Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos, (nro 238) EHDOTUS
|
|
- Elli Nurmi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ilmakuva Lentokuva Vallas Oy 2014 Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos, (nro 238) EHDOTUS 1. Perus- ja tunnistetiedot Asemakaavaselostus, joka koskee päivättyä asemakaavaehdotusta. Vireille tulo ilmoitettu kaavoituskatsauksessa 2014 (KH ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, ympäristölautakunta Valmisteluaineisto (Luonnos): ympäristölautakunta Asemakaavaehdotus: ympäristölautakunta , kunnanhallitus Kunnanvaltuuston hyväksyminen xxx Lainvoimaisuuskuulutus xxx KIRJAAMO KAAVOITUS, SUUPANTIE 11, PIRKKALA KAAVOITUSJOHTAJA Matti Jääskeläinen p matti.jaaskelainen(at)pirkkala.fi TOIMISTOARKKITEHTI Mika Raatikainen p mika.raatikainen(at)pirkkala.fi
2 2
3 1.1 Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot Sisällysluettelo Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti Kaavan tarkoitus Luettelo selostuksen liitteistä Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista Kaavaprosessin vaiheet Lähtökohdat Selvitys suunnittelualueen oloista Suunnittelutilanne Suunnittelun vaiheet Asemakaavan suunnittelun tarve Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö Asemakaava Asemakaavan tavoitteet Asemakaavan kuvaus Kaavan vaikutukset Yleiskaavallinen tarkastelu Vaikutukset kaupunkirakenteeseen Vaikutukset kaupunkikuvaan Vaikutukset asumiseen Työpaikat, elinkeinotoiminta ja vaikutukset palveluihin Vaikutukset liikkumiseen Ympäristön häiriötekijät Kaavamerkinnät ja määräykset Selvitystarve Asemakaavan toteuttaminen
4 1.2 Tunnistetiedot Dnro PIR 392/1103/2016 LEPOMOISION JA HUOVIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS koskee Pirkkalan kunnan Lepomoision ja Huovin osa-alueen tilaa ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSELLA muodostuu Lepomoision ja Huovin alueen kortteli 615 tontit 1-8, kortteli 616 tontit 1-7, kortteli 617 tontit 1-10, kortteli 618 tontit 1-10, katualuetta, jalankululle ja pyöräilylle varattua katua sekä lähivirkistysaluetta. 1.3 Kaava-alueen sijainti 1.4 Kaavan tarkoitus Alueen pinta-ala on yhteensä n. 13,6 ha. Suunnittelualue sijoittuu Pirkkalan Lepomoisioon ja Huoviin. Alue on tällä hetkellä metsäinen alue, jonka reunalla kulkee kevyen liikenteen väylä. Kaavan tarkoituksena on asemakaavoittaa pientaloalue Lepomoision ja Huovin asuinalueen jatkeeksi. Suunnittelussa otetaan erityisesti huomioon luonnonympäristö, maisema ja ympäröivä rakennuskanta. Alueen katunäkymiin ja mittakaavaan kiinnitetään erityistä huomiota. Laadullisena tavoitteena on omaleimainen, laadukas ja turvallinen uusi pientaloalue. 1.5 Luettelo selostuksen liitteistä 1. Sijaintikartta, Pirkanmaan maakuntakaava (v.2008), Pirkkalan yleiskaava 1995, 2. Ote voimassa olevista asemakaavoista 3. Rakennettu ympäristö ja luonnonympäristö, pystyilmakuva Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5. Asemakaavakartta a4-pienennös, luonnos 6. Havainnekuva 7. Lausunnot OAS:sta 8. Lausunnot luonnoksesta 9. Lepomoision ja Huovin asemakaavan luontoselvitys, Ramboll Rakennettavuusselvitys, A-insinöörit, Meluselvitys, Ramboll, Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista Tekniset verkostot ja katusuunnitelmat, kunnallistekniikan osasto, alueen energiayritykset Maaperätiedot, Tampereen seudun GeoTIETO aineisto, GTK 2013 Maarekisteritiedot, maanmittaustoimiston aineisto Viisto- ja pystyilmakuvat, , Lentokuva Vallas Liikenneselvitys, Sito 2012 Väestötiedot, Tilastokeskus Pirkkalan kunnan liikennemelun torjuntaohjelma, Ramboll 2011 Pirkkalan valuma-alueselvitys, FCG Oy, Kaavaprosessin vaiheet Alueen asemakaavoitus on tullut vireille kaavoituskatsauksella 2014, Kh Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä Lepomoision ja Huovin omakotiyhdistys pyysi kaavoittajaa asukasyhdistyksen iltatilaisuuteen , jossa kerrattiin asemakaavan tavoitteita, tehtyjä selvityksiä ja käytiin läpi asemakaavoituksen eri vaiheet. Asemakaavaluonnos käsitellään ympäristölautakunnassa, joka asettaa sen nähtäville, jolloin osallisilla on mahdollisuus jättää valmisteluaineistosta mielipide. Valmisteluaineistot pidetään julkisesti nähtävänä keväällä Valmisteluaineistosta saadut mielipiteet käsitellään ennen kaavaehdotusvaihetta. Tällöin on osallisilla mahdollista antaa ehdotuksesta muistutus. Ehdotusvaiheen muistutusten ja lausuntojen johdosta tehtävien tarkistusten jälkeen kaavan hyväksyy valtuusto. Valtuuston päätös on lainvoimainen 30 vrk kuluttua päätöksen julkistamisesta kuulutuksella (MRA 93 ), mikäli siitä ei ole valitettu Hämeen hallinto-oikeuteen. 4
5 2. Lähtökohdat 2.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Kokonaisrakenne Lepomoisio/Huovin omakotialue on ollut suosittu Pirkkalan kunnan omakotiasutusalue 80-luvulta lähtien. Suunnittelualueeseen rajautuva Lepomoision asemakaava nro 80 hyväksyttiin 1988, Huovin asemakaava nro 171 on hyväksytty Suunnittelualueen Pirkkalan kunta on ostanut Lepomoision asuinalueella asui 2014 lopussa 340 asukasta ja Huovin alueella 271 asukasta. Lisäksi Huovin teollisuusalueella asui 10 asukasta. Luonnonolot Kaavamuutosalue on topologialtaan suhteellisen tasainen. Korkein kohta sijoittuu alueen luoteiskulmaan ollen n metriä merenpinnasta. Matalimmillaan alue on korttelialueen keskivaiheilla +93 metriä merenpinnasta. Alue on kapea metsäkaistale, jonka puusto on luoteisosasta lehtipuuvaltaista taimikkoa ja kaakkoisosassa nuorta sekametsää. Alueen kasvupaikkatyypit edustavat pääasiassa mustikkatyypin tuoretta kangasta (MT), joka on avoimilla alueilla paikoitellen heinittynyt. Tyyppilajeina havaittiin muun muassa mustikka, vadelma, lillukka, metsälauha, oravanmarja ja pohjakerroksessa seinäsammal. Alueella sijaitsee pieni lehtoalue, joka vastaa kasvupaikkatyypiltään tuoretta runsasravinteista lehtoa. Kohde ei ole erityisen edustava, koska puusto on nuorta ja lehtokasvillisuutta varjostava. Lajisto on niukkaa. Alueen vesitaloudesta mainittakoon keskiosassa sijaitseva suo, joka on edelleen pienialaisesti havaittavissa suon poikki kulkevan tien koillispuolella. Alueen laidassa sijaitsee myös kirkasvetinen oja, joka laskee Lepomoision asutusalueen suunnasta. Alueen koillispuolella sijaitsee pientaloasutusta ja lounaispuolella maavallin takana teollisuusalueen rakenteita. Maavallin sekä sitä vierustavan soratien maiden sekä toisella puolella sijaitsevien pihojen vaikutuksesta alueen reunoilla vallitsee runsas ihmisvaikutus. Tulokaslajeista reuna-alueilla esiintyy runsaana komealupiini. Alueen rakennettavuudesta on tehty erillinen selvitys (A-insinöörit 2014). Sen perusteella alue on rakennettavissa. Osassa tontteja tarvitaan massanvaihtoa tai paalutusta. Alueen linnusto on tyypillistä nuoren metsän ja pensaikkojen lajistoa. Runsaampina esiintyy asuttuun ympäristöön sopeutuneita lajeja. Alueella sijaitsevasta säästöpuumännystä havaittiin käpytikan pesä. Alueella ei havaittu huomionarvoisia lajeja tai niille soveltuvia elinympäristöjä. Alueella ei havaittu merkkejä liito-oravan esiintymisestä, johtuen puuston rakenteesta. Säästöpuita lukuun ottamatta puusto alueella on tiheää taimikkoa tai harventamatonta nuorta metsää, joka ei ole soveltuvaa liito-oravan elinympäristöksi. 5
6 Kuva 1. Purotieltä Huovin teollisuusalueen suuntaan (Etelään) Kuva 2. Purotieltä Itään päin. Kuva 3. Panoraamanäkymä meluvallin päältä pohjoiseen päin. 6
7 Taajamakuva Alue on metsäinen alue, joka rajautuu uudehkoon, matalaan, pientaloasutukseen ja toiselta etelänpuoleiselta reunalta teollisuusaluetta rajaavaan meluvalliin. Kuva 4. Alueen luoteisosa rajautuu pientaloalueeseen. Näkymä Purotien varrelta itään. Kuva 5. Purotien varrella sijaitsee uutta omakotiasutusta. Näkymä Purotieltä länteen. 7
8 Kuva 6. Kuva Vasamatien varrelta pohjoiseen. Rakennukset Suunnittelualueella ei sijaitse rakennuksia. Asuminen, palvelut, työpaikat, elinkeinotoiminta Keskustan palvelut ovat n. 1 kilometrin etäisyydellä alueesta. Lähietäisyydellä sijaitsee myös useampi päiväkoti. Alueella on hyvät kulkuyhteydet ja valmis verkosto sekä kevyelle liikenteelle että autoliikenteelle. Alue sijaitsee Pirkkalan työpaikka-alueiden läheisyydessä ja sieltä on hyvät yhteydet myös kehätielle. Väestön rakenne ja kehitys Lepomoision osa-alueella 2014 lopussa asui 340 asukasta ja Huovin alueella 271. Rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaismuistot Alueella ei ole tunnettuja muinaismuistoja eikä kulttuuriympäristöä. Liikenne Alueen syöttöliikenne tapahtuu Vasamatieltä ja Purotieltä jotka ovat yhteydessä Haavistontien kautta Perkiöntiehen joka taasen yhdistyy Lentoasemantiehen sekä Naistenmatkantiehen. Lentoasemantieltä on yhteys vt3-moottoritielle. Alueen lounais-eteläpuolta sivuaa Turkkiradan suuntainen kevyen liikenteen väylä. Tekninen huolto Asuinalue on liitettävissä kunnallistekniikkaan. Asuinalueen jätevedet voidaan liittää sekä Purotien että Vasamatien viemäriin. Uutta pumppaamoa ei alueelle asuinalueen rakentuessa tarvita. Vesijohto voidaan liittää Purotiellä ja toisesta päästä Vasamatiellä. Ympäristönsuojelu ja ympäristöhäiriöt 8
9 Suunnittelualueella ei ole ympäristönsuojelukohteita. VT3 tuottaa alueelle liikennemelua, joka tulee huomioida suunniteltaessa melualueelle melulle herkkiä toimintoja (asuminen). Kuva 7. VT 3:n yöajan keskiäänitaso LAeq (22-7), Sito 2012 Maanomistus 2.2 Suunnittelutilanne Kunta omistaa suunniteltavan maa-alueen. Valtioneuvoston alueidenkäyttötavoitteet Tarkastetut valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (Valtioneuvoston päätös ) ovat saaneet lainvoiman Tavoitteet on ryhmitelty sisällön perusteella kuuteen eri asiakokonaisuuteen: 1. Toimiva aluerakenne 2. Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu 3. Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat 4. Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto 5. Helsingin seudun erityiskysymykset 6. Luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet Maankäyttö- ja rakennuslain mom. mukaan alueidenkäytön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamisesta siten, että edistetään niiden toteuttamista. 9
10 Maakuntakaava Pirkanmaan 1. maakuntakaava on valtioneuvoston vahvistama 2008 (kuva 1). Pirkanmaan maakuntakaavassa alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A). Maakuntakaavaa ollaan uudistamassa. Alueella on voimassa Pirkanmaan 1. maakuntakaava (2007) ja Pirkkalan yleiskaava (1996). Kuva 8. Ote maakuntakaavasta. Kuva 9. Ote uudesta maakuntakaavaehdotuksesta Yleiskaava Voimassa olevassa oikeusvaikutuksettomassa yleiskaavassa vuodelta 1995 alue on osoitettu pientaloasumiseen (AP) sekä lähiviheralueeksi (VL). Pirkkalan taajamayleiskaava 2020 on hy- 10
11 väksytty valtuustossa ja kuulutettiin lainvoimaiseksi Taajamayleiskaavassa alue on osoitettu asuinpientalojen alueeksi (AP) ja osa viheralueeksi. Alueen viereen on osoitettu ulkoilureittiyhteys. Taajamayleiskaava 2020 Asemakaava Alueella ei ole asemakaavaa. Alue rajautuu Lepomoision ja Huovin asemakaavaan nro 80, joka on vahvistunut ja Kyöstin sekä Lepomoision teollisuusalueen puoleiseen asemakaavaan nro 171 joka on vahvistunut Kuva. Ote asemakaavayhdistelmästä 11
12 Rakennusjärjestys Pirkkalan kunnan rakennusjärjestys on tullut voimaan Rakennuskiellot Aluetta koskien ei ole rakennuskieltoja. Päätökset, suunnitelmat ja ohjelmat Kuva. Rakennesuunnitelma Tampereen kaupunkiseudun kuntien yhdessä laatima rakennesuunnitelma on ratkaisu kaupunkiseudun vahvan kasvun ylläpitämiseksi ja ohjaamiseksi kilpailukykyä ja kestävyyttä edistävällä tavalla. Seutuhallitus hyväksyi rakennesuunnitelman ja lähetti sen kuntiin hyväksyttäväksi. Sitovuus suunnitelmalle tulee kunnan oman päätöksenteon kautta ja suunnitelma toteutuu kuntien toimien kautta. Pirkkalan kunta on sitoutunut suunnitelmaan ja sen toteuttamisohjelmaan. Rakennesuunnitelmassa varaudutaan n asukkaan kasvuun Tampereen kaupunkiseudun alueelle vuoteen 2030 mennessä. Rakennesuunnitelmassa on esitetty myös toteuttamisen ajoitusta ja vastuita koskeva toteuttamisohjelma sekä rakennesuunnitelman toteuttamista tukevat kuntien yhdessä valmistelemat maapoliittiset periaatteet. Suunnitelma painottaa sujuvan arjen, energiatehokkuuden ja vakaan mutta dynaamisen toimintaympäristön teemoja. Kasvu ohjataan mahdollisimman tiiviisti olevaan yhdyskuntarakenteeseen. Keskustoja kehitetään vahvasti asumisen, keskustahakuisten työpaikkojen ja kaupan sijoituspaikkoina. Rakennesuunnitelmassa on nähty tärkeäksi sekoittaa toimintoja nykyistä voimakkaammin. Uusi asuminen sijoittuu pääosin joukkoliikennevyöhykkeille ja joukkoliikennejärjestelmä pohjautuu bussi-, lähijuna- ja raitiotieliikenteen yhdistelmään. Joukkoliikenteen kulkutapaosuus nousee, kun hyvän joukkoliikennetarjonnan alueella asuva väestö lisääntyy. Erityisesti keskustojen ja niiden lähialueiden maankäytön tehostaminen parantaa kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä. Läpi suunnittelun menevänä tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillitseminen. 12
13 Ko. suunnittelualue sijoittuu rakennesuunnitelmassa keskustatoimintojen ja merkittävästi täydennettävän asuinalueen eteläpuolelle, lähelle kehitettävää työpaikka-aluetta. Pohjakartta Pohjakarttakuvaus on suoritettu Kehätien osalta on tehty täydennyskuvaus Em. aineistosta on laadittu pohjakartta vuosina Asemakaavan pohjakartan hyväksyi maanmittausinsinööri Jouko Lehto. 3. Suunnittelun vaiheet 3.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Pirkkalan kunnan tavoite on suunnitella erilaisia ja erityyppisiä asuinalueita. Tavoitteena on myös pientalotonttien sekä rivitalotonttien tarjonta yhdyskuntarakenteellisesti keskeisillä paikoilla. Lepomoisio-Huovin alue on varattu pientaloasumiselle. 3.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Kunnanhallitus on laittanut asemakaavan vireille kaavoituskatsauksella 2014 ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville ympäristölautakunta kokouksessaan Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Osallisia asiassa ovat suunnittelualueen lähiasukkaat sekä toimijat, joiden olosuhteisiin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Viranomaisten ja yhteisöjen osalta osallistuminen ja vuorovaikutus asemakaavoituksen yhteydessä tapahtuvat etupäässä neuvotteluiden ja lausuntojen kautta sekä kaavoituksesta tiedottamalla eri vaiheissa. Asemakaavan laajennuksesta tiedotetaan seuraaville osapuolille: Naapuritonttien omistajat Kunnan hallintokunnat Tampereen aluepelastuslaitos Tampereen kaukolämpötoiminta Elenia verkko Oy Pirkanmaan Ely-keskus Pirkkalan Lepomoisio-Huovin asukasyhdistys Pirkkalan omakotiyhdistysten yhteistoimikunta Pirkkala-seura ry. Pirkkalan ympäristöyhdistys Muut ilmoituksensa mukaan Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on käsitelty ympäristölautakunnassa OAS on asetettu nähtäville ajalle Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tuli lausunnot maakuntamuseolta, Pirkkala-seuralta ja Huovin asukasyhdistykseltä sekä 3 kommenttia Pirkkalan kunnan maankäyttöön. Pirkanmaan liitto ilmoitti, ettei anna lausuntoa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Kommentit OAS:sta Pirkanmaan liitto suunnitteluarkkitehti Lasse Majuri Viitaten Pirkanmaan liitolle saapuneeseen tiedotuskirjeeseen toean, että Pirkanmaan liitto ei jätä lausuntoa Huovi-Lepomoision osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. 13
14 Pirkanmaan maakuntamuseo, Tuija-Liisa Soininen ja Ulla Lähdesmäki Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun kaavasuunnitelmaan ja toteaa, että alueelta ei tunneta ennestään kiinteitä muinaisjäännöksiä. Käytettävissä olevien tietojen perusteella hankealueella ei ole tarvetta tehdä arkeologista selvitystä. Mikäli kaavoituksen edetessä tietoon tuodaan aluetta koskevaa paikallista historia- tai perimätietoa, niistä tulee viipymättä olla yhteydessä maakuntamuseoon. Pirkkala-Seura ry, Hannu Routamaa pj. ja Veikko Hahmo varapj Pirkkala-Seura ry katsoo, että yllä mainittu kaavan laajennus ja muutos palvelee hyvin keskusta-alueen rakentumista taajamayleiskaavan hengen mukaisesti. Haluamme nostaa esille seuraavat asiat: asemakaavassa tulisi huomioida se, että asuinalueen ja teollisuusalueen väliin rakennetaan korkeatasoinen meluvalli hyvin ääntä eristävine istutuksineen alueelta tulee voida vaivatta liikkua jalkaisin ja pyörällä kuntakeskuksen eri osiin turvallisia tarkoitusta varten suunniteltuja kevyen liikenteen väyliä pitkin. o Pirkkala-Seura ry pitää tärkeänä sitä, että Kirkonkylän-Katajalan-Lastenojanvuoren suunnasta moottoritien alikulun kautta kaava-alueen eteläreunaa pitkin olisi yhteys kunnan muuhun latuverkkoon / poluille. Huovin omakotiyhdistys ry Pirkko Veiranto pj Omakotiyhdistys käsitteli osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa kokouksessaan Esitämme huolestumisemme liikenteen mahdolliseen lisääntymiseen uusien asuntojen rakentamisen myötä. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa. Nuijamiehentie petti pahasti terveyskeskuksen laajentamisen aiheuttaman maansiirto- ym. liikenteen seurauksena. Viimeinen niitti oli Purotien rakentajien kalliomurskeen ja soran ajo ko. tien kautta. Päällyste purettiin 4 vuotta sitten Huovin leikkikentän ja Keihästien risteyksen väliseltä matkalta ja se on aina sateiden jälkeen kuoppainen. Omakotiyhdistys pyysi tekniselle lautakunnalle osoittamassaan kirjeessä päiväyksellä Nuijamiehentien uudelleen päällystämistä tien kuoppaisuuden ja päällystevaurioiden takia. ( Uudistimme pyynnön tammikuussa kuluvana vuonna. Vastaus oli että tien korjaus on sijalla 25.) Päinvastoin tapahtui, päällyste purettiin 4 vuotta sitten Huovin leikkikentän ja keihästien risteyksen väliseltä matkalta ja se on aina sateiden jälkeen kuoppainen. Kunta tasaa tietä useiden soittojen jälkeen kuoppa kerrallaan. Uuden alueen tai alueen laajennuksen työmaaliikennettä kunnallistekniikan rakentaminen mukaan lukien ei tule sallia lainkaan nykyisen katuverkon kautta, vaan se pitää ohjata Teollisuustien ja/tai Turkkiradan kautta. Myös asukasliikenne pitää ainakin osittain ohjata edellä mainittujen teiden kautta. Alueella on jo nyt verrattain vilkas läpikulkuliikenne, emmekä halua sen enää kasvavan nykyisestään. Pekka ja Silja Mutikainen, Leena Vääränen Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennuksen ja muutoksen (nro 238) osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa todetaan OAS:n tarkoituksesta mm. seuraavaa: OAS tehdään ennen muuta osallisia varten. Osallisia ovat mm. asukkaat, kiinteistöjen omistajat. Myöhempään 14
15 osallislistaan on kuitenkin listattu vain naapuritonttien omistajat, ei tonttien haltijoita, jotka myös ovat nähdäksemme yhtälailla asukkaita joiden olosuhteisiin kaava vaikuttaa. Tieto OAS:sta on tämän perusteella tullut kiinteistöjen omistajille, mutta ei asukkaille joiden talo sijaitsee vuokratontilla (esim. Haapatie 9). Pyydämme ystävällisesti, että vuokraoikeuden haltijat lisättäisiin osallisten joukkoon. Alueen kaavoituksen osalta haluamme lisäksi tuoda esiin jo tässä vaiheessa näkemyksemme virkistysalueiden osalta. Haapatien ja Raitatien päädyn asuinolosuhteiden viihtyisyyden osalta on ensiarvoisen tärkeää huomioida riittävä virkistys/viheralue uuden asuinalueen ja olemassa olevan alueen välillä. Kyöstinpolun kaakkoispuolella nykyisessä asemakaavassa oleva VL alue tulisi säilyttää asemakaavaan merkityn laajuisena. Mahdollisuuksien mukaan tulisi mielestämme myös säilyttää viheraluetta meluvallin ulkoilureitin varrella mahdollisimman suurena, millä olisi ulkoilureitin käyttäjien viihtyvyyden ohella vaikutusta myös uusien rakennuspaikkojen asumisviihtyvyyteen. Tero Vuorela Hei, olen ehkä hieman myöhään liikkeellä, mutta ajattelin silti jättää pari kommenttia Lepomoisio-Huovin asemakaavan laajennukseen. Kotiin postitetussa suunnitelmassa ei määritelty mitään takaa-rajaa kommenteille. Keihästie (jonka varrella asun) on ahkerasti ulkoilijoiden käytössä, mutta tie on hieman kapea jalankulkijoille ja autoille Asemakaavaa laajennettaessa olisi hyvä miettiä, miten ihmisten ulkoilureitit suuntautuisivat, ja jos mahdollista järjestää valaistu kävelytie uudella alueella, mikä ainakin pimeän aikaan parantaisi turvallisuutta. Uskon, että moni ulkoilija kiertäisi uuden alueen kautta, jos kulkureitit olisivat kunnossa. Samoin selkeä pääsy useasta kohtaa teollisuusaluetta reunustavalle kävelyreitille olisi varmasti hyödyllinen ulkoilijoille. Yksi huolenaihe liittyy moottoritien meluun. Kesällä lehtipuut vaimentavat melua selkeästi, mutta miten mahtaa melun suojauksen käydä, jos suurin osa puustosta kaadetaan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainittiinkin että asiaan kiinnitetään huomiota. Onko omakotialueella tehty melukartoitusta, jossa olisi mitattu melutasoa. Ehdottaisin, että melutasoa voitaisi mitata kesällä ja talvella, ennen kuin alueella puustoa aletaan kaatamaan ja aluetta rakentamaan. Näin olisi objektiivista tietoa, miten tilanne muuttuu, ja arvioida sitä tarvitaanko lisätoimenpiteitä. Mikäli kunnalla olisi lainata mittauskalustoa, olisin vapaaehtoinen kirjaamaan mittauksia pidemmän ajanjakson kuluessa. Risto Aho ja Kaisa Lepola Vanhojen alueiden viihtyisyyden ja turvallisuuden säilyttämiseksi sekä uuden alueen kehittämiseksi kaavassa asetettujen tavoitteiden mukaiseksi viihtyisäksi ja turvalliseksi pien- ja omakotitaloalueeksi, kaavaa mietittäessä ja rakennettaessa tulisi huomioida seuraavat asiat. Liikenne- ja turvallisuusjärjestelyt: 1) Purotiellä ja lähialueella asuu kymmeniä alle koulu- ja kouluikäisiä lapsia, jotka päivittäin ovat yhdessä puistossa, pihoilla, kulkevat tiellä opetellen liikkumista, pyöräilyä, rullalautailua, potkumopoilua, leikkimistä, kulkevat koulussa jne. Teillä ei ole jalkakäytäviä lapsille, kun he kulkevat koulussa ja tielle mahtuu paikoitellen vain yksi auto kerrallaan. Kasvilisuus paikoitellen peittää liikenteen näkyvyyttä. Tällaiselle alueelle kohdistuva rekka- ja rakentamisliikenne on hengenvaarallinen alueen lapsille. Myös Huovintien leikkipuisto on aitaamaton, mistä lapset ovat valvojista huolimatta sekunneissa tiellä. -> Jo yksin turvallisuuden takaamiseksi rakennusaikainen liikenne kaikille rakenteilla oleville taloille ja infrastruktuurille täytyy järjestää Turkkiradan ja Lentokentäntien kautta. (Kuva 2). Myös liikenteen aiheuttamat pölyhaitat olisivat tällöin vähäisemmät. 2) Purotien tontin viertä kulkeva tievaraus (rakentamaton tie) (merkitty Kuvassa I A:lla ja keltaisella värillä) on saadun materiaalin perusteella rajattu pois kaavoituksesta. Kun alueen kokonaisliikennejärjestelyitä, tontinjakoa (ja niiden liikennejärjestelyitä) mietitään, tulee 15
16 tievarauksen tarpeellisuus ottaa vielä mukaan mietintään ja tarkasteluun. Nykyisessä kaavassa tievaraus on ilman merkitystä. 3) Pidemmällä aikavälillä alueen liikenteen sujuvuuden varmistamiseksi tulisi nähdäksemme alueelta rakentaa uusi suoraviivainen autoliikenteen kokoomatie Lentokentäntielle (ABC:lle päin) sekä hyödyntää Turkkirataa liikenteen järjestelyissä. Lentokentäntieltä on edelleen hyvät liikenneyhteydet mm. Pirkkalan ja Tampereen keskustaan ja moottoriteille. Nyt alueelta poistuttaessa/saavuttaessa joutuu ajamaan monen mutkan kautta vanhoja paikoitellen yksikaistaisia teitä pitkin aiheuttaen niille läpiajoliikennettä. Huovin/Lepomoision alueen vanhat tiet vaikuttaisivat, että eivät ole mitoitettuja raskaalle liikenteelle ja näin eivät kestä rakennusaikaista rekkarallia sekä ovat vaarallisia mm. lapsille. Viihtyisyys 4) Jo nyt alueella eri aikoina kaavoitettujen talojen välissä on viihtyisiä puistokaistaleita. Olettaisimme, että näin tulee olemaan jatkossakin (uudelle alueelle näitä on hahmoteltu Kuvassa 3 vihreällä värillä). Myös uusien tonttien väliin toivotaan puistoalueita soveltuvasti. Lisäksi olettaisimme, että 006 lepomoision alueella oleva kallio säilytetään rakentamattomana vihervirkistysalueena ja sekä osana maisemaa (osoitettu Kuvassa 3 vihreällä nuolella). Kallio on nykyisellään osa alueen maisemaa ja se on huomioitu mm. arkkitehtuurissa. 5) Etenkin talviaikaan alue, mistä puut on hakattu pois, on hyvin karu ja ruma kun aina vihreänä pysyvää havupuustoa ei alueella paljoakaan ole. Vähäisen havupuuston säilyttäminen alueella on oleellista viihtyisyyden ja talviaikaisen esteettisyyden vuoksi. 6) Meluvalli on ilmeisesti painunut ajan myötä kasaan ja ei toimi niin hyvin kuin pitäisi. Myös teollisuusalueen rakennusten kirkas valaistus näkyy vallin yli. Meluvallia voisi korottaa ja sen päälle esim. istuttaa lisäksi tuuheaa kasvillisuutta. (Mielipiteeseen sisältyvät kuvat alkuperäisen mielipiteen mukana, liite 7) Huovin omakotiyhdistys pyysi maankäyttöä esittelemään kaavahanketta yhdistyksen kokoukseen , jossa kerrattiin asemakaavan tavoitteita, tehtyjä selvityksiä ja käytiin läpi asemakaavoituksen eri vaiheet. Kaavaluonnos Kaavaluonnos käsiteltiin ympäristölautakunnassa ja asetettiin nähtäville Luonnoksesta saatiin viranomaislausunnot Pirkanmaan liitolta (joka totesi ettei jätä lausuntoa), Ely-keskukselta (sähköpostikommentit), Pirkanmaan maakuntamuseolta, Pirkkalan kunnan tekniseltä osastolta, Pirkanmaan pelastuslaitokselta, Elenia Oy:ltä sekä vanhusneuvostolta. Mielipiteitä tuli yhteensä 10 kpl. Lausunnot luonnoksesta Pirkanmaan liitto totesi, ettei jätä lausuntoa Huovi-Lepomoision asemakaavaluonnoksesta. Pirkanmaan maakuntamuseo totesi lausunnossaan, ettei museolla ole siitä huomautettavaa eikä näin ollen tarvetta olla jatkossa osallisena mukana. Ylitarkastaja Soili Ingelin/ Pirkanmaan Ely-keskus ELY-keskus ei katso tarpeelliseksi antaa Huovi-Lepomoision asemakaavan valmisteluaineistosta varsinaista lausuntoa mutta esittää kommentteina seuraavat: Melun nykytilanteen kuvausta ja melun huomioon ottamista tulee jatkosuunnittelussa tarkentaa. Kaavaselostuksessa sivulla 9 olevan melukartan meluvyöhykkeiden selitykset puuttuvat. Myös valtioneuvoston melun ohjearvot olisi hyvä tuoda esiin selostuksessa. Liitteessä on v direktiivin mukainen meluselvitys ja kaavaselostuksessa oleva melukartta sekä pari melua koskevaa otetta kaavaselostuksesta. Epäselväksi jää, onko esitet- 16
17 tyyn meluselvitykseen mallinnettu pelkästään vt 3 varren meluesteet ja tien varren rakennukset, jotka toimivat meluesteinä. Teollisuusalueen ja virkistysalueen välisen meluvallin mahdollinen mukanaolo mallinnuksessa ei käy ilmi aineistosta. ELY-keskus muistuttaa, että mahdollisten meluesteiden rakentaminen tai nykyisten tehostaminen on kunnan vastuulla. Viheralueen jatkuvuus ja laajuus taajamayleiskaavan mukaisena tulee asemakaavassa turvata. Hulevesien hallintaa koskeva selvitys tulee liittää aineistoon ehdotusvaiheessa. Lausunto/kommentit on kirjattu ja niitä huomioidaan. Pirkanmaan pelastuslaitos/palotarkastusinsinööri Susanna Laukkanen Pirkanmaan pelastuslaitoksen toimintavalmius suunnitelma-alueelle on riittävä suhteessa esitettyjen toimintojen riskeihin. Pelastuslaitoksella ei ole huomautettavaa ehdotuksen suhteen. Alueen kunnallistekniikan suunnittelun ja toteutuksen yhteydessä tulee huomioida pelastustoimen sammutusveden tarve siten, että sammutusvettä on saatavilla enintään 250 m:n etäisyydellä sammutuskohteista. Lausunto on kirjattu. Suunnitteluinsinööri Tomi Hakala/Elenia Oy Elenia Oy pyytää varaamaan yhden uuden 12mx12m EN-alueen puistomuuntamon rakentamista varten kartalla esitettyyn paikkaan. Etäisyys muuntamosta rakennuksiin tulee olla vähintään 8 metriä. Mahdollisista johdonsiirto- tai muutostöistä aiheutuvat kustannukset laskutamme työn tilaajalta. Lausunto on kirjattu ja sitä huomioidaan. EN-alue on lisätty ehdotusvaiheen kaavakarttaan. Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mikko Keränen/Tekninen osasto Kunnallistekniikan vastuualueella on perehdytty kaavaluonnoksen aineistoon. Jatkosuunnittelussa tulee huomioida liikenteen, katujen, vesihuollon ja kunnossapidon osalta seuraavat asiat: - Kaavan toteuttaminen ja yleisten alueiden hoito on kunnallistekniikan kannalta suhteellisen edullista. Osa tonteista liittyy suoraan olemassa olevaan kunnallistekniikkaan. Pohjaolosuhteet tai kaavaratkaisut eivät kaava-aineiston perusteella tuo merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia kunnallistekniikan toteuttamiseen. - Kadut voidaan suunnitella nykyisen maanpinnan mukaisesti ilman suuria maaleikkauksia. - Hulevedet saadaan ohjattua nykyiseen purkuojaan Vasamatien länsipäästä etelän suuntaan, mutta tontit 615/7 ja 8 on suunniteltu nykyisen ojan päälle. Vasamatien länsipään eteläpuolelle tulee jättää noin 8 m leveä puistokaistale, jotta ojaa voidaan siirtää ja mahdollistaa tulvareitti hulevesille. - Vasamatien pohjoispuolen puiston rinteen valumavesille tulee mahdollistaa reitti Vasamatien hulevesiviemäriin joko lisäämällä puistokaistale tonttien väliin avo-ojaa varten (esim. tontit 617/7 ja 8) tai tekemällä rasitemerkintä tontille hulevesiviemäriä varten. - Liikenteellisistä ja kunnossapidollisista syistä Hävinneenniityntien päähän tarvitaan katualuetila kääntöpaikalle. 17
18 - Alueelta on turvallinen koulureitti Vasamatien ja nykyisten kevyenliikenteenväylien kautta. Kaavaluonnos mahdollistaa kevyenliikenteenväylän jatkamisen Tuottotielle, jolloin muodostuu yhtenäinen reitti Turkkiradan kevyenliikenteenväylän ja Pirkkalan keskustan välille. - Nuijamiehentielle on laadittu katusuunnitelma, jossa on esitetty kevyenliikenteenväylä koko kadulle. - Lähivirkistysalueiden puistopolut voisi linjata maastonmukaisesti siten, että niiltä saadaan yhteydet Keihästielle ja Purotien leikkikentälle. Lausunto on kirjattu ja sitä huomioidaan. Pyydetyt lisäykset/korjaukset on tehty ehdotusvaiheen kaavakarttaan. Vanhusneuvosto/ neuvoston puheenjohtaja, varapj. ja sihteeri Vanhusneuvosto toteaa, että Lepomoisio-Huovin kaava-alueen jatkosuunnittelussa ja rakentamisessa tulee huolehtia, että alueella on hyvät, turvalliset ja esteettömät kulkuyhteydet kevytväyliä pitkin kuntakeskukseen jalkaisin, polkupyörällä ja rollaattorilla. Kokonaisuudessa tulee ottaa huomioon kevytväylien saumaton yhdistyminen muihin kunnan ulkoilu-, retkeily- ja latuverkostoihin. Virkistysalueiden ja puistojen viihtyisyyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota ottaen huomioon myös ikäihmisten mahdollisuudet omatoimiseen virkistäytymiseen. Lausunto on kirjattu ja sitä huomioidaan. Mielipiteet luonnoksesta 1.Helena ja Jukka Hornborg, Uudessa asemakaavassa on suunniteltu Purotien varrelle tonteille nro 7 ja 8 kaksikerroksiset talot. Muut talot Purotien varrella kaavassa ovat yksikerroksisia. Näiden kahden talon kaksikerroksisuudelle ei ole järkevää perustetta ja vastustamme sitä maisemallisista syistä sekä muun kaavan mukaisen yhtenäisyyden perusteella. Tontin 8 toisella puolella on jo yksikerroksinen talo, mikä tekee ratkaisusta entistä oudomman. Lisäksi haluamme huomauttaa, että tontin 8 suunnitellun talonpaikan keskeltä kulkee puro, jossa on huomattavaa elämää, siellä kutee paljon rupisammakoita sekä asustelee sorsaperhe. Joka tapauksessa puro lienee oleellinen sadevesien ohjaamiseen säädösten vaatimalla tavalla. Kaavasta ei selviä miten virtaava puro on tarkoitus ohjata tien ja talon tieltä. Vaadimme myös, että Purotien läpi ei ohjata työmaaliikennettä. Purotie on päättyvä katu ja sellaisena sen pitää myös säilyä. Turkkiradan teollisuusalueen takana olevassa meluvallissa on aukko Tuottotien paikkeilla, jota kautta olisi järkevintä hoitaa työmaaliikenne, häiritsemättä alueiden nykyistä asutusta. Turkkirata on lisäksi isompi tie, joka olisi rekoille helpompi ajaa. Kadun avaaminen työmaaliikkeen nimissä johtaisi väistämättä myös muun läpikulkuliikenteen kasvuun. Purotiellä ei ole jalkakäytäviä, joten kasvava liikenne vaarantaa tien varrella asuvien lasten turvallisuuden. Mielipide on kirjattu ja siinä osoitettuja asioita on huomioitu kaavaehdotuksessa. 2. Huovi-Lepomoision omakotiyhdistys ry:n hallituksen psta Pirkko Veiranto pj Huovi-Lepomoision omakotiyhdistys käsitteli kokouksessaan Huovi-Lepomoision asemakaavan laajennusta ja muutosta (238). Tällöin tuli esille seuraavaa: 18
19 - Viittaamme lausuntoomme osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Nämä näkökohdat ovat edelleen tärkeitä alueen asukkaille. - Asemakaavaa muutettaessa tulee huomioida, että alueen tiet eivät kestä lisääntyvää rakennusaikaista ja myöhempää kasvavaa liikennettä. - Keihästielle ja Haavistontielle on muuttanut viime aikoina lapsiperheitä. Lisääntyvä liikenne vaikeuttaa heidän elämäänsä samoin koululaisten kulkemista, kun ei ole jalankulkuteitä ja suojateitä. - Olemme yhtä mieltä Risto Ahon ja Kaisa Lepolan kuntaan esille tuomien näkökohtien kanssa. - Esitämme, että Tuottotieltä rakennetaan yhteys rakennettavalle alueelle esim. Hävinneenniityn kohdalta. Tätä kautta pääsee Turkkiradalle ja edelleen pääteille. Koemme tärkeänä, että kaavoittaja ottaa huomioon alueen asukkaiden mielipiteet. Mielipide on kirjattu ja siinä osoitettuja asioita on huomioitu kaavaehdotuksessa. 3. Kimmo Lahtinen Liikennejärjestelyjen osalta pyydän kiinnittämään huomiota seuraavaan, joka koskee sekä alueen rakentamista että myös asumista. Alueelle näyttäisi kulkevan kaavaehdotuksessa kaksi eri tietä, Purotie ja Vasamatie. Nämä molemmat tiet yhtyvät Haavistontiehen. Toisin sanoen kaikki alueen liikenne tulee kulkemaan aina Haavistontien kautta ja edelleen Perkiöntielle. Se on luonnollisesti iso lisärasite Haavistontielle sekä Perkiöntielle ja koskee lisäksi sekä alueelle menemistä että poistumista. Jos laskee 1,5 autoa taloutta kohden, joka on mielestäni alakanttiin, päästään kaava-alueen automäärillä helposti sellaisiin liikennemääriin, että käytännössä se tarkoittaa merkittävää liikenteen lisäystä nykyisestä Purotiellä, Vasamatielle, Haavistontiellä ja Perkiöntiellä. Vaikuttaa siltä, että Haavistontiellä, Vasamatiellä ja Purotiellä on talouksilla yhteensä vähemmän autoja, kuin kaavaehdotuksen käsittämällä alueella tulee olemaan yksinään. Tämä kertonee jotain siitä, kuinka merkittävästä liikenteen lisäyksestä on lopulta kysymys. Vasamatieltä pääsee nykyisillä liikennesäännöillä kääntymään vain vasemmalle Haavistontielle. En oikein usko, että Haavistontien jatkeella olevaa lyhyttä pihakadun osuutta Keihästielle kannattaa tai voikaan ryhtyä leventämään, jotta osa uuden asuinalueen liikenteestä kulkeutuisi edes osin Vasamatieltä Keihästielle. Uskoakseni käykin niin mikäli lisäliittymiä ei tehdä, että osa Vasamatietä kulkevista kääntyy Haavistontien risteyksestä kuitenkin oikealle ja kulkeutuu tätä kautta Keihästielle. Silloin rikotaan tietenkin nykyisiä liikennesääntöjä. Edellä kerrotun vuoksi pyydän kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että uudelta asuinalueelta olisi edes mahdollista poistua tai saapua myös muuta kautta, kuin Vasamatietä ja Purotietä. Luonteva reitti tähän kulkisi Hävinneenniityntieltä Huovin teollisuusalueelle. Kaavaehdotuksessa näyttäisi näiltä osin olevan siihen jopa hyvä mahdollisuus. Teollisuusalueelle menevä liityntä palvelisi sekä uuden alueen asukkaita että teollisuusalueen yrittäjiä. Oletettavasti ainakin iltaisin liikenne teollisuusalueella kasvaisi siitä mitä se on nyt. Alueen yrittäjillä tuskin on mitään sitä vastaan, että silmäparit alueella lisääntyvät ilta-aikaan. Ilman kolmatta väylää uudelle kaava-alueelle ja sieltä pois luodaan varmuudella ansiokas liikennesumppu, joka ei palvele asukkaita eikä asumisen erilaisia tukitoimia, kuten jätekuljetuksia, alueen puhtaanapitoa tai hälytysajoneuvoliikennettä. Mikäli tällaista liityntää ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä, niin silloin toinen vaihtoehto on ymmärtääkseni kaavatonttien lukumäärän vähennys vastaamaan alueella olevan liikennejärjestelyn riittävyyttä. 19
20 Purotien varteen kaavoitettujen tonttien lukumäärää minun on hieman vaikea ymmärtää. Kaavaehdotuksessa on Purotielle kaavoitettu kahden tonttia, kun tien vastakkaisella puolella samalla kohtaa niitä on laskujeni mukaan kuusi erityisen harvaan nekään rakennettuja. Purotielle kaavoitettava kulmatontti vaikuttaisi olevan kaksikerroksinen. Mielestäni pelkästään ulkoiset seikat puoltavat sitä, että Purotien molemmin puolin olevat tontit olisivat samalla jaolla toistensa kanssa ja kaavassa olevasta kaksikerroksisesta kulmatontista luovuttaisiin. Toisin sanoen Purotielle kaavoitettaisiin enintään tontit 1-6, joka tarkoittaisi kahdesta kaavatontista luopumista. Osaltaan tämä ratkaisu vaikuttaisi myös alueen liikennemäärien pitämiseen kestävinä. Mielipide on kirjattu ja siinä osoitettuja asioita on huomioitu kaavaehdotuksessa. 4. Kimmo Myllyoja ja Kari Salminen Haluamme lausua mielipiteemme ym. asemakaavan laajennukseen ja muutokseen liittyen. Erityisesti uuden alueen liikennejärjestelyt vaativat vielä uudelleen suunnittelua. Nykyisen omakotialueen tiet, mm. Haavistontie, Keihästie ja Vasamatie ovat kapeita, mutkaisia ja huonokuntoisia, joten uuden alueen mukanaan tuoma kuormitus varsinkin rakennusaikana tulee huomioida. Asemakaavaluonnoksen mukaan pääosa liikenteestä suuntautuu Vasamatielle. Rakennusvaiheen jälkeen liikennemäärät kasvavat huomattavasti ja läpiajoliikenne lisääntyy. Tämä vaarantaa lasten turvallisuutta mm. koulumatkojen ja Purotien leikkikentän osalta. Kyseisillä teillä ei ole kävely- eikä pyöräteitä. Esitämme liikenteen uudelleen järjestelyä kyseiselle alueelle Lentoasemantien, Turkkiradan ja/tai Tuottotien suunnalta. Pyydämme sekä tämän lausuntomme että aikaisemman lausuntomme ( , liitteenä) huomioonottamista jatkosuunnittelussa sekä toivomme saavamme palautetta esitykseemme. Mielipide on kirjattu ja siinä osoitettuja asioita on huomioitu kaavaehdotuksessa. 5. Matti Pohja Toivoisin kaavassa osoitetulle VL-alueelle sijoitettavaksi kevyen liikenteen väylän Tapparatieltä Tuottotielle. Aiemmin alueella oli epävirallinen kulkuyhteys (jota ulkoilijat käyttivät yleisesti) mutta sittemmin rakennetun paritalon alle jäänyt kulkuyhteys ei enää oikein metsäisessä puistossa toimi niin hyvin, vaatisi hieman rakentamistoimenpiteitä. Ei olisi iso kustannus ja parantaisi lähiasukkaiden viihtyisyyttä ja kulkuyhteyksiä huomattavasti. Mielipide on kirjattu ja siinä osoitettuja asioita on huomioitu kaavaehdotuksessa. 6. Ossi ja Maarit Laitinen Purotien ja Haapatien välissä olevaa puomia ei tule poistaa rakennusajaksi. Raskas rakennusliikenne voi tarvittaessa ajaa siitä, vaikka siinä on puomi. Mutta tällöin siitä ei tule lähialueiden asukkaiden läpiajoreittiä kuten se oli ennen puomin asentamista. Rakennusaikaista liikennettä voisi ohjata myös Tuottotien kautta meluvallien välistä kaavaalueelle. Mielipide on kirjattu ja siinä osoitettuja asioita on huomioitu kaavaehdotuksessa. 20
21 7. Päivi ja Jukka Myllymäki Hei, toivomme, että otatte huomioon runsaan lapsimäärän Purotiellä. Liikenne tulee lisääntymään huomattavasti, joten toivottavasti mietitte kulun alueelle uudestaan. Eikö tonttikarttaa voisi tehdä siten, että kadut olisi edelleen päättyviä? Nyt tie kiertää uuden alueen. Huovissa ja Lepomoisiossa on jo nyt liikennettä paljon, joten eikö uudelle alueelle voisi olla jopa kolmaskin liittymä esimerkiksi Turkkiradalta tai Tuottotieltä. 31 omakotitalo, joissa 2 autoa + rivitalojen autot, joissa mahdollisesti n. 8 asuntoa/yhtiö ja kaikilla 1,5 autoa. Tarkoittaa yhteensä jo n. 100 autoa ennestään huonokuntoisille ja pienille Lepomoision ja Huovin teille lisää liikennettä. Yleensä Pirkkalassa on pyritty alueiden tiet pitämään päättyvinä(esim. Kurikka), niin miksi tässä tehtäisiin poikkeus? Pirkkalassa yleensä ei ole kahdelle autolle paikkaa rivitaloissa, joten kaava voisi velvoittaa tällä kertaa tämänkin, että autoille löytyisi paikka taloyhtiön tontilta. Mielipide on kirjattu ja siinä osoitettuja asioita on huomioitu kaavaehdotuksessa. 8. Risto Aho ja Kaisa Lepola Purotie 5, Tontti 613/2 epätasa-arvoisuus luonnoksessa Omistamamme tontin Purotie 5 (613/2) taustalle ei luonnoksessa ole jätetty puistokaistaa/puistoaluetta (VL). Olemme tämän esittäneet jo aikaisemmassa OAS kommentoinnissa. Puistokaistan puuttuminen tontin reunalta asettaa meidät eriarvoiseen asemaan muiden tonttien kanssa, joilla puistokaista on. Luonnoksessa olemassa olevista tonteista ainoastaan 613/2:ta vastaan ei ole jätetty viherkaistaa. Muilla tonteilla se on. Mm. tonttia ostettaessa oli selkeästi puheet, että tontin tausta-alue pysyy virkistysalueena jatkossakin. Alueen viihtyisyyttä lisää myös viherkaistaleet ja se sopii yleiskuvaan. Yksinkertainen ratkaisu on jättää tontin 617/1 alue puistoksi. Liikennejärjestelyt Alueen liikennejärjestelyt eivät ole niin hyvät kuin selostuksen kohdassa 4.2 Liikenne ja Kevyt liikenne ja ulkoiluyhteydet annetaan ymmärtää. Alue tarvitsee uuden autoliikenteen purkutien sen sijaan että vanhoille teille tuodaan lisäliikennettä. Lisäksi turvallisuutta tulee kehittää edelleen esim. liikenne Purotiellä ja uusilla teillä on rakennettava ja merkittävä pihakaduksi ja nopeus sen mukaiseksi 20 km/h. Uuden alueen tuoma lisäasutus vaatii kokonaisvaltaisempaa alueen uudistusta sen sijaan että se liitetään vanhaan. Asiaa kommentoimme myös aikaisemmassa Oas kommenteissa. Viihtyisyys ja uuden alueen sopeutuminen muuhun ympäristöön Tonttien ja 8 kaksikerroksiset talot yksikerroksisien rivissä eivät sovi yleiskuvaan. Ovatko nämä tontit edes rakennettavissa talojen kohdalla kulkevan purkuojan vuoksi? Runsasvetinen purkuoja voisi olla myös viihtyisä maisemoitu yksityiskohta alueella. Lepomoision ja Huovin alueen nykyiset talot ovat aikaisempien kaavojen 1 ½ kl mukaisia, joten uuden alueen talot saisivat olla näitä myös kaksikerroksisien sijaan. Luonnoksessa 615 talot nrot 1-16 muodostavat pitkän muurin. Näiden väliin tulisi tehdä 2-3 puistokaistaa, joista pääsisi myös kulkemaan ulkoilureiteille ja VL alueelle. Muurimainen rakentaminen ei sovi alueelle. Haavistontien puiston kehityksessä on huomioitava kasvava käyttäjämäärä, kun alueelle tulee paljon uusia lapsiperheitä. Puiston aitaus olisi yksi konkreettinen parannus. Aikaisemmat OAS kommenttimme ovat myös edelleen mielestämme asianmukaisia alueen kehittämisessä. 21
22 Mielipide on kirjattu ja siinä osoitettuja asioita on huomioitu kaavaehdotuksessa. 9. Tapio Lahti Kaavoituksen tulisi huomioida pysyvä ajoneuvoliikennöinti uudelta alueelta teollisuus/turkkiradan tielle jota kautta noin 50 uuden asukkaan olisi helpompi liikkua kehätielle! Asiasta on jo monen alueen asukkaan huomioitavaksi esitetty kannanotto jota ei kaavoitusluonnoksessa ole kuitenkaan huomioitu? Varmasti suurin osa tulevan uuden alueen asukkaistakin haluaisi helpomman ja suoremman kulkuyhteyden alueellensa ettei tarvitsisi pujotella omakotialueen pitkää sokkeloista ja monin paikoin ahdasta tieverkostoa? Oma käsitykseni on, ettei ajoneuvoyhteys aiheuttaisi läpiajoliikennettä koska se on epäedullinen muun vanhemman asutuksen kannalta. Mielipide on kirjattu ja siinä osoitettuja asioita on huomioitu kaavaehdotuksessa. 10. Tero Vuorela Viheralueen läpi kulkee kävely/pyörätie. Se kulkee läntisestä suunnasta päätyen teollisuusaluetta reunustavaan kävelytiehen (sora). Jäin miettimään, että olisiko mahdollista että viheralueen itäpäässä olisi myös kulku teollisuusaluetta reunustavalta tieltä Tapparatielle. Toinen vaihtoehto voisi olla Keihästielle tonttien 2 ja 4 välisen viheralueen kohdalta. Tosin tämä jälkimmäinen vaihtoehto olisi enemmän alueen keskeltä kuin itäpäästä. Näin kulkureittien määrä monipuolistuisi ja Huovin hiekkakentän suunnasta olisi parempi pääsy viheralueelle. Mielipide on kirjattu ja siinä osoitettuja asioita on huomioitu kaavaehdotuksessa. 4. Asemakaava Viranomaisyhteistyö Maankäyttö- ja rakennuslain 66 :n mukaista aloitusvaiheen viranomaisneuvottelua ei tarvitse järjestää, sillä kaavan muutos on maakuntakaavan mukainen, kunnan keskustaajamaan liittyvä täydennysrakentamisalue. Viranomaisia kuullaan valmistelu- ja ehdotusvaiheissa lausuntopyynnöin. 4.1 Asemakaavan tavoitteet Kaavoituksen tavoitteena on etsiä ratkaisu laadukkaan pientaloasumisen mahdollistamiseksi kuntakeskuksen välittömään läheisyyteen hyvien ulkoilu- ja liikenneyhteyksien varrelle. Tavoitteena on jatkaa Lepomoisio-Huovin pientaloaluetta ja sen tyyppistä rakennetta suunnittelualueen verran taajamayleiskaava 2020:n mukaisesti ottaen huomioon maasto-olosuhteet ja luontokohteet. 4.2 Asemakaavan kuvaus Asemakaavaluonnos 22
23 Alueen rakenne muodostuu Vasamatien jatkeesta muodostuvasta lenkistä joka yhdistyy Purotiehen. Alueelle on luonnosvaiheen jälkeen lisätty saadun palautteen myötä myös syöttötieyhteys Tuottotieltä. Vasamatien jatkeeseen liittyy myös pistona Vasamakuja. Talot reunustavat Vasamatietä ja Vasamakujaa, lisäksi Purotien varteen saadaan muodostettua lisätontteja. Tontit rajautuvat pääosin toiselta puolelta katualueeseen ja toiselta puolen lähivirkistysalueeseen. Alueen suunnittelussa on huomioitu taajamayleiskaavan viheralue ja luontoselvityksissä todettu lehtoalue alueen itäosassa. Alueelle on osoitettu omakotitalotonttien lisäksi rivitalotontteja jotta erityyppisiä asuntoja saadaan riittävällä tavalla muodostumaan kunnan tarjontaan. Erityisesti yksitasoisia rivitaloasuntoja lapsiperheille ja toisaalta vanhuksille on pyritty saamaan markkinoille täydentämään valikoimaa. Alueen viheralueita on pyritty jättämään mahdollisuuksien mukaan riittävinä kokonaisuuksina. Kevyen liikenteen yhteydet on pyritty säilyttämään ja täydentämään linjauksia siten, että alueen asukkaille olisi tarjolla mahdollisimman monipuoliset liikkumismahdollisuudet. Mitoitus Asemakaavalla muodostuvien asuinkorttelien yhteispinta-ala m2 ja rakennusoikeutta niissä on krs-m2. Katualuetta alueella on 6560 m2. Pientalotonttien koot vaihtelevat m2. Rakennusoikeutta pientalotonteilla on e=0.3 tontin koosta riippuen m2. Omakotitonteille saa rakentaa lisäksi 30 k-m2 suuruisen talous- ja autotallirakennuksen. Lähiviheralueita kaava-alueella on yhteensä m2. Ehdotuksessa on 32 AO-tonttia ja 3 A-tonttia (Asuinrakennusten korttelialue). Nämä on tarkoitettu rivitalotonteiksi joissa kerrosluku vaihtelee välillä 1-2. Tonteille tulee osoittaa 2 ap/asunto. Liikenne Asemakaavaluonnos perustuu syöttöliikenteen osalta liittymiin Purotielle ja Vasamatielle jotka yhdistävät alueen Haavistontien kautta kokoojakatuna toimivaan Perkiöntiehen. Alue liittyy olemassa olevaan kevyen liikenteen verkostoon. Talviolosuhteisiin ja auraukseen sekä lumien kasaamiseen on kiinnitetty huomiota. Kevyt liikenne ja ulkoiluyhteydet Alueelta on hyvät ja turvalliset yhteydet keskustaan ja kevyen liikenteen väylille. Autopaikoitus Autopaikoitusnormina alueelle on 2 ap/asunto. Viheralueet, leikkialueet Alueella ja alueen läheisyydessä sijaitsee virkistysalueita sekä leikkipaikkoja. 23
24 4.3 Kaavan vaikutukset Yleiskaavallinen tarkastelu Alueella on oikeusvaikutteinen taajamayleiskaava. Pirkkalan taajamayleiskaava on hyväksytty kunnan valtuustossa ja se on kuulutettu lainvoimaiseksi Vaikutukset kaupunkirakenteeseen Olemassa olevat hyvät julkisen-, henkilöauto- ja kevyenliikenteen yhteydet sekä kunnallistekniikka luovat hyvät edellytykset alueen täydennysrakentamiselle. Taloudellisesti ja ekologisesti asuinalue sijaitsee keskeisesti kuntarakenteessa ja on luonnollinen asutuksen kasvusuunta. Tuleva uudisrakentaminen sijaitsee julkisen liikenteen lähipiirissä. Kaupunkirakenteelliset vaikutukset muodostuvat alueen muuttumisesta puustoisesta alueesta rakennetuksi pientaloalueeksi sekä puistoksi Vaikutukset kaupunkikuvaan Kaupunkikuvallisesti alue sijoittuu Lepomoisio-Huovin pientaloalueen keskelle. Alue jää Lepomoision ja Huovin teollisuusalueen viereisen meluvallin sekä olemassa olevan asutuksen väliin ja rakennukset alavalle osalle jolloin maisemavaikutus on melko vähäinen. Kortteliratkaisuissa on pyritty suhteellisen väljään, Lepomoisio-Huovin alueelle sopivaan ratkaisuun. Rakennustehokkuus on aavistuksen vanhoja alueita korkeampi mutta samalla on jätetty runsaasti viheralueita ja kevyen liikenteen reittimahdollisuuksia. Kaavamääräyksillä pyritään luomaan edellytykset viihtyisän asuinalueen muodostumiselle Vaikutukset asumiseen Alueen rakentuminen tuo n asukkaan lisän , mikä vaikuttaa jonkin verran mm. ympäröivien liittyvien asuntoalueiden Lepomoision omakotialue katuverkon käyttöön (kevyt liikenne). Lähialueiden asumisen näkökulmasta alueen rakentuminen on vaikutukseltaan melko merkittävä muutos Työpaikat, elinkeinotoiminta ja vaikutukset palveluihin Alue tukeutuu sekä keskustan että Partolan palveluihin ja lisää palveluiden kysyntää sekä luo potentiaalia keskustan kehittämiseen. Alueen rakentuminen vaikuttaa välillisesti kunnan elinkeinotoimintaan positiivisesti asuntotuotannon valikoiman laajenemisen myötä Vaikutukset liikkumiseen Katusuunnitelmat ja kevyen liikenteen verkko Lepomoision alue liittyy Haavistontiehen Purotien ja Vasamatien kautta sekä lisäksi Huovin teollisuusalueeseen Tuottotien kautta. Korttelialue kytkeytyy olemassa olevaan Turkkiradan suuntaiseen kevyen liikenteen väylään ja uudelle alueelle on osoitettu lisäksi alueen pohjoispuolitse menevä uusi kevyen liikenteen yhteys joka yhdistää vanhoja kulkureittejä ja asuinalueita uusiin. Kyseiset uudet väylät on tarkoitus pitää osittain käytössä myös talvisin. 24
25 4.3.7 Vaikutukset luontoon Suunnittelualueella ei ole luonnonsuojelukohteita. Alueen kaakkoisreunassa sijaitsee pieni lehtoalue, joka vastaa kasvupaikkatyypiltään tuoretta runsasravinteista lehtoa. Kyseisen lehtoalueen kohta ja sen ympärys on jätetty rakentamattomaksi lähiviheralueeksi. Myös luontoselvityksessä osoitettu käpytikan pesäpuu sijoittuu lähiviheralueelle jonka vieritse on osoitettu kevyen liikenteen väylä. Kasvillisuus Suunnittelualueen rakentamisen myötä rakennetuilta alueilta poistuvat luonnonmukaiset elementit ja nykyinen korttelialue muuttuu suurelta osilta rakennetuksi ympäristöksi. Suunnittelualueella on lähivirkistysalueita jotka liittävät korttelit luontevasti suunnittelualueen lähiympäristöön. Maasto Kaavoituksessa on pyritty sovittamaan rakentaminen maastoon Vaikutukset hulevesien hallintaan Tavoitteena on, että kaava-alueelta tulevien hulevesien ympäröivään luontoon ja vesistöihin aiheuttamat vaikutukset voidaan minimoida. Alueen rakennustontit liitetään olemassa olevaan kunnan hulevesiverkkoon jolloin pystytään hallitsemaan syntyvät hulevedet kaikissa tilanteissa. 4.4 Ympäristön häiriötekijät Alueen läheisyydessä on vt3-moottoritie, jonka melu saattaa ajoittain yltää kyseiselle suunnittelualueelle vaikka teetettyjen mallinnusten mukaan näin ei olisikaan. Alueen lounais-eteläreunaa reunustaa meluvalli joka pääosin poistaa kyseistä haittaa mutta sen vähäinen korottaminen esim. metrillä voi tulla kyseeseen. 4.5 Kaavamerkinnät ja määräykset 4.6 Selvitystarve Kaavamerkinnät ja -määräykset ovat liitteenä olevassa asemakaavakartassa. Alueella on teetetty luontoselvitys, rakennettavuusselvitys ja meluselvitys. Lisäksi aluetta on tarkasteltu teknisen osaston toimesta osana kunnallisteknisiä verkostoja ja todettu sen teknistaloudellinen liitettävyys olemassa oleviin verkostoihin kuten mm. hulevesijärjestelmään. 4.7 Asemakaavan toteuttaminen Asemakaavan laajennuksen toteuttaminen aloitetaan kaavan saatua lainvoiman. Tavoitteena on saada asemakaava ehdotusvaiheeseen talvella Alueelle laaditaan erilliset rakennustapaohjeet ja kaavamääräykset täsmentyvät ehdotusvaiheeseen mm. rakennustavan osalta. Kunnallistekniikan rakentamiseen tarvitaan aikaa 1-2 vuotta kaavan saatua lainvoiman. Arvioitu rakentamisen aloittamisajankohta kunnallistekniikan muutosten osalta on Kaavamääräysten ja rakentamisen laadun toteutumista ohjaa ja seuraa rakennusvalvonta. Pirkkalassa Kaavoitusjohtaja Matti Jääskeläinen Arkkitehti Mika Raatikainen 25
Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa.
1 Pirkkalan kunta Kannanotto asemakaavan laajennukseen ympäristölautakunta Suupantie 11, 33960 Pirkkala Huovin-Lepomoision omakotiyhdistys ry Omakotiyhdistys käsitteli osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
Pirkkalan kunta, ympäristötoimen kirjaamo / arkkitehti Pauliina Pelkonen Suupantie Pirkkala
1 Pirkkala-Seura ry 24.9.2014 Suupantie 2 A 33960 Pirkkala Pirkkalan kunta, ympäristötoimen kirjaamo / arkkitehti Pauliina Pelkonen Suupantie 11 33960 Pirkkala Pirkkala-Seura ry:n mielipide Huovi-Lepomoision
Raatikainen Mika. Hei!
Raatikainen Mika Lähettäjä: Ingelin Soili (ELY) Lähetetty: 6. kesäkuuta 2016 16:01 Vastaanottaja: Raatikainen Mika Aihe: Huovi-Lepomoisio Hei! ELY-keskus ei katso tarpeelliseksi
Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos, (nro 238) LUONNOS
Ilmakuva Lentokuva Vallas Oy 2014 Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos, (nro 238) LUONNOS 1. Perus- ja tunnistetiedot Asemakaavaselostus, joka koskee 6.4.2016 päivättyä asemakaavaluonnosta.
Raatikainen Mika. Hei!
Raatikainen Mika Lähettäjä: Ingelin Soili (ELY) Lähetetty: 6. kesäkuuta 2016 16:01 Vastaanottaja: Raatikainen Mika Aihe: Huovi-Lepomoisio Hei! ELY-keskus ei katso tarpeelliseksi
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos (nro 238)
YMP 376/1103/2014 Lentokuva Vallas Oy 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos (nro 238) 1 Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos nro 238
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
PIR/182/1103/2018 YMP658/1103/2012
PIR/182/1103/2018 YMP658/1103/2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Killon asemakaavan laajennus (nro 251) Killonvainiontien kadun jatkaminen Linnakalliontielle Päivityshistoria 30.5.2018 YLA Maanmittauslaitos
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön
MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti
2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue
Kaavatunnus 3-313 Asianumero ASRA.ltk: 20.1.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Asemakaavan muutos koskee korttelia 6 sekä maatalousaluetta Asemakaavan muutoksella
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Koiviston asemakaavan laajennus (nro 249) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Koiviston asemakaavan laajennus (nro 249) Päivityshistoria 8.9.2017 Yla PIR 891/1103/2016 PIR 996/1103/2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Osallistumis-
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
Janakkalan kunta Turenki
Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET
NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2007 Nähtävillä oloaika: 16.11.-7.12.2007 Mielipide 1, 2 7.12.2007, dnro: YPA: 9937/611/2007 Lahtinen Nora, 2 kpl Mielipide
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334
Ilmajoki Asemakaavan muutos ja kumoaminen 2014 Antila-Paalutien alue Kaavaselostus 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Kunnanosa: Alue: Korttelit: Kaava: Ilmajoki Siltalan kunnanosa Antila-Paalutien
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
Vähäjärvi, Hakatie 1, asemakaavan muutos (nro 254)
PIR/603/1103/2019 Maanmittauslaitos 5/2019 (cc by 4.0) Vähäjärvi, Hakatie 1, asemakaavan muutos (nro 254) LUONNOS 1. Perus- ja tunnistetiedot Asemakaavaselostus, joka koskee 31.5.2019 päivättyä asemakaavaluonnosta.
SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011
SÄKYLÄ Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73 Turussa 14.1. 2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401 www.airix.fi Toimistot: Turku, Tampere, Espoo
Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.
ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Päiväys 13.5.2015 LUUMÄKI /TAAVETTI LINNALANTIE- UKKO-PEKANKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osia Linnalantiestä ja Marttilantiestä
Asemakaavan muutos, kortteli 615
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI Asemakaavan muutos, kortteli 615 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5.10.2012 P195-P19523 Kaavaselostus
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie
Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 17. kaupunginosa, Nivavaara virkistysalue SusihukantieMatkavaaranpolku. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 17. kaupunginosa, Nivavaara virkistysalue SusihukantieMatkavaaranpolku Kuva: Blom Kartta Oy KAAVASELOSTUS 11.4.2018, luonnos KAAVOITUS 2018 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
Kirkonkylän asemakaavan laajennus
TUUSNIEMI Kirkonkylän asemakaavan laajennus Kaavaselostus HYVÄKSYTTY: KVAL pp.kk.2017 xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus 1 (10) Savolainen Lilian 8.9.2017 Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT...
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
162-AK1603 MYNÄMÄEN KUNTA RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 28.10.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2
YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)
SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
ASEMAKAAVAN SELOSTUS
1/12 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 3. KESKUSTA KORTTELI 3063, PUISTOT JA KADUT ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos Kemijärven kaupunki
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.
SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu
Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4
MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.
Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...3 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...3
Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012
Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä...3 2. Aloite...3 3. Suunnittelualue...3 4. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet...3
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205
132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS Ehdotus 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
FCG Finnish Consulting Group Oy. Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Kaavaselostus. Ehdotus
FCG Finnish Consulting Group Oy Konneveden kunta PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 1 1.1
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
Sandsundin asemakaavan muutos, osa korttelista 21 muutetaan pyörä- ja kävelytieksi
Sandsundin asemakaavan muutos, osa korttelista 21 muutetaan pyörä- ja kävelytieksi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599406201611 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 16.4.2019 Kuutinrannan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
972, 975, 977 ja niihin liittyvät katualueet
1 ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 11.12.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 821 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE NATTARI/2 KORTTELI 972, 975, 977 ja niihin liittyvät katualueet KAAVA-ALUEEN SIJAINTI
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja
Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro
Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.3.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002221. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos
KAAVASELOSTUS
KAAVASELOSTUS 191. JÄMSÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN PIETILÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN ASEMAKAAVAKARTTAA PÄIVÄTTY 7.1.2011. Kannen kuva: Keski-Suomen liiton kuva-arkisto,
Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
Auvaisten asemakaavan laajennus A3440
Kaarinan kaupunki Auvaisten asemakaavan laajennus osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: 112/2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012
V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.
Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014
Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää