Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto Päiväkävijätutkimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto Päiväkävijätutkimus 2007-2008"

Transkriptio

1 1 Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto Päiväkävijätutkimus

2 Yhteenveto kohderyhmänä koko maa pois lukien PKS + ympäristökunnat 2 Helsingissä vieraili edellisen kuukauden aikana, yöpymättä kuitenkaan kaupungissa, keskimäärin 19 % Pääkaupunkiseudun ulkopuolisesta väestöstä. Elokuun 2007 (24 %) kävijämäärät poikkeaa hieman muista kuukausista. Lähes puolet (48 %) päiväkäynnin tehneistä ilmoitti käyneensä vain kerran Helsingissä. Noin neljännes sanoi käyneensä kuukauden aikana kaksi kertaa, sama osuus kolme kertaa tai useammin. Siten päiväkäynnin tehneet kävivät keskimäärin 1,78 kertaa Helsingissä kuukaudessa yöpymättä kuitenkaan kaupungissa. Vierailun tarkoitus on yli puolella vastanneista vapaa-aika, hieman alle kolmannekselle vieraillun päätarkoitus on ollut työ. Laskennallisesti kuukauden aikana Helsinkiin tehtiin (Pääkaupunkiseudun ulkopuolinen väestö) noin 1,2 milj. päiväkäyntiä (kantalukuna mannersuomen täysi-ikäinen väestö pois lukien PKS + ympäristökunnat = n. 3,5 milj. ja päiväkävijöiden osuus 19 % sekä km. 1,78 käyntiä/kk/päiväkävijä). Koko vuoden saldona saadaan 14,5 milj. päiväkäyntiä.

3 Yhteenveto kohderyhmänä koko maa pois lukien PKS + ympäristökunnat Rahankäytön laskennallinen keskiarvo on n. 80, mediaaniarvon ollessa Reilun viidennes ei käytä päivämatkansa aikana lainkaan rahaa Helsingissä. Yleisin käytetty rahasumma on alle 20 euroa, jonka reilu viidennes vastaajista ilmoittaa käyntinsä aikana käyttävän. 3 Rahankäytön keskiarvo on saatu kertomalla rahankäytön luokka-arvon keskiarvo ( ) rahankäyttäjien osuudella. Koko aineistosta on näin voitu määritellä rahankäytön keskiarvo. Rahaa päiväkävijät (koko maa pl. PKS+ympäristökunnat) jättivät kuukausittain rahankäytön keskiarvolla laskettuna arviolta 97 milj. euroa. (kantalukuna 1,2 milj. päiväkäyntiä / kuukausi). Vuositasolla summa on arviolta yli miljardi euroa. Alla taulukkomuodossa päiväkävijöiden lukumäärät ja rahankäytön eurosummat kuukausi- ja vuositasolla:

4 Tutkimuksen tausta ja toteutus 4 Päiväkävijätutkimuksessa halutaan selvittää Helsinkiin saapuvien kotimaisten päiväkävijöiden määrää, kotipaikkaa, käynnin tarkoitusta ja rahankäyttöä. Tutkimuksen aineiston keruu aloitettiin huhtikuussa 2007, jolloin päiväkäynneistä kysyttiin alkuvuoden kuukausien osalta. Tämän jälkeen haastattelut tehtiin kuukausittain kuukauden ensimmäisten viikkojen aikana ja kysymykset kohdistui edellisen kuukauden päiväkäynteihin. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin osana Gallupin Omnibusmonitilaajatutkimusta. Tutkimuksessa tehdään viikoittain 450 sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan edustavaa puhelinhaastattelua. Kuukaudessa tehdään yhteensä kaksi tutkimuskierrosta eli haastatellaan n. 900 henkilöä. Kohderyhmä on vuotias väestö pois lukien ahvenanmaalaiset ja helsinkiläiset. Rahankäyttöä on kysytty kaikilta paitsi Espoon ja Vantaa asukkailta. Tutkimuksessa tuloksia käsitellään tässä raportissa vain täysiikäisen väestön osalta.

5 Päiväkävijöiden osuus 5

6 Päiväkävijöiden käyntien määrä 6

7 Päiväkäynnin pääasiallisin tarkoitus 7

8 Päiväkäynnin tarkoitus kaikki maininnat 8

9 Rahankäyttö 9

10 Rahankäyttö - huomioita 10 Rahankäyttö, kohderyhmä Koko maa pois lukien PKS + ympäristökunnat Rahankäytössä pyydettiin huomioimaan kaikki matkan aikana käytetty raha Helsingissä. Rahankäyttöön ei laskettu mahdollisen matkan kustannuksia asuinpaikkakunnalta Helsinkiin. Sen sijaan Helsingissä syntyneet matkakulut esim. julkisesta liikenteestä tai takseista sisällytettiin rahankäyttöön. Rahankäytön laskennallinen keskiarvo on n. 80, mediaaniarvon ollessa Lähes neljännes (24 %) (koko maa pl. PKS + ympäristökunnat) ei käytä päivämatkansa aikana lainkaan rahaa Helsingissä. Yleisin käytetty rahasumma on alle 20 euroa, jonka viidennes vastaajista ilmoittaa käyntinsä aikana käyttävän.

11 11 Liitesivut: Tulokset taulukkomuodossa taustamuuttujittain Insight

12 Päiväkävijöiden osuus ja käyntien määrä 12

13 Päiväkävijöiden osuus ja käyntien määrä 13

14 Päiväkävijöiden osuus ja käyntien määrä 14

15 Päiväkävijöiden osuus ja käyntien määrä 15

16 Päiväkävijöiden osuus ja käyntien määrä 16

17 Päiväkävijöiden osuus ja käyntien määrä 17

18 Päiväkävijöiden osuus ja käyntien määrä 18

19 Päiväkäynnin pääasiallinen ja muu tarkoitus 19

20 Päiväkäynnin pääasiallinen ja muu tarkoitus 20

21 Päiväkäynnin pääasiallinen ja muu tarkoitus 21

22 Päiväkäynnin pääasiallinen ja muu tarkoitus 22

23 Päiväkäynnin pääasiallinen ja muu tarkoitus 23

24 Päiväkäynnin pääasiallinen ja muu tarkoitus 24

25 Päiväkäynnin pääasiallinen ja muu tarkoitus 25

26 Rahankäyttö 26

27 Rahankäyttö 27

28 Rahankäyttö 28

29 Rahankäyttö 29

30 Rahankäyttö 30

31 Rahankäyttö 31

32 Rahankäyttö 32

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 38 Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2016 HEL 2017-000445 T 08 00 00 Hankenumero 0861_8 Päätös päätti merkitä tiedoksi tutkimuksen, jossa on selvitetty helsinkiläisten

Lisätiedot

Tutkimus katsastamattomista ajoneuvoista 2007 Tammikuu 2008

Tutkimus katsastamattomista ajoneuvoista 2007 Tammikuu 2008 Tutkimus katsastamattomista ajoneuvoista 2007 Tammikuu 2008 1 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena selvittää katsastamattomuuden syitä. Tutkimus toteutettiin vuosina 2005 ja 2006 vastaavan

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, tammikuu 2011 (3. 27.1.2011) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

Ruokakulttuuri 2015. Hyvää Suomesta -merkin kuluttajaseuranta 2015. TNS 13.3.2015 Suomen Gallup Elintarviketieto

Ruokakulttuuri 2015. Hyvää Suomesta -merkin kuluttajaseuranta 2015. TNS 13.3.2015 Suomen Gallup Elintarviketieto Ruokakulttuuri 0 kuluttajaseuranta 0 TNS..0 Suomen Gallup Elintarviketieto Tutkimusaineisto ja toteutus Vastaajamäärä N= 00/00 (yhteensä 000) Kohderyhmä Koko väestö --vuotiaat, pl. Ahvenanmaa Tiedonkeräys..-..0

Lisätiedot

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholijuomien matkustajatuonti Matkustajien tuomien alkoholijuomien kulutus

Lisätiedot

BtoB-markkinoinnin tutkimus

BtoB-markkinoinnin tutkimus BtoB-markkinoinnin tutkimus Tiivistelmä tutkimustuloksista Anna-Mari West 19.6.2008 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää markkinointipäättäjien

Lisätiedot

Tutkimus katsastamattomista ajoneuvoista 2006 Joulukuu 2006

Tutkimus katsastamattomista ajoneuvoista 2006 Joulukuu 2006 Tutkimus katsastamattomista ajoneuvoista 2006 Joulukuu 2006 1 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena selvittää katsastamattomuuden syitä. Tutkimus toteutettiin vuonna 2005 vastaavan laajuisena.

Lisätiedot

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Kuntaliiton vertailututkimus (toteutus TNS gallup) Erityisasiantuntija Anu Nemlander, puh. 050 563 6180 Erityisasiantuntija Hannele Häkkinen, puh. 050 375 2164

Lisätiedot

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS YLEISTÄ TUTKI- MUKSESTA Tiedon keruu toteutettiin heinäkuussa 2017 CINT AB:n hallinnoimassa internetpaneelissa. Tutkimukseen vastasi yhteensä 990 henkilöä, joista 282 on 15-17-vuotiaita

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 23.3-15.4.2015 Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 23.3-15.4.2015 Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, huhtikuu 2015 (23.3.-15.4.2015) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

Presidentinvaalitutkimus 2011

Presidentinvaalitutkimus 2011 Presidentinvaalitutkimus 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja 28.07.2011 1 28.7.2011 T2627-2630 Jari Pajunen, Tuomo Turja Toteutus Tämä tutkimus on tehty YLE Uutisten toimeksiannosta. Tutkimus-

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018

Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018 Ulkomaiset matkailijat pääkaupunkiseudulla v. 2018 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 MUUT KOHTEET JA KULKUTAVAT (PÄÄKAUPUNKISEUTU PÄÄASIALLINEN MATKAKOHDE) 4,9 miljoonaa ulkomaalaista matkailijaa

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, MARRAS 2009 (2. 26.11.2009) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Tiedote Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Suomalaisten luottamus läheisiin ihmisiin on suurta, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Reilu

Lisätiedot

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Porvoon seutu Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Lokakuu 2018 2 Keskimäärin 4 matkaa kesässä Uusimaa vierailluin maakunta Vastaajat

Lisätiedot

Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen väestön ennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Päivitetty 13.2.215 Helsingin seudun väestöennuste Väkiluku

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto. Joulun kulutus ja suomalaiset -selvityksen tuloksia 2017 ja 2018

Suomalaisen Työn Liitto. Joulun kulutus ja suomalaiset -selvityksen tuloksia 2017 ja 2018 Suomalaisen Työn Liitto Joulun kulutus ja suomalaiset -selvityksen tuloksia 2017 ja 2018 S U OM AL AISEN TYÖN LIITTO Johdanto 2017 ja 2018 tutkimuksiin Tutkimukset on toteuttanut Suomalaisen Työn Liiton

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, huhtikuu 2016 (4.4.-3.5.2016) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, kesäkuu 2010 (26.5 17.6.2010) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007.

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007. Nuorison mediankäyttötutkimus 2007 Tutkimustiivistelmä Taloustutkimus Oy on tehnyt tämän tutkimuksen Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta. Sanomalehtien Liitto on vuodesta 1982 lähtien säännöllisin väliajoin

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010 Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Kuluttajakyselyt Selvitys perustuu Eurostatin ja Statistics Estonian tilastoihin sekä kolmeen otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TNS Gallup:

Lisätiedot

Profiilitutkimus 2011

Profiilitutkimus 2011 Profiilitutkimus 2011 Rantapallo SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman TNS

Lisätiedot

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Tiedote Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Sivu 1 Puolet suomalaisista ( %) kannattaa kaksoiskuntalaisuutta, eli oikeutta olla kirjoilla kahdessa kunnassa ja käyttää

Lisätiedot

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018 Nopeusrajoitteiset henkilöautot Huhtikuu 208 Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä 0-7 -vuotias väestö Suomessa Manner-Suomi 000 Tiedonkeräys 000 vastaajaa, väestönäyte Tiedonkeräysmenetelmä: Online-paneeli,

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, syys-lokakuu 2011 (14.9. 6.10.2011) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus

Lisätiedot

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017 Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017 Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus 3 Yhteenveto tuloksista 4 Vastaajarakenne 5 Oletteko käyttänyt joukkoliikenteen linja-autoa Vaasan seudulla viimeisen vuoden aikana?

Lisätiedot

HSL Työsuhdematkaliput Asiakas- ja potentiaalitutkimus Kesäkuu - elokuu 2011

HSL Työsuhdematkaliput Asiakas- ja potentiaalitutkimus Kesäkuu - elokuu 2011 HSL Työsuhdematkaliput Asiakas- ja potentiaalitutkimus Kesäkuu - elokuu 20 SFS-ISO 20252:2008 sertifioitu HSL Työsuhdematkaliput Asiakas- ja potentiaalitutkimus kesä-elokuussa 20 Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, 17.2..12.3.2009 Toteutus YLE Uutiset Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

Vaasan joukkoliikenne Asiakastutkimus 2019

Vaasan joukkoliikenne Asiakastutkimus 2019 Vaasan joukkoliikenne Asiakastutkimus Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus 3 Yhteenveto tuloksista 4 Vastaajarakenne 5 Oletteko käyttänyt joukkoliikenteen linja-autoa Vaasan seudulla viimeisen vuoden

Lisätiedot

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2018

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2018 Vaasan joukkoliikenne Feelback 28 Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus 3 Yhteenveto tuloksista 4 Vastaajarakenne 5 Oletteko käyttänyt joukkoliikenteen linja-autoa Vaasan seudulla viimeisen vuoden aikana?

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon vastaanottojen

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, maaliskuu 2012 (5.3. 29.3.2012) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 008 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: 7556 TNS Gallup, Itätuulenkuja 10, 0100 Espoo, puh. (09) 61 0 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013

Markkinakatsaus. Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 Markkinakatsaus Profiili- ja trenditietoa majoitustilastoista ja Rajahaastattelututkimuksen tuloksista 26.5.2013 , 177 000 yöpymistä Matkustaminen pähkinänkuoressa Pohjoismaiden osuudet japanilaisten yöpymisistä

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.

Lisätiedot

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010:

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: Seuraavassa esitettävät luvut perustuvat TNS Gallupin seurantaan alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden matkustajatuonnista. Seuranta

Lisätiedot

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 212 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata neuvoloiden vastaanottojen asiakastyytyväisyyttä ja verrata eri

Lisätiedot

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri 2018 lyhyt kooste 26.10.2018 Sisältö Mikä on MAL-barometri: tausta ja toteutus (kalvot 3-6) Asukkaiden ja luottamushenkilöiden kulkutavat (kalvot 7-9)

Lisätiedot

KULUTTAJAKYSELY TALVEN ENNAKOINNISTA

KULUTTAJAKYSELY TALVEN ENNAKOINNISTA KULUTTAJAKYSELY TALVEN ENNAKOINNISTA Rengasfoorumi 1.10.2013 Sales Questor Oy Tutkimuksen taustaa Tutkimuksella selvitettiin autoilijoiden ja/tai rengasasioita tuntevien kokemuksia ja näkemyksiä talven

Lisätiedot

Suomalaiset verkossa - NetTrack IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2013

Suomalaiset verkossa - NetTrack IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2013 Suomalaiset verkossa - NetTrack 2013 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, toukokuu 2013 (29.4.-28.5.2013) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 27 2011 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009 Helsingissä keskitulot 30 000 euroa Pääomatulot laskivat viidenneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 200 euroa

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Kaikki Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen tapahtumat (ja niiden vaikutus) 2017

Kaikki Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen tapahtumat (ja niiden vaikutus) 2017 Kaikki Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen tapahtumat (ja niiden vaikutus) 2017 8.12.2017, KTT Teemu Moilanen, Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu ISBN 978-952-7225-77-6 Tapahtuman taloudellisten vaikutusten

Lisätiedot

Leirintäalueella majoittuva suomalainen karavaanariperhe kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin noin 200 euroa

Leirintäalueella majoittuva suomalainen karavaanariperhe kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin noin 200 euroa Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 8.7.2008 Leirintäalueella majoittuva suomalainen karavaanariperhe kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin noin 200 euroa Suomalaisilla leirintäalueilla majoittuva

Lisätiedot

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014 Suomalaiset verkossa - NetTrack 014 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 29 2012 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010 Helsingissä keskitulot 31 200 euroa Pääomatulot nousivat kolmanneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 400 euroa

Lisätiedot

Helsingin Risteilymatkustajatutkimus 2007

Helsingin Risteilymatkustajatutkimus 2007 Helsingin Risteilymatkustajatutkimus 2007 Tutkimuksen taustat ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Helsinkiin saapuvien ulkomaisten risteilymatkustajien rahankäyttöä, ajan viettämistä, Helsingin

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

VAALIPUNTARI HELSINKI

VAALIPUNTARI HELSINKI VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

VAALIPUNTARI TAMPERE

VAALIPUNTARI TAMPERE VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 17 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup TNS 2014 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa

Lisätiedot

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 17 2000 ja odotukset vuodelle 2001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna Kantar TNS 2016 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code SFS-ISO sertifioitu

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna Kantar TNS 2016 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code SFS-ISO sertifioitu Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2016 Kantar TNS 2016 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

YLE Uutiset. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, Maalis-huhtikuu 2017 ( ) Toteutus. Tutkimus- ja otantamenetelmä. Tutkimuksen ajankohta

YLE Uutiset. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, Maalis-huhtikuu 2017 ( ) Toteutus. Tutkimus- ja otantamenetelmä. Tutkimuksen ajankohta PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, Maalis-huhtikuu 2017 (29.3.-4.4.2017) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden kuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy

Lisätiedot

Tilastokatsaus 4:2014

Tilastokatsaus 4:2014 Vantaa 10.3.2014 Tietopalvelu B5:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2014 TNS Gallup

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2014 TNS Gallup Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2014 TNS Gallup TNS 2014 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa

Lisätiedot

PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT

PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT YLE Uutiset Syyskuu 2018 (10.09.2018-02.10.2018) Tutkimuksen toteutus: Tilaaja Toteuttaja YLE Uutiset Taloustutkimus Oy Tiedonkeruun ajankohta 10.9.-2.10.2018 Kohde Tiedonkeruumenetelmä

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Anna tutki: Naisen asema työelämässä

Anna tutki: Naisen asema työelämässä Anna tutki: Naisen asema työelämässä 2 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tavoitteena selvittää naisten asemaa työelämässä Tutkimuksen teettäjä Yhtyneet Kuvalehdet Oy / Anna-lehti, toteutus Iro Research Oy

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA VENÄLÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN VENÄLÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Huhtikuu 2017 ( )

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Huhtikuu 2017 ( ) YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT Huhtikuu 2017 (10.4.-9.5.2017) 1 11.5.2017 Tutkimuksen toteutus: Tilaaja Toteuttaja YLE Uutiset Taloustutkimus Oy Tiedonkeruun ajankohta 10.4.-9.5.2017 Kohde Tiedonkeruumenetelmä

Lisätiedot

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn

Lisätiedot

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten

Lisätiedot

IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin.

IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen,

Lisätiedot

Jouluostostutkimus 2016

Jouluostostutkimus 2016 Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 15-7-vuotiaista väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn vastasi 1.088

Lisätiedot

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Maaliskuu 2018 ( ) YLE Uutiset

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Maaliskuu 2018 ( ) YLE Uutiset YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT Maaliskuu 2018 (01.03.2018-27.03.2018) 1 Tutkimuksen toteutus: Tilaaja Toteuttaja YLE Uutiset Taloustutkimus Oy Tiedonkeruun ajankohta 01.03.2018-27.03.2018 Kohde

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017

Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017 Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2017 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 12 miljoonaa ensikertalais ta (+ 6 %) 363

Lisätiedot

Väestökatsaus. Toukokuu 2015

Väestökatsaus. Toukokuu 2015 Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien

Lisätiedot

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella ja odotukset vuodelle 2001

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella ja odotukset vuodelle 2001 VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 00 ja odotukset vuodelle 01 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri on

Lisätiedot

Leirintäalueella majoittuva seurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin reilu 180 euroa

Leirintäalueella majoittuva seurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin reilu 180 euroa 1 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 6.7.2007 klo 11:00 Leirintäalueella majoittuva seurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin reilu 180 euroa Keskimääräinen seurue käyttää leirintäaluepaikkakunnilla

Lisätiedot

Suomalaisten alkoholiostot Virosta

Suomalaisten alkoholiostot Virosta Suomalaisten alkoholiostot Virosta Haastattelututkimuksen tuloksia 1 2 Viron ja Suomen välinen laivaliikenne 4 laivayhtiötä TallinkSilja, VikingLine, Eckerö ja LindaLine Vuodessa noin 8,8 miljoonaa matkustajaa

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017

Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017 Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2017 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2,8 MILJOONAA LOMAMATKAA (+ 43 %) 363

Lisätiedot

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015 Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2005

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2005 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 12 2007 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2005 Keskitulot 27 390 euroa Helsingissä Pääkaupunkiseudulla yhä enemmän pääomatulon saajia Veroja ja veronluonteisia

Lisätiedot

Tampereen matkailutulo- ja työllisyys vuonna 2015

Tampereen matkailutulo- ja työllisyys vuonna 2015 Tampereen matkailutulo- ja työllisyys vuonna 2015 Mikko Manka Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 30.3.2017 Meillä Tampereella on niin kaunis luonto! mutta niin on muuallakin, sillä kaikki kuvat ovat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 05 Taloustutkimus Oy Marraskuu 05 Tuomo Turja 09..05 SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO.... Tutkimuksen

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu Adato Energia - Tuhat suomalaista 5/2019

ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu Adato Energia - Tuhat suomalaista 5/2019 ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu 0 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin.

Lisätiedot

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla

Lisätiedot

VAALIPUNTARI JYVÄSKYLÄ

VAALIPUNTARI JYVÄSKYLÄ VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 97 00 ja odotukset vuodelle 01 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri on kuukausittainen

Lisätiedot

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.

Lisätiedot

Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus Suomessa vierailleet venäläiset. Radio Satellite Finland Oy. Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus tammikuu 2013

Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus Suomessa vierailleet venäläiset. Radio Satellite Finland Oy. Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus tammikuu 2013 Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus Suomessa vierailleet venäläiset Radio Satellite Finland Oy Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa Suomessa vierailevien venäläisten Radio Sputnikin

Lisätiedot

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019 KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu 1 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Museoiden taloudellinen vaikuttavuus

Museoiden taloudellinen vaikuttavuus Museoiden taloudellinen vaikuttavuus 30.1.2014 Helsinki Taustatietoja Tutkimuksen tilaaja: Suomen museoliitto Tutkimuksen toteutusaika: Toukokuu 2013 - lokakuu 2013 Tutkimusmenetelmät: Lomakekysely museokävijöille,

Lisätiedot

Avoimien yliopistoopintojen

Avoimien yliopistoopintojen www.helsinki.fi/avoin Avoimien yliopistoopintojen kysyntä Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla 2011 Koulutustarveselvitys pääkaupunkiseudulla hankkeen lähtökohta ja tausta avointen yliopisto-opintojen

Lisätiedot

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001

VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 2000 ja odotukset vuodelle 2001 VAALIPUNTARI Kotitalouksien talouskehitys vaalikaudella 1997 000 ja odotukset vuodelle 001 1 VAALIPUNTARIN tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tutkimusaineistoon. Kuluttajabarometri

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012 2014:28 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012 Helsingissä mediaanitulo 26 300 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 32 800 euroa Pääomatuloja huomattavasti edellisvuotta vähemmän Veroja

Lisätiedot