YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa."

Transkriptio

1 PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, syys-lokakuu 2011 ( ) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE Uutisten toimeksiannosta. Tutkimus- ja otantamenetelmä Tutkimus on tehty tietokoneavusteisina puhelinhaastatteluina. Haastattelujen kohderyhmänä on Suomen vuotias väestö Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta. Otos muodostettiin satunnaisotannalla väestötietojärjestelmästä. Otokseen tulleille henkilöille etsittiin puhelinnumerot seuraavassa järjestyksessä: ko. henkilön matkapuhelinnumero ko. henkilön kiinteä puhelinnumero viitehenkilöiden (=samassa taloudessa asuvat täysi-ikäiset) kiinteä puhelinnumero. Tutkimuksen ajankohta Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. Otoksen koko Yllä mainittuna ajanjaksona haastateltiin yhteensä henkilöä. Puoluekantansa kertoi 2556 henkilöä eli 76,1 prosenttia vastanneista. 1/8

2 Esitetyt kysymykset Haastateltaville esitettiin kannatusarvion laskentaa varten kaksi kysymystä: Minkä puolueen tai ryhmittymän listalla olevaa ehdokasta Te äänestäisitte, jos eduskuntavaalit olisivat nyt? Minkä puolueen tai ryhmittymän listalla olevaa ehdokasta Te äänestitte vuoden 2011 eduskuntavaaleissa? Kannatusarvion laskentatapa, virhemarginaali Kannatusarvio on laskennallinen tulos näihin kysymyksiin saaduista vastauksista. Äänestin eduskuntavaaleissa -tulosta verrataan vaalien todelliseen tulokseen. Kullekin puolueelle lasketaan korjauskerroin, jolla viime vaaleissa äänestäneiden tulos oikaistaan vaalitulosta vastaavaksi. Näillä kertoimilla korjataan samojen vastaajien äänestäisin nyt -tulos. Tällä menetelmällä uudet äänet (ei äänestänyt ekv 2011, kertoi puoluekantansa nyt) lisätään puolueiden kannatukseen pienentävällä painokertoimella. Tämä kerroin ei ole puoluekohtainen, vaan kaikille puolueille sama. Elokuusta 2008 lähtien käytettävä korjauskerroin on eduskuntavaaleista lasketun kertoimen ja kunnallisvaaleista lasketun kertoimen keskiarvo. Eduskuntavaalien 2011 jälkeen tehtävissä mittauksissa korjauskerroin perustuu edellisiin eduskuntavaaleihin. Kannatusarvion virhemarginaalit ovat 95 prosentin luottamustasolla suurimpien puolueiden osalta tällä mittausjaksolla noin ±1,6 prosenttiyksikköä. 2/8

3 PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT 2006 kunn. edusk. Eduskuntavaaliarviot: vaalit vaalit tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu % % % % % % % % % % % % % % SDP 24,1 24,5 26,3 25,2 25,6 25,2 25,2 23,9.. 24,4 24,8 24,6 24,8 25,2 VAS 9,6 9,9 9,1 9,4 8,6 8,6 8,2 9,1.. 8,7 8,8 10,1 9,6 8,5 KOK 21,8 18,6 20,2 20,9 21,9 21,5 20,8 20,9.. 20,8 20,6 20,0 19,8 20,5 KESK 22,8 24,7 22,1 22,8 23,5 24,3 24,0 24,4.. 23,7 24,1 23,7 23,3 23,6 RKP 5,2 4,6 4,2 4,5 4,2 3,2 4,6 3,8.. 3,8 3,8 3,7 4,0 4,1 KD 4,0 5,3 5,7 4,5 4,9 5,3 5,3 5,4.. 5,9 5,4 5,4 5,7 5,5 VIHR 7,4 8,0 9,0 9,1 9,1 9,4 8,7 10,0.. 10,4 10,0 9,4 9,8 10,0 PERUSS 0,9 1,6 3,1 2,7 2,2 2,3 2,6 2,3.. 2,2 2,2 2,9 3,0 2,6 MUU 4,2 2,8 0,3 0,9 0,0 0,2 0,6 0,2.. 0,1 0,3 0,2 0,0 0,0 Kannatusarviot perustuvat ko. kuukauden aikana tehtyihin n henkilökohtaiseen haastatteluun. 3/8

4 PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT 2007 kunn. edusk. Eduskuntavaaliarviot: vaalit vaalit tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu % % % % % % % % % % % % % % SDP 24,1 21,4 23,8 22,3 21,3 20,7 21,7 21,2 21,2 21,6 21,8 22,3 22,5 VAS 9,6 8,8 9,5 8,9 9,3 8,2 8,4 8,5 8,5 8,1 7,9 8,4 8,5 KOK 21,8 22,3 20,3 21,9 20,4 24,1 23,4 23,9 23,6 23,2 22,8 22,3 22,7 KESK 22,8 23,1 24,2 24,6 24,7 23,0 22,4 22,8 22,3 22, ,6 22,3 RKP 5,2 4,6 4,0 4,3 5,0 4,4 4,1 4,4 4,5 4,5 4,4 4,6 4,1 KD 4,0 4,9 5,4 5,1 5,1 4,5 4,7 4,7 4,6 4,7 4,8 4,4 4,6 VIHR 7,4 8,5 8,9 8,2 9,7 9,4 10,1 9,3 9,4 9,4 9,8 9,7 9,6 PERUSS 0,9 4,1 3,0 2,6 2,5 4,5 4,3 4,3 4,7 4,6 4,8 5,0 4,5 MUU 4,2 2,3 0,9 2,1 2,0 1,2 0,9 0,9 1,2 1,2 1,1 0,7 1,2 Kannatusarviot perustuivat tammi-helmikuussa kuukauden aikana tehtyihin n henkilökohtaiseen haastatteluun; maaliskuun otos oli Huhtikuusta 2007 alkaen tulokset perustuvat noin tehtyyn haastatteluun. 4/8

5 PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT 2008 kunn. edusk. Puoluekannatusarviot: Huom. Syyskuun haastattelut vaalit vaalit 2008 Lokakuun haastattelut tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo * syys* loka * marras joulu % % % % % % % % % % % % % % SDP 21,2 21,4 21,6 22,5 21,5 21,8 22,4 21,4 20,4 21,8 21, ,6 20,2 VAS 8,8 8,8 8,4 8,3 8,5 8,3 8,3 8,7 8,3 8,9 8,5 8,4 7,8 8,2 KOK 23,5 22,3 22,9 23,2 22,5 22,9 22,3 22,5 22,0 22,4 22,0 23,4 23,5 24,2 KESK 20,1 23,1 22,5 22,0 22,3 21,7 22,2 21,6 22,0 22,1 21,4 21,2 21,6 20,7 RKP 4,7 4,6 4,3 4,0 4,1 4,4 4,1 4,6 4,4 4,6 4,3 4,3 4,4 4,1 KD 4,2 4,9 4,7 4,3 4,7 4,5 4,4 4,3 4,8 4,1 4,0 4,8 3,7 3,8 VIHR 8,9 8,5 9,8 9,9 10,0 9,9 9,6 9,7 10,1 9,7 10,0 9,7 9,7 10,1 PERUSS 5,4 4,1 4,7 4,8 5,2 5,2 5,0 5,5 5,9 3,8 5,4 5,2 6,3 7,1 MUU 3,2 2,3 1,1 1,0 1,2 1,3 1,7 1,7 2,1 2,6 2,8 2,4 1,4 1,6 Huhtikuusta 2007 alkaen tulokset ovat perustuneet tehtyyn haastatteluun, paitsi lomakausina. Heinäkuussa 2008 haastateltavia oli noin *Elo-syys-lokakuussa 2008 mitattiin kunnallisvaalikannatusta. Marraskuusta 2008 lähtien on mitattu eduskuntavaalikannatusta. 5/8

6 PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT 2009 kunn. vaalit vaalit 2009 edusk. Puoluekannatusarviot: tammi1 tammi2 helmi maalis 1 maalis2 huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu % % % % % % % % % % % % % % % % % SDP 21,2 21,4 20,0 19,9 19,6 20,9 21,4 21,6 20,9 19,4 19,3 20,5 20,3 20,9 20,3 20,9 VAS 8,8 8,8 7,6 7,5 8,0 8,1 7,4 8,1 7,5 7,3 7,9 7,6 8,0 7,8 8,5 8,1 KOK 23,5 22,3 25,1 25,2 24,4 23,3 23,3 23,1 23,4 22,5 22,2 23,1 22,4 23,1 23,1 23,2 KESK 20,1 23,1 19,2 19,6 20,3 19,2 19,0 18,6 19,8 19,5 19,7 19,4 20,4 19,9 20,1 20,7 RKP 4,7 4,6 4,4 4,3 4,2 4,0 3,5 4,2 3,4 4,2 4,3 3,8 4,0 4,0 4,1 4,4 KD 4,2 4,9 4,0 3,9 3,7 3,9 3,9 4,1 3,8 4,5 4,8 4,0 4,3 4,4 4,2 4,3 VIHR 8,9 8,5 10,0 10,2 10,3 10,1 10,9 10,6 10,8 11,8 12,1 11,0 11,0 11,2 10,6 10,4 PERUSS 5,4 4,1 8,3 8,1 7,8 8,9 9,2 8,2 8,6 9,1 8,1 8,8 7,8 7,3 7,7 6,2 MUU 3,2 2,3 1,4 1,3 1,7 1,6 1,4 1,5 1,8 1,7 1,6 1,8 1,8 1,4 1,4 1,8 Tammi1:n haastattelut tehtiin , Tammi 2:n haastattelut tehtiin Maalis 1:n haastattelut tehtiin Maalis 2:n haastattelut Huhtikuusta 2007 alkaen tulokset ovat perustuneet tehtyyn haastatteluun lomakausia lukuun ottamatta. 6/8

7 PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT 2010 kunn. vaalit vaalit 2010 edusk. Puoluekannatusarviot: tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu % % % % % % % % % % % % % % % SDP 21,2 21,4 21,0 21,2 21,2 21,3 21,3 21,1 20,5 20,4 19,8 19,1 18,4 18,1 VAS 8,8 8,8 8,1 8,3 8,0 7,6 7,7 8,1 7,8 7,5 7,2 7,8 7,9 8,1 KOK 23,5 22,3 23,2 23,6 22,9 22,7 23,0 21,9 23,0 22,8 21,9 21,7 21,1 21,2 KESK 20,1 23,1 20,7 19,6 20,7 20,6 18,6 19,2 19,7 19,7 19,0 17,6 18,6 18,8 RKP 4,7 4,6 4,1 4,1 4,0 3,6 3,7 3,9 4,0 4,4 3,9 4,2 4,0 3,4 KD 4,2 4,9 4,6 4,3 4,3 4,8 4,2 4,2 4,3 3,9 4,4 4,6 4,5 3,8 VIHR 8,9 8,5 10,1 10,4 10,4 10,3 10,3 10,6 9,5 9,2 9,9 9,7 9,1 9,5 PERUSS 5,4 4,1 6,4 6,3 6,8 7,8 9,6 9,8 10,1 10,7 12,5 14,3 14,9 15,3 MUU 3,2 2,3 1,8 2,2 1,7 1,3 1,6 1,2 1,1 1,4 1,4 1,0 1,5 1,8 Huhtikuusta 2007 alkaen tulokset ovat perustuneet tehtyyn haastatteluun pl. lomakaudet. 7/8

8 PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT 2011 kunn. vaalit vaalit 2011 edusk. Puoluekannatusarviot: tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä/elo elo/syys syys/loka marras joulu % % % % % % % % % % % % % % SDP 21,2 19,1 18,9 17,5 18,1 18,0 18,8 18,1 19,8 18,6 17,5 VAS 8,8 8,1 7,2 7,3 7,3 8,2 7,7 8,0 7,6 8,0 7,1 KOK 23,5 20,4 20,4 20,9 20,1 21,2 21,5 21,2 21,4 23,7 24,1 KESK 20,1 15,8 18,5 18,9 18,1 18,6 14,3 13,8 13,2 12,6 12,7 RKP 4,7 4,3 4,1 3,9 3,8 4,2 4,3 4,1 3,9 3,8 4,2 KD 4,2 4,0 3,8 4,2 4,6 4,2 3,8 3,1 3,4 3,6 3,2 VIHR 8,9 7,3 9,2 8,5 9,0 9,0 7,6 7,2 7,4 7,4 8,3 PERUSS 5,4 19,1 16,6 16,9 17,2 15,4 20,6 23,0 22,0 21,2 21,7 MUU 3,2 2,0 1,3 1,9 1,8 1,2 1,4 1,5 1,3 1,3 1,2 Huhtikuusta 2007 alkaen tulokset ovat perustuneet tehtyyn haastatteluun pl. lomakaudet. 8/8

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, kesäkuu 2010 (26.5 17.6.2010) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, maaliskuu 2012 (5.3. 29.3.2012) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, toukokuu 2013 (29.4.-28.5.2013) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, huhtikuu 2016 (4.4.-3.5.2016) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, tammikuu 2011 (3. 27.1.2011) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

YLE Uutiset. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, Maalis-huhtikuu 2017 ( ) Toteutus. Tutkimus- ja otantamenetelmä. Tutkimuksen ajankohta

YLE Uutiset. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, Maalis-huhtikuu 2017 ( ) Toteutus. Tutkimus- ja otantamenetelmä. Tutkimuksen ajankohta PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, Maalis-huhtikuu 2017 (29.3.-4.4.2017) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden kuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, MARRAS 2009 (2. 26.11.2009) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 23.3-15.4.2015 Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 23.3-15.4.2015 Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, huhtikuu 2015 (23.3.-15.4.2015) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT

PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT YLE Uutiset Syyskuu 2018 (10.09.2018-02.10.2018) Tutkimuksen toteutus: Tilaaja Toteuttaja YLE Uutiset Taloustutkimus Oy Tiedonkeruun ajankohta 10.9.-2.10.2018 Kohde Tiedonkeruumenetelmä

Lisätiedot

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Huhtikuu 2017 ( )

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Huhtikuu 2017 ( ) YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT Huhtikuu 2017 (10.4.-9.5.2017) 1 11.5.2017 Tutkimuksen toteutus: Tilaaja Toteuttaja YLE Uutiset Taloustutkimus Oy Tiedonkeruun ajankohta 10.4.-9.5.2017 Kohde Tiedonkeruumenetelmä

Lisätiedot

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Maaliskuu 2018 ( ) YLE Uutiset

YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT. Maaliskuu 2018 ( ) YLE Uutiset YLE Uutiset PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT Maaliskuu 2018 (01.03.2018-27.03.2018) 1 Tutkimuksen toteutus: Tilaaja Toteuttaja YLE Uutiset Taloustutkimus Oy Tiedonkeruun ajankohta 01.03.2018-27.03.2018 Kohde

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, 17.2..12.3.2009 Toteutus YLE Uutiset Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

Presidentinvaalitutkimus 2011

Presidentinvaalitutkimus 2011 Presidentinvaalitutkimus 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja 28.07.2011 1 28.7.2011 T2627-2630 Jari Pajunen, Tuomo Turja Toteutus Tämä tutkimus on tehty YLE Uutisten toimeksiannosta. Tutkimus-

Lisätiedot

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja 30.6.2011 1 30.6.2011 T2622-2626 Jari Pajunen Toteutus Tämä tutkimus on tehty YLE Uutisten toimeksiannosta. Tutkimus- ja

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010 TALOUSTUTKIMUS OY 8. 1.10.01 10 01 TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUS KOULUTUKSEEN N=1010 Tiedättekö, että raamisopimuksessa sovittiin työntekijöiden oikeudesta kolmeen koulutuspäivään vuodessa? (%) Kaikki 5 En Kyllä

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010 GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista Taloustutkimus Oy Kesäkuu 2010 Risto Nikunlaakso 2.6.2010 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 21A - 22A / 2010 Tämän tutkimuksen on tehnyt

Lisätiedot

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin

Lisätiedot

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Pauli Mero 24.9.2019 TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Työttömien kokonaismäärä samoin nuorisotyöttömien sekä pitkäaikaistyöttömien määrät vähenevät Lahdessa ripeästi. Myös työttömyysaste

Lisätiedot

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Tiedustelut Pirjo Ylöstalo, puh. 020 434 1390 14.2.2002 s-posti pirjo.ylostalo@kela.memonet.fi ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Joulu- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. joulukuusta 2001 2001 kuusta,%

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54635 54664 54652 54633 54572

Lisätiedot

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015 Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015 Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182

Lisätiedot

Väestökatsaus. Toukokuu 2015

Väestökatsaus. Toukokuu 2015 Väestökatsaus Toukokuu 2015 Väestönmuutokset tammi-toukokuussa 2015 Elävänä syntyneet 810 Kuolleet 767 Syntyneiden enemmyys 43 Kuntien välinen tulomuutto 3 580 Kuntien välinen lähtömuutto 3 757 Kuntien

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //  puh / Marko Ylinen, RATAVARAUKSET 2017 Huhtikuu vko 13 27.3.-2.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti Huhtikuu vko 14 3.4.-9.4 3.huhti 4.huhti

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013

Väkiluku ja sen muutokset 31.12.2013 KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset 31.12. Väkiluvun kehitys 54800 Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 1.1. lukien (joulukuun 2012 luvussa on myös Ristiina ja Suomenniemi vertailun

Lisätiedot

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA Aatteellisilla tekijöillä (2 % vaikutti ratkaisevasti tai paljon), perinteillä sekä mielikuvilla puolueen harjoittamasta politiikasta

Lisätiedot

Olympiakomitea ja Liikunnan aluejärjestöt YHDESSÄ ENEMMÄN. #YhdessäEnemmän #Liikunnanaluejärjestöt #SuomenOlympiakomitea. Aluepäivät 15.8.

Olympiakomitea ja Liikunnan aluejärjestöt YHDESSÄ ENEMMÄN. #YhdessäEnemmän #Liikunnanaluejärjestöt #SuomenOlympiakomitea. Aluepäivät 15.8. Olympiakomitea ja Liikunnan aluejärjestöt YHDESSÄ ENEMMÄN #YhdessäEnemmän #Liikunnanaluejärjestöt #SuomenOlympiakomitea 1 Yhteisen tekemisen mallin tavoitteet Liikunnan aluejärjestöjen ja Olympiakomitean

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Mikkelin kaupungin väkilukuennakko kuukausittain 13 kuukaudelta v. - 54800 54750 54700 54650 54600 54586 54646 54627 54627 54614 54685

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä 2014 (syyskuun loppu) Vuodet ja 2014

Työttömyyden kehityksestä 2014 (syyskuun loppu) Vuodet ja 2014 Työttömyyden kehityksestä 2014 (syyskuun loppu) Vuodet 2007-2013 ja 2014 Työttömyyden kehitys vertaillen 07-08-09-10 -11-12-13 vertaillen 11-12-13-14 Työttömyys kehittymässä kyllä huonompaan suuntaan Tilanne

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Suomalaisten alkoholiostot Virosta

Suomalaisten alkoholiostot Virosta Suomalaisten alkoholiostot Virosta Haastattelututkimuksen tuloksia 1 2 Viron ja Suomen välinen laivaliikenne 4 laivayhtiötä TallinkSilja, VikingLine, Eckerö ja LindaLine Vuodessa noin 8,8 miljoonaa matkustajaa

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019

Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019 Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019 Liitetiedot Kuntaliiton tiedotteeseen 14.5.2019 Lähde: https://tulospalvelu.vaalit.fi/epv-2019/fi/ehd_listat_kokomaa.htm, tiedot poimittu 26.4.2019 Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 3. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 3. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 3. vuosineljännes 2009 www.tek.fi TEK/tutkimus 30.10.2009 TYÖLLISYYSKATSAUSIII/2009 Sivu1(1) Diplomi-insinöörienjaarkkitehtientyömarkkinatilanneheikentynyt

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //  puh / Marko Ylinen, Huhtikuu vko 13 27.3.-2.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti Huhtikuu vko 14 3.4.-9.4 3.huhti 4.huhti 5.huhti 6.huhti

Lisätiedot

TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA

TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA TILASTOTIEDOTE TYÖTTÖMYYSTURVASTA 2001 : 3 30.4.2001 Tied. Ulla Kaipainen, puh. (09) 415 59 622 Tied. Raija Pajunen, puh. 020 434 1361 S-posti ulla.kaipainen@vakuutusvalvonta.fi S-posti raija.pajunen@kela.memonet.fi

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä maalis Vuodet ja 2013

Työttömyyden kehityksestä maalis Vuodet ja 2013 Työttömyyden kehityksestä maalis 2013 Vuodet 2007-2012 ja 2013 Työttömyyden kehitys 17 työttömyys % 15 13 11 9 7 työttömyys % vertaillen 07-08-09-10 -11-12-13 20 15 10 5 0 työttömyys % 07 työtömyys % 08

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 14/216 [1] Syntyneet Tammi-marraskuussa 216 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lokakuu 2011. Korson asukasfoorumi 4.10.2011 Martti Lipponen Kaupunginjohtaja va.

Ajankohtaiskatsaus lokakuu 2011. Korson asukasfoorumi 4.10.2011 Martti Lipponen Kaupunginjohtaja va. Ajankohtaiskatsaus lokakuu 2011 Korson asukasfoorumi 4.10.2011 Martti Lipponen Kaupunginjohtaja va. Tilikauden tulos elokuu 2011 2008 2009 2010 2011 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 (1000 ) 10 000 0-10

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2018 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2018 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //   puh / Marko Ylinen, Huhtikuu vko 13 26.3.-1.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 26.maalis 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 01.huhti 02.huhti PÄÄSIÄINEN Huhtikuu vko 14 2.4.-8.4 02.huhti 03.huhti

Lisätiedot

Yrittäjägallup joulukuu 2018

Yrittäjägallup joulukuu 2018 Yrittäjägallup joulukuu 08 8..08 Kantar TNS Oy Jaakko Hyry Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tämän Yrittäjägallupin tarkoituksena on selvittää pienten ja keskisuurten yritysten mielipiteitä ja näkemyksiä

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 8/10

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 8/10 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 8/10 Päivämäärä 10.3.2010 Dnro 666/14/2010 Voimassaoloaika 1.4.2010 toistaiseksi Muuttaa Kuormainvaa n käytöstä puutavaran mittauksessa ja erien erillään pidosta

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 12/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 16/215 [1] Syntyneet Vuonna 215 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 Liite 3 Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja valtuutettuja

Lisätiedot

Puheenjohtajan avauspuheenvuoro -AKL:n suhdannebarometri esittely

Puheenjohtajan avauspuheenvuoro -AKL:n suhdannebarometri esittely Puheenjohtajan avauspuheenvuoro -AKL:n suhdannebarometri esittely Puheenjohtaja Pekka Helander Autoalan Keskusliitto ry 26.3.2010 Hilton Helsinki Kalastajatorppa AKL:n EETTINEN VASTUU Autoalan Keskusliitto

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2010 www.tek.fi TEKNIIKAN AKATEEMISTEN LIITTO TYÖLLISYYSKATSAUS I/2010 TEK RY Diplomi insinöörien ja arkkitehtien työttömyys

Lisätiedot

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA Tärkein äänestämään ajava tekijä kuntavaaleissa oli velvollisuuden tunne, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Enemmän kuin neljä

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/218 [1] Syntyneet Vuonna 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt viisi lasta vähemmän kuin edellisvuonna.

Lisätiedot

LIIKENNETILASTO KEMIN SATAMASSA 1. - 31.1.2015

LIIKENNETILASTO KEMIN SATAMASSA 1. - 31.1.2015 07.12.2015 LIIKENNETILASTO KEMIN SATAMASSA 1. - 31.1.2015 15024,673 48682,819 17820,113 SAHATAVARA 0,000 FLUTING 0,000 KONEET, LAITTEET 94,450 383,402 0,000 0,000 82005,457 NESTEMÄISET POLTTOAINEET 28082,931

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2018

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/2018 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 11/218 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 14/218 [1] Syntyneet Tammi-marraskuussa 218 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt neljä lasta enemmän kuin

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2013 www.tek.fi TEK Tekniikan alan korkeakoulutettujen työttömyys palasi lievään kasvuun vuoden 2013 toisen neljänneksen lopussa

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

FSD2275. Äänestäminen ja puolueiden valintaperusteet eduskuntavaaleissa 2007. Koodikirja

FSD2275. Äänestäminen ja puolueiden valintaperusteet eduskuntavaaleissa 2007. Koodikirja FSD2275 Äänestäminen ja puolueiden valintaperusteet eduskuntavaaleissa 2007 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2007 Tämän koodikirjan viittaustiedot:

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Päivitetty 22.11./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Lokakuu 2018

Työttömät insinöörit. Lokakuu 2018 Työttömät insinöörit Lokakuu 2018 Työttömyystilanne lokakuussa 2018 Työttömiä insinöörejä 4353 Määrä laski kuukauden aikana 121 henkilöllä (-3 %) ja vuoden aikana 928 henkilöllä (-18 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 11/215 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt hieman enemmän lapsia kuin viime vuonna. Syntyneiden määrä

Lisätiedot

FSD2275. Äänestäminen ja puolueiden valintaperusteet eduskuntavaaleissa Koodikirja

FSD2275. Äänestäminen ja puolueiden valintaperusteet eduskuntavaaleissa Koodikirja FSD2275 Äänestäminen ja puolueiden valintaperusteet eduskuntavaaleissa 2007 Koodikirja TIETOARKISTO Tämän koodikirjan viittaustiedot: Äänestäminen ja puolueiden valintaperusteet eduskuntavaaleissa 2007

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-huhtikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 10/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 1/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/216 [1] Syntyneet Tämän vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2016

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/2016 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 12/216 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 15/216 [1] Syntyneet Vuonna 216 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin edellisvuosina.

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018

Työttömät insinöörit. Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Työttömät insinöörit Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Työttömyystilanne syyskuussa 2018 Työttömiä insinöörejä 4474 Määrä laski kuukauden aikana 98 henkilöllä (-2 %) ja vuoden aikana 913 henkilöllä (-17 %)

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Marraskuu 2018

Työttömät insinöörit. Marraskuu 2018 Työttömät insinöörit Marraskuu 2018 Työttömyystilanne marraskuussa 2018 Työttömiä insinöörejä 4325 Määrä laski kuukauden aikana 28 henkilöllä (-0,6 %) ja vuoden aikana 909 henkilöllä (-17 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 24.10./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Työttömyyskatsaus Elokuu 2018

Työttömät insinöörit. Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Työttömät insinöörit Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Työttömyystilanne elokuussa 2018 Työttömiä insinöörejä 4572 Määrä laski kuukauden aikana 367 henkilöllä (-7 %) ja vuoden aikana 1038 henkilöllä (-19 %)

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus, 3. vuosineljännes 2012

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus, 3. vuosineljännes 2012 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus, 3. vuosineljännes 2012 DIA-työttömyys jatkanut nousua kolmannella vuosineljänneksellä Vuoden 2012 kolmannen vuosineljänneksen aikana työttömien tekniikan

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 5/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 8/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-toukokuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt suunnilleen saman verran

Lisätiedot

PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN

PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN PUUN LAADUN SÄILYTTÄMINEN Koivukuitupuu 1 Koivukuitupuun käyttö Koivukuitupuuta hakataan kotimaasta vuosittain 6 milj. m 3 ja tuodaan 6 milj. m 3 Kotimaisesta puusta 85 % on runkokuitupuuta ja 15 % latvakuitupuuta

Lisätiedot

Väestökatsaus. Joulukuu 2015

Väestökatsaus. Joulukuu 2015 Väestökatsaus Joulukuu 2015 Turun väestökatsaus joulukuu 2015 Turun ennakkoväkiluku 2015 oli 185 810, lisäys edellisvuodesta 1986. Kuuden suurimman kaupungin vertailussa Turun väestönkasvu oli edelleen

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 29.3./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 26.1.2017/Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Matkailijamäärän kasvu 20 prosenttia tammi-toukokuussa

Matkailijamäärän kasvu 20 prosenttia tammi-toukokuussa Matkailijamäärän kasvu 2 prosenttia tammi-toukokuussa Tammi-toukokuussa (toukokuu estimoitu) Suomeen saapuu Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta 1,16 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 21.2./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2009 www.tek.fi TEK/tutkimus/PirkkaJalasjoki 11.8.2009 Sivu1(2) Diplomi insinöörienjaarkkitehtientyömarkkinatilanneheikentynyt

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

Väkiluku ja sen muutokset

Väkiluku ja sen muutokset KUUKAUSIRAPORTOINTI Väkiluku ja sen muutokset Väkiluvun kehitys - Absoluuttinen väkilukumäärän kehitys - 155 145 135 125 115 105 95 85 75 65 55 45 35 25 15 5-5 -15-25 -35-45 -55-65 -75-85 -29-32 toukok.

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 8/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/215 [1] Syntyneet Tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt hieman vähemmän

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2019 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/219 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 4/219 [1] Syntyneet Tammi-huhtikuussa 219 Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt 24 lasta vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 20.12./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2009 www.tek.fi TEK/tutkimus/PirkkaJalasjoki 08.05.2009 Diplomi insinöörienjaarkkitehtientyömarkkinatilanneheikentynytvuoden

Lisätiedot

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2011

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2011 Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2011 www.tek.fi TEKNIIKAN AKATEEMISET TEK TYÖLLISYYSKATSAUS II/2011 Työttömien diplomi- insinöörien lukumäärä vuoden takaisella tasolla,

Lisätiedot

Riistanhoitoyhdistyksen vuosikello

Riistanhoitoyhdistyksen vuosikello Riistanhoitoyhdistyksen vuosikello joulu tammi helmi marras Tilikausi 1.1. 31.12 maalis loka Metsästysvuosi 1.8. 31.7. huhti syys touko elo heinä kesä www.riista.fi ajantasainen lainsäädäntö rhy:n työjärjestys

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0 10 Vaalit (Luvun lähde: Keskusvaalilautakunta) 10.1 Äänioikeutetut ja äänioikeuden käyttö vuosina 1999-2011 Äänioikeutettuja Äänestysprosentti (%) Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003

Lisätiedot

akonttinen.fi

akonttinen.fi Tämä suunnitelma auttaa sinua kulkemaan kohti omaa blogiunelmaasi. Pidä tätä suunnitelmaa työpöydällä ja täydennä matkan varrella. Muista raivata aikaa ja tilaa blogille ja unelmille. Luovu vanhasta saadaksesi

Lisätiedot