LÄNSI hankkeen pilotin seurantaraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LÄNSI hankkeen pilotin seurantaraportti"

Transkriptio

1 LÄNSI hankkeen pilotin seurantaraportti 1. Pilotin nimi: - Länsi hanke, Salon pilotti 2. Raportoijan nimi ja asema pilotissa - Katrin Seitz-Ylitalo, hanketyöntekijä 3. Raportin laadintaan osallistuneet muut henkilöt tai ryhmät - Rea-Riitta Breilin, taloussihteeri euroa kuluvana vuonna eli eur 66671, euroa pilotin alusta eli eur 84081, % koko pilotointiajalle varatusta kokonaismäärärahasta käytetty tähän mennessä - 50,1 % Ensimmäisen pilottityöntekijän aloittamispäivämäärä koko pilotointiaikana Päivämäärä Kuinka monta pilottityöntekijää tällä hetkellä on palkattu a) omasta organisaatiosta - 0 b) ulkopuolelta - 1

2 pilottityöntekijöiden työaika täysinä henkilötyökuukausina a) htkk tarkasteluajanjaksolla - 9 b) htkk kertymä pilotin alusta Asiantuntijapalveluiden käyttö Koulutus 4.1 pilotin järjestämien koulutustilaisuuksien määrä tänä vuonna: pilotin järjestämien koulusten osallistujien määrä tänä vuonna koulutuspäivien määrä tänä vuonna (esim. 0,5 pv kestoinen koulutus = 0,5pv) - 5, Luettelo pilotin järjestämästä koulutuksesta tänä vuonna (pvm / nimi / osallistujien lkm) - Case-työpajat (vanhusten parissa työskentelevät): :6 osallistujaa (os.) :6 os :11 os :9 os :13 os Vanhus- ja päihteet- seminaari: 63 os. Case- työpajat (työikäisten kanssa työskentelevät): :9 os :8 os :6 os :8 os :14 os Motivoiva haastattelu ja muutosmotivaatio- seminaari 59 os Osallisuus-seminaari 26 os Verkkoklinikka-työpaja I: 18 os Verkkoklinikka-työpaja II: 11 os

3 Verkostoituminen 5.1 juurruttamisen ja osallisuuden ryhmässä - keskinkertaisesti 5.2 koulutusryhmässä - paljon 5.3 arviointiryhmässä - paljon Näkyvyys / tiedottaminen - Pilotin toimesta on tehty kuluvana vuonna Bikva-haastattelu, jonka yhteydessä haastatellut asiakkaat, kuntalaiset ja päättäjät ovat saaneet tietoa pilotista. Päättäjille on tiedotettu pilotista myös mielenterveys- ja päihdesuunnitelman taustaksi tehdyn lomakekyselyn yhteydessä. Pilottia on esitelty Halko-seminaarissa Lisäksi pilotin järjestämissä koulutuksissa pilottia on esitelty osallistujille ja yhteistyökumppaneille. Hanketyöntekijä on pilotin edustajana osallistunut paikallisiin mielenterveystyön ja ehkäisevän päihdetyön tapahtumiin ja tuonut pilottia esille pilotin eteneminen työsuunnitelman mukaan kokonaisuutena pilotissa suunniteltujen ehkäisevän työn konkretisointiin liittyvien toimintamallien käyttöönotto

4 17., ja käyttöönotossa on edetty pilotissa suunniteltujen ryhmätoimintaan liittyvien toimintamallien käyttöönotto 19., ja käyttöönotossa on edetty henkilöstön osaamisen vahvistaminen

5 21., ja koulutuksessa on edetty Päihde- ja mielenterveyssuunnitelman käyttö ohjaavana työvälineenä 23. Päihde- ja mielenterveyssuunnitelman toteutumista varten 24. Pilotointialueen yhteinen päihde- ja mielenterveyssuunnitelma on vahvistettu/päivitetty

6 25. Mikäli yhteisiä suunnitelmia ei ole, anna lisäselvitys, mitä suunnitelmia alueen eri kunnilla on - Ehkäisevän päihdetyön suunnitelma Salon seudun mielenterveysstrategia miten asiakkaiden osallisuus on toteutettu tai tarkoitus toteuttaa pilotissa? - Järjestimme Osallisuus-seminaarin , jonka tarkoituksena oli toimia pohjustuksena Bikva-prosessille. Bikva-haastattelut toteutettiin haastattelemalla Salon Klubitalon jäseniä ja A-klinikan vertaistukiryhmää. Menetelmän periaatteen mukaisesti asiakkaiden tuottama materiaali vietiin eteenpäin työntekijätasolle ja Salon Mielenterveysseuran hallitukselle (johon kuuluu myös luottamushenkilöitä). Haastattelujen viimeisenä vaiheena materiaali tuotiin Salon mielenterveys- ja päihdetyön ohjausryhmälle. Perinteisestä Bikva-mallista poiketen ohjausryhmän tuottama informaatio palautetaan vielä haastatelluille asiakasryhmille eli asiakkaille järjestetään palautetilaisuudet Pilotin keskeiset asiat ja tapahtumat tällä ajanjaksolla Mitkä asiat pilotissa ja hankkeessa toimivat hyvin ja ovat onnistuneet? Onko projektityössä ollut esteitä tai kompastuskiviä? Millaisia? Millaista yhteistyötä on ollut muiden pilottien ja hankkeen työntekijöiden kanssa, omassa työyhteisössä sekä muiden yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien kanssa? Pilotissa syntyneitä ideoita, oivalluksia tai kehittämisehdotuksia?

LÄNSI hankkeen pilotin seurantaraportti

LÄNSI hankkeen pilotin seurantaraportti LÄNSI 2012 -hankkeen pilotin seurantaraportti ajalta 1.10.2011-30.9.2012 Answer time 05-10-2012 15:49:44 LÄNSI 2012 -hankkeen pilotin seurantaraportti 1. Pilotin nimi: Länsi 2012 -hanke, Salon pilotti.

Lisätiedot

SALON PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI. Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke

SALON PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI. Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke SALON PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke 1.3.2010-30.9.2012 Katrin Seitz-Ylitalo 8.10.2012 Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101

Lisätiedot

SALON PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI. Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke

SALON PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI. Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke SALON PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke 1.3.2010-30.9.2012 Katrin Seitz-Ylitalo 8.10.2012 2(5) SISÄLLYS: 1. JOHDANTO. 3 2. PILOTIN TAVOITTEET.

Lisätiedot

Salon hyvät käytännöt ja pulmakohdat

Salon hyvät käytännöt ja pulmakohdat Salon hyvät käytännöt ja pulmakohdat - Missä suunnitelman laatimisen suhteen mennään? Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - taustaa Suomen suurin kuntaliitos toteutui 1.1.2009, kun kymmenen kuntaa Halikko,

Lisätiedot

Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke

Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke VAKKA-SUOMEN PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke 1.3.2010 30.9.2012 Teija Ahokas projektivastaava 30.9.2012 1. Johdanto Vakka-Suomen seutukunnassa

Lisätiedot

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12. Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.2012 Osahankkeen nimi: TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Vammaispalveluhankkeen

Lisätiedot

HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013. LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke

HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013. LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013 LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke Tarja Horn Marjo Virtanen 29.10.2013 Sisällysluettelo Johdanto... 3

Lisätiedot

Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7)

Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7) Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7) LÄNSI 2012 - Länsi-Suom päihde- ja mielterveystyön kehittämishanke SELVITYS LÄNSI 2012 -HANKKEEN PILOTTIEN JÄRJESTÄMISTÄ KOULUTUKSISTA LIITTEEKSI SELVITYKSEEN HANKKEEN

Lisätiedot

Vaasa Kimmo Mäkelä

Vaasa Kimmo Mäkelä Vaasa 17.12.2009 Kimmo Mäkelä Välittäjä 2009 Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (31%) Vaasan sairaanhoitopiiri(26%) Tampereen kaupunki(13%) Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä(30%) Kustannusarvio

Lisätiedot

Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu Kainuun kehittämisosio. Ohjausryhmä

Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu Kainuun kehittämisosio. Ohjausryhmä Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä - hanke Lappi/ Kainuu 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Ohjausryhmä 28.9.2015 Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä -hankkeen tarkoitus ja tavoitteet Kainuussa

Lisätiedot

K-S OSKU HELENA KOSKIMIES, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, JAMK OSALLISUUTTA ASIAKKUUTEEN KUNTOUTTAVASSA TYÖTOIMINNASSA - PROJEKTI 1.4.2011 31.3.

K-S OSKU HELENA KOSKIMIES, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, JAMK OSALLISUUTTA ASIAKKUUTEEN KUNTOUTTAVASSA TYÖTOIMINNASSA - PROJEKTI 1.4.2011 31.3. K-S OSKU HELENA KOSKIMIES, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, JAMK OSALLISUUTTA ASIAKKUUTEEN KUNTOUTTAVASSA TYÖTOIMINNASSA - PROJEKTI 1.4.2011 31.3.2013 MIKÄ OSKU? OSKUssa kehitetään uusia kuntouttavan työtoiminnan menetelmiä

Lisätiedot

Erityisestä edistävään hankkeen toiminta Salossa Irmeli Leino Pekka Makkonen Marita Päivärinne Liisa Anttila

Erityisestä edistävään hankkeen toiminta Salossa Irmeli Leino Pekka Makkonen Marita Päivärinne Liisa Anttila Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 30.4 2010 Erityisestä edistävään hankkeen toiminta Salossa Irmeli Leino Pekka Makkonen Marita Päivärinne Liisa Anttila ESITYKSEN SISÄLTÖ Mielenterveystyön edistämistä

Lisätiedot

TARKENNETTU PILOTOINTISUUNNITELMA LÄNSI Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke PILOTIN TOIMENPITEET

TARKENNETTU PILOTOINTISUUNNITELMA LÄNSI Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke PILOTIN TOIMENPITEET 1(5) PILOTIN NIMI: HUITTINEN TARKENNETTU PILOTOINTISUUNNITELMA LÄNSI 2012 - Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke PILOTIN TOIMENPITEET Ehkäisevän työn konkretisoiminen: Alkoholin riskikäytön

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia

Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia - Opas strategiseen suunnitteluun Vs. ylihoitaja, projektopäällikkö Minna Laitila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Välittäjä 2013:n Pohjanmaa-hanke

Lisätiedot

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015

Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Anita Dufholm Hankekoordinaattori 2013 2 1. Hankkeen tilannekatsaus KASTE II-JATKOHANKE, Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä

Lisätiedot

EURAJOEN PILOTIN LOPPURAPORTTI Länsi 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke

EURAJOEN PILOTIN LOPPURAPORTTI Länsi 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke EURAJOEN PILOTIN LOPPURAPORTTI Länsi 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke 1.10.2012 30.9.2013 Marjo Hamilas SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1 2. PILOTIN TAVOITTEET 2

Lisätiedot

Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7)

Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7) Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7) LÄNSI 2013 - Länsi-Suom päihde- mielterveystyön kehittämishanke SELVITYS LÄNSI 2013 -HANKKEEN PILOTTIEN JÄRJESTÄMISTÄ KOULUTUKSISTA LIITTEEKSI SELVITYKSEEN HANKKEEN ETENEMISESTÄ,

Lisätiedot

VUOSISELVITYSLOMAKE Rovaniemen kaupunki

VUOSISELVITYSLOMAKE Rovaniemen kaupunki Vuosiselvitys osoitetaan: ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINHALLITUS ITÄ-SUOMEN LÄÄNINHALLITUS VUOSISELVITYSLOMAKE 1.7. 31.12.2006 1. Avustuksen saaja Rovaniemen kaupunki x LAPIN LÄÄNINHALLITUS LÄNSI-SUOMEN LÄÄNINHALLITUS

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011

Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia. Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Miksi alkoholiasioista kannattaa puhua sosiaalihuollon palveluissa? Rauman kokemuksia Tuula Karmisto Sosiaaliohjaaja 23.11.2011 Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Ajalla

Lisätiedot

Välittäjä 2009 -hanke

Välittäjä 2009 -hanke Välittäjä 2009 -hanke Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Vaasan sairaanhoitopiiri Tampereen kaupunki Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä Lahden kaupunki syksystä 2010 Hanketyötä ohjaavat

Lisätiedot

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki 2015-2017 Hyvinvointiohjausryhmä ja -työryhmä [Valitse pvm.] Kohde-ryh mä Kunnan asukkaat Lapset ja nuoret Tavoite Toimenpide Vastuutaho Aikataulu Seuranta

Lisätiedot

NAANTALIN PILOTIN LOPPURAPORTTI LÄNSI 2013 Länsi Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke

NAANTALIN PILOTIN LOPPURAPORTTI LÄNSI 2013 Länsi Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke NAANTALIN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012-30.9.2013 LÄNSI 2013 Länsi Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke Nummela Riikka 20.9.2013 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Naantalin pilotin

Lisätiedot

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Hollola Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori, YTM N E L J Ä T U U L T A HYVINVOINNIN

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista

Lisätiedot

Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018

Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018 Kysely sote-järjestöille marraskuussa 2018 Tavoitteena kartoittaa järjestöjen roolia mielenterveys- ja päihdetyössä Vastaus saatiin 16 järjestöltä Toiminnan kohderyhmät Järjestön toiminta pääsääntöisesti

Lisätiedot

I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012

I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012 1 I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012 Lapsen ja perheen palvelut lähipalveluina (tavoite 1): 1) Vammainen lapsi ja perhe palveluissa Jyväskylä: Jyväskylän prosessiohjaus päättynyt:

Lisätiedot

SOSIAALISEN VAHVISTAMISEN OSAAMISKESKUS. Anna Vilen & Mika Piipponen Hanko

SOSIAALISEN VAHVISTAMISEN OSAAMISKESKUS. Anna Vilen & Mika Piipponen Hanko SOSIAALISEN VAHVISTAMISEN OSAAMISKESKUS Anna Vilen & Mika Piipponen Hanko 24.10.2018 Sosiaalinen vahvistaminen Nuorten osallisuus Nuorisoalan osaamiskeskukset Verkossa tapahtuva nuorisotyö, nuorten tieto-

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava n päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016 Strategia on syntynyt yhteistyössä Strategiaa on ollut valmistelemassa laaja ja moniammatillinen joukko peruspalvelukeskus Aavan työntekijöitä organisaation

Lisätiedot

KASPERI II hankekatsaus 6/2012

KASPERI II hankekatsaus 6/2012 KASPERI II hankekatsaus 6/2012 Yhteistä työskentelyä kevään aikana Hankekäynnit joka hankkeessa lähinnä arviointikysymyksiin liittyen Ohjausryhmätyöskentelyn kautta tukeminen / ohjaaminen Yhteiset tapaamiset

Lisätiedot

Juurruttamissuunnitelmat. Sparrauspäivä Kuusa, Varjolan tila

Juurruttamissuunnitelmat. Sparrauspäivä Kuusa, Varjolan tila Juurruttamissuunnitelmat Sparrauspäivä 19.9.2017 Kuusa, Varjolan tila Iltapäivän ryhmätehtävä Pohditaan ryhmittäin seuraavia kahta kysymystä: 1) Mikä merkitys asiakkaan toimintakykyyn liittyvällä mitatulla

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät

Lisätiedot

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet. Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet. Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke POHJANMAA- HANKE 2005-2014 Kehitämme uutta vaikuttavaa mielenterveys-

Lisätiedot

PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT

PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT Liite 1: Tavoitteet ja toimenpiteet ehkäisevän päihdetyön ja edistävän mielenterveystyön kehittämiseksi vuosina 2018 2021 PAINOPISTEALUE TAVOITTEET TOIMENPITEET VASTUUTOIMIJAT AIKATAULU MITTARIT 1. EHKÄISEVÄN

Lisätiedot

Nuorten kynnyksetön palvelupaikka NUPPA

Nuorten kynnyksetön palvelupaikka NUPPA Nuorten kynnyksetön palvelupaikka NUPPA www.kajaani.fi/palvelut/nuppa Suomessa toimii nyt vuonna 2016 lähes 40 Ohjaamoa KYNNYKSETÖN NUORTEN PALVELUPAIKKA NUPPA ALLE 30-VUOTIAILLE sekä eri viranomaistahoille,

Lisätiedot

Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri

Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen 2.10.2017 Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 4.10.2017 Päivi Viitanen-Marchegiano Päivän ohjelma 2.10.2017 Kuulumiskierros Terveiset THL:n Valtakunnallisilta LAPE-päiviltä

Lisätiedot

LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013

LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013 LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013 Aika: Perjantai 30.8.2013 klo 10.00 11.30 Paikka: Tornion kaupunki, sosiaalitoimiston neuvotteluhuone Osallistujat: Pia Rantaiso sosiaaliohjaaja Tornion kaupunki/sosiaalitoimi,

Lisätiedot

Mielenterveyshankkeiden arviointi - vastaajina ohjaus- ja johtoryhmän jäsenet

Mielenterveyshankkeiden arviointi - vastaajina ohjaus- ja johtoryhmän jäsenet Mielenterveyshankkeiden arviointi - vastaajina ohjaus- ja johtoryhmän jäsenet Maria Martin Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Tammikuu 29 Mistä tiedot on saatu? Kysely lähetettiin kaikille johto-

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA - Jyväskylä

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA - Jyväskylä MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA - Jyväskylä 23.5.2013 JJ Koski Taustaa KASTE: Keski-Suomen Arjen mielihankkeen tavoitteet Päihde-ja mielenterveystyönseudullisten työtapojen, osaamisen ja asiakaslähtöisyyden

Lisätiedot

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Ohjausryhmä 20.9.2016 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät Toiminnalliset

Lisätiedot

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020 Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset,

Lisätiedot

SASTAMALAN PERHEPALVELU- VERKOSTO = PERHEKESKUS

SASTAMALAN PERHEPALVELU- VERKOSTO = PERHEKESKUS SASTAMALAN PERHEPALVELU- VERKOSTO = PERHEKESKUS 3.11.2017 Pirita Rantanen Perhepalvelukoordinaattori Sastamalan kaupunki / Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut PERHEPALVELUVERKOSTO Perhepalveluverkosto

Lisätiedot

Raisio-Rusko yhteistoiminta-alueen pilotin yhteenvetoraportti

Raisio-Rusko yhteistoiminta-alueen pilotin yhteenvetoraportti Raisio-Rusko yhteistoiminta-alueen pilotin yhteenvetoraportti Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke Pia Pelkonen 5.10.2012 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Pilotin tavoitteet...

Lisätiedot

PaKaste -hankkeen seurantaraportointi

PaKaste -hankkeen seurantaraportointi PaKaste -hankkeen seurantaraportointi 1. Raportoija: Anne-Maria Näkkäläjärvi, saamenkielinen kehittäjä-sosiaalityöntekijä 2. Sosiaalityön kehittämistiimi: saamenkielisen/saamelaiselta kulttuuripohjalta

Lisätiedot

Suunnitelma asiakkaiden osallistamiseksi hyvinvointipalveluissa. Asiantuntija Maarit Niva

Suunnitelma asiakkaiden osallistamiseksi hyvinvointipalveluissa. Asiantuntija Maarit Niva Suunnitelma asiakkaiden osallistamiseksi hyvinvointipalveluissa Mitä osallisuus on Osallisuus merkitsee omakohtaisesta sitoutumisesta nousevaa vaikuttamista asioiden kulkuun ja vastuun ottamista seurauksista

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus mielenterveystyössä ja kommentteja edellisiin puheenvuoroihin

Sosiaalinen kuntoutus mielenterveystyössä ja kommentteja edellisiin puheenvuoroihin Sosiaalinen kuntoutus mielenterveystyössä ja kommentteja edellisiin puheenvuoroihin Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Mielenterveys Sosio-ekonomiset tekijät vaikuttavat

Lisätiedot

2 RANUAN KUNNAN PÄIHDEPALVELUPOLKUMALLINNUS

2 RANUAN KUNNAN PÄIHDEPALVELUPOLKUMALLINNUS 2 RANUAN KUNNAN PÄIHDEPALVELUPOLKUMALLINNUS Pilotin nimi Ranuan kunnan päihdepalvelupolkumallinnus Alue Etelä Lappi/Ranua Aloituspvm 31.10.2013 Lopetuspvm 31.5.2015 Liittyy seuraavaan Hakusessa hankkeen

Lisätiedot

1. Miten seuraavat väittämät kuvaavat omaa suhtautumistasi digitaaliseen mediaan ja teknologiaan? Osin. Täysin. Osin eri. eri. samaa. mieltä.

1. Miten seuraavat väittämät kuvaavat omaa suhtautumistasi digitaaliseen mediaan ja teknologiaan? Osin. Täysin. Osin eri. eri. samaa. mieltä. KUNTAKYSELY 2017 1. Miten seuraavat väittämät kuvaavat omaa suhtautumistasi digitaaliseen mediaan ja teknologiaan? (Tähdellä merkityt kysymykset ovat pakollisia) Vastaajien määrä: 66 Täysin samaa mieltä

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijakoulutus ja kokemusasiantuntijoiden jalkautuminen

Kokemusasiantuntijakoulutus ja kokemusasiantuntijoiden jalkautuminen Kokemusasiantuntijakoulutus ja kokemusasiantuntijoiden jalkautuminen Mielen avain Kokemusasiantuntijakoulutus Kokemusasiantuntija 1) Käynyt kokemusasiantuntijakoulutuksen 2) Kokemusta mielenterveys- ja/tai

Lisätiedot

Kysely TURBO-verkosto Yhteenvetoraportti, N=12, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Kysely TURBO-verkosto Yhteenvetoraportti, N=12, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kysely TURBO-verkosto Yhteenvetoraportti, N=12, Julkaistu: 12012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaat Minkälaisena näet TURBO-Turun seudun nuorisotoimen kuntien nuorisotoimesta vastaavien verkoston roolin?voit

Lisätiedot

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä?

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä? Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä? Allianssin strategia Osallisuus Yhdenvertaisuus Nuorisopolitiikasta yleispolitiikkaa Ehkäisevän nuorisotyön painoarvo noussut Allianssi

Lisätiedot

HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ hanke Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä. Pohjois-suomen sosiaalialan osaamiskeskus

HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ hanke Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä. Pohjois-suomen sosiaalialan osaamiskeskus HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUS RISKINÄ hanke 2013 2015 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Pohjois-suomen sosiaalialan osaamiskeskus Nina Peronius projektipäällikkö 1 Päihde- ja mielenterveyspalveluketjun,

Lisätiedot

VANHEMPIEN KOKEMUKSIA MES-OHJELMASTA LASTENSUOJELUN AVOHUOLLON TUKITOIMENA

VANHEMPIEN KOKEMUKSIA MES-OHJELMASTA LASTENSUOJELUN AVOHUOLLON TUKITOIMENA VANHEMPIEN KOKEMUKSIA MES-OHJELMASTA LASTENSUOJELUN AVOHUOLLON TUKITOIMENA Salla Ritala TYÖN YDIN! Tarkoituksena kartoittaa vanhempien kokemuksia MES-ohjelmasta! Yhteistyökumppanina Neljä Astetta Oy! Kvalitatiivinen

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön laatutähden oma laatu - ei katastrofi vaan oppimiskokemus

Ehkäisevän päihdetyön laatutähden oma laatu - ei katastrofi vaan oppimiskokemus Ehkäisevän päihdetyön laatutähden oma laatu - ei katastrofi vaan oppimiskokemus Lahti 24.9.2014 Ylitarkastaja Juha Mieskolainen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto LSSAVI, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Pohjanmaa hanke. mielenterveystyön ja päihdehuollon kehittäminen kolmen sairaanhoitopiirin alueella

Pohjanmaa hanke. mielenterveystyön ja päihdehuollon kehittäminen kolmen sairaanhoitopiirin alueella Pohjanmaa hanke mielenterveystyön ja päihdehuollon kehittäminen kolmen sairaanhoitopiirin alueella 2005 2014 Tausta Kansallinen terveydenhuollon hanke Sosiaalialan kehittämishanke Alkoholiohjelma Terveys

Lisätiedot

Alkoholin käyttööön puuttuminen

Alkoholin käyttööön puuttuminen Alkoholin käyttööön puuttuminen Luokka Tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Asiakkaiden tarpeet ja vaatimukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin keskeiset

Lisätiedot

Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa

Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa 13.02.2013 Helsinki Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi 13.2.2013 Kokemusasiantuntija palvelujen

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä

Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 Tiina Saarinen

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön rakenteet Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen kunnissa Alustavia tuloksia kartoituksesta

Ehkäisevän päihdetyön rakenteet Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen kunnissa Alustavia tuloksia kartoituksesta Ehkäisevän päihdetyön rakenteet Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen kunnissa Alustavia tuloksia kartoituksesta 30.1.2014 Heli Heimala Aluekoordinaattori Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Peruspalvelut,oikeusturva

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori

Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori Positiiviset kokemukset seutukunnallisessa strategiatyössä Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Pori 24.4.2007 Pohjanmaa hankkeen toiminta alue Vaasan sairaanhoitopiiri väestömäärä n. 174 300 pinta ala 7930 km

Lisätiedot

Itsearviointi Osakokonaisuus 1: Raportointi ja ennakkoarviointi (IVA)

Itsearviointi Osakokonaisuus 1: Raportointi ja ennakkoarviointi (IVA) Itsearviointi Osakokonaisuus 1: Raportointi ja ennakkoarviointi (IVA) OHJEITA VASTAAJALLE Kyselyn kaikki kysymykset koskevat ESTER-hankkeen Raportointi ja ennakkoarviointi (IVA) - osakokonaisuuden toteutusta

Lisätiedot

Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen -

Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Palveluverkkoselvitys ja lapsivaikutusten arviointi - case Huittinen - Terve Kunta seminaari 12.4.2018 Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki Lähtötilanne Taustalla varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijatoiminnan kehittäminen Yhteenvetoa kartoituksesta ja työpajoista. Erikoissuunnittelija Elisa Kostiainen, THL 16.9.

Kokemusasiantuntijatoiminnan kehittäminen Yhteenvetoa kartoituksesta ja työpajoista. Erikoissuunnittelija Elisa Kostiainen, THL 16.9. Kokemusasiantuntijatoiminnan kehittäminen Yhteenvetoa kartoituksesta ja työpajoista Erikoissuunnittelija Elisa Kostiainen, THL 16.9.2014 THL:n rooli kokemusasiantuntijatoiminnassa Kaste-ohjelman toimeenpanon

Lisätiedot

PORIN PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke

PORIN PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke PORIN PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI Länsi 2012 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke 1.3.2010 30.9.2012 Matti Järvinen, 8.10.2012 Sisällysluettelo 1. Johdanto (taustaa) 3 2. Pilotin tavoitteet

Lisätiedot

MIPA-miniseminaari Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena

MIPA-miniseminaari Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena MIPA-miniseminaari Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena Kokemuksia järjestöjen tutkimusyhteistyöstä (MIPA 2015-2018) Mielenterveysmessut 20.11.2018 Kulttuuritalo, Helsinki Jouni Tourunen

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Kehittämishankkeen tulokset pähkinänkuoressa Valtakunnalliset ehkäisevän työn päivät, Lahti 25.9.2014 11.9.2014 1 Lähtökohtia Lähisuhdeväkivaltaan

Lisätiedot

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 Hyvinvointisuunnitelma 2017-2021 (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 HYVINVOINTIKERTOMUKSEN TULOSTEN JA YHTEENVEDON PERUSTEELLA LAADITAAN PAINOPISTEALUEET HYVINVOINTISUUNNITELMA EHDOTUS PAINOPISTELUALUEISTA

Lisätiedot

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä MUISTIO 18.1.2008 klo.9.30-11.30 Aluetiimin palaveri Sodankylässä Läsnä: Puheenjohtaja: Maarit Kairala Inga Mukku Raija Pöyliö Arja Ojuva Sinikka Savukoski Tarja Niittymäki Riitta Nordberg Pirkko Maranen

Lisätiedot

Klubitalossa jäsenten ja henkilökunnan suhde on tasavertainen. Klubitalo EI ole hoitopaikka.

Klubitalossa jäsenten ja henkilökunnan suhde on tasavertainen. Klubitalo EI ole hoitopaikka. Asemakatu 2, 24100 Salo www.salonklubitalo.fi Puh.: 044 727 5150 ma-pe 8.30-16.00 Salon Klubitalo on tarkoitettu Salossa asuville työikäisille henkilöille, joilla on tai on ollut haasteita mielenterveyden

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

Paljon tukea tarvitsevat - paljon palveluja käyttävät - hanke

Paljon tukea tarvitsevat - paljon palveluja käyttävät - hanke Paljon tukea tarvitsevat - paljon palveluja käyttävät - hanke POSKE:n kehittämishanke, jossa 4 osahanketta: Lappi, Kainuu, Länsi-Pohja, Keski-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaan toiminnallisen osakokonaisuuden

Lisätiedot

CIMO Osallisuus-työpaja

CIMO Osallisuus-työpaja This project has been funded with support from the European Commission. This publication reflects the views only of the author, and the Commission cannot be held responsible for anyuse which may be made

Lisätiedot

Hyvinvointia Huhtasuolle. Merja Pihlajasaari, projektityöntekijä Marika Lindholm, projektikoordinaattori

Hyvinvointia Huhtasuolle. Merja Pihlajasaari, projektityöntekijä Marika Lindholm, projektikoordinaattori Hyvinvointia Huhtasuolle Merja Pihlajasaari, projektityöntekijä Marika Lindholm, projektikoordinaattori 25.9.2014 26.9.2014 Lähtökohtana Hyvinvointikertomus (2011) antoi tavoitteet kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lape-hankkeen tulokset

Lape-hankkeen tulokset Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden

Lisätiedot

Verkko-ohjaaja - Verkko- ja etäohjauspalvelut opintojen tukena

Verkko-ohjaaja - Verkko- ja etäohjauspalvelut opintojen tukena Verkko-ohjaaja - Verkko- ja etäohjauspalvelut opintojen tukena SEURANTARAPORTTI OHJAUSRYHMÄN KOKOUKSESSA 14.6.2017 Tukena kampuksella ja verkossa. Verkkoviestinnän välineet osaksi opintoohjausta ja neuvontaa.

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Pilotointi- ja kehittämishanke Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma 2010 2015 14.11.2013 Reetta Siukola 1 Päihde- ja mielenterveyspalveluissa

Lisätiedot

Hankkeen arviointisuunnitelma

Hankkeen arviointisuunnitelma 1 VERKOTTAJA 2013-2016 Hankkeen arviointisuunnitelma Tiina Saarinen 14.9.2013 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet 3 4 Hankkeen kohderyhmät 3 5 Hankkeessa tavoiteltavat

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Tiedosta hyvinvointia 1 Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Hankkeista kansalliseksi suunnitelmaksi Tiedosta hyvinvointia 2 Taustaa 106 kansanedustajan toimenpidealoite keväällä 2005 Kansallinen mielenterveysohjelma

Lisätiedot

vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula , Lehmusvalkama

vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula , Lehmusvalkama vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula 2.11.2017, Lehmusvalkama Terveydenhuollon / sosiaalihuollon ammattilainen Hoito Potilas / asiakas palveluidenkäyttäjä VSSHP

Lisätiedot

Osa A. Valtuustotyön arviointi

Osa A. Valtuustotyön arviointi Osa A. Valtuustotyön arviointi Mitä olet valtuuston toimintakulttuurista? 1=Toimii 5=Toimii huonosti hyvin Strategia ohjaa päätöksentekoa... 1 2 3 4 5 Yhteiset pelisäännöt ovat olemassa ja niistä pidetään

Lisätiedot

HUITTISTEN PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI

HUITTISTEN PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI HUITTISTEN PILOTIN YHTEENVETORAPORTTI Länsi 2012 Länsi Suomen päihde- ja mielenterveystyön kehittämishanke 1.3.2010 30.9.2012 Marjo Virtanen 28.09.2012 2 Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 PILOTIN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Kastehanke Lapissa ja Kainuussa

Kastehanke Lapissa ja Kainuussa HYVINVOINTI HAKUSESSA RIIPPUVUUSRISKINÄ RISKINÄ Kaste Lapissa ja Kainuussa Hankekatsaus kunnille huhti toukokuutoukokuu 2015 Nina Peronius projektipäällikkö 1 Yleistä keväällä 2015 Itä Lapin kehittäjätyöntekijä

Lisätiedot

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli 28.3.2017 Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja METELI O METELI on monipuolinen epävirallinen yhteistyöverkosto. O Verkosto syntyi syksyllä 2008 Psykiatrisen

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet. M/S Soste-risteily Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteistyö - tarve, haasteet ja mahdollisuudet M/S Soste-risteily 5.10.2016 Tutkija Sari Jurvansuu/EHYT ry Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdestrategiat linjauksista toimenpiteisiin Heli Hätönen, TtT, Projektipäällikkö Esa Nordling, PsT, Kehittämispäällikkö

Mielenterveys- ja päihdestrategiat linjauksista toimenpiteisiin Heli Hätönen, TtT, Projektipäällikkö Esa Nordling, PsT, Kehittämispäällikkö Mielenterveys- ja päihdestrategiat linjauksista toimenpiteisiin Heli Hätönen, TtT, Projektipäällikkö Esa Nordling, PsT, Kehittämispäällikkö 26.4.2012 1 Sisältö Edistävä ja ehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö

Lisätiedot

Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen

Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen Kanuuna-seminaari, 9.11.2016 Heikki Lauha Vuonna 2015 toteutettu viiden maan tutkimusprojekti (Suomi, Irlanti, Pohjois-Irlanti, Tanska ja Itävalta) Määrällistä

Lisätiedot

Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi

Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Vertaiset ja kokemusasiantuntijat toipumisen ja kuntoutumisen tukena Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena -miniseminaari 20.11.2018 Mielenterveysmessut,

Lisätiedot

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9. Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA

Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA LAPE-päivät 9.10.2018 TAMPERE Hanna Ruokamo Sosiaalialan osaamiskeskus Verso PHHYKY TAUST Kuntien yhteinen toimintaa koskeva suunnitelma lasten ja

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Pienet päihdepäivät Seinäjoki Tuula Kekki/Stakes

Pienet päihdepäivät Seinäjoki Tuula Kekki/Stakes Pienet päihdepäivät Seinäjoki 17.-18.11.2008 Tuula Kekki/Stakes Alueellinen päihdetyö: Merkitys ennalta ehkäisyyn ja tuloksellisuuteen & juurruttamisen haasteet Vahvistavat tekijät Toimijoiden yhteistyö

Lisätiedot

Mielen avain, seuranta- ja arviointikysely

Mielen avain, seuranta- ja arviointikysely Mielen avain, seuranta- ja arviointikysely 1.11.2010-31.3.2011 Hyvät Mielen avain -hankkeen osahankkeen edustajat! Tämän Webropol -kyselyn tarkoituksena on seurata hankkeessanne tapahtunutta toimintaa

Lisätiedot

Mikael Palola. SoTe kuntayhtymä

Mikael Palola. SoTe kuntayhtymä Mikael Palola ja Saarikka Kannonkoski, Karstula, Kivijärvi, Kyyjärvi ja Saarijärvi muodostivat Paras-hankkeen mukaisen yhteistoiminta-alueen 1.1.2009 Kunnat siirsivät sosiaali- ja terveyspalveluiden (pl.

Lisätiedot

Kuinka syntyy hyvä strategia laatutähti nuoren järjestön työkaluna. XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät

Kuinka syntyy hyvä strategia laatutähti nuoren järjestön työkaluna. XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät Kuinka syntyy hyvä strategia laatutähti nuoren järjestön työkaluna XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät 9.10.-10.10.2013 Helsinki Music Against Drugs ry Vuonna 2008 Music Against Drugs ry

Lisätiedot

Posan kehittämisosio JUURRUTTAMISSUUNNITELMALOMAKE. Yhteisvoimin kotona -hanke

Posan kehittämisosio JUURRUTTAMISSUUNNITELMALOMAKE. Yhteisvoimin kotona -hanke Yhteisvoimin kotona -hanke Posan kehittämisosio JUURRUTTAMISSUUNNITELMALOMAKE Toimenpide/ toimintamalli/ kehitettävä käytäntö tms. 1. Gerontologinen kokonaisarviointi 2. Moniammatillinen arviointiryhmä

Lisätiedot

Vertais- ja kokemustoimijoiden foorumi Kallion virastotalo Tiina Saarinen Kehittämissuunnittelija A-klinikkasäätiö

Vertais- ja kokemustoimijoiden foorumi Kallion virastotalo Tiina Saarinen Kehittämissuunnittelija A-klinikkasäätiö Vertais- ja kokemustoimijoiden foorumi 12.3.2012 Kallion virastotalo Tiina Saarinen Kehittämissuunnittelija A-klinikkasäätiö Tietopuu Tietopuu-sivuston www.a-klinikka.fi/tietopuu/ tarkoituksena on jakaa

Lisätiedot