Talousraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousraportti"

Transkriptio

1 Talousraportti Tampereen kaupunki Talous ja strategiaryhmä

2

3 Esipuhe TAMMI KESÄKUUN TALOUSRAPORTTI 2010 Tammi kesäkuun toimintakate oli 442,0 milj. euroa, mikä on 2,2 milj. euroa ajankohdan vuosisuunnitelmaa parempi. Verotuloarvio vuodelle 2010 on yhteensä 726,7 milj. euroa, joka on 9,8 milj. euroa eli 1,4 prosenttia enemmän kuin vuoden 2009 kertymä. Talousraporttiin verotulot jaksotetaan tasaisesti kuukausille ennusteen mukaisesti. Valtionosuuksia on kertynyt kesäkuun loppuun mennessä lähes budjetoidun mukaisesti 104,1 milj. euroa, joka on 4,9 milj. euroa vähemmän edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kesäkuun lopussa tilikauden tulos oli 0,2 milj. euroa, mikä on 4,5 milj. euroa ajankohdan vuosisuunnitelmaa parempi. Henkilöstömenoja on kertynyt kesäkuun loppuun mennessä 277,9 milj. euroa, mikä on ajankohdan vuosisuunnitelmaan nähden 1,6 milj. euroa vähemmän. Kaupunginvaltuuston hyväksymässä vuoden 2010 talousarviossa vähennettiin henkilöstömenoja 20 milj. euroa yksiköiden talousarvioesityksistä. Säästöt sisältyvät toimintayksiköiden vuosisuunnitelmiin. Kaupungin henkilöstömäärä on vähentynyt vuodenvaihteesta 235 henkilöllä. Henkilöstösäästöjen toteutumasta raportoidaan heinäkuun talousraportissa. Talousraportin perusteella laaditussa koko vuoden tuloslaskelmaennusteessa toimintakate muodostuu 3,5 milj. euroa vuosisuunnitelmaa heikommaksi. uste on heikentynyt toukokuun tilanteesta 0,5 milj. eurolla. usteen mukaan nettomenot kasvavat vuoden 2009 tilinpäätökseen verrattuna 1,9 milj. euroa. Vuosikatteeksi ennustetaan 62,1 milj. euroa, mikä kattaa poistot 75,5 prosenttisesti. Tilinpäätösennusteessa tilikauden tuloksen arvioidaan muodostuvan satunnaisten erien jälkeen 6,7 milj. euroa alijäämäiseksi. Tulosennuste on vuosisuunnitelman mukaista tulosta 9,8 milj. euroa parempi, koska vuosisuunnitelmaan ei sisälly Tampereen Tietotekniikkakeskuksen liiketoimintakaupan tuottoja. ustettu tulos on vuoden 2009 tulosta 7,3 milj. euroa parempi. Kaupungin laina määrän arvioidaan nousevan 326,2 milj. euroon. Ydinprosessien yhteenlasketun toimintakatteen ennustetaan toteutuvan 3,1 milj. euroa vuosisuunnitelmaa heikompana. Toimintatulojen arvioidaan toteutuvan 2,9 milj. euroa budjetoitua parempina, mutta toimintamenojen ylittävän budjetin 6,0 milj. eurolla. Toimintatulojen ennustetaan ylittyvän Ikäihmisten palveluissa asiakasmaksutulojen osalta 1,9 milj. eurolla. Toimintamenojen ennustetaan ylittyvän erikoissairaanhoidossa 1,5 milj. euroa, perusterveydenhuollon avo palveluissa 1,6 milj. euroa, vammaispalveluissa 0,5 milj. euroa ja sosiaalisen tuen palveluissa 0,9 milj. euroa. Lasten ja nuorten palveluissa toimintamenojen ennustetaan ylittyvän varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen osalta 1,4 milj. euroa ja psykososiaalisen tuen palvelujen ja neuvola ja terveydenhuoltopalvelujen osalta yhteensä 0,3 milj. euroa. Hyvinvointipalveluiden yhteenlasketun tuloksen arvioidaan muodostuvan 2,1 milj. euroa vuosisuunnitelmaa heikommaksi. Tuloksen alitusennusteet ovat seuraavilla tuotantoalueilla: Laitoshoito 1,3 milj. euroa, Erikoissairaanhoito 0,4 milj. euroa ja Toisen asteen koulutus 0,5 milj. euroa. Tulosennuste suhteessa vuosisuunnitelmaan on heikentynyt toukokuussa raportoidusta Laitoshoidossa ( 0,6 milj. euroa) ja Erikoissairaanhoidossa ( 0,1 milj. euroa), mikä johtuu ensisijaisesti myyntitulojen arvioidusta alenemisesta näillä tuotantoalueilla. Liikelaitosten yhteenlasketun liikeylijäämän ennustetaan toteutuvan 0,3 milj. euroa vuosisuunnitelmaa parempana. uste on heikentynyt toukokuusta 0,2 milj. euroa Tarja Puskala vs. laskentapäällikkö

4 Talousraportti 2010 SISÄLLYSLUETTELO Laskelmat Tuloslaskelma Tuloslaskelmaennuste Investoinnit Rahoituslaskelma Tilaajaosa Kaupungin yhteiset erät Verotulot Valtionosuudet Henkilöstö Yhteenveto ydinprosessit ja konsernihallinto Tilaaja ydinprosesseittain Konsernihallinto Tuottajaosa Yhteenveto Hyvinvointipalvelut yhteensä Konsernipalvelut yhteensä Liikelaitokset yhteensä

5 Laskelmat 1 LASKELMAT Tuloslaskelma Virallinen tuloslaskelma ilman sisäisiä eriä Milj. euroa TA 2010 TP 2009 Toimintatulot Myyntitulot 67,7 143,2 140,3 Maksutulot 29,2 58,7 59,5 Tuet ja avustukset 13,9 27,6 29,1 Vuokratulot 19,3 37,5 38,5 Muut toimintatulot 8,6 21,5 24,0 Tulot yhteensä 138,7 288,5 291,5 Valmistus omaan käyttöön 31,3 104,2 101,7 Toimintamenot Henkilöstömenot Palkat ja palkkiot 209,8 434,6 458,8 Henkilösivukulut Eläkekulut 55,5 110,9 116,9 Muut henkilösivukulut 12,5 25,9 29,9 Palvelujen ostot 232,2 490,9 469,8 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 40,4 87,5 86,2 Avustukset 47,9 88,8 101,9 Vuokramenot 10,8 22,0 21,9 Muut toimintamenot 2,9 7,4 4,7 Menot yhteensä 580, , ,4 Toimintakate 442,0 875,3 896,9 Verotulot 363,4 722,2 716,9 Valtionosuudet 104,1 195,6 217,5 Rahoitustulot ja menot 13,6 27,2 32,3 Vuosikate 39,1 69,6 69,7 Suunnitelmapoistot 39,3 82,4 83,7 Satunnaiset erät 0,0 0,0 0,0 Tilikauden tulos 0,2 12,8 14,0 Tuloslaskelman toteuma Tammi kesäkuun toteutunut toimintakate 442,0 milj. euroa on ajankohdan vuosisuunnitelmaa 2,2 milj. euroa parempi. Maksuperusteisia verotuloja on kertynyt kesäkuun loppuun mennessä 387,3 milj. euroa, edellisvuonna vastaavalla ajanjaksolla verotuloja oli kertynyt 5,5 milj. euroa vähemmän. Verotulot on jaksotettu talousraporttiin tasaisesti kuukausille arvioidun koko vuoden kertymän mukaisesti ja tammikesäkuun osuus on 363,4 milj. euroa. Valtionosuuksia on kertynyt kesäkuun loppuun mennessä vuosisuunnitelman mukaisesti 104,1 milj. euroa, mikä on edellisvuotta 4,9 milj. euroa vähemmän. Tammi kesäkuun vuosikate 39,1 milj. euroa on 3,6 milj. euroa vuosisuunnitelmaa parempi. Vuosikate riittää kattamaan kesäkuun tilanteessa poistot 99,6 prosenttisesti. Suunnitelman mukaisten poistojen jälkeen tulokseksi muodostuu kesäkuun lopun tilanteessa 0,2 milj. euroa.

6 Laskelmat 2 Tuloslaskelmaennuste Sisältäen sisäiset erät Milj. euroa TP 2009* TA 2010** Toimintatulot Myyntitulot 478,2 476,4 993,0 957,7 963,1 958,6 Maksutulot 27,8 29,5 60,1 58,7 58,4 60,5 Tuet ja avustukset 14,4 15,5 32,6 30,7 34,2 33,6 Vuokratulot 71,0 70,8 142,2 140,0 141,4 141,3 Muut toimintatulot 11,6 9,9 26,7 22,6 23,0 27,0 Tulot yhteensä 603,0 602, , , , ,0 Valmistus omaan käyttöön 53,1 31,3 101,7 104,2 108,2 101,0 Toimintamenot Henkilöstömenot Palkat ja palkkiot 212,2 209,8 458,8 434,6 439,9 438,7 Henkilösivukulut Eläkekulut 54,7 55,5 116,9 110,9 111,8 113,4 Muut henkilösivukulut 12,7 12,5 29,9 25,9 26,2 26,2 Palvelujen ostot 657,6 635, , , , ,5 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 49,4 46,2 98,5 100,1 100,3 99,5 Avustukset 47,5 51,3 105,0 91,9 101,3 104,0 Vuokramenot 62,6 62,0 125,7 125,0 125,2 125,3 Muut toimintamenot 3,9 3,1 6,0 8,1 7,6 8,3 Menot yhteensä 1 047, , , , , ,7 Toimintakate 444,4 442,4 897,8 876,1 896,2 899,7 Verotulot 363,4 363,4 716,9 722,2 726,7 726,7 Valtionosuudet 103,8 104,1 217,5 195,6 207,6 207,6 Rahoitustulot ja menot 13,6 14,0 33,1 27,9 27,9 27,5 Vuosikate 36,5 39,1 69,7 69,6 66,0 62,1 Suunnitelmapoistot 41,2 39,3 83,7 82,4 82,5 82,3 Satunnaiset erät 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 13,5 Tilikauden tulos 4,7 0,2 14,0 12,8 16,5 6,7 *Vuosien 2009 ja 2010 välisessä vertailussa tulee ottaa huomioon kaupunkiorganisaatiossa tapahtuneet muutokset. Tampereen ammattikorkeakoulu yhdistyi Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy:n kanssa alkaen. TAMK:n toimintakate vuonna 2009 oli 2,0 milj. euroa ja tulos 1,0 milj. euroa. **TA 2010 on kaupunginvaltuuston hyväksymä alkuperäinen talousarvio. Kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen hyväksymät muutokset talousarvioon sisältyvät vuosisuunnitelmalukuihin (VS 2010). ***Kesäkuun toteuman toimintakate ja rahoitustulot ja menot poikkeavat 0,4 milj. eurolla virallisesta tuloslaskelmasta sisäisistä vakuutusmaksuista johtuen. Sisäisten vakuutusmaksujen menot on kirjattu toimintamenoihin ja tulot rahoitustuloihin.

7 Laskelmat 3 Tuloslaskelmaennusteen analysointi Toimintakatteen eli nettomenojen tilinpäätösennuste 899,7 milj. euroa on vuoden 2009 tilinpäätöksen toimintakatetta 2,8 milj. euroa heikompi. Toimintakatteen ennustetaan toteutuvan 3,5 milj. euroa vuosisuunnitelmaa heikompana. Toimintamenojen osalta ennuste ylittää vuosisuunnitelman 4,5 milj. eurolla. Toimintatulojen ennustetaan toteutuvan 0,9 milj. euroa vuosisuunnitelmaa suurempina. Valtionosuuksia arvioidaan kertyvän vuosisuunnitelman mukaisesti, mikä on 9,9 milj. euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Valtionosuuksien pienenemiseen vaikuttaa osaltaan Tampereen ammattikorkeakoulun yhtiöittäminen. Verotuloja ennustetaan kertyvän vuosisuunnitelman mukaisesti 9,8 milj. euroa edellisvuotta enemmän. Rahoitustulojen ja menojen ennustetaan toteutuvan 0,4 milj. euroa vuosisuunnitelmaa heikompina. Tilinpäätösennusteen mukaiseksi vuosikatteeksi muodostuu 62,1 milj. euroa, joka kattaa 75,5 prosenttisesti ennustetut suunnitelmapoistot. Koko kaupungin suunnitelmapoistojen ennustetaan toteutuvan lähes vuosisuunnitelman mukaisesti. Tilinpäätösennusteen tilikauden tulos muodostuu satunnaisten erien jälkeen 6,7 milj. euroa alijäämäiseksi. Tulos on vuosisuunnitelman mukaista tulosta 9,8 milj. euroa parempi, koska vuosisuunnitelmassa ei ole mukana Tampereen Tietotekniikkakeskuksen myynnistä ennusteen mukaan saatavaa 13,5 milj. euron myyntivoittoa. Kesäkuun tulosennuste on 13,1 milj. euroa toukokuun talousraportin tulosennustetta parempi satunnaisten erien ennusteesta johtuen. Tilikauden tulosennuste on 7,3 milj. euroa edellisvuoden tulosta parempi. Tilaajan ydinprosessien ja konsernihallinnon toimintakatteen tilinpäätösennuste on 2,6 milj. euroa vuosisuunnitelmaa heikompi. Tulojen ennustetaan toteutuvan 3,4 milj. euroa budjetoitua parempina. Suurimmat tulojen ylitykset ovat seuraavissa ydinprosesseissa: Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen (0,9 milj. euroa), Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen (1,9 milj. euroa). Ylitykset johtuvat hyvinvoinnin ylläpitämisen ja perusterveydenhuollon avopalvelujen asiakasmaksutuloista. Ydinprosessien ja konsernihallinnon menojen ennustetaan toteutuvan yhteensä 6,0 milj. euroa vuosisuunnitelmaa suurempina. Suurimmat ylitykset ovat seuraavissa ydinprosesseissa: Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen ( 4,5 milj. euroa) ja Lasten ja nuorten kasvun tukeminen ( 1,7 milj. euroa) j. Ylitykset johtuvat Acutan alijäämän kattamisesta, suun terveydenhuollon ostopalveluista, sairaan kuljetuksesta, tamperelaisten kiireellisistä käynneistä muissa terveyskeskuksissa, erikoissairaanhoidon kuntouttavan toiminannan ostopalveluista, toimeentuloturvan asiakasmäärän kasvusta, vammaispalveluista ja lakisääteisen kotihoidontuen piirissä olevien lasten määrän kasvusta. Hyvinvointipalvelujen tuotantoalueiden tilikauden tulosennuste on yhteensä 2,1 milj. euroa tuotantoalueiden yhteenlaskettua vuosisuunnitelmaa huonompi. Tilikauden tuloksen alitusennusteet ovat Laitoshoidon ( 1,3 milj. euroa), Erikoissairaanhoidon ( 0,4 milj. euroa), sekä Toisen asteen koulutuksen ( 0,5 milj. euroa) tuotantoalueilla. Liikelaitosten ja taseyksiköiden yhteenlaskettu tilikauden tulosennuste on 32,6 milj. euroa, joka ylittää vuosisuunnitelman 0,3 milj. eurolla. Tilakeskuksessa tilikauden tulosennuste alittaa vuosisuunnitelman 0,8 milj. eurolla lähinnä energiakustannusten ylittymisen vuoksi. Aterian 0,7 milj. euroa vuosisuunnitelmaa heikompaa tulosennustetta rasittaa isojen asiakasryhmien ateriamäärien pieneneminen. Kaupunkiliikenne ennustaa tuloksensa alittuvan 0,5 milj. eurolla lähinnä kaluston myynnistä kirjattavien luottotappioiden vuoksi. Tietotekniikkakeskus sen sijaan ennustaa ylittävänsä vuosisuunnitelmatavoitteensa 2,2 milj. eurolla mm. lisääntyneiden volyymien ansiosta. Lisäksi vuodelle 2010 ei tehty aiottuja yksikköhintojen alennuksia, mikä tulee myös parantamaan tulosta. Infratuotannon 0,4 milj. euroa vuosisuunnitelmaa parempi tulosennuste perustuu materiaalien ja palvelujen ostoissa syntyviin säästöihin.

8 Laskelmat 4 Investoinnit (1000 euroa) Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot Tietokoneohjelmistojen käyttöoikeudet Tietokoneohjelmistojen valmistusarvot Muut pitkävaikutteiset menot Aineelliset hyödykkeet Maa ja vesialueet Liittymismaksut (ei palautettavat) Rakennukset ja rakennelmat Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet akkomaksut aineellisista hyödykkeistä Keskeneräiset hankinnat Sijoitukset Osakkeet ja osuudet INVESTOINNIT YHTEENSÄ Rahoitusosuudet NETTOINVESTOINNIT YHTEENSÄ Pysyvien vastaavien myyntitulot Investointien toteuma Tammi kesäkuun investointien toteuma on yhteensä 63,1 milj. euroa, kun vuosisuunnitelman investoinnit koko vuodelle ovat 190,5 milj. euroa. Pysyvien vastaavien myyntituloja on toteutunut kesäkuun loppuun mennessä 29,5 milj. eurolla. Investoinneissa näkyy Tampereen Ammattikorkeakoulun ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulun yhdistymiseen liittyvä kiinteistöjärjestely. Tampereen Tilakeskus Liikelaitos on luovuttanut (käsitelty myyntinä) entisen TAMK:n Teiskontien kiinteistöt ensin konsernihallinnolle, josta ne on edelleen luovutettu apporttina Piramk Oy:lle. Kiinteistöjärjestelyyn sisältyy myös TAMK:n irtaimen omaisuuden luovuttaminen Piramk Oy:lle. Osakkeisiin ja osuuksiin kirjattiin Piramk Oy:n osakkeita yhteensä 23,1 milj. euroa. Pysyvien vastaavien myyntituloihin sisältyy järjestelyistä aiheutuneita Tilakeskus Liikelaitokselle kirjattuja myyntituloja 20,2 milj. euroa. Talousarviota muutettiin siten, että TAMK:n kiinteistöinvestointien sisäiset erät lisättiin talousarvioon, mikä kasvattaa rakennusten ja myyntitulojen osalta vuosisuunnitelmaa 24,8 milj. euroa. Kirjaukset on kuitenkin tehty vain kaupungin ulkoisista tapahtumista ja tästä johtuen rakennusinvestoinnit ja myyntitulot eivät tule toteutumaan vuosisuunnitelman mukaisesti. Mahdollisesti talousarviota tullaan tältä osin muuttamaan loppuvuodesta. Vuodelta 2009 jatkuneet tieto ja viestintäteknologian investointiprojektit ovat edenneet odotetusti. Vuonna 2010 alkaneiden projektien laskutus tulee painottumaan loppuvuoteen. Vuodelle 2010 on tvt investointeihin varattu vuosisuunnitelmassa 2,4 miljoonaa euroa. Talousarviomuutoksena ( ) valtuusto päätti esitetyn mukaisesti uudelleenbudjetoida yhteensä 1,2 miljoonaa euroa vuodelta Investointien tilinpäätösennuste Investointien tilinpäätösennuste on 155,5 milj. euroa, mikä on 10,3 milj. euroa vuosisuunnitelmaa pienempi kun Piramkjärjestelyn osuutta vuosisuunnitelmassa ei oteta huomioon. Maa ja vesialueinvestointien arvioidaan ylittävän vuosisuunnitelman noin 1,5 milj. eurolla. Vastaavasti kaupunkiympäristön kehittämisen infrainvestoinnit alittunevat 1,8 milj eurolla.. Tilakeskus ennustaa rakennusinvestointien alittuvan 7,2 milj. eurolla kun osa rakennushankkeista siirtyy vuodelle 2011.

9 Laskelmat 5 Rahoituslaskelma Milj. euroa TP 2009 Toiminnan rahavirta Vuosikate 39,1 69,7 66,0 62,1 Satunnaiset erät 0,0 0,0 0,0 13,5 Tulorahoituksen korjauserät 5,0 13,7 15,3 15,3 Investointien rahavirta Investointimenot 63,1 134,2 190,5 155,5 Rahoitusosuudet investointimenoihin 0,8 2,5 3,1 3,3 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 29,5 15,3 67,6 46,0 Toiminnan ja investointien rahavirta 1,4 60,4 69,0 45,8 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset 0,1 41,0 0,1 0,0 Antolainasaamisten vähennykset 1,3 4,8 2,2 3,9 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 90,0 72,0 25,0 Pitkäaikaisten lainojen vähennys 6,4 34,9 12,0 12,0 Lyhytaikaisten lainojen muutos 31,6 31,5 0,0 30,0 Muut maksuvalmiuden muutokset 12,4 18,8 17,5 17,5 Rahoituksen rahavirta 13,9 69,2 44,6 29,4 Rahavarojen muutos 15,3 8,9 24,4 16,4 Rahavarat tilikauden lopussa 129,3 113,9 97,5 Rahavarat tilikauden alussa 113,9 105,1 113,9 Rahoituslaskelman toteuma Rahoituslaskelman tammi kesäkuun rahavarojen muutos on 15,3 milj. euroa positiivinen. Toiminnan rahavirta muodostui 34,1 milj. euroa positiiviseksi johtuen 39,1 milj. euron vuosikatteesta. Investointien rahavirta oli vain 32,8 milj. euroa negatiivinen johtuen 29,5 milj. euron pysyvien vastaavien luovutustuloista. Luovutustulot aiheutuivat pääosin Tampereen ammattikorkeakoulun kiinteistöjen luovutuksesta Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy:lle. Tulorahoituksen ja investointien erotuksena laskettu välitulos toiminnan ja investointien rahavirta muodostui näin 1,4 milj. euroa positiiviseksi. Rahoitustoiminnan rahavirta muodostui 13,9 milj. euroa positiiviseksi johtuen lähinnä konsernipankkitilin varojen lisääntymisestä, mikä näkyy laskelmassa lyhytaikaisten lainojen muutoksena. Tytäryhteisöjen varat konsernipankkitilillä ovat kasvaneet merkittävästi vuoden alusta. Nettomääräisesti tarkasteltuna lyhytaikaisten lainojen ja muiden maksuvalmiuden muutosten summa on 19,2 milj. euroa positiivinen. Rahoituslaskelman tilinpäätösennuste Kaupungin koko vuoden rahoituslaskelmaennusteen mukaan rahavarojen muutos tulee olemaan 16,4 milj. euroa negatiivinen ja 8,0 milj. euroa vuosisuunnitelmaa parempi. Rahoituksen rahavirran ennustetaan muodostuvan 15,2 milj. euroa vuosisuunnitelmaa pienemmäksi, kun pitkäaikaisten lainojen lisäystä ei tarvitse toteuttaa vuosisuunnitelman mukaisena. Lainatarpeen pieneneminen johtuu lähinnä konsernitilijärjestelmän kautta tytäryhtiöiltä saatavan lyhytaikaisen velan lisääntymisestä ja toisaalta toiminnan ja investointien rahavirran vuosisuunnitelmaa paremmista ennusteista. Toiminnan rahavirran ennustetaan muodostuvan 9,6 milj. euroa vuosisuunnitelmaa paremmaksi johtuen Tietotekniikkakeskuksen myynnistä syntyvistä satunnaisista tuloista. Investointien rahavirran ennustetaan muodostuvan 13,6 milj. euroa vuosisuunnitelmaa paremmaksi, kun kaikkia vuosisuunnitelman mukaisia investointeja ei tulla toteuttamaan.

10 Tilaajaosa 6 TILAAJAOSA Kaupungin yhteiset erät Verotulot Verolaji (milj. euroa) Tot 2009 TP 2009 TA TP 09 / 10 Kunnallisvero 344,7 308,5 308,5 618,6 617,0 617,0 617,0 1,6 0,3 Yhteisövero 36,7 33,5 33,5 62,7 62,5 67,0 67,0 4,3 6,8 Kiinteistövero 0,2 21,3 21,3 35,4 42,5 42,5 42,5 7,1 20,0 Koiravero 0,1 0,2 0,1 0,1 0,2 0,2 0,2 0,0 1,9 Yhteensä 381,8 363,4 363,4 716,9 722,2 726,7 726,7 9,8 1,4 % Verotulojen toteuma Verotuloja on kertynyt maksuperusteisesti kesäkuun loppuun mennessä 387,3 milj. euroa, edellisvuonna vastaavalla ajanjaksolla verotuloja oli kertynyt 5,5 milj. euroa vähemmän. Verotulot on jaksotettu talousraporttiin tasaisesti kuukausille arvioidun koko vuoden kertymän mukaisesti, jolloin tammikesäkuun toteuma on 363,4 milj. euroa. Tilinpäätösennuste Tampereen kaupungin verotulojen ennustetaan kasvavan edellisvuodesta 9,8 milj. euroa eli noin 1,4 prosenttia. Kiinteistöverotulojen ennustetaan kasvavan 7,1 milj. eurolla kiinteistöveroprosenttien korotuksesta johtuen. Yhteisöveroa ennustetaan kertyvän 4,3 milj. euroa edellisvuotta enemmän. Valtionosuudet Milj. euroa Tot 2009 TP 2009 TA 2010 Peruspalvelujen valtionosuus, ml. tasaukset 100,0 100,4 190,3 200,1 200,1 Opetus ja kulttuuritoimen muut valtionosuudet 3,8 3,8 5,3 7,5 7,5 Yhteensä 109,0 103,8 104,1 217,5 195,6 207,6 207,6 Valtionosuuksien toteuma Valtionosuuksia on kertynyt kesäkuun loppuun mennessä lähes vuosisuunnitelman mukaisesti 104,1 milj. euroa, mikä on edellisvuoden vastaavaa ajanjaksoa 4,9 milj. euroa vähemmän. Valtionosuusjärjestelmän uudistus tuli voimaan , minkä seurauksena sosiaali ja terveydenhuollon, esi ja perusopetuksen, kirjaston, kuntien kulttuuritoimen sekä asukaskohtaisen taiteen perusopetuksen valtionosuudet on yhdistetty ns. yhden putken mallin mukaisesti peruspalvelujen valtionosuudeksi. Erään sisältyy myös verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus ja järjestelmämuutoksen tasaus. Tilinpäätösennuste Valtionosuuksien ennustetaan toteutuvan vuosisuunnitelman mukaisesti. Ne laskevat 9,9 milj. euroa vuodesta 2009.

11 Tilaajaosa 7 Henkilöstö Henkilöstömäärä Kaupungin henkilöstömäärä oli kesäkuun lopussa henkilöä. Määrä on laskenut vuodenvaihteesta 235 henkilöllä. Vakinaisen henkilöstön määrä oli Vakinaisen henkilöstömäärän merkittävän laskun takana on Tampereen ammattikorkeakoulun yhtiöittäminen ja yhdistyminen Pirkanmaan ammattikorkeakoulun kanssa vuoden 2010 alusta. Vuoden 2010 henkilöstösuunnitelmaan verrattuna vakinaisen henkilöstön määrä oli selkeästi alle suunnitellun. Vakinaisen henkilöstön kehitys Hesu 2010 Henkilöstön työpanos ja poissaolot Tammi kesäkuun aikana henkilöstön teoreettinen kokonaistyöaika oli henkilötyövuotta. Vuosilomat, sairauspoissaolot, perhevapaat ja muut poissaolot vähensivät varsinaisen tehdyn työpanoksen henkilötyövuoteen. Lasku edelliseen vuoteen selittyy ammattikorkeakoulun yhtiöittämisellä. Kun laskelmista eliminoidaan ammattikorkeakoulun vaikutus, vakinaisen henkilöstön työpanos on laskenut 0,5 prosentilla vuoteen 2009 verrattuna. Sijais ja määräaikaisen henkilöstön käyttö on vähentynyt tammi kesäkuussa merkittävästi edelliseen vuoteen verrattuna, lasku on 13,9 prosenttia sijaisissa ja 8,2 prosenttia muussa määräaikaisessa henkilöstössä. Taloudellisista syistä myönnettävien palkattomien vapaiden määrä oli tammi kesäkuussa (osa aikaprosentilla painotettuna ). Koko vuoden tavoitteena on päivää. Vapaat keskittyvät kesäkuukausille sekä joulukuulle. Arvion mukaan tavoite ollaan saavuttamassa. Henkilöstön ajankäyttö tammi kesäkuussa vuosina 2009 ja 2010 Henkilöstön ajankäyttö Tot 2009 Teoreettinen työaika (htv) Vuosilomat (htv) Sairauspoissaolot (htv) Perhevapaat (htv) Muut poissaolot (htv) Tehty työaika yhteensä

12 Tilaajaosa 8 Henkilöstön tehty työpanos (henkilötyövuotta) tammi kesäkuussa vuosina 2009* ja Vakinainen Sijainen Määräaik. Palkkatuettu 1 kk 2009 kk 2010 Henkilöstön vaihtuvuus Kaupungin palveluksesta irtisanoutuneiden määrä oli tammi kesäkuussa 210 työntekijää, mikä oli 7,1 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän. Eläkkeelle siirtyminen on kiihtynyt merkittävästi. Tammi kesäkuun aikana kaupungin palveluksesta jäi eri eläkkeille (pl. osaaikaeläkkeet) 162 henkilöä, mikä on 30,6 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän. Päättyneitä palvelussuhteita oli kaiken kaikkiaan kappaletta. Määrä laski 26,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. * 2009 ilman Tampereen ammattikorkeakoulua Uusien aloitettujen palvelussuhteiden määrä tammikesäkuussa oli kappaletta, mikä on 25,6 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Vakinaisia palvelussuhteita aloitettiin 567, joka on 36,8 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän. Aloitettuja sijaisuuksia oli kappaletta (27,8 prosenttia edellisvuotta vähemmän) ja muita määräaikaisuuksia (19,9 prosenttia edellisvuotta vähemmän). 141 palvelussuhdetta aloitettiin palkkatuetulle henkilölle, mikä on 32 prosenttia edellisvuotta enemmän. Henkilöstön vaihtuvuus on merkittävästi laskenut edelliseen vuoteen verrattuna johtuen erityisesti määräaikaisen henkilöstön vähenemisestä. Samaan aikaan vaihtuvuutta on kuitenkin nostanut eläköitymisen kiihtyminen. Vaihtuvuusluvuista on poistettu Tampereen ammattikorkeakoulu vuoden 2009 osalta. Henkilöstömenot Henkilöstömenoja on kertynyt kesäkuun loppuun mennessä 277,9 milj. euroa, mikä on ajankohdan vuosisuunnitelmaan 1,6 milj. euroa vähemmän. Henkilöstömenojen ennustetaan pienenevän 1,3 milj. eurolla edellisvuoden henkilöstömenoista, joista on eliminoitu Tampereen ammattikorkeakoulun henkilöstömenot. Tampereen ammattikorkeakoulun vuoden 2009 henkilöstömenot olivat 26,1 milj. euroa. usteen mukaan henkilöstömenot tulevat kuitenkin ylittämään kuluvan vuoden vuosisuunnitelman 0,2 miljoonalla eurolla. Henkilöstömenot (milj. euroa) Tot 2009 TP 09 / TP 2009* TA * kasvu %* Palkat ja palkkiot 222,5 212,2 209,8 437,9 434,6 439,9 438,7 0,8 0,2 Eläkekulut 57,2 54,7 55,5 113,1 110,9 111,8 113,4 0,3 0,3 Muut henkilösivukulut 15,9 12,7 12,5 28,5 25,9 26,2 26,2 2,3 8,2 Yhteensä 295,6 279,5 277,9 579,5 571,4 578,0 578,2 1,3 0,2 * TP 2009 ilman Tampereen ammattikorkeakoulun henkilöstömenoja.

13 Tilaajaosa 9 Ydinprosessit ja konsernihallinto Yhteenveto talouden toteumasta ja tilinpäätösennusteesta Tot 2009 Lasten ja nuorten kasvun tukeminen TP 2009 TA 2010 Ero VS/ Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Osaamisen ja elinkeinojen kehittäminen Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Sivistyksen ja elämänlaadun edistäminen Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Kaupunkiympäristön kehittäminen Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate YDINPROSESSIT YHTEENSÄ Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Konsernihallinto Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate TILAAJAT JA KONSERNIHALLINTO YHTEENSÄ Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Talouden toteuma Ydinprosessien ja konsernihallinnon ajankohdan yhteenlasketut toimintatulot ovat toteutuneet 0,4 milj. euroa vuosisuunnitelmaa suurempina. Suurimmat toimintatulojen alitukset ovat Kaupunkiympäristön kehittämisen ( 3,5 milj. euroa) ja Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ( 1,3 milj. euroa) ydinprosesseissa. Suurimmat toimintatulojen ylitykset ovat Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen (1,5 milj. euroa) ja Lasten ja nuorten kasvun tukemisen (0,7 milj.) ydinprosesseissa sekä konsernihallinnossa (3,1 milj. euroa). Kaupunkiympäristön kehittämisen alitus johtuu pääosin maa alueiden myyntivoittojen ja joukkoliikenteen lipputulojen toteumasta. Tilaajan ydinprosessien ja konsernihallinnon yhteenlaskettujen toimintamenojen toteuma on 11,1 milj. euroa vuosisuunnitelmaa alhaisempi. Suurimmat toimintamenojen alitukset ovat seuraavissa ydinprosesseissa: Kaupunkiympäristön kehittä

14 Tilaajaosa 10 minen (7,3 milj. euroa), Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen (3,4 milj. euroa), Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen (0,8 milj. euroa). Konsernihallinnon toimintamenot ovat toteutuneet 1,5 milj. euroa vuosisuunnitelmaa pienempinä. Lasten ja nuorten kasvun edistämisen toimintamenot ovat toteutuneet vuosisuunnitelmaa 2,0 milj. euroa suurempina varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ja psykososiaalisen tuen palvelujen menoista johtuen. Kaupunkiympäristön kehittämisen toimintamenojen alitukset johtuvat pääosin toiminnan painottumisesta loppuvuoteen ja laskutuksen viiveestä. Myös Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen ja Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen alitukset johtuvat pääosin ostopalvelujen laskutuksen viiveestä Tilinpäätösennuste Tilaajan ydinprosessien ja konsernihallinnon toimintakatteen tilinpäätösennuste on 2,6 milj. euroa vuosisuunnitelmaa heikompi. Tulojen ennustetaan toteutuvan 3,4 milj. euroa budjetoitua parempina. Suurimmat tulojen ylitykset ovat seuraavissa ydinprosesseissa: Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen (0,9 milj. euroa), Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen (1,9 milj. euroa). Ylitykset johtuvat perusterveydenhuollon avopalvelujen asiakasmaksutuloista sekä sosiaali ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin tehdyistä indeksitarkistuksista, pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävän maksun kolmen prosenttiyksikön noususta ja hoitotuen vaikutuksesta. Konsernihallinnon toimintatulojen ennustetaan toteutuvan 0,5 milj. euroa vuosisuunnitelmaa parempina. Ydinprosessien ja konsernihallinnon menojen ennustetaan toteutuvan yhteensä 6,0 milj. euroa vuosisuunnitelmaa suurempina. Suurimmat ylitykset ovat seuraavissa ydinprosesseissa: Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen ( 4,5 milj. euroa), Lasten ja nuorten kasvun tukeminen ( 1,7 milj. euroa) j. Ylitykset johtuvat Acutan alijäämän kattamisesta, suun terveydenhuollon ostopalveluista, sairaan kuljetuksesta, tamperelaisten kiireellisistä käynneistä muissa terveyskeskuksissa, erikoissairaanhoidon kuntouttavan toiminannan ostopalveluista, toimeentuloturvan asiakasmäärän kasvusta, vammaispalveluista ja lakisääteisen kotihoidontuen piirissä olevien lasten määrän kasvusta.

15 Tilaajaosa 11 Tilaaja ydinprosesseittain Toimintatulot Myyntitulot Maksutulot Tuet ja avustukset Vuokratulot Muut toimintatulot Tulot yhteensä Valmistus omaan käyttöön Toimintamenot Henkilöstömenot Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut Henkilöstömenot yhteensä Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Vuokramenot Muut toimintamenot Menot yhteensä Toimintakate Rahoitustulot ja menot Vuosikate Suunnitelmapoistot Tilikauden tulos

16 Tilaajaosa euroa Tulot euroa Menot Toteuma VS uste Toteuma VS uste 0 Lanu Teto Ike Kake 0 Lanu Ose Elsi Teto Ike Kake INVESTOINNIT Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot Tietokoneohjelmistojen käyttöoikeudet Muut aineettomat oikeudet 0 0 Tietokoneohjelmistojen valmistusarvot Muut pitkävaikutteiset menot akkomaksut aineettomista hyödykkeistä 0 Aineelliset hyödykkeet Maa ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Keskeneräiset hankinnat INVESTOINNIT YHTEENSÄ Rahoitusosuudet NETTOINVESTOINNIT YHTEENSÄ Pysyvien vastaavien myyntitulot

17 Tilaajaosa 13 Lasten ja nuorten kasvun tukeminen Ydinprosessin talouden toteuma ja tilinpäätösennuste Tot 2009 TP 2009 TA 2010 Ero VS/ Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Palvelukokonaisuuksien talouden toteuma ja tilinpäätösennuste Tot 2009 TP 2009 TA 2010 Ero VS/ Varhaiskasvatus ja esiopetus Toimintatulot Toimintamenot Perusopetus Toimintatulot Toimintamenot Neuvola ja terveydenhuoltopalvelut Toimintatulot Toimintamenot Psykososiaalisen tuen palvelut Toimintatulot Toimintamenot Kulttuuri ja vapaa ajan palvelut Toimintamenot Talouden toteuma Ydinprosessin tammi kesäkuun toimintakate on 1,3 milj. euroa ajankohdan vuosisuunnitelmaa heikompi. Toimintamenot ovat toteutuneet 2,0 milj. euroa vuosisuunnitelmaa suurempina varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen menojen 1,8 milj. euron ylityksestä sekä psykososiaalisen tuen palvelujen 0,6 milj. euron ylityksestä johtuen. Päivähoidon oman tuotannon toteuma ylittää budjetoidun noin 1,0 milj. eurolla, mikä johtuu kuukausikohtaisen talousarvion epätarkkuudesta. Lisäksi ulkokuntalaisten hoitopäivät ovat virheellisesti tilaajan laskutuksessa mukana. Lisäksi lakisääteisen kotihoidon ja Tampere lisän toteumat ylittävät kumulatiivisen vuosisuunnitelman yhteensä noin 0,9 milj. eurolla, mikä johtuu lakisääteisen kotihoidon tuen piirissä olevien lasten määrän kasvusta. Psykososiaalisen tuen palvelujen menot ovat toteutuneet 0,6 milj. euroa vuosisuunnitelmaa suurempina, mikä johtuu pääosin lastensuojelun perhehoidon ostopalvelujen merkittävästä kasvusta. Myös oman tuotannon palvelutilaus on toteutunut hieman budjetoitua suurempana, mikä johtuu lähinnä huostaanotto ja sijoituspalvelujen kasvusta. Neuvola ja terveydenhuoltopalvelujen menot ovat toteutuneet 0,6 milj. euroa vuosisuunnitelmaa pienempinä. Suun terveydenhuollon laskutuksessa on siirrytty asiakaskohtaisesta laskutuksesta toimenpidekohtaiseen laskutukseen, mikä on muuttanut menojen toteumasykliä merkittävästi. Ydinprosessin toimintatulot ovat toteutuneet vuosisuunnitelmaa 0,7 milj. euroa suurempina johtuen psykososiaalisen tuen palvelujen ja perusopetuksen budjetoimattomista tuloista. Valtion maksama 0,6 milj. euron elatustuen takautumissaatavan korvaus on kirjattu psykososiaalisen tuen palvelujen tuloihin. Tuloja ei ole otettu huomioon tilaajan talousarviossa, koska ne koskevat vuotta 2009 ja ne kirjataan poikkeuksellisesti vuodelle Perusopetuksen tuloihin on kirjattu 0,3 milj. euroa valtion erityisavustusta opetusryhmäkokojen pienentämiseen. Avustuksen toinen erä 0,9 milj. euroa maksetaan kaupungille elokuussa. Avustuksesta kohdistetaan syyslukukaudelle 0,5 milj. euroa, mikä on lisätty kesäkuun talousarviomuutoksessa ydinprosessin tuloihin ja menoihin. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimintatulot ovat toteutuneet 0,2 milj. euroa vuosisuunnitelmaa pienempinä mm. työttömyyden kasvusta johtuen.

18 Tilaajaosa 14 Tilinpäätösennuste Ydinprosessin toimintatulojen ennusteen tulee olla 1,0 milj. euroa vuosisuunnitelmaa parempi, koska v elatustuen takautumissaatavan korvaus ei sisälly vuoden 2010 vuosisuunnitelmaan. Toimintatulojen ennustetaan kuitenkin toteutuvan vain 0,2 milj. euroa vuosisuunnitelmaa suurempina, koska päivähoidon asiakasmaksutulojen arvioidaan jäävän 0,9 milj. euroa budjetoidusta. Maksutulot alittuvat, koska kotihoidon osuus on lisääntynyt mm. työttömyydestä ja lomautuksista sekä Tampere lisästä johtuen. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen muun tuotannon menojen ennustetaan ylittävän budjetin 1,4 milj. eurolla. Ylitys johtuu pääasiassa lakisääteisen kotihoidontuen piirissä olevien lasten määrän kasvusta, mikä nostaa kotihoidon tuen ja Tampere lisän kustannuksia. Vastaavasti yksityisen hoidon tuen menot toteutuvat arvion mukaan budjetoitua pienempinä. Oman tuotannon tilauksen arvioidaan toteutuvan koko vuoden osalta budjetin mukaisesti. Psykososiaalisen tuen palvelujen omaishoidon tuen menojen arvioidaan ylittävän talousarvion 0,2 milj. eurolla, mikä johtuu mm. tuensaajien lukumäärän kasvusta. Neuvola ja terveydenhuoltopalvelujen 0,1 milj. euron ylitysennuste johtuu pneumokokkirokotusten määrän lisääntymisestä. Osaamisen ja elinkeinojen kehittäminen Ydinprosessin talouden toteuma ja tilinpäätösennuste Tot 2009 Ero TP 2009 TA 2010 VS/ Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Palvelukokonaisuuksien talouden toteuma ja tilinpäätösennuste Tot 2009 TP 2009 TA 2010 Ero VS/ Toisen asteen koulutus Toimintatulot Toimintamenot Ammattikorkeakoulutus Toimintamenot Osaamisen edistäminen Toimintamenot Elinkeinojen edistäminen Toimintamenot Talouden toteuma Ydinprosessin toimintatulot ovat toteutuneet vuosisuunnitelman mukaisesti. Toimintamenot ovat toteutuneet 0,1 milj. euroa vuosisuunnitelmaa pienempinä Osaamisen edistämisen palvelukokonaisuuden professuurien ja kesäyliopiston maksatusten maksatusaikataulun poikkeamista johtuen. Tilinpäätösennuste Vuosisuunnitelmaan on lisätty 0,8 milj. euroa palkkatuettujen työllistämistä varten. Määrärahan kohdistamisen tarkemmista yksityiskohdista neuvotellaan työllisyydenhoidon palveluyksikön ja laitoshoidon työllistämisyksikön kanssa elo syyskuussa. Arvion mukaan osa ko. määrärahasta jää käyttämättä kuluvana vuonna ja se kohdistetaan ensi vuodelle työllistämisjaksojen jatkuessa yli vuodenvaihteen.

19 Tilaajaosa 15 Sivistyksen ja elämänlaadun edistäminen Ydinprosessin talouden toteuma ja tilinpäätösennuste Tot 2009 TP 2009 TA 2010 Ero VS/ Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Palvelukokonaisuuksien talouden toteuma ja tilinpäätösennuste Tot 2009 TP 2009 TA 2010 Ero VS/ Kirjastopalvelut Toimintatulot Toimintamenot Museopalvelut Toimintatulot Toimintamenot Kulttuuripalvelut Toimintatulot Toimintamenot Liikuntapalvelut Toimintatulot Toimintamenot Vapaan sivistystyön palvelut Toimintatulot Toimintamenot Talouden toteuma Ydinprosessin toimintatulot ovat toteutuneet vuosisuunnitelman mukaisesti. Kulttuuripalvelujen toimintamenot ovat toteutuneet vuosisuunnitelmaa 0,1 milj. euroa suurempina, koska taidelaitosten avustusten maksatussykli eroaa hieman budjetoidusta. Tilinpäätösennuste Ydinprosessin toimintatulojen ja menojen ennustetaan toteutuvan vuosisuunnitelman mukaisesti.

20 Tilaajaosa 16 Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Ydinprosessin talouden toteuma ja tilinpäätösennuste Tot 2009 TP 2009 TA 2010 Ero VS/ Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Palvelukokonaisuuksien talouden toteuma ja tilinpäätösennuste Tot 2009 TP 2009 TA 2010 Ero VS/ Perusterveydenhuollon avopalvelut Toimintatulot Toimintamenot Erikoissairaanhoito Toimintatulot Toimintamenot Päihde ja mielenterveyspalvelut Toimintatulot Toimintamenot Sosiaalisen tuen palvelut Toimintatulot Toimintamenot Vammaispalvelut Toimintatulot Toimintamenot Talouden toteuma Ydinprosessin toimintatulot ovat toteutuneet 1,3 milj. euroa vuosisuunnitelmaa pienempinä. Sosiaalisen tuen palvelukokonaisuuden tulot ovat toteutuneet 1,5 milj. euroa vuosisuunnitelmaa pienempinä johtuen pääosin siitä, että valtionosuudet perustoimeentulotukeen maksetaan ennakkoarvion mukaan. Maksettuja ennakoita tarkistetaan kesä ja joulukuun tilanteiden mukaan. Ydinprosessin toimintamenot ovat toteutuneet vuosisuunnitelmaa 0,8 milj. euroa pienempinä. Perusterveydenhuollon avopalvelujen menojen 0,9 milj. euron kumulatiivista budjettia pienempi toteuma sekä päihde ja mielenterveyspalvelujen menojen 1,0 milj. euron kumulatiivista budjettia pienempi toteuma johtuu osittain ostopalvelujen laskutuksen viiveestä. Myös päihdekuntoutuksen säästöt ovat vaikuttaneet toimintamenojen toteumaan. Vammaispalvelujen toimintamenot ovat toteutuneet 1,8 milj. euroa vuosisuunnitelmaa pienempinä. Vammaispalvelujen laskutuksessa on muutoksia viime vuoteen verrattuna, kun PSHP siirtyi reaaliaikaiseen laskutukseen. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kesäkuun laskutus kehitysvammaisten laitospalveluista (n. 0,8 milj. euroa) sekä kuljetuspalvelujen kesäkuun kustannukset (n. 0,4 0,5 milj. euroa) puuttuvat vammaispalvelujen menoista. Erikoissairaanhoidon menot ovat toteutuneet noin 1,2 milj. euroa kumulatiivista vuosisuunnitelmaa suurempina ostopalvelujen laskutuksen viiveestä huolimatta. Tämä johtuu lähinnä kuntouttavien palvelujen ostoista. Sosiaalisen tuen menojen kumulatiivista vuosisuunnitelmaa 1,7 milj. euroa suurempi toteuma johtuu toimeentulotukimenojen kasvusta. Myös oman tuotannon tilaus on toteutunut budjetoitua suurempana toimeentulotuen asiakasmääristä johtuen. Tilinpäätösennuste Ydinprosessin toimintakatteen ennustetaan toteutuvan 3,6 milj. euroa vuosisuunnitelmaa heikompana. Toimintatulojen ennuste on 0,9 milj. euroa budjetoitua suurempi Perusterveydenhuollon asiakasmaksutulojen ennusteesta johtuen. Tulojen ylitys johtuu talousarvion viime vuoden hyvästä toteumasta sekä kuluvan vuoden maksujen indeksitarkistuksista ja erityisesti hammashuollon asiakasmaksutuloista. Ydinprosessin toimintamenojen ennustetaan ylittyvän 4,5 milj. eurolla. Perusterveydenhuollon menojen ennustetaan ylittyvän 1,6 milj. eurolla, josta 0,9 milj. euroa johtuu Acutan alijäämän kattamisesta. Lisäksi mm. suun terveydenhuollon ostopalvelut, sairaankuljetus ja tamperelaisten potilaiden

21 Tilaajaosa 17 kiireelliset käynnit muissa muissa terveyskeskuksissa ylittävät talousarvion. Erikoissairaanhoidon kuntouttavan toiminnan ostopalvelut ylittävät budjetin ennusteen mukaan noin 1,5 milj. eurolla. uste perustuu alkuvuoden toteutuneeseen laskutukseen. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tilauksen ennustetaan tässä vaiheessa toteutuvan muutetun talousarvion mukaisesti. uste sisältää sairaanhoitopiirin suunnitteleman 1 % hintojen alentamisen. Sosiaalisen tuen palvelujen toimintamenot ovat ylittymässä 0,9 milj eurolla, josta oman tuotannon tilaus on ylittymässä 0,5 milj. euroa, koska toimeentuloturvan asiakkaiden määrä on arvioitua suurempi. Vammaispalvelujen toimintamenojen ennustetaan toteutuvan 0,5 milj. euroa vuosisuunnitelmaa suurempina, kun menojen ennustetaan kasvavan edellisvuodesta kahdella prosentilla.

22 Tilaajaosa 18 Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen Ydinprosessin talouden toteuma ja tilinpäätösennuste Tot 2009 TP 2009 TA 2010 Ero VS/ Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Palvelukokonaisuuksien talouden toteuma ja tilinpäätösennuste Tot 2009 TP 2009 TA 2010 Ero VS/ Kotona asumista tukevat palvelut Toimintatulot Toimintamenot Hoidon ja asumisen yhdistävät palvelut Toimintatulot Toimintamenot Talouden toteuma Ydinprosessin toimintatulojen toteuma on 1,5 milj. euroa ajankohdan vuosisuunnitelmaa suurempi, koska talousarvion tulot on arvioitu liian alhaisiksi. Tulojen kasvuun vaikuttaa sekä palvelujen määrän kasvu että maksuihin tehdyt indeksitarkistukset. Tilinpäätösennuste Ydinprosessin maksutulojen ennustetaan toteutuvan 1,9 milj. euroa talousarviota suurempina. Ylitys johtuu sosiaali ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin tehdyistä indeksitarkistuksista, pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävän maksun kolmen prosenttiyksikön noususta ja hoitotuen vaikutuksesta. Kotona asumista tukevien palvelujen menojen ennustetaan ylittävän talousarvion yhteensä 0,1 milj. eurolla. Kotihoidon ostopalvelujen menojen ennustetaan ylittyvän noin 1,5 milj. eurolla, mikä johtuu pääosin tilapäisen kotihoidon ostoista. Tilapäisen kotihoidon ostojen lisääminen johtuu sekä palvelutarpeiden kasvusta että oman kotihoidon toiminnan suunniteltua pienemmästä volyymista. Oman kotihoidon palvelutilauksen arvioidaan toteutuvan 0,7 milj. euroa palvelusopimusta Toimintamenojen toteuma on 3,4 milj. euroa vuosisuunnitelmaa pienempi pääosin ostopalvelujen laskutuksen viiveestä johtuen. Lisäksi esimerkiksi kotihoidon ostopalvelujen laajennukset käynnistetään vasta myöhemmin kuluvana vuonna. pienempänä. Toteumaan vaikuttaa osaltaan tuotantoalueelle asetetut henkilöstösäästövelvoitteet. Omaishoidon tuesta ennustetaan säästyvän 0,7 milj. euroa vuoden 2009 tilinpäätöksen ja alkuvuoden toteuman perusteella. PSHP:n laskuttamien siirtoviivemaksujen ennuste on 1,2 milj. euroa. Siirtoviiveistä arvioidaan kohdennettavan 0,8 milj. euroa aiheuttamisperiaatteen mukaan ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen ydinprosessiin. Siirtoviivemaksut vähennetään oman laitoshoidon palvelutilauksesta (lyhyt ja pitkäaikaisesta sairaalahoidosta), joten kohdennuksella ei ole vaikutusta ydinprosessin menojen yhteissummaan.

23 Tilaajaosa 19 Kaupunkiympäristön kehittäminen Ydinprosessin talouden toteuma ja tilinpäätösennuste Tot 2009 TP 2009 TA 2010 Ero VS/ Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Palvelukokonaisuuksien talouden toteuma ja tilinpäätösennuste Tot 2009 TP 2009 TA 2010 Ero VS/ Maaomaisuuden hallinta ja kehittäminen Toimintatulot Toimintamenot Kaupunkiympäristön rakentaminen ja ylläpito Toimintatulot Toimintamenot Joukkoliikenne Toimintatulot Toimintamenot Pelastustoimi Toimintamenot Talouden toteuma Ydinprosessin toimintakate on toteutunut 3,8 milj. euroa ajankohdan vuosisuunnitelmaa parempana. Toimintatulojen toteuma on 3,5 milj. euroa ajankohdan vuosisuunnitelmaa heikompi. Maaomaisuuden hallinnan ja kehittämisen palvelukokonaisuuden tulojen toteuma on 2,5 milj. euroa vuosisuunnitelmaa heikompi. Poikkeama johtuu myytyjen maa alueiden tasearvon ylittävistä myyntivoittojen ja maankäyttösopimuksista saatavien tulojen toteumien jaksotuksesta. Palvelukokonaisuuden vuokratulojen toteuma on 0,7 milj. euroa ajankohdan vuosisuunnitelmaa suurempi. Joukkoliikenteen palvelukokonaisuuden toimintatulot ovat toteutuneet 1,1 milj. euroa vuosisuunnitelmaa pienempinä valtiontuen osuuksien ja lippujen hintojen noston jaksotuksesta johtuen. Ydinprosessin toimintamenot ovat toteutuneet 7,3 milj. euroa ajankohdan vuosisuunnitelmaa pienempinä. Maaomaisuuden hallinnan ja kehittämisen palvelukokonaisuuden toimintamenot ovat alittuneet yhteensä 1,4 milj. eurolla. Maankäytön suunnittelun 0,8 milj. euron poikkeama johtuu palvelutilausten oman tuotannon laskuttamattomista töistä sekä osin alkuvuonna tilattujen töiden laskutuksen painottumisesta loppuvuoteen. Yleisten alueiden suunnittelun 0,4 milj. poikkeama johtuu suurten suunnittelukohteiden painottumisesta loppuvuoteen. Kaupunkiympäristön rakentamisen ja ylläpidon palvelukokonaisuuden toimintamenot ovat alittuneet 3,1 milj. eurolla vuosisuunnitelmaan nähden. Liikenneväylien menojen 1,9 milj. euron alitus johtuu päällystöiden ja rakenteellisten kunnossapitotöiden painottumisesta loppuvuoteen. Viheralueiden 0,7 milj. euron alitus johtuu kustannusten painottumisesta loppukesään. Liikenteenhallinnan menot ovat 0,4 milj. euroa vuosisuunnitelmaa pienemmät, koska kertymä painottuu loppuvuoteen. Joukkoliikenteen palvelukokonaisuuden toimintamenot ovat alittuneet vuosisuunnitelmaan nähden 2,9 milj. eurolla koska kaikki kesäkuun loppuun mennessä toteutuneet palveluostot eivät ole kirjautuneet kesäkuulle. Tilinpäätösennuste Ydinprosessin tulojen ja menojen ennustetaan toteutuvan vuosisuunnitelman mukaisesti.

24 Tilaajaosa 20 Konsernihallinto Toimintatulot Myyntitulot Maksutulot Tuet ja avustukset Vuokratulot Muut toimintatulot Tulot yhteensä Valmistus omaan käyttöön Toimintamenot Henkilöstömenot Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut Henkilöstömenot yhteensä Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Vuokramenot Muut toimintamenot Menot yhteensä Toimintakate Rahoitustulot ja menot Vuosikate Suunnitelmapoistot Tilikauden tulos

Talousraportti

Talousraportti Talousraportti 1.1. 31.5.2010 Tampereen kaupunki Talous ja strategiaryhmä Esipuhe TAMMI TOUKOKUUN TALOUSRAPORTTI 2010 Tammi toukokuun toimintakate oli 355,2 milj. euroa, mikä on 6,2 milj. euroa ajankohdan

Lisätiedot

Talousraportti

Talousraportti Talousraportti 1.1. 31.3.2010 Tampereen kaupunki Talous ja strategiaryhmä Esipuhe 1 TAMMI MAALISKUUN TALOUSRAPORTTI 2010 Tammi maaliskuun toimintakate oli 200,3 milj. euroa, mikä on 18,1 milj. euroa ajankohdan

Lisätiedot

Talousraportti

Talousraportti Talousraportti 1.1. 30.9.2010 Tampereen kaupunki Talous ja strategiaryhmä Esipuhe TAMMI SYYSKUUN TALOUSRAPORTTI 2010 Tammi syyskuun toimintakate oli 677,9 milj. euroa, mikä on 2,9 milj. euroa ajankohdan

Lisätiedot

Talousraportti

Talousraportti Talousraportti 1.1. 31.7.2010 Tampereen kaupunki Talous ja strategiaryhmä Esipuhe TAMMI HEINÄKUUN TALOUSRAPORTTI 2010 Tammi heinäkuun toimintakate oli 541,9 milj. euroa, mikä on 3,3 milj. euroa ajankohdan

Lisätiedot

Talousraportti

Talousraportti Talousraportti 1.1. 30.11.2010 Tampereen kaupunki Talous ja strategiaryhmä Esipuhe TAMMI MARRASKUUN TALOUSRAPORTTI 2010 Tammi marraskuun toimintakate oli 813,5 milj. euroa, mikä on 9,0 milj. euroa ajankohdan

Lisätiedot

Talousraportti tammi marraskuu 2011

Talousraportti tammi marraskuu 2011 Talousraportti tammi marraskuu 2011 laskentapäällikkö Tarja Puskala Konsernin johtoryhmä T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Kaupungin talous T A M P E R E E N K A U P U N K I 2 Tuloslaskelma Tammi marraskuu

Lisätiedot

Tampereen kaupungin talouskatsaus 5/2019. Kaupunginhallitus

Tampereen kaupungin talouskatsaus 5/2019. Kaupunginhallitus Tampereen kaupungin talouskatsaus 5/ Kaupunginhallitus 24.6. Kaupungin tilikauden tulos Milj. euroa Tot 1-5 / 2018 Tot 1-5 / 2018 Enn Toimintatuotot 174,3 184,7 450,5 448,2 4,7 Toimintakulut -685,9-702,5-1

Lisätiedot

Talousraportti tammi syyskuu 2011

Talousraportti tammi syyskuu 2011 Talousraportti tammi syyskuu 2011 laskentapäällikkö Tarja Puskala Konsernin Jory T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Kaupungin talous T A M P E R E E N K A U P U N K I 2 Tuloslaskelma Tammi syyskuu ulkoiset

Lisätiedot

Talousraportti tammi heinäkuu 2011

Talousraportti tammi heinäkuu 2011 Talousraportti tammi heinäkuu 2011 vt. laskentapäällikkö Tarja Puskala Kaupunginhallitus T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Kaupungin talous T A M P E R E E N K A U P U N K I 2 Tuloslaskelma Tammi heinäkuu

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Talousraportti

Talousraportti Talousraportti 1.1. 30.4.2010 Tampereen kaupunki Talous ja strategiaryhmä Esipuhe TAMMI HUHTIKUUN TALOUSRAPORTTI 2010 Tammi huhtikuun toimintakate oli 283,8,3 milj. euroa, mikä on 5,7 milj. euroa ajankohdan

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Talousraportti tammi toukokuu 2011

Talousraportti tammi toukokuu 2011 Talousraportti tammi toukokuu 211 vs. laskentapäällikkö Tarja Puskala Konsernin johtoryhmä T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Kaupungin talous T A M P E R E E N K A U P U N K I 2 Tuloslaskelma Tammi toukokuu

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ESIPUHE... 3. Tampereen talouskatsaus 2/2012

ESIPUHE... 3. Tampereen talouskatsaus 2/2012 Tampereen talouskatsaus 2/2012 Sisällys ESIPUHE... 3 kaupungin toiminta ja talous... 4 Kaupungin tuloslaskelma ja ennuste... 4 Verotulot... 6 Valtionosuudet... 6 Rahoituslaskelma... 7 Investoinnit... 8

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate LIITE: Vuoden 2017 talousarvion muuttaminen Henkilöstön sivukulujen tarkennus: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Toimintakulut 30 477-92 30 385 Toimintakate -2 884 92-2 792 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Talousraportti

Talousraportti Talousraportti 1.1. 31.10.2010 Tampereen kaupunki Talous ja strategiaryhmä Esipuhe TAMMI LOKAKUUN TALOUSRAPORTTI 2010 Tammi lokakuun toimintakate oli 748,9 milj. euroa, mikä on 1,8 milj. euroa ajankohdan

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 Toiminta-ajatus Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää katu- ja viheralueita sekä kiinteistöjen

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 6/26/2017 Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS 2021 Liikevaihto 0 0 0 0 0 0 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) 0 0

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Korjauslista vuoden 2019 talousarvioon,

Korjauslista vuoden 2019 talousarvioon, Sivu 1 / 20 Korjauslista vuoden 2019 talousarvioon, 19.11.2018 Jäljessä on listattu korjatut kohdat (ei alkuperäistä esitystä), ellei muuta ole mainittu. Yleiset lähtökohdat s. 3-4) Esipuhe Talousarviossa

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 2/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 35 32 1 347 3 Menot -4

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Talouskatsaus 02/2013

Talouskatsaus 02/2013 13Talouskatsaus 02/2013 Sisällys ESIPUHE... 3 kaupungin toiminta ja talous... 4 Kaupungin tuloslaskelma ja ennuste... 4 Verotulot... 6 Valtionosuudet... 6 Rahoituslaskelma... 7 Investoinnit... 8 Korolliset

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2 Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall 4.12.2017 240 liite 2 Yleishallinto Tulot 175 433 175 433 Palkat ja palkkiot -603 049 15 000-588 049 Henkilösivukulut -330 205 3 000-327 205 Muut kulut -1 983

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka. Valmistelijan yhteystiedot Talousjohtaja Jukka Männikkö, puh ,

Valmistelija / lisätiedot: Männikkö Jukka. Valmistelijan yhteystiedot Talousjohtaja Jukka Männikkö, puh , Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2018 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 7, 22.01.2018 Kaupunginhallitus, 703, 18.12.2017 7 Tampereen kaupungin vuoden 2017 tilinpäätösennuste TRE:3389/02.02.01/2017 Kaupunginvaltuusto,

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2019 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2019 kpito 30.4.19 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KUNNANHALLITUS Henkilöstöhallinto,

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

Talousarvion seuranta

Talousarvion seuranta n seuranta Tuloslaskelma Ulkoinen (1 000 ) 29.2. Toimintatuotot 12 548 1 061 9 713 9 713 1 045 10,8 Myyntituotot 2 234 263 1 637 1 637 217 13,3 Maksutuotot 4 708 646 4 324 4 324 642 14,8 Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Talousraportti

Talousraportti Talousraportti 1.1. 28.2.2010 Tampereen kaupunki Talous ja strategiaryhmä Esipuhe TAMMI HELMIKUUN TALOUSRAPORTTI 2010 Veronkorotusten ohella vuoden 2010 talousarviossa kaupungin taloutta on tasapainotettu

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

SISÄLLYS ESIPUHE... 3 KAUPUNGIN TOIMINTA JA TALOUS... 4 TALOUSARVION TOTEUMAVERTAILU...11

SISÄLLYS ESIPUHE... 3 KAUPUNGIN TOIMINTA JA TALOUS... 4 TALOUSARVION TOTEUMAVERTAILU...11 Tampereen talouskatsaus 10/2012 SISÄLLYS ESIPUHE... 3 KAUPUNGIN TOIMINTA JA TALOUS... 4 Kaupungin tuloslaskelma ja ennuste... 4 Verotulot... 6 Valtionosuudet... 6 Rahoituslaskelma... 7 Investoinnit...

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen. PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-% PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot