Nurmi-Sorilan osayleiskaava
|
|
- Anna Hiltunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Nurmi-Sorilan osayleiskaava Ryhmä 10, tiimi 1 ARK-C Yksityiset ja julkiset tilat Aalto-yliopisto, Suunnittelualueen lyhyt esittely, lähtökohdat ja tavoitteet Nurmi-Sorila sijaitsee noin 12 km:n etäisyydellä Tampereen keskustasta koiliseen Näsijärven rannalla. Tampereen pohjoisen suuralueen eteläosaan sijoittuva osayleiskaava käsittää noin 1720 hehtaarin alueen Nurmin ja Sorilan kyläkeskusten ympäristössä ja suunnittelualueella asuu noin 660 asukasta. Asutus ja vähäiset palvelut ovat keskittyneet kyläkeskuksiin. Avoimet, Näsijärven rannoille ulottuvat viljelyspellot ja vanhat taloryhmät muutamine toimivine maatiloineen muodostavat alueen maaseutumaisen kulttuurimaiseman. Alueen maisemaan kuuluu oleellisesti myös lävitse virtaava, Näsijärveen laskeva Sorilanjoki. Nurmi-Sorilan alueella on myös loma-asutusta. Suunnittelualueelle kuuluu kaksi suurta pääväylää, Kaitavedetie ja valtatie 9, jotka palvelevat Tampereelta läheisille, suuremmille asuinalueille, Aitolahteen ja Teiskoon sekä Olkahisiin, matkustavia asukkaita. Pirkanmaalla on voimassa kolme vahvistettua maakuntakaavaa, jotka antavat lähtökohdat Nurmi-Sorilan osayleiskaavalle: Pirkanmaan 1. maakuntakaava, 1. Vaihemaakuntakaava (turvetuotanto) sekä 2. Vaihemaakuntakaava (liikenne ja logistiika). Maakuntakaavassa alue on osoitettu pääosin taajamatoimintojen alueeksi, mutta alueen pohjois- ja itäosissa on maa- ja metsätaloudelle osoitettuja alueita runsaammin. Koko maakuntakaava-aluetta koskee yleismääräys, jossa määrätään taajamien rakentamattomien ranta-alueiden säilyttäminen pääosin rakentamattomina sekä virkistyskäyttöön. Sorilanjoen ympäristön avoin peltomaisema onkin osoitettu maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Tampereen kaupunkiseutu on valtakunnan toiseksi suurin kaupunkiseutu ja kasvukeskus. Nurmi-Sorilan kaavoituksella pyritään varautumaan kaupungin kasvuun ja siitä seuraavaan uusien asuinalueiden tarpeeseen. Alueen osayleiskaavaa laaditaan asemakaavoituksen pohjaksi. Osayleiskaavaa laadittaessa on huomioitu uuden kaupunginosan kokonaisuus kestävällä sekä nykyisen alueen tärkeät piirteet, kuten ympäristön maankäyttö, Teiskoon suuntautuva liikenne ja valtatie 9:n vaikutukset. Pintavesien valuma-alueiden ja vesistöjen hyvän tilan säilyminen alueella on oleellista uhanalaisen tummaverkkoperhoslajin elinolojen turvaamiseksi. Suunnittelun tärkeimpiä tavoitteita ovat muun muassa hyvä saavutettavuus kaikilla kulkumuodoilla, ympäristöarvojen huomioon otto ja talousveden sekä energian häiritön saanti. Alueen tavoitteet yhtenevät Tampereen kaupungin ja seutukunnan sloganiin: Yhteinen Tampere näköalojen kaupunki, jonka tavoitteena on luoda houkuttelevinta pohjoismaista suurkaupunkia ja kaupunkiseutua. Osayleiskaavasuunnitelman kuvaus Nurmi-Sorilan osayleiskaavassa pyritään Tampereen asuntomäärän lisäämiseen, kaupungin kasvavan asukasmäärän vuoksi. Alueelle sijoitetaan noin asukkaan asuntoalue, joka valmistuessaan toimii uutena aluekeskuksena. Rakentaminen painottuu alueen eteläosaan. Keskusta sijoittuu nykyisen Nurmin alueelle. Kerrostalovaltaista rakentamista sijoitetaan keskustan välittömään läheisyyteen. Keskustan pohjoispuolelle sijoitetaan tiivistä ja matalaa pientalorakentamista. Asukasmäärästä keskusta alueella asuu noin 40 prosenttia. Muualla alueella rakentaminen on pientalovaltaista. Alueen läpikulkevan Kaitavedentien läheisyyteen keskustan alueelle sijoitetaan työpaikkarakentamista. Keskustan alueelle sijoitettaan yksityisiä sekä julkisia palveluja.
2 Alueen kerrosalasta 85 % on varattu asuntorakentamiseen. Ne jakautuvat tasaisesti kerrostalorakentamiseen ja tiiviiseen ja matalaan rakentamiseen sekä pientalorakentamiseen. Kerrostalot sijoittuvat keskustan eteläpuolelle. Pientalorakentaminen sijoittuu tasaisesti eripuolille aluetta. Alueen hieman syrjäisen sijainnin takia liikenteen järjestämiseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Liikenne järjestely on tehty niin, että alueen läpi kulkeva liikennettä jakautuu tasaisesti. Alueen läpi kulkee kolme etelä-pohjoissuuntaista väylää, joista yksi toimii maantienä, toinen pääkokoojakatuna ja kolmas kokoojakatuna. Lisäksi itä-länsisuunnassa menee valtatien rinnakkaisväylä. Alue rajoittuu etelässä valtatie 9, johon kantatie ja pääkokoojakatu yhdistyvät eritasoliittymällä. Se on osoitettu maakuntakaavassa merkittävästi parannettavaksi moottoritieksi. Maantietä pitkin alueen läpi kulkee pitkämatkaista läpikulkuliikennettä. Kokoojakadut välittävät alueen sisäistä liikennettä. Alueelle sijoitetaan kiertoliittymiä vilkkaiden teiden risteämiin. Alueen joukkoliikenne on suunniteltu järjestettäväksi linja-autoilla, mutta alueelle mahdollisesti tuleva raitiotie on mahdollista toteuttaa. Alueelta kulkee suunnitelmien mukaan kaksi linjaa Tampereen keskustaan 20 minuutin välein, joista toinen on nopea yhteys 9 väylän kautta ja toinen menee viereisen Aitolahden alueen läpi. Keskustan läpi kulkee Tampereen ja Teiskon sekä Tampereen ja Ruutanan välinen joukkoliikenne. Maantiellä kulkeva liikenne vaatii kaksi kaistaa molempiin suuntiin. Pyöräily ja kävelyalueella toteutetaan kevyen liikenteen pääreiteistä sekä pääulkoilureiteistä. Alueen ohi kulkee myös valtakunnallinen pyöräretkeilyreitti. Kevyenliikenteen verkko välittää kävelyä ja pyörällä liikkumista asuntoalueilta kohti keskustaa, pohjoiseen Sorilan koulun ympäristöön sekä alueen eteläpuolella sijaitsevalle Aitolahden kirkolle. Sorilanjoen ylittää Näsijärven tuntumassa vain kevyelle liikenteelle tarkoitettu silta. Seudullinen ulkoilureitti ylittää Valtatie 9 etelässä kevyen liikenteen siltaa pitkin. Suunnitellut ulkoilureitit hyödyntävät jo olemassa olevia teitä ja risteävät eritasossa autoliikenteeseen nähden. Alueelle on esitetty runsaasti myös kevyen liikenteen alikulkuja. Keskustan alueelle sijoitetaan paljon laadukkaita kävely-ympäristöjä. Kulttuuri ympäristön sekä luonnonolosuhteiltaan arvokkaat kohteet on jätetty rakentamisen ulkopuolelle. Alueen itäosaan on maakuntakaavassa merkitty pohjois-eteläsuuntainen viheraluevaraus, johon tulee seudullinen ulkoilureitti, joka ulottuu etelässä Tampereen taajamaan ja pohjoisessa Kintulammen retkeilyalueelle. Viheralueita sijoittuu myös Sorilanjoen rannoille sekä idässä asuntoalueiden välisille rinnepelloille. Nurmin keskustan sijoittuu yleisessä käytössä oleva ranta. Osayleiskaavassa alueelle muodostetaan yhtenäinen virkistysalueiden verkko. Rakentamattomat ranta-alueet säilytetään rakentamattomina ja ne osoitetaan virkistys käyttöön. Näsijärven ranta-alueet yhdistetään itä-länsisuuntaisilla viherkäytävillä alueen itäosassa kulkevaan seudulliseen ulkoilureittiin. Nurmin ja Sorilan koulujen läheisyydessä olevat ryhmä-puutarha-alueet liittyvät virkistysverkkoon. Koulujen viereen sijoitetaan myös urheilupuistot sekä muita liikuntapalveluita. Alueelle sijoitetaan myös kaksi kaupunkipuistoa. Keskusta alueen viereen osoitetaan uimaranta sekä venevalkama. Virkistys alueina voidaan käyttää myös alueella olevia maa-ja metsätalousalueita. Kaavan vaikutukset Yhdyskuntarakenne Nurmi-Sorilan alue on osa maakuntakaavan osoittamaa Tampereen kaupungin koilista kasvusuuntaa. Alueen keskusta on sijoitettu etelään mahdollisimman lähelle olemassa olevaa
3 yhdyskuntarakennetta, mutta Nurmi-Sorila tulee silti olemaan jossain määrin muusta yhdyskuntarakeenteesta erillään. Kuitenkin valtatietä 9 ja alueen joukkoliikenneyhteyksiä kehittämällä toimiva yhteys muuhun rakenteeseen on mahdollista saada aikaan. Nurmin keskustasta on tarkoitus kehittää uusi palveluiden aluekeskus kaupungin koilisosaan. Etenkin pohjoisten Aitolahden ja Teiskon alueiden palvelutarjonta paranee Nurmin keskustan myötä. Joidenkin palveluiden kohdalla asiakkaita tullaan ohjaamaan Nurmiin myös alueen eteläpuolelta. Vaikutukset yltävät myös yli kuntarajojen, sillä esimerkiksi idässä sijaitsevan Ruutanan asukkaille Nurmi on lähempänä kuin Kangasalan keskusta. Alueelle muodostuu lisäksi uusi merkittävä työpaikka-alue. Asukasmäärä sekä palveluiden keskittäminen mahdollistavat toimivan joukkoliikenteen. Luonnonympäristö Liito-oravien kannalta merkittävimmät alueet säilyvät pääasiassa koskemattomina. Kuitenkin jotkin liito-oravien kulkuyhteydet saattavat muodostua ongelmallisiksi. Monet kulkuyhteydet myös asetetaan huomioitavaksi tarkemmassa suunnittelussa. Lepakoiden kohdalla vaikutukset ovat vähäisempiä ja jotkin lajit saattavat jopa hyötyä rakentamisesta. Vaikutukset erityissuojeltuun tummaverkkoperhoseen on otettu laajasti huomioon. Haitallisten vaikutusten lieventäminen vaatii kuitenkin paljon myös tarkemmalta suunnittelulta. Kaavaehdotuksen negatiiviset vaikutukset kohdistuvat todennäköisesti voimakkaimmin lintuihin. Monet ruokailu- ja levähdyspaikat menetetään ja melu sekä saasteet ajavat monia lajeja pois. Samalla taajamassa viihtyvät lajit runsastuvat. Vaikutukset kasvillisuuteen jäävät Tampereen mittakaavassa vähäisiksi. Nurmi-Sorilan alueelle on laadittu hulevesiselvitys haitallisten vesistövaikutusten ehkäisemiseksi. Vaikka hulevesien määrä kasvaa ja veden laatu voi tilapäisesti heiketä, alueen vesitasapaino kyetään säilyttämään lähellä luonnontilaista. Kulttuuriympäristö ja maisemakuva Huomattava taajamarakentaminen muokkaa alueen kulttuurimaisemaa. Kuitenkin monia arvokkaita osakokonaisuuksia on jätetty taajama-alueen ulkopuolelle ja niille on annettu maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan alueen merkintä. Merkinnöillä on turvattu myös asutushistoriallisesti arvokkaita ja toiminnassa olevia maatiloja. Osa vanhoista pelloista ja viljelysaukeista jää rakentamisen alle, mutta maisemallisesti merkittävimmät näkymät säilyvät lähes ennallaan. Myös uusia näkymiä aukenee, varsinkin vesialueille. Asutuskeskusten nykyinen kylämäinen luonne muuttuu kohti kaupunkimaisempaa rakennetta. Liikenne Asukasmäärän ja palveluiden lisääntyminen aiheuttaa merkittävän kasvun liikenteessä. Näin ollen myös siitä seuraavat haittavaikutukset, kuten melu, tärinä ja päästöt, lisääntyvät. Alueella rakennetaan uusia väyliä ja myös olemassa olevia väyliä kehitetään. Lisäksi joukkoliikenteen sekä kevyen liikenteen palvelutaso paranevat. Jatkosuunnittelu ja toteutus Asemakaavoituksen on arvioitu alkavan v ja se tulisi aloittaa Nurmin uudesta keskustasta, jotta palvelut voidaan toteuttaa nopeasti. Kokonaisuudessaan Nurmi-Sorilan rakentamisen on arvioitu kestävän noin 20 vuotta.
4 Suunnittelun vaiheet Osayleiskaavatyötä ohjaa kaupunginhallituksen suunnittelukokous ja välivaiheen päätökset tekee yhdyskuntalautakunta. Lopullisen osayleiskaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Nurmi-Sorilan osayleiskaavaa on tehty Tampereen kaupungin konsernihallinnon kaupunkiympäristön kehittämisen alaisuudessa. Valmistelutyötä ohjasi vuosina yleiskaava-arkkitehti Ritva Kangas-niemi ja 2012 alkaen yleiskaavapäällikkö Pia Hastio. Työstä ovat vastanneet pääsuunnittelijoina projektiarkkitehti Satu Kiveliö-Lukka ja vuodesta 2013 projektiarkkitehti Aulikki Graf sekä yleiskaavansuunnittelu työryhmä, joka koostuu eri alojen osaajista sekä arkkitehtiylioppilaista. Suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä sekä osallisryhmä. Suunnitteluryhmään kuuluu eri hallintokuntien lisäksi henkilöitä esimerkiksi Tampereen kaukolämpö Oy:stä ja Sähköverkko Oy:stä. Osallisryhmään valittiin 12 henkilöä kaavoitusjohtajan päätöksellä, jotka edustavat pääosin jotain taustayhteisöä tai yhdistystä. Kaavaa valmisteltaessa osallisryhmä kokoontui neljä kertaa ja suunnitteluryhmä kolme kertaa. Mukana on myös asukasedustajia eri kyliltä ja heidän varahenkilönsä. Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön kehittämisen johtoryhmä on ohjannut osayleiskaavan valmistelua. Osayleiskaavaluonnosvaihtoehdot olivat nähtävänä kesällä 2007 ja niistä jätettiin yli 100 mielipidettä sekä 18 lausuntoa. Kaavaa valmisteltaessa on järjestetty viisi yleisötilaisuutta. Nurmi-Sorilan osayleiskaavan laadintaan liittyvät asiakirjat julkaistaan Tampereen kaupungin Internet-sivuilla. Pirkanmaan ELY-keskuksen ja muiden viranomaisten kanssa on käsitelty useasti kaavan valmisteluaineistoa ja ehdotuksia. Osayleiskaavaa suunnitellessa suoritettiin selvityksiä ja suunnitelmia koskien maisemaa ja luontoa, kulttuuriympäristöä, palveluita, teknistä huoltoa, liikennettä, kaavataloutta, ideasuunnitelmia, vaikutusten arviointia ja diplomitöitä. Vuosina kaupunginhallituksen suunnittelujaosto käsitteli Nurmi-Sorilan osayleiskaavan laatimista ja päätti että alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen yleiskaava. Tämän jälkeen alueella asuvilla oli mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin Nurmi-Sorilan plussat ja miinukset-verkkosovelluksella ja luontosovelluksella, jotka löytyivät Tampereen kaupungin Internetsivuilta. Olkahisen koululla järjestettiin myös avoimien ovien tilaisuus. Internetsovellusten ja avoimien ovien kautta pyrittiin keräämään paikallistietämystä sekä näkemyksiä ja toiveita alueen kehittämisestä. Maataloustuottajain Aitolahden yhdistys ry:n edustajien ja Tampereen kaupungin osayleiskaavoituksesta vastaavien suunnittelijoiden välillä järjestettiin tapaaminen Marttilan pirtillä. Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto hyväksyi kaavan alustavat tavoitteet sekä asetti osallistumis-ja arviointisuunnitelman nähtäville ja pidettiin aloitusvaiheen MRL 66 :n mukainen viranomaisneuvottelu. Osallistumis-ja arviointisuunnitelma pidettiin nähtävillä Vuonna 2006 alueelle laadittiin myös perusselvitys. Vuosina Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavojen luonnosvaihtoehdot olivat nähtävillä Sorilan koululla pidettiin yleisötilaisuus ja esiteltiin Nurmi-Sorilan osayleiskaavavaihtoehdot kaupunginhallituksen suunnittelujaosto päätti, että Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleis-kaavaehdotusten valmistelua jatketaan vetovoimaisen keskustan sijoittamisella osayleiskaava-alueen eteläosaan, Nurmiin. Tiivis rakentaminen sijoitetaan välittömästi keskusta-alueen tuntumaan ja muuta osaa alueesta tutkitaan pientalovaltaisena. Liikenneratkaisussa tukeudutaan Järvikaupunki-vaihtoehtoon linjaamalla Kaitavedentie Nurmin asuinalueen itäpuolelta. (KH Suja ) julkistettiin Nurmi-Sorilan keskustan ideakilpailun tulokset yhdyskuntalautakunta hyväksyi Nurmi-Sorilan osayleiskaavaehdotuksen asetettavaksi nähtäville (YLA ) kaavaehdotus oli nähtävillä ja järjestettiin yleisötilaisuus Sorilan koululla.
5 Vuosina järjestettiin yhdyskuntalautakunnan kokous (261 ) Kaavaehdotus oli nähtävillä ja Sorilan koululla järjestettiin yleisötilaisuus. Osallisryhmällä oli kokous ja ELYn kanssa oli työpalaveri. Lopulta maanomistajia kuultiin kaksi kertaa kirjeitse ja järjestettiin MRL 66 ja MRA 18 mukainen viranomaisneuvottelu.
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA ( ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1 Hankekuvaus
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 6 ) TERVON KUNTA ALLAAN TILAN ASEMAKAAVA (844-411-7-1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaava koskee Tervon
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Janakkalan kunta Turenki
Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan
PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI
SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA
SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014
1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarinumero 2310-2014 Asemakaavatunnus 9/2014 Asemakaava laaditaan Skanssin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
16-KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava Asemakaava koskee Nokian kaupungin 16. kaupunginosan kaavoittamatonta aluetta/ kiinteistöjä 536-407-24-3, 536-407-10-31,
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely
Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely Hankealue Asutus Hankealue sijoittuu metsätalouskäytössä olevalle haja-asutusalueelle Reunan pientaloalue sijaitsee lähimmillään noin 300 metrin etäisyydellä hankealueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0317 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus OSALLISTUMIS-
Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava
Hyökännummen rakennuskaavan muutos ja laajennus/ Pyydyskorven asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.5.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä
TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )
In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA
Keuruun kaupunki 18.4.2017 Kaavoituspalvelut 1 KIVEL ÄN R ANTA-AL U E EN J A M ELONSAAR E N AS E M AK AAVA A S E M A K A A V A N M U U T O S OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue Suunnittelualue
ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Mikkelin kaupunki 1/5 MIKKELIN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 60(Ristiina),
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Nilsiä, Tahkovuori 1/5 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen korttelia 110, 119
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE
KOSKI TL KUNTA LIITE 1 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.6.2018 TÄYDENNETTY 16.10.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Museokaaren alue
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS UUSI PALOASEMA
KALAJOEN KAUPUNKI KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS UUSI PALOASEMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.10.2016 0 OSALLISTUMIS JA ARVIOIN TISUUNNITELMAN (OAS) TAR KOITUS MRL 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa
EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.10.2015 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Eurakoski 428 KIINTEISTÖT 6:40, 6:84 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 16.4.2019 Kuutinrannan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla
Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan
Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 5 ) TERVON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaavan muutos koskee kortteleja 9(osa),
Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014
Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609
Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014
Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 1 Taimistotie Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa, Turengintien pohjoispuolella, rautatien molemmin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi
HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI MAKKARAMÄKI, ns. Karusellin alue Ak 5169 16.8.2011 ASEMAKAAVA Kankaanpään 10. kaupunginosan (Makkaramäki) osa aluetta, ns. Karusellin aluetta
Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos - Värenmäki MERIKARVIAN KUNTA 3.2.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-
Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.
1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta
LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue
1 (6) Asianumero 3941/10.02.03/2014 Aluenumero 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.
Ak-330 Kemmolan asemakaava
Ympäristövirasto / TL 12.03.2013 sivu 1/7 Ak-330 Kemmolan asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisestä tiedosta,
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
LUVALAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 256 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
122-AK1502 SÄKYLÄN KUNTA LUVALAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 256 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2015 20.5.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (7) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää
SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599401201609 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS
1 (5) Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS Luhtaniemen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taajaman asemakaavan laajennus ja muutos Suunnittelualueen sijainti
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT
NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET
NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2007 Nähtävillä oloaika: 16.11.-7.12.2007 Mielipide 1, 2 7.12.2007, dnro: YPA: 9937/611/2007 Lahtinen Nora, 2 kpl Mielipide
NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK
NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys
Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pyhäniemen (20) kunnanosa Pyhäniemen kiinteistöjä: 98-441-1-518 (POPPELI), 98-441-1-251 (RAITA), 98-441-1-603
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS
TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI
TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI KITEEN KAUPUNKI Paloaseman asemakaava asemakaavan muutos YLEISTÄ Kiteen kaupunginhallitus on 5.10.2015 252 päättänyt käynnistää Paloaseman asemakaavan laatimisen
NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TURPEENSALMEN ETELÄPUOLEN OSAYLEISKAAVA NASTOLAN KIRKONKYLÄ, OSAYLEISKAAVA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Villähteen Kukkasen ja Pikku-Kukkasen järvien
ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat
Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat
Nurmi-Sorilan ja Tarastenjärven osayleiskaavat - liikennemallitarkastelujen tuloksia Työraportti 18.2.29 1 Johdanto... 2 2 Maankäyttö- ja liikenneverkkovaihtoehdot... 2 2.1 Osa-aluejako ja maankäyttö...
Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Janakkalan kunta Tervakoski
Janakkalan kunta Tervakoski 25.4.2014 1 Lepola Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee noin 1,5 km etäisyydellä Tervakosken liikekeskustasta, Vanhan kylän
Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599402201608 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE
PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
VIMPELIN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, KANTATIEN 68 YLEISEN TIEN ALUE JA OSAKORTTELI 8. Vastaanottaja Vimpelin kunta
Vastaanottaja Vimpelin kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä VIMPELIN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS, KANTATIEN 68 YLEISEN TIEN ALUE JA OSAKORTTELI 8 VIMPELIN