SAATTOHOIDON TOTEUTTAMINEN. Jyväskylä Syöpäyhdistys / vapaaehtoiset Juha Hänninen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAATTOHOIDON TOTEUTTAMINEN. Jyväskylä 23.1.2014 Syöpäyhdistys / vapaaehtoiset Juha Hänninen"

Transkriptio

1 SAATTOHOIDON TOTEUTTAMINEN Jyväskylä Syöpäyhdistys / vapaaehtoiset Juha Hänninen

2 Terveydenhuollon päämäärät Sairauden ja vammautumisen ehkäisy ja terveyden ylläpito ja edistäminen Sairauksien aiheuttaman kivun ja kärsimyksen lievittäminen Sairaiden hoiva Ennenaikaisen kuoleman estäminen ja rauhallisen kuoleman takaaminen

3

4 Asennoituminen kuoleviin kuolevat ihmiset menetettyjä potilaita ei enää kannata, johan se kohta kuolee kuolema voi tarttua emotionaalisesti oma kuolema kuolevat ovat epäkiinnostavia kuihtuneita ihmisen rankoja

5 Kuka tarvitsee saattohoitoa Casaret ym 2009 tekijät jotka liittyivät suurempaan tarpeeseen sosiaalisen tuen puute toimintakyvyn heikkous suuri psykologinen oiretaakka perheenjäsenten työskentely kodin ulkopuolella

6 Mikä kuolemisessa on kummallista vaikeus sairaalassa muuttaa hoitolinjausta oirehoidon vieraus, diagnostisten tutkimusten jatkaminen, suunnittelemattomuus hankaluus ennustaa kuoleman ajankohta väärä ennuste (optimistinen) = tarpeettomat hoidot ja viivästynyt saattohoito liian lyhyt ennuste = potilaan virheelliset ratkaisut vaikeus diagnostisoida potilaan olevan kuoleva

7 Elämän ulottuvuudet Syntymä Kuolema Mennyt Tuleva

8 Mistä saattohoidossa päätetään kuka päättää hoidon rajat hoidoista luopuminen hoitosuunnitelma mihin pyritään hoitolinjaus hyöty haitta hyödyttömyys lääkäri potilas hoitotiimi perhe muut kertaluontoinen päätös, prosessi voidaanko päätöstä muuttaa, millä ehdoilla

9 Hoitolinjauksen teko saattohoidossa Potilas tarvitsee tiedot : että hän on kuolemassa mitkä hoidot ovat hyödyttömiä kuinka hyvä oireenmukainen hoito toteutetaan hoito on turvallista ja apua saa ennakoidaan yhdessä mahdolliset tulevat hätätilanteet kuinka hän kuolee, mitä tapahtuu < tieto tai tapa jolla kerrotaan ei saa vahingoittaa potilasta

10 Mitä saattohoito on Kuolevan oireita lievitetään Kuolema nähdään elämän normaalina päätepisteenä Kuolevalle tarjotaan psyykkistä ja henkistä tukea Kuolevaa tuetaan aktiiviseen elämään jäljellä olevana aikana Omaisille tarjotaan tukea (myös potilaan kuoleman jälkeen)

11 Hoitoketju ilman palliatiivista hoitoketjua Saattohoitolinja (Ei aina kirjattu) Jatkohoito: Epikriisi omalle lääkärille tai kontrolli ESH Ei ehdi toteutua ennen kunnon heikkenemistä KOTI Päivystyspkl Tk/vuode-os. Usein ainoa paikka kunnon heiketessä ESH/vuode-os. Tk/Omalääkäri

12 Missä kuollaan 58 % 4 % 3 % 18 % 17 % home 18% care home 17% acute hospital 58% hospice 4% other 3%

13 Missä klinikassa potilas kuolee (Becker ym 2007 Jpsm 33 (6)) Kaikki yhdessä akuuttisairaalassa kuolleet 3 kk:ssa (N= 226) Syöpä 35,4 % onkologinen osasto Kardiovaskulaarinen 24,8 % sisätautiosasto Aivoverenkiertosairaus/trauma 19,9 % neurologinen / sisätautiosasto Muut 19,9 %

14 Kuinka potilaat kuolevat Ennusteen lyhyys Lähestyvän kuoleman havaitseminen Akuutti komplikaatio tuo nopean heikkenemisen Ennuste muuttuu viikkojen sijaan tunneiksi / päiviksi Ovat yleensä odotettavissa olevia (COPD tai vajaatoiminnan pahenemisvaihe, dialyysin lopetus) Ks komplikaatio dia Lähestymistapa potilaaseen Omaisten kanssa kommunikointi Progressiivinen tauti tuo tasaisen yleistilan laskun Viikoissa, kuukausissa Usein ennuste yliarvioitu, heikkeneminen saattaa jäädä havaitsematta / vaille toimia Kun havaitaan ajoissa, jää aikaa terapeuttisille toimille ja niiden suunnittelulle

15 Elämän lopun hoitopäätökset % Syöpä; N = 80 (Becker) Kardio; N = 56 Aivo ; N = 45 Muu ; N = 45 kuolevan dg saattosuunnit hoitotah to DNR

16 Hetki jolloin kuolema olisi tullut ilman aiottua toimenpidettä Potilaan elinaika Viimeisten elinpäivien lisääminen: Pitkitetäänlö elämää vai kuolinprosessia? Harkitse tarkkaan elämän pidentämisen hyödyllisyyttä ja potilaan elämänlaatua viimeisinä päivinään!

17 Saattohoidossa kuolemiselle ja heikkenemiselle annetaan muoto, jota kohti sekä potilas, läheiset että hoitohenkilökuntakin suuntaavat. Lopputuleman ennustettavuus säätelee ja strukturoi odotusaikaa ja suo mahdollisuuden kuoleman kohtaamiseen.

18 Miten mitata saattohoidon onnistumista oirehoito elämän laadun säilyminen toimintakyky tyytyväisyys hoitoon läheissuhteet hoidon jatkuvuus / kommunikaatio perheen taakka ja jaksaminen kuolemisen laatu (omaisten kokemukset)

19 Oirehoito Attention to the details (Tony O Brien) Potilaat usein monioireisia Potilaat eivät välttämättä osaa nimetä oirettaan Aktiivinen oirekysely Oireen hoitovasteen seuranta

20 Onko kriisi kriisi kuoleman läheisyydessä? Palliatiivisessa hoidossa toimet suhteutetaan kuoleman läheisyyteen Tulee olla valmius yhdessä muun sairaanhoidon kanssa arvioida, diagnostisoida ja hoitaa hätätilanteet Elämän lopulla prioriteetit muuttuvat samoin teot mihin toimilla voidaan päästä mikä on potilaan toive tekeekö medisiininen toimi kuoleman helpommaksi lähetetäänkö kuolemaan päivystykseen onko aikaa titrata lääkitystä

21 Palliatiivinen sedaatio - Mitä se on? nukuttavien lääkeaineiden käyttöä lievittämättömän kärsimyksen helpottamiseksi alentamalla potilaan tietoisuuden tasoa mitä on lievittämätön / sietämätön kärsimys potilas päättää mikään hoitokeino ei ole auttanut, mitään palliatiivisia hoitoja ei ole enää käytettävissä ero vaikeahoitoiseen oireeseen kuinka syvä tietoisuuden lasku on tarpeen titrattu lääkeannos suhteutettuna tarvittuun kärsimyksen lievitykseen väliaikainen sedaatio > parempi oirevaste myöhemmin saavutettavissa tai sedaatio parantaa potilaan kykyä kestää oiretta break a cycle of pain, anxiety and distress

22 Kärsimyksen monimuotoisuus kärsimys voi liittyä näköalattomuuteen tai tapahtumien odottamattomuuteen / äkillisyyteen ihminen kestää fyysistä oireilua paremmin kuin psyykkistä ja eksistentiaalista saattohoidossa perheen tukeminen on oleellista yksilöllisesti kaikille ei vain luopumista, vaan myös hylkäämistä, syyllisyyttä > Saattohoidon erityisyys ei ole oirehoidossa vaan turvallisuuden luomisessa ja positiivisessa / rauhallisessa tukemisessa matkalla kuolemaan

23 Eksistentiaalinen kärsimys Kuolevan potilaan sietämätöntä eksistentiaalista kärsimystä ei ole nähty perusteeksi palliatiiviselle sedaatiolle. Tällainen suhtautuminen kuvastaa perustavaa inhimillisen kärsimyksen väärinymmärrystä. Cassell EJ, Rich BA Pain Medicine 2010; 11(3):

24 Olen taakkana toisille yhteys kuolemantoiveeseen masennus ja toivottomuus kohtalaisen yleinen ajatus kuoleman lähestyessä elämän loppuvaiheen hoidolla suuri merkitys riittävä oirehoito, hyödyttömät elämän pidentämisyritykset, tunne elämänhallinnasta, läheissuhteiden vahvistaminen, taakan pienentäminen / helpottaminen < saattohoidon tehtäviä

25 Yhteisvastuukeräys saattohoidon kehittämiseksi 2014 tavoitteet: 1.Saattohoidon profiilin nostaminen ja kuolemaan suhtautumisen muuttaminen. 2.Integroitu saattohoidon suunnittelun ja palvelutuotannon suunnittelu. 3.Elämän loppuvaiheessa olevien ihmisten tunnistaminen ja hoitoon saattaminen sekä sen toteuttaminen. Koulutuksen lisääminen. 4.Suunnitelmallinen saattohoito. Hoidon tarpeen arviointi moniammatillisessa työryhmässä. Suunnitelman tulee olla käytettävissä myös päivystyksissä työskentelevillä ammattihenkilöillä tarvittaessa. 5.Hoidon koordinointi. Potilas saa suunniteltua hoitoa kaikissa hoitoa toteuttavissa toimipisteissä. Palliatiiviset keskukset / saattohoitoyksiköt ylläpitävät keskitetysti tietoa potilaista. 6.Nopea hoitoon pääsy. Avun tulee olla saavutettavissa 24/7 siellä missä potilas on (kotona, hoitokodissa, sairaalassa). 7.Korkeatasoisen hoidon saatavuus kaikkialla. Riittävä osaaminen ja konsultointi. 8.Elämän viime päivien hoito ja kuoleman jälkeinen tuki. 9.Omaishoitajien / läheisten tukeminen (lapset mukaan lukien) 10.Jatkuva ammattihenkilöstön koulutus ja kliininen harjoittelu. 11.Toiminnan arviointi ja tutkimus.

Miten hyvä kuolema on mahdollinen? Juha Hänninen Mieli 2010 Kuopio

Miten hyvä kuolema on mahdollinen? Juha Hänninen Mieli 2010 Kuopio Miten hyvä kuolema on mahdollinen? Juha Hänninen Mieli 2010 Kuopio 5.2.2010 Voiko kuolema olla hyvä kuolemaan liittyy surua kaipausta luopumista kärsimystä pelkoa < Kuinka kuolema voisi olla hyvä??? Elämän

Lisätiedot

MIHIN MINÄ TÄSSÄ MITÄ LÄÄKÄRI VASTAA KUOLEN? KUOLEVALLE?

MIHIN MINÄ TÄSSÄ MITÄ LÄÄKÄRI VASTAA KUOLEN? KUOLEVALLE? MIHIN MINÄ TÄSSÄ KUOLEN? MITÄ LÄÄKÄRI VASTAA KUOLEVALLE? Kristiina Tyynelä-Korhonen, LT, erikoislääkäri, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Syöpäkeskus, KYS 15.2.2016 2 PALLIATIIVISEN HOIDON JA

Lisätiedot

HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN. 25.5.2010 Mari Kärkkäinen

HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN. 25.5.2010 Mari Kärkkäinen HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN HOITOLINJAUS Tavoitteena on, että potilas saa oikean hoidon oikeaan aikaan oikeassa paikassa. HOITOLINJAUS JA HOITOTAHTO Hoitolinjauksen teko

Lisätiedot

Lataa Palliatiivinen hoito. Lataa

Lataa Palliatiivinen hoito. Lataa Lataa Palliatiivinen hoito Lataa ISBN: 9789516564848 Sivumäärä: 640 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.85 Mb Palliatiivinen, oireita lievittävä hoito on potilaan aktiivista kokonaisvaltaista hoitoa silloin,

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN 9.11.2017 Eutanasia kansalaisaloite hyvän kuoleman puolesta Tiina Saarto, ylilääkäri Syöpätautien ja sädehoidon dosentti Palliatiivisen lääketieteen

Lisätiedot

Hengellinen ulottuvuus ja ETENE saattohoidon suositukset

Hengellinen ulottuvuus ja ETENE saattohoidon suositukset Hengellinen ulottuvuus ja ETENE saattohoidon suositukset Ritva Halila dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sitoumukset: ei kaupallisia sidonnaisuuksia

Lisätiedot

ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO

ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO Mirja Koivunen ylilääkäri yleislääketieteen erikoislääkäri palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos ARVOKAS = arvostusta ja

Lisätiedot

Potilas ja omaiset. Perusterveyden. -huolto. Erikoissairaanhoito. Lisätietoja. Palliatiivinen hoito/ saattohoito kotona/hoitokodissa

Potilas ja omaiset. Perusterveyden. -huolto. Erikoissairaanhoito. Lisätietoja. Palliatiivinen hoito/ saattohoito kotona/hoitokodissa Lisätietoja Erikoissairaanhoito Perusterveyden -huolto Potilas ja omaiset Palliatiivinen- ja saattohoito Palliatiivinen hoito on parantumattomasti sairaan potilaan jopa vuosia kestävää oireenmukaista hoitoa.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (7) 361 Valtuutettu Reetta Vanhasen aloite psykososiaalisen tuen vahvistamisesta elämän loppuvaiheen hoidossa Päätös katsoi valtuutettu Reetta Vanhasen aloitteen

Lisätiedot

Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa. 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö

Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa. 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö Käsitteet Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan potilaan kokonaisvaltaista hoitoa siinä vaiheessa kun etenevää

Lisätiedot

PALLIATIIVINEN SEDAATIO

PALLIATIIVINEN SEDAATIO PALLIATIIVINEN SEDAATIO Juha Nevantaus Osastonylilääkäri Keski-Suomen Keskussairaala 28.11.2013 Päätös saattohoitoon siirtymisestä tehdään neuvotellen potilaan kanssa ja merkitään selkeästi sairauskertomukseen.

Lisätiedot

Palliatiivinen potilas perusterveyden huollossa

Palliatiivinen potilas perusterveyden huollossa Palliatiivinen potilas perusterveyden huollossa 5.10.2017 Niko Rantala Palliatiivinen hoito Tarve kasvaa jatkuvasti ikääntymisen ja syöpä- ja muistisairauksien lisääntyessä Palliatiiviseen hoitoon ja saattohoitoon

Lisätiedot

Ensihoito osana saattohoitopotilaan hoitoketjua. Minna Peake Asiantuntijahoitaja palliatiivinen hoitotyö, 13.5.2016

Ensihoito osana saattohoitopotilaan hoitoketjua. Minna Peake Asiantuntijahoitaja palliatiivinen hoitotyö, 13.5.2016 Ensihoito osana saattohoitopotilaan hoitoketjua Minna Peake Asiantuntijahoitaja palliatiivinen hoitotyö, 13.5.2016 Voiko kuolevan potilaan päivystyskäyntejä ehkäistä hoidon paremmalla ennakkosuunnittelulla?

Lisätiedot

Saattohoitostrategia Pirkanmaalla

Saattohoitostrategia Pirkanmaalla Saattohoitostrategia Pirkanmaalla Saattohoitotutkimuksen päivä 9.10.2014 Juho Lehto Vt. Ylilääkäri ja palliatiivisen lääketieteen prof. Palliatiivinen yksikkö, Syövänhoidon vastuualue, Pshp/TAYS/TyO 1

Lisätiedot

saattohoito Tutkimuksen tilanne Raimo Sulkava Itä Suomen yliopisto 6.11.2012 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista

saattohoito Tutkimuksen tilanne Raimo Sulkava Itä Suomen yliopisto 6.11.2012 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista Muistisairaudesta kärsivien potilaiden saattohoito Tutkimuksen tilanne Raimo Sulkava Geriatrian professori Itä Suomen yliopisto 6.11.2012 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista on

Lisätiedot

KUUDEN ASKELEEN PALLIATIIVISEN HOIDON KOULUTUSOHJELMA

KUUDEN ASKELEEN PALLIATIIVISEN HOIDON KOULUTUSOHJELMA KUUDEN ASKELEEN PALLIATIIVISEN HOIDON KOULUTUSOHJELMA PACE hankkeen juhlaseminaari 28.1.2019 Maakouluttajat Teija Hammar Rauha Heikkilä Paula Andreasen 27.1.2019 1 ASKEL 1: KESKUSTELUT NYKYISESTÄ JA TULEVASTA

Lisätiedot

Asia: KAA 2/2017 vp Eutanasia-aloite hyvän kuoleman puolesta

Asia: KAA 2/2017 vp Eutanasia-aloite hyvän kuoleman puolesta Sosiaali- ja terveysvaliokunta torstai 01.03.2018 klo 10.00 /KAA2/2017 vp/asiantuntijapyyntö Asia: KAA 2/2017 vp Eutanasia-aloite hyvän kuoleman puolesta Varpu Lipponen TtT, FM, yliopettaja, psykoterapeutti

Lisätiedot

Kotisaattohoito Helsingissä - kokemuksia kotisairaalatoiminnasta

Kotisaattohoito Helsingissä - kokemuksia kotisairaalatoiminnasta Kotisaattohoito Helsingissä - kokemuksia kotisairaalatoiminnasta yl Paula Poukka Helsingin kaupungin kotisairaala Sisät. el., palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Kotisaattohoito, miksi? Toive kuolla

Lisätiedot

Saattohoito nyt, huomenna ja 2030. Juha Hänninen 25.9.2014 Saattohoito nyt seminaari Kuntatalo, Helsinki

Saattohoito nyt, huomenna ja 2030. Juha Hänninen 25.9.2014 Saattohoito nyt seminaari Kuntatalo, Helsinki Saattohoito nyt, huomenna ja 2030 Juha Hänninen 25.9.2014 Saattohoito nyt seminaari Kuntatalo, Helsinki Onko kuolema sairaus? Onko kuolevan hoito lääketiedettä? Tarvitaanko lääkäriä kuolinvuoteen äärellä?

Lisätiedot

MUISTISAIRAAN HYVÄ SAATTOHOITO

MUISTISAIRAAN HYVÄ SAATTOHOITO MUISTISAIRAAN HYVÄ SAATTOHOITO PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMINEN LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLA 2.10.2019 LAPIN KESKUSSAIRAALA MIRA PAJUNEN pajunen.mentorum@gmail.com

Lisätiedot

Palliatiivinen ja saattohoito Jyväskylän kotisairaalassa

Palliatiivinen ja saattohoito Jyväskylän kotisairaalassa Palliatiivinen ja saattohoito Jyväskylän kotisairaalassa KUOLEMA TULEE, OLETKO VALMIS seminaari KS-KS Auditorio 10.10.2016 Evl Emma Honkanen Kotisairaala Tarjoaa ympärivuorokautista sairaalatasoista hoitoa

Lisätiedot

SAATTOHOITOSUUNNITELMAT JA ERIKOISTUNEET YKSIKÖT SUOMESSA

SAATTOHOITOSUUNNITELMAT JA ERIKOISTUNEET YKSIKÖT SUOMESSA SAATTOHOITOSUUNNITELMAT JA ERIKOISTUNEET YKSIKÖT SUOMESSA Saattohoitotutkimuksen päivä 6.11.2012 Aira Pihlainen, TtT Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE SISÄLTÖ 1. Saattohoitosuunnitelmien

Lisätiedot

TERVETULOA PACE-HANKKEEN JUHLASEMINAARIIN Marika Kylänen Erikoistutkija, PACE-hankkeen maajohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

TERVETULOA PACE-HANKKEEN JUHLASEMINAARIIN Marika Kylänen Erikoistutkija, PACE-hankkeen maajohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos TERVETULOA PACE-HANKKEEN JUHLASEMINAARIIN 28.1.2019 Marika Kylänen Erikoistutkija, PACE-hankkeen maajohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos JUHLASEMINAARIN OHJELMA Tilaisuuden avaus: Eurooppalainen PACE-hanke

Lisätiedot

Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos

Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Palliatiivisella sedaatiolla tarkoitetaan sitä, että kuolevaa potilasta rauhoitetaan

Lisätiedot

Palliatiivisen ja saattohoidon laatukriteerit. Leena Surakka, Siun sote

Palliatiivisen ja saattohoidon laatukriteerit. Leena Surakka, Siun sote Palliatiivisen ja saattohoidon laatukriteerit Leena Surakka, Siun sote Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kolmiportainen malli Palliatiivisen hoidon palveluketjut Perustaso Tunnistetaan lähestyvä kuolema

Lisätiedot

Palliatiivinen hoitoketju - Mitä ja miksi? Seinäjoki 21.11.2014 Juho Lehto Vs. palliatiivisen lääketieteen prof./vs. Ylilääkäri, TAYS/TY

Palliatiivinen hoitoketju - Mitä ja miksi? Seinäjoki 21.11.2014 Juho Lehto Vs. palliatiivisen lääketieteen prof./vs. Ylilääkäri, TAYS/TY Palliatiivinen hoitoketju - Mitä ja miksi? Seinäjoki 21.11.2014 Juho Lehto Vs. palliatiivisen lääketieteen prof./vs. Ylilääkäri, TAYS/TY Mitä on palliatiivinen hoito? Palliatiivinen hoito on pitkälle edenneestä

Lisätiedot

Palliatiivinen hoito ja saattohoito kotisairaalan näkökulmasta

Palliatiivinen hoito ja saattohoito kotisairaalan näkökulmasta Palliatiivinen hoito ja saattohoito kotisairaalan näkökulmasta - SAATTOHOITO ROVANIEMEN KOTISAIRAALASSA - Kotisairaalan sairaanhoitaja Sirpa Lintula ROVANIEMEN KOTISAIRAALA * Toiminta alkanut 1998. * Sairaalatasoista,

Lisätiedot

Saattohoitoketjut päivystyksen kannalta

Saattohoitoketjut päivystyksen kannalta Saattohoitoketjut päivystyksen kannalta Joensuu 11.09.2014 Juho Lehto Vs. Ylilääkäri ja vs. palliatiivisen lääketieteen prof. Palliatiivinen yksikkö, Pshp/TAYS/TYO 1 10.9.2014 Emergency visits are associated

Lisätiedot

SAATTOHOIDON PERIAATTEISTA

SAATTOHOIDON PERIAATTEISTA SAATTOHOIDON PERIAATTEISTA ELÄMÄN PUOLELLA KUOLEMAAN SAATTAMINEN Mistä saattohoito onkaan kotoisin? Miten se on löytänyt tiensä myös tänne Suomeen ja onko se polku ollut mutkaton? Terhokoti on perustettu

Lisätiedot

Kärsimys ja saattohoidon linjaukset. Jyväskylä 23.1.2014 Ammatihenkilöille Juha Hänninen

Kärsimys ja saattohoidon linjaukset. Jyväskylä 23.1.2014 Ammatihenkilöille Juha Hänninen Kärsimys ja saattohoidon linjaukset Jyväskylä 23.1.2014 Ammatihenkilöille Juha Hänninen Saattohoito Saattohoito eroaa palliatiivisesta hoidosta siten, että palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan parantumattomasti

Lisätiedot

Vanhuus, kuolema ja terveydenhuollon eettiset periaatteet

Vanhuus, kuolema ja terveydenhuollon eettiset periaatteet Vanhuus, kuolema ja terveydenhuollon eettiset periaatteet Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei sidonnaisuuksia teollisuuteen

Lisätiedot

Kuolema saattohoidossa. Riikka Koivisto YTM, sosiaalipsykologi, johtaja Koivikkosäätiö rs. Koivikko-koti, Hämeenlinna

Kuolema saattohoidossa. Riikka Koivisto YTM, sosiaalipsykologi, johtaja Koivikkosäätiö rs. Koivikko-koti, Hämeenlinna Kuolema saattohoidossa Riikka Koivisto YTM, sosiaalipsykologi, johtaja Koivikkosäätiö rs. Koivikko-koti, Hämeenlinna Kuolema saattohoidossa - Mahdollisuus valmistautua kuolemaan - Mahdollisuus keskittyä

Lisätiedot

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Saattohoito seminaari 27. -28.10.2015, Aholansaari, Nilsiä Hanna Hävölä TtM, sh, kouluttaja Ihmisen on hyvä syntyä syliin,

Lisätiedot

VIIMEINEN TOIVEENI OPASLEHTI OMAISILLE JA HOITOKODIN ASUKKAALLE SAATTOHOIDOSTA. Rosa Jakobsson & Sari Oksanen Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK

VIIMEINEN TOIVEENI OPASLEHTI OMAISILLE JA HOITOKODIN ASUKKAALLE SAATTOHOIDOSTA. Rosa Jakobsson & Sari Oksanen Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK VIIMEINEN TOIVEENI OPASLEHTI OMAISILLE JA HOITOKODIN ASUKKAALLE SAATTOHOIDOSTA Rosa Jakobsson & Sari Oksanen Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK Lukijalle: Tämä opaslehti on toteutettu opinnäytetyönä Sastamalan

Lisätiedot

Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys

Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Lääkärin koulutus korostaa biologista näkökulmaa Kuolema biologinen psykologinen kulttuurinen eettinen ja uskonnollinen näkökulma

Lisätiedot

Vanhuksen ja muistisairaan ihmisen henkinen ja hengellinen tukeminen saattohoidossa. 17.10.2014 Petri Jalonen

Vanhuksen ja muistisairaan ihmisen henkinen ja hengellinen tukeminen saattohoidossa. 17.10.2014 Petri Jalonen Vanhuksen ja muistisairaan ihmisen henkinen ja hengellinen tukeminen saattohoidossa Pitkäaikaishoidon osasto 10:n tehtävänä on tarjota ikäihmistä yksilönä kunnioittavaa, jokaisen voimavarat huomioivaa

Lisätiedot

Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö. Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote

Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö. Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote 8.9.2017 Eksote kartalla Perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalihuolto samassa organisaatiossa Perustettu

Lisätiedot

Minna Hökkä & Juho Lehto. EduPal hanke

Minna Hökkä & Juho Lehto. EduPal hanke Minna Hökkä & Juho Lehto EduPal hanke Mistä on kysymys? Palliatiivinen hoito on henkeä uhkaavaa tai kuolemaan johtavaa sairautta sairastavien potilaiden ja heidän läheistensä kärsimystä lievittävää ja

Lisätiedot

HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN

HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN Marja-Liisa Laakkonen LT, geriatrian dos. Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Laakson sairaala Hoitotahto Kirjallisella tai suullisella hoitotahdolla potilas voi ennakoidusti

Lisätiedot

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry ry Maakunnallinen kansanterveysjärjestö Perustettu vuonna 1956 Toiminta-alueena Keski-Suomen maakunta Jäseniä n. 6000 Paikallisosastoja maakunnissa Immu Isosaari 1 Henkilökunta

Lisätiedot

Saattohoidon toteuttamisen eettinen perusta miksi on oikein hoitaa

Saattohoidon toteuttamisen eettinen perusta miksi on oikein hoitaa Saattohoidon toteuttamisen eettinen perusta miksi on oikein hoitaa Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei kaupallisia

Lisätiedot

Palliatiivinen hoito. LT, Syöpätautien erikoislääkäri (palliat.erityispätevyys) Outi Hirvonen 27.1.2012

Palliatiivinen hoito. LT, Syöpätautien erikoislääkäri (palliat.erityispätevyys) Outi Hirvonen 27.1.2012 Palliatiivinen hoito LT, Syöpätautien erikoislääkäri (palliat.erityispätevyys) Outi Hirvonen 27.1.2012 Palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa tarvitaan syöpäpotilaille Suomessa todetaan uusia syöpiä n.

Lisätiedot

Väliraportti PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA. Alueellinen kartoitus ja ehdotuksia laadun ja saatavuuden parantamiseksi

Väliraportti PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA. Alueellinen kartoitus ja ehdotuksia laadun ja saatavuuden parantamiseksi Väliraportti PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA Alueellinen kartoitus ja ehdotuksia laadun ja saatavuuden parantamiseksi Tiina Saarto, yl., professori, HUS Minna-Liisa Luoma, dosentti,

Lisätiedot

HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN. Marja-Liisa Laakkonen LT, geriatrian el Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Laakson sairaala

HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN. Marja-Liisa Laakkonen LT, geriatrian el Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Laakson sairaala HOITOTAHTO TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN Marja-Liisa Laakkonen LT, geriatrian el Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Laakson sairaala Hoitotahto Kirjallisella tai suullisella hoitotahdolla potilas voi ennakoidusti

Lisätiedot

Muistisairaan saattohoito eettisiä pohdintoja. Raimo Sulkava, prof neurologi, geriatri 9.10.2014

Muistisairaan saattohoito eettisiä pohdintoja. Raimo Sulkava, prof neurologi, geriatri 9.10.2014 Muistisairaan saattohoito eettisiä pohdintoja Raimo Sulkava, prof neurologi, geriatri 9.10.2014 Nykytilanne Yli 80% pitkäaikaishoidossa olevista potilaista on dementoituneita 12.000 dementiapotilasta kuolee

Lisätiedot

PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA VUONNA Minna-Liisa Luoma, THL

PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA VUONNA Minna-Liisa Luoma, THL PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON TILA SUOMESSA VUONNA 2018 Minna-Liisa Luoma, THL TAVOITTEET PALLIATIIVISEN HOIDON JA SAATTOHOIDON KRITEEREIKSI Potilaiden ja heidän läheistensä tarvitsema laadukas

Lisätiedot

Saattohoito. Erva Jory Jorma Penttinen

Saattohoito. Erva Jory Jorma Penttinen Saattohoito Erva Jory 30.01.2015 Jorma Penttinen 19.1.2015 2 (Juho Lehdon dia) Palliatiivisen hoidon hoitoprosessi Päätös siirtyä palliatiiviseen hoitoon tehdään yleensä erikoissairaanhoidossa Palliatiivisen

Lisätiedot

Kuolevan potilaan ja hänen omaisensa kohtaamisesta

Kuolevan potilaan ja hänen omaisensa kohtaamisesta Kuolevan potilaan ja hänen omaisensa kohtaamisesta Kuolevan hyvä hoito, yhteinen vastuumme Yhteisvastuukeräyksen saattohoitokoulutus Tampere, 30.10.2015 Irja Öun Terhokoti LL, geriatrian erikoislääkäri

Lisätiedot

Palliatiivinen hoito ja saattohoito - hoitosuunnitelma

Palliatiivinen hoito ja saattohoito - hoitosuunnitelma 25.11.2016 Palliatiivinen hoito ja saattohoito - hoitosuunnitelma Tiina Saarto, yl, Palliatiivisen lääketieteen professori, Helsingin Yliopisto, HYKS Palliatiivinen keskus WHO - Palliatiivinen hoito Palliatiivisella

Lisätiedot

Etenevän neurologisen sairauden palliatiivinen hoito

Etenevän neurologisen sairauden palliatiivinen hoito Etenevän neurologisen sairauden palliatiivinen hoito Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittäminen 1. ja 2.10.2019 LL Satu Isomaa, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Palliatiivisen hoidon

Lisätiedot

Saattohoitopäätös käytännössä Minna Suominen erikoistuva lääkäri

Saattohoitopäätös käytännössä Minna Suominen erikoistuva lääkäri Saattohoitopäätös käytännössä 13.2.2014 Minna Suominen erikoistuva lääkäri Milloin saattohoitoa? Potilaalla pahanlaatuinen ja/tai etenevä sairaus Sairautta ei voida parantaa eikä elinaikaa jatkaa merkittävästi

Lisätiedot

Saattohoidon kansalliset suositukset - Eksote:n malli -

Saattohoidon kansalliset suositukset - Eksote:n malli - Saattohoidon kansalliset suositukset - Eksote:n malli - Eero Vuorinen, oyl Anestesiologian erikoislääkäri Kivun hoidon ja palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys EKSOTE/CAREA PALLIATIIVINEN HOITO European

Lisätiedot

Palliatiivisen hoidon asiantuntija - erikoistumiskoulutus

Palliatiivisen hoidon asiantuntija - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Palliatiivisen hoidon asiantuntija - erikoistumiskoulutus Ajankohta 27.01.2020-30.04.2021 Missä Turun AMK, Joukahaisenkatu 3, 20520 Turku Hinta 1500 (alv 0 %). Osallistuja vastaa

Lisätiedot

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori Etelä-Kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus Asiakaspalaute osallistava haastattelu Vanhuspalvelulaissa (2013)

Lisätiedot

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Osasto A32 34-paikkainen akuutti sydäntautien vuodeosasto hoitoajat lyhyet; noin 4vrk nopea vaihtuvuus päivystyspotilaiden osuus 50 % kotiutuksia

Lisätiedot

SAATTOHOITOPÄÄTÖS. Palliatiivisen hoidon seminaari 26.4.13 Diakonia-ammattikorkeakoulu Urpo Hautala

SAATTOHOITOPÄÄTÖS. Palliatiivisen hoidon seminaari 26.4.13 Diakonia-ammattikorkeakoulu Urpo Hautala SAATTOHOITOPÄÄTÖS Palliatiivisen hoidon seminaari 26.4.13 Diakonia-ammattikorkeakoulu Urpo Hautala Urpo Hautala Laitospalveluiden ylilääkäri Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut Yleislääketieteen

Lisätiedot

Mitä on saattohoito? Lääketieteellinen näkökulma

Mitä on saattohoito? Lääketieteellinen näkökulma Mitä on saattohoito? Lääketieteellinen näkökulma Tiina Tasmuth LT, syöpätautien erikoislääkäri, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys osastonylilääkäri, HYKS Syöpäkeskus päivystävä lääkäri, Terhokoti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (5) 335 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite kuntouttavasta hoitotyöstä päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen

Lisätiedot

Kuoleman hetki Pirjetta Manninen 18.9.2013

Kuoleman hetki Pirjetta Manninen 18.9.2013 Kuoleman hetki Pirjetta Manninen 18.9.2013 Erilaisia kuolemia Suomessa n. 50 000 kuolemaa vuodessa n. 47 000 tautikuolemaa n. 3500 tapaturma ja väkivaltakuolemaa Syöpä 11 000 Dementia 6 200 Sydän ja verenkiertoelimistö

Lisätiedot

Hoitotahto käytännössä

Hoitotahto käytännössä Hoitotahto käytännössä Marja-Liisa Laakkonen LT geriatrian el Helsingin terveyskeskus Laakson sairaala Hoitotahto- Kuka voi tehdä? Kuka tahansa, jolla on kyky tehdä hoitoaan koskevia päätöksiä kyky ymmärtää,

Lisätiedot

Kuoleman lähellä 3.4. Kotka. sh Minna Tani KymSy

Kuoleman lähellä 3.4. Kotka. sh Minna Tani KymSy Kuoleman lähellä 3.4. Kotka sh Minna Tani KymSy Hyvästi jää, on vaikeaa Nyt kuolla pois, kun linnut laulaa saa Kun kevät saapuu nauraen Kukka kaunis jokainen, mä luonas oon kun näet sen Sairastumisen merkityksestä

Lisätiedot

Saattohoitopotilaan polku - terveestä sairaaksi, sairaasta kuolevaksi

Saattohoitopotilaan polku - terveestä sairaaksi, sairaasta kuolevaksi Saattohoitopotilaan polku - terveestä sairaaksi, sairaasta kuolevaksi Jyväskylä 14.11.2018 Mirja Sisko Anttonen, TtT Terhokodin ma. johtaja Saattohoidon tutkija Johdattelua aiheeseen Kuolema ei ole kovin

Lisätiedot

Saattohoidon nykytilasta. Juha Hänninen 25.9.2014 Saattohoito Nyt seminaari Kuntatalo, Helsinki

Saattohoidon nykytilasta. Juha Hänninen 25.9.2014 Saattohoito Nyt seminaari Kuntatalo, Helsinki Saattohoidon nykytilasta Juha Hänninen 25.9.2014 Saattohoito Nyt seminaari Kuntatalo, Helsinki Vuonna 2009 Suomessa kuoli 49 904 ihmistä - 20 361 verenkiertoelinten sairauksiin (aivoverisuonien sairaudet

Lisätiedot

Palliatiivinen hoito ja saattohoito kotisairaalan näkökulmasta

Palliatiivinen hoito ja saattohoito kotisairaalan näkökulmasta Palliatiivinen hoito ja saattohoito kotisairaalan näkökulmasta -PALLIATIIVINEN HOITOKETJU ROVANIEMEN ALUEELLA - Kotisairaalan sairaanhoitaja Sirpa Lintula ROVANIEMEN KOTISAIRAALA - TAUSTAA JA NYKYTILAA

Lisätiedot

Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011

Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011 Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011 1 Terveydenhuolto: rikkinäinen järjestelmä Potilas on usein sivuroolissa, palveluiden saatavuudessa on ongelmia

Lisätiedot

Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN

Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN Kuntouttavassa hoitotyössä kuntouttavaa toimintaa suoritetaan osana potilaan perushoidollisia tilanteita. Tavoitteena on tunnistaa ja ehkäistä myös kuntoutumista

Lisätiedot

Doulana elämän loppumetreillä Hyvän saattohoidon ytimessä rohkeus kohdata

Doulana elämän loppumetreillä Hyvän saattohoidon ytimessä rohkeus kohdata Doulana elämän loppumetreillä Hyvän saattohoidon ytimessä rohkeus kohdata Kehittyvä vanhustyö - Kymenlaakso 24.10.2017 Heidi Oilimo Geronomi (AMK), Sh, Kouluttaja Käsitteitä * Saattohoito -> saattaa; kulkea

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Hyvän hoidon kriteeristö

Hyvän hoidon kriteeristö Hyvän hoidon kriteeristö Työkirja työyhteisöille muistisairaiden ihmisten hyvän hoidon ja elämänlaadun kehittämiseen ja arviointiin 4., uudistettu painos 2016 1 Muistisairaan ihmisen hyvän hoidon elementit

Lisätiedot

Lapsen saattohoito. Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE

Lapsen saattohoito. Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri  Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Lapsen saattohoito Ritva Halila, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi www.etene.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei kaupallisia sidonnaisuuksia lastentautien erikoislääkäri

Lisätiedot

DNR ei elvytetä ei hoideta. Esitelmä Akuuttihoitopäivillä 22.5.2015

DNR ei elvytetä ei hoideta. Esitelmä Akuuttihoitopäivillä 22.5.2015 DNR ei elvytetä ei hoideta Esitelmä Akuuttihoitopäivillä 22.5.2015 Tehohoidon vastuulääkäri 2001- Anestesiaylilääkäri 2008- Ensihoitolääkäri 2003-2012 Ei taloudellisia sidonnaisuuksia 22.05.2015 www.esshp.fi

Lisätiedot

Porin Perusturvan Mobiilitoiminnasta ja kotiuttamisesta

Porin Perusturvan Mobiilitoiminnasta ja kotiuttamisesta Porin Perusturvan Mobiilitoiminnasta ja kotiuttamisesta YL Katriina Lähteenmäki Yleislääketieteen ja Akuuttilääketieteen el Ensihoitolääketieteen erityispätevyys Päivystyslääketieteen erityispätevyys mobiilitoiminnan

Lisätiedot

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista

Lisätiedot

Saattohoitosuositukset ja niiden tausta

Saattohoitosuositukset ja niiden tausta Saattohoitosuositukset ja niiden tausta Saattohoitotutkimuksen päivä Tampere TtT Esityksen sisältö Suomalaisen saattohoidon lähihistoria Saattohoitosuositukset Saattohoidon nykytilanne, tulevaisuuden,

Lisätiedot

HYKS alueen saattohoitotyöryhmän 12.10.2011

HYKS alueen saattohoitotyöryhmän 12.10.2011 HYKS alueen saattohoitotyöryhmän muistio 12.10.2011 Tiina Saarto, pj. HYKSSyöpätautien Syöpätautien klinikan vt. ylilääkäri, Tampereen yliopiston vt. palliatiivisen lääketieteen professori Työryhmän asettaminen

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Gerontologinen sosiaalityö työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Gerontologinen sosiaalityö työkokous 18.11.2015 Saara Bitter MUISTIHOITAJA Muistihoitajalla tarkoitetaan etenevien muistisairauksien hoitoon perehtynyttä terveydenhuollon henkilöä. Muistihoitaja

Lisätiedot

-toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon

-toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon Hyvästi jää, on vaikeaa nyt kuolla pois, kun linnut laulaa saa, kun kevät saapuu nauraen - Arto Sotavalta - -toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon 9.4.2015 KKE - ohjausryhmä SAATTAEN - hankkeen yhteiset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) 204 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kuntouttavaa hoitotyötä koskevasta aloitteesta HEL 2013-005935 T 00 00 03 Päätös päätti antaa

Lisätiedot

Ti 25.3.14 Markus Partanen Runosmäen terveysaseman vastaava lääkäri, Turku

Ti 25.3.14 Markus Partanen Runosmäen terveysaseman vastaava lääkäri, Turku Ti 25.3.14 Markus Partanen Runosmäen terveysaseman vastaava lääkäri, Turku Lääkäri vuosimallia 2007, 9/2010 alkaen vastaavana lääkärinä Turun Runosmäen terveysasemalla Vuoden nuori lääkäri 2013 Tapaa saattohoitopotilaita

Lisätiedot

Hematologisen potilaan palliatiivinen hoito

Hematologisen potilaan palliatiivinen hoito Hematologisen potilaan palliatiivinen hoito 11.04.2019 ERIKOISTUVIEN PÄIVÄT Hotelli Puijonsarvi, Kuopio Kristiina Tyynelä-Korhonen LT, erikoislääkäri, syöpätaudit ja sädehoito palliatiivisen lääketieteen

Lisätiedot

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON

Lisätiedot

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä?

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 17.11.2008 Merja Syrjämäki psykiatrian erikoislääkäri TAYS Pitkäniemi APS5 Kaksoisdiagnoosin ulottuvuudet Lievä psyykkinen

Lisätiedot

Ketjulähettien jaksosisällöt lääkäreille Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri

Ketjulähettien jaksosisällöt lääkäreille Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri Ketjulähettien jaksosisällöt lääkäreille Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri Päiväys 19.11.2014 Merita Kautonen /SA-T merita.kautonen@hameenlinna.fi 2(6) Sisällys HÄMEENLINNAN YKSIKKÖ 1 Ensiapu... 3 2 Ihosairaudet...

Lisätiedot

DEMETIAHOITOKOTI AATOKSEN SAATTOHOITO OHJEISTUS HENKILÖKUNNALLE

DEMETIAHOITOKOTI AATOKSEN SAATTOHOITO OHJEISTUS HENKILÖKUNNALLE DEMETIAHOITOKOTI AATOKSEN SAATTOHOITO OHJEISTUS HENKILÖKUNNALLE päivitetty: /. 20 Piia Turtiainen SAATTOHOIDON PERIAATTEET 1. OIREIDEN LIEVITYS 2. TURVALLINEN JA JATKUVA HOITOSUHDE 3. PSYKOLOGINEN TUKI

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN PALLIATIIVISEN JA SAATTOHOIDON TOIMINTAMALLI

MAAKUNNALLINEN PALLIATIIVISEN JA SAATTOHOIDON TOIMINTAMALLI Paletti - Palliatiivisen- ja saattohoidon osaamisen vahvistaminen ja rakenteiden kehittäminen asiantuntijayhteistyönä Pohjois-Karjalan maakunnassa 1.4.2013-31.5.2015 MAAKUNNALLINEN PALLIATIIVISEN JA SAATTOHOIDON

Lisätiedot

Palliatiivinen Hoitopolku. Keskussairaalan Tehtävät:

Palliatiivinen Hoitopolku. Keskussairaalan Tehtävät: Johdanto Palliatiivisella eli oireenmukaisella hoidolla tarkoitetaan potilaan aktiivista kokonaisvaltaista hoitoa, silloin kun kuolemaan johtava sairaus ei enää ole parannettavissa. Saattohoito on palliatiivisen

Lisätiedot

PALKOn avoin seminaari

PALKOn avoin seminaari PALKOn avoin seminaari 22.11.2016 22.11.2016 1 PALKOn jäsenet ja jaostot PALKON SUOSITUSPROSESSI Potilaat Viranomaiset (Kela ym.) Terveydenhuollon palveluiden järjestäjät Terveydenhuollon palveluiden tuottajat

Lisätiedot

Artikkelimatskua. Kuntoutusprosessi Toimivaa (+) Kehitettävää (-) Selitykset / perustelut Kehittämisideat Hoitoon pääsy / ensiapu.

Artikkelimatskua. Kuntoutusprosessi Toimivaa (+) Kehitettävää (-) Selitykset / perustelut Kehittämisideat Hoitoon pääsy / ensiapu. Artikkelimatskua Kuntoutusprosessi Toimivaa (+) Kehitettävää (-) Selitykset / perustelut Kehittämisideat Hoitoon pääsy / - vaikeus saada yhteys - huom. hoitotakuu ensiapu lääkäriin + parhaimmillaan toimiva

Lisätiedot

Saattohoito PPSHP:ssa STM:n tavoitteiden tasolle

Saattohoito PPSHP:ssa STM:n tavoitteiden tasolle Saattohoito PPSHP:ssa STM:n tavoitteiden tasolle Kytke-hankkeen toimintamallit ja OYS:n palliatiivisen yksikön suunnittelu Eeva Rahko LT, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen

Lisätiedot

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY 14.06.2018 Perustettu 1.1993 Jäsenmäärä 136 Tarkoitus ja tavoite: Yhdistyksestä: - toimii muistisairauksien haittavaikutusten vähentämiseksi ja valvoo näistä sairauksista

Lisätiedot

Syöpää sairastavan potilaan saattohoidon toteutuminen erikoissairaanhoidossa

Syöpää sairastavan potilaan saattohoidon toteutuminen erikoissairaanhoidossa Syöpää sairastavan potilaan saattohoidon toteutuminen erikoissairaanhoidossa Henna Korolainen Marjo Remes Opinnäytetyö Sairaanhoitaja AMK SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ Tiivistelmä Koulutusala

Lisätiedot

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter

TYÖNKUVAT. Vanhusneuvoston työkokous Saara Bitter TYÖNKUVAT Vanhusneuvoston työkokous 5.10.2015 Saara Bitter LÄÄKÄRI Muistilääkäri on muistisairauksiin perehtynyt lääkäri, tavallisimmin geriatri, neurologian tai psykogeriatrian erikoislääkäri. Hän toimii

Lisätiedot

Hyvän saattohoidon toteuttaminen Jyväskylä 23.1.2014 Yleisöluento Juha Hänninen

Hyvän saattohoidon toteuttaminen Jyväskylä 23.1.2014 Yleisöluento Juha Hänninen Hyvän saattohoidon toteuttaminen Jyväskylä 23.1.2014 Yleisöluento Juha Hänninen Käsitteet Palliatiivinen hoito potilaan aktiivinen kokonaishoito kun tauti ei ole parannettavissa etenevien pahanlaatuisten

Lisätiedot

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18 Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF-0918-0844-9/18 OTOS Näissä tuloksissa on mukana tulokset, jotka on kerätty ajalla 4.5 18..18. Tässä esityksessä tuloksia tarkastellaan seuraavien kohderyhmien

Lisätiedot

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 19.6.2014 Heli Vesaranta

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 19.6.2014 Heli Vesaranta Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala

Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala Erikoissairaanhoidon tehtävät hoitosuunnitelman tekemisessä Hanna Kuusisto hallintoylilääkäri neurologian el, dos, LT, FT Kanta-Hämeen keskussairaala 2017 Pitkäaikaissairaan terveys- ja hoitosuunnitelma

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta

Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014. 1.4.2014 Heli Vesaranta Kotikuntoutuksen kehittäminen 2013-2014 Kotikuntoutuksen taustaa Vanhuspalvelulaki ja sitä tukeva laatusuositus Tampereen kaupungin strategia ja hyvinvointisuunnitelma TampereSenior- hanke Ikäihmisten

Lisätiedot

Kehitysvammaisen henkilön terveydenhuollon palvelupolut

Kehitysvammaisen henkilön terveydenhuollon palvelupolut Kuvat: www.papunet.fi Kehitysvammaisen henkilön terveydenhuollon palvelupolut Hajanaiset palvelut palvelupoluiksi Väliseminaari 29.10.2014 TEPA-projekti HALLINNOIJA: Savon Vammaisasuntosäätiö RAHOITTAJA:

Lisätiedot