka lan ohikulkutie kokonaisuudessaan asemakaava-alueen ul ko puolel le. Maankäyttö- ja rakennuslain 83 mukaan Kirkkotien poh joisosan maantiealuetta ei voida asemakaavassa osoittaa lii ken ne alu eena, vaan se pitäisi osoittaa katuna. Lisäksi ohikulkutien tie suun ni telmas sa osoitetut yksityistiet tulisi asemakaavassa osoittaa katuina. Kos ka kumottavalle alueelle ei ole Klaukkalan osayleiskaavassa osoi tet tu asemakaavoitusta edellyttävää yksityiskohtaista maan käyttöä (MRL 50 ), ei ole tarkoituksenmukaista osoittaa alueen yk si tyis-

4 tei tä kaduiksi. Kumoaminen katsottiin parhaaksi keinoksi varmistaa, etteivät asema kaa va ja tekeillä oleva Klaukkalan ohikulkutien tiesuunnitelma ole kes ke nään ristiriidassa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päi vi tettiin ( ) vastaamaan muuttunutta suunnitelmaa. Ase ma kaavan kumoamisen johdosta järjestettiin ylimääräinen kuuleminen niille, joiden elinoloihin muutoksella katsottiin olevan vaikutusta. Yli määräi nen kuuleminen suoritettiin välisenä ai ka na. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman päivityksestä sekä kaa va luonnok ses ta tiedotettiin myös Nurmijärven Uutisissa Yli määräi sen kuulemisen aikana saatiin kolme mielipidettä. Vuoden 2012 mielipiteissä korostui mm. ohikulkutien linjauksen valin ta, asemakaavan sisältövaatimukset, vaikutusten arvioinnin riit tämät tö myys ja aluerakenteen kokema muutos. Mielipiteet on huo mioitu mahdollisuuksien mukaan asemakaavaehdotusta laa dit taes sa ja niillä on ollut vaikutusta asemakaavaan ja ase ma kaa va se los tuk sen sisältöön. Esimerkiksi ehdotukset tonttien muotoilusta on otet tu huomioon asemakaavassa, samoin on myös huomioitu elin ym pä ristön laatu varaamalla tilaa melusuojauksille. Vaikutusten ar vioin tia on täydennetty selostuksessa. Tie- ja katu-suunnitelmassa on muutettu mm. siten, että Kirkkotie on matalammalla ympäristöön ver rat tu na ja myös kallioleikkausta on madallettu, jotta se soveltuu pa rem min maisemaan. Vuoden 2012 lausunnossa ELY-keskus lausuu, että asemakaavan suun nit te lun pitää perustua tiesuunnitelma mukaiseen sijaintiin ja edel lyt ti, että asemakaavan muutos pitää suunnitella kiinteässä yhteis työs sä tiesuunnitelman kanssa. Asemakaavaehdotusta on tehty yh teis työs sä ja se perustuu tiesuunnitelman ratkaisuihin. Ylimääräisen kuulemisen mielipiteissä korostui mm. kuulemisen laajuu den riittämättömyys, vaikutusten arvioinnin riittämättömyys ja ohikul ku tien linjaus. Saadut mielipiteet on huomioitu asemakaavaa laadit taes sa. Saatujen mielipiteiden perusteella suunnitteluaineiston päi vit tä mi ses tä tiedotettiin Nurmijärven Uutisissa Mielipiteisiin ja lausuntoon on laadittu vastineet ja ne ovat se los tuksen liitteenä. Teknisen johtajan esitys: Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää esittää kun nan hal lituk sel le, että se hyväksyy asemakaavan muutosehdotuksen ja kumoa mi sen ja asettaa suunnitteluaineiston MRA 27 :n mukaisessa tar koi tuk ses sa nähtäville 30 päivän ajaksi. Lisätietoja: kaavasuunnittelija Janne Oittinen p

5 Päätökseen kuuluu liite nro 2. KH 264 Esitys: Kunnanhallitus käsittelee asemakaavan muutosluonnosta ja ku moamis luon nos ta, siitä annettuja mielipiteitä ja lausuntoa sekä ase makaa voi tus- ja rakennuslautakunnan käsittelyä niiden johdosta. Kunnanhallitus päättää asettaa asemakaavan muutosehdotuksen ja ku moa mis eh do tuk sen sekä suunnitteluaineiston MRA 27 :n mu kaises sa tarkoituksessa nähtäville 30 päivän ajaksi asemakaavoitus- ja ra ken nus lau ta kun nan esityksen mukaisesti. ASRA 19 Asemakaavan muutosehdotus oli julkisesti nähtävillä Tänä aikana kaavaehdotuksesta saatiin kolme lausuntoa ja kaksi muistutusta. Asemakaavakartan määräystä EV (suojaviheralue) on täydennetty. Määräys sallii seuraavat asiat: Alueelle saa sijoittaa Klaukkalan ohikulkutien tiesuunnitelman mukaisia puhtaita ylijäämämaita. Alue tulee maisemoida puuistutuksin. Alueelle saa sijoittaa melusuojausta. Selostukseen on lisätty otteita tie- ja katusuunnitelmista, arvioitu taloudellisia ja ilmastonmuutokseen liittyviä vaikutuksia. Asemakaavan selostuksen liitteisiin on lisätty yhdistelmäkartta ohikulkutien yleiskartasta ja asemakaavakartasta. Selostuksessa on kerrottu myös maakuntakaavan edistymisestä ja Klaukkalan osayleiskaavan valituksiin liittyvistä päätöksistä. Lausuntoihin ja muistutuksiin on laadittu vastineet ja ne ovat selostuksen liitteenä. Päätöksen taloudelliset vaikutukset sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen on arvioitu asemakaavan selostuksessa. Yritysvaikutusten arviointi: Asemakaava mahdollistaa yritystoiminnan kehittämisen.

6 Teknisen johtajan esitys: Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää esittää asemakaavan muutoksen kunnanhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Lisätietoja: kaavasuunnittelija Janne Oittinen p KH 57 Esitys: Kunnanhallitus käsittelee julkisesti nähtävillä ollutta asemakaavan muu tos eh do tus ta, siitä annettuja lausuntoja ja muistutuksia sekä ase ma kaa voi tus- ja rakennuslautakunnan käsittelyä niiden johdosta. Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi asemakaavan muu tok sen ase ma kaa voi tus- ja rakennuslautakunnan esittämässä muo dos sa. Räty poistui esteellisenä (muistutuksen tekijä) asian käsittelyn ja pää tök sen teon ajaksi. KV 16 Merkittiin, että Räty poistui kokouksesta esteellisenä asian käsittelyn ajaksi.

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Klaukkalan asemakaavan muuttaminen Haikalan alueen pohjoispuolella Klaukkalan ohikulkutien mukaiseksi

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Klaukkalan asemakaavan muuttaminen Haikalan alueen pohjoispuolella Klaukkalan ohikulkutien mukaiseksi NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Klaukkalan asemakaavan muuttaminen Haikalan alueen pohjoispuolella Klaukkalan ohikulkutien mukaiseksi 1047/10.02.03/2012 ASRA 122 Nurmijärven kunnan valtuusto on lausunnossaan

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Klaukkalan asemakaavan muuttaminen korttelissa 6 ja sen koillispuolella olevalla maatalousalueella (Jokirannantie) ASRA 114 Maanomistaja on tehnyt aloitteen Klaukkalan

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Klaukkalan asemakaavan muuttaminen korttelissa 6 ja sen koillispuolella olevalla maatalousalueella (Jokirannantie) 678/10.02.03/2014 ASRA 114 Maanomistaja on tehnyt

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 83 27.02.2017 Kunnanhallitus 97 13.03.2017 Kunnanhallitus 303 21.08.2017 Valtuusto 110 25.10.2017 asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen 15/10.02.03/2017 Khall 27.02.2017

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava ja asemakaavamuutos 34/10.02.03/2018 ASRA 3 Nurmijärven kunta aloittaa Klaukkalassa asemakaavan sekä asemakaavamuutoksen laatimisen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan kumoaminen ja muutos, Klaukkala Korttelit 3178 ja 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012 Päivitetty

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 28.02.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 19 Klaukkalan asemakaavan muuttaminen Haikalan alueen pohjoispuolella Klaukkalan ohikulkutien mukaiseksi 20 rakennuslautakunnan toimintakertomus

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan muutos Klaukkalassa 464/10.02.03/2014 ASRA 57 Nurmijärven kunta aloittaa Klaukkalan korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Asemakaavan muuttaminen Kirkonkylän liikuntapuiston alueella 563/10.02.03/2013 ASRA 49 Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Klaukkalan asemakaavan muuttaminen korttelissa 6 ja sen koillispuolella olevalla maatalousalueella (Jokirannantie) 678/10.02.03/2014 ASRA 114 Maanomistaja on tehnyt

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3) Ympäristölautakunta 37 31.03.2015 Ympäristölautakunta 67 18.08.2015 Kaupunginhallitus 252 24.08.2015 Kaupunginhallitus 340 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 75 07.12.2015 Kankaanpään kaupungin Karhoismajan

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Klaukkalan asemakaavan muuttaminen korttelissa 6 ja sen koillispuolella olevalla maatalousalueella (Jokirannantie) 678/10.02.03/2014 ASRA 114 Maanomistaja on tehnyt

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle teknisen lautakunnan päätöksestä 12.4.2016 42 tehtyyn valitukseen

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle teknisen lautakunnan päätöksestä 12.4.2016 42 tehtyyn valitukseen Tekninen lautakunta 78 07.06.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle teknisen lautakunnan päätöksestä 12.4.2016 42 tehtyyn valitukseen 70/10.02.03/2016, 982/10.03.01.01/2016, 981/10.03.01.01/2016

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014 Kunnanhallitus 209 10.08.2015 Ympäristölautakunta 127 16.12.2015 Tekninen lautakunta 16 10.02.2016 Kunnanhallitus 116 18.04.2016 Tekninen lautakunta 47 17.08.2016 Ympäristölautakunta 74 31.08.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus 204 27.05.2013 Kunnanhallitus 110 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 22.06.2015 Valtuusto 80 12.08.2015 Kunnanhallitus 431 12.10.2015 Kunnanhallitus 184 08.05.2017 Asemakaavan muutos korttelissa

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa:

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa: Tekninen lautakunta 2 17.01.2017 Asemakaavan muutos 690/Akm Tori 81/10.02.03/2017 Tekla 17.01.2017 2 69/10.02.03/2016 Tekla 07.06.2016 76 Tekla 104 Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa 22.9.2015 104 on asiasta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Kaavatunnus 3-313 Asianumero ASRA.ltk: 20.1.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Asemakaavan muutos koskee korttelia 6 sekä maatalousaluetta Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta Ympäristölautakunta 105 17.12.2015 Ympäristölautakunta 9 26.01.2016 Kaupunginhallitus 47 01.02.2016 Kaupunginhallitus 109 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 33 21.03.2016 Kaupunginhallitus 184 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

139 07.10.2014 12 24.02.2015 66 06.09.2016 Kunnanhallitus 212 19.09.2016 5 31.01.2017 Kunnanhallitus 34 13.02.2017 57 18.05.2017 Asemakaavan muuttaminen Alhonniitun VU-alueella 867/10.02.03/2014 ASRA 139

Lisätiedot

Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä)

Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä) Teknisten palveluiden 46 20.05.2009 Teknisten palveluiden 38 23.03.2015 Teknisten palveluiden 55 18.05.2015 Kaupunginhallitus 168 24.08.2015 Kaupunginhallitus 180 07.09.2015 Asemakaavan muutos Toivonpuiston

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi rakentaa monitoimi- ja harjoitusjäähallit.

Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi rakentaa monitoimi- ja harjoitusjäähallit. 49 22.05.2013 166 16.12.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 70 18.08.2015 Kunnanhallitus 199 07.09.2015 130 08.12.2015 Asemakaavan muuttaminen Kirkonkylän liikuntapuiston alueella 563/10.02.03/2013 ASRA 49

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos 745/10.02.03/2016 ASRA 58 Nurmijärven kunta on tehnyt aloitteen Kirkonkylän keskustan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos

Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos Asemakaavoitus- ja 58 16.08.2016 Asemakaavoitus- ja 75 20.09.2016 Kunnanhallitus 226 03.10.2016 Asemakaavoitus- ja 4 31.01.2017 Kunnanhallitus 35 13.02.2017 Asemakaavoitus- ja 75 15.06.2017 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo

Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo Kunnanhallitus 32 22.02.2016 Kunnanhallitus 168 17.10.2016 Kunnanhallitus 37 06.03.2017 Kunnanhallitus 3 22.01.2018 Löytönevan tuulivoimapuiston osayleiskaava Khall 22.02.2016 32 Ristinevan tuulivoimapuiston

Lisätiedot

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti:

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti: Kunnanhallitus 142 16.06.2014 Kunnanhallitus 198 06.10.2014 Kaavoitusjaosto 8 25.02.2015 Kunnanhallitus 115 02.03.2015 Kaavoitusjaosto 12 27.10.2015 Kaavoitusjaosto 11 13.06.2016 Kaavoitusjaosto 18 11.10.2016

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi. Kunnanhallitus 74 07.05.2012 Kunnanhallitus 112 25.06.2012 Kunnanhallitus 164 28.09.2012 Kunnanhallitus 88 22.04.2013 Kunnanhallitus 165 16.09.2013 Kunnanhallitus 208 28.10.2013 Kunnanhallitus 3 16.01.2017

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

HATTULANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 561/ /2013 KAAVRAKJ

HATTULANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 561/ /2013 KAAVRAKJ Kaavoitus- ja rakennusjaosto 62 05.06.2014 Kunnanhallitus 197 23.06.2014 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 82 04.09.2014 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 22 05.02.2015 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 77 01.09.2016

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

(Valmistelija: yhdyskuntatekniikan insinööri Annukka Takalo) Muistutukset ja Kynätien katusuunnitelma oheismateriaalina.

(Valmistelija: yhdyskuntatekniikan insinööri Annukka Takalo) Muistutukset ja Kynätien katusuunnitelma oheismateriaalina. Tekninen lautakunta 51 10.12.2014 Tekninen lautakunta 8 28.01.2015 Tekninen lautakunta 13 18.03.2015 Vastine Kynätien katusuunnitelman muistutuksiin 306/10.03.01/2014 TekLtk 10.12.2014 51 Kalajoen kaupungin

Lisätiedot

L69 Raviradankatu, kaupunginosien 13. Gunnarla ja 20. Maksjoki, liikenne-, katu- ja puistoalueiden asemakaava ja asemakaavan muutos

L69 Raviradankatu, kaupunginosien 13. Gunnarla ja 20. Maksjoki, liikenne-, katu- ja puistoalueiden asemakaava ja asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 59 11.05.2017 Vetovoimalautakunta 42 18.10.2017 Vetovoimalautakunta 14 24.01.2018 Vetovoimalautakunta 70 25.04.2018 Kaupunginhallitus 137 07.05.2018 L69 Raviradankatu, kaupunginosien

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on

Kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on Tekninen lautakunta 124 27.06.2017 Tekninen lautakunta 184 31.10.2017 Tekninen lautakunta 50 28.02.2018 Kouvolan RRT-alueen 1. vaihe / Kullasvaara (kaava nro 10/004) 344/10.02.01/2017 Tela 27.06.2017 124

Lisätiedot

Asemakaavoitus- ja 139 07.10.2014 Asemakaavoitus- ja 12 24.02.2015 Asemakaavoitus- ja 66 06.09.2016 Kunnanhallitus 212 19.09.2016 Asemakaavoitus- ja 5 31.01.2017 Kunnanhallitus 34 13.02.2017 Asemakaavan

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Myös vaaleista aiheutuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa äänestys aluei den lukumäärää vähentämällä.

Myös vaaleista aiheutuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa äänestys aluei den lukumäärää vähentämällä. Keskusvaalilautakunta 10 20.10.2015 Kunnanhallitus 285 23.11.2015 Keskusvaalilautakunta 1 20.01.2016 Kunnanhallitus 42 15.02.2016 Kunnan äänestysaluejaon muuttaminen 101/00.00.00/2016 KESKV 10 Vaalilain

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus 124 14.04.2014 10 16.01.2017 36 30.01.2017 285 10.07.2017 Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus 7/10.02.03/2017

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion Teknisten palveluiden 34 29.05.2013 Teknisten palveluiden 47 27.08.2014 Teknisten palveluiden 66 11.12.2014 Teknisten palveluiden 3 05.02.2015 Teknisten palveluiden 30 27.04.2015 Kaupunginhallitus 69 04.05.2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma

Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma ALUELAUTAKUNTA 21 03.09.2015 ALUELAUTAKUNTA 3 11.02.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 33 15.03.2016 Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma 940/10.1003.100301/2016 ALUELTK 21 Vihannin

Lisätiedot

Tilan määräalan rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös

Tilan määräalan rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös Kuntasuunnittelulautakunta 101 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 112 22.09.2016 Tilan 543-403-5-215 määräalan rakentamista koskeva suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös 423/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2442/2016 VP 37/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOTOMETSÄ 88. KAUPUNGINOSAN SUOJAVIHERALUEEN (OSA), MAA- JA METSÄTALOUSALUEEN (OSA), HATANPÄÄNTIEN (OSA) JA KOTOMETSÄNTIEN (OSA) ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos

Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos Kaupunginhallituksen 42 30.10.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 412 20.11.2017 Kaupunginhallituksen 49 17.09.2018 konsernijaosto Kaupunginhallitus 329 01.10.2018 Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

Asemakaava-alueen pinta-ala on 6426 m 2.

Asemakaava-alueen pinta-ala on 6426 m 2. Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 28.08.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 28 09.04.2019 Kaupunginhallitus 104 23.04.2019 Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 25.06.2019 Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen Kaavatoimikunta 11 24.08.2015 Kaavatoimikunta 1 08.02.2016 Valtuusto 46 23.05.2016 Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen 101/10.02.02/2015, 421/10.02.02/2012 Kaavatmk 24.08.2015 11 Kaavatoimikunta

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Teknisten palv. ltk:n lupajaosto Teknisten palv. ltk:n lupajaosto Teknisten palv. ltk:n

Teknisten palv. ltk:n lupajaosto Teknisten palv. ltk:n lupajaosto Teknisten palv. ltk:n 12 19.01.2010 21 03.02.2010 56 04.05.2010 76 15.06.2010 99 20.09.2010 Teknisten palveluiden 95 05.10.2010 lautakunta Kaupunginhallitus 206 18.10.2010 Kaupunginhallitus 249 07.12.2010 Ylivieskan kaupungin

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot