Ympäristön seuranta Suomessa

Transkriptio

1 405 Suomen ympäristö 405 Ympäristön seuranta Suomessa YMPÄRISTÖN- SUOJELU Jorma Niemi ja Pertti Heinonen (toim.) Ympäristön seuranta Suomessa SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS

2 Suomen ympäristö 405 Jorma Niemi ja Pertti Heinonen (toim.) Ympäristön seuranta Suomessa HELSINKI 2000 SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS

3 ISBN ISSN Julkaisu on saatavana myös internetistä: Etukannen kuva/pärmbild: Maisema Kolilta. Kuva: Maarit Niemi Taitto: Diaidea Oy Oy Edita Ab Helsinki 2000 Helsingfors 2 Suomen ympäristö 405

4 Esipuhe Tämä julkaisu Ympäristön seuranta Suomessa, on perusrakenteeltaan samanlainen kuin edellinen vastaava julkaisu, joka ilmestyi vuonna 1997 Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) monistesarjassa otsikolla Valtakunnallinen ympäristön seurannan ohjelma Niissä on kuitenkin sisällöllisiä eroja, sillä aikaisemmassa ohjelmassa käsiteltiin ainoastaan ympäristöhallinnon omia valtakunnallisia seurantoja. Sen sijaan uuteen ohjelmaan on pyritty kokoamaan SYKEn seurantojen lisäksi tietoa myös muiden ympäristön seurantaa tekevien laitosten valtakunnallisista seurannoista. Vaikka kuntien ympäristön tilan seurantaohjelmat ovat varsin kattavia, niitä ei ole otettu mukaan lukuun ottamatta lyhyttä katsausta ilman laadun seurantaan. Työssä ei myöskään tarkastella alueellisten ympäristökeskusten omia alueellisia seurantoja eikä alueellisten ympäristökeskusten valvonnassa tehtäviä velvoitetarkkailuseurantoja, vaikka ne tuottavatkin suuren osan esimerkiksi valtakunnallisesta vesistötiedosta. Työ tehtiin tiiviissä yhteistyössä seurantaa tekevien laitosten kanssa. Sen laatimiseen osallistuivat seuraavat laitokset ja yhteisöt, joita edustaneet henkilöt on mainittu suluissa: Geologian tutkimuskeskus (Hannu Idman), Ilmatieteen laitos (Sirkka Juntto, Tuomo Sankola, Esko Kyrö), Kuopion Kansanterveyslaitos (Outi Zacheus), Luonnontieteellinen keskusmuseo (Juhani Lokki), Maatalouden tutkimuskeskus (Sirpa Kurppa), Merentutkimuslaitos (Juha-Markku Leppänen), Metsäntutkimuslaitos (Hannu Raitio), maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (Esa Ikäheimo), Riista-ja kalatalouden tutkimuskeskus (Paula Böhling), sosiaali- ja terveysministeriö (Leena Hiisvirta), Säteilyturvakeskus (Ritva Saxen) ja Tilastokeskus (Leo Kolttola). Ympäristöministeriö (ylitarkastaja Jarmo Muurman) ja maa- ja metsätalousministeriö (vesihallintoneuvos Risto Timonen) ohjasivat ohjelman valmistelua. Laitosten edustajat ja yhteyshenkilöt kirjoittivat tai kokosivat omaa erikoisaluettaan kuvaavat tekstit, joissa seurannat kuvataan lyhyesti. Teksteissä viitataan laitosten omiin seurantaohjelmiin ja muihin tietolähteisiin mm. www-sivuihin sekä annetaan tieto yhteyshenkilöistä. Työn tavoitteena oli luoda yleiskuva maassamme tehtävään ympäristön seurantaan. Julkaisu on nähtävä alkuna eri laitosten välillä tapahtuvalle ympäristön seurantojen kehittämiselle ja koordinoinnille. SYKEssä ohjelman valmistelusta ja kokoamisesta vastasivat SY- KEn seurantakoordinaattori limnologi Pertti Heinonen ja Jorma Niemi. SYKEn osuus on pääosin samanlainen kuin edellisessä ohjelmassa. Uusia elementtejä ovat EU:n ympäristön seurannalle asettamat vaatimukset, jotka on pyritty ottamaan huomioon vesien laadun seurantahankkeita suunnitellessa. Tämän vuoksi aikaisempia jokien ja järvien veden laadun seurantahankkeita on laajennettu. Tällä laajennetulla ns. EUROWATERNET-seurantaverkolla tuotetaan edustavaa aineistoa viiden vuoden välein ilmestyvään Euroopan ympäristön tila -raporttiin. Myöhemmin seurantaverkkoa kehitetään EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin edellyttämäksi seurannaksi, mikä merkitsee käytännössä biologisten vedenlaatumuuttujien määrän lisäämistä. Lisäykset tehdään todennäköisesti seuraavalla seurantajaksolla Myös rannikkovesien seurannassa on lisättävä biologisten muuttujien osuutta Itämeri-yhteistyössä. Vuonna 2000 aloitettiin uutena hankkeena kalavesidirektiivin (78/659/ETY) edellyttämä veden laadun seuranta. Suomen ympäristö 405 3

5 Tämä julkaisu on yhteenveto kaikesta Suomessa tehtävästä ympäristön seurannasta. Työ on ollut mittava ja sen vuoksi siinä saattaa olla puutteita, jotka pyritään korjaamaan kun ohjelma päivitetään kolmen vuoden kuluttua. Olen vakuuttunut, että työ tukee eri laitosten välistä yhteistyötä ympäristön seurannan kehittämisessä ja auttaa siten parantamaan ympäristömme laatua. Kiitän lämpimästi kaikkia ohjelman valmisteluun osallistuneita. Helsingissä Lea Kauppi pääjohtaja Suomen ympäristökeskus 4 Suomen ympäristö 405

6 Sisällys Esipuhe Johdanto Seurannan tavoitteet ja rooli Seurantaa harjoittavat laitokset Seurantatiedon laadunvarmistus ja standardisointi Seurantatiedon käyttö Luonnonvarojen seuranta Vesi Hydrologisen kierron mittaukset Hydrologiset mallit Vesistökartoitukset Ilma Säähavaintoasemat Säähavainnot Maa Metsät Valtakunnan metsien inventointi Yleiseurooppalainen metsien terveydentilan seuranta Peltokasvien viljelyalat Maa-aines Kasvit ja eläimet Kalavarat Kotieläimet Puutarhatilastot, sienet ja marjat Viljelymaat Ympäristöön kohdistuvien muutospaineiden seuranta Veden otto ja veden käyttö Jätevesikuormitus Yhdyskunnat ja teollisuus Muut kuormittajat Hajakuormitus maa-alueilta Ilmapäästöt Jätteet Kemikaalien käyttö Maankäyttö Ympäristön tilan seuranta Vesi Sisävedet Rannikkovedet Merivedet...43 Suomen ympäristö 405 5

7 4.1.4 Maa- ja pohjavedet Juomavedet Uimavedet Vedenlaatuseurantojen kehittäminen Ilma Taajamat Taustailman laatu Laskeuma Yläilmakehä Biodiversiteetti Tavoitteet ja toteuttajat Aluetaso Biotooppitaso Lajitaso Geneettisen tason seurannat Radioaktiiviset aineet Elinympäristö Haitalliset aineet Kaatopaikat Ympäristön yhdennetyn seurannan ohjelma Ympäristöpolitiikan ja toimenpiteiden seuranta Ympäristönsuojelumenot Julkinen sektori Teollisuus Muut sektorit Ympäristöverot Seurantatiedon hallinta ja käyttö Ympäristöhallinnon ympäristötietojärjestelmät Ympäristötilinpito Kuormitustilinpito Metsätilinpito Ympäristöindikaattorit Seurantaan käytetyt voimavarat ympäristöhallinnossa Liitteet Liite 1. Ympäristöhallinnon valtakunnalliset seurantaverkot Liite 2. Ympäristöhallinnon seurantahankkeet vuosina Liite 3. Menetelmien standardisointi Liite 4. Ympäristöhallinnossa julkaistua Liite 5. Ympäristöhallinnon kannalta keskeisiä EU-direktiivejä ja sopimuksia Liite 6. Käytetyt lyhenteet Suomen ympäristö 405

8 1 Johdanto 1.1 Seurannan tavoitteet ja rooli Ympäristönsuojelun keskeiset päämäärät Ympäristönsuojelun keskeisiä päämääriä ovat luonnon elinvoimaisuuden ja monimuotoisuuden säilyttäminen sekä terveellisen elinympäristön turvaaminen. Elinympäristöön kohdistuu uhkia, joita ovat esimerkiksi vesistöjen rehevöityminen, ympäristön kemiallinen saastuminen, rakentaminen, maa-ainesten otto ja tehometsätalous. Ne uhkaavat muuttaa peruuttamattomasti maaperän, vesistöjen, metsien ja muiden alueiden alkuperäisen luonteen. Näiden ilmiöiden seuraamiseksi tarvitaan luotettavaa ja ajan tasalla olevaa tietoa ympäristön tilasta, ympäristöön kohdistuvista paineista ja luonnonvarojen kestävästä käytöstä. Tärkeitä vaatimuksia tuotettavalle tiedolle ovat tiedon käyttökelpoisuus ja edustavuus sekä kansainvälinen vertailukelpoisuus. Ympäristötietoa käytetään mm. päätöksenteossa ratkaistaessa valtakunnallisia ympäristöpoliittisia linjakysymyksiä ja paikallisia ympäristöongelmia sekä arvioitaessa käytännön suojelutoimien tuloksellisuutta. Lisäksi sitä käytetään tutkimuksessa ja laadittaessa kansainvälisten sopimusten edellyttämiä selvityksiä. Myös suuri yleisö tarvitsee jatkuvasti luotettavaa tietoa ympäristön tilasta. Esimerkiksi vesistöjen levätilanne kiinnostaa laajalti kansalaisia. Seurannan tavoite on tuottaa monipuolista ympäristötietoa asiantuntijoille, päätöksentekijöille, hallinnolle ja kansalaisille. Miten seuranta määritellään ja mitä vaatimuksia sille asetetaan? Mitä ympäristön seuranta tarkemmin ajatellen on ja kuinka se määritellään? Ympäristöministeriön vuonna 1997 julkaisemassa Ympäristön seurannan strategiassa se määritellään seuraavasti: Ympäristön seurannalla tarkoitetaan toisaalta luontaisten vaihteluiden ja muutosten, toisaalta ihmisen toiminnasta aiheutuvien paineiden sekä niiden ihmiseen, luontoon ja rakennettuun ympäristöön kohdistuvien vaikutusten jatkuvaa tai säännöllisesti toistuvaa tiedon keruuta, arviointia ja raportointia. Ympäristön seurannan on katettava monia ympäristön lohkoja (maaperä, vesi, eliöt jne.) sekä maantieteellisesti laajoja alueita. Parhaimmillaan sen olisi katettava kaikki yhteiskunnan ympäristöön vaikuttavat toiminnot. Lisäksi sen on oltava suunnitelmallista ja pitkäjänteistä, jotta ihmisen toiminnan aiheuttamat ympäristömuutokset, niin ympäristön tilan huononeminen kuin paraneminenkin, voitaisiin erottaa luotettavasti luonnon ilmiöiden normaaleista eri pituisista sykleistä ja mahdollisista pitkäaikaisista kehityssuunnista. Ympäristön seurannan jakaminen neljään osa-alueeseen Ympäristön seuranta jaetaan usein seuraavasti: Luonnonvarojen seuranta. Luonnonvarojen seurannalla (resources) tarkoitetaan ihmisen hyödyntämän luonnon, sekä määrän että laadun, seurantaa. Luonnonvarojen seuranta kohdistuu sekä elottomaan luontoon esimerkiksi maa-ainekseen ja kallioperään sekä elolliseen luontoon kuten metsiin, vesiin Suomen ympäristö 405 7

9 ja niiden eliöstöön. Päävastuu luonnonvarojen seurannasta on maa- ja metsätalousministeriöllä. Vesivarojen seuranta on laajin yhtenäinen ympäristöhallinnolle kuuluva kokonaisuus luonnonvarojen seurannasta. Luonnonvarojen seurantoja käsitellään tämä raportin luvussa kaksi. Paineiden seuranta. Luontoon kohdistuvat haitalliset ympäristövaikutukset ovat ympäristöön kohdistuvia paineita (pressures). Ne ovat yleensä ihmisen aiheuttamia. Tällaisia ovat esimerkiksi ympäristön mekaaniset muutokset, veden otto, jätevesikuormitus sekä luonnolle vieraat aineet ja melu. Ihmisen toiminnasta aiheutuvia paineita seuraavat ympäristöhallinnon lisäksi muiden ministeriöiden alaiset laitokset sekä kunnat ja velvoitteellisesti monet yritykset. Paineiden seurantoja käsitellään tämä raportin luvussa kolme. Ympäristön tilan seuranta. Ympäristön tilan seuranta (state of the environment, SOE) tarkoittaa fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten tekijöiden jatkuvaa tai säännöllisesti toistuvaa havainnointia. Esimerkiksi veden laatua voidaan seurata sen typpi- ja fosforipitoisuuksia säännöllisesti mittaamalla. Tyypillisiä ympäristön tilan seurantoja ovat mm. veden laadun seurannat sisävesissä, rannikkovesissä ja merellä, ilman laadun seurannat ja biodiversiteettiseurannat. Ympäristön tilan seurantaa käsitellään tämä raportin luvussa neljä. Ympäristöpolitiikan ja toimenpiteiden seuranta (ympäristövasteet). Vasteilla (responses) tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, joita tehdään ympäristöön kohdistuvien paineiden pienentämiseksi tai ympäristön tilan parantamiseksi. Tällaisia yhteiskunnan vasteita ovat muun muassa ympäristönsuojelumenot, ympäristöverot, hallinnolliset määräykset ja vapaaehtoiset sopimukset. Ympäristöpolitiikan ja toimenpiteiden seurantaa käsitellään tämä raportin luvussa viisi. Näin jaoteltuna ympäristön seuranta ulottuu monille yhteiskunnan osa-alueille ja sillä on keskeinen rooli ympäristöasioissa. Ympäristöasioiden hoito edellyttää jatkuvaa ja luotettavaa tietoa ympäristön tilasta kaikilta edellä mainitulta neljältä osaalueelta, siis luonnonvaroista, luonnonvaroihin kohdistuvista paineista, ympäristön tilasta sekä ympäristöpolitiikan ohjaavasta vaikutuksesta ympäristön laatuun. Eri laitokset pyrkivät keräämään tietoa omilta alueiltaan. Yhdistettynä eri laitosten keräämät tiedot kattavat pääosan koko seurannan alueesta. Seurannan ja tutkimuksen vuorovaikutus. Seurannalla ja tutkimuksella on läheinen vuorovaikutus ja joskus niitä on vaikea erottaa toisistaan. On tärkeää huolehtia tutkimuksen ja seurannan välisestä yhteistyöstä. Erityisen tärkeää yhteistyö on seurantatulosten arvioinnissa ja niistä tehtävien johtopäätösten teossa. Seurantatiedon tulee ohjata tutkimusta uusille ongelma-alueille ja kannustaa tutkijoita muutosten syiden ja niiden seurausten selvittämiseen. Tutkimuksessa voidaan käyttää hyväksi seurannassa kerättyjä pitkiä havaintosarjoja sekä ympäristönäytepankkien aineistoja ja seurannassa tutkimuksen kehittämiä mittausmenetelmiä ja malleja. Tutkimus taas saattaa paljastaa ilmiöitä, joita on ryhdyttävä säännöllisesti seuraamaan. 1.2 Seurantaa harjoittavat laitokset Seuranta on kokonaisuus Luonnonvarat, niihin kohdistuvat paineet, ympäristön tilan seuranta ja ympäristöpolitiikka muodostavat laajan kokonaisuuden, jonka hoitamiseen tarvitaan eri alojen laitoksia ja viranomaisia. Monissa laitoksissa ympäristön seuranta ja pitkän aikavälin tutkimus kuuluvat säädöksissä määrättyihin viranomaistehtäviin. Viranomaisten on koordinoitava seurantaa kansainvälisellä, kansallisella sekä alueelli- 8 Suomen ympäristö 405

10 sella tasolla päällekkäisyyksien välttämiseksi. Seurannan pääkohdat ja yleiset tavoitteet on sovittava yhdessä eri hallinnonalojen kesken. Jokaisen ympäristön seurantaa tekevän valtion laitoksen tulisi valmistella oma ympäristön seurantaohjelmansa. Sopimusten perusteella ympäristöhallinto kehittää omaa ympäristön seurantaansa. Yhdessä nämä seurannat antavat kuvan ympäristön tilasta. Hajautetun mallin etuna on, että eri alojen asiantuntijat ovat yhteistyössä muiden laitosten vastaavalla sektorilla työskentelevien kanssa. Se edellyttää yhteistyötä päällekkäisen työn välttämiseksi sekä seurantatiedon hyväksikäytön ja tulosten raportoinnin varmistamiseksi. Ympäristöministeriön rooli Seurannan ylin kansallinen vastuu on ympäristöministeriöllä, joka määrittelee ympäristön seurannan tavoitteet ja strategiat ja seuraa niiden toteutumista yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa sekä koordinoi valtakunnallisten seurantojen eri osa-alueita. Maa- ja metsätalousministeriö sekä muut ministeriöt ohjaavat omien alojensa seurantoja. Seurantaa tekeviä laitoksia Ympäristön seurannan kenttä on laaja ja seurantaa harjoittavia laitoksia on useita. Lisäksi monet yliopistot ja korkeakoulut ovat mukana erityisesti seurantamenetelmien kehittämisessä. Tähän työhön osallistuivat seuraavat laitokset ja yhteisöt, joita edustaneet henkilöt on mainittu suluissa: Geologian tutkimuskeskus (Hannu Idman, Ilmatieteen laitos (S i r k k a Juntto, sirkka.juntto@fmi.fi, Tuomo Sankola, tuomo.sankola@fmi.fi ja Esko Kyrö, esko.kyro@fmi.fi), Kuopion Kansanterveyslaitos (Outi Zacheus, outi.zacheus@ktl.fi), Luonnontieteellinen keskusmuseo (Juhani Lokki, juhani.lokki@helsinki.fi), Maatalouden tutkimuskeskus (Sirpa Kurppa, sirpa.kurppa@mtt.fi), Merentutkimuslaitos (Juha-Markku Leppänen, juha-markku.leppanen@fimr.fi), Metsäntutkimuslaitos (Hannu Raitio, hannu.raitio@metla.fi), Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (Esa Ikäheimo, esa.ikaheimo@mmm.fi), Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus (Paula Böhling, paula.bohling@rktl.fi), Sosiaali- ja terveysministeriö (Leena Hiisvirta, leena.hiisvirta@stm.vn.fi), Säteilyturvakeskus (Ritva Saxen, ritva.saxen@stuk.fi) ja Tilastokeskus (Leo Kolttola, leo.kolttola@tilastokeskus.fi). Yleisesti tarkastellen ympäristöstä seurataan ilmakehää, maaperää, maalla eläviä kasveja ja eliöitä sekä vesiä. Ympäristöhallinto ( seuraa näitä kaikkia jollakin tasolla. Muut laitokset seuraavat osaa näistä omilla alueillaan ja lisäksi mm. asumista, rakentamista, jätteitä, elintarvikkeiden laatua sekä eläintauteja. Yhteenveto maamme ympäristön seurantaa tekevistä laitoksista on koottu Taulukkoon 1. Se ei ole kattava, mutta antaa kuvan seurannan laajuudesta. Monia näistä seurannoista tehdään yhteistyössä eri laitosten kesken. Suomen ympäristökeskus (SYKE) koordinoi ympäristöhallinnon valtakunnallista ympäristön seurantaa ( Alueelliset ympäristökeskukset ( toteuttavat alueillaan ympäristöhallinnon valtakunnallisia ohjelmia ja lisäksi omia alueellisia seurantojaan. Alueelliset ympäristökeskukset hoitavat näytteenoton ja niiden laboratoriot analysoivat pääosan analyyseistä. SY- KEn laboratorio analysoi tietyt analyysit. Lisäksi ympäristökeskukset ohjaavat ja valvovat vesistöihin liittyvien velvoitetarkkailujen toteutumista. Ympäristöhallinto seuraa mm. veden määrää ja laatua, veden ottoa, rehevöitymistä, biologista monimuotoisuutta ja ympäristömyrkkyjä. SYKEn seurantaverkot ja seurantahankkeet on esitetty liitteissä 1 ja 2. Suomen ympäristö 405 9

11 Taulukko 1. Laitosten suuntautuminen ympäristön seurannan osa-alueille. Laitos Ympäristön seurannan osa-alueet Ilmakehä Maaperä Terrestriset Vesieko- Muu ekosysteemit systeemit Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos (EELA) Elintarvikevalvonta, Eläintautien seuranta Geologian tutkimus- Maaperä Suot Pohjavedet, keskus (GTK) sedimentit Ilmatieteen laitos Ilman laatu, Laskeuma (IL) sadanta, laskeuma Kansanterveyslaitos Juomavedet, Uimavedet Biodiversiteetti- seurannat. lajiseurannat: mm. kasvit, eläimet, hyönteiset, linnut Luonnontieteellinen keskusmuseo Maatalouden tutkimuslaitos (MTT) Merentutkimuslaitos (MTL) Viljelymaa Avomeri Metsäntutkimuslaitos Maaperä Metsät, suot, Pohja- ja pinta- (METLA) maavesi vedet Riista- ja kalatalouden Riista Kalakannat, tutkimuslaitos (RKTL) hylkeet Suomen ympäristö- Päästöt Maaperä Metsät, suot, Pohja-, pinta- Jätteet, keskus (SYKE), ilmaan, viljelymaat, ja rannikko- vesihuoltolaialuekeskukset laskeuma kasvillisuus, vedet, jätevedet tokset hyönteiset Säteilyturvakeskus Säteily Maaperä Säteily Säteily (STUK) Tilastokeskus Päästöt Asuminen, ilmaan rakentaminen, jätteet 10 Suomen ympäristö 405

12 1.3 Seurantatiedon laadunvarmistus ja standardisointi Tietojen tuottamisen jatkuvuus Ympäristön tilan seurannan keskeinen periaate on jatkuva tietojen tuottaminen luotettavilla ja vertailukelpoisilla menetelmillä. Tulosten on oltava edustavia ja luotettavia. Niitä on myös voitava vertailla aikaisempiin tuloksiin. Tietoja tuotetaan kiinteistä havaintopaikoista samoina vuodenaikoina ja samoja menetelmiä käyttäen pitkään, jopa vuosikymmeniä. Seurantojen staattisuuden vaatimus on perusteltua ja ymmärrettävää luonnon omien laajojen vaihtelujen vuoksi. Jo luontaisissa rajoissa tapahtuva vesimäärien vaihtelu aiheuttaa vesistöissä eri aineiden pitoisuuksissa suuria vaihteluja. Esimerkiksi fosforipitoisuudet vaihtelevat tulvan eri vaiheissa. Samoin perustuotantoon liittyvät suureet reagoivat nopeasti vallitsevaan lämpötilaan. Koska ihminen ei voi vaikuttaa luontaisiin vaihteluihin, on tulosten vertailtavuutta parannettava pitämällä seuranta vakaana. Seurantatulosten avulla pyritään tyypillisesti selvittämään ihmisen toiminnasta mahdollisesti aiheutuvat muutokset. Halutaan esimerkiksi tutkia, eteneekö ihmisen aiheuttaman vesistöjen rehevöityminen, onko se mahdollisesti jo pysähtynyt vai onko se parhaassa tapauksessa kääntynyt parempaan suuntaan. Muutokset ovat varsin usein hyvin pieniä. Raportin laatiminen vaikeutuu, jos menetelmiä on muutettu ilman perusteellisia vertailututkimuksia. Tulosten vertailtavuutta heikentää myös eri määritysmenetelmien käyttö lähekkäisillä alueilla. Pätevyysvaatimukset Uudessa ympäristönsuojelulaissa on säännös (108 ), jonka mukaan viranomaiselle toimitettavat mittaukset, testaukset, selvitykset ja tutkimukset on tehtävä pätevästi, luotettavasti ja tarkoituksenmukaisin menetelmin. Tämä koskee ennen kaikkea velvoitetarkkailutietoa, mutta on luonnollista, että samoja periaatteita sovelletaan myös viranomaisen tekemiin seurantoihin. Laissa olevan säännöksen käytäntöön soveltamiseksi on viime vuosina valmisteltu järjestelmää, jolla ympäristöntutkimuslaitokset voisivat osoittaa pätevyytensä. Pätevyyden osoittaminen tullee suurelta osin perustumaan ns. standardisoitujen analyysimenetelmien akkreditointiin sekä näytteenottajilta vaadittavaan henkilösertifiointiin. Ympäristönsuojelulain mukanaan tuomiin määräyksiin on jo valmistauduttu perustamalla SYKEn yhteyteen ympäristönäytteenottajien henkilösertifiointijärjestelmä. Ensimmäiset järjestelmän mukaiset pätevyystodistukset on myönnetty kesällä Vuoden 2000 alussa pätevyystodistuksia oli myönnetty yli 130 henkilölle. Järjestelmän toimintaa ohjaa sertifiointilautakunta: yhteyshenkilö: Pauli Kleemola, (09) , ja todistukset myöntää sertifiointielin: yhteyshenkilö: Pertti Heinonen, puh. (09) , Velvoitetarkkailun ja viranomaisten seurantamenetelmien harmonisoinnissa tarvitaan tällä hetkellä määrätietoista työtä. Keinot tähän ovat olemassa, mutta asioiden menestyksellinen hoito edellyttää hallinnon sisäisiä keskusteluja. Uudet EU:n direktiivien mukanaan tuomat velvoitteet korostavan seurannan harmonisoimista. Vesipolitiikan puitedirektiivissä on jo ilmoitettu määräyksenomaisesti ne standardit, joita eri muuttujien kohdalla tulee käyttää. Menetelmien standardisointi on tärkeää ympäristön seurantamenetelmien kehittämisessä (liite 3). Suomen ympäristö

13 1.4 Seurantatiedon käyttö Mihin tuloksia käytetään? Seurantatuloksia käytetään arvioitaessa ympäristön tilan muutoksia ja laadittaessa raportteja ympäristön muutoksista, valvottaessa lupien noudattamista, informoitaessa tiedotusvälineitä ja kansalaisia sekä kerättäessä tietoja kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Lisäksi seurantatuloksia voidaan käyttää luonnonilmiöitä kuvaavien matemaattisten mallien tarvitsemina tietoina. Tällaisia malleja ovat ns. vedenlaatumallit, joilla lasketaan esimerkiksi kuinka kuormituksen muutokset vaikuttavat veden laatuun. Lisäksi hydrologisen ja limnologisen seurantatiedon käyttö yhdessä kuormitustietojen kanssa tekee mahdolliseksi mm. luotettavien vesiensuojelusuunnitelmien laatimisen. Seurantatuloksia voidaan käyttää heti niiden valmistuttua mm. jätevesilupien valvonnassa. Esimerkiksi jätevesipäästöjen seurannassa jopa yksittäisiä mittaustuloksia voidaan verrata vesioikeuden antamaan lupaehtoon. Seurantatieto palvelee tällöin mm. jätevesipuhdistamon toiminnan säätelyä. Sama merkitys on juoma- ja uimavesitutkimuksilla, joilla valvotaan veden käyttökelpoisuutta ihmiselle samoin kuin radioaktiivisuuden valvonnalla. Jokainen tulos sellaisenaan on merkittävä ja sen avulla voidaan tehdä valvontaan liittyviä päätöksiä, esimerkiksi määrätä käyttörajoituksia uimarannoille. Seurannan keskeinen tavoite on ympäristön laadun muutossuuntien havaitseminen. Pitkään jatkuneiden seurantojen avulla voidaan arvioida myös luonnosta itsestään johtuvia pitempiaikaisia muutoksia. Esimerkiksi pisimpään jatkuneet hydrologiset seurannat tarjoavat monia hyviä esimerkkejä vesimäärien vaihteluista tällä vuosisadalla. Ympäristöseurannan tärkein päämäärä on kuitenkin ihmisen toiminnoista johtuvien, usein haitallisten ilmiöiden toteaminen. Luonnolliset vaihtelut, mm. pitkäaikaiset luonnon omista mekanismeista johtuvat kehityssuunnat, voivat vaikeuttaa ihmisen toiminnasta johtuvien vähäisten, juuri alkavien muutosten erottamista luonnon omista muutoksista. Seuranta on pitkäjänteistä toimintaa, jossa tulosten luotettavuus arviointien tekemiseen paranee havaintosarjojen pidentyessä. Happamoitumisen ja erityisesti vesistöjen rehevöitymisen seuranta edellyttävät juuri tällaista seurantatulosten käyttöä. Nämä periaatteet pätevät myös muissa seurannoissa. Vedenlaatu- ja muuta ympäristöä koskevaa tietoa toimitetaan mm. tilastolliseen vuosikirjaan ja hydrologiseen vuosikirjaan sekä Ympäristö -lehden katsauksiin. Lisäksi seurantatuloksia julkaistaan alan kotimaisissa ja kansainvälisissä lehdissä (liite 4). Seurantoja koskevat kansainväliset velvoitteet Eräiltä osin seurannat perustuvat kansainvälisiin velvoitteisiin tai muihin sopimuksiin. Näistä keskeisimmän osan muodostavat EU:n direktiivit ja neuvoston päätökset, joista tärkeimpiä ympäristöhallinnon kannalta esitetään liitteessä 5. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA, European Environment Agency, ja sen koordinoiman Euroopan ympäristötieto- ja seurantaverkoston tavoitteena on tuottaa luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa tahoille, jotka suunnittelevat, kehittävät ja panevat täytäntöön eurooppalaista ympäristöpolitiikkaa. EEA:n ohjeiden mukaan laadittu jokien ja järvien vedenlaatuverkko ns. EUROWATERNET on valmis ja sen mukainen seuranta aloitettiin vuoden 2000 alusta. Samaan aikaan aloitettiin kalavesidirektiivin mukainen veden laadun seuranta noin 40 havaintopaikalla, joista osa on järviä ja osa jokia. Myös pohjavesille laaditaan vastaava verkko myöhemmin. Kansainvälisten sopimusten mukaisesti veden laadun seurantatietoja toimitetaan joista ja järvistä (mm. GEMS Global Environment Monitoring System-ohjelma ja EEC/77/795-sopimus isojen jokien ve- 12 Suomen ympäristö 405

14 denlaatutietojen toimittamisesta). EEA raportoi Euroopan ympäristön tilasta jäsenmaiden tekemien raporttien perusteella joka viides vuosi. Seuraava raportti valmistuu vuonna SYKEn tehtävä on toimia kansallisena tietokeskuksena ja koordinoida tiedon kulkua Suomen ja EEA:n ( välillä. Yhteyshenkilö: Tapani Säynätkari, puh. (09) , Pohjoismaista seurantayhteistyötä tehdään Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisen työryhmän koordinoimana. Seurantoja yhdenmukaistetaan Pohjoismaiden kesken ja tulosten vertailukelpoisuus varmistetaan. Pohjoismainen yhteistyö sisältää myös lähialueyhteistyötä. Yhteyshenkilö: Harry Zilliacus, puh. (09) , Itämeren suojelukomission (HELCOM, kautta osallistutaan Itämeren seurantayhteisyöhön ja sen kehittämiseen. SYKEn erityisenä velvoitteena on Suomen rannikkoseurantojen niveltäminen koko Itämerta koskeviin ohjelmiin. Venäjän, Baltian maiden sekä Keski- ja Itä-Euroopan siirtymätalousmaiden kanssa tehdään yhteistyötä päästöjen ja kaukokulkeumien vähentämiseksi. Ympäristöhallinto on mukana koordinoimassa jo olemassa olevan alueellisen ympäristötiedon keräämistä lähialueilta ja sen raportoimista. Lisäksi osallistutaan lähialueiden seurantajärjestelmien kehittämiseen, tiedon arviointiin ja raportointiin sekä kehitetään tähän liittyvää laadunvarmistusta. Suomen ympäristö

15 Luonnonvarojen seuranta Vesi Hydrologisen kierron mittaukset Hydrologisen kierron seuranta voidaan jakaa kahteen osaan: hydrometrisiin seurantoihin ja integroidun hydrologian seurantoihin. Hydrometrinen seuranta jakautuu valtakunnallisessa ohjelmassa neljään hankkeeseen, jotka ovat hydrometeorologinen seuranta, vesistöjen vedenkorkeushavainnot, vesistöjen virtaamahavainnot ja vesien jää- ja lämpötilahavainnot. Ohjelmat ovat samat kuin edellisessä vuosien seurantaohjelmassa. Hydrometeorologisen seurannan päätavoitteena on tuottaa nopeasti tietoa sadannan, lumen vesiarvon ja haihdunnan alueellisista arvoista. Näitä tietoja tarvitaan päivittäin vesistömalleissa ja ennusteissa. Pitkät sade- ja lumihavaintojen aikasarjat ovat tärkeitä myös esim. ilmastomuutoksiin liittyvissä kysymyksissä. Sadehavainnot ostetaan pääosin Ilmatieteen laitokselta laaditun työnjakosopimuksen mukaisesti. SYKE ylläpitää lumi- ja routahavaintoja. Haihdunnan seuranta perustuu suppeaan astiahaihduntaverkkoon, jonka ylläpidosta vastaavat suurelta osin ulkopuoliset. Vesistöseurantojen valtakunnallisia perusverkkoja on supistettu huomattavasti 1990-luvun alkupuolella. Kaudella toiminnassa on yhteensä noin 550 vedenkorkeus- ja virtaama-asemaa, joista runsas kolmannes on ympäristöhallinnon ulkopuolisten organisaatioiden ylläpitämiä. Jää- ja lämpötila-asemia on vajaa 50 ja ne ovat ympäristöhallinnon hoitamia. Vesistöseuranta palvelee laajaa käyttäjäkuntaa vesien suojelun, vesivarojen käytön ja hoidon sekä ympäristön tutkimuksen ja seurannan tehtävissä. Lisäksi alueellisilla ympäristökeskuksilla on noin vedenkorkeus- ja virtaama-asemaa. Yhteyshenkilö: Markku Puupponen, puh.(09) , markku.puupponen@vyh.fi. Integroidun hydrologian seuranta käsittää ns. pienten valuma-alueiden seurannan ja geohydrologisen seurannan. Pienten alueiden verkkoa on supistettu luvun puolivälissä niin että kaudella toiminnassa on 46 valtakunnallisen verkon pientä aluetta ja 57 pohjavesiasemaa. Kumpaankin verkkoon liittyy sadannan määrä- ja intensiteettimittauksia sekä lumi- ja routahavaintoja. Lisäksi alueiden fysiografisia tekijöitä on selvitetty alueita perustettaessa. Noin 20 pienellä alueella on myös vedenlaadun seurantaa. Pieniä valuma-alueita käytetään mm. hydrologisten suunnittelumallien tuottamiseen, ihmistoiminnan vaikutusten selvittämiseen ja prosessitutkimuksiin. Niitä käytetään myös vertailualueina silloin kun suoria mittauksia ei ole käytettävissä. Osa pienten alueiden verkosta kuuluu kansainvälisiin FRIEND (Flow Regimes from International Experimental and Network Data ja ERB (European Network of Representative and Experimental Basins) projekteihin ja verkkoihin. Pienten valuma-alueiden yhteyshenkilöt ovat SYKEssä: Pertti Seuna, puh. (09) , pertti.seuna@vyh.fi ja Jukka Järvinen, puh. (09) , jukka.jarvinen@vyh.fi. 14 Suomen ympäristö 405

16 Kaudella on suunniteltu aloitettavaksi yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa sateen intensiteetin mittaaminen eräissä taajamissa. Projektin tarkoituksena on parantaa valmiuksia erityisesti mahdollisten tulvavahinkojen arviointiin ja tulvan poikkeuksellisuuteen liittyvissä kysymyksissä Hydrologiset mallit Hydrologisia malleja käytetään hydrologisen reaaliaikaisen seurannan osana. Vesistömallijärjestelmän www-sivujen ja karttaliittymän kautta saadaan koko Suomen kattavaa tietoa hydrologisen kierron tärkeimmistä muuttujista. Tuotettavia suureita ovat aluesadanta, lumen vesiarvo, maan kosteus, pohjavesivaraston muutos, haihdunta ja valunta. Yhteyshenkilö: Bertil Vehviläinen, puh. (09) , Vesistökartoitukset Sisävesien syvyyskartoituksia jatketaan yhteistyössä alueellisten ympäristökeskusten kanssa. Seurantakaudella kartoitukset kohdistuvat pääasiassa yli 10 km 2 :n järviin (mm. Jääsjärvi Hartolassa, Jaalan Pyhäjärvi, Karhijärvi Lavialla), toisaalta varsinkin pienten järvien osalta kartoituksia kohdennetaan myös järvien kunnostustarpeen mukaan. Vesistökartoituksilla tuotetaan entistä kattavampaa ja monipuolisemmin käytettävissä olevaa tietoa järvien syvyyssuhteista. Syvyystiedot julkaistaan maanmittauslaitoksen kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti yleisillä maastokartoilla mittakaavoissa 1: ja 1: Aineistot viedään ympäristöhallinnon paikkatietokantaan. Vanhemmista, aiemmin vain graafisessa muodossa saatavilla olleista syvyystiedoista, tehdään numeerisia paikkatietoaineistoja. Tiedot luotauksista ja luotausten perusteella lasketut järvien fysiografiset tunnusluvut tallennetaan järvirekisteriin. Yhteyshenkilö: Jari Hakala, puh. (09) , jari.hakala@vyh.fi. 2.2 Ilma Säähavaintoasemat Ilmatieteen laitoksen toiminnan katsotaan alkaneen vuonna 1838, jolloin Helsingin yliopiston yhteyteen perustettiin magneettinen observatorio. Observatoriolle annettiin tehtäväksi perustaa Suomeen myös säähavaintoverkosto ja ensimmäinen katsaus Suomen ilmastoon julkaistiinkin jo 1840-luvulla ( Sään seuranta pysyi jokseenkin samanlaisena aina 1980-luvulle asti: havainnontekijä luki mittarit ja teki muut säähavainnot aina samoina kellonaikoina. Tietokoneiden ja tietoliikenneyhteyksien kehityksen myötä säähavaintojakin on automatisoitu ja lähivuosina asennetaan automaattisia havaintolaitteita kaikille Ilmatieteen laitoksen omille sää- ja ilmastoasemille (yhteensä noin 70 kappaletta). Suomen ympäristö

17 Vuoden 1998 lopussa säähavaintoasemien määrä oli seuraava: Luotaus 3 Lentosää 4 Sää 34 Ilmasto 79 Sade 273 Auringon säteily 8 Auringon paiste 25 Säätutka 7 Automaattinen merisää 37 Automaattinen järvisää 12 Automaattinen peltosää 18 Automaattinen tunturisää 10 Automaattinen mastosää 3 Muut automaattiasemat 9 Lumilinjamittaus 38 Lumipeitteen tiheys 35 Lumen syvyys 319 Ympärivuotisia asemia oli yhteensä 471. Ilmatieteen laitoksen lisäksi säähavaintoja tekevät myös muut laitokset (esim. Ilmailulaitos, Tielaitos, METLA) tai viranomaiset (esim. kunnat) ilmanlaatumittaustensa tai muun tutkimustoimintansa yhteydessä. Yhteyshenkilö: Tuomo Sankola, Ilmatieteen laitos, puh. (09) , tuomo.sankola@fmi.fi Säähavainnot Kaikilla Ilmatieteen laitoksen sääasemilla tehtäviä perusmittauksia ovat ilmanpaine, lämpötila, tuulen suunta ja nopeus, ilman suhteellinen kosteus, pilvisyys sekä sademäärä. Lämpötilamittaukseen sisältyvät ilman lämpötila, maksimi- ja minimilämpötila sekä maanpinnan minimi yöllä. Havainnot tehdään vähintään kolme kertaa vuorokaudessa, klo 6, 12 ja 18 UTC (Universal Current Time= Greenwichin keskiaika). Lumen syvyys mitataan talviaikaan joka päivä klo 8. Lumipäivien määrä koostuu niistä päivistä, jolloin vähintään puolet maanpinnasta on lumen peitossa. Useilla asemilla seurataan lisäksi alimpien pilvien alarajan korkeutta, näkyvyyttä, auringonpaisteen kestoa sekä auringon suoraa ja epäsuoraa säteilyä. Jokioisten ja Sodankylän observatorioissa seurataan myös yläilmakehän ominaisuuksia tekemällä kaksi kertaa vuorokaudessa luotauksia säähavaintopallolla, joka nousee 23 km:n korkeuteen. Havainnot tallennetaan Ilmatieteen laitoksen ilmastotietokantaan ja niistä julkaistaan tiivistettyä tietoa Suomen meteorologisessa vuosikirjassa. Yhteyshenkilö: Tuomo Sankola, Ilmatieteen laitos, puh. (09) , tuomo.sankola@fmi.fi. 16 Suomen ympäristö 405

18 2.3 Maa Metsät Valtakunnan metsien inventointi (VMI) Valtakunnan metsien inventointi (VMI) on metsien ja metsävarojen seurantajärjestelmä, joka tuottaa valtakunnallista, luotettavaa, toistuvaa tietoa metsävaroista puuston määrästä, kasvusta ja laadusta, maankäyttömuodoista ja metsien omistussuhteista, metsien terveydentilasta sekä metsien monimuotoisuudesta. Suomen metsien inventoinnit muodostavat maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisen aikasarjan: ensimmäinen valtakunnallinen metsävarojen inventointi tehtiin jo luvulla luvulta lähtien inventoinnit ovat toistuneet 5 10 vuoden välein. Toistaiseksi viimeisin valmistunut inventointi, VMI8, tehtiin VMI9:n maastomittaukset alkoivat kesällä Maastomittaukset ovat tietotuotannon perusta. VMI:n tietotuotanto perustuu monipuolisiin maastomittauksiin, joita ovat: yli koealaa metsätalousmaalla (VMI8) yli 150 mitattua tai arvioitua tunnusta puoli miljoonaa lukupuuta (VMI8) osa puista koepuita, jotka mitataan yksityiskohtaisemmin kasvun, puutavaralajien ja metsien terveydentilan selvittämiseksi. Ensimmäiset inventoinnit tehtiin linja-arviointeina, mutta 1960-luvulta lähtien VMI:ssä ryhdyttiin käyttämään systemaattista ryväsotantaa. Maastokoealojen avulla luotettavat ja harhattomat tulokset voidaan laskea suurille alueille (yli ha) ja koko maahan; esimerkiksi puuston kokonaistilavuuden otantavirhe koko maassa on 0,6%. Osa VMI:n koealoista perustetaan maastoon pysyviksi koealoiksi uusintamittauksia varten. Niiden avulla saadaan lisätietoa metsissä tapahtuvista muutoksista sekä esimerkiksi puiden syntymästä ja kuolemasta. VMI:n tietotuotantoa ja mittauksia kehitetään jatkuvasti vastaamaan tietojen käyttäjien muuttuvia tarpeita. Esimerkiksi VMI9:ssä mitataan entistä kattavammin metsien biologista monimuotoisuutta kuvaavia tunnuksia. Monilähdeinventointi Monilähdeinventoinnissa käytetään maastotietojen lisäksi satelliittikuvia ja muita numeerisia tietolähteitä, esimerkiksi numeerisia peruskarttoja ja korkeusmalleja. Niiden avulla koealoilta mitatut tiedot voidaan yleistää suhteellisen harvan koealaverkon väliin jääville alueille. Menetelmänä käytetään niin sanottua k:n lähimmän naapurin luokitusta ja estimointia.vmi:ssä on käytetty Landsat TM-satelliittikuvia. Kuvat oikaistaan yhtenäiskoordinaatistoon ja maastotiedot arvioidaan kullekin kuvanalkiolle. Tuloslaskelmissa ja -kartoissa käytetään kuvanalkiota, joiden koko maastossa on 25 x 25 m. Monilähdeinventoinnin keskeinen etu on tulosten saaminen maastoinventointia pienemmille alueille, esimerkiksi kunnittain. Kuntakohtaisia tuloksia on laskettu VMI:ssä 1990-luvun taitteesta lähtien, ja vuoteen 1997 mennessä monilähdeinventointi kattoi jo koko maan. Samalla valmistui ensimmäinen monilähdeinventointiin perustuva Suomen kattava metsävarakartta. VMI tietoa päätöksentekoon VMI:n tuloksia julkaistaan METLAn julkaisusarjoissa ja muissa tieteellisissä julkaisuissa sekä artikkeleissa ja esitelmissä. Tuloksia käytetään valtakunnallisesti ja alueellisesti metsiä koskevien päätösten tekoon, metsätalouden suunnitteluun, metsäteollisuuden investointien mitoittamiseen, valtakunnallisten metsäohjelmien Suomen ympäristö

19 perustietoina sekä suojelutilanteen ja -tarpeen arvioinnissa. Pienalueiden tuloskarttoja on käytetty muun muassa puunhankinnan suunnittelussa. Tutkimus ja tuotekehitys avainasemassa VMI:n tehokas ja luotettava tietotuotanto perustuu jatkuvaan tutkimukseen, menetelmän kehittämiseen ja tuotekehittelyyn. Keskeisiin tutkimusaiheisiin ja kehittämistavoitteisiin kuuluvat muun muassa kaukokartoitustieto suuralueiden inventoinneissa, lentokäyttöinen kuvaava spektrometri AISA, metsäluonnon monimuotoisuuden arviointimenetelmät, puun- ja metsikönmittausmenetelmät, mm. digitaalikuvaan perustuva mittaus (Digirunko) sekä tulosten laskenta entistä pienemmille alueille. Resurssit. Vuonna 1998 VMI-tutkimusohjelman kokonaisbudjetti oli noin 12 milj. mk, tästä valtion budjettirahoitusta oli 9 milj. mk. Henkilöstöä oli mukana 30, joista tutkijoita 18. Lisäksi maastokaudella työskenteli noin 30 tilapäisesti palkattua työntekijää. Lisätietoja: Yleiseurooppalainen metsien terveydentilan seuranta Suomi on osallistunut vuodesta 1985 lähtien yleiseurooppalaiseen metsien kunnon seurantaohjelmaan The International Co-operative Programme on Assessments and Monitoring of Air Pollution Effects on Forests. Tämä Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan Talouskomission alainen metsien terveydentilan seuranta pohjautuu kansainväliseen ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan sopimukseen Convention on Long-range Transboundary Air Polution. Euroopan Unionin jäsenmaissa metsien terveydentilan seuranta nojautuu sitä varten vuonna 1986 ja 1994 vahvistettuihin säädöksiin ja niihin myöhemmin tehtyihin täydennyksiin. Tällä hetkellä ohjelmaan osallistuu 15 EU:n jäsenvaltiota sekä 14 sen ulkopuolista maata. Laajamittainen metsien terveydentilan seuranta (I taso) Suomessa metsien terveydentilan seurannasta vastaa Metsäntutkimuslaitos, jonka toimesta vuosittain inventoidaan puiden kunto kansainvälisesti sovituin menetelmin edustavaan otantaan perustuvissa noin 450 havaintometsikössä; nk. I taso. Havaintometsiköt on valittu vuonna 1985 valtakunnan metsien inventoinnin pysyvästä näytealasta. Puista määritetään useita eri tunnuksia: suhteellinen neulas- ja lehtikato eli harsuuntuneisuus, neulasvuosikertojen lukumäärä, oksatuhot, kuusella sekundaarioksien määrä, neulasten ja lehtien väriviat, käpysato, abioottiset ja bioottiset tuhot, viherleväkasvuston esiintyminen neulasilla sekä epifyyttijäkälien esiintyminen näyteoksilla. Kaikilta näytealoilta on lisäksi kerätty maanäytteet ja osasta näytealoista myös neulasnäytteet kemiallisia analyysejä varten. Metsäekosysteemien intensiivinen seuranta (II taso) Metsäekosysteemien intensiivinen seuranta on osa yleiseurooppalaista seurantajärjestelmää, nk. II taso. Sen tavoitteena on parantaa tietämystä metsien terveydentilan ja ilman epäpuhtauksien sekä muiden stressitekijöiden välisistä vuorosuhteista. Tätä varten on perustettu yhteensä yli 800 havaintometsikköä eri puolille Eurooppaa. Euroopan unionin jäsenvaltioissa näistä on 501 ja Suomessa 31. Metsäekosysteemien intensiivinen seuranta noudattaa Euroopan metsien suojelua koskeneen Strasbourgin ministerikokouksen (1990) päätöslauselmaa No 1 ja Helsingin ministerikokouksen (1993) päätöslauselmaa H4. 18 Suomen ympäristö 405

20 Intensiivisessä seurantaohjelmassa arvioidaan puiden latvuskunto, kasvu sekä lehtien ja maaperän kemiallinen koostumus kaikilla havaintoaloilla. Laskeumaa seurataan jatkuvasti noin 70 prosentilla havaintoaloista, meteorologisia mittauksia 35 prosentilla sekä maaveden kemiallisia ominaisuuksia noin puolella havaintoaloista. Lisäksi pintakasvillisuus kuvataan viiden vuoden välein kaikista metsiköistä sekä vuosittain osalla havaintoaloista. Kaikkien näiden tutkimusten osalta on määritelty joukko pakollisia ja vapaaehtoisia parametrejä. Intensiiviseurannassa käytetyt mittausmenetelmät on valmisteltu eri tutkimusalojen asiantuntijaryhmissä, koska tällä tavalla eri maista saatavat tulokset ovat paremmin vertailukelpoisia. Useissa maissa tutkitaan vapaaehtoisesti myös useita muita muuttujia, esim. fenologiaa, kasvitauteja, kariketta, jäkäliä, sammalia, hyönteisiä, sieniä, kaasujen vaihtoa tai juurten toimintaa ja vaurioita. Metsäekosysteemien intensiivinen seuranta on suunniteltu vuoden projektiksi. Havaintometsiköt Suomessa metsäekosysteemien intensiiviseurantaa (II taso) varten on valittu eri puolilta maata 31 metsikköä; 13 kivennäismaalla kasvavaa männikköä ja 14 kuusikkoa sekä neljä turvemaiden männikköä. Metsiköt on pyritty valitsemaan MET- LAn, metsähallituksen, metsäyhtiöiden tai muiden yhteisöjen mailta, jotta havaintometsiköiden pitkäaikainen seuranta olisi turvattu. Mainituista metsiköistä neljä on valittu ympäristön yhdennetyn seurannan havaintometsiköistä. Ympäristön yhdennetty seuranta on YK:n Euroopan Talouskomission alainen oma seuranta, joka käynnistyi vuonna 1993 (kts. luku 4.8). Se tapahtuu luonnontilaisilla pienillä valuma-alueilla, kun taas intensiivisen seurannan kohteet sijaitsevat pääosin normaaleissa talousmetsissä. Intensiiviseurannan havaintometsiköt edustavat kunkin maan tärkeimpiä puulajeja ja vallitsevia kasvuoloja. Suomessa metsiköt on valittu pääsääntöisesti vuotiaista männiköistä ja kuusikoista, jotka sijaitsevat lähellä ilmanlaadun taustamittaus-asemia. Suomessa metsäekosysteemien intensiivinen seuranta on integroitu myös kansainväliseen AMAP-ohjelmaan (Arctic Monitoring and Assessment Program) sekä TEMS-tietokantaan (Terrestrial Ecosystems Monitoring Sites). Havaintoalat ja perusmittaukset Varsinainen havaintoalue kussakin intensiivisen seurannan metsikössä koostuu normaalisti kolmesta (30 x 30 m) näytealasta ja niitä ympäröivästä vaipasta ja suojavyöhykkeestä. Yhdellä näytealoista tehdään maaperätutkimuksia sekä kerätään sade- ja maavesi- sekä karikenäytteitä. Yksi näytealoista on varattu kasvillisuustutkimuksia ja yksi puustomittauksia varten. Vaipan ja suojavyöhykkeen leveys vaihtelee yhteensä m. Näytealat sijaitsevat vähintään 30 m etäisyydellä metsikön reunasta. Näytealojen välinen etäisyys on puolestaan vähintään 5 m, samoin suojavyöhykkeen minimileveys. Näytealueen kaikki puut on numeroitu ja niihin on maalattu rinnankorkeusmerkki. Kaikista puista on kirjattu puulaji ja puujakso, mitattu puun läpimitta rinnan korkeudelta, pituus ja latvusrajan korkeus. Suojavyöhykkeeltä (näyteala 5) on lisäksi valittu ja numeroitu yhteensä noin 20 näytepuuta eri läpimittaluokista. Niistä on mitattu edellisten tunnusten lisäksi kuoren paksuus ja otettu kairanlastu kannon ja rinnankorkeudelta iän määrittämistä varten. Lisäksi näytealueelta on määritetty metsätyyppi sekä kaikkien puiden sijainti ja korkeusasema. Kultakin näytealalta on määritetty myös rinteen kaltevuus ja kaltevuussuunta. Tietojen hallinta ja toimittaminen tietokantoihin Eri maiden kansalliset tutkimuskeskukset (National Focal Center, NFC) huolehtivat havaintoalojen perustamisesta, havainnoinnista ja tietojen kokoamisesta. Suo- Suomen ympäristö

21 messa tutkimuskeskuksen tehtäviä koordinoi METLAn Parkanon tutkimusasema, missä myös ylläpidetään hankkeen tietokantaa. Tietojen validointia, tallennusta, jakelua ja arviointia varten Euroopan tasolla on perustettu intensiivisen seurannan koordinointi-instituutti (FIMCI) Hollantiin. Tietojen hallinnan lisäksi FIMCI toimii myös kansallisten tutkimuskeskusten tietokeskuksena. FIMCI raportoi vuosittain saavutetuista tuloksista ja esittää yleisarvion tiedoista teknisessä raportissaan. Lisäksi kukin maa laatii vuosittain kansallisen katsauksen tuloksistaan. Yhteyshenkilö: Hannu Raitio, METLA, Lisätietoja: Peltokasvien viljelyalat Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus tuottaa tilastoviranomaisena mm. peltokasvien viljelyaloja ja satoja koskevat tilastot. Pellonkäyttötilastot laaditaan alkukesästä otantatutkimukseen perustuvana ennakollisena tilastona ja lopulliset pellonkäyttötiedot saadaan kaikkia tukea hakeneita tiloja koskevana kokonaisaineistona maaseutuelinkeinorekisteristä loppusyksystä. Otantatutkimus perustuu tilan otokseen, josta tilan tiedot kerätään tietokoneavusteisen puhelinhaastattelun avulla ja loput tilastoasiamiesten avulla joko tilalla käynnin yhteydessä suoritettuna haastatteluna tai puhelinhaastatteluna. Tietokoneavusteinen puhelinhaastattelu suoritetaan välittömästi kylvöjen päätyttyä, joten sen avulla ensimmäiset, koko maata koskevat pellonkäyttötietoennakot saadaan vuosittain lasketuksi kesäkuun loppuun mennessä. Alueittaiset pellonkäyttötiedot valmistuvat heinäkuun loppuun mennessä. Alueluokituksena käytetään työvoima- ja elinkeinokeskus luokittelua. Edellä mainitut otantatutkimuksiin perustuvat tiedot pellonkäytöstä ovat luonteeltaan ennakollisia, vaikka ne ovatkin varsinkin koko maan tasolla lähellä lopullisia tietoja, jotka saadaan marraskuun loppuun mennessä maaseutuelinkeinorekisteristä kokonaistietoina. Maaseutuelinkeinorekisterin tietoja kerätään vuosittain mm. viljelijöille maksettavaa tukea varten. Näitä tietoja voidaan käyttää sekä hallinnollisiin tarkoituksiin, että tilastoihin. Koko maan tasolla pellon käyttötietoja on saatavissa vuodesta 1920-lähtien. Alueluokituksella näitä tietoja on saatavissa usean vuosikymmenen ajalta. Kuntatason tietoja on saatavissa vuodesta 1910 lähtien 10 vuoden välein suoritettujen maatalouslaskentojen tuloksista. Vuodesta 1995 alkaen kuntatason tietoja saadaan vuosittain. Yhteyshenkilö: Satu Levomäki, puh , satu.levomaki@mmm.fi Maa-aines Maa- ja kiviainesten ottaminen turmelee ja monin paikoin jopa tuhoaa arvokasta ja kaunista maisemaa. Samalla, kun on kysymys uusiutumattomien luonnonvarojen käytöstä, ottotoiminta lisää merkittävästi pohjavesien pilaantumisriskiä. Uhkaavan tilanteen hallitsemiseksi eri tahot ovat yhdessä toteuttamassa ns. POSKIprojektia (pohjavesi- sekä sora- ja kiviainesvarojen käytön yhteensovittaminen), jota koordinoi SYKE. Projektissa kootaan kaikki olemassa oleva tieto harjuista sekä muista sora- ja hiekkamuodostumista, moreeneista, kallioista ja pohjavesistä. Alueilla, joilla tiedot ovat puutteellisia, tehdään täydentäviä tutkimuksia ja selvityksiä. 20 Suomen ympäristö 405

22 Maa- ja kiviainesten oton varsinaista seurantaa tehdään maa-aineslain edellyttämällä tavalla. Maa- ja kiviainesten ottajat ilmoittavat vuosittain otetut määrät maa-ainesluvan myöntäjille (kunnille), ja ne puolestaan välittävät tiedot valvontaviranomaisten (alueelliset ympäristökeskukset) ylläpitämään rekisteriin (MOTTO). Ottotoiminnan vuosiyhteenvedot laatii SYKE ympäristöministeriön ohjeistuksen mukaisesti. Seurannan kehittämiseksi SYKE ja GTK ovat yhdessä suunnittelemassa ns. maa- ja kiviainesvarojen tilinpitojärjestelmää, josta esiselvitys valmistuu vuonna Pohjaveden suojelun kannalta keskeisiä riskitekijöitä ovat soranotto ja soranottoalueet, sillä useat vanhat soranottoalueet sijaitsevat pohjavesialueilla. Näiden soranottoalueiden laajuudesta, suoritetuista jälkihoitotoimenpiteistä ja maankäyttömuodoista ei ole kattavaa tietoa. Soranottoalueisiin kohdistuu voimakkaita maankäyttötoiveita. Soranottoalueiden kartoituksessa arvioidaan jälkihoidettavien soranottoalueiden kunnostustarve alustavasti. Selvityksen pohjalta on myöhemmin mahdollista laatia yksityiskohtaiset kunnostussuunnitelmat yhteistyössä kuntien ja maanomistajien kanssa. Yhteyshenkilö: Esa Rönkä, puh. (09) , 2.4 Kasvit ja eläimet Kalavarat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) tuottaa seurantatietoa tärkeimmistä kalakannoista ja niiden hyödyntämisestä. Kalakantojen seurantaan velvoittavat monet kalavarojen suojelua ja käyttöä koskevat kansainväliset sopimukset sekä kansalliset tiedon tarpeet. Kanta-arvioinnin keskeisimpiä tuloksia ovat yleensä kannan elinvoimaisuutta kuvaavien tunnuslukujen, esimerkiksi kannan koon, kutukannan koon ja kalastuskuolevuuden, suuruus ja kehityssuunta. Kansainvälisen kalastuksen säätelyn kohteena ovat silakka, kilohaili, turska ja lohi. Pääasiassa kansallisia tarpeita varten tutkimuslaitoksessa seurataan Itämeren kalakannoista lisäksi mm. siikaa, taimenta, muikkua, kuhaa, ahventa, haukea ja kampelaa sekä lisäksi sisävesien muikkua. Kalayhteisöjä seurataan kansainvälisenä yhteistyönä pysyvillä vertailualueilla eri puolilla Itämerta. Kalavarojen arvioinnissa yleisesti käytettävät kalakantamallit edellyttävät tietoa kokonaissaaliista, yksikkösaaliista eli saaliista pyyntiyksikköä kohti, saaliin koostumuksesta, kasvusta ja lisääntymisen onnistumisesta. Istutustilastot ovat tärkeitä erityisesti lohikaloilla. Saalistiedot saadaan useimmissa tapauksissa RKTL:n laatimista valtakunnallisista saalistilastoista. Joissakin tapauksissa kalakantojen arvioimiseksi tehdään erillisiä saalistiedusteluja. Saalisnäytteet otetaan tavallisesti ammattikalastuksen saaliista, joissakin tapauksissa koekalastusten tai vapaa-ajankalastajien saaliista. Tietoa kalakannoista hankitaan lisäksi mm. koepyynneillä, kalamerkinnöillä ja geneettisillä tutkimuksilla. Useimmista kalastuksen kannalta merkittavista lajeista ja kannoista seurantatietoa on saatavissa vuoden ajalta. Seurantojen tuloksia on raportoitu lajitai kantakohtaisissa erillisjulkaisuissa, vuodesta 1997 alkaen tärkeimmat tulokset on koottu yksiin kansiin Tilastokeskuksen SVT-sarjaan. Kalakantarekisteriin on koottu tietoa kalalajien esiintymisestä vesistöaluekohtaisesti. Yhteyshenkilö: Paula Böhling, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, PL 6, Helsinki, puh , Suomen ympäristö