Kettukallion päiväkoti
|
|
- Julia Melasniemi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA Kettukallion päiväkoti Yksikön varhaiskasvatussuunnitelma ja työsuunnitelma hyväksytty: Marianna Kokko Päiväkodin johtaja Jarmo Lapinniemi Johtokunnan varapuheenjohtaja Yksikön varhaiskasvatussuunnitelman ja työsuunnitelman toteutuksen arviointi: Marianna Kokko Päiväkodin johtaja Johtokunnan puheenjohtaja
2 2 (14) OSA A: KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Päiväkodin esittely Kettukallion päiväkoti sijaitsee Janakkalan Tervakoskella kolmessa eri osoitteessa - Kettukalliontie 2 A:ssa koulun kanssa yhtenäisessä rakennuksessa toimii kolme lapsiryhmää, Porttilantie 6:ssa kolme lapsiryhmää sekä Savilahdentie 2:ssa yksi lapsiryhmä. Tervakosken ympäristö luo päiväkodin lapsille ja aikuisille hyvät mahdollisuudet monipuoliseen liikkumiseen, retkeilyyn sekä luonnon havainnoimiseen. Päiväkodissa toteutetaan lapsilähtöistä varhaiskasvatusta huomioiden lapsiryhmän tarpeet sekä monimuotoinen kasvatuskumppanuus vanhempien ja huoltajien kanssa. Kettukallion päiväkoti on avoinna maanantaista perjantaihin klo
3 3 (14) Yhteiset arvot ja ohjaavat toiminta-ajatukset Janakkalan kunnan varhaiskasvatuksen yhteiset arvot ovat yksilöllisyys, kunnioitus ja turvallisuus. Kettukallion päiväkodissa arvot ohjaavat keskeisimpiä yhdessä sovittuja toiminta-ajatuksia, jotka ovat seuraavat: 1. Varhaiskasvatusta toteutetaan Kettukallion päiväkodissa laadukkaasti Vanhempien kanssa yhteistyössä suunnitellaan ja toteutetaan lapsen tarpeiden mukaista varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatuksen suunnittelussa keskeistä on jatkuva lapsi- ja ryhmäkohtainen havainnointi sekä arviointi. Kasvattajien tiimityöskentely on toimivaa ja yhdenmukaista lapsiryhmän tarpeiden mukaisesti. Toiminnassa hyödynnetään oppimis- ja toimintaympäristöä, pienryhmätoiminnan mallia sekä kasvattajien osaamista. 2. Kasvattajan tärkein rooli on olla lapsen oppimisen ja kasvun tukijana Kasvattajan roolissa aito läsnäolo ja sitoutuminen lapsen oppimisen ja kasvun tukemiseen ovat erityisen tärkeitä. Kasvattaja toimii innostajana ja mahdollisuuksien antajana lapsen kiinnostuksen kohteet huomioiden. Kasvattajan sensitiivisyys, positiivisuus ja ammatillisuus luovat lapselle turvallisen kasvuympäristön. 3. Kettukallion päiväkodissa toteutettavaa varhaiskasvatusta ohjaavat lapsen oma osallisuus ja vaikuttamisen mahdollisuudet Toiminnassa painottuu lasten mahdollisuus toimia itselleen mielekkäällä tavalla. Lapsella on mahdollisuus valita ja lapsen valintaa kunnioitetaan. Lapsen mielipidettä arvostetaan. Eri-ikäisten lasten osallisuutta varhaiskasvatuksessa vahvistetaan erilaisilla menetelmillä
4 4 (14) Kasvatuskumppanuus o Vanhempien, huoltajien ja päiväkodin kasvattajien avoimella, kunnioittavalla sekä keskinäiseen luottamukseen perustuvalla vuoropuhelulla mahdollistuu varhaiskasvatuksen toteuttaminen lapsen parhaaksi. o Kasvatuskumppanuus alkaa palveluohjauksella perheen tarpeiden mukaisen varhaiskasvatuspalvelumuodon löytämiseksi jatkuen tutustumisella lapsen aloittaessa päivähoidon ja syventyen vanhempien ja henkilöstön kohtaamisissa. Kasvatuskumppanuudessa tärkeää on kuulluksi tulemisen kokemus ja yhteisen ymmärryksen saavuttaminen lasta koskevissa asioissa. o Työyhteisön jäsenten välinen kasvatuskumppanuus toimii ammatillisena tukena työyhteisössä. Arjen kasvatuskumppanuus toteutuu tiimien välisenä yhteistyönä. Kasvatuskumppanuutta toteutetaan lisäksi työyhteisön sisällä säännöllisten tiimipalaverien ja koko talon palaverien avulla sekä henkilöstölle järjestettävien koulutusten ja iltapalaverien yhteydessä Kieli ja kommunikaatio Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta kielen merkitys on keskeinen. Aikuisen ja lapsen sekä lasten keskinäinen vuorovaikutus ja vuorovaikutussuhteet ovat varhaiskasvatuksen ydintä päiväkodissamme. Kettukallion päiväkodissa lapsen kielen ja kommunikaation kehittymistä tuemme arjessa mm. perushoitotilanteissa vastavuoroisella keskustelulla lapsen kanssa aikuisen mallin merkityksen hyödyntämisellä positiivisen ja kannustavan ilmapiirin luomisella erilaisia menetelmiä käyttäen (kuvat, viittomat, lorut, laulut, musiikki, runot, sadut, sadutus, pelit, kirjat, lasten itse tuottama materiaali, kehosoittimet, esiopetustehtävät, havainnointia hyödyntäen) monipuolisia draamakasvatuksen menetelmiä käyttäen (mm. lasten omat esitykset, pöytä- ja nukketeatteri, teatteri- ja musiikkiesitykset) leikin merkityksen huomioimisella tarvittaessa varhaisella tuella sekä yhteistyöllä muiden ammattilaisten kanssa
5 5 (14) LAPSELLE OMINAISET TAVAT TOIMIA Leikkiminen Kettukallion päiväkodissa o leikkimiselle annetaan aikaa ja tilaa leikkiä lapselle ominaisena tapana toimia arvostetaan ja kunnioitetaan. o kasvattaja mahdollistaa leikin monipuolisuuden sekä erilaisten välineiden hyödyntämisen. o leikkiin sitoutuminen on tärkeä tavoite sekä yksittäiselle lapselle että lapsiryhmälle. o kasvattaja ohjaa leikkiä ja rikastuttaa sitä aktiivisen havainnoinnin perusteella. o leikkivälineitä kierrätetään ja niitä opitaan kunnioittamaan. Leikin ja liikkumisen ympäristönä hyödymme lähiliikuntapaikkoja (metsät, puistot, urheilukenttä, jalkapallo- ja luistelukentät, uimahalli, oma sali). Liikkuminen Kettukallion päiväkodissa o toteutamme Janakkalan varhaiskasvatuksen liikuntasuunnitelmaa. o lapselle mahdollistetaan päivän aikana riittävä määrä mielekästä ja monipuolista liikkumista sisä- ja ulkotiloissa. o o o lapselle tarjotaan mahdollisuus tutustua erilaisiin liikkumisen tapoihin. liikkumisen ensisijainen tarkoitus on antaa lapselle iloa ja positiivisia kokemuksia. harjoitellaan samalla toisten huomioimista sekä ryhmässä työskentelytaitoja.
6 6 (14) Tutkiminen Kettukallion päiväkodissa o lasten omat kiinnostuksen kohteet ovat tutkimisen ja kokeilemisen lähtökohtia. o hyödynnämme lähiympäristöä sekä luontoa tutkimisen kohteena. o hyödynnämme erilaisia välineitä sekä tiedonhankintamenetelmiä. o on tavoitteena lapsen aktiivinen kokeilemalla oppiminen kaikkia aisteja hyödyntäen. Taiteellinen kokeminen ja ilmaisu Kettukallion päiväkodissa o lapsilla on mahdollisuus monenlaisin menetelmin toteuttaa itseään ja luoda mielikuvitusmaailmaansa. o arjessa ovat mukana mm. laulaminen, musiikki, piirtäminen, esiintyminen, erilaiset teatterin menetelmät, musiikkiliikunta, tanssi, aikuisten esitykset, musiikkimaalaus, elokuvat, taidetapahtumat, vierailevat esiintyjät, taidenäyttelyt, erilaiset kuvataidetekniikat, käsityöt, askartelu, värikylpy, sadutus, eläytyvä lukeminen, lorut, hassuttelu, ympäristön rakentaminen.
7 7 (14) SISÄLLÖLLISET ORIENTAATIOT Sisällölliset orientaatiot toimivat kasvattajien työvälineinä laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamiseksi. Kettukallion päiväkodissa sisällölliset orientaatiot ovat arjessa mukana seuraavasti: Luonnontieteellinen orientaatio Retket lähiympäristöön eri vuodenaikoina Luonnon ja ympäristön kunnioittaminen (mm. roskien kerääminen, materiaalien hyödyntäminen, kierrätys) Arjen menetelmien kautta (mm. tehtävät, laulut, lorut, säätila, vuodenaika, havainnot) Lapsen kokemien elämyksien avulla (mm. aistien kautta kokeminen, kiinnostuksen herättäminen ja tukeminen) Matemaattinen orientaatio Herätetään lasten kiinnostus matemaattiseen ajatteluun erilaisten leikkien, lorujen, pelien, laulujen ja liikunnan avulla Tiedostetaan matematiikan olevan jatkuvasti mukana kaikissa arkipäivän tilanteissa Lapsen matemaattisen ajattelun herättää saatavilla oleva materiaali lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden Aikuinen on aktiivinen tartutaan lapsilta tuleviin ideoihin Esteettinen orientaatio Päiväkodin oppimisympäristö on lasten näköinen Päiväkodin materiaalit, lelut ym. ovat lasta houkuttelevasti esillä ja helposti saatavilla Lapsille tarjotaan taide- ja musiikkielämyksiä kaikkia aisteja hyödyntäen Elämyksellisyys on osa päiväkodin pedagogiikka (mm. ruoan ja leivonnan avulla toteutettuna) Lähiympäristön esteettisyys huomioidaan
8 8 (14) Historiallis-yhteiskunnallinen orientaatio Tutustumme lähiympäristöön ja omaan kotiseutuun mm. retkiä tekemällä Huomioimme juhlapäivien vietossa perinteitä Perinneleikit ja laulut ovat osa toimintaamme Tutustumme käsitteisiin: minä perhe - suku, kylä kunta maa Tavoitteena on luoda lapselle tietoisuus menneisyydestä, tästä hetkestä ja tulevaisuudesta Eettinen orientaatio - Työtämme ohjaavat hyvät tavat aikuisten ja lasten kanssa - Päiväkodin arjessa toisten ihmisten ja luonnon kunnioittaminen ja arvostaminen ovat keskeisiä asioita - Tavoitteena on vahvistaa lapsen kykyä erottaa oikea ja väärä - Päiväkoti ympäristönä on turvallinen, ilmapiiri on sekä lapsille että aikuisille miellyttävä Uskonnollis- katsomuksellinen orientaatio Kunnioitamme perheiden näkemystä ja mielipidettä Lasten huoltajien kanssa sovitaan yhdessä päiväkodissa toteutuvista vakaumukseen liittyvistä asioista Juhlapyhät huomioidaan päiväkodissa mm. musiikissa ja askarteluissa Seurakunnan kanssa yhteistyössä toteutetaan hartaushetkiä sekä kirkkokäyntejä Lasten kanssa keskustellaan arvostavasti erilaisista näkemyksistä Päiväkodin arjessa muistamme rauhoittumisen, rentoutumisen sekä keskittymisen myös omiin ajatuksiin
9 9 (14) Oppimis- ja toimintaympäristö Kettukallion päiväkodin lapsiryhmät toimivat kolmessa eri osoitteessa. Oppimis- ja toimintaympäristöt eroavat toisistaan, mutta lapsen kohtaaminen ja tunne turvallisuudesta ovat jokaisen ryhmän lähtökohtana oppimis- ja toimintaympäristön luomisessa. Kettukalliontie 2 A Kettukalliontiellä toimii kolme 1 6 vuotiaiden lasten ryhmää. Oppimisympäristössä lapsen turvallisuus rakentuu tiimin aikuisten keskinäisestä vuorovaikutuksesta, yhtenäisistä tavoitteista ja sitoutumisesta yhteisiin toimintatapoihin. Tunteiden ilmaiseminen sallitaan ja aikuinen on apuna tunteiden säätelyssä. Ilmapiiri on hyväksyvä, kannustava ja ohjaava. Pienryhmätoiminnan kautta edesautetaan sosiaalisten taitojen kehittymistä. Vapaalle leikille annetaan joka päivä mahdollisuus. Koulun alkuopetuksen ja esiopetusryhmän yhteistyö tukee esioppilaiden sosiaalisia valmiuksia. Lähiluontoa ja liikuntapaikkoja sekä omaa jumppasalia hyödynnetään ahkerasti. Porttilantie 6 Porttilantiellä toimii kolme 1 6 vuotiaiden lasten ryhmää. Piha-alue on monipuolinen ja turvallinen, jossa leikkitelineiden lisäksi metsäympäristö kannustaa lapsia tutkimaan, liikkumaan ja leikkimään. Lisäksi hyödynnetään lähiympäristön metsää ja puistoja. Sisätiloissa ryhmätilojen huoneet mahdollistavat pienryhmätoiminnan ja leikkien jakamisen eri tiloihin. Välineet ovat lasten esillä ja lasten hyvin saatavilla. Ikkunoista luonto ikään kuin tulee sisälle luonnon moninaisuuden seuraaminen ja vuodenaikojen vaihtelu ovat jatkuvasti osa arkea. Savilahdentie 2 Lumikellojen pienennetty ryhmä toimii erillisenä 3 6 vuotiaiden lasten ryhmänä Tammirannan luonnonläheisellä asuinalueella. Virikkeellinen ja maastoltaan vaihteleva piha houkuttelee lapsia liikkumiseen ja leikkiin. Kodinomaisessa ympäristössä tarjotaan kuntouttavaa varhaiskasvatusta. Tilat mahdollistavat monipuolisen leikin sekä kuntouttavan pienryhmätoiminnan. Kuvitettu oppimisympäristö sekä saatavilla olevat välineet sekä materiaalit edesauttavat omalta osaltaan lasten omaehtoista toimintaa
10 (14) 10 OSA B: TYÖSUUNNITELMA VARHAISKASVATUSYKSIKKÖ: Kettukallion päiväkoti Osoite: Kettukalliontie 2 A, Tervakoski Puhelin: Sähköpostiosoite: marianna.kokko@janakkala.fi Ryhmät ja henkilökunta Päiväkodin johtaja Marianna Kokko Kettukalliontie 2A:n ryhmät Ketunleivät (6-vuotiaat, esiopetus) Sirpa Tervo, lastentarhanopettaja / Raija-Liisa Ahola, lastentarhanopettaja Tarja Tunturi, lastentarhanopettaja Terhi Aro - Koivisto, lasten päivähoitaja Mia Rikkonen, vek - päivähoitaja Pihlajanmarjat (3 5 vuotiaat) Eveliina Seppänen, lastentarhanopettaja Tuija Ihamäki, lasten päivähoitaja Essi Joensuu, lasten päivähoitaja Kissankäpälät (1 4-vuotiaat) Riikka Sammal Mäkinen, lastentarhanopettaja Hanna Linnanmäki, lasten päivähoitaja Heli Ponto, lasten päivähoitaja Savilahdentie 2:n ryhmä Lumikellot (3 6 vuotiaat, esiopetus) Anna Leino, lastentarhanopettaja Niina Auraste, lasten päivähoitaja Sanna Siltola, lasten päivähoitaja Marjo Kankainen, vek - päivähoitaja
11 (14) 11 Porttilantie 6:n ryhmät Tammenterhot (6 - vuotiaat, esiopetus) Anette Rantala, lastentarhanopettaja Tuula Kivistö, lastentarhanopettaja Tuula Siivo, lasten päivähoitaja Tuomentertut (3 5 vuotiaat) Leena Mäntylä, lastentarhanopettaja Hilkka Jalokinos, lasten päivähoitaja Heidi Heiska, lasten päivähoitaja Pajunkissat (1 4 vuotiaat) Hanna Vähäkangas, lastentarhanopettaja Katja Kilpinen, lasten päivähoitaja Tiina Kuossari, lasten päivähoitaja Tervakosken alueen kiertävä varahenkilö Anna-Mari Kontkanen Johtokunta vuosina Riikka Oinonen, puheenjohtaja Jarmo Lapinniemi, varapuheenjohtaja Harri Allén Katja Ukkonen Kari Utriainen Raija-Liisa Ahola (henkilökunta) Heli Ponto (henkilökunta) Marjo Torkkel, lautakunnan edustaja Päiväkodin johtaja Marianna Kokko, esittelijä Kristiina Pirttimäki, varajäsen Jere Lindroos, varajäsen Matti Parviainen, varajäsen Heidi Laakso, varajäsen Niko-Veikko Leppänen Anette Rantala, henk. varajäsen Essi Joensuu, henk. varajäsen
12 (14) 12 Toimintavuoden tavoitteet ja teemat Toimintavuoden tavoitteiksi ja teemoiksi nimetään ilmaisun monet muodot, huoltajien osallisuuden lisääminen sekä lapsen osallisuus päiväkodin arjessa. Ilmaisun monet muodot Kettukallion päiväkodissa toimintavuoden teemana on ilmaisun monet muodot. Lapset saavat kokeilla ja harjoitella monipuolisesti musiikillisen, kuvataiteellisen, kädentaidollisen sekä suullisen ja kehollisen ilmaisun perustaitoja. Lapsille annetaan mahdollisuus mielikuvitusmaailman kokemiseen taidekasvatuksen ja elämysten avulla. Lapset saavat toteuttaa lastenkulttuuria ja nauttia sekä sen tuottamisesta että mahdollisesta lopputuloksesta. Ilmaisun menetelminä hyödynnetään päiväkodin johtokunnan esityksen mukaisesti tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksia. Lisäksi lasten kanssa hyödynnetään muita mahdollisia kulttuurikokemuksia Tervakosken ympäristössä. Vanhempien / huoltajien osallisuuden lisääminen varhaiskasvatuksen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa Toimintavuoden aikana tavoitteena on lisätä vanhempien osallisuutta. Päiväkodin johtokunnan linjauksen mukaisesti osallisuutta lisätään ryhmäkohtaisten vanhempain- tai te tojen avulla. Varhaiskasvatuksen toteuttamisessa huomioidaan entistä vahvemmin vanhempien osallisuus päiväkodin arjen toiminnassa ja erilaisten tapahtumien ja toiminnan toteuttamisessa. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmakeskusteluissa (vasukeskustelu) käydään varhaiskasvatuksen arviointi osana keskustelua. Lapsen osallisuus päiväkodin arjessa Jokaisella lapsella on oikeus tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi omana itsenään (Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 luonnos). Toimintavuoden aikana Kettukallion päiväkodissa tuetaan lasten kehittyviä osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja osana varhaiskasvatusta. Jokaisella lapsella on mahdollisuus suunnitella, toteuttaa ja arvioida omaa toimintaa yhdessä muiden kanssa ja aikuisen tuella. Samalla lapset harjoittelevat vuorovaikutustaitoja ja ryhmässä toimimista. Lapsen osallisuus toteutuu pienryhmäpedagogiikkaa hyödyntämällä. Pienryhmätoiminta mahdollistaa mm. turvallisen ja yksilöllisen ilmapiirin, lasten mielipiteiden ja ajatusten kuulemisen, lasten havainnoimisen sekä lasten kanssa yhdessä toteutettavan suunnittelun. Kettukallion päiväkodissa jatketaan toimintavuoden aikana käynnistettyä pienryhmätoimintaa jokaisessa ryhmässä edelleen kehittäen sitä lapsiryhmän tarpeet huomioiden ja lapsen osallisuutta vahvistaen.
13 (14) 13 Toimintavuoden tapahtumat, retket ja juhlat Syksy 2016 Ryhmäkohtaiset vanhempain- / suunnitteluillat MLL:n mediakasvatus-te ta huoltajille ja päiväkodin henkilökunnalle Joulujuhla tai tapahtuma Kevät 2017 Päiväkodin yhteinen talvirieha Isovanhempien päivä ryhmäkohtaisesti toteutettuna Kevätjuhla tai tapahtuma Tutustumisilta tuleville esioppilaille ja heidän perheilleen elokuussa 2017 sekä tutustumiskäynnit uusille nuorempien lasten perheille kesä - elokuussa 2017 Päiväkodin ryhmien yhteinen musiikkihetki toteutetaan kerran kuukaudessa. Lisäksi päiväkodissa toteutetaan Janakkalan seurakunnan kanssa yhteistyötä seurakunnan järjestämissä tapahtumissa. Uimahallia hyödynnetään ryhmäkohtaisesti ja turvallisuus ensisijaisesti huomioon ottaen. Kettukalliontien yksikössä on vesileikki-altaat, joita käyttävät säännöllisesti myös muiden yksiköiden ryhmät. Osallistumme toimintakauden aikana erilaisiin kulttuuritapahtumiin (elokuvat, teatteri yms.) ryhmäkohtaisten mahdollisuuksien mukaan. Jos päiväkodin toiminta-aikana järjestetään maksullista toimintaa, se on vapaaehtoista. Työyhteisön kehittäminen toimintavuoden aikana Ryhmän opetussuunnitelma Päiväkodin jokaisessa lapsiryhmässä laaditaan ryhmäkohtainen opetussuunnitelma, joka toimii henkilökunnalle pedagogisen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin työkaluna. Ryhmän opetussuunnitelmassa huomioidaan erityisesti pienryhmätoiminta varhaiskasvatuksen menetelmänä. Toimintavuoden ryhmän opetussuunnitelman osaksi lisätään Kiusaamisen ehkäiseminen liite, johon ryhmäkohtaisesti kirjataan kiusaamisen havainnointiin ja käsittelyyn liittyvät toimintatavat. Palaverikäytänteet Jokaisella tiimillä on ennalta sovittu viikoittainen ajankohta tiimipalaveria varten. Kaikkia talon tiimejä koskeva yhteinen palaveri pidetään viikoittain kyseisen palaverin teema vaihtelee ennalta sovitusti. Lisäksi lasten tarpeista nousevia monialaisia palavereita järjestetään tarvittaessa.
14 (14) 14 Täydennyskoulutukset Täydennyskoulutusvelvoite (3 päivää/vuosi) toteutetaan henkilökunnalle järjestäen koko kunnan yhteisiä koulutuksia sekä tarjoamalla yksittäisille henkilö-kunnan jäsenille mahdollisuus osallistua koulutuspäiviin tai laajempiin koulutuskokonaisuuksiin. Kehityskeskustelut Vuosittaiset kehityskeskustelut toteutetaan Kettukallion päiväkodissa talvella keväällä Henkilökohtainen kehityskeskustelu on mahdollista toteuttaa mm. kävelylenkillä. TYHY- päivä Vuosittainen TYHY- päivä vietetään toimintavuoden päätteeksi. Päivän organisoinnista Kettukallion päiväkodissa vastaa henkilökunnan jäsenistä koostuva huvitoimikunta. Päivän sisältönä ovat mm. työhyvinvointi sekä kuluneen kauden arviointi. Tiedonkulku päiväkodin ja perheen välillä Päivittäinen tiedonkulku lapsen asioissa toteutuu huoltajien ja henkilökunnan kohtaamisissa. Päivittäisissä kohtaamisissa huomioidaan huoltajien erilainen tarve päivittäiseen keskusteluun. Jokaisessa päiväkodin ryhmässä tarjotaan huoltajille mahdollisuutta ns. vasu- tai eskarivierailuun, jolla tarkoitetaan huoltajan osallistumista ryhmän toimintaan ennen lapsen henkilökohtaista vasu- tai esiopetussuunnitelmakeskustelua ennalta sovitun ajankohdan mukaisesti. Päiväkodin ja huoltajien välisenä tiedotus- ja dokumentointiväylänä toimii Tenavanetti - ohjelma. Huoltajat saavat omat henkilökohtaiset tunnukset, joilla pääsee kirjautumaan Tenavanettiin. Tenavanetin kautta toimitetaan päiväkodin tiedotteet, lapsiryhmän toimintaan liittyvät ilmoitukset ja viikko-ohjelmat sekä dokumentoidaan jokaiselle lapselle henkilökohtaista sähköistä kasvunkansiota. Toteutuneen varhaiskasvatussuunnitelman ja työsuunnitelman arviointi
KETTUKALLION PÄIVÄKOTI LIITE: VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
KETTUKALLION PÄIVÄKOTI LIITE: VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 PÄIVÄKODIN ESITTELY Kettukallion päiväkoti sijaitsee Janakkalan Tervakoskella kolmessa eri osoitteessa - Kettukalliontie 2:ssa koulun kanssa
Kettukallion päiväkoti
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 JANAKKALAN KUNTA Kettukallion päiväkoti Yksikön varhaiskasvatussuunnitelma ja työsuunnitelma 2015-2016 hyväksytty: 7.9. 2015 Leena Mäntylä Vs. päiväkodin
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA. Kettukallion päiväkoti
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA Kettukallion päiväkoti Yksikön varhaiskasvatussuunnitelma ja työsuunnitelma 2014-2015 hyväksytty:. 2014 Marianna Kokko Päiväkodin johtaja
Kettukallion päiväkoti
ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALAN KUNTA Kettukallion päiväkoti Työsuunnitelma 2016 2017 hyväksytty: 7.9.2016 Marianna Kokko Päiväkodin johtaja Jarmo Lapinniemi Johtokunnan varapuheenjohtaja
VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA. Kettukallion päiväkoti
VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2013 2014 JANAKKALAN KUNTA Kettukallion päiväkoti Työsuunnitelma hyväksytty: 5.9.2013 Marianna Kokko Päiväkodin johtaja Karoliina Häivälä Johtokunnan varapuheenjohtaja
ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA. Kettukallion päiväkoti
ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2014-2015 JANAKKALAN KUNTA Kettukallion päiväkoti Työsuunnitelma 2014 2015 hyväksytty:. 2014 Marianna Kokko Päiväkodin johtaja Jere Lindroos Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman
VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2012-2013 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI
VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2012-2013 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Työsuunnitelma hyväksytty: Leena Mäntylä Tiina Heino päiväkodinjohtaja Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman toteutuksen
RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU
RYHMÄVASU = LAPSIRYHMÄN TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016-2017 Liite 1 Toimintasuunnitelma suunnittelu pohjautuu lasten ja vanhempien osallisuuden mahdollistamiseen (aloitus- ja vasukeskustelut on käyty ennen
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin
Kettukallion päiväkoti
ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 JANAKKALAN KUNTA Kettukallion päiväkoti Työsuunnitelma 2015 2016 hyväksytty: 7.9. 2015 Leena Mäntylä Vs. päiväkodin johtaja Jarmo Lapinniemi Johtokunnan varapuheenjohtaja
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla
Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
HALLILAN PÄIVÄKOTI. Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU
HALLILAN PÄIVÄKOTI Varhaiskasvatussuunnitelma - VASU Päiväkodissamme toimii 6 ryhmää: Nuput Pallerot Tenavat Naperot Nappulat Muksut Toiminta-ajatus Meille on tärkeää, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.
Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016
1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA
PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.
Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma
Maaselän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1 Leikkiminen 2.2 Liikkuminen 2.3 Tutkiminen 2.4 Taiteellinen kokeminen, ilmaiseminen ja
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö
RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ Tilhin toiminta-ajatus 1 Kasvatuspäämäärät ja -tavoitteet 1.1. Tärkeät asiat 1.2. Hyvinvoiva lapsi 1.3. Päivähoidon
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.
PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2011
PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2011 (Suunnitelma pohjautuu Länsi-Saimaan kuntien Seudulliseen Varhaiskasvatussuunnitelmaan (SeutuVasuun) PÄIVÄKOTI TIITIÄINEN Osoite: Kanavakuja 7,
TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI
VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2012 2013 PIKKUNIITUN VUOROPÄIVÄKOTI Työsuunnitelma hyväksytty:..20 Päiväkodin johtaja Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman toteutuksen arviointi:..20
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa
Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013
Nuppusten Varhaiskasvatussuunnitelma 2012-2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. NUPPUSTEN RYHMÄKUVAILU 2. NUPPUSTEN TOIMINTA-AJATUS 3. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 4. KIELELLINEN KEHITYS JA KIELEN MERKITYS VARHAISKASVATUKSESSA
TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju
Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME
Varhaiskasvatussuunnitelma
Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla
varhaiskasvatussuunnitelma ajalle --
varhaiskasvatussuunnitelma ajalle -- Henkilöstö: Ryhmävasu on työväline, joka auttaa henkilöstöä suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan työtään varhaiskasvatuslain ja valtakunnallisen vasun sisällön
Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma
Lapsiryhmäkohtainen varhaiskasvatussuunnitelma Itsearvioinnin, ryhmätyöskentelyn ja suunnittelun tueksi Ryhmävasu tehdään kauden alussa ja sitä arvioidaan vähintään kaksi kertaa toimikauden aikana; vuoden
KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Kyöstin päiväkoti Kyöstin päiväkoti on 105-paikkainen yksikkö, joka on kahdessa eri rakennuksessa toimiva kokonaisuus. Idyllisessä Kartano-rakennuksessa
RYHMIS PEUKALOISEN VASU
RYHMIS PEUKALOISEN VASU Ryhmis Peukaloinen 01.01.2014 Karjalanharjuntie 3 R 56 50100 Mikkeli 015-177 002/ 044 794 5329 peukaloinenrpphk@mikkeli.fi Yksikön esittely Peukaloisessa hoidossa 12 lasta, joiden
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,
PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU
PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. TOIMIVA KASVATTAJAYHTEISÖ 4. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 5. OPPIMISEN ILO 6. KIELEN JA VUOROVAIKUTUKSEN
Melukylän Päiväkoti. Alatalo Välitalo Ylätalo. Varhaiskasvatussuunnitelma
Melukylän Päiväkoti Alatalo Välitalo Ylätalo Varhaiskasvatussuunnitelma Melukylän päiväkodin VASU:n sisällysluettelo: Melukylän päiväkodin talot ja ryhmät Päiväjärjestys Arvot Visiot Toiminta-ajatus Kasvatuskumppanuus
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen
KARINRAKAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
KARINRAKAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tämä päivä on lahja Tämä päivä on arvokas Tämä päivä on ainutlaatuinen tänäkin päivänä voi tapahtua ihme! Marleena Ansio Karinrakan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelman
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka
HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:
METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena
Kasvun kikatusta leikin lumoissa
Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään
KILPIÄISTEN PÄIVÄKODIN VARHAIS- KASVATUS- SUUNNITELMA
KILPIÄISTEN PÄIVÄKODIN VARHAIS- KASVATUS- SUUNNITELMA TOIMINTA-AJATUKSEMME Kilpiäisten päiväkoti tarjoaa lapsille laadukasta varhaiskasvatusta vuonna 2009 valmistuneissa tiloissa. Päiväkotimme on avara,
SISÄLLYS. 1. Toiminta-ajatus ja arvot 1.1. Perhepäivähoidon toiminta-ajatus 2 1.2. Ryhmän toiminta-ajatus ja tavoitteet 2 1.3.
SISÄLLYS 1. Toiminta-ajatus ja arvot 1.1. Perhepäivähoidon toiminta-ajatus 2 1.2. Ryhmän toiminta-ajatus ja tavoitteet 2 1.3. Ryhmän arvot 3 2. Mitä lasten hoidossa ja kasvatuksessa painotetaan? 2.1. Kodinomaisuus
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman
SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
JANAKKALAN KUNTA PERHEPÄIVÄHOITO SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SYLI, HALI, HUUMORI, RAVINTO, RAJAT JA RAKKAUS; SIINÄ TARJOOMAMME PAKKAUS SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO ARVOT KASVATUSPÄÄMÄÄRÄT
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon
SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013
SORVANKAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2012-2013 Jokaisella on oikeus tuntea itsensä toivotuksi, halutuksi ja rakastetuksi. 1 PÄIVÄKODIN KUVAUS JA OPPIMISYMPÄRISTÖ Sorvankaaren päiväkoti on
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille
KANGASALAN KUNTA Sivistyskeskus/ Varhaiskasvatus
Pikkolan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 15.9.2017 Pikkolan päiväkoti, Riihikuja 5, 36200 Kangasala Päiväkodinjohtaja Soile Kaari, 050-5975 716 Päiväkodissamme työskentelee: 6 päiväkodinopettajaa
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pph Itäkeskus-Marjaniemi-Myllypuro Toimintakausi syksy 2017-kevät 2018 https://www.instagram.com/perhepaivahoito_myllikka_itis/ Perhepäivähoito osallisuutta
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu
Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma
Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lappi TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Tarjoamme lapsille hoivaa ja huolenpitoa maanantaista sunnuntaihin 24/7 Varhaiskasvatusta toteutetaan huomioiden lapsen hoitovuorot
Hyvinvointi ja liikkuminen
Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä
PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU
PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU PROFESSORINTIEN PÄIVÄKODIN VASU SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. TOIMIVA KASVATTAJAYHTEISÖ 4. VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ 5. OPPIMISEN ILO 6. KIELEN JA VUOROVAIKUTUKSEN
Simunan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016
Simunan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 Simunan laulu Metsän suojassa Simunassa on meidän päiväkoti. Täällä on kivaa meillä, kaikilla kavereilla. Päiväkoti Simunassa kaikilla leppoista