Osaamisen arvioinnin lähtökohdat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osaamisen arvioinnin lähtökohdat"

Transkriptio

1 Kirsi Viitanen ja Satu Öystilä Osaamisen tunnistaminen, tunnustaminen ja arviointi Eduta Oy Puh Osaamisen arvioinnin lähtökohdat Osaaminen muodostaa arvioinnin kohteet, ne näkökulmat, joita arvioijat havainnoivat, kun he tunnistavat ja tunnustavat opiskelijan osaamista (osaamisen arviointi). Osaamisen kuvaaminen on jatkuva prosessi, johon osallistuvat kaikki toimijaryhmät omista lähtökohdista käsin. Osaaminen näkyy toiminnassa ja sen kehittyminen tulisi ilmetä myös ulkopuolisille. Osaamista tulee arvioida itse-, vertais-ja ulkopuolisen arvioinnin avulla Osaamistason lähtökohtana on noviisitason määritteleminen 1

2 Osaamisen arvioinnin kriteerit Osaamisen arviointi edellyttää yhteisesti ymmärrettyjä ja hyväksyttyjä kriteereitä, joiden perusteella osaamista sekä arvioidaan että kehitetään Osaaminen arviointi ei saa olla mielivaltaisen yksipuolista. Ensin pohditaan sitä, millä arviointimenetelmillä saadaan esiin ko. olevan osaaminen ja sen taso Arviointi voidaan kohdistaa tuloksiin (artikkeli, tuotos, teos ) tai prosessiin Prosessi taas voidaan jakaa kahtia: työprosessi (valmistusprosessi) ja kehittymisprosessi (opiskelijan osaamisen kehittyminen alkutilasta a tilaan b) Kriteerit voidaan kuvata ideaalisena lopputuloksena (millainen on korkeatasoinen artikkeli), ideaaliprosessina (miten se etenee hyvin) tai kehittymistavoitteina (miten kirjoittajan taidot ja tietämys kehittyvät) Kriteerit asettavat asteikon, jolla määrittyy kohteen laatu Kompetenssiperustaisen arviointi on todistusaineiston (evidenssin) keräämisen, sen arvioinnin ja päätöksenteon prosessi siitä, milloin tutkinnon tai sen osassa vaadittavat osaamistavoitteet on saavutettu. Se edellyttäätutkinnon tuottaman osaamisen määrittelyä ja siitä johdettujen tutkinnon osien/opintojaksojen osaamistavoitteiden ja niiden kriteereiden määrittelyä arvioinnin lähtökohdaksi. 2

3 Kompetenssiperustaisen arvioinnin kriteerit (Biemans, van den Elsen, Wesselink & Mulder, 2006) Arvioinnin tulisi tapahtua yhdessä tai useammassa autenttisessa ympäristössä. Tieto, taidot ja asenteet pitäisi integroida arviointikäytäntöihin. Arviointi tulisi tapahtua ennen oppimisprosessia, sen aikana ja sen jälkeen. Arviointi pitäisi integroida oppimisprosessiin. Oppijan tulisi kantaa yhä enemmän vastuuta arvioinnista. Arvioinnin moniulotteisuus (arviointimenetelmät, useampi arvioitsija jne.) on tärkeä lisäelementti reliabiliteetin ja validiteetin parantamiseksi. Arvioinnin tulisi kannustaa kompetenssien (ammattitaidon) kehittymistä. Kompetenssiperustaisenarvioinnin laatukriteerit (Baartman ym. 2006) Tarkoituksenmukainen: sopii päämääriin, arvioitaviin sisältöihin ja osaamiseen, arviointiympäristöön ja arvioitaville Vertailtavuus:arvioinnin johdonmukaisuus ja vastuullisuus, olosuhteiden ja kriteerien mahdollisimman suuri samankaltaisuus kaikille arvioitaville Päätösten toistettavuus: arviointipäätösten riippumattomuus ajasta ja arvioijista Hyväksyttävyys: kaikkien ko. alan edustajien tulee hyväksyä arvioinnit Läpinäkyvyys: arvioinnin selkeys ja ymmärrettävyys tarkoitus, kriteerit, pisteytys, arvioijat jne. Autenttisuus: vastaavuus tulevaan ammatilliseen toimintaan, arvioitavan tehtävän, fyysisen ympäristön, sosiaalisen ympäristön, tulosten, kriteerien Kognitiivinen monipuolisuus; tehtävien tulisi sisältää myös vaativimpia kognitiivisia taitoja 3

4 Kompetenssiperustaisenarvioinnin laatukriteerit (Baartman ym. 2006) Merkityksellisyys: arvioinnilla tulisi olla arvoa ja merkitystä eri osapuolille (arvioitavat, arvioijat, tulevat työnantajat) Tasapuolisuus:arvioinnin ei tulisi suosia tai syrjiä tiettyjä ihmisryhmiä Soveltuvuus itsearviointiin: kriteerien selkeys, osoittaa heikkouksia ja edistää oppimisprosessin reflektointia Koulutukselliset seuraukset: tarkoitetut ja tarkoittamattomat, myönteiset ja kielteiset seuraukset opiskelijoille ja opettajille Kustannukset ja tehokkuus: aika, raha ja muut resurssit suhteessa hyötyihin Arviointimenetelmien valinta Arviointimenetelmiä tulisi valita vasta kun on käsitys ja ymmärrys siitä onko arvioinnin tarkoitus ensisijaisesti oppimisen ohjaaminen (formatiivinen arviointi) vai osaamisen arviointi (summatiivinen arviointi) mitä ja millaista osaamista arvioidaan ja millaisilla kriteereillä 4

5 Oman osaamisen reflektointi Oman sisäisen toiminnan, motiivien, pyrkimysten sekä toiminnan perusteiden ja seurausten tiedostamista, tutkimista ja tulkintaa Itsen ymmärtämiseen kohdistuva tarkastelu Omien ajatteluprosessien pohtimista Valintojen ja ratkaisujen pohtimista Kriittinen reflektio: tutkitaan myös toiminnan taustalla olevia uskomuksia ja oletuksia sekä kontekstin tekijöitä Itsearviointi osaamisen arvioinnissa omaa toimintaa, toimintatapoja ja kokemuksia tarkastellaan järjestelmällisesti tiettyjä arviointikriteerejä vasten. on oppimisen menetelmä, jonka avulla henkilö oppii arvioimaan ja seuraamaan oman osaamisensa kehittymistä. Opiskelijaa tulee tukea itsearviointiin koko opintojen ajan ja oman osaamisensa tunnistamisessa ja arvioinnissa jatkuva dokumentointi ja seuranta sekä uusien tavoitteiden asettaminen Sen avulla opiskelija oppii seuraamaan omaa taidollista ja tiedollista kehitystään ja vaikuttamaan siihen. Itsearvioinnissa voidaan käyttää erilaisia menetelmiä (esim. aarrekartta, taitovihko, lomake, keskustelu, videointi, portfolio). 5

6 Arviointiaineisto on se informaatio, jonka perusteella arvioitsija tekee päätöksen tutkinnon suorittajan osaamisesta. Demonstraatio/suora havainnointi: tehtävän tai tehtäväkokonaisuuden suorittamisen työpaikalla tai simuloidussa työympäristössä. Arvioitsija on paikalla arvioimassa. Epäsuora demonstraatio:käytetään hyväksi valokuvia, videoita jne. välittämään tietoa tehtävän suorittamisesta, kun arvioitsija ei ole paikalla Tuotteet/tulokset:tutkinnon suorittajan tekemät esim. erilaiset esineet, mallit, tietokoneohjelmat, palvelut, tai niiden yhdistelmät, kehittäminen ja/tai korjaaminen Työpaikka- ja muut dokumentit: osaamisperustaiset työtodistukset sekä erilaiset suunnitelmat, budjetit, raportit, standardin mukaiset toiminnalliset prosessit, joita opiskelija on tehnyt/kehittänyt. Kirjalliset ja suulliset kuulustelut: varmistetaan kyselemällä opiskelijalta kirjallisesti tai suullisesti tavoitteena olevan tiedon hallinta, ymmärtäminen ja/tai soveltaminen todellisissa tai erikseen järjestetyissä tilanteissa. (erilaiset esseet, strukturoidut kyselyt, monivalintatehtävät jne.) Arviointiaineisto on se informaatio, jonka perusteella arvioitsija tekee päätöksen tutkinnon suorittajan osaamisesta. Simulaatiot:todellisuutta jäljittelevät toimintaympäristöt tai tehtävät, joissa opiskelija näyttää vaadittua osaamistaan. Yleensä sellaiset toiminnot, joita ei voida tehtävän luonteen (monimutkaisuus, vaarallisuus, eettisyys jne.) muuten suorittaa. Portfoliot:tutkinnon suorittajan keräämä aineisto osaamisestaan. Itsearviointi; tutkinnon suorittajan henkilökohtainen arvio osaamisestaan ( yleensä ei riittävä aineisto) Arviointia varten tehdyt kirjalliset tai muut tuotteet:projektit, raportit, esseet tai vastaavat, jotka osoittavat vaadittavien pätevyyksien tai sen osien hallintaa. Kolmannen osapuolen raportit: dokumentoidut ja vahvistetut raportit esim, harjoittelun ohjaajilta, alan asiantuntijoilta, työpaikan esimiehiltä ja vertaisarvioijilta tai muilta ohjaajilta. 6

7 Osaamisen arvioinnissa tarvitaan erilaisia menetelmiä, koska se koostuu hyvin moninaisista asioista ja erilaisista toiminnoista: yhdellä arviointimenetelmällä voidaan arvioida vain yhtä asiaa. Erilaiset tavoitteet, eri vaatimustasot tavoitteissa, vaihtoehtoiset suoritustavat, taustaltaan erilaiset opiskelijat, mahdollisuus vaihdella menetelmiä opintopolun edetessä. Case arviointi:spesifien tilanteiden analysointi, kuvaaminen, reflektointi, usein osoittaa ongelmanratkaisukykyä, johtopäätösten tekoa tulevaisuuteen Tutkimusprojektit: käytännön tutkimus- /selvitysprojektit, joissa opiskelijat tutkivat ja arvioivat työtään saadakseen ratkaisuja esille tulleisiin ongelmin, aiheisiin tai kuinka kehitetään ammattikäytäntöä. Käytännössä vuorottelevat toiminta - reflektio syklit Artikkeleiden arvioinnit:analyysikyky, kehittää tulkintaa ja arviointia Arviointi autenttisissa toimintaympäristöissä ja tehtävissä: tietojen ja taitojen hallinta, ymmärtäminen ja niiden soveltaminen autenttiseen toimintaympäristöön. Laboratorio- tai klinikkaolosuhteissa toimiminen:rajatut autenttiset toimintaprosessit, joita voidaan arvioida havainnoimalla, kriittisten pisteiden arvioinnilla, kyselyillä, itse-tai vertaisarvioinnilla ja/tai niiden yhdistelmillä. Ryhmä/tiimi työskentelyn arviointi: kommunikatiiviset ja johtamisen taidot 7

8 Kriittisten pisteiden analysointi: keskeisten ja/tai olennaisten asioiden tai tapahtumien havaitseminen ja niiden merkityksen ymmärtäminen Esseiden ja muiden kirjallisten tuotoksien arviointi: tietämyksen hallinta, ymmärtäminen, tiedon käytön hallinta eri tilanteissa Perinteiset tenttitilaisuudet: valvotut, erilaiset kirjalliset kokee Kenttä- tai harjoitteluraportit: aineiston keruu sen organisointi, analysointi ja esittäminen Ryhmäperustainen arviointi: ryhmän projektin, tehtävän suorittajien arviointi (esim. PBL ja monialainen toiminta) Haastattelut, suulliset kyselyt: täydentävät toisia menetelmiä, voivat tuoda esille sellaista osaamista, joka ei muuten ilmene Interaktiivinen arviointi: tietokonevälitteinen, interaktiivinen Oppimissopimus:sisältää aina myös arviointisuunnitelman ja monia eri arviointimenetelmiä Multimedia projektit ja -esitykset: sisällön, mediavälineiden- ja esiintymisen hallinta Portfoliot:erityisesti osaamisportfoliot, yleisin arviointimenetelmä AHOT:ssa Osaamis- ja oppimispäiväkirjat: osaamispäiväkirjaosoittaa osaamisen tasoa ja sen kehittymistä, kun taas oppimispäiväkirjassa kuvataan enemmän opittuja sisältöjä ja taitoja, kummassakin on oleellista myös reflektiokyky Monivalintatehtävät: eri variaatioita Posterit ja niiden esittäminen:asian hallinta, tiivistäminen, havainnollistaminen Laboratorio/studio työskentelyn raportit: analyyttinen arvio käytännön toiminnasta ja saavutetuista tuotoksista 8

9 PBL raportit:systemaattinen tiedonkeruu käsitellyistä ongelmista, niiden sisällöistä, lähestymistavoista, ratkaisuista ja vaikutuksista Opinnäytetyöt ja projektin tuotokset ja prosessiarviot:useita erilaisia tarkkoja kriteereitä, jotka vaihtelevat aloittain Itse-ja vertaisarviointi:antaa mahdollisuuden osaamisen osoittamisen täydentämiseen, tuo esille asenteita sekä minäkuvan piirteitä ja itsetuntemusta Simulaatiot ja roolipelit:analyysi-ja synteesitaidot, ongelmanratkaisutaidot, päätöksentekotaidot monimutkaisuuden hallinta. Käytetään yleensä sellaisissa tilanteissa, joissa halutaan minimoida erilaiset turvallisuusriskit tai selvitetään monimutkaisten syy-seuraussuhteiden hallintaa Työnäytteet:yksitäisten taitojen tai työsuoritusten osoittamista käytännössä 9

Osaamisperustaisuus korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisessä täydennyskoulutuksessa. Haltia, Jaakkola, Saranpää

Osaamisperustaisuus korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisessä täydennyskoulutuksessa. Haltia, Jaakkola, Saranpää Osaamisperustaisuus korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisessä täydennyskoulutuksessa Haltia, Jaakkola, Saranpää 27.10.2010 Tämän päivän idea löytyy Futurex tavoitteista: [ ] Mallintaa kompetenssien rakentamista,

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI. Petri Haltia

OSAAMISEN ARVIOINTI. Petri Haltia OSAAMISEN ARVIOINTI Petri Haltia 28.3.2017 Miksi osaamista arvioidaan? Oppimisen ohjaamiseksi Opiskelijan (päättö)arviointi tulevaa toimintaa ajatellen Koulutusjärjestelmän/opetuksen arvioimiseksi ja kehittämiseksi

Lisätiedot

SUULLISEN ARVIOINNIN ERITYISPIIRTEITÄ (AHOT)

SUULLISEN ARVIOINNIN ERITYISPIIRTEITÄ (AHOT) SUULLISEN ARVIOINNIN ERITYISPIIRTEITÄ (AHOT) A N N E L I A I R O L A P O H J O I S - K A R J A L A N A M K / A H O T - H A N K E K U O P I O 3 0. 8. 2 0 1 1 Tavoitteena on avata suullisen kielitaidon arvioinnin

Lisätiedot

TAPOJA ANTAA OSAAMISEN NÄYTTÖ KORKEA-ASTEELLA, MITEN TUNNISTAA JA TUNNUSTAA TYÖELÄMÄOSAAMINEN OSAKSI TUTKINTOKOULUTUSTA

TAPOJA ANTAA OSAAMISEN NÄYTTÖ KORKEA-ASTEELLA, MITEN TUNNISTAA JA TUNNUSTAA TYÖELÄMÄOSAAMINEN OSAKSI TUTKINTOKOULUTUSTA TAPOJA ANTAA OSAAMISEN NÄYTTÖ KORKEA-ASTEELLA, MITEN TUNNISTAA JA TUNNUSTAA TYÖELÄMÄOSAAMINEN OSAKSI TUTKINTOKOULUTUSTA KOPSU-HANKKEEN TYÖPAJA 27.3.2012 ANNELI AIROLA SISÄLTÖ Taustaa teemalle Esittäytymiset

Lisätiedot

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Näytöt ja osaamisen arviointi Laki ammatillisesta koulutuksesta Asetus ammatillisesta koulutuksesta Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet

Lisätiedot

Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi

Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Logistiikan koulutuksen kehittämispäivät 24.-25.3.2010 Henkilökohtaistamista ohjaavat säädökset ja ohjeet 1/2 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Johdanto päivän teemaan Osaamisen tunnistamisen prosessi sekä katsaus erilaisiin näyttötapoihin ja työkaluihin

Johdanto päivän teemaan Osaamisen tunnistamisen prosessi sekä katsaus erilaisiin näyttötapoihin ja työkaluihin Johdanto päivän teemaan Osaamisen tunnistamisen prosessi sekä katsaus erilaisiin näyttötapoihin ja työkaluihin Projektipäällikkö Tero Keva Turun yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea Työpajan

Lisätiedot

Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot

Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Hämeen ammattikorkeakoulu 2015 Lähde: www.minedu.fi, Suomen koulutus- ja tutkintojärjestelmä 1 Tutkintorakenne Tutkintorakenteessa yli 370 ammatillista tutkintoa

Lisätiedot

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia?

VIIKKI Klo 14: Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? VIIKKI Klo 14:45.- 16.00 Najat Ouakrim-Soivio (Tutkijatohtori/ HY) Ymmärtääkö oppilas itsearviointia? PUHEENVUORON SISÄLTÖ Itsearvioinnin: - tavoitteet, - rooli ja tehtävä. Itsearviointitaidot. Itsearviointimalleista:

Lisätiedot

Laadukas arvionti. On jotakin paljon harvinaisempaa, jotakin arvokkaampaa kuin kyvykkyys. Se on kyky tunnistaa kyvykkyys.

Laadukas arvionti. On jotakin paljon harvinaisempaa, jotakin arvokkaampaa kuin kyvykkyys. Se on kyky tunnistaa kyvykkyys. Laadukas arvionti On jotakin paljon harvinaisempaa, jotakin arvokkaampaa kuin kyvykkyys. Se on kyky tunnistaa kyvykkyys. (E.Hubbar) Pirkko Huuhka Tutkintotoimikunnan puheenjohtaja 29.9.2015 Erikoisammattitutkinnon

Lisätiedot

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa M. Lahdenkauppi

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa M. Lahdenkauppi Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa 7.2.2013 M. Lahdenkauppi Osaamisen arviointi (1) Osaaminen (oppimisen tulos) arvioidaan mahdollisimman

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa 2011 Osaamisen arviointi (1) Osaaminen (oppimisen tulosta) arvioidaan mahdollisimman aidoissa työelämän

Lisätiedot

Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON?

Osaamisportfolio. Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi (5) MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Opiskelijan portfolio-ohje [Asiakirjan nro] Päivitetty viimeksi 27.12.2017 1 (5) Osaamisportfolio MIKÄ OSAAMISPORTFOLIO ON? Osaamisportfoliossa osoitat joko sellaisenaan tai erikseen annettujen tehtävien

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

AHOT-menettely. OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO

AHOT-menettely. OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO OPISKELIJAN PORTFOLIO-OHJE päivitetty 31.5.2011, 7.2.2012, 30.5.2012 OSAAMISPORTFOLIO Aiemmin hankitun osaamisen hyväksymiseksi osaksi opintoja Opiskelijan nimi Vuosikurssi ja suuntautumisvaihtoehto/ Yamk

Lisätiedot

Portfolio. Kun oppiminen on tärkeintä. Syksyllä 2014

Portfolio. Kun oppiminen on tärkeintä. Syksyllä 2014 Kun oppiminen on tärkeintä. Syksyllä 2014 Portfolio on oppimisen työkalu, jonne opiskelija taltioi omaa oppimisprosessiaan, tehtäviään, muistiinpanojaan ja tuotoksiaan. Opettaja näkee portfoliosta opiskelijan

Lisätiedot

Hyvässä ohjauksessa opiskelija:

Hyvässä ohjauksessa opiskelija: Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Tuula Ritvanen 2012 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa

Lisätiedot

Esityksen tavoitteet

Esityksen tavoitteet Oppimisen arviointi osana lääketieteellistä/hammaslääketieteellistä perustutkintoa Heikki Hervonen, dos., HOA:n jäsen Opetuksesta vastaava varajohtaja, Biolääketieteen laitos Eeva Pyörälä, dos., Pedagoginen

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkinnon osa: Palvelujen tuottaminen AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan yhteistyössä

Lisätiedot

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Koulun nimi: Tiirismaan koulu Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS

NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS NÄYTTÖTUTKINTOARVIOIJIEN PEREHDYTYSTILAISUUS 10.2.2014 1 Yleistä näyttötutkinnosta NÄYTTÖTUTKINNOT ovat työelämän tutkintoja Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

Arviointi ja palaute käytännössä

Arviointi ja palaute käytännössä Arviointi ja palaute käytännössä Merja Ellilä Arvioinnista Oppimista ohjaavan arvioinnin merkitys ohjattavan oppimisen tukemista ja suuntaamista tietojen, taitojen ja asenteiden arvioimista ohjattavan

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

VAIKUTTAAKO ARVIOINTI?

VAIKUTTAAKO ARVIOINTI? VAIKUTTAAKO ARVIOINTI? Arvioinnin vaikutukset/vaikuttavuus Arviointi ja sen arviointi: Mistä on kyse? Kansallinen arviointi ja sen tulosten hyödyntäminen Johtamiskulttuuri ja päätöksenteko Organisaation

Lisätiedot

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10. Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.2011 Sisältö 1. WinNova 2. Opiskelijoiden perehdyttäminen arviointiin 3.

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA

TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA TUTKINTOJEN UUDISTUKSEEN LIITTYVÄ OSAAMISPERUSTEISUUS PEDAGOGISEN KULTTUURIN MUUTTAJANA Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa

Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa Ohjauksen palvelutuokiot Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! projektit

Lisätiedot

Miksi ja miten kielen oppimista arvioidaan? Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivä Jenni Alisaari (TY) & Nina Reiman (JY)

Miksi ja miten kielen oppimista arvioidaan? Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivä Jenni Alisaari (TY) & Nina Reiman (JY) Miksi ja miten kielen oppimista arvioidaan? Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivä 6.8.2014 Jenni Alisaari (TY) & Nina Reiman (JY) Miksi kielen oppimista pitää arvioida? Arviointi kielenoppimisen tukena

Lisätiedot

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä Näyttötutkintojen arviointi Sirpa Rintala Tekemällä oppii -projekti TEKEMÄLLÄ OPPII 1.8.2010-31.12.2013 Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle

Lisätiedot

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi

Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Arvioinnin paikallisesti päätettävät asiat Arviointikulttuuri & itseja vertaisarviointi Treduka 2015 Tamperetalo 7.11.2015 Tunnin työpajatyöskentelyn aikana: Asiantuntija-alustus (30 min) Syventäviä näkökulmia

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto (YAT) ja Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto (YJEAT) Ulla Luukas Tiimiakatemia

Yrittäjän ammattitutkinto (YAT) ja Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto (YJEAT) Ulla Luukas Tiimiakatemia Yrittäjän ammattitutkinto (YAT) ja Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ulla Luukas Tiimiakatemia Tulisielut Yrittäjän ammattitutkinto Tulisoihtu Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammattitutkinnoista

Lisätiedot

TOIMIVAN NÄYTÖN JA TYÖSSÄ OPPIMISEN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN

TOIMIVAN NÄYTÖN JA TYÖSSÄ OPPIMISEN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN TOIMIVAN NÄYTÖN JA TYÖSSÄ OPPIMISEN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN Uudistuva korkeakoulujen aikuiskoulutus oppisopimustyyppinen täydennyskoulutus ja erityispätevyydet Opetusministeriö 8.10.2009 Petri Haltia

Lisätiedot

Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Tutkinnon suorittaminen työpaikalla

Lähiesimiestyön ammattitutkinto. Tutkinnon suorittaminen työpaikalla Lähiesimiestyön ammattitutkinto Tutkinnon suorittaminen työpaikalla Näyttötutkinnot Joustava tapa suorittaa tutkinto työn ohessa Näyttötutkinnoissa ammattitaito osoitetaan työelämässä riippumatta siitä,

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Tutkintotilaisuuksien arviointi työpaikalla

ARVIOIJAKOULUTUS. Tutkintotilaisuuksien arviointi työpaikalla ARVIOIJAKOULUTUS Tutkintotilaisuuksien arviointi työpaikalla Tutkintotilaisuuksien arviointi työpaikalla Käsiteltävät aiheet: Näyttötutkinnon suorittamisen yleisiä periaatteita Mihin systeemiin sitä on

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN OPISKELIJAN OHJEET

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN OPISKELIJAN OHJEET TYÖN OPINNOLLISTAMINEN OPISKELIJAN OHJEET Työn opinnollistaminen tarkoittaa, että suoritat opintoja hankkimalla osaamista työtehtävissäsi tai osallistuessasi opintojen aikana muuhun sellaiseen toimintaan,

Lisätiedot

AROPE. Näyttötutkintojen arvioijan perehdyttäminen. Anita Aalto-Setälä Eeva-Kaarina Aurila Pertti Huhtanen Teija Ripattila Anna Tolonen

AROPE. Näyttötutkintojen arvioijan perehdyttäminen. Anita Aalto-Setälä Eeva-Kaarina Aurila Pertti Huhtanen Teija Ripattila Anna Tolonen perehdyttäminen AROPE Anita Aalto-Setälä Eeva-Kaarina Aurila Pertti Huhtanen Teija Ripattila Anna Tolonen perehdyttäminen 1 Tausta, tavoitteet, arvioijan rooli ja tehtävät tavoitteena kerätä hyviä toimintamalleja

Lisätiedot

Arvioinnista näyttötutkinnon eri vaiheissa ja arvioinnin sudenkuopat

Arvioinnista näyttötutkinnon eri vaiheissa ja arvioinnin sudenkuopat Arvioinnista näyttötutkinnon eri vaiheissa ja arvioinnin sudenkuopat PUUTARHALAN TUTKINTOTOIMIKUNNAN INFO-PÄIVÄ 23.3.2017 Olli Vuorinen Raision seudun koulutuskuntayhtymä Mitä on arviointi? Arvon antamista

Lisätiedot

Tutkintosuoritusten arviointi

Tutkintosuoritusten arviointi Tutkintosuoritusten arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tutkinnon perusteet (1) Ammattitaitovaatimukset kertovat sen, mitä

Lisätiedot

AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA

AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA 1.11.2010 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO LÄHIHOITAJA AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO

Lisätiedot

Tutkintosuoritusten arviointi

Tutkintosuoritusten arviointi Tutkintosuoritusten arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tutkinnon perusteet (1) Ammattitaitovaatimukset kertovat sen, mitä

Lisätiedot

Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella

Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella Joustavia polkuja osaamisen tunnistamisella Synergiaseminaari TPY 10.10.2017, Hämeenlinna Anni Karttunen, vastaava asiantuntija Opetushallitus Kansainvälistymispalvelut Visio osaamisperustaisuudesta Viestintää:

Lisätiedot

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan

Lisätiedot

Turvallisuusalan perustutkinto. Tutkinto- ja koulutusohjelmakohtainen ammattiosaamisen näyttöjen. toteuttamis- ja arviointisuunnitelma

Turvallisuusalan perustutkinto. Tutkinto- ja koulutusohjelmakohtainen ammattiosaamisen näyttöjen. toteuttamis- ja arviointisuunnitelma ammattiosaamisen näytöt 1 (8) Turvallisuusalan perustutkinto Tutkinto- ja koulutusohjelmakohtainen ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamis- ja arviointisuunnitelma Suunnitelma on hyväksytty Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Kokemuksia eportfolion käyttöönotosta. KT Jukka Lerkkanen Tievie-seminaari JKL

Kokemuksia eportfolion käyttöönotosta. KT Jukka Lerkkanen Tievie-seminaari JKL Kokemuksia eportfolion käyttöönotosta KT Jukka Lerkkanen 10.1.2008 Tievie-seminaari JKL eportfolio Tietokoneohjelma Valitun materiaalin esittämistapa Kokonaissisältö, josta on valittu haluttu materiaali

Lisätiedot

MITEN AMMATIN OSAAMISTA VOIDAAN

MITEN AMMATIN OSAAMISTA VOIDAAN MITEN AMMATIN OSAAMISTA VOIDAAN ARVIOIDA, Tero Hotanen, Turun Aikuiskoulutuskeskus 1. Hakeutumisvaihe verkossa 2. Valmistavan koulutuksen arviointi ja ohjaaminen tutkintotilaisuuteen 3. Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Näyttötutkinnon arvioijan opas

Näyttötutkinnon arvioijan opas Näyttötutkinnon arvioijan opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus

Lisätiedot

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI

OPISKELIJAN ARVIOINTI OPISKELIJAN ARVIOINTI 26.3.2013 Jyväskylä Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen 19.3.2015 Messukeskus Aira Rajamäki, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus Oppimisen

Lisätiedot

Portfoliotyöskentely sosiaali- ja terveydenhuollon johtajan pätevyys opinnoissa sekä erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkäritutkinnoissa

Portfoliotyöskentely sosiaali- ja terveydenhuollon johtajan pätevyys opinnoissa sekä erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkäritutkinnoissa Päivitetty 30.6.2011 Portfoliotyöskentely sosiaali- ja terveydenhuollon johtajan pätevyys opinnoissa sekä erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkäritutkinnoissa Ohjeita tuutorille ja koulutettavalle Taustaa

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Kuka arvioi ammattitaidon? Kolmikanta (työnantaja, työntekijä, opetusala

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe

Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe Nämä kriteerit on tuotettu 2011-2012 Hyria koulutuksen koordinoimassa Aikuiskoulutuksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit (Aikuis-KEKE) -hankkeessa. Kriteerien suunnittelusta vastasi hankkeen kehittämisryhmä,

Lisätiedot

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj.

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Työn ja oppimisen integrointi Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Visio Korkeakouluissa on toimivat työkalut ja toimintaympäristöt työn opinnollistamiselle. Tämä antaa opiskelijoille entistä

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI LÄHIHOITAJA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO

OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI LÄHIHOITAJA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO LÄHIHOITAJA YLEISTÄ Tämä opas on tarkoitettu - tutkintotilaisuuden suunnitteluun, toteutukseen ja

Lisätiedot

OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI LÄHIHOITAJA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO

OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI LÄHIHOITAJA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO LÄHIHOITAJA YLEISTÄ Tämä opas on tarkoitettu - tutkintotilaisuuden suunnitteluun, toteutukseen ja

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkinnon osa: Palvelujen tuottaminen AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa Työpaikkaohjaajakoulutus 1,5 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa arvioida opiskelijaa

Lisätiedot

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa 19.9. Työpaikkaohjaajakoulutus 1,5 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnitella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää osaamisensa ja osaa arvioida opiskelijaa kriteerilähtöisesti.

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Ammaattiosaamisen näyttö Arviointisuunnitelma Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa osaamisensa

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä suunnittelemalla ja ohjaamalla itsenäisesti kerhotoimintaa. Keskeisinä taitoina kerhontoiminnan ohjauksessa ovat kasvatuksellisesti

Lisätiedot

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, luku 6, Oppimisen arviointi: Oppilaan oppimista ja työskentelyä on arvioitava

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Laadunhallinta validoinnissa kahdeksan vaiheen prosessi

Laadunhallinta validoinnissa kahdeksan vaiheen prosessi Laadunhallinta validoinnissa kahdeksan vaiheen prosessi Anni Karttunen, vastaava asiantuntija Opetushallitus Kansainvälistymispalvelut Työnhaussa IKEAssa Validoinnin laadun kahdeksan askelta Informaatio

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN AIKAISEMPIEN TIETOJEN MERKITYS OPPIMISELLE AVOIMEN PEDAKAHVILA TELLE HAILIKARI

OPISKELIJOIDEN AIKAISEMPIEN TIETOJEN MERKITYS OPPIMISELLE AVOIMEN PEDAKAHVILA TELLE HAILIKARI OPISKELIJOIDEN AIKAISEMPIEN TIETOJEN MERKITYS OPPIMISELLE AVOIMEN PEDAKAHVILA TELLE HAILIKARI 29.10.2013 TAVOITTEET TÄNÄÄN Osallistujat Tunnistavat mikä merkitys opiskelijoiden aikaisemmalla tiedolla on

Lisätiedot

Näyttötutkintojen arviointi

Näyttötutkintojen arviointi Liite 12 Päivitetty 1.11.07 Näyttötutkintojen arviointi NÄYTTÄVÄ-PROJEKTI 2006-2007 1 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 2 1. Mitä ovat näyttötutkinnot?... 2 2. Miten ammattitaito osoitetaan?... 2 3. Ketkä arvioivat?...

Lisätiedot

Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä. Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi

Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä. Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi Itse- ja vertaisarviointi metataitoja kehittämässä Jyväskylän yliopisto Opettajankoulutuslaitos mirja.tarnanen@jyu.fi Kurkistus oppimis- sekä taito- ja osaamiskäsityksiimme Millaisessa kontekstissa opetamme?

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä

Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä Lehtori Sanna Ruhalahti, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Oppimisen arviointi Tavoite on, että opiskelija tietää, mitä osaa ja mitä hänen on vielä

Lisätiedot

Opinnollistaminen työpajan ja oppilaitoksen yhteistyönä. Katri Honkasalo

Opinnollistaminen työpajan ja oppilaitoksen yhteistyönä. Katri Honkasalo Opinnollistaminen työpajan ja oppilaitoksen yhteistyönä Katri Honkasalo 23.10.2015 Varian ja työpajojen opetusyhteistyö: Numeronkorotus työpajalla Peruskoulu "paja" Menolippu Kiertävä erityisopettaja,

Lisätiedot

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ LUKIJALLE 1. MITÄ ON TYÖSSÄOPPIMINEN? 2. MIKÄ ON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ? 2.1. Oppilaitosnäyttö ja työpaikkanäyttö 3. TYÖSSÄOPPIMISPROSESSI

Lisätiedot

O K L A M I R J A TA R N A N E N

O K L A M I R J A TA R N A N E N TUTKIVA OPPIMINEN JA ARVIOINTI O K L A 1 2 0 9 2 0 1 8 M I R J A TA R N A N E N KOHTI AKTIIVISTA OPPIMISTA Keskeistä aktiivissa lähestymistavoissa Oppija on keskiössä; hän on aktiivinen Oppimista suunnitellaan,

Lisätiedot

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN DIAKISSA

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN DIAKISSA AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN DIAKISSA PROSESSIN OMISTAJA Opintokokonaisuudesta vastaava opettaja PROSESSIKUVAUKSEN HYVÄKSYJÄ TutkintoDiakin johtaja PRSESSIKUVAUS LUOTU JA PÄIVITETTY

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Sukunimi Kutsumanimi Ryhmä Hetu Sähköpostiosoite. OPINTOKOKONAISUUS / OPINTOJAKSO, JOSTA AHOT menettelyä haetaan. Opiskelija täyttää

Sukunimi Kutsumanimi Ryhmä Hetu Sähköpostiosoite. OPINTOKOKONAISUUS / OPINTOJAKSO, JOSTA AHOT menettelyä haetaan. Opiskelija täyttää 1 OSAAMISEN OSOITTAMINEN, AHOT menettely A OPISKELIJAN TIEDOT Opiskelija täyttää. Lomake palautetaan yhdessä osaamisportfolion (liitteineen) kanssa AHOT menettelyä koskevan opintokokonaisuuden / opintojakson

Lisätiedot

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa 12.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Oppimisen arviointi Oppimista arvioidaan antamalla opiskelijalle suullista tai

Lisätiedot

TERV ETULOA

TERV ETULOA 2 TERV ETULOA VALINTAINFOON 3 Video näyttötutkinnosta SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ 4 Y L I O P I S T O T J A T I E D E K O R K E A K O U L U T A M M AT T I K O R K E A K O U L U TYÖELÄMÄ Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Esityksen

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari

OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ. Petri Haltia Osataan!-seminaari OSAAMISEN ARVIOINNIN KYSYMYKSIÄ Petri Haltia Osataan!-seminaari 27.9.2012 KESU 2011-2016: KORKEAKOULUJEN AIKUISKOULUTUKSELLA LAAJENNETAAN JA PÄIVITETÄÄN OSAAMISTA Lähtökohtia Lähes kolmasosalla korkeakouluihin

Lisätiedot

MITENKÄS ON SEN OSAAMISEN LAITA? AHOT-prosessi ammatillisessa opettajankoulutuksessa

MITENKÄS ON SEN OSAAMISEN LAITA? AHOT-prosessi ammatillisessa opettajankoulutuksessa MITENKÄS ON SEN OSAAMISEN LAITA? Lehtori Uudistuvassa ammattikorkeakoululaissa ja asetuksessa otetaan selkeä kanta opiskelijan oikeuksiin opintojen hyväksiluvun osalta. Valtioneuvoston asetuksessa ammattikorkeakouluista

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998, 8 ) Koulutuksen järjestäjä päättää näyttötutkintoon valmistavan

Lisätiedot

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Tutkinnon osa Osaamispisteet 15 Opetussuunnitelma Hyväksymismerkinnät 1 (6) Lapin urheiluopisto Tanssijantyö musiikkiteatterissa - josta Näyttö- 5 työssäopp. jaos 24.2.2015

Lisätiedot

Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa

Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa Suunnittelija Tarita Tuomola, Metropolia Ammattikorkeakoulu Koulutuspäällikkö Mika Saranpää, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

OPPIMISEN OHJAAMINEN -OPINTOJAKSO Opetus- ja ohjaustilanteen suunnittelu ja toteutus -oppimistehtävä

OPPIMISEN OHJAAMINEN -OPINTOJAKSO Opetus- ja ohjaustilanteen suunnittelu ja toteutus -oppimistehtävä 1 (6) 18.9.2017 Ohjaavalle opettajalle ja kollegaohjaajalle OPPIMISEN OHJAAMINEN -OPINTOJAKSO Opetus- ja ohjaustilanteen suunnittelu ja toteutus -oppimistehtävä Opetuksen suunnittelu ja toteutus (10 op)

Lisätiedot

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN Sari Sirén 14.12.2018 HOKS henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma Kaikille opiskelijoille opintojen alussa Täydentyy opintojen aikana Sisältää ohjauksen ja tuen

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma

Lisätiedot

OPH:n Näyttötutkinto-oppaan mallin mukainen. 2. Tutkinto tai tutkinnon osat, joihin järjestämissopimusta haetaan

OPH:n Näyttötutkinto-oppaan mallin mukainen. 2. Tutkinto tai tutkinnon osat, joihin järjestämissopimusta haetaan Näyttöjen järjestämissuunnitelman (näyttösuunnitelman) malli I. TAUSTATIEDOT 1. Tutkinnon järjestäjä ja yhteystiedot 2. Tutkinto tai tutkinnon osat, joihin järjestämissopimusta haetaan 3. Tutkintokieli

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot