Ennaltaehkäisevä työ hyvinvointineuvolassa
|
|
- Jutta Korpela
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ennaltaehkäisevä työ hyvinvointineuvolassa Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät Riitta Kangaspunta psykologi, psykoterapeutti, työnohjaaja
2 Hyvinvointineuvolan toimintaympäristö Stanley: Modernin ajan paradoksi: Samalla kun terveys paranee ja talous kasvaa, lasten ja nuorten hyvinvointi heikkenee Polarisoituminen Pääpaino edelleen korjaavissa palveluissa - erikoissairaanhoidon kasvavat kustannukset/ hoitotakuu Ongelmien ennaltaehkäisy ja pikkulapsivaiheessa ongelmiin puuttuminen on inhimillisesti ja taloudellisesti kannattavinta Sirpaleinen palvelujärjestelmä yksittäisen työntekijän rajat, ihmisten luukuttaminen, avunsaannin pitkittyminen Resursseja ei voi jatkuvasti lisätä, on tehtävä toisin Neuvolalla hyvät mahdollisuudet tehdä perinteisen fyysispainotteisen työn lisäksi ennaltaehkäisevää mielenterveysja lastensuojelutyötä
3 Hyvinvointineuvolatoimintamallin historiaa Kehitystyö aloitettiin v PMH:n 3- vuotisena Peruspalvelutiimi- projektina KiSuLa:ssa, Lempäälässä ja Tampereella Idea kehittämistyöhön tuli Stakesin prof. Matti Rimpelältä Alusta asti mukana olivat ne, jotka käytännön työtä tekevät sekä lähiesimiehet
4 Hyvinvointineuvolan tausta-ajattelua Eräs tärkeimpiä kehitykseen ja terveyteen vaikuttavista tekijöistä on, mitä lapselle tapahtuu alle kolmivuotiaana. Varhainen vuorovaikutus ja siihen liittyvät tunnekokemukset ohjaavat aivojen kehitystä ja luovat pohjan koko myöhemmälle kehitykselle. Vauvan ja vanhemman välinen suhde alkaa rakentua jo raskausaikana ja vanhemman psyykkinen hyvinvointi odotusaikana edistää kiintymyssuhteen rakentumista
5 On tärkeää tukea vanhemmaksi kasvamisen prosessia Lapsen syntymän jälkeisen äidin arjen muuttumisen lisäksi tehtävä työtä, että myös isän arki muuttuu Parisuhteen laadulla tilastollisesti merkitsevä yhteys vanhemmuuden laatuun Perheen kiintymyssuhteet ovat perusta emotionaaliselle, moraaliselle ja sosiaaliselle kehitykselle Tärkeää puuttua nopeasti tilanteessa, jossa tukea tarvitaan
6 Perhe on kokonaisuus, jossa yksittäisen perheenjäsenen terveys ja hyvinvointi sekä jäsenten väliset suhteet vaikuttavat muihin perheenjäseniin. Jo yhden jäsenen tuentarpeen ilmannuttua on syytä arvioida muidenkin perheenjäsenten ennaltaehkäisevää tuentarvetta. (Häggman- Laitila 2002, 175)
7 Lastensuojelulaki 3 Ehkäisevällä lastensuojelulla edistetään ja turvataan lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tuetaan vanhemmuutta. Ehkäisevää lastensuojelua on myös kunnan muiden palvelujen piirissä, kuten äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa terveydenhuollossa, päivähoidossa, opetuksessa ja nuorisotyössä annettava erityinen tuki silloin, kun lapsi tai perhe ei ole lastensuojelun asiakkaana.
8 Ennaltaehkäisy ja ongelmien monimuotoisuus haastaa asiantuntijuuden Yksilöllistä asiantuntijuutta tärkeämmäksi tulee moniasiantuntijuus ja moniammatillinen yhteistyö
9 Anthony Giddens: Tarvitaan uutta positiivista lähestymistapaa hyvinvointiin. Ei riitä, että vähennetään pahoinvointia, pitää myös tukea hyvinvointia ja ihmisten elämänhallintaa.
10 Hyvinvointineuvola - toimintamalli
11 Hyvinvointineuvolatoiminnan määrittely Hyvinvointineuvola on lapsiperheille suunnattua ennaltaehkäisevää toimintaa, joka sisältää äitiys- ja lastenneuvolapalvelut ja perheiden moniammatillisen tuen. - tavallinen äitiys- ja lastenneuvola, jonka toiminnan runko muodostuu määräaikaisseurannoista ja erilaisista seulonnoista ja niihin liittyvästä perheiden neuvonnasta ja tukemisesta
12 Hyvinvointineuvola on lapsen kehitystä suojaavien tekijöiden tukija, jonka tavoitteena on: Tukea koko perheen psykososiaalista hyvinvointia Tunnistaa riskitekijöitä ja ongelmia mahdollisimman varhain Tarjota oikea-aikaisesti riittävää tukea peruspalveluiden moniammatillisena yhteistyönä Välttää asiakkaiden siirtämistä työntekijältä toiselle Vähentää erityispalveluiden tarvetta
13 Hyvinvointineuvolassa toimii perheiden tiedossa oleva moniammatillinen tiimi: 2-3 neuvolan terveydenhoitajaa, lääkäri, neuvolapsykologi, sosiaalityöntekijä ja perhetyöntekijä sekä päivähoidon ja perheneuvolan edustaja perheen on helppo ottaa yhteyttä tiimiin kenen tahansa siihen kuuluvan työntekijän välityksellä perheellä on mahdollisuus hyödyntää moniammatillista osaamista osallistumalla tiimikokoukseen, tiimin kokoonpano mietitään aina perheen tarpeiden mukaisesti tiimi kokoontuu vähintään kolmen (3) viikon välein tiimin toimista vastaa tiimin joukostaan valitsema tiiminvetäjä
14 Tiimin ydintehtävät asiakastapaamiset palveluohjaus työntekijöiden työnohjauksellinen ja konsultatiivinen tuki palvelujen kehittäminen aluetuntemuksen pohjalta
15 Muita hyvinvointineuvolan työvälineitä ovat: perhevalmennus kotikäynnit ennen ja jälkeen synnytyksen moniammatilliset kotikäynnit tarvittaessa ryhmäneuvolakäynnit vertaisryhmätoiminta vanhemmuuden, parisuhteen sekä lapsen kehityksen ja varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseksi keskustelun pohjaksi ja tuentarpeen kartoittamiseksi käytettävät lapsen eri ikävaiheisiin kehitetyt lomakkeet (odotusaika, vauva 2-3 kk ja lapsi 1 v)
16 1. Tiimi perheen ja tiimin/tiimin osan kohtaamispaikkana PERHE TIIMI/ OSA TIIMIÄ
17 2. Tiimi työntekijöiden konsultatiivisena yhteistyöfoorumina Terveydenhoitaja Lääkäri Perhetyöntekijä Työongelma Sosiaalityöntekijä Psykologi Päivähoidon edustaja Penen työntekijä
18 3. Tiimi osana palveluohjauskäytäntöä Käytössä yksittäisen työntekijän ammattitaito ja moniammatillisen tiimin voimavarat Perustason voimavarat käytetty/ arvio tarpeesta - ohjaus tarvittaessa toiseen perustason palveluun tai erityistasolle
19 4. Tiimi palvelujen kehittäjänä Sosiaali- ja terveystoimen yhteistyönä kehitetään alueen tarpeista lähteviä työmenetelmiä
20 Hyvinvointineuvolan merkitys vanhemmuuteen siirtymisessä Vaikuttavuustutkimus: Punamäki, Kaltiala-Heino Perheet yleisesti ottaen psykososiaalisesti hyvinvoivia Äitien ja isien raskauden aikainen masennus korreloi synnytyksen jälkeiseen masennukseen vain vertailuneuvolassa. Negatiiviset mielikuvat tulevasta vauvasta ennakoivat uhkaavaa kiintymyssuhteen häiriötä vain vertailuneuvolassa. Keskusteleva ja sovitteleva ratkaisutapa parisuhteen ristiriidoissa lisääntyi ja vetäytyminen ja murjottaminen väheni
21 Asiakaskysely tiimikokouksessa olleille vanhemmille keväällä 2011 Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikille tapaaminen oli jättänyt hyvän mielen ja asiakkaat kokivat tulleensa kohdelluiksi tasavertaisena yhteistyökumppaneina Pääosin asiakkaat olivat päässeet tapaamaan tiimiä riittävän nopeasti Uskottiin tapaamisesta olevan hyötyä itselle ja perheelle Asiakkaat kokivat myös tulleensa kuulluiksi Pääsääntöisesti läsnä oli kaikki tarpeelliset henkilöt eikä siellä ollut asiaan kuulumattomia Kokonaisuutena arvioiden tapaamisten keskiarvo asteikolla 1-10 oli 8,5
22 Mistä saan asiakkailta kiitosta? Kysely työntekijöille suora palaute asiakkailta, tiimin jäsenet antavat palautetta toisilleen asiakkaan asian etenemisestä neuvolaan on helppo tulla ns. matala kynnys, neuvolassa välitetään asiakkaan asioihin paneutumisesta, riittävän pitkä vastaanottoaika tiimiin matala kynnys, pääsee tapaamaan eri asiantuntijoita, moniammatillisesta osaamisesta vanhemmuuden tukemisesta ja perheen yksilöllisyyden huomioimisesta neuvonnassa lomakepurut hyvistä ja toimivista työmuodoista, sama th raskauden aikana ja lastenneuvolakäynneillä konkreettisen avun esim. perhetyön saaminen kotiin uuden näkökulman saaminen lapsen vaikeuksiin
23 Millaista apua ja tukea asiakkaani ovat saaneet hyvinvointineuvolatiimistä ohjausta ja neuvontaa mitä erilaisimpiin pulmiin esim. vaikeat syömis- ja uniongelmat, häiriökäyttäytyminen, kasvatuspulmat palveluohjaus perhetyöhön, perheneuvolaan tai päivähoitoon uusperheiden jäsenten sopeutumisongelmat, vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyvät ongelmat apua päihdeperheille ja heidän lapsilleen perheen taloudellisen tilanteeseen vahvuutta ottaa apua ja tukea vastaan
24 Hyvinvointineuvola on avopalveluiden paras tuote Tampereella Mistä se johtuu?
25 Tiimi voimavara asiakkaille tiimi voimavara työntekijöille moniammatillinen tiimi tiimin säännölliset tapaamiset, vastuuntuntoiset, innovatiiviset jäsenet kontakti moniin toimijoihin nopeasti, ilman lähetteitä, ja ajanvarauksia lukuisiin paikkoihin monipuolinen, laajaalainen, ammatillinen tuki yhdellä kertaa, kaikki kuulevat asiat yhtaikaa ja samalla tavalla hoidon jatkuvuus toimii, työ laadukasta, yhteistyö ammattiryhmien välillä lisääntyy ja kehittyy tieto tiimissä kulkee nopeasti, tuen tarpeen arviointi helpottuu työntekijät motivoituneita, työntekijät jaksavat paremmin tiimin tuella ongelmat monitahoisia, tarvitaan monialaista ammattitaitoa toisen työn tuntemus paranee, asiakasohjaus helpottuu psykologin konsultaatio vaivatonta ja asiakkaiden motivointi ao. vastaanotolle helpompaa
26 koko perhe huomioidaan isät paljon mukana, molempien vanhempien helppo ottaa yhteyttä perusteellinen kuunteleminen ja kuuleminen, kannustava, asiakaslähtöinen arvostava ilmapiiri asioita otetaan rohkeammin esille äitiys- lastenneuvola jatkumo tuttuus ja luottamus asiakkaiden ongelmien kokonaisvaltainen hahmottaminen vanhemmat pohtivat entistä enemmän keskenään asioita aikaa asiakkaille enemmän, kun asiakasmäärät suosituksien mukaiset avun saaminen matalan kynnyksen paikasta, läheltä kotia, lähineuvolasta (peruspalveluista) ennaltaehkäisevää, tuki saadaan varhaisessa vaiheessa, ongelmat eivät pääse kasvamaan niin suuriksi asiakkaat ovat saaneet ja saavat apua, kokevat palvelun tarpeelliseksi
Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely
Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Tamperelainen hyvinvointineuvolan toimintamalli reipas (noin) 10-vuotias Lähtölaukauksena Pirkanmaan mielenterveyshankkeen
PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen
PSYKOLOGI- PALVELUT Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen Psykologipalveluiden vauvaperhetyö on suunnattu lastaan odottaville ja alle vuoden ikäisten lasten perheille. Se on yhtäaikaa ennaltaehkäisevää
Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa
1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä
Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa
Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Projekti 1.9.2009-31.10.2011 Tavoitteet: 1. Perhettä voidaan tukea psykososiaalisissa ongelmissa lähellä ja nopeasti 2. Neuvolan palveluvalikko laajenee ja työskentely
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston
Rovaniemen lapset ja perheet
Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),
NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA
NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa
Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa
Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 13.9.2012 Tuovi Hakulinen-Viitanen 1 Säännölliset tapaamiset
Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan erityinen kotikäyntityö
Valtakunnalliset Neuvolapäivät 21.-22.10.2014 Paasitorni, Helsinki Lasten ja nuorten kasvun tuen palvelut Palvelupäällikkö, Kirsi Leinonen Hyvinvointineuvolan perhetyö perheiden tukena Imatralla Hyvinvointineuvolan
Lapsiperheiden kotipalvelu- seminaari 16.10.2012
Lapsiperheiden kotipalvelu- seminaari 16.10.2012 Anne Korhonen va. sosiaalipalvelujohtaja Niina Heino, perhetyöntekijä Imatrasta vajaan 29 000 asukkaan kaupunki kaakkoisella itärajalla lasten ja nuorten
Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli
Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli Luota muhun konferenssi 15.5.2014 Toimialajohtaja Tiina Kirmanen Imatra Asukkaita n. 28 300 Synnytyksiä n. 220 vuodessa
Monitoimijainen perhevalmennus
Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,
VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013. 22.5.2013 Osallisuuden helmi
VAHVA POHJA ELÄMÄÄN - hanke 1.11.2011 31.10.2013 22.5.2013 Osallisuuden helmi Hallinnointi: Hanketta hallinnoi Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Hankkeen johtajana toimii Päijät-Hämeen
NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA
NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA Outi Ingberg Marja-Liisa Tirronen 05/2009 PERHETYÖ Suunnitelmallista / tavoitteellista Määräaikaista Muutokseen tähtäävää Tavoitteena tukea ja edistää erityistä
Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa. Lanupe
Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa Lanupe 27.9.2018 Työryhmän jäsenet Pj Eliisa Roine, palvelupäällikkö, Porvoo Jarna Elomaa, terveyden edistämisen esimies, Hyvinkää Tiina Hyppänen,
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu
HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke
HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen Perhekeskustyö vanhemmuuden tukena Kaarina, Turku, Raisio, Parainen ja Kemiönsaari Marjo Oinonen projektipäällikkö
Monitoimijainen malli yhteistoiminta-alueella. Tiia Krooks, Perusturvajohtaja Kaskisten kaupunki LAPE-Pohjanmaa ohjausryhmän puheenjohtaja
Monitoimijainen malli yhteistoiminta-alueella Tiia Krooks, Perusturvajohtaja Kaskisten kaupunki LAPE-Pohjanmaa ohjausryhmän puheenjohtaja Pohjanmaan alueen erityisyys Kaksikielisyys, monikielisyys (m.m.bosnia,
VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015
VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys
Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa
Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen Lasten Kaste kehittämistyö jatkuu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lasten, nuorten ja lapsiperheiden
KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA
KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA Projektityöntekijä Sirpa Kumpuniemi Sateenvarjo-projekti Rovaniemi 4.2.2009 Taustaa Synnytyksen jälkeistä masennusta 10-15 % synnyttäneistä Vanhemman
Kainuun sote. Perhekeskus
Kainuun sote Perhekeskus Perheiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Neuvolatoiminta Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Neuvolan laajat terveystarkastukset tarjoavat perheille tilaisuuden keskustella
Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani
Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani TUKEVA Kainuun osahanke Maarit Rusanen Sirpa Huusko Kristiina
Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013
Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus
Laajennettu perhevalmennus Kaarinassa
Laajennettu perhevalmennus Kaarinassa Toiminta vakiintunut Kehittämistyön tuloksena vuodesta 2008 alkaen laajennettu perhevalmennus on koskenut kaikkia kaarinalaisia ensisynnyttäjiä 2 Miten perhevalmennus
1 ÄITIYS- JA LASTENNEUVOLAPALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN KUOPIOSSA/ Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten ennakkoarviointi päätöksenteon tukena (IVA) 23.3.
1 ÄITIYS- JA LASTENNEUVOLAPALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN KUOPIOSSA/ Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten ennakkoarviointi päätöksenteon tukena (IVA) 23.3.2010 Äitiys- ja lastenneuvolatyön tavoitteet: Koko perhe
KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI
KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI Monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät THL 30.11.2017 Tarja Keltto/ KM, Erik.toim.ter.,hankekoordinaattori Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, tarja.keltto@vamlas.fi
Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa
Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin
Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki
Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittämisyksikkö, Oulun kaupunki HYVINVOINTIPÄÄLLIKKÖ Poikkitoiminnallinen kehittäminen
Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne
Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne PaKaste Pohjois-Pohjanmaa Lapsen hyvä arki Kallion kehittämistiimi Selänteen kehittämistiimi Kuusamo-Posio- Taivalkoski kehittämistiimi Varhaiskasvatuksen työryhmä Varhaiskasvatuksen
NEUVOLAN PERHETYÖ - VARHAISTA TUKEA PERHEILLE. Laura Pakkanen & Anna-Kaisa Utriainen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaaliala
NEUVOLAN PERHETYÖ - VARHAISTA TUKEA PERHEILLE Laura Pakkanen & Anna-Kaisa Utriainen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaaliala Monimuotoista, monimerkityksistä, arvokasta, ainutlaatuista perheiden elämää
Kaupunki ja yhdistys Hyvinvointineuvola, ennalta ehkäisevä ja lastensuojelun perhetyö ja Ensiperheiden tukityö
PILKE-HANKE Tampereen kaupungin ja Muotialan asuin- ja toimintakeskus Ry:n (tamperelainen järjestö) yhteishanke, vuoden alkanut 2011 alusta Poikkisektorinen hanke: Kaupunki ja yhdistys Hyvinvointineuvola,
LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA
LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LUONNOS/ te 170912 TUOTE KOTIPALVELU, LASTENHOITO- APU, VARHAINEN TUKI KOTIPALVELU, VAMMAISTEN LASTEN JA LASTEN- SUOJELUN AVOHUOLLON PERHEILLE 1) VARHAISEN TUEN TEHOSTETTU
Koppi arjesta ehkäisevä työ lapsiperhepalveluissa Matinkylän projekti. Parisuhteen tukeminen ja eroauttaminen lapsiperheissä -korityöskentely
Koppi arjesta ehkäisevä työ lapsiperhepalveluissa Matinkylän projekti Parisuhteen tukeminen ja eroauttaminen lapsiperheissä -korityöskentely Marjatta Karhuvaara Perheasioiden yksikön esimies Korin koordinaattori
Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä
Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä NAPERO HANKKEEN TAUSTAA : Lapin lääninhallitus myönsi Rovaniemen kaupungille 150.000 euron hankerahoituksen vuosille
MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN?
MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? Lastensuojelupalvelujen kehittäminen ja yhteistyö psykiatrisen hoitojärjestelmän kanssa Nuorten hyvinvointi ja pahoinvointi Konsensuskokous 2.2.2010 Kristiina
Toiminta-ajatus. Perhetyö tukee lapsiperheitä erilaisissa elämäntilanteissa ja vahvistaa perheen omia voimavaroja
Toiminta-ajatus Lapsiperhetyö on perheille annettavaa tukea, joka perustuu perheen ja muiden yhteistyötahojen kanssa laadittavaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan. Perhetyö on lastensuojelun avohuollon toimenpide.
KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta
KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja
AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET
AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain
Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen
Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017 Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Intialainen viisaus Kun aikuiset näkevät lasten ajelehtivan joessa ja jopa hukkuvan,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Stj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (6) 433 Valtuutettu Päivi Storgårdin toivomusponsi ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön kehittämisestä Imatran mallin mukaisesti HEL 2014-013762 T 00 00 03 Päätös
Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus
Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin
Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja
1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi
Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö. Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä
Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä 6.11.2017 Ennaltaehkäisevän perhetyön kokonaisuus PERHEVERSTAS PIKKUKETTU JOHTAVA PERHETYYÖNTEKIJÄ KISSANKULMA TOMERA PYRSTÖTÄHTI SÄPINÄ
VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY. Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti
VARHAISEN VAIHEEN EROTYÖSKENTELY Sari-Anne Loisa-Lindberg erosensitiivinen sosiaaliohjaaja sosionomi, psykoterapeutti marraskuu 2016: Miten tavoittaa eroa pohtivat vanhemmat mahdollisimman varhaisessa
Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan. 7.11.2007 Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke
Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan näkökulmasta 7.11.2007 Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke Alustuksen runko Varhainen puuttuminen päivähoidossa Kasperin ja päivähoidon yhteistyö,
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa. Keski-Uudenmaan kuntien tapaaminen Keravalla
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa Keski-Uudenmaan kuntien tapaaminen Keravalla 29.9.2015 1 Terveydenhuollon mahdollisuudet Terveydenhuolto tapaa uudet kansalaiset jo ennen
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa. Lounais-Uudenmaan kuntien tapaaminen Hangossa
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa Lounais-Uudenmaan kuntien tapaaminen Hangossa 6.10.2016 Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Mikko Valkonen, peruspalvelut, oikeudet ja luvat,
PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS
PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema
Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa
Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä Rakennetaan lapsen hyvää arkea Oulu 6.5.2010 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori,
Laaja terveystarkastus Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon 2012, THL.
Laaja terveystarkastus Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon 2012, THL. Miten lähisuhdeväkivallan puheeksi ottaminen näkyy ohjeistuksessa THL:n ja Helsingin yliopiston
Moniammatillinen yhteistyö lasten ja nuorten palveluissa 22.4.09.
Moniammatillinen yhteistyö lasten ja nuorten palveluissa 22.4.09. Kotka perustettu 1878 Kymin kunta ja Karhulan kauppala yhdistetty Kotkaan 1977 asukasluku 54 679 103 kansallisuutta (suurin osuus venäläisiä)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta
Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä Liperin kunta Asukasluku: asukkaita 12 286 (tammikuu 2012) Taajamat: Liperi, Viinijärvi, Ylämylly Lapsia päivähoidossa yht. n. 600 lasta Päiväkodit:
Miten sinä voit? Miten
VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2- VUOTISRYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 30.8.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä kokeilu:
Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla
Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen
Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala
Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta
Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015
Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen
Tuira-Koskelan Hyvinvointineuvolapilotti. Terveydenhoitaja Marita Väätäinen
Tuira-Koskelan Hyvinvointineuvolapilotti Terveydenhoitaja Marita Väätäinen Hyvinvointineuvolapilotin taustaa Ø Hyvinvointineuvola-ajatus lähti jalostumaan Tukeva-hankkeen raskausajan tuen polun mallista.
NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki
NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton
Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen
Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni
VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT
VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin
Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä
Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen
x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II
Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.
Olkkari. Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke
Olkkari Verkostoituva perhekeskus Jalkautuvat erityispalvelut Hyvinvoiva lapsi-ja nuori -hanke Mikä hanke? Hyvinvoiva lapsi ja nuori -hanke on lastensuojelun ennaltaehkäisevä hanke nopea reagointi Palvelutarpeet
ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS 9.2.2015 NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA
ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS 9.2.2015 NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Ilomantsin terveyskeskuksen neuvolatoiminta on osa ehkäisevän työyksikön toimintaa. Ehkäisevässä
OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ
HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI, KASTE II, TURKU Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ OSALLISUUDEN JA KIINTYMYSSUHTEEN VAHVISTAMINEN NEUVOLATYÖSSÄ
Varjosta valoon seminaari 20-9-12
Varjosta valoon seminaari 20-9-12 Mitä ovat perheneuvolapalvelut Sosiaalihuoltolain 17 :n mukaan kunnan on huolehdittava kasvatus-ja perheneuvonnan järjestämisestä. Sosiaalihuoltolain 19 :n mukaan kasvatus-ja
Otetaanko perheet puheeksi?
Otetaanko perheet puheeksi? Vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanke peruspalveluissa 13.6.2012 Minna Asplund Kaisa Humaljoki Mielen avain Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste hanke
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto
Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys ja hyvinvointi Geenit Koulutus
Ryhmäneuvola isille ja puolivuotiaille vauvoille. Piia Murto
Ryhmäneuvola isille ja puolivuotiaille vauvoille Piia Murto 30.11.2017 1 Taustaa Ryhmäneuvola isille ja vauvoille on toteutunut Nortamon Perhekeskuksessa maaliskuusta 2016 lähtien Malli syntyi kehittämistyönä
Lasta odottavan perheen mielenterveys
Lasta odottavan perheen mielenterveys Valtakunnalliset neuvolapäivät 9.10.2013 Anna-Maija Martelin Raskausajan psyykkiset prosessit Vanhemmaksi kasvaminen Suhde omiin vanhempiin ja lapsuuden kokemukseen
Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 4/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 11.12.2012 207 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden
Päihteet ja vanhemmuus
Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti
KASVATUS- JA PERHENEUVONNAN PAIKASTA JA TEHTÄVISTÄ. Hanne Kalmari
KASVATUS- JA PERHENEUVONNAN PAIKASTA JA TEHTÄVISTÄ Hanne Kalmari 31.10.2013 Tausta Vuosina 1987-2007 Helsingin perheneuvolalla kaksoistehtävä: Sosiaalihuoltolain mukainen kasvatus- ja perheneuvonta Vastuu
Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa
Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia
Lasten ja nuorten palvelut remonttiin
Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakysely 2012 Lähivuosien haasteet YHTEINEN VASTUU JA VÄLITTÄMINEN Tuomo Lähdeniemi Aamu- ja iltapäivätoiminnan Osallistujia 4 469 seuranta 2012 Ohjaajat
OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS
OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta
MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN. Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014
MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014 1 Yksilökohtainen opiskeluhuolto (HE 113/2013) Yksilökohtainen opiskeluhuolto kuuluu kaikille oppilaitosyhteisössä työskenteleville sekä opiskeluhuoltopalveluista
Nykytila Tavoitetila Ihannetila Toimenpiteet Arviointi Mittari/Seurantatapa
Uudenmaan LAPE / Ketterät kokeilut tuloskortti Ketterän kokeilun nimi: Pute-kioski matalan kynnyksen tapaamismahdollisuus puheterapeutin kanssa Päivämäärä: 19.4.2018 Tuloskortin on laatinut: Taina Olkinuora/
Vanhemmuuden ja parisuhteen tukea kohtaamispaikoissa
Vanhemmuuden ja parisuhteen tukea kohtaamispaikoissa Projektikoordinaattori Tia Kemppainen Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen työryhmä & kohtaamispaikkatyöryhmä koolla 25.4.2018 Vanhemmuuden ja parisuhteen
Varhainen puuttuminen ja yhteistyö lasten, nuorten ja perheiden palveluissa /Peruskartoitus työntekijöille. Nurmijärvi 11/2006
Varhainen puuttuminen ja yhteistyö lasten, nuorten ja perheiden palveluissa /Peruskartoitus työntekijöille Nurmijärvi 11/2006 Työpaikka? Äitiys- tai lastenneuvola 4,7 Päivähoito 63,3 Perheneuvola 2, 1
Tietoa ja työvälineitä vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistamiseksi
Tietoa ja työvälineitä vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistamiseksi Tuovi Hakulinen Dosentti, TtT, Tutkimuspäällikkö 31.5.2017 Tuovi Hakulinen Työpaja 6. Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen
Pääotsikko PERHEEN TUKEMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA. RASKAUDEN AIKANA Alaotsikko 29.2.2012
1 PERHEEN TUKEMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA Pääotsikko RASKAUDEN AIKANA Alaotsikko 29.2.2012 Marita Väätäinen, terveydenhoitaja Esittelijä Oulun kaupunki Koskelan neuvola 2 Laaja terveystarkastus äitiysneuvolassa
MITÄ VAUVA TOIVOO Äitiysneuvolan laaja terveystarkastus ja varhainen tuki
MITÄ VAUVA TOIVOO Äitiysneuvolan laaja terveystarkastus ja varhainen tuki Arja Hastrup, kehittämispäällikkö, Lapset, nuoret ja perheet osasto Asetuksen mukainen neuvolatoiminta Lapsen syntymä Määräaikainen
LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT
2014 LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus pysähtyvät pohtimaan elämäänsä
UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 )
UNIKOULU-NEUVOKAS (ShL 18 ) Lapsen ollessa vähintään 8 kk ja enintään 3 vuotta. Kun omat keinot vauvan/lapsen unirytmin löytymiseen eivät enää auta. Kun neuvolasta saatuja neuvoja on kokeiltu kotona. Mitä
Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa. Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL
Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL Nykyisen tilanteen kestämättömyys Vähintään 65 000 nuorta vaarassa
Tuen palvelupolku Kangasalan varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. VIP-verkosto Hämeenlinna
Tuen palvelupolku Kangasalan varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa VIP-verkosto Hämeenlinna 20.11.2018 Vaatimattomasti paras välittäminen. Prosessikuvaus tuen aloittamisesta ja järjestämisestä HUOLI LIEVENEE
TOIMIVA LAPSI&PERHE. - mahdollisuus. 12.11.2008 Kirsi-Marja. Iskandar, Kalliolan misyksikkö Kirsi-marja.iskandar@kalliola.fi
TOIMIVA LAPSI&PERHE Perheiden kansa työskentely - mahdollisuus tukea pärjäävyyttä. 12.11.2008 Kirsi-Marja Iskandar, Kalliolan setlementti, kehittämisyksikk misyksikkö Kirsi-marja.iskandar@kalliola.fi Mistä
Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla
Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250
Toimivat ADHD:n kuntoutuskäytännöt. Duodecim, Käypä hoito- seminaari Biomedicum 29.1.2015 Leena Pihlakoski Ayl, Tays/Lastenpsykiatria
Toimivat ADHD:n kuntoutuskäytännöt Duodecim, Käypä hoito- seminaari Biomedicum 29.1.2015 Leena Pihlakoski Ayl, Tays/Lastenpsykiatria KH: Laatusuositus yhtenäinen tutkimusrunko kirjallinen hoito- ja kuntoutussuunnitelma
PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa
PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen
Miten arvioida lapsen psykososiaalista terveyttä? Avuntarpeen tunnistamisesta varhaiseen puuttumiseen
Miten arvioida lapsen psykososiaalista terveyttä? Avuntarpeen tunnistamisesta varhaiseen puuttumiseen XVIII Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät Tampere 12.10.2011 Pälvi Kaukonen, ylilääkäri,
OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR
OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR1 23.11.2017 LAPSI- JA PERHEPALVELUT, ENNALTAEHKÄISEVÄT PALVELUT TANJA EKLÖF, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON VASTAAVA LÄÄKÄRI ELIISA ROINE, PALVELUPÄÄLLIKKÖ