Psykoosissa ihmisen todellisuudentaju on vakavasti. Käytännön psykoedukaatiota psykoosipotilaan perheelle. lääketiede. Katsausartikkeli.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Psykoosissa ihmisen todellisuudentaju on vakavasti. Käytännön psykoedukaatiota psykoosipotilaan perheelle. lääketiede. Katsausartikkeli."

Transkriptio

1 Katsausartikkeli Tuula T. de Bruijn Käytännön psykoedukaatiota psykoosipotilaan perheelle Tärkein tieto K Psykoosin syntyä selittävä haavoittuvuus-stressimalli on käytännössä osoittautunut työvälineeksi, jonka avulla potilaan sairastumista voidaan käsitellä yhdessä perheen kanssa ja lisätä näin tietoa, ymmärrystä ja selviytymiskeinoja. K Psykoosialttiudessa on todennäköisesti kyse stressille alttiista keskushermostosta, joka stressin seurauksena tulkitsee informaatiota psykoottisella tavalla. K Haavoittuvuus-stressimallin työstämisen tavoitteena on, että potilas löytää uudella tavalla omia vahvuuksiaan ja myös muita keinoja, joilla pystyy paremmin hallitsemaan stressiä ja välttämään sitä. K Sosiaalinen ympäristö, jossa on ymmärtämys psykoosin luonteesta, toimii oireilulta suojaavana. Psykoedukaatiolla voidaan erityisesti perheen mukana ollessa vähentää psykoosin uusiutumista. Lääkehoito ja perheelle suunnattu psykoedukaatio on tehokkaampaa kuin lääkehoito yksin. Psykoosissa ihmisen todellisuudentaju on vakavasti häiriintynyt, mikä voi ilmetä mm. aistiharhoina tai harhaluuloina ja varsin monimuotoisina oirekuvina. Psykoosiin sairastuminen vaikuttaa voimakkaasti sekä potilaiden että heidän omaistensa elämään voidaan puhua inhimillisestä katastrofista (1,2). Potilaat ja heidän läheisensä voivat kohdata kokemuksia, jotka ovat heille entuudestaan täysin vieraita ja selittämättömiä, jopa pelottavia (3). Asiallisen ja selkeän tiedon saanti ja yhdistäminen omiin kokemuksiin helpottavat potilaiden ja perheiden huolta (1,4). Tutkimusten mukaan psykoosin uusiutumista voidaan vähentää psykoedukaatiolla, ja perheen mukanaolo tekee siitä tehokkaamman (5,6,7). Psykoedukaatiosta on käytetty mm. suomennosta koulutuksellinen hoitomalli tai opastava hoito. Se ei ole yksipuolista opettamista, vaan vuorovaikutuksellinen prosessi, johon sisältyy kognitiivista työskentelyä, sosiaalisten taitojen harjoittelua ja tunteiden käsittelyä (6,7,8). Haavoittuvuus-stressimalli on psykoedukatiivisten lähestymistapojen taustalla oleva teoria (8,9). Se on kuitenkin käytännössä osoittautunut itsessäänkin hyväksi psykoedukatiiviseksi työvälineeksi, jonka avulla potilaan sairastumista voidaan työstää tietoa ja ymmärrystä lisäten ja potilaan selviytymiskeinoja vahvistaen yhdessä perheen kanssa. Mallissa sairauden biologinen ja psykososiaalinen puoli integroidaan luontevasti toisiinsa, mikä toimii tehokkaana kliinisenä interventiona (10). Haavoittuvuus-stressinäkökulma psykoosiin 1970-luvun lopulle saakka oli vallalla sairauksien biolääketieteellinen näkökulma, joka ei ottanut huomioon vaikuttavina tekijöinä sosiaalisia, psykologisia tai kulttuurisia ulottuvuuksia. Vuonna 1977 Engel muutti sairauskäsityksen kehittämällä yleisen systeemiteorian pohjalta biopsykososiaalisen ajattelutavan, jonka mukaan ihmisen sairastumiseen ajatellaan olevan osallisina biologia mm. geneettisten tekijöiden kautta sekä erilaiset ympäristötekijät biologisten, psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden kautta (11). Rosenthal liitti haavoittuvuuden käsitteen skitsofreniakeskusteluun (12). Tältä taustalta Zubin ja Spring kehittivät vuonna 1977 ensimmäisen varsinaisen version haavoittuvuus-stressimallista skitsofreniaa selittävänä mallina. Biologiselta pohjalta haavoittuva, altis yksilö sairastuu ulkoisen tai sisäisen stressin vaikutuksesta (13,14). Sittemmin Nuechterlein ja Dawson ovat edelleen laajentaneet mallia mm. ottamalla huomioon myös 4219

2 Kuvio 1. sairastumiselta suojaavat tekijät (15,16). Tiivistetysti nykyisellään haavoittuvuus-stressimallin perusajatus on, että ihmisellä on yksilöllinen alttius sairastua psykoosiin. Erilaiset stressitekijät uhkaavat yksilön terveyttä ja suojatekijät taas turvaavat ja ylläpitävät terveyttä. Tasapainon pettäessä stressitekijät ylittävät yksilön sietokyvyn ja suojaavat tekijät, jolloin altis yksilö ennakko-oireiden kautta sairastuu psykoosiin (10,15,16,17). Psykoosialttius Potilastyöhön soveltuva kaavio haavoittuvuus-stressimallista; kaavion on kehittänyt erikoislääkäri Ari Kauppila Oulun yliopistollisen sairaalan psykiatrian klinikasta. Iso ympyrä kuvaa potilasta ja pienempi hänen sisäistä alttiuttaan. Lääkityksen vaikutus voidaan piirtää alttiusympyrään sisennetyllä katkoviivaympyrällä, mikä kuvaa lääkityksen alttiutta pienentävää vaikutusta (Ari Kauppila, henkilökohtainen tiedonanto). Haavoittuvuus-stressimallissa haavoittuvuus eli alttius on melko pysyvä tila (10,13,14,16). Alttiuden perimmäistä luonnetta ei tunneta. Todennäköisesti kyse on keskushermoston varhaisesta kehityshäiriöstä (1,10). Raimo K. R. Salokangas on ansiokkaasti esitellyt aivojen kuorikerroksen synapsiyhteyksien liialliseen karsiutumiseen perustuvaa teoriaa skitsofrenian synnyssä (19). Teorian mukaan psykoosille alttiilla yksilöllä on keskushermoston kehityshäiriön vuoksi paljon epäkypsiä tai viallisia yhteyksiä, jotka normaalin karsiutumisprosessin aikana häviävät. Tämän seurauksena keskushermosto on altis stressille eikä stressin vaikutuksesta kykene normaaliin toimintaan, vaan tulkitsee informaatiota normaalista poikkeavalla, psykoottisella tavalla (1,19). Kaksos- ja adoptiotutkimukset ovat osoittaneet sekä perimän että ympäristötekijöiden vaikutuksen skitsofrenian synnyssä (1,2,3,20 24). Biologisiin tekijöihin kuuluvat raskausja synnytyskomplikaatiot, kuten eri syistä johtuva sikiöaikainen hapenpuute, joka johtaa liian aikaiseen kortikaalisten synapsien karsintaan, ja raskausajan virusinfektiot (1,2,22 26). Ympäristötekijöistä talvi- tai kevätaikaan syntymisellä, kaupunkilaisuudella ja toimimattomalla perhevuorovaikutuksella on todettu olevan yhteys skitsofrenian syntyyn (22,24). Huumeiden käyttö voi lisätä alttiutta (2,24). Alttius ei kuitenkaan jokaisen yksilön kohdalla automaattisesti johda sairastumiseen (1,18). Haavoittuvuus-stressimalli on saanut teoriana laajan hyväksynnän (27). Suomen Psykiatriyhdistyksen vuonna 2001 laatiman skitsofrenian hoitosuosituksen mukaan haavoittuvuus-stressimalli selittää skitsofrenian syntyä (28). Se soveltuu hyvin psykoosien hoitoon muun hoitosuosituksen mukaisen hoidon rinnalle sekä avo- että osastohoitoon. Haavoittuvuus-stressimallin työstäminen Haavoittuvuus-stressimallin käyttöön potilastyössä on kehitetty visuaalisia sovelluksia, jotka muuttavat teorian psykoedukatiiviseksi työvälineeksi (kuvio 1). Omassa työssäni käytän lisäksi kuvallisia, potilastyöhön soveltuvia yksinkertaistettuja tapoja selittää psykoosia (kuviot 2, 3 ja 4). Tässä artikkelissa esitelty työtapa on vähitellen kehittynyt potilastyössä nousseesta tarpeesta. Sitä ei ole varsinaisesti kehitetty tunnetuista psykoedukatiivisista interventioista eikä sitä ole tieteellisesti tutkittu, mutta yhteneväisyydet muiden psykoedukatiivisten menetelmien kanssa vahvistavat käytännön tuntumaa työtavan toimivuudesta. Potilastyössä työtapa on saanut hyvän vastaanoton. Mukana tapaamisissa ovat potilas perheineen tai osa perheestä heidän oman valintansa mukaan. Joskus potilaat haluavat tärkeitä ystäviä tai muita sukulaisia mukaan. Sairaala- tai avohoitotiimistä mukana on 2 3 työntekijää sillä ajatuksella, että keskustelua aiheesta voi jatkaa myöhemminkin. Työskentely potilaan ja perheen kanssa perustuu keskustelevaan vuorovaikutukseen (7). Apuna käytetään piirrosta haavoittuvuus-stressimallista, johon keskustelun ohessa kirjataan ylös yksilölliset oireet ja niihin vaikuttavat tekijät (kuvio 1). Yleensä työskentelyä varten varataan vähintään kolme puolentoista tunnin tapaamisaikaa. Ensimmäisellä työskentelykerralla tai jo edellisessä hoitoneuvottelussa esitellään haavoittuvuus-stressimallin perusajatus ja käydään läpi psykoosioireiden syntytapa, alttius sekä lääkkeiden vaikutusmekanismi. Varsinaisessa työskentelyssä on kolme pääteemaa: 1) oireet ja ennakko-oireet, 2) stressitekijät ja 3) stressinhallintakeinot. On hyvä edetä ongelmista selviytymiseen, kuten potilaan hoidossakin toivotaan käyvän. Samalla siirrytään orgaanisemmasta näkökulmasta sosiaalisen ja psykologisen ymmärryksen löytymisen suuntaan. Alussa mallin ideaa voidaan lähestyä jonkin potilaalle tutun somaattisen sairauden kautta miettimällä, miten malli toimisi sellaisen yksilön kohdalla, jolla olisi alttius esimer- 4220

3 kiksi verenpainetautiin tai sepelvaltimotautiin. Sen jälkeen on luontevaa käsitellä, miten malli toimii psykoosin kohdalla. Perustellessaan biopsykososiaalista mallia myös Engel vertasi diabetesta ja skitsofreniaa ja totesi ne yhdenmukaisiksi biopsykososiaalisesta näkökulmasta (11). Tavoitteena on välittää ajattelutapa, että psyykkiset sairaudet ovat sairauksia sairauksien joukossa ja että kaikissa sairauksissa voidaan nähdä biologinen, psyykkinen ja sosiaalinen puoli. Se vähentää leimautumisen tunnetta ja häpeää (1). Psykoosioireiden synty ja lääkityksen merkityksen ymmärtäminen Potilaalle ja perheelle on hyödyllistä selventää psykoosioireiden synnyn mekanismia. Alkuun on hyvä kertoa yksinkertaisesti aivojen normaalitoiminnasta (29), ja avuksi voi piirtää kuvion hermoimpulssin kulusta aivoissa ja tavallisen ärsykkeen aiheuttamasta normaalivasteesta aivoissa (kuviot 2A ja B, 3A, 4A). Raimo K. R. Salokangas on perusteellisesti esitellyt erilaisten psykoosioireiden mekanismia, joissa kyse voi olla dopamiini- ja glutamaatti-nmda-reseptorien yhdistyneestä toimintahäiriöstä (19). Psykoottisessa oireilussa aivojen sisäiset yhteydet ovat karsiutuneet niin paljon, että aivojen toiminnan valvonta on häiriintynyt, jolloin aivoissa on alueita, jotka aktivoituvat itsestään ja syöttävät vastekerrokseen ilman ulkoista ärsykettä syntynyttä informaatiota (aistiharha) tai ulkoiseen ärsykkeeseen vain löyhästi liittyvää informaatiota. Aivojen toiminta voi myös sekoittua; oikeaa muistiainesta voi yhdistyä tällaiseen itsestään aktivoituneeseen informaatioon (harhaluulo) (1,19). Psykoosioireen syntyä voi selventää piirtämällä normaalivasteen rinnalle yksinkertaistetun kaaviokuvan jostakin potilaan tai omaisten ehdottamasta psykoottisesta aistiharhasta, jolloin ero normaalin aivotoiminnan ja psykoottisesti häiriintyneen aivotoiminnan välillä selvenee (kuviot 2C, 3B ja C, 4B ja C). Tältä pohjalta potilaiden ja perheiden on helpompaa ymmärtää lääkehoidon vaikutus (kuvio 2C) ja tärkeys. Perheelle suunnattu psykoedukaatio parantaa lääkehoitomyöntyvyyttä ja auttaa lääkehoidon toteutumisessa (7,30). Asianmukainen psykoosilääkitys on tärkein skitsofrenian ennusteeseen vaikuttava tekijä (31). Lääkehoito vähentää keskushermoston biologista alttiutta reagoida stressiin psykoottisilla oireilla (1). Psykoosilääkitys vaikuttaa myös epäsuorasti kognitioita korjaten, jolloin potilas pystyy paremmin käyttämään erilaisia selviytymiskeinoja (10). Psykoosi-sana on tavallisesti sekä potilaalle että omaisille vieras. Psykoedukaatiossa selvennetään sen tarkoittavan realiteettien pettämistä, todellisuudentajun menettämistä tai aivojen virheellistä informaatiota. Potilaan psykoosioireiden kartoittamisen voi aloittaa kysymällä potilaalta, minkälaisia oireita tai ongelmia hänellä oli silloin, kun hänen vointinsa oli kaikkein huonoimmillaan. Yleensä potilas tällöin lähtee kuvaamaan juuri psykoosioireita. Hän voi esimerkiksi kertoa, kuinka häntä pelotti tai miten mafiajoukot olivat tulossa tappamaan, ja omaiset täydentävät, miten potilas ei uskaltanut puhua puhelimessakaan, koska oli vakuuttunut, että häntä kuunnellaan. Potilas saattoi myös epäillä kotiinsa asennetun salaisia seurantalaitteita. Kaikki potilaan tuottamat oireet kirjataan ylös hänen omilla sanoillaan. Häntä autetaan kysymyksillä: Oliko muuta? Mietitkö muiden asioiden suhteen, ovatko ne totta vai ei? Koitko, että sinua seurattiin tai vainottiin jotenkin? Kuulitko ylimääräisiä ääniä, mitä muut eivät ehkä kuulleet? Joskus voi auttaa kertomalla, minkälaisia kuulo- ja näköharhoja tai harhaluuloja potilailla yleensä voi olla, ja potilaat saattavat kommentoida, jos jokin kuulostaa heistä tutulta. Käytännön kokemuksen mukaan potilaat eivät tästä lähde matkimaan toisten oireita, vaan usein heidän on helpompaa kertoa vaikeistakin oireista, kun kuulevat toisilla olleen samantyyppistä. Kun potilas on omasta mielestään vastannut riittävästi, omaiset voivat lisätä omia havaintojaan. Silloin varmistetaan, hyväksyykö potilas ne kirjattaviksi sellaisenaan tai saako niitä kirjata vaikkapa kysymysmerkin kanssa tai eri värillä, jos potilas ei ole niistä aivan samaa mieltä. Potilaan omaa käsitystä kunnioitetaan, mutta toisaalta tilanteeseen Kuvio 2. A. Aivojen hermosoluja, joissa mikä tahansa aistimus kulkee sähköisenä impulssina eteenpäin (katkoviiva). Hermosolun pääte-elimessä, synapsissa, etenevä viesti muuttuu kemialliseksi välittäjäaineeksi, jotta viesti pääsee jatkamaan kulkuaan seuraavaan hermosoluun. B. Suurennos hermosolun synapseista, joissa reseptoreita (pallot) ja niistä normaaliaistimuksessa vapautuvaa ja toiselle puolelle sitoutuvaa välittäjäainetta dopamiinia (nuolet). C. Suurennos hermosolun synapseista, joissa normaalitoiminnan lisäksi reseptoreita, jotka välittävät liikaa dopamiinia (punaiset pallot ja nuolet), kuten psykoosissa tapahtuu. Alimpiin reseptoreihin kuvattu psykoosilääkkeen sitoutuminen, mikä estää dopamiinin liiallisen välittymisen (katkaiseva viiva). Psykoosilääkkeellä potilaan liiallinen dopamiinin välitys rajoitetaan, aivojen välittäjäainetoiminta normalisoidaan, jolloin normaaliaistimusten kulku aivoissa on edelleen mahdollista normaaliin tapaan. Psykoosioireiden kartoitus 4221

4 Kuvio 3. etsitään asioiden kipeydestä huolimatta ymmärrystä pehmeällä tavalla, ottamalla mietintään myös sellaisia oireita, joita potilas ei itse tunnista tai halua myöntää. Kirjallisuuden mukaan (1,5,6) ja kokemuksen perusteella parhaiten toipuvat sellaiset potilaat, jotka pystyvät tunnistamaan ja ymmärtämään omat oireensa. Potilaan täytyy tavoittaa, mitä hoidetaan, jotta hän ymmärtää hoidon tärkeyden (1,5). Asian kipeydestä keskustellaan, surulle annetaan tilaa. A. Normaali näköaistimus. Silmät vastaanottavat ulkoisen ärsykkeen, näköhavainnon hahmosta, ja viesti etenee aivoissa hermosolusta toiseen aina näkökuorikentälle takaraivolle saakka, jossa syntyy todellinen näköaistimus, näköhavainto hahmosta. Dopamiinin välitys tapahtuu tässä kuten kuviossa 2B on esitetty. B. Näköharha. Ulkoista ärsykettä ei ole. Aivoissa itsestään aktivoituvat fokukset tuottavat ylimääräistä dopamiinia, kuten kuviossa 2C on esitetty, ja tämän seurauksena väärää informaatiota lähtee etenemään aivoissa päätyen näkökuorikentälle, jolloin potilaalle syntyy virheellinen näköaistimus, harha. C. Näköharha voi olla myös vääristynyt näköhavainto, johon liittyy harhaluuloisia ajatuksia. Kuvan potilas tekee todellisen näköhavainnon hahmosta, mutta itsestään aktivoituvista fokuksista johtuen havaintoon liittyy sekoittuvaa muistiainesta ja näköhavainto vääristyy. Potilas näkee todellisuudessa neutraalin hahmon vihaisena, uhkaavana ja aseistettuna. Ennakko-oireiden käsittely Ennakko-oireiden eli varomerkkien (1,17,32 37) kartoittaminen on usein helpointa kysymällä, oliko mitään tavallisuudesta poikkeavaa jo ennen kirjattuja psykoottisia oireita. Turhan syyllisyyden vähentämiseksi perheille korostetaan, ettei ennakko-oireita kartoiteta jälkiviisauden vuoksi todetaksemme, että jo aiemmin olisi pitänyt hakea apua potilaalle. Ennakko-oireiden tunnistaminen on vaikeaa ammattilaisillekin, vaikka aihetta on tutkittu paljon (17,33 37). Ennakkooireita kartoitetaan tulevaa ajatellen, koska psykoosi voi olla kertaluonteinen, mutta myös uusiutuva. Relapsivaiheessa potilas ei aina itse huomaa ennakkooireitaan, ja siksi on tärkeää, että läheiset ihmiset tietävät ne ja voivat olla potilaan apuna hoidon tehostusta tai uudelleen käynnistystä haettaessa (33). Toki on huomattava, ettei psykoosi aina uusiutuessaan tule esille samanlaisin ennakkooirein. Usein ennen ensipsykoosiin sairastumista ennakkooireet kestävät vuosia ja relapsin yhteydessä niiden kesto voi olla muutamasta päivästä muutamiin viikkoihin (1,35,37). Stressitekijöiden selvittäminen Tutkimusten mukaan stressi aiheuttaa aivoissa mesolimbisen alueen dopamiiniaktiivisuuden lisääntymistä, ja tästä seuraa alttiille yksilölle psykoottisia oireita (19,38). Stressitekijät tarkoittavat kaikkia sellaisia yksilöllisiä tekijöitä, jotka voivat yhteisvaikutuksena olla laukaisemassa tai pahentamassa sairautta (1,8,10,15,17,27,39). Ne voivat olla aivan tavallisia elämään kuuluvia kehitysvaiheita, mutta psykoosille alttiin potilaan suojamekanismeille ja sietokyvylle liikaa (1,13). Ne voivat myös olla poikkeuksellisia tai traumaattisia tapahtumia (1). Kaavioon (kuvio 1) voi stressitekijät-sanan rinnalle kirjoittaa myös kuormittavat tekijät ja muutokset, koska kaikki potilaat eivät varsinaisesti tunne stressiä stressinä. Stressitekijöitä kartoitettaessa potilaalla ja hänen läheisillään on vapaus pohtia kaikenlaista potilaan elämänkaaren varrelta, mikä on jotenkin voinut häntä kuormittaa ja painaa. Usein keskustelu potilaan ja omaisten välillä on arvokasta, se selventää suhteita ja vapauttaa syyllisyyksistä (10). Voidaan yhdessä todeta, ettei psykoosi ole minkään yhden tekijän aiheuttama sairaus. Vaikka menneitäkin käydään läpi, huomataan samalla nykytilanteessa monia sellaisiakin stressitekijöitä, joiden korjaaminen ja vähentäminen voidaan ottaa hoidon tavoitteeksi. Joskus erityiset traumat voivat vaatia erillistä traumaterapiaa. Esimerkki 1 Potilas oli nelikymppinen vanhempiensa kanssa asuva maanviljelijä, jonka stressitekijöitä yritimme kotikäynnin yhteydessä kartoittaa jääkaapin oveen teipattuun fläppitaulupaperiin. Potilas ei keksinyt ainoatakaan. Lopulta hän selitti, että häntä ei stressaa mikään. Huomasimme työparini kanssa puhuneemme väärää kieltä. Pääsimme eteenpäin vaihtamalla stressitekijät sanan kuormittaviin tekijöihin ja kyllähän maanviljelijä niitä tunnisti tilanteessaan, kun EU-byrokratia painoi päälle ja sukupolvenvaihdos lähestyi, eikä morsiantakaan ollut näköpiirissä. 4222

5 Stressinhallintakeinot ja muut suojaavat tekijät Viimeisenä osa-alueena työstetään kaikkein toivorikkainta aluetta eli stressinhallintakeinoja, selviytymiskeinoja ja suojaavia tekijöitä, jotka toisaalta vähentävät stressiä ja toisaalta lisäävät sietokykyä stressin suhteen (10,16,17). Työskentelyn tavoitteena on, että potilas löytää keinot, joilla oppii hallitsemaan paremmin ja välttämään liiallista stressiä (1,10,16,17,18,34). Suojaavana tekijänä toimii myös ongelmanratkaisutaitojen ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen, jota psykoedukatiivinen työtapa itsessäänkin sisältää (1,3,5,8,10,17,18). Suojaavien tekijöiden pohdinnan voi aloittaa kysymällä potilaalta hänen omista hyvistä ominaisuuksistaan. Potilaat voivat vähän kauhistua kysymystä ja saattavat sanoa, ettei heissä ole mitään hyvää. Tuttu potilas on kuitenkin helppo johdatella huomaamaan hyviä ominaisuuksia itsestään. Usein perheissä vanhemmat ryhtyvät innokkaasti kertomaan lapsensa hyvistä piirteistä ja taidoista. Jos eivät, heitä houkutellaan jollakin tavalla siihen, koska potilaiden itsetunnolle tekee hyvää kuulla vanhempien kehuja itsestään. Työntekijät täydentävät havainnoillaan. Ominaisuuksista mietitään, miten potilas voi käyttää juuri niitä omassa arjessaan hyödyksi pyrkiessään hallitsemaan stressiä. Huomiota kiinnitetään käytännön tukitoimiin, arjen sujumiseen ja verkoston aktivoitumiseen. Hoidon sisällöllisen suunnitelman laatiminen voi olla turhaa, jos sitä tehdään pelkästään työntekijöiden hyvänä pitämien ajatusten mukaan. Kun hoidon sisältöä mietitään potilaan omista lahjoista, taidoista ja mielenkiinnosta käsin, voidaan päästä hyvään, yhteistyössä laadittuun ja toimivaan suunnitelmaan olkoonkin, että käytetään juuri samoja kuntoutusmahdollisuuksia, joita klinikka, kotikuntien avohoito tai kolmas sektori voivat tarjota. Kartoituksen yhteydessä voidaan huomata, että osa suojaavista tekijöistä on jäänyt jotenkin sivuun, ollut potilaalla käyttämättä tai huomaamatta silloin, kun hänen psykoottinen oireilunsa alkoi. Silloin mietitään yhdessä, miten potilas saisi suojaavat tekijänsä aktiiviseen käyttöön toipumistaan ja terveyttään tukemaan. Potilaan kannalta on tärkeää kirjata ylös kaikki mahdolliset suojaavat tekijät, pienimmätkin. Potilas saa tunnetta, että oireet ovat hänen itsensä hallittavissa eikä hän ei ole niiden armoilla. Itsetunto ja usko selviytymiseen vahvistuvat. Viimeistään suojaavia tekijöitä käsiteltäessä potilaan oma persoona vahvuuksineen tulee esille. Vaikka ongelmatkin käytiin läpi, hoito ei enää ole ongelma- vaan voimavarakeskeistä. Toiveikkuus ja voimavarakeskeisyys on uskottavampaa sen jälkeen, kun myös kipeistä asioista on uskallettu yhdessä puhua. Oireiden ja ongelmien käsittely turvallisesti yhdessä on potilaan todellisuuden todesta ottamista, eikä hänen kokemansa merkitystä vähätellä. Sen jälkeen potilaan ja perheen on helpompaa uskoa, että rankoista ongelmista ja kipeistä asioista huolimatta on toivoa ja voi selviytyä. Esimerkki 2 Eräs tahdosta riippumattomassa hoidossa oleva nuori oli osoittanut kovaa itsepäisyyttä kieltäytyessään kaikesta osaston kuntouttavasta toiminnasta aina sängystä ylösnousemisesta lähtien. Potilaan omia ominaisuuksia kartoitettaessa ei kuitenkaan puhuttu negatiivisesti itsepäisyydestä, vaan hänen hoitajansa puhui mukavaan sävyyn potilaan lujasta omasta tahdosta ja päättäväisyydestä, jotka ilman muuta ovat tärkeitä ominaisuuksia toipumista ajatellen. Yhdessä mietittiin, miten hyvin hän lähteekään toipumaan, kunhan saa sen lujan tahdon valjastettua käyttöönsä omaksi parhaakseen. Vanhemmat kertoivat nuoren olevan taitava uimari. Olimme aiemmin yrittäneet houkutella potilasta uima-altaalle tuloksetta. Nyt mietimme ääneen, mahtaako klinikkamme pieni Kuvio 4. A. Normaali kuuloaistimus. Korvat ottavat vastaan ulkoisen ärsykkeen, äänen. Viesti etenee aivoissa ohimolohkoon kuulokuorikentälle, jossa syntyy kuuloaistimus. B. Kuuloharha. Ulkoista äänilähdettä ei ole. Aivot aktivoituvat itsestään, aivojen puheentuottamiskeskus on siinä mukana ja potilaalle syntyy väärään informaatioon perustuva aistimus, kuuloharha. C. Kuuloaistimukseen liittyvä harhaluuloinen ajatus. Potilas kuulee esimerkiksi radiosta todellisen äänen, puhetta. Kuuloaistimukseen liittyy itsestään aktivoituvien fokusten ylimääräisestä dopamiinin välityksestä johtuvaa sekoittuvaa muistiainesta, jonka seurauksesta potilas liittää kuulohavainnon virheellisesti itseensä. 4223

6 uima-allas riittää hyvän uimarin tarpeisiin. Tähän oppositiossa ollut potilaamme totesi, että voihan sitä aina altaan päässä kääntyä Tapaamisesta nuori poistui tyytyväinen ilme kasvoillaan ja ryhti suoristuneena. Hän aloitti uimisen osana kuntoutustaan. Visuaalisen tekniikan ja kirjaamisen merkitys Tapaamisissa piirtäminen ja kirjoittaminen esimerkiksi fläppitaululle on tärkeää. Skitsofreniapotilailla ja usein myös heidän omaisillaan voi olla erilaisia kognitiivisia vaikeuksia (40). Piirtäminen ja kirjoittaminen helpottavat ymmärtämistä, kun informaatiota otetaan vastaan sekä kuulo- että näköaistin kautta. Piirrokset tehdään yhtä aikaa selittäen, jotta potilaan ja omaisten on helppoa pysyä mukana, eikä esitetä etukäteen tehtyjä kuvia. Kirjaaminen toimii muistin tukena ja auttaa keskittymään asiaan. Käytännössä voi huomata fläppitaulun käytön itsessään vapauttavan potilasta ja omaisia puhumaan enemmän, koska kaikkien läsnäolijoiden huomio kiinnittyy tauluun eikä potilas tai omainen koe, että kaikkien katseet ovat kiinnittyneet häneen. Piirrettyyn haavoittuvuus-stressimalliin on helppo palata hoidon myöhemmissäkin vaiheissa. Haavoittuvuus-stressimallia täytettäessä on erittäin tärkeää käyttää potilaan ja perheiden omia sanoja. Työntekijöiden ei tarvitse esittää omaa viisauttaan ja olla korjaavinaan sanoja tai ilmaisutapoja paremmiksi. Potilaan sanavalintojen hyväksyminen viestittää, että potilas itse hyväksytään sellaisenaan. Potilaalta voi pyytää apua, miten keskustelussa esillä olleen asian voisi parhaiten kirjata. Myöskään sisällöllisesti potilaan valintoja ei saa tyrmätä, vaan niitä tulee kunnioittaa. Esimerkki 3 Skitsofreniaa sairastava lestadiolaistaustainen nuori mietti omaa uskonnollisuuttaan, oliko se hänelle stressitekijä vai suojaava asia. Pohtiessaan asiaa hän päätyi siihen, että aiemmassa sairastumista edeltävässä vaiheessa, jolloin hän oli miettinyt, uskooko samalla tavalla kuin hänen perheensä vai tekeekö erilaisen valinnan, asia oli häntä stressannut. Sittemmin hän oli saanut ristiriidan ratkaistuksi ja piti päätöstään suojaavana. Potilaan sanoin asia laitettiin menneessä aikamuodossa stressitekijöihin ja nykytilanne suojaaviin tekijöihin. Perheen merkitys Perheen mukana olo tekee psykoedukaatiosta tehokkaamman (5,6,7). On osoitettu, että sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa on ymmärtämys psykoosin tai skitsofrenian luonteesta ja stressitekijöiden vaikutuksesta, toimii psykoosioireilulta suojaavana (1,10,16,18,27). Siksi perheen mukanaolo prosessissa voi toimia relapseja estävästi (3,5,17). Käytännössä voi huomata, että perheen huolen helpottaessa myös potilaan kokema stressi helpottuu (3). Perheen avulla vuorovaikutus hoidossa laajenee ja työntekijät saavat kuulla useampia näkökulmia, mikä helpottaa potilaan ymmärtämistä ja auttamista. Potilaan itsetunto kohenee hänen saadessaan positiivista palautetta myös omaisiltaan. Omaisten turha syyllisyyden taakka kevenee heidän huomatessaan, etteivät he ole aiheuttaneet läheisensä sairastumista. Perhe voi oppia rauhallista, myönteissävyistä vuorovaikutusta ja keskustelutaitoa, mikä parantaa potilaan ja perheen selviytymistä (3,8,10,16,17). Prosessin myötä omaisille selvenee, millä tavoin he voivat olla tukena läheisensä toipumisessa ja hyvän voinnin ylläpidossa. Sosiaalinen tuki vähentää potilaan reaktiivisuutta normaalin elämän stressille (27). Perheenjäsenet ja muut läheiset ihmiset ovat potilaille tärkeämpiä ihmisiä kuin työntekijät, jotka kulkevat rinnalla väliaikaisesti. Prosessissa sairauden hallintakeinoja siirretään ammattiauttajilta potilaan itsensä ja omaisten käyttöön. Mallin rajoitukset Aiempien psykoedukatiivisten menetelmien ongelmaksi on mainittu liian orgaaninen käsitys psykoosista (4). Se riski tässäkin on, jollei mallin psykososiaalista puolta huomioida tarpeeksi. Käytännössä stressi-haavoittuvuusmallin käyttöä rajoittaa eniten ajan puute ainakin akuuttitilanteisiin painottuvassa osastotyössä. Kaikkien potilaiden kanssa prosessia ei ehdi käydä läpi ennen jatkohoitoon siirtymistä. Jatkuvuuden turvaaminen on ongelma, kuten muissakin hoitoprosesseissa (4,6). Myöskään potilaan vointi ei välttämättä salli menetelmän käyttöä, hän voi olla niin psykoottinen ja sekava, ettei pysty keskittymään. Osalla potilaista ei ole sellaisia omaisia tai muuta lähiverkostoa, joka lähtisi prosessiin mukaan. Perhesuhteiden tulee olla riittävän hyvässä kunnossa, perheessä täytyy olla puhevälit. Tarvitaan potilaan suostumus läheisten mukanaololle. Tiedossa oleva jatkuva perheväkivalta tai aiempi seksuaalinen hyväksikäyttö ovat vasta-aiheita perheen kanssa työskentelylle, vaikka yksilötyöskentelyssä mallin käyttö silloinkin on mahdollista. Malli ei ole ihmekeino psykoosin hoidossa. On potilaita, jotka sairaudentunnon puuttuessa eivät itse saa täyttä hyötyä prosessista, mutta silloinkin on toivoa, että omaisten lisääntynyt ymmärrys auttaisi heitä (33). Mallin käyttö arkityössä Milloin on sopiva aika käyttää stressi-haavoittuvuusmallia? Tutkimusten mukaan psykoedukatiiviset prosessit on yleensä parasta sijoittaa hoidon stabilointivaiheeseen (5). Käytännössä mallia voi käyttää, kun potilas ja hänen läheisensä ovat siihen valmiita. Itse olen käyttänyt mallia ensipsykoosiin sairastuneiden hoidossa, kuntoutuksen myöhemmissä vaiheissa ja kroonisten potilaiden relapsienkin stabilointivaiheen yhteydessä. Potilaan psyykkisen kunnon tulee olla tasaantunut siten, että hän pystyy keskittymään tapaamisiin, tarvittaessa vaikka pienen tauonkin avulla. Koskaan ei ole liian myöhäistä ottaa mallia avuksi yhteistyöhön. Vaikka haavoittuvuus-stressimalli ei ole uusi, se on psykoosia selittävänä mallina edelleen hyvin toimiva. Mallilla on kyky päivittyä eli ottaa joustavasti huomioon aina uusin ja lisääntyvä tutkimustieto. Se ei myöskään ole ristiriidassa psykodynaamisten teorioiden kanssa. Psykologiset kokemukset ja ristiriidat voivat vaikuttaa alttiuden syntyyn, 4224

7 aiheuttaa stressiä tai luoda sisältöä harhoille sekoittuvan muistiaineksen kautta (37). Malli huomioi kokonaisvaltaisesti ja kuitenkin yksilöllisesti kaikki biopsykososiaaliset aspektit, ja siksi sitä on ilo käyttää arjen kliinisessä työssä. Malli on helposti sovellettavissa myös perinteisesti somaattisiksi ajateltujen sairauksien hoidossa, ja toivoisinkin mallin olevan osa lääketieteellistä peruskoulutusta. Potilaat hyötyvät lääkärien kokonaisvaltaisen ajattelun vahvistumisesta. Kirjallisuutta 1 Salokangas RKR, Heinimaa M, Suomela T ym. Psykoosialttiuden arvioinnin opas. Jyväskylä: Kustannus Oy Duodecim Isohanni M, Isohanni I, Koponen H ym. Developmental precursors of psychosis. Cur Psychiatry Rep 2004;6: Kaplan HI, Sadock BJ. Schizophrenia. Kirjassa: Kaplan HI, Sadock BJ, toim. Synopsis of Psychiatry. New York: Williams & Wilkins 1998: Kilkku N, Munnukka T, Lehtinen K. From information to knowledge: the meaning of information-giving to patients who had experienced first-episode psychosis. J Psychiatr Ment Health Nurs 2003;10: Goldstein MJ. Psycho-education and family treatment related to the phase of a psychotic disorder. Int Clin Psychopharmacol 1996;11: Dixon L, McFarlane W, Lefley H ym. Evidence-based practices for services to families of people with psychiatric disabilities. Psychiatr Serv 2001;52: Pekkala E, Merinder L. Psychoeducation for schizophrenia (Cochrane Review). The Cochrane Library 2005; Falloon IRH, Boyd JL, McGill CW. Family care of schizophrenia. New York: The Guilford Press Anderson CM, Reiss DJ, Hogarty GE. Schizophrenia and the family. The Guilford Press Yank GR, Bentley KJ, Hargrove DS. The vulnerability-stress model of schizophrenia: advances in psychosocial treatment. Am J Orthopsychiatry 1993;63: Engel GL. The need for a new medical model: a challenge for biomedicine. Science 1997;196: Rosenthal D. Genetic theory and abnormal behavior. New York: McGraw-Hill Zubin J, Spring B. Vulnerability a new view of schizophrenia. J Abnorm Psychol 1977;86: Spring BJ, Zubin J. Attention and information processing as indicators of vulnerability to schizophrenic episodes. J Psychiat Res 1978;14: Nuechterlein KH, Dawson ME. A heuristic vulnerability/stress model of schizophrenic episodes. Schizophr Bull 1984;10: Nuechterlein KH, Dawson ME, Ventura J ym. The vulnerability/stress model of schizophrenic relapse: a longitudinal study. Acta Psychiatr Scand 1994;89: Falloon IRH, Kydd RR, Coverdale JH ym. Early detection and intervention for initial episodes of schizophrenia. Schizophr Bull 1996;22: Hultman CM, Wieselgren I-M, Öhman A. Relationships between social support, social coping and life events in the relapse of schizophrenic patients. Scand J Psychol 1997;38: Salokangas RKR. Skitsofrenian psykopatologia häiriö aivojen kuorikerroksen neuroniyhteyksissä. Duodecim 1998;114: Wahlberg K-E, Wynne LC, Oja H ym. Gene-environment interaction in vulnerability to schizophrenia: findings from the Finnish adoptive family study of schizophrenia. Am J Psychiatry 1997;154: Tienari P, Wynne LC, Sorri A ym. Genotype-environment interaction in schizophreniaspectrum disorder. Br J Psychiatry 2004;184: Tsuang M. Schizophrenia: genes and environment. Biol Psychiatry 2000;47: Suvisaari J. Voiko skitsofreniaan sairastumista ennustaa? Duodecim 2003;119: McGrath J. Prevention of schizophrenia not an impossible dream. Kirjassa: Murray RM, Jones PB, Susser E, van Os J, Cannon M, toim. The epidemiology of schizophrenia. Cambridge: Cambridge University Press 2003: Cannon M, Jones P, Murray RM. Obstetric complications and schizophrenia: historical and meta-analytic review. Am J Psychiatry 2002;159: Cannon TD, van Erp TGM, Rosso IM ym. Fetal hypoxia and structural brain abnormalities in schizophrenic patients, their siblings, and controls. Arch Gen Psychiatry 2002;59: Myin-Germeys I, van Os J, Schwartz JE, Stone AA, Delespaul PA. Emotional reactivity to daily life stress in psychosis. Arch Gen Psychiatry 2001;58: Suomen Psykiatriyhdistys ry. Skitsofrenia. Käypä hoito -suositus Soinila S. Kliininen neuroanatomia ja hermoston toiminta. Kirjassa: Soinila S, Kaste M, Launes J, Somer H, toim. Neurologia. Jyväskylä: Kustannus Oy Duodecim 2001: Kampman O. Hoitomyöntyvyys psyykenlääkkeitä käyttävillä. Suom Lääkäril 2005;11: Doering S, Müller E, Köpcke W ym. Predictors of relapse and rehospitalization in schizophrenia and schizoaffective disorder. Schizophr Bull 1998;24: Ross MG, Malia N, Malia AK. Prodromal symptoms of relapse in schizophrenia: a review. Shizophr Bull 1995;21: Birchwood M, Spencer E, McGovern D. Schizophrenia: early warning signs. Adv Psychiatr Treat 2000;6: English summary Clinical psycho-education for the family of a psychotic patient The vulnerability-stress model is founded on the principle that psychotic symptoms emerge whenever a threshold of stressors exceeds the individual s vulnerability level. Under the influence of stress the vulnerable central nervous system reacts in a psychotic way. This happens unless there are enough protective factors. The vulnerability-stress model is a clinical psycho-educational approach which increases patients and their families knowledge of, and insight into, psychosis and its treatment. Patients and their families can learn symptom and prodromal symptom recognition and recognition of stressors. They can learn how to use their own strengths in managing stress and also learn other means to manage and avoid stress. A social environment that involves a realistic understanding of the nature of psychosis is protective. Psycho-education for the family reduces relapses. Tuula de Bruijn M.D. Department of Psychiatry, Oulu University Hospital tuula.bruijn@ppshp.fi 34 Alakare B, Veijola J. Psykoosien varhainen toteaminen ja hoito. Suom Lääkäril 2002;57: Korkeila J. Psykoosin varhaisvaiheen tunnistaminen ja hoito eettisten näkökohtien tarkastelua. Suom Lääkäril 2002;57: Heinimaa M, Salokangas RKR, Ristkari T ym. PROD-screen a screen for prodromal symptoms of psychosis. Int J Methods Psychiatr Res 2003;12: Salokangas RKR, Suomela T. Psykoosin varhaistunnistaminen ja ensi vaiheen hoito. Suom Lääkäril 2004;59: Finlay JM, Zigmond MJ. The effects of stress on central dopaminergic neurons: possible clinical implications. Neurochem Res 1997;22: Kuipers L, Bebbington P. Expressed emotion research in schizophrenia: theoretical and clinical implications. Psychol Med 1988;18: Isohanni M, Honkonen T, Vartiainen H, Lönnqvist J. Skitsofrenia. Kirjassa: Lönnqvist J, Heikkinen M, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T, toim. Psykiatria. Hämeenlinna: Kustannus Oy Duodecim 2001: Tuula T. de Bruijn psykiatrian erikoislääkäri, vaativan erityistason perheterapeutti, osastonlääkäri Oys, psykiatrian klinikka tuula.bruijn@ppshp.fi 4225

Miten aistiharhat syntyvät ja miten niitä voidaan hoitaa?

Miten aistiharhat syntyvät ja miten niitä voidaan hoitaa? Miten aistiharhat syntyvät ja miten niitä voidaan hoitaa? Voimaa arkeen 26.4.2018 Elina Hietala, psykiatrian erikoislääkäri vs Akuuttipsykiatrian ylilääkäri Seinäjoen keskussairaala Aistiharhat ja psykoosi

Lisätiedot

Psykoositietoisuustapahtuma

Psykoositietoisuustapahtuma Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,

Lisätiedot

Somaattisen sairauden poissulkeminen

Somaattisen sairauden poissulkeminen Psykoosit Psykoosit Yleisnimitys: todellisuudentaju selvästi vääristynyt ongelma, jossa ihmisellä on heikentynyt kyky erottaa aistien kautta tulevat ärsykkeet omista mielikuvista vaikeus erottaa, mikä

Lisätiedot

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,

Lisätiedot

Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille. Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus

Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille. Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus Kognitiivista kuntoutusta skitsofrenian ensipsykoosiin sairastuneille Annamari Tuulio-Henriksson Tutkimusprofessori, Kelan tutkimus 11.11.2016 Skitsofrenia Skitsofrenia on vakava psykoosisairaus, johon

Lisätiedot

Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO

Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO Mitä psykoosi tarkoittaa? Psykoosilla tarkoitetaan sellaista poikkeavaa mielentilaa, jossa ihminen

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

PSYKOOSIT JA NIIDEN HOITO

PSYKOOSIT JA NIIDEN HOITO PSYKOOSIT JA NIIDEN HOITO Mielenterveyden ensiapu 21.2.2008 Esa Nordling PSYKOOSIT kosketus todellisuuteen joko laajasti tai rajatusti heikentynyt sisäiset ja ulkoiset ärsykkeet voivat sekoittua kaoottisella

Lisätiedot

Skitsofrenia. Mitä se tarkoittaa? Tietoa skitsofreniasta pidemmän aikaa sairastaneille. Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus

Skitsofrenia. Mitä se tarkoittaa? Tietoa skitsofreniasta pidemmän aikaa sairastaneille. Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Skitsofrenia Mitä se tarkoittaa? Tietoa skitsofreniasta pidemmän aikaa sairastaneille Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Skitsofrenia Mitä se tarkoittaa? Tietoa skitsofreniasta pidemmän

Lisätiedot

Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen

Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Infosheet 38 Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Ymmärrettävä tieto Antamalla ihmisille tilaisuuden esittää kysymyksensä voit räätälöidä heidän tarpeisiinsa sopivaa tietoa. Jokaiseen keskusteluun

Lisätiedot

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 13.11.2017 Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Tähän otsikko. Tähän kuvateksti. Tunnista omainen! Ota omaisasia puheeksi: Jos lähipiirissäsi on henkilö, jonka päihteidenkäyttö

Lisätiedot

Omaiset ja kuntoutumisprosessi

Omaiset ja kuntoutumisprosessi Omaiset ja kuntoutumisprosessi -omaiset tukena vai jarruna Merja Latva-Mäenpää Omaiset mielenterveystyön tukena E-P ry Lähdeaineistoa alustukseen Leif Berg ja Monica Johansson, Uudenmaan omaisyhdistys,

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi

Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti 2005-2008 Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi Kokeilu- ja kehittämisprojekti Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski + Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen

Lisätiedot

Muokkaa opas omaksesi

Muokkaa opas omaksesi Xeplion Opas on tarkoitettu avuksi potilaille, joille on määrätty Xeplion -valmistetta. Päiväys: September 2017 Janssen-Cilag Oy Vaisalantie 2, FI-02130 Espoo, Finland, Tel +358 20 7531 300, jacfi@its.jnj.com,

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena Perustettu 1988 Toiminta alkanut vertaisryhmäperiaatteella Tällä hetkellä 13 työntekijää RAY:n tuella Omaisten tuki ja neuvonta: Neljä työntekijää Lapsiperhetyö

Lisätiedot

Eettinen päätöksenteko ja. potilaan näkökulma

Eettinen päätöksenteko ja. potilaan näkökulma Eettinen päätöksenteko ja 1 potilaan näkökulma osastoryhmän päällikkö,ylihoitaja TtT Päivi Soininen Esitys perustuu väitöstutkimukseen Coercion, Perceived care and Qualtity of life among Patients in Psychiatric

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa

Lisätiedot

Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet

Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet Hyvinkään sairaala 19.11.2015 Neuropsykologian erikoispsykologi Laila Luoma laila.luoma@hus.fi 1 Neuropsykologian kohteena on aivojen ja käyttäytymisen

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Iäkkäiden mielenterveysoireiden ilmenemiseen vaikuttavia tekijöitä Keskushermoston rappeutuminen Muut

Lisätiedot

Omaisen hyvinvointi tutkimusten valossa

Omaisen hyvinvointi tutkimusten valossa Omaisen hyvinvointi tutkimusten valossa Valtakunnallinen omaisseminaari Seinäjoki 9.10.2008 Eija Stengård, PsT WHO:n mielenterveysalan yhteistyökeskus Stengård, E. (2005). Journey of Hope and Despair.

Lisätiedot

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Mielenterveyskuntoutujan omaisen elämästä ja arjesta Omaistyön koordinaattori, psykoterapeutti Päivi Ojanen Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Hyvä skitsofrenian hoitovaste avohoidossa. Prof. Hannu Koponen Kuopion yliopisto, psykiatrian klinikka Helsinki

Hyvä skitsofrenian hoitovaste avohoidossa. Prof. Hannu Koponen Kuopion yliopisto, psykiatrian klinikka Helsinki Hyvä skitsofrenian hoitovaste avohoidossa Prof. Hannu Koponen Kuopion yliopisto, psykiatrian klinikka Helsinki 28.8.2007 Skitsofrenia - epidemiologiaa Suomessa 50 000 skitsofreniapotilasta yli puolet psykiatristen

Lisätiedot

Tarpeenmukainen hoito

Tarpeenmukainen hoito Tarpeenmukainen hoito TaHo ry kuukausityöpaja 18.6.2018 Anna-Kaisa Turpeinen Psykologi, psykoterapeutti Mielipalvelut Oy Tarpeenmukainen hoito Tarve Hoito Tarpeenmukaisuus hoidossa Suomalainen Tarpeenmukaisen

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy Eväitä yhteistoimintaan Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy 3.10.2008 Modernistinen haave Arvovapaa, objektiivinen tieto - luonnonlaki Tarkkailla,tutkia ja löytää syy-seuraussuhteet

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä?

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 17.11.2008 Merja Syrjämäki psykiatrian erikoislääkäri TAYS Pitkäniemi APS5 Kaksoisdiagnoosin ulottuvuudet Lievä psyykkinen

Lisätiedot

Aivosairaudet kalleimmat kansantautimme

Aivosairaudet kalleimmat kansantautimme Aivosairaudet kalleimmat kansantautimme Jyrki Korkeila Psykiatrian professori Turun Yliopisto Puheenjohtaja Suomen Aivot ry. http://www.suomenaivot.fi/ 1 Suomen Aivot ry. Finska Hjärnan rf, Finnish Brain

Lisätiedot

Psyykkisten rakenteiden kehitys

Psyykkisten rakenteiden kehitys Psyykkisten rakenteiden kehitys Bio-psykososiaalinen näkemys: Ihmisen psyykkinen kasvu ja kehitys riippuu bioloogisista, psykoloogisista ja sosiaalisista tekijöistä Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta

Lisätiedot

Suunnitteluistunto Koonti Heikki Karjalaisen ja Mika Niemelän esityksistä

Suunnitteluistunto Koonti Heikki Karjalaisen ja Mika Niemelän esityksistä Suunnitteluistunto Koonti Heikki Karjalaisen ja Mika Niemelän esityksistä Tavoitteita: Palaute lapsen tapaamisesta ja toiminnan tasosta Lisätä vanhempien ymmärrystä omasta sairaudesta ja yhdistää se perheen

Lisätiedot

Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011

Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011 Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011 1 Terveydenhuolto: rikkinäinen järjestelmä Potilas on usein sivuroolissa, palveluiden saatavuudessa on ongelmia

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Omaishoitajan voimavarat. Alustus Vantaalla 3.4.2014 Esa Nordling PsT Kehittämispäällikkö

Omaishoitajan voimavarat. Alustus Vantaalla 3.4.2014 Esa Nordling PsT Kehittämispäällikkö Omaishoitajan voimavarat Alustus Vantaalla 3.4.2014 Esa Nordling PsT Kehittämispäällikkö 1 Omaishoitajan karikot * Byrokratia * Velvoittava sitoutuminen * Avun vastaanottamisen vaikeus * Ammattilaisten

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöiden näyttöön perustuva ennaltaehkäisy läpi elämänkaaren

Mielenterveyden häiriöiden näyttöön perustuva ennaltaehkäisy läpi elämänkaaren Mielenterveyden häiriöiden näyttöön perustuva ennaltaehkäisy läpi elämänkaaren Marjut Vastamäki Hankekoordinaattori VALO2 preventiohanke Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri 7.11.2012 LAHTI SISÄLTÖ

Lisätiedot

Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö

Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia Google Scholars löysi hakulauseella how to deal with ADHD child in exercise miljoonia osumia. Yleisiä

Lisätiedot

Kerronpa tuoreen esimerkin

Kerronpa tuoreen esimerkin Mielenterveyskuntoutuja työnantajan kannalta työmielihanke Inkeri Mikkola Kerronpa tuoreen esimerkin 1 TYÖNANTAJAN NÄKÖKULMA kustannuspaineet yhteistyökyky pysyvyys työyhteisön asenteet TYÖNANTAJAN TOIVE

Lisätiedot

Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014

Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014 Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014 Eija Stengård, johtava psykologi Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tampereen kaupunki Omaisten

Lisätiedot

Psykiatrinen hoitotahtoni

Psykiatrinen hoitotahtoni Huhtalantie 53 Puhelin vaihde 06 415 4111 Sähköposti: 60220 Seinäjoki Faksi 06 415 4351 etunimi.sukunimi@epshp.fi 2 (6) Nimi Henkilötunnus Olen laatinut tämän psykiatrisen hoitotahdon siltä varalta, että

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä

Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä AMMATTILAISOHJE 1 (6) Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä Satakunnan sairaanhoitopiirissä on otettu käyttöön psykiatrinen hoitotoive-lomake. Ensimmäisessä vaiheessa

Lisätiedot

Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä?

Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä? Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä? Professori Jouko Miettunen Elinikäisen

Lisätiedot

Ryhmäpsykoedukaation vaikuttavuus skitsofrenian hoidossa. PsM, tutkija Kati Aho-Mustonen Psykologian oppiaine Joensuun yliopisto 2009

Ryhmäpsykoedukaation vaikuttavuus skitsofrenian hoidossa. PsM, tutkija Kati Aho-Mustonen Psykologian oppiaine Joensuun yliopisto 2009 Ryhmäpsykoedukaation vaikuttavuus skitsofrenian hoidossa PsM, tutkija Kati Aho-Mustonen Psykologian oppiaine Joensuun yliopisto 2009 Skitsofrenian käypä hoito 1.1.2008 Suomen Psykiatriyhdistus Psykoedukaatio

Lisätiedot

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana

Mielenterveys voimavarana Mielenterveys voimavarana Mielenterveydestä on esitetty aikojen kuluessa useita erilaisia näkemyksiä. Moderni määritelmä mielenterveydestä on terveyslähtöinen eli salutogeeninen. Mielenterveys nähdään

Lisätiedot

OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY

OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY OMAISET MIELENTERVEYSTYÖN TUKENA TAMPERE RY Vertaistuki omaisryhmissä tutkimusprojekti www.omaiset-tampere.fi/vertaistuki Miia Männikkö p.040/722 4292 miia.mannikko@omaiset-tampere.fi VERTAISTUKI - tutkittua

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen - Toimiva lapsi&perhe menetelmäkoulutus syksy 06 kevät 07 Beardsleen perheinterventio, lapset

Lisätiedot

Nuorten syöpäpotilaiden elämänlaadun ja selviytymisen seuranta mobiilisovelluksella

Nuorten syöpäpotilaiden elämänlaadun ja selviytymisen seuranta mobiilisovelluksella Nuorten syöpäpotilaiden elämänlaadun ja selviytymisen seuranta mobiilisovelluksella Miia Ojala Sairaanhoitaja YAMK Lasten ja nuorten veri- ja syöpäsairauksien hoito Lapsena tai nuorena syövän sairastaneiden

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen

Lisätiedot

SKITSOFRENIA. Psykoterapeuttisten menetelmien asema skitsofrenian hoidossa. Teija Honkonen

SKITSOFRENIA. Psykoterapeuttisten menetelmien asema skitsofrenian hoidossa. Teija Honkonen SKITSOFRENIA Psykoterapeuttisten menetelmien asema skitsofrenian hoidossa Teija Honkonen Aina 1980-luvulle saakka oli vain vähän tutkimuksellista näyttöä siitä, että psykososiaalisista hoitomuodoista olisi

Lisätiedot

Lanu-koulutus 5.9, 11.9,

Lanu-koulutus 5.9, 11.9, Lanu-koulutus 5.9, 11.9, 20.9.2018 EPSHP:N NUORISOPSYKIATRIAN POLIKLINIKAN PERHETYÖ TARJA ROSSI, PSYK.SH/PARI- JA PERHEPSYKOTERAPEUTTI Nuoren arviointijaksoon liittyvä perhetyö Sinkkosen ja Kallandin (

Lisätiedot

Miten mielenterveyttä vahvistetaan?

Miten mielenterveyttä vahvistetaan? Miten mielenterveyttä vahvistetaan? Psyykkisestä, sosiaalisesta ja fyysisestä kunnosta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Arjen rytmitys. Kuormitus ei ohita voimavaroja. Rasitus vs. lepo. Monipuolinen ravinto

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI RIIPPUVUUDESTA TOIPUMISEN VAIHEET 1. ESIHARKINTA -> ONGELMAN KIELTÄMINEN,

Lisätiedot

Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita

Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita Sisällys I 1 PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ 10 Psykologia tutkii ihmisen toimintaa 12 Mielen tapahtumat ja käyttäytyminen muodostavat ihmisen toiminnan Psykologian suuntaukset lähestyvät ihmistä

Lisätiedot

Psykoedukaatio psykoosien hoidossa ja kuntoutuksessa

Psykoedukaatio psykoosien hoidossa ja kuntoutuksessa Tuula Kieseppä ja Jorma Oksanen KATSAUS Psykoedukaatio psykoosien hoidossa ja kuntoutuksessa Psykoedukaatio on yksi vaikuttavimmiksi osoitetuista psykoosien psykososiaalisista hoitomuodoista, erityisesti

Lisätiedot

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue 1 Alkavat yleensä nuoruusiässä Suurin osa sairastuu ennen 25v ikää Laihuushäiriö on kolmanneksi yleisin

Lisätiedot

Taide on tavallista. Taideterapia kuntoutumisen tukena. Mitä taideterapia on? Sopisiko se minulle?

Taide on tavallista. Taideterapia kuntoutumisen tukena. Mitä taideterapia on? Sopisiko se minulle? Taide on tavallista Taideterapia kuntoutumisen tukena Mitä taideterapia on? Sopisiko se minulle? Tutkimme kuvissamme iloa, tuskaa, kaihoa, häpeää, surua. Nyt katson taidetta ja elämää eri muodoissa uusin

Lisätiedot

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Jyrki Tuulari 8.2.2012 psykologi Välittäjä 2013/Pohjanmaa-hanke Itsemurhayritys Itsemurhayritykseen päätyy jossakin elämänvaiheessa ainakin 3-5 % väestöstä Riski on

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ

VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ VALTAKUNNALLINEN DIABETESPÄIVÄ 8.11.2018 KUINKA KÄYTÄN MOHA:A ELI MOTIVOIVAA HAASTATTELUA TYÖKALUNA MURROSIKÄISEN DIABEETIKON HOIDOSSA MARI PULKKINEN, LT, LASTENENDOKRINOLOGI, HUS, LASTEN JA NUORTEN SAIRAUDET

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Erityisopettaja Anne Kuusisto Neuvokas perhe Syömisen ja liikkumisen tavat lapsiperheen arjessa Tämän hetken lapset kuulevat paljon ruoka- ja liikkumiskeskustelua

Lisätiedot

Näkökulmia surun kohtaamiseen

Näkökulmia surun kohtaamiseen Näkökulmia surun kohtaamiseen 1 Psyykkisen kriisin kuvaus läheisen ihmisen kuoleman jälkeen (esim. Cullberg 1973) shokkivaihe (muutamasta sekunnista muutamaan päivään) reaktiovaihe (muutama kuukausi) korjaamisvaihe

Lisätiedot

PERHEPOHJAISEN HOIDON PERIAATTEET JA TOTEUTUS

PERHEPOHJAISEN HOIDON PERIAATTEET JA TOTEUTUS PERHEPOHJAISEN HOIDON PERIAATTEET JA TOTEUTUS JAANA SUOKAS LT, DOSENTTI, PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI PSYKOTERAPEUTTI, NUORISOLÄÄKETIETEEN ERITYISPÄTEVYYS OYL, HUS/HYKS SYÖMISHÄIRIÖYKSIKKÖ 1.4.2019 PERHEPOHJAISEN

Lisätiedot

Esityksen sisältö. (c) Professori Solja Niemelä OY, LSHP solja.niemela@lshp.fi. KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito

Esityksen sisältö. (c) Professori Solja Niemelä OY, LSHP solja.niemela@lshp.fi. KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito Tervey&ä Lapista 2015 Solja Niemelä Psykiatrian professori, ylilääkäri Oulun yliopisto Lapin sairaanhoitopiiri Kaksoisdiagnoosi? Määritelmä Esiintyvyys Kliininen

Lisätiedot

Haasteita ja mahdollisuuksia

Haasteita ja mahdollisuuksia Haasteita ja mahdollisuuksia Klaus Lehtinen Psykiatrian toimialuejohtaja TAYS 10.3.2010 1 Muut Liikuntaelins. Vammat Hengitys Neurologia Psykiatria Syöpä Sydän ja veris. Psykoosit Vaikeat persoonallisuushäiriöt

Lisätiedot

Perheet, joissa vanhemmalla on tuen tarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä

Perheet, joissa vanhemmalla on tuen tarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Perheet, joissa vanhemmalla on tuen tarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Mitä tiedämme perheistä Perheistä ei ole olemassa paljon tietoa. Perheiden lukumäärää Suomessa ei tiedetä. Ruotsissa

Lisätiedot

Toipumisorientaatio Anna Anttinen, Heini Laukkanen & Suvi Nousiainen

Toipumisorientaatio Anna Anttinen, Heini Laukkanen & Suvi Nousiainen Toipumisorientaatio www.muotiala.fi Määritelmä Toipumisorientaation tavoitteena on tukea ihmistä rakentamaan ja ylläpitämään merkityksellistä ja tyydyttävää elämää ja identiteettiä huolimatta siitä onko

Lisätiedot

KYSELY MUISTIHÄIRIÖPOTILAAN LÄHEISELLE

KYSELY MUISTIHÄIRIÖPOTILAAN LÄHEISELLE KYSELY MUISTIHÄIRIÖPOTILAAN LÄHEISELLE Suomen Alzheimer-tutkimusseura ja muistitutkimusyksiköiden asiantuntijaryhmä Kustantaja: Novartis Oy otilaan ja omaisen huolellinen haastattelu on tärkeä osa muistihäiriöpotilaan

Lisätiedot

* com/watch?v=lykwyqc MsEw

*  com/watch?v=lykwyqc MsEw 30.1.2018 Erikoislääkäri Mia Jussila Sairaanhoitaja Tiina Lappalainen Kota, lastenpsykiatrian poliklinikan koti- ja akuuttihoitotyöryhmä esittely Mitä etua kotona ja verkoston kanssa työskentelystä? Keinoja

Lisätiedot

Muistisairaana kotona kauemmin

Muistisairaana kotona kauemmin Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.

Lisätiedot

Skitsofrenian Käypä hoitosuositus

Skitsofrenian Käypä hoitosuositus Skitsofrenian Käypä hoitosuositus Kristian Wahlbeck Tutkimusprofessori, Stakes Professori, Helsingin yliopisto 8.5.2007 Suomen Psykiatriyhdistyksen asettama työryhmä Raimo Salokangas, pj, TY Tuula Arvonen,

Lisätiedot

Voiko skitsofreniaan sairastumista ennustaa? Jaana Suvisaari

Voiko skitsofreniaan sairastumista ennustaa? Jaana Suvisaari Katsaus Voiko skitsofreniaan sairastumista ennustaa? Jaana Suvisaari Skitsofreniaan liittyy jo sikiökaudella alkava aivojen kehityksen häiriö, joka etenee lapsuus- ja nuoruusiässä. Potilaiden lapsuus-

Lisätiedot

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA Nuoren itsetuhoisuusomaisen kokemuksia Pirkko Haikola Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry Kokemusasiantuntijuus Omaisena vuodesta 1998. Kaksi lasta sairastunut psyykkisesti

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ JA ASIAKASLÄHTÖISYYDELLÄ PAREMPIA PALVELUJA

YHTEISTYÖLLÄ JA ASIAKASLÄHTÖISYYDELLÄ PAREMPIA PALVELUJA YHTEISTYÖLLÄ JA ASIAKASLÄHTÖISYYDELLÄ PAREMPIA PALVELUJA LAURI KUOSMANEN, DOSENTTI, YHTEISTYÖKOORDINAATTORI HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI, HYKS PSYKIATRIA JA VANTAAN KAUPUNKI KIITOS! TILANNE

Lisätiedot

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys

Lisätiedot

Mikä kuntouttaa? Aku Kopakkala, kuntoutusjohtaja, Mehiläinen

Mikä kuntouttaa? Aku Kopakkala, kuntoutusjohtaja, Mehiläinen Mikä kuntouttaa? Aku Kopakkala, kuntoutusjohtaja, Mehiläinen Mielenterveys: Kyky elää mielekästä elämää ja toimia luovana ja tuottavana yhteisön jäsenenä (Sohlman 2004). Rakastaa ja tehdä työtä (Freud).

Lisätiedot

Hoitosuunnitelma työvälineenä moniammatillisessa yhteistyössä. Syömishäiriöpäivät 2015

Hoitosuunnitelma työvälineenä moniammatillisessa yhteistyössä. Syömishäiriöpäivät 2015 Hoitosuunnitelma työvälineenä moniammatillisessa yhteistyössä Syömishäiriöpäivät 2015 Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka Perustietoa Syömishäiriöklinikasta

Lisätiedot

Kysy, kuuntele, kannusta puhetta päihteidenkäytöstä. Antti Hytti, aikuistyön päällikkö EHYT ry

Kysy, kuuntele, kannusta puhetta päihteidenkäytöstä. Antti Hytti, aikuistyön päällikkö EHYT ry Kysy, kuuntele, kannusta puhetta päihteidenkäytöstä Antti Hytti, aikuistyön päällikkö EHYT ry PYSÄHDY Kysy Kuuntele Kannusta Milloin ottaa puheeksi? Kun itsellä herää huoli Kun alkoholista aiheutuu terveydellistä,

Lisätiedot

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Tutkija, Oulun yliopisto, PPSHP Psykoterapiakouluttaja,

Lisätiedot

Heräteinfo henkiseen tukeen

Heräteinfo henkiseen tukeen Heräteinfo henkiseen tukeen Henkisen ensiavun perusteita Kotimaan valmius Heräteinfo henkiseen tukeen Tavoitteena on antaa perustietoa tekijöistä, jotka aiheuttavat stressiä onnettomuus- ja erityistilanteissa.

Lisätiedot

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihderiippuvuuden synty Psyykkinen riippuvuus johtaa siihen ettei nuori koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Sosiaalinen

Lisätiedot

Riippuvuudesta ja sen hoidosta. Psykiatrisen hoitotyön opintopäivät Tampere Merja Syrjämäki

Riippuvuudesta ja sen hoidosta. Psykiatrisen hoitotyön opintopäivät Tampere Merja Syrjämäki Riippuvuudesta ja sen hoidosta Psykiatrisen hoitotyön opintopäivät Tampere 29.3.2019 Merja Syrjämäki Yksi suurista kansansairauksista Ainakin 20% väestöstä on riippuvainen jostain päihteestä elämänsä aikana

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela

Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela -kahdenkin kohtaamisessa verkosto mukana suhteissa. perhesuhteet,muut ammattilaiset jne -monitasoiset pulmat-moniasiakkuus,monet toimijat asiakkaan ympärillä -palvelujen

Lisätiedot

2. Milloin psykiatrinen hoitotahto on pätevä? 3. Milloin psykiatrisesta hoitotahdosta voi poiketa?

2. Milloin psykiatrinen hoitotahto on pätevä? 3. Milloin psykiatrisesta hoitotahdosta voi poiketa? Psykiatrinen hoitotahto 30.8.2016 Saatteeksi Psykiatrinen hoitotahto on kehitetty vahvistamaan henkilön itsemääräämisoikeutta tilanteissa, joissa hän ei itse kykene osallistumaan hoitoaan koskevaan päätöksentekoon.

Lisätiedot

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI. Yleislääkäripäivät LL Kati Auvinen

IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI. Yleislääkäripäivät LL Kati Auvinen IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI Yleislääkäripäivät 29.11.2018 LL Kati Auvinen MIKSI LÄÄKITYKSIÄ TÄYTYY ARVIOIDA? sosteri.fi 2 TAUSTAA Väestön ikääntyminen ja palvelujen tarpeen kasvu on

Lisätiedot

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden ylläpitäminen ovat tärkeitä mm. lapsen itsetunnon, identiteetin ja kulttuurisen yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot