Lohjan keskustan terveysaseman laboratorion toimitilojen tarveselvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lohjan keskustan terveysaseman laboratorion toimitilojen tarveselvitys"

Transkriptio

1 HUS-kuntayhtymä HUSLAB Perusterveydenhuollon vastuualue Länsi-Uudenmaan terveysasemalaboratoriot Lohjan keskustan terveysaseman laboratorion toimitilojen tarveselvitys Versio Riitta Pekki Teuvo Koivisto

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA HANKKEEN PERUSTELUT 1 3. TILATARPEET 1 4. HANKKEEN TEKNINEN TOTEUTUS 2 5. HANKKEEN AIKATAULU 2 6. HENKILÖSTÖ- JA TOIMINTAKULU- SEKÄ TUOTTOVAIKUTUKSET 2 7. HANKKEEN KUSTANNUSARVIO 2

3 3 (5) 1. JOHDANTO HUSLAB:lla on Lohjan kaupungin alueella kolme näytteenottopistettä; yksi Lohjan sairaalassa, yksi keskustan terveysasemalla ja yksi Pusulan terveysasemalla. Lohjan perusturvajohtajan mukaan asiakaslähtöisesti ajateltuna on tarkoituksenmukaista, että tulevina vuosinakin yksi näytteenottopiste löytyy Lohjan keskustan alueelta. Keskustan terveysaseman laboratoriossa käy asiakkaita alkuviikon päivinä noin 200 ja viikon loppupuolella noin 140. Lisäksi laboratorio palvelee samassa kiinteistössä sijaitsevia neljää vuodeosastoa, joissa potilaspaikkoja on noin 110. Laboratoriossa toimii päivittäin tällä hetkellä seitsemän näytteenottajaa, osastonsihteeri sekä Länsi-Uudenmaan terveysasemien alueellinen osastonhoitaja. 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA HANKKEEN PERUSTELUT Lohjan keskustan terveysaseman laboratorio toimii tällä hetkellä keskustan terveysaseman ensimmäisessä kerroksessa. Lohjan kaupunginvaltuusto on tehnyt palveluverkkotyöryhmän aloitteen mukaisesti päätöksen keskittää Virkkalan ja Mäntynummen terveysasemien vastaanotto-, ja neuvolatoiminnan keskustan terveysaseman tiloihin. Lohjan kaupunki on esittänyt HUSLAB uusiksi vuokratiloiksi entisiä Lohjan kaupungin tietohallinnon tiloja. Tätä muutosta varten terveysasema tarvitsee oman toimintansa kehittämiseksi laboratorion nykyiset toimitilat. Laboratorion nykyiset tilat ovat 1980-luvulta ja rakennettu sen ajan tarpeisiin ja potilasmääriin. Terveysasemien toiminnan keskittäminen tullee lisäämään asiakasmääriä myös laboratoriossa, sillä näytteenottoa on tällä hetkellä ollut myös Virkkalan ja Mäntynummen terveysasemilla. 3. TILATARPEET Laboratorion tämänhetkiset toimitilat ovat 256 m2. Tilatarve jatkossa on noin 300 m2 (tilaluettelo liitteenä 1 ja pohjakuva liitteenä 2) toimintojen keskittämisen ja kehittämisen takia: asiakkaiden odotustila 5 kpl verinäytteenottopisteitä ekg-näytteenottohuone, joka toimii tarvittaessa myös muuna näytteenottohuoneena. EKH-huoneeseen tulee kuulua kaksi erillistä pukuhuonetta. gynekologinen näytteenottohuone, joka toimii tarvittaessa myös muuna näytteenottotilana spirometria-näytteenottohuone, joka toimii tarvittaessa myös muuna näytteenottotilana toimistotila, jossa otetaan vastaan laboratorion ulkopuolella itseotetut näytteet 2 kpl näytteenotto-wc:tä 1 kpl huumenäytteenotto-wc:tä, jossa erilliset tilat asiakkaalle ja hoitajalle eritelaboratoriotila, jossa käsitellään mm. virtsanäytteet ja tehdään poc-analytiikkaa näytteiden lähetyspiste, jossa lähtevät näytteet esikäsitellään ja pakataan kuljetuslaatikoihin varasto näytteenottotarvikkeille

4 4 (5) henkilökunnan kahvihuone toimistohuone osastonhoitajan ja muiden esimiesten / tiiminvetäjien käyttöön Näytteenottohuoneiden ovet tulee olla lukittuja ja niissä tulee olla vesipisteet käsienpesua varten. Näytteenottohuoneissa tulee olla kaksi poistumisovea työturvallisuuden vuoksi. Työhuoneisiin asennetaan päällekarkaustoiminto, jonka hälytykset ohjautuvat keskitetysti. Työhuoneissa tulee olla hyvä ilmanvaihto. Esteetön liikkuminen on oltava mahdollista. Asiakas-WC:istä tulee olla näytteenottoluukku suoraan eritelaboratorioon, jossa kalusteena mm. vetokaappi. Järvenpuoleisissa parkkipaikan työhuoneissa tulee olla näkösuoja intimiteettisuojan turvaamiseksi. Huoneiden ikkunoihin tulee asentaa sälekaihtimet. Kaikissa työhuoneissa tulee olla käytössä HUS-verkko. Liikkuvaa näytteenottoa varten 1-2 työntekijälle tulee olla pysäköintimahdollisuudet, sillä työ on päivittäin jalkautuvaa ja liikkuvaa. Näytteenottajat kuljettavat mukanaan näytteenottovälineitä ja erilaisia otettuja näytteenottoputkia. 4. HANKKEEN TEKNINEN TOTEUTUS HUSLAB:n tarvitsemat tilat on toteutettavissa keskustan terveysaseman pohjakerroksessa oleviin Lohjan tietohallinnolta vapautuviin tiloihin. HUSLAB:n ilmoittaman tilaohjelman pohjalta on laadittu Arkkitehtitoimisto Jalo Läspä Oy:n toimesta luonnospiirustus ja Ghs Group Oy on laatinut tiloista taloteknisen selvityksen. Lohjan teknisen toimen laskema kustannusarvio em. muutostöille on n (alv 0 %). Kustannusarvion lähtökohtana on ollut, että pesualtaiden viemäröinti toteutetaan paineellisena (lattiaa ei piikata) ja ilmanvaihto- ja sähköjärjestelmä toteutetaan olemassa olevin iv-konein ja johtokanavin. Uudet väliseinät rakennetaan levyrakenteisina (13mm + 68 mm +13mm) ja osa ovista db-ovina. Lattiapinnoitteet ja alakatot uusitaan tarvittavin osin. (Ilkka Nyman ). HUSLAB:n nykyisistä tiloista siirretään käytettävissä olevat laitteet ja irtaimisto. HUSLAB hankkii työhuoneiden kalusteet ja tarvittavat työasemat. Kahvihuoneeseen HUSLAB:n hankkimat astianpesukone, jää/pakastinkaappi ja mikro. Henkilöturvajärjestelmän hankinnan maksaa HUSLAB. 5. HANKKEEN AIKATAULU Lohjan tekninentoimi on ilmoittanut, että sillä on mahdollisuus aloittaa muutostyöt v alussa, mikäli tarvittavat päätökset on tehty. Hallinnolliset päätökset tehdään joulukuussa 2015, jonka jälkeen vuokranantaja toteuttaa tarvittavat muutostyöt tarveselvityksen mukaisesti. Alustava tilojen valmistumisaika helmikuun 2016 aikana. Toiminta alkaa tilojen valmistuttua. Vuokranmaksu alkaa vastaanottotarkastuksen jälkeisen kuukauden alusta. 6. HENKILÖSTÖ- JA TOIMINTAKULU- SEKÄ TUOTTOVAIKUTUKSET

5 5 (5) 7. HANKKEEN KUSTANNUSARVIO Vuokranantaja tekee tarvittavat tilamuutokset; kustannusarvio on n Lohjan kaupungin ja HUS:n välisessä neuvottelussa on sovittu, että HUS-kuntayhtymä maksaa euroa lisävuokrana (pääomavuokra). Vuokrasopimus tehdään seitsemäksi (7) vuodeksi, jonka aikana lisävuokra maksetaan. Pääoma- ja ylläpitovuokra sekä muutostöistä johtuva lisävuokra maksetaan arvonlisäverollisena siten, että siihen lisätään kulloinkin voimassa olevan verokannan mukainen arvonlisävero. Käytöstä poistuvien tilojen vuokrakustannukset ovat 3.887,00 euroa/kk/alv 0 %. Uusien tilojen 341 m2. Ylläpitovuokra on n euroa kuukaudessa, jolloin kuukausivuokra on n. 15,4 /m2/alv 0 %. Lisävuokra (pääomavuokra) on n euroa kuukaudessa. Uusien tilojen ylläpitovuokra ja lisävuokra (pääomavuokra) on yhteensä euroa vuodessa. Koko sopimuskaudella vuokrakustannukset ovat yhteensä euroa. Vuokraan sisältyy sähkö-, vesi- ja lämpö, kiinteistönhoito sekä autopaikoitus. HUSLAB tekee erillisen sopimuksen hallintokuluista ja tilojen puhtaanapidosta. Vuokrakulut nousevat uusien tilojen osalta n euroa vuodessa.

SERVIS-TALO HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN TOIMITILAHANKKEEN HANKESUUNNITELMA

SERVIS-TALO HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN TOIMITILAHANKKEEN HANKESUUNNITELMA SERVIS-TALO HUS-SERVIS LIIKELAITOKSEN TOIMITILAHANKKEEN HANKESUUNNITELMA 6.2.2013 0 YHTEENVETO HANKKEEN NIMI KUVAUS HANKKEESTA HANKEVASTUU VUOKRANANTAJA VUOKRALAISET OSOITE TOIMINNAT VUOKRA AIKATAULU

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 5 Riskit 6 Liitteet 6 Dokumentin

Lisätiedot

Vuokrasopimus Kannaksentie 4

Vuokrasopimus Kannaksentie 4 Parikkalan kunta Kunnanhallitus Keskushallinto Vuokrasopimus Kannaksentie 4 1. Vuokranantaja Parikkalan kunta Harjukuja 6, 59100 PARIKKALA 2. Vuokralainen Imatran kaupunki Imatran seudun ympäristötoimi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (6) 302 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle osoitteessa Hattulantie 2 sijaitsevan koulurakennuksen vuokraamiseksi Stadin ammattiopiston käyttöön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4235/10.03.02/2014 80 Matinkylän terveysaseman tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen, puh. 046 877 1914 Heli Yli-Knuuttila, puh. 046 877 2627

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä 20.05.2015 Sivu 1 / 1 1959/10.03.02/2012 68 Lausunto Espoo Catering -liikelaitoksen keskuskeittiötä koskevan hankesuunnitelman päivityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Ahtiainen, puh. 050 365 3809

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/2 21.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 128 Virastotalo K31:n uuden panimoravintolan hankehinnan korotuksen hyväksyminen HEL 2012-012430 T 10 06 00 Päätös päätti myöntää Panimoravintolan toteuttamisen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ/ Vastuunjakotaulukko. Liite 3

TARJOUSPYYNTÖ/ Vastuunjakotaulukko. Liite 3 TARJOUSPYYNTÖ/ Vastuunjakotaulukko Liite 3 Sopimuskauden alkaessa olemassa oleva irtaimisto ja laitteet annetaan palveluntuottajan käyttöön veloituksetta. Em. määrät ja kunto vaihtelevat, joten liitteessä

Lisätiedot

LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10 Rakennetekniset korjaukset Hanke 8081470 11.6.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3 Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010146 27.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus

Lisätiedot

Kerimäen kuntapalvelujen keskittäminen

Kerimäen kuntapalvelujen keskittäminen SAVONLINNAN KAUPUNKI Sivu 1 / 6 Kerimäen kuntapalvelujen keskittäminen Tasapainottamisohjelman yhteydessä kaupungin valtuusto on päättänyt Kerimäen yhteispalvelupiste ja muut kunnanvirastolla olevat palvelut

Lisätiedot

Rakennuksessa oli alun perin neljä kerrosta mutta ylin kerros on sittemmin.purettu. Rakennuksen kerrosala on 518 m².

Rakennuksessa oli alun perin neljä kerrosta mutta ylin kerros on sittemmin.purettu. Rakennuksen kerrosala on 518 m². KEON LEIPOMO TARVESELVITYS 6.8. 2012 1. Rakennuksen omistus: Rakennuksen omistaa Oy Aimo Latvala Ab 2. Rakennuksen perustiedot Rakennus on valmistunut 1940 Osuusliike Keon varastoksi ja leipomoksi, Teräsbetonirunkoinen

Lisätiedot

Helsingin Malminkaari 23. OP Kiinteistösijoitus Oy

Helsingin Malminkaari 23. OP Kiinteistösijoitus Oy Malminkaari 23, Malmi 00700, Helsinki OP Kiinteistösijoitus Oy Kohde-esittely Näkyvällä paikalla Helsingin Malmilla sijaitseva toimistorakennus. Malminkaari 23 on toimistokiinteistö erinomaisella sijainnilla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (7) 197 Esitys kiinteistölautakunnalle tilojen vuokraamiseksi Stadin ammattiopiston käyttöön osoitteesta Hattulantie 2 HEL 2014-011028 T 10 06 00 Esitys Käsittely

Lisätiedot

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. VUOKRANANTAJA Kiljavan Sairaala Oy Kiljavantie 539 A 05250 Kiljava (Y-tunnus 2048008-0) 2. VUOKRALAINEN Nurmijärven kunta Keskustie 2 01900 Nurmijärvi (Y-tunnus: 9014643-2)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 120 Sörnäistenkatu 1, toimistotilan vuokraaminen kiinteistöviraston käyttöön HEL 2016-003067 T 10 01 04 Päätös Käsittely päätti oikeuttaa kiinteistöviraston tilakeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (6) 10 Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston esitys kaupunginhallitukselle toimitilojen vuokraamisesta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (6) 1 Esitys kiinteistölautakunnalle tilojen vuokraamiseksi Stadin ammattiopiston käyttöön osoitteesta Hattulantie 2 HEL 2014-011028 T 10 06 00 Esitysehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2011 1 (5) Sosiaalilautakunta Sosj/10 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2011 1 (5) Sosiaalilautakunta Sosj/10 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2011 1 (5) 409 Jätkäsaaren vaikeavammaisten asuntoryhmän, Suezinkatu 3, hankesuunnitelman hyväksyminen HEL 2011-008163 T 10 06 00 Päätös päätti hyväksyä osoitteeseen Suezinkatu

Lisätiedot

Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi

Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi Juvantie 4, Espoo Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta tilan varusteluun! Konsepti Conorinin luoma monitoimitilakonsepti perustuu helposti räätälöitävien ja asiakaslähtöisten

Lisätiedot

Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta Riitta Pylvänen projektipäällikkö

Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta Riitta Pylvänen projektipäällikkö Kokemuksia Jyväskylän valinnanvapauskokeilusta 2018 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 10.1.2018 22.1.2018 Valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Kokeilu käynnistyi Jyväskylässä 20.2.2017 Kolme hyväksyttyä

Lisätiedot

Pakilan yläaste Pakilantie 67. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

Pakilan yläaste Pakilantie 67. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Pakilan yläaste Pakilantie 67 Rakennetekniset korjaukset Hanke 8081401 9.12.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus ja aikataulu

Lisätiedot

ALUSTAVA HANKESUUNNITELMA

ALUSTAVA HANKESUUNNITELMA ALUSTAVA HANKESUUNNITELMA HELSINGIN KAUPUNKI - SÖRNÄISTEN RANTATIE 27 1 Sisällysluettelo Hanke... 3 Kohteen kuvaus... 3 Aikataulu... 4 Tilat ja kokonaiskustannus... 4 Saneeraustyöt... 4 Vuokrasopimuksen

Lisätiedot

PALVELUKUVAUS YTHS Oulun toimipiste Yliopistokatu 1 A Oulu

PALVELUKUVAUS YTHS Oulun toimipiste Yliopistokatu 1 A Oulu PALVELUKUVAUS 15.3.2017 YTHS Oulun toimipiste Yliopistokatu 1 A 90570 Oulu 1. KRS TILAT Päivittäin siivottavat tilat: - vastaanottohuoneet n. 300 m² - ajanvaraustila n. 52 m² - toimisto n. 12 m² - WC tilat

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti

Lisätiedot

GRANHULTIN KOULU Tilojen muutokset

GRANHULTIN KOULU Tilojen muutokset POHJAKERROS 2.11.2017 KOULUSELVITYS SKOLCENTRUM / GRANHULTSSKOLAN GRANHULTIN KOULU Tilojen muutokset Esiopetus sekä alakoulun 1-2 luokat on merkitty pohjapiirustuksiin harmaalla rasterilla. Muutokset tiloittain:

Lisätiedot

Siivouspalvelujen palvelukuvaus

Siivouspalvelujen palvelukuvaus Siivouspalvelujen palvelukuvaus Tarvasmäen päiväkoti, Versotie 1, 13300 Hämeenlinna Tuulikaappi Ovista ja ovenpielistä likaantuneiden kohtien pyyhintä Kura-aikoina mattojen imurointi joka päivä; Muina

Lisätiedot

Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA

Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA 4.4.2016 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Tekninen peruskorjaus, Nilsiänkatu 3, Taucher-talo,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4 07.06.2012 Sivu 1 / 1 24/00.02.02/2011 4 Pelastustoimen rakennushankkeet vuosina 2013-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Lindholm Stefan, puh. (09) 816 83061 Pietikäinen Olli, puh. (09) 816 26820 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset

Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset Kuntapäivä 8.5.2018 Jukka Mäkilä Yhteiset asiakkaat Maakunnan asukkaat ovat yhteisiä asiakkaita ja verojen kautta maksavat toiminnan kustannukset Maakunnan

Lisätiedot

436,0 m ,5 m2. 220,0 m2. 602,5 m2. 53 m2 PRH E PRH D PRH F WC WC WC WC TAUKOTILA TUOTANTOTILA TYÖNJOHTO TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA

436,0 m ,5 m2. 220,0 m2. 602,5 m2. 53 m2 PRH E PRH D PRH F WC WC WC WC TAUKOTILA TUOTANTOTILA TYÖNJOHTO TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA TUOTANTOTILA Vuokrattavat tilat 3. krs O12 PRH F PRH E PRH D 436,0 m2 1. 3. 1 021,5 m2 4. KONE 2. 308 2 21 m PRH C PRH B PRH A 306 15m 2 KK AULA 20,0 m2 VARASTO MAISEMATOIMISTO 53 m2 NEUVOTTELU- NEUVOTTELU- NEUVOTTELU-

Lisätiedot

Conorin Monitoimitilat Jasperintie 270 B, Pirkkala. Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta tilan varusteluun!

Conorin Monitoimitilat Jasperintie 270 B, Pirkkala. Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta tilan varusteluun! Conorin Monitoimitilat Jasperintie 270 B, Pirkkala Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta tilan varusteluun! Konsepti Conorinin luoma monitoimitilakonsepti perustuu helposti räätälöitävien ja asiakaslähtöisten

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Riitta Pylvänen projektipäällikkö

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus Riitta Pylvänen projektipäällikkö Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilun tilannekatsaus 12.10.2017 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 16.10.2017 Valinnanvapauskokeilun toteutus Jyväskylässä Kolme palvelutuottajaa hyväksytty (Mehiläinen,

Lisätiedot

AURORAN SAIRAALA, RAKENNUS 22 NORDENSKIÖLDINKATU 20. HANKESUUNNITELMA Vesikaton kunnostus

AURORAN SAIRAALA, RAKENNUS 22 NORDENSKIÖLDINKATU 20. HANKESUUNNITELMA Vesikaton kunnostus AURORAN SAIRAALA, RAKENNUS 22 NORDENSKIÖLDINKATU 20 HANKESUUNNITELMA Vesikaton kunnostus 23.3.2012 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 1 YHTEENVETO... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 3 1.2 Hankkeen tarpeellisuus...

Lisätiedot

x.11.2013 Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Mårtenspy skola, Martinkyläntie 485, 04240 Talma.

x.11.2013 Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Mårtenspy skola, Martinkyläntie 485, 04240 Talma. 1 (10) Vuokranantaja: Vuokralainen: Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Sipoon Kunta, Sivistysosasto, Kansalaisopisto PL 7, 04131 Sipoo Vuokrakohde: Mårtenspy skola,

Lisätiedot

LIIKETILAN VUOKRASOPIMUS

LIIKETILAN VUOKRASOPIMUS LIIKETILAN VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja Nurmijärven Onnenkimpale Ry Heikkarinkuja 4 01900 Nurmijärvi Y-tunnus 1467183-3 Yhteyshenkilö: Minna Hietala, puh. 0400 873 218 Vuokralainen Nurmijärven kunta Tilakeskus

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset

Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset Palveluverkkotyöryhmän keskeiset ehdotukset ja niiden vaikutukset Kaupunginhallitus 7.5.2015 1 Miksi selvitystyöhön ryhdyttiin? Kaupungin talous ei kestä nykyisellä mallilla jatkamista enää pitkään Kuntaliitosten

Lisätiedot

1/16. Säterintie 8. Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT

1/16. Säterintie 8. Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT 1/16 Säterintie 8 Tehdasalueella vuokrattavana olevat TOIMISTOTILAT VARASTOTILAT TUOTANTOTILAT 2/16 Silkinkehruu Lämmin tuotantotila / varastotila puukatto jonka yläpuolella toimistotiloja Ikkunat ulos

Lisätiedot

Kohde: Ns. entinen Satakunnan ammattiopiston lisätila Pakkalassa vuoktatlu).

Kohde: Ns. entinen Satakunnan ammattiopiston lisätila Pakkalassa vuoktatlu). 1 VUOKRASOPIMUS 1. Osapuolet Vuokranantaja Kiinteistö Oy Nakkilan Kotiteollisuuskoulu Vuokralainen Nakkilan kunta 2. Vuokrakohde Kohde: Ns. entinen Satakunnan ammattiopiston lisätila Pakkalassa vuoktatlu).

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 2.6.2015, 195. "Savonrannan aluejohtokunta on 28.5.2015 68 tehnyt seuraavan päätöksen:

Tekninen lautakunta 2.6.2015, 195. Savonrannan aluejohtokunta on 28.5.2015 68 tehnyt seuraavan päätöksen: Kaupunginhallitus 315 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 70 15.06.2015 Savonrannan terveysaseman sisäilmaongelmat, väistötilat 325/61/613/2015 KH 315 Selostus: Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on (päätös

Lisätiedot

Joensuun hallintokuntien tilamuutokset Muutostyö. Hankesuunnitelma. Torikatu 17 Siltakatu 18 Jokikatu Joensuun Tilakeskus

Joensuun hallintokuntien tilamuutokset Muutostyö. Hankesuunnitelma. Torikatu 17 Siltakatu 18 Jokikatu Joensuun Tilakeskus Joensuun hallintokuntien tilamuutokset 2015 Torikatu 17 Siltakatu 18 Jokikatu 8 Muutostyö Hankesuunnitelma 17.11.2015 LIITTEET: Pohjapiirrokset 1:200 Kustannusarvio Joensuun Tilakeskus 2 1. JOHDANTO Työryhmä

Lisätiedot

KANNUKSEN KOULUKESKUS JUHANI VUORISEN KOULU, KANNUKSEN LUKIO PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA

KANNUKSEN KOULUKESKUS JUHANI VUORISEN KOULU, KANNUKSEN LUKIO PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA 1 KANNUKSEN KOULUKESKUS JUHANI VUORISEN KOULU, KANNUKSEN LUKIO PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA 1.6.2016 Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 SELOSTUS HANKKEESTA 1.1 Hankesuunnitelman

Lisätiedot

Vuokrataan tuotantotilaa Gradia Jämsän Koulutien kampuksella, B-rakennuksen B1, B2- ja B3-siivistä alkaen

Vuokrataan tuotantotilaa Gradia Jämsän Koulutien kampuksella, B-rakennuksen B1, B2- ja B3-siivistä alkaen JYVÄSKYLÄN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ 1 (5) Kuva 1. Kohteen sijainti alueella Vuokrataan tuotantotilaa Gradia Jämsän Koulutien kampuksella, B-rakennuksen B1, B2- ja B3-siivistä 1.1.2020 alkaen Gradia-kiinteistöt

Lisätiedot

Joutsan kunta Y-tunnus Länsitie 5, PL 20, JOUTSA

Joutsan kunta Y-tunnus Länsitie 5, PL 20, JOUTSA 1(6) VUOKRASOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1 VUOKRANANTAJA: Joutsan kunta Y-tunnus 0174108-9 Länsitie 5, PL 20, 19651 JOUTSA 1.2 VUOKRALAINEN Grundfos Environment Finland Oy Y-tunnus: 1599796-6 PL 1036 00101 HELSINKI

Lisätiedot

Helsingin kaupungin kiinteistöviraston. Tilakeskus

Helsingin kaupungin kiinteistöviraston. Tilakeskus Helsingin kaupungin kiinteistöviraston Tilakeskus Tilakeskuksen tehtävät Ammattimainen Helsingin kaupungin toimitilojen hallinta Tilojen osto, myynti ja kiinteistökehitys Vuokraus hallintokunnille ja ulkopuolisille

Lisätiedot

Toimitilavuokran tausta ja laskentatavan päivitys 2014 Tila- ja asuntojaoston kokous 27.5.2013. Tilakeskus liikelaitos Carl Slätis

Toimitilavuokran tausta ja laskentatavan päivitys 2014 Tila- ja asuntojaoston kokous 27.5.2013. Tilakeskus liikelaitos Carl Slätis Toimitilavuokran tausta ja laskentatavan päivitys 2014 Tila- ja asuntojaoston kokous 27.5.2013 Tilakeskus liikelaitos Carl Slätis Toimitilavuokran tausta Nykyinen toimitilavuokra ja sen laskentaperiaatteet

Lisätiedot

TOIMISTOHUONEISTON VUOKRASOPIMUSLUONNOS

TOIMISTOHUONEISTON VUOKRASOPIMUSLUONNOS TOIMISTOHUONEISTON VUOKRASOPIMUSLUONNOS 1. Osapuolet Vuokranantaja Vuokralainen 2. Vuokrakohde 3. Käyttötarkoitus Imatran Seudun Yritystilat Oy (Y-tunnus 1561501-6) p. 05-235 2800 Esterinkatu 10 55100

Lisätiedot

Tilahankkeiden valmistelu- ja päätösprosessi

Tilahankkeiden valmistelu- ja päätösprosessi KULA 20.5.2014 JHov Tilahankkeiden valmistelu- ja päätösprosessi Tilahankkeen vaiheet Käyttäjätoimialojen ilmaisema tilan tarve käynnistää yksittäisen rakennushankkeen prosessin. Yksittäinen rakennushanke

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS Liite 2 / 46 KV 20.6.2011

VUOKRASOPIMUS Liite 2 / 46 KV 20.6.2011 VUOKRASOPIMUS Liite 2 / 46 KV 20.6.2011 1. SOPIJAPUOLET Virtain kaupunki y-tunnus 0206333-9 Virtaintie 26, 34800 Virrat (jäljempänä kaupunki) Finvac Oy y-tunnus 1505674-4 Myllytie 2 34800 Virrat (jäljempänä

Lisätiedot

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUSLUONNOS

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUSLUONNOS LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUSLUONNOS 1. Osapuolet Vuokranantaja Imatran Seudun Yritystilat Oy (Y-tunnus 1561501-6) p. 05-235 2800, toimisto@imatran-yh.fi Esterinkatu 10 55100 Imatra Vuokralainen Etelä-Karjalan

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS PÄIJÄT-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SALPAUS- SELÄN SYYTTÄJÄNVIRASTON LAHDEN PALVELUTOIMISTON UUSIKSI VUOKRA- SOPIMUKSIKSI

OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS PÄIJÄT-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SALPAUS- SELÄN SYYTTÄJÄNVIRASTON LAHDEN PALVELUTOIMISTON UUSIKSI VUOKRA- SOPIMUKSIKSI MUISTIO Oikeushallinto-osasto Tuomioistuinyksikkö 9.9.2015 OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS PÄIJÄT-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SALPAUS- SELÄN SYYTTÄJÄNVIRASTON LAHDEN PALVELUTOIMISTON UUSIKSI VUOKRA- SOPIMUKSIKSI

Lisätiedot

TSTO 21.5 m 2 PRH C. 306 TSTO 15m 2 VARASTO NEUVOTTELU- HUONE NEUVOTTELU- HUONE WC KK TSTO AULA TSTO TSTO TS TSTO TSTO TSTO TSTO TSTO 14.

TSTO 21.5 m 2 PRH C. 306 TSTO 15m 2 VARASTO NEUVOTTELU- HUONE NEUVOTTELU- HUONE WC KK TSTO AULA TSTO TSTO TS TSTO TSTO TSTO TSTO TSTO 14. 308 21 m 2 PRH C 306 15m 2 VARASTO KK AULA 312 21.5 m 2 313 14.5 m2 TS O12 Vuokrattavat tilat 3. krs PRH F PRH E 2. PRH D 621,5 m 2 1. 4. 1 021,5 m 2 231,0 m 2 KONE 3. 308 21 m 2 PRH C PRH B PRH A 306

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS ETELÄ-KARJALAN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SALPAUS- SELÄN SYYTTÄJÄNVIRASTON LAPPEENRANNAN PALVELUTOIMISTON UUSIKSI VUOKRASOPIMUKSIKSI

OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS ETELÄ-KARJALAN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SALPAUS- SELÄN SYYTTÄJÄNVIRASTON LAPPEENRANNAN PALVELUTOIMISTON UUSIKSI VUOKRASOPIMUKSIKSI Oikeushallinto-osasto MUISTIO 20.4.2018 OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS ETELÄ-KARJALAN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SALPAUS- SELÄN SYYTTÄJÄNVIRASTON LAPPEENRANNAN PALVELUTOIMISTON UUSIKSI VUOKRASOPIMUKSIKSI Yleistä Lappeenrannan

Lisätiedot

Lohjan kaupungin toimitilojen kiinteistönhoito- ja siivouspalvelujen asiakastyytyväisyyskysely

Lohjan kaupungin toimitilojen kiinteistönhoito- ja siivouspalvelujen asiakastyytyväisyyskysely Lohjan kaupungin toimitilojen kiinteistönhoito- ja siivouspalvelujen asiakastyytyväisyyskysely Kokonaisvastaajamäärä: 59 1. Ulkoalueen hoitotyöt Kysymykseen vastanneet: 58 Huolehdimme koneaurauksesta ja

Lisätiedot

Palvelulupaus maakunnille

Palvelulupaus maakunnille Palvelulupaus maakunnille 23.3.2017 KESKEISET EDUT TILAKESKUKSEN TOIMINNASTA Tilakeskus tarjoaa parhaan tiloihin liittyvän osaamisen ja sitä kautta parhaat toimintaympäristöt maakuntien toiminnoille Tilakeskus

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta 53 09.10.2014. 53 Asianro 6508/02.08.00.

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta 53 09.10.2014. 53 Asianro 6508/02.08.00. Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 53 Asianro 6508/02.08.00.01/2014 Kuopion Veden toimitilat Toimitusjohtaja Kirsi Laamanen Kuopion Vesi Liikelaitos Nykytilanne Kuopion Veden henkilöstö työskentelee

Lisätiedot

TOIMISTOTILAN VUOKRASOPIMUS

TOIMISTOTILAN VUOKRASOPIMUS 1 / 8 Hallitus 29.4.2013, OHEISMATERIAALI 2 TOIMISTOTILAN VUOKRASOPIMUS 1. VUOKRANANTAJA Lemminkäinen Talo Oy (jäljempänä Vuokranantaja ) Kotipaikka: Helsinki, Suomi Y-tunnus: 0112448-6 Osoite: Salmisaarenaukio

Lisätiedot

Liite 2 Vuokranantajan ja Vuokralaisen muutostyöt vuokrakohteessa

Liite 2 Vuokranantajan ja Vuokralaisen muutostyöt vuokrakohteessa Liite 2 Vuokranantajan ja Vuokralaisen muutostyöt vuokrakohteessa Vuokranantajan muutostyöt - Vuokranantaja toteuttaa Vuokrakohteessa merkittäviä muutostöitä. - Vuokranantaja rakentaa Liitteen 1 pohjapiirustuksen

Lisätiedot

INVESTOINNIT

INVESTOINNIT Kunnanjohtajainfo 30.8.2018 INVESTOINNIT 2019-2024 SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA SAIRAALA-ALUEEN MASTERPLAN INVESTOINNIT 2019-2024 v.2019 v.2020 v.2021 v.2022 v.2023 v.2024 Laitehankinnat -sairaanhoito 1,50

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (7) 9 Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston esitys kaupunginhallitukselle toimitilojen vuokraamisesta Swiss Life Ag:ltä ja NCC Property Development Oy:ltä kulttuuri

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

DIGIPAINON JA POSTIKESKUKSEN TILAT HANKESUUNNITELMA HELSINGIN KAUPUNKI KIINTEISTÖVIRASTO TILAKESKUS

DIGIPAINON JA POSTIKESKUKSEN TILAT HANKESUUNNITELMA HELSINGIN KAUPUNKI KIINTEISTÖVIRASTO TILAKESKUS DIGIPAINON JA POSTIKESKUKSEN TILAT HANKESUUNNITELMA 4.2.2014 HELSINGIN KAUPUNKI KIINTEISTÖVIRASTO TILAKESKUS Sivu 2 / 7 YHTEENVETO Hankkeen perustiedot nimi Digipainon ja postikeskuksen tilat osoite Helsingin

Lisätiedot

Mitä sairaalan laajennus maksaa ja miten se rahoitetaan? Seminaaripäivä kuntapäättäjille

Mitä sairaalan laajennus maksaa ja miten se rahoitetaan? Seminaaripäivä kuntapäättäjille Mitä sairaalan laajennus maksaa ja miten se rahoitetaan? Seminaaripäivä kuntapäättäjille 27.3.2014 Talousjohtaja Elisa Kusmin Perustamiskustannukset Laajennusosan kustannukset Investoinnin suunnittelukustannukset

Lisätiedot

LÄÄKÄRIEN JA TERVEYDENHOITOJIEN VASTAANOTTOHUONEET 5 X VIIKOSSA SUORITETTAVAT TYÖT

LÄÄKÄRIEN JA TERVEYDENHOITOJIEN VASTAANOTTOHUONEET 5 X VIIKOSSA SUORITETTAVAT TYÖT Palvelukuvaus 1 (11) LÄÄKÄRIEN JA TERVEYDENHOITOJIEN VASTAANOTTOHUONEET Roskakorien tyhjennys ja tarvittaessa puhdistus Työpöytien pyyhintä Tasopintojen ja niiden takana olevien seinäpintojen pyyhintä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5 11.01.2016 Sivu 1 / 1 5571/2015 02.07.00 5 Teollisuustontin vuokraaminen Scanoffice Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Juvanmalmilta, kortteli 85129 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

2. Vuokralainen Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin Kuntayhtymä/ HUS-Tilakeskus PL 440 00029 HUS Y-tunnus 1567535-0

2. Vuokralainen Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin Kuntayhtymä/ HUS-Tilakeskus PL 440 00029 HUS Y-tunnus 1567535-0 Hallitus 30.5.2011, OHEISMATERIAALI 3 Sivu 1/10 V u o k r a s o p i m u s luonnos 16.5.2011/MeRi 1. Vuokranantaja VR Eläkesäätiö Vilhonkatu 13 00100 Helsinki Puh. 030 720 137 Y-tunnus 1017383-7. 2. Vuokralainen

Lisätiedot

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimitilat

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimitilat Kaupunkiympäristö toimitilat Fredriksberg A-talo,, 00510 HELSINKI Uudisrakennus, vuokratilahanke 1. vaihe Kaupunkiympäristö Kulttuuri ja vapaa-aika Sijainti 7 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero Osoite,

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. 69 Espoon eteläisen alueen lasten terapiapalvelujen toimitilojen tarveselvitys

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. 69 Espoon eteläisen alueen lasten terapiapalvelujen toimitilojen tarveselvitys 05.06.2012 Sivu 1 / 1 2587/10.03.02/2012 69 Espoon eteläisen alueen lasten terapiapalvelujen toimitilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Rauvala Anitta, puh. (09) 816 50478 Nikulainen Riikka,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (5) 586 Karviaismäen toimintakeskuksen peruskorjaus, tarveselvityksen ja hankesuunnitelman hyväksyminen HEL 2015-006654 T 10 06 00 Kiinteistökartta 117/681500 Päätös

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KUNNAN JA MAAKUNNAN VÄLI- SEN VUOKRAN MÄÄRÄYTYMISESTÄ SIIRTYMÄKAUDEN AIKANA

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KUNNAN JA MAAKUNNAN VÄLI- SEN VUOKRAN MÄÄRÄYTYMISESTÄ SIIRTYMÄKAUDEN AIKANA LIITE 1(5) LUONNOS 17.5.2018 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KUNNAN JA MAAKUNNAN VÄLI- SEN VUOKRAN MÄÄRÄYTYMISESTÄ SIIRTYMÄKAUDEN AIKANA 1. Ehdotuksen pääasiallinen sisältö Asetuksella ehdotetaan säädettäväksi

Lisätiedot

Kansakoulunkadun siirtotilan hankinta. Liite 1: Esityslistaa tukeva aineisto

Kansakoulunkadun siirtotilan hankinta. Liite 1: Esityslistaa tukeva aineisto Kansakoulunkadun siirtotilan hankinta Liite 1: Esityslistaa tukeva aineisto Nyt on tavoite päättää siirtotilojen hankinnasta Järvenpään kaupunginhallitus päätti 30.10.2017 ( 124 Kansakoulunkadun väistötilan

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA HANKESUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki Hallituskatu Rovaniemi. Runko / ohje. xx.xx.20xx Sivu 1/10.

HANKESUUNNITELMA HANKESUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki Hallituskatu Rovaniemi. Runko / ohje. xx.xx.20xx Sivu 1/10. xx.xx.20xx Sivu 1/10 Tilaaja: Rovaniemen kaupunki Hallituskatu 7 96100 Rovaniemi Hanke: Runko / ohje HANKESUUNNITELMA Sivu 2/10 HANKESUUNNITELMA TIIVISTELMÄ n olennainen sisältö Rovaniemi xx.xx.20xx Sivu

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2

Huoneistoala on yhteensä 448 m2 + varastot ja tekninentila, tilavuus 1930m3 ja kerrosala 549,5 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY VAASAN SMIRNOFFINTIE 9 Yleiskuvaus: Asunto Oy :n rakennuspaikka sijaitsee Vaasan Huutoniemen kaupunginosassa kortteli 10tontti 14 Yhtiön omistamalle tontille rakennetaan asuinrakennus

Lisätiedot

Luonnos Vuokralainen Raision seudun koulutuskuntayhtymä (y-tunnus ) Purokatu 1, Raisio

Luonnos Vuokralainen Raision seudun koulutuskuntayhtymä (y-tunnus ) Purokatu 1, Raisio 1 Osapuolet 1 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2) Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 1.2 Vuokralainen Raision seudun koulutuskuntayhtymä (y-tunnus 0204427-7) Purokatu 1, 21200 Raisio

Lisätiedot

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9)

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) 1 (4) ESIVUOKRASOPIMUS Sopimusosapuolet 1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) Kihlakangas 13, 96800 Rovaniemi (jäljempänä vuokranantaja ) 2. Lapin pelastuslaitos (Y: 0937073-7) (jäljempänä

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS. KOY:n ja Laihian kunnan välillä

VUOKRASOPIMUS. KOY:n ja Laihian kunnan välillä VUOKRASOPIMUS KOY:n ja Laihian kunnan välillä 1 OSAPUOLET 1.1 KOY/palveluntuottaja, (jäljempänä "Vuokranantaja") 1.2 Laihian kunta, Y-tunnus 0180451-0 (jäljempänä "Vuokralainen") 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 1 150 17.5.2011 pöydälle pantu asia PSYKIATRIAN MALMIN POLIKLINIKAN TARVESELVITYS Terke 2011-698 Esityslistan asia TJA/2 TJA Terveyslautakunta päätti antaa tarveselvityksestä

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA/KOKOUSKUTSU 2/2017. Perusturvalautakunta (8)

SAVONLINNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA/KOKOUSKUTSU 2/2017. Perusturvalautakunta (8) Perusturvalautakunta 03.05.2017 1(8) Esityslista 03.05.2017 Aika Kello 16:30 Paikka Kh:n iso kabinetti, Olavinkatu 27 Läsnä Linnamurto Erja puheenjohtaja Jantunen Mikko varapuheenjohtaja Cederström Tiina

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 12 Stadin ammattiopiston Roihupellon kampuksen 1. vaiheen hankesuunnitelma HEL 2015-013974 T 10 06 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut päättää

Lisätiedot

Stadin ammattiopisto Sturenkatu 18-20. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010082 13.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

Stadin ammattiopisto Sturenkatu 18-20. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010082 13.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Stadin ammattiopisto Sturenkatu 18-20 Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010082 13.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

Monitoimitilat Järvenpää Satukukanpolku 5, Järvenpää

Monitoimitilat Järvenpää Satukukanpolku 5, Järvenpää Järvenpää Satukukanpolku 5, Järvenpää Mitä ovat? ovat helposti räätälöitäviä ja asiakaslähtöisiä, monenlaiseen toimintaan soveltuvia toimitiloja PK-yrityksille. ovat uudishankkeita, jotka sijaitsevat aina

Lisätiedot

Tekstiilityökeskus (Uusix-verstas)

Tekstiilityökeskus (Uusix-verstas) Tilakeskus 31.3.2015 Tekstiilityökeskus (Uusix-verstas) Parrukatu 4 Väistötilojen rakentaminen Hankenumero 8033126 Tilakeskus Sosiaali- ja terveysvirasto Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero

Lisätiedot

INVESTOINNIT JA POIKKEUSLUVAT

INVESTOINNIT JA POIKKEUSLUVAT Kansanedustajat 3.12.2018 INVESTOINNIT JA POIKKEUSLUVAT 1 SAIRAALA-ALUEEN MASTERPLAN 2 UUSI H-RAKENNUS vastaanottotarkastus 3.12.2018 apteekki, obduktio, tekninen keskus, hallinnollisia tiloja rakennuksen

Lisätiedot

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA

Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA Vallilan ala-aste Hämeentie 80 IKKUNOIDEN KORJAUSTYÖN TEKNINEN HANKESUUNNITELMA hankenumero 8010159 9.12.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Tekninen hankesuunnitelma, Asko Rintamäki 2 Tekninen hankesuunnitelma,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/1 02.10.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/1 02.10.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) 1 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle varastotilan (Turvalaaksontie 1, Vantaa) vuokraamiseksi Suomen Pankilta HEL 2014-011125 T 10 01 04 Esitysehdotus

Lisätiedot

Esikoulun tilaratkaisu. Valtuuston iltakoulu Lukion auditorio

Esikoulun tilaratkaisu. Valtuuston iltakoulu Lukion auditorio Esikoulun tilaratkaisu Valtuuston iltakoulu 29.1.2018 Lukion auditorio Aikataulu 18.00 Tilaisuuden avaus 18.05 Alustus ja ryhmätöiden ohjeistus 18:35 Ryhmätyöt 19:20 Ryhmien esitykset ja keskustelu 20:30

Lisätiedot

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1 KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tikkamäen Palvelut Oy (jäljempänä vuokranantaja) ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, (jäljempänä vuokralainen) ovat sopineet

Lisätiedot

TARVESELVITYS. Kuopion Vesi Liikelaitoksen toimitilat. hallinnon vastuualue suunnittelun vastuualue verkoston vastuualue

TARVESELVITYS. Kuopion Vesi Liikelaitoksen toimitilat. hallinnon vastuualue suunnittelun vastuualue verkoston vastuualue TARVESELVITYS Kuopion Vesi Liikelaitoksen toimitilat hallinnon vastuualue suunnittelun vastuualue verkoston vastuualue Kuopion kaupunki Kuopion Vesi 2 ryhmä SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. TAUSTATIEDOT...

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kiinteistölautakunta Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 344 Toimistotilojen vuokraus Salpauslento Oy:lle Malmin lentokentältä HEL 2016-014275 T 10 01 03 Päätös Päätöksen perustelut n tilakeskuksen yrityspalveluiden asiakaspäällikkö

Lisätiedot

Tyks Vakka-Suomen sairaalan ja Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastotoimintojen yhdistäminen

Tyks Vakka-Suomen sairaalan ja Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastotoimintojen yhdistäminen Kaupunginhallitus 400 26.10.2015 Tyks Vakka-Suomen sairaalan ja Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastotoimintojen yhdistäminen 1591/06.00.00/2015 KHALL 26.10.2015 400 Palvelusopimus Uudenkaupungin

Lisätiedot

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE

Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen

Lisätiedot

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen

Tekniset palvelut / tekninen johtaja Hannu Seppälä. Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen TOIMITILAT Riihenmäen yhtenäiskoulu Sivistyspalvelut/ Pekka Lintonen, Janne Mäkinen Aikataulu: Rakentamisen aloitus 11/2015 Budjetti: 15 300 000 Nykyisen koulurakennuksen yhteyteen rakennetaan laajennusosa,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 16/2013 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 14 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kiinteistövirastolle koskien Kalasataman sosiaali- ja terveysaseman sijoittamista kortteliin

Lisätiedot

TOIMIVIA TYÖ-, TUOTANTO- JA VARASTO- TILOJA KIRKKONUMMEN JORVAKSEEN 2018

TOIMIVIA TYÖ-, TUOTANTO- JA VARASTO- TILOJA KIRKKONUMMEN JORVAKSEEN 2018 TOIMIVIA TYÖ-, TUOTANTO- JA VARASTO- TILOJA KIRKKONUMMEN JORVAKSEEN 2018 KOY KIILATIE 5 Kiilatie 5, 02420 JORVAS Hyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä valmistuva energiatehokas hallikiinteistö. Kiinteistön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (5) 285 Haartmanin sairaalan rakennusluvan mukaisten väestönsuoja/autopaikkojen vuokraaminen HEL 2015-008633 T 10 01 03 Esitys päätti oikeuttaa kiinteistöviraston

Lisätiedot

Tila avain

Tila avain Etusivu Ajankohtaista 17.8.2010 Alppilassa Sturenkatu 8:n toimitiloissa on meneillään merkittävästi työhyvinvointia lisäävä perusparannustyö. Helsingin Toimitilat päätti lisätä talon varustetasoon jäähdytyksen.

Lisätiedot

Kiuruvesi, Kiuruvesi Kohdenumero h,k, 53,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kiuruvesi, Kiuruvesi Kohdenumero h,k, 53,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kiuruvesi, Kiuruvesi Kohdenumero 638219 2h,k, 53,5 m² Kov. 1974 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 28 000,00 Vh. 28 000,00 Ahonpääntie 5. Tässä vaikka loistokoti vanhuuden päiville, tai miksei ensiasunnoksi!

Lisätiedot

Trellum Ek-sote vuokrasopimusluonnos /malli 11.8.2009

Trellum Ek-sote vuokrasopimusluonnos /malli 11.8.2009 Trellum Ek-sote vuokrasopimusluonnos /malli 11.8.2009 1. VUKRANANTAJA Lappeenrannan Kaupunki Kaupunginjohtaja Seppo Miettinen 2. VUKRALAINEN Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (jatkossa

Lisätiedot

HANKINTAHINTA. KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2. Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen

HANKINTAHINTA. KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2. Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2 Tilaaja: Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen Hanke: Malmin hautausmaa, huoltorakennus K57 ja vedenpumppausasema HANKINTAHINTA 1.1 Laskenta-aineisto Hankintahinta

Lisätiedot