Pelastustoimen uudistus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pelastustoimen uudistus"

Transkriptio

1 Pelastustoimen uudistus Länsi-Suomen Pelastusalan liitto, koulutusseminaari Erityisasiantuntija Jouni Pousi

2

3

4

5

6

7 Pelastustoimen strategia Kansalliset tavoitteet

8 Pelastustoimen uudistuksen Pelastustoimen alueiden ja sotealueiden organisointi saman oikeushenkilön alle mahdollistaa pelastustoimen toimimisen ensihoidon palveluntuottajana nykyisen kaltaisella tavalla tavoitteet Kustannustennousun rajoittaminen 0,9 prosenttiin nykyisestä 1,8 prosentista Hallitusohjelman toteuttaminen edellyttää pelastustoimen ja sen ohjausjärjestelmän uudelleenorganisointia siten, että toimialan kehittäminen voidaan toteuttaa valtakunnallisesti yhdenmukaisin perustein ja tehokkaasti

9 Hankkeen organisointi

10 Lainsäädännön uudistaminen Laki pelastustoimen järjestämisestä Pelastustoimen hallinnon järjestämistä koskevat säännökset HE syksyllä 2016, vahvistaminen kesällä 2017, voimaan Pelastuslaki-uudistus + liitännäislait (viittaukset) pelastustoimen sisällölliset uudistukset ja säännösten päivittäminen uutta maakunnallista järjestelmää vastaaviksi HE syksyllä 2017, vahvistaminen kesällä 2018, voimaan Valtioneuvoston ja ministeriön asetusten uudistaminen pelastustoimessa

11 Pelastustoimen järjestäminen ja tuottaminen 11

12 Pelastustoimen uudistus Sopimuspalokuntatoiminnan edistäminen Pj: Jouni Pousi. Jäsenet: Teemu Luukko, Roger Roos, Kai Horelli, Pekka Tähtinen, Jari Hyvärinen, Esa Viiru, Ilpo Hartikainen, Pekka Väliheikki, Isto Kujala, Juho Luukko, Petri Jaatinen Pelastuslaitoksen prosessityöryhmä Pelastustoiminan johtamisen kehittäminen Talousryhmä Henkilöstöryhmä Työhyvinvointiryhmä Pelastuslaitosten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutusjärjestelmän kehittäminen Palokunnan toiminnan lopettamiseen ja aloittamiseen johtavat syyt Määritellään sopimuspalokunta- ja vapaaehtoistoiminnan keskeiset käsitteet Käydä läpi sopimuspalokuntatoimintaan liittyvät säädökset sekä valtakunnalliset ohjeet ja tehdään hankkeen ohjausryhmälle esitys tarvittavista muutoksista. Selvittää sopimuspalokuntien ja henkilökohtaisten sopimuksien nykytila yhteistyössä henkilöstöja taloustyöryhmien kanssa. Luodaan ja kuvataan yhteinen prosessi sopimusten alueittaiseksi yhtenäistämiseksi. Prosessin mukaisesti aloitetaan uusilla pelastustoimen alueilla sopimusneuvottelut Strategiset tavoitteet Pelastustoimella on jatkuvaan analyysiin perustuva kokonaiskuva yhteiskunnan riskeistä Palvelut on järjestetty laadukkaasti, kustannustehokkaasti ja yhdenmukaisesti - Sopimuspalokunnat ovat tärkeä osa pelastustoimen järjestelmää Pelastustoimi kehittää aktiivisesti toimintatapoja

13 Sopimuspalokuntien ja pelastustoimen vapaaehtoisten toimintaa keskeisesti ohjaavat strategiat, säädökset ja ohjeet Paikalliset toimintaohjeet Ohjeet Palokuntasopimukset Hälytysohjeet Ulkoisen pelastussuunnitelman laatiminen 13/2016 Pelastustoimen virkapukuohje 2016 Säteilytilanneohje 10/2016 Ohje pelastustoimen henkilöstön toimintakyvyn arvioinnista ja kehittämisestä 5/2016 Ohje palvelutasopäätöksen sisällöstä ja rakenteesta 17/2013 Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohje 21/2012 Pelastustoimen VIRVE-viestiohje Pelastussukellusohje 48/2007 Valmiussuunnittelu pelastuslaitoksilla 26/2007 Opetussuunnitelmat Järjestöjen ohjeet Kansallinen riskinarvio 2015 Säädökset Pelastuslaki 379/2011 Laki hätäkeskustoiminnasta 692/2010 Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 407/2011 Laki pelastusopistosta 607/2006 Valtioneuvoston asetus Pelastusopistosta 658/2006 Palosuojelurahastolaki 306/2003 Pelastustoimen strategia 2025 SM asetus pelastustoimen virkapuvusta sekä pelastusviranomaisen henkilökortista 507/2011 SM asetus erityisen vaaraa aiheuttavien kohteiden ulkoisesta pelastussuunnitelmasta 612/2015 Sisäisen turvallisuuden strategia Yhteiskunnan turvallisuusstrategia

14 Sopimispalokuntakoulutuksen kehittäminen Sisäministeriön pelastusosasto asetti pelastuslaitosten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutusjärjestelmän kehittämistyöryhmän. Toimikausi on Loppuraportti luovutetaan 12/2016 koulutuksen ohjauksesta ja valvonnasta koulutuksen järjestämiseen liittyvistä rakenteellisista järjestelyistä koulutuksen rahoitusjärjestelmästä rekisterikysymyksistä esitysten edellyttämistä säädösmuutostarpeista arvio esitysten kustannusvaikutuksista ja muista mahdollisista työryhmän työskentelyn aikana esiin nousseista koulutusjärjestelmän kehittämistarpeista

15 Pelastustoimintaan osallistuvan sopimuspalhenkilöstön kelpoisuuden tuottaman koulutuksen ja muun osaamista edistävän koulutuksen järjestelmä LUONNOS

16 Lisätietoa Hankesivuja Taustamateriaalia Pelastustoimen strategia: Hankesuunnitelma: 7a47c7dbd388 Hallitusohjelma: YHDISTETTY_netti.pdf/801f523e-5dfb-45a4-8b4b-5b5491d6cc82 (sisäinen turvallisuus s. 36) Suomen kansallinen riskinarvio

17 Kiitos mielenkiinnosta!

SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi

SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 6. 8.4.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus Hankejohtaja Taito Vainio SOTE- ja aluehallintouudistus 26.5.2016 2 Maakuntauudistuksen työryhmät 1. Maakuntahallinnon tehtäväsiirrot -valmisteluryhmä (Jäsen Mika Kättö) 2. Maakuntahallinnon

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa

Lisätiedot

Pelastusalan koulutuksen kehittämishanke

Pelastusalan koulutuksen kehittämishanke Pelastusalan koulutuksen kehittämishanke Ensihoidon ja pelastustoiminnan koulutuspäivät 28.9.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni Taustaa Kehittämishankkeen lähtökohtana on hallitusohjelman

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittäminen, työryhmät 3-10

Pelastustoimen kehittäminen, työryhmät 3-10 Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016 Pelastustoimen, työryhmät 3-10 Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistamishanke

Pelastustoimen uudistamishanke STM valmiusseminaari 26.-27.5.2016, Haikon kartano Pelastustoimen uudistamishanke V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, pelastusjohtajat pj. (Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 12 ten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutusjärjestelmän kehittäminen, lausunto koulutuksen kehittämistyöryhmän esityksestä HEL 2016-004710 T 01 03 00 00

Lisätiedot

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus?

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Paloturvallisuuspäivät 2017 Mika Viljanen 13.12.2017 Pelastustoimen uudistus 1. Pelastuslain

Lisätiedot

Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa Erityisasiantuntija Jouni Pousi

Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa Erityisasiantuntija Jouni Pousi Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa 2.11.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni Työturvallisuus mitä käsitetään? Työturvallisuuden käsitekartta (Tampereen

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Maakuntauudistuksen organisointi 26.9.2016 2 SOTE-uudistuksen organisointi 26.9.2016 3 26.9.2016 4 Maakuntauudistuksen laajuus 26.9.2016 5 26.9.2016 6 Hankkeen organisointi 26.9.2016

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN 19.12. 2016 1 Teemaryhmän työsuunnitelma valmis Nykytilan kuvaus ja tilannekatsaus pelastuslaitoksen toiminnoista valmis Teema- ja sen alatyöryhmien esille nostamia asioita:

Lisätiedot

Pelastuslaitosten suorittaman valvonnan kehittämistarpeita. Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Vantaa

Pelastuslaitosten suorittaman valvonnan kehittämistarpeita. Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Vantaa Pelastuslaitosten suorittaman valvonnan kehittämistarpeita Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Vantaa 8.11.2017 Pelastuslain uudistaminen www.intermin.fi Pelastuslakia uudistetaan osissa maakuntauudistus

Lisätiedot

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja Väliraportti Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio Harri Setälä Pelastusjohtaja Tehtäväkentän analysointi ja lähitulevaisuuden haasteet Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta:

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke

Pelastustoimen uudistushanke Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistuksen tavoitteet Pelastustoimen alueiden ja sote-alueiden organisointi saman oikeushenkilön toimintana varmistaa, niin hyvin kuin

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

Henkisen työsuojelun kehittäminen pelastustoimessa. Helsinki Erityisasiantuntija Jouni Pousi

Henkisen työsuojelun kehittäminen pelastustoimessa. Helsinki Erityisasiantuntija Jouni Pousi Henkisen työsuojelun kehittäminen pelastustoimessa Helsinki 31.5.2016 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Työhyvinvoinnin osatekijät 2016: Marja-Liisa Manka 3.6.2016 2 Säädösperusta Työturvallisuuslaki 738/2002

Lisätiedot

Pelastusalan koulutuksen kehittämishankkeen työryhmäraportti. Pelastusalan tutkintokoulutusjärjestelmän kehittäminen

Pelastusalan koulutuksen kehittämishankkeen työryhmäraportti. Pelastusalan tutkintokoulutusjärjestelmän kehittäminen Suomen Palomiesliitto SPAL ry Lausunto 04.05.2018 Asia: SMDno2017146 Pelastusalan koulutuksen kehittämishankkeen työryhmäraportti Pelastusalan tutkintokoulutusjärjestelmän kehittäminen 1. Mielestämme paras

Lisätiedot

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen kokonaiskustannusanalyysi vuosilta 2007 2010: pelastuslaitokset,

Lisätiedot

Pelastustoimi 2007-2012. 28.11.2007 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen

Pelastustoimi 2007-2012. 28.11.2007 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen Pelastustoimi 2007-2012 Vuosi 2007 Pelastustoimi vahvasti hallitusohjelmaan Sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpano Lääkäri- ja pelastushelikopteriselvitys Selonteko hätäkeskusuudistuksesta Väestön

Lisätiedot

Yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa. Henkilöstö, talous ja tietojärjestelmät

Yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa. Henkilöstö, talous ja tietojärjestelmät n työsuunnitelma Tausta Sisäministeriö asetti 15.12.2015 hankkeen pelastustoimen uudistamiseksi maakuntauudistuksen myötä. Hankkeen tavoitteena on varmistaa sekä parantaa pelastustoimen suorituskykyä toimintaympäristön

Lisätiedot

Pelastustoimintaan osallistuvan vapaaehtois- ja sopimushenkilöstön opetussuunnitelmauudistuksen tilannekatsaus

Pelastustoimintaan osallistuvan vapaaehtois- ja sopimushenkilöstön opetussuunnitelmauudistuksen tilannekatsaus Pelastustoimintaan osallistuvan vapaaehtois- ja sopimushenkilöstön opetussuunnitelmauudistuksen tilannekatsaus Koulutussuunnittelija Sanni Korpiaho SPPL Sivutoimisen ja vapaaehtoispäällystön opintopäivä

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET

TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET TULEVAISUUDEN PELASTUSLAITOKSET Joensuu 17.2.2011 AIHEET Hallituksen linjaukset toimintakykyhankkeen osalta Pelastustoimen kehittäminen 2 HALLITUKSEN ILTAKOULU Iltakoulukäsittely 19.5.2010 Hallituksen

Lisätiedot

Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit?

Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit? 8.9.2014 Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit? SPPL Sivutoimisen ja vapaaehtoispäällystön opintopäivä 6.9.2014 Sokos Hotel Alexandra Markku Savolainen Koulutuspäällikkö Taustaa Pelastustoimintaan

Lisätiedot

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä KIRKKONUMMI.,-YRKSLfrTI Liite PatuL 12 / 29.9.2016 ESPOO ESBO Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Kirje 0303.00 6.9.2016 lw 09. 09, 2016, O. ^1/6^ Kftsil. Buhanri. 1(2) 13746/2016 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö

Lisätiedot

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Turvallinen Suomi 26.3.2019 Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka Pelastustoimen ja siviilivalmiuden tavoitteet lainsäädännöstä

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus-

Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus- Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus- Jarmo Haapanen 26.11.2017 Pelastustoimen uudistushankkeen viestintätyöryhmä Asetettu hankesuunnitelman

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS. Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe

MAAKUNTAUUDISTUS. Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe MAAKUNTAUUDISTUS Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe 31.5.2017 Pelastusjohtaja Jarmo Haapanen Jokilaaksojen pelastuslaitos HALLITUKSEN LINJAUKSIA 5.4.2016 9.2.2017 Hallituksen linjaukset

Lisätiedot

Ajankohtaista lainsäädännöstä. Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Helsinki Kirsi Rajaniemi

Ajankohtaista lainsäädännöstä. Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Helsinki Kirsi Rajaniemi Ajankohtaista lainsäädännöstä Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, 27.9.2016 Helsinki Kirsi Rajaniemi Pelastustoimen kehittämishanke 2015 2018 Pelastustoimen ja varautumisen

Lisätiedot

JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta. Hankejohtaja Taito Vainio

JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta. Hankejohtaja Taito Vainio JTS-prosesi pelastustoimen näkökulmasta Hankejohtaja Taito Vainio Yleiset pelastustoimen tavoitteet Mahdollistaa tarvittaessa nykyistä paremmin valtakunnalliset ja yhdenmukaiset toimintamallit, yhteiset

Lisätiedot

16.1.2015. haasteet ja toimintaymp. Pelastustoimen

16.1.2015. haasteet ja toimintaymp. Pelastustoimen Tiina Männikkö&Jouni Pousi Hankesuunnitelma 16.1.2015 LUONNOS 1 (7) SM044: 00/2014 SMDno-2014-2718 PELASTUSTOIMEN STRATEGIA VUOTEEN 2025 -HANKE 1. Pelastustoimen strategiahankkeen ja tehtävä Sisäministeriö

Lisätiedot

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa Tero Suursalmi 7.6.2018 Valmistelun keskeinen sisältö 1(2) Uudenmaan maakunnan varautumistoiminnan valmistelu aloitettu 4/2018, ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN TYÖHYVINVOINTIA KEHITTÄVÄ VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖELIN

PELASTUSLAITOSTEN TYÖHYVINVOINTIA KEHITTÄVÄ VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖELIN PELASTUSLAITOSTEN TYÖHYVINVOINTIA KEHITTÄVÄ VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖELIN Pelastusalan työturvallisuusseminaari Kuopio 3. - 4.6. 2013 Ylitarkastaja Jouni Pousi 6.6.2013 Taustaa Hallitusohjelmaan perustunut

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee Varautuminen Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 22.11.2018 Varautumisjohtaja Jussi Korhonen, SM Varautuminen: pelastustoimen uudistus ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

Palokunnan toiminnan lopettamiseen ja aloittamiseen johtavat syyt- miksi palokuntatoiminta hiipuu tai viriää?- tutkimushanke

Palokunnan toiminnan lopettamiseen ja aloittamiseen johtavat syyt- miksi palokuntatoiminta hiipuu tai viriää?- tutkimushanke 14.4.2016 Palokunnan toiminnan lopettamiseen ja aloittamiseen johtavat syyt- miksi palokuntatoiminta hiipuu tai viriää?- tutkimushanke Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämishankkeet 2016 26.4.2016, tutkija

Lisätiedot

Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa

Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa Pelastustoimen viestintäfoorumi 27.8.2018, Helsinki tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto vt. viestintäjohtaja Milla Meretniemi, sisäministeriö pelastusjohtaja

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMA-HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMA. Grand Marina Congress Center, Helsinki Kim Nikula Järjestön johtaja

HALLITUSOHJELMA-HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMA. Grand Marina Congress Center, Helsinki Kim Nikula Järjestön johtaja HALLITUSOHJELMA-HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMA Grand Marina Congress Center, Helsinki Kim Nikula Järjestön johtaja 26.3.2019 GROUND ZERO (palattu ns. lähtöruutuun) MAKU-SOTE KAATUI MITÄ SEURAA- VAKSI? EDUSKUNTA-

Lisätiedot

Sopimuspalokuntahenkilöstön koulutusjärjestelmä 2019

Sopimuspalokuntahenkilöstön koulutusjärjestelmä 2019 Sopimuspalokuntahenkilöstön koulutusjärjestelmä 2019 Palopäällystöpäivät, 24.3.2018, Lahti koulutusjohtaja Minna Hirvonen vanhempi opettaja Kirmo Savolainen Sopimushenkilöstön koulutuksen kehittäminen:

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari 9.6.2015 Kehittämisneuvos Harri Martikainen Keskeinen toimintaympäristö SM:n tulevaisuuskatsaus

Lisätiedot

Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen palvelutason arviointi Hankejohtaja Taito Vainio 1 Käsiteltävät asiat Palvelutasopäätökset nyt Palvelutasopäätökset uudessa järjestelmässä 16.11.2017 OHJEEN RAKENNE 1 Yleistä... 3 1.1 Lainsäädäntö...

Lisätiedot

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus 16.5.2018 Pikkuparlamentti erityisasiantuntija Jarkko Häyrinen 18.5.2018 1 Pelastuslaki 9 Rakennusten palo-

Lisätiedot

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA VARAUTUMISSEMINAARI 4.12.2008 VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA Pelastusylijohtaja Pentti Partanen VARAUTUMINEN Tarkoitetaan kaikkia niitä hallinnon ja elinkeinoelämän, tai jopa yksittäisen

Lisätiedot

Työryhmä: Asiantuntijat: Ismo Kärkkäinen (Jani Jämsä varalla), Pelastusopisto Jari Laine, AVI

Työryhmä: Asiantuntijat: Ismo Kärkkäinen (Jani Jämsä varalla), Pelastusopisto Jari Laine, AVI Valvonnan käsikirja Työryhmä: Marjo Oksanen, Päijät-Hämeen pelastuslaitos, pj Mika Laitinen, Keski-Suomen pelastuslaitos Päivi Kylänen, Lapin pelastuslaitos Tanja Seppälä, Helsingin pelastuslaitos Jari

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen Maakuntalaki Maakuntauudistus ja pelastustoimi Siirto maakunnille "Kuntalaki" Maakuntahallinto Organisaatio Liikelaitos Maakunnat ja JTS Maakuntien

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Osaamisen foorumina PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON ALKUTAIVAL Pelastuslaitosten valtakunnallinen

Lisätiedot

Uusi uljas pelastustoimi 2019 pelastustoimen uudistushanke Jussi Rahikainen

Uusi uljas pelastustoimi 2019 pelastustoimen uudistushanke Jussi Rahikainen Opiskelijoiden palopäällystöpäivät 1.12.2016, Pelastusopisto Uusi uljas pelastustoimi 2019 pelastustoimen uudistushanke Jussi Rahikainen Sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteet 30.11.2016 2 http://alueuudistus.fi/tiekartta

Lisätiedot

Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat

Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat Maakunta- ja pelastustoimen uudistus - alueiden näkökulmat MITEN NYKYTILAAN ON SAAVUTTU? 2 19.10.2017 Pelastustoimen aluejaon uudistaminen 2014 Pelastustoimen aluejako uudistetaan vähentämällä alueiden

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN www.ekarjala.fi 1 PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN TYÖRYHMÄN TYÖSKENTELY / Osallistujat: Pelastuslaitoksen yhteistyöryhmä täydennettynä Eksoten ensihoidon palvelupäälliköllä

Lisätiedot

Pelastustoimi

Pelastustoimi Pelastustoimi 1.1.2019 Pelastustoimen uudistushankkeen ohjausryhmä 14.2.2017 Hallitusneuvos Ilpo Helismaa Maakuntauudistus ja pelastustoimi Maakuntalaki Siirto maakunnille "Kuntalaki" Maakuntahallinto

Lisätiedot

Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio

Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio Varautuminen ja valmius 2020 ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio 15.11.2017 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 15.11.2017 2 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallituksen esityksestä laiksi pelastustoimen järjestämisestä (SM SMDnro )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallituksen esityksestä laiksi pelastustoimen järjestämisestä (SM SMDnro ) 10.11.2016 Sivu 1 / 1 3746/2016 03.03.00 44 Lausunto hallituksen esityksestä laiksi pelastustoimen järjestämisestä (SM 1620744 SMDnro- 2015-2070) Valmistelijat / lisätiedot: Kimmo Markkanen, puh. 09 816

Lisätiedot

Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva

Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva Kansallinen varautuminen kriiseihin Yleissihteeri, Jari Kielenniva 24.1.2019 www.turvallisuuskomitea.fi 1 www.turvallisuuskomitea.fi UHKAMALLIT 2018 Globaali Yhteiskunta Terveysturvallisuuden häiriöt Terrorismi

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk

Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi PelJk Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen väliarviointi 2016 PelJk 18.8.2016 Palvelutasopäätös 2014-2018 Pelastustoimen palvelutasopäätös on pelastuslain 28 :n mukainen päätös alueen palvelutasosta ja suunnitelma

Lisätiedot

Sote-, maakunta- ja pelastustoimen. uudistus

Sote-, maakunta- ja pelastustoimen. uudistus Rakenteellisen palonehkäisyn opintopäivät 16. 17.11.2016, Oulu Sote-, maakunta- ja pelastustoimen Jussi Rahikainen uudistus Sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteet 18.11.2016 2 http://alueuudistus.fi/tiekartta

Lisätiedot

Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016

Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016 Pelastustoimintaan osallistuvan vapaaehtois- ja sopimushenkilöstön opetussuunnitelmauudistus (2014-2015) Uudistuksen tuomat muutokset vuonna 2016 koulutuksen ohjaukselle ja suunnittelulle koulutuksen järjestäjälle

Lisätiedot

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta Pelastustoimi 2019 -kysely Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta Perustiedot kyselystä Kyselyn laatimiseen osallistui Palopäällystöliiton toimijoiden lisäksi sisäministeriön pelastusosaston

Lisätiedot

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen Vesa-Pekka Tervo Valmius- ja varautumistehtävien organisoinnin valmisteluryhmä Tehtävät:» laatia ehdotukset yhteiskunnan

Lisätiedot

Varautuminen ja pelastustoimi

Varautuminen ja pelastustoimi Varautuminen ja pelastustoimi Valmistelun tilannekuva 18.5.2018 Aaro Toivonen & Tero Suursalmi 18.5.2018 Valmistelun keskeinen sisältö 1(2) Uudenmaan maakunnan varautumistoiminnan valmistelu aloitettu

Lisätiedot

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Kirsi Rajaniemi Turvallisen asumisen koti -seminaari, 3.8.2011 Kokkola Vuosi 1999 Vuosi 2015 Sisäisen turvallisuuden ohjelma:

Lisätiedot

Pelastustoimen strategia v.2025. 18.3.2015 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen

Pelastustoimen strategia v.2025. 18.3.2015 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen Pelastustoimen strategia v.2025 18.3.2015 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen Käsitteet Pelastustoimi = järjestelmä, jonka tarkoituksena on tärkeiden toimintojen turvaaminen, onnettomuuksien vähentäminen

Lisätiedot

PELASTUSLAKI ÖLJY- JA KEMIKAALIVAHINKOJEN TORJUNTA. Pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen

PELASTUSLAKI ÖLJY- JA KEMIKAALIVAHINKOJEN TORJUNTA. Pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen PELASTUSLAKI ÖLJY- JA KEMIKAALIVAHINKOJEN TORJUNTA Pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen Pelastuslaki 1.1.2019 Ympäristönsuojelulaki ja asetus (527/2014, 713/2014, voimaan 1.9.2014) ÖLJYVAHINGOT: - viranomaistorjuntaa

Lisätiedot

Pelastustoimen indikaattorittutkimushanke

Pelastustoimen indikaattorittutkimushanke Pelastustoimen indikaattorittutkimushanke Projektipäällikkö Heidi Tiimonen 21.2.2017 Pelastusopisto, hankkeen 2. kokoava työpaja Indikaattoreiden ja mittareiden muodostusprosessi Indikaattoreiden ja mittareiden

Lisätiedot

PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset

PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ on dynaaminen pelastustoimen TKI-toimintaa ohjaava asiakirja PETU10+:n teemat määritellään 10 vuoden perspektiivillä,

Lisätiedot

MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN

MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN MERELTÄ TUNTUREILLE KAUPUNGEISTA ERÄMAIHIN Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi 31.1.2019 Martti Soudunsaari Pelastusjohtaja Lapin liiton yhteydessä 2004 alkaen. Ohjaava lainsäädäntö pelastuslain ja pelastusasetuksen

Lisätiedot

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020

Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Keskeiset muutokset varautumisen vastuissa 2020 Sisältö 1. Maakunnan varautumistehtävät; toimialojen varautuminen ja konsernin varautumisen yhteensovittaminen 2. Alueellinen yhteinen varautuminen 3. Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sopimuspalokunnat keskeinen osa Suomen pelastustointa. Suomen Sopimuspalokuntien Liiton tiedotusmateriaalia 2012

Sopimuspalokunnat keskeinen osa Suomen pelastustointa. Suomen Sopimuspalokuntien Liiton tiedotusmateriaalia 2012 Sopimuspalokunnat keskeinen osa Suomen pelastustointa Suomen Sopimuspalokuntien Liiton tiedotusmateriaalia 2012 Esityksen sisältö Historiaa Sopimuspalokuntalaiset Tunnuslukuja Palokuntien hälytystehtävät

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle 2019-2023 Hallitusohjelmaan esitetään, että otetaan tasa-arvoinen turvallinen asuminen kaikille hallituksen kärkihankkeeksi.

Lisätiedot

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia.

HE 321/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. HE 321/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 4 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen mukaan

Lisätiedot

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun Kehittämisneuvos Harri Martikainen Sisäisen turvallisuuden strategian laadinta Hankkeen toimikausi jakautuu kahteen osaan: 20.1.2015-31.3.2015,

Lisätiedot

Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet

Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto toimii pelastuslaitosten valtakunnallisen yhteistyön alustana. Yhteistyöllä kehitetään pelastuslaitosten palveluita

Lisätiedot

Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät

Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät 9.12.2015 Tiina Männikkö Pelastustoimen strategiahanke SM asetti hankkeen ajalle 12/2014 5/2016 Ohjausryhmä Strategiaryhmä 8.1.2016 2 Strategiahankkeen

Lisätiedot

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi - yleisesittely CTIF seminaari Lentoasemien pelastustoiminta Jari Nurmi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Visio Vastuullinen liikenne 27.11.2012 Liikenteen turvallisuusvirasto

Lisätiedot

Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen

Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen Hankejohtaja Taito Vainion katsaus pelastustoimen uudistukseen 29.9.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen työryhmät on organisoitu uudelleen lopussa olevan kaaviokuvan mukaisesti: Virkamiesohjausryhmän jäsen

Lisätiedot

Tehtävä voidaan poistaa mikä on tehtävän poiston kustannusvaikut us mitä muita vaikutuksia tehtävän poistolla on

Tehtävä voidaan poistaa mikä on tehtävän poiston kustannusvaikut us mitä muita vaikutuksia tehtävän poistolla on Sisäasiainministeriön toimintaohjelma kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi 23.9.2013 Pelastuslaki (379/2011) Tehtävät/velvoitteet Tehtävän poistaminen ei ole mahdollista perustelut Tehtävä

Lisätiedot

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Pekka Järvinen 2.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus pelastustoimen suunnitelmista Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään pelastuslain (379/2011) 47 :n 5 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa ( / ): 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Pelastuslaitosten strateginen pohja

Pelastuslaitosten strateginen pohja Strategia 2020 Pelastuslaitosten strateginen pohja Pelastuslaitoksen kehittymisvaatimus Johtamisen haaste Tuottavuushyöty Yhteiskunnan/ Kunnan tavoitetaso Miten osaaminen saadaan yhteiskunnan käyttöön?

Lisätiedot

Pelastustoimi

Pelastustoimi Pelastustoimi 1.1.2019 Turvallinen Suomi -seminaari 28.3.2017 Hankejohtaja Taito Vainio Maakuntauudistus ja pelastustoimi Maakuntalaki Siirto maakunnille "Kuntalaki" Maakuntahallinto Organisaatio Liikelaitos

Lisätiedot

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen

Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen Kumppanuusverkoston turvallisuuspalveluista pontta onnettomuuksien ehkäisyn kehittämiseen PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen

Lisätiedot

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina

Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakuntien asema ja rooli varautumisen toimijoina Maakunnat varautumisen toimijoina -seminaari 26.9.2017 Varautumispäällikkö Jussi Korhonen, sisäministeriö Maakuntauudistuksen valmius- ja varautumistehtävien

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PELASTUSTOIMEN VAPAAEHTOISEN HENKILÖSTÖN KOULUTUS PELASTUSTOIMINTAAN OSALLISTUVA HENKILÖSTÖ Jakelussa mainitut

LAUSUNTOPYYNTÖ PELASTUSTOIMEN VAPAAEHTOISEN HENKILÖSTÖN KOULUTUS PELASTUSTOIMINTAAN OSALLISTUVA HENKILÖSTÖ Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ 1.2.2012 Jakelussa mainitut Viite: Ohje vapaaehtoishenkilöstön koulutuksesta 18.8.2004 PELASTUSTOIMEN VAPAAEHTOISEN HENKILÖSTÖN KOULUTUS PELASTUSTOIMINTAAN OSALLISTUVA HENKILÖSTÖ Suomen

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto vaikuttavaa yhteistyötä PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO www.pelastuslaitokset.fi KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 Nykyinen toiminta perustuu 16.8.2011

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa PAREMMIN PÄRJÄTÄÄN YHDESSÄ järjestöt yhteiskunnan tukena seminaari Pori 13.4.2018 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter@PousiJouni Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa

Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa 20.3.2013 Yleissihteeri Vesa Valtonen (ST) vesa.valtonen@turvallisuuskomitea.fi Kuntien varautuminen

Lisätiedot

Aluevalvonta osana pelastuslaitoksen valvontatoimintaa

Aluevalvonta osana pelastuslaitoksen valvontatoimintaa Aluevalvonta osana pelastuslaitoksen valvontatoimintaa 1 Pelastuslaki 78 Pelastuslaitoksen valvontatehtävä Pelastuslaitoksen on alueellaan valvottava 2 luvun (Yleiset velvollisuudet) ja 3 luvun (Toiminnanharjoittajan

Lisätiedot

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Kari Haavisto 11.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

PALONTUTKINNAN KOULUTUKSEN TILANNEKATSAUS

PALONTUTKINNAN KOULUTUKSEN TILANNEKATSAUS PALONTUTKINNAN KOULUTUKSEN TILANNEKATSAUS Palontutkinnan kysely 24.6.2015 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa pelastuslaitosten palontutkinnan nykytilaa ja kehitystoiveita Kysely palontutkijoille Palontutkinnan

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain

Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain toimeenpanoa? 14.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämisen yhteistyöseminaari

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus Sisäministeriön julkaisu 29/2018

Sisäinen turvallisuus Sisäministeriön julkaisu 29/2018 Sisäinen turvallisuus Sisäministeriön julkaisu 29/2018 Sopimuspalokuntatoiminnan edistäminen Pelastustoimen uudistushanke työryhmän loppuraportti Sisäministeriön julkaisu 29/2018 Sopimuspalokuntatoiminnan

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017

Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto 2017 KUMPPANUUSVERKOSTON TOIMINTA Sai alkunsa 2008 edellisenä vuonna käynnistyneellä yhteistyöhankkeella Kuntaliiton kanssa. Projektipäällikkönä toimi Piia Vähäsalo.

Lisätiedot

Rahoitusperiaate erityisasiantuntija Hanna Talka Etunimi Sukunimi

Rahoitusperiaate erityisasiantuntija Hanna Talka Etunimi Sukunimi Rahoitusperiaate 16.11.2017 erityisasiantuntija Hanna Talka 1 Etunimi Sukunimi Sisältö Taloustieto siirtymisen yhteydessä Maakuntien taloustietojen ryhmittely Talous rahoitusperiaatteen toteutumisen osana

Lisätiedot

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös

Lisätiedot

Ajankohtaista lainsäädännöstä. Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Vantaa Kirsi Rajaniemi

Ajankohtaista lainsäädännöstä. Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, Vantaa Kirsi Rajaniemi Ajankohtaista lainsäädännöstä Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista, 3.10.2017 Vantaa Kirsi Rajaniemi Käynnissä olevia säädöshankkeita Pelastustoimen järjestämislaki hallituksen

Lisätiedot