Etelä-Karjalan tulevaisuuskuva alueja väestörakenteen muutoksen näkökulmasta
|
|
- Urho Sariola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2017 Etelä-Karjalan tulevaisuuskuva alueja väestörakenteen muutoksen näkökulmasta VALTIOTIETEEN TOHTORI TIMO ARO
2 1 1. JOHDANTO Globaalit muutokset vaikuttavat aluerakenteeseen ja alueiden kehitykseen voimallisesti ja äkillisesti. Suomi ja sen alueet ovat siirtyneet yhteiskuntavaiheeseen, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Keskinäisriippuvuus on lisääntynyt kaikilla aluetasoilla. Langaton tiedonsiirto, digitalisaatio, tietoteknologia, automatisaatio ja robotisaatio muuttavat jatkossa entistä enemmän ihmisten työhön, asumiseen, liikkumiseen, liikenteeseen, vapaa- aikaan jne. liittyviä tottumuksia. Aluerakenteeseen ja aluekehitykseen muutokset heijastuvat viiveellä. Alueiden kyky reagoida ulkopuolisiin ja lyhyen aikavälin taloudellisiin häiriöihin korostuu muutostilanteissa. Aluerakenteen isot muutosvoimat liittyvät tällä hetkellä muun muassa kaupungistumiseen, keskittymis- ja harvenemiskehitykseen, liikenne- ja kasvukäytäviin perustuvaan vyöhykkeisyyteen, alueelliseen liikkuvuuteen, demografiseen muutospaineeseen ja globalisaatioon. Jokainen muutostrendi aiheuttaa eri- asteisia syy- ja seuraussuhteita alueiden kehitykseen, mutta ne ovat myös kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Kaikki muutosvoimat vaikuttavat aluerakenteeseen yhdessä ja erikseen enemmän keskittävästi kuin tasoittavasti. Aluerakenteella tarkoitetaan tämän analyysin yhteydessä väestön ja asumisen, muuttoliikkeen ja liikkuvuuden, työpaikkojen ja tuotannon, osaamisen, tutkimus- ja tuotekehityksen, toiminnan, palvelujen ja vapaa- ajan toimintojen sekä näitä toimintoja yhdistävän liikennejärjestelmän ja yhteyksien sekä muun infrastruktuurin ja luonnonvarojen alueellista sijoittumista. Aluerakenteen muutos kuvaa edellä mainittujen tekijöiden välisiä riippuvuus- ja vuorovaikutussuhteita. Tässä analyysissä keskitytään edellä mainittujen muutostrendien vaikutusten analysointiin sekä koko maan tasolla että Etelä- Karjalan tasolla. Jokainen muutostrendi käsitellään erikseen ja sen yhteydessä arvioidaan trendin mahdollisia vaikutuksia Etelä- Karjalan tulevaisuuskuvaan. Tulevaisuuskuvan laatimisen yhteydessä on hyödynnetty Etelä- Karjalaan liittyvää relevanttia taustamateriaalia. 2. KAUPUNGISTUMISET JA KESKITTYMINEN S uomi on harvaan asuttu ja monin tavoin myöhäiskaupungistunut, mutta nopeasti kaupungistunut maa. Kaupungistuminen tarkoittaa yksinkertaistettuna väestön keskittymistä suurille ja keskisuurille kaupunkialueille, mihin liittyy muun muassa sosiaalisia, taloudellisia ja alueellisia muutoksia. Suomi on kaupungistumisen kehityspolulla pikemminkin alku- kuin loppupäässä. Kaupungistumisen sijaan on syytä puhua kaupungistumisista. Kaupunkien ja kaupunkialueiden kasvu on sekä globaali että kansallinen ilmiö, mutta ei ole olemassa yhtä kaupunkipolitiikan, kaupunkialueiden kasvuun tai kaupungistumiseen liittyvää mallia, vaan kehitys tapahtuu eri tavalla ja eri voimakkuudella erilaisilla alueilla. Kaupunkialueiden kasvu ja laajeneminen vaihtelevat eri aluetasoilla, mutta samat perusperiaatteet ilmenevät ennen muuta alueiden keskus- ja reuna- alueiden välisinä kantokyky- ja olosuhde- eroina. Alue- ja yhdyskuntarakenteessa kaupungistuminen ilmenee samanaikaisesti sekä kaupunkien tiivistymisenä ja kaupunkialueiden laajenemisena liikennekäytävien suuntaisesti että reuna- ja haja- asutusalueiden vähittäisenä harvenemiskehityksenä. Alueiden ja jopa yksittäisten kuntien sisällä keskittymis- ja harvenemiskehitys etenevät samanaikaisesti. Kaupungistuminen vaikuttaa olevan luvun keskeisin aluerakenteen muutosvoima ja suuri yhteiskunnallinen muutos samoin kuin oli niin sanottu suuri muutto luvun vaihteessa. Kyse ei ole vain kaupunkien, kaupunkialueiden ja keskittymien kasvusta tai liikkuvuudesta kohti suurempia keskuksia, vaan yhä enemmän myös arvoihin, asenteisiin, preferensseihin, elämäntapaan ja identiteettiin kytkeytyvistä asioista. Suomessa on yhä enemmän toisen tai kolmannen polven kaupunkilaisia, joille kaupunkimainen elämäntapa on samankaltainen itsestäänselvyys ja osa identiteettiä kuin vanhempien ikäryhmien juuret ja siteet suhteessa maaseutuun. Kaupungeissa ja kaupunkialueilla tai taajamissa asuu tilastointitavasta riippuen % suomalaisista: neljä viidestä suomalaisesta asuu 20 (70) suurimmalla ja puolet kuudella
3 2 suurimmalla kaupunkiseudulla. Oulun yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen paikkatietoon perustuvassa kaupunki- maaseutu luokituksessa kaupunkialueet jaetaan kolmeen aluetyyppiin ja maaseutualueet neljään aluetyyppiin. Kaupunkialueet jaetaan luokittelussa sisempään ja uloimpaan kaupunkialueeseen sekä kaupungin kehysalueeseen ja maaseutualueet kaupungin läheiseen maaseutuun, maaseudun paikalliskeskuksiin, ydinmaaseutuun ja harvaan asuttuun maaseutuun. Kaupunkialueiden väkiluku kasvoi noin henkilöllä vuosina eli noin Helsingin asukasluvun verran. Kaupunkialueiden työpaikkamäärä kasvoi noin uudella työpaikalla vuosina eli Turun ja Tampereen nykyisen työpaikkamäärän verran. Kaupunkialueilla tarkoitetaan kaupunkien sisintä ja ulointa vyöhykettä sekä kaupunkien kehysaluetta. 14 suurimman yli asukkaan tai noin asukkaan kaupunkiseudun osuus koko maan osuudesta on 2/3 tai 4/5 osaa kaikilla keskeisillä aluetalouden, väestörakenteen ja elinvoimaisuuden tunnusluvuilla. Väestöennusteiden mukaan kaupunkien ja kaupunkiseutujen kasvu jatkuu edelleen lähitulevaisuudessa. Helsingin seudun ennakoidaan kasvavan maltillisen väestöennusteen mukaan noin asukkaalla vuosina Tampereen seudun ennakoidaan kasvavan noin , Oulun seudun , Turun seudun asukkaalla jne. Kymmenen suurimman kaupunkiseudun kasvu olisi väestöennusteen mukaan varovaisimmillaan noin asukasta ja nopeamman kasvun ennusteessa henkilöä vuoteen 2030 mennessä. 2.1 KAUPUNGISTUMINEN JA KESKITTYMINEN ETELÄ- KARJALAN ALUEELLA E telä- Karjalan maakunnassa asui vuoden 2016 lopussa asukasta, joista kaksi kolmesta (68,3 %) Lappeenrannan ja yksi kolmesta (31,7 %) Imatran seudulla. Alueella on yhteensä yhdeksän kuntaa, joiden asukasluku vaihtelee Rautjärven Lappeenrannan asukkaaseen. Etelä- Karjalan väkiluku väheni lähes henkilöllä vuosina Etelä- Karjalan väestön väheneminen perustui ensisijaisesti negatiiviseen luonnolliseen väestönlisäykseen (- 3348) ja muuttotappioon maan sisäisessä muuttoliikkeessä (- 2221). Sen sijaan Etelä- Karjalan nettomaahanmuutto (2734) oli positiivinen samoin kuin kaikissa muissakin maakunnissa. Etelä- Karjalassa on kaksi kaupunkia: Lappeenranta ja Imatra. Lappeenrannan kaupungin väkiluku kasvoi 950 henkilöllä vuosina Lappeenrannan väestönlisäys perustui täysin nettomaahanmuuttoon, sillä luonnollinen väestönlisäys ja kuntien välinen nettomuutto jäivät negatiivisiksi. Imatran kaupungin väkiluku väheni yli tuhannella ( ) henkilöllä seitsemän vuoden aikana. Imatran väestön supistuminen oli nopeasti laskevalla kehitysuralla erityisesti negatiivisen luonnollisen väestönlisäyksen ja kuntien välisestä muuttoliikkeestä kärsittyjen muuttotappioiden vuoksi. Etelä- Karjalan muiden kuntien väestönkehitys oli vuosina negatiivinen lukuun ottamatta Lemin kuntaa (+32). Väkiluku väheni Parikkalassa (- 759), Rautjärvellä (- 576), Ruokolahdella (- 493), Savitaipaleella (- 425), Luumäellä (- 330) ja Taipalsaaressa (- 75). Väestö väheni suhteellisesti eniten Rautjärvellä, Parikkalassa ja Savitaipaleella. Etelä- Karjalan väkiluku vähenee edelleen Tilastokeskuksen viimeisimmän konservatiivisen väestöennusteen mukaan noin henkilöllä (- 3,0 %) vuosina eli keskimäärin 195 henkilöllä vuodessa. Tilastokeskuksen ennusteen (2015) mukaan väkiluku kasvaa seuraavan kahden vuosikymmenen aikana vain Lappeenrannassa (+2,9 %) ja Lemissä (+0,9 %). Väkiluku supistuu ennusteen mukaan kaikissa muissa Etelä- Karjalan kunnissa. Väestö vähenee ennusteen mukaan jopa yli viidenneksellä Rautjärvellä (- 23,5 %) ja lähes viidenneksellä Parikkalassa (- 19,7 %), Ruokolahdella (- 18,1 %) ja Savitaipaleella (- 17,7 %). Etelä- Karjalan kaupungistumisaste on tilastointitavasta riippuen 72,3-83,3 %:in tasolla eli keskimäärin samaa tasoa kuin koko maassa. Maakunnan taajama- aste oli vuoden 2015 lopussa 83,3 % (koko maa 85,4 %). Taajama- aste oli Etelä- Karjalaa korkeampi vain Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Päijät- Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Varsinais- Suomessa. Kunnittain tarkasteltuna taajama- aste ylitti koko maan keskiarvon Imatralla (97,3 %) ja Lappeenrannassa (89,7 %). Parikkala oli ainoa maakunnan kunnista, jossa haja- asutusalueella asui enemmän väestöä kuin taajamissa. Etelä- Karjalan sisäinen keskittymis- ja harvenemiskehitys tulee esiin, kun tarkastellaan maakunnan kaupunki- ja maaseutualueiden väestökehitystä vuosina Etelä- Karjalan kaupunkialueiden väkiluku kasvoi asukkaalla ja maaseutualueiden väkiluku väheni henkilöllä. Kaupunkialueilla asui vuonna ,5 % maakunnan asukkaista ja vuoden 2015 lopussa 72,3 %. Väestö kasvoi sisemmällä (+3,2 %- yksikköä) ja uloimmalla
4 3 kaupunkialueella (+1,9 %- yks.) sekä kaupunkien kehysalueella (+0,7 %- yks.). Kaupunkialueilla asuvien osuus nousi yhteensä 5,8 %- yksiköllä neljännesvuosisadassa. Maaseutualueilla asui vuonna 1990 vastaavasti 32,2 % ja vuonna %. Väestö väheni maaseudun paikalliskeskuksissa (- 0,1 %- yksikköä), kaupungin läheisellä maaseudulla (- 0,7 %- yks.), ydinmaaseudulla (- 3,0 %- yks.) ja harvaan asutulla maaseudulla (- 1,5 %) vuosina Lappeenrannassa kaupunkialueilla asuvien osuus nousi 77,1 %:sta 81,3 %:iin ja Imatralla 98,6 %:sta 99,4 %:iin vuosina LIIKENNE- JA KASVUKÄYTÄVÄT SEKÄ VYÖHYKKEISYYS L iikennepolitiikalla, - yhteyksillä ja käytävillä sekä saavutettavuudella on vahva yhteys aluerakenteeseen. Liikennepoliittiset ratkaisut stimuloivat monin eri tavoin aluekehitystä, sillä ne luovat myönteisiä muutosvaikutuksia kaikille ei- liikenteellisille sosiaalisille ja taloudellisille vaikutuksille. Paremman ja sujuvamman saavutettavuuden ansiosta toiminnalliset työmarkkina- alueet laajenevat nopeammin kuin se tapahtuisi luonnollisen liikkuvuuden eli maan sisäisen muuttoliikkeen tai pendelöinnin seurauksena. Kun alueen markkinat laajenevat ja kasvavat, syntyy alueelle uusia keskittymiä. Se taas vaikuttaa myönteisesti uusien asukkaiden, yritysten ja investointien sijaintipäätöksiin alueelle. Saavutettavuus on keskeinen edellytys työmarkkina- alueiden väliselle ihmisten, palveluiden ja tavaroiden liikkuvuudelle. Liikenne- tai kasvukäytävät ja kasvuvyöhykkeet ovat esimerkki uudenlaisesta aluerakenteesta, jossa käytävät toimivat kehitystä ohjaavana fyysisenä ja toiminnallisena runkona. Vyöhykkeisyyteen perustuva käytäväkehitys ohittaa perinteiset hallinnolliset, maantieteelliset ja ohjelmalliset rajat. Tämä asettaa suuria haasteita erityisesti maankäytön suunnittelulle ja kaavoitukselle. Erityisesti suurten ja keskisuurten kaupunkiseutujen kaupunkirakenteen kehitykseen liittyy kaksi erityistä ja jopa vastakkaista kehityspiirrettä, joissa liikenneyhteyksillä ja väylillä on keskeinen merkitys: 1) suurin kasvupaine suuntautuu yhdyskuntarakenteen hajautuvan kehityksen jälkeen sisäänpäin ydinkaupunkeihin tukeutuen olemassa olevaan infrastruktuuriin ja liikenneverkkoon ja 2) kasvukehä laajenee nopeiden liikenneyhteyksien varteen tai läheisyyteen. Toisin sanoen kaupunkirakenne yhtäältä tiivistyy sisäänpäin ja toisaalta hajautuu liikennekäytävien kautta ulospäin. Liikenneyhteyksiin ja - infrastruktuuriin liittyvät investoinnit ovat aina suoraan sidoksissa paikkaan. Toimivien ja nopeampien yhteyksien kehittyminen vaikuttaa myönteisesti yritysten ja investointien sijaintipäätöksiin sekä ihmisten muuttopäätöksiin. Henkilöliikenneyhteyksien kehittymisellä on yhteys muuttoliikkeeseen korkeamman tuottavuuden alueille, alueiden väliseen työssäkäyntiin ja työasialiikkuvuuteen. Aluerakenteen ja saavutettavuuden välisestä yhteydestä löytyy sekä etäisyyteen (kilometriä) että matka- aikaan (minuuttia) liittyviä raja- arvoja, joilla on vaikutusta valittuun matkustustapaan. Lyhyemmät aikaetäisyydet paikkojen välillä nopeuttavat yhtenäisten työssäkäyntialueiden muodostumista ja tuovat liikenneväylien varrella olevia kaupunkeja lähemmäksi toisiaan. Lappeenrannan ja Imatran seudut ovat tältä osin erinomaisia esimerkkejä. Tietoteknologian ja digitalisaation kehitys ei ole toistaiseksi vähentänyt aikaan, paikkaan ja etäisyyteen liittyvää riippumattomuutta, vaan on ennakko- oletusten vastaisesti korostanut sekä keskittymien että ihmisten kasvokkain tapahtuvien kohtaamisten ja kontaktien merkitystä. Digitalisaation paradoksi aluekehittämisen kannalta lienee se, että se mahdollistaa samanaikaisesti sekä keskittämisen että hajauttamisen. Digitaaliyhteiskunnan ja kaupungistumisen välinen keskinäisyhteys on kuitenkin suurelta osin toistaiseksi kehityskulkuihin liittyvien arvailujen varassa.
5 4 3.1 LIIKENNE- JA KASVUKÄYTÄVÄT SEKÄ VYÖHYKKEISYYS ETELÄ- KARJALAN ALUEELLA E telä- Karjalan ulkoista ja sisäistä saavutettavuutta sekä liikenneinfrastruktuuria voidaan tarkastella useasta näkökulmasta. Alueiden kehityksen kannalta kriittisiä tekijöitä ovat sujuvat ja nopeat maantie-, rautatie- ja lentoyhteydet sekä aika- ja matkaetäisyys muihin kasvukeskuksiin. Etelä- Karjalan liikenneverkon ytimenä ovat valtatie kuusi, rautatieyhteys Helsinkiin ja Lappeenrannan lentokenttä. Etelä- Karjalan osalta nykytilanne on lupaava siltä osin, että kuutostiellä on käynnissä parannustyöt Taavetin ja Lappeenrannan välillä ja alue on saanut korjausvelkaresurssia muun muassa Karjalan radan siltojen kunnostamiseen. Lisäksi alue sai vuoden 2016 kehysriihessä vihdoinkin vireille kaksoisraidehankkeen Luumäen ja Imatran välille. Tämän ansiosta voidaan ensivaiheessa rakentaa kaksoisraide Joutsenon ja Imatran välille. Lappeenrannan lentokenttä on siirtynyt alueelliseen omistukseen. Etelä- Karjalan sisällä Lappeenrannan ja Imatran välillä on liikennekäytävä, jossa kulkevat rinnakkain sekä valtatie- että ratayhteys. Liikennekäytävän varrelle ja sen läheisyyteen on keskittynyt asukkaita, työpaikkoja, yrityksiä ja muuta taloudellista toimeliaisuutta. Kehitys oletettavasti jatkuu edelleen samansuuntaisena. Liikennekäytävän kehitys ja merkitys korostuvat jatkossa sekä Etelä- Karjalan sisäisessä kehityksessä että laajemmin alueiden välisessä kilpailussa. Liikennekäytävä yhdistää toisiinsa Lappeenrannan ja Imatran työmarkkina- alueet. Lappeenrannan ja Imatran välinen liikennekäytävä on vaikutusalueineen alueellisen työnjaon, sijainnin, logistiikan, henkilö- ja tavaraliikenteen ja toiminnallisen suuntautumisen perusteella yksi alueellisista solmupisteistä. Alueella sijaitsee useita kansallisesti merkittäviä vientialan yrityksiä, joille maantie, rautatie- ja lentoyhteyksien toimivuus, sujuvuus, turvallisuus ja tiheys ovat tärkeitä kilpailukykytekijöitä. Jatkossa saavutettavuuteen ja sujuviin kulkuyhteyksiin liittyvät ratkaisut korostuvat alueen kasvussa ja sitä kautta sen tulevassa menestymisessä alueiden välisessä kilpailussa. Etelä- Karjala on sisäisen saavutettavuuden näkökulmasta kompakti alue, jossa matka- ja aikaetäisyydet alueen sisällä ovat toiminnallisesti sujuvat. Tämä on merkittävä kilpailukykytekijä palvelurakenteen, erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden, optimoinnin yhteydessä. Hyvä esimerkki saavutettavuuden näkökulmasta on alueen keskuskaupunki Lappeenranta: 45 minuutin ajoaikaetäisyydellä Lappeenrannasta asuu asukasta ja sijaitsee työpaikkaa. Toisin sanoen 94,5 % Etelä- Karjalan asukkaista asuu maksimissaan 45 minuutin aikaetäisyydellä Lappeenrannasta. Ajoaikaetäisyydellä tarkoitetaan keskimääräistä matkustusaikaa, jossa huomioidaan yksityisen henkilöliikenteen ja julkisen liikenteen keskimääräiset matkustusajat paikkojen välillä, taajamarajoitteet huomioiden. Etelä- Karjalan ulkoisen saavutettavuuden ja erityisesti toiminnallisen suuntautumisen näkökulmasta Etelä- Karjalan maantieteellinen positio on lievästi haastava Suomen sisäisen kehityksen kannalta. Alue muodostaa oman toiminnallisen kokonaisuutensa Kaakkois- Suomessa. Aluerakenteeseen vaikuttaa muodostuvan luvulle tultaessa liikenneyhteyksiin ja väyliin liittyvien ratkaisuiden, alueellisen liikkuvuuden, yritysten sijaintitoimintojen, toiminnallisten alueiden laajenemisen ja käytäväkehityksen ohjaamana laajoja toisiinsa kytkeytyviä suuralueita tai työssäkäyntialueita. Liikenneyhteydet ja käytävät sekä sujuvat yhteydet toimivat suonistona, joiden varrelle tai läheisyyteen keskittyy asukas-, muutto-, yritys- ja investointivirtoja. Liikkumisen on oltava nopeaa, helppoa, edullista ja ekologista ja sen avulla halutaan taata sujuva arki kaupungeissa, liikennekäytävien läheisyydessä ja niiden läheisyydessä olevilla maaseutualueilla. Aluerakenteen käynnissä olevan muutoksen perusteella on hahmotettavissa vähintään neljä laajempaa toiminnallista työssäkäyntialuetta tai kaupunkivyöhykkeiden kokonaisuutta, jotka eivät perustu olemassa oleviin hallinnollisiin tai maantieteellisiin rajoihin: 1. Eteläisen ja lounaisen Suomen suuralue, jonka keskuspaikkoina ovat Helsingin, Tampereen ja Turun muodostama kasvukolmio vaikutusalueineen. Kolmion vaikutusalueet ulottuvat suunnikkaan muotoisesti Porin, Lahden ja Kotkan seuduille saakka. 2. Pohjanmaiden suuralue, jonka keskuspaikkoina ovat Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan muodostama kolmio vaikutusalueineen. 3. Pohjoisen Suomen suuralue, jonka keskuspaikkana ovat Oulu sekä satelliitteina omien vaikutusalueidensa keskukset Rovaniemi ja Kemi. 4. Itäisen Suomen suuralue, jonka keskuspaikkoina ovat Kuopio, Joensuu ja Mikkeli vaikutusalueineen.
6 5 Suurista ja keskisuurista kaupungeista em. toiminnallisten alueiden ulkokehälle jäävät vain Jyväskylän ja Lappeenrannan seudut. Etelä- Karjalan ja erityisesti Lappeenrannan kaupunkiseudun kannalta yksi lähitulevaisuuden merkittävistä avoimista kysymyksistä liittyy sen kansalliseen positioon ja suuntautumiseen suhteessa em. toiminnallisiin suuralueisiin. Alueen on tavalla tai toisella ratkaistava, onko Etelä- Karjalalla tai Lappeenrannan kaupunkiseudulla kykyä toimia yksin riittävän vahvana, houkuttelevana, vetovoimaisena ja riippumattomana alueena vai pitäisikö sen suuntautua toiminnallisesti nykyistä enemmän kohti eteläistä tai itäistä Suomea? Etelä- Karjalan kiistattomana etuna on Venäjä, johon liittyvä potentiaalikerroin on parhaimmillaan ääretön. Lappeenrannan kaupunkiseudun position sisäinen vahvistaminen edellyttää tapaus- ja tarvekohtaista kumppanuutta erilaisten kaupunkiseutujen kanssa riippumatta niiden sijainnista. Hyvä esimerkki toimintamallista on Lappeenrannan teknillinen yliopisto, joka toimii omilla vahvuusalueillaan eri puolella Suomea osaamis-, tutkimus- ja koulutusverkostojen aktivaattorina ja verkostojen solmupisteenä. Lappeenrannan lisäksi kumppanuuteen liittyvät tavoitteet koskevat Imatran kaupunkiseutua suhteessa muihin seutukeskuksiin. Korkeakoulujen rakenteellisten uudistusten keskellä Lappeenranta joutuu tekemään muiden korkeakoulukaupunkien tavoin tulevaisuuden valintoja, jotka liittyvät joko nykyisellä tavalla Lappeenrannan teknillisen yliopiston, Saimaan ja Lahden ammattikorkeakoulun muodostaman koalition liikkumavaran lisäämiseen tai liittoutumiseen muiden korkeakoulujen kanssa. Nämä ratkaisut saattavat stimuloida muita alue- ja kaupunkikehitykseen liittyviä ratkaisuja. 4. ALUEELLINEN LIIKKUVUUS A lueellinen liikkuvuus pitää sisällään muuttoliikkeen, työssäkäynnin eli pendelöinnin ja työasialiikkuvuuden luvulla on tehty vuosittain keskimäärin noin muuttoa joista kaksi kolmesta tapahtuu kuntien sisällä ja vain yksi kolmesta kuntien välillä. Maahan- ja maastamuuttojen osuus kaikista muutoista on vain noin 5 %:in luokkaa, mutta alueiden väestönlisäyksen osalta maahanmuuton dynaaminen merkitys on kasvanut tasaisesti suuremmaksi ja suuremmaksi. Noin neljä viidestä kaikista muutoista tapahtuu saman kaupunkiseudun sisällä. Kodin ja työpaikan välillä pendelöijien määrä on kasvanut tasaisesti luvun aikana. Noin joka kolmas työikäinen on pendelöijä. Lisäksi alueelliseen liikkuvuuteen kytkeytyy yhä enemmän työasialiikkuvuus ja monipaikkaisuus. Asiantuntijatyöhön perustuvilla työmarkkinoilla korostuvat totutusta työn tekemisestä poikkeavat mallit, jolloin saman työpäivän sisällä lisääntyy työasialiikkuvuus kodin, työpaikan, kokous- ja tapaamispaikkojen välillä. Monipaikkaisuus noussee luvulla yhä vahvemmin yhdeksi alueellisen liikkuvuuden muodoksi. Monipaikkaisuus tarkoittaa sitä, etteivät ihmiset ole sidottuja yhteen määrättyyn ja vakituiseen paikkaan, vaan työ ja vapaa- aika kietoutuvat yhä enemmän toisiinsa paikasta riippumatta ja ihmiset asuvat saman vuoden aikana vaihtelevia aikoja eri paikoissa luvun alueellinen liikkuvuus voidaan tiivistää kolmeen tekijään: polarisaation lisääntymiseen kasvavien ja supistuvien alueiden välillä, keskuskaupunkien ja niiden kantakaupunkien nopeaan uudelleenkasvuun sekä tasaisesti lisääntyneeseen maahanmuuttoon luvun kehityksen erityispiirre on se, että muuttoliikkeen, aluerakenteen, korkeakoulujen ja liikenneyhteyksien välillä vaikuttaa olevan yhä vahvempi keskinäisriippuvuus. Muuttoliike on tasapainoisen alue- ja väestörakenteen kannalta pirullinen ilmiö kolmesta toisiinsa kietoutuvasta syystä. Ensimmäiseksi, muuttoliike lisää alueiden välisiä eroja ja alueellista eriytymistä. Muuttoliikkeen pirullisuuteen liittyy se, että se vahvistaa valmiiksi elinvoimaisia alueita ja heikentää supistumiskierteessä olevia alueita. Molemmat ääripäät karkaavat entistä kauemmaksi toisistaan. Tämä kehityspiirre ilmenee sekä kansallisella tasolla että maakuntien sisällä luvun tilastot ovat armottomat: muuttovoittoa maan sisäisestä muuttoliikkeestä on saanut vain viisi maakuntaa 19:sta, 14 seutukuntaa 70:stä ja 72 kuntaa 313:sta. Muuttovoittoa saa siis vain joka neljäs kunta tai seutukunta, mutta kaksi kolmesta on muuttotappiollisia. Suurin osa Suomen maapinta- alasta on poismuuttoaluetta: jos koko Suomen maapinta- ala jaetaan 250 x 250 metriä kokoisiin ruutuihin, niin vain 6,7 % ruuduista on asuttuja ja 93,3 % asumattomia.
7 6 Toiseksi, muuttoliike on perusluonteeltaan selektiivistä eli valikoivaa. Lähes neljä viidestä muuttajasta on nuoria tai nuoria aikuisia. Kahdeksan muuttajaa kymmenestä on iältään alle 35- vuotiaita. Joka toinen muuttaja on iältään vuotias. Nuorista on saanut muuttovoittoa vain joka kymmenes kunta luvulla. Nuorten ja nuorten aikuisten paikkaan liittyvillä valinnoilla on kauaskantoinen merkitys alueiden tulevaan kehitykseen, kuten esimerkiksi syntyvyyteen. Muuttoliike on myös alueellisesti kiusallisen valikoivaa. Muuttovoittoiset alueet keskittyvät pääosin Etelä- ja Lounais- Suomeen Helsinki- Tampere- Turku kasvukolmion vaikutusalueelle, muille suurille ja keskisuurille (korkeakoulu)seuduille ja pistemäisesti eri syistä vetovoimaisille paikkakunnille. Alueellinen liikkuvuus on yksi osatekijä, joka on vaikuttanut sosiaalisen etäisyyden kasvamiseen eri väestö-, ikä-, sosio- ekonomisten ryhmien sekä alueiden välillä. Tämä ilmenee elämäntapaan, arvoihin, asenteisiin, tottumuksiin jne. liittyvänä alueellisena eriytymisenä ja arjen sosiaalisen etäisyyden kasvamisena eri ryhmien välillä ( kuplat ). Yhtenäisvaltiosta ja - kulttuurista on siirrytty monin tavoin lohkoutuneeseen ja jakautuneeseen, usean sosiaalisen todellisuuden Suomeen. Suomen hyvinvointimallin perinteisenä vahvuutena on ollut korkea sosiaalinen pääoma ja luottamuspääoma, mutta alueiden, väestöryhmien, ikäryhmien jne. väliset taloudelliset, sosiaaliset ja terveydelliset erot ovat pikemminkin kasvaneet kuin supistuneet luvun aikana. Kolmanneksi, muuttoliikkeen määrän sijaan monin verroin tärkeämpää on tulo- ja lähtömuuttajien rakenne. Jokaisen alueen kannalta ideaalimuuttajia ovat työlliset, aktiivi- ikäiset, koulutetut ja hyvätuloiset. 4.1 ALUEELLINEN LIIKKUVUUS ETELÄ- KARJALAN ALUEELLA E telä- Karjalan muuttotase oli vuosina kaksijakoinen: alue kärsi maan sisäisestä muuttoliikkeestä muuttotappiota henkilöä ja sai muuttovoittoa kansainvälisestä muuttoliikkeestä henkilöä. Etelä- Karjalan muuttotase oli merkittävän nettomaahanmuuton ansiosta positiivinen (+513). Etelä- Karjala sai maakunnittain tarkasteltuna vuosina muuttovoittoa yhdeksästä maakunnasta ja kärsi yhdeksälle maakunnalle muuttotappiota. Etelä- Karjala sai eniten muuttovoittoa Kymenlaaksosta (+322), Etelä- Savosta (+106) ja Kanta- Hämeestä (+62) ja kärsi eniten muuttotappiota Uudellemaalle (- 1558), Pirkanmaalle (- 478) ja Keski- Suomelle (- 125). Kunnittain tarkasteltuna maan sisäisestä muuttoliikkeestä sai muuttovoittoa ainoastaan Lemin kunta. Alueen vetovoiman ja houkuttelevuuden lisääminen kansallisten muuttovirtojen näkökulmasta on koko alueelle yhteinen haaste. Alueella on runsaasti niin sanottuja kovia vetovoimatekijöitä kuten vahva aluetalouden perusta, kohtuullinen työpaikkakehitys ja työpaikkaomavaraisuus, koulutustarjontaa kaikilla koulutusasteilla, vahvat korkeakoulut jne. Tämä ei enää yksin riitä alueiden välisessä kilpailussa varsinkaan nuorten aikuisten kohdalla, joiden paikkaan liittyvät valinnat vaikuttavat yhä enemmän alueiden nykyiseen ja tulevaan kehitykseen. Kriittisin muuttajaryhmä alueen menestymisen tai menestymättömyyden kannalta ovat vuotiaat muuttajat. Etelä- Karjala kärsi 912 henkilön muuttotappion em. avainryhmästä vuosina : muuttotappiot painottuivat erityisesti vuotiaisiin, jotka oletettavasti hakeutuvat alueen korkeakouluista valmistumisen jälkeen toisille työmarkkina- alueille. Nuorten osaajien muuttovirtoihin vaikuttaminen on keskeistä alueen tulevan kilpailukyvyn kannalta. Etelä- Karjalan alueen ja sen kuntien houkuttelevuuden ja vetovoiman lisäämiseksi on hyvä tunnistaa seuraavat kuusi alueen vetovoimaisuuteen liittyvää osatekijää. Mitä paremmin alue tai sen yksittäiset kunnat pystyvät vastaamaan seuraaviin vetovoimatekijöihin, sitä parempi on alueen tuleva väestöllinen kilpailukyky. 1. Kovat vetovoimatekijät (alue- ja paikallistalouden kehitys, työllisyys- ja työpaikkakehitys, koulutustarjonta, innovaatio- ja osaamiskeskittymät, suuret yritykset ja niiden verkostot, investoinnit ja alueen koko, yritysilmasto- ja ilmapiiri jne.) 2. Sijaintitekijät (alueen fyysinen, toiminnallinen ja henkinen sijainti suhteessa solmupisteisiin, nopeat ja sujuvat liikenneyhteydet, sijaintietu tai haitta suhteessa kasvukeskuksiin, ulkoinen ja sisäinen saavutettavuus jne.) 3. Pehmeät vetovoimatekijät (alueen fiilis, tunnelma ja ilmapiiri, tarina, identiteetti, historia ja kerroksellisuus, tapahtumat ja elämykset, veto- voimakohteet, kulttuuri- ja vapaa- ajan vetovoimapalvelut, kaupunkipuistot, museot ym. )
8 7 4. Mainetekijät (alueen hyvä tai huono maine, identiteetti, imago, mieli- ja mainekuvat, paikan henki jne.) 5. Identiteettitekijät (alueeseen tai ihmisiin liittyvät henkilökohtaiset siteet ja kytkökset, syntymä-, koti- tai opiskelupaikkaan liittyvä samaistuminen, perhe, ystävät, sukulaiset ja muut lähiverkostot, yhteenkuuluvuuden tunne johonkin paikkaan) 6. Villit kortit (johonkin alueeseen tai paikkaan liittyvät paikalliset erityispiirteet tai pienet ja vähäpätöiset tapahtumat, joista kasvaa ajan mittaan jotain suurta) Kaupungit ovat kovan vetovoiman osalta alue- ja paikallistalouden keskuksia, jotka toimivat työpaikkojen, koulutustarjonnan, osaamisen ja innovaatioiden keskittyminä. Esimerkiksi korkeakoulut kuuluvat kaupunkien perinteisiin vetovoimatekijöihin, jotka edesauttavat osaamiseen ja asiantuntijuuteen perustuvien toimialojen keskittymistä. Kaupunkien pehmeä vetovoima liittyy tapahtumiin ja elämyksiin, urheiluun, kulttuuriin, vapaa- ajan palveluihin, matkailukohteisiin, ravintoloihin ja kahviloihin, museoihin, gallerioihin, kaupunkikulttuuriin yms. urbaaneihin pöhinäpalveluihin. Kaupungit ovat samanaikaisesti sekä asumisen ja työn että vapaa- ajan keskuksia, jolloin asukkaiden elämänlaadusta (urban amenities) huolehtiminen on yksi kaupunkien kilpailukyvyn avaintekijöitä. Kovien ja pehmeiden vetovoimatekijöiden yhdistäminen korostuu Etelä- Karjalan kontekstissa jatkossa entistä enemmän ensisijaisesti Lappeenrannassa ja toissijaisesti Imatralla. Nettomaahanmuutto oli positiivinen kaikissa alueen kunnissa. Kokonaisnettomuutto eli maan sisäisen ja kansainvälisen muuttoliikkeen määrä oli positiivinen kolmessa kunnassa ja negatiivinen viidessä kunnassa. Maahanmuutto nosti kokonaisnettomuuton positiiviseksi Lappeenrannassa (+1383), Lemissä (+36) ja Imatralla (+13). Etelä- Karjalan kohdalla tulee hyvin esiin, kuinka merkittävää maahanmuutto on alueen väestönkehityksessä ja kuinka nopeaa on ollut vieraskielisten (muut kuin suomen-, ruotsin- ja saamenkieliset) muuttajien määrä. Vieraskielisten osuus on kasvanut 14 kertaisesti vuosien välisenä aikana Etelä- Karjalassa. Vuonna 1990 Etelä- Karjalassa oli vieraskielisiä vain 0,4 % väestöstä, vuonna 2000 osuus oli noussut 1,8 %:iin, vuonna 2010 jo 3,8 %:iin ja vuoden 2015 lopussa 5,7 %:iin. Vuoden 2015 lopussa Etelä- Karjalassa oli yhteensä vieraskielistä henkilöä. Koko maassa vieraskielisten osuus oli vuoden 2015 lopussa 6,4 % eli keskimäärin hieman enemmän kuin Etelä- Karjalassa. Vertailun vuoksi pääkaupunkiseudun keskuskaupungeissa vieraskielisten osuus oli %:in tasolla. Etelä- Karjalan sisäinen keskittyminen tulee esiin maakunnan sisällä tapahtuvissa tulo- ja lähtömuuttovirroissa. Lappeenrannan kaupunki sai muuttovoittoa kaikista muista alueen kunnista paitsi Lemistä (- 110) vuosina Lappeenranta sai määrällisesti eniten muuttovoittoa Parikkalasta (+108), Imatralta (+107), Ruokolahdelta (+70), Luumäeltä (+43), Taipalsaaresta (+43), Rautjärveltä (+41) ja Savitaipaleelta (+40). Etelä- Karjalassa asuu taajamissa 83,3 % sekä kylissä ja haja- asutusalueella 16,7 % väestöstä. Taajamissa asuvan väestön määrä on kasvanut hieman vuosina , mutta kylien ja haja- asutusalueiden väestömäärä on vähentynyt. Etelä- Karjalan kaikkien taajamien (21 taajamaa) väestönkehityksessä erottuu luvun aikana kaksi piirrettä. Ensiksi, väestö on keskittynyt ja kasvanut ensisijaisesti Lappeenrannan keskustaajama- alueella, Taipalsaaren kuntataajamassa ja Luumäen asemanseudulla. Toiseksi taajamaväestö on vähentynyt Imatran keskustaajama- alueella, Imatran ja Parikkalan välisellä alueella kaikissa taajamissa ja Lappeenrannan eteläpuolella Taavetin ja Savitaipaleen taajamissa. Lappeenrannan ja Imatran keskustaajamissa asuu lähes neljä viidestä koko maakunnan taajamaväestöstä. Tasapainoisen aluekehityksen kannalta on haastavaa, että kahden em. keskustaajaman väestökehitys poikkeaa toisistaan. Etelä- Karjalassa oli vuoden 2014 lopussa yhteensä noin alueella työssäkäyvää henkilöä. Omassa asuinkunnassaan työssäkäyviä oli lähes neljä viidestä (76,9 %) ja pendelöijiä vähän alle joka viides (23,1 %).
9 8 5. DEMOGRAFINEN MUUTOSPAINE V äestön ikääntyminen on kehittyneiden maiden yhteinen megatrendi. Väestö- ja ikärakenteen muutos on alueiden kannalta sekä haaste että mahdollisuus. Muutos pakottaa kyseenalaistamaan vanhat toimintatavat ja monet yhteiskunnan nykyisistä tulonsiirto- ja palvelujärjestelmistä, jotka on alunperin luotu toisenlaisiin olosuhteisiin. Väestö- ja ikärakenteen muutos ilmenee ennen muuta samanaikaisena työikäisen määrän vähenemisenä ja iäkkään väestön nopeana kasvuna. Muutoksella on vaikutusta sekä tulevaisuuden talouskasvun että nykyisen kaltaisen hyvinvointimallin rahoituksen kestävyyden kannalta. Keskeisin haaste liittyy työikäisen väestön määrä vähenemiseen ja vinoutuvaan ikäprofiiliin: työikäisen väestön määrä vähenee noin henkilöllä samanaikaisesti kuin iäkkäiden määrä nousee noin henkilöllä vuoteen 2030 mennessä. Yhtälö on haastava, sillä eläkeläisten ja hoivatarpeen määrä kasvaa samanaikaisesti kuin työikäisen väestön määrä vähenee ja kuntatalous heikkenee. Väestön ikääntyminen on Suomessa lähivuosina nopeampaa kuin useimmissa muissa maissa. Eliniän pidentyminen ja alhainen syntyvyys johtavat siihen, että väestön ikärakenne muuttuu pysyvästi. Väestön ikääntyessä korostuu kansalaisten terveyden ja työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja vahvistaminen. Avoin kysymys on, missä ja miten suuret eläkkeelle siirtyvät ikäluokat asuvat ja käyttävät aikansa. Ja korostuuko väestön ikääntyessä yhdyskuntarakenteen hajautuminen vai keskittyminen? Molemmista kehityskuluista on viitteitä. Hajanaisessa yhdyskuntarakenteessa liikenne- ja kunnallistekniikan järjestäminen tulee kalliimmaksi eikä taajamien reuna- alueiden ja haja- asutusalueiden kaikille asukkaille kyetä välttämättä järjestämään tasapuolisia palveluja. Keskittyvässä yhdyskuntarakenteessa iäkkäät hakeutuvat herkästi kaupunkien ja kuntien keskustaajamiin lähelle yksityisten ja julkisten palveluiden keskittymiä sekä toimivia joukkoliikennepalveluita. Aluerakenteen muutosten vaikutukset ovat ilmenneet luvulla ensisijaisesti iäkkäiden keskittymisenä kaupunkien ydinalueelle ja kuntataajamiin sekä alueiden sisäisenä liikkuvuutena kohti kaupunkien tai kuntien keskustaajaman palvelukeskittymiä. Taajamien uusasuntotuotannossa iäkkäät ovat keskeinen kohderyhmä. Muutos näkyy jo yli 50- vuotiaiden ikäryhmien paikkaan ja asumismuotoon liittyvissä valinnoissa. On oletettavaa, että sama kehitys jatkuu edelleen luvulla. Ikärakenteen mukaan tarkasteltuna suurin muutos ilmenee yli 75- vuotiaan väestön määrän lähes kolminkertaistumisena vuosien välisenä aikana. Yli 75- vuotiaiden määrä kasvaa ennusteen mukaan noin henkilöllä (66,2 %) koko maassa vuosina Alueelliset erot kuntien välillä ovat suuria: muutos on suhteellisesti suurin suurten kaupunkiseutujen kehyskunnissa niiden alhaisen lähtötason vuoksi. Yli 75- vuotias väestö kasvaa yli 100 % yhteensä 30 kunnassa vuosina : osuus kasvaa Manner- Suomen kunnista eniten Pirkkalassa (160,5 %), Siuntiossa (158,0 %), Kempeleessä (157,7 %), Kirkkonummella (157,3 %) ja Järvenpäässä (142,2 %). Osa harvaanasutuista, pienistä ja pitkien etäisyyksien reuna- alueilla olevista kunnista on käynyt jo aikaisemmin läpi väestö- ja ikärakennemuutoksen: ýli 75- vuotiaiden osuus kasvaa vähiten Luhangalla (5,0 %), Rautavaaralla (5,0 %), Pomarkussa (9,0 %) ja Punkalaitumella (12,0 %) vuoteen 2030 mennessä. Väestö- ja ikärakenteen nopea muutos tulee hyvin esiin myös silloin, kun tarkastellaan alue- ja väestörakenteen muutosta väestöllisen huoltosuhteen avulla. Kyse on tunnusluvusta, jossa alle 15- vuotiaiden lasten ja yli 64- vuotiaiden eläkeläisten osuutta verrataan vuotiaaseen työikäiseen väestöön. Koko maan väestöllinen huoltosuhde oli keskimäärin 58,2 vuoden 2015 lopussa eli sataa työikäistä kohden oli 58,2 lasta tai eläkeläistä. Huoltosuhde oli alhaisin Uudellamaalla (50,0), Pirkanmaalla (57,7) ja Ahvenanmaalla (58,6) sekä korkein Etelä- Savossa (69,0), Keski- Pohjanmaalla (67,1) ja Etelä- Pohjanmaalla (66,7) vuonna Etelä- Karjalan väestöllinen huoltosuhde oli 63,9, joka oli 12. korkein maakuntien joukossa. Väestöllinen huoltosuhde vaihteli merkittävästi kunnittain: ääripäät olivat Helsinki (44,0) ja Kuhmoinen (102,8). Nykykuntarakenteella väestöllinen huoltosuhde ylittäisi rajan 100 lähes joka kolmannessa kunnassa vuoteen 2030 mennessä. Tilastokeskuksen (2015) väestöennusteen mukaan väestö kasvaa nykykuntarakenteella noin joka kolmannessa kunnassa (111) vuoteen 2030 mennessä. Väestö kasvaa eniten Helsingin laajalla metropolialueella, Helsingin ja Tampereen välisen kasvukäytävän vaikutusalueella, suurimmilla kaupunkiseuduilla, Lounais- Suomessa, Pohjanmaiden rannikkoalueella ja osassa Lappia. Väestö vähenee noin kahdessa kolmesta kunnasta, jotka sijaitsevat ensisijaisesti keskisessä, itäisessä ja pohjoisessa Suomessa sekä Etelä- ja Länsi- Suomen suurten kaupunkiseutujen reuna- alueilla. Demografisen
10 9 kehityksen kannalta vielä haastavampaa on se, että työikäisen väestön määrä kasvaa vain noin joka kuudennessa kunnassa (49). Työikäisellä väestöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä vuotiaiden ikäryhmää: työmarkkinoille tullaan keskimäärin 22- vuotiaaina ja poistutaan noin 62- vuotiaana tällä hetkellä. Työikäisen väestön määrä kasvaa suurimmilla kaupunkiseuduilla, Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan seuduilla, Ahvenanmaalla ja pistemäisesti yksittäisissä kunnissa. Kansantalouden kannalta haasteena on se, että työikäisen väestön määrä on vähentynyt joka vuosi luvun aikana. 5.1 DEMOGRAFINEN MUUTOSPAINE ETELÄ- KARJALAN ALUEELLA D emografinen muutospaine ilmenee suuralueiden ja maakuntien välisten erojen lisäksi alueiden kasvavina sisäisinä kehityseroina sekä kaupunki- ja maaseutualueiden välillä että tiheästi ja harvaan asuttujen alueiden välillä. Etelä- Karjalan väestö- ja ikärakenteen muutospaine on samankaltainen kuin keskimäärin koko maassa: asukkaiden keski- ikä nousee, työikäisten määrä vähenee, työvoiman ulkopuolella olevien määrä kasvaa ja sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve korostuu. Väestön ikääntyminen lisää itsessään jo hyvinvointipalveluiden kysyntää: varsinkin terveys- ja sosiaalipalveluihin liittyvien uusien liikkuvien ja mobiilien toimintamallien, uusien innovaatioiden ja teknologian hyödyntämiseen ja käyttöönottoon liittyvä rooli ja merkitys korostuvat kaikessa. Ikääntyvien kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen ja tukeminen siirtävät raskaimpien palvelujen tarvetta myöhäisemmäksi. Etelä- Karjala eroaa koko maan keskiarvoluvuista siinä, että muutos on käynnistynyt aikaisemmin ja alue on nyt isinä tilanteessa kuin useat suuret maakunnat vuoden kuluessa. Etelä- Karjalan asukkaiden keski- ikä oli vuoden 2015 lopussa 45,5 vuotta, joka oli 3,2 vuotta korkeampi kuin koko maan kaikkien asukkaiden keski- ikä. Etelä- Karjalan kunnissa asukkaiden keski- ikä poikkeaa ääripäissä lähes kymmenen vuotta toisistaan. Lappeenrannan asukkaiden keski- ikä oli 43,2 vuotta, kun taas Parikkalassa (52,5), Rautjärvellä (52,3) ja Savitaipaleella (51,6) asukkaiden keski- ikä ylitti 50 vuoden rajan. Etelä- Karjalassa joka neljäs asukas oli täyttänyt 65- vuotta vuoden 2015 lopussa. Iäkkäiden osuus vaihtelee merkittävästi kuntien välillä: Lappeenrannan ja Taipalsaaren 21,7 %:sta Parikkalan ja Savitaipaleen yli 35 %:iin. Etelä- Karjalan väestöllinen huoltosuhde oli 63,9 eli sataa työllistä kohden oli 63,9 lasta tai eläkeläistä vuonna Koko maan väestöllinen huoltosuhde on väestöennusteiden mukaan Etelä- Karjalan tasolla vuonna 2012 ja esimerkiksi Uudenmaan vasta luvulla. Väestön ikärakenteessa oli suuret erot Etelä- Karjalan kuntien välillä: huoltosuhde vaihteli Lappeenrannan 57,5:stä aina Savitaipaleen 91,1:een. Lappeenranta oli alueen kunnista ainoa, jossa väestöllinen huoltosuhde jäi alle koko maan keskiarvon. Väestöllinen huoltosuhde ylittää väestöennusteiden mukaan nykykuntarakenteella rajapyykin 100 peräti viidessä etelä- karjalaisessa kunnassa (Parikkala, Savitaipale, Rautjärvi, Luumäki ja Ruokolahti) vuoteen 2035 mennessä. Neljännen luvun alussa todettiin, että aluerakenteen muutosvaikutukset ovat ilmenneet luvulla ensisijaisesti iäkkkäiden keskittymisenä kaupunkien ydinalueelle ja kuntataajamiin sekä alueiden sisäisenä liikkuvuutena kohti kaupunkien tai kuntien keskustaajaman palvelukeskittymiä. Tämä tulee hyvin ilmi Etelä- Karjalassa, kun tarkastellaan taajama- ja haja- asutusalueilla sekä kylissä olevan väestömäärän muutoksia suhteessa ikärakenteeseen. Alle 18- vuotiaiden suhteellinen osuus on vähentynyt noin 15 % Etelä- Karjalan kaikissa taajamissa vuosina lukuun ottamatta Luumäen asemanseutua sekä Iitiän ja Hytin taajamaa Lappeenrannan kyljessä. Työikäisten määrä on kasvanut vain Lappeenrannan keskustaajamassa ja sen läheisyydessä, Taipalsaaren taajamassa ja Luumäen asemanseudulla, mutta kaikissa muissa alueen taajamissa työikäisten määrä on vähentynyt. Yli 64- vuotiaiden määrä on kasvanut Etelä- Karjalan sisällä kaikissa taajamissa (20/21) lukuun ottamatta Rautjärven asemanseutua. Iäkkäiden määrä on kasvanut lähes 40 % Etelä- Karjalan taajamissa vuosina Kolikon toisella puolella on väkimäärän väheneminen Etelä- Karjalan kylissä ja haja- asutusalueella. Etelä- Karjalan 85 kylässä asui vain henkilöä vuoden 2014 lopussa: kylien väestö vähentyi 15 vuoden aikana noin henkilöllä (- 16 %). Lasten määrä vähentyi kylissä 15,5 % ja työikäisten 14 %, mutta vanhusten määrä kasvoi 17,4 %. Vanhusten määrän kasvu perustui ensisijaisesti väestön vanhenemiseen alueellisen liikkuvuuden sijaan. Etelä- Karjalan haja- asutusalueilla asui noin henkilöä vuoden 2014 lopussa. Haja- asutusalueiden väestö supistui noin henkilöllä (16,1 %) vuosina Lasten määrä vähentyi 32 %:lla ja työikäisten 22,4 %:lla. Vanhusten määrä kasvoi hieman (4,3 %) väestön vanhenemisen vuoksi. Palvelutarpeet kasvavat väestön nopean ikääntymisen vuoksi. Demografinen muutospaine
11 10 korostaa oletettavasti sekä koko maassa että Etelä- Karjalassa alueen keskuskaupunkien ja niiden keskustaajamien merkitystä jopa nykyistäkin enemmän. Kaupungistumisen ja kaupunkialueiden kasvun myötä palvelutarpeiden alueellinen painopiste muuttuu: palveluiden käyttö kasvaa erityisesti siellä missä väestömäärä lisääntyy. Supistuvilla alueilla väestön väheneminen ei tarkoita automaattisesti palvelutarpeiden vähenemistä samassa suhteessa, vaan väestön ikääntyminen ja yli 75- vuotiaan väestön suhteellisen osuuden kaksinkertaistuminen lisäävät entisestään sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntää. Esimerkiksi terveyskeskuskäynnit oletettavasti lisääntyvät ikääntymisen takia. Palvelujen keskittyminen lisää palvelujen käyttäjien liikkumisen kustannuksia ja korostaa yhdyskuntarakenteen ja matkaketjujen toimivuutta. Pitkien etäisyyksien maaseutualueilla lähipalveluiden katoaminen tai siirtyminen suurempiin taajamiin pidentävät entisestään asiointimatkoja, lisäävät matkakustannuksia ja vaikeuttavat ennaltaehkäisevien toimenpiteiden järjestämistä, ellei liikkuvia palveluita ja uutta teknologiaa kyetä hyödyntämään täysimääräisesti. Demografinen muutos on tasapainoisen palvelurakenteen näkökulmasta vakava haaste erityisesti ydinmaaseudulle ja harvaan asutulle maaseudulle. Käynnissä oleva muutos korostaa digitalisaation, mobiilipalvelujen, liikkuvien palvelujen, uusien palvelumuotojen ja seinättömien paikkaan sitomattomien ratkaisujen merkitystä palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa. Toistaiseksi tiedonsiirron ja tietoteknologian kehitys ei ole lisännyt aikaan, paikkaan ja etäisyyteen liittyvää riippumattomuutta, vaan on entisestään korostunut kasvokkain tapahtuvien kontaktien, jakamisen ja yhteisöllisyyden merkitystä 6. GLOBAALISAATION ALUEELLISET VAIKUTUKSET Etelä- Karjalassa Imatran seutu ja osittain Lappeenrannan seutu ovat kuin oppikirjaesimerkkejä globaalitalouden äkillisten ja voimallisten muutospyörteiden voimakkuudesta. Muutostilanteet korostavat sekä alueen taloudellista resilienssiä (kimmoisuutta) että resilienssikykyä (kimmoisuuskyky). Kyse on yksinkertaistettuna siitä, miten alue reagoi, joustaa ja sopeutuu häiriötilanteisiin tai pahimmillaan vakaviin ulkoisiin shokkeihin. Vientiteollisuuden toimialat ovat enemmän muutosherkkiä ulkoisille häiriöille kuin kotimarkkinateollisuuden toimialat. Etelä- Karjalan kohdalla häiriötilanteesta voidaan puhua myös venäläisten matkailijoiden nopeana vähenemisenä: vuonna 2015 venäläiset tekivät Etelä- Karjalaan noin 1,4 miljoonaa matkaa eli noin kolmanneksen vähemmän kuin vuonna Etelä- Karjala on monin tavoin perustellusti aito muutos- tai kokeilulaboratorio alueen kimmoisuuden, sopeutumisen ja toipumisen näkökulmasta. Etelä- Karjalalla pitäisi jatkossa olla muutoskokemuksen perusteella vastustuskykyä kohdata tulevat ulkoiset häiriöt. Tämän vuoksi Etelä- Karjalan kannattaa huolellisesti analysoida tulevien strategisten valintojen perustaksi kokemuksensa globaalitalouden taloudellisten häiriöiden vaikutuksista aluetalouteen. Tällöin on olennaista dokumentoida aikaisemman kehityksen kulku eli miten alue vastustaa (resistance), toipuu (recovery), uudelleen suuntautuu (reorientation) ja uudistuu (renewal) suhteessa tapahtuneeseen sokkiin ja miten alue hyödyntää näitä kokemuksia tulevassa kehityksessään. Vastustuskyky tarkoittaa sitä, että Etelä- Karjalassa tunnistetaan sellaiset tekijät, jotka liittyvän alueen alttiuteen, herkkyyteen tai haavoittuvuuteen taloudellisille häiriöille. Vastustuskyvyn hallitsemiseksi kannattaa luoda esimerkiksi maakuntaohjelman yhteyteen niin sanottuja herkkyysmittareita toimintaympäristön muutosten tunnistamiseksi ja oman jatkuvan seurannan tueksi. Toipumisella tarkoitetaan niiden tekijöiden ja mekanismien tunnistamista, jotka edesauttavat alueen kykyä ja nopeutta toipua äkillisestä rakennemuutoksesta tai sokista. Oletus on yleensä se, että mitä syvempi on ollut ulkoinen shokki, sitä nopeampaa on toipuminen. Alueet eivät välttämättä automaattisesti aina palaa shokkia edeltäneelle kasvu- uralle. Toipumista lisääviä tekijöitä ovat muun muassa uusien yritysten lisäksi olemassa olevien yritysten halukkuus ja kyvykkyys muuttaa toimintaansa. Uudelleen suuntautumisella tarkoitetaan alueen talouden rakenteiden muutosta äkillisessä rakennemuutoksessa tai sokissa sekä mitä vaikutuksia tällä on alueen tuotannolle, taloudelle ja työllisyydelle. Talouden uudelleen suuntautumisessa on kyse tilanteesta, missä lyhyen aikavälin sokki voi merkittävästikin vaikuttaa alueen tulevaisuuden
12 11 kasvuun. Vaikutus voi olla joko positiivinen tai negatiivinen. Uudistumisella tarkoitetaan alueen kykyä palautua kasvu- uralle, joka vallitsi ennen äkillistä rakennemuutosta tai sokkia. Alueen uudistumiskykyyn ja täten kasvuvauhtiin vaikuttavat mm. alueen houkuttelevuus suhteessa muihin alueisiin, pääoman saatavuus, osaavan työvoiman saatavuus ja teknologian taso. Etelä- Karjalan ja sen seutujen osalta keskeiset avainkysymykset liittyvät kimmoisuuteen, aluetalouden palautumis- ja sopeutumiskykyyn: 1) Miten Etelä- Karjalan ja vaikutusalueen elinkeino- ja toimialarakenne säilyttää jatkossa kilpailukykynsä voimakkaasta taloushäiriöstä huolimatta (=kimmoisuus) 2) Miten ja millä tavalla Etelä- Karjalan ja vaikutusalueen elinkeino- ja toimialarakenne toipuu taloushäiriöstä ja ulkoisesta shokista sekä palautuu takaisin kasvu- uralle (palautumiskyky) 3) Millaiset ominaisuudet Etelä- Karjalassa ja vaikutusalueella on sopeutua uusiin taloudellisiin häiriöihin pidemmällä aikavälillä ja luoda uusia vahvuuksia aikaisempien vahvuuksien yhteyteen tai rinnalle (sopeutumiskyky) 7. MUUTOSTRENDIEN VAIKUTUKSET ETELÄ- KARJALAN TULEVAISUUSKUVALLE 1. KAUPUNGISTUMINEN JA KESKITTYMINEN: Etelä- Karjalan väestö vähenee ja vanhenee. Alueen väestö vähenee ensisijaisesti luonnollisen väestönlisäyksen ja toissijaisesti kuntien välisten muuttotappioiden vuoksi. Maahanmuutto on ainoa alueen väestönkehitystä tasapainottava dynaaminen osatekijä. Jos maahanmuutto alueelle kasvaa luvulla, se voi tasapainottaa väestön supistumiskierrettä. Väestö keskittyy ja kasvaa alueen sisällä ensisijaisesti Lappeenrannan keskustaajamaan tai sen läheisyydessä olevalle vaikutusalueelle. Lappeenrannan kaupunkialueen ja keskustaajaman kasvu on kuitenkin maltillista, sillä Etelä- Karjalan kaupunkialueilla asuu valmiiksi jo 72,3 % ja taajamissa 83,3 % alueen asukkaista. Etelä- Karjalassa väestön väheneminen keskittyy erityisesti ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun kyliin ja haja- asutusalueille. Maantieteellisesti väestön supistuminen koskettaa erityisesti Imatran seudulla olevia kuntia, taajamia, kyliä ja haja- asutusaluetta. Lappeenrannan seudun sisällä tilanne on tasapainoisempi, vaikka seudun sisällä on suuria alueellisia eroja riippuen kunnan, taajaman tai kylän sijainnista suhteessa pääliikenneväyliin tai asemiin. Lappeenranta lähiympäristöineen hyötyy kaupungistumisen eduista. 2. LIIKENNE- JA KASVUKÄYTÄVÄT SEKÄ VYÖHYKKEISYYS: Etelä- Karjalan ulkoista ja sisäistä saavutettavuutta sekä yhteyksiä suurimpiin kasvukeskuksiin voidaan näkökulmasta riippuen pitää vahvuutena tai heikkoutena. Etelä- Karjala on alueena kompakti ja sen sisäinen saavutettavuus on alueen kuntien välillä hyvä. Koko alue on käytännössä 45 minuutin aikaetäisyyden vyöhykkeen sisäpuolella, joka mahdollistaa periaatteessa sujuvan liikkumisen, pendelöinnin ja yhtenäiset palvelumarkkinat. Lisäksi alueen asukas- ja työpaikkakeskittymät sijaitsevat pääosin Lappeenrannan ja imatran välisen liikennekäytävän vaikutusalueella. Lappeenrannan ja Imatran välisellä teollisuuskäytävällä on kansallisesti merkittäviä vientiteollisuuden keskittymiä sekä rinnakkain päätie- ja ratayhteys, jotka ovat yhdessä merkittävä kilpailukykytekijä. Kaikki tie- ja ratayhteyksiin tai korjausvelkaan liittyvät parannukset ovat merkittäviä alueen kilpailukyvyn ja aikaetäisyyksien vähentämisen kannalta. Etelä- Karjalan ulkoinen saavutettavuus on kaksijakoinen. Alue sijaitsee Kaakkois- Suomessa kohtuullisen etäisyyden päässä Etelä- ja Lounais- Suomen kasvukolmiosta ja yhteydet pääkaupunkiseudulle ovat eri liikennevälineillä kohtalaisen tiiviit. Lisäksi Venäjä läheisyydessään tarjoaa äärettömän lupaavan potentiaalikertoimen alueen kehitykselle. Haasteena on tulevaisuutta ajatellen jääminen tulevaisuuden toiminnallisten suuralueiden tai työssäkäyntialueiden ulkopuolelle omaksi irralliseksi saarekkeeksi Kaakkois- Suomeen 3. ALUEELLINEN LIIKKUVUUS: Muuttoliike muovaa aluerakennetta ja alueiden välisiä eroja, sillä muuttoliike on perusluonteeltaan keskittävää, polarisoivaa ja valikoivaa. Tämä tulee hyvin esiin Etelä- Karjalan muuttoliikkeessä ja muuttajien rakenteessa. Etelä- Karjala on muuttotappiollinen maakunta maan sisäisen muuttoliikkeen osalta, mutta saa muuttovoittoa muiden maakuntien tavoin
13 12 maahanmuutosta. Kokonaisnettomuutto on ollut kuitenkin luvulla negatiivinen. Kaikki alueen kunnat Lemiä lukuun ottamatta kärsivät muuttotappioista kuntien välisessä muuttoliikkeessä luvulla. Etelä- Karjalan tulevaisuuden haasteena on muuttotappioiden kohdistuminen nuoriin aikuisiin ja osaajiin, erityisesti vuotiaisiin muuttajiin, jotka ovat yksi tärkeimmistä muuttoliikkeen avainryhmistä. Etelä- Karjalan kannattaa panostaa alueen houkuttelevuuden ja vetovoiman lisäämisessä kovien vetovoimatekijöiden lisäksi pehmeisiin vetovoimatekijöihin ja mainetekijöihin. Vetovoiman osalta tärkeimmässä roolissa ovat alueen korkeakoulut ja elinkeinoelämän tulevaisuuden kasvavat toimialat. 4. DEMOGRAFINEN MUUTOSPAINE: Etelä- Karjala ei ole yksin demografiseen muutospaineeseen liittyvien haasteiden ja mahdollisuuksien kanssa. Muutospaine on samankaltainen kuin keskimäärin koko maassa: asukkaiden keski- ikä nousee, työikäisten määrä vähenee, työvoiman ulkopuolella olevien määrä kasvaa ja sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve korostuu. Etelä- Karjalan etuna on sekä alueen saavutettavuuden kannalta kompakti aluerakenne että määrätynlainen edelläkävijyys sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa maakunnallisessa kontekstissa. Oletettavasti väestö keskittyy alueen sisällä edelleen alueen taajamiin, Lappeenrannan keskustaajamaan ja muille kaupunkialueille. Palveluiden kysyntä em. alueilla kasvaa sekä väestönkasvun että ikääntyneiden osuuden kasvaessa. Supistuvilla alueilla väestön väheneminen ei tarkoita automaattisesti palvelutarpeiden vähenemistä samassa suhteessa, vaan väestön ikääntyminen ja yli 75- vuotiaan väestön suhteellisen osuuden kaksinkertaistuminen lisäävät entisestään sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntää. Kaupungistumisen, alueellisen liikkuvuuden, väestön ikääntymisen, yhdyskuntarakennekehityksen ja digitalisaation seurauksena todennäköisesti merkittävä osa nykyisistä sosiaali- ja terveydenhuollon toimipaikoista sijaitsee tulevien palvelutarpeiden kannalta väärässä paikassa. Eksoten kautta tehdyt panostukset digitalisaation, mobiilipalvelujen, liikkuvien palvelujen, uusien palvelumuotojen ja seinättömien paikkaan sitomattomien ratkaisujen osalta palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa nousevat arvoon arvaamattomaan tulevien vuosien muutospyörteen keskellä. 5. GLOBALISAATION ALUEELLISET VAIKUTUKSET: Muutosvaikutusten ketju on kuvattu kokonaisuudessaan tarkemmin luvussa 6.
MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA. Valtiotieteen tohtori Timo
MUUTTOLIIKE KAUPUNGISTUMISEN MUUTOSAJURINA Valtiotieteen tohtori Timo Aro @timoaro 17.5.2017 KAUPUNGISTUMINEN NYKYISESSÄ HALIITUSOHJELMASSA? KESKITTYMIS- JA HARVENEMISKEHITYS Kaupunkialueiden väkiluku
LisätiedotMiten väestöennuste toteutettiin?
Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon
LisätiedotALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT. VTT Timo
ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT VTT Timo Aro @timoaro 26.7.2017 Jokaisen alueen menestyminen tai menestymättömyys perustuu vain ja ainoastaan kasvuun! Alue- ja väestörakenteen ISOT muutostrendit
LisätiedotKaupunkiseutujen tulevaisuus! Valtiotieteen tohtori Timo , Tampere
Kaupunkiseutujen tulevaisuus! Valtiotieteen tohtori Timo Aro @timoaro 8.11.2016, Tampere - Kaupunkialueet - Kaupunkipolitiikka - Kasvukeskukset - Kaupunkiseutulähtöisyys - Maaseutualueet - Aluepolitiikka
LisätiedotLIIKENNE KAUPUNKISEUTUJEN TUKENA. Valtiotieteen tohtori Timo Aro EK:n logistiikkaseminaari 11.6.2015, Helsinki
LIIKENNE KAUPUNKISEUTUJEN TUKENA Valtiotieteen tohtori Timo Aro EK:n logistiikkaseminaari 11.6.2015, Helsinki keskeistä muutosvoimaa aluerakenteen ja liikennejärjestelmän osalta PIIKIKKYYS POLARISAATIOKEHITYS
LisätiedotNakkilan tulevaisuuskuva alue- ja väestörakenteen muutoksen näkökulmasta
2017 Nakkilan tulevaisuuskuva alue- ja väestörakenteen muutoksen näkökulmasta VALTIOTIETEEN TOHTORI TIMO ARO TOUKOKUU 2017 1 1. JOHDANTO G lobaalit muutokset vaikuttavat aluerakenteeseen ja alueiden kehitykseen
LisätiedotKymenlaakson asema aluerakenteen muutoksessa. Valtiotieteen tohtori Timo Aro Kymenlaakson maakuntavaltuusto 14.12.2015 Kouvola
Kymenlaakson asema aluerakenteen muutoksessa Valtiotieteen tohtori Timo Aro Kymenlaakson maakuntavaltuusto 14.12.2015 Kouvola 1. Teollinen perinne kyky uusiutua ja menestyä 2. Kasvava sijaintietu 3. Aidot
LisätiedotKAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa?
KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? Timo Aro @timoaro Huhtikuu 2019 Alue- ja väestönkehityksen muutostrendit vaikuttavat kaikkien alueiden kehitykseen
LisätiedotALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN MUUTOS KAUPUNGISTUMISEN NÄKÖKULMASTA. VTT Timo syyskuu 2017
ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN MUUTOS KAUPUNGISTUMISEN NÄKÖKULMASTA VTT Timo Aro @timoaro syyskuu 2017 Esityksen ydinviesti Koko maan voimavarojen hyödyntäminen on pienen maan kansallinen etu. Koko maan ja suurten
LisätiedotMULLISTAAKO MUUTTOLIIKE SUOMEN?
MULLISTAAKO MUUTTOLIIKE SUOMEN? Maassamuuton ja maahanmuuton vaikutukset alueelliseen kehitykseen Oppilaitoksen rakenneuudistusten johtaminen 2015-2016 Valtiotieteen tohtori Timo Aro, 2016 @timoaro SISÄLTÖ
LisätiedotSuomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua
Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua Kooste kymmenen kaupunkiseudun väestönkehityksestä vuoteen Alueellinen väestöennuste kertoo, että pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000
LisätiedotSUOMALAISEN YHTEISKUNNAN MUUTOKSET
SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN MUUTOKSET Suomen sisäisen muuttoliikkeen vaikutus turvallisuusviranomaisten palveluiden kysyntään Valtiotieteen tohtori, kehittämispäällikkö Timo Aro 27.11.2014 Sisäisen turvallisuuden
LisätiedotMUUTTOLIIKE. Suhteessa kaupungistumiseen, työn murrokseen ja digitalisaatioon. VTT, asiantuntija Timo Aro
MUUTTOLIIKE Suhteessa kaupungistumiseen, työn murrokseen ja digitalisaatioon VTT, asiantuntija Timo Aro 30.8.2018 @timoaro Maailma kaupungistuu, Suomi maakunnallistuu Alue- ja väestönkehityksen tilannekuva
LisätiedotTILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ. Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki
TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki Sisältö 1.Yleistä väestönkehityksestä ja muuttoliikkeestä 2010-luvun Suomessa 2.Tilannekuva Etelä-Pohjanmaan
LisätiedotALUERAKENTEEN MUUTOS -miten käy ikääntyneiden? Valtiotieteen tohtori Timo , Turku
ALUERAKENTEEN MUUTOS -miten käy ikääntyneiden? Valtiotieteen tohtori Timo Aro @timoaro 26.1.2017, Turku SISÄLTÖ 1.Aluerakenteen muutos pähkinänkuoressa 2.Aluerakenteen muutosten vaikutus ikääntyneisiin
LisätiedotSUOMEN KASVUKOLMIO. Kasvukolmion alueen merkitys aluetalouden tunnusluvuilla
SUOMEN KASVUKOLMIO Kasvukolmion alueen merkitys aluetalouden tunnusluvuilla 1 Kasvukolmion alueanalyysin toteuttaminen Analyysin kohteena oli Suomen kasvukolmio eli Helsingin, Tampereen ja Turun välisen
LisätiedotEtelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit
NOPEAT ITÄRADAT OSANA KESTÄVÄÄ ALUEKEHITYSTÄ Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit Timo Aro, MDI Rasmus Aro, MDI Timo
LisätiedotLIIKENNEPOLITIIKAN MERKITYS KAUPUNKISEUTUJEN JA ALUEIDEN KEHITYKSESSÄ
Eduskunnan liikennejaosto ASIANTUNTIJALAUSUNTO 10.11.2015 LIIKENNEPOLITIIKAN MERKITYS KAUPUNKISEUTUJEN JA ALUEIDEN KEHITYKSESSÄ Liikennepolitiikan yhteys alue- ja väestökehitykseen Liikennepolitiikalla,
LisätiedotLIIKENNEVÄYLIEN JA ALUEKEHITYKSEN VÄLINEN PYHÄ YHTEYS
LIIKENNEVÄYLIEN JA ALUEKEHITYKSEN VÄLINEN PYHÄ YHTEYS Kuva: Juhana Konttinen Timo Aro @timoaro Tammikuu 2019 Aluekehityksen isot muutostrendit 1. Kaupungistuminen ja keskittyminen 2. Liikenne ja saavutettavuus,
Lisätiedotuhka vai mahdollisuus?
ALUERAKENNE MUUTOSPYÖRTEESSÄ ALUERAKENNE MUUTOSPYÖRTEESSÄ uhka vai mahdollisuus? En tiedä muista ihmisistä, mutta kun aamulla kumarrun laittamaan kengät jalkaani, ajattelen, että herrajumala, mitä seuraavaksi?
LisätiedotSatakunnan alueprofiili 2025
Satakunnan alueprofiili 2025 Sisältö Satakunnan alueprofiiliin vuonna 2025 liittyviä karttoja, taulukoita ja graafeja: 1.Hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta 2.Elinvoiman näkökulmasta 1. Hyvinvoinnin
LisätiedotVirolahti. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,3 %
01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 3 275 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -4,8 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,3 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 58,1 % Virolahti. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE 2015
LisätiedotLAPIN VÄESTÖN TILA JA TULEVAISUUS. Valtiotieteen tohtori Timo Maaliskuu 2017
LAPIN VÄESTÖN TILA JA TULEVAISUUS Valtiotieteen tohtori Timo Aro @timoaro Maaliskuu 2017 Esityksen ydinviestit 1.Alue- ja väestörakenteen muutosvoimat vaikuttavat pikemmin keskittävästi kuin tasoittavasti
LisätiedotKAUPUNGIN JA MAASEUDUN KAUPUNGIN JA MAASEUDUN ASIA ASIA ON MEIDÄN YHTEINEN ASIA ON MEIDÄN YHTEINEN ASIA!
KAUPUNGIN JA MAASEUDUN KAUPUNGIN JA MAASEUDUN ASIA ASIA ON MEIDÄN YHTEINEN ASIA ON MEIDÄN YHTEINEN ASIA! Kuva: Juhana Konttinen Timo Aro @timoaro Marraskuu 2018 HISTORIALLISIA TUNNELUKKOJA JA LUKKIUMIA
LisätiedotALUEIDEN ROOLI NYT JA TULEVAISUUDESSA
ALUEIDEN ROOLI NYT JA TULEVAISUUDESSA Asiantuntija, VTT Timo Aro Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI @timoaro Marraskuu 2017 mdi.fi @MDIfriends MDIfriends Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI ESITYKSEN
LisätiedotVäestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla
Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla ikäryhmittäin v. 2000 2014 YKR-taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus
LisätiedotMiehikkälä. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE (%) -12,5 %
Miehikkälä 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 2 038 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -5,7 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -12,5 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 55,6 % Miehikkälä. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE
LisätiedotKUUMA-johtokunta / Liite 13l. KUUMA kuntien. väestöennuste
KUUMA kuntien väestöennuste 2018-2040 KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / Liite 13l Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 141 361 + 31 949 + 23 591 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12
LisätiedotPohjois-Savon väestöennuste
Pohjois-Savon väestöennuste 260000 MDI:n ennuste MDI:n ennusteen mukaan Pohjois-Savon maakunnan asukasluku vähenee vuosien 2017-2040 aikana: -17 159 asukkaalla -7 prosentilla 250000 240000 MDI:n ennusteen
LisätiedotTimo Huhtikuu 2019
Timo Aro @timoaro Huhtikuu 2019 Koulutus ja osaamisrakenne Alue- ja väestökehitys LIIKENNE- JÄRJESTELMÄ (infra, väylät, investoinnit, yhteydet, saavutettavuus) Työllisyysja työpaikkakehitys ALUSTUKSEN
LisätiedotKANTA-HÄMEEN TULEVAISUUSKUVA JA VÄESTÖSUUNNITE Kesäkuu 2018
KANTA-HÄMEEN TULEVAISUUSKUVA JA VÄESTÖSUUNNITE 2040 Kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Analyysin tausta ja toteuttaminen 2. Mistä puhumme, kun puhumme väestösuunnitteesta 3. Kanta-Hämeen tulevaisuuskuva alue- ja
LisätiedotKAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA
KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA 13.01.2016 VALTIOTIETEEN TOHTORI TIMO ARO @timoaro Sisältö 1.Tilannekuva kaupunkien ja kaupunkiseutujen kansallisesta merkityksestä
LisätiedotKymenlaakso Väestö päivitetty
Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson
LisätiedotKaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä
Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja
LisätiedotKaupunkipolitiikkaa etsimässä
Keskustelutilaisuus alue- ja kaupunkipolitiikasta Vasemmistoliiton aluepoliittinen ryhmä ja eduskuntaryhmä Eduskunta 20.4.2017 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Kaupunkipolitiikkaa etsimässä Aluekehityksen
LisätiedotALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA
ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 14.10.2014 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota - Argentiinalainen
LisätiedotHamina. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) -6,4 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,3 %
Hamina 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 20 654 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -2,6 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) -6,4 % Hamina. 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 59,3 % VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE
LisätiedotVäestönmuutokset 2011
Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 17.6.2012 Väestönmuutokset 2011 Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli vuoden 2011 lopussa 102 308. Vuodessa väestömäärä lisääntyi
LisätiedotToimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat
Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin
LisätiedotMIKKELIN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY JA MUUTTAJIEN PROFIILI. VTT, Timo Aro 27.1.2011
MIKKELIN DEMOGRAFINEN KILPAILUKYKY JA MUUTTAJIEN PROFIILI VTT, Timo Aro 27.1.2011 Suomi repeytyy!!!: - Kolme viidestä suomalaisesta asuu 10 suurimmalla kaupunkiseudulla ja neljä viidestä 20 suurimmalla
LisätiedotJyrääkö väestörakenteen muutos ITÄ-SUOMEN?
Jyrääkö väestörakenteen muutos ITÄ-SUOMEN? Syyskuu 2018 @timoaro ALUSTUKSEN YDINTEESIT 1.Suomen alue- ja väestörakenne on eriytynyt pitkään, jonka seuraukset nousevat yhä enemmän pinnalle 2.Demografisen
LisätiedotKymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty
Kymenlaakso Väestö Valokuvat Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 177 367 ennakko (1.1.2017) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2016 Väkiluku yhteensä
LisätiedotKymenlaakso Väestö päivitetty
Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson
LisätiedotPyhtää. VÄKILUKU 11/ VÄESTÖNLISÄYS (%) -0,6 % VÄESTÖENNUSTE (%) 0,8 % VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) ,9 %
Pyhtää 01 TUNNUSLUKU ARVO VÄKILUKU 11/2016 5 334 VÄESTÖNLISÄYS 2010-2015 (%) -0,6 % VÄESTÖENNUSTE 2015-2030 (%) 0,8 % 15-64 VUOTIAIDEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (%) 2015 59,9 % Pyhtää. VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE 2015
LisätiedotMUUTTOLIIKKEEN VOITTAJAT, HÄVIÄJÄT JA VÄLIINPUTOAJAT. VTT Timo Aro Asuntomarkkinaseminaari 2016 26.1.2016 Helsinki
MUUTTOLIIKKEEN VOITTAJAT, HÄVIÄJÄT JA VÄLIINPUTOAJAT VTT Timo Aro Asuntomarkkinaseminaari 2016 26.1.2016 Helsinki Muuttoliike on yksi väestökehityksen osatekijä Väestönkehityksen osatekijät: Luonnollinen
LisätiedotVOIKO TAMPERE KASVAA RAJATTA JA KIVUTTA, PYSYYKÖ PIRKANMAA KYYDISSÄ?
VOIKO TAMPERE KASVAA RAJATTA JA KIVUTTA, PYSYYKÖ PIRKANMAA KYYDISSÄ? Poris sul menee hyvi, nii kaua ku alkaa mennä hyvi - Veli-Pekka Ketola - - Suomen kakkoskeskus - Melko täydellinen sijainti - Kasvava
LisätiedotToimintaympäristön muutokset
Merikarvia Siikainen Pomarkku Lavia Pori Ulvila Luvia Nakkila Harjavalta Kokemäki Toimintaympäristön muutokset Porin selvitysalue 28.2.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Harjavalta Kokemäki Lavia
LisätiedotDEMOGRAFINEN ELI VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE
/Jaana Halonen 29.8.2012 DEMOGRAFINEN ELI VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE Demografinen huoltosuhde on suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. Vuoden 2011
LisätiedotToimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio
Toimintaympäristö Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väkiluku kasvaa Tampereen kaupunkiseudun väkiluku oli
LisätiedotVäestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat
Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähde: Tilastokeskus 24.4.2018 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin
LisätiedotMUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA
TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA Tilastokeskus laatii noin kolme vuoden välein ns. trendilaskelman. Laskelmassa arvioidaan väestönkehitystä noin 30 vuotta eteenpäin. Tuoreimman
LisätiedotMaaseutu- ja kaupunkialueiden väestö Pohjois-Karjalassa
PUHTI-tilastomylly 1/2019 PUHTI Muuttuvat yritystoiminnan muodot Pohjois-Karjalan maaseudulla -hanke Maaseutu- ja kaupunkialueiden väestö Pohjois-Karjalassa Kuinka suuri osa pohjoiskarjalaisista asuu maaseudulla?
LisätiedotVäestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 31 949 + 23 591 + 141 361 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12 293 + 3 340 + 2 165 + 2 009 + 1 631 + 1 393 + 1549 Lähde: Tilastokeskus, väestö;
LisätiedotHÄMEEN LIITON VÄESTÖSUUNNITE
HÄMEEN LIITON VÄESTÖSUUNNITE - Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä 205000 00 195000 HÄMEEN LIITON VÄESTÖSUUNNITE - KANTA-HÄME 56 190000 191343 väestösuunnite 185000 180000 175000 170000 165000
LisätiedotMinun tulevaisuuden kuntani
Minun tulevaisuuden kuntani Tulevaisuuden kunta -seminaari 20.1.2016 Finlandia-talo Kaupunkien merkityksestä Kaupungistuminen on lähivuosikymmeninä Suomen talouden suurin projekti Osmo Soininvaara ja Mikko
LisätiedotVäestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille
Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste
LisätiedotKAUPUNKISEUTUJEN KILPAILUKYKY JA ELINVOIMA Case Jyväskylän seutu
KAUPUNKISEUTUJEN KILPAILUKYKY JA ELINVOIMA Case Jyväskylän seutu Valtiotieteen tohtori Timo Aro 14.1.2014 Kunnille on annettu historiallinen mahdollisuus seutukunnan elinvoiman ja hyvinvoinnin kehittämiseen
LisätiedotMUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA
Kuva: Antero Saari Kuva: Toni Mailanen Kuva: Toni Mailanen MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA IV neljännes (loka-marraskuu) 2014 Kuva: Marianne Ståhl 23.2.2015 KONSERNIHALLINTO Timo Aro ja Timo Widbom Kuva: Toni
LisätiedotKYMENLAAKSON ALUEELLINEN POSITIO ALUEKEHITYKSEN TUNNUSLUVUILLA
KYMENLAAKSON ALUEELLINEN POSITIO ALUEKEHITYKSEN TUNNUSLUVUILLA 100 % 80 % 60 % 40 % 8% 9% 10% 12% 10% 10% 11% 15% 66% 65% 64% 59% Väestörakenne ja väestönkehitys 20 % 0 % 16% 16% 15% 14% 2000 2005 2010
LisätiedotVÄESTÖNMUUTOKSET ETELÄ-KARJALAMAALISKUU 2017 ALUESUUNNITTELU
VÄESTÖNMUUTOKSET2010-2015 -ETELÄ-KARJALAMAALISKUU 2017 ALUESUUNNITTELU Kansikuva: Susanna Mäntykoski 2014 Sisältö Väestönmuutokset Etelä-Karjalassa 2010 2015...4 Kokonaisväestönmuutos...4 Väestönmuutokset
LisätiedotTAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008
TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 8 TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 28 Tampereen maaliskuun muuttotappio oli aiempia vuosia suurempi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Tampereella asui maaliskuun
LisätiedotPaljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen
Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki 26.1.2016 Sami Pakarinen Asuntotuotantotarve 2040 -projektin tausta VTT päivitti
LisätiedotHäme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!
Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava
LisätiedotVARSINAIS-SUOMEN ALUEKEHITYS
VARSINAIS-SUOMEN ALUEKEHITYS 1. Aluekehitys maakuntatasolla Varsinais-Suomen työllisyysaste Kartassa 1. on kuvattu Varsinais-Suomen ja muiden maakuntien työllisyysastetta vuonna 2017 sekä kuviossa 1. Varsinais-Suomen
LisätiedotALUEELLINEN VETOVOIMA
ALUEELLINEN VETOVOIMA Antti Mykkänen 6.11.2017 Oulussa 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö - Veli Pelkonen 2 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 4 6.11.2017
LisätiedotVIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA
VIHTI VIHDIN SISÄINEN VÄESTÖN- KEHITYS VUOSINA 2005-2016 Kartan jokaiseen kennoon on paikkatiedon avulla muodostettu 10 neliökilometrin alue, johon on summattu jokaisen Vihdin alueen sisällä asuva väestö
LisätiedotONKO POHJOIS-POHJANMAALLA
ONKO POHJOIS-POHJANMAALLA PAPUA MENESTYÄ ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA? Valtiotieteen tohtori Timo Aro @timoaro 7.11.2016, Oulu PERIAATTEESSA ON Asukas- ja työpaikkamäärällä mitattuna 4:nneksi suurin
LisätiedotYhdistää puoli Suomea
1 Yhdistää puoli Suomea HANKKEELLA VAHVA TARVE JA TAHTOTILA #ITÄRATA Itärata yhdistää puoli Suomea HANKKEELLA VAHVA TARVE JA TAHTOTILA #ITÄRATA 3 Itärata puoli Suomea liikkeellä Vetovoimaa ja elinvoimaa
LisätiedotKulttuuripalveluiden alueellinen saavutettavuus. Janne Antikainen
Kulttuuripalveluiden alueellinen saavutettavuus Janne Antikainen 17.9.2019 Sisältö Saavutettavuuden ulottuvuudet keskittyminen alueelliseen saavutettavuuteen Aluekehityksen ja kehittämisen trendit mitä
LisätiedotMUUTTOLIIKE JA RAKENTAMINEN. janne a
MUUTTOLIIKE JA RAKENTAMINEN janne a 12.8.2016 Muuttoliike 1952 2015e Muuttoliike 1952 2015e Nettomuutto 1952 2015e -50000-40000 -30000-20000 -10000 0 10000 20000 30000 40000 1952 1953 1954 1955 1956 1957
LisätiedotYLÄ-SAVON SEUTU TILASTOANALYYSI. maaliskuu Tyler Wanlass / Unsplash
YLÄ-SAVON SEUTU TILASTOANALYYSI maaliskuu 2019 Tyler Wanlass / Unsplash SISÄLTÖ 1 TAUSTA 2 ALUETALOUSDYNAMIIKKA Taloudellinen huoltosuhde 2010-2016 BKT per asukas 2010-2016 Yrityskanta suhteessa alueen
LisätiedotTurun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.
Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna 2016 Väestönmuutos 2016 Ennakkoväkiluku 2016 Kaupunki Helsinki 7 383 635 591 Vantaa 4 720 219 196 Espoo 4 591 274 522 Tampere 3 055 228 173
LisätiedotPORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA
PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro 27.8.2013 Kunnille on annettu historiallinen mahdollisuus seutukunnan elinvoiman ja hyvinvoinnin kehittämiseen
LisätiedotTurun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen
LisätiedotMUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA
Kuva: Antero Saari MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA I neljännes (tammi-maaliskuu) 2014 Kuva: Antero Saari Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Sisäinen ja ulkoinen elinvoima Kuva: Jan Virtanen 1. Työllisyyskehitys
LisätiedotKIRKKO- NUMMEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13d
KIRKKO- NUMMEN väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13d Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen
LisätiedotMäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos
Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta
LisätiedotKAUPUNGISTUMISEN VALTAVIRTA
KAUPUNGISTUMISEN VALTAVIRTA ja vastavirta Eero Holstila MDI 11.3.2019 SISÄLTÖ 1. Kaupungistumisen iso kuva 2. Etelä-Pohjanmaan väestönkehitys vuoteen 2040 3. Suurkaupungistumisen vastavirta ja sen hyödyntäminen
LisätiedotMaakunnittaiset ennusteet
versio 1 Maakunnittaiset ennusteet Kooste MDI:n maakuntien väestöennusteesta vuoteen 2040 Keskeisimmät nostot maakuntien ennusteista 1. MDI:n ennusteen mukaan vain neljän maakunnan väkiluku kasvaa vuosien
LisätiedotVäestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus
Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen
LisätiedotMÄNTSÄLÄN. kuntien väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE13e
MÄNTSÄLÄN kuntien väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE13e Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen
LisätiedotJyväskylän seudun ja vaikutusalueen elinvoimaanalyysi. Valtiotieteen tohtori Timo Aro Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Syyskuu 2016
Jyväskylän seudun ja vaikutusalueen elinvoimaanalyysi 01 02 Valtiotieteen tohtori Timo Aro Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Syyskuu 2016 Analyysin pääteesi Onko Jyväskylän seudulla korostunut riski
LisätiedotMetropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys
Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys Toimintaympäristön haasteet ja kuntarakenne Seurantaryhmän kokous 4.3.2014 Matti Vatilo Tähtäin vuoteen 2030 ilmiöitä ja ongelmia Väkiluku kasvaa ja
LisätiedotKuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys
Kuva: Anniina Korpi Osaamiskehitys Osaamiskehityksen keskeiset nostot Porin seudun korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus (36,4 %) väestöstä oli suurista ja keskisuurista kaupunkiseuduista alhaisin.
LisätiedotSUOMEN ALUERAKENNE LIIKKEESSÄ
SUOMEN ALUERAKENNE LIIKKEESSÄ Miten asemoituu LOURA? Lippulaivaseminaari 5.2.2015 Eero Holstila ja Timo Aro MDI Esityksen pääkohdat 1. Kaupunkiseutujen kehityskuva 2000-luvulla (TA) 2. Muutosvoimat tulevina
LisätiedotKuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016
Kuopion muuttoliike 2015 Tilastotiedote 8 /2016 Kuopion viime vuosien hyvä väestönkasvu perustuu muuttovoittoon. Keitä nämä muuttajat ovat? Tässä tiedotteessa kuvataan muuttajien taustatietoja kuten, mistä
LisätiedotKuopion seudun elinvoima ja kilpailukyky
Saavutettavuus -dynamiikka Koulutusdynamiikka Kuopion seudun elinvoima ja kilpailukyky Väestödynamiikka TKIdynamiikka Yritysdynamiikka Muu dynamiikka Kuopion seudulla työpaikkojen määrä kasvoi suhteellisesti
LisätiedotTAMPEREEN KASVUSKENAARIOT. Asiantuntija, Valtiotieteen tohtori Timo Aro Aluekehittämisen konsulttitoimisto
TAMPEREEN KASVUSKENAARIOT Asiantuntija, Valtiotieteen tohtori Timo Aro Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI @timoaro TAMPEREELLA ON SUPERLATIIVIMAINE VETOVOIMAISIN MUUTTOHALUTUIN OPISKELIJAYSTÄVÄLLISIN
LisätiedotPalveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa
Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa 1.6.2015 Antti Rehunen Suomen ympäristökeskus SYKE Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla
LisätiedotVÄESTÖNMUUTOKSET 2010
TILASTOKATSAUS 4 / 2011 Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala Irja Henriksson 27.6.2011 VÄESTÖNMUUTOKSET 2010 Väkiluku kasvoi 0,7 % Suomen kahdeksanneksi suurimman kaupungin Lahden väkiluku oli
LisätiedotSaavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto
Saavutettava Pirkanmaa 16.1.2018 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettavuus Saavutettavuus = kohteen mahdollisimman helppo lähestyttävyys Saavutettavuus palveluissa
LisätiedotPORIN SEUDUN KUUDEN KUNNAN ELINVOIMA-ANALYYSI ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA
2014 PORIN SEUDUN KUUDEN KUNNAN ELINVOIMA-ANALYYSI ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 20.11.2014 1 PORIN SELVITYSALUEEN KUUDEN KUNNAN
LisätiedotKuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018
Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20
LisätiedotVipuvoimaa vyöhykkeistä? Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet Suomessa
Vipuvoimaa vyöhykkeistä? Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet Suomessa 11.5.2017 Citizen*ship - kaupunkikehittämisen foorumi Valtteri Laasonen RAJOJA RIKKOVAT TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET
LisätiedotKulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx
1(5) Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa Keskisuurilla kaupungeilla tarkoitetaan muistiossa kahta asiaa: niiden väkilukua sekä niiden epävirallista asemaa maakunnan keskuksena. Poikkeus
LisätiedotAsiantuntija, VTT Timo Aro Aluekehittämisen konsulttitoimisto Tammikuu 2018 ONKO KAUPUNGISTUMINEN MAASEUDUN PELASTUSRENGAS?
Asiantuntija, VTT Timo Aro Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI @timoaro Tammikuu 2018 ONKO KAUPUNGISTUMINEN MAASEUDUN PELASTUSRENGAS? On väärin ajatella, että kaupungin virkakoneistossa joku istahtaisi
LisätiedotTurun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist
Turun väestökatsaus Elokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-elokuussa 1 343 hengellä Elävänä syntyneet 1 060 Kuolleet 1 198 Luonnollinen
LisätiedotVäestönmuutokset ja ikärakenne 2013
henkilöä Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 4.6.2014 Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013 on Suomen yhdeksänneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku oli vuoden 2013 lopussa 103 364. Vuodessa väestömäärä
LisätiedotNURMI- JÄRVEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13f
NURMI- JÄRVEN väestöennuste KUUMA-johtokunta 23.5.2019 13 / LIITE 13f Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen
LisätiedotTurun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen
Turun väestökatsaus helmikuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Tällä dialla on Turun vahvistettuja väkilukutietoja; muilla sivuilla tammihelmikuun ennakkotietoja
Lisätiedot