Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä hanke
|
|
- Tyyne Nieminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä hanke Hankkeen moniammatillinen työryhmä Itsearvio- ja prosessiarviolomake Arvioinnin kohde: Hankkeen työryhmäjäsen, arviointipäivä. 0 ITSEARVIOINTIOSIO Miten olen Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä -hankkeen, Kainuun kehittämisosion työryhmän jäsenenä onnistunut seuraavilla osa-alueilla? Arvioi osa-alueiden onnistumista asteikolla. Olen perehtynyt hanketta koskeviin materiaaleihin niin, että minulla on muodostunut hyvä kokonaiskuva hankkeesta Työryhmän jäsenenä pyrin huolehtimaan siitä, että työryhmä ohjaa, valvoo ja synkronoi hankkeen tavoitteiden toteuttamista Työryhmän jäsenenä annan oman asiantuntemukseni ja tukeni hankkeelle, jotta sen tavoitteet saavutettaisiin Työryhmän jäsenenä olen katsonut voivani vaikuttaa hankkeen etenemiseen Työryhmän jäsenenä välitän tietoa hankkeen niille ulkopuolisille tahoille, joiden on syytä tietää hankkeesta Työryhmän jäsenenä olen välittänyt tietoa hankkeesta oman organisaationi sisällä Tässä olisi vielä paljon kehitettävää Tässä olen onnistunu t erittäin hyvin En osaa sanoa Muita kommentteja omaan panokseeni liittyen: Alkuvaiheen palvelurakenteiden ym. mietinnässä tunsin olevani enemmän hyödyksi kuin nyt, konkreettista/konkreettisempaa, koulutustarpeita mietittäessä Ajallisesti jäänyt vähäiseksi, työaika ei riitä kaikkiin prosesseihin joissa olisi hyvä olla mukana
2 Vähän aikaa työryhmässä, ei pysty arvioimaan asiaa Materiaaleihin olisi voinut perehtyvä paremmin Kajaanissa kokoukset, vie kohtuuttomasti työaikaa Tiedon jakaminen ei aina onnistu, näkee harvoin ammattityöntekijöitä. Pilottikunta- osallistumismahdollisuus? Mielenkiintoinen, ajankohtainen työhön liittyen. Oma panos voisi olla suurempi - ajankäyttö
3 B) HANKKEEN TYÖRYHMÄN PROSESSIARVIO-OSIO Arvioi osa-alueiden onnistumista asteikolla. Hankkeen toteutuksessa on edetty tavoitteiden suuntaisesti (vrt. hankkeen keskeiset tavoitteet) Työryhmän kokouksiin on tuotu keskeiset käsiteltävät asiat, jotta se voisi toimia tavoitteiden suuntaisesti Työryhmän kokouksissa on käsitelty riittävästi hankkeeseen liittyvää materiaalia suunnitelmasta toteutukseen ja tehty hanketta eteenpäin vieviä päätöksiä Hankkeen mukainen vuorovaikutuksellisuus, toisten arvostaminen, yhteisen ymmärryksen ja merkityksen rakentaminen näkyvät työryhmän toiminnassa Tässä on vielä paljon kehitettävää 6 Tässä on onnistettu erittäin hyvin En osaa sanoa. Mitkä ovat mielestäsi hankkeen tähänastisista saavutuksista tärkeimpiä? Organisatorinen sijoittuminen perhepalveluihin, Polku- työparin saaminen käytännön työhön ja tiedon keräämiseen päihdetyöparin jalkautuminen/verkostoituminen matalan kynnyksen palvelujen kehittäminen vakanssiesityksen pysyväksi toiminnaksi, kahden uuden toimen perustaminen jatkossa jalkautuva Polku -työpari ( vastaajaa) projektityöntekijät pikkukuntien tukena nuorten (alle 8 vuotiaiden) päihteidenkäyttö tehty näkyväksi, verkostoituminen ( vastaajaa) hankkeesta on tiedotettu jalkautuminen kehittämislinjaukset määritelty. eniten edesauttaneet hankkeen onnistumista? (vahvuudet) työryhmän monipuolisuus projektiin sitoutuneet työntekijät ( vastaajaa) ja työryhmä ( vastaajaa) hanke saanut hyvän vastaanoton paperityöt tehty aina hyvin johto pidetty ajan tasalla, toimittu monilla tasoilla hyvin kehittämiselle ja on tarve, tilaus kentältä moniammatillisuus työryhmässä, johdon tuki, monenlaista osaamista, johdonmukaisuus ja määrätietoisuus
4 onnistuneet työntekijävalinnat, hyvä johto työryhmän vahva tuki ja osallisuus. Mitkä tekijät tai asiat ovat eniten vaikeuttaneet hankkeen onnistumista? (heikkoudet) tehdään turhia tarvearviointeja, joita on jo tehty aiemmin muut hankkeet/projektit, joita paljon kentällä työntekijä turtuneet, eivätkä jaksa innostua ei huomioida riittävästi ja olemassa olevia palveluita kuntien käsitys roolistaan ehkäisevässä päihdetyössä > jarruttaa alueellisia yhteistyömalleja ei hyödynetä riittävästi kolmatta sektoria ja yhdistyksiä/yrityksiä taloudellinen niukkuus tiedotuksesta huolimatta, tieto ei mene perille, työntekijän sairastuminen työkäytäntöjen juurruttaminen vasta alussa päihdepalvelujen nykyisten resurssien heikkous, asiantuntijuuden/osaamisen (varsinkin paikallisen) hyödynnettävyys alkutaival oli hankala, alun pitkittyminen epämääräisyys työskentelytavasta, työparia korostetaan -ei tehdä yksilötyötä, uuden toimintamaalin sisäänajo vie aikaa, työparia ei ole osattu hyödyntää riittävästi tavoitteet ovat laajat onko pystytty lisäämään riskissä olevien terveyttä ja hyvinvointia? asiakkaan näkemysten esilletuontia. Mitkä ovat mielestäsi suurimmat haasteet hankkeen onnistumisen kannalta (uhat)? Kainuun Sote:n ja kuntatoimijoiden yhteissävelen löytyminen miten nivoa kunnan hyte- ym. kunnissa tehtävän työn kanssa yhteen? resurssien riittävyys + henkilöiden tarve suojata itseään lisätöiltä, sitouttamattomuus kuntien ja Soten välisen yhteistyön epäonnistuminen, jos tämä jää hankkeeksi hankkeiden joukkoon osaamainen, uusien työkäytäntöjen haltuunotto, vastuut, rahoitus, jää irralliseksi, ei pysyviä kehittämään työ ja toimintatapoja, työntekijöitä ei jää soten palvelukseen kasa paperia ja mappeja uutta toimintamallia ja/tai työparia ei osata hyödyntää, tai jos työntekijät hakevat muualle töihin nuorten akuutti päihdehoito vaikeasta saatavissa tieto/taito on hyvin paljon jäljessä nuorten tiedosta ja kokemuksista, ei saada tuotettua pysyvää toimintamallia, jos jatkaisi hakkeen loputtua, hanke unohtuu/jää heti unholaan
5 . Miten Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä -hankkeen toimintaa tulisi mielestäsi kehittää jatkossa (mahdollisuudet)? ennaltaehkäisevän toiminnan ja vahaisen puuttumisen kokoaminen läpi Sote kentän voimakkaan erikoistumisen välttäminen että kaikki osaa tarvittavan päihde-päivystystyön, lasten huomiointi myös aikuisten palveluissa, onko ohjaava työryhmä liian suuri ollakseen toimiva työryhmä, pitämällä koko ajan mielessä se, mitä asiakkaat tästä hyötyvät ja miten toimenpiteet näkyvät ja tukevat asiakkaan arkea, unohdetaan pääpaino alkoholista ja keskitytään ajankohtaisempiin aiheisiin panostetaan kehittämään nuorten/lasten palveluita/harrastuksia yhteistyön kehittäminen jo valmiiksi samaa työtätekevien kanssa, saada toimiva malli käytäntöihin eri toimijoiden välille kaikkien työntekijöiden päihdeosaamisen lisääminen ja ennaltaehkäisevä työ, että päihde- ja mt. ongelmia olisi vähemmän, jalkautuminen vielä laajemmin, Kiitokset vastauksestasi! Vastaukset.9.0 mennessä
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 14.2.2014 / Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen suunnittelija
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa
Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Saara Pikkarainen, projektipäällikkö
Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu Kainuun kehittämisosio. Ohjausryhmä
Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Ohjausryhmä 28.9.2015 Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä -hankkeen tarkoitus ja tavoitteet Kainuussa
HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä
HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ 2013 2015 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Nina Peronius projektipäällikkö 1 Hankekuvaus Päihde- ja mielenterveyspalveluketjun, kuntoutusyhteistyön ja työmenetelmien
HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ hanke Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä. Pohjois-suomen sosiaalialan osaamiskeskus
HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ hanke 2013 2015 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Pohjois-suomen sosiaalialan osaamiskeskus Nina Peronius projektipäällikkö 1 Päihde- ja mielenterveyspalveluketjun,
Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu STM Kaste -ohjelma
Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu 2013-2015 STM Kaste -ohjelma Kainuun keittämisosio Liikkuuko asiakas, ammattilainen vai bitti? Liikkuuko asiakas, ammattilainen vai bitti?
Ryhmäkuntoutus ammattilaisvertaisyhteistyönä
Ryhmäkuntoutus ammattilaisvertaisyhteistyönä sosiaaliterapeutti Marjo Tolonen, Järvenpään kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelut kokemusasiantuntija Jouko Raunimaa, KoKoA ry Ideoinnista toteutukseen
Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko
Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko 10.11.2017 1 Haastatteluiden yhteenveto / Hanko: Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Hangossa
HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ -Kastehanke Lapissa ja Kainuussa Hanketoteutumatilanne
HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ -Kaste Lapissa ja Kainuussa Hanketoteutumatilanne 1.11.2014 28.2.2015 Nina Peronius projektipäällikkö 23.2.2015 1 Koordinaatio ja yhteistyö Projektitiimit/Lapin
Jalkautumisen hyödyt, haasteet ja ratkaisut
Jalkautumisen hyödyt, haasteet ja ratkaisut Matalan kynnyksen ja jalkautumisen kehittämistyöryhmä 6.3.2018 Hanna Lohijoki ja Markku Hallikainen, Vasson osahanke 11.1.2019 Hanna Lohijoki Jalkautumisen hyödyt:
Kastehanke Lapissa ja Kainuussa
HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUSRISKINÄ RISKINÄ Kaste Lapissa ja Kainuussa Hankekatsaus kunnille huhti toukokuutoukokuu 2015 Nina Peronius projektipäällikkö 1 Yleistä keväällä 2015 Itä Lapin kehittäjätyöntekijä
HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ Hanketoteutumatilanne
HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ 2013 2015 Hanketoteutumatilanne 1.3.2013-31.10.2013 Nina Peronius projektipäällikkö 1 Projektin hallinnointi 1 Lapin rekrytointi totutettu 4-6/2013 ja viimeiset
Hyyinvointi Hakusessa. ~ Kainuun sote ~AS. Hyvinvointi hakusessa - riippuvuus riskinä -hanke Kainuun hankeosia. Aika: Paikka:
~ Kainuun sote ~AS Hyvinvointi hakusessa - riippuvuus riskinä -hanke Kainuun hankeosia PÖYTÄKIRJA 2.12.2014 Projektiryhmän kokous 4/2014 Aika: Paikka: Maanantai 17.11.2014 klo 13.00-14.35 Satamakatu 28,
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa. Lounais-Uudenmaan kuntien tapaaminen Hangossa
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa Lounais-Uudenmaan kuntien tapaaminen Hangossa 6.10.2016 Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Mikko Valkonen, peruspalvelut, oikeudet ja luvat,
Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli
Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa. Keski-Uudenmaan kuntien tapaaminen Keravalla
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa Keski-Uudenmaan kuntien tapaaminen Keravalla 29.9.2015 1 Terveydenhuollon mahdollisuudet Terveydenhuolto tapaa uudet kansalaiset jo ennen
TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere
TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere 27.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen aamupäivän
HYVE-JOHTAMISEN KARTTA -HANKE
1(15) HYVE-JOHTAMISEN KARTTA -HANKE Hankekokonaisuuden arviointisuunnitelma Päivi Visuri 21.12.2012 2(15) SISÄLLYSLUETTELO 1. HYVE-JOHTAMISEN KARTTA -HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITE... 3 2. HANKEARVIOINNIN
Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy
Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi
Keski-Suomen Sote 2020 hankkeen yhteistyökumppaneille syksyllä 2015 tehdyn kyselyn tuloksia
Keski-Suomen Sote 2020 hankkeen yhteistyökumppaneille syksyllä 2015 tehdyn kyselyn tuloksia Kysely lähetettiin 304 henkilölle, jotka työskentelevät hankkeen työryhmissä Vastauksia saatiin 31.9. mennessä
Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa
Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin
Alueellisen yhteistyön hedelmiä
Alueellisen yhteistyön hedelmiä 28.10.2009 Helsinki Anne Waldèn/ YTT YTRY Kuopion alueellinen työryhmä YTRY/ 1984- Lastensuojelun keskusliiton toimikunta, joka työskentelee pitkäaikaissairaiden ja vammaisten
SEKTORIT SEKAISIN YRITYKSEN NÄKÖKULMA
SEKTORIT SEKAISIN YRITYKSEN NÄKÖKULMA HANKINTA-ASIAMIES VELI PUTTONEN PALVELUKSESSANNE! Keski-Suomen Yrittäjät Lutakonaukio 7 (Innova 2) 40100 6.6.2017 Jyväskylä P. 0500 646 793 veli.puttonen@yrittajat.fi
OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ
OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ 22.11.2017 Käytetyt aineistot Vaativa erityinen tuki Kuuma-kuntien perusopetuksessa 2016/ Mika Saatsi 31.1.2017 -selvitys
Kastehanke Lapissa ja Kainuussa
HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUSRISKINÄ RISKINÄ Kaste Lapissa ja Kainuussa Hanketoteutumatilanne 162014 1.6.2014 31.10.201410 Nina Peronius projektipäällikkö 18.11.2014 1 Hankekuvaus Päihde- ja mielenterveyspalveluketjun,
VAHVUUDET, MAHDOLLISUUDET, HAASTEET JA ESTEET TULEVAISUUDEN KUMPPANUUTEEN. Ryhmäpohdinnan koonti
VAHVUUDET, MAHDOLLISUUDET, HAASTEET JA ESTEET TULEVAISUUDEN KUMPPANUUTEEN Ryhmäpohdinnan koonti ESTEET Maakuntapäätös ja suunnittelu lipuvat yhä kauemmaksi järjestöjen työstä Järjestö-maakunta, ei hyvä
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen
Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia
Uuden soten kulmakivet
Mikä ihmeen SOTE? Uuden soten kulmakivet 1. Palvelut järjestää tulevaisuudessa 18 maakuntaa 2. Palvelut tarpeen mukaan 3. Valinnanvapaus 4. Kustannusten kasvun hillintä 5. Digitalisaatio VIDEO: Mikä SOTE?
Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa
Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Mielenterveyskuntoutujan omaisen elämästä ja arjesta Omaistyön koordinaattori, psykoterapeutti Päivi Ojanen Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa
Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami
Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Työryhmien seminaari 29.4.2016 Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma lopullinen hankeohjelma julkaistu 14.4. 2016 Maakuntakohtaiset
Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Kastekehittämistä Lapissa ja Kainuussa 1.3.2013 30.10.2015. Nina Peronius, projektipäällikkö
Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Kastekehittämistä Lapissa ja Kainuussa 1.3.2013 30.10.2015 Nina Peronius, projektipäällikkö Hanketiedot Päihde- ja mielenterveyspalveluketjun, kuntoutusyhteistyön
Moniammatillinen yhteistyö ammattien välinen oppiminen. Työpajan antia
Moniammatillinen yhteistyö ammattien välinen oppiminen Työpajan antia 11.5.2017 Taustaa Moniammatillisuus terminä avaaminen Avustaja, työpari, moniammatillinen tiimi, poikkitieteellinen työ Terveydenhuollon
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen
Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa
Ohjaamo-kyselyn tuloksia
Ohjaamo-kyselyn tuloksia 18.6.2019 0 Ohjaamo-kysely Kyselyt toteutettiin maalis-huhtikuun aikana sähköisesti. Vastauksia saatiin yhteensä 285. Nuorten kyselyyn saatiin 196 vastausta, joista 54% asioi Fredrikinkadun
Terveyden edistämisen kuntakokous muistio
Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Kemi 22.3.2010 1.Terveyden edistämisen rakenteet ja päätöksenteko: Kaupunkistrategia jäsentää myös terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa. Strategisista päämääristä
Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä?
Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen integraatio sote-uudistuksessa mitä se on käytännössä? Asiantuntijalääkäri Markku Puro Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen Sote
Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön
Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty
Vaikuttavat toimet teemapaja. HYTE-vertaisfoorumi Jyväskylä Hyvinvointikoordinaattori Eeva Häkkinen
Vaikuttavat toimet teemapaja HYTE-vertaisfoorumi Jyväskylä 9.5.2019 Hyvinvointikoordinaattori Eeva Häkkinen MITÄ VAIKUTTAVUUS ON Vaikuttavuus on palvelun tai toiminnan ansiosta tapahtunut muutos tavoitteeksi
Mielenterveyshankkeiden arviointi - vastaajina ohjaus- ja johtoryhmän jäsenet
Mielenterveyshankkeiden arviointi - vastaajina ohjaus- ja johtoryhmän jäsenet Maria Martin Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Tammikuu 29 Mistä tiedot on saatu? Kysely lähetettiin kaikille johto-
Pippuri Loppuarviointi Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto
Pippuri Loppuarviointi 12.12.2018 Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Mitä arvioitiin? Miten Lape hankkeessa toteutettu kehittäminen ilmenee asiakkaiden, ammattilaisten,
KESKI-SUOMEN SOTE-UUDISTUS. SWOT-analyysi Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksesta
KESKI-SUOMEN SOTE-UUDISTUS SWOT-analyysi Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksesta Vahvuudet Hyvä, pitkä historia yhdessä tekemisestä Meillä on esimerkkejä interaatiosta esim. Saarikassa,
PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT
Liite 1: Tavoitteet ja toimenpiteet ehkäisevän päihdetyön ja edistävän mielenterveystyön kehittämiseksi vuosina 2018 2021 PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT 1. EHKÄISEVÄN
HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013. LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke
HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013 LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke Tarja Horn Marjo Virtanen 29.10.2013 Sisällysluettelo Johdanto... 3
Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava
n päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016 Strategia on syntynyt yhteistyössä Strategiaa on ollut valmistelemassa laaja ja moniammatillinen joukko peruspalvelukeskus Aavan työntekijöitä organisaation
Pienet päihdepäivät Seinäjoki Tuula Kekki/Stakes
Pienet päihdepäivät Seinäjoki 17.-18.11.2008 Tuula Kekki/Stakes Alueellinen päihdetyö: Merkitys ennalta ehkäisyyn ja tuloksellisuuteen & juurruttamisen haasteet Vahvistavat tekijät Toimijoiden yhteistyö
Kysely päihdeasioista kaupungin asukkaille
Kysely päihdeasioista kaupungin asukkaille Terveyden edistämisen yksikön ehkäisevä päihdetyö ja Länsi 2013- hanke toteuttivat touko-kesäkuussa yli 18-vuotiaille asukkaille ja kaupungin työntekijöille webropol
Askeleet Sote-järjestelmän uudistamiseen - toimintaympäristöanalyysi. Länsi-Uusimaa Keskeisimmät kehittämistoimet, yhteenveto 12.4.
Askeleet Sote-järjestelmän uudistamiseen - toimintaympäristöanalyysi Länsi-Uusimaa Keskeisimmät kehittämistoimet, yhteenveto 12.4.2018 Toimintaympäristöanalyysin pohjalta identifioidut Länsi- Uudenmaan
Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo
Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta
TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä
TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä 13.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen
MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN
RANTAKYLÄN HYVINVOINTIASEMA pilotti 2016 MIKSI HYVINVOINTIASEMAA KEHITETÄÄN - Joensuun palveluohjelmat ja hyvinvoinnin integroidun toimintamallin kuntakokeilu * asiakaslähtöiset ja moniammatilliset toimintamallit
Tavoitteena turvallisuus
Tavoitteena turvallisuus Jokaisella meistä on oma roolimme turvallisuuden luojana ja sen ylläpitäjänä. Turvallisuus tuottaa toiveikkuutta ja suunnan siihen, mihin tulee pyrkiä. Susanna Leimio Ulkoapäin
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT
KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu
Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja
Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Lohja 3.11.2017 1 Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Matalan kynnyksen toimintaa: Liikuntaseteli
ETELÄ-LAPPI RYTMIÄ EHKÄISEVÄÄN PÄIHDETYÖHÖN - VUOSIKELLO SOPPAA, SAIPPUAA JA MIELEKÄSTÄ TEKEMISTÄ PÄIHTEETÖNTÄ PÄIVÄTOIMINTAA
SOPPAA, SAIPPUAA JA MIELEKÄSTÄ TEKEMISTÄ PÄIHTEETÖNTÄ PÄIVÄTOIMINTAA KEHITTÄJÄ- ASIAKAS- REKRYTOINTI RYTMIÄ EHKÄISEVÄÄN PÄIHDETYÖHÖN - VUOSIKELLO PÄIHDETIETOA IKÄIHMISILLE - tapahtumat PÄIHDEPALVELU- POLKU
PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA
PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa Työpaja 1 17.4.2018 13.4.2018 Etelä-Pohjanmaa/Penninkangas/Saukko 1 ETELÄ-POHJANMAA 13.4.2018 Esityksen
Tietosuojakysely 2017
Tietosuojakysely 2017 Apteekki Tekijät Kela Tietosuojavaltuutetun toimisto Raportti Sisällys 1 Tietosuojakyselyn tulokset Apteekki... 2 1.1 Yleistä... 2 1.2 Tietosuojavastaavat... 4 1.3 Apteekkarin tai
Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus
Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus Sirpa Tuomela-Jaskari päihdepalvelujen suunnittelija, YTM Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA Puh. 83 277 Email: sirpa.tuomela-jaskari@seamk.fi
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ
LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
18.6.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Lupauksen toteutuslinjaukset Palvelulupaus HYTE-työn sisällyttäminen maakuntastrategian eri elementteihin Asiakkuudet segmentoitu
Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina
Maaseudun arjen palveluverkosto Enemmän vähemmällä verkostot hyvinvointipalvelujen toteuttajina 2016-2018 Mirja Kettunen Verkostokoordinaattori Lapin liitto Arjen turvan lähtökohta Palvelut Toimeentulo
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden
Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa?
Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa? Ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöpäivä 28.9.2017 Rokua PSAVI, ylitarkastaja Raija Fors 2.10.2017 1 Kunnat vastaavat paikallisen ehkäisevän
Salon hyvät käytännöt ja pulmakohdat
Salon hyvät käytännöt ja pulmakohdat - Missä suunnitelman laatimisen suhteen mennään? Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - taustaa Suomen suurin kuntaliitos toteutui 1.1.2009, kun kymmenen kuntaa Halikko,
Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)
Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:
Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille
Ihmisen kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa?? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille 2 Ihmisen kokoisia loppuraportteja Loppuraportti on mahdollisuus Hankkeen
Kokemuksia Turun Pakkatoiminnasta. Jenni Tähkävuori terveysohjaaja/ehkäisevä päihdetyö Turun kaupunki
Kokemuksia Turun Pakkatoiminnasta Jenni Tähkävuori terveysohjaaja/ehkäisevä päihdetyö Turun kaupunki Mitä Pakka on? Paikallista yhteisöön vaikuttamista päihdehaittojen vähentämiseksi Tavoitteena vähentää
Muutoskokonaisuus I: Lapsen oikeuksia vahvistava toimintakulttuuri Muutoskokonaisuus II: Lapsi- ja perhelähtöiset palvelut
Lape kysely 1 LAPE-HANKKEEN TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin. Palveluita halutaan kehittää lapsi ja perhelähtöisemmäksi, asiakkaan
Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli
Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli European Public Sector Award Winner 2013 Hyvinvointia ja turvallisuutta kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kuntatasolle Kemi 30.9.2014 Pelastusylitarkastaja
STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke
STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke II vaihe 1.11.2007 30.10.2009 sosiaali terveys ja päivähoidon yhteistyöhanke perhepalvelumallien kehittäminen perustyöhön 1.9.2008 TK2008 1 KEHITTYVÄ NAPERO hanke
Ylä-Savon toiminta-alue
HYVINVOINTIA JA LAATUA vanhuspalvelulain toimeenpanohanke Ylä-Savon toiminta-alue Hannele Niemelä Hanketyöntekijä 25.3.2014 1 TAUSTA Hankkeeseen osallistuu: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Iisalmi Kiuruvesi
Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun.
Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Olisiko nyt jo aika kääntää katse henkilöstökustannuksista kasvun tekijöiksi? 11 % suomalaisista työntekijöistä on sitoutunut työnantajaansa
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen
Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa
Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa JESSICA FAGERSTRÖM, HANKEKOORDINAATTORI JUSSI KOIRANEN, HANKETYÖNTEKIJÄ JARNO MÄKINEN, I T- ASI ANTU NTIJA Järjestö 2.0: järjestöt mukana muutoksessa
Jorma Posio
Tervein mielin Pohjois- - Suomessa 2009-2011 Koko hanke Lapin osahanke Jorma Posio 26.11.2009 1 Hankkeessa mukana Kainuun maakunta-kuntayhtymä kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa)
Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke
VAKKA-SUOMEN PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke 1.3.2010 30.9.2012 Teija Ahokas projektivastaava 30.9.2012 1. Johdanto Vakka-Suomen seutukunnassa
Vanhuspalvelut workshop klo 13:00 15:30
Keski-Suomen Sote 2020 Vanhuspalvelut workshop klo 13:00 15:30 Millainen ympäristö ja palvelut helpottavat ikääntyvän elämää? Ikäystävällinen Suomi? Mikä olisi paras mahdollinen SOTE ikäihmisten näkökulmasta?
Järjestöt päihdepalvelujen tuottajina: näkökulma päihteiden käyttöön liittyvään eriarvoisuuteen
Järjestöt päihdepalvelujen tuottajina: näkökulma päihteiden käyttöön liittyvään eriarvoisuuteen Alkoholi- ja huumetutkijain seuran kokous 4.12.2008 Riikka Perälä Alkoholitutkimussäätiö/Sininauhaliitto
Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN
Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Toivottujen kehittämisteemojen jatkuminen LAPSEN ÄÄNESSÄ Osallisuuden edistäminen Ehkäisevän lastensuojelun vahvistaminen Matalan kynnyksen toimintamallien kehittäminen
Pisteytystaulukko / toimintatavat (CAF)
STEA CAF-kriteerit Pisteytystaulukko / toimintatavat (CAF) Toiminta-arviointialueiden pisteytystaulukko Emme ole toimineet aktiivisesti ja järjestelmällisesti tässä asiassa. Ei tietoja /ei näyttöä arviointialueelta
Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt
LIITE 1. VIRTA KAINUUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Virta
ÄÄNESEUDUN OSAAMIS- JA TYÖLLISYYSOHJELMA 2007-2013 /AH
ÄÄNESEUDUN OSAAMIS- JA TYÖLLISYYSOHJELMA 2007-2013 /AH KEHITYSTAVOITE ELINVOIMAINEN ÄÄNESEUTU, JOSSA TOIMIVAT TYÖMARKKINAT TUKEVAT KUNTIEN, KUNTALAISTEN JA YRITYSTEN MENESTYSTÄ JA HYVINVOINTIA Mittarit:
HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta. Jani Listenmaa, Hanna Aho
HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2017 Parikkalan kunta Jani Listenmaa, Hanna Aho Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Parikkalan kunnan henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, työyhteisön tilaa
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston ja Fiksu Kalasataman nopeat kokeilut Nopeiden kokeilujen kevään 2017 tarjouskierros 4.5.2017 Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sosiaali- ja terveyspalvelut
Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely
Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.
LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013
LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013 Aika: Perjantai 30.8.2013 klo 10.00 11.30 Paikka: Tornion kaupunki, sosiaalitoimiston neuvotteluhuone Osallistujat: Pia Rantaiso sosiaaliohjaaja Tornion kaupunki/sosiaalitoimi,
MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa
MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa Hankkeen virallinen nimi: Monialaisten yhteispalveluverkostojen luominen pitkäaikaistyöttömille Pohjois-Suomeen 1.12.2015-30.11.2017
TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA Jorma Posio
TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 1 Hankkeessa mukana 2 Kainuun maakunta-kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa) Keski-Pohjanaan sairaanhoitopiiri 137 952 euroa (kokonaiskustannukset
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen. Uudenmaan alueella
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen palveluiden kartoitus Keski-ja Länsi- Uudenmaan alueella Määrällisen kartoituksen tulokset Keski-Uudeltamaalta monipuolisemmin vastauksia
voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill
Niemi, Petri. 2006. Kehittämishankkeen toteuttaminen peruskoulussa toimintatutkimuksellisen kehittämishankkeen kuvaus ja arviointi. Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan lisensiaatintutkimus.
Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt
Nuorten palveluketjut ja yhteistyön haasteet ja hyvät käytännöt Lapin etsivän nuorisotyön ja työpajojen kehittämispäivät 21.11.2014 Kehityspäällikkö Anna Kapanen ja koordinaattori Elisa Lipponen Valtakunnallinen
Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7)
Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7) LÄNSI 2013 - Länsi-Suom päihde- mielterveystyön kehittämishanke SELVITYS LÄNSI 2013 -HANKKEEN PILOTTIEN JÄRJESTÄMISTÄ KOULUTUKSISTA LIITTEEKSI SELVITYKSEEN HANKKEEN ETENEMISESTÄ,
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan
Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden Verkostotapaaminen
Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden Verkostotapaaminen 10.-12.9.2018 Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Ohjausryhmä 4.9.2018 - Ajankohtaiskartta - Hankkeiden tavoitteet & tulokset
Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus
Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin
MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI
MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun
Sari Ilvonen, Pakka-hanke, projektityöntekijä
Sari Ilvonen, Pakka-hanke, projektityöntekijä Ehkäisevä päihdetyö Porissa, Pakka- toimintamallin toteuttamista. Hanke alkanut Porissa vuoden 2010 alussa. Rahoitus Kaste-ohjelmasta, Länsi 2012- osahanke,
Nuorten kynnyksetön palvelupaikka NUPPA
Nuorten kynnyksetön palvelupaikka NUPPA www.kajaani.fi/palvelut/nuppa Suomessa toimii nyt vuonna 2016 lähes 40 Ohjaamoa KYNNYKSETÖN NUORTEN PALVELUPAIKKA NUPPA ALLE 30-VUOTIAILLE sekä eri viranomaistahoille,
Kouvolan päihdestrategia 2009-2012
Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Timo Väisänen Palvelujohtaja A-klinikkasäätiö / Järvenpään sosiaalisairaala Rakenne Taustaa Päihteiden käytön nykytilanne Kouvolassa Kouvolan päihdepalvelut Päihdestrategian
LÄNSI hankkeen pilotin seurantaraportti
LÄNSI 2012 -hankkeen pilotin seurantaraportti 1. Pilotin nimi: - Länsi 2012 -hanke, Salon pilotti 2. Raportoijan nimi ja asema pilotissa - Katrin Seitz-Ylitalo, hanketyöntekijä 3. Raportin laadintaan osallistuneet
Aikuissosiaalityön rakennusaineet ja kohti tulevaa. Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto Kuntatalo, Helsinki 6.11.
Aikuissosiaalityön rakennusaineet ja kohti tulevaa Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto Kuntatalo, Helsinki 6.11.2018 Hankejohtaja Jutta Paavola 7.11.2018 Aikuissosiaalityön rakennuspalikoita