MAITO-INNO. Maito uudet tutkimus ja tuotekehitys innovaatiot
|
|
- Reino Karjalainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MAITO-INNO Maito uudet tutkimus ja tuotekehitys innovaatiot Raija Tahvonen, professori, Uudet liiketoimintamahdollisuudet Tuomo Tupasela, vanhempi tutkija, Uudet liiketoimintamahdollisuudet Sirja Viitala, erikoistutkija, Vihreä teknologia + Johanna Vilkki, professori & Pertti Marnila, immunologi Luonnonvarakeskus (Luke) , Mikkeli, Kyyhkylän kartano
2 Maito Maito ja maitovalmisteet ovat perinteisiä suomalaisen ruokavalion perusruoka-aineita. Maamme ilmasto-olosuhteet sekä kuuluminen nurmialueeseen ovat tekijöitä, jotka ovat edistäneet maidon tuotantoa ja käyttöä suomessa. Esi-isämme kuluttivat maidon pääasiassa piimänä. Tuoretta, vastalypsettyä maitoa annettiin vain pikkulapsille. Maidossa on proteiineja. Proteiineja tarvitaan elimistön kudosten muodostumiseen sekä niiden uusimiseen. Lisäksi ne ovat tärkeitä elimistön toimintaa säätelevien hormonien ja entsyymien sekä sen vastustuskykyä lisäävien yhdisteiden rakennusaineita. Maidossa on rasvaa. Rasvoilla on lukuisia tehtäviä elimistössä: rasvat ovat osa solukalvojen rakennetta, rasvat ovat elimistön tärkeä energian varastomuoto, kolesterolin kaltaiset rasva-aineet toimivat tärkeinä elintoimintojen säätelijöinä, tietyt rasva-aineet voivat toimia myös solujen 2 viestinvälityksessä
3 Maidon koostumus 4,30% 3,50% 4,70% 0,70% 87% Vettä Rasvaa Proteiinia Laktoosia Kivennäisaineita
4 Maidon proteiinit Glycomacropeptide (GMP) is a C-terminal part (f ) of kappa-casein which is released in whey during cheese making by the action of chymosin
5 Ruokinnat & Prosessit tuotteiden pohjana Eläinravitsemus ruokintamalli Uusi maito Perinteinen prosessiteknologia Elintarviketeknologia Uusi prosessiteknologia Perinteinen tuote Uusi tuote Parannettu tuote Uusi tuote Modifioitu tuote
6 Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tavoitteena on selvittää ruokinnan ja maidon prosessoinnin vaikutuksia maidon koostumukseen, erityisesti bioaktiivisten komponenttien osalta sekä arvioida terveysvaikutuksia
7 Tästä on kyse Työpakettien tavoitteena on luoda pohjaa uusien maitopohjaisten tuotteiden kehittämiseksi sekä tuottaa tietoa lopputuotteen kannalta optimaalisten tuotantotapojen tunnistamiseksi. Hankekokonaisuus kattaa koko ketjun alkutuotannosta (ruokinta, maidontuotanto) prosessoinnin kautta kuluttajaan. Hanke on suunniteltu vuosille
8 Toteuttajat, taulukko 1. Tutkija Arvo ja asema Organisaatio Asiantuntemusala hankkeessa Vastuualue hankkeessa Tuomo Tupasela ETM, Vanhempi tutkija Luke Maidon prosessiteknologiat TP2 Johanna Vilkki FT, Professori Luke Genomiikka TP1 Sirja Viitala FT, Erikoistutkija Luke Genomiikka TP1 Heidi Leskinen FT, Erikoistutkija Luke Rasvahappoanalytiikka TP1 Daniel Fischer MSc, Bioinformaatikko Luke Bioinformatiikka, tilastotiede TP1 (TP1.1) Timo Pitkänen MSc, Biometrikko Luke Tilastotiede TP1 (TP1.2) Raija Tahvonen FT, Professori Luke Ravitsemus TP2 Pertti Marnila FM, tutkija, immunologi Luke Immunologia TP
9 Hankkeen budjetti Hankkeen kokokustannusarvio on ,00 euroa, joista palkkauskustannuksia on euroa. Makeran osuus on euroa
10 TP1 Tavoite Tavoitteena on tuottaa tietoa ruokinnan vaikutuksista maitotuotokseen, maidon peruskoostumukseen (rasva ja proteiini) ja eräiden bioaktiivisten molekyylien sisältöön
11 TP2 Tavoitteet Tavoitteena on tutkia prosessoinnin ja prosessointiolosuhteiden vaikutuksia maidon laatuun ja selvittää uusien hellävaraisempien prosessointimenetelmien toimivuutta ja menetelmien vaikutuksia maidon koostumukseen ja ihmisen hyvinvointiin
12 TP3 Tavoite Tutkimuksen tavoite on selvittää eri tavoilla prosessoitujen ja tuotettujen maitojen vaikutusta ihmisen ruoansulatusjärjestelmän fysiologiaan
13 Kiitos mielenkiinnosta!
MAITO-INNO. Maito uudet tutkimus ja tuotekehitys innovaatiot
MAITO-INNO Maito uudet tutkimus ja tuotekehitys innovaatiot Raija Tahvonen, professori, Uudet liiketoimintamahdollisuudet Tuomo Tupasela, vanhempi tutkija, Uudet liiketoimintamahdollisuudet Sirja Viitala,
Luomumaito tutkimuskohteena
Luomumaito tutkimuskohteena Tuomo Tupasela, erikoistutkija, Luke 17.1.2017, Luomumaidon arvoketjutyöryhmän kokous, Helsinki, Viikki, kokoushuone Savotta, Latokartanonkaari 9 Maito-Inno hanke, MMM 2016-2019
Luomun uudet tutkimus- ja tuotekehitysinnovaatiot - esimerkkinä maito
Luomun uudet tutkimus- ja tuotekehitysinnovaatiot - esimerkkinä maito Tuomo Tupasela, erikoistutkija, Luke 6.10.2016, Vanha Ylioppilastalo, Helsinki 2 4.10.2016 Luke ja maitotutkimus http://www.ruokatieto.fi/ruokakasvatus/ruokavisa-vastuullisuusruokaketjussa/tuoteturvallisuus/omavalvonta/elintarvikkeidenkylmaketju-ei-saa-katketa
KALATALOUDEN INNOVAATIO -OHJELMAT
KALATALOUDEN INNOVAATIO -OHJELMAT Kalastuksen Ohjelman innovaatio-ohjelma nimi tähän Blue Products Guy Svanbäck Kalaviikko 2018 22.3.2018 Lisäarvotuotteita silakasta, vähäarvoisista kalalajeista ja niiden
Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli
Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli 8.11.2014 Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo:
Hyönteisalan tulevaisuuden mahdollisuudet ja Luken tutkimus
Hyönteisalan tulevaisuuden mahdollisuudet ja Luken tutkimus KoneAgria 11.10.2018 Pertti Marnila, tutkija Susanne Heiska, erikoistutkija Hyönteismarkkinat, Milj. USA $ Hyönteisalalla odotetaan nopeaa kasvua
Valio Oy RAVITSEMUKSEN PERUSTEET
RAVITSEMUKSEN PERUSTEET SISÄLTÖ Ravinnon tehtävät Ravintoaineet Ruokaryhmät Energia Rasvat Hiilihydraatit Proteiinit Vitamiinit Kivennäisaineet Vesi RAVINNON TEHTÄVÄT Energian tuottaminen - Työ - Liikunta
MUUTOKSET JA MAHDOLLISUUDET
ALKOHOLITTOMAN JUOMA-ALAN MUUTOKSET JA MAHDOLLISUUDET ELINTARVIKEVALMISTAJAN NÄKÖKULMA TIINA HÄMÄLÄINEN, VALIO OY ELINTARVIKEALAN VUOSISEMINAARI 27.11.2018 KUULUMISIA VALIOLTA: V A L I O YLI 100 VUOTTA
Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena
Proteiinia ja kuitua Muutakin kuin papupataa Palkokasvien käyttö elintarvikkeena 30.5.2018 Erikoistutkija Susanna Rokka Luonnonvarakeskus Suomalaiset ravitsemussuositukset Tutkimusten mukaan runsas kasvisten
Ravitsemus. HIV-ravitsemus.indd 1 12.12.2012 10.20
Ravitsemus HIV-ravitsemus.indd 1 12.12.2012 10.20 Jokainen meistä tarvitsee ruoasta energiaa. Jokaisen energiantarve on yksilöllinen ja siihen vaikuttavat esimerkiksi ikä, sukupuoli ja liikunnan määrä.
URHEILIJAN RAVINTO. Ateriarytmi, Urheilijan lautasmalli. Yläkouluakatemia Vko 31. santasport.fi
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ateriarytmi, Urheilijan lautasmalli Yläkouluakatemia 2016-2017 Vko 31 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI Ravintovalmennuksen tavoitteet
Luonnontieteilijät työnhakijoina
Luonnontieteilijät työnhakijoina TEM-info 25.11.2015 Suvi Liikkanen Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LAL ry. Webinaarin sisältö Taustaa luonnontieteilijöistä ja Luonnontieteiden Akateemisten Liiton
Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa
Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,
TÄS ON PROTSKUU! Missä yhteyksissä olet törmännyt sanaan proteiini tai valkuaisaine?
TÄS ON PROTSKUU! KOHDERYHMÄ: Työ soveltuu parhaiten yläkouluun kurssille elollinen luonto ja yhteiskunta, sekä lukioon kurssille KE1. KESTO: Työ koostuu kahdesta osasta: n. 30 min/osa. MOTIVAATIO: Mitä
Hyvä välipala auttaa jaksamaan
Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle
Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen
Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet Raija Tahvonen Terveellinen ruokavalio on kasvivoittoinen Runsaasti: Kasviksia, marjoja ja hedelmiä Viljatuotteet pääosin täysjyväviljaa Kalaa ja
Eeva Kuusela Itä-Suomen yliopisto
Eeva Kuusela Itä-Suomen yliopisto Maitotuotteita on arvosteltu suhteellisen korkean tyydyttyneiden rasvahappopitoisuuden vuoksi, jotka liitetään sydänja verisuonitauteihin Viime aikoina maito on tunnustettu
Vitamiinit. Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti
Vitamiinit A-vitamiini Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti Välttämätön näköaistimuksen syntyyn hämärässä, solujen kasvuun ja erilaistumiseen sekä ihmisen lisääntymiseen.
Terveellinen kaura. Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013. Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry
Terveellinen kaura Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013 Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry Mikä on Leipätiedotus? Leipomoalan yhteinen tiedotusyksikkö Perustettu 1961 Rahoitus Perusbudjetti jäsenmaksuista
Ruokaa Sydänystävälle!
Ruokaa Sydänystävälle! Hyvän olon ruoka? Hyvää oloa tukee ruokavalio, jossa kiinnitetään huomiota erityisesti: kasvisten, marjojen ja hedelmien käyttöön, täysjyväviljavalmisteiden käyttöön, rasvan ja hiilihydraattien
TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA
TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa
Juusto ravitsemuksessa
Juusto ravitsemuksessa Juusto ravitsemuksessa Rakennusaineita luustolle Hammasystävällistä Sopii erityisruokavalioihin Juustojen koostumus vaihtelee Tuorejuusto valmistustavan mukaan Kypsytetty juusto
Mahamysteeri. Mitkä ruoka-aineet sisältävät näitä aineita?
KOHDERYHMÄ: Työ voidaan tehdä yläkoulussa tai lukiossa. Teorian laajuus riippuu ryhmän tasosta/iästä. Parhaiten työ soveltuu yläkouluun kokonaisuuteen elollinen luonto ja yhteiskunta. KESTO: 1 h. MOTIVAATIO:
Puuttuuko mummon lautaselta proteiini?
Puuttuuko mummon lautaselta proteiini? Teija Penttilä Laillistettu ravitsemusterapeutti Ravitsemusasiantuntija, Valio Oy Ateria 4.11.2014 Mistä saadaan? Proteiinit koostuvat 20 aminohaposta 10 aminohappoa
RASVAHAPPOKOOSTUMUSEROISTA MAIDOISSA
RASVAHAPPOKOOSTUMUSEROISTA MAIDOISSA IHMISEN PARHAAKSI LUOMUSEMINAARI 30.9.2016 AILA VANHATALO Kuva: Jarmo Juga MAITO JA MAITORASVA qmaito q tärkeä valkuaisen ja kalsiumin lähde q myös rasvan lähde 45
Hyvälaatuista proteiinia maitotuotteista. Teija Keso Laillistettu ravitsemusterapeutti Ravitsemusasiantuntija Valio Oy Ateria 12 6.11.
Hyvälaatuista proteiinia maitotuotteista Teija Keso Laillistettu ravitsemusterapeutti Ravitsemusasiantuntija Valio Oy Ateria 12 6.11.2012 Sisältö Valio Oy 2 Proteiinit Koostuvat 20 aminohaposta, joista
JUDOKAN RAVINTO-OPAS. 29.1.2008 Päivitetty 4.2.2009. Poistettu kappale: Painon alentaminen. Joen Yawara ry Valmennus
JUDOKAN RAVINTO-OPAS 29.1.2008 Päivitetty 4.2.2009. Poistettu kappale: Painon alentaminen Joen Yawara ry Valmennus SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUSTIETOA...1 2 RAVINTOAINEET...1 2.1 Hiilihydraatit...1 2.2 Proteiinit...2
Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14
Ihmiskeho Ruoansulatus Ruoansulatus Keho voi ottaa talteen ja käyttää hyvin pieniä molekyylejä. Useimmat ravintoaineet ovat suuria molekyllejä. Ravintoaineet on hajotettava pieniksi osasiksi ennen kuin
Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015
Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen
Ternimaidon laatu. Ann-Helena Hokkanen (1,2) Marja Viitala (2) Arja Korhonen (2) Suvi Taponen (1)
Ternimaidon laatu Ann-Helena Hokkanen (1,2) Marja Viitala (2) Arja Korhonen (2) Suvi Taponen (1) (1) Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto (2) Savonia Ammattikorkeakoulu Ternimaito Ternimaito
Kotimaiset palkokasvit ruokana ja rehuna
Kotimaiset palkokasvit ruokana ja rehuna Kaisa Kuoppala Erikoistutkija Luonnonvarakeskus (Luke) Papuilta, Jokioisten Martat, 16.3.2016 YK:n yleiskokouksen nimeämä, FAO:n organisoima http://iyp2016.org/
Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?
Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen
Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto
Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä
Keinomunuaisyksikkö/Dialyysi /
RUOKAVALIO HEMODIALYYSIN AIKANA Ruokavalio on osa hoitoa Ruokavalio on osa hoitoa dialyysihoidon aikana. Ruokavalion tavoitteena on ylläpitää hyvää yleiskuntoa - ja vointia, vähentää fosforin ja kaliumin
MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland
MIKSI SYÖDÄ LIHAA Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland 1 Suomalaiset ravitsemussuositukset Kaikkea saa syödä Ravintoaineista ruokaan Kansalliset erityispiirteet Lisää kasviksia Laatu Rasva
Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?
Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia
E Seleeni 7000 plex. Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä
E Seleeni 7000 plex Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä KOOSTUMUS E-vitamiini 7 000 mg/kg B6-vitamiini B12-vitamiini C-vitamiini Sinkki (Zn) Seleeni (Se) 60 % natriumseleniittinä 40 % orgaanisena
Ikäihmisen ravitsemus
Ikäihmisen ravitsemus Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans www.ravitsemusbalans.fi Puh. 044 2525 311, nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Mitä muutoksia ikä voi tuoda syömiseen? Nälän
Luonnollisen läheltä
Luonnollisen läheltä Se tulee läheltä. MAITOKOLMION MAITO ON AITOA LÄHIMAITOA Maitokolmion maito tuotetaan lähitiloilla melkein naapurissa. Se kerätään viikon jokaisena päivänä, pakataan ja lähetetään
Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry
Itämeren ruokavalio Kaisa Härmälä Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kotimainen vaihtoehto Välimeren ruokavaliolle. Lähellä tuotettua. Sesongin mukaista. Välimeren ruokavalio Itämeren ruokavalio Oliiviöljy
Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi
Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi 2015 1 Ravitsemustilan merkitys ikääntyneelle Ylläpitää terveyttä, toimintakykyä ja lihaskuntoa
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI 2 11.8.2015 PALAUTUMINEN -kehittymisen kulmakivi - Harjoittelun tarkoitus
Eväitä ruokapuheisiin
Eväitä ruokapuheisiin Esityksessä on ravitsemussuositusten mukainen viikon ruokavalio kevyttä työtä tekevälle, liikuntaa harrastavalle naiselle (8,4 MJ/vrk eli 2000 kcal/vrk). Yksittäisille aterioille
Maito ravitsemuksessa
Maito ravitsemuksessa Sisältö Ravitsemussuositukset kehottavat maidon juontiin Maidon ravintoaineet Mihin kalsiumia tarvitaan? Kalsiumin saantisuositukset Kuinka saadaan riittävä annos kalsiumia? D-vitamiinin
RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO
RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO - PIKAOPAS - Ruokavalio raskauden aikana (Valio 2017.) MIKSI? Terveellisellä ruokavaliolla voidaan vaikuttaa äidin omaan hyvinvointiin sekä kohdussa kasvavan sikiön hyvinvointiin,
Ravitsemus, terveys ja työ kuinka jaksaa paremmin arjessa?
Ravitsemus, terveys ja työ kuinka jaksaa paremmin arjessa? Liikettä Lahden alueen yrittäjille 26.5.2016 Laura Manner, ETM Ravitsemusasiantuntija Terveurheilija.fi 1 Luennon sisältö Ravitsemus osana terveyttä
Nuoren liikkujan ruokavalio
Nuoren liikkujan ruokavalio Rakenna ruokavaliosi hyvälle pohjalle Valitse monipuolisen ruokavalion pohjaksi ruoka-aineita kolmion alaosasta ja täydennä päivittäin seuraavista kerroksista. Huipun sattumat
+1,5 litraa. lypsylehmää kohden päivässä. Lue lisää suomenrehu.fi
+1,5 litraa lypsylehmää kohden päivässä MAITOVAKUUTUS Lue lisää suomenrehu.fi MaitoPro-konseptilla kohti tulosta Suomen Rehu on kehittänyt uuden ruokintakonseptin takaamaan tehokkaamman maidontuotannon
Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa
Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen
Kriteerit vastuullisesti tuotetuille elintarvikkeille Elina Ovaskainen, Motiva Oy Motiva 1
Kriteerit vastuullisesti tuotetuille elintarvikkeille Elina Ovaskainen, Motiva Oy 22.3.2017 Motiva 1 Koottu opas elintarvikehankintoihin Opas kattaa seuraavat tuoteryhmät: ravintorasvat ja kasviöljyt kasvikset
Palkokasveista on moneksi: ruokaa, rehua, viherlannoitusta ja maanparannusta
Palkokasveista on moneksi: ruokaa, rehua, viherlannoitusta ja maanparannusta Hämeenlinna 12.12.2016 1 13.12.2016 Ohjelma 9.00 Tervetuloa Tutkija Riitta Savikko, Luonnonvarakeskus 9.15 Miksi palkokasveja
Lataa Biologia - Seppo Turunen. Lataa
Lataa Biologia - Seppo Turunen Lataa Kirjailija: Seppo Turunen ISBN: 9789526330143 Sivumäärä: 197 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.26 Mb Biologia Ihminen on perusteos ihmiselimistön rakenteista ja toiminnoista.
Valio Oy LAKTOOSI-INTOLERANSSI JA LAKTOOSITON RUOKAVALIO
LAKTOOSI-INTOLERANSSI JA LAKTOOSITON RUOKAVALIO MITÄ ON LAKTOOSI? Laktoosi on maitosokeria. Maitotuotteet sisältävät aina hiilihydraatteja, koska maidossa on luonnostaan laktoosia. lehmänmaidossa n. 4,8
Puutarhatuotannon uusi kiertotalous uutta arvoa ja liiketoimintaa
Puutarhatuotannon uusi kiertotalous uutta arvoa ja liiketoimintaa ArvoBio kehittämishanke,12/2015 11/2018 Valtakunnallinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Hankkeen taustaa Jätehierarkian
Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood
Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood Otto Kaukonen Tuotekehityspäällikkö Raisio Group Kotimainen kaura on superruokaa Kauran terveysvaikutukset
Olet oman elämäsi paras asiantuntija.
Olet oman elämäsi paras asiantuntija. Stressireaktion ennaltaehkäisy- ja purkamiskeinoja: 1. Sanasiivous 2. Kehon tuntemus tunteiden vastaanottaminen / loitontaminen / purkaminen Pidä kiinni omista oivalluksistasi
5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1
Apolipoproteiinit p p metabolisen häiriön ennustajina Jaana Leiviskä, THL Labquality-päivät 5.2.2010 5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Energiatasapaino i Energian saanti = energian kulutus
VESIVASTUULLISUUS YRITYSTOIMINNASSA. Ismo Puurunen
VESIVASTUULLISUUS YRITYSTOIMINNASSA Ismo Puurunen 20.3.2019 MAAILMAN INNOVATIIVISIN MEIJERI JA RUOKATALO Ruoka tuo ystävät yhteen ja antaa hyvän mielen. Luomme hyvinvointia ja makuelämyksiä vastuullisesti.
Teknologinen. Laatu: - koostumus (proteiini, rasva) - vedensidontakyky - ph, väri. Lihan laatutekijät
Eettinen laatu - eläinten hyvinvointi - ympäristövaikutukset Mikrobiologinen Laatu: - tuoteturvallisuus - säilyvyys Teknologinen Laatu: - koostumus (proteiini, rasva) - vedensidontakyky - ph, väri Lihan
Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein.
Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. 1. Ruoka-ainekolmiossa ne elintarvikkeet, joita on hyvä syödä joka päivä,
Aineenvaihdunta II -kurssin uudistaminen oppimistavoitteet mielessä
Aineenvaihdunta II -kurssin uudistaminen oppimistavoitteet mielessä Tuomo Glumoff, FT, Dos. Yliopistonlehtori Oulun yliopisto, Biokemian laitos Opintori 13.12.2012 Kehittämisideana on aineenvaihdunnan
Kuusen solukkotaimien tuotannon automatisoinnin mahdollisuudet
Kuusen solukkotaimien tuotannon automatisoinnin mahdollisuudet Tulevaisuuden metsät ja metsänhoito tutkimusohjelman tutkijakokous 3.6. 2015 Tuija Aronen 1 Tuija Aronen EAKR-hanke Kuusen kasvullinen lisäys
Hyönteistuotannon tilanne ja tulevaisuus Suomessa Minustako hyönteisten tuottaja? Toholampi
Hyönteistuotannon tilanne ja tulevaisuus Suomessa Minustako hyönteisten tuottaja? Toholampi 16.3.2018 s. Kurikka Helsingin yliopisto, MMM Hyönteistalous osana suomalaista alkutuotantoa 2015 Finsect Foto:
30.11 Ravitsemusillan muistiinpanot
HAASTEENA NUOREN URHEILIJAN RAVITSEMUS Pienestä pitäen: - alkulämmittely - loppulämmittely - mitä kannattaa syödä, mitä ei Harjoittelun tavoitteet: - hapenottokyvyn lisäys 1 / 17 - sydän- ja verenkiertoelimistön
Laktoosi-intoleranssi ja laktoositon ruokavalio
Laktoosi-intoleranssi ja laktoositon ruokavalio Mitä on laktoosi? Maidon luonnollinen hiilihydraatti, jota kutsutaan myös maitosokeriksi. Äidinmaidossa laktoosia n. 7 g/100 g, lehmänmaidossa n. 4,8 g/100
Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan
Ruuasta vauhtia ja virtaa työhön ja vapaa-aikaan Espoon Technopolis Business Breakfast 13.2.2014 ETM, Laillistettu ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersson Päivi Manni-Pettersson 11.2.2014 1 TÄMÄN AAMUN
URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 36 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI SUOJARAVINTOAINEET https://www.youtube.com/watch?v=cgcpdskk1o8&spfreload=10
Uusien elintarvikebioprosessien kehitys, sivuvirtojen hyödyntäminen, elintarviketurvallisuus ja ravitsemus
Uusien elintarvikebioprosessien kehitys, sivuvirtojen hyödyntäminen, elintarviketurvallisuus ja ravitsemus Riitta Laitinen, ryhmäpäällikkö Uudet tuotteet, palvelut ja teknologia-ryhmä Kokkola Material
Havahduttava tietoisku ravinnosta ja ravitsemuksesta. 9. elokuuta 12
Havahduttava tietoisku ravinnosta ja ravitsemuksesta Havahduttava tietoisku ravinnosta ja ravitsemuksesta Ravinto - energian ja elämän lähde Positiivinen tai negatiivinen vaikutus terveyteen Vireystila
RUOKAVALIO HEMODIALYYSIN AIKANA. KPKS Dialyysiosasto puh Munuaispoliklinikka puh
RUOKAVALIO HEMODIALYYSIN AIKANA KPKS Dialyysiosasto puh. 06-8264590 Munuaispoliklinikka puh. 06-8264592 Ruokavalio on osa hoitoa Ruokavalio on osa hoitoa dialyysihoidon aikana. Ruokavalion tavoitteena
Tehoja ravinnosta ravitsemus voiman kehittämisen tukena. Terve Urheilija -iltaseminaari Varalan urheiluopisto 24.4.2014 ETM, Anna Ojala
Tehoja ravinnosta ravitsemus voiman kehittämisen tukena Terve Urheilija -iltaseminaari Varalan urheiluopisto 24.4.2014 ETM, Anna Ojala Anna Ojala 25/4/14 1 Palautuminen ja superkompensaatio Ravinto, neste,
EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN. Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun
EVÄITÄ RUOKAPUHEISIIN Vinkkejä jokapäiväiseen ruokailuun Mieltä keventäviä ajatuksia ruoasta Syömisellä voi vaikuttaa hyvinvointiin ja jaksamiseen Säännöllinen ateriarytmi on terveyden kannalta parasta
Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen
Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena
Vauhtia ja voimaa ruokavaliosta
Vauhtia ja voimaa ruokavaliosta Anna elämän maistua 1 Tarvitset reilusti energiaa ja ravintoaineita Monipuolinen ruokavalio tarjoaa riittävästi energiaa ja ravintoaineita kasvuun ja kehittymiseen, liikunnan
KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ
TERVEELLISYYS JA TERVEYSVAIKUTTEISUUS PIENYRITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari 1. 2.12.2009 Kuopio Kuopion seudun osaamiskeskus OSAAMISKESKUSOHJELMA
Diabeetikon ruokavalio. FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen
Diabeetikon ruokavalio FT, THM, ravitsemusterapeutti Soile Ruottinen Lähde: Diabeetikon ruokavaliosuositus 2008 Diabetesliitto Työryhmä: Professori, LT,ETM Suvi Virtanen MMM, ravitsemusterapeutti Eliina
Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!
Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia
Tavallisimmat ongelmat Suomessa
Terveyttä ravinnosta Ursula Schwab FT, dosentti, laillistettu ravitsemusterapeutti Lääketieteen laitos / Kliininen ravitsemustiede, Itä-Suomen yliopisto Medisiininen keskus / Kliininen ravitsemus, KYS
Proteiini ravitsemuksessa
Proteiini ravitsemuksessa Proteiinit ovat tarpeellisia kaikille Proteiinien hyödyt näkyvät ja tuntuvat arjen monissa tilanteissa ja elämän eri vaiheissa: kasvun rakennusaineena energian lähteenä kehon
Lapin maatalouden rakennetta
Lapin maatalouden rakennetta 30.11.2017 Levi Rauno Kuha Luonnonvarakeskus Lapin maatalouden tunnuslukuja Kaikki tilat 1514 kpl Keskipinta-ala peltoa 29,95 ha Keski-ikä 52,05 vuotta Lypsykarja 335 kpl Keskipinta-ala
Taustatietoa sianlihan kulutuksesta
Taustatietoa sianlihan kulutuksesta Suomalaiset syövät n. 35 kg/hlö porsaanlihaa vuodessa. Porsaanliha edustaa n. 50 % lihan kokonaiskulutuksesta. Vain ¾ talouksista osti v 2009 kuluttajapakattua tuoretta
Kestävän proteiinijärjestelmän tulevaisuus. Ari Paloviita, Jyväskylän yliopisto Tulevaisuuden proteiinijärjestelmä -työpaja, Jyväskylä 10.4.
Kestävän proteiinijärjestelmän tulevaisuus Tulevaisuuden proteiinijärjestelmä -työpaja, Jyväskylä 10.4. Food system studies -tutkimusryhmä Perustettu 2014 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, JY
Tuotekehityksen tulevaisuuden trendit - U.K. -katsaus. J-P Inkinen, Fennopromo
Tuotekehityksen tulevaisuuden trendit - U.K. -katsaus J-P Inkinen, Fennopromo 04.04.2017 10 Key Trends in Food, Nutrition & Health 2017 Esitys perustuu suurelta osin Allene Brucen (New Nutrition Business)
MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke
MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? LÄHTEET Pusa Tuija 2017. Kuitu monipuolisen ruuan osana. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/kuitu-monipuolisen-ruuan-osana Pusa Tuija 2017. Suolaa vain kohtuudella. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/suolaa-vain-kohtuudella
Solun perusrakenne I Solun perusrakenne. BI2 I Solun perusrakenne 3. Solujen kemiallinen rakenne
Solun perusrakenne I Solun perusrakenne 3. Solujen kemiallinen rakenne 1. Avainsanat 2. Solut koostuvat molekyyleistä 3. Hiilihydraatit 4. Lipidit eli rasva-aineet 5. Valkuaisaineet eli proteiinit rakentuvat
KESTÄVYYSVALMENTAJAN RAVITSEMUSOSAAMINEN. Hiihdon valmentajakerhon kevätseminaari Maria Heikkilä, ETM
KESTÄVYYSVALMENTAJAN RAVITSEMUSOSAAMINEN Hiihdon valmentajakerhon kevätseminaari 29.4.2017 Maria Heikkilä, ETM Luennon sisältö Taustatietoja tutkimuksesta Tulokset vielä julkaisemattomia Poimintoja tutkimuksesta
NUOREN LIIKKUJAN RUOKAVALIO
NUOREN LIIKKUJAN RUOKAVALIO RAKENNA RUOKAVALIOSI HYVÄLLE POHJALLE Valitse ruokavalion pohjaksi ruoka-aineita kolmion alaosasta ja täydennä päivittäin seuraavista kerroksista. Huipun sattumat varataan herkutteluhetkiin.
VESILIUKOISET VITAMIINIT
SUOJARAVINTOAINEET ENERGIAN LISÄKSI TARVITSEMME RAVINTOAINEITA ELINTOIMINTOJEMME YLLÄPITÄMISEEN JA SÄÄTELYTEHTÄVIIN SUOJARAVINTOAINEET VITAMIINIT KIVENNÄISAINEET eli mineraalit VESILIUKOISET VITAMIINIT
Pieni muna - suuri ravintoainesisältö
Pieni muna - suuri ravintoainesisältö Jaakko Hiidenhovi MTT/Biotekniikka- ja elintarviketutkimus Elintarviketutkimus Alimentum, 31600 Jokioinen jaakko.hiidenhovi@mtt.fi Kananmunan varsinainen tarkoitus
KESTÄVYYSURHEILU JUOKSUHARJOITTELU. Jonne Eskola FISAF PERSONAL TRAINER URHEILUHIEROJA
KESTÄVYYSURHEILU JUOKSUHARJOITTELU Jonne Eskola FISAF PERSONAL TRAINER URHEILUHIEROJA KESTÄVYYSURHEILU Säännöllinen ja oikein kuormitettu kestävyysharjoittelu parantaa verenkierto- ja hapenkuljetus elimtöä
RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen
RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat
Lapin Urheiluakatemian yläkoulutoiminta Ravintovalmennus
santasport.fi Lapin Urheiluakatemian yläkoulutoiminta Ravintovalmennus Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI Tavoitteena hyvinvoiva urheilija Kuormitus Kehittyminen Lepo Ravinto
Natural Code Presentation 2011.01.07
LUMENE LUMENE Excellent Future -ihonhoitosarja Natural Code Presentation 2011.01.07 Innovaatio- ja tuotekehitysjohtaja Tiina Isohanni, LUMENE OY Erikoistutkija Riitta Puupponen-Pimiä, VTT Huhtikuu 2012
Ruokaketjun vastuullisuuspäivä Säätytalolla
Ruokaketjun vastuullisuuspäivä 19.4.2012 Säätytalolla 10.30- Avaussanat, Vastuullinen ruokaketju hyvinvoiva kuluttaja 1. sessio: Elintarvikeketjun ruokahävikki Ruokahävikin määrä, syyt, vähentämiskeinot
TUOTEKEHITYS. YHTEYSTIEDOT MTT Biotekniikka- ja elintarviketutkimus Myllytie 1 31600 Jokioinen Puh. 03-41881
TUOTEKEHITYS ETL:n tuotekehitys käsittää tuotekehityshallin ja aistinvaraisen laboratorion. Tuotekehityksen laitteet, tilat ja henkilöstö ovat vuokrattavissa myös ulkopuolisten asiakkaiden käyttöön. Tuotekehityshalli
Aineksia hyvän olon ruokavalioon
Aineksia hyvän olon ruokavalioon Sisältö Monipuolinen ruokavalio Lautasmalli Ateriarytmi Ravintoaineet Proteiini Hiilihydraatit Rasva Sydänmerkki Liikunta elämäntavaksi 2 Monipuolinen ruokavalio Vähärasvaisia
Ruokintaratkaisu kanojen hyvinvoinnin ja tuotoksen tukena. Eija Valkonen
Ruokintaratkaisu kanojen hyvinvoinnin ja tuotoksen tukena Eija Valkonen Joustavuutta ruokintaan Punaheltta Paras rehut: Täysrehut untuvikosta loppumunintaan Kolme kasvatuskauden rehua ja esimunintarehu
Kotoisista valkuaisrehuista kannattavuutta maidontuotantoon
Kuva: Katariina Manni, HAMK Kotoisista valkuaisrehuista kannattavuutta maidontuotantoon Katariina Manni, HAMK Mustiala Eero Veijonen, ProAgria Etelä-Suomi Johanna Valkama, HAMK Mustiala Kaisa Kuoppala,
Miten mahtuu maito kaupungistuvaan maailmaan? Maitovalmennus Kaisa Karttunen
Miten mahtuu maito kaupungistuvaan maailmaan? Maitovalmennus 4.9.2019 30.8.2019 Huomisen ruoka Ravitsemus terveys Ympäristöjalanjälki Kauppakiistat, valtapolitiikka Huomisen ruoka Väestönkasvu, kaupungistuminen
Keinomunuaisyksikkö/Dialyysi /
RUOKAVALIO PERITONEAALI-DIALYYSIN AIKANA Ruokavalio on osa hoitoa Ruokavalio on osa hoitoa peritoneaali - dialyysihoidon aikana ja siihen osaan Sinä voit vaikuttaa eniten. Ruokavalion tavoitteena on ylläpitää