Elintarvikevalvonnan tulokset 2015 Elintarvikevalvonnan alueelliset koulutuspäivät Jaostopäällikkö Annika Nurttila

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Elintarvikevalvonnan tulokset 2015 Elintarvikevalvonnan alueelliset koulutuspäivät Jaostopäällikkö Annika Nurttila"

Transkriptio

1 Elintarvikevalvonnan tulokset 2015 Elintarvikevalvonnan alueelliset koulutuspäivät Jaostopäällikkö Annika Nurttila

2 Elintarviketurvallisuus on Suomessa hyvällä tasolla Kotimaisten elintarvikkeiden mikrobiologinen turvallisuus on kansainvälisesti vertailtuna erittäin korkealla tasolla. Ruokamyrkytysten ja niissä sairastuneiden ihmisten määrä on pysynyt samalla tasolla viime vuosina. Ruokamyrkytysten aiheuttajamikrobit olivat samoja kuin aiemmin. Välittäjäelintarvikkeena oli jälleen raakamaito, uutena smootheihin lisätyt chiasiemenet Kotimaisen elintarviketuotannon kemialliset riskit hallitaan hyvin Tuontielintarvikkeiden yleisimmät puutteet liittyvät kasvinsuojeluainejäämiin, lisäaineisiin ja pakkausmerkintöihin. Takaisinvetojen määrä laski hieman edellisvuodesta, minkä arvioidaan johtuvan toimijoiden tarkemmasta omavalvonnasta. Elintarvikkeisiin liittyvä petoksellista toimintaa havaittiin aikaisempaa enemmän. Jaostopäällikkö Annika Nurttila, Tuoteturvallisuusyksikkö 2

3 Oivan tuloskehitys projektin aikana Jaostopäällikkö Annika Nurttila, Tuoteturvallisuusyksikkö 3

4 Elintarvikevalvonta valvontakohteiden määrän mukaan Jaostopäällikkö Annika Nurttila, Tuoteturvallisuusyksikkö 4

5 Elintarvikkeiden tarjoilu Tarjoilu 20% 15% 10% 5% 0% ESAVI LSAVI ISAVI LSSAVI PSAVI Lappi kohteita tarkastettuja kohteita korjattavaa % huono % Jaostopäällikkö Annika Nurttila, Tuoteturvallisuusyksikkö 5

6 Tarjoilu: korjattavaa ja huono -arvosanat Jaostopäällikkö Annika Nurttila, Tuoteturvallisuusyksikkö 6

7 Oivatarkastukset ilmoitetuissa elintarvikehuoneistoissa (IEH) v Havaintorivin otsikko Tarkastusten lkm A % B % C % D % Omavalvontasuunnitelma ,9 13,0 3,0 0,1 Tilojen ja välineiden soveltuvuus, riittävyys ja kunnossapito ,2 14,3 2,3 0,1 Tilojen, pintojen ja välineiden puhtaus ,0 11,1 1,8 0,1 Henkilökunnan toiminta ja koulutus ,3 8,4 1,3 0,1 Elintarvikkeiden tuotantohygienia ,2 4,9 0,8 0,1 Elintarvikkeiden lämpötilojen hallinta ,9 13,4 3,5 0,2 Myynti ja tarjoilu ,7 6,5 1,8 0,0 Allergioita ja intoleransseja aiheuttavat aineet ,4 3,3 0,3 0,0 Jaostopäällikkö Annika Nurttila, Tuoteturvallisuusyksikkö 7

8 jatkuu Havaintorivin otsikko Tarkastusten lkm A % B % C % D % Elintarvikkeiden koostumus ,7 7,5 5,0 0,8 Elintarvikekohtaiset erityisvaatimukset ,5 9,6 2,8 0,0 Elintarvikkeista annettavat tiedot ,0 21,6 4,6 0,9 Pakkaus- ja elintarvikekontaktimateriaalit ,3 8,0 0,6 0,0 Elintarvikkeiden toimitukset ,8 10,1 2,0 0,0 Jäljitettävyys ja takaisinvedot ,0 3,3 0,6 0,1 Elintarvikkeiden tutkimukset ,9 10,4 1,6 0,0 Oiva-raportin esilläpito ,3 14,5 1,0 0,1 Jaostopäällikkö Annika Nurttila, Tuoteturvallisuusyksikkö 8

9 Koostumus (IEH) Havaintorivi Tarkastusten lkm A % B % C % D % Lisäaineet, aromit ja entsyymit 91 83,5 8,8 6,6 1,1 Ravitsemuksellinen täydentäminen ,0 0,0 0,0 0,0 Muuntogeeniset ainesosat 16 93,8 6,3 0,0 0,0 Uuselintarvikkeet ja uudet prosessit 3 100,0 0,0 0,0 0,0 Jaostopäällikkö Annika Nurttila, Tuoteturvallisuusyksikkö 10

10 Toimintaympäristön muutos haastaa valvontaa 1 Myynti- ja markkinointikanavat jatkuvassa muutostilassa, myyntiä ja markkinointia monikanavaisesti, toimijat ketteriä ehtiikö valvontaviranomainen perässä? Yritysten ketjuuntuminen, ylikansallinen omistus, ylikansalliset, pitkät toimitusketjut, etämyynti lisääntyy Toimija- ja toimintakenttä muuttuvat, toimijan käsite ja vastuut hämärtyvät välittäjät, virtuaali- ja renkitoimijat ym. Perinteistä valvonnan tulokulmaa elintarvikehuoneisto laitos laajennettava käsittämään monimutkaistuvaa ja ketjuuntuvaa toimintaa Petoksellinen toiminta tunnistaminen ja jämerä puuttuminen osaksi asiakaslähtöistä toimintaa Mikäli näin ei toimita -> Säädösten mukaan toimivien toimijoiden elintila kapenee -> merkittäviä kansantaloudellisia vaikutuksia Suuri tarve kehittää valvontamenetelmiä ja työkaluja vastaamaan uuteen toimija- ja toimintakenttään. Jaostopäällikkö Annika Nurttila, Tuoteturvallisuusyksikkö 11

11 Toimintaympäristön muutos haastaa valvontaa 2 Hallinnollisten rakenteiden muutokset ja digitalisaatio, mm. Maakuntauudistus VATI Byrokratian purku etäännytäänkö terveys- ja turvallisuusmaailmasta vrt. toimijoiden toimintaedellytysten parantaminen/varmistaminen Alkutuotannon rakennemuutos Tilamäärä vähenee, tilakoko kasvaa Tuotanto keskittyy Osaamisen merkitys kasvaa Jos huono taloudellinen tilanne jatkuu -> hyvien tuotantotapojen ja säännösten noudattaminen vähenee? Jaostopäällikkö Annika Nurttila, Tuoteturvallisuusyksikkö 12

12 Lopuksi Kertyvä tilastotieto aktiivisesti palvelemaan valvonnan riskiperusteista kohdentamista ja yhdenmukaistamista AVI- ja valvontayksikkökohtaisesti vertailut Valvonnan kattavuus valvontakohteet, tarkastettavat asiat Evirassa valvontatietojen analysointi ja hyödyntäminen valvonnan ohjaamisessa Jaostopäällikkö Annika Nurttila, Tuoteturvallisuusyksikkö 13

13 Kiitos! Jaostopäällikkö Annika Nurttila, Tuoteturvallisuusyksikkö 14

Ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen valvontalomake IEH (päivitetty )

Ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen valvontalomake IEH (päivitetty ) Sivu 1/6 Ilmoitettujen elintarvikehuonstojen valvontalomake IEH01 2017 (päivitetty 1.1.2017) Tarkastuksen suorittaja: Tarkastuksen päivämäärä: Elintarvikehuonston nimi ja osoite: Markkinointinimi: Läsnä:

Lisätiedot

Ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen valvontalomake (IEH ) päivitetty

Ilmoitettujen elintarvikehuoneistojen valvontalomake (IEH ) päivitetty Sivu 1/6 Ilmoitettujen elintarvikehuonstojen valvontalomake (IEH01 1.1.2016) päivitetty 1.1.2016 Tarkastuksen suorittaja: Huonston nimi ja osoite: Markkinointinimi: Läsnä: 1. Omavalvontasuunnitelma 1.1.

Lisätiedot

PIENMEIJERIPÄIVÄT Hämeenlinna 14.11.2014 Sanna Tuomi Terveystarkastaja. Hämeenlinnan kaupunki

PIENMEIJERIPÄIVÄT Hämeenlinna 14.11.2014 Sanna Tuomi Terveystarkastaja. Hämeenlinnan kaupunki PIENMEIJERIPÄIVÄT Hämeenlinna 14.11.2014 Sanna Tuomi Terveystarkastaja Hämeenlinnan kaupunki 13.11.2014 Mikä on Oiva? Oiva-järjestelmä on Eviran määräämä tapa julkaista valvontatiedot. Valvontatietojen

Lisätiedot

Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen valvontalomake (HEH ), päivitetty

Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen valvontalomake (HEH ), päivitetty Hyväksyttyjen elintarvikehuonstojen valvontalomake (HEH01 2017), päivitetty 1.1.2017 Tarkastuksen suorittaja: Tarkastuksen päivämäärä: Huonston nimi ja osoite: Markkinointinimi: Läsnä: Toteutus 1 Hyväksymisvaatimusten

Lisätiedot

3. Puhtaanapito 3.1. Tilojen yleinen siisteys ja puhtaus Oiva-huomio: Toimenpide:

3. Puhtaanapito 3.1. Tilojen yleinen siisteys ja puhtaus Oiva-huomio: Toimenpide: Liite 1qs, Elintarvikkeiden myynti ja tarjoilu (13.1.2014) Sivu 1 / 5 Tarkastuksen suorittaja Tarkastuksen pvm Huoneiston nimi ja osoite Läsnä: Toteutus A B C D Ei sovelleta Ei tarkasteta 1. Omavalvontasuunnitelma

Lisätiedot

Alueelliset koulutuspäivät 2017

Alueelliset koulutuspäivät 2017 Elintarvikevalvonnan tulokset vuodelta 2016 ja johtopäätökset vuodelle 2018 Alueelliset koulutuspäivät 2017 19.9 Marjatta Rahkio. 10.10 Arja Kaiponen Leena Räsänen Elintarviketurvallisuus Suomessa vuonna

Lisätiedot

Hämeenlinna

Hämeenlinna Hämeenlinna 24.5.2016 MIKÄ OIVA? Valtakunnallista uutta elintarvikevalvonnan tietojen julkistamisjärjestelmää kutsutaan Oivaksi. Valvontatietojen julkistaminen perustuu elintarvikelakiin (23/2006). MIKÄ

Lisätiedot

OIVA -valvontatietojen julkistaminen. Elintarviketurvallisuusvirasto Valvontaosasto

OIVA -valvontatietojen julkistaminen. Elintarviketurvallisuusvirasto Valvontaosasto OIVA -valvontatietojen julkistaminen Elintarviketurvallisuusvirasto 1 Mikä Oiva? Valtakunnallista uutta elintarvikevalvonnan tietojen julkistamisjärjestelmää kutsutaan Oivaksi. Valvontatietojen julkistaminen

Lisätiedot

OIVA VALVONTATIETOJEN JULKISTAMINEN

OIVA VALVONTATIETOJEN JULKISTAMINEN OIVA VALVONTATIETOJEN JULKISTAMINEN Oiva- infopäivät elintarvikealan toimijoille Kesäkuu 2013 Kalajoen kaupunki Ympäristöterveydenhuolto / terveystarkastajat Tarkastettavat asiat koottu 18 ryhmään (elintarvikkeiden

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita

Ajankohtaisia asioita Ajankohtaisia asioita Carmela Hellsten Oivatuloksia 2016 Laitokset 537 tarkastusta 16% 1% 39% Vähittäismyynti 4099 tarkastusta 13% 1% 47% 44% 39% A B C D A B C D 1 Laitosten Oivatuloksia Kala-alan laitoksissa

Lisätiedot

Ohjeet alkutuotannon elintarvikevalvontaan

Ohjeet alkutuotannon elintarvikevalvontaan 1/5 Ohjeet alkutuotannon elintarvikevalvontaan Viimeisin päivitys 27.12.2017 Asiakokonaisuuden ja tarkastettavan asian numero ja nimi Ohje-nro / versio / viimeisin päivitys 1 Yleiset elintarvikkeiden alkutuotantoa

Lisätiedot

Valvontatietojen julkistaminen, OIVA:n tilannekatsaus

Valvontatietojen julkistaminen, OIVA:n tilannekatsaus Valvontatietojen julkistaminen, OIVA:n tilannekatsaus Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 13.5.2014 Mia Piipari Elintarvikehygieniayksikkö Tilastoja Oivasta Tilastot päivitetään ennen

Lisätiedot

Kemialliset tutkimukset elintarvikkeiden vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi (Eviran ohje 17069/1)

Kemialliset tutkimukset elintarvikkeiden vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi (Eviran ohje 17069/1) Kemialliset tutkimukset elintarvikkeiden vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi (Eviran ohje 17069/1) Marika Jestoi Evira/Tuoteturvallisuusyksikkö Yleistä ohjeistusta aiheesta toivottu jo pitkään miten

Lisätiedot

KUTI vuodenvaihteessa ja tietovarasto

KUTI vuodenvaihteessa ja tietovarasto KUTI vuodenvaihteessa ja tietovarasto Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2.9.2015 Katri Klingberg Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Kuti-kokonaisuus valmistuu Puuttuvat osat valmistuvat

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus LÄHETTÄJÄ Kuopion kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue, ympäristöterveydenhuolto PL 1199 70211 KUOPIO Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASTAANOTTAJA Riistaveden palvelukoti Riistaveden Palvelukoti

Lisätiedot

Ravintolisien valvonta - omavalvonta ja sen valvonta

Ravintolisien valvonta - omavalvonta ja sen valvonta Ravintolisien valvonta - omavalvonta ja sen valvonta Ravintolisäseminaari Helsingin yliopiston pieni juhlasali Ravintolisätoimijan velvollisuudet (1) - toiminta Elintarvikealan toimijan on noudatettava

Lisätiedot

Heikki & Ilkka & Sauli Oy, Keinulaudantie 5, HELSINKI

Heikki & Ilkka & Sauli Oy, Keinulaudantie 5, HELSINKI LÄHETTÄJÄ Helsingin kaupunki, ympäristöpalvelut PL 500 00099 HELSINGIN KAUPUNKI VASTAANOTTAJA Heikki & Ilkka & Sauli Oy Kolmen Kaverin Jäätelö Oy Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta Pvm 19.7.2017 Tapahtumatunnus

Lisätiedot

Toimija Kaffeteria Kuopion Mummola Avoin yhtiö, Kaffeteria Kuopion Mummola, Puijonkatu 27, KUOPIO

Toimija Kaffeteria Kuopion Mummola Avoin yhtiö, Kaffeteria Kuopion Mummola, Puijonkatu 27, KUOPIO LÄHETTÄJÄ Kuopion kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue, ympäristöterveydenhuolto PL 1199 70211 KUOPIO Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASTAANOTTAJA Kaffeteria Kuopion Mummola Kaffeteria Kuopion

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Malviala Oy,

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Malviala Oy, LÄHETTÄJÄ Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuolto Kirjapainonkuja 2 63300 ALAVUS VASTAANOTTAJA Malviala Oy / Töysäläinen Malviala Oy Teollisuustie 4 63600 TÖYSÄ Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Vuoristo-yhtiöt Oy, 0115993-7

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Vuoristo-yhtiöt Oy, 0115993-7 LÄHETTÄJÄ Porvoon kaupunki Tekniikankaari 1 A 06100 PORVOO Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASTAANOTTAJA Kartanoravintola Haikon kartanon pääkeittiö Vuoristo-yhtiöt Oy Haikkoontie 114 06400 PORVOO

Lisätiedot

Oiva-järjestelmä. Esityksen sisältö

Oiva-järjestelmä. Esityksen sisältö AJANKOHTAISTA LABORATORIORINTAMALLA Evira 30.9.-1.10.2015, Helsinki Laatija: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Elintarvikehygieniayksikkö & Tuoteturvallisuusyksikkö Esittäjä: Ylitarkastaja Annika Pihlajasaari

Lisätiedot

Alkutuotannon elintarvikevalvonta - valvontalomake

Alkutuotannon elintarvikevalvonta - valvontalomake 1/8 lkutuotannon elintarvikevalvonta - valvontalomake Tarkastuksen suorittaja: lkutuotantopaikan nimi ja osoite: Läsnä: Toteutus 1 Ylset elintarvikkden alkutuotantoa koskevat vaatimukset 1.1. lkutuotantopaikkailmoitus

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus LÄHETTÄJÄ Kotkan ympäristökeskus Kotkantie 6 48200 KOTK VSTNOTTJ Kahvila Messi Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta Pvm 16.10.2017 Tapahtumatunnus Kirkkokatu

Lisätiedot

OIVA valvontatietojen julkistaminen

OIVA valvontatietojen julkistaminen OIVA valvontatietojen julkistaminen Oiva- asteikko 2 Miten luet Oivaraporttia Tarkastettavat asiat koottu 18 ryhmään vähittäismyynti ja tarjoilu 1. Omavalvontasuunnitelma 2. Tilojen ja välineiden soveltuvuus,

Lisätiedot

Raportti 2/2014 Elintarvikkeiden tarjoilu- ja myyntipaikkojen tarkastukset 2013

Raportti 2/2014 Elintarvikkeiden tarjoilu- ja myyntipaikkojen tarkastukset 2013 Raportti 2/2014 Elintarvikkeiden tarjoilu- ja myyntipaikkojen tarkastukset 2013 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 1 2. OIVA-RAPORTOINTIJÄRJESTELMÄ... 1 2.1 Arviointiasteikko... 1 2.2 Tarkastettavat asiat...

Lisätiedot

Pakkausmerkintöjen valvonta ja Oiva?

Pakkausmerkintöjen valvonta ja Oiva? Pakkausmerkintöjen valvonta ja Oiva? Toimijan omavalvonta Viranomaisvalvonta Kuluttajat 16.10.2014 Toimijan omavalvonta Lähtökohta: Toimiva omavalvontasuunnitelma Toimija varmistaa vaatimusten toteutumisen

Lisätiedot

Arviointiasteikko: A = hyvä, B = tyydyttävä, C = välttävä, D = huono

Arviointiasteikko: A = hyvä, B = tyydyttävä, C = välttävä, D = huono 1 Tarkastuksen suorittajan nimi: Tarkastuksen päivämäärä: Laitoksen nimi: tulee esitäytettynä KUTI 1 -tietona Hyväksymisnumero: tulee esitäyt. KUTI 1 -tietona Läsnä: 1 Yleistä 1.1 Tilojen sijoittelu (ristikontaminaation

Lisätiedot

Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen valvontatietojen julkistaminen. EHY:n koulutuspäivät Säätytalolla 17.4.2015 Nina Kaario, ylitarkastaja, Evira

Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen valvontatietojen julkistaminen. EHY:n koulutuspäivät Säätytalolla 17.4.2015 Nina Kaario, ylitarkastaja, Evira Hyväksyttyjen elintarvikehuoneistojen valvontatietojen julkistaminen EHY:n koulutuspäivät Säätytalolla 17.4.2015 Nina Kaario, ylitarkastaja, Evira Oiva:n laajentuminen 2013-2015 Oiva I: 2013 Vähittäismyynti-

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Smansmak Oy,

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Smansmak Oy, LÄHEÄJÄ Kuopion kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue, ympäristöterveydenhuolto Microkatu 1 70210 KUOPIO arkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASAANOAJA Fit Wok Kuopio Smansmak Oy Pvm 6.7.2018 apahtumatunnus

Lisätiedot

Tuotekohtaiset omavalvonnan vaatimukset

Tuotekohtaiset omavalvonnan vaatimukset Tuotekohtaiset omavalvonnan vaatimukset Tytti Itkonen Evira / TUTU Valtakunnalliset elintarvikevalvonnan koulutuspäivät 2012 1 Tuotekohtaisella omavalvonnalla Tarkoitetaan tässä omavalvontaa, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Annan Villiliha Oy,

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Annan Villiliha Oy, LÄHEÄJÄ Helsingin kaupungin ympäristökeskus PL 500 00099 HELSINGIN KUPUNKI VSNOJ nnan Villiliha Oy nnan Villiliha Oy Vanha Kauppahalli 00130 HELSINKI arkastuskertomus Elintarvikevalvonta Pvm 4.5.2015 apahtumatunnus

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus LÄHETTÄJÄ Kuopion kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue, ympäristöterveydenhuolto PL 1199 70211 KUOPIO Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASTAANOTTAJA Itä-suomen yliopiston ylioppilaskunnan kioski,

Lisätiedot

Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3

Johdanto... 3. 1 Tarkastukset... 3 Liite I Liite I 2 (7) Sisällysluettelo Johdanto... 3 1 Tarkastukset... 3 a) Elintarvikehuoneistojen ilmoitusten ja hakemusten käsittelyyn liittyvät tarkastukset 3 b) Säännöllisen valvonnan tarkastukset...

Lisätiedot

Mitä kunnan ympäristöterveydenhuolto tekee? INTO Elintarviketurvallisuusyksikön päällikkö Riikka Åberg

Mitä kunnan ympäristöterveydenhuolto tekee? INTO Elintarviketurvallisuusyksikön päällikkö Riikka Åberg Mitä kunnan ympäristöterveydenhuolto tekee? INTO 2018 7.11. 2018 Elintarviketurvallisuusyksikön päällikkö Riikka Åberg Ympäristöterveydenhuolto Elintarvikelaki Terveydensuojelulaki (asuntojen sisäilma,

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Hoan Cafe, 2326291-9

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Hoan Cafe, 2326291-9 LÄHETTÄJÄ Helsingin kaupungin ympäristökeskus PL 500 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASTAANOTTAJA Cafe Airo Hoan Cafe Merikannontie 3 B 00260 HELSINKI Pvm 1.6.2015 Tapahtumatunnus

Lisätiedot

Ajankohtaiset elintarvikelainsäädännön muutokset ja niiden toimeenpano

Ajankohtaiset elintarvikelainsäädännön muutokset ja niiden toimeenpano Ajankohtaiset elintarvikelainsäädännön muutokset ja niiden toimeenpano Ylitarkastaja Mia Piipari Elintarvikehygieniayksikkö 6.3.2012 Uudistunut elintarvikelaisäädäntö Elintarvikelaki (23/2006) muutos 352/2011

Lisätiedot

EVO-hanke 2012: Lisäainevalvonnan opastavat tarkastukset perehdytystä lisäainevalvontaan

EVO-hanke 2012: Lisäainevalvonnan opastavat tarkastukset perehdytystä lisäainevalvontaan EVO-hanke 2012: Lisäainevalvonnan opastavat tarkastukset perehdytystä lisäainevalvontaan Valtakunnalliset elintarvikevalvonnan koulutuspäivät Tampereella 24.-25.1.2012 Kirsi-Helena Kanninen (kirsi-helena.kanninen@evira.fi,

Lisätiedot

Saga Lakeudenlinna, Kutojankatu 6, SEINÄJOKI

Saga Lakeudenlinna, Kutojankatu 6, SEINÄJOKI LÄHETTÄJÄ Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuolto Ravitie 8 B 60120 SEINÄJOKI VASTAANOTTAJA Saga Lakeudenlinna Saga Care Finland Oy Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta Pvm 12.7.2018 Tapahtumatunnus

Lisätiedot

Mannerheimintie 50, HELSINKI

Mannerheimintie 50, HELSINKI Lähettäjä Helsingin kaupunki, ympäristöpalvelut PL 58235 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Tarkastuskertomus Elintarviketoimiala Pvm Tapahtumatunnus 17.5.2019 1030862 1 (5) Vastaanottaja Crowne Plaza Helsinki Hotel

Lisätiedot

Valvontasuunnitelmaan sisältyvä seuranta-/jälkitarkastus. Hakasen kahvila Rautatienkatu, Rautatienkatu 12, TAMPERE

Valvontasuunnitelmaan sisältyvä seuranta-/jälkitarkastus. Hakasen kahvila Rautatienkatu, Rautatienkatu 12, TAMPERE LÄHEÄJÄ ampereen kaupunki, ympäristöterveys Frenckellinaukio 2 B 33100 AMPERE arkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASAANOAJA Hakasen kahvila Rautatienkatu Hakasen Leipomo Oy Pvm 10.3.2017 apahtumatunnus

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Leipäsirkus Oy,

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Leipäsirkus Oy, LÄHETTÄJÄ Kuopion kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue, ympäristöterveydenhuolto Savilahdentie 6 B 2 krs 70210 KUOPIO Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta VSTNOTTJ Leipäsirkus Oy Leipäsirkus Oy Pvm

Lisätiedot

OIVA Valvontatietojen julkistaminen

OIVA Valvontatietojen julkistaminen OIVA Valvontatietojen julkistaminen Mikä Oiva on? Valtakunnallista uutta elintarvikevalvonnan tietojen julkistamisjärjestelmää kutsutaan Oivaksi. Valvontatietojen julkistaminen perustuu elintarvikelakiin

Lisätiedot

Erityisruokavaliovalmisteiden lainsäädäntö muuttui miten muuttuu valvonta?

Erityisruokavaliovalmisteiden lainsäädäntö muuttui miten muuttuu valvonta? Erityisruokavaliovalmisteiden lainsäädäntö muuttui miten muuttuu valvonta? Jaostopäällikkö, ylitarkastaja Annika Nurttila, Tuoteturvallisuusyksikkö Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät

Lisätiedot

Oiva-arviointiohjeet ilmoitetuille elintarvikehuoneistoille

Oiva-arviointiohjeet ilmoitetuille elintarvikehuoneistoille Oiva-arviointiohjeet ilmoitetuille elintarvikehuoneistoille Oiva-arviointiohjeisiin sisältyvät Eviran ohjeet nro 10205-10243 ja 10245-10262. Alempaa näet ohjeiden otsikot (KUTI-rivit) numeroineen, ohjeen

Lisätiedot

Tullilaboratorion rooli - kolmasmaatuonti, sisämarkkinat ja analyysimenetelmiä Riskinarviointiseminaari

Tullilaboratorion rooli - kolmasmaatuonti, sisämarkkinat ja analyysimenetelmiä Riskinarviointiseminaari Tullilaboratorion rooli - kolmasmaatuonti, sisämarkkinat ja analyysimenetelmiä Riskinarviointiseminaari 6.11.2015 Terhi Andersson Tullilaboratorio Historia Perustettu 1907 Nykyinen rakennus 1979, n. 4200

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus LÄHEÄJÄ Helsingin kaupungin ympäristökeskus PL 500 00099 HELSINGIN KAUPUNKI VASAANOAJA Valkoinen Risti Oy Valkoinen Risti - Vita Korset Ab arkastuskertomus Elintarvikevalvonta Pvm 16.3.2017 apahtumatunnus

Lisätiedot

Tarkastusprosessi. Oivallinen. TARKASTUS KERTOMUS TOIMIJALLE X+6 vrk. Seuraava valvontasuunnitelman TARKASTUS- PÄIVÄ X. mukainen tarkastus

Tarkastusprosessi. Oivallinen. TARKASTUS KERTOMUS TOIMIJALLE X+6 vrk. Seuraava valvontasuunnitelman TARKASTUS- PÄIVÄ X. mukainen tarkastus OIVA -valvontatietojen julkistaminen Oiva- infopäivät elintarvikealan toimijoille Kesäkuu 2013, Posion ja Taivalkosken kunnat Ympäristöterveydenhuolto, Terveysvalvonta Päivi Klemola, Netta Lummela 12.6.2013

Lisätiedot

Oivahymy-pilotin kokemukset ja jatkosuunnitelmat. 24.-25.1.2012 Elintarvikevalvonnan valtakunnalliset koulutuspäivät Tampere Ulla Poutiainen, SULO

Oivahymy-pilotin kokemukset ja jatkosuunnitelmat. 24.-25.1.2012 Elintarvikevalvonnan valtakunnalliset koulutuspäivät Tampere Ulla Poutiainen, SULO Oivahymy-pilotin kokemukset ja jatkosuunnitelmat 24.-25.1.2012 Elintarvikevalvonnan valtakunnalliset koulutuspäivät Tampere, SULO Oivahymy Tausta Mitä pilotissa tehtiin Kokemukset pilotista Jatkosuunnitelmat

Lisätiedot

M-kauppa Arabia, Hämeentie 135, HELSINKI

M-kauppa Arabia, Hämeentie 135, HELSINKI LÄHEÄJÄ Helsingin kaupungin ympäristökeskus PL 500 00099 HELSINGIN KAUPUNKI arkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASAANOAJA M-kauppa Arabia M-pikamarket PKS osakeyhtiö Hämeentie 135 00560 HELSINKI Pvm

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet 1 (7) JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Asematie ILMAJOKI

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet 1 (7) JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Asematie ILMAJOKI Lähettäjä JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Asematie 5 60800 ILMAJOKI Vastaanottaja Jurvan Yhtenäiskoulun keskuskeittiö Tarkastuskertomus Elintarviketoimiala Pvm Tapahtumatunnus Diaarinumero 1.4.2019

Lisätiedot

Liha-alan laitoksen perustaminen

Liha-alan laitoksen perustaminen Liha-alan laitoksen perustaminen Marjo Ruusunen Webinaari, 31.10.2017 Yhteistyössä: Eviran Pk-neuvontahanke ja Lähiruoan valtakunnallinen koordinaatiohanke Yleistä elintarvikeyrityksen perustamisesta Yleisiä

Lisätiedot

Laatusertifikaattien hyödyntäminen elintarvikevalvonnassa tarkastukset ja auditoinnit

Laatusertifikaattien hyödyntäminen elintarvikevalvonnassa tarkastukset ja auditoinnit Laatusertifikaattien hyödyntäminen elintarvikevalvonnassa tarkastukset ja auditoinnit EHY:n koulutuspäivät 14-15.4.2016 Janne Lundén elintarvikevalvonnan yliopistonlehtori Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden

Lisätiedot

Oiva-valvontatietojen julkistaminen ohje (luonnos) Valvontatietojen julkistamisjärjestelmän ohje

Oiva-valvontatietojen julkistaminen ohje (luonnos) Valvontatietojen julkistamisjärjestelmän ohje Esittelijät Sivu/sivut 1 / 18 Valvontatietojen julkistamisjärjestelmän ohje Tämän ohjeen tarkoitus on kuvata ja ohjata valvontatietojen julkistamisjärjestelmää. Ohje on tarkoitettu kaikille elintarvikevalvontaa

Lisätiedot

Vilja- ja kasvisala - Leipomotuotteiden valmistus, helposti pilaantuvia tuotteita Vilja- ja kasvisala - Ruoka- ja kahvileipien valmistus

Vilja- ja kasvisala - Leipomotuotteiden valmistus, helposti pilaantuvia tuotteita Vilja- ja kasvisala - Ruoka- ja kahvileipien valmistus LÄHEÄJÄ Kuopion kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue, ympäristöterveydenhuolto Savilahdentie 6 B 2 krs. 70210 KUOPIO arkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASAANOAJA Pvm 30.3.2017 apahtumatunnus 484265

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019

ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019 Liite 4 a) ELINTARVIKEVALVONNAN SUUNNITELMA 2019 Elintarvikevalvonnan ajankohtaista v. 2019 Ympäristöterveydenhuollon keskitetyn toiminnanohjaus- ja tiedonhallintajärjestelmän (VATI) käyttöönotto vuoden

Lisätiedot

Elintarvikehuoneiston omavalvontasuunnitelma ja kirjanpito eivät ole tarkastettavissa.

Elintarvikehuoneiston omavalvontasuunnitelma ja kirjanpito eivät ole tarkastettavissa. Lähettäjä JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Asematie 5 60800 ILMAJOKI Vastaanottaja KURIKAN KAUPUNKI Tarkastuskertomus Elintarviketoimiala Pvm Tapahtumatunnus Diaarinumero 3.5.2019 1025344 103/2019

Lisätiedot

Alkutuotantopaikan nimi ja osoite: Läsnä:

Alkutuotantopaikan nimi ja osoite: Läsnä: 1/8 Elintarvikkedn alkutuotantopaikkojen valvontalomake TE -merkintä oittaa täydentävien ehtojen indikaattorikohtaa. Jos ko. kohdassa havaitaan puute, kunnan tulee toimittaa astuskertomus aluehallintovirastoon.

Lisätiedot

Kotileipomo Liepuska, Kaunisahontie 37, NILSIÄ

Kotileipomo Liepuska, Kaunisahontie 37, NILSIÄ LÄHEÄJÄ Kuopion kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue, ympäristöterveydenhuolto PL 1199 70211 KUOPIO arkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASAANOAJA Kotileipomo Liepuska Liepuskan Herkkupaja Oy Pvm

Lisätiedot

KUTI-YHTI. Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät Minna-Maija Väänänen

KUTI-YHTI. Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät Minna-Maija Väänänen KUTI-YHTI Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 7.-8.10.2014 Minna-Maija Väänänen Mihin KUTI-YHTIä ( Vati ) tarvitaan? (1/2) Mitä mitataan ja seurataan? Riittävyyttä ja vaikuttavuutta (saavutetaanko

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet 1 (5) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL IISALMI

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet 1 (5) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL IISALMI Lähettäjä Ylä-Savon SOE kuntayhtymä PL 4 74101 IISLMI arkastuskertomus Elintarviketoimiala Pvm apahtumatunnus 13.3.2019 1004620 1 (5) Vastaanottaja Ravintola isakello Hingunniementie 98 74700 KIURUVESI

Lisätiedot

Oiva-arviointiohjeet hyväksytyille elintarvikehuoneistoille

Oiva-arviointiohjeet hyväksytyille elintarvikehuoneistoille Oiva-arviointiohjeisiin sisältyvät Eviran ohjeet nro 10205, 10232-10243, 10245,10249-10252, 10256-10322 ja 10324-10333 Alempaa näet ohjeiden otsikot (KUTI-rivit) numeroineen, ohjeen numeron, ohjeen version

Lisätiedot

Ohje kunnalle elintarvikevalvonnan ja eläinten terveys- ja hyvinvointivalvonnan raportoimiseksi aluehallintoviranomaisille (VASU-raportti)

Ohje kunnalle elintarvikevalvonnan ja eläinten terveys- ja hyvinvointivalvonnan raportoimiseksi aluehallintoviranomaisille (VASU-raportti) Vastuuhenkilö Eeva Fieandt Sivu/sivut 1 / 9 Laatija Eeva Fieandt Toimintaohje 11009/3 Hyväksyjä Erkki Koskinen Käyttöönotto 1.1.2010 Valvontaosasto Ohje kunnalle elintarvikevalvonnan ja eläinten terveys-

Lisätiedot

TRE:572/ /2017

TRE:572/ /2017 1 (5) Watami Sushi Watami Sushi Oy Suvantokatu 10 33100 TAMPERE TRE:572/06.10.01/2017 WATAMI SUSHI OY:N KUULEMINEN ELINTARVIKELAIN 55 :N MUKAISESTA MÄÄRÄYKSESTÄ JA 68 :N MUKAISESTA UHKASAKOSTA Toimija

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus LÄHEÄJÄ Kuopion kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue, ympäristöterveydenhuolto PL 1199 70211 KUOPIO arkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASAANOAJA Savox ukeva-työvalmennussäätiö sr Pvm 17.5.2018 apahtumatunnus

Lisätiedot

OIVA VALVONTATIETOJEN JULKISTAMINEN

OIVA VALVONTATIETOJEN JULKISTAMINEN OIVA VALVONTATIETOJEN JULKISTAMINEN Oiva- infopäivät elintarvikealan toimijoille Kesäkuu 2013 Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Raisa Romppanen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 1 Mitä Oiva on?

Lisätiedot

PAKKAUSMERKINTÖJEN VALVONTA

PAKKAUSMERKINTÖJEN VALVONTA PAKKAUSMERKINTÖJEN VALVONTA http://www.evira.fi/files/attachments/fi/evira/lomakkeet_ja_ohjeet/elintarvikkeet/pakkausmerkinnat/pakkausmerkintojen_valvontaohje_versio_4_1.pdf Pakkausmerkintäseminaari 30.5.2013

Lisätiedot

Eviran ohje Raakamaidon ja ternimaidon tuotannon ja myynnin valvonnasta

Eviran ohje Raakamaidon ja ternimaidon tuotannon ja myynnin valvonnasta Eviran ohje Raakamaidon ja ternimaidon tuotannon ja myynnin valvonnasta 1 Evira / Elintarvikehygieniayksikkö Ylitarkastaja Noora Tolin Esityksen sisältö Määritelmät Ohjeen tarkoitus ja sisältö Raakamaidon

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Kaarina Kärnä 6.5.2015 Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät Porissa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Kaarina Kärnä 6.5.2015 Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät Porissa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Kaarina Kärnä 6.5.2015 Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät Porissa Maauimaloiden, kylpylöiden ja uimahallien turvallisuus valvontaprojekti alkaa!

Lisätiedot

Oiva-arviointiohjeet ja Oiva-yleisohje

Oiva-arviointiohjeet ja Oiva-yleisohje Oiva-arviointiohjeet ja Oiva-yleisohje Oiva-arviointiohjeisiin sisältyvät Eviran ohjeet nro 10205-10262. Alempaa näet ohjeiden otsikot (KUTI-rivit) numeroineen, ohjeen numeron, ohjeen version ja ohjeen

Lisätiedot

Miten selviän helpommin raportoinnista

Miten selviän helpommin raportoinnista Miten selviän helpommin raportoinnista Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 7.-8.10.2014 Katri Klingberg Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Pienin askelin kohti yhteistä hyvää Kertakirjaaminen

Lisätiedot

Villikasvit ja tuoteturvallisuus erityistä huomioitavaa elintarvikelainsäädännöstä

Villikasvit ja tuoteturvallisuus erityistä huomioitavaa elintarvikelainsäädännöstä Villikasvit ja tuoteturvallisuus erityistä huomioitavaa elintarvikelainsäädännöstä Ylitarkastaja Tuoteturvallisuusyksikkö Valvontaosasto Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Esityksen sisältö Elintarvike

Lisätiedot

Oiva-arviointiohjeet ilmoitetuille elintarvikehuoneistoille

Oiva-arviointiohjeet ilmoitetuille elintarvikehuoneistoille Oiva-arviointiohjeet ilmoitetuille elintarvikehuoneistoille Oiva-arviointiohjeisiin sisältyvät Eviran ohjeet nro 10205-10243 ja 10245-10262,10324-10327, 10331-10333 ja 10335 sekä ohje 18248 Alempaa näet

Lisätiedot

Oiva-arviointiohjeet ilmoitetuille elintarvikehuoneistoille

Oiva-arviointiohjeet ilmoitetuille elintarvikehuoneistoille Oiva-arviointiohjeet ilmoitetuille elintarvikehuoneistoille Oiva-arviointiohjeisiin sisältyvät Eviran ohjeet nro 10205-10243 ja 10245-10262,10324-10327, 10331-10332 sekä ohje 18248 Alempaa näet ohjeiden

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet 1 (6) JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Asematie ILMAJOKI

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet 1 (6) JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Asematie ILMAJOKI Lähettäjä JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Asematie 5 60800 ILMAJOKI Vastaanottaja Kurikan Yhteiskoulu, keskuskeittiö arkastuskertomus Elintarviketoimiala Pvm apahtumatunnus Diaarinumero 21.3.2019

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Bowl D1ner Oy,

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Bowl D1ner Oy, LÄHEÄJÄ Kuopion kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue, ympäristöterveydenhuolto Savilahdentie 6 B 2 krs 70210 KUOPIO arkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASAANOAJA Lounashuone Voltti Bowl D1ner Oy

Lisätiedot

Ravintolatoiminnan aloittaminen - Kertaustehtävät, lisätietoa

Ravintolatoiminnan aloittaminen - Kertaustehtävät, lisätietoa Ravintolatoiminnan aloittaminen - Kertaustehtävät, lisätietoa Ravintolan perustaminen 1. Mikä seuraavista lauseista pitää paikkansa? a) Voit perustaa ravintolan ihan mihin vain tilaan. b) Voit perustaa

Lisätiedot

Oiva-arviointiohjeet hyväksytyille elintarvikehuoneistoille

Oiva-arviointiohjeet hyväksytyille elintarvikehuoneistoille Oiva-arviointiohjeisiin sisältyvät Eviran ohjeet nro 10205, 10232-10243, 10245,10249-10252 ja 12056-10307 Alempaa näet ohjeiden otsikot (KUTI-rivit) numeroineen, ohjeen numeron, ohjeen version ja ohjeen

Lisätiedot

Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä. Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12

Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä. Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12 Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12 Omavalvonnan säädökset Elintarvikelain 23/2006 mukaisesti kaikilla elintarvikealan toimijoilla on oltava

Lisätiedot

Ravintolisien valvonta

Ravintolisien valvonta Ravintolisien valvonta Ravintolisäseminaari 10.11.2017 Ylitarkastaja Päivi Levänti Ravintolisän määritelmä Ravintolisäasetus (MMMa 78/2010) määrittelee ravintolisän seuraavasti: Se on puristeena, kapselina,

Lisätiedot

Elintarvikekuljetusten valvonta. Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 6.5.2015 Ylitarkastaja Pirjo Korpela Evira

Elintarvikekuljetusten valvonta. Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 6.5.2015 Ylitarkastaja Pirjo Korpela Evira Elintarvikekuljetusten valvonta Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät 6.5.2015 Ylitarkastaja Pirjo Korpela Evira 1 Säädösten keskeiset tavoitteet Vaatimusten ja elintarvikevalvonnan

Lisätiedot

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN

ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN Liite nro: 3 KAINUUN MAAKUNTA KUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuolto ELINTARVIKEVALVONTASUUNNITELMAN 2006 TOTEUTUMINEN 2 Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 21. 3 2007 69 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 41/2007 vp. laeiksi elintarvikelain muuttamisesta ja Elintarviketurvallisuusvirastosta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 41/2007 vp. laeiksi elintarvikelain muuttamisesta ja Elintarviketurvallisuusvirastosta EDUSKUNNAN VASTAUS 41/2007 vp Hallituksen esitys laeiksi elintarvikelain muuttamisesta ja Elintarviketurvallisuusvirastosta annetun lain 1 :n 2 momentin kumoamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Monivuotinen kansallinen valvontasuunnitelma 2015-2019, osa I

Monivuotinen kansallinen valvontasuunnitelma 2015-2019, osa I Monivuotinen kansallinen valvontasuunnitelma 2015-2019, osa I Liitteiden 1-3 päivitys vuosille 2016-2017 Liite 1. Kasvintuotannon edellytysten ja kasvinterveyden toimenpiteet 2016-2017 Kasvintuotannon

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet 1 (5) JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Asematie ILMAJOKI

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimijalta edellytetyt toimenpiteet 1 (5) JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Asematie ILMAJOKI Lähettäjä JIK Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Asematie 5 60800 ILMAJOKI Vastaanottaja Jurvan terveysasema, keittiö arkastuskertomus Elintarviketoimiala Pvm apahtumatunnus Diaarinumero 26.3.2019 1012463

Lisätiedot

Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta. Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja

Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta. Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja Ajankohtaista eläinlääkintähuollosta Tiina-Mari Aro Ylitarkastaja VYHA-raportointi Tiedot kerättiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa VYHAssa Pysyviä tietoja ei kerätä vuosittain Muutoksia tulossa raportille

Lisätiedot

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Vuoristo-yhtiöt Oy, 0115993-7

Tarkastuskertomus. Havainnot ja toimenpiteet. Valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus. Toimija Vuoristo-yhtiöt Oy, 0115993-7 LÄHETTÄJÄ Porvoon kaupunki Tekniikankaari 1 A 06100 PORVOO VASTAANOTTAJA Haikon kartano Spa Cafe Vuoristo-yhtiöt Oy Haikkoontie 114 06400 PORVOO Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta Pvm 27.11.2013 Tapahtumatunnus

Lisätiedot

Watami Sushi Pvm Tarkastus tehtiin ennalta ilmoittamatta

Watami Sushi Pvm Tarkastus tehtiin ennalta ilmoittamatta LÄHEÄJÄ ampereen kaupunki, ympäristöterveys PL 487 33101 AMPERE arkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASAANOAJA Watami Sushi Watami Sushi Oy Pvm 18.11.2016 apahtumatunnus 434462 Suvantokatu 10 33100 AMPERE

Lisätiedot

Watami Sushi Pvm Valvontasuunnitelmaan sisältyvä seuranta-/jälkitarkastus. Tarkastus tehtiin ennalta ilmoittamatta

Watami Sushi Pvm Valvontasuunnitelmaan sisältyvä seuranta-/jälkitarkastus. Tarkastus tehtiin ennalta ilmoittamatta LÄHEÄJÄ ampereen kaupunki, ympäristöterveys PL 487 33101 AMPERE arkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASAANOAJA Watami Sushi Watami Sushi Oy Pvm 16.1.2017 apahtumatunnus Suvantokatu 10 33100 AMPERE Asia

Lisätiedot

Oiva-arviointiohjeet hyväksytyille elintarvikehuoneistoille

Oiva-arviointiohjeet hyväksytyille elintarvikehuoneistoille Oiva-arviointiohjeisiin sisältyvät Eviran ohjeet nro 10205, 10232-10243, 10245,10249-10252, 12056-10321 ja 10324-10333 Alempaa näet ohjeiden otsikot (KUTI-rivit) numeroineen, ohjeen numeron, ohjeen version

Lisätiedot

Uuselintarvikkeet ravintolisissä

Uuselintarvikkeet ravintolisissä Uuselintarvikkeet ravintolisissä Ylitarkastaja Tuoteturvallisuusyksikkö Valvontaosasto Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Esityksen sisältö Mitä tarkoitetaan uuselintarvikkeella? Lainsäädäntö Ravintolisätulkinta

Lisätiedot

ELINTARVIKEKONTAKTIMATERIAALIEN VALVONTA ELINTARVIKEHUONEISTOISSA. Merja Virtanen

ELINTARVIKEKONTAKTIMATERIAALIEN VALVONTA ELINTARVIKEHUONEISTOISSA. Merja Virtanen ELINTARVIKEKONTAKTIMATERIAALIEN VALVONTA ELINTARVIKEHUONEISTOISSA Merja Virtanen KONTAKTIMATERIAALIEN OIVA-TARKASTUKSET ELINTARVIKEHUONEISTOSSA 1/5 Tarkastus kohdistetaan elintarvikkeen kanssa kosketukseen

Lisätiedot

Oivatarkastus. Ympäristöpalvelut Helmi Haapavesi Oulainen Siikalatva Pyhäntä Vihanti

Oivatarkastus. Ympäristöpalvelut Helmi Haapavesi Oulainen Siikalatva Pyhäntä Vihanti Oivatarkastus Ympäristöpalvelut Helmi Haapavesi Oulainen Siikalatva Pyhäntä Vihanti Aikataulu Ympäristöpalvelut Helmessä Ympäristöpalvelut Helmen alueella Oivatarkastukset aloitetaan vähittäismyynnistä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys

Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUE Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä,

Lisätiedot

KONTAKTIMATERIAALIHANKKEESTA ESILLE NOUSSUTTA

KONTAKTIMATERIAALIHANKKEESTA ESILLE NOUSSUTTA KONTAKTIMATERIAALIHANKKEESTA ESILLE NOUSSUTTA Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 2.9. ja 7.10.2015, Oulu ja Tampere Ylitarkastaja Pirkko Kostamo, Evira 1 LÄHTÖKOHTIA HANKKEELLE Kontaktimateriaaleja

Lisätiedot

ESP osaksi Oiva-valvontaa vuonna 2020

ESP osaksi Oiva-valvontaa vuonna 2020 ESP osaksi Oiva-valvontaa vuonna 2020 Jaostopäällikkö Annukka Markkula Elintarvikemikrobiologian jaosto Elintarviketurvallisuusosasto Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät Rovaniemi 25.9.2019

Lisätiedot

Lihalaitoksen perustaminen. Leena Oivanen Ajankohtaista ruoka-alalla koulutuskiertue 2018

Lihalaitoksen perustaminen. Leena Oivanen Ajankohtaista ruoka-alalla koulutuskiertue 2018 Lihalaitoksen perustaminen Leena Oivanen 9. 11.4.2018 Ajankohtaista ruoka-alalla koulutuskiertue 2018 Mistä neuvoja lihalaitoksen perustamiseen? Neuvontaa saa mm. kunnan elintarvikevalvonnasta ja neuvontaorganisaatioilta

Lisätiedot

Alkoholi-, elintarvike- ja tupakkavalvonta

Alkoholi-, elintarvike- ja tupakkavalvonta Alkoholi-, elintarvike- ja tupakkavalvonta 5.1.2017 Alkoholivalvonta tunnusluvut Lupapalvelut - Anniskeluluvat - Vähittäismyyntiluvat - Jatkoaikaluvat Alkoholivalvonta palveluprosessi - Valvontapalvelut

Lisätiedot

OIVA valvontatietojen julkistaminen

OIVA valvontatietojen julkistaminen OIVA valvontatietojen julkistaminen Oivaasteikko 2 Veli-Matti Aittoniemi / MARA Oiva-prosessi 4 OIVA-ASIAKIRJAT Miten luet Oivaraporttia Tarkastettavat asiat koottu 18 ryhmään vähittäismyynti ja tarjoilu

Lisätiedot

Watami Sushi Pvm Valvontasuunnitelmaan sisältyvä seuranta-/jälkitarkastus. Tarkastus tehtiin ennalta ilmoittamatta

Watami Sushi Pvm Valvontasuunnitelmaan sisältyvä seuranta-/jälkitarkastus. Tarkastus tehtiin ennalta ilmoittamatta LÄHEÄJÄ ampereen kaupunki, ympäristöterveys PL 487 33101 AMPERE arkastuskertomus Elintarvikevalvonta VASAANOAJA Watami Sushi Watami Sushi Oy Pvm 27.2.2017 apahtumatunnus Suvantokatu 10 33100 AMPERE Asia

Lisätiedot

Tähtiniemen Juhlakartano, Tähtiniementie 29, KORPILAHTI

Tähtiniemen Juhlakartano, Tähtiniementie 29, KORPILAHTI LÄHETTÄJÄ Jyväskylän kaupunki, Ympäristöterveydenhuolto Eeronkatu 10 40720 JYVÄSKYLÄ VASTAANOTTAJA Tähtiniemen Juhlakartano Armi Unga Ky Tarkastuskertomus Elintarvikevalvonta Pvm 27.10.2017 Tapahtumatunnus

Lisätiedot