TAPAHTUMAKARTOITUS 2013
|
|
|
- Annemari Saaristo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 Tapahtumia Pohjois-Karjalaan hanke Anna Jetsu Projektikoordinaattori
2 Tapahtumakartoitus Tapahtumakartoitus toteutettiin Survey Monkey kyselyn avulla. Kartoitus lähetettiin sähköpostitse Pohjois-Karjalan suurten ja keskisuurten tapahtumien järjestäjille. Tapahtumaosoitteiston keräämisessä käytettiin apuna mm. Pohjois-Karjalan alueen tapahtumakalentereiden tietoja. Mukana on sekä vuosittain järjestettäviä tapahtumia että yksittäisiä / harvemmin järjestettäviä tilaisuuksia. Kartoitus lähetettiin 47:lle maakunnan tapahtumatoimijalle. Vastauksia saatiin 24 kpl. Näin ollen vastausprosentti on 51 %
3 Tapahtumakartoitus Kartoituksessa pyydettiin vastaamaan kysymyksiin päätapahtuman osalta. Mikäli järjestätte useita tapahtumia vuoden aikana, pyydämme teitä vastaamaan kysymyksiin järjestämänne päätapahtuman näkökulmasta. Kartoituksen tavoitteena oli selvittää Pohjois-Karjalan alueen tapahtumien merkitystä ja toimintaan liittyviä tarpeita
4 Kartoituksen kysymykset 1) Tapahtuman nimi (vastauksia ei julkaista) 2) Paikkakunta 3) Tapahtuman kävijämäärä 4) Onko tapahtuman kävijämäärä vuosien aikana kasvanut, pysynyt ennallaan vai laskenut? 5) Tapahtuman kesto 6) Millaista hyötyä tapahtuman järjestämisestä yritykselle tai järjestävälle taholle on? 7) Kuinka paljon tapahtuma työllistää henkilöitä vakituisesti, ympäri vuoden? 8) Kuinka paljon tapahtuma työllistää palkattua työvoimaa yhteensä (tapahtuman aikana sekä sitä ennen ja sen jälkeen)? 9) Paljonko tapahtumassa työskentelee vapaaehtoisia / talkoolaisia?
5 Kartoituksen kysymykset 10) Arvioi tapahtuman järjestämiseen liittyviä käytännönasioita. Kuinka helposti alla olevat palvelut löytyvät tapahtumapaikkakunnalta tai sen läheisyydestä? 11) Kuka mielestäsi hyötyy tapahtumasta taloudellisesti eniten? 12) Kuinka paljon tapahtuman kokonaisbudjetti on? 13) Kuinka paljon arvioit, että tapahtumavieras kuluttaa rahaa tapahtumanne aikana? (sisäänpääsy, majoitus, ruokailut jne.) 14) Oletteko saaneet tapahtumien järjestämiseen taloudellista tukea. Jos olette, mistä? 15) Onko teillä aikomuksena järjestää tulevaisuudessa tapahtumia Pohjois-Karjalassa? Jos on, millaisia ja milloin? (vastauksia ei julkaista)
6 Kysymys 2: Paikkakunta Paikkakunta Prosenttiosuus Vastausten lukumäärä Ilomantsi 8,3 % 2 Joensuu 41,7 % 10 Juuka 4,2 % 1 Kesälahti 4,2 % 1 Kitee 8,3 % 2 Koli 8,3 % 2 Lieksa 4,2 % 1 Nurmes 8,3 % 2 Rääkkylä 8,3 % 2 Tohmajärvi 4,2 % 1 Yhteensä 100 % 24 kpl
7
8 Kysymys 3: Tapahtuman kävijämäärä Kävijämäärä Prosenttiosuus Vastausten lukumäärä ,2 % ,1 % ,7 % 5 Yli ,0 % 11 Yhteensä 100 % 22 kpl Kysymyksen ohitti 2 vastaajaa
9
10 Kysymys 4: Onko tapahtuman kävijämäärä vuosien välisenä aikana kasvanut, pysynyt ennallaan, laskenut? Kävijämäärä Prosenttiosuus Vastausten lukumäärä Kasvanut 42,9 % 9 Pysynyt ennallaan 42, 9 % 9 Laskenut 14,2 % 3 Yhteensä 100 % 21 kpl Kysymyksen ohitti 3 vastaajaa
11
12 Kysymys 5:Tapahtuman kesto Kesto Prosenttiosuus Vastausten lukumäärä 1 päivä 36,4 % 8 2 päivää 36,4 % 8 3 päivää 9 % 2 Yli 3 päivää 18,2 % 4 Yhteensä 100 % 22 kpl Kysymyksen ohitti 2 vastaajaa
13
14 Kysymys 6. Millaista hyötyä tapahtuman järjestämisestä yritykselle tai järjestävälle taholle on? Arvioi alla olevia kohtia. Hyöty Erittäin tärkeä Hyvin tärkeä Hieman tärkeä Ei lainkaan tärkeä Yhteensä vastauksia Kävijämäärän kasvu Yrityksen tai alueen tunnettavuuden parantaminen Taloudelliset vaikutukset Yhteistyö eri toimijoiden välillä Julisuus ja medianäkyvyys 40,9 % (9) 22,7 % (5) 36,4 % (8) 0,0 % (0) 22 kpl 60,9 % (14) 30,4 % (7) 8,7 % (2) 0,0 % (0) 23 kpl 43,5 % (10) 26,1 % (6) 26,1 % (6) 4,3 % (1) 23 kpl 79,2 % (19) 16,7 % (4) 4,2 % (1) 0,0 % (0) 24 kpl 62,5 % (15) 29,2 % (7) 8,3 % (2) 0,0 % (0) 24 kpl
15
16 Kysymys 7: Kuinka paljon tapahtuma työllistää henkilöitä vakituisesti, ympäri vuoden? Vastaus Prosenttiosuus Vastausten lukumäärä Ei lainkaan 39,1 % henkilöä 52,2 % henkilöä 4,3 % 1 Yli 5 henkilöä 4,3 % 1 Yhteensä 100 % 23 kpl Kysymyksen ohitti 1 vastaaja
17
18 Kysymys 8. Kuinka paljon tapahtuma työllistää palkattua työvoimaa yhteensä (tapahtuman aikana sekä sitä ennen ja sen jälkeen)? Vastaus Prosenttiosuus Vastausten lukumäärä Ei lainkaan 8,3 % henkilöä 66,7 % henkilöä 12,5 % 3 Yli 30 henkilöä 12,5 % 3 Yhteensä 100 % 24 kpl
19
20 Kysymys 9. Paljonko tapahtumassa työskentelee vapaaehtoisia / talkoolaisia? Vastaus Prosenttiosuus Vastausten lukumäärä Ei lainkaan 17,4 % henkilöä 52,2 % henkilöä 17,4 % 4 Yli 200 henkilöä 13,0 % 3 Yhteensä 100 % 23 kpl Kysymyksen ohitti 1 vastaaja
21
22 Kysymys 10. Arvioi tapahtuman järjestämiseen liittyviä käytännönasioita. Kuinka helposti alla olevat palvelut löytyvät tapahtumapaikkakunnalta tai sen läheisyydestä? Asia Erittäin hyvä Hyvä Kohtalainen Huono En osaa sanoa Yhteensä vastauksia Sopivien tilojen löytäminen 65,2 % (15) 21,7 % (5) 13,0 % (0) 0,0 % (0) 0,0 % (0) 23 kpl Majoituskapasiteetti 34,8 % (8) 26,1 % (6) 26,1 % (6) 8,7 % (2) 4,3 % (1) 23 kpl Ruokapalvelujen saatavuus 47,8 % (11) 43,5 % (10) 4,3 % (1) 0,0% (0) 4,3 % (1) 23 kpl Talkoolaisten saaminen tapahtumiin 21,7 % (5) 34,8 % (8) 21,7 % (5) 4,3% (1) 17,4 % (4) 23 kpl Muut palvelut (ilmoittautuminen, maksuliikenne tai muu järjestelypalvelu) 30,4 %,(7) 56,5 % (13) 4,3 % (1) 0,0 % (0) 8,7 % (2) 23 kpl Kysymyksen ohitti 1 vastaaja
23
24 Kysymys 11. Kuka mielestäsi hyötyy tapahtumasta taloudellisesti eniten? Vastaus Prosenttiosuus Vastausten lukumäärä Tapahtuman järjestäjä 27,8 % 5 Kunta tai kaupunki 16,7 % 3 Majoitusliikkeet 33,3 % 6 Vähittäistavarakaupat 22,2 % 4 Yhteensä 100 % 18 kpl Kysymyksen ohitti 6 vastaajaa
25
26 Kysymys 12. Kuinka paljon tapahtuman kokonaisbudjetti on? Vastaus Prosenttiosuus Vastausten lukumäärä Alle ,8 % ,6 % ,6 % % 4 Yli ,0 % 4 Yhteensä 100 % 21 kpl Kysymyksen ohitti 3 vastaajaa
27
28 Kysymys 13. Kuinka paljon arvioit, että tapahtumavieras kuluttaa rahaa tapahtumanne aikana? (sisäänpääsy, majoitus, ruokailut jne.) Vastaus Prosenttiosuus Vastausten lukumäärä Ei lainkaan 0 % ,6 % ,1 % ,5 % 2 Yli 300 9,5 % 2 En osaa sanoa 14,3 % 3 Yhteensä 100 % 21 kpl Kysymyksen ohitti 3 vastaajaa
29
30 Kysymys 14. Oletteko saaneet tapahtumien järjestämiseen taloudellista tukea. Jos olette, mistä? Voitte valita yhden tai useampia vaihtoehtoja. Vastaus Prosenttiosuus Vastausten lukumäärä Kaupungilta tai kunnalta 60,0 % 12 Yhteistyökumppaneilta 60,0 % 12 Hankkeista 25,0 % 5 Rahastoista tai säätiöiltä 30,0 % 6 Emme ole saaneet taloudellista tukea 15,0 % 3 Kysymyksen ohitti 4 vastaajaa
31
32 Tiivistelmä Pohjois-Karjalan alueen suurista ja keskisuurista tapahtumista suurin osa järjestetään Joensuussa. Tyypillinen tapahtuman kesto on 1-2 päivää. Kyselyyn vastanneiden joukossa eniten oli tapahtumia, joiden kävijämäärä on yli 2000 henkilöä. Tapahtumien kävijämäärät ovat pysyneet samana tai kasvaneet vuosien välisenä aikana yli 85 %:lla vastaajista. Tapahtuman järjestäminen koettiin erityisen hyödylliseksi siksi, että yhteistyö eri toimijoiden välillä lisääntyy ja tapahtumalle tai alueelle tulee julkisuutta sekä medianäkyvyyttä
33 Tiivistelmä Suurin osa kartoitukseen vastanneista tapahtumista työllistää 1-2 henkilöä ympäri vuoden. Tapahtuman aikana palkattua työvoimaa on suurimmassa osassa tapahtumia alle kymmenen. Talkoolaisia tapahtumissa on tyypillisesti alle 50 hlöä. Toki suurtapahtumissa työllistävä vaikutus on paljon suurempi. Kartoituksen mukaan suurimman hyödyn tapahtumista saavat majoitusliikkeet (1) sekä itse tapahtumanjärjestäjä (2). Tapahtuman kokonaisbudjetin suurin osa vastaajista arvioi olevan alle Useimmat vastaajista ovat saaneet taloudellista apua tapahtuman järjestämiseen esimerkiksi kunnalta, kaupungilta tai yhteistyökumppaneilta. Vastaajat arvioivat, että tapahtuman osallistuja kuluttaa rahaa tapahtuman aikana keskimäärin noin
Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta
Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 30.11.2017 Koulumatkakyselyn päätulokset Koulumatkojen pituudet ovat kasvaneet
Tapahtumajärjestäjäkysely 2017
Tapahtumajärjestäjäkysely 2017 IISALMI-LAPINLAHTI-SONKAJÄRVI-VIEREMÄ Kuhinaa keskustaan, tapahtumamatkailua Ylä-Savoon -hanke Kyselyn tavoite ja toteutus Kysely on osa Iisalmen kaupungin sekä Sonkajärven,
Yhistykset yhessä. JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa
Yhistykset yhessä JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa Yhistykset yhessä - JärjestöRalli2016 Kaikki tilaisuudet klo 17-19 6.10 Rääkkylä 8.11 Juuka 10.10 Kesälahti 9.11 Kontiolahti 12.10 Pyhäselkä 9.11 Eno 25.10
Pohjois-Karjalan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Pohjois-Karjalan Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
Kuntaraportti Kontiolahti. Suomen Yrittäjät
Kuntaraportti Kontiolahti Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti
Kulttuuria kartalla 14 Pohjois-Karjala 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 14.1. POHJOIS-KARJALA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 4 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl
Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä
Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Kulttuuria kaikille -palvelu 4.1.2017 2 / 6 Johdanto Tapahtumia kaikille! Opas saavutettavan kulttuurifestivaalin järjestämiseen on Kulttuuria
TERVIS-hankkeen väliarviointi Leppävirta. Timo Renfors
TERVIS-hankkeen väliarviointi 4.12.2014 Leppävirta Timo Renfors [email protected] 050 544 3802 Kyselyn saaneet ja siihen vastanneet aseman ja alueen mukaan. Aseman mukaan vastanneiden määrä
Asumispalvelutarpeen kartoitus kotona asuville kehitysvammaisille 2012
Asumispalvelutarpeen kartoitus kotona asuville kehitysvammaisille 2012 Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 Pohjois-Karjalan osahanke Kehittämissuunnittelija Leena Suhonen Projektityöntekijä
Siun sote palvelupaketeissa 2014
palvelupaketeissa 2014 www.siunsote.fi Juhani Junnilainen 4.2.2016 Väestötiedot 2014 Alue Ikäluokat yhteensä 0-17 v. 18-64 v. 65-74 v. 75 - v. Pohjois-Karjalan SHP 168896 30229 99820 21281 17566 Heinävesi
Talousraportti 10/ Väestö
1 (6) Väestö Syyskuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 391 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 378, Nurmeksessa 7 779 ja Valtimolla 2 234 asukasta. Juuassa asui 4 848 henkilöä. Koko Pohjois-Karjalan
Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE
Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Järjestöt maakuntauudistuksessa -tilaisuus, 21.6.2017 Hanna Kääriäinen, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry Järjestöasiain neuvottelukunta JANE
Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP)
Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta
Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa
Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008
Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016
Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Pohjois-Karjalassa Rahoituslähteet: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma
TerPS2-kysely kunnanvaltuutetuille ja hyvinvointiryhmien jäsenille maaliskuussa Kyselyn tuloksia TERVIS-hankealueelta koonnut Timo Renfors
Ter-kysely kunnanvaltuutetuille ja hyvinvointiryhmien jäsenille maaliskuussa 0 Kyselyn tuloksia -hankealueelta koonnut Timo Renfors Kyselyn toteuttaminen ja siihen vastaaminen Terps- hanke teki syyskuussa
Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto
Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Johdanto ja keskeiset tulokset Perusterveysbarometri 2 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet yhteistyössä
Kuntien markkinointitutkimus 2009. vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009
Kuntien markkinointitutkimus 2009 vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009 Toteutus maaliskuussa 2009 Toteutettiin webropol-kyselynä Sähköpostitse kuntien kirjaamojen kautta kuntien markkinointivastaaville
Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta
Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta 2 JOHDANTO JA YHTEENVETO Korkeatasoinen ja toimiva lentoliikenne on merkittävä osa alueiden kilpailukykyä. Tämän vuoksi Pohjois- Karjalan maakuntaliitto osallistuu
ASUKASKOHTAISET KOKONAISKUSTANNUKSET
JOHDANTO ASUKASKOHTAISET KOKONAISKUSTANNUKSET Asukaskohtaiset kokonaiskustannukset ovat kasvaneet Joensuussa 7,7% ja Kontiolahdella 6,9% vuodesta 2011 Tarkastelu on suuntaa antava. Tarkastelu ei huomioi
Väestötietoja koulu- ja päiväkotiratkaisujen pohjaksi. Kunnanhallitus
Väestötietoja koulu- ja päiväkotiratkaisujen pohjaksi Kunnanhallitus 27.2.217 14 Tohmajärvi-Värtsilä väkiluku 188-215 12 1 8 6 4 2 188 189 19 191 192 193 194 195 196 197 1975 1985 1995 25 215 Tohmajärvi
Perusopetuskysely Koko perusopetus
Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi
Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät
Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille 2015 Toteutus Syys- lokakuussa 2015, vastausaikaa 2 viikkoa Webropol-kysely Toimitettiin Avustajaportti.fi palveluun
POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2016
POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2016 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMI PÄHKINÄNKUORESSA Vastaa yhteistyötahojen tavaroiden ja palveluiden yhteishankinnoista Kilpailuttaa myös yhteistyötahojen
Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008
Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot
RAPORTTI. Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013. Siru Korkala
RAPORTTI Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013 Siru Korkala Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2013 CIMOn kysely oppilaitoksille
Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig. STM kuvapankki: istockphoto
Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig STM kuvapankki: istockphoto LAPSEN OIKEUDET, TULLA KUULLUKSI JA NÄHDYKSI Outokummun yläkoulun ja lukiolaisten yhteinen musiikki-ilta Suomi 100-teemalla
Teollisuustyöpaikat kunnittain vuosien 2009, 2010, 2011 ja 2012 lopussa
llomantsi 256 324 341 330 74 28,9 Outokumpu 988 1 035 1 096 1 076 88 8,9 Joensuu 5 184 5308 5377 5321 137 2,6 abs. % Kunta/seutukunta 2009 2010 2011 2012 Muutos C Teollisuus C 1315 Tekstiilien, vaatteiden
Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298
Asiakaskysely 2011 FINAS-akkreditointipalvelun asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin marras-joulukuussa 2011. Kysely lähetettiin sähköisenä kaikille FINASin asiakkaille. Kyselyyn saatiin yhteensä 182
Veteraaniasiain neuvottelupäivä
Veteraaniasiain neuvottelupäivä Joensuu 29.03.2017 PK:n sotaveteraanipiirin sosiaalineuvoja Risto Alanko Tervetuloa seminaariin Päivän ohjelma: 9.00 Seminaaripäivän avaus sosiaalineuvoja Risto Alanko 9.15
Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011
1 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen taustalla olevien syiden kehittyminen s. 2 3.2 Nuorten velkaantumisen taustalla
Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008
Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Selvitys Kysely toteutettiin huhtikuussa 2008 Luonteeltaan selvitys:
Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia.
Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Siun soten järjestämisvastuulle vuoden 2017 alussa. Tällä kyselyllä haetaan vastauksia siihen,
asiakastyytyväisyystutkimus
OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2010 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2010 (sama tutkimus toteutettu myös keväällä 2007, 2008 ja 2009) Tutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa
PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY
1. PALKKAKYSELY 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin lokakuussa 2016 työmarkkinatutkimus internet-kyselynä. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin vastaavan
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 KALVOSARJAN OSAT Osa 1: Taustatiedot Osa 2: Nykytilanne Osa
RIL-PALKKAKYSELY 2017
RIL- 8.3.2017 PALKKAKYSELY 2016 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin loka-marraskuussa 2017 työmarkkinatutkimus. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin
Maaseutu- ja kaupunkialueiden väestö Pohjois-Karjalassa
PUHTI-tilastomylly 1/2019 PUHTI Muuttuvat yritystoiminnan muodot Pohjois-Karjalan maaseudulla -hanke Maaseutu- ja kaupunkialueiden väestö Pohjois-Karjalassa Kuinka suuri osa pohjoiskarjalaisista asuu maaseudulla?
Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta
Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta 1 : Yksityiset toimijat yrittäjien tärkein voimavara Kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien
#lupakertoa - asennekysely
#lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti
YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)
luonnos 1.12.2015 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (jäljempänä
PALAUTEANALYYSI v toiminnasta
MOSAIIKKI RY MAMU-MEDIA PALAUTEANALYYSI v. 2015 toiminnasta Palautetta Mosaiikki Ry:n ja MaMu-Median hankkeen tiedotus- ja neuvontatoiminnasta on kerätty yhteistyökumppaneilta, hankkeen asiakkailta ja
Tilannekatsaus. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen neuvottelukunta Ylijohtaja Ari Niiranen Johtaja Ritva Saarelainen
Tilannekatsaus Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen neuvottelukunta 24.10.2012 Ylijohtaja Ari Niiranen Johtaja Ritva Saarelainen 24.10.2012 ALKU-selonteko (VM) Selvityshenkilöt (TEM, YM) Eduskunta edellytti
Kunnan ja järjestöjen yhteistyö. Työryhmä
Kunnan ja järjestöjen yhteistyö Työryhmä 9.10.2010 Järjestöasiain neuvottelukunta, perustettu 21.4.2008 TAVOITTEET: Tehdä näkyväksi ja tunnetuksi maakunnan kansalaisjärjestötoimintaa Edistää kansalaisjärjestöjen
Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät
Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät 23.10.2013 Kimmo Niiranen Maakunta-asiamies Tilastokatsaus mm. seuraaviin asioihin: Väestökehitys Pohjois-Karjalassa
Seutulogistiikan kilpailutekijät. Jari Jokinen INLONU06A2
Seutulogistiikan kilpailutekijät Jari Jokinen INLONU6A Työ käsittelee seutulogistiikan kilpailutekijöitä. Työn tavoite on tutkimustulosten perusteella verrata (benchmarkata) Forssan seutua muihin, ottaa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Ympäristölautakunta Ytp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 363 Asiakastyytyväisyyskysely Helsingin yliopiston yliopistollisen eläinsairaalan palveluista 2012 HEL 2012-016051 T 00 01 01 Päätös päätti merkitä tiedoksi
YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET
YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET TUTKIMUKSEN AINEISTO Hammaslääkäriliitto toteutti tutkimuksen yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön, THL:n ja KT Kuntatyönantajien
ESOMAR-terveiset. Maris Tuvikene. Tuvikene Maris 24.10.2015. Julkinen 1
ESOMAR-terveiset Maris Tuvikene Julkinen 1 Taustaa Markkinatutkimuksessa tunnistetaan kahdenlaista tietoa: Subjektiivinen: mielipiteet, tunteet, aikomukset, harkinta, preferenssi Objektiivinen: käyttäytyminen
Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %
Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.
Taustaa 1/3. Sosiaali- ja terveysalalla oli vuonna 2011 lähes 400 000 työllistä (16 % kaikista työllisistä)
Taustaa 1/3 Sosiaali- ja terveysalalla oli vuonna 2011 lähes 400 000 työllistä (16 % kaikista työllisistä) 126 000 sosiaalihuollon avopalveluissa 82 000 sosiaalihuollon laitospalveluissa 188 000 terveyspalveluissa
RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012
RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...
POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITOPIIRIN TIETOJENKASITI-ELY. POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAINLIIlTO. 30 hoitopaikkaa.
POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITOPIIRIN KL Atk- toimis to Seppo Soininen POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITOPIIRIN TIETOJENKASITI-ELY JOHDANTO Esitelmassäni olen selvittänyt kuntainliiton rakennetta ja organisaatiota
Maailma kylässä festivaalin näytteilleasettajatutkimus Emma Niskanen
Maailma kylässä festivaalin näytteilleasettajatutkimus 2017 Emma Niskanen Tausta Kysely toteutettiin Kepan ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteistyönä Festivaalialueella oli näytteilleasettajia yhteensä
Selvitys Kilpilahti Kulloon yrityspalvelutarpeista. Tammikuu 2017 Matti Herlevi Posintra OY
Selvitys Kilpilahti Kulloon yrityspalvelutarpeista Tammikuu 2017 Matti Herlevi Posintra OY Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 2 2 Tausta... 2 3 Nyby Kulloo yritysalue... 2 4 Selvityksen toteutus... 3 5
UKKO.fi käyttäjäkysely 2017
UKKO.fi käyttäjäkysely 2017 UKKO.fi kevytyrittäjien käyttäjäprofiili Tämän vuotisen käyttäjäkyselyn tavoitteena oli kartoittaa UKKO.fi laskutuspalvelun kautta kevytyrittäjinä itsensä työllistävien ammattilaisten
