4. Matalan ja tiiviin asuntoalueen arviointi

Transkriptio

1 86 4. Matalan ja tiiviin asuntoalueen arviointi Matalien ja tiiviiden asuntoalueiden arvioinnissa ja ao. suunnitelmien perusteluissa useimmin käytetyt perustelut liittyvät tavalla tai toisella taloudellisuuteen ja viime vuosina myös ekologisuuteen. Näihin on viitattu edellisissä luvuissa esitetyissä esimerkeissä jo 1800-luvun puolella mm. puutarhakaupunkiaatteen yhteydessä. Seuraavassa käydään läpi yhdyskuntarakentamisen tehokkuus- tai tiiveys- ajattelussa käytetyt sekä taloudellisuus- että ekologisuusperustelut melko yleisellä tasolla. Muut suunnittelun ja asuinympäristön tavoitteet (toiminnallisuus, kauneus, viihtyisyys jne.) jätetään tässä yhteydessä vähemmälle huomiolle. Niihin palataan viittauksenomaisesti luvun 5 lopussa arviointiprosessin testauksessa sekä luvussa 6, jossa pyritään lähestymään erilaisten ratkaisujen synteesinomaista arviointia kokonaisvaikutuksien ja kokonaishyvyyden näkökulmasta. Talous Taloudelliset perustelut löytyvät helposti joko suoraan todettuina tai välillisesti jonkun muun tavoitteellisen ominaisuuden, kuten ns. tehokkuusajattelun takaa lähes kaikista kaupunkirakentamisen ihanteista ja oppikirjoista. Roomalaisen arkkitehdin Marcus Vitruvius Pollion tunnetut arkkitehtuurin ihanteet 2000 vuoden takaa venustas (kauneus), firmitas (kestävyys) ja utilitas (hyödyllisyys) korostavat taloudellisuutta kestävyyden ja hyödyllisyyden kautta (Vitruvius 1960). Pitkäikäisyys ja käyttäjien saama hyöty vähentävät korjaamisen ja uudelleenrakentamisen tarvetta, siis säästävät kustannuksia. Puutarhakaupungin perusteluissa käytetään usein tehokkuuskäsitettä, jolla viitataan yleensä joko yleiseen maankäytön tehokkuuteen (esimerkiksi asukkaita, asuntoja tai asuntopinta-alaa per maapintaala) tai suhteellisten verkostopituuksien määrään (esimerkiksi katumetriä per asukas). Suomalainen suunnitteluoppikirjan klassikko O-I Meurmanin Asemakaavaoppi (1947) käyttää runsaasti tilaa erilaisten maankäytön ja verkostojen tehokkuuslukujen analysointiin. Tarkastelutavan analyyttisyys periytyi Eliel Saarisen Munkkiniemi-Haaga (Saarinen 1915) suunnitelman perusteluista, joissa Meurman oli ollut suunnittelun avustajana.

2 Kuvat O-I Meurmanin Asemakaavaopin erilaisia kortteli- ja tonttiratkaisuja (yllä), joissa syntyy paitsi erilaista kaupunkiympäristöä niin erilaisia maankäytön ja katuverkon tehokkuuksia (alla). (Meurman 1947). 87

3 88 Kuva 163. Meurmanin Asemakaavaopissa esitettyjä esimerkkejä, jotka perustuvat Valtion Teknillisen Tutkimuslaitoksen (VTT) laskelmiin todellisista toteutuneista rakennustehokkuuksista valituilla alueilla (Meurman 1947). Kaavataloudelliset laskelmat jatkuivat Suomessa ja 1970-luvuilla, jolloin nopean kaupungistumisen ja teollisen rakentamisen seurauksena tavoiteltiin mahdollisimman tehokasta rakentamistapaa. Helsingin maalaiskunnan Koivukylä 1 suunnitelman perustelut (Koivukylä 1, 1968) sisälsivät myös laajat kaupunkirakentamisen periaateratkaisujen (talo- ja korttelityypit, liikenneverkko jne.) vertailulaskelmat

4 89 kustannusarvioineen. Kaavatalouden perustutkimus aloitettiin VTT:llä (Valtion Teknillinen Tutkimuslaitos) 1970-luvun alussa tuloksena Rakennustekniikan käsikirjan Yhdyskuntatalous luvut (Lahti 1973, Lahti & Pitkänen 1973) ja Kaavatalous kuntatasolla julkaisut (Kivistö & Lahti 1974), joihin sisältyivät ensimmäiset kattavat yhdyskuntarakentamisen yksikkökustannusluettelot. Tätä ennen oli julkaistu jo erillisselvitys esimerkiksi kunnallistekniikan (Kärkkäinen 1969) ja tehokkuusluvun vaikutuksista kustannuksiin (Salmela 1969) sekä teoreettisempi kirjallisuusselvitys yhdyskuntakustannusten optimoinnista (Littow 1971). Laaja perustutkimus suomalaisten asuntoalueiden suunnittelu ja toteutusratkaisujen kustannusvaikutuksista (ASTA I - III) tehtiin 1970-ja 1980-luvuilla (Kivistö, Rauhala & Koskikallio ). Kaikissa em. tutkimuksissa olivat mukana mm. tiedot erilaisten talotyyppien, kerroslukujen ja kortteliratkaisujen valintojen kustannusvaikutuksista. Koivukylä-tutkimuksessa (Koivukylä 1, 1968) kustannustarkastelu keskittyi nimen omaan tehokkuusluvun kustannusvaikutusten selvittämiseen. Tarkastelu tehtiin luomalla teoreettisia maankäyttö- ja korttelimalleja ja laskemalla niille sekä rakennusten että verkostojen kustannukset sekä tarkastelemalla kokonaiskustannuksia tehokkuusluvun funktiona. Luoduista maankäyttömalleista (7 kpl) vain yksi (2A IX ) oli tiivis pientalovaltainen, muut kerrostalovaltaisia. Pientalovaltaisen mallin keskimääräinen korttelitehokkuus oli sekin melko korkea eli e k = 0,28, kun muilla se oli 0,36-0,44. Tutkituissa korttelimalleissa oli mukana 1-18-kerroksiset tyypit, mutta kaavataloudellinen arvio tehtiin lähinnä 3- ja 8- kerroksista korttelimalleista (e k = 0,6 ja 1,2). Johtopäätöksissä todettiin, että Korttelitehokkuuden noustessa kustannukset laskevat aluksi jyrkästi, korttelitehokkuuksiin e = 0,7 1,0 asti. Tämän jälkeen kustannukset pysyvät lähes vakiona. Kustannuskäyrän muotoon vaikuttavat sekä talokustannukset että kunnallistekniikan kustannukset (sekä kortteli- että aluetasolla), samansuuntaisesti. Salmelan tutkimuksessa (Salmela 1969) tulokset ovat samansuuntaisia, mutta käyrät vielä jyrkempiä. Tutkimus perustuu tässäkin tapauksessa teoreettisiin korttelimalleihin, joista kustannukset laskettiin. Talo- ja korttelikustannusten summa (mk/asuntok-m2) laskee tämän selvityksen mukaan vielä kerroslukuun 12 asti (tosin kerrosluvusta 7 alkaen melko loivasti), mikä ao. tutkimuksessa vastaa tehokkuuksia e k = 0,9 ja e t = 1,7. Tutkimuksessa oli talotyyppejä 1-kerroksisista aina 21-kerroksisiin asti ja talotyypit muodostettiin kaavamaisesti samankokoisille pohja-aloille (12m*60m). Analyysin tulokset koskevatkin lähinnä kerrostaloalueiden (vähintään 2-kerroksisten) kustannusmuutoksia. ASTA-tutkimussarjassa (Kivistö, Rauhala & Koskikallio ), joka perustui pääosin empiiriseen tietoon eli todellisiin rakennettuihin asuntoalueihin (24 kpl) eri puolilla Suomea, todettiin samoin, että rakentamistehokkuus vaikuttaa erityisen voimakkaasti kustannuksiin pienillä tehokkuuksilla. Lisäksi todettiin, että paras rakennustehokkuuden mittari ja kustannusten (erityisesti rakentamiskustannusten) selittäjä on keskimääräinen talokoko (k-m 2 /talo), koska talojen lukumäärä vaikuttaa suoraan kunnallisteknisten verkkojen liittymien (tonttijohtojen ja niiden pituuksien) määrään. Kustannukset laskevat voimakkaasti talokoon kasvaessa k-m 2 :iin (vastaa suurin piirtein aluetehokkuutta e a = 0,20 ja korttelitehokkuutta e k = 0,28), mutta sen jälkeen vaikutus on hyvin loiva ja muut tekijät ovat pääasiallisia kustannusvaikuttajia. Suurenkin aluetehokkuuden hyöty kustannussäästöinä häviää, mikäli talokoko on pieni, jolloin mm. verkostohaarautumat ja -pituudet kasvavat. Kaikkien em. tutkimusten tulokset osoittivat, että on yhdyskuntatalouden kannalta hyvin kallista suunnitella alueita, joissa on sekä matala että harva rakenne. Kerrosluvun ollessa 1-2, on korttelirakenteen oltava tiivis, mikäli halutaan, että yhdyskuntakustannukset pysyvät kohtuullisella tasolla. Tämä tulos on osaltaan vaikuttanut suureen kiinnostukseen kehittää matalia ja tiiviitä asuinalueita 1960-luvun lopulta alkaen. Aluetehokkuuden taloudellista merkitystä korostettiin jälleen ja 1990-luvuilla, kun yhdyskuntarakenteen hajautuminen yhä jatkui ja laajeni huolimatta siitä, että asiaan oli kiinnitetty huomiota jo pitkään. Kaupunkien reuna-alueiden rakentamistehokkuutta pyrittiin nostamaan tiivistämällä, täydentämällä ja eheyttämällä. Perustelut olivat useimmiten taloudellisia, mutta myös ekologiset nousivat mukaan (Lahti 1981, Lahti & Harmaajärvi 1992, Lahti & Rauhala 1994). Täydennysrakentamisen edut verrattuna uusien alueiden käyttöön ottoon syntyvät siitä, että verkostot ym. palvelut ovat alueella tai sen lähiympäristössä pääosin valmiina eikä koko infrastruktuuria tarvitse rakentaa alusta alkaen.

5 90 Ekologia Ekologiset perustelut matalalle ja tiiviille rakentamistavalle perustuvat suurelta osin samoihin arvioihin ja laskelmiin kuin taloudellisetkin perustelut. Luonnonvarojen ylimääräinen kulutus on sekä talouden että ympäristön laadun kannalta epäedullista. Materiaalien ja raaka-aineiden säästäminen sekä kierrätyksen kasvattaminen parantavat taloudellisuutta ja ympäristön laatua (ks. mm. Lahti & Harmaajärvi 1992). Maankäytön tehokkuuden edulliset vaikutukset ympäristön kannalta on todettu ja 1990-luvuilla useaan kertaan mm. EU:n projekteissa (esim. Green Paper on the Urban Environment 1990 ja The Sustainable Cities Project 1996). Maapinta-alan tehokas (säästeliäs) käyttö tuo myös sellaisia ekologisia etuja kuin viher- tai muiden luontoalueiden säilyminen suurempina yhtenäisinä kokonaisuuksina. Pirstoutuminen vähenee, mikä tukee luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Tehokkaammin rakennettu kaupunki mahdollistaa myös esim. kaukolämmön käytön sekä joukkoliikennejärjestelmien käytön. Laajalle alueelle leviävä yhdyskuntarakenne sen sijaan edellyttää talokohtaisia lämmitysjärjestelmiä (joista valtaosa perustuu lämmitysjärjestelmiin, joiden energiatehokkuus ei ole kovin suuri) ja runsasta yksityisauton käyttöä. Yhdyskuntarakenteen hajautumisen vaikutukset kasvihuonekaasuihin on arvioitu juuri valmistuneessa tutkimuksessa (Harmaajärvi, Huhdanmäki & Lahti 2001). Siinä pääsyy hajanaisen (harvan) rakenteen aiheuttamaan kasvihuonekaasujen lisääntymiseen on etäisyyksien ja sitä kautta liikennesuoritteiden (liikennepäästöjen) ja jonkin verran myös verkostopituuksien ja sitä kautta niiden rakentamisesta ja ylläpidosta aiheutuvien päästöjen kasvu. Yhdyskuntarakenteen hajautumisen jatkuessa vuonna 2010 aiheutetut kasvihuonekaasupäästöt ovat 2,3 miljoonaa tonnia suuremmat verrattuna tilanteeseen, jossa hajautuminen ehkäistään. Tehokkaan rakentamisen edulliset ekologiset vaikutukset on melko laajalti hyväksytty alan suunnittelijoiden ja tutkijoiden piirissä. Kritiikkiä ja epäilyksiä on myös esitetty eikä kaikkia vaikutusketjuja ja pitkän ajan vaikutuksia voidakaan täysin luotettavasti selvittää. Uusi teknologia tuo jatkuvasti uusia ratkaisuja markkinoille, jolloin entiset vaikutusketjut ja ominaispäästöt (esim. päästökiloja/ajoneuvokilometri) muuttuvat toisenlaisiksi. Käytetystä teknologiasta ja käyttäjien osaamisesta ja ajankäytöstä riippuen esimerkiksi tonttikohtaiset kunnallistekniset ratkaisut voivat olla ekologisesti hyviä ja parempia kuin keskitetyt järjestelmät. Mikäli edullisuus perustuu pääosin siihen, että käyttäjät itse osaavat ja jaksavat huolehtia järjestelmien toimivuudesta, voi potentiaalisten käyttäjien määrä jäädä kuitenkin suhteellisen pieneksi.

6 91 Ympäristöpsykologiset ja sosiaaliset ominaisuudet Tähän kohtaan liitetään yhteenveto selvityksestä, jonka ovat laatineet TKK/YTK:n Rauno Sairinen, Marketta Kyttä, Jani Päivänen ja Richard Manninen.

7 92 Arviointiprosessin testaus Esitutkimuksen aikana perustettiin suppea arviointiraati, jonka tehtävänä oli arvioida tehtyjä matalan ja tiiviin asuntoalue- ja rakennusratkaisuja ammattisuunnittelijan näkökulmasta. Tällä tavalla saatiin kerättyä välittömästi palautetta arviointiperiaatteiden ja kriteereiden kehittämistyötä varten. Raati koostui pitkän kokemuksen omaavista yhdyskuntasuunnittelun ammattilaisista, jotka ovat perehtyneet matalan ja tiiviin asuntorakentamisen kysymyksiin omassa käytännön työssään, kaupunki- tai rakennussuunnittelijoina sekä tutkijoina. Raadin jäseninä olivat arkkitehdit Riitta Jalkanen, Jussi Kautto, Kimmo Kuismanen, Pekka Lahti, Marianna Timperi ja Jukka Turtiainen ja sihteerinä FM Saija Niskanen. Ammattitaustaltaan näin yksipuoliseen joukkoon päädyttiin, koska ne monet vaatimukset ja toiveet, joita asuntorakentamiseen ja sen ympäristöön kohdistetaan, on pakko kyetä tavalla tai toisella, hyvin tai huonosti onnistuen yhteensovittamaan viime kädessä piirustuslaudalla. Sitä ennen on tutkittava ja arvioitava erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia, kuultava muita asiantuntijoita ja asukkaita. Synteesin tekeminen kaikesta tästä pakottaa ammattisuunnittelijan tekemään valintoja ja pohtimaan mahdollisimman hyvää kokonaisratkaisua. Matalan ja tiiviin suunnittelutavoitteet ovat vain osa kaikista niistä tavoitteista mitä lopputulokselle asetetaan. Arviointiraadissa asetettiin suunnittelijakunta ikään kuin sellaisen kuvitteellisen suunnittelutehtävän eteen, missä matalien ja tiiviiden ratkaisujen vaikutuksia muihin tavoitteisiin pyrittiin arviomaan. Arviointiraadin työ toteutettiin siten, että jäsenille toimitettiin valmiiksi jäsennelty kuva-arkisto (paperilla ja internetsivuilla) kirjallisuudesta ym. Aineisto käsitti yli 200 sivua arvioitavia tapauksia jäsenneltynä teemoittain (suluissa sivumäärä): matalan ja tiiviin esikuva: puutarhakaupunki Ebenezer Howard ja seuraajat (33) perinteinen pohjoismainen puukaupunki (14) perinteinen pohjoismainen puukaupunki seuraajia (7) keskieurooppalaista perinteistä matalaa ja tiivistä kaupunkirakentamista (1) eteläeurooppalaista perinteistä matalaa ja tiivistä kaupunkirakentamista (6) ruotsalainen puutarhakaupunki (35) Tanskan vanhoja ja uusia esimerkkejä (29) tanskalaisia ja grönlantilaisia esimerkkejä teollisen rakentamisen menetelmin (27) myöhäisempiä malleja eri maista: Hollanti, Sveitsi, USA, Japani, Australia, UK, Ruotsi, Norja (14) esimerkkejä matalasta ja tiiviistä asuntorakentamisesta Suomesta (16) matalan ja tiiviin mittarit ja indikaattorit (11) matalan ja tiiviin avainkäsitteet ja mittarit (13) Aineisto koostui kirjallisuudesta ym. lähteistä kerätyistä asumisratkaisuista, jotka täyttivät jollakin intuitiivisella kriteerillä matalan ja tiiviin tunnusmerkit. Lisäksi aineistoon sisältyi alustava esitys hyvää matalaa ja tiivistä koskevista arviointikriteereistä, indikaattoreista ja mittareista. Raadin jäsenet kävivät läpi etukäteen lähetetyn aineiston, jonka jälkeen yhteisissä kokouksissa käytiin läpi arviointikriteerejä sekä kootun aineiston että kunkin jäsenen henkilökohtaisten omien kokemusten ja esimerkkien valossa.

8 93 Raadin työssä keskityttiin seuraaviin seikkoihin: 1. Matalan ja tiiviin määrittely/peruskriteerit - Mikä on matalaa? - Mikä on tiivistä? 2. Mikä on hyvää matalaa ja tiivistä - Mitkä hyvän asuinympäristön muut laatukriteerit matalan ja tiiviin ratkaisujen tulee erityisesti täyttää, - Mitkä ominaisuudet saattavat joutua uhanalaiseksi? 3. Miten näitä kriittisiä ominaisuuksia voidaan mitata Keskustelu- ja lähdeaineistosta saadut esimerkit on muokattu keskustelujen tuloksien perusteella ja koottu teemoittain arviointikorteiksi (luku 6).