KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011"

Transkriptio

1 KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011

2 ISBN (pdf) 10/2012 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

3 Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011 CIMOn kysely oppilaitoksille Vuotta 2011 koskevien liikkuvuuslukujen keräämisen yhteydessä ammatillisilta oppilaitoksilta ja aikuiskoulutuskeskuksilta sekä oppisopimustoimistoilta kysyttiin ensimmäistä kertaa, millaisilla resursseilla kansainvälistä toimintaa oppilaitoksissa organisoidaan. Tähän kansainvälisen toiminnan resurssikyselyyn vastasi 45 prosenttia (125 kpl) tilastointiin osallistuneista organisaatioista. Kysely on barometri-tyyppinen eli sen kysymykset ovat melko yleisiä ja helposti toistettavissa, mikä mahdollistaa muutoksien seuraamisen vuodesta toiseen. Henkilöstö on suhteellisen hyvin mukana kansainvälisessä toiminnassa Kyselyyn vastanneista neljännes eli 31 oppilaitosta ilmoitti, että oppilaitoksella on käytettävissään kokopäiväinen kv-päällikko tai -koordinaattori. Puolipäiväinen kv-päällikkö tai -koordinaattori on 21 oppilaitoksella eli vajaalla viidenneksellä. Kansainvälisten asioiden tiimi löytyy 54 oppilaitoksesta, mikä vastaa alle puolta kyselyyn osallistuneita oppilaitoksia. Muita henkilöstöresursseja kv-työhön sitä vastoin on reilusti yli puolella eli 78 oppilaitoksella. Kokopäiväinen kv-päällikkö 25 (n=31) Puolipäiväinen kv-päällikkö 17 (n=21) Kv-tiimi 43 (n=54) Muita henkilöstöresursseja 62 (n=78) Kuva 1. Oppilaitosten resurssit (%)

4 Lisäksi oppilaitoksilta tiedusteltiin, kuinka hyvin opettajat ja muu henkilöstö osallistuu kansainväliseen toimintaan. Vastanneista 44 prosenttia arvioi saavansa hyvin tai erittäin hyvin oppilaitoksensa henkilöstöä mukaan kv-toimintaan. Tyydyttävästi kv-toimintaan osallistutaan 41 prosentissa vastanneista organisaatioista. Kansainvälisen toiminnan resursointi tyydyttävällä tasolla Koulutuksen järjestäjän ja/tai oppilaitoksen kv-toiminnan henkilöstöresurssit ovat kolmasosan mielestä hyvin tai erittäin hyvin suhteessa strategiassa ja toimintasuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Puolet vastanneista oppilaitoksista kokee, että henkilöstöresurssit vastaavat strategian tavoitteisiin tyydyttävästi. Kuitenkin 14 prosenttia pitää henkilöstöresurssien ja toiminnan tavoitteiden vastaavuutta huonona. Samoin kolmasosa resurssikyselyyn vastanneista arvioi, että koulutuksen järjestäjän ja/ tai oppilaitoksen kv-toiminnan budjettiresurssit ovat hyvin tai erittäin hyvin suhteessa strategian tavoitteisiin. Tilanteen tyydyttäväksi puolestaan arvio vähän yli puolet vastanneista oppilaitoksista. Budjettiresurssit huonoiksi suhteessa strategian tavoitteisiin arvioi 10 prosenttia vastanneista. 31 Henkilöstöresurssit suhteessa strategian tavoitteisiin Hyvin/erittäin hyvin Tyydyttävästi Budjettiresurssit suhteessa strategian tavoitteisiin Ei ollenkaan/huonosti Kuva 2. Resurssien ja strategian vastaavuus (%)

5 Oppilaitoksen omarahoitus käytetään ensisijaisesti liikkuvuuteen Erillistä omarahoitusta, eli kansainvälisyysmäärärahaa on kyselyn mukaan 66 prosentilla (n=82) oppilaitoksista. Puolet vastanneista arvioi määrärahan pysyneen samana ja runsas viidesosa arvioi sen kasvaneen. Pienentyneeksi määrärahan arvioi 16 prosenttia kyselyyn vastanneista oppilaitoksista. Määräraha liittyy useimmiten opiskelijoiden sekä opettajien ja muun henkilöstön ulkomaanjaksoihin. Opiskelijaliikkuvuuteen 56 (n=70) Opettajaliikkuvuuteen 50 (n=62) Kehittämishankkeisiin 25 (n=31) Muuhun 23 (n=29) Kuva 3. Kansainvälisyysmäärärahan käyttö (%) Avokysymyksestä Mihin muuhun kansainvälisyysmäärärahaa käytetään? ilmeni muun muassa kv-koordinaattorin työajan rahoitus eli käytännössä koordinaattorin palkkaus. Lisäksi määrärahalla rahoitetaan erilaisia tapahtumia ja yleisesti kotikansainvälisyyttä.

6 Ulkopuolisen projektirahan osuus on ammatillisten oppilaitosten kv-toiminnassa merkittävää Enemmistö eli 75 prosenttia (n=94) kyselyyn vastanneista arvioi koulutuksen järjestäjällä/oppilaitoksella olevan oman rahoituksen lisäksi ulkopuolista projektirahaa kv-toimintaan. Lähes 40 prosenttia arvioi ulkopuolisen rahan osuuden kasvaneen viime vuosien aikana ja kolmasosan mukaan se on pysynyt samana vuosien varrella. Pienentyneeksi ulkopuolisen projektirahan osuuden arvioi noin neljäsosa vastanneista. Liikkuvuus on yleisin ulkopuolisen projektirahan käyttötarkoitus. Kehittämishankkeisiinkin ulkopuolista projektirahaa käytetään, sillä 46 prosenttia vastanneista oppilaitoksista ilmoitti käyttävänsä rahaa tähän tarkoitukseen. Opiskelijaliikkuvuuteen 66 (n=82) Opettajaliikkuvuuteen 56 (n=70) Kehittämishankkeisiin 46 (n=57) Muuhun 4 (n=5) Kuva 4. Ulkopuolisen projektirahan käyttö (%)

Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2017

Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2017 Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2017 Kansainvälisten liikkuvuuslukujen keräämisen yhteydessä ammatillisilta oppilaitoksilta ja aikuiskoulutuskeskuksilta sekä oppisopimustoimistoilta

Lisätiedot

RAPORTTI. Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013. Siru Korkala

RAPORTTI. Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013. Siru Korkala RAPORTTI Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013 Siru Korkala Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013 CIMOn kysely oppilaitoksille

Lisätiedot

Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014

Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014 Leonardo-ohjelman kesäpäivät 2014 Alkusanat Mika Saarinen Yksikön päällikkö Erasmus+, ammatillinen Ensimmäinen hakukierros 2014 Ensimmäinen hakukierros Erasmus+, ammatillinen 63 liikkuvuushakemusta, n.

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisen koulutuksen kentällä Leonardo-ohjelman infotilaisuus, 25.9.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus,

Lisätiedot

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.

Lisätiedot

Verkostot ammatillisen koulutuksen kansainvälistäjänä. Nov- 10

Verkostot ammatillisen koulutuksen kansainvälistäjänä. Nov- 10 Verkostot ammatillisen koulutuksen kansainvälistäjänä Nov- 10 Mitä ja miten tutkittiin? Mikä on verkostoitumisen aste ammatillisen koulutuksen kentällä? Miten verkostot toimivat? Mikä on verkostoitumisen

Lisätiedot

liikkuvuutta, verkostoja ja hankkeita

liikkuvuutta, verkostoja ja hankkeita 2/2 JÄÄVÄTKÖ ULKOMAALAISET KORKEAKOULUOPISKELIJAT SUOMEEN VALMISTUTTUAAN? S. NUMERO 2A/26 kotikansainvälistymistä, liikkuvuutta, verkostoja ja hankkeita Tilastoja aikuiskoulutuksen kansainvälistymisestä

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Missä asetetaan/kuka asettaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen/kansainvälistymisen tavoitteet? EU EU2020 strategia, ET2020,

Lisätiedot

Tilastoja koulujen kansainvälisestä toiminnasta lukuvuonna

Tilastoja koulujen kansainvälisestä toiminnasta lukuvuonna 4A/17 Tilastoja koulujen kansainvälisestä toiminnasta lukuvuonna 16 17 taustaa Valtakunnalliset tilastot peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisestä toiminnasta kerättiin neljättä kertaa keväällä 17. Kyselyllä

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kansainvälisen toiminnan arvot ja visio... 3 3. Kansainvälisen toiminnan Strategiset tavoitteet... 3 4. Kansainvälinen toiminta... 5 4.1 Kansainvälisen toiminnan

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman linjaukset

Erasmus+ -ohjelman linjaukset Erasmus+ -ohjelman linjaukset CIMO, ammatillinen koulutus 2013 Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle Liikkuvuus (KA1) Opiskelijoiden liikkuvuus Vastavalmistuneiden liikkuvuus Opettajien ja muun henkilöstön

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA Vesa Saarikoski Yhdessä kohti uutta Jyväskylän koulutuskuntayhtymän perehdytys- ja talousarvioseminaari 5.10.2017 Valtion talousarvioesitys

Lisätiedot

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala Kansainvälisyys maakunnissa Siru Korkala 26.11.2012 Mitä tutkittiin? Miten kansainvälinen aktiivisuus jakautuu alueellisesti? Miten kansainvälisyys on huomioitu maakuntasuunnitelmissa? Mitä kansainvälisyys

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+ ECVET ja Erasmus+ Mika Saarinen CIMO Ammatillinen koulutus Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Kansainvälisyysstrategian virkistys työkalujen lanseeraus. Mika Saarinen, Kansainvälistymispalvelut, OPH Lauri Tuomi, Profitmakers Oy

Kansainvälisyysstrategian virkistys työkalujen lanseeraus. Mika Saarinen, Kansainvälistymispalvelut, OPH Lauri Tuomi, Profitmakers Oy Kansainvälisyysstrategian virkistys työkalujen lanseeraus Mika Saarinen, Kansainvälistymispalvelut, OPH Lauri Tuomi, Profitmakers Oy Kv-strategiaselvitys Faktaa 1A/2016: Kansainvälisyys strategiassa ja

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUS ON KANSAINVÄLISTÄ

AIKUISKOULUTUS ON KANSAINVÄLISTÄ FAKTAA EXPRESS /2011 JÄÄVÄTKÖ ULKOMAALAISET KORKEAKOULUOPISKELIJAT SUOMEEN VALMISTUTTUAAN? S. 1 NUMERO 1/20 3/20 AIKUISKOULUTUS ON KANSAINVÄLISTÄ Tuloksia aikuiskoulutuksen kansainvälisyysselvityksestä

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittava osaaminen ja ammattitaito Koulutuksen laadun parantaminen, innovointi ja kansainvälistäminen Eurooppalaisen elinikäisen

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( ) TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI (2011-2013) Sanna Annala (2011 ja 2012) ja Emma Salmi (2013) Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Kyselyyn osallistuneiden Pirkanmaan

Lisätiedot

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa. Vertaisarviointikriteerit Arviointialue: Kansainvälisyystoiminta ja strategia versio 1.0./13.9.2016 Kansainvälisen toiminnan suunnittelu 1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen

Lisätiedot

Nordplus/Erasmus+ -webinaari

Nordplus/Erasmus+ -webinaari Nordplus/Erasmus+ -webinaari 30.11.2018 Laura Laamanen, Jyväskylän yliopisto JYU. Since 1863. 13.12.2018 1 JY:n Nordplus-verkostot JY mukana 11 Nordplus-verkostossa: 10 alakohtaista verkostoa Nordlys-verkosto

Lisätiedot

Hakukierros 2018 Erasmus+ KA1 liikkuvuus Ammatillinen koulutus webinaari Ideasta projektiksi

Hakukierros 2018 Erasmus+ KA1 liikkuvuus Ammatillinen koulutus webinaari Ideasta projektiksi Hakukierros 2018 Erasmus+ KA1 liikkuvuus Ammatillinen koulutus webinaari 1.11.2017 Ideasta projektiksi Ulkopuolisen rahoituksen konteksti AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN KONTEKSTI: STRATEGIAT, LINJAUKSET,

Lisätiedot

Turku, Pori, Tampere

Turku, Pori, Tampere Ammatillisten oppilaitosten kansainväliseen, ja erityisesti EU-alueen toimintaan osallistuville ja siitä kiinnostuneille, erityisesti ATTO - aineiden opettajille Turku, Pori, Tampere Elämme kansainvälisessä

Lisätiedot

MITÄ TILASTOT KERTOVAT OPPILAITOKSISSA TYÖSKENTELEVIEN ULKOMAANJAKSOISTA?

MITÄ TILASTOT KERTOVAT OPPILAITOKSISSA TYÖSKENTELEVIEN ULKOMAANJAKSOISTA? FAKTAA EXPRESS 12/2011 JÄÄVÄTKÖ ULKOMAALAISET KORKEAKOULUOPISKELIJAT SUOMEEN VALMISTUTTUAAN? S. 1 NUMERO 2/2014 MITÄ TILASTOT KERTOVAT OPPILAITOKSISSA TYÖSKENTELEVIEN ULKOMAANJAKSOISTA? Opettajien ja muun

Lisätiedot

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 Tapahtumia Pohjois-Karjalaan hanke 2010-2013 Anna Jetsu Projektikoordinaattori 25.1.2013 1 Tapahtumakartoitus Tapahtumakartoitus toteutettiin 18.12.2012-8.1.2013 Survey Monkey kyselyn

Lisätiedot

Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009

Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009 Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009 Historiallinen perspektiivi: Pienistä ohjelmista suuriin kokonaisuuksiin 1986-1995 2000 2007 2014 Erasmus Comett Socrates Socrates Force + Comenius + Grundtvig LLP Erasmus+

Lisätiedot

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

FIRST väliraportointi. Mari Pohjola

FIRST väliraportointi. Mari Pohjola FIRST+ 2018-2019 väliraportointi Mari Pohjola Pitkät opiskelijavaihdot FI-RU toteutunut 93 liikkuvuutta (187 905 ) 49% myönnetyistä liikkuvuuksista (45% tuesta) 3 verkostolla ei vielä lainkaan toteutuneita

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä

Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä Kansainvälinen toiminta on vakiintumassa osaksi suomalaisten peruskoulujen ja lukioiden arkipäivää. Toiminta on monipuolista

Lisätiedot

ERASMUS + AMMATILLINEN KOULUTUS (KA1) LIIKKUVUUSHANKKEIDEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

ERASMUS + AMMATILLINEN KOULUTUS (KA1) LIIKKUVUUSHANKKEIDEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ ERASMUS + AMMATILLINEN KOULUTUS (KA1) LIIKKUVUUSHANKKEIDEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ Webinaari liikkuvuushanketta suunnittelevalle Ideasta projektiksi osa I 24.11.2015 Erasmus+ ohjelman päätoiminnot (Key Actions)

Lisätiedot

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen puheenjohtajana yksikön, päällikkö Mika Saarinen, CIMO alustajana ja havainnoijana, opetusneuvos Hanna Autere, OPH Hyvät käytännöt ja toimintamallit (1) Kansainvälistyminen

Lisätiedot

MITEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN JA YLIOPISTOJEN UUDET RAHOITUSMALLIT VAIKUTTAVAT KORKEAKOULUJEN KV-TOIMINTAAN NYT JA TULEVAISUUDESSA?

MITEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN JA YLIOPISTOJEN UUDET RAHOITUSMALLIT VAIKUTTAVAT KORKEAKOULUJEN KV-TOIMINTAAN NYT JA TULEVAISUUDESSA? Kv-kevätpäivät 2019 Joensuu Torstai 16.5.2019, Sessio D3 MITEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN JA YLIOPISTOJEN UUDET RAHOITUSMALLIT VAIKUTTAVAT KORKEAKOULUJEN KV-TOIMINTAAN NYT JA TULEVAISUUDESSA? OULUN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Virittäydy Erasmus+ hakukierroksen 2017 taajuudelle

Virittäydy Erasmus+ hakukierroksen 2017 taajuudelle Virittäydy Erasmus+ hakukierroksen 2017 taajuudelle Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisessä Mika Saarinen, CIMO Helsinki 4.10.2016 EU-tuella selkeä vaikutus ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

INTERREG IV A hanke Comparability and transparency of qualifications in Finland and Estonia, 2009-2012

INTERREG IV A hanke Comparability and transparency of qualifications in Finland and Estonia, 2009-2012 Expert-SUVI - asiantuntijaliikkuvuushanke 12.9.2011 CIMO, Leonardoliikkuvuushankkeiden koulutus Marjo Kvist lehtori Riikka Suhonen kansainvälisyyskoordinaattori Luksia, Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA 0 SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN 5.-9. LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE 24.10-10.11.2017 TIIVISTELMÄ RAPORTISTA SOFIA AHONEN, KULTTUURITOIMEN HARJOITTELIJA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI 1 1

Lisätiedot

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Tilastoja peruskoulujen. ja lukioiden kansainvälisestä

Tilastoja peruskoulujen. ja lukioiden kansainvälisestä Tilastoja peruskoulujen NUMERO 3A/216 Faktaa EXPRESS KOULUISSA ON YHÄ ENEMMÄN KANSAINVÄLISTÄ TOIMINTAA ja lukioiden kansainvälisyydestä lukuvuonna 215 216 Taustaa TÄSSÄ Faktaa Express -julkaisussa esitellään

Lisätiedot

Nero-rahoitus. Maarit Niva

Nero-rahoitus. Maarit Niva Nero-rahoitus Maarit Niva rahoittaja Oulun kaupunki valtuuston kullekin vuodelle myöntämä määräraha ennaltaehkäisevään työhön hyvinvoinnin palvelualueelle Huom! ta-päätös tulee joulukuussa v 2012 hyvinvointilautakunta

Lisätiedot

Hankkeistaminen Webinaari Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1)

Hankkeistaminen Webinaari Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Hankkeistaminen Webinaari 1.11.2016 Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Ulkopuolisen rahoituksen konteksti AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN KONTEKSTI: STRATEGIAT, LINJAUKSET, KEHITTÄMISTARPEET, RESURSSIT,

Lisätiedot

Asiantuntijaliikkuvuus

Asiantuntijaliikkuvuus Asiantuntijaliikkuvuus Leonardo-liikkuvuushankkeiden koulutus 5. ja 12.9.2013 Tuula Hautasaari Ammatillinen koulutus, CIMO CIMOn verkkopalvelut www.maailmalle.net Maailmalle lähtijän muistilista Työssäoppimassa

Lisätiedot

Faktaa. 1A 2016. Kansainvälisyys strategiassa ja oppilaitoksen arjessa TIETOA JA TILASTOJA. Selvitys ammatillisen koulutuksen tilanteesta

Faktaa. 1A 2016. Kansainvälisyys strategiassa ja oppilaitoksen arjessa TIETOA JA TILASTOJA. Selvitys ammatillisen koulutuksen tilanteesta Faktaa. TIETOA JA TILASTOJA 1A 2016 SIRU KORKALA: Kansainvälisyys strategiassa ja oppilaitoksen arjessa Selvitys ammatillisen koulutuksen tilanteesta Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus Centret

Lisätiedot

Selvitys intensiivikurssien vaikuttavuudesta suomalaisissa korkeakouluissa. Selvityksen tuloksia

Selvitys intensiivikurssien vaikuttavuudesta suomalaisissa korkeakouluissa. Selvityksen tuloksia Selvitys intensiivikurssien vaikuttavuudesta suomalaisissa korkeakouluissa Selvityksen tuloksia Selvityksen taustaa Tekijä haettiin tarjouspyynnöllä: Vaasan yliopiston Levón-instituutti Menetelmänä teemahaastattelut

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Tervon yhtenäiskoulu Sisällys 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintavelvoite... 2 2. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite...

Lisätiedot

Yritysten osaamisen kehittämisen verkostot ja vaikuttavuus Keski-Suomessa

Yritysten osaamisen kehittämisen verkostot ja vaikuttavuus Keski-Suomessa Yritysten osaamisen kehittämisen verkostot ja vaikuttavuus Keski-Suomessa Kari Itkonen Marja-Leena Stenström Pentti Nikkanen Työpapereita 27 2 Projektin toteutus ja tehtävät Toteutus: 01.06.2009 31.12.2010,

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Tilastokatsaus 4:2014

Tilastokatsaus 4:2014 Vantaa 10.3.2014 Tietopalvelu B5:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot

Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille!

Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille! RyhmäRengin emäntä Verkkosivut: https://kirsialastalo.wordpress.com/ FB-sivut:

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU -OHJELMA. Liikkuva koulu -kärkihanke Turku + Silja Line Kuntien liikuntaseminaari

LIIKKUVA KOULU -OHJELMA. Liikkuva koulu -kärkihanke Turku + Silja Line Kuntien liikuntaseminaari LIIKKUVA KOULU -OHJELMA Liikkuva koulu -kärkihanke 22.-23.9.2016 Turku + Silja Line Kuntien liikuntaseminaari Keijo Kuusela Liikuntatoimen ylitarkastaja Lounais-Suomen aluehallintovirasto LASTEN JA NUORTEN

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ DIAARINUMERO. Helsinki, 17.2.2016 CIMO/1/03.30.10/2016

TARJOUSPYYNTÖ DIAARINUMERO. Helsinki, 17.2.2016 CIMO/1/03.30.10/2016 DIAARINUMERO CIMO/1/03.30.10/2016 Helsinki, 17.2.2016 TARJOUSPYYNTÖ Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Hankintamenettely on avoin.

Lisätiedot

7A/2018 VIERAILULLA, VAIHTO-OPPILAANA JA OPPIMASSA ULKOMAISELLA TYÖPAIKALLA

7A/2018 VIERAILULLA, VAIHTO-OPPILAANA JA OPPIMASSA ULKOMAISELLA TYÖPAIKALLA 7A/2018 VIERAILULLA, VAIHTO-OPPILAANA JA OPPIMASSA ULKOMAISELLA TYÖPAIKALLA Tilastoja lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien kansainvälisestä liikkuvuudesta TAUSTAA Kansainvälisyys on arkea kaikilla koulutusasteilla

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja kohderyhmä

Lisätiedot

D3: Miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen uudet rahoitusmallit vaikuttavat korkeakoulujen kv-toimintaan nyt ja tulevaisuudessa?

D3: Miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen uudet rahoitusmallit vaikuttavat korkeakoulujen kv-toimintaan nyt ja tulevaisuudessa? D3: Miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen uudet rahoitusmallit vaikuttavat korkeakoulujen kv-toimintaan nyt ja tulevaisuudessa? Korkeakoulujen kv-kevätpäivät 16.5.2019 Kirsi Jokipakka, Kansainvälisten

Lisätiedot

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija Kansainvälinen työharjoittelu Kansainvälisty kätevästi palkkaamalla ulkomainen harjoittelija Hyvä työnantaja! CIMO järjestää yhdessä oppilaitosten, opiskelijajärjestöjen ja työhallinnon kanssa ulkomaisille

Lisätiedot

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2016

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2016 Koulutus 2017 Oppilaitosten aikuiskoulutus 2016 Avoimen ammattikorkeakouluopetuksen tunnit vähenivät, mutta osallistujamäärä jatkoi kasvuaan vuonna 2016 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan avoimen

Lisätiedot

Lisäksi yli oppilaitosta ja organisaatiota voi tehdä yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa kanssa.

Lisäksi yli oppilaitosta ja organisaatiota voi tehdä yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa kanssa. 0 Erasmus+ -ohjelma kattaa vuodet 2014 2020. Tänä aikana yli 4 miljoonaa nuorta, opiskelijaa ja aikuista voi kouluttautua, opiskella, harjoitella tai työskennellä vapaaehtoisena ulkomailla ohjelman tuella.

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa

Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa TULOKSIA Selvitysraportin julkistaminen 20.4.2016 Helsingin kaupungin työväenopisto Leena Saloheimo Vapaa Sivistystyö ry Selvitys

Lisätiedot

Verkostoyhteistyön merkitys ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisessä Ammatillisen toisen asteen koulutuksen Intia-verkosto

Verkostoyhteistyön merkitys ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisessä Ammatillisen toisen asteen koulutuksen Intia-verkosto Verkostoyhteistyön merkitys ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisessä Ammatillisen toisen asteen koulutuksen Intia-verkosto Aikuiskoulutuksen kansainvälisyysseminaari Paasitorni 17.4.2013 Mika Heino,

Lisätiedot

Työpajatoiminnan tilastointi vuonna Ruth Bamming

Työpajatoiminnan tilastointi vuonna Ruth Bamming Työpajatoiminnan tilastointi vuonna 2018 Ruth Bamming Sisällys Tietojen keräämisprosessi Valtakunnallinen työpajakysely Tietojen hyödyntäminen Keräämisprosessi VAT Työpaja (PARty) PARKKI (myös korjaukset)

Lisätiedot

Sopimus, raportointi ja seuranta

Sopimus, raportointi ja seuranta Aloituskoulutus hakukierroksella 2012 hyväksytyille Leonardo da Vinci -kumppanuushankkeille (Partnerships) 31.8.2012 Sopimus, raportointi ja seuranta Johanna Virta, Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

Hankkeistaminen Webinaari Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1)

Hankkeistaminen Webinaari Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Hankkeistaminen Webinaari 24.11.2015 Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Ulkopuolisen rahoituksen konteksti AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN KONTEKSTI: STRATEGIAT, LINJAUKSET, KEHITTÄMISTARPEET, RESURSSIT,

Lisätiedot

KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella

KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella Laatua kaikille, omat polut huippuosaajille! Miten vastata lahjakkaiden ja motivoituneiden nuorten tarpeisiin? Miten

Lisätiedot

Yritysten kansainvälistyminen ja Team Finland-palvelut. EK:n yrityskyselyn tulokset

Yritysten kansainvälistyminen ja Team Finland-palvelut. EK:n yrityskyselyn tulokset Yritysten kansainvälistyminen ja Team Finland-palvelut EK:n yrityskyselyn tulokset Vientiyritysten määrä kasvussa 25 2 Kansainvälistä kauppaa tekevien yritysten lukumäärä* 22 21 2 19 23 15 16 1 5 28 212

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko Elinikäisen ohjauksen koordinaatio Harri Haarikko 30.10.2014 Elinikäisen ohjauksen kehittämisen strategiset tavoitteet (OKM 2011) 1) Ohjauspalveluita on tasapuolisesti saatavilla ja ne vastaavat asiakkaiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8330/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8330/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/2018 1 (1) 289 Asianro 8330/14.01.00.03/2018 Yrityspalvelun esitys BUSINESS CENTER-BC (Pohjois-Savon kasvun ja elinvoimaisuuden varmistaminen yrittäjyys- ja innovaatioympäristöä

Lisätiedot

Luvuilla laskeminen. 1. Laske. a) 2 5 b) 6 11 c) 4 + ( 4) d) 1 ( 7) Ratkaisu. a) 2 5 = 7 b) 6 11 = 5 c) 4 + ( 4) = 4 4 = 0 d) 1 ( 7) = = 6

Luvuilla laskeminen. 1. Laske. a) 2 5 b) 6 11 c) 4 + ( 4) d) 1 ( 7) Ratkaisu. a) 2 5 = 7 b) 6 11 = 5 c) 4 + ( 4) = 4 4 = 0 d) 1 ( 7) = = 6 Luvuilla laskeminen. Laske. 6 4 + ( 4) d) ( 7) = 7 6 = 4 + ( 4) = 4 4 = 0 d) ( 7) = + 7 = 6. Laske. ( 9) 7 ( 8) 8 : ( ) d) 4 : 6 ( 9) = 7 7 ( 8) = 6 8 : ( ) = 9 d) 4 : 6 = 7. Muunna 8 sekaluvuksi 6 sekaluvuksi

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu Hyvinvointilautakunta 20.3.2017 19 LIITE NRO 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Puumalan yhtenäiskoulu Sisällys 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

Oman kansainvälisyystarinan tunnistaminen

Oman kansainvälisyystarinan tunnistaminen Oman kansainvälisyystarinan tunnistaminen 22.11.2016 Katariina Walker, kansainvälisten asioiden koordinaattori Sisältö Miten me teimme sen: Tarinatyökalu OSAOn kansainvälisyystarina Askelmerkkejä tulevaisuuteen

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 2:2017

TILASTOKATSAUS 2:2017 TILASTOKATSAUS 2:2017 11.1.2017 PENDELÖINTI VANTAAN SUURALUEILLE JA SUURALUEILTA 2014 Yhteenveto: Työpaikat ja työvoima n suuralueilla sekä pendelöinti Helsingin seudulla vuosina 2010 2014 Työpaikkoja

Lisätiedot

OSALLISTUMISELLA ON VÄLIÄ!

OSALLISTUMISELLA ON VÄLIÄ! FAKTAA EXPRESS 4/2012 OPISKELIJOIDEN KANSAINVÄLINEN LIIKKUVUUS AMMATILLISESSA JA KORKEA-ASTEEN KOULUTUKSESSA 2011 S. 1 NUMERO 4/2012 OPISKELIJOIDEN KANSAINVÄLINEN LIIKKUVUUS AMMATILLISESSA JA KORKEA-ASTEEN

Lisätiedot

Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action

Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action Kaiken maailman nuorille Erasmus+ Youth in Action Erasmus+ Youth in Action koulutukselle Kansainvälinen nuorisotyö on kiinnostusta maailman moninaisiin kysymyksiin. Se herättää uteliaisuuden uusia asioita

Lisätiedot

TALOUSJOHTAJABAROMETRI SYKSY

TALOUSJOHTAJABAROMETRI SYKSY TALOUSJOHTAJABAROMETRI SYKSY 2016 5.12.2016 Mikä Talousjohtajabarometri? TAUSTA Talousjohtajabarometri on reaalitalouden tilaa ja näkymiä kuvaava kyselytutkimus, jossa tutkimushorisonttina on tutkimushetkeä

Lisätiedot

Ammatillisten erityisoppilaitosten kansainvälisyystyöryhmä. Ammattikoulutuksen kansainvälisyyspäivät Tallinna

Ammatillisten erityisoppilaitosten kansainvälisyystyöryhmä. Ammattikoulutuksen kansainvälisyyspäivät Tallinna Ammatillisten erityisoppilaitosten kansainvälisyystyöryhmä Ammattikoulutuksen kansainvälisyyspäivät 7.11.2012 Tallinna Kansainvälisyystyöryhmä - Perustettu 2002 - Yhteinen tavoite ja tehtävät > toimintasuunnitelma

Lisätiedot

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Musiikkitalo 2.12.2013. Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste

EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma. Musiikkitalo 2.12.2013. Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste EU:n Luova Eurooppa -ohjelma (2014 2020) Kulttuurin alaohjelma Musiikkitalo 2.12.2013 Aarne Toivonen CIMOn Kulttuurin yhteyspiste Luova Eurooppa Kulttuurin alaohjelma Median alaohjelma Monialainen toimintalinja

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle isot linjat

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle isot linjat Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle isot linjat CIMO, ammatillinen koulutus Ennakkotietoa marraskuu Erasmus+ ohjelman rakenne Nykyiset ohjelmat Yhdeksi kokonaisuudeksi Lifelong Learning Programme

Lisätiedot

Leonardo Adult Moblity Pool LAMP

Leonardo Adult Moblity Pool LAMP Leonardo Adult Moblity Pool LAMP Aikuiskoulutuksen kansainvälisyysseminaari 16.-17.4.2013 Paasitorni / Helsinki AMKE International Oy Marja Suomaa Kansainvälisten asioiden päällikkö www.amke.fi Miksi ja

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi

Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi Rahoittaja: #OPEKE OPEKE AMMATILLISEN OPETTAJANKOULUTUKSEN UUDISTAMINEN Jaana Muttonen, HAMK Opettajankoulutusfoorumi 27.9.2017 Mikä OPEKE on? Valtakunnallinen kehittämishanke, jossa kehitetään ja uudistetaan

Lisätiedot

Sopimus on moniosainen

Sopimus on moniosainen Sopimusasiat KA1 Liikkuvuus 2015 Sopimus on moniosainen Osa I - Erityisehdot (= Hankesopimus) Osa II - Yleisehdot Liitteet: Liite I: Hankkeen kuvaus - hakemuslomake Liite II: Alustava budjetti Liite III:

Lisätiedot

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Kumi-instituutin syysseminaari, Nastopoli Nastola 10.11.2006 Tiina Pärnänen Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Kansainvälisen

Lisätiedot

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Euroopan komissio - Lehdistötiedote Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Bryssel 21. joulukuuta 2018 Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä IKÄÄNTYNEET Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Seniorikyselyyn vastasi 89 yli 65-vuotiasta pieksämäkeläistä. Vastaajiksi on valikoitunut liikunnallisesti erittäin

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS STRATEGIASSA JA ARJESSA

KANSAINVÄLISYYS STRATEGIASSA JA ARJESSA KANSAINVÄLISYYS STRATEGIASSA JA ARJESSA Kansainvälisesti taitava henkilöstö ammatillisen koulutuksen monimuotoisuuden vahvistajana teemaseminaari 1.10.2015 Kansainvälisten asioiden päällikkö Aino Malin

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017 Mitä Erasmus+ tarjoaa ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä Opetus-

Lisätiedot

Tilastoja koulujen kansainvälisestä toiminnasta lukuvuonna 2012 2013

Tilastoja koulujen kansainvälisestä toiminnasta lukuvuonna 2012 2013 NUMERO 5/2013 Faktaa EXPRESS Ensimmäinen valtakunnallinen selvitys: KOULUJEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA ON MONIMUOTOISTA JA LAAJAA Tilastoja koulujen kansainvälisestä toiminnasta lukuvuonna 2012 2013 Taustaa

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

PK-YRITYSTEN SUHDANNE- JA RAHOITUSTILANNE

PK-YRITYSTEN SUHDANNE- JA RAHOITUSTILANNE PK-YRITYSTEN SUHDANNENÄKEMYS lokakuu 28 Pk-yritysten suhdannenäkemys, lokakuu 28 PK-YRITYSTEN SUHDANNE- JA RAHOITUSTILANNE 1 JOHDANTO JA YHTEENVETO 1 Suomen Yrittäjät teki suhdanne- ja rahoitustilannetta

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Virtuaaliamk liikkuvuus Case Turun AMK Yhteyshenkilöpäivät 5.2.2008 - Juha Knuuttila

Virtuaaliamk liikkuvuus Case Turun AMK Yhteyshenkilöpäivät 5.2.2008 - Juha Knuuttila Virtuaaliamk liikkuvuus Case Turun AMK Yhteyshenkilöpäivät 5.2.2008 - Juha Knuuttila Liikkuvuus tavoite vai keino? Kokemuksia liikkuvuuden edistämisestä -2006 Kokemuksia liikkuvuuden edistämisestä 2007

Lisätiedot

Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija

Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija Miten syödään ja voidaan Pirkanmaalla? TEAviisarin ja Kouluterveyskyselyn 2017 tuloksia Kirsi Wiss Asiantuntija 25.9.2017 Wiss Kirsi 1 Esityksen sisältö Tietoa päätöksenteon tueksi Organisaatiotason tietoa

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

Sopimus, raportointi ja seuranta

Sopimus, raportointi ja seuranta Sopimus, raportointi ja seuranta Aloituskoulutus hakukierroksella 2013 hyväksytyille Leonardo da Vinci -kumppanuushankkeille 6.9.2013 Hannele Nevalampi CIMO On matka ulkomaille Liikkuvuus partneriorganisaatioon

Lisätiedot

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot