Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1802/ /2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1802/ /2014"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (1) 24 Asianro 1802/ /2014 Lääkkeiden annosjakelun kilpailutus ja kaupungin järjestämisvastuun piiriin kuuluvien asiakkaiden kriteerit Lääkkeiden annosjakelupalvelun kriteerit Kuntaliitto on julkaissut yleiskirjeen eduskunnan oikeusasiamiehen lääkkeiden annosjakelua koskevan ratkaisun pohjalta. Lääkkeiden jakelu on kunnan lakisääteiseen järjestämisvelvollisuuteen kuuluva tehtävä osana terveydenhuoltolain tarkoittamaa sairaanhoitoa. Kuopiossa eduskunnan oikeusasiamiehen linjaamaan käytäntöön on siirrytty alkaen. Lääkkeiden annosjakelu kuuluu kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin, mikäli lääkkeiden jako annostelijaan sisältyy asiakkaan palvelu- ja hoitosuunnitelmaan. Siltä osin kuin lääkkeiden annosjakeluun liittyminen on avohoidon asiakkaalle tosiasiallisesti vapaaehtoista ja asiakas valitsee annosjakelun, asiakas vastaa itse kustannuksista. Kuopion kaupungin perusturva- ja terveyslautakunta on vahvistanut kotihoidon asiakasmaksut ja antanut toimeksiannon IS-Hankinta Oy:lle lääkkeiden annosjakelun kilpailuttamisesta. IS-Hankinta Oy kilpailuttaa Kuopion kaupungin ja Ylä-Savon SOTE ky:n lääkkeiden annosjakelun palvelut alkaen. Kokouksen viiteaineistona jaetaan alustava tarjouspyyntö ja palvelun sisältökuvaus. Lääkkeiden annosjakelun palveluja hankitaan vanhusten avopalvelujen (kotihoito ja palvelutalot), hoiva-asumisen ja vammaispalvelujen asiakkaille. Palveluntuottajalla tulee olla myös valmius ottaa palvelun piiriin muita tilaajan osoittamia asiakkaita. Lääkkeiden annosjakelukilpailutus toteutetaan osa-alueittain. Kuopio on jaettu 11 osa-alueeseen, joten yksi palveluntuottaja voi tulla valituksi yhteen tai useampaan osa-alueeseen. Kilpailutusprosessin aikana Kuopion kaupungilla on lakisääteinen velvollisuus järjestää lääkejakelu, joten kaupunki ostaa suorahankintana apteekeilta lääkkeiden annosjakelun ajalla Apteekeilta on pyydetty nykyinen hinnoittelu väliaikaisen järjestelyn ajalle. Kuopiossa on tällä hetkellä 561 asiakasta kaupungin järjestämisvastuulla olevan lääkkeiden annosjakelun piirissä. Kuopiossa kotihoito sisältää kotipalvelun ja kotisairaanhoidon. Kotihoidon toimintaa ohjaa sosiaalihuoltolaki, sosiaalihuoltoasetus, kansanterveysterveyslaki, laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista ja terveydenhuoltolaki. Terveydenhuoltolain 57 :n mukaan asiakkaan kotisairaanhoidon aloittamisesta ja lopettamisesta sekä siirtämisestä toiseen toimintayksikköön päättää vastaava lääkäri tai hänen antamiensa ohjeiden mukaan muu laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö. Sairaanhoito hoidetaan kotisairaanhoitona silloin, kun hoito asiakkaan toimintakyvyn vuoksi on tarkoituksenmukaisempaa järjestää asiakkaan kotona. Kotihoidon lääkehoidon toteutus pohjautuu kotihoidon lääkehoitosuunnitelmaan. Suunnitelma pohjautuu sairaanhoitopiirin lääkehoitosuunnitelmaan ja valtakunnalliseen Turvallinen lääkehoito -oppaaseen. Säännöllisen kotihoidon asiakkaalle laadittavaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan määritellään lääkehoidon yksilöllinen toteutuminen.

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (2) Kuopiossa apteekkien koneellinen lääkkeiden annosjakelu on kotihoidon pääasiallinen malli toteuttaa lääkejakelua. Kotihoidon asiakkaat siirtyvät apteekkien koneellisen annosjakelun piiriin, jos he palvelutarpeen arvionnin perusteella tarvitsevat lääkkeenjaon sairaanhoitopalveluna ja jos koneellinen annosjakelu heille soveltuu. Koneelliseen lääkkeiden annosjakeluun siirtyvät kaikki kotihoidon asiakkaat, joilla on jaettavia lääkkeitä vähintään kolme. Erikseen sovittavissa poikkeustapauksissa lääkkeiden dosettijako voi jäädä kotihoidon tai apteekkien tehtäväksi. Apteekki toimittaa asiakkaiden lääkepussit kotihoidon tiimitiloihin. Pelkästään lääkkeenjakoa dosettiin ei ole mahdollista myöntää kotihoidon palveluna. Kotihoitoon kuuluu lääkkeiden annosjakelun lisäksi lääkkeiden otossa avustaminen, lääkkeiden vaikuttavuuden seuranta ja asiakkaiden lääkehoidon kokonaisuudesta vastaaminen yhdessä hoitavan lääkärin kanssa. Jos asiakas ei halua kyseistä palvelua, hänellä on oikeus järjestää lääkkeenjako itse haluamallaan ja kustantamallaan tavalla. Palvelu voidaan myöntää asiakkaalle sairaanhoitopalveluna kaupungin kustantamana, jos - henkilö ei sairauden tai fyysisesti/psyykkisesti alentuneen toimintakyvyn takia selviydy lääkehoidon jokapäiväisestä toteuttamisesta itsenäisesti tai omaisten avulla (esim. muisti- tai mielenterveysongelmista johtuva toimintakyvyn aleneminen) - henkilö tarvitsee ohjausta ja valvontaa lääkehoidon toteutumisessa - henkilö ei kykene itsenäisesti tai omaisen avustamana toteuttamaan lääkkeenjakoa dosettiin - henkilö ei suoriudu ilman apua lääkehoidon toteuttamisesta tai jostakin sen osa-alueesta: esim. dosettiin jako, lääkkeen oton muistaminen, pakkausten tai dosetin avaaminen, oikea annostelu, injektioiden laitto, voiteiden levittäminen - lääkehoito ei toteudu ilman kotihoidon huolehtimaa kokonaisvaltaista lääkehoitoa - asiakas tai omainen ei pysty kulkemaan itsenäisesti tai kuljetuspalveluilla asioimaan apteekkiin tai muut henkilöt eivät voi hoitaa asiakkaan apteekkiasioita hänen puolestaan (omaiset, naapurit, ystävät). Kotisairaanhoitaja arvioi edellä mainittujen kriteerien mukaan, kuuluuko asiakas kaupungin kustantaman lääkkeiden annosjakelun piiriin. Kaupungin strategian mukaan asiakkaan hoivaa ja hoitoa toteutetaan yhteistyössä omaisten ja läheisten kanssa. Omaiset voivat halutessaan jakaa läheisensä lääkkeet dosettiin. Vaikutusten arviointi Kuopion kaupungilla on aikaperusteinen kotihoidon maksukäytäntö. Asiakkaiden lääkkeiden annosjakelu sisältyy kuukausittain perittyyn kotihoidon asiakasmaksuun seuraavasti: jos lääkkeitä on 6 tai vähemmän, aikaperusteiseen asiakkaan kuukausimaksuun lisätään aikaa 1 tunti, jos lääkkeitä on yli 6, lisätään maksuun 2 tuntia ja aikaa ei lisätä, jos asiakkaalla on jo palvelusuunnitelmassa enimmäistuntimäärä (yli 35 h/kk). Yritysvaikutuksilta positiivinen, kaupungin järjestämisvastuun laajeneminen kasvattaa kaupungin menoa ennakoimattomasti

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (3) Esitys Hoivajohtaja Mari Antikainen esittää, että perusturva- ja terveyslautakunta päättää - hyväksyä lääkkeiden annosjakelun kilpailutuksen IS-Hankinta Oy:n toteuttamana - hyväksyä lääkkeiden annosjakelun suorahankinnan väliaikaisena järjestelynä ajalla lakisääteisen sairaanhoitopalvelun järjestämiseksi - hyväksyä lääkkeiden annosjakelun kriteerit seuraavasti: Palvelu voidaan myöntää asiakkaalle sairaanhoitopalveluna kaupungin kustantamana, jos - henkilö ei sairauden tai fyysisesti/psyykkisesti alentuneen toimintakyvyn takia selviydy lääkehoidon jokapäiväisestä toteuttamisesta itsenäisesti tai omaisten avulla (esim. muisti- tai mielenterveysongelmista johtuva toimintakyvyn aleneminen) - henkilö tarvitsee ohjausta ja valvontaa lääkehoidon toteutumisessa - henkilö ei kykene itsenäisesti tai omaisen avustamana toteuttamaan lääkkeenjakoa dosettiin - henkilö ei suoriudu ilman apua lääkehoidon toteuttamisesta tai jostakin sen osa-alueesta: esim. dosettiin jako, lääkkeen oton muistaminen, pakkausten tai dosetin avaaminen, oikea annostelu, injektioiden laitto, voiteiden levittäminen - lääkehoito ei toteudu ilman kotihoidon huolehtimaa kokonaisvaltaista lääkehoitoa - asiakas tai omainen ei pysty kulkemaan itsenäisesti tai kuljetuspalveluilla asioimaan apteekkiin tai muut henkilöt eivät voi hoitaa asiakkaan apteekkiasioita hänen puolestaan (omaiset, naapurit, ystävät). Kotisairaanhoitaja arvioi edellä mainittujen kriteerien mukaan, kuuluuko asiakas kaupungin kustantaman lääkkeiden annosjakelun piiriin. Kaupungin strategian mukaan asiakkaan hoivaa ja hoitoa toteutetaan yhteistyössä omaisten ja läheisten kanssa. Omaiset voivat halutessaan jakaa läheisensä lääkkeet dosettiin. Kuopion kaupungilla on aikaperusteinen kotihoidon maksukäytäntö. Asiakkaiden lääkkeiden annosjakelu sisältyy kuukausittain perittyyn kotihoidon asiakasmaksuun seuraavasti: jos lääkkeitä on 6 tai vähemmän aikaperusteiseen asiakkaan kuukausimaksuun lisätään aikaa 1 tunti, jos lääkkeitä on yli 6, lisätään maksuun 2 tuntia ja aikaa ei lisätä, jos asiakkaalla on jo palvelusuunnitelmassa enimmäistuntimäärä (yli 35 h/kk). Liitteet Lääkkeiden annosjakelun tarjouspyyntö.pdf _1_1.pdf Lääkkeiden annosjakelun yleiskuvaus.pdf _1_1.pdf Valmistelija Mari Annika Antikainen puh Merja Ylönen puh Maarit Mikkonen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (4) Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta hyväksyy hoivajohtajan esityksen. Päätös hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtajan ehdotuksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että tarjouspyyntöön voidaan tehdä teknisluonteisia muutoksia, koska se on vielä tässä vaiheessa luonnos.

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (5)

Oikaisuvaatimus/Lääkkeiden annosjakelun kulut asiakkaalle 89/2013

Oikaisuvaatimus/Lääkkeiden annosjakelun kulut asiakkaalle 89/2013 Perusturvalautakunta 89 03.12.2013 Perusturvalautakunta 4 21.01.2014 Oikaisuvaatimus/Lääkkeiden annosjakelun kulut asiakkaalle 89/2013 Petula 03.12.2013 89 Eduskunnan oikeusasiamie antoi 7.3.2013 ratkaisun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kotihoidon asiakkaiden lääkkeiden koneellinen annosjakelu sekä kotihoidon etäpalvelut ja niiden asiakasmaksut

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kotihoidon asiakkaiden lääkkeiden koneellinen annosjakelu sekä kotihoidon etäpalvelut ja niiden asiakasmaksut 19.04.2017 Sivu 1 / 1 1770/2017 05.05.00 48 Kotihoidon asiakkaiden lääkkeiden koneellinen annosjakelu sekä kotihoidon etäpalvelut ja niiden asiakasmaksut Valmistelijat / lisätiedot: Raija Kasanen, puh.

Lisätiedot

SELVITYS KONEELLISESTÄ LÄÄKKEIDEN ANNOSJAKELUSTA

SELVITYS KONEELLISESTÄ LÄÄKKEIDEN ANNOSJAKELUSTA Selvitys 1 (6) SELVITYS KONEELLISESTÄ LÄÄKKEIDEN ANNOSJAKELUSTA Taustaa Eduskunnan oikeusasiamies on 7.3.2013 antanut ratkaisun (Dnro 809/4/11) (Liite1) ja Sosiaali- ja terveysministeriö on ohjeistanut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 115 16.12.2014 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015

Lisätiedot

Kotihoidon kriteerit alkaen

Kotihoidon kriteerit alkaen Kotihoidon kriteerit 1.1.2017 alkaen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Kotihoidon kriteerit Toimintakyky Palvelun tarve Palvelun määrä Palvelun tavoite Asioiden hoitoon liittyvissä

Lisätiedot

Asiakas maksaa itse annosjakelun viikkohinnan kahdeksan (8) euroa, jos ta hän saa Kelalta suorakorvauksena heidän taksojen mukaisen korvauk sen.

Asiakas maksaa itse annosjakelun viikkohinnan kahdeksan (8) euroa, jos ta hän saa Kelalta suorakorvauksena heidän taksojen mukaisen korvauk sen. Perusturvalautakunta 78 14.12.2011 Perusturvalautakunta 90 20.11.2013 Perusturvalautakunta 51 02.09.2015 LÄÄKKEIDEN ANNOSJAKELU KOTIHOIDOSSA JA PALVELUASUMISESSA 86/05.05.00/2015 PETU 14.12.2011 78 Valmistelija

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (33) Perusturva- ja terveyslautakunta 18.03.2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (33) Perusturva- ja terveyslautakunta 18.03.2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (33) Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00 17.39 Paikka Sosiaali- ja terveyskeskus, Tulliportinkatu 17 B 3. kerros, lautakunnan kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito kotona asumisen tueksi Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu ja kotisairaanhoito. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää sosiaali-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ/ Palvelukuvaus. Kilpailutuksen kohteena on puitesopimus aikaperusteisesta ostopalvelusta

TARJOUSPYYNTÖ/ Palvelukuvaus. Kilpailutuksen kohteena on puitesopimus aikaperusteisesta ostopalvelusta A. Kotihoitopalvelut 1. Toimintaympäristö 1.1 Kotihoidon palvelut 1/7 Kotihoito kuuluu perusturvan toimialan, ikäihmisten hyvinvointipalveluiden tulosalueen kotona selviytymistä tukevien palveluiden tulosyksikköön.

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2013 Sivu 3. 1 / 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2013 Sivu 3. 1 / 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2013 Sivu 3 Käsitellyt asiat 1 / 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 / 2 Pöytäkirjantarkastajat 3 / 3 terveyslautakunnan sihteeristä päättäminen 4 / 4 Liite

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

Palvelutuotantolautakunta Lääkkeiden koneellinen annosjakelu. Patultk

Palvelutuotantolautakunta Lääkkeiden koneellinen annosjakelu. Patultk Palvelutuotantolautakunta 7 29.01.2014 Lääkkeiden koneellinen annosjakelu Patultk 7 29.1.2014 Valmistelijat: Sosiaalijohtaja Hilkka Karttunen puh. 050 562 3632, Van hus pal ve lujoh ta ja Kyllikki Syrjäpalo

Lisätiedot

jotka sairautensa tai toimintakykynsä alentumisen vuoksi eivät voi käyttää muita avoterveydenhuollon ja sairaanhoidon palveluja

jotka sairautensa tai toimintakykynsä alentumisen vuoksi eivät voi käyttää muita avoterveydenhuollon ja sairaanhoidon palveluja KOTIHOIDON MYÖNTÄMISKRITEERIT 1. Kriteerien tarkoitus Kotihoidon kriteerien tarkoitus on selkiyttää palvelujen kohdentamista kotihoitoa tarvitseville asiakkaille. Palvelujen järjestämisen lähtökohtana

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 4312/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 4312/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (1) 29 Asianro 4312/02.05.00.00/2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden hinnan tarkistaminen Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kotihoidon kriteerit alkaen

Kotihoidon kriteerit alkaen Kotihoidon kriteerit 1.1.2019 alkaen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Kotihoidon kriteerit Toimintakyky Palvelun tarve Palvelun määrä Palvelun tavoite Asioiden hoitoon liittyvissä

Lisätiedot

Lääkkeiden koneellisen annosjakelun järjestäminen

Lääkkeiden koneellisen annosjakelun järjestäminen Hallitus 160 25.06.2014 Lääkkeiden koneellisen annosjakelun järjestäminen H 160 Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on antanut 2.10.2013, Kuntainfo 6/2013 kunnille ohjekirjeen koneellisen annosjakelun

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall 17.5.2011 97 Yhall 21.5.2013 98 Yhall 29.10.2013 185 Yhall 10.12.2013 250 Yhall 17.6.2014 140 PALVELUSETELIN YLEISET LINJAUKSET Palvelusetelin yleiset linjaukset perustuvat 1.8.2009 voimaan tulleeseen

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Miksi palveluseteli? Lisää asiakkaan/hänen läheistensä valinnan mahdollisuuksia ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.6.2010 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Saunapalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 50 19.05.2015. 50 Asianro 3428/05.04.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 50 19.05.2015. 50 Asianro 3428/05.04.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 50 Asianro 3428/05.04.00/2015 Kehitysvammaisten erityishuollosta perittävät ylläpitomaksut 1.6.2015 alkaen Perusturvajohtaja Mari Annika Antikainen Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) 26 Asianro 4436/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) 26 Asianro 4436/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 26 Asianro 4436/00.02.03/2013 Minna Reijosen kirje 10.4.2013 Nilsiä-neuvottelukunnalle Minna Reijonen on toimittanut 10.4.2013 sähköpostitse kirjeen Nilsiäneuvottelukunnalle.

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2012 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 17 Asianro 1343/02.02.00/2017 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden talousarvio 2017 / kehittämisrahan hakeminen kaupunginhallitukselta Vuoden talousarvion

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 110 20.12.2016 110 Asianro 7086/02.02.00/2016 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden käyttösuunnitelman sekä isäntäkuntapalveluiden

Lisätiedot

HE 34/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansanterveyslakia

HE 34/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansanterveyslakia HE 34/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain 29 b :n ja kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansanterveyslakia

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.10.2015 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli, Soini 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Kauppapalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Talousarviomuutokset 2014 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (6) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (6) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2016 1 (6) 110 Asianro 7086/02.02.00/2016 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden käyttösuunnitelman sekä isäntäkuntapalveluiden talousarvion hyväksyminen vuodelle

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut. Iäkkäiden henkilöiden kotiin annettavat palvelut yhteistoiminta-alueella

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut. Iäkkäiden henkilöiden kotiin annettavat palvelut yhteistoiminta-alueella 1 Koski TL Lieto Marttila Tarvasjoki Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut Iäkkäiden henkilöiden kotiin annettavat palvelut yhteistoiminta-alueella Kotiin vietävien palveluiden myöntämisen perusteet ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.12.2016 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Asiointipalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu... 4

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 94 20.10.2015. 94 Asianro 1466/00.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 94 20.10.2015. 94 Asianro 1466/00.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 94 Asianro 1466/00.02.03/2015 Tiedonantoja Valvontatarkastaja Kauko Pursiaisen 7.10.2015 antama tarkastuskertomus sosiaalihuollon ympärivuorokautisen hoidon ja

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja tehtävät

Kotihoidon sisältö ja tehtävät Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Kotihoidon sisältö ja tehtävät Kotihoidon palvelukokonaisuuden muodostavat kotipalvelu, kotisairaanhoito, kotisairaala ja kotihoidon tukipalvelut.

Lisätiedot

Säännöllisessä kotihoidossa olevien asiakkaiden toimintakykyä, palvelutarvetta ja terveydentilaa seurataan Rai -arviointimenetelmällä.

Säännöllisessä kotihoidossa olevien asiakkaiden toimintakykyä, palvelutarvetta ja terveydentilaa seurataan Rai -arviointimenetelmällä. KOTIHOIDON MYÖNTÄMISKRITEERIT 1. KRITEERIEN TARKOITUS Kotihoidon kriteerien tarkoitus on selkiyttää säännöllistä kotipalvelua, kotisairaanhoitoa ja/tai kotihoidon tukipalvelujen kohdentamista. Palvelujen

Lisätiedot

Kotihoidon myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoiminta-alueella

Kotihoidon myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoiminta-alueella Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Kotihoidon myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoiminta-alueella Kotihoidon sisältö ja tehtävät Vanhuspalvelulaki eli laki ikääntyneen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 LÄÄKKEIDEN KONEELLINEN ANNOSJAKELU KOTIHOIDOSSA JA YMPÄRIVUOROKAUTISESSA HOIDOSSA SOTEL 18.06.2014 71 Valmistelu: Vanhus- ja

Lisätiedot

kotihoito palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut

kotihoito palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut MYÖNTÄMISPERUSTEET kotihoito palveluasuminen tehostettu palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut Sisällys 1. Kotihoidon myöntämisperusteet.3 2. Palveluasumisen myöntämisperusteet 5 3.Tehostetun palveluasumisen

Lisätiedot

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)

Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Ikäneuvo Työryhmä kokous

Ikäneuvo Työryhmä kokous Ikäneuvo Työryhmä 2 12.4.2017 kokous 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka eivät selviydy kotona arkielämän toiminnoissa itsenäisesti, omaisten tuella

Lisätiedot

Päätös voimaan Perusturvalautakunta Liite 8. KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.

Päätös voimaan Perusturvalautakunta Liite 8. KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3. Päätös voimaan 1.5.2013. Perusturvalautakunta 27.2.2013 Liite 8 KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2013 alkaen (Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki ja asetus 17.11.2011)

Lisätiedot

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 222/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet 21.12.2018 Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet Sotela 18.12.2018 KOTIHOITO 21.12.2018 2 ATERIAPALVELU 21.12.2018 3 21.12.2018 4 KAUPPAPALVELU 21.12.2018 5 KULJETUSPALVELU

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki. Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.

Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki. Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3. Mitä tarkoittaa, kun vammaispalvelut siirtyvät maakunnan järjestettäviksi? Vammaisilta, Seinäjoki Muutosjohtaja Harri Jokiranta 5.3.2018 Kokonaisreformi SOTE kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja,

Lisätiedot

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka

Lisätiedot

Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito

Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito Opas lääkehoitosuunnitelman tekemiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa 18.2.2016 Uudistettu opas: Turvallinen lääkehoito/ Ritva Inkinen 1 Tämän esityksen sisältö

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut

Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut 1 Sosiaali ja terveyspalvelut Hoito ja hoivapalvelut Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut Soveltamisohje 1.12.2017 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 12.10.2017 2 SISÄLLYS 1. PALVELUN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

103 KOTI- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 2015. Jatkuva ja säännöllinen kotihoito

103 KOTI- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 2015. Jatkuva ja säännöllinen kotihoito 1 Dno: AHT/ 480/2014 103 KOTI- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 2015 Jatkuva ja säännöllinen kotihoito Kotihoito on sosiaalihuoltolakiin perustuvaa kotipalvelua ja terveydenhuoltolakiin

Lisätiedot

Säännöllisen kotihoidon maksut 1.1.2016

Säännöllisen kotihoidon maksut 1.1.2016 1 Perusturva/Ikääntyneiden palvelut 22.12.2015 Säännöllisen kotihoidon maksut 1.1.2016 Jatkuvasta ja säännöllisesti annetusta kotisairaanhoidosta ja sosiaalihuoltoasetuksen (607/83) 9 :n 1 momentin 1 kohdassa

Lisätiedot

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Terveyskeskuksen organisaatio Terveyslautakunta Toimitusjohtaja Terveysasemat 26 terveysasemaa

Lisätiedot

Kotihoito ja tukipalvelut. Hyvinvointipalvelut

Kotihoito ja tukipalvelut. Hyvinvointipalvelut Kotihoito ja tukipalvelut Hyvinvointipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu, kotisairaanhoito, saattohoito ja tukipalvelut. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014

TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014 TERVEYDENHUOLTOLAIN LAAJENNUS TULEE VOIMAAN 1.1.2014 Asiakkaan valinnan mahdollisuudet laajenevat edelleen 1.5.2011 alkaen on ollut mahdollista valita hoidosta vastaava terveysasema oman kunnan tai yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 122 16.12.2014. 122 Asianro 448/00.02.03/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 122 16.12.2014. 122 Asianro 448/00.02.03/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) 122 Asianro 448/00.02.03/2014 Tiedonantoja Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös ISAVI/2780/05.06.04/2014. Toimeentulotuen määräaikojen valtakunnallinen valvonta.

Lisätiedot

SÄKYLÄN KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS

SÄKYLÄN KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS SÄKYLÄN KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS KOTIIN ANNETTAVAT PALVELUT Säännöllinen kotihoito Kotihoidon palvelu on säännöllistä silloin, kun asiakas saa palvelua vähintään kerran viikossa ja vähintään kuukauden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 48 14.05.2013. 48 Asianro 337/00.02.03/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 48 14.05.2013. 48 Asianro 337/00.02.03/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 48 Asianro 337/00.02.03/2013 Viranhaltijapäätökset Palvelualuejohtaja Markku Tervahaudan päätökset: -Itä-Suomen osaamiskeskus ry:n vuosikokousedustaja(17.4.2013

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 02112017 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Kaupunginhallitus Asianro 2008/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Kaupunginhallitus Asianro 2008/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 54 16.6.2015 48 Asianro 2008/05.17.01/2015 Vaalijalan laitoshoidossa olevien kehitysvammaisten asumisen ja päivätoiminnan järjestämisen

Lisätiedot

Lääkehoito vanhuspalveluissa

Lääkehoito vanhuspalveluissa Lääkehoito vanhuspalveluissa Esimerkkinä Jyväskylän kaupunki, yksityiset ja julkiset palvelut THL, Turvallinen lääkehoito, Opas lääkehoitosuunnitelman tekemiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa OHJAUS

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arvioinnin kriteerit lainsäädännössä Erityisasiantuntija Marja Pajukoski, THL 29.3.2012 1 Yleiset tarpeen arvioinnin kriteerit

Lisätiedot

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoito Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoidon tehtävänä on vanhusten, yli 18- vuotiaiden vammaisten, toipilaiden ja pitkäaikaissairaiden hoito ja palvelut niin,

Lisätiedot

Palvelusetelin käyttö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vanhuspalveluiden kotihoidossa. Sosiaaliohjaaja Teija Seppälä 26.11.

Palvelusetelin käyttö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vanhuspalveluiden kotihoidossa. Sosiaaliohjaaja Teija Seppälä 26.11. Palvelusetelin käyttö Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vanhuspalveluiden kotihoidossa Sosiaaliohjaaja Teija Seppälä 26.11.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon vanhuspalveluiden

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 4 /2016 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:

Lisätiedot

Hoidonporrastuksen kriteerit JJR 10.3.2010. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.

Hoidonporrastuksen kriteerit JJR 10.3.2010. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.2010 YLEISTÄ Kotona asumista tuetaan ensisijaisesti tukipalvelujen avulla (ateria-, turva- ja kuljetuspalvelu).

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Perusturva/hoivapalvelut LEPPÄVIRRAN KUNNAN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET

Perusturva/hoivapalvelut LEPPÄVIRRAN KUNNAN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusturva/hoivapalvelut LEPPÄVIRRAN KUNNAN KOTIHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET Laadittu 27.4.2017 KOTIHOIDON MÄÄRITTELY Kotihoidon palveluiden myöntäminen perustuu palvelutarpeen ja toimintakyvyn kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

Kansalliset toimintamallit. Sähköinen lääkemääräys

Kansalliset toimintamallit. Sähköinen lääkemääräys Kansalliset toimintamallit Sähköinen lääkemääräys 16.11.2015 Sähköinen resepti kotihoidossa ja palveluasumisessa Sähköisen lääkemääräyksen käytännöt kotihoidossa ja palveluasumisessa Kotihoidossa ja palveluasumisessa

Lisätiedot

KOTIHOIDON PALVELUSETELI

KOTIHOIDON PALVELUSETELI 8.4.2013, (1/5) LIITE 4: KOTIHOIDON PALVELUSETELI 1. Lait ja viranomaismääräykset Palveluntuottajan on noudatettava kaikkia palveluntuottajaa ja sen toimintaa koskevaa lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä

Lisätiedot

Lohjan perusturvatoimen kotihoito- ja tukipalvelumaksut 1.4.2015 alkaen

Lohjan perusturvatoimen kotihoito- ja tukipalvelumaksut 1.4.2015 alkaen 1 Perusturvatoimi Vanhus- ja sairaalapalvelut / Kotihoito Ojamonkatu 34 08100 Lohja puh. 019 3690 Maksuperusteet / Kotihoito Lohjan perusturvatoimen kotihoito- ja tukipalvelumaksut 1.4.2015 alkaen Kotona

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, Marja-Leena Arffman Terveydenhuollon ylitarkastaja

Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, Marja-Leena Arffman Terveydenhuollon ylitarkastaja Lääkehoidon toteuttaminen vanhuspalveluissa Vanhustyön johdon päivä, PSAVI, 20.3.2014 Terveydenhuollon ylitarkastaja Lääkkeen käyttötarkoitukset Lievittää oireita Lääke Auttaa terveydentilan tai sairauden

Lisätiedot

Dnro 3411/4/14. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen

Dnro 3411/4/14. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen 23.9.2015 Dnro 3411/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen HOITOTARVIKKEISTA EI SAA PERIÄ MAKSUA 1 KANTELU Kantelija arvosteli 1.9.2014

Lisätiedot

Lemin Vanamokodin asukkaiden omaisille ja läheisille tiedotus- ja keskustelutilaisuus tiistaina 1.12.2015 klo 17.00

Lemin Vanamokodin asukkaiden omaisille ja läheisille tiedotus- ja keskustelutilaisuus tiistaina 1.12.2015 klo 17.00 Lemin Vanamokodin asukkaiden omaisille ja läheisille tiedotus- ja keskustelutilaisuus tiistaina 1.12.2015 klo 17.00 Mukana infossa Saimaan Tukipalvelut Oy:n edustaja Lauritsalan apteekin edustajat Eksoten

Lisätiedot

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ensisijaisena toimenpiteenä ennen hoitomaksun alentamista edellytetään aina, että asiakas anoo Kelalta ne etuudet, joihin yleensä kotihoidon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 21 24.02.2015. 21 Asianro 1466/00.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 21 24.02.2015. 21 Asianro 1466/00.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 1466/00.02.03/2015 Tiedonantoja Terveysjohtaja Jari Saarisen 16.1.2015 antama yksityisen terveydenhuollon toimintayksikön tarkastuskertomus käyttöönottotarkastuksesta

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 5.6.2017 1 OMAHOITAJUUDEN KEHITTÄMISVERKOSTO Osallistujakunnat Kemijärvi, Kittilä, Muonio, Pello, Rovaniemi, Simo, Sodankylä, Tervola,

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIDON JA PALVELUJEN VALVONTA

SOSIAALIHUOLLON YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIDON JA PALVELUJEN VALVONTA Itä-Suomen aluehallintovirasto/kuopion kaupunki TARKASTUSKERTOMUS SOSIAALIHUOLLON YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIDON JA PALVELUJEN VALVONTA TARKASTUSKOHDE Kaupunki / Kunta Palveluntuottaja Kuopion kaupunki Toimintayksikkö

Lisätiedot

Säkylän kunta KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS. Designed by M. Hakala

Säkylän kunta KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS. Designed by M. Hakala Säkylän kunta KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS Designed by M. Hakala KOTIHOITO Kotihoidolla tarkoitetaan kotipalveluja, kotisairaanhoitoa ja erilaisia tukipalveluja. Kotihoidon tarkoituksena on auttaa

Lisätiedot

Sähköinen lääkemääräys pitkäaikaisessa avo- tai laitoshoidossa Kansalliset toimintamallit alkaen Päivitetty

Sähköinen lääkemääräys pitkäaikaisessa avo- tai laitoshoidossa Kansalliset toimintamallit alkaen Päivitetty Sähköinen lääkemääräys pitkäaikaisessa avo- tai laitoshoidossa Kansalliset toimintamallit 1.1.2017 alkaen Päivitetty 7.8.2017 Asiakkaan reseptit pitkäaikaisessa avo- tai laitoshoidossa Kun asiakas saa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 82 22.09.2015. 82 Asianro 4322/05.17.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 82 22.09.2015. 82 Asianro 4322/05.17.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 82 Asianro 4322/05.17.00/2014 Vanhusten, vammaisten, kehitysvammaisten ja erityisryhmien asumispalvelujen hankinnan valmistelu 1.1.2017 alkaen Erityisryhmien asumispalvelu

Lisätiedot

Etelä-Kymenlaakson kotihoidon kriteerit. [Kirjoita asiakirjan alaotsikko]

Etelä-Kymenlaakson kotihoidon kriteerit. [Kirjoita asiakirjan alaotsikko] Etelä-Kymenlaakson kotihoidon kriteerit [Kirjoita asiakirjan alaotsikko] Kotihoidon työryhmä 2011-2012 Sisältö Toiminta-ajatus... 3 Palvelutarpeen arviointi... 3 Neuvontapalvelut... 3 Kotipalvelut... 3

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (7) 361 Valtuutettu Reetta Vanhasen aloite psykososiaalisen tuen vahvistamisesta elämän loppuvaiheen hoidossa Päätös katsoi valtuutettu Reetta Vanhasen aloitteen

Lisätiedot

Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuu, velvollisuudet ja oikeudet

Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuu, velvollisuudet ja oikeudet Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuu, velvollisuudet ja oikeudet Riitta Pöllänen Ylilääkäri Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira), Valvontaosasto 7.3.2014 Riitta Pöllänen@valvira.fi

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

TOIMIVA YHTEISTYÖ SOTE TOIMIJOIDEN JA APTEEKIN VÄLILLÄ. Leena Astala Apteekkari Porin Asema apteekki Leena Astala 1

TOIMIVA YHTEISTYÖ SOTE TOIMIJOIDEN JA APTEEKIN VÄLILLÄ. Leena Astala Apteekkari Porin Asema apteekki Leena Astala 1 TOIMIVA YHTEISTYÖ SOTE TOIMIJOIDEN JA APTEEKIN VÄLILLÄ Leena Astala Apteekkari Porin Asema apteekki 18.3.2019 Leena Astala 1 UUSIA YHTEISTYÖN MUOTOJA Turvallisen lääkehoidon tuki palvelu edistää lääkitysturvallisuutta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 101 19.11.2013. 101 Asianro 351/00.02.03/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 101 19.11.2013. 101 Asianro 351/00.02.03/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 101 Asianro 351/00.02.03/2013 Tiedonantoja Kuntaliiton yleiskirje 19/80/2013 /7.11.2013 / Lastensuojelulain perusteella sijoitettujen oppilaiden kotikunnan maksuosuuden

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet Perustuvalautaunta 17.12.2013 167, Liite 1 Kotihoito Kotihoidon palveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (710/1982) ja sosiaalihuoltoasetuksen

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Palveluvaliokunta Raija Inkala 15.10.2014 PERHEHOIDOSTA YLEISTÄ tarkoitetaan henkilön hoidon, hoivan tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot