Pirkanmaa2019 Pelastustoimi ja varautuminen Teemaryhmän loppuraporttitilanne

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pirkanmaa2019 Pelastustoimi ja varautuminen Teemaryhmän loppuraporttitilanne"

Transkriptio

1 Pirkanmaa2019 Pelastustoimi ja varautuminen Teemaryhmän loppuraporttitilanne

2 Pelastustoimen siirto maakuntaan Aluejaot päätetty, 18 pelastustoimen ja ensihoitopalvelun aluetta: liikelaitosmalli vastaa nykyrakennetta, mikäli pelastuslaitos on liikelaitos Kuhmoinen liittyy Pirkanmaan alueeseen 2019 palvelutasopäätöksen tekninen päivitys ja kuntien kuulemiset 2017 Pelastuslaitoksen tukipalveluista on laadittu erikseen dokumentti Maakuntauudistuksen vaikutukset pelastuslaitoksen tukipalveluissa. Dokumentti päivitetään ja liitetään osaksi loppuraporttia. Rahoituslakia ehdotetaan muutettavan vuoden 2019 talousarvion lähtötietojen osalta seuraavasti: Lähtökohtana olisi vastaavien tehtävien kustannusten keskiarvo vuosina 2017 ja Kustannustietoina käytettäisiin Tilastokeskuksen keräämiä vuoden 2017 lopullisia tietoja ja vuoden 2018 talousarviotietoja. Pelastuslaitosten on hyvä tehdä yhteistyötä alueensa kuntien kanssa tilastojen täytössä. Taloustyöryhmä kokoaan esiin tulleista huomioista Tilastokeskukselle listan, Tilastokeskus täydentää taloustilaston ohjeistuksia, sekä ohjaa yksittäiset kunnat täyttämään tilastoa ohjeistuksen mukaan. 2

3 Pelastustoimen siirto maakuntaan Henkilöstö teemaryhmän vetämänä on aloitettu YT-menettelyn mukaiset neuvottelut. Pelastuslaitoksen taloustyöryhmän kokoamia talouteen vaikuttavia avoimena olevia asioita: Lomapalkkavelkojen siirtojen rahoitus huomioidaan kuntien valtionosuusmuutoksena Pelastustoimessa lomapalkkavelat ovat isäntäkunnilla, selvitetään VM:n kanssa miten muutos kohdistuu vain näihin isäntäkuntiin tai vaaditaanko erillisiä kirjanpidon ohjeita kohdistamiseksi. Kiky vaikutukset, lomarahojen leikkaus ja työaikamuutos huomioidaan VM:n laskelmissa, laskelmat tarkentuvat Palkkojen harmonisoinnista tulevat kustannukset ovat avoinna Vaatimukset varallaolokorvauksista, vastuiden siirto kunnan ja maakunnan välillä selvitetään Pelastuslaitoksen arkiston hävitys- ja siirtoprojekti on aloitettu huhtikuussa 2017 ja siihen on resursoitu määräaikainen henkilö talon sisältä. Pelastuslaitoksen tietojärjestelmien ja tietohallinnon selvitys on menossa. Pirkanmaan pelastuslaitokselta on nimetty henkilöt Kotona asumisen kehittämisen teemaryhmä/ Asumisturvallisuus alaryhmään. 3

4 Varautumisen ja valmiussuunnittelun jatkovalmistelu Varautumisen ja valmiussuunnittelun hyvät käytännöt, solmukohdat ja kehittämistarpeet Toimijoiden verkostojen ja niiden liittymäpintojen näkyväksi tekeminen. Kartoitetaan toimijoiden verkostoja ja liittymäpintoja konkreettisten skenaariomallien pohjalta. Kiinnitetään liittymäpinnat tehtäviin ja vastuisiin, ei henkilöihin. Valmiussuunnitelmien rakenteen ja sisällön jatkovalmistelu Valmiussuunnitelman yleisen osan (Strateginen osa) yhteinen sisältö ja linkittyminen toimialakohtaiseen suunnitteluun. Pirkanmaan häiriötilanteiden ja poikkeusolojen valmiussuunnitelman päivityksessä pääpaino liitteisiin ja toiminnan käynnistämisessä tarvittaviin skenaariopohjaisiin vastuutahoja, resursseja ja tehtäviä kuvaaviin matriiseihin. Maakunnan valmiussuunnittelun rakenteet, organisointi, toimintamallit ja yhteistyömuodot Maakunnan liikelaitosten, toimialojen ja muiden keskeisten toimijoiden asiantuntijaedustajista koostuva pysyvä työryhmä yhteistä varautumista ja valmiussuunnittelua varten

5 Varautumisen ja valmiussuunnittelun jatkovalmistelu Alueellinen riskien, uhkien ja toimintaympäristön muutosten seuranta ja arviointi YETS:in mukaisten uhkamallien alueellinen riskienarviointi ja jatkuva ylläpito. Uhkamallien mukaisten skenaarioiden toimintamatriisin valmistelu ja ylläpito. Toiminnassa tarvittavien resurssien matriisin valmistelu ja ylläpito. Maakunnan valmiussuunnittelun yhteensovitus; verkosto, suunnitteluohjeet, yhteistyöfoorumit, prosessit, tiedon jakaminen Yhteisten suunnitteluohjeiden valmistelu ja ylläpito. Sähköinen järjestelmä valmiussuunnittelun ylläpitoon. Varautumisen tukimuodot Varautumisen ja valmiussuunnittelun sekä tilannekuvan kannalta keskeisten järjestelmien kartoitus Toimintamallit jatkuvan riskien arvioinnin ja analysoinnin järjestämiseksi. Toimialasuunnitelmien mallit. Yhteiset mallit varauksilla. Yhteistyön koordinointi HVK:n, kolmannen sektorin, elinkeinoelämän, puolustusvoimien ja muiden maakunnan alueen toimijoiden kanssa. Yhteinen varautumistoiminnan kehittäminen Säännölliset yhteiset harjoitukset, jotka perustuvat riskien arviointiin. Toiminnan arviointi, analysointi ja yhdessä oppiminen

6 Osatavoite Tilannekuvajärjestelmä ; työn eteneminen Alatyöryhmä on kokoontunut yhteensä 5 kertaa (joulukuu 2016 maaliskuu 2017) Jäsenet: Jari Nieminen (PEL, pj) Markku Salakka (Valkeakoski) Juha Koivisto (Tampere) Pasi Ketola (PSHP; varajäsen Kai Savonniemi) Ari Vakkilainen (PEL) Teemu-Taavetti Toivonen (PEL, siht) Työ jatkuu 0-paperin Esitys tilannekuvajärjestelmäksi työstämisellä Työryhmä kokoontuu puheenjohtajan kutsumana myöhemmin sovittavana ajankohtana

7 Osatavoitteen Tilannekuvajärjestelmä esityksen sisältö Keskeisiä vaatimuksia tilannekuvalle ja tilannekuvajärjestelmälle Tilannekuvan sisältö Yleiskuvaus: tilannekuvajärjestelmä Liittyminen maakunnan valmiussuunnitteluun ja kriisijohtamisjärjestelyihin Tilannekuvaskenaariot ja työnkulkukaaviot Esitys: Pirkanmaan maakunnan tilannekuvajärjestelmä Jatkotyössä selvitettäviä kysymyksiä

8 Pirkanmaa 2019 Maku-ryhmä Pelastustoimi ja varautuminen Ensihoitopalvelun alatyöryhmä status Kaius Kaartinen PSHP ensihoitopalvelusta vastaava lääkäri

9 Alueuudistus, ensihoidon tiekartta esivalmisteluvaiheessa Nykytilan analyysi: Ensihoitopalveluiden tuottajat ja palvelukartat alueen eri palveluista Henkilöstöanalyysi huomioiden ensihoitopalvelun tehtävänkuvan mukainen osaamisprofiili ja potilaiden tarpeet 2019 jälkeen Toimitila-analyysi (asemapaikkaverkosto) Tietojärjestelmien kokonaiskuva huomioiden kansalliset ratkaisut Palveluiden hankinta- ja muiden sopimusten selvittely Esivalmistelun status : Selvittelytyö kesken, valmistuu ERVA-alueen sairaanhoitopiirien ensihoidon YTR

10 Uudistuva ensihoidon lainsäädäntö Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta (1516/2016) voimaan päivystys-ensihoito-kodin lähipalvelut: toiminnallinen kokonaisuus ensihoidon määritelmällisesti keskittyy hoidon ja seurannan vaativuuteen LUONNOS : STM:n asetus ensihoitopalvelusta + muistio voimaan palvelutasopäätöksen sisällölliset muutokset LUONNOS : Terveydenhuoltolain ensihoitoa koskevat muutokset voimaan maakunnan ensihoitopalvelun tehtävissä ei suuria muutoksia ensihoitokeskus kohti sote-valmiuskeskusta kansallinen ja yhteistyöaluetason toimija

11 Yhteistoiminta-alue / kansallinen taso Muut turvallisuusviranomaiset - Pirkanmaa - Kanta-Häme - Etelä- Pohjanmaa - STM TAYS YTA SOTE-valmiuskeskus - koordinoi, yhteensovittaa: koko sos-ter toimialan päivystyksellisiä varautumis- ja valmiustehtäviä 24/7 - muut viranomaiset - ylläpitää yhteistoiminta-alueen kokonaistilannekuvaa - tukee maakuntien toimintoja TYKS YTA SOTEvalmiuskeskus HYKS YTA SOTEvalmiuskeskus OYS YTA SOTEvalmiuskeskus KYS YTA SOTEvalmiuskeskus maakunnallinen taso Muut turvallisuusviranomaiset Pirkanmaa ensihoitopalvelu - viranomaistoimintaa - valmiuden ja varautumisen suunnittelua - operatiivinen johtaminen - kenttäjohtajat 24/7 oman alueen tilannejohtajia K-H E-P

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN 11.11.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Pelastustoimi uudistusprojektin esivalmistelussa Johtoryhmä; pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen MAKU-projektiryhmä; pelastusjohtaja Olli-Pekka

Lisätiedot

Ensihoitopalvelun muutos PSHP:ssa Kaius Kaartinen PSHP ensihoitopalvelusta vastaava lääkäri

Ensihoitopalvelun muutos PSHP:ssa Kaius Kaartinen PSHP ensihoitopalvelusta vastaava lääkäri Ensihoitopalvelun muutos PSHP:ssa 2017-2019 12.4.2017 Kaius Kaartinen PSHP ensihoitopalvelusta vastaava lääkäri 2017: Alueuudistuksen ensihoidon tiekartta Tärkeä osa esivalmisteluvaihetta on huolellinen

Lisätiedot

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN 19.12. 2016 1 Teemaryhmän työsuunnitelma valmis Nykytilan kuvaus ja tilannekatsaus pelastuslaitoksen toiminnoista valmis Teema- ja sen alatyöryhmien esille nostamia asioita:

Lisätiedot

M A A K U N TA U U D I S T U S. Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja

M A A K U N TA U U D I S T U S. Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja M A A K U N TA U U D I S T U S 2019 Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja Yhteisty ö Alueellisen yhteisen varautumisen valtakunnalliset ja maakunnalliset tehtävät - VNOS 15 8 kohta - VnA sisäministeriöstä 1

Lisätiedot

Nykytilakatsaus Pirkanmaan pelastuslaitos

Nykytilakatsaus Pirkanmaan pelastuslaitos Nykytilakatsaus Pirkanmaan pelastuslaitos 19.12.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Tavoite Kuvata Pirkanmaan pelastuslaitoksen tehtävät ja resurssit sekä viimeisten viiden vuoden aikana tehdyt, toiminnan kannalta

Lisätiedot

M A A K U N TA U U D I S T U S Pelastustoimi ja varautuminen vuonna Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja

M A A K U N TA U U D I S T U S Pelastustoimi ja varautuminen vuonna Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja M A A K U N TA U U D I S T U S Pelastustoimi ja varautuminen vuonna 2019 Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja Tässä esityksessä Maakunnan vastuu varautumisesta Pelastustoimen vastuu toimialasta Järjestäminen

Lisätiedot

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus 16.5.2017 Lasse Ilkka STM 1 17.5.2017 Aikataulu HE 15/2017 eduskunnassa: maakuntalaki, sotejärjestämislaki, voimaanpanolaki, jne Ensihoitoa koskevat

Lisätiedot

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakunnat varautumisen toimijoina -seminaari 26.9.2017 Varautumispäällikkö Jussi Korhonen, sisäministeriö Maakuntauudistuksen valmius- ja varautumistehtävien

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISVARAUTUMISEN TILANNEKATSAUS. Maakuntauudistuksen johtoryhmä

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISVARAUTUMISEN TILANNEKATSAUS. Maakuntauudistuksen johtoryhmä POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISVARAUTUMISEN TILANNEKATSAUS Maakuntauudistuksen johtoryhmä 21.12.2017 Valmiuspäällikkö Tapani Rossi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus MAAKUNTALAKILUONNOS HE 15/2017,

Lisätiedot

Varautuminen ja pelastustoimi

Varautuminen ja pelastustoimi Varautuminen ja pelastustoimi Valmistelun tilannekuva 18.5.2018 Aaro Toivonen & Tero Suursalmi 18.5.2018 Valmistelun keskeinen sisältö 1(2) Uudenmaan maakunnan varautumistoiminnan valmistelu aloitettu

Lisätiedot

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa Tero Suursalmi 7.6.2018 Valmistelun keskeinen sisältö 1(2) Uudenmaan maakunnan varautumistoiminnan valmistelu aloitettu 4/2018, ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alue asiat teemaryhmän kokous

Yhteistoiminta-alue asiat teemaryhmän kokous Muistio 1 (5) Yhteistoiminta-alue asiat teemaryhmän kokous Aika 16.1.2017 klo 10 11.56 Paikka Osallistujat Poissa Asia 1 Kokouksen avaus ja esityslistan hyväksyminen 2 Työryhmän tehtävät ja tavoitteet

Lisätiedot

MAAKUNNAN VARAUTUMINEN JA ALUEELLISEN VARAUTUMISEN YHTEENSOVITTAMINEN

MAAKUNNAN VARAUTUMINEN JA ALUEELLISEN VARAUTUMISEN YHTEENSOVITTAMINEN MAAKUNNAN VARAUTUMINEN JA ALUEELLISEN VARAUTUMISEN YHTEENSOVITTAMINEN Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 53 31.1.2019 30.1.2019 Martti Soudunsaari Prosessisuunnittelija / maakuntauudistuksen valmistelu

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUDEN JA ENSIHOITOPALVELUN KEHITTÄMINEN

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUDEN JA ENSIHOITOPALVELUN KEHITTÄMINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUDEN JA ENSIHOITOPALVELUN KEHITTÄMINEN 12.2.2019 Lasse Ilkka Erityisasiantuntija Hyvinvointi ja palvelut-osasto Valmiusyksikkö SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUS JA

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon päivystys maakunnissa Kuntamarkkinat

Ympäristöterveydenhuollon päivystys maakunnissa Kuntamarkkinat Ympäristöterveydenhuollon päivystys maakunnissa Kuntamarkkinat 12.9.2018 Erja-Riitta Tarhanen/ Etelä-Suomen AVI y Kenelle soitan viikonloppuna? Nykytilanne Elintarvikevalvonta Terveydensuojeluvalvonta

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee Varautuminen Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 22.11.2018 Varautumisjohtaja Jussi Korhonen, SM Varautuminen: pelastustoimen uudistus ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi

Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi 1 Tiina Männikkö 2 Sisältö Valtion ja maakuntien neuvottelut Simuloinnin tehtävät mitä asioita SM:n ja maakuntien välisissä neuvotteluissa käydään läpi? maakuntien

Lisätiedot

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen Vesa-Pekka Tervo Valmius- ja varautumistehtävien organisoinnin valmisteluryhmä Tehtävät:» laatia ehdotukset yhteiskunnan

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa

Lisätiedot

Pelastustoimi ja varautuminen -työryhmä

Pelastustoimi ja varautuminen -työryhmä Pelastustoimi ja varautuminen -työryhmä 5.6.2018 Esivalmistelun toisen vaiheen loppuraportti 30.7.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Sisällysluettelo 1. Työryhmän tavoitteiden ja tulosten toteutumisen arviointi

Lisätiedot

Rahoitusperiaate erityisasiantuntija Hanna Talka Etunimi Sukunimi

Rahoitusperiaate erityisasiantuntija Hanna Talka Etunimi Sukunimi Rahoitusperiaate 16.11.2017 erityisasiantuntija Hanna Talka 1 Etunimi Sukunimi Sisältö Taloustieto siirtymisen yhteydessä Maakuntien taloustietojen ryhmittely Talous rahoitusperiaatteen toteutumisen osana

Lisätiedot

Työsuunnitelma. Pelastustoimi ja varautuminen teemaryhmä

Työsuunnitelma. Pelastustoimi ja varautuminen teemaryhmä Työsuunnitelma Pelastustoimi ja varautuminen teemaryhmä 2.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Teemaryhmän yleiset tehtävät 3. Teemaryhmän tehtävät 4. Valmistelun

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke

Pelastustoimen uudistushanke Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä

Lisätiedot

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja Väliraportti Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio Harri Setälä Pelastusjohtaja Tehtäväkentän analysointi ja lähitulevaisuuden haasteet Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta:

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 edellisenä vuonna käynnistyneellä yhteistyöhankkeella Kuntaliiton kanssa. Projektipäällikkönä toimi Piia Vähäsalo.

Lisätiedot

Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen

Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen 29.9.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen työryhmät on organisoitu uudelleen lopussa olevan kaaviokuvan mukaisesti: Virkamiesohjausryhmän jäsen

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

Maakunnan ympäristöterveydenhuollon järjestäminen ja varautuminen. Teppo Heikkilä

Maakunnan ympäristöterveydenhuollon järjestäminen ja varautuminen. Teppo Heikkilä Maakunnan ympäristöterveydenhuollon järjestäminen ja varautuminen Teppo Heikkilä Turvallisuustoimialan järjestäjän ydintehtävät 1. Liikelaitosten ohjaus a) Turvallisuustoimialan erityisyksiköt; pelastusliikelaitos

Lisätiedot

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Johanna Tuukkanen ylilääkäri, toimialueen johtaja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, päivystys Kaikki tiet johtavat päivystykseen.. Päivystys

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3. Varautumisen uudet rakenteet Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.22 Alueellinen varautumisen yhteensovittaminen Malli on rajattu

Lisätiedot

Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio

Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio Varautuminen ja valmius 2020 ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio 15.11.2017 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 15.11.2017 2 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali)

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä Aika 11.01.2017 klo: 09:00 11.15 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU TYÖRYHMÄN TR3 TILANNEKATSAUS

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU TYÖRYHMÄN TR3 TILANNEKATSAUS POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELU TYÖRYHMÄN TR3 TILANNEKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEN JOHTORYHMÄ 8.6.2017 Pelastusjohtaja Petteri Helisten Oulu-Koillismaan pelastuslaitos

Lisätiedot

Yhteinen varautuminen alueella

Yhteinen varautuminen alueella Yhteinen varautuminen alueella Maakuntahallitus 23.11.2018 Jarkko Jäntti Varautumisen valmistelija Uusi tehtävä HE 15/2017vp 142 Alueellisen varautumisen yhteensovittaminen Maakunnan on huolehdittava seuraavista

Lisätiedot

Turvallisuus ja varautuminen

Turvallisuus ja varautuminen Turvallisuus ja varautuminen Valmistelun toimintasuunnitelma Satakunnassa 14.10.2017 Petri Ekberg, aluepalopäällikkö Lähtökohtia Jokainen työntekijä, työyhteisö, toimiala, palveluntuottaja, jne. tuottaa

Lisätiedot

Varautuminen sotelainsäädännössä

Varautuminen sotelainsäädännössä Varautuminen sotelainsäädännössä STM:n valmiusseminaari 24.5.2018, Tuusula 1 23.5.2018 Anne Koskela Valmiuslaki Varautumisvelvollisuus Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä Satakunnan maakuntauudistus 1

Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä Satakunnan maakuntauudistus  1 Maakuntauudistuksen esivalmistelu Satakunnassa Ohjausryhmä 20.6.2017 Satakunnan maakuntauudistus www.satakunta2019.fi 1 Valmisteluryhmän tehtävä ja keskeiset tavoitteet - Yhteiskunnan turvallisuusympäristö

Lisätiedot

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA - KOMMENTTIPUHEENVUORO Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I 19.10.2011 1 PUHEENVUORON SISÄLTÖ Miksi

Lisätiedot

Kooste riskienhallinnan valmistelusta

Kooste riskienhallinnan valmistelusta Kooste riskienhallinnan valmistelusta 14.11.2017 Varautuminen ja riskienhallintaalajaosto Jukka Koponen Maakunnan riskienhallinnan valmistelusta Riskienhallinta-asioiden valmistelutyöstä huolehtii maakunnan

Lisätiedot

ICT-työryhmän tilannekatsaus

ICT-työryhmän tilannekatsaus ICT-työryhmän tilannekatsaus Maakuntauudistuksen ohjausryhmä 24.4.2017 Juhani Heikka Pääteemat 1. Esivalmistelun eteneminen 2. POP-IT hankkeen keskeisimpiä tuloksia 3. ICT-palvelujen järjestäminen 4. Rahoitusmahdollisuudet

Lisätiedot

Pirkanmaa2019 loppuraportti Pelastustoimi ja varautuminen -teemaryhmä

Pirkanmaa2019 loppuraportti Pelastustoimi ja varautuminen -teemaryhmä Pirkanmaa2019 loppuraportti Pelastustoimi ja varautuminen -teemaryhmä Lopullinen versio 22.5.2017 29.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemaryhmän työskentelyyn osallistuneet Teemaryhmän puheenjohtaja: Esko

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus Hankejohtaja Taito Vainio SOTE- ja aluehallintouudistus 26.5.2016 2 Maakuntauudistuksen työryhmät 1. Maakuntahallinnon tehtäväsiirrot -valmisteluryhmä (Jäsen Mika Kättö) 2. Maakuntahallinnon

Lisätiedot

Pirkanmaa2019 loppuraportti Pelastustoimi ja varautuminen -teemaryhmä

Pirkanmaa2019 loppuraportti Pelastustoimi ja varautuminen -teemaryhmä Pirkanmaa2019 loppuraportti Pelastustoimi ja varautuminen -teemaryhmä Lopullinen versio 22.5.2017 16.6.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemaryhmän työskentelyyn osallistuneet Teemaryhmän puheenjohtaja: Esko

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Suomen Kuntaliitto Toinen Linja 14 Kuntatalo PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON ALKUTAIVAL Pelastuslaitosten

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Länsi-Suomen Pelastusalan liitto, koulutusseminaari 29.-30.10.2016 Erityisasiantuntija Jouni Pousi 29.10.2016 2 29.10.2016 3 29.10.2016 4 29.10.2016 5 29.10.2016 6 Pelastustoimen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN VARAUTUMINEN JA VIRANOMAISYHTEISTOIMINTA Ari-Pekka Meuronen Turvallisuuspäällikkö Lappeenrannan kaupunki On todennäköistä, että jotain epätodennäköistä tulee tapahtumaan. -Aristoteles

Lisätiedot

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 JYRI LILJA ensihoitopäällikkö Eduskunta on hyväksynyt uuden terveydenhuoltolain, joka tulee voimaan 1.5.2011. Lain mukaan ensihoitopalvelun järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi

Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi 14.9.2012 Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi kuntien valmiussuunnitelmien päivittäminen. Kootaan seutukunnittain hallintokuntakohtaiset työryhmät Kuhunkin työryhmään jokaisesta kunnasta

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Osaamisen foorumina PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON ALKUTAIVAL Pelastuslaitosten valtakunnallinen

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alue asiat -teemaryhmä

Yhteistoiminta-alue asiat -teemaryhmä Yhteistoiminta-alue asiat -teemaryhmä Väliraportti 23.2.2017 Kari-Matti Hiltunen puheenjohtaja 1 www.pirkanmaa2019.fi Yhteistoiminta-alueen yhteiset asiat teemaryhmä Kokoukset olleet: 23.11.2016 ja 16.1.2017

Lisätiedot

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva Keskiyön Savotta 20.-21.6.2011 Vaattunkiköngäs Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva 20.6.2011 1 Alueellisen sisäisen turvallisuuden yhteistyön toimintamallin tavoitteet

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUS: PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELUN ORGANISOINTI

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUS: PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELUN ORGANISOINTI PHe/11.4.2017 POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUS: PELASTUSTOIMEN JA VARAUTUMISEN VALMISTELUN ORGANISOINTI Pelastustoimen ja varautumisen työryhmän alaisuuteen perustetaan tarvittavat alatyöryhmät: Alatyöryhmien

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,

Lisätiedot

Maakunnan pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon organisointi sekä varautumisen valmistelun tilanne

Maakunnan pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon organisointi sekä varautumisen valmistelun tilanne Maakuntahallitus 119 04.06.2018 Maakunnan pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon organisointi sekä varautumisen valmistelun tilanne 10/00.00.00/2018 MHS 04.06.2018 119 Tiivistelmä Uudenmaan maakunnan

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen varautuminen ja turvallisuus alatyöryhmän kokous

Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen varautuminen ja turvallisuus alatyöryhmän kokous Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen varautuminen ja turvallisuus alatyöryhmän kokous Aika 14.3.2017 klo 9.00 Paikka Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9A, Vellamo-tila Paikalla: Jari Hyvärinen, pj, Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista

Lisätiedot

Maakuntien rahoitus. Yleistä maakuntien rahoituksesta

Maakuntien rahoitus. Yleistä maakuntien rahoituksesta Maakuntien rahoitus Yleistä maakuntien rahoituksesta Maakuntien kokonaisrahoitus Maakuntien rahoitus perustuu suurelta osin valtionrahoitukseen sekä osin asiakasmaksuihin. Valtionrahoitus jakaantuu vuoden

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUS JA VARAUTUMINEN TULEVAISUUDESSA

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUS JA VARAUTUMINEN TULEVAISUUDESSA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUS JA VARAUTUMINEN TULEVAISUUDESSA 29.10.2018 Lasse Ilkka Erityisasiantuntija Hyvinvointi ja palvelut Valmiusyksikkö SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON VALMIUS JA VARAUTUMINEN

Lisätiedot

Sote-valmiussuunnittelun ohjeistus Etunimi Sukunimi

Sote-valmiussuunnittelun ohjeistus Etunimi Sukunimi Sote-valmiussuunnittelun ohjeistus xx 1 14.5.2017 Etunimi Sukunimi Hankkeen esittely Hanke käynnistynyt 13.3.2017, Kuntaliiton ja STM:n välinen sopimus allekirjoitettu 27.3.2017 Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali)

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä Aika klo: 09:00 11.30 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) Läsnä Helisten Petteri puheenjohtaja Haapanen

Lisätiedot

Varautuminen ja riskienhallinta - alajaosto. Tilannekatsaus Jukka Koponen

Varautuminen ja riskienhallinta - alajaosto. Tilannekatsaus Jukka Koponen Varautuminen ja enhallinta - alajaosto Tilannekatsaus 15.2.2018 Jukka Koponen Varautuminen ja enhallinta-alajaoston tehtäväkokonaisuuksia Valmistelu- ja käynnistysvaiheen enhallinta Riskienhallintapolitiikan

Lisätiedot

Asiakirjasta omistajuuteen

Asiakirjasta omistajuuteen Asiakirjasta omistajuuteen Maakuntafoorumi 5.3.2019 Vesa-Pekka Tervo @VPTervo 5.3.2019 Tarkastelutasot - hierarkia Strateginen Taktinen Operatiivinen Lainsäädäntö 141 Hallintosääntö Maakunnan strategia

Lisätiedot

Valmius ja jatkuvuudenhallinta soterakenteissa Sari Vuorinen. Projektipäällikkö Kuntaliitto

Valmius ja jatkuvuudenhallinta soterakenteissa Sari Vuorinen. Projektipäällikkö Kuntaliitto Valmius ja jatkuvuudenhallinta soterakenteissa 2017 2019 24.5.2018 Sari Vuorinen Projektipäällikkö Kuntaliitto Hankkeen esittely ja tilannekatsaus Tavoitteet ja tulokset Valmistelussa olevat osaprojektit

Lisätiedot

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen

Lisätiedot

PELASTUSLAITOKSEN RISKIANALYYSI SOTILAALLISEN VOIMANKÄYTÖN TILANTEESTA

PELASTUSLAITOKSEN RISKIANALYYSI SOTILAALLISEN VOIMANKÄYTÖN TILANTEESTA PELASTUSLAITOKSEN RISKIANALYYSI SOTILAALLISEN VOIMANKÄYTÖN TILANTEESTA Loppuraportti (tiivistelmä), Pelastustoimen uudistushanke / poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastuslaitoksen riskianalyysi

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen toiminta perustuu 16.8.2011

Lisätiedot

Varsinais-Suomen maakunnan pelastuspalveluiden ja varautumisen kehittämisen valmisteluryhmän

Varsinais-Suomen maakunnan pelastuspalveluiden ja varautumisen kehittämisen valmisteluryhmän Varsinais-Suomen maakunnan pelastuspalveluiden ja varautumisen kehittämisen valmisteluryhmän kokous 4/2017 Aika, klo 9.03 10.58 Paikka Paikalla Varsinais-Suomen pelastuslaitos Keskuspaloasema Eerikinkatu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon valmiussuunnitteluohjeistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon valmiussuunnitteluohjeistus Sosiaali- ja terveydenhuollon valmiussuunnitteluohjeistus 27.5.2019 Sari Vuorinen Projektipäällikkö Valmiusseminaari 23.5.2019 Hankkeen esittely Uudet julkaisut Jatkoaskeleet Valmius- ja jatkuvuudenhallinta

Lisätiedot

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Erityisasiantuntija Lasse Ilkka, STM, sosiaali- ja terveyspalveluosasto ja valmiusyksikkö 1 17.5.2017 - Uusi sote-rakenne 1.1.2019 2 17.5.2017 - - Uuden

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä

Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä Muistio 29.3.2018 kello 9 11 Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Työryhmän jäsenet Läsnä Ismo Rautiainen Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija,

Lisätiedot

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät SOTE-LINJAUKSET 23.3.2014 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät 27.3.2014 Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen järjestäminen 2013 Kunnat yhteensä, Manner-Suomi

Lisätiedot

Yhteistyöalue asiat Työryhmä

Yhteistyöalue asiat Työryhmä Yhteistyöalue asiat Työryhmä Pj Kari-Matti Hiltunen Esittelijä Rainer Zeitlin 30.7.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Tehtäväkohtaisten tavoitteiden saavuttaminen Tehtäväkenttä kartoitettu, sopimukseen sisällytettävät

Lisätiedot

Anne Koskela. Hallitusnevos

Anne Koskela. Hallitusnevos 1 Etunimi Sukunimi Anne Koskela Hallitusnevos ENSIHOITOON LIITTYVÄ LAINSÄÄDÄNTÖUUDISTUS Esityksen sisältö Vuoden 2017 alusta toteutetut muutokset STM:n asetus ensihoitopalvelusta 24.8.2017 Ensihoito sote-rakenteissa

Lisätiedot

Pohjois-Savon Digisote-hanke ohry

Pohjois-Savon Digisote-hanke ohry Pohjois-Savon Digisote-hanke ohry Tuomo Pekkarinen 26.10.2017 1 KYS erva tietohallintotoimikunta Sairaanhoitopiirien tietohallintoyhteistyöelin 2009 2017 Toimintasuunnitelma 2009 1. Tilannekartoitus 2.

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vuotta yhteisten asioiden edistämistä

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vuotta yhteisten asioiden edistämistä Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2018 10-vuotta yhteisten asioiden edistämistä Lähtökohtia verkostotoiminnalle Tarve kehittää pelastuslaitosten yhteistyötä vapaaehtoinen kumppanuus Yhteisen kehittämisalustan

Lisätiedot

Maakuntien varautumistehtävät ja organisoituminen, esimerkit

Maakuntien varautumistehtävät ja organisoituminen, esimerkit 1 Raportinliite Maakuntienvalmistelijat Maakuntienvarautumistehtävätjaorganisoituminen,esimerkit Maakuntienvarautumistehtävienvalmistelu Maakuntienvalmisteluntueksionaiemminlaadittumaakuntauudistuksenvarautumistehtävienvalmisteluryhmässämuistio.Tämänmuistionorganisoitumisesimerkitontarkoitettuhavainnollistamaanjakonkretisoimaanem.muistiossaesitettyjävalmisteluntavoitetiloja.

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen Maakuntalaki Maakuntauudistus ja pelastustoimi Siirto maakunnille "Kuntalaki" Maakuntahallinto Organisaatio Liikelaitos Maakunnat ja JTS Maakuntien

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Kokousaika 11.1.2017 kello 13:00 Kokouspaikka Juvan paloasema, Yhdystie 3, 51900 Juva Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Hallituksen linjaukset pelastustoimen

Lisätiedot

Alueellinen varautuminen. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Muutostukiklinikka, Alueellinen varautuminen A 3.

Alueellinen varautuminen. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Muutostukiklinikka, Alueellinen varautuminen A 3. Alueellinen varautuminen Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Muutostukiklinikka, Alueellinen varautuminen A 3.23 Alueellinen varautumisen yhteensovittaminen Malli on rajattu

Lisätiedot

Pirkanmaa2019 loppuraportti Pelastustoimi ja varautuminen -teemaryhmä

Pirkanmaa2019 loppuraportti Pelastustoimi ja varautuminen -teemaryhmä Pirkanmaa2019 loppuraportti Pelastustoimi ja varautuminen -teemaryhmä Lopullinen versio 22.5.2017 29.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemaryhmän työskentelyyn osallistuneet Teemaryhmän puheenjohtaja: Esko

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi Sari Vuorinen Projektipäällikkö

Etunimi Sukunimi Sari Vuorinen Projektipäällikkö 23.1.2018 Etunimi Sukunimi 22.2.18 Sari Vuorinen Projektipäällikkö SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON UUSI VALMIUSSUUNNITTELUOHJEISTUS Sairaalatekniikan päivät 7.2.2018, Oulu Varautumisen lähtökohdat Uudet

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1 Kokousaika 21.4.2017 kello 13:00 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Pelastuslaitoksen tilat Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Väliraportin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jussi Rämet Pohjois-Pohjanmaa, maakuntajohtaja 10.1.2017 P-P liitto POPELY PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus

Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus 24.4.2017 Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Valmistelija Juha Jääskeläinen 2 Työryhmän tavoitteet ja tehtävä Henkilöstötyöryhmän

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS. Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe

MAAKUNTAUUDISTUS. Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe MAAKUNTAUUDISTUS Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe 31.5.2017 Pelastusjohtaja Jarmo Haapanen Jokilaaksojen pelastuslaitos HALLITUKSEN LINJAUKSIA 5.4.2016 9.2.2017 Hallituksen linjaukset

Lisätiedot

Maakuntien varautumisen kehittäminen - Riskien arviointi. Varautumisjohtaja Jussi Korhonen Maakuntien kriisiviestintäseminaari

Maakuntien varautumisen kehittäminen - Riskien arviointi. Varautumisjohtaja Jussi Korhonen Maakuntien kriisiviestintäseminaari Maakuntien varautumisen kehittäminen - Riskien arviointi Varautumisjohtaja Jussi Korhonen 4.12.2018 Maakuntien kriisiviestintäseminaari Varautumisen alueellinen koordinaatiotehtävä maakunnille Yhteensovittamiselle

Lisätiedot

UUSI KANSALLINEN ENSIHOITOKERTOMUS

UUSI KANSALLINEN ENSIHOITOKERTOMUS UUSI KANSALLINEN ENSIHOITOKERTOMUS Terveydenhuollon ATK-päivät 13.5.2015 Tampere -talo Lasse Ilkka/STM/THL Markku Saarinen/STM Ensihoitokertomus on osa uutta viranomaisten yhteistä kenttäjärjestelmää Turvallisuusviranomaisille

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto

Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto MUISTIO: Järjestäytymiskokous 28.10.2016 klo 12.30-14.23 Tampereen kaupungin virastotalo, ryhmähuone 4, 5.krs (Aleksis Kiven katu 14-16, Tampere) 1.11.2016

Lisätiedot

Alueellinen toimija Pirkanmaalla ja TAYSin erityisvastuualueella

Alueellinen toimija Pirkanmaalla ja TAYSin erityisvastuualueella Alueellinen toimija Pirkanmaalla ja TAYSin erityisvastuualueella Tietohallintojohtaja Timo Valli Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 30.5.2005 Terveydenhuollon XXXI ATK-päivät Sisältö Alueellisen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus varautumisen osalta

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus varautumisen osalta Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus varautumisen osalta Turvallinen ja kriisinkestävä kunta - seminaari 15.11.2018 Varautumisjohtaja Jussi Korhonen, SM Varautumistehtävien valmistelua Muut muutosohjelmat

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus

Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Pirkanmaan sote- ja maakuntauudistus Muut tiedotettavat ajankohtaiset asiat Sote projektiryhmä 13.12.2016 Ajankohtaista Esivalmistelun johtoryhmä ja hallitus odottavat seuraaviin kokouksiin teemaryhmien

Lisätiedot

Pelastustoimi ja varautuminen vuonna 2019

Pelastustoimi ja varautuminen vuonna 2019 MAAKUNTAUUDISTUS Pelastustoimi ja varautuminen vuonna 2019 Jaakko Pukkinen, pelastusjohtaja Tässä esityksessä Maakunnan vastuu varautumisesta Pelastustoimen vastuu toimialasta Järjestäminen - tuo>aminen

Lisätiedot